TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2004



Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007

Yhdistyksissä oli yhteensä 832 varsinaista maksanutta jäsentä. Vuonna 2009 jäseniä oli 848, joten jäsenmäärä laski vuoden aikana 1,65 %.

Pusan Pulinat LAPPEENRANNAN SEUDUN LUONNONSUOJELUYHDISTYS RY:N JÄSENLEHTI 1/2008


VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

Vuosikertomus vuosikertomus (5) Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Parvinen Heli jäsen 3 Tiainen Jarmo 1. Saukkonen Mia jäsen - Jääskeläinen Juha-Matti 1

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

3 Etelä-Karjala. 3.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry. Toimintakertomus Yleistä

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2006

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu Tertin Kartanossa Mikkelissä)

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

2016 TOIMINTAKERTOMUS

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

Matkailu Kaakkois-Suomessa

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

OAJ ETELÄ-KARJALAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä.

Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry

Marttojen haja-asutusalueiden jätevesineuvonta Etelä-Karjalassa vuonna 2015

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

Toimintakertomus vuodelta 2013

Pentti Heikkurinen. Vapaa-ajan asukkaiden Liitto ry, VAAL Sähköposti Internet HALLITUKSEN KOKOUKSEN ESITYSLISTA

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty liittokokouksessa Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

10 Kymenlaakso Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti KYMENLAAKSO

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 3/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Mauri Johansson puheenjohtaja.

Saimaan Metsänomistajien toiminta vv

TOIMINTAKERTOMUS Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5.

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus.

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Venäjän rajamailla. Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla

Saimaa- Elämyksellistä järviluontoa puhtaimmillaan

Poitsilanmaan Luontoyhdistys Kuikka ry PULP suojelun edistämiseksi

SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.

Miten kumppanuus rakennetaan ja varmistetaan seudullisissa yrityspalveluissa?

Lappeenrannan kaupungintalo, kaupunginhallituksen huone (4. krs)

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:

Aika Tiistai klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015

Järjestön tapahtumat Järjestöpäivät

Jäsenet (alleviivatut paikalla)


Organisoinnin rakenne ja työryhmät Maakuntahallitus

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009

Pusan Pulinat LAPPEENRANNAN SEUDUN LUONNONSUOJELUYHDISTYS RY:N JÄSENLEHTI 1/2006

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

Jäsenet (alleviivatut paikalla)

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

OHJAUSRYHMÄ IMATRA PARIKKALA RAUTJÄRVI RUOKOLAHTI LAPPEENRANTA LEMI LUUMÄKI SAVITAIPALE TAIPALSAARI

Seuraavat alueraatien kokoukset pidetään vuosikellon mukaisesti viikoilla

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Tervetuloa kansainväliseen yliopistokaupunkiin Lappeenrantaan!

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

MAAKUNTAHALLINNON UUDISTUS

LEMIN KUNTA 2/ Sivistyslautakunta klo Kunnanvirasto 1, valtuustosali

Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017

POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY

Veteraanineuvonta Veteraanikuntoutuksen avokuntoutusta tarjoavat palvelutuottajat kunnittain

Transkriptio:

Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2004 YLEISTÄ Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin toiminnassa ei vuonna 2004 tapahtunut suuria muutoksia. Toiminnassa keskeisiä asioita olivat ympäristökasvatus, metsä- ja turvekysymykset. Syksyllä valmistui ja julkistettiin laaja norppakoulutuspaketti. Kaavoitus- ym. hankkeisiin otettiin tarpeen ja resurssien mukaan kantaa. Venäjän lähialueprojekteissa jatkettiin soutuyhteistyötä Laatokalla sekä tehtiin metsiensuojeluyhteistyötä Karjalan Kannaksella Luonto-Liiton kanssa. JÄSENISTÖ Piirin jäseninä oli seitsemän (7) paikallisyhdistystä: Imatran seudun luonnonsuojeluyhdistys, Joutsenon lsy, Laatokan-Karjalan luonnonystävät, Lappeenrannan seudun lsy, Luumäen Luonto, Savitaipaleen seudun lsy ja Taipalsaaren lsy. Luumäen Luontoa lukuun ottamatta yhdistykset toimivat, Joutsenon ja Taipalsaaren yhdistysten toiminta oli muita hieman hiljaisempaa. Henkilöjäseniä yhdistyksissä oli 30.11.2004 yhteensä 888 varsinaista maksanutta jäsentä ja 39 perhejäsentä, yhteensä 927 henkilöjäsentä (jäsenmäärä v. 2002 937). Valtakunnallisesti väestömäärään suhteutettuna piiri oli edelleen maan suurin. Jäsenmäärä on 0.67 % asukaslukuun nähden. HALLINTO Pirihallitus kokoontui vuoden aikana seitsemän kertaa. Piirihallituksen puheenjohtaja, varsinaiset jäsenet ja läsnäolo hallituksen kokouksissa vuonna 2004: Pertti Siilahti, pj Taipalsaaren lsy 7/7 Kimmo Saarinen Imatran seudun lsy 6/7 Tuija Mertanen Imatran seudun lsy 1/7 Seija Ukkonen Joutsenon lsy 7/7 Raija Aura Lappeenrannan seudun lsy 7/7 Marjaana Närhi Lappeenrannan seudun lsy 7/7 Leena Sallinen Lappeenrannan seudun lsy 7/7 Varajäsenet ja läsnäolo hallituksen kokouksissa vuonna 2004: Pertti Ahvonen Imatran seudun lsy 0/7 Martti Karhu Joutsenon lsy 7/7 Veijo Vilska Laatokan-Karjalan ly 0/7 Jaana Uusipuro Taipalsaaren lsy 0/7 Piirin puheenjohtajana toimi Pertti Siilahti, varapuheenjohtajana Raija Aura, sihteerinä Marjaana Närhi ja taloudenhoitajana Eva Kokkola (Tilitoimisto EKO). Tilintarkastajina toimivat Eija Korpela ja Tea Heikkinen, varatilintarkastajina Kalevi Saira ja Teija Myllynen. Hallituksen työvaliokuntaan kuuluivat Raija Aura, Marjaana Närhi, Pertti Siilahti ja Kaarina Tiainen. Työvaliokunta kokoontui yhden kerran. Norppatyöryhmään kuuluivat Raija Aura, Marjaana 1

