Vanhustyön Keskusliitto Ry / Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Eloisa ikä ohjelma (2012-2017) Reija Heinola, Katja Helo 20.2.2012
Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Ikäihmisten hyvä arki... 3 2.1 Toimijuus... 4 2.2 Toimintakyky... 4 2.3 Osallisuus... 5 2.4 Ympäristö... 6 3 Ikäihmisten hyvää arkea vaikeuttavia tekijöitä... 6 4 Hyvän arjen tukeminen... 9 5 Eloisa ikä ohjelman tavoitteet ja toteutus... 11 2
1 Johdanto Raha-automaattiyhdistys käynnistää Eloisa ikä avustusohjelman (2012-17), jonka koordinaatiosta vastaa Vanhustyön keskusliitto. Ohjelman työnimenä käytettiin suunnitteluvaiheessa nimeä Ikääntyneen hyvä arki. Ohjelman päämääränä on luoda edellytyksiä ikäihmisten hyvälle arjelle ikääntymisen eri vaiheissa. Ohjelman suunnittelu käynnistyi keväällä 2011, jolloin Raha-automaattiyhdistys kutsui järjestöjen edustajia yhteiseen suunnittelutapaamiseen. Loppuvuodesta 2011 ohjelman koordinaatiolle palkattiin ohjelmapäällikkö ja ohjelmakoordinaattori, joiden tehtävänä oli laatia ohjelmasuunnitelma yhteistyössä Raha-automaattiyhdistyksen kanssa. Ohjelmasuunnitelmassa tarkastellaan Eloisa ikä -ohjelman sisältöä ikäihmisen arjen näkökulmasta. Ikäihmisten määrä kasvaa. Suurin osa iäkkäistä ihmisistä elää omaa arkeaan itsenäisesti. Joka neljäs 75 vuotta täyttäneistä tarvitsee säännöllisiä sosiaali- ja/tai terveyspalveluja. Julkiset palvelut eivät riitä vastaamaan hyvinvointia edistävän toiminnan ja varhaisen tuen tarpeisiin. Tarvitaan uusia paikallisia yhteistyön muotoja ja malleja, joihin kunnan eri toimialat, järjestöt, seurakunnat, yritykset, oppilaitokset ja erityisesti ikäihmiset itse osallistuvat. Eliniän pitenemisen myötä vanhuuden elämänvaihe on monimuotoistunut. Se sisältää erilaisia vaiheita, jotka eivät suoranaisesti yhdisty kronologiseen ikään vaan lähinnä toimintakyvyn muutoksiin, sosiaalistaloudelliseen asemaan, elämäntilanteeseen ja osallistumismahdollisuuksiin. Ns. kolmas ikä alkaa eläkkeelle siirryttäessä, ja sitä pidetään toimintakykyisen, itsenäisen ja aktiivisen tekemisen elämänvaiheena. Neljännen iän katsotaan alkavan, kun toimintakyky heikkenee ja henkilö tarvitsee ulkopuolista apua. Tällöin erilaisten toimintarajoitteiden määrä lisääntyy asteittain. Viides ikä sijoittuu vaiheeseen, jossa henkilö on riippuvainen muiden antamasta avusta eikä hän selviydy enää itsenäisesti omassa kodissaan. (Rajaniemen 2007 mukaan Helin 2002.) Erilaisten elämäntilanteiden mukanaan tuomiin haasteisiin voidaan vastata toimintamalleilla, jotka tukevat ikääntyneen ihmisen toimintakykyä ja hyvinvointia sekä mahdollistavat hyvän arjen toteutumisen. 2 Ikäihmisten hyvä arki Ikäihmisten hyvää arkea voidaan tarkastella koetun elämänlaadun avulla. Vaaraman ym. (2010a) mukaan elämänlaadusta ei ole olemassa yhtä yleispätevää määritelmää, mutta valtaosa tutkijoista sisällyttää siihen aineellisen hyvinvoinnin, läheissuhteet, terveyden ja toimintakyvyn, psyykkisen, emotionaalisen ja kognitiivisen hyvinvoinnin sekä käsityksen itsestä. Ikäihmisen hyvän elämänlaadun osatekijöitä ovat toimintakyvyn, ihmissuhteiden ja tarvittavien palvelujen ohella myös ympäristöulottuvuus. Ympäristö voi tukea ikäihmisen selviytymistä niin fyysisen kuin psykososiaalisenkin tuen muodossa. (Vaarama ym. 2010b.) Hyvä arki muodostuu lisäksi siitä, että ikäihmisillä on mahdollisuuksia tehdä heille itselleen tärkeitä asioita. Sairastuessa tai erilaisia elämän kriisejä kohdattaessa mahdollisuudet itselle mielekkääseen toimintaan, osallisuuteen ja kykyyn nauttia elämästä voivat vaikeutua. Tällaisissa tilanteissa tarvitaan toimintamalleja sekä fyysisiä ja sosiaalisia ympäristöjä, joilla tuetaan ikäihmisten voimavaroja ja elämänhallintaa. Kaikissa tilanteissa on pyrittävä luomaan edellytyksiä sille, että iäkkäät ihmiset voivat toimia oman arkensa asiantuntijoina esimerkiksi osallistumalla heitä koskevien toimintojen suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. 3
