KIRJALLINEN KYSYMYS 32/2004 vp Yksityisten koulujen alv-vähennykset Eduskunnan puhemiehelle Yksityiset koulut monimuotoistavat peruskoulujärjestelmäämme ja antavat valinnanvaraa perheille valita erilaisia painotuksia, joiden pohjalta perusopetusta maassamme järjestetään. Osa yksityisistä kouluista joutuu järjestämään opetusta 90 %:lla siitä yksikköhinnasta, joka maksetaan kunnan koulun oppilaista. Tämä asettaa haasteita korkean laadun ylläpitämiselle, johon yksityisetkin koulut pyrkivät. Yksityiset koulut joutuvat tekemään myös hankintansa arvonlisäverollisina, kun kunnan koulut saavat vähentää hankinnoistaan tämän vero-osuuden. Olisiko tätä samaa alv-vähennysoikeutta mahdollista ulottaa yksityisiin peruskouluin, jotka ovat omalta osaltaan tekemässä hyvää ja laadukasta perusopetustyötä lastemme hyväksi? Tämä helpottaisi merkittävästi yksityisten koulujen kireää taloustilannetta ja vapauttaisi resursseja laadukkaaseen opetustoimintaan: riittäviin opetusresursseihin ja kunnollisiin oppimisvälineisiin. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä lisätäkseen yksityisten koulujen resursseja laadukkaan opetustoiminnan helpottamiseksi? Helsingissä 5 päivänä helmikuuta 2004 Leena Rauhala /kd Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Leena Rauhalan /kd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 32/2004 vp: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä lisätäkseen yksityisten koulujen resursseja laadukkaan opetustoiminnan helpottamiseksi? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Arvonlisäverolain (1501/1993) 39 :n mukaan koulutustoiminta on vapautettu verosta. Lain 40 :n mukaan verottomalla koulutustoiminnalla tarkoitetaan yleissivistävää ja ammatillista koulutusta, korkeakouluopetusta sekä taiteen perusopetusta, jota lain nojalla järjestetään tai jota lain nojalla avustetaan valtion varoin. Verottoman koulutuksen järjestäjänä voi olla julkinen tai yksityinen yhteisö. Peruskoulujen antama lakisääteinen koulutus on siten vapautettu arvonlisäverosta ylläpitomuodosta riippumatta. Koska lakisääteinen koulutus on verotonta, toimintaa varten hankittujen tavaroiden ja palvelujen ostoihin sisältyvät verot ovat arvonlisäverotuksen yleisten periaatteiden mukaan vähennyskelvottomia. Hankintoihin sisältyvän veron tulee siten jäädä kunnan ylläpitämän ja yhtiö- tai säätiömuotoisen oppilaitoksen kustannukseksi. Arvonlisäverolain 130 :n mukaan valtio palauttaa kunnille ja kuntayhtymille verotonta toimintaa varten tehtyihin hankintoihin sisältyvät verot. Palautusjärjestelmän avulla toteutetaan hankintaneutraalisuus kuntien ja kuntayhtymien itse tuottamien ja ostamien palvelujen välillä. Ilman palautusoikeutta kuntien olisi edullisempaa tuottaa koulutustoiminnassa käytettäviä tukipalveluja itse verotta kuin ostaa niitä ulkopuolisilta verolliseen hintaan. Palautusoikeuden seurauksena ostettujen palvelujen hankintahintaan sisältyvä vero ei muodostu hankintahetkellä kunnalle tai kuntayhtymälle kustannukseksi, joten vero ei vaikuta hankintamuodon valintaan. Aikaisemmin palautukset perittiin kunnilta takaisin takaisinperintäjärjestelmän avulla (laki arvonlisäveron palautusten takaisinperinnästä kunnilta 79/1994), joten arvonlisäverokustannus rasitti kunnan taloutta tätä kautta. Vuoden 2002 alusta takaisinperintä uudistettiin luopumalla erillisestä takaisinperintäjärjestelmästä. Laki arvonlisäveron palautusten takaisinperinnästä kunnilta kumottiin ja muutos otettiin huomioon muissa valtion ja kuntien välisissä rahavirroissa. Kuntien yhteisöveron jako-osuutta alennettiin ja valtionosuuksien perusteena olevista kustannuspohjista vähennettiin arvonlisäveron osuus. Palautusoikeuden johdosta kunnan tai kuntayhtymän ylläpitämän oppilaitoksen hankintoihin sisältyvä vero ei näy oppilaitoksen välittömänä kustannuksena. Yksityisoikeudelliset yhteisöt jäävät palautusjärjestelmän ulkopuolelle, joten yhtiö- tai säätiömuodossa ylläpidetyssä oppilaitoksessa arvonlisävero näkyy välittömänä