Närhi ja Kaarina Tiainen. Ryhmä kokoontui neljä kertaa. Suoryhmään kuuluivat Martti Karhu, Marjaana Närhi ja Pertti Siilahti, loppuvuodesta myös Raija Aura. Suotyöryhmä kokoontui neljä kertaa. Piirin edustajana Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) liittovaltuustossa oli Raija Aura ja varalla Pertti Siilahti 30.6.2004 asti ja 1.7.2004 alkaen Kimmo Saarinen. Piirin puheenjohtaja Pertti Siilahti aloitti liittovaltuuston puheenjohtajana 1.7.2004. Piirin kevätkokous pidettiin 25.4. Vuoksenniskan nuorisoseuran talolla Imatralla. Paikalla oli 12 kokousedustajaa neljästä paikallisyhdistyksestä. Kokousta ennen järjestettiin petoseminaari: kansanedustaja ja luonnonvarainneuvoston puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen Ruokolahdelta alusti susi- ja karhukantojen hoidosta ja laumanvartijakoirien kasvattaja Anne Hartikainen Taipalsaarelta kertoi laumanvartijakoirien käytöstä petojen torjunnassa. Paikalla oli 24 henkilöä. Piirin syysvuosikokous pidettiin 30.11. Saimaan luonnonsuojelukeskuksessa Lappeenrannassa. Paikalla oli 11 kokousedustajaa neljästä paikallisyhdistyksestä. Ennen kokousta Marjo Kuisma Luonto-Liitosta esitteli vuoden 2005 metsäkampanjaa ja metsäadressia. Paikalla oli 13 henkilöä. TOIMINTA, JÄRJESTÖTYÖ JA KOULUTUS Kokouksia, neuvottelu-, tiedotus- ym. tilaisuuksia, retkiä, maastokäyntejä, suluissa piirin edustajien lkm. 7.1. Linnoituksen Yö palaveri Kristiinan työtuvilla (1) 14.1. Norpan pesimärauhan julistus Rehulassa Taipalsaarella (8) 19.1 Piirihallituksen kokous 1/2004 (8) 28.1. Saimaan kanavan matkailusuunnittelukokous (1) 29.1. Linnoituksen Yö palaveri (1) 5.2. Vihreä Lippu palaveri Sammonlahden koululla (1) 7.-8.2. Luontokerho-ohjaaja kurssi Savonlinnassa (1) 8.2. Suortyöryhmän kokous Joutsenossa (3) 9.2. Linnoituksen Yö palaveri museolla Päivi Partasen kanssa (1) 12.2. KAASU:n luontokuvailta Kouvolassa, Pertti Siilahti näyttämässä kuvia (1) 18.2. Piirihallituksen kokous 2/2004 (11) 22.2. Laskiaistapahtuma Linnoituksessa (1) 1.3. Linnoituksen Yö palaveri (1) SLT Promotionsin tiloissa 5.3. SLL:n työntekijöiden ja hallituksen keskustelutilaisuus (1) 10.3. Norppatyöryhmän kokous Luonnonsuojelukeskuksessa (3) 17.3. Linnoituksen Yö palaveri museolla (1) 18.3. Pertti Siilahden kuvaesitys Laatokalta Karjala-talossa Helsingissä (1) 25.-26.3. Aluetyöntekijöiden koulutuspäivät Helsingissä (1) 27.-28.3. SLL:n valtuuston kevätkokous Tvärminnessä (2) 27.-28.3 Kesä 2004 messut Imatralla (1) 30.3. YM:n maakuntasuunnitelmien yhteistyöryhmä Helsingissä (1) 31.3. Piirihallituksen kokous 3/2004 (8) 5.4. Linnoituksen Yö palaveri SLT Promotionsin tiloissa 13.-25.4. Ympäristöviikon näyttely Imatran pääkirjasto (1) 18.4. Etelä-Karjalan Osuuskaupan messut Lappeenrannan Prismassa (1) 21.4. Ympäristönviikon näyttelypäivystys Imatran pääkirjastossa (1) 2

