Kaupunginvaltuusto. Yleistä. Valtuuston tulee: Valtuusto voi lisäksi asettaa:

Samankaltaiset tiedostot
FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta Laki kuntalain muuttamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely

ESITYSLISTA Nro 2 / 2017

Ritva Lill-Smeds, jäsen

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

Päätös. Laki. kuntalain muuttamisesta

Torstai klo

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. III luku. Muut määräykset. VI luku. Nimenkirjoitus 1(6) ----

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies.

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

Kokousmenettelyn juridiset perusteet

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm

Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Mäntyharju Pöytäkirja 1/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs)

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Tarkastuslautakunta AIKA klo PAIKKA

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 2/2017 KUUMA-johtokunta

Tarkastuslautakunnan kokous Pöytäkirja 2/2019

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/ SISÄLLYSLUETTELO

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2. Kunnanvaltuusto

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 3/ Kokousaika kello

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2018 Tarkastuslautakunta Elina Kivimäki Juha-Pekka Mannila

Tarkastuslautakunta 2/2019

Tarkastuslautakunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

keskiviikkona klo

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

1 Tarkastuslautakunnan kokoonpano ja kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 4 Tarkastuslautakunnan esittelijä ja pöytäkirjanpitäjä

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

PELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

Kunnanhallitus. 122 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 Tarkastuslautakunta

PÖYTÄKIRJA. Perjantai klo Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie TERVO. Perjantai

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

Muonion kunta Esityslista/ 2/ (8) Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Pentti Reponiemi Tarja Salo Teuvo Tolvanen

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori.

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Tarkastuslautakunta 2/2018

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Muonion kunta Esityslista 6/ Sosiaalilautakunta

Kaupungintalo Monkola, Kaupunginhallituksen kokoushuone. Sorvari Vuokko jäsen. Långström Ulla pöytäkirjanpitäjä

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2017 Kirkkoneuvosto 46-55

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA. Kirkkovaltuusto Aika: klo (kokouskahvit alk. klo 18.30)

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

Tarkastuslautakunta 4/2018

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall)

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta

Loimaan kaupunki Liite: Kh Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen

Kunnallinen Asetuskokoelma

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

1 Tarkastuslautakunnan kokoonpano ja kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 4 Tarkastuslautakunnan esittelijä ja pöytäkirjanpitäjä

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

1 / 5 ESITYSLISTA. Aika: :00 Paikka: Kotkan kaupungintalo, valtuustosali

Transkriptio:

Kaupunginvaltuusto Yleistä Tehtävät Kokoonpano Valtuustoryhmien puheenjohtajat ja sihteerit Kokoukset tänä vuonna Yleistä Osoite: Harjukatu 31, 15100 Lahti. Kaupunginvaltuuston sihteeri: Kaupunginsihteeri Timo Pohjansalo, puhelin (03) 814 2216 Lahden kaupungin päätösvaltaa käyttää asukkaiden valitsema valtuusto. Lahden kaupunginvaltuustossa on 59 jäsentä. Valtuusto on osittain siirtänyt toimivaltaansa kaupunginhallitukselle, lautakunnille ja johtokunnille. Kaupunginvaltuusto vastaa kunnan toiminnasta ja taloudesta. Valtuuston tulee: päättää toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista; päättää hallinnon järjestämisen perusteista; päättää talouden ja rahoituksen perusteista sekä hyväksyä talousarvio; päättää kunnan palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista; päättää kunnan liikelaitokselle asetettavista toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista; päättää takaussitoumuksen tai muun vakuuden antamisesta toisen velasta; valita jäsenet kunnan toimielimiin, jollei jäljempänä toisin säädetä; päättää luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteista; valita tilintarkastajat; hyväksyä tilinpäätös ja päättää vastuuvapaudesta; sekä päättää muista valtuuston päätettäviksi säädetyistä ja määrätyistä asioista Valtuusto voi johtosäännössä siirtää toimivaltaansa kunnan muille toimielimille sekä luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. Toimivaltaa ei kuitenkaan saa siirtää asioissa, joista valtuuston on kuntalaissa tai muussa laissa olevan nimenomaisen säännöksen mukaan päätettävä. Valtuusto voi johtosäännössä antaa kunnan muulle edellä tarkoitetulle viranomaiselle oikeuden siirtää sille siirrettyä toimivaltaa edelleen. Toimivalta sellaisessa asiassa, joka sisältää hallinnollisen pakon käyttämistä, voidaan siirtää vain toimielimelle. Valtuuston hyväksymässä työjärjestyksessä annetaan mm. määräyksiä valtuuston toiminnasta, varavaltuutetun kutsumisesta valtuutetun tilalle, valtuutetun aloitteen käsittelystä ja valtuutettujen valtuustotyöskentelyä varten muodostamista valtuustoryhmistä. Hallinnon järjestämiseksi valtuusto hyväksyy tarpeelliset johtosäännöt, joissa määrätään kunnan eri viranomaisista sekä niiden toiminnasta, toimivallan jaosta ja tehtävistä. Kunnan toimielimiä ovat valtuuston lisäksi kunnanhallitus, lautakunnat ja johtokunnat, niiden jaostot sekä toimikunnat. Valtuusto asettaa kunnanhallituksen sekä tarkastuslautakunnan. Valtuusto voi lisäksi asettaa:

