Jäkäläbioindikaattoritutkimus

Jäkäläbioindikaattoritutkimus Kuopion kaupungin ilmanlaatua mittaava jäkäläbioindikaattoritutkimus vuonna 2013 Kuopiossa 27.12.2013 Eerikki Rundgren

SISÄLLYS TIIVISTELMÄ 1. JOHDANTO 2. JÄKÄLÄT ILMANLAADUN ILMENTÄJINÄ 3. TUTKIMUSALUE 3.1. Tutkimusalueen yleiskuvaus 3.2. Tutkimusalueen ilmanlaatu 3.2.1. Päästöt Kuopion seudulla 1989-2007 3.2.2. Kuopiossa tehdyt ilmanlaatumittaukset 3.2.3. Ilmanlaatu valtakunnallisilla tausta-asemilla 4. TUTKIMUSAINEISTO JA -MENETELMÄT 4.1. Tutkimusalue ja havaintoalat 4.2. Tutkimusmenetelmät 4.2.1. Maastotöiden ajankohta 4.2.2. Mäntyjen runkojäkälien kartoittaminen 5. TULOKSET 5.1. Sormipaisukarpeen ja luppojen peittävyys sekä seinäsuomujäkälän ja levän esiintymisen yleisyys 5.2. Runkojäkälien lajimäärät 5.3. IAP-indeksi 5.4. Sormipaisukarpeen vaurioaste ja yleinen vaurioaste 6. TULOSTEN TARKASTELU 6.1. Jäkäläkartoituksen virhelähteet ja luotettavuus 6.2. Taustamuuttujien vaikutus 6.3. Vertailu Kuopiossa aikaisemmin tehtyihin tutkimuksiin 6.4. Vertailu muualla Suomessa tehtyihin tutkimuksiin 6.5. Vertailu Kuopiossa tehtyihin ilmanlaatumittauksiin 7. JOHTOPÄÄTÖKSET KIITOKSET LÄHTEET LIITTEET Kansilehden kuvassa näkymä Puijon tornista Kallavedelle

TIIVISTELMÄ Kuopion kaupungin alueella on tehty ilmanlaadun bioindikaattoritutkimuksia vuosien 1976 ja 1999 välillä yhteensä viisi kertaa. Vuonna 2013 kaupunki-ilmanlaatua mittaava jäkäläbioindikaattoritutkimus tehtiin neljää alaa lukuunottamatta samoilla 50 havaintoalalla, joilla edellinen tutkimus oli tehty neljätoista vuotta aiemmin vuonna 1999. Tutkimuksessa käytettiin myös pääosin samoja menetelmiä kuin vuosina 1999 ja 1996, jolloin tutkimusalue ja havaintoalat perustettiin. Havaintoaloilta laskettiin runkojäkälien lajimäärät sekä sormipaisukarpeen ja luppojen pistefrekvenssit eli peittävyys. Näiden lisäksi arvioitiin sormipaisukarpeen vaurioaste sekä kaikkien muiden mäntyjen rungoilla esiintyvien jäkälälajien yleinen vaurioaste. Jäkäläkartoituksen aineistosta laskettiin myös kullekin havaintoalalle jäkälälajien runsautta ja monipuolisuutta kuvaava IAP-indeksi. Ilman epäpuhtauksille herkkien luppojen peittävyys on pienentynyt yhtä havaintoalaa lukuunottamatta kaikilla niillä aloilla, joissa sitä vuonna 1999 esiintyi. Vaikka muutokset ovat pieniä, on suunta alaspäin kuitenkin selvä. Ilman epäpuhtauksista hyötyvä seinäsuomujäkälä sen sijaan on yleistynyt entisestään eikä vuoden 2013 tutkimuksessa ollut ainuttakaan havaintoalaa missä sitä ei olisi esiintynyt. Seinäsuomujäkälä on runsastunut vuoden 1999 tutkimukseen verrattuna niin paljon, että se on jo tuhka- ja harmaatyvikarpeita yleisempää. Naavat sitä vastoin ovat vähentyneet selvästi kuten kelta- ja harmaaröyhelökin, ruskoröyhelö on hävinnyt kokonaan. Jäkälälajien lukumäärä sekä jäkälälajien runsautta ja monipuolisuutta kuvaava IAP-indeksi ovat molemmat selvästi pienentyneet edelliseen vuoden 1999 tutkimukseen verrattuna. Kuopiossa tehdyt seuranta- ja mittaustulokset osoittavat kuitenkin päästömäärissä tapahtuneen huomattavaa vähenemistä ja tätä kautta myös ilmanlaadun parantuneen. Vaikka kehitys onkin ollut tältä osin suotuisaa, se ei ole ollut kuitenkaan sikäli riittävää, että ilman epäpuhtauksista kärsivät jäkälät olisivat elpyneet. Ilman epäpuhtauksille herkät jäkälälajit eivät ole runsastuneet edellisestä vuoden 1999 tutkimuksesta vaan päinvastoin vähentyneet. Runsas ja hyvin voipa jäkälälajisto kertoo paitsi hyvästä ilmanlaadusta niin myös rikkaasta ja monimuotoisesta luonnosta. Tämä tutkimus osoittaa ainakin mäntyjen runkojäkälälajiston osalta luonnon monimuotoisuuden köyhtyneen Kuopion kaupunkialueella. Ilman epäpuhtauksille herkkien jäkälälajien selvä väheneminen viimeisen neljäntoista vuoden aikana on osoitus tästä.