23.-24.4. Kannaksen metsäprojektin kokous venäläisten osapuolien kanssa Helsingissä (1) 25.4. Piirin kevätvuosikokous Imatralla ja Petoseminaari (13) 29.4. Lappeenrannan arboretumin opasvihkosen julkistus (1) 3.5. Linnoituksen Yö palaveri (1) 4.5. Vihreä lippu palaveri Sammonlahden koululla (1) 6.5. Sudenhoitosuunnitelman tilaisuus Luumäellä (2) 15.-16.5. SLL:n liittokokous Savonlinnassa (4) 18.5. Linnoituksen Yö palaveri (1) 24.5. Linnoituksen Yö palaveri (1) 26.5. Lemin koululaiset retkellä Linnoituksessa (1) 27.5. Sammonlahden koulun Keke-päivä (1) 1.6. Piirihallituksen kokous 4/2004 (9) 4.6. Metsäneuvoston kokous Lappeenrannassa, tutustuminen Luonnonsuojelukeskukseen ja retki Hämmäauteensuolle (2) 6.6. Suotyöryhmän kokous Joutsenossa (4) 14.6. Norppatyöryhmän kokous (3) 15.6. Lampola, Lappeenranta, norppaesitys raittiustoimiston lasten leirillä luonto-opastusta (1) 17.6. Helsinki, Perhetoimintakansion julkistus (1) 22.6. Päiviön leirikeskus, Taipalsaari, opastus leirillä (1) 29.6.-6.8. Laatokan souturetket 6.-7.8. Linnoituksen Yö, Piinallen seikkailukierros (1) 9.-11.8. Norppanäyttely ja tietoa Nuorten leirillä Taipalsaaren Päiviössä (1) 10.8. Piirihallituksen kokous 5/2004 (8) 19.8. Etelä-Karjalan liiton Suur-Saimaatyöryhmä Saimaalla (1) Metsäkatselmus eteläisellä Saimaalla (Oikonsaari, Keskimmäinen Metsäluoto ja Pitkä-Kaito) (1) 7.9. Sammonlahden koulu, Vihreä lippu Ympäristötiimin kokous (1) 17.9. Sammonlahden koulu/vihreä lippu, infotilaisuuden suunnittelupalaveri (1) 20.9. Norppatyöryhmän kokous (4) 21.9. Sammonlahden koulu/vihreä lippu, infotilaisuus (1) 29.9. Piirihallituksen kokous 6/2004 (8) 6.10. Kouvola, Kymenlaakson ls-piiri 8.10. Joutseno, E-K allergia- ja ympäristöinstituutti, Hiljaisuuden päivän tilaisuus moottorikelkkareiteistä (1) 12.10. Työvaliokunta Marjaana Närhellä (4) 19.10. Etelä-Karjalan arvokkaiden metsäalueiden kartoituksen julkistus Lappeenrannassa (1) 3.11. Piirihallituksen kokous 7/2004 9.11. Norppapaketin julkistustilaisuuden palaveri (3) 17.11. Norppakoulutuspaketin julkistustilaisuus Luonnonsuojelukeskuksessa (3) 27.-28.11. SLL:n liittovaltuuston syyskokous Ilmajoella (3) 26.-27.11. Norppapaketti Kuusimäen koululla (1) 30.11. Piirin syysvuosikokous Luonnonsuojelukeskuksessa Lappeenrannassa ja alustus ympäristöjärjestöjen Metsävetoomuksesta ja nimienkeruukampanjasta 2005 3.12. Norppapaketti Uus-Lavolan koululla (1) 3.-6.12. Laatokan soutujen tapaaminen Pietarissa (4) 12.12. Suotyöryhmä kokous Martti Karhulla Joutsenossa ja retki Höytiönsuolle (3) 14.12. Suotyöryhmä kokous ls-keskuksessa (3) 29.12 Välipäiväglögit Luonnonsuojelukeskuksessa (10) Piirin edustus eri työryhmissä: 3

Kaakkois-Suomen metsäneuvosto (Lassi Kujala Kymenlaakson ls-piiristä, Kaarina Tiainen varalla) Maakuntasuunnitelmatyöryhmä (Kaarina Tiainen, varalla Pertti Siilahti ja Raija Aura) Suur-Saimaan työryhmä (Pertti Siilahti, varalla Kaarina Tiainen) LUONNON- JA YMPÄRISTÖNSUOJELUTOIMINTA Norppa ja Saimaa Piirillä oli edustus Etelä-Karjalan liiton Saimaan luonto- ja virkistysalue -työryhmässä. Pitkään vireillä ollut norppakoulutuspaketti valmistui syksyllä. Norppakoulutuspaketin rakensi aluepäällikkö yhteistyössä norppatyöryhmän sekä norppatutkijoiden ja -kuvaajien kanssa. Paketti valmistui lahjotusvarojen ja SLL:n projektirahan turvin ja se julkistettiin 17.11. Lappeenrannassa. Koulutuspaketti sai erittäin myönteisen vastaanoton. Pakettia kyseltiin ahkerasti ja sitä käytettiin muutamissa tilaisuuksissa jo ennen julkistustilaisuuttakin. Metsät Kaakkois-Suomen alueellinen metsäohjelma valmistui alkuvuodesta 2001. Ohjelman toteutumista seuraamaan perustettiin Kaakkois-Suomen metsäneuvosto, jossa Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson luonnonsuojelupiireillä on yhteinen edustus. Vuonna 2004 piirien edustajana oli Lassi Kujala Kymenlaaksosta varalla Kaarina Tiainen. Metsäneuvosto kokoontui kesäkuussa piirin isännöimänä Lappeenrannassa. Perhekasvatus Aluepäällikkö on nimetty SLL:n perhetoiminnasta vastaavaksi ja aluepäällikkö koordinoi liiton valtakunnallista ja paikallista perhetoimintaa. Kesäkuun 17. päivänä Helsingissä julkistettiin perhetoimintakansio, joka jaettiin kaikkiin SLL:n piireihin. LAUSUNNOT, ALOITTEET, VETOOMUKSET, RAPORTIT YMS. Piiri teki vuoden aikana 10 lausuntoa tai muistutusta tai mielipidettä. Usein kannanotot lähetettiin myös tiedotusvälineille, ellei niistä erikseen tehty tiedotetta. 9.1. Lausunto Luumäen Puukylän asemakaavamuutoksen luonnoksesta 18.2. Lausunto Etelä-Karjalan moottorikelkkailun runkoreitistön suunnittelusta 10.3. Muistutus Luumäen kunnan rantaosayleiskaavasta 13.4. Muistutus Suur-Saimaan rantaosayleiskaavan luonnoksesta 30.4. Vastaus/mielipide sidosryhmien mielipidekyselyyn suden hoitosuunnitelmasta 31.8. Lausunto Eteläisen Saimaan luonto- ja retkeilyalueen luonnoksesta 7.10. Lausunto Parikkalan Siikalahden hoito- ja käyttösuunnitelmasta 14.10. Lausunto Suur-Saimaan alueen rantaosayleiskaavaehdotuksesta 14.12. Muistutus/ Höytionsuo-1 turvetuotantoalueen ympäristölupahakemus, Leppälän kylä, Joutseno 14.12. Muistutus: Höytionsuo-2 turvetuotantoalueen ympäristölupahakemus, Leppälän kylä, Joutseno LÄHIALUEYHTEISTYÖ 4

