Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry.



Samankaltaiset tiedostot
ETELÄ-HÄMEEN KALEVAN NUORET ry. TOIMINTAKERTOMUS

1 Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry.

ETELÄ-HÄMEEN KALEVAN NUORET ry. TOIMINTAKERTOMUS

Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry.

ETELÄ-HÄMEEN KALEVAN NUORET ry. TOIMINTAKERTOMUS 2011

Organisaation uudistaminen Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011

Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry.

Satakunnan Nuorisoseurojen Liitto ry. Toimintasuunnitelma 2016

Katsaus Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintaan ja talouteen

Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry.

Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry.

Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2018

Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry.

Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry.

Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry.

Saimaan Nuorisoseurat. Toimintasuunnitelma 2015

Suomen Nuorisoseurat ry. Toimintakertomus 2012

Nuorisoseuraliikkeen organisaatiouudistus. Valtuustojen kevätkokoukset Helsinki

Tunnelmallista Joulun aikaa ja Onnea tulevalle vuodelle toivottavat Tuija-Liisa ja Minna.

SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016

JÄRJESTÖN AJANKOHTAISET ASIAT

Toimintasuunnitelma 2016

Kalevan Nuorten Liitto Toimintasuunnitelma Hyväksytty valtuuston kokouksessa Kuopiossa

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Lahden Seudun opintojärjestö ry TOIMINTASUUNNITELMA

Toimintasuunnitelma 2016 LUONNOS KOMMENTOITAVAKSI

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Nuorisoseurajärjestön toiminnan painopisteet ja tavoitteet

Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2012

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

Puutalkoita, Purpuria ja pukusuunnittelua Elävä kulttuuriperintö Suomen Nuorisoseuroissa

Saimaan Nuorisoseurat. Toimintasuunnitelma 2017

Suomen Nuorisoseurojen Liitto ry. Toimintasuunnitelma 2012

Kalevan Nuorten Liitto Toimintasuunnitelma Hyväksytty valtuuston syyskokouksessa

Toimintasuunnitelma 2015

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2018

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

Toimintasuunnitelma 2017

Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry.

TILINPÄÄTÖS Uudenmaan Nuorisoseurain Liitto Ry. Sisältää toimintakertomuksen, tuloslaskelman ja taseen Johtokunnan esitys 22.2.

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Nuorisoseuraliikkeen organisaatiouudistus. Uudenmaan keskusseuran ja piirin syyskokous 2011

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi

Sovitut toimintatavat

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

TANSSITIEDOTE huhtikuu

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015

Toimintasuunnitelma 2019

Ehdokkaita vuoden nuorisoseuraksi voivat asettaa kaikki Suomen Nuorisoseurat ry:n jäsenyhdistykset.

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Työttömien määrä vakiintumassa viiden vuoden takaiselle tasolle

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland

Paikallisilla seuroilla ja harrastusryhmillä on mahdollisuus myydä Yhteisön voima kirjasarjoja ja ansaita myynnillä tuloja omaan toimintaansa.

Liiton hallitus nimeää vuosittain Vuoden Nuorisoseuran, joka julkistetaan Marianpäivänä valtakunnallisessa nuorisoseurapäivän pääjuhlassa.

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Varsinainen toiminta. Tarkennettu Talousarvio Talousarvio Ay avustus. Tuotot Ray avustukset

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AJANKOHTAISTA... 1 Etsimme Suomen parasta nuorisoseuraa Suomen Nuorisoseurat ry:n valtuuston kokous Tampereella

Toimintasuunnitelma 2018

Vuosikertomus vuosikertomus (5) Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Suomen Nuorisoseurat ry Toimintasuunnitelma 2013

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2006

Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTOIMINNAN KEHITTÄMINEN

1 (7) /tl. Talousarvio Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava Varsinainen toiminta. Ay avustus

Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto

POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Katsaus kuluvaan vuoteen

JÄRJESTÖN AJANKOHTAISET ASIAT

Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry.

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Tornion Järjestöyhdistys ry Kemintie Tornio

OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

TUL:n Läntisen alueen KOULUTUSKALENTERI

Hyvän ohjauksen kriteerityö

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

Transkriptio:

Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry. 1 TOIMINTAKERTOMUS 2012

Sisällysluettelo 2 Yleistä 4 Tekemisen riemua nuorisoseuratoiminnan suunnat 2010-2012 1. Nuorisoseuralaisuus Etelä-Hämeessä 4 Etelä-Hämeen tärkeimpiä tapahtumia olivat vuonna 2012 4 Muita merkittäviä asioita vuonna 2012 olivat 5 1.1. Viestintä 6 Uutismaa-lehti 6 Ns-lehti 6 Sähköiset kuukausiteidotteet 6 1.2. Yhteistyöverkostot 6 Johtokuntien ja työntekijöiden koulutuspäivät 7 2. Palvelut jäsenyhdistyksille 7 Jäsenistö 7 Yhteistyötahot 7 Monipuolista toimintaa 7 2.1. Jäsenyhdistysten toiminnan kehittäminen 8 Alueellisen toiminnan kehittäminen 8 Leipää ja kulttuuria hanke 2010-2012 8 Seurakäynnit 10 Seurantalot 10 Sähköposti, kotisivut 10 Valtakunnalliset sivustot 11 Toimintatilastot vuodelta 2011 11 H-kiltatoiminta 11 2.2. Koulutus 11 Koulutuskalenteri 11 Neuvonta 11 Nuorten Akatemia 11 Opintotoiminta Etelä-Hämeessä 11 Opintokeskus Kansalaisfoorumi 11 Erikoiskurssit 12 Järjestyksenvalvojakoulutus 12 2.3. Jäsenpalvelut 12 Tarvikevälitys 12 3. Kulttuuri- ja harrastustoiminta 12 3.1. Kehittäminen 13 Tanssitoiminta 13 Tanssin Osaamiskeskus 14 Teatteritoiminta 15 Kansanmusiikki 15 Liikunta 15 Nuorisotoiminta 15 3.2. Koulutus 15 Oma tanssikoulutus 15 Oma teatterikoulutus 15 Oma kansanmusiikkikoulutus 16 3.3. Tapahtumat 16 Omat ja jäsenseurojen tanssitapahtumat 16 Tanssigaala Kultaiset askeleet 16 Tanssiva Asikkala 16

Hollo ja Martta kv. kansantanssi ja musiikkifestivaali 16 Omat ja jäsenseurojen teatteritapahtumat 16 Omat ja jäsenseurojen kansanmusiikkitapahtumat 17 Takinkääntöviikko 17 Omat ja jäsenseurojen liikuntatapahtumat 17 MM Mölkky 2012 Lahti 17 Muita tapahtumia 17 Omat yleistapahtumat 18 Valtakunnalliset harrastus- ja koulutustapahtumat 18 FolkForum ja Folklandia-risteily 18 Valtakunnalliset lentopallokisat 18 Tanssipidot, Tampere 18 Teatterilaiva 19 3 4. Kansainvälinen toiminta 19 4.1 Kehittäminen 19 4.2 Kansainväliset verkostot 19 5. Tukitoiminta 19 5.1. Hallinto 19 Johtokunta 19 Edustaminen ja muistamiset 20 Im memoriam 20 Asiantuntijatoimikunnat 20 Kokoukset: Kevätkokous, Syyskokous 20 Nuorisoseurakokous, Jyväskylä 20 Suomen Nuorisoseurojen Liiton valtuustot 21 Suomen Nuoriso-opisto 21 Suoman Kansainvälinen Mölkkyliitto 21 5.2. Toimisto ja henkilöstö 21 Henkilöstö 21 Voi hyvin työssä hanke 22 Muuta 23 Henkilöstön koulutus 23 5.3. Talous 24 Tilintarkastus 24 Helvi Jukaraisen kansantanssirahasto 24 Varainhankinta 24 Puvusto 24 Pikkuteatteri ja Hannunsali 24 Sopimukset 24 Yleisavustukset 25 Muut avustukset 25 Allekirjoitukset 25 Liitteet Jäsenluettelo 26 Tapahtumakalenteri 2012 28 Opintokeskustuki nuorisoseurojen kurssitoimintaan 2012 30 Opintokerhoavustus nuorisoseuroille 2012 31 Opintokerhoavustus 2012 31 Yhteistiedot 32

