Lieksan kaupunginhallituksen avustukset vuonna 2016 Toiminta- ja kohdeavustukset



Samankaltaiset tiedostot
Lieksan kaupungin avustusten hakuinfo 2018

Kiskon Kihakka kyläyhdistys ry. Kirkonkylä Haapaniemi Kajala

Edellytykset avustuksen saamiselle:

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu

Maaseutulautakunta Maaseutulautakunta Kyläyhdistysten vuosiavustukset 110/ /2015, 178/02.05.

JyväsRiihen Leader-rahoitus

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET

Avustukset liikuntatoimintaan 2017

JOENSUU. Joensuun Musllkkijuhlat ry. hakijana. Saapunut 1 1 L/ Käsitelty. Maksettu. Ii litetty. Raportoitu. Diaarinumero. Kulttuuri sihteeri

HAKIJAN HAKEMUS HAKEMUSTYYPPI: Kaupunginkanslia: yleisavustushakemus

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO. lukumäärä a'-pisteet yhteensä A-valmentaja 30. lukumäärä a'-pisteet yhteensä I-luokan tuomari 10

Koillisen aluerahahakemukset 2019

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

Tukemassa Leppävirta. Yhdistysfoorumi / Karvinen

Myönnän hankkeen toteutukselle jatkoaikaa saakka.

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset

TOIMINTATUKIHAKEMUS 2018

RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE

Konginkankaan IDEAILTA

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Lapin aluehallintovirasto

HAKIJAN HAKEMUS HAKEMUSTYYPPI: Opetustoimi: suomenkielisen työväenopiston johtokunta: yleisa...

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus , Opetushallitus

Hakemuksen käsittelevä AVI Lounais-Suomen aluehallintovirasto (LSAVI) Sähköpostiosoite

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (9) Nilsiän pitäjäraati

HURJAT IDEAT Ihan hurjat ideat: 1. Ekologisen kehityksen keskus (energia a ja luontoa säästäen)

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2014 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry

27 Mikkelin pitäjän aluejohtokunnan kohdeavustus - Otavan koulutilan ystävät ry

1/ Maakuntajohtaja

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Kylätalo seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

Järjestöilta kauppalantalolla klo alkaen Avustustiimi 2

Suonenjoen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet

KOOSTE AVUSTUSHAKEMUKSISTA Yleiset toiminta-avustukset. Muutettu ehdotus Päätös lkm

Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset

Lappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017

Hanketreffit bioenergia ja kylät

Oheismateriaali - Talkoorahan myöntämistä koskevat periaatteet

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry /tl

TIETOA, TAITOA, OPPIA

Markkuun koulu. Tärkeä sekä Tyrnävän kunnalle että Markkuun kyläläisille

Pudasjärven kaupungin kehittämis- ja toimintatuet vuodelle 2015 / 2. hakukierros

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus.

SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Pohjois-Savon Kylät ry

Vasen = kuluva tilikausi; Oikea = Talousarvio TALGRAF

40 Kohdeavustus, Suomenniemen kotiseutuyhdistys ry, suomenniemeläinen -julkaisu

Hankeillat syksy Karkkila Lohja Salo Jaana Joutsen, hankeneuvoja, Ykkösakseli ry

Harkinnanvaraisten avustusten uusi toimintamalli

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet kotisivut: Avustusta haetaan vuodelle 2015

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus klo Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta PL 50, Kangasala

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT

* MUIDEN PALVELUJEN OSTOT , , ,75 86,10 ** MENOT YHTEENSÄ , , ,75 86,10

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat

Angelniemen kyläyhdistys ry. Jari P. Laiho Pj.

