Netum sijoitustutkimus: Kokonaisvaltainen tuloksentekijä 24.05.2021 AAMUKATSAUKSESSA TÄNÄÄN Euroopassa nousuviikko takana, palvelualojen voittokulku vihdoin alkamassa Taaleri laaja raportti: Via Dolorosa jätetty pysyvästi taakse Ponsse: Deereltä jälleen metsäkonemarkkinan ennustenosto Sotkamo Silverin pitkään tiedossa olleen optioannin merkintäaika päättyy perjantaina Nurminen Logisticsin hybridilaina konvertoituu osakkeiksi PPG sai tarvittavat viranomaishyväksynnät Tikkurilan ostotarjouksen toteuttamiselle Yhtiöt aamukatsauksessa: Netum, Taaleri, Ponsse, Sotkamo Silver, Nurminen Logistics, Tikkurila
Markkinakatsaus Kehittyneillä markkinoilla Euroopassa Eurostoxx 600 -indeksi päätyi perjantaina nousuun (+0,6 %), mutta USA:ssa nähtiin vaihteleva päivä (S&P 500-0,1 %, Nasdaq -0,5 %, Dow Jones +0,4 %). Vahvat talousluvut sekä etenkin ostopäällikköindekseissä nähty palvelualojen elpyminen antoivat tukea osakkeille. Aasian markkinoilla aloitettiin aamu varovaisissa nousutunnelmissa. Japanin Nikkei oli aamukahdeksalta 0,2 % ja Kiinan Shanghai Composite 0,2 % plussalla. Osakemarkkinalla tämän viikon fokus on USA:n inflaatioluvuissa ja Fedin puheissa. Valuuttamarkkinoilla euron kurssi dollaria vastaan oli aamulla pienessä nousussa 1,219 dollarissa. Raaka-ainemarkkinalla öljyn hinta oli aamulla nousussa ja WTI-futuurit liikkuivat 64,14 dollarissa/bbl (+0,9 %). Indeksit OMXH 0.85 % 12115.1 DAX 0.44 % 15437.5 OMXS 0.02 % 2240.8 EUROSTOXX 600 0.57 % 444.4 S&P 500-0.08 % 4155.9 Nikkei 225 0.26 % 28392.3 Shanghai 0.16 % 3492.0 EUR/USD 0.06 % 1.219
Inderes mallisalkku 1200 1000 800 600 400 200 0 Inderes analyysitiimin mallisalkku, joka sijoittaa oikeaa rahaa. Salkun tukijalkana ovat laadukkaat, kestäviä kilpailuetuja omaavat ja omistaja-arvoa luovat yhtiöt. Poimimme salkkuun myös lyhyen tähtäimen ideoita, kun houkuttelevia vaihtoehtoja on tarjolla. 1kk -2% 1 vuosi 80% 3 vuotta 144% Aloituksesta 945% Viimeisimmät raportit inderes.fipalvelussa Kokonaisvaltainen tuloksentekijä 21.05.2021 Netum Laaja raportti: Via Dolorosa jätetty pysyvästi taakse 21.05.2021 Taaleri Lisää Juhlavuonna nähdään myös kovat tulosbileet 21.05.2021 Marimekko Lisää Kaivosten käynnistymistä odotellessa 21.05.2021 Endomines Lisää Elektroniikka-toiminnan täsmähankinta 21.05.2021 Boreo Lisää Suuntana osinkoaristokratia 21.05.2021 Investors House Lisää Seurannan aloitus: Paljon todistettavaa 20.05.2021 Alexandria Pankkiiriliike Myy Kasvumahdollisuudet vahvistuvat 20.05.2021 Sitowise Lisää Arvostus painunut verrokkien alapuolelle 18.05.2021 Verkkokauppacom Lisää Vihaiset linnut alennuskorissa 18.05.2021 Rovio Osta
InderesTV Seuraa meitä somessa Facebook > 20t seuraajaa YouTube Twitter Inderes Sijoitusfoorumi Makrotapahtumat, 24.5.2021 Netum: Kasvuhakuinen IT-palveluyhtiö inderespodi 102: Kuplapodi (21.5.2021) Harvia hatunsyöntilive osa 2
Euroopassa nousuviikko takana, palvelualojen voittokulku vihdoin alkamassa Marianne Palmu Ekonomisti, Aamukatsauksen tuottaja +358 50 339 1521 marianne.palmu@inderes.fi Viime viikko oli Euroopan osakemarkkinalla nousuviikko, mutta USA:ssa S&P 500 painui toista viikkoa peräkkäin. Inflaatiomittarin punaisen puolelle kääntymistä pelätään nyt USA:ssa, sillä samassa se tarkoittaisi rahapolitiikkajuhlien loppumista. Fedin pöydän äärellä hiiskutaan suunnitelmista rahapolitiikan kiristämiseksi, mutta vahvat signaalit ovat jääneet puheiden tasolla vähäisiksi ja Powellin vaikeneminen arvopaperiostojen vähennyksistä ollut kultaa. Selvää tässä vaiheessa on, että nykyiselle superelvytykselle on heitettävä hyvästit. Rahapolitiikan kurssi on kääntymässä tiukempaan suuntaan, ja arvopaperiostojen vähentäminen ajankohtaista alle vuoden sisällä, ja lähinnä kiinnostuksen kohteena on tarkempi ajoitus. Palvelualat heräävät koronaunesta Perjantain talouslukujen anti näytti, että palvelualat alkavat vihdoin herätä koronaunestaan rokotetahdin kiihtyessä ja talouden rajoitustoimien hiljalleen laskiessa. IHS Markitin julkaisemat ostopäällikköindeksit toukokuulta näyttivät palvelualoilla laaja-alaista elpymistä sekä euroalueen talouksissa että USA:ssa. Euroalueella odotukset seuraavalle vuodelle olivat ennätyskorkeilla eikä ihme, sillä uusien tilauksien indeksi nousi lähes 15 vuoden huippuihin.
