TILASTOLIITE 2014 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja aluejaostojen toimintakertomukset. SRL:n toimintakertomukseen 2014. www.ratsastus.



Samankaltaiset tiedostot
Equipe- ja Kipa-vastaava, dokumentointi, kilpailutiimin vetäjä: kouluratsastus

Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa )

Varajäsenet Irmeli Heliö TRS (5/8) esteratsastusvastaava, estekutsujen tarkastaja Heidi Sinda UrHu (5/8)

ESRAn kevään suunnittelukokous pidettiin Helsingissä (17 osallistujaa) ja syyskokous Rajamäellä (17 osallistujaa).

Kaakkois-Suomen alueen syyskokous pidettiin Kymen Paviljongissa, Kouvolassa. Paikalla valtakirjalla edustettuna 13 seuraa ja 2 tallia.

Netvisor-koulutukseen osallistuivat alueelta Marissa Henttinen ja Mila Munsterhjelm.

Alueen kevättapaaminen järjestetään tiistaina Tampereella. Alueiden puheenjohtajiston seuraava kokous pidetään lauantaina Seinäjoella.

Teemavuosi 2019 on Yhdessä. Aluejaosto keskusteli teeman tuomisesta esille läpi vuoden.

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu.

Kaakkois-Suomi Yleistä

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio

MUISTIO 5/2019. Hämeen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019. Aika Paikka. ti klo

Suomen Ratsastajainliitto ry MUISTIO Hämeen Ratsastusjaosto 5 / 2013

SRL/APU:n budjettipalaveri pe jossa käydään läpi liiton budjettia.

SRL Häme kevättapaaminen 2019

Kaakkois-Suomen alueen syyskokous pidettiin Kymen Paviljongissa, Kouvolassa. Paikalla valtakirjalla edustettuna 10 seuraa ja 1 talli.

Syyskokousmateriaali 2010

Käytiin läpi liiton henkilöstötilanne: uusiin tehtäviin siirtyneet ja rekrytoinnit.

Syyskokousmateriaali 2017

Syyskokousmateriaali 2018

Merkillinen Häme -kilpailuun osallistui kaksi seuraa, jotka palkitaan lahjakorteilla jollekin tulevalle luennolle.

Nuorisovastaavien tapaaminen 7.4. sujui hyvin. Mukana 14 osallistujaa. Yhteistoimintaa vahvistetaan: sähköpostiviestit, Facebook -ryhmä.

Mitä uutta hevosalalla -tapahtumaan Vierumäellä osallistuvat Marja Nuuttila, Antero Salja ja Marissa Henttinen.

Tervetuloa ESRAn syyskokoukseen

TOIMINTAKERTOMUS 2012

Merkillinen Häme tulokset on selvillä, ratsastustunnit arvotaan seuraavassa kokouksessa

Hallituksen ulkopuolelta aluesihteerit Tuula Pöyhiä, Emmi Kupiainen ja Sanna Sassi.

SRL toimihenkilöiden lisenssipäivitys

TILASTOLIITE 2014 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja aluejaostojen toimintakertomukset. SRL:n toimintakertomukseen

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen

Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto

ESRAn kevään suunnittelukokous pidettiin Rajamäellä, osallistujia 15 ja syyskokous Vermossa, osallistujia 11 osallistujaa.

Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2015

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen. Syyskokouksen esityslista. Aika: klo 18 alkaen

Aseman Vintti, Rautatieaseman yläkerta, Kouvola

Itä-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2012

SRL:n toimintakertomukseen 2013 TILASTOLIITE Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset.

SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS (8) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS

Hallinto Jaoston kuului puheenjohtajan lisäksi kahdeksan varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä. Jaosto kokoontui neljä kertaa.

Syyskokousmateriaali 2014

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Talousarvio

Itä-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2011

Ilmoita myös osallistutko ruokailuun. Esityslista

ALUEJAOSTON KOKOUS 1/2017

SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS (8) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS

Tampereen Ratsastusseura ry:n toimintakertomus vuodelta 2014

Itä-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2013

SRL:n toimintakertomukseen 2015 TILASTOLIITE Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset.

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Kevätkokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Valtakirja Vuoden 2011 toimintakertomus Vuoden

Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin Jyväskylässä ja kevätkokous Jyväskylässä.

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt (päivitetty )

Järjestäjäseura Varkauden Urheiluratsastajat ry (VUR) Maksaneita ilmoittautuneita 37, lähtöjä 35, sijoittuu 9

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS (7) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS

APU alueiden puheenjohtajisto

Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin Jyväskylässä ja kevätkokous Jyväskylässä

ESRAn kevätkokous pidettiin Kokousmyllyssä, Ilolassa ja syyskokous Majatalo Onnelassa, Tuusulassa (18 osallistujaa).

Syyskokousmateriaali 2010

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT Määritelmä Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt Kilpailulupa ja mittaustodistukset...

KIMITOÖNS RYTTARE RF

AIKATAULU Kutsukilpailu. Kutsukilpailut

(1) esteratsastus, kalustovuokraus (3) kouluratsastuksen lajivastaava, koulukutsujen tarkastus, kouluvalmennustilastointi,

SRL:n toimintakertomukseen 2012 TILASTOLIITE Jäsenet, organisaatio, tulokset ja aluejaostojen toimintakertomukset.

Alueiden toimintasuunnitelmat 2015

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A Joroisten Urheilijat :12. Lähtö Sarja Nro Lis.

SRL Hämeen nettisivujen Hevostaitotesti -harjoituskokeen sarjassa I on tällä hetkellä vastauksia kappaletta.

HELSINGIN RATSASTAJAT RY. Toimintakertomus Yhdistyksen 84. toimintavuosi

Sij Nimi Seura Loppuaika 1 Anni Kalilainen Pieksämäen Veikot 05:55.8

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

Valmentaudu tavoitteellisesti 365

Toimintakertomus 2009

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari

LOHKO 1 NAISTEN SINGELIT. Taulu. Kartanon Tikkaklubi. Taina Nurmela (C) Kirsti Syrjä (C) MPD. DC Kontula 2. Johanna Söderlund (A) Paula Haukkasalo (C)

TOIMIHENKILÖT ALUEKOULUKILPAILUT SU

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus.

HELSINGIN RATSASTAJAT RY. Toimintakertomus Yhdistyksen 81. toimintavuosi

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen

Häme Yleistä Hallinto Varsinaiset jäsenet

Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä Kokous 1/2017 KOKOUSTIEDOTE

Lähtö Nro Ratsastaja Ratsu Seura Tulos

La klo 12.00

Jämsänkosken Ilves ry Päivitetty

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 Porvoon Mustang ry

TOIMINTAKERTOMUS 2016

ITÄ-SUOMI. Yleistä. JAOSTON ULKOPUOLELTA Linda Immonen, nuoret, nuorisovastaava, nuorten Facebook-ryhmä Olli Niskasaari, esteratojen tarkistus

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta.

4.8. Pohjois-Suomi. Toimintakertomus Yleistä

Taitokilpailut 2012 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-97)

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen

MINIMAAKUNTAVIESTI KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38: : : : : : : : :51.

Aikataulu

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Transkriptio:

SRL:n toimintakertomukseen 2014 Hyväntekeväisyyshanke ilahdutti monia! TILASTOLIITE 2014 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja aluejaostojen toimintakertomukset www.ratsastus.fi

TOIMINTAKERTOMUKSEN 2014 LIITTEET Tilastot tulokset luettelot 1. RATSASTAJAINLIITON JÄSENET Kunniajäsenet, seurat, jäsentallit ja yhteisöjäsenet 3 2. ORGANISAATION RAKENNE 4 Valiokunnat ja lautakunnat 4 3. ALUEIDEN TOIMINTAKERTOMUKSET 6 3.1. Etelä-Suomi 6 3.2. Häme 11 3.3. Itä-Suomi 18 3.4. Kaakkois-Suomi 23 3.5. Keski-Suomi 28 3.6. Lounais-Suomi 33 3.7. Pohjanmaa 38 3.8. Pohjois-Suomi 44 4. TILASTOT 48 4.1. Kilpailutilastot 48 4.2. Toimihenkilötilastot 52 4.3. Koulutustilastot 55 4.4. Kansainväliset koulutukset 56 4.5. Merkkitilastot 57 5. TULOKSET 58 5.1. Valiomerkit 58 5.2. Kansalliset arvo- ja erikoiskilpailutulokset 58 5.3. Kansainväliset kilpailutulokset 61 6. JÄSENLUETTELOT 62 6.1. Jäsenseurat 62 6.2. Ratsastuskoulut ja harraste- ja yksityistallit 67 6.3. Muut yhteisöjäsenet 71 7. HINNASTO 71 Kannen kuva SRL / Sonja Holma 2

1. Ratsastajainliiton jäsenet Kunniajäsenet Alitalo Ilkka Anttinen Heikki Borup Kaija Dahlström Brita Haimi Kari Kuusi Matti Kyrklund Kyra Laine Jyrki Launo Kari Paloheimo Pertti Pesonius Berit Simonsén Rolf Tiainen Veikko Vaahtera Kalevi Valtanen Leena Väätänen Venla Wegelius Christopher, kunniapuheenjohtaja Kokonaisjäsenmäärä 2014 SRL:n kokonaisjäsenmäärä vuoden 2014 lopussa: 49.462 Seurojen jäseniä 46395 (46560 vuonna 2013) Seuroja 489 (471) Senioreita 60 % = 28545 (28479) Junioreita 40 % = 17850 (18081) Naisia 93 %, miehiä 7 % Senioreista naisia 93 %, miehiä 7 % Junioreista tyttöjä 97 %, poikia 3 % Lisäksi Green Card -jäseniä 3067 Yhteensä: 49462 Jäsenseurat 2014 Seuroja 488 (476) Alueellinen jakauma: seuroja jäseniä Etelä-Suomi 139 16350 Häme 64 6401 Itä-Suomi 36 3458 Kaakkois-Suomi 45 4126 Keski-Suomi 21 1854 Lounais-Suomi 79 6386 Pohjanmaa 47 3512 Pohjois-Suomi 57 4308 Yhteensä: 488 46395 Ratsastuskoulut, harraste- ja yksityistallit 2014 Hyväksyttyjä ratsastuskouluja oli 244, harrastetalleja 75 ja yksityistalleja 34. Alueelliset luettelot ovat tämän tilastoliitteen kohdassa 7. Yhteisöjäsenet Yhteisöjäseniä oli kuusi. Luettelo on tämän tilastoliitteen kohdassa 7. 3

2. Organisaation rakenne Hallitus 2014 Jukka-Pekka Leskinen: puheenjohtaja, liiton strategiatyö, edunvalvonta, kansainvälinen toiminta, liiton talous, työvaliokunta Laura Airaksinen: vpj, liiton hallinto ja viestintä, työvaliokunta, Hevospiston hallitus, kenttäratsastuskomitea Antti Linna: esteratsastuskomitea, kurinpitoasiat, yhdistys- ja yritystoiminta, Reilu Peli Marjukka Manninen: kouluratsastuskomitea, kilpailusäännöt, Reilu Peli Osmo Metsälä: alueorganisaatio, alueiden puheenjohtajisto, kouluratsastuskomitea, koulutusvaliokunta, kilpailujärjestelmän kehittämisprojekti Carina Nyholm: Johanna Örndahl: alueorganisaatio, alueiden puheenjohtajisto, hevosalan edunvalvonta seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä, nuorisotoiminnan pilottihanke, seurakehittäminen, liiton talous, KUJO Vaalivaliokunta: Kristian Nyman, pj, Leena Valtanen, Venla Väätänen Kurinpitolautakunta: Christopher Wegelius varalla: Jasmin Villanen ja Jaakko Linna Valituslautakunta: Leena Eränkö, Paula Nystén, Jaana Paanetoja, Tomas Stenius ja Mia Weckman Hallituksen alaiset työryhmät Työvaliokunta: Jukka-Pekka Leskinen pj, Laura Airaksinen ja Fred Sundwall Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä: Ari Eriksson, pj, Maarit Alhokoski, Suzanni Bebek, Tiina Heikkilä, Janne Lappi (vpj, pj vuonna 2014), Minkki Peltonen, Erja Saartia ja Johanna Örndahl sekä Nina Kaipio ja Kielo Kestinmäki. Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä kokoontui 6 kertaa vuoden 2014 aikana. Johtoryhmä kokoontui kerran yhteisesti myös seura- ja tallipalveluiden alueryhmän kanssa. Seura- ja tallipalveluiden alueryhmä (SETAP): Ulla Alanko, Pohjois-Suomi, Nina Grankvist, Pohjanmaa, Mirja Herttua- Ruuskanen, Kaakkois-Suomi, Kaisa Ikonen, Itä-Suomi, Pekka Pusa, Häme, Tapani Riddarström, ESRA, Kirsi Siivonen, Lounais-Suomi, Sanna Vuolle-Apiala, Keski-Suomi sekä Sanna Sassi, alueassistentti ja Nina Kaipio, seurapalvelupäällikkö. Seura- ja aluepalveluiden alueryhmä kokoontui kolme kertaa vuoden 2014 aikana. Alueiden puheenjohtajisto: Susanna Kallioinen, Keski-Suomi, pj, Dan Björklöf, Lounais-Suomi, Kati Honkanen, Etelä- Suomi, Satu Myllykangas, Pohjois-Suomi, Janne Lappi, Itä-Suomi, Merja Leino, Pohjanmaa, Teija Mukala, Kaakkois- Suomi, Marja Nuuttila, Häme sekä Osmo Metsälä, Carina Nyholm ja Nina Kaipio. Alueiden puheenjohtajisto kokoontui viisi kertaa vuoden 2014 aikana. Huippu-urheilun johtoryhmä (HUJO): Kristian Nyman pj, Kyra Kyrklund kouluratsastus, Reijo Svanborg kouluratsastus, Piia Pantsu kenttäratsastus, Tom Gordin esteratsastus, Ben Simonsén muut lajit, Aki Ylänne urheilujohtaja, Kari Niemi- Nikkola 1.1.-1.7. välillä urheilun kehitysjohtaja. Kansallisen urheilun johtoryhmä (KUJO): Tapani Peltonen (pj), Aisa Aarnio-Wihuri, (este), Paula Nysten (koulu), Pirkko Herd (kenttä), Ben Simonsén (muut lajit), Dan Björklöf (alueiden edustaja), Johanna Örndahl (hallitus) ja Marian Seppälä, kilpailu- ja koulutuspäällikkö. Sääntövaliokunta: Kaija Borup pj, Anu Tuomi, esteratsastus, Paula Nysten, kouluratsastus, Kati Honkanen, valjakkoajo, Hanna Talvitie, vammaisratsastus, Jaana Paanetoja, lännenratsastus, Nina Mickelsson, matkaratsastus, Karoliina Wickholm, vikellys. Sääntövaliokunta kokoontui 2 kertaa. 4