4 YLEISTÄ Vuoden 2012 osalta Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry:n toimintaa toteutettiin toimintasuunnitelman mukaisesti huomioiden järjestön nuorisoseurakokouksessa 2009 hyväksyttyä järjestön kolmivuotisohjelmaa: Tekemisen riemua - nuorisoseuratoiminnan suunnat vuosille 2010-2012 Suomen Nuorisoseurojen Liiton joka kolmas vuosi järjestettävä Nuorisoseurakokous hyväksyi 12.- 13.9.2009 Kulttuurikeskus Sofiassa Helsingissä toiminnan suuntaviivat vuosille 2010-2012. Tekemisen riemua! - kolmivuotisohjelma korostaa lasten ja nuorten harrastustoimintaa, nuorten omaa toimintaa ja vaikutusmahdollisuuksia sekä toiminnan talouden vahvistamista. Vuosi 2012 oli kolmivuotisohjelman viimeinen toimintavuosi. Nuorisoseurakokous Nuorisoseurakokous Jyväskylässä 20.-21.10.2012 Suomen Nuorisoseurat ry:n ylin päättävä elin kokoontui lokakuussa Jyväskylässä hotelli Laajavuoressa päättämään järjestön asioista. Kokous valitsi liitolle valtuuston puheenjohtajineen sekä hyväksyi uuden kolmivuotisohjelman Nuorisoseurajärjestön Kärkihankkeet 2013-2015 ja nuorisoseuraliikkeen strategian vuoteen 2020 asti. Sääntömuutoksen kautta otettiin käyttöön liiton uusi nimi: Suomen Nuorisoseurat ry. Nuorisoseurojen uudeksi pääsihteeriksi valittiin Antti Kalliomaa. Kalevan Nuorten Liitto lakkautettiin syksyn virallisissa kokouksissa ja organisaatiouudistuksen mukaan liitto yhdistyi Suomen Nuorisoseuroihin. 1. NUORISOSEURALAISUUS ETELÄ-HÄMEESSÄ Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry. tavoitteensa mukaisesti vahvisti omalla alueellaan järjestön roolia nuoriso-, kulttuuri-, sivistys- ja liikuntakentässä. Etelä-Hämeen tärkeimpiä tapahtumia olivat vuonna 2012: MM Mölkky Lahti 2012 17.-18.8. Launeen keskuspuistonkenttä Valtakunnallisesti ja kansainvälisesti oltiin mukana: Folklandia 13. 14.1. Silja Europa Tanssipidot 13.-17.6. Tampere Nordlek 10.-15.7. Norja Teatterilaiva 28.-29.9. Silja Europa Lisäksi jäsenseurojen tapahtumia: Tanssiva Asikkala 25.3. Vääksyn liikuntahalli Takinkääntöviikko 29.7.-4.8. Mallusjoella Hollo ja Martta festivaali 28.10.- 4.11. Hollolassa Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry. kuului jäsenenä Suomen Nuorisoseurat ry:n ja Suomen Kansainväliseen Mölkkyliittoon.

MUITA MERKITTÄVIÄ ASIOITA VUONNA 2012 OLIVAT: 5 Tanssin osaamiskeskus Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry:n keskeinen tavoite oli tanssin osaamiskeskuksen toiminnan käynnistäminen ja yhteistyöverkoston luominen. Tavoite onnistui. Tehtiin Liitton kanssa yhteistyösopimus Etelä-Hämeen roolista ylläpitää tanssin osaamiskeskusta Lahdessa. Liitto tukee työtä rahallisesti, tiedotuksellisesti sekä materiaalin tuottamisessa. Sopimus tehtiin aluksi kaksi vuotisena, kattaen vuodet 2012 ja 2013. Etelä-Häme palkkasi Liiton tuella yhden henkilön osaamiskeskuksen palvelukseen. Toiminnanjohtaja toimi osaamiskeskuksen johtajana ja lisäksi osa toiminnanohjaajan työtehtävistä liittyi osaamiskeskukseen. Organisaatiouudistus Järjestön organisaatiouudistusta on käsitelty johtokunnassa sekä yleisissä kokouksissa vuoden aikana. Toistaiseksi keskusseura tullaan säilyttämään. Organisaatiouudistukseen liittyen lopetettiin Etelä-Hämeen Kalevan Nuoret ry. syyskokouksessa 21.11.2012. Hankkeet Leipää ja Kulttuuria -työllistämishanke oli käynnissä koko vuoden. Hanke alkoi 1.9.2010. Projektipäällikkönä toimi Marjo Aalto. Voi hyvin työssä hanke jatkui koko vuoden painopisteenä kuitenkin kevätpuoli. Hanke alkoi 2.11.2011 Hanke oli Hämeen ELY-keskuksen rahoittama työelämän kehittämishanke, jossa rakennettiin työhyvinvointiohjelma yhdistykselle. Henkilöstöjärjestelyistä: MM Mölkky 2012 Lahti tapahtuman tapahtumapäällikönä toimi Ossi Arvela asti. Ossi sanoutui irti tehtävistään, mutta hänen kanssaan tehtiin erillissopimus työtehtävistä liittyen MM Mölkky 2012 tapahtumaan. Etelä-Hämeen Kalevan Nuoret ry:n toiminnanohjaaja Päivi Semeri ja puvustonhoitaja Maija Kjellberg siirtyivät vanhoina työntekijöinä 1.12.2012 Etelä- Hämeen Nuorisoseurat ry:n palvelukseen. MM Mölkky 2011 Lahti MM Mölkky järjestettiin kaksipäiväisenä tapahtumana Lahdessa Launeen keskuspuiston kentällä. Tapahtuman käytännön järjestelyistä vastasivat Ossi Arvela, Anne-Mari Kuronen. Päivi Semeri, Hannu Nipuli ja Lahden Tanhuujat. Tanssiva Lahti tapahtuma on ollut kahtena edellisenä vuotena MM Mölkky tapahtuman osana. Valitettavasti Lahden kaupunginhallitus karsi tapahtumaavustusta 15.000 eurolla ja näin ollen keskusseura ei pystynyt järjestämään Tansiva Lahti tapahtumaa. Juhlat Vesikansan ja Mallusjoen Nuorisoseurat saavuttivat kunnioitettavan 110 vuoden iän. Palkinnot/Nimeämiset Etelä-Hämeen Vuoden Hermanskaksi nimettiin Ritva Herrala Sysmästä, Tikkalan Nuorisoseurasta ja vuoden nuorisoseuraksi nimettiin Asikkalan Nuorisoseura, Asikkalasta.

Vuoden kansantanssiohjaajaksi valittiin Hanna Ryynänen Klaukkalan Nuorisoseurasta, Uudeltamaalta. Kiertopalkinto ja koulutusstipendi annettiin nimityksen yhteydessä Kalevan Nuorten luokittelutapahtumassa Hollolan lukiolla, Salpakankaalla 14.4.2012. Järjestön historiateos Yhteisön voima Ministeri Jaakko Nummisen suurtyö kuvaa todella kattavasti Nuorisoseurajärjestön vaiheita syntyajasta aina tähän päivään. Historianteos oli myynnissä ja sitä markkinoitiin seuroille. 6 1.1. Viestintä Seurojen, seurantalojen, piirijärjestöjen ja liittojen sivustot olivat ajan tasalla www.nuorisoseurat.fi ja www.seurantalot.fi -palveluissa. Toiminnasta tiedotettiin pääasiassa Uutismaa lehdessä ja Herkkumeili - sähköpostitiedotteilla. Lisäksi seurojen eri alojen yhteyshenkilöille lähetettiin tiedotteita ja kurssi- yms. kutsuja. Lisäksi erilaisia tiedotteita lähetettiin tarpeen mukaan. Keskusseuran ja piirin kotisivuja ylläpidettiin osoitteessa http://etelahame.nuorisoseurat.fi. Keskusseuran ja piirin kotisivujen ylläpidosta vastasi media-assistentti Anne-Mari Kuronen. Uutismaa-lehti NS-Lehti Toteutuma Uutismaa-lehti ilmestyi neljä (4) kertaa vuoden aikana aikakauslehtimuotoisena. Lehti ilmestyi NS-lehden välissä. Lehti julkaistiin myös sähköisessä muodossa. Uutismaa-lehdestä kerrottiin seurakäynneillä, kokouksissa ja tiedotteissa. Toimihenkilöt, johtokunnan jäsenet ja paikallisseurat laativat juttuja alueeltaan lehteen. Lehti jaettiin mm. kirjastoihin ja toiminta-alueen kuntien nuoriso-, kulttuuri- ja sivistystoimiin. Lehden taitosta vastasi Uudenmaan työntekijät. Nuorisoseuralehti toimi järjestön sisäisen tiedon kulun välineenä. Se antoi ajanmukaista tietoa järjestöstä myös ulkopuolisille Lehti ilmestyi neljä kertaa vuodessa. Lehti julkaistiin myös sähköisessä muodossa liiton kotisivuilla. Lehteä markkinoitiin seurakäynneillä, keskusseuran kokouksissa ja tiedotteissa. Rohkaistiin johtokunnan jäseniä ja paikallisseuroja laatimaan juttuja alueeltaan lehteen. Toimihenkilöt hoitivat tiedot maakunnallisista tapahtumista lehteen. Tanssin osaamiskeskus käytti lehteä tiedotuksessaan. Lehti on tullut jokaisen jäsenseuran puheenjohtajalle ilmaiseksi sekä myös niille jotka ovat Uutismaa lehden jakelulistalla. Uutismaa lehti ilmestyi NS-lehden välissä Uudellamaalla ja Etelä-Hämeessä. Sähköiset kuukausitiedotteet Sähköpostitiedote Herkkumeili lähetettiin vuonna 2012 noin kerran kuussa lähes 400 eri sähköpostiosoitteeseen. Herkkumeilissä tiedotettiin järjestön ja maakunnan eri tapahtumista ja koulutuksista. 1.2 Yhteistyöverkostot Tiivistä yhteistyötä tehtiin ensisijaisesti jäseninä olevien paikallisyhdistysten kanssa sekä Etelä- Hämeen Kalevan Nuorten, Uudenmaan Nuorisoseurain Liiton ja Uudenmaan Kalevan Nuorten piirin kanssa. Yhteistyötä tehtiin erityisesti koulutus- ja tapahtumatoiminnan järjestämiseksi.