1. JOHDANTO Ilman saastumisesta johtuva jäkäläaution syntyminen todettiin Helsingissä jo vuonna 1933. Parikymmentä vuotta myöhemmin selvisi mille nimenomaisille saasteille jäkälät ovat herkkiä. 1970-luvulta eteenpäin Suomessa on tehty ilmanlaadun bioindikaattoritutkimuksia männyn runkojäkälillä. Suomen standardisoimisliiton hyväksymän standardi SFS 5670 mukaisia jäkäläbioindikaattoritutkimuksia Suomessa on tehty vuodesta 1990 eteenpäin. Kuopion kaupungin alueella on tehty ilmanlaadun bioindikaattoritutkimuksia vuodesta 1976 lähtien (Takala & Olkkonen 1976, Jetsu 1987, Tynnyrinen & Holopainen 1987, Niskanen & Ellonen 1997, Niskanen & Ellonen 1999). Ilman laadun indikaattoreina on käytetty mäntyjen runkojäkäliä, mäntyjen kuntoa sekä mäntyjen neulasten kemiallista koostumusta. Vuoden 2013 ilmanlaadun jäkäläbioindikaattoritutkimus tehtiin neljää alaa lukuunottamatta samoilla 50 havaintoalalla, joilla edellinen tutkimus oli tehty neljätoista vuotta aiemmin vuonna 1999. Tutkimuksessa käytettiin myös pääosin samoja menetelmiä kuin vuosina 1999 ja 1996, jolloin tutkimusalue ja havaintoalat perustettiin. Havaintoaloilta laskettiin runkojäkälien lajimäärät sekä sormipaisukarpeen ja luppojen pistefrekvenssit. Näiden lisäksi arvioitiin sormipaisukarpeen vaurioaste sekä kaikkien muiden mäntyjen rungoilla esiintyvien jäkälälajien yleinen vaurioaste. Jäkäläkartoituksen aineistosta laskettiin myös kullekin havaintoalalle jäkälälajien runsautta ja monipuolisuutta kuvaava IAP-indeksi. Mitä suuremman arvon indeksi saa, sitä monipuolisempi havaintoalan jäkälälajisto on ja sitä enemmän sillä esiintyy ilman epäpuhtauksille herkkiä lajeja. Tutkimuksen teki Eerikki Rundgren luontokartoittajan erikoisammattitutkinnon opinnäytetyönä. Tutkimusta varten Rundgren sai käyttöönsä aiemmat tutkimukset vuosilta 1996 ja 1999 Kuopion kaupungin kaupunkiympäristön palvelualueelta. Tämän tutkimuksen maastotyöt on tehty aikavälillä 15.4. - 29.7.2013 ja tutkimusraportti laadittu syksyllä 2013. 2. JÄKÄLÄT ILMANLAADUN ILMENTÄJINÄ Jäkälät koostuvat symbioosissa elävistä lehtivihreättömästä sieniosakkaasta ja yhteyttävästä leväosakkaasta. Ne menestyvät hyvin niukkaravinteisissa ja kuivissa elinympäristöissä, missä useimmat kasvit eivät selviä. Jäkälille ominaisesta löyhärakenteisesta sekovarresta puuttuu kuitenkin suojaa antava pintasolukerros.

Puiden rungoilla kasvavat epifyytti- eli runkojäkälät ovat herkkiä ilman epäpuhtauksille, sillä ne ottavat kaikki tarvitsemansa ravinteet ja veden suoraan ilmasta, sadevedestä tai runkovalunnasta. Ilman epäpuhtaudet pääsevät kiinnittymään suoraan jäkälän sieniosakkaan soluseinämien proteiineihin. Ilman epäpuhtauksien vaikutukset näkyvät jäkälissä silmin havaittavina morfologisina tai kemiallisina muutoksina, jäkäläyhteisöjen lajikoostumuksen muutoksina sekä jäkälälajien peittävyyden muutoksina. Jäkäläyhteisöjen lajikoostumuksen ja peittävyyden muutokset tarkoittavat herkkien lajien vähenemistä ja lopulta jopa häviämistä puiden rungoilta. Jotkin jäkälälajit - kuten naavat ja lupot - ovat huomattavasti herkempiä kuin useammat muut ja katoavat ilman epäpuhtauksien kuormittamilta alueilta ensimmäisinä. Kestävät lajit - kuten seinäsuomujäkälä - sen sijaan jopa hyötyvät tiettyyn pisteeseen saakka kuormituksesta ja valtaavat herkemmiltä lajeilta vapautunutta elintilaa. Jäkälälajeista sormipaisukarve on hyvä ilmanlaadun indikaattori, sillä se kestää suuriakin määriä ilman epäpuhtauksia, mutta indikoi niitä selvästi havaittavilla morfologisilla muutoksilla. Taulukossa 1 on esitetty standardin 5670 mukaisissa tutkimuksissa käytetyt jäkälälajit ja -lajiryhmät sekä niiden herkkyydet rikkidioksidille. Taulukko 1. Standardin 5670 jäkälälajit ja -lajiryhmät sekä niiden herkkyydet rikkidioksidille (jatkossa käytetään pääsääntöisesti suomenkielisiä nimiä). Herkkyys Laji (tieteellinen nimi) Laji (suomenkielinen nimi) kestävät ja hyötyvät: Algae + Scoliciosporum leväpeite Hypocenomyce scalaris seinäsuomujäkälä melko kestävät: Hypogymnia physodes sormipaisukarve Parmeliopsis ambiqua keltatyvikarve Tuckermannopsis chlorophylla ruskoröyhelö Vulpicida pinastri keltaröyhelö melko herkät: Parmeliopsis hyperopta harmaatyvikarve Imshaugia aleurites tuhkakarve Platismatia glauca harmaaröyhelö Pseudevernia furfuracea hankakarve Parmelia sulcata raidanisokarve herkät: Bryoria sp. lupot Usnea sp. naavat

Muutokset jäkälälajistossa ja yksittäisissä jäkälälajeissa voivat ilmetä nopeasti varsinkin suurissa ilman epäpuhtauspitoisuuksissa. Usein vaikutukset näkyvät vielä vuosienkin päästä vaikka kuormitus olisikin vähentynyt, koska jäkälät ovat hyvin hidaskasvuisia ja vaikutukset saattavat välittyä niihin myös kasvualustan muutosten kautta. 3. TUTKIMUSALUE 3.1. Tutkimusalueen yleiskuvaus Tutkimusalue kuuluu Etelä-Suomen metsäkasvillisuusvyöhykkeeseen ja on aika lailla keskellä Pohjois-Savon eli Kuopion lehtokeskusta. Tämä näkyy ympäröiviä alueita huomattavasti rehevämpänä metsäkasvillisuutena. Soita on vähän ja ne ovat pienialaisia mutta reheviä suotyyppejä kuten lettoja esiintyy jonkin verran. Vaikka tutkimusalue sijaitsee eteläboreaalisessa ilmastovyöhykkeessä, ovat sääolot Kuopion seudulla kuitenkin huomattavan mantereiset mikä näkyy muun muassa suurena vuotuisten lämpötilojen vaihteluna. Toisaalta Kallaveden lähialueilla vuoden lämpösumma on paljon suurempi mitä ympäröivillä alueilla. Kuopiossa vallitsevat etelänpuoleiset tuulet. Vuotuinen sademäärä on vajaat 600 mm, josta noin 60 % sataa vetenä ja loput lumena. Pienilmastolliset erot ovat kuitenkin suuria johtuen maastonmuotojen vaihtelevuudesta. Varsinkin korkeat yli 200 metriin yltävät mäenlaet ovat alttiita Kallavedeltä puhaltaville tuulille. Kuopion kaupunki on maamme kahdeksanneksi suurin kaupunki 105 000 asukkaalla. Kaupungin asukkaista peräti 85 % asuu keskustassa tai sen tiiviisti rakennetuissa lähiöissä väestötiheyden ollessa 62 asukasta/km². Kaikkiaan Kuopion talous- ja vaikutusalueella elää yli 600 000 ihmistä. Kaupungin asutusalueiden halki kulkeva valtatie 5 on Kuopion talousalueen ja Pohjois-Savon maakunnan ohella yksi maamme vilkkaimmin liikennöidyistä tieväylistä. Myös Savon rautatie kulkee kaupungin halki ja Saimaan syväväylä tulee aivan keskustan tuntumassa olevaan satamaan. Kuopion elinkeinorakenne on monipuolinen käsittäen myös teollisuutta kuten sellutehtaan. Keskeisellä kaupunkialueella jopa 90 % julkisista tiloista, yrityksistä ja kotitalouksista lämpenee kaukolämmöllä, joka tuotetaan turpeella, raskaalla polttoöljyllä ja kivihiilellä. Vuonna 2012 kaukolämpöä atettiin tuottaa myös puulla.