Lähialueyhteistyö 1) Souturetkiä Laatokan pohjoissaaristossa järjestettiin yhdessä Pietarin meriteknisen yliopiston soutukerhon kanssa viisi kappaletta: 1) 29.6.-8.7. Käkisalmi Kurkijoki-Sortavala; 2) 8.-18.7. Sortavala Valamon saaristo Impilahti - Sortavala; 3) 18.-24.7. Sortavalan edustan saaristo 4) 24.7.-2.8. Sortavala Lahdenpohja Käkisalmi ja 5) 2.-.6.8. Käkisalmi Konevitsa Sortanlahti. Souduilla oli mukana 45 suomalaista. Matkanjohtajina toimivat Anni Hassi ja Pertti Siilahti. Laatokan soutujen muisteluretki tehtiin Pietariin 3.-6.12. Mukana oli 28 suomalaista. 2) Metsäyhteistyö Kannaksen metsien tutkimus- ja suojeluprojektin puitteissa jatkui Luonto- Liiton hankkiman Ulkoministeriön avustuksen turvin. TALOUS Talous perustui pääosin jäsenmaksutuloista (6.81 e/jäsen, 1.70 e/perhejäsen). Laatokan souturetket ja Pietarin matka tuottivat yhteensä noin 1500 euroa. Aluepäällikkö piirsi Lappeenrannan vesitornin Arboretumin opasvihkoon kuvia kesällä 2003, mutta kaupunki maksoi niistä 200 vuoden 2004 puolella. Tuloja saatiin hieman myös vanhojen Saimaan Luontojen ja kopioiden myynnistä. Piiri sai SLL:n projektirahaa norppapaketin valmistamiseen 500. Piiri myönsi projektirahaa Savitaipaleen seudun lsy:lle retkeilyreitin laavun ja luontopolun rakentamiseen 114 euroa sekä Imatran seudun lsy:lle Juha Taskisen Laatokan kuvailtaa varten 224 euroa. Suurimpina hankintoina olivat skanneri ( 290 ). Piiri maksoi aluepäällikön lokakuun lomautuksen, jonka turvin aluepäällikkö työskenteli myös lokakuun ajan Luonnonsuojelukeskuksessa. Tilinpäätös v. 2004 oli 48,42 euroa ylijäämäinen. 31.12.2004 piirin käyttötilillä oli rahaa 11 480,03 euroa ja käteiskassassa 114,70 euroa. TIEDOTUS Tiedotusta jäsenistölle hoidettiin ilmoitustaululla, piirikirjeillä (3 kpl) ja lehti-ilmoituksilla paikallislehdissä sekä Luonnonsuojelijassa. Myös piirihallituksen kutsut liitteineen lähetettiin kaikkiin paikallisyhdistyksiin. Piirillä on omat kotisivut internetissä osoitteessa www.sll.fi/etela-karjala. Aluepäällikkö päivittää kotisivujen tapahtumakalenteria. SLL:n ja piirin materiaalia oli jaossa Lappeenrannan maakuntakirjastossa, Imatran pääkirjastossa sekä Joutsenon kirjastossa ympäristönsuojeluviikolla. Imatran pääkirjastossa piiri osallistui näyttelyn tekemiseen ja pystytykseen, ja aluepäällikkö oli kirjastossa yleisön tavattavissa ympäristönsuojeluviikolla. Piiri oli esillä Etelä-Karjalan Osuuskaupan kevätmessuilla Lappeenrannan Prisman paikoitusalueella ja Kesä 2004 messuilla Imatralla. Piirin edustajia on esiintynyt Etelä-Karjalan radion ohjelmissa sekä paikallistelevision uutisissa. Paikallisiin tiedotusvälineisiin on lähetetty tiedotteita lausunnoista, kannanotoista ja tapahtumista. 5