Koulutusvaliokunta: Kari Haimi, pj, Osmo Metsälä, kouluratsastus, Irmeli Summanen, FEI-koulutuksen edustaja, Riitta Holopainen, valmentajakoulutus, Olavi Vainikainen, valjakkoajo, Anne Pussinen, lännenratsastus, Anu Korppoo, valmentajakoulutus, Matti Kuusi, estetuomarikoulutus, Henrik Arle, FEI-koulutuksen edustaja, Pia Myrskog, stewardikoulutus, Kalle Nykänen, kenttäratsastus, Laura Spadinger, vikellys, Nina Mickelsson, matka, Hanna Talvitie kerhonohjaajakoulutus, Päivi Anttila, vammaisratsastus, Satu Myllykangas alueiden edustaja, Kati Leppänen askellajiratsastus ja Marian Seppälä, kilpailu- ja koulutuspäällikkö. Koulutusvaliokunta kokoontui 2 kertaa. Hallituksen alaiset komiteat Lajikomiteat Estekomitea: Aisa Aarnio-Wihuri pj, Anu Tuomi, Harri Nordström, Henrik Ehrnrooth, Antti Linna (SRL:n hallituksen edustaja), Erja Heinämäki ja Marian Seppälä SRL. Kokoontui 7 kertaa vuoden aikana. Koulukomitea: Paula Nysten pj., Marjukka Manninen (hallituksen edustaja), Osmo Metsälä (hallituksen edustaja), Marko Björs, Mikko Luhtala, Kikka Suomio, Mari Oila ja Marian Seppälä SRL Kokoontui 6 kertaa vuoden aikana. Kenttäkomitea: Pirkko Herd pj., Laura Airaksinen (hallituksen edustaja), Virve Kaartoluoma, Minna Leppälä, Simo Leppänen, Kalle Nykänen, Tuija Rosenqvist ja Marian Seppälä SRL. Komitean ulkopuolella lisäksi: Seija Hacklin (Safety officer). Kokoontui 3 kertaa vuoden aikana. Vammaisratsastus - paralympialaji: Nina Halme pj., Päivi Anttila, Marja Mikola, Nina Kivimäki, Maritta Enqvist, Jaana Kejonen (22.9. saakka) ja Hanna Talvitie SRL. Kokoontui 6 kertaa vuoden aikana. Lännenratsastuskomitea: Anne Pussinen, Jenni Oinonen, Martti Luoto, Neena Kuukasjärvi, Ilkka Ryhänen, Pete Perkiö, Mikael Sipiläinen ja Auli Kuisma. Lajin edustajina sääntövaliokunnassa toimi Jaana Paanetoja ja koulutusvaliokunnassa Anne Pussinen. Kokoontui 2 kertaa vuoden aikana sekä 3 kertaa sähköpostikokouksena. Matkaratsastuskomitea: Sonja Virtanen (pj), Tanja Lampinen, Heidi Laurinen-Nokua, Nina Mickelsson, Eine Rekola, Hilla Salopää, Kai Torp Kokoontui 10 kertaa. Valjakkoajokomitea: Kati Honkanen, pj. Hannu Kalalahti, vpj., Heikki Heiskanen, Ben Simonsén, Juhani Ström ja Leena Vähä-Erkkilä. Kokoontui 7 kertaa. Vikellyskomitea: Petra Skog (pj.), Paula Grönroos, Anni Järvelä, Maiju Kekkonen, Aime Nederström-Alanko, Laura Spadinger, Sanna Soramäki ja Karolina Wickholm. Kokoontui 4 kertaa vuoden aikana. Askellajiratsastus: Ratsastajainliitolla ei ole omaa jaostoa askellajiratsastukselle, vaan liitto tekee yhteistyötä Suomen Islanninhevosyhdistyksen SIHY:n kanssa. Alueet: Alueet ovat liiton alaisuudessa toimivia jaostoja, jotka ovat tili- ja raportointivelvollisia liitolle. Aluejaoston kokoonpanon vahvistaa liiton hallitus alueen kokouksen esityksestä. Valintakomiteat ja joukkueiden johto: Valinnoista vastaa HUJO:n nimeämä maajoukkuejohto tai erikseen nimetty valintakomitea. Valintakomiteat ja valintaperusteet julkaistaan SRL:n internetsivuilla. Valintakomitea nimeää joukkueenjohtajan, ellei ko tehtävään ole tehty vuosisopimusta. Arvokilpailuvalinnoista (MM; EM, olympialaiset) vastaa HUJO ja valinnat vahvistaa SRL:n hallitus olympialaisten / paralympialaisten osalta olympia/paralympiakomitea. 5

3. Alueiden toimintakertomukset 3.1. Etelä-Suomi Yleistä Vuosi 2014 oli Etelä-Suomen ratsastusalueen (ESRA) kahdeskymmenes toimintavuosi. Etelä-Suomen Ratsastusjaosto toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole itsenäinen rekisteröity yhdistys. SRL:n alaisia aluejaostoja on Suomessa kahdeksan, ja ESRA on seurojen lukumäärällä mitattuna niistä suurin. Toimintavuonna ESRAan kuului 139 (vuonna 2013 138) ratsastusseuraa, joissa oli yhteensä 16350 (16309) jäsentä. Alueella toimi 65 (61) SRL:n hyväksymää ratsastuskoulua, 12 (13) harrastetallia ja 12 (11) yksityistallia. ESRAn aluejaostossa toimi puheenjohtajan lisäksi 8 varsinaista jäsentä ja 2 varajäsentä. Lisäksi jaoston apuna toimi 5 jaoston ulkopuolista lajivastaavaa. Jaosto kokoontui seitsemän kertaa vuonna 2014. Varsinaiset jäsenet Kati Honkanen, pj, valjakkoajon lajivastaava, 7/7 Heikki Kela, rahastonhoitaja, 4/7 Meri Rajaniemi, tiedotusvastaava, nuorisovastaava, 5/7 Sari Ukkonen, kouluratsastuksen lajivastaava, 6/7 Tapani Riddarström, harraste- ja seuravastaava, 5/7 Marko Maaluoto, vpj, kouluratsastuksen valmennusvastaava, kalusto, 7/7 Eija Nenonen, esteratsastuksen lajivastaava, ATU-vastaava, 7/7 Marjaana Tengman, koulutusvastaava, 5/7 Juha Erola, yhteiskuntasuhteet, 5/7 Varajäsenet Tarja Koskinen, esteratsastuksen valmennusvastaava, 2/7 Olli Tahkokallio, matkaratsastusvastaava, materiaalivastaava, 6/7 Jaoston ulkopuolelta Sanna Helenius-Kiiski, kenttäratsastuksen valmennusvastaava, 0/7 Anneli Hämäläinen, vammaisratsastusvastaava, 2/7 Anne Pussinen, lännenratsastuksen vastaava, 0/7 Sirpa Tarkela, islanninhevosvastaava, 2/7 Aime Nederström-Alanko, vikellysvastaava, 0/7 ESRAn kevään suunnittelukokous pidettiin 16.3. Helsingissä (17 osallistujaa) ja syyskokous 11.10. Rajamäellä (17 osallistujaa). ESRA oli edustettuna SRL:n aluejaostojen yhteisen toimielimen, alueiden puheenjohtajiston, kokouksissa (5 kokousta). ESRAa kaikissa alueiden puheenjohtajiston kokouksissa edusti puheenjohtaja Kati Honkanen. ESRA oli edustettuna seura- ja tallipalvelun alueryhmän (SETAP) kokouksissa. ESRAa edusti Tapani Riddarström. Alueiden kohtaamisessa Jyväskylään 25. 26.1. ESRAn alueelta osallistui Tapani Riddarström. Aluejaoston suunnittelupäiville 3.-5.10. Tallinnassa osallistui 7 ESRAn edustajaa. Alueassistenttina toimi Sanna Sassi. Alueassistentin pääasiallisia tehtäviä oli toimia yhdyshenkilönä jäsenten ja SRL:n välillä sekä jaoston apuna eri tehtävissä. Alueassistentin tehtäviin kuuluivat myös muun muassa nettisivujen ylläpitäminen, jäsenrekisterin neuvonta ja Sporttirekisterin käytön koulutus. 6

Seura- ja harrastetoiminta Seurakohtaaminen (Päätä oikein -kurssi) järjestettiin Helsingissä 16.3. alueen kevätkohtaamisen yhteydessä. Tilaisuuteen osallistui 12 henkilöä. Yhteistyössä alueen seurojen kanssa järjestettiin: o 25. 26.1. EA -2 -kurssi, HR, Helsinki, kouluttaja Arja Parikka, osallistui 13 o 27.9 hevoskerho ohjaajan peruskurssi, P-HR, Poni-Haka Vantaa, kouluttaja Teresa Tuominen, osallistui 20 o 10.12. Kari Vepsän kurssi, KlR, Klaukkala, osallistui 18 Vuonna 2014 alueella oli neljä ratsastuksen Sinettiseuraa. Kilpailutoiminta ESRAn alueella järjestettiin yhteensä 51 (50) koulu-, este-, kenttä-, lännen-, matka-, ja islanninhevosratsastuksen sekä vikellyksen ja valjakkoajon aluekilpailua. Lähtöjä kilpailuissa oli yhteensä 6978 (6924) ja luokkia 283 (267). Lisäksi ESRAn alueella järjestettiin useita kansallisen tason arvokilpailuja. Alueen seurojen järjestämistä kilpailuista koottiin kalenteri, joka julkaistiin Kipassa. Seuroilla oli mahdollisuus lisätä seurakilpailut myös Kipaan, jonne seurat ilmoittivat yhteensä 85 (193) seuratason kilpailua. Aluekilpailijoilta vaadittiin aluekilpailulupa, jonka hinta oli 30 euroa. Lupa anottiin omalta ratsastusseuralta. Aluelupia myönnettiin 924 (1026)kpl. Kansallisia tai kansainvälisiä kilpailulupia, jotka sisälsivät myös aluekilpailuluvan myönnettiin alueella 790 (635) kpl. Maksuttomia seurakilpailulisenssejä lunastettiin 714 (500) kappaletta. Alue tuki aluemestaruuskilpailujen järjestäjiä (henkilökohtainen ja joukkuemestaruus) mestaruusmitalein ja -ruusukkein sekä rahallisella tuella 200 /kilpailu. Seuroille lainattiin kouluaitoja ja Laakson kenttää varattiin seurojen käyttöön. Alue vuokrasi Atu-ajanottolaitetta seurojen kilpailukäyttöön. Laite oli käytössä 13 (14) kilpailussa, joiden järjestäjille annettiin laitteen käyttökoulutus. ESRA ranking 2014 Esteratsastus Madis Morna AbbaII DTT Alexandra Wasström Broby Chaplin V-NR Poniratsastajat Sessi Skutnabb Kalou G KF Kouluratsastus Mertsi Kontio Anisian Alvar DTT Sohvi Kuoppala Jallaralla SuoRa Poniratsastajat Olivia Vliek Visat DC Kenttäratsastus Nicola Pitkänen Lemurs II JOKERA Katariina Kavenius Velingtons PunRa Poniratsastajat Veera Valjakka Belmondo HyvUra Valjakkoajo Hevoset Ponit Charlotta Turku Rose s Lorraine V-NR Heidi Koski Ai.Ka. Cheelia HusR Lännenratsastus Allaround Adult 1. Heidi Kauppala The Blue Flam HyR 1. Adult Sini Syrjälä JR Sunstar HyR 7