1. kunnanhallituksen alaisena toimivia lautakuntia pysyväisluonteisten tehtävien hoitamista varten; sekä 2. johtokuntia, liike tai muun laitoksen taikka tehtävän hoitamista varten. Valtuusto voi johtosäännössä määrätä, että kunnanhallitukseen ja nimettyyn lautakuntaan voidaan valita vain valtuutettuja ja varavaltuutettuja. Valtuusto hyväksyy hallintosäännön, jossa annetaan tarpeelliset määräykset ainakin: 1. toimielinten kokoontumisesta; 2. varajäsenten kutsumisesta; 3. toimielimen puheenjohtajan tehtävistä; 4. kokouksen tilapäisestä puheenjohtajasta; 5. kunnanhallituksen edustajan ja kunnanjohtajan läsnäolosta ja puheoikeudesta muiden toimielinten kokouksissa; 6. muiden kuin jäsenten läsnäolosta ja puheoikeudesta toimielinten kokouksissa; 7. esittelystä; 8. pöytäkirjan laatimisesta, tarkastamisesta ja nähtävänä pitämisestä; 9. asiakirjojen allekirjoittamisesta; 10. asiakirjoista perittävistä lunastuksista; 11. tiedottamisesta; 12. menettelystä otettaessa asia ylemmän toimielimen käsiteltäväksi; 13. kunnan talouden hoidosta; sekä 14. hallinnon ja talouden tarkastuksesta. Kunnanhallituksen on valmisteltava valtuustossa käsiteltävät asiat lukuun ottamatta asioita, jotka koskevat valtuuston toiminnan sisäistä järjestelyä taikka jotka tarkastuslautakunta on valmistellut. Valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällainen asia on valmisteltava kiireellisesti. Valtuuston kutsuu koolle puheenjohtaja. Kokouskutsun valtuuston ensimmäiseen kokoukseen antaa kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kokouksen avaa iältään vanhin läsnäoleva valtuutettu, joka johtaa puhetta, kunnes valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat on valittu. Kutsussa on ilmoitettava käsiteltävät asiat. Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta. Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös kolmea tai useampaa vuotta koskeva taloussuunnitelma. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäisen vuosi. Talousarviossa ja suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja suunnitelma on

laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto tai nettomääräisenä. Talousarviossa on käyttötalousja tuloslaskelmaosa sekä investointi ja rahoitusosa. Kunnan toiminnassa ja talouden hoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, joka on saatettava valtuuston käsiteltäväksi tilikautta seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tuloslaskelma, tase ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Kunnan, jolla on kirjanpitolaissa tarkoitetulla tavalla määräämisvalta toisessa kirjanpitovelvollisessa, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitase liitteineen. Konsernitaseen laadinnassa noudatetaan soveltuvin osin kirjanpitolakia. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan talouteen ja konsernitaseeseen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa tuloslaskelmassa tai taseessa. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tai sen antamisen yhteydessä tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelyä sekä talouden tasapainottamista koskeviksi toimenpiteiksi. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan sekä kaupunginjohtajan ja apulaiskaupunginjohtajan on oltava läsnä valtuuston kokouksessa. Heidän poissaolonsa ei estä asioiden käsittelyä. Kaupunginhallituksen jäsenillä on läsnäolo oikeus. Edellä mainitulla henkilöllä on oikeus ottaa osaa keskusteluun, mutta ei päätöksen tekemiseen, jollei hän ole samalla valtuutettu. Valtuuston kokoukset ovat julkisia, jollei kokouksessa käsitellä asiaa tai asiakirjaa, joka on lailla säädetty salassa pidettäväksi tai jollei valtuusto muuten painavan syyn vuoksi jossakin asiassa toisin päätä. Valtuuston suljetussa istunnossa esitetyt ja siinä käydystä keskustelusta laaditut asiakirjat ovat salassa pidettäviä, jos niin laissa säädetään. Muun toimielimen kuin valtuuston kokoukset ovat julkisia vain, jos niissä ei käsitellä asiaa tai asiakirjaa, joka on lailla säädetty salassa pidettäväksi, ja jos toimielin niin päättää. Valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä. Muu toimielin kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kun puolet jäsenistä on läsnä. Valtuuston kansliatehtävät hoitaa kaupunginkanslia. Kokoonpano 2005 2008 Puheenjohtajisto 2005 2006 Kaupunginvaltuuston puheenjohtajistolla on käytössään myös etunimi.sukunimi@lahti.fi sähköpostiosoitteet. Ilkka Viljanen, radiojohtaja (Kok) Puheenjohtaja I varapuheenjohtaja II varapuheenjohtaja III varapuheenjohtaja Kari Hyytiä, aluetoimitsija (SDP) Maija Liisa Lindqvist, kansanedustaja, koulutussuunnittelija (KESK.) Eino Vuori, ay toimitsija (VAS.)