Edellä mainittujen yhteistyökumppaneiden lisäksi yhteistyötä tehtiin mm. Suomen Nuorisoseurojen, Kalevan Nuorten Liiton, Sivistysliitto Kansalaisfoorumin, Lahden kaupungin, Suomen Kansainvälisen Mölkkyliiton, Päijät-Hämeen Tanssialan Tuen, Lakes in, Lahden Kortteliliigan, Lahden Messujen, Päijät-Painon ja Koulutuskeskus Salpauksen kanssa. Johtokuntien ja työntekijöiden koulutuspäivät Koulutuspäivä pidettiin 22.9. toimiston kokoustilassa. Koulutuspäivä pidettiin kokouksen merkeissä ja päivään osallistui vt. pääsihteeri Antti Kalliomaa. Etelä-Hämeen luottamus- ja toimihenkilöt osallistuivat koulutuspäivään. 7 2. PALVELUT JÄSENYHDISTYKSILLE Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry:n jäseninä on 70 paikallista, toimivaa yhdistystä. Jäseniä on yhteensä jäsenrekisterin mukaan 2954. Jäsenmäärä ei ole todellinen, koska osa jäsenyhdistyksistä ei ole mukana jäsenrekisterissä ja eivät näin ollen ole ilmoittaneet toimintatietojaan. Alle 16 -vuotiaita jäseniä on 556. Epätarkkoja syntymäajan suhteen on 1198 henkeä. Etelä-Hämeen Nuorisoseurat toteutti perustehtäväänsä, paikallisseurojen palvelutoimintaa opetusministeriön avustuksella, joka oli 34 000 euroa. Luettelo jäsenseuroista on liitteenä. Jäseniä kaikkiaan on jäsenrekisterin ja toimintailmoituksen (paperilla) mukaan 3090 henkeä. Vuoden aikana johtokunta hyväksyi uuden yhdistyksen Jam n Rollin jäseneksi 7.11.2012. Yhteistyötahot Tärkeimmät yhteistyökumppanit olivat: Etelä-Hämeen Kalevan Nuoret, Opintokeskus Kansalaisfoorumi, Uudenmaan keskusseura ja KN-piiri, muut keskusseurat ja KN-piirit, Hollolan Ns., Lahden Tanhuujat, Villähteen Ns., Suomen Nuorisoseurat, Kalevan Nuorten Liitto, Lahden kaupungin eri hallintokunnat, Päijät-Hämeen Tanssialan Tuki ry., Folklore Suomi Finland, Tanssiklubi Dancing, Cafe Charlotta, Ruokamiehet Oy, Tuoterengas, Suomen Kansainvälinen Mölkkyliitto, Lahden Kortteliliiga, Etelä-Suomen Sanomat, Uusi Lahtilehti, Päijät-Hämeen Kylät ry., Lahden Matkailu Lahti Travel, Lakes ja Radio Voima. Monipuolista toimintaa Nuorisoseurat ovat omaleimaisia toiminnallisia yhteisöjä. Opintotoiminta tuki nuorisoseurojen sivistystehtävää. Toimintaa kehitettiin jäsenten ja alueen asukkaiden toiveiden mukaisesti. Rohkaistiin seuroja hakeutumaan aktiivisesti yhteistyöhön muiden yhteisöjen kanssa. Nuorisoseurat tarjosivat mahdollisuuden kansainväliseen toimintaan. Lisäksi Keskusseura antoi seuroille ja jäsenille tarpeellisen ohjauksen ja neuvonnan järjestöllisissä asioissa. Seurat kykenivät toimimaan tehokkaasti ja tuloksellisesti jäsentensä parhaaksi ja järjestön aatteellisten päämäärien hyväksi. Vuoden aikana tehtiin muutama yksittäinen seurakäynti, mutta pääpainona olivat alueelliset seuratapaamiset. Alueellisten seurakäyntien yhtenä tarkoituksena oli räätälöidä alueen seurojen tarpeisiin vastaavaa koulutusta tai luentoja. Sisällöt räätälöitiin yhdessä alueiden toimijoiden kanssa. Toimintasuunnitelma eli ja tulee elämään koko ajan.

Järjestön Internet-pohjainen keskitetty jäsenhallintarekisteri oli käytössä. Jäsenrekisterivastaavana toimi media-assistentti Anne-Mari Kuronen, joka aktiivisesti innosti seuroja liittymään rekisteriin. Valitettavasti vielä kaikki jäsenseurat eivät ole rekisterissä, kuitenkin jokaisen seuran perustiedot ovat. Rekisteriin liittyi tiedottamista ja koulutusta. Etelä-Häme hoiti asiaa aluetapaamisten yhteydessä. 2.1 Jäsenyhdistysten toiminnan kehittäminen Yhteydenpito seuroihin: - jäsenkentän ja sen tarpeiden tuntemus aktiivinen ohjaus ja neuvonta - seurojen toimintaedellytysten kehittäminen - alueelliset tapaamiset Alueellisen toiminnan kehittäminen Johtokunta ja toimihenkilöt ovat huomioineet päätöksissään ja toimissaan piiriorganisaation palvelutehtävän vaatimukset ja haasteet. Toimintaa on suunnitelmallisesti kehitetty huomioiden jäsenyhdistysten tarpeet. Alueellisia, seurojen omista lähtökohdista syntyneitä ideoita ja koulutustilaisuuksia on aktiivisesti järjestetty. Leipää ja kulttuuria hanke 2010-2012 Projektipäällikkönä toimii kokopäiväisesti Marjo Aalto. Projektipäällikön palkkaus tulee kokonaan Elyltä, koska hankkeen tavoitteena on työllistää yli 500 päivää työttömänä työnhakijoina olleita palkkatuen piiriin kuuluvia henkilöitä. Projektipäällikön työtehtävänä on hallinnoida hanketta ja toteuttaa projektisuunnitelma. Projektipäällikkö etsii työpaikkoja Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry:n alueella olevista nuorisoseuroista ja osallistuu palkattavien henkilöiden rekrytointiin sekä ohjaukseen yhteistyössä työnantajina toimivien nuorisoseurojen kanssa. Tarvittaessa projektipäällikkö opastaa ja kouluttaa nuorisoseuralaisia työnantajana toimimisen käytäntöihin. Projektipäällikkö myös arvio ja kehittää hanketta koko projektin ajan. Projektiin sisältyvät muuta palkkakulut ovat kirjapidosta, palkanlaskennasta ja vastaavista, erityisosaamista edellyttävistä taloushallinnon tehtävistä aiheutuvia kuluja. Leipää ja kulttuuria työllistämishankkeen tavoitteena on vahvistaa pitkäaikaistyöttömien ja nuorten sosiaalista osaamista ja työvoimapoliittisia valmiuksia työllistämällä heitä kulttuuriseen nuorisotyöhön liittyviin tehtäviin. Työpaikkoja tarjoavat Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry:n alueella (Päijät-Häme, Kanta-Häme) toimivat nuorisoseurat ja nuorisoseurojen piirijärjestö sekä läheiset yhteistyötahot. Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry:n alueella toimii 69 nuorisoseuraa. Niiden toiminnan laajuudessa ja aktiivisuudessa on huomattavia vaihteluja, kaikilla seuroilla ei ole realistisia mahdollisuuksia ryhtyä työllistäjäksi. Työllistämisen lisäksi hankkeessa pyritään lisäämään työttömien kiinnostua kansalaistoimintaan ja vahvistaa työllistävien taitoja toimia kansalaisjärjestöissä ja osallistua monimuotoiseen toimintaan. Työllistämällä seuroille avautuu mahdollisuuksia kehittää ja/ tai laajentaa toimintaansa ja uusia näkemyksiä toimintaansa. Jotta seurat voivat työllistää ja hyötyä tukityöllistettyjen osaamisesta on heidän itse sitouduttava työllistämisen lainalaisuuksia ja perehdyttävä sen käytäntöihin. Osassa seuroista on lähdettävä liikkeelle uudenlaisten toimintatapojen opettelusta. Projektipäällikkö ohjaa työnantajiksi ryhtyviä tai sitä suunnittelevia työnantajia työllistämisen kaikissa 8