2.1 Toimijuus Gerontologisessa tutkimuksessa on viime vuosina tuotu esille toimijuuden käsitettä, jonka avulla on mahdollista nostaa esille ikäihmisen oma motivaatio ja hänelle mielekäs tekeminen. Toimijuuskäsitettä käytetään Eloisa ikä -ohjelman kehittämistoiminnan viitekehyksenä. Tarkastelun kohteena ovat toimintakäytännöt ja ikäihmiset toimijoina erilaisissa arjen tilanteissa. Toimijuutta korostavassa näkökulmassa potentiaalista mitattavaa toimintakykyä kiinnostavampaa on toimintakyvyn käyttö. Tärkeämpää kuin käden puristusvoiman taso sinällään on se, mihin puristusvoimaa käytetään arjen tilanteissa. (Jyrkämä 2008a.) Tarkastelun kohteena ovat toimintakäytännöt ja ikäihmiset toimijoina erilaisissa elämäntilanteissa ja ikävaiheissa, esimerkiksi omaehtoisuuden toteutuminen myös neljättä ja viidettä ikäänsä elävien vanhusten arjessa. Jyrkämän (2008b) mukaan toimijuus ei kuitenkaan ole samaa kuin aktiivisuus tai produktiivisuus. Toimijuus eli osallisuus omassa elämässä voi ilmetä myös joutilaisuutena. Toimijuuden ulottuvuuksia ovat kykeneminen, osaaminen, haluaminen, täytyminen, voiminen ja tunteminen, jotka ovat erillään pidettäviä, mutta toisiinsa kytkeytyviä seikkoja. Kyetä -ulottuvuudessa on kyse ensisijaisesti fyysisistä ja psyykkisistä kyvyistä ja kykenemisistä: tässä on mahdollista puhua myös perinteisesti ymmärretystä, ruumiillis-mielellisestä toimintakyvystä, joka vaihtelee tilanteesta toiseen ja jossa vanhetessa tapahtuu muutoksia. Osata viittaa tässä hyvin laajasti tietoihin ja taitoihin, erilaisiin pysyviin osaamisiin, joita ihminen on itselleen elämänkulkunsa aikana hankkinut tai tulee hankkimaan. Haluta liittyy motivaatioon ja motivoituneisuuteen, tahtomiseen, päämääriin ja tavoitteisiin. Täytyä -ulottuvuuden piiriin kuuluvat niin fyysiset kuin myös sosiaaliset normatiiviset ja moraaliset esteet, pakot ja rajoitukset. Voida viittaa tässä mahdollisuuksiin, joita kulloinenkin tilanne ja siinä ilmenevät erilaiset rakenteet ja tekijät tuottavat ja avaavat. Tuntea liittyy puolestaan ihmisen perusominaisuuteen arvioida, arvottaa, kokea ja liittää kohtaamiinsa asioihin ja tilanteisiin tunteitaan. (Jyrkämä 2008b.) Viidennen iän kynnyksellä ihmisillä on kyetä -ulottuvuudessa murentumista. Heillä on silti tietoja ja taitoja ja muuta osaamista, haluamista ja tunteita. Fyysinen, normatiivinen ja moraalinen ympäristö puolestaan voi tukea tai rajoittaa heidän toimijuuttaan. Kun toimintakyky jollain alueella heikkenee, on tärkeää, että ikäihminen voi valita juuri hänelle sopivat elämänprojektit, optimoida voimavarojen käytön ja etsiä korvaavia keinoja toteuttaa tärkeimpiä tavoitteitaan (Saarenheimon 2011a mukaan Baltes & Baltes 1990). 2.2 Toimintakyky Toimintakyky on toimijuuden yksi osa-alue, jota voidaan parantaa ja ylläpitää. Toimintakyvyn katsotaan koostuvan fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta toimintakyvystä. Ihminen on kuitenkin kokonaisuus eikä toimintakyvyn osa-alueita voida täysin erotella toisistaan ja ne vaikuttavat toinen toisiinsa. Esimerkiksi liikunnalla on liikunnanrajoitusten ja toiminnanvajeiden ehkäisyn ohella kognition heikkenemiseltä suojaavia vaikutuksia samoin kuin mielialaa paranravia vaikutuksia (Pitkälä 2012). Fyysisen toimintakyvyn vaikutus hyvinvointiin on ollut jo pitkään tiedossa ja sen ylläpitämisen ja parantamisen menetelmistä on runsaasti tutkittua tietoa ja vaikuttavuusnäyttöä. Myös ikäihmisten henkisen ja sosiaalisen toimin- 4
takyvyn ja hyvinvoinnin edistämisen menetelmistä alkaa olla vaikuttavuusnäyttöä. Psykososiaalisen toimintakyvyn tukeminen halutaan nostaa Eloisa ikä ohjelmassa fyysisen toimintakyvyn tukemisen rinnalle tärkeäksi ikäihmisen hyvinvoinnin osatekijäksi. Sosiaalisiin toimintoihin aktiivisesti osallistuvat ja toisiin luottavat ihmiset tuntevat itsensä terveemmiksi kuin ne, joilla sosiaalinen osallistuminen ja luottamus ovat vähäisempää. (THL Kaventaja.) Sosiaalisten suhteiden myönteistä merkitystä mielenterveysongelmien, erityisesti masennuksen ehkäisyssä on viime aikoina tarkasteltu empiirisesti. Blazer (2005) toteaa, että aiemmin sosiaalisten suhteiden on ajateltu vaikuttavan esimerkiksi iäkkäiden ihmisten masennusalttiuteen välillisesti vähentämällä stressiä, mutta eräiden uusimpien tutkimusten valossa näyttää siltä, että sosiaalinen tuki saattaisi olla myös itsenäinen psyykkisen hyvinvoinnin suojatekijä (Saarenheimon 2011a mukaan McRae ym. 2005; Tiikkainen & Heikkinen 2005; VanDerHorst & McLaren 2005). Psyykkisen toimintakyvyn ulottuvuuksia ovat mm. kognitiiviset toiminnot, psyykkinen hyvinvointi, selviytymiskeinot ja elämänhallinta sekä elämän tarkoituksellisuuden ja mielekkyyden kokemukset (Heimonen 2007). Iäkkään ihmisen psyykkistä hyvinvointia rakentaviksi tekijöiksi on nimetty myös itsensä ja elämäntilanteensa hyväksyminen, elämän tarkoituksellisuus, autonomia, vastavuoroiset ihmissuhteet, elämänhallinta ja henkilökohtainen kasvu sekä itsensä toteuttaminen (Saarenheimon 2011b mukaan Carol Ryff 1989). Kognitiiviset toiminnat tarkoittavat tiedon vastaanottoa, käsittelyä ja varastointia. Kognitiivista toimintakykyä voidaan parantaa esimerkiksi muistin, päättelykyvyn, ajattelun nopeuden ja tarkkaavaisuuden osalta (Pitkälän 2011 mukaan