Reining Adult Elina Kuittinen IM Jack Sparoow HyR Islanninhevoset Jenni Kurki - Hljómur frá Túnsbergi, SIHY Nuoret Desirée Alameri - Mökkur frá Ytri-Bægisá I, SIHY Matkaratsastus Jaana Päiväranta - Yasser Jump, SuMaRa Emma Siuvo - El Sahram, SuMaRa Aluemestaruudet 2014 Estemestaruudet, henkilökohtainen 14.9. HyvUra/Hyvinkää Poniratsukot 1. Skutnabb Sessi - Kalou G, KF 2. Soilu Sofia - Pin Rock s Hustle And Bustle, SR 3. Rautalin Helmi- Wicher, JRS Suomenhevoset 1. Grönlund Jessica - Minimatti, V-NR 2. Haukilehto Linnea - Hermione, JRS 3. Hanhisuanto Erika - Rillan Renttu, KRG 1. Tamminen Krista- FBI Kassarist, HyvUra 2. Kannela Heta - Alezan, HyvUra 3. Hellman Erica - Weston Joychild 2678, HunR Nuoret 1. Jansson Tea - Larona, TFC 2. Teräs Anders -Velvet, JRC 3. Palmgren Rasmus - Eddy G, HL-Team 1. Koivula Laura - Riga, NuR 2. Palsbo Amanda - Inspecta Gammon, TAMPA 3. Stenius Karin - Carlotta, KRG Kouluratsastus, henkilökohtainen, 13.9.2014 Laakso/TFC Poniratsukot 1. Olivia Vliek / Visar 2. Kati Teivastenaho / Tingkaerkaards Chamarla 3. Martha Lehtonen / Hadrian II Junioriratsukot 1. Mea Packalén / Darius v. Herrenhof 2. Matti Pakarinen / Quality 3. Janni Martikainen / Leonora Eg Suomenhevosratsukot 1. Lotta Johansson / Corleone 2. Sohvi Kuoppala / Jallaralla 3. Jonna Aaltonen / Hermione Senioriratsukot 1. Mia von Schantz / F.A Chico Dance 2. Sara Lehtilä / Cayenne 3. Mona Westman / Serenade III 8

Estejoukkuemestaruus Kerava/KERRA 7.9. 1. Keravan Ratsastusseura ry Jonna Pitkänen - Freedom Girl, Taina Kääriäinen - Cavalier of Houston, Annastiina Murtomäki - Luzibär Sara Hakala - Flamenco II 2. Peuramaan Urheiluratsastajat ry Renja Vänskä - Louisa La Vida, Camilla Segercrantz - Corüfee, Martina Häggblom - Billy Cash, Linda Telimaa - Wääksyn Jalo 3. Lohjan Ratsastajat ry Aida Nyman - Hannelore II, Ida Lindblom - Doyher Bay Boy 22 C, Henna Maula - Apollon V, Amanda Ristimäki - Goldencoast Emmanuelle 13 WPB Kenttäratsastus, alueidenvälinen joukkuemestaruus, Niinisalossa 20. 21.9. Kultaa, aluetta edustivat Mari Palmu - Anubis, Suvi Johnston - Coberlina M, Suvi Leppälä Harville ja Laura Nieminen Hot Roddie. Esteratsastus, alueidenvälinen joukkuemestaruus, Jyväskylässä 4.-5.10. Pronssia voittaneessa joukkueessa aluetta edustivat Iris Anttila - Hector V, Helmi Rautalin - Wicher, Ida-Sofia Virlander - Alexa B ja Anni Pöllänen - Little Kim. Valjakko-ajon valtakunnallinen aluemestaruus Pienet ponivaljakot 3. Carina Korhonen ja Por Erik, NuR Valmennustoiminta Lajien yhteiselle kuivaleirille Hyvinkäällä 8.2. osallistui 42 valmennettavaa. 15.11 kuivaleirillä Valo-talossa, Helsingissä osallistujia oli 32. Kouluratsastus Valmentaja: Mikaela Soratie Paikka: Vihti Dressage Center Aluevalmennuksia järjestettiin yhteensä 5 x2 pv:n valmennusta, joista yksi oli katsastustilaisuus. Valmennuksessa kävi 6 A/B-renkaan ratsastajaa ja 12 aluevalmennettavaa, alueella katsastettiin 28 ratsukkoa. Yhteensä ESRAn alueen kouluvalmennuksiin osallistui 90 ratsukkoa. Esteratsastus ESRAn alueella toimi kaksi aluevalmentajaa Teppo Hakala ja Henrik Ehnrooth. Valmennuspaikat olivat Hakalan talli ja Keisarimäki, Nuuksio. Aluevalmennukseen haki yhteensä 59 ratsukkoa, Tepolle 42 ja Henrikille 17. Teppo valitsi 31 ratsukkoa ja Henrik 16. A/B renkaaseen ehdotettiin 10 ratsukkoa (Teppo) 10 ratsukkoa (Henrik). Aluevalmennuksia järjestettiin 2013 14: Katsastukset ja valmennukset Teppo 1+3 Henrik 2 katsastusta ja 3 valmennusta. Kenttäratsastus Valmentaja: Minna Leppälä Paikka: Peuramaa Horse/Kirkkonummi, Niinisalon Ratsastuskeskus (maastorata)/niinisalo Valmennukset 2014: 7x2 pv, joista yksi oli maastorataharjoitus Niinisalossa ja yksi katsastus. Lisäksi järjestettiin yksi yhden päivän kilpailuharjoitusvalmennus. Valmennuksissa kävi yhteensä 89 ratsukkoa. Valjakkoajo Valjakkoajon aluevalmennus järjestettiin valtakunnallisesti. Valmentajina toimivat Ben Simonsén, Leena Kalalahti ja Heidi Sinda. Vammaisratsastus Valmentaja: Leena Hautamäki Paikka: Ratsastuskoulu Poni-Haka 9

Vammaisratsastuksen alueellista valmennusta järjestettiin yhteensä seitsemän kertaa ja valmennuksiin osallistui yhteensä 55 vammaisratsastajaa. Lisäksi neljä ratsastajaa osallistui huhtikuussa Harjun Oppimiskeskuksessa järjestetylle valtakunnalliselle vammaisratsastusleirille SRL:n ja ESRAn taloudellisella tuella. Vammaisratsastajia oli yhteensä 16, joista kolme on ESRAn alueen ulkopuolelta. Vuoden 2014 Kehitysvammaisten ratsastajien Suomen mestaruuden raviluokassa voitti ESRAn Jenny Kärkkäinen, joka on mukana alueellisessa valmennuksessa. Vikellys Valmentajat: Anni Järvelä, Aime Nederström-Alanko ja Paula Grönroos Vikellyksen aluevalmennuksia järjestettiin ESRAn alueella kolme, joista yksi oli kaikkien alueiden yhteinen kuivaleiri. Osa ESRAn alueen aluevalmennettavista kävi myös Lahdessa valmennuksissa. ESRAn alueella aluevalmennettavia oli 20 kpl. Koulutustoiminta Vuonna 2014 alueella järjestettiin 20 koulutusta, joihin osallistui yhteensä 408 henkilöä. Lisäksi alue tuki seurojen järjestämiä koulutuksia. Koulutukset ja tapahtumat 26.1. KS I, KS II ja KS III sääntökoulutus aluekilpailulupaa hakeville, Riihimäki, 47, joista 10 huoltajaa 8.2 Superlauantai Hyvinkää o aluevalmennettavien kuivaleiri ja henkinen valmennus 42 o lisenssipäivityksiä estetuomarit, ratamestarit, estestewardit, 20 o Hevosen ruokinta ja liikalihavuus, 44 22. 23.2 estetuomarikurssi, Santahamina Helsinki, 9 1.-2.3 Kilpailujärjestämis-, kanslia-, Kipa, Maksuturva, Equipe ja ATU-koulutus, Riihimäki, 19 8.3 kouluratsastuksen stewardkurssi, Hyvinkää, 10 9.3. KS I, KS II ja KS III sääntökoulutus aluekilpailulupaa hakeville, Riihimäki, 41, joista 7 huoltajaa 16.3 Päätä oikein -kurssi, Scandic Park, Helsinki, 17 23.3. IVK ja IV tuomareiden skaalantarkastus, Hyvinkää, 16 13.4. KS I, KS II, KS III ja KS VI sääntökoulutus aluekilpailulupaa hakeville, Riihimäki, 31, joista 2 huoltajaa 16.8 KS I, KS II ja KS III sääntökoulutus aluekilpailulupaa hakeville, Riihimäki, 15, joista 4 huoltajaa 11.10 syyskokous ja pj-tapaaminen, kilpailujärjestelmän uudistus, Nurmijärvi, 21 1.-2.11 Kilpailujärjestäjät, Riihimäki o turvallisuuspäällikkökoulutus, 9 o kilpailunjohtaja, kanslia, Kipa, Maksuturva, Equipe -koulutus, 9 o aluepjtuomarikoulutus, 6 o tulospalvelu- ja ATU-koulutus, 8 8.-9.11 lisenssitoimihenkilöille o estetuomarikurssi, 10 o yleisstewardkurssi, 7 15.11 kuivaleiri, Valo-Talo, Hki, osallistui 32 Viestintä ESRAn ulkoisesta ja sisäisestä tiedotuksesta vastasi alueassistentti. Lajivastaavat osallistuivat aluevalmennusten tiedottamiseen. Facebook -sivujen ylläpidosta vastasi Meri Rajaniemi. Tiedotus toteutettiin sähköpostitiedotteiden (noin kerran kuukaudessa), aluetiedotteiden ja alueen internetsivujen sekä Facebookin avulla. Lisäksi alue tiedotti myös Ratsastajainliiton sähköisessä seuratiedotteessa sekä Ratsastajainliiton maapostin mukana. ESRA käyttää tiedotuksessa apunaan SRL:n rekisteritietoja. Talous Alueen tulos 31.12.2014 esitellään tilinpäätöksellä, joka sisältää tuloslaskelman, taseen ja liitetiedot. Alueen tulos hyväksytään Suomen Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa. 10

3.2. Häme Yleistä Vuosi 2014 oli Hämeen aluejaoston 20. toimintavuosi. Alue toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona eikä ole itsenäinen rekisteröity yhdistys. SRL:n alaisia aluejaostoja on Suomessa kahdeksan. Toimintavuonna Hämeeseen kuului 64 ratsastusseuraa (60), joissa oli yhteensä 6401 jäsentä (6419). Alueella toimi 35 (34) SRL:n hyväksymää ratsastuskoulua ja 11(9)harrastetallia, sekä 4 (3) yksityistallia. Hallinto Hämeen syyskokous valitsi toimintavuonna jaoston puheenjohtajan ja yhdeksän (9) varsinaista jäsentä ja neljä (2) varajäsentä. Jaosto kokoontui vuonna 2014 kahdeksan (8) kertaa. Varsinaiset jäsenet Marja Nuuttila NaUra (8/8) puheenjohtaja, koulutus- ja vikellysvastaava Marissa Henttinen KauRat (7/8) ratsastuskoulujen yhteyshenkilö Saija Kaidankangas LR-team (7/8) ratsastuskoulujen yhteyshenkilö, Elina Kivi KaRa (6/8) tiedotus Anni Kallio TRS (3/8) kalusto- ja palkintovastaava Minna Leppänen TaRi (3/8) Pekka Pusa TRS (8/8) valjakkoajon lajivastaava, SETAP Eva Sandbäck-Pajunoja UrHu (7/8) kokoussihteeri, kouluratsastusvastaava, koulukutsujen tarkastus Eveliina Toivonen TwR (3/8) nuorisovastaava Sari Torvinen LR Team (4/8) kenttäratsastusvastaava, kenttäkutsujen tarkastus Varajäsenet Irmeli Heliö TRS (5/8) esteratsastusvastaava, estekutsujen tarkastaja Heidi Sinda UrHu (5/8) Jaoston ulkopuolelta Antero Salja TRS (6/8) lännenratsastuksen lajivastaava Reijo Suutari KaRa (-) turvallisuusvastaava Mila Munsterhjelm HäKRa (8/8) rahastonhoitaja Eva Sandbäck-Pajunoja valittiin loppuvuodesta aluevalmennuksen kurssisihteeriksi, ja hän luopui jaoston jäsenyydestä marraskuussa 2014. Syksyn viimeisessä järjestäytymiskokouksessa oli läsnä myös Anne-Mari Vaskela, joka valittiin aluejaostoon kausiksi 2015 2016. Aluekilpailujen esteratojen tarkastajana toimivat Risto Tetri ja Sergei Frolov. Alueen kevään suunnittelukokous pidettiin 5.3. Tampereen Messukeskuksessa, kokoukseen osallistui 6. Rankingpalkinnot jaettiin samassa yhteydessä Hevosmessujen esiintymislavalla. Alueen syyskokous pidettiin 15.10. Hämeenlinnassa Hotelli Vaakunassa. Kokouksessa oli edustettuna 9 jäsenseuraa ja 1 jäsentalli, läsnäolijoita 27 henkilöä. Syyskokouksessa luovutettiin myös valjakon aluemestaruusloimet ja mitalit. Hämeen alueen valjakkomestarit: Kirsi Visakoivu Pikku-Epeli, Pekka Pusa Vinha-Liinu ja Laura Haapakoski Hessin Myrsky. Kokouksessa palkittiin myös Hämeen ratsastusmerkkikisan voittajaseura sekä arvottiin merkkikisan henkilökohtaiset voittajat. Aluejaoston suunnittelupäivä järjestettiin Tallinnassa 3. - 5.10.2014. Osallistujat Marja Nuuttila, Marissa Henttinen, Irmeli Heliö, Elina Kivi, Sari Torvinen, Pekka Pusa, Heidi Sinda ja Antero Salja. Vuotuinen alueiden tapaaminen järjestettiin Keski-Suomen toimesta Jyväskylässä 25. - 26.1.2014. Alueelta tapahtu- 11