vaiheissa kunkin työnantajan tarpeiden mukaan. Ja hankkeen kautta järjestetään tarvittavaa koulutusta seuroille toimimisesta palkanmaksajana. 9 Vuoden 2012 painopistealue on työllistäminen ja työharjoittelutoiminnan koordinointi. Leipää ja kulttuuria hankkeelle oli asetettu määrälliseksi tavoitteeksi vuoden 2012 osalta työllistää kymmenen henkilöä palkkatuetussa työssä, työharjoittelussa, työelämänvalmennuksessa tai työkokeilussa samanaikaisesti. Hanke ylitti vuodelle 2012 asetetut määrälliset työllistämistavoitteet. Vuoden loppuun mennessä oli työllistetty 17 henkilöä. Käytettyinä tukimuotoina ovat olleet pääasiassa korkein palkkatuki. Vajaakuntoisen tuella työllistettiin kaksi henkilö ja työharjoittelussa/työelämävalmennuksessa oli viisi henkilöä. Leipää ja kulttuuria hankkeessa painotetaan määrällisten tavoitteiden ohessa myös laadullisia tavoitteita, kuten työsuhteiden pitkäkestoisuutta, työyhteisön kokonaisvaltaiseksi jäseneksi pääsyä, itsearvostuksen ja oman elämänlaadun parantumista työllistämisen tai työharjoittelun keinoin. Työnimikkeiden kirjo on ollut laaja mm. toimistotyöntekijöitä, mediaassistentti, puvustonharjoittelija, remonttimiehiä ym. Työllistettyjen työttömyyshistoriat ovat olleet hyvin erilaisia. Heidän koulutustaustansa on myös vaihdellut oppikoulusta akateemiseen loppututkintoon. Työllistetyt ovat tehneet useimmiten kuusituntisia työpäiviä ja heidän palkkansa koostui pääosin korkeimmasta korotetusta palkkatuesta ja mahdollisista kunta tai kaupunkilisistä. Toisaalta ns. kuntalisän puuttuminen on saattanut muodostua työllistämisen kynnykseksi. Nuorisoseuroilla saattaa olla hyvin vähäiset resurssit käytettävissä palkkakustannuksiin. Joihinkin työpaikkoihin mitä on vuoden aikana ollut avoinna, ei ole välttämättä ollut helppo löytää sopivia tekijöitä. Kuitenkaan yhtään paikkaa ei ole jätetty täyttämättä. Välimatkat saattavat olla pitkiä eikä julkinen liikenne välttämättä kulje, tai työtehtävät vaativat jonkinlaista erikoisosaamista eikä välttämättä heti taas näitä omaavia ihmisiä löydy pitkäaikaistyöttömistä. Projektipäällikkö on ollut yhteydessä ja tavannut seurojen ihmisiä yhteisissä alueellisissa seuratapaamisissa kevään ja syksyn aikana sekä yksittäisiä seura käyntejä on ollut vuoden aikana eri seuroihin tarpeen mukaan. Sidosryhmät ja verkostoituminen Leipää ja kulttuuria hanke on tehnyt aktiivista yhteistyötä Päijät-Hämeen Lahden TE-toimiston kanssa ja useiden Päijät-Hämeen sekä Kanta-Hämeen alueella toimivien työ- ja elinkeinotoimistojen kanssa. Verkostoitumista aktivoitiin muihin leipää ja kulttuuria hankkeisiin sekä muihin hankkeen toimintaa jollakin tavoin käytännössä tukeviin hankkeisiin. Hankkeiden projektipäälliköt / hanketyöntekijät ovat tavanneet yhteispalavereissa sekä työntekijäpäivillä vuoden aikana viidesti. Hankkeen oma ohjausryhmä tapasi vuoden aikana keväällä ja syksyllä kerran. Lisäksi projektipäällikkö on osallistunut 2012 aikana Ely:n järjestämiin koulutuksiin mm. Ammatillisen kuntoutuksen palvelujärjestelmä; toimijat/toimenpiteet/palvelut, voimavaravalmennus. Sekä osallistunut Keski- Suomen Leipää ja kulttuuria - hankkeen järjestämään Tyhy-koulutukseen yhdessä tämän alueen työllistettyjen kanssa. Yhdessä muiden Leipää ja kulttuuria hankkeiden kanssa tarjosimme seuroille Tulovirtaa koulutusta, mutta jouduimme sen perumaan vähäisen osanottajamäärän vuoksi. Leipää ja kulttuuria hankkeet ovat tehneet yhteisen hanke-esitteen, joka postitettiin seurojen kaikille puheenjohtajajille sekä jaettiin Folklandia-risteilyllä ja

10 seurojen yhteistapaamisissa seurojen edustajille. Lisäksi Leipää ja kulttuuria hanke on ollut esillä Jyväskylässä järjestetyssä Suomen Nuorisoseurakokouksessa. Etelä-Hämeen alueelliset seuratapaamiset ja seurakäynnit kevät 2012: 12.3. Lahden alueen seurat. / alueellinen tapaaminen Toimisto 15.3. Asikkalan Ns. / alueellinen tapaaminen Vesivehmaa 21.3. Kuhmoisten alueen seurat. / alueellinen tapaaminen Kuhmoinen 26.3. Orimattilan alueen seurat. / alueellinen tapaaminen Toimisto 28.3. Nastolan alueen seurat / alueellinen tapaaminen Toimisto. 29.3. Hollolan alueen seurat./ alueellinen tapaaminen Toimisto 3.4. H:linnan alueen seurat / alueellinen tapaaminen Toimisto 12.4. Riihimäen alueen seurat / alueellinen tapaaminen Toimisto 16.4. Sysmän, Hartolan seurat / alueellinen tapaaminen Onkiniemi Etelä-Hämeen alueelliset seuratapaamiset syksy 2012: 17.9. Sysmän, Hartolan seurat / alueellinen tapaaminen Kalho 20.9. Asikkalan alueen seurat./ alueellinen tapaaminen Urajärvi 23.9. Kuhmoisten alueen seurat / alueellinen tapaaminen Pihlajalahti 26.9. Nastolan alueen seurat / alueellinen tapaaminen Immilä 27.9. Riihimäen alueen seurat / alueellinen tapaaminen Riihimäki 2.10. Lahden alueen seurat / alueellinen tapaaminen Toimisto 3.10. Orimattilan alueen seurat / alueellinen tapaaminen Mallusjoki Lisäksi: 19.4. Nurmijärven tanssi- ja musiikkiyhdistys Röykkä 18.3. Mallusjoen Tanhuujat Australiaan konsertti Orimattila 25.3. Tanssiva Asikkla Vääksy 3.5. Vesikansan Ns. Vesikansa 27.8. Jam n Rollin kanssa palaveri liittymiseksi jäseneksi Toimisto 29.10. Urajärven Ns. syyskokous Urajärvi Seurantalot Kotiseutuliitto piti yllä valtakunnallista seurantalosivustoa: www.seurantalot.fi Etelä-Hämeestä peruskorjausrahoja haki seitsemän (7) ja sai viisi (5): Hollolan Ns. 8.000 Tikkalan Ns. 8.000 Lappilan Ns. 4.000 Möysän Ns. 3.000 Viranojan Ns. 3.000 Yht. 26.000 Sähköposti Ylläpidettiin rakennettua sähköpostiosoitteistoa, johon on kerätty seurojen johtokuntien, ohjaajien ja aktiivisten toimijoiden osoitteita. Hyödynnettiin tiedotuksessa valtakunnallisia sähköpostitiedotteita, joita vuoden 2012 lopussa olivat teatteri-, tanssi- ja kv-tiedote. Tanssin osaamiskeskus / Hannu Nipuli vastasi tanssitiedotteen kokoamisesta ja lähettämisestä. Tiedote ilmestyi 10 kertaa. Kotisivut Keskusseuran kotisivut olivat osoitteessa: osoitteessa http://etela-hame.nuorisoseurat.fi.

