Kangasalan Kuvataiteen Ystävät ry. Ensimmäiset 30 vuotta ja risat
Vasemmalla Aira Hellaakoski opettaa Kangasala-opistossa. Telineen ääressä Eeva Voutilainen ja Mirja Pulakka, taustalla kymmeniä vuosia aktiivisesti toiminnassa mukana ollut Helge Rantala ja Erkki Nieminen. Oikealla taitelija Martti Peurasalo, joka vaikutti ratkaisevasti yhdistyksen perustamiseen. Hän oli Kangsala-Opiston kuvataidepiirin opettajana pitkään 1970- Opiston taidekerho Kangasala-Opisto perustettiin 1957, ja jo seuraavana vuonna aloitti opiston taidepiiri toimintansa. Elävä malli ryhmälle saatiin vuonna 1970. Vaihtuvuutta joukossa oli, ja välillä oli vaikeuksia saada toimintaan tarvittava määrä oppilaita kurssille. Perihämäläinen ujous esti harrastajia tulemasta mukaan. Väkeä koetettiinnkin hoiukutella mukaan paitsi lehdessä puffaamalla myös korvista vetämällä. Opiston yhteisnäyttelyiden ohella taidepiiri piti myös omia näyttelyitä. Keväällä 1973 esiinnyttiin Osuuspankin näyttelitilassa figuurein. Helge Rantalan ja Birgit Rydmanin työt herättivät ihastusta, mutta kehitystä todettiin tapahtuneeen muidenkin harrastajien kohdalla. Kangasalan Sanomissa todettiin, että Alli Juvalainen on muutamassa vuodessa mennyt paljon eteenpäin. Sommkittelu ja värien käyttö on saanut muodon varmuutta. Samassa yhteydessä Birgit Rydman myöntää lehdelle, että elävän mallin piirtäminen on kuvaamataiteen a ja o. Monet 70-80-vuotiaat oikeat taiteilijat pitävät tärkeänä edelleen työskenttelyä elävän mallin kuvaajana. Martti Peurasalolla oli tällöin menossa viides opettajavuosi Kangasalla. Hän kertoi osallistujamäärän taas olevan kasvussa. Kevätkaudella oli säännöllisesti toisakymmentä piirtäjää, ja kirjoilla oli kaikkiaan 17 opiskelijaa. Peurasalo totetsi lisäksi, että alastonmallin saaminen toi ryhmään selvää edistystä. Pyrkimykset alkoivat puhjeta kukkaan, kun voi piirtää muutakin kuin asetelmia. Nyt saattoi kevätnäyttelystä jo puhua taidenäyttelynä. Kangasala-opiston taidepiirissä toimivat alkuvaiheessa opettajina Gunnar Pohjola, Kalle Lehtomäki, Lauri Laitala, Aira Hellaakoski, Anna Järvinen, Aarre Vatanen, Martti Peurasalo, Veikko Ståhlhammar, Raimo Kanerva, Eeva Kauppinen. Sittemmin opistoon on saatu useita kuvataidekursseja, jotka on suunnattu eri kohderyhmille tai eri tekniikoihin. Opettajina ovat olleet myös muutamat yhdistyksen jäsenet, pisimpään Mirja Pulkkila.
Vasemmalla kutsu ensiesiintymiseen vaativassa seurassa. Nähtävillä oli niin vanhan mestarin Einar Ilmonin töitä kuin uuden yhdistyksen jäsenten maalauksia ja grafiikkaa. Oikealla ensimmäisen laajan yhteisnäyttelyn paneleita uudella Pikkolan koululla. Yhdistyksen perustaminen 1974 Kangasalalaiset kuvataiteen harrastajat työskentelivät pitkään yhdessä Kangasala-Opiston elävän mallin piirustuskurssilla. Kurssin opettajan, taiteilija Martti Peurasalon rooli oman yhdistyksen perustamisessa oli tärkeä. Alkuvuosien näkyviä nimiä olivat Birgit Rydman, Leo Puula, Inkeri Marttila, Marja Martikainen, Mirja Pulkkila, Helge Rantala ja monet monet muut. Kangasalan Kuvataiteen Ystävät ry. perustettiin 16.9.1974 Kangasalan Kantakrouvissa. Peustavassa kokouksessa oli läsnä 13 jäsentä. Ilmoitus yhdistysrekisteriin jätettiin 18.12.1974. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana ilmoituksen oli alllekirjoittanut Birgit Rydman. Muut hallituksen jäsenet olivat Perttu Pohjanperä, Helge Rantala, Liisa Heinonen, Mirja Pulkkila, Eila Volanto ja Eeva Tommila. Varajäsenet olivat Helvi Ilonen, Lauri Puolimatka ja Elli Perkko. Sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena oli edistää kuvataiteen opiskelumadollisuuksia, ohjata jäsenkuntaa eri kuvaamataiteiden aloilla, järjestää retkiä ja näyttelyitä sekä hankkia kokuksiinsa asiantuntijoita pitämään esitelmiä, oppitunteja ja kursseja. Vasta perustetun yhdistyksen ensimmäinen julkinen esiintyminen oli terveyskeskuksen aulassa järjestetty näyttely, jossa oli esillä 14 työtä kesän tuotannosta. Veikko Matinolli kuvaili Kangasalan Sanomissa näyttelyä edustavaksi ja paikkaa hyvin valituksi. Tutut tekijät, tekniikat ja teemat olivat jo silloin nähtävillä. Matinolli arvioi: Haluamatta esittää näyttelyn teoksia paremmuusjärjestyksessä tekee kuitenkin mieli sanoa, että vakuuttavinta työn jälki on vesivärien ja väriliidun käyttäjillä. Helge Rantalan kalastajasatamassa veden pinta elää, Eeva Tommilan Pispalakuvassa tekee kevät tuloaan, ja Mirja Pulkkilan tie on selvästi syksyinen. Oikeat värisävyt varmistivat oikean tunnelman syntymisen katsojassa. Väriliiduilla Liisa Heinonen vetää herkkää ja varmaa viivaa, joka tekee näköisen mallista jopa selin. Ikivanhoista lehdettömistä toukokuun puista Birgit Rydman on luonut japanilaista maisemaa muistuttavan kuvan säästeliäin värein. Ainoana laatuaan näyttelyssä oli keramiikkaa edustamassa Kuusamon kuusi, jonka oli tehnyt Elli Perkko. Öljyärein oli maalattu suurin osa näyttelytöistä. Iloisimman ja sateisen kesän valoisimman kuvan hajuherneistä
teki Marja Maritkainen sekatekniikalla. Pelkistettyyn värin käyttöön pyrkii Katri Nahkuri Lapin ruskaa kuvatessaan siinä melko hyvin onnistuen. Lauri Puolimatkan vedot ovat varmat ja värikkäät. Mielenkiintoiset värisävyt osaa aina valita myös Helvi Jokinen, kuten tälläkin kertaa istuvassa mallissaan. Perttu Pohjanperän maali taas istuu ruohikolla vapaasti luonnosteltuna. Näytteet maisemamaalauskistaan toivat parhaina töinään esille Timo Muuronen, Yrjö Mäkinen ja Eila Volanto realistisesti ja värikkäästi. Kattava ja kannustava arviointi. Työhuone tavoitteena E räänä toimmintaa parantavana keinona yhdistyksen johto näki oman työhuoneen, jonka saaminen asetettiin tavoitteeksi. Kaikilla ei ole mahdollisuuksia syventyä taiteen tekemiseen kotona. Työskentelytilat ja kerhohuoneisto yhdistettynä voisivat tarjota ulkoiset olot myös sille tominnalle, joka halutaan suunnata kaikillle kuntalaisille. Yhdistyksen jäsenten puoleen käännytään tietojen ja neuvojen saamiseksi, kun halutaan hankkia taidetta koteihin. Myös yleisöluentoja kuvataiteista kaivataan. Näyttelytilojen saamisessa rakenteilla olevista uusista avarista kirjastotiloistasta odotettiin tuntuvaa parannusta. Sali osoittautui kuitenkin pieneksi, ja kun sen käytössä oli pyritty monitoimisuuteen, mahdollisuudet perinteisten taulujen esiinpanoon rikkinäisille seinille jäivät kehnoiksi. Kirjaston pieni ja osittain hankalakin näyttelytila on liki yhtä vanha kuin yhdistyskin. Monet yhteiset niin kuin jäsenten omatkin näyttelyt on sen suojissa avattu. Se on ollut sekä 25- että nyt 30-vuotisjuhlanäyttelyn pitopaikka. Pienen remontin jälkeen seinät ovat puhtaat, mutta yhdistys uskoo luvassa oleven uuden tilan innostavan sekä uusia että vanhoja jäseniä entistä hienompiin suorituksiin. Muita toistuvia esiintymispaikkoja ovat olleet Saarikylien koulu ja Lihasulan kartano, jossa kesällä 2004 etsittiin maahenkeä. Nurmikkoon lasin alle kuvataiteilijat kätkivät pieniä aarteita.