maan osallistuivat Marja Nuuttila, Anni Kallio, Irmeli Heliö, Marissa Henttinen, Elina Kivi, Mila Munsterhjelm, Pekka Pusa ja Antero Salja. Alueassistenttina toimi Sanna Sassi. Alueassistentin pääasiallisia tehtäviä olivat alueen tiedotus (mm. Internetsivut, sähköpostitiedotteet) ja alueen seurojen, koulujen, tallien ja harrastajien palveleminen puhelimitse sekä sähköpostitse. Alueassistentti toimi myös jaoston apuna eri tehtävissä. Häme oli edustettuna SRL:n alueiden puheenjohtajiston kokouksissa. Alueiden puheenjohtajisto kokoontui yhteensä 5 kertaa. Hämettä kokouksissa edusti puheenjohtaja Marja Nuuttila. Seura- ja harrastetoiminta Alueen nuoriso- ja harrastevastaavana toimi vuonna 2014 Eveliina Toivonen. SETAPissa aluetta edustivat Pekka Pusa ja Eveliina Toivonen. Seurakehittämistapaamisessa 22.2. Helsingissä olivat Marissa Henttinen, Eveliina Toivonen, Mila Munsterhjelm ja Marja Nuuttila. Kaksi viimeksi mainittua valittiin valtakunnallisiksi seurakehittäjiksi. Häme oli edustettuna Tampereen Hevosmessuilla. Hevosmessujen kirjainvisan palkintoja voittivat: Emilia Romppanen, Anni Heikkilä, Jenni Tiipiö, Jenna Lyhteilä ja Telle Kuusisto. Häme tuki Hämeenlinnan seurojen hevostapahtumaa (Kaupunki ratsaille) 14.6.2014 harrastetuen määrällä (200 e). Seuratreffit järjestettiin Tampereella 3.11. (16 osallistujaa) ja Lahdessa 10.11. (8 osallistujaa). Alueella toimi 2 Sinettiseuraa. Hämeen Hevostaitomerkkikisassa suoritettuja merkkejä oli 82 ja seurojen väliseen kisaan osallistui 6 seuraa ja voittajaseura oli Kaukkalan Ratsastajat ry. 19 alueen ratsastuskoulua lahjoitti palkinnoksi ratsastustunnin. Kilpailutoiminta Hämeen alueella järjestettiin 64 aluekilpailua (vuonna 2013: 50). Aluekilpailuissa oli yhteensä 291 (236) luokkaa. Aluekilpailuluokissa starttasi 7126 ratsukkoa/valjakkoa (6006). Esteratsastusaluekilpailuja oli 31, joissa oli 4508 lähtöä (27/3857). Kenttäratsastusaluekilpailuja järjestettiin 5, joissa oli 328 lähtöä (4/304), valjakkoajokilpailuja 3, joissa 39 lähtöä (1/16) ja kouluratsastusaluekilpailuja 20, joissa 2133 lähtöä (18/1829). Lisäksi alueella kilpailtiin 3 matkaratsastuksen aluekilpailua (30 lähtöä), sekä 1 lännenratsastuksen aluekilpailu, jossa oli 14 lähtöä ja 2 vikellyksen aluekilpailua, joissa oli yhteensä 79 lähtöä. Powercupin aluekarsinnat järjestettiin esteratsastuksessa 25.5. (LR) ja kouluratsastuksessa 1.6. (LR). Suomen pienhevosten estemestaruus kilpailtiin Urjalassa (UrHu) suomenhevosten Kummajaisissa 28. - 29.6. Ainutlaatuinen esteratsastuskilpailu järjestettiin Lahdessa Hennalan varuskunnassa 12. 13.7.2014, nimeltään Takaisin Hennalaan. Järjestäjinä olivat Lahden alueen seurat sekä SRL Häme. Kilpailun tuotto lahjoitettiin Päijät-Hämeen keskussairaalan lasten ja nuorten neurologian osastolle. Lahdessa (LR) järjestettiin 2. - 3.8. myös valtakunnalliset Ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskilpailut. Aluekilpailijoilta vaadittiin aluekilpailulupa, jonka hinta oli 30 euroa. Lupa anottiin omalta ratsastusseuralta. Aluelupia lunastettiin 604 (604) ja kansallisia ja kansainvälisiä lupia lunastettiin 314 (314) ja seurakilpailulupia 516 (406). Häme lahjoitti loimet aluemestareille ja mitalit kolmelle parhaalle. Alueen seurajoukkueiden koulu- ja estemestaruuskilpailuihin Häme lahjoitti voittaneelle joukkueille loimet ja esinepalkinnot sekä 3 parhaalle joukkueelle mitalit. Häme lahjoitti alueiden välisissä joukkuemestaruuskilpailuissa aluetta edustaneille ratsukoille huovat. Alue muisti myös sitä edustaneita joukkuemitalisteja perinteiselle kakkukahvi-tilaisuudella vuoden viimeisessä aluevalmennuksessa Ypäjällä. Samassa tilaisuudessa kaikki joukkuemestaruuksiin osallistuneen palkittiin vielä Hämeen pokaaleilla. 12

Hämeen alue tukee kilpailun järjestäjiä: Power Cupin aluekarsintoja (100 e) sekä aluemestaruus-kilpailuja 300 eurol la/ laji, este-, koulu- ja kenttäratsastusta. Seurojen joukkuemestaruuskilpailuja (koulu/este) aluetukee 200 eurolla. Aluemestarit 2014 Esteratsastus 14.9.2014 TT/Hämeenkyrö Aikuismestaruus 1. Ilona Vänni - Awers, TT 2. Mira-Liina Skyttälä - Lady Ada, TT 3. Sanna Parkkali - Olympia Primeira, TT Tyylimestaruus 1. Linda Heinonen So Unique K, TARI 2. Heidi Heikkilä Cocezzione, TRS 3. Jenni Kammonen- Gembloux, VirRat Ponimestaruus 1. Taru Päljänoja Kimberly, PRS 2. Jenni Kammonen Pocahontas, VirRat 3. Hilla Lahdensuu Cuffegrange Silver, VESRA Suomenhevosmestaruus 1. Karoliina Kovanen Murron Into, TRS 2. Janina Airikainen Poika-Viltti, NORA 3. Laura Leppäkorpi Sorajouhi, TARI Juniorimestaruus 1 Sara Kortesoja - Patrica, Team MP 2. Tipi Jäntti Geta J 2019, HOR 3. Rosanne Rautiainen Urena L, Team MP Nuorten mestaruus 1. Emmi Saarikko Zamigo, TRS 2. Riikka Nenonen Captaisn s Capade, TRS 3. Julia Korhonen Othman, UPU Seniorimestaruus 1. Karoliina Kovanen Picacha, TRS 2. Jose Bernardes Little John Z, TRS 3. Paula Lehto Sweet Lagos, KARA Kouluratsastus, henkilökohtainen mestaruus. 13.9. LR/Takkula Ponimestaruus 1. Oona Liukkonen Edenwoods Cassiopeia Cashel, TRS 2. Karoliina Leponiemi V.K. Nina, TRS 3. Lotta Luomajärvi Bongraaf s Marca II, TT Juniorimestaruus 1 Petra Koivulahti Dovizioso, YR 2. Katariina Laitinen Legolas, TARI 3. Kerttu Kouri Dona, YR Nuorten mestaruus 1. Noora Liipola Winnie The Pooh, LR 2. Iida Siili Firehill s Paranoid, TRS 3. Marianne Tamminen Galuotas, NaUra Seniorimestaruus 1. Tiina Hyssänmäki May Roxanna, TT 2. Kati Sillanpää Ravaldi, TARI 3. Satu-Maria Jauhiainen Usla, TARI Suomenhevosmestaruus 1. Elina Kuru A.T. Unikuva, TARA 2. Eeva Laurila Pikku-Hupini, KARA 3. Saija Iso-Herttua-Aaltonen Kultakeva, TARA 13

Valjakkoajon aluemestaruuskilpailu Teerisalossa 11. - 13.7.2014 Hämeen valjakkoajon mitalistit 2014 Hevoset Kultaa Kirsi Visakoivu - Pikku-Epeli, UrHu Hopeaa Pekka Pusa - Vinha-Liinu, TRS Ponit Kultaa Laura Haapakoski - Hessin Myrsky, UrHu Kenttäratsastuksen mestarit 2014 1 Maiju Rasinen - First Kiss, YR 2 Riina Eskola - One Wind, KaRa 2 Hanna Raiskio - Calando Son, YR Ponit 1 Janette Kulo - Ibris, KaRa 2 Karoliina Ahlbom - The Next Best Thing 220C, YR 3 Taru Päljänoja - Bonni Love, PRS Kouluratsastuksen alueidenvälinen joukkuekilpailu Ypäjällä 1.11. kultaa Joukkueessa ratsastivat poniratsastajat Oona Liukkonen ja Karoliina Leponiemi, sekä juniorit Petra Koivulahti ja Katariina Laitinen. Alueiden välinen joukkuemestaruus, ponien esteratsastus, 4. - 5.10. Laukaa, Pollepark Aluetta edustivat Anniina Leponiemi - Turfhorst Royal Rose, Hilla Lahdensuu - Cuffesgrange Silver, Taru Päljänoja Kimberly ja Jenni Kammonen Gembloux. Juniorijoukkue hopeaa. Joukkueessa ratsastivat Jenni Kammonen - Evita van het Muggebos, Tipi Jäntti - Geta J, Kia-Riikka Lähteenmäki - Alexsandra ja Mira Rantanen - Chick 2562. Kenttäratsastuksen alueidenvälinen joukkuekilpailu 20. 21.9. Niinisalossa pronssia Joukkueenjohtaja Monna Hietanen LR Team Joukkueessa: Hanna Raiskio (YR), Tuuli Juurikkala (LR Team) Mareena Fabritius (TT) sekä Venla Laitinen (RvR). Seurajoukkuekilpailut, kouluratsastus, Vesilahti 21.9. / VesRa 1. Ypäjän Ratsastajat 2. Tampereen Ratsastusseuran joukkue 2 3. Vesilahden Seudun Ratsastajat Esteratsastus seurajoukkuekilpailu Lahti 31.8. /LR 1. Lempi Racing Teamin joukkue 1 (Hanna Mäkelä, Kati Keskinen, Henna-Riikka Väisänen, joukkueenjohtaja Sari Torvinen) 2. Okeroisten Ratsastajat(Eveliina Ala-Seppälä, Iitu Hurskainen, Emma Rujala, joukkueenjohtaja Suzanni Bebek) 3. Tampereen Ratsastusseuran joukkue 2 (Hilja Viertola, Sallamaria Moilanen, Annukka Nyberg, joukkueenjohtaja Sanna Nyberg). Alueranking 2014 Esteratsastus Ponit 1. Oona Hyvönen -Icarus van de Vondelhoeve, Team MP 2. Taru Päljänoja Kimberly, PRS 3. Peppi Lumio Marotte, TRS 1. Jenni Kammonen - Evita van het Muggebos, VirRat 2. Iida Komi Gildor, YR 3. Tipi Jäntti Geta J 2019, HOR 1. Annukka Aalto Kvinta, YR 2. Noora Tyni Caravelle, YR 3. Jasmin Hippeläinen Wodka, HOR 14