Sivuja päivitettiin aktiivisesti ja sivuilta oli linkit mm. paikallisten yhdistysten kotisivuille. 11 Valtakunnalliset sivustot Aktivoitiin paikallisseuroja toimittamaan omat tietonsa nuorisoseura- ja seurantalosivustoon. Toimintatilastot vuodelta 2011 Keskusseura keräsi yhdessä piirin kanssa seuroilta vuoden 2011 toimintatilastot. Tilastot kerättiin sähköisesti jäsenrekisterin kautta. Tilastoista on koottu jäsenseurojen toiminnan tunnuslukuja. H-Kiltatoiminta Etelä-Hämeen Hermanskaksi nimettiin Ritva Herrala, Sysmästä. Koko järjestön vuoden Hermanniksi nimettiin Jorma Aro Etelä-Pohjanmaalta. 2.2 Koulutus Koulutuskalenteri Koko maan kattava yhteinen koulutuskalenteri oli opintokeskuksen sivuilla: www.kansalaisfoorumi.fi. Seuroja tiedotettiin sivustojen käytöstä. Neuvonta Nuorten akatemia Opastettiin paikallisia yhdistyksiä käyttämään Opintokeskus Kansalaisfoorumin tarjoamia mahdollisuuksia ja palveluja kurssien ja opintokerhojen järjestämisessä. Neuvontaa annettiin puhelimitse, sähköpostilla ja seurakäynneillä. Tiedotettiin nuorten akatemian järjestämästä koulutuksesta. www.nuortenakatemia.fi Välitettiin nuorten akatemian opintokirjoja. Knoppikoulutus sisälsi nuorten akatemian opintokirjan. OPINTOTOIMINTA ETELÄ-HÄMEESSÄ Kts. myös liitteet. Opintokeskus Kansalaisfoorumi Kurssi- ja kerhotoiminnan tukeminen Kansalaisfoorumin Lahden aluetoimisto antaa suunnitteluapua ja jakaa taloudellista tukea opintokerho- ja kurssitoimintaan. Vuoden 2012 aikana on valmistauduttu kurssi- ja opintokerhotoiminnan sähköisen tiedonhallintajärjestelmän Skafnetin käyttöönottoon. Vuoden 2012 aikana yhdistykset ovat rekisteröityneet SkafNettiin ja varanneet vuodelle 2013 opintokerho- ja kurssitunteja. Vuoden 2012 avustukset Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry:lle ja sen jäsen nuorisoseuroille olivat: - opintokerhoille jaetut avustukset olivat yhteensä 10 453 - kursseille jaetut avustukset olivat yhteensä 38 559 Uudistunut Avaintoimijafoorumi (2op) Avaintoimijaopinnot ovat uudistuneet ja ensimmäiset opiskelijaryhmät (mm. Lahden Tanhuujat) eri puolella Suomea aloittivat opintonsa syksyllä. Opintojen mottona on Yhdessä onnistuen. Opinnoissa yhdistys ryhmänä suunnittelee toimintaansa ja tulevaisuuttaan. Opinnot jakautuvat kahteen osioon: 1) Yhteisissä opinnoissa pohditaan omaa oppimista, luodaan oppimistavoitteita, seurataan onnistumisia, pohditaan yhteisön merkitystä ja mahdollisuuksia yhdessä tekemisen ja oppimisen voimavarana. 2) Valinnaisella opintojaksolla yhdistys tekee projektisuunnitelman valitsemastaan vaihtoehdosta (koulutus, tapahtuma tai julkikuva).

Opintosetelityyppinen avustus ja monikulttuurinen tapahtuma-avustus Vuoden 2012 aikana on myös Lahden aluetoimiston alueella jaettu opintosetelityyppistä avustusta opintotoimintaan osallistuneille ja tapahtuma-avustusta monikulttuurisille tapahtumille. Opetushallinnon myöntämään opintosetelietuun ovat olleet oikeutettuja maahanmuuttajat, työttömät, seniorit ja muut eläkkeellä olevat sekä alhaisen pohjakoulutuksen omaavat. Monikulttuurista tapahtumaavustusta on saanut mm. Hollolan Nuorisoseura Hollo ja Martta festivaalin yhteydessä järjestettyihin kulttuurien kohtaaminen -tapahtumiin. Juontajan Juonet Parhaat käytänteet Juontajakoulutuksessa 21. -22.1. opiskeltiin tilaisuuden suunnittelua, juonnon käsikirjoitusta, juontajan esiintymistä ja haastattelijana toimimista. Opetukseen sisältyi luentoja ja erilaisia harjoitustehtäviä. Teatterikasvatuksen ohjaajakoulutus Ohjaajakoulutuksessa (4,5op) toteutettiin Senioriteatterin ohjaaminen -koulutusjakso (0,75op) 10.- 11.3.2012 Lahdessa. Kouluttajana Leonie Hohenthal-Antin, YT, draamapedagogi. Ohjaajakoulutusopas löytyy osoitteesta www.kansalaisfoorumi.fi/opiskelu Tehrääs taidetta nääs työpajoja ohjaajille Kansalaisfoorumi toteutti Tampereella 3.- 4.11.2012 tapahtuman, jossa ohjaajat pääsivät tutustumaan Kansalaisfoorumin suunnittelemiin ja tuottamiin koulutusohjelmiin: Soveltavan teatterin työkalupakka ohjaajille, Musiikkia yhteisöllisesti, Voimaa muistoista ja Vuorovaikutteinen koreografia. Työpajojen lisäksi ohjelmassa oli johdantoluentoja taidekasvatuksesta. varsinaiset ohjaaja- ja kouluttajakoulutukset alkavat vuonna 2013. Mukana tapahtumassa oli lähes 70 osanottajaa. Verkkolehti Kansalaisfoorumi julkaisi verkkolehteä www.kansalaisyhteiskunta.fi-sivuston yhteydessä. Verkkolehden avulla on jaettu tietoa sekä pyritty lisäämään kiinnostusta kansalais- ja järjestötoiminnan kehittämiseen sekä laajemmin kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseen. Ohjaajakoulutusopas löytyy osoitteesta www.kansalaisfoorumi.fi/opiskelu Erikoiskurssit Järjestettiin vuoden aikana tarpeen mukaan erikoiskursseja. Toteutuneet erikoiskurssit olivat: Juontajakurssi 21.22.1. Lahdessa. Osallistujia 11 henkeä. EA1 peruskurssi 8.-9.3. Lahdessa. Osallistujia 8 henkeä. Tarpeen mukaan kursseja toteutettiin alueellisina. Järjestyksenvalvojakoulutus Yhteistyössä Uudenmaan ja SKAF:n opintokeskuksen kanssa järjestettiin järjestyksenvalvojan peruskurssi. Järjestyksenvalvojan peruskurssi 17.-18.3. ja 31.3.-1.4. Artjärvellä. Osallistujia 12 henkeä. EA kurssien kouluttajana toimi Marja Nipuli. Järjestyksenvalvojakurssien pääkouluttajana toimi Timo Komonen. 12 2.3 Jäsenpalvelut Tarvikevälitys Hoidettiin toimintasuunnitelmassa olevan tavoitteen mukaisesti. 3. KULTTUURI- JA HARRASTUSTOIMINTA Keskusseura tuotti laadukasta ja ajanmukaista ohjaajakoulutusta, tapahtumia ja kilpailuita.