Oikealla yhdet monista avajaisista kirjastossa. Marianne Laitin ja Markku Lahtisen yhdessä järjestämä veistosten ja pastellimamalausten näyttely 2:n vaiheilla. Vasemmalla nöyttelyn avajaiset Tampereella galleria Artressa kesällä 1983. Kristiina Rukakoski tarjoilee, Birgit Rydman, Kaija Mäkinen, Inkeri Marttila ja Marja Martikainen. Näyttelyitä Yhteistoiminnan tarkoitus oli paitsi tehdä töitä yhdessä, myös tuoda töitä esille yhdessä. Näyttelyt olivat siis tärkeitä alusta alkaen. Kesällä 1975 pidetyssä ensimmäisessä laajassa yhteisnäyttelyssä uudella Pikkolan koululla etsittiin yhtyettä paikkakunnan omaan taitelijaperinteseen, sillä esillä oli Näyttelyn raatina olivat Martti Peurasalo, Marja Martikainen, Helge Rantala, Birgit Rydman ja Eeva Tommila, joiden valitsemat 86 teosta antoivat läpileikkauksen kangasalalaisesta kuvataideharrastuksesta. Kaikkiaan esillä oli 27 tekijän töitä Ensi esiintyminen pantiin merkille. Maila-Katriina Tuominen kirjoitti näyttelystä Aamulehteen. Koska yhdistyksen tavoitteena on taidekasvatuksen korostaminen, Tuominen oletti jäsenten suhteen koko visuaalisen kulttuurin kenttään tulevan poikkeamaan useista muista vastaavista harrastajaryhmistä. Hän myös kunnioitti jäsenten tunnustautumista harrastajiksi, jotka tarvitsevat ohjausta hedelmällisen yhteistoiminnan ja työtulosten syntymiseksi. Tuominen totesi Martti Peurasalon ryhmän ohjaajana vääntäneen vitsaa oikeaan suuntaan. Taiteellista periaatetta on noudatettu ja eri temperamenttien lävitse on tulkittu samaa mallia. Joukossa oli myös töitä, joissa into oli suurempi kuin taito, mutta luonnikas ja persoonallinen kädenjälki oli vallitseva. Näyttävimmiksi maalauksiksi arvostelussa todettiin Rydmanin, Perkon ja Tommilan työt, ja myös Rantalan kepeät luonnokset erottuivat joukosta. Vuoden 1977 kesänäyttely järjestettiin pääkirjastossa ja TAP:n konttorissa ja seuraavana vuonna käytettiin KOP:n salitiloja. Näyttelyitä pidettiin sitten paitsi omassa kunnassa, missä kuitenkin oli vaikea löytää kunnollista näyttelytilaa, myös lähikunnissa, Luopioisissa, Pälkäneellä, Kuhmalahdella, Lempäälässä ja Pirkkalassa. Näissä kunnissa näyttelyitä pidettiin myös 1980-luvulla. Keväällä 1976 pidettiin näyttely Kauttualla, minne puheenjohtajalla oli hyvät suhteet. Kangasalan, Nokian ja Valkeakosken harrastajataiteiljiat pystyttivät yhteisnäyttelyn STS:n Tampereen konttoriin 1978. Kokonaisuus oli onnistunut, koska suuresta työmäärästä saatiin valituksi edustavimmat. Arvosteluissa todettiin luonnon edelleen olevan suurin innoittaja ja tulkinnan olevan realisinen. Abstraktit ongelmat kiinnostivat harvoja. Maisemakuvaajista erottuivat Inkeri Marttila, Mirja Pulkkila ja Marja
Näyttely on saatu pystytetyksi Saarikylien koululle 2000-luvun alussa. Pystyttäjinä ovat ahertaneet Mirja Pulkkila, Markku Lahtinen, Marjatta Vuorinen, Ritva Lahtinen ja Leenamaija Raukola. Alla Marjatta Vuorinen kirjastolla oman näyttelynsä töiden äärellä. Martikainen herkkine akvarelleineen. Toisaalta todettiin myös Helge Rantalan loihtineen töihinsä lappalaisen luonnon voiman, jonka Lapissa käymätönkin aistii. Kaiken kaikkiaan havaittiin kangasalaisten akvarellikurssien kasvattaneen kypsän hedelmän. Samasta näyttelystä arivoitiin Teemu Saukkosen töitä vaivaavan osittainen kömpelyys... Vuoden 1980 joulunäyttelyn avajaisissa järjestettiin yleisölle mahdollisuus kuulla luvattua taidekasvatusta, kun taidegraafikko Raimo Kanerva piti esitelmän. Raimo Kanervahan toimi myös opiston kuvataidepiirin opettajana. Kansainvälinen toiminta oli aloitettu vierailulla Islantiin 1970-luvun lopulla. Vuonna 1982 Kangasalla järjestettiin pohjoismainen tapaaminen, jonka yhteydessä oli esillä kangasalaisten kuvataiteilijoiden lisäksi taiteilijoita ystävyyskunnistamme. Vastavierailu Vänersborgiin Ruotsiin tehtiin 1983. Vierailu herätti ihastusta naapurissamme. Raimo Kanervan jyryttämässä näyttelyssä mukana olivat Marja Martikainen, Inkeri Marttila, Mirja Pulkkila, Leo Puula, Helge Rantala, Terttu Rukakoski ja Birgit Rydman. Sama seitsemän taiteilijan ryhmä järjesti näyttelyn kesällä myös galleria Artreen Tampereelle. Esillä olevat työt olivat pääosin akvarelleja, Rydmanilta oli puupiirroksia ja Martikaiselta pastelleja. Herningissä järjestettiin ystävyyskuntien näyttely 1985. Ystävyyskunnista oli nähtävillä kaikkiaan yli 200 teosta. Kangasalaa edustivat tällä kertaa Meri Haavisto, Helinä Jaakkola, Pentti Peltonen, Mirja Pulkkila, Helge Rantala ja Birgit Rydman. Kuvataiteen Ystävät järjesti opettajansa Martti Peurasalon muistonäyttelyn kirjastoon 1986. Helge Rantala kuvasi avajaispuheessaan Peurasalon merkitystä Kangasalan kuvataiteen mullistuksessa: Saimme opettajan, joka tuntui olevan kiinnostunut opastamaan meitä ja seuraamaan edistymistämme harrastuksessa pitemmälläkin tähtäimellä. Työskentelymme sai määrätietoisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Me harrastelijat saimme vähitellen lisää itseluottamusta ja tulimme tietoiseksi harrastuksemme merkityksestä itsellemme. 