Kaupunginvaltuutetut valtuustoryhmittäin Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (19 valtuutettua) Basboga Alettin, yrittäjä Ensimmäinenkatu 12, 15610 Lahti Puh. 040 580 7781 bogalettin@hotmail.com Enojärvi Sirkku, terveydenhoitaja Metsäpellontie 41 A 5, 15200 Lahti Puh. 050 327 2691 sirkku.enojarvi@lasna.net Hartman Jari, rakennusmies Huippukatu 2 F 78, 15500 Lahti Puh. 734 8880 (koti), 050 382 4990 jari.hartman@phnet.fi Heino Pertti, laitosmies, hitsari Ritaniemenkatu 4 C 5, 15240 Lahti Puh. (03) 730 7762 (koti), 050 373 8767 Hyytiä Kari, aluletoimitsija Lapakatu 3 C 25, 15240 Lahti Puh. (03) 630 0640 (työ), 050 398 5605, 040 725 2984 Faksi (03) 653 7000 kari.hyytia@metalliliitto.fi kari.hyytia@lahti.fi Iivonen Pekesen Susanna, yht. kuntatiet. maisteri, koulukuraattori Nilakatu 2, 15300 Lahti Puh. (03) 756 4168 (koti), 050 383 6513 (työ), 050 594 3794 Faksi (03) 756 4168 suipek@phnet.fi susanna.iivonen pekesenk@lahti.fi www.iivonenpekesen.net Jokinen Eila, FM, kirjastonjohtaja Ostoskatu 14 B 24, 15500 Lahti Puh. (03) 735 4481 (koti), 050 445 6398 eila.jokinen@luukku.com Juurola Ulla,VTK Erviänkatu 39 E, 15840 Lahti Puh. (03) 753 4453 (koti), 0440 534 453, 050 637 86 (työ) Faksi (03) 753 4453 ulla.juurola@phnet.fi ulla.juurola@lahti.fi Kari Mika, yksikön vastaava Metsärinteenkatu 7 I 64, 15210 Lahti Puh. (03) 733 9368 (koti), (03) 828 3925 (työ), 050 398 5601, 050 599 7837 Faksi (03) 828 3931 mika.kari@phkk.fi mika.kari@lahti.fi Koskinen Seppo, pääluottamusmies, paistaja Seppolankatu 8, 15810 Lahti Puh. (03) 753 2682 (koti), 020 555 3690 (työ), 040 847 9840 (työ), 050 911 6005 (työ) seppo.koskinen@fazer.fi Koskinen Laine Ulla, graafinen suunnittelija, opettaja Lepolankatu 3 B 19, 15210 Lahti Puh. 0400 842 837 ulla@kinoiiris.com Nieminen Erkki, VTM, KL