Marianne Palmu Ekonomisti, Aamukatsauksen tuottaja +358 50 339 1521 marianne.palmu@inderes.fi
Marianne Palmu Ekonomisti, Aamukatsauksen tuottaja +358 50 339 1521 marianne.palmu@inderes.fi
Marianne Palmu Ekonomisti, Aamukatsauksen tuottaja +358 50 339 1521 marianne.palmu@inderes.fi Kova tahti näkyy jo epätasapainona kysynnän ja tarjonnan välillä: IHS Markitin mukaan toimitusajat ovat reilusti pidentyneet sekä teollisuudessa että palvelualoilla ja yhtenä ongelmana on työntekijöiden uudelleenpalkkaaminen, jossa on jääty jälkeen. Tämä on nostanut hintapaineita rajusti, ja keskeisenä kysymyksenä on, kuinka nopeasti tarjonta pystyy reagoimaan kasvaneeseen kysyntään ja pysyvämmiltä inflaatio-ongelmilta vältyttäisiin. Hyvänä uutisena perjantain luvuissa oli siis palvelualojen kasvu, huonona pinnan alla rajusti poreilevat hintapaineet. USA:ssa talouden avaamistoimissa ollaan askeleen edellä euroaluetta ja siellä talouspoliittinen elvytys kiihdyttää entisestään kysyntää. Q2:sta on tulossa talouslukujen valossa vahva kvartaali, mutta samalla kritiikki on kasvanut etenkin siitä, onko elvytysmalja jo läikkynyt yli.
Netum sijoitustutkimus: Kokonaisvaltainen tuloksentekijä Netum on kotimarkkinaan keskittynyt ja julkisella sektorilla tukevan jalansijan omaava IT-palvelutalo. Viimeisten vuosien aikana Netumin orgaaninen kasvu on ollut oivaa ja kannattavuuden näkökulmasta hallittua. Samalla yhtiö on toteuttanut myös kohdennettuja ja omia kyvykkyyksiä täydentäneitä yritysjärjestelyjä. Netumin laajaa palvelutarjoamaa, kulutehokasta toimintamallia sekä toimialan terveitä kysyntäajureita mukaillen pidämme tulevien vuosien tuloskasvunäkymää hyvänä. Listautumisannin hinta ei ole vaativa, ja mielestämme yhtiön todellinen arvo on sitä korkeammalla. Tämä kokonaisuus tekee osakkeen tuotto/riski-suhteesta houkuttelevan. Yhtiöstä julkaistu sijoitustutkimus on luettavissa täällä. Joonas Korkiakoski +358 40 182 8660 joonas.korkiakoski@inderes.fi IT-palvelualan moniosaaja Netumin toiminnan kulmakivet muodostuvat digipalveluiden kehityksestä, jatkuvuuspalveluista, kyberturvasta, johdon konsultoinnista sekä integraatioista. Näiden lisäksi yhtiöltä löytyy vielä toistaiseksi pieni määrä pitkällä aikavälillä hyvän skaalautumispotentiaalin tuoteliiketoimintaa sekä muuta oman kilpailuaseman kannalta tärkeää kyvykkyyttä, kuten data- ja automaatio-osaamista. Pitkällä aikavälillä palvelutarjoaman arvokkaimmat alueet ovat mielestämme jatkuvuuspalveluihin ja integraatioihin liittyvät osaamiset, sillä ne lisäävät erottautumismahdollisuuksia, avaavat ristiinmyyntitilaisuuksia sekä parantavat edellytyksiä strategisten kumppanuuksien solmimiselle. Näiden osaamisten (ml. kokoaan suurempi toimituskyky) ohella yhtiön keskeisimmät vahvuudet kohdistuvat mielestämme myös pienelle toimijalle tärkeään ketteryyteen ja korkeaan kulutehokkuuteen sekä julkisen sektorin prosessien hallitsemiseen. Keskeisimpinä riskeinä pidämme puolestaan asiakasjakauman rakennetta, osaajakilpailuissa epäonnistumista sekä uudistumiskyvyn menettämistä.
Kasvuyhtiö terveiden ajureiden markkinassa IT-palvelumarkkinan pidemmän aikavälin kasvunäkymä on hyvä. Tämän taustalla on mielestämme kaksi vahvaa pääajuria: 1) asiakkaiden pyrkimykset tehostaa omia liiketoimintoja ketterillä digitaalisilla ratkaisuilla (ts. tuottavuusloikkien haku) sekä 2) pyrkimykset kokonaan uusien liiketoimintojen rakentamiselle ja sitä kautta kilpailuetujen löytämiselle. Netumin oma kasvustrategia on kunnianhimoinen, sillä vuoteen 2023 mennessä yhtiö tavoittelee 30 MEUR:n liikevaihtoa ja siten noin 20 % vuotuista orgaanista kasvua. Tähän yltäminen edellyttää hyviä onnistumisia sekä uusien osaajien värväämisessä että oman kilpailukyvyn säilyttämisessä. Odotuksemme lähivuosien kasvuvauhdille ovat yhtiön itsensä asettamia tavoitteita maltillisemmat. Kannattavuuden osalta Netum puolestaan tähtää vähintään 15 % käyttökatteeseen. Viime vuosien tuloksentekokykyyn ja ennakoimaamme kasvuvauhtiin peilattuna tavoitteen saavuttamisen tulisi onnistua ilman suurempia ongelmia. Joonas Korkiakoski +358 40 182 8660 joonas.korkiakoski@inderes.fi Listautumisen arvostus on maltillinen ja tuotto/riski-suhde houkutteleva Listautumishinnalla ennusteidemme mukaiset oikaistut P/E-luvut vuosille 2021 ja 2022 ovat 11x ja 10x, kun taas vastaavat EV/EBIT-kertoimet ovat 9x ja 8x. Kertoimet ovat absoluuttisesti varsin matalia, eivätkä ne mielestämme riittävällä tavalla huomioi Netumin kasvu- ja kannattavuusprofiilia. Sama tarina pätee myös suhteellisesti, sillä listautumishinnan mukainen arvostus jää noin 30-40 % verrokkeja matalammaksi. Eri arvostusmenetelmien muodostama kokonaisuus puoltaa mielestämme varsin yksiselitteisesti sitä, että yhtiön todellinen arvo on listautumishintaa korkeampi. Odottamastamme tuloskasvusta, kertoimien nousuvarasta sekä osingosta muodostuva vuotuinen tuotto-odotus on selvästi oman pääoman tuottovaadetta suurempi.