3.2. Tutkimusalueen ilmanlaatu Kuopiossa asutus, liikenne, elinkeinot ja energiantuotanto aiheuttavat ilmanpäästöjä, jotka vaikuttavat kaupunkialueen ilman laatuun. Eri päästölähteiden aiheuttamissa ilmanpäästöissä ja niiden vaikutuksesta kaupungin ilmanlaatuun on tapahtunut kuitenkin huomattavia muutoksia viime vuosikymmenien aikana. Kuopion kaupungin ympäristöpalveluiden ilmanlaaturaportin mukaan vuonna 2012 Kuopion kaupunkialueen ilmanlaatu oli ilmanlaatuindeksillä kuvattuna pääosan vuotta hyvä tai tyydyttävä. Eniten ilmanlaatua heikensivät maalis-huhtikuun katupölyjakso sekä tammi-helmikuun pakkasjaksot. Sorsasalossa valtatie 5:n rakennustyöt heikesivät ilmanlaatua keväällä ja kesällä. 3.2.1. Päästöt Kuopion seudulla 1989-2007 Vuonna 2007 rikkidioksidipäästöt olivat noin 85 % pienemmät verrattuna tilanteeseen 1980-90 -lukujen taitteessa. Päästöt vähenivät kertaheitolla vuonna 1991, kun Savon Sellu Oy:n kartonkitehtaalla otettiin käyttöön savukaasupesuri. Tämän jälkeen suurin yksittäinen rikkidioksidipäästölähde on ollut Kuopion Energia Oy:n Haapaniemen voimalaitokset. Typen oksidien päästöissä tapahtui selvää laskua vielä 1990-luvun alkupuolella. Tämän jälkeen lasku on taittunut ja hetkittäin päästöt ovat jopa lisääntyneet. Suurimmat typen oksidien päästölähteet vuosien 1989-2007 välillä ovat olleet tieliikenne, Haapaniemen voimalaitokset, Savon Sellun tehdas sekä työ- ja maatalouskoneet. Tieliikenteen päästöt ovat vähentyneet kun taas Haapaniemen voimalaitoksissa päästöissä on ollut suuria vuosittaisia vaihteluja eikä selvää laskua ole tapahtunut. Hiukkaspäästöt pienenivät 1990-luvun alussa puoleen entisestä, kun Sasmo Levy Oy:n Särkilahden lastulevy- ja vaneritehdas lopetti toimintansa vuonna 1990. Tämän jälkeen päästöissä ei ole tapahtunut yhtä suurta muutosta vaikka päästöissä onkin ollut huomattavia eroja vuosien välillä. Suurimmat päästölähteet 1990- ja 2000-luvuilla ovat olleet Savon Sellun tehdas sekä erilaiset hajapäästölähteet kuten kiinteistökohtainen lämmitys. Hiilivetypäästöt ovat vähentyneet tasaisesti ollen vuonna 2007 vajaat 10 % pienemmät verrattuna vuoteen 1989. Liikenteen päästöt ovat tänä aikana puolittuneet, mutta kun esimerkiksi työ- ja maatalouskoneiden päästöt ovat kasvaneet, ei muutos kokonaispäästöjen osalta ole tämän suurempi. Hiilimonoksidipäästöissä on vuosien 1989 ja 2007 välisenä aikana tapahtunut ainoastaan muutaman prosenttiyksikön muutos pienempään. Tieliikenteen päästöt ovat vähentyneet noin 50 % mutta muualla kehitys ei ole ollut yhtä suotuisaa. Tieliikenteen jälkeen suurimmat päästöt vuonna 2007 aiheutuivat työ- ja maatalouskoneista sekä kiinteistökohtaisesta lämmityksestä.

3.2.2. Kuopiossa tehdyt ilmanlaatumittaukset Kuopion kaupunki on tehnyt ilmanlaadun mittauksia vuodesta 1984 alkaen. Kiinteät mittausasemat ovat 1990- ja 2000-luvuilla sijainneet Kasarmipuistossa, Maaherrankadulla, Sorsasalossa, Petosella ja Itkonniemessä sekä vuodesta 2010 myös Tasavallankadulla. Jatkuvasti mitattavia epäpuhtauksia ovat olleet rikkidioksidi, typenoksidit, hiilimonoksidi, otsoni, pelkistyneet rikkiyhdisteet, kokonaisleijuma, hengitettävät hiukkaset sekä pienhiukkaset. Sorsasalon mittausasemalla mitatut rikkidioksidipitoisuuden vuosikeskiarvot ovat olleet raja-arvotasoa pienempiä koko mittausajan. 1990-luvun alussa vuosikeskiarvot putosivat kolmannekseen entisestä, kun Savon Sellu Oy:n tehtaassa otettiin käyttöön rikkipesurit. 2000-luvulla rikkidioksidipitoisuuksissa ei ole tapahtunut huomattavia muutoksia. Typpidioksidin nykyinen vuosiraja-arvo 40 ug/m³ ja vuorokausiraja-arvo 70 ug/m³ ylittyivät selvästi 1990-luvun alussa Kasarmipuiston mittausasemalla. Tästä vuosiarvot ovat pienentynyt alle puoleen tultaessa vuoteen 2007. Maaherrankadulla 2000-luvulla mitatut arvot olleet samaa luokkaa kuin Kasarmipuiston mittausasemalla. Kuopion mittausasemien antamat tulokset päivittyvät reaaliajassa Ilmatieteen laitoksen ylläpitämään valtakunnalliseen ilmanlaatuportaaliin. Kuluvana vuonna (tilanne 12.10.2013) on eniten ylityksiä tapahtunut hengitettäville hiukkasille asetetussa vuorokausiraja-arvossa. Ylitykset ovat tapahtuneet keväällä katupölyaikaan Maaherrankadun ja Tasavallankadun mittausasemilla sekä keväästä alkaen lähes yhtämittaisesti Sorsasalon mittausasemalla. 3.2.3. Ilmanlaatu valtakunnallisilla tausta-asemilla Ilmatieteen laitoksen tausta-asemilla Ähtärissä ja Hailuodossa lähes kaikkien ilman epäpuhtauksien pitoisuudet ovat vähentyneet voimakkaasti 1980-luvun alusta nykytilaan verrattuna. Epäpuhtauksien pitoisuudet vähenivät vielä 1990-luvullakin mutta 2000-luvulla lasku on tasaantunut. 4. TUTKIMUSAINEISTO JA -MENETELMÄT 4.1. Tutkimusalue ja havaintoalat Vuonna 1996 perustetun tutkimusalueen havaintoalat levittäytyvät noin 9 x 18 km laajuiselle alueelle havaintoalojen keskipisteen sijaitessa lähellä Kuopion kaupungin keskustaa. Eteläisimmät havaintoalat sijaitsevat Petosessa ja pohjoisimmat Sorsasalossa, läntisimmät Neulamäessä ja itäisimmät Itkonniemessä.