Nissinen Jarkko, tradenomi Rajakatu 4 A 1, 15110 Lahti Puh. 050 398 5602, 040 501 5995 jarkko.nissinen@lahtisbp.fi jarkko.nissinen@lahti.fi Paulamäki Risto, rehtori, luokanopettaja Pähkinäkuja 8 as. 5, 15520 Lahti Puh. (03) 751 4262 (koti), (03) 814 4210 (työ), 050 539 1675 Faksi (03) 814 4214 risto.paulamaki@lahti.fi Pylväs Jouko, johtaja Kiikkulankatu 23, 15950 Lahti Puh. (03) 753 4786 (koti), (03) 828 3900 (työ), 050 526 5809 Faksi (03) 828 3905 jouko.pylvas@kolumbus.fi jouko.pylvas@phkk.fi Skinnari Jouko, kansanedustaja, lakimies Harjukatu 44, 15100 Lahti Puh. (03) 752 2999 (koti), (09) 432 3103 (työ), 050 511 3103 jouko.skinnari@eduskunta.fi www.joukoskinnari.com Sundström Paul, eläkeläinen Jalavakatu 5 A 34, 15520 Lahti Puh. (03) 734 7500 (koti), 050 321 5471 Vaara Ulla, osastosihteeri Lahdenkatu 18 A 9, 15140 Lahti Puh. (03) 735 3707 (koti), (03) 819 2522 (työ), 040 821 2512 ulla.vaara@phks.fi Viinikka Anneli, kodinhoitaja Aleksanterinkatu 37 B 73, 15140 Lahti Puh. (03) 818 3230 (työ), 050 594 9348 anneli.viinikka@phnet.fi Kokoomus (19 valtuutettua) Lahden kokoomus Heikinheimo Arja, osastonhoitaja Kuntokatu 8, 15900 Lahti Puh. (03) 753 7240 (koti), (03) 819 2887 (työ), 040 516 3319 arja.heikinheimo@phks.fi Honkaniemi Juhani, everstiluutnantti evp. Kuukkelinkatu 23, 15610 Lahti Puh. (03) 735 4025 (koti), 0500 409 646 jjhonkaniemi@pp.phnet.fi Kataja Matti, asianajaja Vasikkahaantie 13 A 1, 15900 Lahti Puh. työ (03) 753 1777, (03) 751 0777 (työ), 050 435 4046 matti.kataja@asianajotoimistomattikataja.fi Kurikka Sari, erikoislääkäri, lääketieteen tohtori Sippalankatu 27 B, 15830 Lahti Puh. 050 383 6416 (työ), 044 372 1603 sari.kurikka@lahti.fi Lehti Permanto Sirkku, kansanedustajan avustaja Kuuvuorenkatu 17, 15830 Lahti Puh. (03) 753 6410 (koti), (09) 432 4048 (työ), 040 548 4555 sirkku.lehti permanto@eduskunta.fi

Luhtanen Leena, hammaslääkäri Kotikuja 4, 15900 Lahti Puh. (03) 753 1280 (koti), 040 546 8208 leena.luhtanen@phnet.fi leena.luhtanen@lahti.fi Mänty Hannu, yrittäjä Peltisepänkatu 9, 15610 Lahti Puh. 0400 172 172 Faksi (03) 787 8888 hannu.manty@phnet.fi Nikkanen Arja, koulusihteeri Proomukatu 20 as 20, 15140 Lahti Puh. (03) 814 4438 (työ), 0400 716 299 arja.nikkanen@lahti.fi arja.nikkanen@phnet.fi Nurmi Tuija, kansanedustaja, lääketieteen tohtori Harjukatu 38 B 13, 15110 Lahti Puh. (03) 734 2870 (koti), (09) 4321 (työ), 050 511 3062 Faksi (03) 734 2870 tuija.nurmi@eduskunta.fi Pohjolainen Einari, myymälänhoitaja Kiveriönkatu 13 A 3, 15140 Lahti Puh. (03) 782 9202 (työ), 040 569 4947 Faksi (03) 782 9202 ersa2@saunalahti.fi Pohjolainen Terttu, apulaisrehtori Lähdesuonkatu 26, 15810 Lahti Puh. (03) 753 6777 (koti), (03) 813 2225 (työ), 044 713 2225 (työ), 040 540 0404 terttu.pohjolainen@lahdendiakoniasaatio.fi terttu.pohjolainen@phkk.fi terttu.pohjolainen@lahti.fi Rostedt Juha, toimitusjohtaja Anttilankatu 23, 15100 Lahti Puh. (03) 880 9100 (työ), 040 510 9244 Faksi (03) 880 9120 juha.rostedt@canncolor.fi Räihä Simo, toimitusjohtaja Rintalantie 3, 15150 Lahti Puh. 040 731 1913 Faksi (03) 734 431 simo.raiha@kuljetusraiha.fi simo.raiha@lahti.fi Salminen Reijo, toimittaja, tuottaja Kankolankatu 10, 15900 Lahti Puh. (03) 753 7375 (koti), 0500 555 505 Faksi (03) 753 7407 reijo.salminen@sci.fi Salonen Jari, yrittäjä Arhamankatu 5, 15230 Lahti Puh. 0440 211 211 jari.salonen@tasmapalvelu.fi jari.salonen@lahti.fi Simolin Ilkka, opetusneuvos, rehtori Huvilakatu 11, 15150 Lahti Puh. (03) 733 3574, 040 748 8044 ilkka.simolin@pp.phnet.fi Starckjohann Päivi, innovaatiokeskuksen johtaja Tunturikatu 7, 15950 Lahti Puh. (03) 753 3452 (koti), 050 538 2365 (työ), (03) 828 2647 paivi.starckjohann@lamk.fi