Taaleri laaja raportti: Via Dolorosa jätetty pysyvästi taakse Tarkistamme Taalerin tavoitehinnan 12,5 euroon (aik. 11,5e) ja toistamme lisää-suosituksemme. Yhtiö jatkaa määrätietoisia toimia osiensa arvon purkamiseksi ja askelmerkit tähän liittyen ovat selvät. Osien arvon purkautuminen tarjoaa lähivuosille edelleen riittävän tuotto-odotuksen ja strategian onnistuessa myös Pääomarahastoliiketoiminnassa on selkeää arvonluontipotentiaalia. Yhtiöstä julkaistu laaja raportti on luettavissa täällä. Vaihtoehtoisiin sijoitustuotteisiin keskittyvä tuotetalo Taaleri on uusiutuvaan energiaan ja vaihtoehtoisiin omaisuuslajeihin keskittynyt pääomarahastotalo, minkä lisäksi konserniin kuuluu myös Vakuutusosakeyhtiö Garantia. Yhtiön hallinnoitavat asiakasvarat olivat Q1 21:n lopussa 1,7 mrd. euroa ja jatkuvien toimintojen palveluksessa oli Q1 21:n lopussa noin 100 työntekijää. Yritysjärjestelyt ovat olleet historiassa keskeinen osa Taalerin sijoittajatarinaa ja viimeisin merkittävä järjestely nähtiin maaliskuussa 2021, kun yhtiö myi Varainhoitoliiketoimintansa Aktialle. Taaleri Kurssi: 11.85 Lisää Tavoitehinta: 12.50 Sauli Vilén Pääanalyytikko +358 44 025 8908 sauli.vilen@inderes.fi Matias Arola +358 40 935 3632 matias.arola@inderes.fi Lähivuodet menevät liiketoiminnan ylösajoon ja taseessa olevan arvon purkamiseen Taalerin 2021-2023 strategiakauden kulmakivet ovat: kasvu vaihtoehtoisissa sijoitustuotteissa, fokus ja rönsyjen karsiminen, kulu- sekä pääomatehokkuus. Strategia on fokusoitunut Pääomarahastojen kehitykseen ja aiemmasta poiketen se ei enää sisällä opportunistisia yritysjärjestelyjä ydinliiketoiminnan ulkopuolella. Garantia on strategiasta varsin erillinen palanen, mistä kertoo myös sen luokittelu strategiseksi sijoitukseksi. Näkemyksemme mukaan 2021-2023 strategiakausi on Taalerille eräänlainen rakennusvaihe, sillä yhtiö keskittyy kaudella ajamaan ylös Pääomarahastoliiketoimintaansa. Strategian keskiössä onkin ennen kaikkea liiketoiminnan kasvu ja kannattavuus on sivuroolissa. Yhtiön tase on Aktia-kaupan jälkeen rajusti ylikapitalisoitunut ja yhtiö tulee palauttamaan lähivuosina merkittäviä pääomia omistajilleen. Lisäksi yhtiö etsii aktiivisesti yritysostokohteita kiihdyttääkseen pääomarahastojen kasvua.
Kertatuotot näyttelevät pääroolia lähivuosien tuloksessa, kestävä tulosparannus vie aikaa Yhtiön tulos tulee lähivuodet saamaan merkittävää tukea taseen siivouksesta johtuvista kertatuotoista ja tulos näyttää ns. liian hyvältä. Näiden tuottojen merkitys yhtiön arvoon on hyvin rajallinen ja suosittelemmekin sijoittajia keskittymään seuraaviin asioihin nykyisellä strategiakaudella: AUM:n ja jatkuvien palkkioiden kasvu, kulutason kehitys ja kulusaneeraus, jatkuviin palkkioihin pohjautuvan kannattavuus, Garantian vakuutustekninen suorittaminen ja osingonmaksukyky sekä rahastojen performanssi. Jatkuviin tuottoihin pohjautuvan kannattavuuden parantuminen tulee viemään aikaa ja arviomme mukaan liiketoiminnan kunnollinen skaalautuminen tapahtuu vasta nykyisen strategiakauden jälkeen. Osake perusteetta alennuksella suhteessa osien summaan Keskitymme analyysissämme etenkin osien summaan, sillä se huomioi parhaiten Taalerin osissa olevan arvon ja liiketoimintojen erilaiset profiilit. Osien summan mukainen arvomme on 12,7 euroa ja tämä on linjassa tavoitehintamme kanssa. Emme pidä enää perusteltuna hinnoitella Taaleria alle sen osien summan, kun niissä olevan arvon purkautumiseen on selkeät askelmerkit ja yhtiö on sitoutunut arvon purkamiseen. Verrokkianalyysi, absoluuttiset kertoimet sekä DCF-mallimme tukevat nykyistä tavoitehintaa, vaikka emme annakaan niille oleellista painoa. Taaleri Kurssi: 11.85 Lisää Tavoitehinta: 12.50 Sauli Vilén Pääanalyytikko +358 44 025 8908 sauli.vilen@inderes.fi Matias Arola +358 40 935 3632 matias.arola@inderes.fi
Ponsse: Deereltä jälleen metsäkonemarkkinan ennustenosto Ponssen kilpailija Deere nosti jälleen perjantaina Q2-raporttinsa yhteydessä arviotaan vuoden 2021 metsäkonemarkkinan kasvusta. Omat ennusteemme ovat linjassa Deeren uusien odotusten kanssa, joten emme ole muuttaneet niitä. Tuore vähennä-suosituksemme sekä 45,50 euron tavoitehintamme Ponssen osakkeelle ovat ennallaan. Deere nosti perjantaina Q2-raportissaan (helmi-huhtikuu) arviotaan oman 2021-tilikautensa (marraskuu 2020- lokakuu 2021) metsäkonemarkkinan kasvusta 15-20 %:iin aiemmasta 5-10 %:sta. Deere viittasi puutavaran vahvaan kysyntään etenkin Pohjois-Amerikassa. Arvioimme tuoreessa laajassa Ponsse-raportissamme kalenterivuoden 2021 tavaralajimenetelmän metsäkoneiden markkinan kasvuksi 18 %, minkä on siis linjassa Deeren uuden ennusteen kanssa. Deeren markkinanäkemystä arvioitaessa on muistettava, että arviolta 50 % yhtiön metsäkoneliikevaihdosta tulee kokopuumenetelmän koneista joita Ponsse ei valmista. Deere ei myöskään perjantaisessa raportissaan julkistanut metsäkoneliikevaihtoaan, vaan tämä tapahtuu vasta varsinaisen 10-Q-raportin yhteydessä lähipäivinä. Erkki Vesola +358 50 549 5512 erkki.vesola@inderes.fi Ponsse Kurssi: 43.85 Vähennä Tavoitehinta: 45.50 Kuten em. raportissamme totesimme, Ponssen osakkeen arvostus on kaikilla käyttämillämme mittareilla varsin vaativa. Kokonaistuotto-odotus ei yllä tuottovaatimuksen tasolle, arvostuskertoimet ovat verrokkien tasolla ja vastaavat myös osakkeen omia historiallisia mediaanikertoimia. Nousuvara DCF-arvoon on kapeahko 10 %. Lisäksi ennusteemme vuosien 2021-2023 keskimääräiseksi tuloskasvuksi (CAGR) on haastava 25 %.