1980-luvun puolivälin jälkeen yhdistyksen jäsenet rupesivat järjestämän kesänäyttelyitä Saarikylien koululla, jonka katsottiin tarjoavan väljät tilat näyttelyille. Näyttelyitä ei pidetty yhdistyksen nimissä eikä niitä jyrytetty, vaan kulloinenkin taiteilijajoukko vastasi itse näyttelynsä laadusta, pystytyksestä ja valvonnasta. Vuoden 1991 näyttelyssä mukana oli 64 työtä 16 tekijältä: Marja Martikainen, Kaija Rontu, Anitta Toivio, Terttu Rukakoski, Mirja Pulkkila, Inkeri Marttila, Pekka Leino, Maaretta Muranen, Eero Tiitola, Jussi Laakso, Kai Virtala, Katri Nahkuri, Helge Rantala, Erkki Seppänen, Leo Puula. Kangasalan Sanomat kirjoittikin Jokaisen juuret Kangasalla. Näyttelytilan etsiminen tuntui olevan pysyvä ongelma. Vaikka koulu olikin miellyttävä tila, sen sijainti kaukana keskustasta ei houkutellut riittävästi kävijöitä. Kuttuuri- ja näyttelytilan saaminen tuntui kuuluvan tuonpuoleisiin asioihin. Tuuliajolla olleen urkutehtaan tiloihinkin tunnettiin vetoa. Jossakin vaiheessa urkutehtaasta haaveiltiin kulttuuritaloa, joka olisi kerännyt suojiinsa myös muita harrastajia. Asiasta valmisteltiin
laajapohjainen adressi kunnanhallitukselle, mutta hanke ei ollut tämän päätettävissä, ja se raukesi. Urkutehtaalla pidettiin muutaman kerran näyttelyitä, mutta sellaisenaan tilat eivät olleet tyydyttävät ja väliaikaisena eivät myöskään houkutelleet yleisöä sen paremmin kuin Saarikylätkään. Muiden muassa yhdistyksen 20-vuotisjuhlanäyttely järjestettiin ravintolaksi korjatussa urkutehtaassa syksylla 1994.Tässä näyttelyssä oli mukana töitä 22 jäseneltä. Kunnanjohtaja Jukka Mäkelä siteerasi avajaispuheessaan Picassoa: Taide on valhe, joka saa meidät näkemään totuuden. Laajin yhdistyksen näyttelyistä pidettiin Voipaalassa keväällä 1990. Esillä oli yli sata työtä 32 harrastajataitelijalta. Näyttely oli esillä kaksi viikkoa. Näyttelyssä pantiin merkille, että Kangasalan kuvataide on muutakin kuin akvarelleja. Nyt oli mukaan mahtunut myös öljyväri-, temperaja akryylimaalauksia ja grafiikkaa. Myös käsittelytavoissa oli monipuolisuutta ja kokeilevuutta. Näyttelyn jyrytti taiteilija Raimo Kanerva. Hän totesi seuran jäsenten taidon nousseen omien opetusvuosiensa aikan huimasti. Valitettavasti omasta kunnasta ei löydy kunnollisia näyttelytiloja, ja Kanerva toivoikin, että kunta voisi tuoda helpotusta tilanteeseen, kun harrastajia on näinkin paljon. Kirjaston yksi huone ei riitä, ei sinne edes haluta tuoda töitä karsittavaksi. Samaa teemaa toisti 25-vuotisjuhlanäyttelyn jyryttäjä, taiteilija Anna Alapuro Kangasalan Sanomille myöntämässään haastattelussa. Jos en olisi aiemmin tehnyt yhteistyötä Kangasalan Kuvataiteen Ystävien kanssa, olisin varmasti järkyttynyt nähdessäni näyttelytilan pienuuden ja juhlanäyttelyyn tarjottujen töiden runsauden, hän naurahti haastattelussa. Runsaus ja rönsyily istuivat hänen mukaansa kuitenkin luonnikkaasti harrastajanäyttelyyn. Näyttely oli esillä lokakuussa 1999 kirjastossa. Jyryttäessään vuoden 2003 syysnäyttelyä taiteilija Saara Forssell Tampereelta kertoi näyttelyn pystytyksestä. Näyttelyn jyryttäminen on taitolaji sinänsä. Kun päätetään siitä, mikä taulu ripustetaan seinälle, on korrektia, että valinnan tekee järjestävään seuraan kuulumaton henkillö. Näyttelyn rakentaminenkaan ei käy ilman pohdiskeluja. Ensin valitaan ja kiinnitetetään isokokoiset teokset, loppupäässä pienet ja rauhallisemmat. Viimeksi korjataan ripustuksen sommitteluvirheet ja muut mahdolliset mokat. Yhdistyksen 30-vuotisjuhlanäyttelynkin paikaksi tuli kirjasto. Osa teoksista saatiin esille myös Säästökeskuksen alakerran liiketilojen ikkunoihin houkuttimiksi tulla katsomaan muukin anti. Näyttelyssä oli esillä liki kolmenkymmenen tekijän töitä, Nähtäville oli koetettu saada myös hieman vanhempaa tuotantoa, jotta saataisiin kuva kehityksestä kolmen vuosikymmenen aikana. Muutamat alkuvaiheen aktiivit saatiinkin pitkästä aikaa tuomaan esille teoksiaan, ja näyttelyssä oli esillä akvarellien lisäksi myös jonkin verran öljyvärimaalauksia, silkkimaalauksia, grafiikkaa ja veistoksia. Monipuolinen kokonaiskuva kaiken kaikkiaan.