Vuoden 2013 tutkimusaineisto kerättiin samalta alueelta ja neljää alaa lukuunottamatta myös samoilta 50:ltä havaintoalalta kuin vuonna 1999. Vuoden 1999 tutkimuksen havaintoalat olivat yhtä lukuunottamatta samoja kuin vuonna 1996 tehdyssä tutkimuksessa. Tutkimuksessa jouduttiin perustamaan neljä uutta havaintoalaa, sillä vuoden 1999 aloista yhtä ei löytynyt ja kolme oli jäänyt erilaisten rakennustöiden alle. Uudet alat sijaitsevat havaintolaa 44(b) lukuunottamatta alle puolen kilometrin päässä entisistä. Uusi havaintoala numero 44(b) sijaitsee noin kilometrin etäisyydellä entisestä alasta. Vuonna 1996 perustetut havaintoalat merkittiin Kuopion opaskarttaan 1:15 000 ja niille laadittiin etsintäohjeet. Havaintoalojen puut merkittiin tyvelle maalatuilla valkoisilla maalitäplillä. Taajama-alueiden ulkopuolella yhteen näytepuuhun maalattiin valkoinen rengas noin 2,5 m korkeudelle havaintoalojen löytämisen helpottamiseksi. Tutkittavat puut numeroitiin (1-5) ja niiden sijainnit merkittiin havaintoalan kaavakkeeseen. Renkaalla merkitty puu numeroitiin ykköseksi ja muut puut kakkosesta viitoseen kiertämällä keskipisteenä toiminut puu numero 1 järjestyksessä vastapäivään. Vuoden 2013 tutkimuksessa havaintoalat etsittiin vuonna 1996 laadittujen ohjeiden perusteella. Havaintoalat löytyivät pääsääntöisesti paremmin kartan ja etsintäohjeen perusteella kuin GPS-koordinaattien, joissa oli pahimmillaan jopa 50-60 metrin heittoja. Havaintoalojen yksittäiset puut saattoi erottaa vielä yllättävän hyvin niihin maalatuista renkaista ja täplistä. Yksittäisistä puista 144 kappaletta 250:stä eli 58 % on täydellä varmuudella samoja kuin vuoden 1999 tutkimuksessa. Uudet puut valittiin alalta sattumanvaraisesti standardin SFS 5670 ohjeen mukaisesti. Vuoden 2013 maastotöiden yhteydessä havaintoalojen sijainti merkittiin 1:50 000 maastokartalle, joka kattaa 14,5 x 21 km suuruisen alueen. Havaintoalojen tarkka sijainti paikannettiin GPS-laitteella ja niille laadittiin myös uudet etsintäohjeet. Yksittäisiä puita ei kuitenkaan merkitty samaan tapaan kuin vuonna 1996. Tutkimuksen 50:stä mäntypuuvaltaisesta havaintoalasta valtaosan eli 44:n metsätyyppi oli mustikkatyypin tuore kangas. Viisi havaintolaa sijaitsi käenkaali-mustikkatyypin lehtomaisella kankaalla ja yksi puistonurmikolla. Kaikki tutkitut yksittäiset puut olivat mäntyjä.

Tutkittujen puiden keskiläpimitta rinnankorkeudelta mitattuna oli 36 senttimetriä. Pienimmillään keskiläpimitta oli 20 ja suurimmillaan 65 senttimetriä. Havaintoaloittain tutkittujen puiden keskiläpimitta vaihteli 27 ja 52 senttimetrin välillä. 4.2. Tutkimusmenetelmät Tutkimuksessa käytettiin pääosin Suomen standardisoimisliiton hyväksymän standardi SFS 5670 mukaista ilmanlaadun bioindikaattoritutkimuksen jäkäläkartoitusta. Vuosien 1996 ja 1999 tapaan tässä tutkimuksessa ei arvioitu kuitenkaan havupuiden harsuuntumista eli neulaskadon määrää eikä otettu näytteitä neulasten rikkipitoisuuksista. 4.2.1. Maastotöiden ajankohta Tutkimuksen maastotyöt tehtiin aikavälillä 15.4. - 29.7.2013 ja niihin käytettiin yhteensä kymmenen työpäivää. Havaintoalaa numero 71(b) lukuunottamatta maastotyöt tehtiin huhti-toukokuussa. Vanha havaintoala 71 on jäänyt rakennustöiden alle ja sille piti hakea uusi. Uuden havaintoalan puut tutkittiin 29.7.2013. Maastotöiden ajankohtaan viikolla 16 lumi peitti vielä paksulti maata. Tämä ei kuitenkaan vaikeuttanut tutkimusta muutoin kuin teki etenemisestä maastossa raskasta. Muuten maastotöitä tehtiin ainoastaan aurinkoisina tai pilvipoutaisina päivinä. Sateella maastotöihin ei lähdetty, jotta olosuhteet olisivat mahdollisimman samankaltaiset koko tutkimuksen ajan. 4.2.2. Mäntyjen runkojäkälien kartoittaminen Havaintoaloilta laskettiin 12:n tutkimuksessa käytetyn jäkälälajin esiintyminen viideltä eri männyltä 50-200 cm:n korkeudelta. Sormipaisukarpeen ja luppojen esiintymisfrekvenssit laskettiin sapluunaruudukolla 1,2 m:n korkeudelta itä-koillisesta ja länsi-lounaasta. Sormipaisukarpeen ja yleinen vaurioaste arvioitiin viisiasteisella luokituksella (taulukko 2).