Tiedotteet: 9.2. Lintukävelyille talviseen luontoon 20.2. Moottorikelkkailun runkoreitistön suunnittelussa on unohtunut luonto ja ympäristövaikutukset 7.4. Ympäristönsuojeluviikon tapahtumia Etelä-Karjalassa 14.4. Muistutus Suur-Saimaan rantaosayleiskaavan luonnoksesta 15.4. Kutsu petoseminaariin ja piirin kevätvuosikokoukseen 25.4.2004 Vuoksenniskan nuorisoseurojen talolle Imatralle 17.11. Ensimmäinen norppakoulutuspaketti saimaannorpasta on valmistunut YHTEISTYÖ Piirin yhteistyökumppaneita ovat olleet mm. seuraavat tahot: - Paikallisyhdistykset - Luonto-Liitto - Etelä-Savon ja Kymenlaakson luonnonsuojelupiirit - Suomen ympäristökasvatusseura - Sammonlahden koulu - Etelä-Karjalan museo - Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö - Kuntien ja Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen viranomaiset - Kaakkois-Suomen metsäkeskus - Metsähallitus - OK-opintokeskus - Imatran pääkirjasto - Linnoituksen yritykset ja yhteisöt - Venäläisiä tahoja: Pietarin meriteknisen yliopiston soutukerho, Grinhip, Venäjän luonnonsuojeluliiton Pietarin osasto, Venäjän kasvitieteellinen seura LUONNONSUOJELUKESKUS Saimaan luonnonsuojelukeskus on Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin, Lappeenrannan seudun lsy:n ja SLL:n aluepäällikön yhteinen toimi-, kokous- ja näyttelytila sekä alueellinen tieto- ja palvelukeskus ympäristöasioissa. Lappeenrannan seudun lsy maksoi huoneiston vuokran ja Etelä- Karjalan luonnonsuojelupiiri käyttömenot: puhelin- ja fax- ja internetlaskut sekä sähkön, kopiokoneen ja tietokoneiden käytön sekä toimistotarvikkeet, kirjallisuuden ja vakuutukset. SLL maksoi aluepäällikön palkan ja matkakulut. SLL:n Kaakkois-Suomen piirien aluepäällikkönä toimi Kaarina Tiainen 30.10.2004 asti. Aluepäällikkö oli lomalla 28.6.-31.7 ja lomautettuna 2.-24.8. Aluepäällikkö aloitti opinnot elokuussa ja työskenteli syys-lokakuun ajan opintojen ohessa. Aluepäällikkö jäi opintovapaalle 1.11.alkaen ja vs. aluepäällikkönä aloitti Raija Aura 50 % työajalla. Luonnonsuojelukeskuksessa avusti ja piti toimistoa avoinna kesän ajan 30.6.-3.9. kolmena päivänä viikossa Liisa Karhu Joutsenosta. 6