Koulutustoiminnalla tuettiin jäsenseurojen harrastus- ja järjestötoimintaa sekä koulutettiin keskusseuran luottamushenkilöitä ja työntekijöitä. Eri alojen kouluttajina toimivat: Hannu Nipuli, Päivi Semeri, Antti Kalliomaa, Eija Majoinen, Aaro Harju, Marja Nipuli, Timo Komonen, Susanna Kivinen, Heidi Palmu, Anu Kokkonen, Jussi Kaijankangas, Milla Korja, Petri Kauppinen, Salla Korja- Paloniemi, Matti Paloniemi ja Juha Semeri. Lapset ja nuoret Tavoitteena oli lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Piiritoimisto loi mahdollisuuksia nuorten omalle toiminnalle ja vaikuttamiselle. Järjestettiin laadukasta harrastus- ja kerhotoimintaa. Alueen nuorisoseurat järjestivät lasten ja nuorten harrastustoimintaa ja loivat edellytyksiä nuorten omalle toiminnalle seuroissa. Tuettiin nuorisoseuroja nuorten oman toiminnan kehittämisessä koulutuksen, ohjauksen, hanketoiminnan ja tukimateriaalin avulla. Järjestettiin keskeisten harrastusalojen ohjaajakoulutusta ja tapahtumia. Nuoret vaikuttamaan Nuorisoseurojen tavoitteena on kasvattaa aktiiviseen kansalaisuuteen. Nuorille tarjottiin mahdollisuuksia toimia ja osallistua suunnitteluun ja päätöksentekoon. Nuoria oli toiminnan suunnittelijoina ja päätöksentekijöinä. Nuorisoseurantaloja kehitettiin nuoret huomioiden. 3.1 Kehittäminen Tanssitoiminta Toiminta tarjosi elämyksiä ja tavoitteita kaikenikäisille harrastajille. Kansantanssitoiminnan painopiste oli lasten ja nuorten harrastamisessa. Etelä-Hämeessä oli mahdollisuus tanssiharrastuksen myötä sosiaaliseen yhdessäoloon tai olla mukana ammattimaisessa näyttämötaiteessa. Jokaiselle harrastajalle löytyi omien tavoitteidensa mukainen rooli. Harrastuksen myötä oli mahdollista kokea kulttuurien erilaisuutta ja tutustua ihmisiin eri puolilta maailmaa. 13 Tanssitoimikuntaa ei vuodelle 2012 valittu. Keskusseura on edistänyt kansantanssitoimintaa koulutuksen, tapahtumien ja tiedotuksen keinoilla. Keskusseura on tiedottanut valtakunnallisista tapahtumista ja koulutuksesta. Tanssitoimintaa on suunniteltu, toteutettu ja tiedotettu yhteistyötahojen kanssa. Riia Niemelä, Marja Viitanen ja Seppo Hakala toimivat tuomareina lasten kansantanssiluokittelussa 14.4. Hollolassa. Tuomariston sihteerinä oli Hannu Nipuli. Tanssitaloja pitivät alueella Hollolan Ns. Kukossa ja Matit ja Maijat ry. Hollolan lukiolla. Hannu Nipuli kuului Pispalan Sottiisin päätoimikuntaan ja toimi Tanssipitojen / Sottiisin ohjelmatoimikunnan puheenjohtajana. Hannu Nipuli ja Teija Nikkari (osaan) osallistuivat valtakunnallisen tanssitoimikunnan kokouksiin seuraavasti: 10.-11.2., 23.-24.3. ja 31.8.-1.9. (pitkät kokoukset) sekä neljä (4) kokousta SKYPEN välityksellä. Hannu Nipuli toimi littojen koulutusyhteistyötoimikunnan puheenjohtajana. Toimikunta kokoontui vuoden aikana neljä (4) kertaa. Hannu Nipuli kuului varajäsenenä tanssin tiedotuskeskuksen hallitukseen.

14 Hannu Nipuli toimi Keski-Suomen Kalevan Nuorten kansantanssiluokittelussa tuomarina 22.4. Teija Nikkari toimi CIOFF Nuorten puheenjohtajana, kuului jäsenenä Nordlek neuvostoon sekä toimi Folklore-Suomi Finlandin sihteerinä. Lisäksi Teija on Päijät-Hämeen Tanssialan Tuki ry:n puheenjohtaja. Päivi Semeri kuului jäsenenä Sisä-Suomen Tanssin aluekeskuksen hallitukseen. Tanssin osaamiskeskus Tanssin Osaamiskeskukselle vuosi 2012 oli ensimmäinen toimintavuosi, jonka aikana saatiin toiminta hyvään käyntiin. Tanssin Osaamiskeskusta tehtiin tunnetuksi kertomalla uudesta toimintamallista eri tapahtumissa ja järjestön viestinnässä. Vuoden aikana järjestettiin kursseja, koulutuksia sekä oltiin mukana järjestön omien tapahtumien toteuttamisessa (Tanssipidot/Pispalan Sottiisi, Folklandia). Vuoden aikana oltiin myös aktiivisesti yhteydessä järjestön tanssitoimijoihin ympäri maata muun muassa keskitetyillä puhelinkierroksilla, sähköpostin ja tanssitiedotteen välityksellä sekä kotisivujen kautta. Suomen Nuoriso-opiston kanssa tehtiin tiivistä yhteistyötä monien kurssien yhteydessä. Tanssin Osaamiskeskuksesta oli edustajat kansantanssin yhteistyötoimikunnassa, Nordlek-komiteassa sekä Nuorisoseuran tanssitoimikunnassa. Ensimmäisen vuoden aikana opittiin paljon siitä, miten osaamiskeskuksen tulisi jatkossa toimia, mikä sen asema järjestössä on ja millaisia palveluita järjestön tanssitoimijat osaamiskeskukselta toivoo. Tanssin osaamiskeskus piti vuoden aikana työ- ja yhteistyökokouksia seitsemän (7) kertaa. Hannu Nipuli vastasi järjestön kuukausittain ilmestyvän tanssitiedotteen kokoamisesta. Tiedote ilmestyi 10 kertaa. Lisäksi seuraavat: Tutustuminen Saimaan kylpylään 16.2. isäntänä Holiday Clubin markkinointipäällikkö Petri Soininen. Yhteiskokouksia Pispalan Sottiisin henkilökunnan kanssa pidettiin kaksi (2). Tanssin osaamiskeskus osallistui aktiivisesti Kalenat 2013 tapahtuman suunnitteluun ja olivat mukana tekemässä tapahtuman pääjuhlaan koreografioita. Tanssit koeponnistettiin Ns. Toivolan seurantalolla 7.-9.9. Tanssien teosta vastasivat: Anu Kokkonen, Johanna Salminen, Teija Nikkari, Päivi Semeri ja Hannu Nipuli. Musiikin koostajana Jukka Hannula ja videokuvaajana Jussi Kaijankangas. Tapahtumassa avustajina toimivat Hollolan Ns:n, Lahden Tanhuujien ja Mattien ja Maijojen tanssijoita. Päivi Semeri toimi kouluttajana Saimaan Kulttuurikimarassa 27.-28.10. opettaen Kalenat tansseja. Tanssikulttuurin tila ja tulevaisuus seminaariin Lahden kaupunginteatterilla 16.11. osallistui Päivi Semeri. Tanssin osaamiskeskuksen kurssit suunniteltiin Etelä-Hämeen toimistolta. Osaamiskeskuksen työntekijät Teija Nikkari, Päivi Semeri ja Hannu Nipuli yhdessä suunnittelivat ja toteuttivat kurssit. Lisäksi kurssimateriaalin tuottamisessa auttoi Anne-Mari Kuronen. Kaikki kurssit toteutettiin yhteistyössä Suomen Nuoriso-opiston kanssa. Vuoden 2013 kursien osalta pidettiin Lahdessa yhteistyökokous 12.11. Kokoukseen osallistuivat opis-

tolta rehtori Jukka Tammisuo, Jatta Juhola ja Anna Kaukanen. Järjestön puolelta pääsihteeri Antti Kalliomaa, Teija Nikkari, Päivi Semeri ja Hannu Nipuli. Vuonna 2012 kursseja olivat seuraavat: Tanssitalo-ohjaajien täydennyskurssi 20.-22.4. Mikkelissä. Kouluttajan toimi Petri Kauppinen ja kurssisihteerin toimi Teija Nikkari. Kurssilaisia 13 henkeä. Koreografia Akatemia järjestettiin Mikkelissä, Suomen Nuoriso-opistolla 17.- 19.8. Pääkouluttajana toimi Matti Palonimi ja kurssisihteerinä Teija Nikkari. Kurssilaisia 14 henkeä. Kansantanssiohjaajien peruskurssit I jakso 28.-30.9., II jakso 16.-18.11. ja III jakso 14.-16.12. Kouluttajina toimivat Susanna Kivinen, Heidi Palmu ja Pirita Laiho. Kurssisihteerinä toimi Teija Nikkari. Uusia kansantanssiohjaajia valmistui 18 henkeä. Lisäksi osioihin osallistui 7 henkeä. DÄÄNS tanssileiri ja ohjelmistokurssi 5.-7.10. Leirin kouluttajina toimivat Milla Korja, Salla Korja-Paloniemi, Petri Kauppinen ja Jussi Kaijankangas. Leirin johtajan toimi Päivi Semeri apunaan Teija Nikkari. Leirille osallistui nuoria ohjaajineen yhteensä 145 henkeä. Ohjelmistokurssilla käytiin läpi vuoden 2013 Kalevan Nuorten ohjelmat. Kouluttajina toimivat Anu Kokkonen, Johanna Salminen ja Teija Nikkari. Lisäksi Teija toimi ohjelmistokurssin vastaavana. Ohjelmistokurssille osallistui 12 henkeä. Muuta Vuoden aikana valmisteltiin Asikkalan Ns:n ja etelähämäläisen nuorisoseuratyön 120 vuotisjuhlaa. Juhlaa vietetään 15.-16.3.2013. Tapahtuman järjestelytoimikuntaan kuluivat Asikkalan Nuorisoseurasta Eila Tuominen, Leena Nurminen, Pirjo Kamppila. Lisäksi Pirjo-Liisa Virtanen Mallusjoelta, Aimo Hentinen Hollolasta, Päivi Semeri ja Hannu Nipuli keskusseurasta. Toimikunta piti vuoden aikana viisi (5) kokousta tavaten mm. Asikkalan kunnanjohtajan 17.9. 15 Teatteritoiminta Kansanmusiikki Liikunta Teatteritoiminnan vastuuhenkilönä toimi Kalevan Nuorten toiminnanohjaaja Päivi Semeri. Kansanmusiikkitoiminnan toteutuksesta vastasi pääsääntöisesti maakunnallinen kansanmusiikkiyhdistys Etelä-Hämeen Kansanmusiikin Ystävät. Toimikunta ei kokoontunut vuoden aikana. Nuorisotoiminta Toimikunta ei kokoontunut vuoden aikana. 3.2 Koulutus Oma tanssikoulutus järjestettiin Tanssin osaamiskeskuksen kurssien kautta Oma teatterikoulutus Omaa koulutusta ei järjestetty, eikä seurojen yhteistä teatteritapaamista.