Taulukko 2. Sormipaisukarpeen ja runkojäkälien yleinen vaurioluokitus standardin 5670 mukaan. Vaurioluokka Sormipaisukarve näkyvät muutokset Yleinen vaurioluokitus näkyvät muutokset I normaali jäkälät terveitä tai lähes terveitä kaikkien lajien ulkonäkö ja kasvu muuttumattomia II lievä vaurio III selvä vaurio IV paha vaurio V kuollut tai puuttuu lievästi kitukasvuisia, lieviä värimuutoksia kitukasvuiset vihertyneitä tai tummuneita tai kumpiakin pieniä, ryppyisiä ja vihertyneitä tai tummuneita tai kumpiakin pensasmaiset kitukasvuisia, lehtimäiset normaaleja pensasmaiset pieniä, lehtimäiset vaurioituneita pensasmaiset puuttuvat, lehtimäiset pahoin vaurioituneita myös lehtimäiset puuttuvat, leväpeitettä voi esiintyä Lajien esiintymisfrekvenssien ja kuntoluokituksen lisäksi jäkäläkartoituksen aineistosta laskettiin kullekin havaintoalalle jäkälälajien runsautta ja monipuolisuutta kuvaava IAP-indeksi (Index of Air Purity eli ilman puhtausindeksi). IAP-indeksillä voidaan esittää eri jäkälälajien esiintymisfrekvenssit yhtenä lukuarvona. Indeksin arvo laskettiin kullekin näytealalle seuraavalla kaavalla: n IAP = ( Q x f ) / 10 1 Q = kunkin jäkäläläjin keskimääräinen seurannaislajien lukumäärä (seurannaislajien runkokohtainen keskiarvo) f = lajin suhteellinen esiintymisfrekvenssi näytealan viidellä rungolla (0-1) n = jäkälälajien lukumäärä havaintoalalla (10) IAP-indeksi ottaa huomioon eri jäkälälajien herkkyyden ilmansaasteille sekä jäkälien runsauden. Mitä suuremman arvon indeksi saa sitä monipuolisempi havaintoalan jäkälälajisto on ja sitä enemmän sillä esiintyy ilman epäpuhtauksille herkkiä lajeja. Jäkäläautiolla indeksi saa arvon 0 kun puhtailla alueilla indeksin arvot ovat yli 3. Tutkimuksen IAP-indeksi on laskettu käyttäen kymmentä standardin SFS 5670 mukaista indikaattorilajia. Laskennasta on jätetty pois seinäsuomujäkälä (Hypocenomyce scalaris) ja levät (Algae sp.) sekä vihersukkulajäkälät (Scoliciosporum sp), jotka hyötyvät kuormituksesta.

IAP-indeksin laskennassa käytetyt seuralaislajien lukumäärät poikkeavat eri tutkimuksissa toisistaan, minkä vuoksi niiden vertailu on usein vaikeaa ellei peräti mahdotonta. Tässä selvityksessä käytetyt seuralaislajien lukumäärät on laskettu Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan vuoden 2000 bioindikaattoritutkimuksen 6230 mäntyä käsittävästä aineistosta. Tutkimuksessa kullekin havaintoalalle laskettiin myös ilman epäpuhtauksista kärsivien jäkälälajien lajimäärä. Havaintoalakohtaisia lajimääriä laskettaessa ei huomioitu ilman epäpuhtauksista hyötyviä seinäsuomujäkälää, levää ja vihersukkulajäkälää, joten lajeja saattoi olla enimmillään 10. Puhtailla alueilla jäkälälajeja on yleensä kuormittuneita alueita enemmän joten havaintoalan ja koko tutkimusalueen ilmanlaatua voidaan luokitella myös lajilukumäärän perusteella (taulukko 3). Taulukko 3. Jäkälälajiston luokitus lajilukumäärän perusteella Lajilukumäärä Lajiston kuvaus 0-1 erittäin selvästi köyhtynyt 2-3 selvästi köyhtynyt 4-5 köyhtynyt 6-7 lievästi köyhtynyt 8 - enemmän normaali jäkälälajisto 5. TULOKSET 5.1. Sormipaisukarpeen ja luppojen peittävyys sekä seinäsuomujäkälän ja levän esiintymisen yleisyys Sormipaisukarpeen peittävyys on kasvanut selvästi 30:lla havaintoalalla ja pienentynyt 13:lla havaintoalalla. Lopuilla aloilla muutos on niin pieni, että peittävyyden voi sanoa pysyneen kutakuinkin samana, kun tutkimuksen tuloksia vertaa neljätoista vuotta sitten saatuihin tuloksiin. Peittävyys on kasvanut eniten (yli 100 pistettä) Neulamäen, Kolmisopen, Jynkänmäen, Petosennotkon, Katiskaniemen ja Särkiniemen aloilla. Vastaavasti yhtä paljon (yli 100 pistettä) peittävyys on pienentynyt ainoastaan yhdellä alalla Puijon huipulla. Pienimmät alle 10 pisteen peittävyydet sormipaisukarpeella on keskustan Sankaripuiston ja Linnanpellon sekä Kelloniemen Kellokujan havaintoaloilla. Suurimmat yli 300 pisteen peittävyydet laskettiin Neulamäen, Jynkänmäen sekä Särkiniemen havaintoaloilla.

Yhtä havaintoalaa lukuunottamatta luppojen peittävyys on pienentynyt kaikilla niillä aloilla, joissa sitä vuonna 1999 esiintyi. Vaikka muutokset ovat pieniä, on suunta alaspäin kuitenkin selvä. Kun neljätoista vuotta sitten suurin peittävyysluku oli 63 pistettä, oli se nyt enää 18 pistettä. Kokonaan lupot ovat hävinneet 21:ltä alalta missä niitä kuitenkin esiintyi vielä neljätoista vuotta sitten. Seinäsuomujäkälä on yleistynyt selvästi. Kun neljätoista vuotta sitten jäkälää esiintyi kaikilla rungoilla ainoastaan kahdeksalla havaintoalalla, esiintyy sitä nyt jokaisella rungolla peräti 36:lla alalla. Vuonna 1996 seinäsuomujäkälä puuttui kokonaan 11:ltä alalta ja vuonna 1999 enää yhdeltä alalta. Nyt seinäsuomujäkälää esiintyy jokaisella havaintoalalla. Vihersukkulajäkälän ja levän osalta tulokset ovat ristiriitaiset. Esiintymisessä on tapahtunut sekä lisääntymistä että vähenemistä eikä selvää muutosta suuntaan tai toiseen voi tutkimuksen perusteella osoittaa. Sama ristiriita on nähtävissä myös vuosien 1996 ja 1999 tutkimusten välillä. 5.2. Runkojäkälien lajimäärät Sormipaisukarpetta esiintyy tutkimusalueen kaikkien havaintoalojen jokaisella tutkitulla puulla. Tässä ei ole tapahtunut juuri minkäänlaista muutosta neljäntoista vuoden takaiseen, jolloin se puuttui yhdeltä rungolta keskustan Sankaripuiston havaintoalalta. Keltatyvikarve on tutkituista jäkälistä toiseksi yleisin eikä sen esiintymisessä ole tapahtunut juuri muutoksia neljäntoista vuoden takaiseen. Suurin yksittäinen muutos on tapahtunut Rahusenkankaalla moottoritien välittömässä läheisyydellä sijaitsevalla alalla missä sitä esiintyy enää yhdellä rungolla kun neljätoista vuotta sitten sitä löydettiin vielä kaikilta viideltä rungolta. Tuhka- ja harmaatyvikarpeet ovat nyt neljänneksi yleisimpiä kun vuonna 1999 ne olivat vielä kolmanneksi yleisimpiä. Tuhka- ja harmaatyvikarpeiden esiintymisessä ei ole tapahtunut kuitenkaan suurta muutosta neljäntoista vuoden takaiseen. Seinäsuomujäkälä on kuitenkin runsastunut niin paljon että se on nykyään tuhka- ja harmaatyvikarpeita yleisempää. Hankakarve on seuraavaksi yleisin mutta ei kuitenkaan enää läheskään yhtä yleinen mitä neljä edellistä lajia. Hankakarvetta esiintyi kaikilla rungoilla 15:llä havaintoalalla. Tässä on tapahtunut laskua sillä vuonna 1999 sitä esiintyi 17:n havaintoalan kaikilla rungoilla. Neljätoista vuotta sitten hankakarve puuttui kokonaan yhdeksältä alalta kun sen nyt puuttuu 16:lta alalta.