Vahter Merja, kauppias Onnelantie 3 as. 3, 15100 Lahti Puh. (03) 734 9930 (koti), (03) 752 8699 (työ), 0500 793 680 merja.vahter@pp.inet.fi www.koti.phnet.fi/mvahter Viljanen Ilkka, ohjelmajohtaja, päätoimittaja Kariniemenkatu 18, 15140 Lahti Puh. (03) 873 9910 (työ), 050 637 81, 0440 891 799 ilkka.viljanen@radio99.fi ilkka.viljanen@lahti.fi Vasemmistoliitto (6 valtuutettua) Holopainen Antti, ylilääkäri Puistokatu 11 B 40, 15100 Lahti Puh. (03) 734 0433 (koti), (09) 291 5210 (työ) Faksi (09) 291 5300 antti.holopainen@a klinikka.fi Kauppila Matti, kansanedustaja Alakatu 12, 15610 Lahti Puh. (03) 735 3346 (koti), (09) 4321 (työ), 050 511 3022 Faksi (09) 432 974 matti.kauppila@eduskunta.fi Kautto Vuokko, yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä Vaahterakatu 4 A 1, 15520 Lahti Puh. (03) 782 9360 (koti), (03) 818 3719 (työ klo 11 12), 044 323 6280 vuokko.kautto@pp.phnet.fi vuokko.kautto@lahti.fi Pekonmäki Reijo, pääluottamusmies Jalavakatu 3 as. 11, 15520 Lahti Puh. (03) 751 1509 (koti), (03) 868 252 (työ), 040 582 1880 reijo.pekonmaki@phnet.fi Piiponniemi Kalervo, toimitsija Kauppakatu 1 B 19, 15140 Lahti Puh. (03) 751 1109, 050 546 5983 Faksi (03) 751 5645 kalervo.piiponniemi@metalli23.fi Vuori Eino, ay toimitsija Kaukkarintie 35, 15300 Lahti Puh. (03) 756 1320 (koti), 050 553 7292 eino.vuori@phnet.fi eino.vuori@lahti.fi Suomen Keskusta (5 valtuutettua) Lahden Keskustan kunnallisjärjestö Keto Marja, toiminnanjohtaja Patomäentie 38, 15610 Lahti Puh. (03) 883 3182 (työ), 0500 717 707 Faksi (03) 883 3190 marja.keto@lahdenensijaturvakoti.fi Lindqvist Maija Liisa, kansanedustaja, koulutussuunnittelija Tikankatu 3, 15610 Lahti Puh. (03) 735 2641 (koti), (09) 432 3108 (työ), 050 398 5603, 050 511 3108 maija liisa.lindqvist@eduskunta.fi Luukka Maarit, kotiäiti, yrittäjä

Onnelantie 20, 15100 Lahti Puh. (03) 752 0604 (koti), 044 520 0040 maarit.luukka@kolumbus.fi Rissanen Jari, nuorisotyönohjaaja Sorvarinkatu 4 A 7, 15700 Lahti Puh. (03) 781 3021 (koti), 044 719 1499 (työ), 040 846 0902 Faksi (03) 891 331 jari.rissanen@evl.fi Vesala Jouko, pastori Pohjankatu 10, 15300 Lahti Puh. (03) 756 3663 (koti), (03) 891 282 (työ), 050 398 5604, 044 719 1360 jouko.vesala@pp.phnet.fi jouko.vesala@evl.fi jouko.vesala@lahti.fi Kristillisdemokraattinen valtuustoryhmä (4 valtuutettua) Kristillisdemokraattinen valtuustoryhmä Forsman Juha Pekka, tuotepäällikkö Sirkantie 11, 15610 Lahti Puh. (03) 735 4345 (koti), 050 468 7412 (työ), 040 511 9966 juha pekka.forsman@pp.phnet.fi Knuuttila Vesa, sosiaalikasvattaja Ratsumiehenkatu 7, 15830 Lahti Puh. (03) 734 9394 (koti), 040 778 8776 (työ), 0400 616 242 Faksi (03) 734 9394 vesa.knuuttilan@sci.fi Loponen Marjo, KTM, kouluttaja Anttilankatu 5, 15100 Lahti Puh. 050 910 2333 marjo.loponen@luukku.com Mantere Leena, tiedottaja Rykmentinkatu 17 as 3, 15700 Lahti Puh. (03) 751 6250 (koti), (03) 751 2333 (työ), 0500 694 103 Faksi (03) 751 6251 leena.mantere@kd.fi leena.mantere@lahti.fi Lahden Vihreät ry. (4 valtuutettu) Lahden Vihreät ry. Aaltola Helena, ympäristötekniikan insinööri Hollolankatu 3 B 27, 15110 Lahti Puh. 050 411 1385 helena.aaltola@luukku.com Mieskolainen Hannu, tuotepäällikkö Alijuhakkalantie 63, 15700 Lahti Puh. (03) 734 1234 (koti), (03) 821 2518 (työ), 044 535 2005 hannu.mieskolainen@luukku.com hannu.mieskolainen@php.fi Romppanen Tuomo, lastenkodin johtaja Puh. 050 539 1633 tuomo.romppanen@phnet.fi tuomo.romppanen@lahti.fi Vaara Kirsti, tiedottaja