kustannuksena. Tämän vuoksi koulutuksen järjestäminen vaikutti ennen vuotta 2002 toteutettua muutosta edullisemmalta kunnan tai kuntayhtymän oppilaitoksessa kuin yksityisoikeudellisten organisointimuotojen käyttäminen. Vuonna 2002 toteutetun takaisinperintäjärjestelmän uudistamisen yhteydessä edellä mainittu ongelma poistettiin opetustoimen rahoitusjärjestelmän muutoksella. Uudistuksen jälkeen kunnille ja kuntayhtymille maksetaan opetustoimen yksikköhintarahoitus arvonlisäverottomiin kustannuksiin perustuen. Arvonlisäveron palautusjärjestelmän soveltamisalaan kuulumattomille yksityisille oppilaitoksille maksettavaan yksikköhintaan sisältyy lisäksi sitä korottava arvonlisäveron osuus. 2
Ministerin vastaus KK 32/2004 vp Leena Rauhala /kd Arvonlisäverotuksessa sovellettavan veropohjan laajuus on säädetty Suomea sitovasti Euroopan yhteisöjen neuvoston kuudennessa arvonlisäverodirektiivissä (77/388/ETY). Direktiivin mukaan koulutus on vapautettu verosta ja siihen liittyvät hankinnat ovat vähennyskelvottomia. Hankintoihin sisältyvän veron palauttaminen kunnille on katsottu mahdolliseksi, koska kysymys on julkisyhteisöjen välisistä rahoitusjärjestelyistä. Vähennys- tai palautusoikeutta ei kuitenkaan voida direktiivin mukaan laajentaa yksityiseen koulutustoimintaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998), jäljempänä rahoituslaki, 16 :n mukaan valtioneuvosto vahvistaa vuosittain seuraavan varainhoitovuoden rahoituksen perusteina käytettävät opetustoimen keskimääräiset yksikköhinnat. Nämä keskimääräiset yksikköhinnat vahvistetaan arvonlisäverottomina. Vuonna 2004 perusopetuksen keskimääräinen yksikköhinta on 4 863,43 euroa/oppilas (asetus 873/2003). Opetusministeriö määrää kuntien ja muiden opetuksen järjestäjien yksikköhinnat rahoituslain 17 :n laskentaperusteiden mukaisesti. Yksityisen perusopetuksen järjestäjän yksikköhinta määräytyy sen kunnan perusopetuksen yksikköhinnan perusteella, jossa opetus pääasiassa järjestetään, eli käytännössä oppilaitoksen sijaintikunnan yksikköhinnan mukaan. Rahoituslain 23 a :n mukaan muun muassa perusopetuksen ja lukion yksikköhintoja kuitenkin korotetaan yksityisen koulutuksen järjestäjän osalta siten, että korotus vastaa yksityisten koulutuksen järjestäjien maksamien arvonlisäverojen osuutta yksityisille koulutuksen järjestäjille aiheutuneista arvonlisäverottomista kustannuksista mainitussa koulutusmuodossa. Jos yksityinen opetuksen järjestäjä on ylläpitänyt perusopetusta tai sitä vastaavaa opetusta antavaa oppilaitosta 31 päivänä heinäkuuta 1998, opetuksen järjestäjän yksikköhinta on sama kuin sijaintikunnalle määrätty yksikköhinta. Jos yksityiselle opetuksen järjestäjälle on myönnetty lupa järjestää perusopetusta mainitun ajankohdan jälkeen, yksikköhinta on 90 prosenttia sijaintikunnan yksikköhinnasta. Vuoden 1999 alusta koululainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä voimaan tullutta rahoituslakia säädettäessä on katsottu, että yksityisen koulun yksikköhinnan tulee olla alempi, koska yksityisellä koululla ei ole samanlaista kokonaisvastuuta perusopetuksesta kuin kunnilla. Kunnilla tulee olla valmius osoittaa koulupaikka jokaiselle sen alueella asuvalle oppivelvolliselle, ja kuntien vastuu esimerkiksi järjestää erityisopetusta on yksityisiä kouluja laajempi. Valtionosuus on uuden koululainsäädännön tultua voimaan vuoden 1999 alusta lähtien maksettu suoraan yksityiselle ylläpitäjälle eikä kunnan kautta kuten aiemmin. Yksityinen koulutuksen järjestäjä saa valtiolta rahoituksena yksikköhinnan ja oppilasmäärän mukaisen rahoituksen kokonaisuudessaan, eli yksityisen koulutuksen järjestäjän rahoitus vastaa valtionosuuden perustetta. Rahoituslain 17 :n mukaan opetusministeriö voi myös erityisestä syystä korottaa säännöksen tarkoittamalla tavalla laskettua yksikköhintaa. Viime vuosina laskennallisiin keskimääräisiin yksikköhintoihin toteutetut tasotarkistukset ovat parantaneet sekä kuntien että yksityisten ylläpitäjien taloudellisia edellytyksiä