Sotkamo Silverin pitkään tiedossa olleen optioannin merkintäaika päättyy perjantaina Sotkamo Silver tiedotti perjantaina, että yhtiön optio-oikeuksien haltijoilla on oikeus merkitä yksi uusi Sotkamo Silver -osake jokaisella optio-oikeudella hintaan 2,00 SEK/osake Tukholman NGM:ssä listatuissa tai 0,197779 euroa/osake Helsingin pörssissä listatuissa osakkeissa. Optio-oikeuksien kaupankäynti lopetetaan Tukholmassa 26.5.2021 ja Nasdaq Helsingissä 24.5.2021. Optio-oikeuksien haltijoiden on haettava uusien osakkeiden merkintää optio-oikeustodistuksilla viimeistään 28.5.2021. Optiot liittyvät Sotkamo Silverin viime vuonna toteuttamaan merkintäoikeusantiin, jossa osakkeita merkinneet sijoittajat saivat lisäksi optioita merkitä tänä keväänä lisää osakkeita yllä mainituin ehdoin. Suosittelemme optioiden haltijoita toimimaan (ts. merkata optiot tai myydä ne) optioiden kanssa ajoissa, sillä vielä rahanarvoiset optiot raukeavat mainittujen määräaikojen jälkeen arvottomina. Sotkamo Silver Kurssi: 2.71 Lisää Tavoitehinta: 3.50 Antti Viljakainen Pääanalyytikko +358 44 591 2216 antti.viljakainen@inderes.fi Olemme odottaneet analyysissämme optioannin toteutuvan täysimääräisesti, sillä optioiden merkintäkurssi on yhtiön pörssikurssin ja tavoitehintamme alapuolella. Vaikka optiot laimentavat Sotkamo Silverin yhtiön osakesarjaa noin 5 %lla, optioiden kautta saatavilla oleva noin 20 MSEK:n kassaruiske vahvistaa yhtiön tasetta, lyhentää nettovelkaa ja antaa likviditeettiä P700-investointeihin. Näin ollen annin täysimääräinen toteutuminen olisi mielestämme yhtiölle tarpeellista. Yhtiön vallitseva tilannekuva huomioiden suhtaudumme optioantiin toistaiseksi neutraalisti eikä jo pitkään tiedossa olleella optioannilla ole vaikutusta näkemykseemme yhtiöstä. Päivitämme Sotkamo Silverin osakemäärän ja tase-ennusteemme optioannin tuloksen varmistumisen jälkeen.
Nurminen Logisticsin hybridilaina konvertoituu osakkeiksi Nurminen Logistics tiedotti perjantaina, että Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen on ilmoittanut konvertoivansa hallussaan olevan lainan maksamattoman 1,25 MEUR:n pääoman ja sille kertyneet 40 TEUR:n korot Nurminen Logisticsin osakkeiksi lainasopimuksen ehtojen mukaisesti. Merkittävien osakkeiden määrä on 2 875 795 osaketta. Nurmisen mukaan Ilmarinen ilmoitti käyttävänsä hybridilainasopimuksen mukaista vaihto-oikeutta, vaikka Nurminen olisi ollut valmis lunastamaan hybridilainan. Järjestelyn seurauksena yhtiön vuotuiset korkokulut pienenevät 0,1 MEUR. Petri Gostowski +358 40 821 5982 petri.gostowski@inderes.fi Nurminen Logistics Kurssi: 0.91 Myy Tavoitehinta: 0.35 Lainan konvertointi osakkeiksi ei ollut erityisen yllättävää, kun huomioidaan, että alkuperäisten lainaehtojen mukaisesti konversiokurssi on 0,448 euroa osakkeelta ja selvästi alle nykykurssin. Lainakonversion avulla yhtiö pääsee eroon korkeakorkoisesta velkarahasta, sillä velkarahoituksen korko kohosi kuluvan vuoden alussa lainaehtojen mukaisesti 8 %:iin. Muiden osakkeenomistajien kannalta kokonaiskuva ei kuitenkaan muutu olennaisesti, sillä uusien osakkeiden myötä nykyisten osakkeenomistajien omistus laimentuu noin 3,9 %:lla.
PPG sai tarvittavat viranomaishyväksynnät Tikkurilan ostotarjouksen toteuttamiselle Tikkurilan kaikista osakkeista julkisen ostotarjouksen (34,0 euroa per osake) tehnyt PPG Industries Inc. tiedotti perjantaina, että yhtiö on saanut kaikki tarvittavat viranomaishyväksynnät ostotarjouksen toteuttamiselle. Yhtiö allekirjoittivat yhdistymissopimuksen 18.12.2020 ja ostotarjouksen tarjousaika alkoi 15.1.2021. Alun perin yhtiöt tiedottivat, että he pyrkivät toteuttamaan ostotarjouksen jo maaliskuun aikana tai viimeistään huhtikuun alussa. Tarjousprosessi on kuitenkin venynyt kilpailevien ostotarjousten takia ja tarjousaikaa on pidennetty, sillä erilaisten viranomaishyväksyntöjen saamisessa on kestänyt odotettua pidempään. Kaksi viikkoa sitten PPG tiedotti, että ostotarjous muutetaan toistaiseksi voimassa olevaksi, kun hyväksynnän saaminen Venäjän kilpailuviranomaiselta lykkääntyi ja valmistumisajankohtaa oli vaikea ennustaa. Tikkurila Kurssi: 33.90 Pidä Tavoitehinta: 34.00 Petri Kajaani +358 50 527 8680 petri.kajaani@inderes.fi Perjantaina PPG tiedotti, että yhtiö on vihdoin saanut hyväksynnät ostotarjouksen toteuttamiselle Venäjän kilpailuviranomaiselta. Yhtiö sai jo aiemmin hyväksynnät myös Euroopan komissiolta, työ- ja elinkeinoministeriöltä ja Kazakstanin kilpailuviranomaiselta. PPG on päättänyt keskeyttää ostotarjouksen 4.6. ja yhtiö olettaa toteuttavansa ostotarjouksen pian sen jälkeen, arviolta 10.6. Ostotarjous on edelleen ehdollinen sille, että se saa hyväksynnät sellaisilta omistajilta, jotka omistavat yli 66,7 % yhtiön kaikista osakkeista. PPG olettaa, että kaikki ostotarjouksen toteuttamisedellytykset täyttyvät. PPG:n ostotarjouksella (34,0 /osake) ennusteidemme mukaiset 2021 ja 2022 P/E-luvut ovat noin 30x ja EV/EBITDAkertoimet 16x. Tällaisiin arvostuskertoimiin ei Tikkurilalla ole ollut pörssitaipaleella mitään asiaa, eikä yhtiön pidemmän aikavälin kasvu- ja kannattavuusprofiili myöskään tue tällaista arvostusta. Tästä syystä oletamme Tikkurilan osakkeenomistajien pitävän tarjousta niin hyvänä, että tähän saadaan suostuminen vähintään tarvittavalta 66,7 %:n omistajilta.