Rautatienkatu 25 A 33, 15110 Lahti Puh. (03) 752 8492 (koti), (03) 871 1712 (työ), 040 841 1451 kirsti.vaara@oreea.fi Punavihreä (1 valtuutettu) Kontio Nea, uskonnonopettaja, pastori Puh. 040 707 9860 nea@kumiankka.com PER (1 valtuutettu) Rantanen Pentti E, käräjätuomari Rautatienkatu 9 A 26, 15100 Lahti Puh. (03) 782 7266, 050 563 9701 Vuosiksi 2005 2008 valitut varajäsenet, joille toimitetaan kokousten esityslistat: Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Kerkkä Merja Liisa, psykoterapeutti Puotikatu 1 G 48, 15700 Lahti Puh. 040 518 4264 merja liisa.kerkka@phnet.fi Ripatti Tapani, toimittaja Martikainen Anna Maija, pääluottamusmies Mutkakatu 4 A 5, 15140 Lahti Puh. (03) 764 2803, 050 538 8241 anna maija.martikainen@phnet.fi Lempinen Kari, pääluottamusmies Poutakatu 6 B 12, 15240 Lahti Puh. 020 451 6349 (työ), 0400 800 657 kari.lempinen@posti.fi Joenkoski Helena, tuotekokooja Sorsankatu 10, 15610 Lahti Puh. (03) 735 3705 (koti), (03) 899 356 (työ), 040 835 3039 helena_joenkoski@hotmail.com Oinonen Pekka, eläkeläinen Turhalankatu 16, 15800 Lahti Puh. (03) 752 2746 (koti), 050 372 1758 Kansallinen Kokoomus Kalliomaa Antti, toiminnanjohtaja Kiikkulankatu 10 as. 15, 15950 Lahti Puh. 040 547 7157 antti.kalliomaa@kalevannuoret.fi Mokka Risto, erikoislääkäri Mustankalliontie 46, 15150 Lahti Puh. (03) 733 2534 (koti), 050 541 8013 risto.mokka@pp.inet.fi

Pölkki Tarja, erityislastentarhanopettaja Tapanilankatu 32, 15900 Lahti Puh. 044 593 2396 tarja.polkki@lahti.fi Taavila Marja Leena, erikoisfysioterapeutti Rautatienkatu 10 A 13, 15100 Lahti Puh. (03) 782 4209 Hakala Seppo, ravintoloitsija Tikankatu 19, 15610 Lahti Hilkemaa Juhani, liikkeenharjoittaja Särmääjänkatu 10, 15520 Lahti Puh. (03) 526 0000 (koti), (03) 782 6041 (työ), 0500 699 408 Faksi (03) 752 1942 juhani.hilkemaa@pp.inet.fi Vasemmistoliitto Leppänen Hilkka, toiminnanjohtaja Pohjoinen Liipolankatu 16 D 56, 15500 Lahti Puh. (03) 751 0040 (työ), 044 357 5040 hilkka.leppanen@phnet.fi Järvinen Pekka, kirvesmies Pikku Liisantie 8, 15500 Lahti Puh. 040 702 9342 pekka.jarvinen@pp.phnet.fi Kousa Pasi, koontiheloittaja, pääluottamusmies Riekontie 7 A 12, 15230 Lahti Puh. (03) 868 194 (työ), 040 586 4528 pasi.kousa@jippii.fi Suomen Keskusta Lehtomäki Saila, aluemyyntipäällikkö Suhonen Kaarina, sairaanhoitaja Laavukatu 4, 15840 Lahti Puh. (03) 753 0305 (koti), 040 576 1849 kaarina.suhonen@phnet.fi Kristillisdemokraattinen valtuustoryhmä Ruuskanen Martti, yo merkonomi Omarannankatu 12, 15240 Lahti Puh. (03) 730 6021 (koti), 044 377 5538 rposti@saunalahti.fi Falk Sonja, eduskunta avustaja Metsolankatu 5 A 1, 15140 Lahti Puh. 050 530 4137 sonja.falk@eduskunta.fi Lahden Vihreät