opetuksen järjestämiseen. Valtioneuvosto on 14 päivänä joulukuuta 2003 hyväksynyt koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman vuosille 2003 2008. Ikäluokkien pienentyessä vapautuvat voimavarat kohdistetaan koulutuksen kehittämiseen suunnitelman edellyttämällä tavalla. Helsingissä 2 päivänä maaliskuuta 2004 Toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 32/2004 rd undertecknat av riksdagsledamot Leena Rauhala /kd: Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att öka resurserna för privatskolor och göra det lättare för dessa skolor att erbjuda undervisning av hög kvalitet? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Enligt 39 mervärdesskattelagen (1501/1993) är utbildningsverksamhet befriad från moms. Enligt lagens 40 avses med momsfri utbildningsverksamhet allmänbildande utbildning och yrkesutbildning, högskoleundervisning samt grundundervisning i konst som ordnas med stöd av lag eller som med stöd av lag understöds med statens medel. Momsbefriad utbildning kan ordnas av såväl offentliga som privata sammanslutningar. Den lagstadgade utbildning som ges i grundskolorna är således befriad från moms oberoende av vem som är huvudman. Eftersom den lagstadgade utbildningen är befriad från moms kan momsen som ingår i de varor och tjänster som köps in för att användas inom verksamheten inte dras av enligt de allmänna kriterierna i momsbeskattningen. Momsen som ingår i inköpen kommer således utgöra en kostnad för läroanstalterna oberoende av om de har kommunen som huvudman eller drivs av bolag eller stiftelser. Enligt 130 mervärdesskattelagen återbetalar staten till kommuner och samkommuner den moms som ingår i inköp som gjorts för att användas inom den momsfria verksamheten. Med hjälp av systemet med återbäring genomförs förvärvsneutralitet mellan kommunernas och samkommunernas egen produktion och köpta tjänster. Utan återbäringsrätt skulle det bli förmånligare för kommunerna att själva producera momsfria stödtjänster som de använder inom utbildningen än att köpa momsbelagda tjänster av utomstående. Återbäringssystemet för med sig att den moms som ingår i anskaffningspriset på köpta tjänster inte utgör en kostnad för kommunen eller samkommunen vid tidpunkten för inköpet, och därför påverkar momsen inte valet av anskaffningsform. Tidigare återkrävdes återbäringarna hos kommunerna med stöd av ett återkravssystem (lagen om återkrävande av mervärdesskatteåterbäring hos kommunerna 79/1994), varvid momsen kom att belasta kommunens ekonomi som en kostnad. I början av 2002 reviderades återkravssystemet och systemet slopades. Lagen om återkrävande av mervärdesskatteåterbäring hos kommunerna upphävdes och följderna av ändringen beaktades i andra penningflöden mellan staten och kommunerna. Utdelningen av samfundsskatt till kommunerna sänktes och andelen mervärdesskatt drogs av från de kostnadsunderlag som utgör grunden för statsandelarna. Till följd av återbäringssystemet framträder den moms som ingår i de anskaffningar som görs av en läroanstalt med en kommun eller samkommun som huvudman inte som en direkt kostnad för läroanstalten. Privaträttsliga sammanslutningar faller utanför återbäringssystemet, och på grund av detta utgör momsen en direkt kostnad för läroanstalter som drivs av bolag eller stiftelser. Före ändringen 2002 framstod det därför som förmånligare att ordna utbildning med en kommun eller en samkommun som huvudman än att låta privaträttsliga organisationer driva utbildningen. I samband med reformen av återkravssystemet 2002 eliminerades det ovannämnda proble- 4