Sua katson synnyinseutu -kirjan hienosta kuvituksesta ja muusta työstä huomayyavan osan teki uhrautuvasti yhdistyksen silloinen puheenjohtaja Birgit Rydman. Kuvassa hänen piirroksensa Huutijärveltä. Kirjakin tehtiin 1970-luvun lopulla ryhdyttiin määrätietoisesti tallentamaan kotiseudun näkymiä, niin nykyisiä kuin menneitäkin. Esitystavaksi valittiin mustavalkoinen piirustuskuvitus. Tekstin teokseen laati toimittaja Eero Aro. Kokonaisuudesta tuli Kangasalan historian ja nykypäivän esitys, joka ei ollut vain sattumanvarainen kavalkadi. Yhteisvoimin, Leo Puulan ja Birgid Rydmanin johdolla, tehtiin monivuotinen lahjakirjasuosikki, kuvataiteilijöiden näkymys synnyinseudustaan Kangasalasta. Kuvista julkaistiin myös sarja postikortteja. Sua katson synnyinseutu -kirja julkaistiin vuonna 1979. Kirjan tekeminen työllisti erityisesti Birgit Rydmanin pariksi vuodeksi, mutta sen tuloksena syntyi arvokas teos. Kirja sai laajaa tunnustusta, ja siitä otettiin heti toinenkin painos. Rydmanin osuus kirjan rahoittamisessa oli ratkaiseva. Oli luonnollista, että hänet valittiin vuoden kangasalalaiseksi 1980. Kirjasta saatu tuotto on ollut yhdistyksen toiminnalle varsinainen pesämuna, jota on voitu hyödyntää monien retkien ja leirien järjestämisessä vielä vuosien päästä. Postikortteja oli tarkoitus tehdä myöhemminkin, mutta 1990-luvun alussa järjestetty kilpailu ei tuottanut yhtään ehdotusta. Kehno oli osanotto myös logokilpailussa. Yhdistys onkin saanut pitää saman logon koko toimintansa ajan. Kotisetuaiheisen kirjan julkaisemista on alettu suunnitella uudelleen 2000-luvun alussa. Silloin muun muassa Kangasalla järjestettyjen maalauskurssien yhtenä pontimena on ollut sopivien töiden kerääminen uutta kirjaa varten. Nyt on tavoitteena värikuvakirja, joka esittelisi kunnan kasvoja ehkä hieman taiteellisemmalla tavalla kuin edeltäjänsä. Osan kuvituksesta muodostaisi muutama vanhan kirjan piirroskin, vertailun vuoksi. Kirjan tekeminen onkin yhdistyksen alkavan neljännen vuosikymmenen haasteellisin hanke.
Nandor Mikola (vas.) oppilaineen akvarellikurssilla Kangasalan maisemissa 1976. Mukana Elli Perkko, Martti Peurasalo ja Marja-Liisa Leiniö. Oikealla Marianne Laiti pyörittää pastelliliitua Olli Marttilan ohjaamalla kurssillla. Opin sauna Yhdistystoiminta mahdollisti myös oman koulutuksen järjestämisen. Muutaman päivän tehokursseja järjestettiin mm. eri tekniikoihin tutustumiseksi. Edelleen myös Kangasala-Opiston kautta saatu koulutus on ollut tärkeätä. Monista yhdistyksen jäsenistä tuli innokkaita ja taitavia akvarellisteja sen jälkeen, kun professori Nandor Mikola saatiin Kangasalle pitämään maalauskurssia v. 1976. Maineikkaan maalarin merkitystä kangasalalaisten kuvantekijöiden innostajana ei voi liikaa korostaa. Mikolahan on ollut koko 1900-luvun lopun akvarellistien innostaja, jonka veden märkyyttä uhkuvat työt innostivat monet maalaamaan isolla siveltimellä ja suurella tunteella. Niinpä akvarellimaalaamisen perintö on siirtynyt yhdistyksen sisälläkin uusille sukupolville, ja edelleenkin näyttelyihin tarjottavista töistä suurin ja usein myös laadukkain osa on akvarelleja. Helge Rantala oli hylännyt haisevat kemikaalit jo varhain, ja Mikolan opetus sai hänet nyt käyttämään entistä enemmän märkää vettä niin paperilla kuin siveltimessäkin. Rantala on säilyttänyt koloristisen ilonsa, herkkyytensä ja ennakkoluulottumuutensa vuosikymmenestä toiseen. Suuren suorsion saai taiteija Marra Lammen akvarellikurssi