Kunnan avustus rekisteröidyille järjestöille/yhdistyksille/seuroille Askola Toimintavuosi Puh. (019) /vaihde

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN

Anomusasiaa hoitavan henkilön tiedot

Luonto- ja eräkeskuksen hankekuvaus: Kokoontumis- ja yöpymistila

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7

Toimintalinja. Perämettän Puskaratsastajat ry pj. Anne Harju

b) Seuran/yhdistyksen/yhteisön kokonaisbudjetti kaudelle, jolle avustusta haetaan: 3 000

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET

Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä. Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Kylien kehittäminen, kyläsuunnitelma ja niistä nousseet hankkeet

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN 2018, UUSITTU LOMAKE JA TOIMINTAOHJE

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö

4 Strategiapuheenvuoro Leo Laukkanen: case Haukivuoren aluejohtokunta

Karstulan kunta. Toiminta- ja kohdeavustusten jako

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Kehittämishanke. Hankenumero:13911 Hakemuksen tila:avattu täydennettäväksi (TR) Vireilletulopvm:

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET alkaen

Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi

Kulttuurin avustukset Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki

Kylätalot käyttöön. Mitä kaikkea olisi huomioitava talon vuokraustoiminnassa?

YLEISAVUSTUKSEN TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN (RAY3706) TÄYTTÖOHJE

Sähköisen avustushakemuksen tekeminen miunpalvelut.fi -palvelussa päivitetty 4/2019

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Öurintie 31, Oravainen. Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä Jäsenmäärä Vöyriltä.

Talousarvion 2016 erillisselvitys: avustusten koordinointi (ml. tila-avustukset) sekä kunnan jäsenyydet yhdistyksissä ja yhteisöissä

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke

VAPAA-AIKATOIMISTO YHDISTYSAVUSTUKSET

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

JOSE TOIMINTA /7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry Puosuntie Joensuu

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä

LIEKSAN KAUPUNGIN AVUSTUSOHJE

4. Raportti, eli yksityiskohtainen kuvaus hankkeen toiminnasta

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen

Hakemus kunnan avustus järjestölle/yhdistykselle/ryhmälle Toimintavuosi 2017

Transkriptio:

Lieksan kaupunginhallituksen avustukset vuonna 1 Hakija Hattuvaaran kyläyhdistys Ei selvitystä 0 Ei summaa 0 ITEA-Tupa 30 Jongunjoen Kelvän 53 50-60 Toiminnan tarkoitus: Kulttuuriperinnön ja kädentaitojen ylläpitäminen ja jakaminen. Kaikille avoin yleishyödyllinen toiminta.mahdollisuus monipuoliseen harrastamiseen joka päivä myös ilt.ja viikonloppuisin.henkinen hyvinvointi: elinikäisen oppimisen ylläpito, sosiaalinen kanssakäyminen ja eristäytymisen estäminen. ta haetaan: Vuokra 3000 ja toiminnan kehittäminen ja pyörittäminen 1500. : yhdistyksen erilaisten tapahtumien ( tanssit, talvi-ja syystapahtumat yms) järjestäminen Jongunjoen kylällä. Toiminnan tarkoitus: edistää kylän elinkelpoisuutta ja lisätä vakinaisten ja vapaa-ajan asukkaiden viihtyvyyttä järjestämällä kokouksia, kursseja, retkiä, keskustelu-ja huvitilaisuuksia. ta haetaan: kesätapahtuma 150, joulutulet-tapahtuma 100, n menot sähkö, kiinteistövero,vakuutukset 150. 700 4 500 700 0 350 0 300 400 0 Lamminkylän kyläyhdistys Lapalien Lieksan Luonnonystävät ei ilmoitettu kaikki kyläläiset 65 Toiminnan tarkoitus: ylläpitää Lamminkylän ja sen lähiasukkaiden kyläyhteisön hyvinvointia. ta haetaan: kodan kiinteistövero 27,kodan vakuutusmaksut 175,kirjanpito 80 Toiminnan tarkoitus: Lapalien kyläyhdistys järjestää kyläläisille kyläillalliset ta haetaan: Kyläillalliset 40 henk. X 20 /hlö Toiminnan tarkoitus: Edistää luonnon- ja ympäristönsuojelua, harjoittaa valistus- ja neuvontatoimintaa ta haetaan:toimintasuunn. toteuttaminen, retkien matkakust. materiaalin hankinta 0 282 0 0 800 0 100 150 150 Lieksan Työväenyhdistys 150 Toiminnan tarkoitus: toimia vastuullisena kunnallispoliittisena vaikuttajana sekä tarjota toiminta-alueensa asukkaille väylän vaikuttaa kunnan palveluja koskevaan päätöksentekoon. ta haetaan: Kulman kiinteistön vuosikorjausmenoihin 1 000 1 000 0 Lieksan Urheiluautoilijat 50... 800 0 0