Yhtiö Kurssi Muutos 2021 Suositus Tavoite Potentiaali P/E 21 EV/EBIT 21 P/E 22 EV/EBIT 22 P/B 21 Osinko 21e Tuotto-% MCAP Aallon Group 11.40-0.4 % 14.5 % Lisää 13.00 14.0 % 18.0 18.3 14.8 13.8 3.7 0.25 2.2 % 43 Admicom 87.40 3.4 % -35.3 % Vähennä 95.00 8.7 % 48.4 41.1 39.7 32.7 16.6 1.10 1.3 % 430 Ahlstrom-Munksjö 17.80 0.0 % -1.7 % Vähennä 17.84 0.2 % 18.7 13.5 15.0 10.8 1.4 0.52 2.9 % 2052 Aktia Bank 11.20 0.9 % 14.4 % Osta 13.00 16.1 % 12.4-10.9-1.1 0.61 5.4 % 792 Alexandria Pankkiiriliike 8.17 2.2 % 0.0 % Myy 6.80-16.8 % 14.6 11.6 15.8 10.6 3.7 0.40 4.9 % 81 Alma Media 10.00-1.0 % 12.1 % Lisää 11.00 10.0 % 18.8 19.9 15.6 15.8 4.2 0.32 3.2 % 822 Apetit 14.35-0.3 % 34.1 % Vähennä 12.00-16.4 % 23.7 17.0 15.6 12.7 0.9 0.60 4.2 % 89 Aspo 9.38 0.4 % 11.7 % Lisää 10.00 6.6 % 13.2 15.9 11.9 13.7 2.4 0.45 4.8 % 294 Aspocomp Group 4.25 0.2 % 8.4 % Lisää 4.80 12.9 % 17.6 18.1 8.9 8.7 1.5 0.10 2.4 % 29 Avidly 6.02 1.0 % 51.3 % Vähennä 6.50 8.0 % 48.3 41.7 14.3 13.2 3.2 0.00 0.0 % 31 Basware 37.95-0.1 % -9.6 % Lisää 40.00 5.4 % neg. 104.3 neg. 60.6 7.1 0.00 0.0 % 548 Bilot 7.32 1.7 % 0.3 % Vähennä 7.50 2.5 % 19.3 18.9 17.2 14.5 1.8 0.08 1.1 % 36 Bittium 6.45-0.8 % 11.4 % Lisää 7.30 13.2 % 54.1 48.3 19.2 16.8 1.9 0.00 0.0 % 230 Boreo 42.50 1.2 % 44.6 % Lisää 46.00 8.2 % 17.7 13.6 14.8 12.1 5.2 0.44 1.0 % 110 CapMan 2.62 0.0 % 13.2 % Lisää 3.00 14.5 % 13.8 11.5 12.5 10.4 3.4 0.15 5.7 % 413 Cargotec 46.92 1.0 % 38.7 % Lisää 55.00 17.2 % 16.9 7.7 13.0 10.4 2.0 1.30 2.8 % 3022 Caverion 6.44 1.2 % 10.8 % Lisää 7.00 8.7 % 20.9 16.0 14.1 10.3 4.2 0.15 2.3 % 876 Cibus Nordic Real Estate (SEK) 186.80-0.7 % 11.5 % Vähennä 180.00-3.6 % 16.2 22.8 16.7 21.8 1.6 0.99 5.4 % 736 Consti Plc 12.50 2.5 % 24.4 % Lisää 13.50 8.0 % 13.9 10.6 11.0 8.2 2.8 0.45 3.6 % 95 Detection Technology 26.60 1.5 % 11.3 % Lisää 29.00 9.0 % 35.9 27.5 22.9 17.2 6.0 0.40 1.5 % 388 Digia 7.55 1.2 % 0.4 % Vähennä 8.60 13.9 % 15.0 15.2 14.1 13.5 3.0 0.17 2.3 % 202 EAB Group 3.41-0.6 % 8.6 % Myy 3.00-12.0 % 20.7 15.6 13.1 10.1 2.3 0.11 3.2 % 47 Eezy Oyj 6.06-1.3 % 2.7 % Vähennä 5.80-4.3 % 23.7 20.1 14.4 12.9 1.5 0.15 2.5 % 150 Efecte 15.10-2.3 % 39.8 % Lisää 16.00 6.0 % 174.7 170.2 65.8 61.6 36.6 0.00 0.0 % 91 Elisa 49.44 0.7 % 10.2 % Lisää 53.00 7.2 % 23.0 20.9 22.5 20.2 6.5 2.05 4.1 % 7919 Endomines (SEK) 2.51-2.0 % -17.7 % Lisää 3.00 19.5 % neg. neg. neg. 165.8 1.3 0.00 0.0 % 544
Yhtiö Kurssi Muutos 2021 Suositus Tavoite Potentiaali P/E 21 EV/EBIT 21 P/E 22 EV/EBIT 22 P/B 21 Osinko 21e Tuotto-% MCAP Enedo 0.39-0.5 % -56.7 % Myy 0.30-23.1 % neg. neg. 27.4 19.5 3.0 0.00 0.0 % 26 Enersense International 9.68 4.3 % 16.6 % Osta 10.50 8.5 % 22.6 11.9 12.8 7.7 3.1 0.15 1.5 % 112 eq 19.94 0.5 % 19.0 % Vähennä 20.00 0.3 % 22.4 16.9 23.1 17.4 10.4 0.91 4.6 % 789 Etteplan 16.20 2.9 % 25.1 % Vähennä 16.80 3.7 % 19.0 16.0 17.1 13.7 4.1 0.43 2.7 % 405 Evli Pankki 18.10-0.5 % 48.4 % Lisää 21.00 16.0 % 14.2-13.5-4.2 1.21 6.7 % 438 Exel Composites 10.00 1.2 % 35.5 % Lisää 11.50 15.0 % 15.4 13.6 13.7 11.3 3.4 0.22 2.2 % 119 F-Secure 4.15 1.2 % 8.2 % Vähennä 3.80-8.4 % 35.7 28.8 32.5 25.1 7.1 0.04 1.0 % 657 Fellow Finance 3.52 2.6 % 21.4 % Lisää 3.80 8.0 % neg. 66.9 28.5 18.2 1.9 0.00 0.0 % 25 Finnair 0.71-0.4 % -5.9 % Myy 0.60-15.8 % neg. neg. 35.6 13.5 2.1 0.00 0.0 % 