keväällä 1988 Vanhassa Pikkolassa. Mukaan tuli niin paljon maalaajia, että yhdistykseenkin saatiin 15 uutta jäsentä. Hannu Ojalan opettamasta puupiirroksesta ei tullut niin suurta suosikkia, mutta erityisesti Birgit Rydmanin karhuaiheiset puupiirrokset ovat jääneet monien mieleen. Puupiirros on muutoinkin saanut suurempaa suosiota vasta vuosituhannen vaihteessa, ja Erkki Tantun kuvituksellisesta perinnöstä on luovuttu abstraktimman ilmaisun hyväksi. Vuonna 1980 opistossa alkoi kuvanveiston opetus. Eeva Kauppinen oli Ateneumin, Pariisin ja elämän koulima opettaja. Elävän mallin mukaan tehtiin päitä, mutta myös pienoisveistoksia ja kokovartalokuvia. Valko- ja punasavesta tehdyt työt valettiin vielä kipsiin ja patinoitiin. Marianne Laitin johdolla kuvanveistoon tutustuttiin 2000-luvun alussa uuden kerran, mutta Kaija Rontu tuntuu olevan yhdistyksen voimaikkaimmin kuvanveistoon panostava harrastajajäsen. 1991 liki 20 harrastajaa opetteli muotokuvamaalauksen taitoja tamperelaisen Kalle Lehtomäen johdolla. Kurssi herätti innostusta, ja aiheeseen
Paavo Paunu pitää kritiikkiä maalauskurssin päätteksi Vehoniemenharjulla v. 2002. Miisa Asikainen ja Maila Malm pomivat ohejita. Oikealla kuva Liuksalan maisemissa pidetyltä maalauskurssilta. Vasemmalla Marjatta Vorinen, oikealla ohjaajana toiminut Sirkka Lehtonen. haluttiin palata toistekin. Toistaiseksi tämä aihe on kuitenkin jäänyt maisemamaalauksen jalkoihin kursseja järjestettäessä. Kangasala-Opisto järjesti 2000-luvun alussa pastellimalauskurssin, jonka aikana perehdyttiin pastellien tekemiseen ja niiden käyttöön Oriveden Opiston kuvataideopettajan Olli Marttilan johdolla. Värijauheiden ja liimojen kanssa puuhastelu oli mukavaa. Itse tehdyt ja edulliset värit innottivat kokeiluihin, ja monet yhdistyksen jäsenet saivat tästä kipinän uuteen tekniikkaan. Myös Marttilan tapa ammentaa aiheita omista muistoista käsitellä niitä hyvin yksinkertaisesti ja pelkisetysti helpotti uuden tekniikan omaksumista. Vuosituhannen vaihteessa opistossa aloitettiin myös metalligrafiikan kurssit, joilla ohjaajana on ollut kangasalalainen kuvataitelija Virve Lilja. Tekniikka vaatii tavallista enemmän kemikaaleja ja muita välineitä, joita ei yksittäisen harrastajan juuri ole mahdollista itselleen hankkia. Pysyvien tilojen puutteessa paneutuminen metalligrafiikan monipuolisiin mahdollisuuksiin on jäänyt puolitiehen, eikä etsauksista, akvatintoista tai kuivaneulatöistä ole tullut näyttelyiden pysyvää antia. Alkuperäisen ideansa mukaisesti yhdistys on koettanut järjestää opetusta erityisesti niiksi loma-ajoiksi, kun opiston toiminnassa on katko. Kesäkursseista onkin tullut monien jäsenten loman huippuhetki. Mielenkiintoisia näkymiä maalattiin Paavo Paunun ohjaamalla maisemamaalauskurssilla kesällä 2002. Inspiraatiota haettiin niin teollisuusalueen takapihalta kuin öiseltä Pelisalmeltakin. Taiteilijan kannustus ja tarkat analyysit jäivät kurssilaisten mieleen esimerkkinä kunkin tekijän persoonalliseen ilmaisuun ja taitoihin paneutuvasta opetuksesta. Kurssin aikana perehdyttiin erilaisiin maisemiin ja erilaisiin valastuksiin. Kohteena oli tehdasympäristö Lentolassa paahteisena iltapäivänä, auringonnousu Liuksialan kulttuurimaisemassa, ilta-aurinko Villikanlahdella, aamupäivä torilla. Yömaalausta harjoiteltiin Pelisalmella. Työskentelemme eri vuorokauden aikoina, jotaa saisimme tuntumaa valon käyttäytymiseen, totesi Paavu Paunu haastattelussa paikallislehdelle. Ritva Lahtinen puolestaan kertoi, että kun valo häviää ympäriltä, maalauksesta karsiutuvat turhat yksityiskohdat. Joskus on mukava kokeilla myös vasemman käden käyttöä. Silloinkaan ei pysty keskittymään kuin suuriin linjoihin. Kesäkuussa 2003 ohjaajaksi saatiin taitelija Mette Savolainen Helsingistä. Hän opasti mm. vesivärien tekemistä värijauheesta ja sideaineista. Kurssin pitopaikka oli tällä kertaa Parvula Vääksyn kartanon tuntumassa. Paikallislehti kirjoitti kuinka väriloisto Parvulassa on huikea, kun akvarelli