Vartiainen Onerva, kauppatieteiden maisteri Korsitie 7 F, 15700 Lahti Puh. (03) 734 0855 ovartia@edu.lahti.fi Polkutie Hannu, lehtori Tarjantie 15, 15900 Lahti Puh. 0400 435 916 hannu.polkutie@edu.lahti.fi Punavihreät Sorvali Ritva, teatteritaiteen maisteri, näyttelijä Joutjoentie 3, 15170 Lahti Puh. (03) 733 2686 (koti), (03) 752 0585 (työ), 044 339 4142 Valtuustoryhmien puheenjohtajat ja sihteerit Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä: Puheenjohtaja: Nissinen Jarkko, tradenomi Rajakatu 4 A 1, 15110 Lahti Puh. 050 398 5602, 040 501 5995 jarkko.nissinen@lahtisbp.fi jarkko.nissinen@lahti.fi I varapuheenjohtaja: Vaara Ulla, osastosihteeri Lahdenkatu 18 A 9, 15140 Lahti Puh. (03) 735 3707 (koti), (03) 819 2522 (työ), 040 821 2512 ulla.vaara@phks.fi II varapuheenjohtaja: Hartman Jari, rakennusmies Huippukatu 2 F 78, 15500 Lahti Puh. 734 8880 (koti), 050 382 4990 jari.hartman@phnet.fi Sihteeri: Jokinen Eila, FM, kirjastonjohtaja Ostoskatu 14 B 24, 15500 Lahti Puh. (03) 735 4481 (koti), 050 445 6398 eila.jokinen@luukku.com Varasihteeri: Enojärvi Sirkku, terveydenhoitaja Metsäpellontie 41 A 5, 15200 Lahti Puh. 050 327 2691 sirkku.enojarvi@lasna.net Kokoomuksen valtuustoryhmä: Puheenjohtaja: Salonen Jari, yrittäjä Arhamankatu 5, 15230 Lahti Puh. 0440 211 211 jari.salonen@tasmapalvelu.fi jari.salonen@lahti.fi I varapuheenjohtaja: Luhtanen Leena, hammaslääkäri Kotikuja 4, 15900 Lahti

Puh. (03) 753 1280 (koti), 040 546 8208 leena.luhtanen@phnet.fi leena.luhtanen@lahti.fi II varapuheenjohtaja: Räihä Simo, toimitusjohtaja Rintalantie 3, 15150 Lahti Puh. 040 731 1913 Faksi (03) 734 431 simo.raiha@kuljetusraiha.fi simo.raiha@lahti.fi Sihteeri: Nikkanen Arja, koulusihteeri Proomukatu 20 as 20, 15140 Lahti Puh. (03) 814 4438 (työ), 0400 716 299 arja.nikkanen@lahti.fi arja.nikkanen@phnet.fi Varasihteeri: Lehti Permanto Sirkku, kansanedustajan avustaja Kuuvuorenkatu 17, 15830 Lahti Puh. (03) 753 6410 (koti), (09) 432 4048 (työ), 040 548 4555 sirkku.lehti permanto@eduskunta.fi Vasemmiston valtuustoryhmä: Puheenjohtaja: Kautto Vuokko, yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä Vaahterakatu 4 A 1, 15520 Lahti Puh. (03) 782 9360 (koti), (03) 818 3719 (työ klo 11 12), 044 323 6280 vuokko.kautto@pp.phnet.fi vuokko.kautto@lahti.fi Varapuheenjohtaja: Pekonmäki Reijo, pääluottamusmies Jalavakatu 3 as. 11, 15520 Lahti Puh. (03) 751 1509 (koti), (03) 868 252 (työ), 040 582 1880 reijo.pekonmaki@phnet.fi Sihteeri: Holopainen Antti, ylilääkäri Puistokatu 11 B 40, 15100 Lahti Puh. (03) 734 0433 (koti), (09) 291 5210 (työ) Faksi (09) 291 5300 antti.holopainen@a klinikka.fi Varasihteeri: Kousa Pasi, koontiheloittaja, pääluottamusmies Riekontie 7 A 12, 15230 Lahti Puh. (03) 868 194 (työ), 040 586 4528 pasi.kousa@jippii.fi Keskustan valtuustoryhmä: Puheenjohtaja: Keto Marja, toiminnanjohtaja Patomäentie 38, 15610 Lahti Puh. (03) 883 3182 (työ), 0500 717 707 Faksi (03) 883 3190 marja.keto@lahdenensijaturvakoti.fi Varapuheenjohtaja: Vesala Jouko, pastori Pohjankatu 10, 15300 Lahti Puh. (03) 756 3663 (koti), (03) 891 282 (työ), 050 398 5604, 044 719 1360 jouko.vesala@pp.phnet.fi jouko.vesala@evl.fi jouko.vesala@lahti.fi