1003 Fiskars 17.14 0.7 % 14.4 % Lisää 19.00 10.9 % 17.3 15.7 14.3 11.2 1.9 0.70 4.1 % 1396 Fodelia 7.48-1.1 % -11.2 % Lisää 8.50 13.6 % 30.1 31.2 19.2 18.1 5.6 0.11 1.5 % 54 Fondia 7.36 0.5 % -8.0 % Lisää 8.40 14.1 % 19.9 14.3 15.4 10.3 4.7 0.30 4.1 % 29 Fortum 23.51 1.8 % 19.3 % Lisää 24.00 2.1 % 14.3 11.5 15.8 14.0 1.5 1.13 4.8 % 20885 Glaston 0.98-1.0 % 10.1 % Lisää 1.10 12.2 % 16.1 13.7 10.6 8.2 1.2 0.03 3.1 % 82 Gofore 18.20-0.8 % 6.1 % Vähennä 19.00 4.4 % 22.1 20.6 19.9 17.3 6.1 0.30 1.6 % 255 Harvia 42.25 1.2 % 72.4 % Lisää 47.00 11.2 % 28.6 22.0 24.3 18.3 9.2 0.85 2.0 % 787 Heeros 6.88 0.6 % -8.3 % Lisää 8.00 16.3 % 38.7 34.6 21.6 20.3 11.3 0.00 0.0 % 30 Huhtamäki 38.65 0.0 % -8.5 % Lisää 44.00 13.8 % 18.9 15.7 17.0 13.7 2.9 0.95 2.5 % 4033 Ilkka-Yhtymä 4.96 1.2 % 18.1 % Lisää 5.50 10.9 % 25.0 56.9 26.6 45.1 0.8 0.20 4.0 % 126 Incap 38.35 1.9 % 107.9 % Lisää 38.00-0.9 % 14.7 11.7 13.3 9.7 3.8 0.40 1.0 % 224 Innofactor 1.73 0.3 % 35.7 % Vähennä 2.00 15.6 % 16.9 8.2 12.2 9.1 2.3 0.04 2.3 % 64 Investors House 5.84 2.1 % 2.5 % Lisää 6.10 4.5 % 20.5 22.0 14.2 14.6 0.9 0.29 5.0 % 36 Kamux 14.59 0.3 % 7.3 % Lisää 17.00 16.5 % 22.7 17.1 19.8 15.4 5.2 0.25 1.7 % 583 Kemira 13.57 0.2 % 4.9 % Lisää 14.50 6.9 % 14.1 12.5 13.6 11.7 1.7 0.58 4.3 % 2075 Kesko 27.55 0.1 % 30.9 % Lisää 26.50-3.8 % 24.9 21.3 25.7 21.6 4.7 0.77 2.8 % 10920 Kesla 4.81-0.2 % 12.6 % Lisää 5.30 10.2 % 13.1 15.0 9.9 12.2 1.2 0.17 3.5 % 16
Yhtiö Kurssi Muutos 2021 Suositus Tavoite Potentiaali P/E 21 EV/EBIT 21 P/E 22 EV/EBIT 22 P/B 21 Osinko 21e Tuotto-% MCAP Kone 67.60 1.0 % 1.7 % Myy 61.00-9.8 % 33.4 24.5 31.5 22.8 11.5 1.80 2.7 % 35043 Konecranes 38.15 0.9 % 32.6 % Lisää 44.50 16.6 % 16.8 12.3 14.0 10.5 2.2 1.40 3.7 % 3010 LeadDesk 25.90 3.6 % -26.0 % Lisää 27.00 4.2 % 82.3 151.2 54.8 73.8 9.8 0.00 0.0 % 135 Lehto Group 1.64-0.7 % 21.8 % Vähennä 1.60-2.7 % 43.8 24.0 13.1 11.1 1.1 0.00 0.0 % 143 Loudspring 0.31 2.6 % -31.5 % Vähennä 0.32 2.2 % neg. neg. neg. neg. 1.5 0.00 0.0 % 13 Marimekko 56.40-1.2 % 23.8 % Lisää 62.00 9.9 % 25.1 19.1 25.8 19.5 7.3 1.60 2.8 % 457 Martela 3.09-1.9 % 0.0 % Vähennä 3.20 3.6 % neg. 80.1 11.0 7.9 1.1 0.00 0.0 % 12 Metso Outotec 9.41 2.0 % 15.2 % Lisää 11.30 20.0 % 22.3 18.9 16.5 12.8 3.5 0.25 2.7 % 7791 Metsä Board 10.13-0.8 % 17.5 % Vähennä 10.00-1.3 % 13.6 11.3 17.1 13.4 2.3 0.30 3.0 % 3601 Musti Group 31.84 3.7 % 29.7 % Lisää 31.00-2.6 % 41.5 34.2 34.5 26.3 6.4 0.49 1.5 % 1067 Neste 52.20 1.3 % -11.8 % Vähennä 50.00-4.2 % 36.5 26.3 24.3 20.2 6.1 0.85 1.6 % 40081 Next Games 2.21 6.0 % 5.5 % Myy 1.60-27.8 % neg. neg. neg. neg. 3.2 0.00 0.0 % 66 Nightingale Health 5.34 2.9 % 3.8 % Osta 7.00 31.0 % neg. neg. neg. neg. 2.8 0.00 0.0 % 323 Nixu 9.04 1.1 % -6.0 % Lisää 11.50 27.2 % 77.0 58.2 33.4 26.3 4.6 0.00 0.0 % 66 NoHo Partners 8.42 1.3 % 4.5 % Vähennä 8.50 1.0 % neg. neg. 14.9 20.2 2.5 0.00 0.0 % 161 Nokia Corporation 4.20 0.4 % 33.2 % Lisää 4.50 7.2 % 17.1 15.7 14.6 11.0 1.8 0.00 0.0 % 23630 Nokian Renkaat 32.14 1.5 % 11.5 % Lisää 33.00 2.7 % 17.5 14.6 15.5 11.7 2.6 1.40 4.4 % 4442 Nurminen Logistics 0.91 1.1 % 104.0 % Myy 0.35-61.5 % neg. 37.1 neg. 34.1 20.5 0.00 0.0 % 67 Oma Säästöpankki 12.25 0.0 % 15.6 % Osta 15.00 22.4 % 9.9-9.2-1.0 0.35 2.9 % 362 Oriola 1.85 0.1 % -2.7 % Vähennä 1.90 2.7 % 25.0 