Vasemmalla Tuomo Nisula ja Birgit Rydman syventyneinä keskusteluun kahvin ääressä. Tukholmassa käymäseltään. Etualalla Erkki Pulkkila ja Martti Peurasalo, taustalla Anja Rantala, Helvi Jokinen, Kaarina Kaltiala, Hilkka Puuta, Leo Puula ja Mirja Pulkkila. Retkiä Yhdistys toi yhteen paitsi taiteen tekijöitä, myös sitä muuten harrastavia. Yhteisillä retkillä tutustuttiin niin toisiinsa kuin maailman taiteen peruskiviinkin. Ensimmäiset yhteiset taideretket järjestettiin Mäntän Joenniemeen ja Ruoveden Kalelaan. Heti kesän kynnyksellä kesäkuun alussa 1976 yhdistykselle tarjoutui tilaisuus päästä Tampereen Taiteilijaseuran puuhaamalle Pariisin matkalle. Siellä taiteen Mekassa ahmittiin sitten maailmantaidetta kaikissa mahdollisissa museoissa mukaan lukien Rodin-museo. Mona Lisa tarkastetiin Louvressa, mutta Pompidou-keskus oli vasta rakenteilla. Ranskan matkan järjestelyin innokkaasti osallistunut Birgit Rydman ei lopulta uskaltautunut matkalle mukaan. Myöhemmin kesäkuussa saman vuonna tehtiin taideretki Tukholmaan. Kahden päivän aikana tutustuttiin näyttelyihin ja museoihin sekä tietysti Gamla staniin. Toisen kerran Tukholmaan lähdettiin 1983. Ohjelma oli vapaavalintainen, mutta ensimmäinen kerta hyvin muistissa suositukseksi annettiin mm. Nationalmuseum, Millesgården, Moderna museet ja Waldemarsudden. Kotimaan retkeilyä harrastettiin useimpina vuosina 1980- ja 1990-luvuilla. Kohteena olivat niin taidenäyttelyt kuin taiteilijakodit ja -ateljeetkin. Vuonna 1987 käytiin Hämeenlinnassa tutustumassa vanhan linnan vastavalmistuneeseen remonttiin, Aulangon Silkkitaloon, Nandor Mikolan näyttelyyn taidemuseossa sekä tulomatkalla Hattulan kirkkoon. 1989 taas käytiin etelässä, Gallen-Kallelan kotona Tarvaspäässä ja Gesellius- Lindgren-Saarisen asunto-ateljeessa Hvitträskissä. Ulkomaille uskaltaduttiin seuraavan kerran vasta rautaesiripun kaaduttua v. 2001. Myrkyisenä syysviikonloppuna käytiin Tallinnassa nauttimasta vanhan kaupungin emootioista ja käsityöläisten taidonnäytteistä. Päästiin tutustumaan keramiikan tekoon ja gallerioiden aarteisiin. Kesäisen triennaalin jäljiltä oli esillä vielä paljon grafiikkaa. Toompean mäellä tutustuttiin taidemuseon kokoelmiin ja virolaisiin kuvataitelijoihin. Toisen päivän retkikohteena oli vastikään kunnostettu Katriorgin palatsi, jossa oli nähtävillä edustava kokoelma kansainvälistä taidetta. Myös palatsin puisto ja viereinen presidentin linna oli näkemisen väärttejä.
Retket kesänäyttelyihin vakiintuivat yhdistyksen ohjelmaan alusta alkaen. Eri vuosikymmeninä painopiste on ollut eri suunnilla, näyttelyiden laadun mukaan. 2000-luvun alussa käytiin monet kerrat Savon suunnalla katsomassa Salmelan näyttelyä Mäntyharjulla ja poikettiin Pyhäniemeen Hollolaan. Kuvassa Limot, Nisulat, Lahtinen ja Rantala levähtävät Pyhäniemen puutarhassa. Sivuja Markku Lahtisen matkapäiväkirjasta Tallinnan retkellä, näkymiä Vanhasta kaupungista ja keskusteluja ravintolapöydän äärellä.