Kouluratsastus Ponit 1. Liukkonen Oona Edenwoods Cassiopeia Cashel, TRS 2. Luomajärvi Lotta Bongraaf s Marca II 11 WPB, TT 3. Leponiemi Karoliina Lizzy Mc Guire, TRS 1. Kouri Kerttu Dona Prinzess, YR 2. Koivulahti Petra Dovizioso, YR 3. Laitinen Katariina Legolas, TARI 1. Ahl Enni Levi s 117, HOR 2. Liipola Noora Winnie the Pooh, LR 3. Hyssänmäki Tiina May Roxanna WS 2823, TT Kenttäratsastus Ponit 1. Venla Laitinen - Moskiito, RVR 2. Taru Päljänoja - Kimberly, PRS 2. Janette Kulo - Ibris, Kara 1. Renja Aartio - Königs Kabris KS, TRS 2. Maiju Rasinen - First Kiss, YR 3. Helena Kivelä - Hearty Hörjis, LR Team 1. Tuuli Juurikkala - Comtessa II, LR Team 2. Hanna Raiskio - Calando Sun, YR 3. Monna Hietanan - Pee Pee Waltz Lady, LR Team 3. Johanna Soiluva - Very Brittish 2, YR Valjakkoajo Hevoset 1. Kirsi Visakoivu Pikku-Epeli, UrHu 2. Piia Liitiä Piian Pimu, UrHu 3. Heidi Sinda Piian Pimu, UrHu 3. Pekka Pusa Vinha-Liinu, TRS Ponit 1. Laura Haapakoski Hessin Myrsky, UrHu 2. Hedi Sinda / Gnist Varde, UrHu 3. Sari Vilenius / Silent s Black Queen 77 W, UrHu Valmennustoiminta Hämeen aluevalmennukset siirtyivät vuonna 2014 liiton talouden alle. Liiton kurssisihteerinä toimi syksystä 2014 alkaen Eva Sandbäck-Pajunoja. Alue julkaisi aluevalmennettaville aluevalmennettavien oppaan, jota jaettiin painettuna versiona ensimmäisessä syksyn aluevalmennuksessa. Opas on myös luettavissa www.ratsastus.fi/hame -sivuilla. Esteratsastus Valmentajana toimi Marja Tytteli Tetri-Rantanen ja lajivastaavana Irmeli Heliö. Esteratsastuksessa järjestettiin 8 kahdenpäivän valmennusleiriä. Valmennuksiin osallistui yhteensä 179 ratsukkoa (tammikuu-kesäkuu), 118 ratsukkoa (elokuu-joulukuu), yhteensä 2014 esteratsastuksen valmennustapahtumissa 297 (vuonna 228) ratsukkoa. Aluevalmennusrenkaaseen nimettyjä ratsukoita 24 (vuonna 2013 34), A/B renkaisiin nimettyjä ratsukoita 8 (vuonna 2013 11 ratsukkoa). 15

25.1. 26.1.2014, Ypäjä, valmentajana Marja Tetri-Rantanen, yhteensä 45 ratsukkoa Leiri oli yhteinen Hämeen alueen muiden lajien kanssa. Leirillä oli lauantaina 25.1. Seppo Hyypän luento hevosten antidopingista. Samana viikonloppuna oli Johanna Mikkolan ratamestarikurssi ja aluevalmennettava saivat käytännön teoriaopetusta siitä miten ratamestari suunnittelee radat ja mitä hän hakee tehtävillä. Seuraavan päivän valmennuksessa hypättiin ratamestarikurssilaisten tekemä rata. 15. 16.2.2014, Ypäjä, valmentajana Marja Tetri-Rantanen, yhteensä 37 ratsukkoa Valmennusleirillä oli lajikohtainen valmentajan teorialuento, jossa työstettiin valmennettavien tavoitteita ja valmennussuunnitelmaa tulevalle kaudelle. 29. 30.3.2014, Ypäjä, valmentajana Marja Tetri-Rantanen, yhteensä 36 ratsukkoa 26. 27.4.2014, Ypäjä, valmentajana Marja Tetri-Rantanen, yhteensä 27 ratsukkoa 9.-10.7.2014, Ypäjä, derbykenttä, valmentajana Marja Tetri-Rantanen, yhteensä 34 ratsukkoa 18. 19.10.2014, Ypäjä, valmentajana Marja Tetri-Rantanen, (katsastus), yhteensä 47 ratsukkoa 29. 30.11.2014, Ypäjä, valmentajana Marja Tetri-Rantanen, yhteensä 43 ratsukkoa 29. 30.12.2014, Ypäjä, valmentajana Marja Tetri-Rantanen, yhteensä 28 ratsukkoa. Kaikkien olympialajien yhteisleiri. Lisänä valmennusviikonloppuna oli Siina Uotilan vetämä aerobinen juoksutesti ja Tytti Koron luento urheilijan ravitsemuksesta sekä kotivalmentajien tapaaminen aluevalmentajan kanssa. Ensimmäisen päivän päätteeksi oli vielä perinteiset Hämeen alueen mitalistien mitalikakkukahvit Ratsumestarissa. Kenttäratsastus Valmennuspaikka Ypäjä Valmentaja Seppo Laine Viisi kahden päivän valmennusta, yksi yhden päivän valmennus ja katsastus, joissa yhteensä 226 ratsukkoa. Lajivastaava Sari Torvinen. 29. ja 30.1.2014: 15 ratsukkoa, 14 ratsukkoa, eli 29 ratsukkoa 1. ja 2.11.2014: 22 ratsukkoa, 24 ratsukkoa, eli 46 ratsukkoa 27.9 ja 28.9 2014 Katsastus 20 ratsukkoa, 20 ratsukkoa, eli 40 ratsukkoa 1.7.2014 Derbykentän treeni. 11 ratsukkoa 26. ja 27.4.2014. 17 ratsukkoa, 20 ratsukkoa, eli 37 ratsukkoa 29. ja 30.3.2014: 16 ratsukkoa, 15 ratsukkoa, eli 31 ratsukkoa 15. ja 16.2.2014: 16 ratsukkoa, 16 ratsukkoa, eli 32 ratsukkoa Kouluratsastus Valmennuspaikka Ypäjä Valmentajana Anu Korppoo ja lajivastaavana Saija Kaidankangas. Aluevalmennusrenkaaseen nimettyjä ratsastajia 24, A/B renkaisiin nimettyjä ratsastajia 19 ja valmennuksissa yhteensä 247 ratsukkoa. 25 26.2.2014 valmentaja Anu Korppoo, Ypäjä, yhteensä 34 ratsukkoa 22 23-2.2014 valmentajana Anu Korppoo, Ypäjä, yhteensä 32 ratsukkoa 15 16.3.2014 valmentajana Anu Korppoo, Ypäjä, yhteensä 28 ratsukkoa 26 27.4.2014 valmentajan Anu Korppoo, Ypäjä, yhteensä 25 ratsukkoa 20 21.9.2014 katsastus, valmentajana Anu Korppoo, Ypäjä, yhteensä 36 ratsukkoa 10 12.10.2014 valmentajana Anu Korppoo, Ypäjä, yhteensä 60 ratsukkoa 29 30.12.2014 valmentajana Anu Korppoo, Ypäjä, yhteensä 32 ratsukkoa Kuivaleirillä 29. 30.12.2014 oli ohjelmassa Siina Uotilan vetämä kuntotesti (juoksu) ja Tytti Koron luento ravinnosta ja valmentautumisesta. Kuntotesti jatkuu pakkasen vuoksi henkilökohtaisilla lihaskuntotesteillä tulevissa valmennuksissa. Kotivalmentajat (paikalla 13 kpl) oli kutsuttu aluevalmentajien järjestämään palaveriin. Perinteiset mitalikahvit Ratsumestarissa ja aluetta edustaneet mitalistit saivat palkinnoksi pokaalit. Valjakkoajo Valmentajina toimivat Heidi Sinda, Ben Simonsén ja Leena Kalalahti ja lajivastaavana Pekka Pusa. Valjakkoajon aluevalmennus järjestettiin yhteisvalmennuksina muiden alueiden kanssa. Hämeen alueelta valmennettavia oli 7. Valmennustilaisuuksista pidettiin Hämeen alueella 2: 7.-8.2.2014 Urjala ja 29. 30.12.2014 Ypäjä. 16

Vikellys Aluevalmentajina Aime Nederström-Alanko, Paula Grönroos ja Anni Järvelä. Valmennusvastaavana Marja Nuuttila. Valmennukset: 17 19.1. Ypäjä, osallistui 15; 12.4. Hämeenlinna, osallistui 6; 8.11. Lahti, osallistui 12 ja 29.11 Kangasala, osallistui 5 Lännenratsastus Vuonna 2014 aloitettiin Hämeessä valmennus aluetasolla myös lännenratsastuksessa. Vaikka osanottajien määrä jäikin lajin pienuudesta johtuen melko pieneksi, oli aloitus kuitenkin tärkeää. Valmentajana toimi kaikissa valmennuksissa Meeri Simula. Käytännön järjestelyistä vastasivat Auli Kuisma ja valmennusvastaavana Antero Salja. Valmennukset pidettiin Tampereen Ratsastuskeskuksessa ja niitä oli keväällä kolme ja syksyllä kolme. 8.2.2014 8 ratsukkoa 15.3.2014 8 ratsukkoa 26.4.2014 6 ratsukkoa 20.9.2014 8 ratsukkoa 25.10.2014 7 ratsukkoa 22.11.2014 8 ratsukkoa Kilpailuhalukkuuden ja innostuksen lisäämiseksi järjestettiin myös näille ratsastajille erityinen lännenratsastuksen aluelupakoulutus. Koulutustoiminta Aluejaosto järjesti 13 tapahtumaa, joissa oli yhteensä 307 osallistujaa. 22.1.2014 Lisenssikoulutus estetuomarit, ratamestarit ja stewardit, Tampere, 20 osallistujaa, Matti Kuusi 5.2.2014 Lisenssikoulutus estetuomarit, ratamestarit ja stewardit, Lahti, 19 osallistujaa, Riitta Lekander 4.2.2014 Sääntökoulutus aiemmin kilpailleille, Lahti, 38 osallistujaa, Riitta Lekander 5.2.2014 Sääntökoulutus kilpailulupaa hakeville ja Tavat ja taidot takaisin-luento, Tampere, 32 osallistujaa, Matti Kuusi ja Saija Huupponen 12.2.2014 Sääntökoulutus aiemmin kilpailleille ja Tavat ja taidot takaisin-luento, Tampere, 36 osallistujaa, Matti Kuusi ja Irmeli Heliö 12.2.2014 Sääntökoulutus kilpailulupaa hakeville ja uusille kilpailijoille, Lahti, 24 osallistujaa, Mila Munsterhjelm 10.3.2014 Rahastonhoitajakoulutus, Lahti, 8 osallistujaa, Sari Hallberg PHLU 15.3.2014 EAII-kurssi, Kangasala, Kaupin Ratsastuskeskus, 14 osallistujaa, Merja Koskinen 24.4. 28.5. Ammatillisuuskurssi II, 3 lounastapaamista, vetäjänä Merja Koskinen, osallistujia 9 6.9.2014 Hevoskerhon ohjaajan peruskurssi Aulanko, Hämeen Ratsastajat ja SRL Häme yhteistyössä 14.9.2014 Koulutuomareiden koulutuspäivä / Kür koulutus, Tampere 14.9, 13 osallistujaa, Tiina Karkkolainen 3. 5.10.2014 Hämeen alueen yhteismatka Tallinna Horse Show2014, 14 osallistujaa 30.10.2014 Kari Vepsän hevostaitokoulutuksen peruskurssi, Lempäälä, 38 osallistujaa 3.11.2014 Seuratapaaminen, Tampere, 16 osallistujaa 10.11.2014 Seuratapaaminen, Lahti, 8 osallistujaa Viestintä Tiedotus toteutettiin alueen nettisivujen kautta, sekä sähköisillä täsmätiedotteilla. Lisäksi aluejaosto tiedotti tapahtumista ja ajankohtaisista asioista Facebook-sivuillaan. SRL Hämeelle avattiin sähköpostiosoite srlhame@ratsastus.fi. Osoite on tarkoitettu yleiseen käyttöön mm. palautteisiin ja tiedottamiseen. Talous Hämeen alueen rahastonhoitajana toimi Mila Munsterhjelm ja kirjanpitäjänä 28.2.2014 asti Tanja Törmänen Rantalainen Oy:stä. 1.3.2014 alkaen kirjanpitäjänä toimi Riikka Venho Rantalainen Oy:stä. Taloushallinto ja kirjanpito hoidettiin Netvisor ohjelmalla. Kilpailuissa käytettävien ATU-laitteiden vuokra oli 80 / viikonloppu. 17