22.1 20.2 15.2 2.0 0.07 3.8 % 335 Orion 36.92 0.5 % -1.6 % Lisää 38.00 2.9 % 25.8 19.5 23.6 17.9 7.2 1.50 4.1 % 5185 Orthex 9.88 0.8 % 33.2 % Lisää 11.00 11.3 % 18.1 17.9 16.8 13.7 5.3 0.24 2.4 % 175 Outokumpu 4.64-0.9 % 44.1 % Vähennä 5.50 18.6 % 9.6 8.5 11.2 9.1 0.7 0.05 1.1 % 1910 Ovaro Kiinteistösijoitus 3.66 0.3 % -12.0 % Vähennä 3.80 3.8 % neg. neg. neg. neg. 0.6 0.00 0.0 % 33 Panostaja 0.74 1.4 % -2.1 % Vähennä 0.72-2.7 % neg. 154.0 neg. 31.5 1.0 0.03 4.1 % 38 Pihlajalinna 11.30 0.7 % 20.5 % Lisää 12.50 10.6 % 15.6 16.1 14.8 14.6 2.1 0.24 2.1 % 255
Yhtiö Kurssi Muutos 2021 Suositus Tavoite Potentiaali P/E 21 EV/EBIT 21 P/E 22 EV/EBIT 22 P/B 21 Osinko 21e Tuotto-% MCAP Piippo 3.80-0.5 % 20.3 % Myy 3.00-21.1 % 21.7 16.5 14.2 13.0 0.7 0.10 2.6 % 4 Ponsse 43.85 0.1 % 50.2 % Vähennä 45.50 3.8 % 17.4 13.1 15.6 11.4 4.0 1.05 2.4 % 1228 PunaMusta Media 6.75 0.0 % 21.6 % Vähennä 5.80-14.1 % 13.1 106.7 23.3 20.8 1.7 0.15 2.2 % 84 Qt Group 95.80 0.8 % 66.3 % Lisää 105.00 9.6 % 111.5 90.7 61.8 48.8 39.4 0.51 0.5 % 2373 Raisio Vaihto-osake 4.20 0.8 % 31.5 % Vähennä 3.70-11.8 % 34.3 22.8 29.5 22.2 2.5 0.13 3.1 % 664 Rapala VMC 8.14 0.5 % 86.7 % Lisää 9.00 10.6 % 17.4 13.5 16.1 11.8 2.0 0.10 1.2 % 313 Raute 22.70 0.9 % 0.0 % Lisää 25.00 10.1 % 30.3 19.0 12.6 9.1 2.4 0.90 4.0 % 96 Reka Industrial 4.29 1.9 % 21.9 % Myy 3.50-18.4 % 14.7 10.0 11.5 9.3 2.0 0.05 1.2 % 25 Relais Group 17.90-0.3 % 21.8 % Vähennä 18.00 0.6 % 14.9 23.0 13.4 17.6 4.2 0.40 2.2 % 319 Remedy Entertainment 46.95 0.3 % 20.4 % Lisää 50.00 6.5 % 50.6 35.6 52.3 36.7 7.1 0.20 0.4 % 613 Revenio Group 60.15 1.4 % 19.6 % Lisää 65.00 8.1 % 72.4 62.1 57.9 46.0 19.6 0.40 0.7 % 1598 Rovio 6.72 0.1 % 6.6 % Osta 8.00 19.0 % 18.6 10.3 20.3 10.3 2.7 0.12 1.8 % 494 Rush Factory Plc 2.42 1.3 % 7.1 % Lisää 2.70 11.6 % 20.2 17.6 6.3 4.8 17.2 0.00 0.0 % 5 Sampo 39.29 0.0 % 13.7 % Osta 44.00 12.0 % 13.5 11.2 13.6 11.1 1.8 1.90 4.8 % 21819 Sanoma 13.84 1.5 % 0.7 % Lisää 15.00 8.4 % 19.7 18.7 17.3 15.7 3.2 0.54 3.9 % 2256 Scanfil 7.40 0.0 % 13.5 % Lisää 8.60 16.2 % 14.5 11.4 13.4 10.1 2.3 0.19 2.6 % 477 Sievi Capital 1.36 3.8 % 25.6 % Lisää 1.55 14.3 % 7.9 5.8 8.9 6.3 0.9 0.05 3.7 % 78 Siili Solutions 15.22 1.7 % 14.9 % Vähennä 17.50 15.0 % 14.1 16.2 12.7 12.9 4.0 0.34 2.2 % 106 Sitowise Group 8.76-1.6 % 6.7 % Lisää 9.30 6.2 % 28.8 18.2 19.6 15.9 2.7 0.12 1.4 % 308 Solteq 5.80 1.0 % 107.1 % Osta 7.00 20.7 % 18.9 14.4 14.8 11.3 3.8 0.10 1.7 % 111 Soprano 0.37 0.0 % -5.6 % Myy 0.30-18.5 % 49.6 36.2 19.3 21.5 2.3 0.00 0.0 % 7 Sotkamo Silver (SEK) 2.71-1.5 % -13.6 % Lisää 3.50 29.2 % 46.7 20.2 9.8 8.5 2.0 0.00 0.0 % 545 SRV Group 0.64-0.5 % 6.9 % Vähennä 0.70 10.2 % 20.9 17.9 9.6 11.1 0.9 0.00 0.0 % 166 SSH Communications Security 2.32 0.9 % 36.9 % Myy 1.60-31.0 % neg. neg. 493.5 41.5 19.6 0.00 0.0 % 90 Stora Enso 15.06-1.4 % -3.7 % Vähennä 15.50 2.9 % 14.9 17.9 16.0 13.3 1.3 0.40 2.7 % 11880 Suominen 5.67-0.2 % 11.6 % Lisää 6.25 10.2 % 12.2 9.1 13.9 9.4 2.0 0.22 3.9 % 325