Hankakarpeen jälkeen tulevat naavat kuudenneksi yleisimpinä vaikkakin ovat kuitenkin selvästi vähentyneet. Kun vuonna 1999 niitä esiintyi kaikilla rungoilla 20:lla havaintoalalla, esiintyy naavoja nyt kaikilla rungoilla enää kymmenellä alalla. Neljätoista vuotta sitten naavat puuttuivat kokonaan seitsemältä alalta mutta nyt 18:lta alalta. Tutkimuksen jäkälistä harmaaröyhelö on keltaröyhelöä yleisempi. Harmaaröyhelöä löytyy kahdelta havaintoalalta niiden kaikilta puilta kun keltaröyhelöä löytyi parhaimmmillaan havaintoalalta vain kolmelta puulta. Harmaaröyhelö puuttui kokonaan 34:lta alalta ja keltaröyhelö 40:ltä alalta. Kaikki röyhelöt ovat vähentyneet huomattavasti neljäntoista vuoden aikana. Kun vuonna 1999 esimerkiksi keltaröyhelöä esiintyi vielä 31:lla alalla, esiintyy sitä nyt enää kymmenellä alalla. Ruskoröyhelöä ei esiintynyt yhdelläkään tutkituista rungoista vaikka vuonna 1999 sitä löytyi vielä 20:lla alalla ja 27:lla rungolla. Raidanisokarvetta ei tavattu ensinkään kuten ei tavattu aiemmillakaan kerroilla vuosina 1996 ja 1999. Runkojäkälälajien lukumäärä (IAP-indeksilajit pl. seinäsuomujäkälä sekä levä ja vihersukkulajäkälä) havaintoaloittain vaihteli 2:n ja 8:n välillä keskiarvon ollessa 5. Edellisessä tutkimuksessa vuonna 1999 lajimäärä vaihteli 2:n ja 9:n välillä keskiarvon ollessa 7. Verrattuna edelliseen tutkimukseen tutkimusalueen jäkälälajien keskimääräinen lukumäärä havaintoalaa kohti on vähentynyt kahdella. Ilman epäpuhtauksista kärsivien jäkälälajien lukumäärän perusteella tutkimus osoittaa tutkimusalueen jäkälälajiston olevan köyhtynyttä, kun vuonna 1999 jäkälälajisto oli lievästi köyhtynyttä. 5.3. IAP-indeksi Jäkälälajiston runsautta ja monipuolisuutta kuvaavan IAP-indeksin (Index of Air Purity eli ilman puhtausindeksi) keskiarvo tässä tutkimuksessa on 1,7 mikä sekin tarkoittaa tutkimusalueen jäkälälajiston olevan köyhtynyttä. Havaintoaloittain indeksiarvo vaihtelee 0,5:n ja 3,1:n välillä. Alhaisimmat alle 1,0:n arvot saivat Päivärannan, Sorsasalon Virranniemen, Sankaripuiston, Linnanpellon, Rahusenkankaan ja Julkulan havaintolalat, joilla jäkälälajisto on erittäin selvästi köyhtynyttä. Yhteistä havaintoaloille on niiden sijainti joko kaupungin keskustassa tai sen pohjoispuolella. Vastaavasti korkeimmat yli 2,5:n arvot saivat Neulamäen, Kolmisopen, Petosen, Jynkänniemen, Katiskaniemen ja Rönön havaintoalat, joiden lajistossa IAP-indeksillä ilmoitettuna on ainoastaan lieviä muutoksia. Yhteistä näille havaintoaloille on niiden sijainti kaupungin keskustan eteläpuolella.

5.4. Sormipaisukarpeen vaurioaste ja yleinen vaurioaste Sormipaisukarpeen vaurioasteet vaihtelivat havaintoaloilla 1,5:n ja 4:n välillä kaikkien havaintoalojen keskiarvon ollessa 2,5. Vuonna 1999 vaurioasteet vaihtelivat havaintoaloilla 1:n ja 4,4:n välillä kaikkien havaintoalojen keskiarvon ollessa 2,2. Edelliseen vuoden 1999 tutkimukseen verrattuna vuonna 2013 ääripäät ovat lähestyneet toisiaan ja keskiarvo on noussut hieman. Yleiset vaurioasteet vaihtelivat havaintoaloilla 2:n ja 5:n välillä kaikkien havaintoalojen keskiarvon ollessa 3,1. Vuonna 1999 vaurioasteet vaihtelivat 1,7:n ja 5:n välillä keskiarvon ollessa samoin 3,1. Edelliseen vuoden 1999 tutkimukseen verrattuna ääripäät ovat hieman lähestyneet toisiaan ja keskiarvo pysynyt samana. 6. TULOSTEN TARKASTELU 6.1. Jäkäläkartoituksen virhelähteet ja luotettavuus Tutkimustulosten luotettavuuteen vaikuttavat jäkäläkartoituksen tekijöiden lajintuntemus sekä kokemus bioindikaattoritutkimusten tekemisestä. Pelkkä standardin SFS 5670 mukaisten 12 jäkälälajin hallitseminen ei riitä, sillä lajituntemuksen ollessa vähäinen voivat lajit sekoittua muihin lajeihin. Myös ilman epäpuhtaudet aiheuttavat lajien ulkonäköön muutoksia, minkä vuoksi vain luonnontilaisten jäkälälajien tunnistaminen ei ole riittävää. Eri jäkälälajien esiintymisen kirjaaminen voi vaihdella eri arvioitsijoiden kesken. Varsinkin leväpeitteen ja seinäsuomujäkälän havaitseminen on vaikeaa. Leväpeitettä voi esiintyä hyvin pieninä laikkuina ja kaarnan kastuminen hankaloittaa havaitsemista entisestään. Myös seinäsuomujäkälää voi esiintyä yksittäisinä alle 1 mm:n kokoisina suomuina. Edellä esitettyjen syiden vuoksi runkojäkälien havainnointiin ja runsauden arviointiin liittyy suuria virhemahdollisuuksia, kun verrataan eri havaitsijoiden tuloksia keskenään. Myös subjektiivisiin arvioihin pohjautuva jäkälien näkyvien vaurioiden arviointi aiheuttaa havainnoitsijakohtaisia eroja jäkäläkartoituksen tuloksiin. Vuoden 2013 tutkimuksen maastotyöt teki yksi ainoa henkilö mikä vähentää oleellisesti virhemahdollisuuksia, kun arvioidaan tämän tutkimuksen havaintoalojen välisiä eroja. Sen sijaan subjektiiviseen arvioon pohjautuva jäkälien näkyvien vaurioiden arviointi on voinut aiheuttaa isojakin eroja kun verrataan tämän tutkimuksen tuloksia aiempiin tutkimuksiin.