3.3. Itä-Suomi Yleistä Tilivuosi 2014 oli Itä-Suomen alueen 20. toimintavuosi. Itä-Suomen alue toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole itsenäinen rekisteröity yhdistys. Toimintavuonna Itä-Suomen alueeseen kuului 36 (38) ratsastusseuraa, joissa oli yhteensä 3458 (3461) jäsentä. Alueella toimi 31 (26) SRL:n hyväksymää ratsastuskoulua, 9 (7) harrastetallia ja 3 (1) yksityistallia. Varsinaiset jäsenet Janne Lappi (11) puheenjohtaja Pasi Kauppinen (4) varapuheenjohtajat, IT-vastaava Kaisa Ikonen (11) rahastonhoitaja, seuratoiminta (SRL:n SETAP), seuratiimin vetäjä Sanna Ruotsalainen (11) Equipe- ja Kipa-vastaava, dokumentointi, kilpailutiimin vetäjä: kouluratsastus Milla Heikkinen (3) kilpailutiimi: kenttäratsastus Henna Kärkkäinen (7) koulutukset Anni Pihl (0) seuratiimi: SETAP varajäsen; nuoret, tallit Tarja Lehto (11) kalustovastaava, koulutukset Kai Majander (7) kilpailutiimi: esteratsastus Varajäsenet Nora-Sarah Mazouzi (6) Satu Haukka (4) Jaoston ulkopuolelta Mari Suomalainen (0) Linda Immonen (0) Tuula Laurila (0) Kitta Luukkanen (0) Taru Hämäläinen (0) Jaana Kejonen (0) Jaana Seppänen (2) Olli Niskasaari (0) Tilitoimisto H. Ruuth (0) Merja Rautiainen (1) Minna Piippo (1) kilpailutiimi: kilpailukalenteri seuratiimi: tallitoiminta seuratiimi: nuoret, nuorisovastaava, nuorten facebook-ryhmä seuratiimi: nuoret, nuorisovastaava, nuorten facebook-ryhmä kouluratsastuksen aluekilpailukutsujen tarkistaminen esteratsastuksen aluekilpailukutsujen tarkistaminen kenttäratsastuksen aluekilpailukutsujen tarkistaminen erityisryhmät aluevalmennukset esteratojen tarkistus kirjanpito vuoden 2015 jaoston varajäsen vuoden 2015 jaoston varajäsen Jaosto kokoontui toimintavuonna 11 kertaa. Itä-Suomen kevätkokous pidettiin 15.4.2014 Kuopiossa. Kokouksessa oli 10 osallistujaa. Syyskokous pidettiin 1.11.2014 Kuopiossa. Kokouksessa oli edustettuina valtakirjoilla 8 seuraa ja osallistujia oli 21. Itä-Suomi oli edustettuna SRL:n aluejaostojen yhteisen toimielimen, alueiden puheenjohtajiston, kokouksissa. APU kokoontui yhteensä viisi (5) kertaa ja Itä-Suomea niissä kaikissa edusti pj Janne Lappi. Seura- ja tallipalveluiden alueryhmään kuului Kaisa Ikonen. Aluejaostojen yhteistapaaminen järjestettiin Jyväskylässä 25. 26.1. Tapaamiseen osallistui Itä-Suomesta 6 jaoston jäsentä ja alueassistentti. Alueassistenttina toimi Emmi Kupiainen. Alueassistentin pääasiallisia tehtäviä olivat tiedotus (mm. internetsivut, sähköiset tiedotteet) ja alueen seurojen, tallien ja harrastajien palveleminen puhelimitse ja sähköpostitse. Seura- ja harrastetoiminta Seura- ja harrastetoiminnan koulutukset ja tapahtumat on lueteltu kohdassa 4.3.5. Huhtikuussa järjestettiin palkitsemisgaala, jossa muistettiin vuoden 2013 menestyneitä ratsastajia ja seuroja. Alueella järjestettiin alueelliset hevostaitomestaruuskilpailut, joissa oli n. 70 osallistujaa. Alue maksoi Golden Ridersin voittajajoukkueen osallistumisen valtakunnallisiin mestaruuksiin josta saatiin pronssia pronssia. Ratsastuskoululaisen vuoden teeman mukaisesti järjestettiin tuntsaricup ja videokilpailu. Alueella toimi yksi Sinettiseura, Iron Team Riders Rautalammilla. 18

Kilpailutoiminta Itä-Suomen alueella järjestettiin 46 (49 kpl) aluekilpailua este-, koulu-, kenttä- ja lännenratsastuksessa. Aluekilpailuissa ratsastettiin yhteensä 189 (208) alueluokkaa, joissa oli yhteensä 3464 (4040) lähtöä. Kipaan ilmoitettiin 89 (124) este-, koulu- ja islanninhevosten askellajiratsastuksen seurakilpailua. Aluekilpailijoilta vaaditaan aluekilpailulupa, jonka hinta oli 30 euroa. Lupa anottiin omalta ratsastusseuralta. Aluekilpailulupia lunastettiin yhteensä 402 kpl (418), alueluvan sisältäviä kansallisia ja kansainvälisiä lupia 155 kpl (160). Maksuttomia seurakilpailulupia lunastettiin 276 kpl (208). Fintoto tuki seniorien koulu- ja esteratsastuksen aluemestaruuksia rahapalkinnoin, ja aluejaosto antoi muiden ikäryhmien ja kenttäratsastuksen kultamitalisteille 100 kunniapalkinnot. Alue kustansi kaikkien aluetason mestaruuskilpailujen mitalistien ruusukkeet ja mitalit ja joukkuemestaruuksien voittajajoukkueet palkittiin loimin. Lisäksi alue on maksanut 70 tukea / alue-estekilpailu, jossa on järjestettyä taitoarvosteluluokka tai -luokkia. Aluemestarit 2014 Esteratsastuksen henkilökohtainen aluemestaruus, Savonlinna 14.9.2014, Savonlinnan Ratsastajat ry Ponit 1. Tolonen Sofia/Alarm, SiRa 2. Marika Laituri/Kolibri, SiRa 3. Aada Ahonen/Top Tina, KuoR 1. Julia Kärkkäinen/Hazard II, HA-71 2. Iina Karhinen/De Almendra, P-KUR 3. Tuukka Räsänen/Blitz Roos, KuoR 1. Essi-Lotta Rautiainen/Liga, SvR 2. Outi Väyrynen/Hipograph, P-KUR 3. Eevi-Pirre Rautiainen/Okey, SvR Suomenhevoset 1. Aurora Tainio/Hermina, ITR 2. Neea Pekkonen/K.P.Veijari, HA-71 3. Taru Schulz/Vääntövoima, PRP-72 Nuoret hevoset 1. Nina Auterinen/ Belfagor Dei Folletti, P-KUR 2. Pauliina Kostilainen/Bamboocha, KuoR 3. Sari Uimonen/Sri Shakti, KuoR Kouluratsastuksen henkilökohtainen aluemestaruus, Iisalmi 13.9.2014, Koljonvirran Ratsastajat ry Ponit 1. Lipponen Emmi / Pinrock`s Cotton Candy, SiRa 2. Nissinen Fanny / Kiviniemen Faarao, SiRa 3. Laituri Marika / Reitland s Du nurdu B, Sira 1. Miettinen Miika / Tarpan II, SiRa 2. Asikainen Hanna-Riikka / Dumbledore, MaRS 3. Peltola Opri / Raison D Odorer, KuoR 1. Väisänen Emmi / Ritzferal, KuoR 2. Heikkilä Antti / Elbert, PKUR 3. Penttinen Mari / Välipihan Elvis, LaRS Suomenhevoset 1. Tuorilainen Outi / Musta Magia, KiuRa 2. Lundahl Satu / Pipoli, KuoR 3. Jääskeläinen Mari-Tiina / Aprilli-Tyttö, KuoR 19

Nuoret hevoset 1. Porthan Vuokko / Lapinjärvi Laurino, MaRS 2. Laari Milla-Iida / Martha, SiRa 3. Kinnunen Sari / Chaplin II, PKUR Esteratsastuksen aluejoukkuemestaruus (seurajoukkueet), Savonlinna 7.9.2014, Savonlinnan Ratsastajat ry 1. Savonlinnan Ratsastajay ry (Mari Herttuainen / Sambo, Soile Kosonen / Rodzers, Eevi-Pirre Rautiainen / Okey / Essi- Lotta Rautiainen / Liga) 2. Golden Riders ry (Suvi Pelkonen / Bombastica, Maija Kuivalainen / Viognier, Sanna Kröger / Dunmarra, Katja Kröger / Santha) 3. Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajat ry (Sandra Ruuskanen / Aabraham, Nenna Pääkkönen / Zippo S, Outi Väyrynen / Hipograph / Mari Karvinen/Tiffany III) Kouluratsastuksen aluejoukkuemestaruus (seurajoukkueet), Pieksämäki 20.7.2014, Golden Riders ry 1. Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajat ry (Paula Salmivuori / Lilu, Johanna Venho / Rysykänpolkka, Jenni Tikka / Paratrooper, Maiju Heikkinen / Dalgaards Conrad) 2. Kuopion ratsastajat ry (Riikka Miettinen / Harste Halbe, Eveliina Nykänen / Miraseti, Annamaria Laakso / Gräns Murphy Conneely, Helena Länsimies-Antikainen / Leonardo VI 3. Ratsastusseura Hakkapeliitat-71 ry joukkue 1 (Janina Karinen / Noble Dark Agent, Mari Putkonen-Hutchins / Ravelon Meno, Henni Kolehmainen / Wega Rullarsböle, Maria Kärkkäinen / Hilutella) Kouluratsastuksen hallimestaruus, Siilinjärvi 26.4.2014, Siilin Ratsastajat ry Poniratsukot 1. Amudha Huttunen / Pin Rock S Hannibal, KuoR 2. Fanni Nissinen / Floora s Farfadet, SiRa 3. Emmi Lipponen / Pin Rock S Cotton Candy, SiRa 1. Miika Miettinen / Caradura, SiRa 2. Annamaria Laakso / Gräns Murphy Conneely, KuoR 3. Opri Peltola / Raison D Adorer, KuoR 1. Elina Korhonen / Anisian Aamu, KuoR 2. Salla Salkola / Miss Monroe, SiRa 3. Eveliina Viljakainen / Royal Roxana, KuoR Suomenhevoset 1. Satu Lundahl / Pipoli, KuoR 2. Juulia Kettunen / S.N. Simon Sälli, SiRa 3. Niina Mäkinen / Piitu, KvR Nuoret Nuoret hevoset 1. Emmi Väisänen / Ritzferald, KuoR 2. Fanni Nissinen / Kiviniemen Faarao, SiRa 3. Krisse Koikkalainen / Flamant Noir, SiRa Esteratsastuksen hallimestaruus, Kuvansi 13.4.2014, Ratsastusseura Hakkapeliitat-71 ry Poniratsukot 1. Tuuli Torvinen / Vulkaano, VUR 2. Marika Laituri / Kolipri, SiRa 3. Eveliina Laitinen / Dalarius, KuoR 1. Iina Karhinen / Wayro W, PKUR 2. Julia Kärkkäinen / Hazard II, HA-71 3. Teemu Tuovinen / Orfana, HA-71 1. Helina Pohjola / Pateetika, HA-71 2. Anna Gröhn / Con Tentus, GHRC 20