Yhtiö Kurssi Muutos 2021 Suositus Tavoite Potentiaali P/E 21 EV/EBIT 21 P/E 22 EV/EBIT 22 P/B 21 Osinko 21e Tuotto-% MCAP Taaleri 11.85 0.4 % 45.9 % Lisää 12.50 5.5 % 21.6 2.1 23.7 13.3 1.4 1.40 11.8 % 341 Talenom 13.84 1.3 % -8.0 % Vähennä 14.00 1.2 % 51.7 41.4 40.2 32.6 16.2 0.16 1.2 % 614 Tallink Grupp 0.72 0.3 % -2.7 % Lisää 0.80 11.4 % neg. 5691.5 13.4 20.4 0.8 0.00 0.0 % 480 Tecnotree 0.89 5.8 % 26.3 % Osta 0.92 3.5 % 14.4 10.4 12.2 8.1 6.7 0.00 0.0 % 251 Teleste 6.30-2.2 % 40.3 % Lisää 6.10-3.2 % 20.6 10.8 15.3 11.9 1.7 0.15 2.4 % 114 Telia Company (SEK) 37.70 0.6 % 11.0 % Lisää 40.00 6.1 % 20.2 13.0 16.9 18.5 2.3 2.00 5.3 % 154158 Terveystalo 11.58 0.9 % 15.3 % Lisää 13.00 12.3 % 19.6 18.3 18.9 17.1 2.3 0.30 2.6 % 1482 TietoEVRY 26.52 0.8 % -1.3 % Osta 34.00 28.2 % 11.3 10.8 10.3 11.3 1.9 1.35 5.1 % 3140 Tikkurila 33.90 3.2 % 35.9 % Pidä 34.00 0.3 % 29.6 23.4 30.7 21.8 6.5 0.00 0.0 % 1495 Titanium 13.25 0.4 % 2.3 % Vähennä 14.00 5.7 % 12.6 10.7 11.6 9.5 5.8 0.91 6.9 % 136 Tokmanni Group 22.82 0.9 % 40.5 % Osta 25.00 9.6 % 17.9 15.8 16.3 14.6 5.5 0.90 3.9 % 1343 United Bankers 13.00-1.1 % 21.5 % Vähennä 11.00-15.4 % 18.9 13.2 15.5 10.5 3.4 0.55 4.2 % 136 UPM-Kymmene 32.16-0.3 % 5.5 % Lisää 34.00 5.7 % 18.9 16.1 18.9 16.2 1.8 1.30 4.0 % 17157 Uutechnic Group 0.60 0.0 % -0.3 % Vähennä 0.60 0.3 % 18.4 14.0 14.7 11.4 2.5 0.01 1.7 % 33 Vaisala 35.00-0.4 % -13.3 % Vähennä 32.00-8.6 % 29.4 27.6 28.3 24.7 5.8 0.63 1.8 % 1275 Valmet 34.99 0.9 % 49.8 % Lisää 36.00 2.9 % 17.3 12.5 16.4 11.6 4.0 1.05 3.0 % 5230 Verkkokauppa.com 8.71 0.6 % 22.3 % Lisää 9.30 6.8 % 22.6 16.3 20.6 14.7 10.4 0.25 2.9 % 392 Viafin Service 16.70 1.2 % 5.0 % Vähennä 17.00 1.8 % 18.4 12.2 17.3 10.8 2.9 0.40 2.4 % 59 Vincit 9.34 0.4 % 30.1 % Vähennä 11.50 23.1 % 16.9 15.2 14.5 11.9 4.2 0.20 2.1 % 113 Wulff Group 4.15 1.5 % 28.1 % Osta 5.00 20.5 % 13.8 5.2 8.7 7.2 1.3 0.13 3.1 % 28 Wärtsilä 10.60 0.6 % 30.0 % Vähennä 10.00-5.6 % 25.8 18.6 20.6 14.9 2.7 0.30 2.8 % 6269 YIT Corporation 5.27-0.6 % 6.9 % Lisää 5.70 8.2 % 12.1 12.6 9.9 9.9 1.0 0.20 3.8 % 1101
Palkinnot 2020, 2019, 2018, 2017, 2016, 2012 Juha Kinnunen 2020, 2019, 2018, 2016, 2012 Sauli Vilén 2020, 2019, 2018, 2016, 2015 Antti Viljakainen 2019, 2017, 2016, 2014 Mikael Rautanen 2020, 2019, 2017 Petri Kajaani 2020, 2019 Joni Grönqvist 2020, 2018 Erkki Vesola 2020 Petri Gostowski 2020 Atte Riikola 2020 Olli Koponen
Yhteystiedot Aapeli Pursimo aapeli.pursimo@inderes.fi +358 40 719 6067 Antti Luiro antti.luiro@inderes.fi +358 50 571 4893 Antti Viljakainen Pääanalyytikko antti.viljakainen@inderes.fi +358 44 591 2216 Atte Riikola atte.riikola@inderes.fi +358 44 593 4500 Erkki Vesola erkki.vesola@inderes.fi +358 50 549 5512 Joni Grönqvist joni.gronqvist@inderes.fi +358 40 515 3113 Joonas Korkiakoski joonas.korkiakoski@inderes.fi +358 40 182 8660 Juha Kinnunen Osakestrategi, analyytikko juha.kinnunen@inderes.fi +358 40 778 1368 Marianne Palmu Ekonomisti, Aamukatsauksen tuottaja marianne.palmu@inderes.fi +358 50 339 1521 Matias Arola matias.arola@inderes.fi +358 40 935 3632 Mikael Rautanen Toimitusjohtaja, analyytikko mikael.rautanen@inderes.fi +358 50 346 0321 Olli Koponen olli.koponen@inderes.fi +358 44 274 9560 Olli Vilppo olli.vilppo@inderes.fi +358 40 761 9380 Petri Gostowski petri.gostowski@inderes.fi +358 40 821 5982 Petri Kajaani petri.kajaani@inderes.fi +358 50 527 8680 Rane Robotti Roboanalyytikko (huollossa) info@inderes.fi +358 10 219 4690 Sauli Vilén Pääanalyytikko sauli.vilen@inderes.fi +358 44 025 8908 Thomas Westerholm thomas.westerholm@inderes.fi +358 50 5412 211