Ympäristötaide oli erityisesti naistekijöiden suosiossa ja sai siksi naisellisia toteutustapoja. Vasemmalla kirjaston porttikongi sai uuden värikkään ilmeen kesällä 2001 Tuula Aarnio- Welanderin tuulessa heiluvista maalauksista. Ympäristötaidetta keskustassa Vaikka perinteistä matkailua ja maalausta vielä harrastettiinkin, taiteilijat innostuivat uuden vuosituhannen alkaessa herättämään keskustelua ympäristöstä. Ympäristötaidetapahtumia järjestettiin monilla muillakin paikkakunnilla, eikä ajatusta vierastettu. Vuonna 2001 kaunistettiin keskustaa kesäisen viikonlopun aikana tehdyillä töillä. Edellisen viikonlopun ideoinnin pohjalta muun muassa torin ja Säästökeskuksen ympäristöön rakennettiin kirjatorni ja hämähäkin verkko, Kesäpäivän katolta roikotettiin kangaspalmikkoa, Tämän tapahtuman ideana on hetkellisyys. Nauttikaa teoksista nyt, sillä ne on juuri tänä aamuna korjattu edellisen yön jäljiltä, kehotti Ritva Lahtinen katselijoita avauspuheessaan. Keskeiselle paikalle pystyteyillä, keveistä ja kierrätettyistä materiaaleista tehdyt teokset joutuivat kokemaan kovia, mutta kyllä pyrkimystä kauneuteen osattiin arvostaakin. Kirjaston läpikäytävää koristi niin Ritvan kirjatorni kuin Tuulan tuulessa liehuvat paperitkin. Pirkko oli punonut Kesäpäivän katolle suuria palmikoita villasta, puuvillasta ja muista luonnon materiaaleista. Teos kuvasti sitä, kuinka naiset niin paljon pyörittävät elämän arkea. Keskustan ankeimpia paikkoja yritettiin piristää. Niistä vaativimmaksi koettiin Kesäpäivän edustalla sijaitsevan betonikannen aukon ka Tapahtuman vetovastuussa olivat Ritva Lahtinen ja Anitta Toivio.
Seuraavana kesänä yleisön suosikiksi tulivat Rekiälässä narulla roikkuvat Kiljusen herrasväen pyykit, jotka olivat Ritva Lahtisen ja Ulla Ahtokiven panos pyöräteiden varsien koristamiseen. Oikealla lisäksi Pikkolan koulun pysäkin koristelua. Vasemmalla Anitta Toivio ja Ulla Ahtokivi rakentavat korennolle pesää Kuohunlahden rantaan.
Muu vaara - taidetta pyöräteillä K esällä 2002 näyttelyalueena oli nauhataajaman suuntaisen pyörätien varsi Kuohunlahden rannasta Suoramalle asti. Matkalle rakennettin parikymmentä taideteosta, jotka olivat ohikulkijoiden ilona puolentoista kuukauden ajan, jotkut pitempäänkin. Hanketta varten saatu avustus mahdollisti moniväriesitteen painattamisen, jolla tavoitettiin kiinnostuneita kauempaakin. Myös tiedottaminen pyöräilyjärjestöjen kautta tavoitti pyöräteiden virikkeisyydestä kiinnostuneita tahoja ympäri maata. Näyttelyesitteen mukaan pyöräilijä ehtii muita tiellä liikkujia paremmin nähdä ja katsella ympäristöään. Pyöräiliän ympäristön viihtyisyyteen ei ole aiemmin kiinnitetty riittävästi huomiota. Nyt on taitelijoille annettu mahdollisuus muuttaa pyöräilijän ympäristöä kommentoimalla liikkumiseen, ympäristöön ja maailman tapahtumiin liittyviä asioita. Reitin varrella ohikulkijoita ilahduttivat mm. suurikokoinen auringonpalvoja ja korennolle rakennettu koto Kuohunlahden rannassa, pyykkinarullinen reilunkokoisia vaatteita kuivumassa Rekiälässä, hulavanteita heiluttavat koivut Suoramalla ja oravalle tehty suojatie Pikkolassa. Tapahtuma noteerattiin laajemmalti. Juttuja oli m. Aamulehdessä ja Kuntalehdessä. Tämäkin tapahtuma houkutteli tekijöiksi ensi sijassa naisia, joilla tuntuu olevan kyky irrottautua perinteisestä taideajattelusta ja panna itsensä alttiiksi uusien ja ennen kokemattomien asioiden kanssa, uusien tekniikoiden, uusien näkemysten, uusien paikkojen ja uusien katsojien kanssa. Tapahtumaa veti Marianne Laiti. Taidetapahtumaa tukivat Pirkanmaan taidetoimikunta, Kangasalan kunta ja Soon Communications.
Maalaamassa on käyty niin Valamossa kuin Saarenmaallakin. Maalausta ja retkeilyä Alkuvuosien tapaan toiminnan keskipisteinä ovat myöhemminkin olleet yhdessä maalaaminen ja taidenäyttelyissä reissaaminen. Vesijärven rannoille Lihasulaan tehtiin maalausretkiä 1980- ja 1990-luvuilla. Ruskamaalausleirien isäntänä oli Helge Rantala. 1993 järjestettiin maisemamaalauskurssi Liuksialan ympäristössä, mutta mieli veti kauemmaksikin. Maalausretkelle lähdettiin sitten myös kauemmaksi, Heinäveden Valamoon asti. Luostarin rauha, itäisen kulttuurin tavat ja rakennusten muodot ikuistettiin paperille monella tavalla. Pitkään kaivattu maalausretki ulkomaille toteutui 30-vuotisjuhlavuoden 2004 kesällä, kun kymmenkunta akvarellistiä lähti taitelija Elina Lindin johdolla Viroon Saarenmaalle maalaamaan. Koguvan kalastakylän merellisiä maisemia maalattiin vanhan virolaistalon viehättävässä pihapiirissä. Töitä esiteltiin myös kyläläisille juhlavan loppunäyttelyn puitteissa.