3. Miina Soini / Ufo, HA-71 Suomenhevoset 1. Päivi Stranden / Ventterin Poju, PKUR 2. Eva Julkunen / Teräs-Suikku, KuoR 3. Nelli Arpiainen / Loimihaan Hilla, KuoR Nuoret hevoset 1. Jutta Karjalainen / Beladona, HA-71 2. Titta Tienpolvi / La Carina, KuoR 3. Tuomas Jauhiainen / Zachary, KuoR Alueen esteratsastuksen aikuismestaruus, Savonlinna 10.5.2014, Savonlinnan Ratsastajat ry 1. Kiti Turkka / Offi, SvR 2. Marketta Hämäläinen / Petsiiri, MaRs 3. Tuula Asikainen / Castor, MaRs Alueen kouluratsastuksen aikuismestaruus, Rautalampi 20.9.2014, Iron Team Riders ry 1. Minna Holopainen / Felicita, MEHE 2. Minna Salolahti / Tangokuningas, KUOR 3. Niina Heitto / Johtovei, MEHE Alueen tuntiratsastajien mestaruudet, Rautalampi 20. 21.9.2014, Iron Team Riders ry Esteratsastus Taso 70 cm 1. Leila Karhunen / Vilapeli, MEHE (Aario Equisport) 2. Tuuli Tikanoja / Ligniere, SuiRat (Rautalammin Ratsastuskeskus) 3. Maria Malinen / Hildy, LAUKKA (Rautalammin Ratsastuskeskus) Taso 80 cm 1. Iida Larronmaa /Chancy, KUOR (Keskimäen hevostila) 2. Noora Kämäräinen / Roosarjin, KUOR (Keskimäen Hevostila) 3. Elias Benelmili / The Gaels, SIRA (Siilin Ratsastuskeskus) Taso 90 cm 1. Johanna Huttunen /The Gaels, SIRA (Siilin Ratsastuskeskus) Kouluratsastus Taso helppo C 1. Emma Julkunen / Felicita, SUOVARI (Vanhamäen talli) 2. Alisa Suppola / Tähti- Iita, ITR (Rautalammin Ratsastuskeskus) 3. Santeri Soranta / Riinos, SiRA (Siilin Ratsastuskeskus) Taso helppo B 1. Elina Toivanen / Caramel Crey, SIRA (Siilin Ratsastuskeskus) 2. Jenna Björn / Luur II, SIRA (Siilin Ratsastuskeskus) 3. Julia Oravainen / Luur II, SIRA (Siilin Ratsastuskeskus) Taso helppo A 1. Johanna Huttunen / Caramel Crey, SIRA (Siilin Ratsastuskeskus) 2. Anne-Mari Miettinen / Celius, SIRA (Siilin Ratsastuskeskus) 3. Mia Rönkkö / Vivian, KvR (Koljonvirran Ratsastuskeskus) Alueranking 2014 Este/seniorit Eevi-Pirre Rautiainen, SVR Este/nuoret Miina Soini, HA -71 Este/juniorit Teemu Tuovinen, HA -71 Este/ponit Marika Laituri, SiRa Este/suomenhevoset Vääntövoima / om. Päivi Manninen Koulu/seniorit Mari Penttinen, LaRS Koulu/nuoret Emmi Väisänen, KuoR 21

Koulu/juniorit Miika Miettinen, SiRa Koulu/ponit Amudha Huttunen, KuoR Koulu/suomenhevoset Pipoli / om. Kirsi Rönkä Kenttä/seniorit Paavo Huttunen, ONES Kenttä/nuoret Iina Janhunen, PRP -72 Kenttä/juniorit Anni Rissanen, KuoR Kenttä/suomenhevoset Lakeus Primaveera / om. Kauppinen Raijamaija SEURARANKING Kouluratsastus Siilin Ratsastajat Ry Esteratsastus Kuopion Ratsastajat Ry Kenttäratsastus Ones Again Riders Ry Valmennustoiminta Itä-Suomen alueella järjestettiin 19 aluevalmennustapahtumaa (36 valmennusvuorokautta) ja aluevalmennuksiin osallistui 311 ratsukkoa. Kouluratsastus Valmentajana toimi Ville Vaurio. Vuonna 2014 järjestettiin 7 valmennustapahtumaa, joista 6 valmennusta + 1 katsastus (14 valmennusvuorokautta). Yhteensä valmennustapahtumiin osallistui 129 ratsukkoa vuoden 2014 aikana. Esteratsastus Valmentajina toimivat Tuomas ja Antti Jauhiainen. Vuonna 2014 järjestettiin 6 valmennustapahtumaa, joista 5 valmennusta + 1 katsastus (12 valmennusvuorokautta). Yhteensä valmennustapahtumiin osallistui 101 ratsukkoa vuoden 2014 aikana. Kenttäratsastus Valmentajana Pirkko Herd, sekä yhden kerran Salla Aario (kevät). Vuonna 2014 järjestettiin 6 valmennustapahtumaa, joista 5 valmennusta ja 1 katsastus (10 valmennusvuorokautta). Yhteensä valmennustapahtumiin osallistui 81 ratsukkoa. Koulutustoiminta Itä-Suomen aluejaosto järjesti yhteensä 10 koulutustilaisuutta ja tapahtumaa, joissa oli yhteensä 159 osallistujaa. o Estetuomareiden, ratamestareiden ja stewardien lisenssikoulutus 8.2.2014 Kuopiossa, 37 osallistujaa. o IV ja IVK koulutuomareiden lisenssikoulutus 8.3.2014 Kuopiossa, 23 osallistujaa. o Equipen peruskurssi 16.3.2014 Kuopiossa, 4 osallistujaa o Bussikyyti Hevoset- messuille 5.-6.4.2014, 3 osallistujaa. o ITIS Palkitsemisgaala 12.4.2014 Suonenjoella, 26 osallistujaa o Yhteiskyyti Valtakunnallisiin Hevostaitomestaruuksiin 17.5. o Sääntökoulutus Kuopiossa 26.5.2014, 9 osallistujaa. o Talli- ja seuratapaaminen 1.11.2014, 31 osallistujaa o Liikkuva Ratsastaja -koulutus 13.11.2014 Kuopiossa, 7 osallistujaa. o Mini Wahlbergin kouluratsastusklinikka 22. 23.11.2014 Kuopiossa, 19 osallistujaa o Lisäksi alueella oli esittelyosasto Hyvän mielen hevonen -tapahtumassa Kuopiossa 10.8.2014. Viestintä Itä-Suomen ulkoisesta ja sisäisestä tiedotuksesta vastasi pääasiassa alueassistentti, apunaan aluejaosto. Tiedotus hoidettiin pääasiassa alueen internetsivujen (www.ratsastus.fi/ita-suomi) ja seuroille lähetettävien sähköpostitiedotteiden kautta. Lisäksi alueella oli Facebook-ryhmä jossa oli vuoden lopussa noin 600 jäsentä. 22

3.4. Kaakkois-Suomi Yleistä Vuosi 2014 oli Kaakkois-Suomen alueen 20. toimintavuosi. Kaakkois-Suomen alue on yksi Suomen Ratsastajainliiton kahdeksasta aluejaostosta. Toimintavuonna Kaakkois-Suomen alueeseen kuului 45 (44) ratsastusseuraa. Jäseniä alueen seuroissa oli yhteensä 4126 (3924) kpl. Alueella toimi 26 (23) kpl SRL:n hyväksymää ratsastuskoulua, 7 (5) kpl harrastetallia ja 5 (3) yksityistallia. Hallinto ja toimihenkilöt Jaostoon kuului toimintavuonna puheenjohtajan lisäksi 9 varsinaista jäsentä ja 2 varajäsentä. Jaosto kokoontui 7 kertaa. Kokoukset pidettiin Kouvolassa, Lappeenrannassa ja Valkealassa. Varsinaiset jäsenet Teija Mukala, KKR, Kotka, (7/7), puheenjohtaja Mari Hyytiäinen, MRS, Mikkeli, (1/7), talous Anita Palo, TaRa, Taipalsaari (7/7), nuorisovastaava Oili Kangasaho, MRA, Mäntyharju, (0/7) Mirja Herttua-Ruuskanen, KoR, Kotka, (7/7) seura- ja harrastevastaava, SETAP-jäsen Tuija Poutanen, Hubs, Lappeenranta, (5/7) kouluvalmennusvastaava Merja Jormanainen-Ylijoki, ValRa, Kouvola, (7/7) erikoislajit Heidi Lepistö, M-Riders, Mikkeli, (5/7) kokoussihteeri, aikuis- ja harrastevastaava Jaana Reponen, JouRat, Joutseno, (4/7), nuorisovastaava Sirkku Häkkänen, KKR, Kotka, (6/7), esteratsastus Varajäsenet Osmo Metsälä, EKR, Lappeenranta, (2/7) valmennusvastaava Jouni Karnasaari, MRS, Mikkeli, (7/7) tiedotus ja markkinointi Jaoston ulkopuolelta Jaana Pulkkinen, kenttävalmennus Kaakkois-Suomen alueen syyskokous pidettiin 18.11. Kymen Paviljongissa, Kouvolassa. Paikalla valtakirjalla edustettuna 13 seuraa ja 2 tallia. Alueiden puheenjohtajiston kokouksissa Kaakkois-Suomen aluetta edusti Teija Mukala. Seura- ja tallipalveluiden aluetyöryhmässä aluetta edusti Mirja Herttua-Ruuskanen. Kaakkois-Suomen aluetta Jyväskylän aluetapaamisessa 25. 26.1. edustivat Teija Mukala, Merja Jormanainen-Ylijoki, Mirja Herttua-Ruuskanen, Jaana Reponen, Sirkku Häkkänen, Heidi Lepistö ja Jouni Karnasaari. Alueassistenttina toimi Sanna Sassi pääasiallisina tehtävinään Internet-sivujen päivittäminen, jäsenrekisterikouluttaminen ja -neuvonta, yleinen neuvonta ja tiedotus. Seura- ja harrastetoiminta Alueen järjestämä megalauantaitilaisuus Kouvolassa 13.12. toimi alueen seurakohtaamisena. Tilaisuuden yhteydessä pidettiin myös alueen pikkujoulujuhlat. Tilaisuuteen osallistui yhteensä 28 henkeä. Seurojen kanssa yhteistyössä järjestettiin ja tuettiin rahallisesti: o 26.4. Hevoskerho-ohjaajakoulutus, 12 osallistujaa o 20. 21.8. EAI, 11 osallistujaa o 7.-8.10. EAII, 12 osallistujaa 23

Alueella toimi seitsemän Sinettiseuraa. Alue toteutti kyselyn, jolla kartoitettiin alueen tapahtumien tarpeellisuutta ja asiakastyytyväisyyttä. Kyselyyn vastasi 204 henkilöä. Kilpailutoiminta Kaakkois-Suomen Ratsastuksen alueella järjestettiin 20 (20) alue-estekilpailua ja 17 (15) aluekoulukilpailua, sekä 1 aluekenttäratsastus- ja 3 aluelännenratsastuskilpailua. Lisäksi alueella järjestettiin 5 (5) kansallista kilpailua. Aluekilpailuissa oli esteratsastuksessa 108 (123) luokkaa ja kouluratsastuksessa 78 (81) luokkaa. Aluekilpailuissa oli yhteensä 2518 (3309) lähtöä. Alueen kilpailukalenteri julkaistiin KIPAssa. Seurat järjestivät useita seurakilpailuja, joista merkitsivät Kipaan 36 (62) kpl. Aluekilpailijoilta vaadittiin aluekilpailulupa, jonka hinta oli 30. Kansallinen A- ja B-kilpailulupa sisälsi alueluvan. Luvat anottiin omalta ratsastusseuralta. Lupia lunastettiin 447 (511) kpl, joista aluelupia oli 342 (404) kpl ja kansallisia tai kansainvälisiä lupia 105 kpl. Lisäksi maksuttomia seuralisenssejä lunastettiin 274 (247) kappaletta. Alue tuki seuroja aluemestaruuskilpailujen järjestämisessä kustantamalla mestaruusmitalit ja ruusukkeet, ja kouluratsastusmestaruuskilpailuissa korvaamalla osan tuomarikuluista. Alue tuki myös koulualuekilpailuiden järjestämistä. Aluemestarit 2014 Koulumestaruus, henkilökohtainen, HubS / Lappeenranta 13.9.2014 Suomenhevoset 1. Kuokka Katja - Hessin Leevi, KYRAT 2. Sjögrén Elina - Savelan Hemuli, MRA 3. Ahmaskari Sari - Lipitti, HAMR Ponimestaruus 1. Silventoinen Jenni - Hazelberg s Macho, KOR 2. Pöyry Minttu - Larissa III,MRA 3. Seppänen Lene - Sissi II, HUBS Lapsiratsastajien mestaruus 1. Karlsson Kaisamaria - Roanne 2142, HARS 2. Nevaeva Polina - Lambers, RaR 3. Karvonen Elisa - Terniks, I-SUR Juniorimestaruus 1. Hupli Tuulia - Kylie L 2694, KJR 2. Uski Tanja - Zevs, EKR 3. Jäppinen Tiia - Wietske P, RaKa Nuorten mestaruus 1. Ruhtinas Christa -Dandy, KJR 2. Rantanen Nelli-Kaisa - Dear Margareth CL, E-KR 3. Leino Sonja - Cameron III, HUBS Seniorimestaruus 1. Nisula Noora - Hagels Jet, ESRC 2. Mikkonen Anniliina - Favorit II,EKR 3. Airaksinen Heidi - Akvins, KOR Estemestaruus, henkilökohtainen, Kotka/Kotkan Kilparatsastajat, 14.9.2014 Suomenhevoset 1. Rita Viivi - Mimona, RuoR 2. Forstén Katri - Sumun Lordi, EKR 3. Kilpi Iina - Mokkasiini, TRN Ponimestaruus 1. Hämäläinen Kaisu - Petite Pearl E.C., KOR 2. Kalsta Venni - Hembys Apollinaire, RATSU 24