Loukun seurojentaloyhdis tys Murtorannan kylätoimikunta Pankakosken asukasyhdistys Pielisen Aktiivikoirat 25 ei ilmoitettu ei ilmoitettu 28 Lieksan kaupunginhallituksen avustukset vuonna Toiminnan tarkoitus: edistää ja tukea kyläläisten ja seurojen toimintaa.viikottaiset kyläillat seurojentalolla ovat innostaneet erityisesti ikäihmisiä osallistumaan ja tuntemaan yhteenkuuluvuutta väestön vähentyessä. Loukun kesäteatteri tukee ja edistää Lieksan kaupungin strategian toteutumista kehittämällä ja esittämällä kulttuuria paikkakunnan vetovoimatekijänä. ta haetaan: Kyläläisten hyvinvoinnin ja teatteritoiminnan edelleen kehittäminen Toiminnan tarkoitus:kyläläisten yhteiset tapahtumat, Vapaaaika-asukkaiden saaminen mukaan yhteiseen toimintaan ja viihtymään kylällä. Tapahtumia eri vuodenaikoina ja merkkipäivien muistaminen. ta haetaan:rock-ja muikkuilta tapahtuma 150, kyläpilkki 70, kyläladun hoitokulut 60, merkkipäivienym. muistaminen 150. Toiminnan tarkoitus:kylän yhteisten tapahtumien järjestäminen esim. pulkkapahtuma, puurojuhla, onkikilpailu. Retkien järjestäminen esim. teatteriretki.kylälehti Koskelaisen toimittaminen 3 ke/a ta haetaan: Yleiseen toimintaan Toiminnan tarkoitus aktivoida ja ylläpitää ja edistää koiraharrastusta sekä kehittää ja edistää koiraharrastustoimintaa Lieksan alueella.tarkoitus toimia palvelus-ja pelastuskoiraharrastajien yhdyssiteenä sekä syventää jäsenistön tietoutta palvelus-ja pelastuskoiratoim. ja vapaaehtoisesta pelastuspalvelusta. Tottelevaisuus- ja maastoharjoitukset, kokeet ja kurssit. ta haetaan: Harrastusvälineet 500 ja yleishyödyllinen koulutus 500 jäsenistön koulutus 600,tila-ja välinevuokrat 650, kokeiden järjestäminen 800. 300 1 500 0-430 0 100 350 100 700 3 050 700 2 Käsittelyssä olevat toiminta- ja kohdeavustukset yhteensä Carelian East Point, koiravaljakkoajojen SM Lieksan Vaskiviikon kannatusyhdistys, Vaskiteltta Lieksan Vaskiviikon kannatusyhdistys, Vaskiviikon tilat Pielisen Messu- ja yrittäjäyhdistys Pielisjärven hevosystäväin seura, Lieksan kaupungin nimikkolähtö P-K:n rajavartioston historiateoksen laatiminen P-K:n aikuisopettajat 4 000 12 812 1 650 1 000 2 000 1 000 KH 18.1. 13 6 000 450 6 000 KH 2.5. 120 3 430 3 430 3 430 KH 2.5. 119 1 000 2 800 5 000 3 000 KH 2.5. 91 2 500 2 500 KH 2.5. 124 500 - -