Ball ym. 2002 ja Smith ym. 2009). Hyvä mielenterveys on terveyden keskeinen ulottuvuus, joka sellaisenaan ja yhdessä mielenterveystyön kanssa johtaa parempaan yleiseen terveydentilaan. Psyykkisen hyvinvoinnin keskeisiä riskitekijöitä vanhana ovat ruumiilliset ja kognitiiviset ikääntymismuutokset, läheisten ihmisten menetykset, omat sairaudet, ihmissuhteisiin ja vuorovaikutukseen liittyvät muutokset, yhteiskunnan kielteiset asenteet, autonomian menetys sekä eräät erityistilanteet kuten omaishoito. Ammattilaiset olettavat usein virheellisesti, että vanhat ihmiset eivät ole motivoituneita tai kykeneviä psykologiseen työskentelyyn tai että mielialaongelmat kuuluisivat vanhuuteen. (Saarenheimo 2011a) 2.3 Osallisuus Osallisuutta on määritelty niin voimaantumisen ja johonkin kuulumisen tunteena kuin mahdollisuutena osallistua ja toimia yhteisössä. Osallisuus voi siten olla sekä kokemuksellista että konkreettista sitoutumista johonkin yhteisöön tai toimintaan. Osallisuus voi liittyä henkilökohtaisen elämän ratkaisuihin tai laajempaan yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Osallisuus voidaan ymmärtää myös vastakohtana osattomuudelle: syrjäytymiselle, voimattomuudelle, köyhyydelle, yksinäisyydelle ja sosiaalisen pääoman puutteelle. Osattomuuden ja syrjäytymisen riskissä olevia ihmisiä katsotaan voitavan tukea ja heidän osallisuuttaan mahdollistaa erilaisen toiminnan avulla. Tässä järjestöillä on keskeinen rooli. Tarvitaan lisää aitoja osallistumismahdollisuuksia kulttuuri- ja liikuntatoimintaan sekä luontevia areenoita sukupolvien väliseen ja ikäihmisten keskinäiseen vuorovaikutukseen. Iäkkäiden ihmisten osallisuuden tukemisessa korostuu oman asuinympäristön merkitys erityisesti silloin, kun kunto heikkenee. Jotta osallistuminen erilaisiin toimintoihin olisi mahdollista, niiden tulisi tapahtua mahdollisimman lähellä. Lähiympäristöissä saattaa jo olla erilaisia resursseja ja toiminta-areenoita, mutta haasteena on niiden löytäminen. 5
2.4 Ympäristö Hyvinvointia tukeva ympäristö merkitsee ikäihmisten näkökulmasta monia erilaisia ja eritasoisia asioita, jotka ulottuvat kuntien palvelurakenteista ja asumisratkaisuista aina fyysisen, sosiaalisen ja kulttuurisen ympäristön pienimpiin yksityiskohtiin saakka. Hyvinvointia mahdollistavan ja lisäävän ympäristön suunnittelu ja toteuttaminen ovat asioita, joissa tarvitaan sektorirajat ylittävää yhteistyöosaamista, sillä haavoittuvienkaan ikäihmisten kohdalla ympäristö ei saisi rajautua pelkästään kodin tai asumispalveluyksikön seinien sisään ja niissä tarjottuihin terveys- ja sosiaalipalveluihin. Arjessa selviytymistä voidaan parantaa esimerkiksi korjausneuvonnalla, kodin rakenteisiin tehtävillä muutoksilla, hyödyntämällä uutta teknologiaa ja apuvälineitä sekä kuljetus- ja saattajapalveluilla ja järjestämällä harrastusmahdollisuuksia kodin lähelle. 3 Ikäihmisten hyvää arkea vaikeuttavia tekijöitä Ikäihmiset ovat eri ikäisiä, voimavaroiltaan, tarpeiltaan ja odotuksiltaan hyvin erilaisia ihmisiä. Suurin osa heistä on aktiivisia ns. kolmatta ikäänsä eläviä miehiä ja naisia, joiden arjen hallinnassa ei sinällään ole vaikeuksia. Vaikeudet näyttävätkin kasautuvan ns. neljänteen ja viidenteen ikään. Eloisa ikä ohjelman koordinaatio teki sosiaali- ja terveysalan järjestöjen johtajille kyselyn iäkkäiden psykososiaalisen hyvinvoinnin edistämisestä. Kyselyssä tiedusteltiin myös iäkkäiden psykososiaalisen hyvinvoinnin esteistä. Tutkimusten ja järjestökyselyn (Heinola & Helo 2012) mukaan ikäihmisten hyvää arkea vaikeuttavat osallistavan ja mielekkään tekemisen puute, ympäristön ja liikkumisen hankaluus, yhteiskunnan kielteiset asenteet, yksinäisyys ja koetun elämänlaadun heikentyminen ja palvelujen sekä ennalta ehkäisevän toiminnan riittämättömyys. Osallistavan ja mielekkään toiminnan puute Yhtenä esteenä kyselyssä nähtiin osallistavan toiminnan puute. Puutetta nähtiin olevan mielekkäästä tekemisestä sekä iäkkään omasta yhteisöstä. Aistivammaisten osalta esiin nousi ryhmätoimintaan osallistumisen vaikeus. Kun ihminen ei näe tai kuule normaalisti, hänen on hankala osallistua toimintaan. Osallistavan toiminnan puutteeseen nähtiin myös vaikuttavan kansalaisten toimintamahdollisuuksien heikentäminen kuten esimerkiksi järjestöille suunnattujen toiminta- ja kokoontumistilojen maksullisuus. (mt 2012) Ympäristön ja liikkumisen hankaluus Kyselyn (mt 2012) mukaan liikkumisen ongelmat koskettivat monia ja ne nähtiin esteenä iäkkäiden psykososiaaliselle hyvinvoinnille. Joukkoliikenteen toimimattomuus tai puuttuminen kokonaan sekä pitkät välimatkat erityisesti haja-asutusalueilla vaikeuttavat toimintaan osallistumista. Harvaan asutuilla alueilla sosiaaliset kontaktit ovat heikot. Esiin nousivat myös toimintaympäristön vaikutukset. Erityisesti se, että toiminta keskittyy kuntakeskuksiin, siten jo lähtökohtaisesti keskuksen ulkopuolella asuvien on hankalampi osallistua toimintaan varsinkin jos kuljetuspalvelut ovat toimimattomat. Vastaajat toivat esiin myös kuljetuspalvelujen kalleuden. Myöskään ympäristön esteettömyyttä ikäihmiselle ei huomioida tarpeeksi. 6