Eroja lajien esiintymisessä verrattuna aiempiin tutkimuksiin voi aiheuttaa myös joidenkin lajien hankala havaittavuus. Esimerkiksi seinäsuomujäkälä voi kasvaa yksittäisinä alle 1 mm kokoisina suomuina. Tämä tutkimus osoittaa kuitenkin seinäsuomujäkälän yleistymisen verrattuna edellisiin tutkimuksiin niin selvästi, ettei joidenkin yksittäisten jäkälien mahdollinen jääminen havainnoimatta muuta tätä tosiasiaa. Vastaava ongelma voi olla myös tyvikarpeiden esiintymisen kirjaamisessa varsinkin eri havaitsijoiden välillä. Vuosina 1996 ja 1999 ko. lajien esiintyminen kirjattiin vasta, kun tyvikarpeella on ollut selvästi erottuva sekovarsi. Kaarnan pinnalla olevaa kellertävää tai vaaleaa jauhomaista kasvustoa ei ole kirjattu tyvikarpeeksi. Vuonna 2013 toimittiin samoin jotta tutkimuksen tulokset olisivat mahdollisimman vertailukelpoisia aiempiin tutkimuksiin. 6.2. Taustamuuttujien vaikutus Taustamuuttujat ovat tekijöitä, jotka itsessään eivät kuvaa ilmanlaatua, mutta saattavat vaikuttaa ilmanlaadusta kertoviin muuttujiin. Tällaisia taustamuuttujia ovat esimerkiksi havaintoalan metsätyyppi sekä metsän kehitysvaihe ja puiden läpimitta. Muualla tehdyissä jäkäläbioindikaattoritutkimuksissa on todettu eroja mm. IAP-indeksissä eri metsätyypeillä olleiden havaintoalojen välillä. Eroja on havaittu myös sormipaisukarpeen peittävyydessä sekä sormipaisukarpeen vaurioasteessa ja yleisessä vaurioasteessa. Taustamuuttujista havaintoalan metsätyypin vaikutuksen vähentämiseksi lähes kaikki vuoden 2013 havaintoalat - kuutta alaa lukuunottamatta - sijaitsivat vuosien 1996 ja 1999 tapaan mustikkatyypin mäntykankailla. Ainoastaan viiden havaintoalan metsätyyppi oli käenkaali-mustikkatyypin mäntykangas, yksi havaintoala sijaitsi puistonurmikolla. Metsän kehitysluokan on havaittu vaikuttavan levän yleisyyteen siten että levää esiintyy runsaimmin varttuneissa metsiköissä. Puiden läpimitta taas saattaa vaikuttaa seinäsuomujäkälän esiintymiseen, sillä seinäsuomujäkälän esiintyminen lisääntyy luontaisesti iäkkäiden puiden rungoilla. Vuonna 1996 perustetuilla havaintoaloilla on huomattavia eroja metsän kehitysvaiheissa ja varsinkin puiden läpimitoissa. Kun tässä tutkimuksessa jouduttiin etsimään uusia havaintoaloja, ja entisiltäkin uusia puita, pyrittiin yksittäiset puut valitsemaan läpimitaltaan mahdollisimman läheltä aiempien tutkimusten keskiläpimittaa ja näin välttämään ääripäitä.

6.3. Vertailu Kuopiossa aikaisemmin tehtyihin tutkimuksiin Sormipaisukarpeen peittävyys on monin paikoin lisääntynyt huomattavastikin, kun taas ilmansaasteille - kuten rikkidioksidille - herkempien luppojen peittävyys on pienentynyt tasaisesti kaikkialla. Typpilaskeumasta hyötyvä seinäsuomujäkälä on lisääntynyt selvästi eikä vuoden 2013 tutkimuksessa ollut enää ainuttakaan havaintoalaa missä sitä ei olisi esiintynyt. Ilmansaasteita hyvin sietävien sormipaisukarpeen, keltatyvikarpeen sekä tuhka- ja harmaatyvikarpeiden esiintymisessä ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Ilman epäpuhtauksille herkempiä lajeja, kuten naavoja ja luppoja, sen sijaan esiintyy huomattavasti vähemmän mitä aiemmissa tutkimuksissa vuosina 1996 ja 1999. Jäkälälajien lukumäärä on laskenut viiteen vuoden 1999 havaintoalakohtaisesta keskiarvosta seitsemän. Kun edellisessä vuoden 1999 tutkimusessa jäkälälajiston runsautta ja monipuolisuutta kuvaavan IAP-indeksin keskiarvo oli 2,6, oli se tässä tutkimuksessa ainoastaan 1,7. Lukuja ei voi verrata kuitenkaa suoraan toisiinsa, sillä tutkimusten seurannaislajien keskimääräiset lukumäärät on laskettu eri tausta-aineistosta. Jäkälälajiston voi sanoa kuitenkin köyhtyneen mistä kertoo jäkälälajien lukumäärän väheneminenkin. Sormipaisukarpeen vaurioasteen kaikkien havaintoalojen keskiarvo on hieman noussut mitä se oli edellisessä tutkimuksessa. Täysin terveitä sormipaisukarpeet eivät olleet enää yhdelläkään havaintoalalla kun vuonna 1999 vielä neljän alan sormipaisukarpeet arvoitiin täysin terveiksi. Yleisen vaurioasteen kaikkien havaintoalojen keskiarvo on pysynyt samana mutta lähes terveitä on vähemmän mitä aiemmin. 6.4. Vertailu muualla Suomessa tehtyihin tutkimuksiin Lajilukumäärä Kuopiossa vuonna 2013 tehdyssä tutkimuksessa on hieman korkeampi mitä se on ollut eteläisessä ja keskisessä Suomessa 2000-luvulla tehdyissä tutkimuksissa. Ainoastaan Suupohjassa ja Vakka-Suomessa vuonna 2006 tehdyissä tutkimuksissa lajimäärä on ollut Kuopiota hieman suurempi. Sormipaisukarpeet ovat Kuopiossa hieman vaurioituneimpia mitä muualla eteläisessä ja keskisessä Suomessa 2000-luvuilla tehdyissä tutkimuksissa. Myös yleinen vaurioaste on hieman korkeampi kuin mikä on Länsi-Suomessa 2000-luvulla tehtyjen tutkimusten keskiarvo.