16 Oma kansanmusiikkikoulutus Omaa koulutusta ei järjestetty. 3.3 Tapahtumat Omat ja jäsenseurojen tanssitapahtumat: Tanssigaala Kultaiset askeleet 21.2. ravintola Wanha Walimo, Lahti Toista kertaa järjesti Päijät-Hämeen Tanssialan Tuki ry. tanssigaalan, jonka yhtenä elementtinä on palkita tanssintoimijoita. Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Teija Nikkari, Hollolasta Gaalassa palkittiin Hannu Nipuli elämäntyö palkinnolla. Tanssiva Asikkala 25.4. Vääksyn liikuntahalli, Asikkala Asikkalan Nuorisoseura järjesti monipuolisen tanssitapahtuman, johon mukaan oli tullut eri tanssialojen harrastajia. Tapahtuma onnistui hienosti ja yleisö eli innolla mukana esityksissä. Hollo ja Martta kansainvälinen kansantanssi- ja musiikkifestivaali 28.10. 4.11.2012 Hollo ja Martta Folklore festivaali on Hollolassa ja muualla Päijät-Hämeessä järjestettävä kansantanssin ja musiikin kansainvälinen festivaali. Viikon kestävä festivaali esitteli loka-marraskuun vaihteessa laajan lasten ja nuorten kansainvälisen tanssikirjon lisäksi myös runsaan otoksen kotimaista kansantanssia. Festivaalin merkittävin osa esityksistä ja konserteista suunnattiin kouluilla koululaisille, lapsille ja nuorille. Festivaali- viikolla järjestettiin 66 tilaisuutta. Festivaali takasi osaltaan tanssitaiteen tasavertaista saavutettavuutta. Hollo ja Martta Festivaali on hyväksytty jäseneksi kansainvälisten CIOFF festivaalien joukkoon. Ensimmäisen kerran Hollo ja Martta festivaali järjestettiin vuonna 2003. Vuonna 2012 oli 23.400 kävijää. Festivaalin järjestää Hollolan Nuorisoseura, joka on yksi maamme johtavista kansantanssiseuroista ja tunnettu suomalaisen kansanperinteen viejä kaikkialle maailmaan. Festivaalille osallistui kuusi kansainvälistä lasten ja nuorten kansantanssi- ja musiikkiryhmää Itävalta, Englanti, Venäjä, Venäjän Tatarstan, Turkki ja Kiina, yhteensä 136 kansainvälistä osanottajaa. Kotimaisia tanssijoita, muusikoita ja laulajia osallistujia tapahtumaan osallistui 1160 henkeä. Tapahtuma teki yhteistyötä Kätevä käsityömessujen kanssa Lahti Halli 3. 4.11.2012 Festivaalin päätapahtumat olivat: Avajaiskonsertti maanantaina 29.10.2012, Lahti Pääkonsertti lauantaina 3.11.2012, Lahti Kansainväliset illanvietot toteutettiin perjantaina 2.11.2012 klo 19.00 Venäläinen ilta, Hämeenkosken Seurala Turkkilainen ilta, Uudenkylän Seurantalo, Nastola Tataari-ilta, Vesikansan Nuorisoseurantalo, Kalliola Kiinalainen ilta, Hollolan Nuorisoseurantalo Kukko, Hollola Itävaltalainen ilta, Maaseuturavintola Hollolan Hirvi Omat ja jäsenseurojen teatteritapahtumat: Alueen nuorisoseurojen kesäteattereista tiedotettiin ja niitä esiteltiin Uutismaalehden sivuilla.

Omat ja jäsenseurojen kansanmusiikkitapahtumat: Takinkääntöviikko 29.7.-4.8. Mallusjoki, Orimattila Tapahtuma on yksi maamme omintakeisimmista kesäjuhlista, joka kerää vuosittain korkeatasoisen esiintyjäjoukon ja monituhatpäisen yleisön Mallusjoen seurantalolle. Tapahtuman järjesti Mallusjoen Nuorisoseura. Omat ja jäsenseurojen liikuntatapahtumat: MM-Mölkky 17.-19.8.2012 Launeen keskuspuiston kentällä Lahdessa Mölkyn MM-kisat järjestettiin 2012 ensimmäistä kertaa Launeen keskuspuiston kentällä. Tärkeimmät syy tapahtuman siirtoon Lahden Torilta Launeelle oli tapahtuma avustuksen pienentyminen. Tapahtumapäällikkö Ossi Arvela sanoi itsenä irti ja lopetti tehtävässään 27.2. Ossin kanssa tehtiin erillissopimus tiettyjen tapahtumaan liittyvien asioiden hoitamisesta. Tapahtuman toteuttamisesta päävastuussa olivat Anne-Mari Kuronen ja Päivi Semeri. Tapahtumaan osallistui yhteensä 179 joukkuetta. Mukana oli edustettuna yhteensä 8 eri kansallisuutta. Kaiken kaikkiaan kilpailijoita oli yli tuhat. Hieman tapahtumaa häiritsi vaihteleva sää ja erityisesti sunnuntain finaali kärsi sateesta. Ensimmäistä kertaa Mölkkyhistoriassa voitto meni ulkomaille Ranskan joukkueelle. Tapahtumaan oli koko viikonlopun ajan vapaa pääsy. Tulokset: Kulta: Ranska Team 1 Pascal Olivier Damien Breteschè Florent Breteschè Jacky Saiget Hopea:Touch Tino Pietikäinen Jukka Ritvanen Joona Hongisto Tomi Leppänen Ville Louhiniitty Hanna-Lotta Kukkonen Pronssi: Jeggu Janetzki Esa Kemppainen Jarmo Rantanen Martti Rask Toni Rask Muita tapahtumia: 15.8. Mölkkytuomareiden koulutus 8.12. Toimitsijoiden kiitostilaisuus Lahden kaupunki tuki tapahtumaa 15.000. Tästä huolimatta tapahtuman talous jäi tappiolle n. 6.000. Suurimmat syyt tähän olivat palkkakustannukset, uuden tapahtumapaikan mukanaan tuomat kustannukset, sekä ennakoitua pienemmäksi jäänyt sponsorituen määrä. Vuoden aikana pidettiin yhteensä 11 Mölkkykokousta eri tahojen kanssa mm. Tuoterengas, Suomen kansainvälinen Mölkkyliitto. 17