Yhteiskunnan asenteet Kyselyssä (mt 2012) yhteiskunnan asenteet vanhuksia ja vanhustyötä kohtaan nähtiin selkeänä iäkkään psykososiaalisen hyvinvoinnin esteenä. Vastaajien mukaan yhteiskunnassa vallitsee epäkunnioittava ja syrjivä asenneilmapiiri ikääntymistä ja iäkkäitä kohtaan. Ikäihmisiin kohdistuu ristiriitaisia asenteita, yksilöinä heidät saatetaan nähdä vireinä kolmatta ikää elävinä toimijoina tai toimintakyvyttöminä vanhustenhoidon laiminlyönnin uhreina. Ristipaineiden vuoksi myönteisen ikäidentiteetin ylläpitäminen on haasteellista. Iäkkäitä ei tunnisteta vastaajien mukaan julkisissa palveluissa kohderyhmäksi, jolle tulisi suunnata psykososiaalista tukea. Yhteiskunnan asenteiden iäkkäitä ja vanhuutta kohtaan nähtiin aiheuttavan yksilössä hyödyttömyyden ja häpeän tunnetta. Yksinäisyys Jatkuvasti itsensä yksinäiseksi kokemisen on todettu lisääntyvän iän myötä (Vaarama ym. 2006). Eri tutkimusten mukaan aina tai usein yksinäisyyttä tuntevia iäkkäitä ihmisiä on 5-10 prosenttia (Uotila 2011). Kotona asuvista 75-89-vuotiaista ikäihmisistä kuudella prosentilla ei ole lainkaan läheisiä sukulaisia tai ystäviä, joiden apuun voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa (Ikäihmiset ja teknologia 2011). Yksinäisyyden kokemus johtaa ikääntyneillä heikentyneeseen elämänlaatuun, dementoitumiseen, lisääntyneeseen terveyspalvelujen ja laitoshoidon tarpeeseen sekä kuolemanvaaraan (Pitkälä ym. 2005). Uotilan väitöskirjatutkimuksessa (2011) ikäihmiset itse nostivat yksinäisyyden tunteen syiksi vähäiset ihmissuhteet mutta myös fyysisen toimintakyvyn heikentymisen, oman itsen muuttumisen ja ikäihmisten heikon aseman yhteiskunnassa. Ikäihmiset kuvasivat yksinäisyyttä tapahtumaköyhyytenä ja ulkopuolisuuden kokemuksena, jolloin saattoi kokea olevansa turha, tarpeeton ja arvoton lähiyhteisössä tai laajemmin yhteiskunnassa. Ei ollut omaa paikkaa tai tehtävää lähiyhteisössä, toimijuuden tunne tai osallisuuden kokemus oli menetetty. Liikuntakyvyn ja aistien heikentyminen, erilaiset sairaudet sekä kivut ja säryt rajoittavat mahdollisuuksia mielekkääseen toimintaan. Yksinäisyyden yhteydessä puhuttiin myös masennuksesta, turvattomuuden tunteista ja aikaisempien ihmissuhteiden tai saavuttamattomien haaveiden kaipauksesta. Osa ikäihmisistä kuvasi omaa muuttumistaan iän myötä seuraavasti. Uusia ihmissuhteita on vaikea solmia, tekeminen ja tapahtumiin osallistuminen ei tuntunut enää samalla tavalla mielekkäältä ja oma laiskuus ja väsymys olivat muuttaneet toimintatapoja. Näiden lisäksi ikäihmiset kuvasivat yksinäisyyden syyksi sen, että iäkkäät ihmiset nähdään yhteiskunnassa tarpeettomina taloudellisina menoerinä eikä nuorempien sukupolvien nähty olevan kiinnostuneita iäkkäistä. (Uotila 2011.) Myös Eloisa ikä ohjelman kyselyssä (Heinola & Helo 2012) yksinäisyys ja syrjäytyminen nähtiin suurena esteenä psykososiaaliselle hyvinvoinnille. Vastaajien mukaan sairaudet aiheuttavat syrjäytymistä sosiaalisista verkostoista ja sitä kautta yksinäisyyttä. Iäkkäiden nähtiin kokevan itsensä myös tarpeettomina ja hyödyttöminä yhteiskunnassa ja tämän nähtiin aiheuttavan syrjäytymistä ja yksinäisyyttä. Erityisryhmien kohdalla syrjäytyminen ja yksinäisyys nähtiin kyselyssä erityisenä ongelmana, sillä esimerkiksi aistivammaiset, kuten esimerkiksi näkövammaiset, ovat suuressa vaarassa syrjäytyä kun olemassa oleva psykososiaalinen toiminta ei kykene vastaamaan heidän tarpeisiinsa. Myös kuormittuneet omaishoitajat nähtiin ryhmänä, joka hoidon sitovuuden johdosta on vaarassa syrjäytyä. 7