Ministerns svar KK 32/2004 vp Leena Rauhala /kd met genom en ändring av undervisningsväsendets finansieringssystem. Efter reformen får kommuner och samkommuner anslag för undervisningsverksamheten enligt priserna per enhet som baserar sig på de momsfria kostnaderna. I de anslag enligt priserna per enhet som betalas till privata läroanstalter utanför tillämpningsområdet för systemet med mervärdesskatteåterbäring inkluderas dessutom andelen mervärdesskatt som ingår i kostnaderna. I det sjätte mervärdesskattedirektivet (77/388/EEG) som antagits av i Europeiska gemenskapernas råd finns bindande bestämmelser om omfattningen av det beskattningsunderlag som tillämpas i mervärdesskattelagstiftningen. Enligt direktivet är utbildning befriad från moms och anskaffningar som anknyter till denna är inte avdragsgilla. Återbäring till kommunerna av den moms som ingår i anskaffningarna har ansetts möjlig, eftersom det är fråga om finansiella arrangemang mellan offentliga samfund. Enligt direktivet är det emellertid inte möjligt att utvidga avdrags- och återbäringsrätten till den privata utbildningsverksamheten. Enligt 16 lagen om finansiering av undervisnings- och kulturverksamhet (635/1998), nedan kallad finansieringslagen, fastställer statsrådet årligen de genomsnittliga priser per enhet som läggs till grund för finansieringen för det följande finansåret. Dessa genomsnittliga priser per enhet fastställs utan moms. År 2004 är det genomsnittliga priset per enhet för den grundläggande utbildningen 4 863,43 euro/elev (förordning 873/2003). Undervisningsministeriet fastställer priserna per enhet för kommunala och andra utbildningsanordnare i enlighet med beräkningsgrunderna i 17 finansieringslagen. Priset per enhet för en privat anordnare av grundläggande utbildning bestäms enligt priset per enhet för den grundläggande utbildningen i den kommun där undervisningen huvudsakligen ordnas, i praktiken enligt priset per enhet för den kommun där läroanstalten är belägen. Enligt 23 a finansieringslagen höjs emellertid priserna per enhet för bland annat grundläggande utbildning och gymnasier som drivs av privata utbildningsanordnare så att höjningen motsvarar den andel som de privata utbildningsanordnarnas mervärdesskatt utgör av de kostnader utan mervärdesskatt som nämnda utbildningsformer orsakar de privata utbildningsanordnarna. För en privat utbildningsanordnare som den 31 juli 1998 drev en läroanstalt som ger grundläggande utbildning eller motsvarande utbildning är priset per enhet detsamma som det pris som fastställts för den kommun där läroanstalten är belägen. Om en privat anordnare efter den ovannämnda tidpunkten har beviljats tillstånd att driva grundläggande utbildning är priset per enhet 90 procent av priset för den kommun där undervisningen huvudsakligen ordnas. Vid stiftandet av finansieringslagen som trädde i kraft i början av 1999 i samband med totalreformen av utbildningslagstiftningen ansågs det att priset per enhet för privata skolor bör vara lägre, eftersom de privata skolorna inte har samma övergripande ansvar för den grundläggande utbildningen som kommunerna. I kommunerna skall det finnas beredskap att erbjuda en utbildningsplats till alla kommunens läropliktiga invånare och kommunerna har ett större ansvar än de privata skolorna till exempel för att ordna specialundervisning. Sedan början av 1999 efter att den nya utbildningslagstiftningen trädde i kraft betalas statsandelarna direkt till de privata utbildningsanordnarna i stället för via kommunen som tidigare var fallet. En privat utbildningsanordnare beviljas full statlig finansiering enligt antalet elever och priserna per enhet till ett belopp som motsvarar statsandelsgrunden. Enligt 17 finansieringslagen kan undervisningsministeriet av särskilda skäl höja det pris per enhet som beräknats på det sätt som avses i bestämmelsen. De nivåjusteringar som under de senaste åren har genomförts i de kalkylerade genomsnittliga priserna per enhet har förbättrat såväl kommunala som privata utbildningsanordnares ekonomiska möjligheter att ordna utbildning. Statsrådet godkände den 14 december 2003 en utvecklingsplan för utbildning och forskning för 2003 2008. De resurser som frigörs när åldersklasserna blir mindre används för att utveckla utbildningen på det sätt som avses i planen. 5
Ministerns svar Helsingfors den 2 mars 2004 Andra finansminister Ulla-Maj Wideroos 6