18 Vuoden 2013 tapahtuman suunnittelu käynnistyi heti vuoden 2012 loppupuolella. Tapahtumaa liittyviä kokouksia on pidetty neljä (4) mm. liikuntatoimenjohtaja Tommi Langin kanssa7.11. Tanssiva Lahti 2012 Tanssiva Lahti tapahtumaa ei voitu järjestää kaupungin tuen pienentymisen vuoksi. Omat yleistapahtumat Lahden alueen seurojen: Lahden Tanhuujat, Sampot, Louhikon Ns., Tanssiklubi Dancing, Jalkarannan Ns. ja Möysän Ns. yhteinen talvirieha Launeen perhepuistossa 11.2. Tapahtuma kuuluu osana kaupungin Talvikarnevaalia. VALTAKUNNALLISET HARRASTUS- JA KOULUTUSTAPAHTUMAT FolkForum (kansantanssiseminaari) 13.1.Turku ja Folklandia-risteily 13.-14.1. Silja Europa Seminaariin osallistui Etelä-Hämeestä 2 henkilöä ja risteilylle n. 150 henkeä. Hollolan Ns:n vieraana Folklandia risteilyllä ja esiintyjänä oli venäläinen Razzadory kansantanssiryhmä. Hannu Nipuli osallistui risteilyn valmisteluun 12.-13.1. ja vuoden 2013 taustajärjestäjien risteilylle 23.-24.11. Valtakunnalliset lentopallokisat 21.-22.4. Iisalmessa Suomen Nuorisoseurojen Liiton valtakunnalliset lentopallokisat pelattiin Iisalmessa. Kisoihin osallistui yhteensä 33- joukkuetta. Tulokset Etelä-Hämeen osalta: Naisten C-sarjassa Pukkilan-Myrskylän Ns:n joukkue 3. Miesten C-sarjassa Ns. Liekin joukkue 6. Tanssipidot 13.-17.6. Tampereella Suomalaisvirolainen kulttuurin suurtapahtuma 13.-17.6.2012 Suomalaisvirolainen kansantanssi ja musiikkitapahtuma Tanssipidot järjestettiin Tampereella 13. 17.6.2012. Tapahtumassa oli mukana lähes 5000 tanssijaa, soittajaa ja laulajaa Suomesta, Virosta ja muista Euroopan maista. Virosta Tanssipitoihin osallistui 2500 henkeä.. Koko kesäinen festivaaliviikko oli täynnä kansanmusiikin ja -tanssin tapahtumia anivarhaisesta aamusta yömyöhään. Päiväpidoissa tanssijat ja muusikot valloittivat Tampereen Keskustorin ohjelmalavan ja Iltapidoissa Tampere Areenan. Tampere Areenan pienessä ja suuressa salissa oli osanottajille ja yleisölle tarjolla konsertteja, tanssitupia ja erilaisia musiikkiklubeja. Esiintymässä olivat kansantanssin ja -musiikin huippuryhmät. Lapsille ja nuorille oli runsaasti omaa ohjelmaa ja aktiviteetteja. He pääsivät illanviettoihin ja diskoihin tai halutessaan kävivät sirkusesityksissä ja huvipuistossa. Myös lasten kansantanssiluokittelut järjestettiin Tanssipitojen yhteydessä 13. 14.6. Etelä-Hämeestä tapahtumaan osallistui satoja tanssijoita. Lisäksi Tanssin osaamiskeskus oli järjestelyissä aktiivisesti mukana. Lisäksi tapahtuman järjestelyissä oli mukana Hollolan Nuorisoseurasta Aimo Hentinen. Pääjuhlan Velisinfonian yhteisharjoitus pidettiin Salpakankaan liikuntahallilla, Hollolassa 6.5. Velisinfonian konseptista ja koreografioista vastaavat taiteelliset johtajat Petri Kauppinen Suomesta ja Kalev Järvela Virosta. Heidän lisäkseen mukana oli koreografeja, muusikoita ja laulajia sekä Suomesta että Virosta. Musiikin sovi-

tus ja sävellykset olivat Jari Komulaisen. Teoksen lavastuksesta ja visualisoinnista vastasi Minna Kauhanen. Myös tapahtuman suojelijat Suomen Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö ja Viron Tasavallan presidentti Toomas Hendrik Ilves kunnioittivat Tanssipitoja läsnäolollaan Teatterilaiva -harrastajateatterifestivaali 23.-24.9. Silja Europa Etelä-Hämeen teatteria harrastavista seuroista osallistuttiin tapahtumaan. 19 4. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA On välitetty ryhmille, kysynnän perusteella mahdollisuus kansainvälisiin kontakteihin. Tarvittaessa on välitetty ulkomaisia ohjaajia seurojen harrastusryhmille.. 4.1 Kehittäminen Alueen nuorisoseurojen ryhmät ovat vierailleet ulkomailla seuraavasti: Hollolan Ns.: Hannat ja Heikit Hollannissa ja Belgiassa Annat ja Antit Malesiassa Riinat ja Rikut Turkissa Iidastiinat Italiassa Mallusjoen Tanhuujat: Australiassa Riihimäen Kansantanssijat: Saksassa Nurmijärven tanssi- ja mus.yhdistys: Unkarissa Nuorisoseurat isännöivät ulkomaisia ryhmiä seuraavasti: Hollolan Ns:ssa vieraili ryhmät; Venäjältä, Belgiasta, Tverinkarjalasta, Kiinasta, Turkista, Itävallasta, Romaniasta, Venäjän Tatarstanista, Tšekistä, Unkarista ja Englannista. 4.2 Kansainväliset verkostot Asiaa hoidettiin etupäässä tiedottamalla. Tehtiin yhteistyötä Folklore Suomi Finlandin kanssa. 5. TUKITOIMINTA 5.1 Hallinto Johtokunta Johtokunta hoiti vastuullisesti eri toimialojen kehittämistä niin käytännön tehtävien kuin talouden osalta. Johtokuntaan kuuluivat: Simo Räihä (pj.), Rauno Grönroos, Jenni Kuoppala, Hannu Markkanen, Mikko Semeri, Satu Sällinen ja Pirjo-Liisa Virtanen (varapj.). Varajäseninä Harri Piho ja Aija Nykänen. Johtokunnan sihteerinä toimi Hannu Nipuli. Talous- ja hallintosihteeri Merja Ilmoniemi, toiminnanohjaaja Päivi Semeri, projektipäällikkö Marja Aalto ja tapahtumapäällikkö Ossi Arvela (27.2. asti) osallistuivat myös säännöllisesti johtokunnan kokouksiin. Johtokunta piti kertomusvuonna kaikkiaan kuusi (6) varsinaista päätöskokousta ja yhden (1) toiminnan kehittämiskokouksen. Kaikki kokoukset olivat yhteiskokouksia Etelä-Hämeen Kalevan Nuorten kanssa. Kokouksissa käsiteltiin yhteensä 107 pöytäkirjaan merkittyä pykälää. Työvaliokuntaan kuuluivat Simo Räihä, Pirjo-Liisa Virtanen, Jeni Kuoppala, ja Hannu Nipuli. Työvaliokunta piti vuoden aikana kaksi (2) kokousta, joista pöytäkirjoihin merkittiin yhteensä 12 pykälää.

Puheenjohtaja Simo Räihä, Hannu Nipulin ja Päivi Semerin neuvottelivat toimialajohtaja Maritta Vuorisen ja kulttuuriasiainpäällikkö Matti Karhoksen kanssa puvustojen yhdistämisestä ja tapahtumista 6.9. ja 25.9. Lisäksi Hannu Nipuli piti Karhoksen kanssa erillispalaverit näistä asioista 10.9. ja 12.10. Edustaminen ja muistamiset Tuoterengas 30v. / Johtaja Jouko Pylvään läksijäiset 30.3. Jukka Heinämäki 50v. 5.4. Villähteen Ns:n uudisrakennuksen avajaiset 31.5. Sirkka Viitanen 90v. 12.6. Vesikansan Ns:n avoimet ovat 26.8. Seija Jusalius 60v. 1.9. Vesikansan Ns. 110v. 14.10. Kissankulman Ns. 90v. / 100v. 28.10. ja 11.12. Mallusjoen Ns. 110v. 26.12. Hellevi Seroff 60v. 29.12. 20 Im memoriam Airi Karvinen (Hollolan Ns.) 15.1. Airi toimi aikanaan keskusseuran puvustonhoitajana monta kymmentä vuotta Rainer Maunula (Karjalan Nuoret) 12.11. Järjestön kansantanssimestareita Asiantuntijatoimikunnat Toimikuntia ei nimetty. Kokoukset Kevätkokous Syyskokous Kevätkokous pidettiin 22.3. Lahdessa (toimiston kokoustila). Kokouksessa oli läsnä 7 seurasta 13 virallista edustajaa. Kokouksessa valittiin vaalivaliokunta, jonka puheenjohtajaksi valittiin Pirjo- Liisa Virtanen ja jäseniksi Harri Piho, Mikko Semeri ja Hannu Markkanen Syyskokous pidettiin 28.11. Lahdessa (toimiston kokoustila). Kokouksessa oli läsnä 9 seurasta 17 virallista edustajaa. Järjestön Nuorisoseurakokous 20.-21.102012 Jyväskylässä Järjestön merkittävin kokous pidettiin Jyväskylän Laajavuoressa. Kokous hyväksyi järjestön uuden kolmivuotisohjelman: Nuorisoseurajärjestön Kärkihankkeet 2013-2015 sekä Nuorisosseurat 2020 Nuorisoseurajärjestön strategia. Keskusseuran edustajina kokouksessa olivat Osmo Hervola ja Harri Piho. Lisäksi paikalla olivat Mikko Semeri, Pirjo-Lisa Virtanen (ennakkotyön tehneen vaalivaliokunnan puheenjohtaja) ja Hannu Nipuli. Kokous valitsi uuden valtuuston puheenjohtajaksi Joonas Jernbergin Etelä- Hämeestä. Uuteen valtuustoon valittiin Etelä-Hämeestä seuraavat henkilöt: Mari Nipuli, Paula Riihinen ja Osmo Hervola (varsinaiset jäsenet) ja varalle seuraavasti 1. Anu Toropainen, 5. Mikko Semeri, 7. Henri Vallius, 8. Aija Nykänen, 9. Aino Nipuli ja 10. Neea-Reeta Airas.