Koetun elämänlaadun heikkeneminen Elämänlaatunsa hyväksi kokevien ihmisten osuus vähenee ikääntymisen myötä. Noin 80 prosenttia suomalaisista kokee yleisen elämänlaatunsa erittäin hyväksi tai hyväksi kunnes saavutetaan 70. ikävuosi, jolloin osuus putoaa 73 prosenttiin. 80 vuotta täyttäneistä enää 57 prosenttia kokee elämänlaatunsa hyväksi. Terveydentilansa kokee huonoksi 18 prosenttia 70 vuotta täyttäneistä. Fyysiset vaivat ja psyykkisen hyvinvoinnin heikkeneminen vähentävät 80. ikävuodesta lähtien elämänlaatua. Heikoin elämänlaatu on 80 vuotta täyttäneillä leskinaisilla. (Vaarama ym. 2010a.) Terveydentilan heikkenemisen ohella sosiaalisten suhteiden väheneminen ja läheisten ihmisten menetykset näyttävät heikentävän koettua elämänlaatua. Sairaudet Ikääntymisen myötä monien sairauksien todennäköisyys lisääntyy, ja elämänaikaisilla elintavoilla on vaikutusta sairastumiseen. Osa sairauksista on kokonaan ennalta ehkäistävissä ja olemassa olevan sairauden pahenemista voidaan ehkäistä tai sairauksien haitallisia seurauksia voidaan vähentää. Keskeisiä vanhuusiän haasteita ovat sydän- ja verisuonisairaudet, liikuntakyvyn heikkeneminen, kaatumiset ja murtumat, aliravitsemus, yksinäisyys ja depressio sekä kognitiivinen heikkeneminen (Pitkälä 2012). Eloisa ikä -ohjelman kyselyssä (Heinola & Helo 2012) iäkkäiden sairaudet ja heikentynyt toimintakyky nähtiin vastaajien mielestä yhtenä suurena esteenä iäkkäiden psykososiaaliselle hyvinvoinnille. Pitkäaikaissairaudet, aivojen sairaudet, muistisairaudet, aistivammat, tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja esimerkiksi masennus mainittiin sairauksina, jotka heikentävät iäkkään toimintakykyä ja estävät häntä osallistumasta. Esimerkiksi iäkkäiden dialyysipotilaiden heikko kunto ja sitovat hoidot aiheuttavat hoitoväsymystä, ja huoli sairauden tilasta vaarantaa psykososiaalisen hyvinvoinnin. Erilaiset sairaudet haastavatkin hyvää arkea myös nuoremmilla ikäihmisillä, esimerkiksi 60 vuotta täyttäneillä sairauseläkeläisillä. Vakavat mielenterveysongelmat eivät sinällään ole lisääntyneet yli 65-vuotiailla, mutta lievempiä masennus- ja ahdistuneisuusoireita on runsaasti eikä niitä usein tunnisteta perusterveydenhuollossa tai kotihoidossa (Saarenheimo 2011a). Lievillä masennus- ja ahdistuneisuusoireilla on kuitenkin samankaltaisia seuraamuksia kuin vakavilla mielenterveysongelmilla: ne lisäävät sairastumisalttiutta, heikentävät elämänlaatua ja kasvattavat peruspalvelujen käyttöä (Saarenheimo 2011c). Palvelujen ja ennalta ehkäisevän toiminnan riittämättömyys Viimeisimpien tilastotietojen perusteella voidaan arvioida, että kotiin annettavia ja kotona asumista tukevia palveluja ei ole ikäihmisille riittävästi. Ikäihmisten palvelujen laatusuosituksen tavoitteena on, että säännöllistä kotihoitoa saa 13-14 prosenttia ja omaishoidon tukea 5-6 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä vuoteen 2012 mennessä. Tilastotietojen mukaan kotihoidon kattavuus on kuitenkin valtakunnallisella tasolla laskenut 12,1 prosentista 11,9 prosenttiin vuosina 2001 2010. Vaikka omaishoidon tuen kattavuus on noussut samana ajanjaksona 3,2 prosentista 4,2 prosenttiin, ei sekään saavuttane asetettuja tavoitteita. (Sotkanet) Iäkästä läheistään hoitavista puolisoista 28 prosenttia koki olevansa uupuneita omaishoidon tukea haettaessa. Julkinen palvelujärjestelmä ei näytä tunnistavan omaishoidon monimuotoista arkea ja siinä esiintyviä tuen tarpeita. (Vilkko ym. 2010.) 8
Ikäihmisille tarkoitettu hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta ei myöskään ole kaikkien ikäihmisten ulottuvilla. Toukokuussa 2011 voimaan tulleessa terveydenhuoltolaissa (1326/2010 20 ) säädetään, että kunnan on järjestettävä alueellaan asuville vanhuuseläkettä saaville henkilöille hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä edistäviä neuvontapalveluja. Kunta voi lisäksi järjestää iäkkäille asukkailleen terveyttä edistäviä terveystarkastuksia ja hyvinvointia edistäviä kotikäyntejä kunnassa erikseen sovitulla tavalla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kuntakyselyyn vastanneista kunnista vajaa kaksi kolmesta järjesti ikääntyneiden hyvinvointia edistäviä kotikäyntejä vuonna 2010. Ikäihmisten toimintakyvyn, voimavarojen ja omatoimisuuden ylläpitämiseen sekä terveydellisten ja sosiaalisten ongelmien ehkäisyyn tähtäävä neuvontakeskus tai vastaava oli noin 40 prosentilla vastanneista kunnista. (THL 2010.) Eloisa ikä ohjelman kyselyssä (Heinola & Helo 2012) tiedon ja palvelujen puute nähtiin ongelmana. Vastaajien mielestä esimerkiksi puutteet iäkkäiden mielenterveyspalveluissa ja ohjaus- ja neuvontapalveluissa ovat esteitä iäkkään psykososiaaliselle toiminnalle. Ikäihmisiä ei myöskään tarpeeksi osallisteta palvelujen kehittämiseen, toteuttamiseen tai arviointiin. Kyselyssä nousi esiin lisäksi palvelujärjestelmän heikko kyky tunnistaa ja vastata iäkkään ihmisen psykososiaalisiin tarpeisiin. Ennaltaehkäisevän toiminnan ja palvelujen tarvetta ei myöskään aina osata nähdä. Esimerkiksi kuurojen kohdalla viittomakielisten palveluiden puute sekä suomen/ruotsinkieliset palvelut eivät ole yhdenvertaisesti