Sihteeri: Rissanen Jari, nuorisotyönohjaaja Sorvarinkatu 4 A 7, 15700 Lahti Puh. (03) 781 3021 (koti), 044 719 1499 (työ), 040 846 0902 Faksi (03) 891 331 jari.rissanen@evl.fi Varasihteeri: Lehtomäki Saila, aluemyyntipäällikkö Kristillisdemokraattinen valtuustoryhmä: Puheenjohtaja: Mantere Leena, tiedottaja Rykmentinkatu 17 as 3, 15700 Lahti Puh. (03) 751 6250 (koti), (03) 751 2333 (työ), 0500 694 103 Faksi (03) 751 6251 leena.mantere@kd.fi leena.mantere@lahti.fi Varapuheenjohtaja: Knuuttila Vesa, sosiaalikasvattaja Ratsumiehenkatu 7, 15830 Lahti Puh. (03) 734 9394 (koti), 040 778 8776 (työ), 0400 616 242 Faksi (03) 734 9394 vesa.knuuttilan@sci.fi Sihteeri: Forsman Juha Pekka, tuotepäällikkö Sirkantie 11, 15610 Lahti Puh. (03) 735 4345 (koti), 050 468 7412 (työ), 040 511 9966 juha pekka.forsman@pp.phnet.fi Varasihteeri: Falk Sonja, eduskunta avustaja Metsolankatu 5 A 1, 15140 Lahti Puh. 050 530 4137 sonja.falk@eduskunta.fi Vihreä valtuustoryhmä: Puheenjohtaja: Vaara Kirsti, tiedottaja Rautatienkatu 25 A 33, 15110 Lahti Puh. (03) 752 8492 (koti), (03) 871 1712 (työ), 040 841 1451 kirsti.vaara@oreea.fi Varapuheenjohtaja: Romppanen Tuomo, lastenkodin johtaja Puh. 050 539 1633 tuomo.romppanen@phnet.fi tuomo.romppanen@lahti.fi Sihteeri: Aaltola Helena, ympäristötekniikan insinööri Hollolankatu 3 B 27, 15110 Lahti Puh. 050 411 1385 helena.aaltola@luukku.com Punavihreä valtuustoryhmä: Puheenjohtaja: Kontio Nea, uskonnonopettaja, pastori Puh. 040 707 9860 nea@kumiankka.com Varapuheenjohtaja: Sorvali Ritva, teatteritaiteen maisteri, näyttelijä

Joutjoentie 3, 15170 Lahti Puh. (03) 733 2686 (koti), (03) 752 0585 (työ), 044 339 4142 Sihteeri: Markus Puranen Hepolammintie 41, 15230 Lahti PER valtuustoryhmä: Puheenjohtaja ja sihteeri: Rantanen Pentti E, käräjätuomari Rautatienkatu 9 A 26, 15100 Lahti Puh. (03) 782 7266, 050 563 9701 Kokoukset vuonna 2005 Kaupunginvaltuusto kokoontuu yleensä kerran kuukaudessa. Kokouspäivät ovat seuraavat: Kevätkausi: 3.1., 7.2., 7.3., 11.4., 9.5., 30.5. ja 20.6. Syyskausi: 8.8., 5.9., 3.10., 31.10. (kaupunginvaltuuston juhlakokous), 7.11., 28.11. ja 12.12. 11.4. Strategian tarkistaminen 30.5. Tilinpäätös, arviointikertomus 7.11. tulovero ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen 28.11. talousarvio ja taloussuunnitelma Kokoukset alkavat kello 18.00, paitsi 28.11. kello 9.00. Kokoukset pidetään Lahden kaupungintalon valtuustosalissa, Harjukatu 31. Valtuuston kokoukset ovat kaikille avoimia tilaisuuksia. Valtuuston kokouksia voi seurata myös puhelimitse soittamalla valtuuston kokousaikana numeroon 100 270. Puhelun hinta on 0,02 /min. Matkapuhelimesta soitettaessa numero on 0600 392967. Puhelun hinta on tuolloin 0,06 /min.