SMPS Järvipelastajat, vuosittainen avustus sopimuksen mukaan Työttömien opintosetelit Vuonislahden kylätoimintakeskus Kukko Pohjois-Karjalan rajavartiosto (historiateos) Aiemmin myönnetty yhteensä Anotut ja myönnetyt toiminta- ja kohdeavustukset yhteensä Talousarvio Lieksan kaupunginhallituksen avustukset vuonna 1 800 1 800 1 800 KH 13.1.2014 9 7 200 7 200 7 200 KH 1.3.2004 136 7 500 - - 31 230 22 380 27 430 35 230 35 192 29 080 2 500 KH 2.5. 124 42 500 3 14. Divisioonan Perinneyhdistys / Lieksan paikallisosasto Lieksan Moottorikerho Hakemus saapunut hakuajan päättymisen jälkeen, ei käsitellä. Yhdistys ehtii hakea avustusta vuoden 2017 avustushaussa 15.3.-15.4.2017 kaupungin hakuohjeiden mukaan. Hakemus saapunut hakuajan päättymisen jälkeen, ei käsitellä

Kolin Ipatti Itea-Tupa Rumpuputki + tarvikkeita Jamalinlahden hoitoyhdistys Kelvän Vuonislahden urheilijat 155 30 18 Lieksan kaupunginhallituksen avustukset vuonna Talkooavustukset Hanke Kustannusarvio Rahoitusselvitys (kylätaloa vustus) Seurojentalon ravintolan lattian Tarvikkeet 2 010 Kaupungin avustus 1 500 hionta ja lakkaus, puolipaneelien lakkaus ja maalattujen 1 140 Oma rahoitus ilman talkooseinäpintojen ja ovien maalaus sekä Ostetut palvelut 1 100 1 860 valaistuksen uusiminen. Piha-alueen 250 Talkootyön arvo 1 140 nurmettaminen ja pysäköintialueen Muu rahoitus 0 päällystäminen kalliomurskeella Yhteensä 4 500 Yhteensä 4 500 Kankaiden rakentaminen, toiminnan esittely näyttelyn muodossa, opastus ja siivous Vanhan tieuran kunnostus liikuntakäyttöön Vuonislahden lavan katon korjaus; tukirakenteiden ja huopakaton uusiminen. Tarvikkeet Kaupungin avustus 1 500 Oma rahoitus ilman talkoo- Ostetut palvelut Talkootyön arvo Yhteensä 0 Yhteensä 1 500 Tarvikkeet 200 Kaupungin avustus 450 100 Oma rahoitus ilman talkoo- 330 Vesikasvillisuuden niitto Jamalinlahden uimarannan alueella, Ostetut palvelut 200 joka on yleishyödyllinen uimapaikka 380 Talkootyön arvo 100 Yhteensä 880 Yhteensä 880 Tarvikkeet 80 Kaupungin avustus 1 935 Oma rahoitus ilman talkoo- Ostetut palvelut 1 755 1 000 1 935 100 100 Talkootyön arvo Yhteensä 1 935 Yhteensä 1 935 0 Tarvikkeet 4 670 Kaupungin avustus 4 900 2 880 Oma rahoitus ilman talkoo- Ostetut palvelut 270 Talkootyön arvo 2 880 Yhteensä 7 820 Yhteensä 7 780 1 300 1 500 1 100 0 1 500 0 450 100 1 000 4 900 2 000 Tarvikkeet 2 000 Kaupungin avustus 2 000 1 000 Oma rahoitus ilman talkoo- 1 000 Jongunjoen Seurantalon lahovaurioiden korjaus, Ostetut palvelut 2 000 1 000 63 ilmoitus- ja opastaulu Talkootyön arvo Yhteensä 3 000 Yhteensä 3 000 0 1 500 Haetut avustukset yhteensä 3 300 14 235 4 300 Kommentti Talkootyö 95 h Talkootyö 180 h 4 Ei kustannusar viota, hakemukses sa kuvattu toiminta ei täytä Talkootyö n. 40 h Talkootyö 240 h

Lieksan kaupunginhallituksen avustukset vuonna Yhteenveto 5 Tot. Haettu Myönnetty Jäljellä 35 230 35 192 29 080 Talkooavustukset 3 300 14 235 4 300 Yhteensä 38 530 49 427 33 380 42 500 9 120