kuurojen saavutettavissa, myöskään hoitohenkilöstö ei pysty kohtamaan kuuroa vanhusta kulttuurisesti tarkoituksenmukaisella tavalla. Huolta kannettiin myös kehitysvammaisista ikääntyvistä aikuisista; lähiyhteisö ei tunnista kehitysvammaisen ihmisen ikääntymisen merkkejä eikä toimintakykyä ylläpitävää kuntoutusta ole saatavissa. Edellä mainittujen tekijöiden lisäksi kyselyssä nousivat esiin mm. turvattomuus, taloudellisten resurssien puute sekä geriatrisen ja päihde- sekä mielenterveysosaamisen vajeet. Kyselyn mukaan iäkkäillä kuvattiin olevan erilaisia pelkoja esimerkiksi omasta selviytymisestä ja pärjäämisestä. Turvattomuutta saattoi aiheuttaa myös ympäristö. Taloudellisten resurssien puute nähtiin sekä iäkkään yksilön että yhteiskunnan tasolla. Ikäihmisten pienet eläkkeet ja rahan puute vähentävät osallistumista toimintaan ja halukkuutta investoida omaan psykososiaaliseen hyvinvointiin. Yhteiskunnan tasolla nähtiin, että vanhusten hoitoyksiköihin sekä erityisesti psykiatrisiin yksiköihin pitäisi saada enemmän henkilöstö- ja taloudellisia resursseja. Julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen vanhustyöntekijät eivät myöskään tunne järjestöjen toimintaa eivätkä osaa ohjata ihmisiä toiminnan piiriin. 4 Hyvän arjen tukeminen Hyvän arjen tukemisessa keskeistä on se, että mahdollistetaan ikäihmisten osallistuminen kehitettävien toimintojen suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. Iäkkäät ihmiset ovat keskenään erilaisia odotuksineen ja ikävaiheineen. Toimijuuden ja osallisuuden tukemista suunniteltaessa on pohdittava eri kohderyhmien tarpeita. Kolmatta ikäänsä elävät aktiiviset ikäihmiset tarvitsevat hyvinvointia ja terveyttä tukevaa neuvontaa ja foorumeita, joissa he voivat toimia vapaaehtoisina tai vertaistukijoina. Neljännessä ja viidennessä iässä tuen tarpeet muuttuvat toimintakyvyn heikentymisen myötä. Erilaisissa elämäntilanteissa tarvitaan yksilöllisiä tapoja kohdata ikääntynyt. Sairastumisen, läheisen ihmisen menettämisen yhteydessä tai vaikkapa aistivamman kohdatessa tarvitaan toimintamalleja, joiden avulla voidaan vastata ikääntyneen tarpeisiin ja pystytään vahvistamaan hänen elämänhallintaansa sekä tuke- 9
maan hyvää arkea. Omaishoitoperheiden osalta on lisäksi pohdittava miten sekä hoitajan että hoidettavan hyvää arkea voidaan tukea. Eloisa ikä ohjelman toteuttama kysely kohdistui ikäihmisten psykososiaalista hyvinvointia edistävään toimintaan. Kyselyn tulosten mukaan järjestöjen toiminta on laajaa ja monipuolista ja siten ikäihmisten hyvää arkea tukevaa. Esille nousi mm. ikäihmisten oma toiminta järjestöissä, vertaistoiminta, auttava vapaaehtoistyö, erilaisiin sairauksiin liittyvä neuvonta, koulutus ja sopeutumisvalmennus, kuntouttava psykososiaalinen ryhmätoiminta ja asuntojen korjausneuvonta. Vastaajien mukaan järjestöjen osaamista ei kuitenkaan aina osata hyödyntää kunnissa. (Heinola & Helo 2012) Järjestöbarometrin (2011) mukaan sosiaali- ja terveysalan paikallisyhdistysten toiminta on laajentunut etenkin eläkeläis-, päihde- ja mielenterveysyhdistyksissä. Osalle ihmisistä yhdistykset tarjoavat heiltä puuttuvan yhteisön ja mahdollisuuden kuulua johonkin. Oman alan erityistiedon ja asiantuntemuksen välittäminen on tärkeä painopistealue useammalla kuin joka toisella sosiaali- ja terveysalan paikallisyhdistyksellä. Paikallisten sosiaali- ja terveysyhdistysten keskeinen toimintamuoto on myös vertaistuki ja vapaaehtoistoiminta. Vertaistuessa on mukana 320 000 suomalaista. Yhdistysten vapaaehtoistoiminnassa on mukana 280 000 suomalaista. (Järjestöbarometri 2011, tiedote 15.11.2011.) Iäkkäiden ihmisten psykososiaalisen hyvinvoinnin tukemisessa on haasteita, jotka liittyvät ihmisten oman elämänhallinnan ja voimaantumisen tukemiseen. Esimerkiksi yksinäisyyttä lievittävän psykososiaalisen ryhmäkuntoutuksen tutkimushankkeessa ryhmäläisten tavoitteellinen voimaantuminen ja itsenäistymisen tukeminen, ryhmäläisten huolellinen valinta ja tukeminen sitoutumaan toimintaan sekä vetäjien koulutus todettiin vaikuttaviksi ja kustannustehokkaiksi tekijöiksi. (Pitkälä ym. 2005.) Iäkkäiden ihmisten psyykkisen hyvinvoinnin tukemisen yksi keskeinen haaste on myös kehon ja mielen kietoutuneisuuden ymmärtäminen, ruumiillisten vanhenemismuutosten kulttuurinen normalisoiminen sekä sairauksien ja toimintakyvyn muutosten ymmärtäminen psyykkisen hyvinvoinnin haasteina (Saarenheimo 2011b). Vanhustyön keskusliiton toteuttamassa MielenMuutos tutkimus- ja kehittämishankkeessa tutkittiin iäkkäiden ihmisten mielenterveyttä ja hyvinvointia sekä tehtiin aiheeseen liittyvää