6.5. Vertailu Kuopiossa tehtyihin ilmanlaatumittauksiin Kuopiossa tehdyt ilmanlaatumittaukset osoittavat ilman laadun parantuneen selvästi verrattuna 1990-luvun alun tilanteeseen. Päästömäärissä tapahtui huomattava väheneminen 1990-luvun alussa ja se jatkui vielä koko 1990-luvun. Päästömäärien väheneminen pysähtyi kuitenkin 2000-luvulla ja on pysynyt tämän jälkeen vuosittain miltei samana. Vuonna 2013 tehty ilmanlaatua mittaava jäkäläbioindikaattoritutkimus ei tältä osin vastaa Kuopiossa tehtyjä ilmanlaatumittauksia. Verrattuna edellisiin vuosina 1996 ja 1999 tehtyihin tutkimuksiin ilmansaasteille herkkä jäkälälajisto on selvästi köyhtynyt ja toisaalta päästöistä hyötyvä seinäsuomujäkälä runsastunut jopa huomattavasti. 7. JOHTOPÄÄTÖKSET Kuopiossa tehdyt seuranta- ja mittaustulokset osoittavat päästömäärissä tapahtuneen huomattavaa vähenemistä ja tätä kautta myös ilmanlaadun parantuneen. Vaikka kehitys onkin ollut tältä osin suotuisaa, se ei ole ollut kuitenkaan sikäli riittävää, että ilman epäpuhtauksille herkät jäkälälajit olisivat elpyneet. Ilman epäpuhtauksista kärsineet jäkälälajit eivät ole elpyneet edellisestä vuoden 1999 tutkimuksesta vaan päinvastoin vähentyneet kuluneen neljäntoista vuoden aikana. Jäkälälajien lukumäärän keskiarvo on laskenut kahdella seitsemästä viiteen, minkä lisäksi jäkälälajiston runsautta ja monipuolisuutta kuvaava IAP-indeksi (Index of Air Purity eli ilman puhtausindeksi) kertoo tutkimusalueen jäkälälajiston olevan köyhtynyttä. Jäkälälajistoltaan erittäin selvästi köyhtyneet seitsemän havaintoalaa sijaitsevat kaupungin keskustassa tai sen pohjoispuolella. Havaintoalat, joiden jäkälälajisto on normaali tai kärsinyt ainoastaan lievistä muutoksista, sijaitsevat pääsääntöisesti keskustan eteläpuolella. Tässä näkyy niin merkittävimpien päästölähteiden sijoittuminen kaupungin keskustaan tai sen pohjoispuolelle, kuin etelästä käyvien vallitsevien tuulien vaikutus ilmansaasteiden kulkeutumiseen. Runsas ja hyvin voipa jäkälälajisto kertoo paitsi hyvästä ilmanlaadusta niin myös rikkaasta ja monimuotoisesta luonnosta. Tämä tutkimus osoittaa luonnon monimuotoisuuden ainakin mäntyjen runkojäkälälajiston osalta köyhtyneen Kuopion kaupunkialueella. Ilman epäpuhtauksille herkkien jäkälälajien väheneminen viimeisen neljäntoista vuoden aikana on tästä selvä osoitus.

KIITOKSET Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys on tukenut apurahalla Kuopion kaupungin ilmanlaatua mittaavan jäkäläbioindikaattoritutkimuksen tekoa. LÄHTEET Aiemmat tutkimukset: Kuopion kaupungin ilman laadun bioindikaattoriseuranta vuonna 1999 Kuopion kaupungin ilman laadun bioindikaattoriseuranta vuonna 1996 Muut tutkimukset: Kokkolan seudun ilmanlaadun bioindikaattoritutkimus vuosina 2006-2007 Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakuntien alueen ilmanlaadun bioindikaattoritutkimus vuosina 2000 ja 2001 Internet-sivut: kuopio.fi Kaupunkiympäristö - Ympäristön tila - Ilmanlaaturaportit ilmanlaatu.fi - Ilmanlaatu Suomessa Kirjallisuus: Stenroos S. ym "Suomen jäkäläopas" Luonnontieteellisen museon kasvimuseo 2011 Rikkinen J. "Jäkälät & sammalet Suomen luonnossa" Otava 2008 LIITTEET: tutkimusalueen yleiskartta maastohavaintolomakkeiden koontilomake

Karttaliite

Koontilomakkeen lyhenteiden selitteet: ID KKJ P KKJ I havaintoalan tunnusnumero pohjoiskoordinaatti itäkoordinaatti A montako samaa puuta kuin vuonna 1999 (0-5) B havaintoalan puiden keskiläpimitta rinnankorkeudelta mitattuna C sormipaisukarpeen esiintymisfrekvenssi (0-5) D keltatyvikarpeen esiintymisfrekvenssi (0-5) E Tuhka- ja harmaatyvikarpeen esiintymisfrekvenssi (0-5) F seinäsuomujäkälän esiintymisfrekvenssi (0-5) G luppojen esiintymisfrekvenssi (0-5) H naavojen esiintymisfrekvenssi (0-5) I harmaaröyhelön esiintymisfrekvenssi (0-5) J keltaröyhelön esiintymisfrekvenssi (0-5) K ruskoröyhelön esiintymisfrekvenssi (0-5) L hankakarpeen esiintymisfrekvenssi (0-5) M raidanisokarpeen esiinymisfrekvenssi (0-5) N leväpeitteen ja vihersukkulajäkän esiintymisfrekvenssi (0-5) O sormipaisukarpeen pistefrekvenssi (0-1000) P luppojen pistefrekvenssi (0-1000) Q sormipaisukarpeen vaurioluokka (1-5) R yleinen vaurioluokka (1-5) S IAP-indeksilajien lukumäärä havaintoalalla (0-10) T IAP-indeksi