kehittämistyötä. Tutkimushankkeessa toteutettiin interventio, jonka ydinperiaatteina olivat jalkautuminen iäkkäiden mielenterveysasiakkaiden luo, yhteinen tavoitteiden määrittely asiakkaiden kanssa, voimavarakeskeisyys sekä hoidon yksilöllinen ja joustava räätälöinti. Keskeistä oli myös yhteistyö muiden asiakasta hoitavien tahojen sekä omaisten kanssa. MielenMuutos interventio kohensi masennuksesta kärsivien ikäihmisten elämää (mm. masennus väheni, mieliala nousi, ahdistuneisuus väheni, elämänlaatu koheni, yksinäisyys koettiin vähemmän haitalliseksi). Tutkimuksen mukaan iäkkäiden mielenterveysasiakkaiden kohdalla psykososiaalisella ja sosiokulttuurisella ryhmätoiminnalla on keskeinen rooli. (Saarenheimo ym. 2011.) Saarenheimon (2011b) mukaan ihmisillä tulisi iästä ja terveydentilasta riippumatta olla mahdollisuus valita omanlaisensa hyvä elämä. Kyse ei ole pelkästään hoidosta, terveyden edistämisestä ja ehkäisevästä työstä, vaan laajemmin hyvän elämän edistämisestä. Ikäihmisiä ei tulisi nähdä kapeasti vain palveluiden käyttäjinä. Vastuukysymyksiä tulisi pohtia nykyistä monipuolisemmin: ihmisten oma vastuu ja yhteiskunnan vastuu eivät ole toinen toisensa poissulkevia. (Saarenheimo 2011b.) Ikäihminen tulisi nähdä aktiivisena toimijana, joka asettaa tavoitteita, valikoi kiinnostuksen kohteita ja toimintatapoja sekä arvioi omaa toimintaansa. (Saarenheimo 2011a.) 10
5 Eloisa ikä ohjelman tavoitteet ja toteutus Jos olemme onnekkaita, meistä kaikista tulee vanhoja. Paula Risikko 29.11.2011 Eloisa ikä ohjelman lähtökohtana ovat ihmisten omat voimavarat, vahvuudet ja elämänkokemus sekä näkemys omasta arjesta. Ohjelman päämääränä on luoda edellytyksiä ikäihmisten hyvälle arjelle ikääntymisen eri vaiheissa, myös elämän nivelkohdissa kuten esimerkiksi eläkkeelle jäädessä, toimintakyvyn heiketessä, aistivammojen, vakavan sairastumisen, läheisen kuoleman tai omasta kodista muuton yhteydessä. Ohjelman tavoitteet Eloisa ikä ohjelman tavoitteet ovat: - Mahdollisuuksien ja edellytysten luominen ikäihmisten osallisuudelle ja mielekkäälle tekemiselle - Paikallisten yhteistyömallien kehittäminen o ikäihmisten hyvinvoinnin vahvistamiseen o arjessa selviytymistä uhkaavien ongelmien tunnistamiseen ja varhaiseen välittämiseen o ongelmia kohdanneiden auttamiseen - Yhteiskunnan ja kansalaisten asenteisiin vaikuttaminen myönteisen ikäidentiteetin vahvistamiseksi Kohderyhmä - 60+ - Aktiiviset ja toimintakykyiset ikäihmiset, jotka haluavat antaa panostaan auttamistyöhön (vapaaehtoistoimintaan) ja ylläpitää toimintakykyään - Riskiryhmiin kuuluvat ikäihmiset, joiden kohdalla toimintakyvyn ennakoidaan heikkenevän, jos ei tehdä mitään - Ongelmia jo kohdanneet ikäihmiset Toteutus Järjestöt voivat hakea ohjelmaan Ray:n hakumenettelyjen mukaisesti. Ohjelmaan valitaan 10-15 hanketta vuosina 2013-2015. Ohjelmaan osallistuvat järjestöt toteuttavat käytännön kehittämistyötä hankkeissaan yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Oleellista on, että ohjelmassa mukana olevat järjestöt verkostoituvat sekä keskenään että kuntien eri toimialojen, eri järjestöjen, seurakuntien, yritysten ja muiden mahdollisten toimijoiden kanssa. Järjestöjen keskinäinen verkostoituminen antaa mahdollisuuden oman toiminnan vertaisarviointiin, hyvien käytäntöjen levittämiseen sekä asiantuntijuuden ja osaamisen jakamiseen ja yhteiseen oppimiseen. Paikallinen verkostoituminen tehostaa toimintaa ja parantaa toiminnan laatua ikäihmisen ja hänen perheensä näkökulmasta. Kehitetyt yhteistyömallit luovat edellytyksiä ikäihmisten hyvälle arjelle. 11
Keskeistä ohjelman toteuttamisessa on myös yhteistyökäytäntöjen luominen ikäihmisten mukaan ottamiseksi toiminnan suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. Vanhustyön keskusliitto koordinoi ohjelman toteutusta ja tukee järjestöjen kehittämistyötä. Järjestöt saavat ohjelmakehittämisen myötä yhtenäisen seurannan ja arvioinnin kehittämistyölleen, koulutusta, viestinnällistä tukea, sekä ohjausta hanketyön toteutukseen, tulosten levittämiseen ja juurrutukseen. Ohjelmakehittämisen myötä järjestöt tulevat saamaan myös valtakunnallista näkyvyyttä ohjelmaan liittyvän kansalaisviestinnän kautta. Ohjelman seurantaryhmä arvioi ja seuraa ohjelman ja koordinaation toteutusta. Koulutus ja mentorointi Järjestöjen kehittämistoiminta Hyvien käytäntöjen juurrutus ja levitys Mahdollisuuksien ja edellytysten luominen Miten nykyisiä tai aiemmin Yksilön kehitettyjä hyvä arki toimintoja pitäisi uudelleen kehittää? Ikäihmisten osallisuudelle ja mielekkäälle tekemiselle Voimavarat Elämänkokemus Vahvuudet Yhteiskunnan ja kansalaisten asenteisiin vaikuttaminen myönteisen ikäidentiteetin vahvistamiseksi Viestintä ja vaikuttaminen Näkemys omasta arjesta Paikallisten yhteistyömallien kehittäminen Verkostotyö KUVIO 1. Eloisa ikä ohjelman lähtökohdat, tavoitteet ja menetelmät Rahoitus Raha-automaattiyhdistys rahoittaa: - ohjelman koordinaatiota vuosina 2012-2017 ja - järjestöjen kehittämishankkeita/toimintaa vuosina 2013-2017. Ray valitsee ohjelmaan 10-15 hanketta/toimintoa vuosina 2013-15 12
Lähteet Heimonen S. (2007). Näkökulmia ikääntyvän psyykkiseen toimintakykyyn. Julkaisussa Pohjolainen P. & Sarvimäki A. & Syrén I. (toim.) Toimintakykyä ja sosiaalista tukea iäkkäiden, omaisten ja työntekijöiden arjessa. Esityksiä VI Gerontologian päivillä 4.-5.5.2007. Ikäihmisten palvelujen laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisuja 2008:3. Jyrkämä J (2008a): Vanheneva yksilö, toimijuus ja toimintatilanteet. Teoksessa Gerontologia. Heikkinen & Rantanen. Duodecim. (sivut 273-278). Jyrkämä J. (2008b). Toimijuus, ikääntyminen ja arkielämä hahmottelua teoreettis-metodologiseksi viitekehykseksi. Gerontologia 4/2008, (sivut 190-203). Pitkälä K. & Routasalo P. & Kautiainen H. & Savikko N. & Tilvis R. 2005: Ikääntyneiden yksinäisyys. Psykososiaalisen ryhmäkuntoutuksen vaikuttavuus. Geriatrisen kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämishanke. Tutkimusraportti 11. Vanhustyön keskusliitto. Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma 20.6.2011. Valtioneuvoston kanslia. Rajaniemi J. (2007). Sosiaaligerontologisia katseita ikäihmisten arkeen. Teoksessa Rajaniemi J. & Heimonen S. & Sarvimäki A. & Tiihonen A. (toim.) Ikääntyneiden arki. Näkökulmia ikäihmisten arjen kysymyksiin. Oppaita 2/2007. Ikäinstituutti. Saarenheimo M. (2011a). Yleistä ikääntymisestä. Teoksessa Mielen terveys vanhuudessa. Edita. (painossa) Saarenheimo M. (2011b). Ikäihmisten hyvän elämän edistäminen järjestöjen haasteena. Luento 16.2.2011 Raha-automaattiyhdistyksessä. Saarenheimo M. & Pietilä M. (2011). MielenMuutos tutkimus- ja kehittämishanke, tutkimusraportti 2. MielenMuutos masennuksen hoidossa. Mielialaongelmista kärsivien iäkkäiden ihmisten psykososiaalinen tukeminen. Vanhustyön keskusliitto. THL 2010. Ikääntyneiden palvelut 2010,Kuntakyselyn osaraportti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tilastoraportti 36/2011. Uotila Hanna (2011). Vanhuus ja yksinäisyys. Tutkimus iäkkäiden ihmisten yksinäisyyskokemuksista, niiden merkityksistä ja tulkinnoista. Akateeminen väitöskirja. Acta Universitatis Tamperensis 1651. Tampere 2011. Vaarama M. & Luoma M-L. & Ylönen L. (2006). Ikääntyneiden toimintakyky, palvelut ja koettu elämänlaatu. Teoksessa Kautto M. (toim.) Suomalaisten hyvinvointi 2006. Stakes. Helsinki. Vaarama M. & Siljander E. & Luoma M-L. & Meriläinen S. (2010a). Suomalaisten kokema elämänlaatu nuoruudesta vanhuuteen. Teoksessa Vaarama M. & Moisio P. & Karvonen S. (toim.) Suomalaisten hyvinvointi 2010. THL. Vaarama M. & Luoma M-L. & Siljander E. & Meriläinen S. (2010b). 80 vuotta täyttäneiden koettu elämänlaatu. Teoksessa Vaarama M. & Moisio P. & Karvonen S. (toim.) Suomalaisten hyvinvointi 2010. THL. 13
Vilkko A. & Heinola R. & Finne-Soveri H. & Rautio M. & Helameri T. & Peiponen A. : Allocating statutory support for families caring for close relatives. Abstract in 20 th Nordic Congress of Gerontology 2010 Invited symposium: Health Promotion and Preventive Services for Old Age Policy. Verkkosivut: SOTKANet Tilasto- ja indikaattoripankki. http://uusi.sotkanet.fi/portal/page/portal/etusivu THL Kaventaja Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen http://www.thl.fi/fi_fi/web/kaventaja-fi/eriarvoisuus/hyvinvointi/sosiaalinen-paaoma 29.12.2011 Julkaisemattomat: Heinola R. & Helo K. (2012). Iäkkäiden ihmisten psykososiaalisen hyvinvoinnin edistäminen. Yhteenveto järjestöille suunnatusta kyselystä. Vanhustyön keskusliitto/ Eloisa ikä ohjelman koordinaatio. Ikäihmiset ja teknologia 2011. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ja Vanhustyön keskusliitto. Pitkälä K. (2012). Sairauksien ehkäisy ja terveyden edistäminen vanhuusiässä. Luento Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin ja Suomen Akatemian järjestämässä Konsensuskokouksessa 2012 Kohti parempaa vanhuutta. Saarenheimo M. (2011c). Kuinka edistämme iäkkäiden terveyttä ja toimintakykyisyyttä? Paneelikeskustelu Sosiaali- ja terveysministeriön, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Aluehallintoviraston ja Kuntaliiton järjestämässä Edistämme hyvinvointia kavennamme terveyseroja seminaarissa 8.12.2011. 14