3. Ilves Mila - Sitsilia, EKR Lapsimestaruus 1. Jukkara Tomas - Gibsons II, ESRC Juniorimestaruus 1. Gynther Sanni - Bad Boy 2, MRS 2. Tapanainen Iida - Welaskes, EKR 3. Ruotjoki Ella - Collin S 2760, E-KR Seniorimestaruus 1. Nurmi Jasmina - Rinicole, HUBS 2. Aittolahti Elina - Emily 106, EKR 3. Kivelä Emmi - Chanel VI 2111, KYRAT Kouluratsastus, joukkuemestaruus, 21.9. Kouvola/KoR 1. Mikkelin Ratsastusseura ry: Eeva Kangasperko - Lemiro, Katja Jyräs - Shenaja, Tarja Kortman - Damenwahl ja Anne- Mari Vanhanen - Lacoste 2. Etelä-Karjalan Urheiluratsastajat ry: Osmo Metsälä - Barthanyi, Johanna Metsälä - Gertsog, Päivi Kärhä - Ronja K. ja Tanja Uski - Zevs 3. E.S.Riding Club ry: Noora Nisula - Hagels Jet, Nora Smolsky - Vouelle 2679, Peppi Nimei - Windrose 2203 ja Eveliina Savenius - Parek Esteratsastus, joukkuemestaruus, 17.8. Kotka/KoR 1 Kotkan Kilparatsastajat Kkr ry Joukkue 1: Tiia Häkkänen - Prima Vera,Timo Mukala - Michelangelo, Kia Danielsbacka - Quatsch Nicht Schätzchen, Tinja Mukala - Cuneo 2 Kotkan Ratsastajat ry Joukkue 1: Emma Hiltunen - Conny Cramer, Sanni Pikkarainen - Polynina XO, Henna Halonen - Seihs, Ida Saalasti - Mecenas 3 Mikkelin Ratsastusseura ry Joukkue 1: Annastiina Multanen - Wera III, Sanni Gynther- Bad Boy, Noora Jukarainen Bögegårdens Landano, Laura Hänninen Four Winds Kazoo Esteratsastus, hallimestaruus, Kotka 30.3 Suomenhevoset 1. Katri Forstén Sumun Lordi, EKR 2. Anniina Anttila Humeli, E-KR 3. Olga Temonen Elhotar, KJR Ponimestaruus 1. Reetta Sundberg Tirol, E-KR 2. Veronica Lindberg Erkas, KOR 3. Venni Kalsta Hembys Apollinaire, RATSU Juniorimestaruus 1. Miisa Ikonen Visco, KJR 2. Miisa Rouhiainen Brisbane, TaRa 3. Ida Saalasti Mecenas, KOR eniorimestaruus 1. Tinja Mukala Cuneo, KkR 2. Emmi Kivelä Chanel VI, KYRAT 3. Roosa-Liina Rantanen Master Rebel, E-KR Kouluratsastus, hallimestaruus, Lappeenranta 18.4 Juniorimestaruus 1. Tuuli Hupli Kylie L, KJR 2. Tanja Uski Zevs, EKR 3. Anni Hämäläinen Pin Rock s Calvin Klein, KJR Poniratsukot 1. Jenni Silventoinen Hazelberg s Macho, KOR 2. Annika Palo Carlotta III, EKR 3. Nelli Karhu Macchiato L, ESRC 25

Lapsimestaruus 1. Kaisamaria Karlsson Roanne, HARS 2. Roosa Penttilä Pörrö-Tukka, EKR 3. Roosa Penttilä Manqune Divine, EKR Suomenhevoset 1. Raija Metsälä Kahaus, EKR 2. Pia Perälä Vikelo, RATSU 3. Elina Sjögren Savelan Hemuli, MRA Nuoret ratsastajat 1. Christa Ruhtinas Dandy, KJR 2. Niina Uski Welaskes, EKR 3. Pinja Bäckman Donna Sirena, KR Seniorimestaruus 1. Tuuli Heltimoinen- Modern Hot, EKR 2. Raija Metsälä Odys, EKR 3. Johanna Metsälä Gertsog, EKR Alueranking 2014 Esteratsastus Lajin paras: Elina Ihatsu, E-KR 1. Elina Ihatsu, E-KR, 95 2. Jasmiina Nurmi, Hubs, 91 3. Belinda Danielsbacka, KoR, 67 1. Ida Saalasti, KoR, 86,3 2. Kia Danielsbacka, KKR, 72 3. Laura Konttinen, EKR, 65 Poniratsastajat 1. Reetta Sundberg, E-KR, 18 2. Kaisu Hämäläinen, KoR, 10 2. Mila Ilves, EKR, 10 Kouluratsastus Lajin paras: Johanna Metsälä, EKR 1. Johanna Metsälä, EKR, 129 2. Noora Nisula, ESRC, 99 3. Raija Metsälä, EKR, 88 1. Tuulia Hupli, KJR, 59 2. Tiia Jäppinen, RaKa,46 3. Kaisamari Karlsson, HARS,39 Poniratsastajat 1. Jenni Silventoinen, KoR, 81,5 2. Minttu Pöyry, MRA, 21 3. Annika Palo, EKR, 16 Kenttäratsastus 1. Maria Lukkari, E-KR, 7 1. Oili Kangasaho, KJR, 7 Lännenratsastus 1. Taina Myöhänen, WRF, 22 26

Valmennustoiminta Valmennusta järjestettiin este-, kenttä- ja kouluratsastuksessa. Esteratsastus Valmentaja Carl-Harry Frey Valmennuspaikat Mikkeli Rouhialan talli ja Harjun oppimiskeskus Valmennuksia/katsastuksia järjestettiin syksyllä yksi: Mikkeli 6 ratsukkoa ja Harju 5 ratsukkoa, joista 4 ratsukkoa 2pv, yksi ratsukko 1pv. Kouluratsastus Valmentaja Karita Kotikulma 2014 järjestettiin 4 koulualuevalmennustilaisuutta tammi marraskuussa. Yhteensä ratsukoita oli 37, joista AB-valmennettavia oli 2, aluevalmennettavia 34, ja 1 ryhmässä muut. Kenttäratsastus Valmentaja: Petri Tolmunen Vuoden 2014 tammi-elokuussa järjestettiin 1*2pv valmennus, johon osallistui 3 aluevalmennettavaksi valittua ratsukkoa, 2 katsastettavaa ratsukkoa ja 4ulkopuolista ratsukkoa. Syys-joulukuussa järjestettiin 2*2 pv valmennus sekä 1*1 pv valmennus. Jokaisella valmennuskerralla oli mahdollisuus katsastukseen. Valmennuksiin osallistui yhteensä 9 katsastettua ja aluevalmennettavaksi valittua ratsukkoa (osallistujamäärät 3*2pv + 2*1 pv, 7*1 pv ja 7*2 pv). Joulukuun valmennus oli osa Kaakon valmennuksen suurtapahtumaa, valmentajana toimi Piia Pantsu yhdessä Petri Tolmusen kanssa. Koulutustoiminta Vuoden 2014 aikana järjestettiin 8 tapahtumaa, joissa oli yhteensä 141 osallistujaa. o 16.2.2014 Kipa- ja equipekoulutus, Kouvola, 16 o 1.3.2014 Lisenssikoulutus estetuomareille, ratamestareille ja stewardeille, Kotka, 9 o 15.3.2014 Ohjasajoluento, Lappeenranta, 19 o 10.10. Nuorison ideariihi, 10 o 11.10. Senioriratsastajan hyvinvointi, 15 o 10.-12.10.2014 Simo-simulaattori, Lappeenranta, 15 o 18.11. Seurakohtaaminen, 29 o 13.12.2014 Megalauantai ja pikkujoulut, Kouvola, 28 Viestintä Kaakkois-Suomen alueen tiedotuksesta vastasi alueassistentti ja koulutusilmoitusten laadinnasta Jouni Karnasaari. Tiedotus hoidettiin sähköpostitiedotteiden, aluetiedotteen ja Internet-sivujen avulla. Lisäksi alue julkaisi tapahtumatietoja liiton sähköisessä tiedotteessa ja ylläpiti omia Facebook-sivuja. Kaakkois-Suomen alue käyttää tiedotuksessa apunaan SRL:n rekisteritietoja. Talous Alueen tulos 31.12.2014 esitetään tilinpäätöksellä, joka sisältää tuloslaskelman, taseen ja liitetiedot. Alueen tulos hyväksytään Suomen Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa. 27

3.5. Keski-Suomi Yleistä Keski-Suomen Ratsastusjaosto on yksi Suomen Ratsastajainliiton kahdeksasta aluejaostosta. Toimintavuonna alueella oli 21 (21) ratsastusseuraa, joissa oli yhteensä 1854 (1854) jäsentä. Alueella toimi 11 (10) SRL:n hyväksymää ratsastuskoulua, 4 (6) harrastetallia sekä 2 (1) yksityistallia. Alueen seurat järjestivät valmennusten ja kilpailujen ohella runsaasti muuta toimintaa mm. heppakerhoja, retkiä ja koulutuksia. Hallinto Jaostoon kuului puheenjohtajan lisäksi kahdeksan varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä. Jaosto kokoontui neljä kertaa. Vuoden 2014 jaosto Varsinaiset jäsenet: Susanna Kallioinen, JsR, puheenjohtaja, toiminnan ja talouden suunnittelu Ulla Kelonen, JsR, varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja Suvi Kiviniemi, ÄseRa, esteratsastus Sanna Vuolle-Apiala, Kurret, seuravastaava Tanja Lampinen, RieRat, pienlajit Elina Elijoki, JsR, kokoussihteeri Katja Lehtinen, KoRa Anni Roivas, Aramara, nuorisovastaava Eija Sevón, seura- ja harrastevastaava Varajäsenet: Pirjetta Komi, JsR, kouluratsastus, seremonia- ja palkintovastaava Minna Argillander, ÄseRa, kenttäratsastus, kilpailuvastaava, kutsujen tarkastus Jaoston ulkopuolelta: Mari Varonen, JsR vammaisratsastusvastaava Outi Tiainen, Equipe -tukihenkilö Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin 18.9. Jyväskylässä, paikalla 27 henkilöä. Kevättapaaminen järjestettiin 15.3. Jyväskylässä, paikalla 17 henkilöä. Keski-Suomi oli edustettuna SRL:n aluejaostojen yhteisen toimielimen, alueiden puheenjohtajiston, kokouksissa. Keski-Suomea kaikissa alueiden puheenjohtajiston kokouksissa edusti puheenjohtaja Susanna Kallioinen, joka toimi myös puheenjohtajiston puheenjohtajana. Susanna Kallioinen edusti alueiden puheenjohtajistoa liiton hallituksen kevään ja syksyn suunnittelupäivillä. Seura- ja tallipalveluiden alueryhmän (SETAP) kokouksissa aluetta edusti Sanna Vuolle-Apiala. Keski-Suomen alue järjesti aluekohtaamisen Jyväskylässä 25. 26.1.2014. Tapahtumaan osallistui 65 aluetoimijaa. Lajiseminaarissa 22.11. Helsingissä aluetta edustivat Susanna Kallioinen, Ulla Kelonen, Minna Argillander, Pirjetta Komi, Suvi Kivi ja Sanna Vuolle-Apiala. Alueassistenttina toimi Sanna Sassi pääasiallisina tehtävinään jäsenistön tiedusteluihin vastaaminen puhelimitse ja sähköpostitse, alueen internet-sivujen päivitys, muut tiedotustehtävät, tapahtumien järjestelyt sekä Sporttirekisterin ylläpito. Sanna Vuolle-Apiala osallistui 14. 15.11. kouluttajaseminaariin turvallisuuspäällikkökouluttajana. Tanja Lampinen palkittiin KesLin Vuoden urheiluteko 2013 lajipalkinnolla ja Keski-Suomen alueen kenttäjoukkue palkittiin Vuoden 2014 lajipalkinnolla. 28

Minna Argillander ja Susanna Kallioinen palkittiin hopeisella ansiomerkillä. Seura- ja harrastetoiminta Keski-Suomen alueen seurat saivat opetus- ja kulttuuriministeriön seurakehittämistukea seuraavasti: Jyvässeudun Ratsukot 3 000. Alueella toimi yksi Sinettiseura. Alue on KesLi:n jäsen. Ratsastusseura Aramara järjesti alueelliset hevostaitomestaruuskilpailut. Alue järjesti yhteistyössä seurojen kanssa kursseja ja ohjasi seura-ja harrastetukia myös seurojen järjestämiin, kaikille avoimiin koulutuksiin: o Kinkunsulatustalkoot Kuntohaasteen hengessä o Kuivaleiri (kaikki olympialajit) o Seurakohtaaminen o Ruokintaluento o Tampereen Hevosmessujen yhteiskyyti o Ratsastusseura Aramara: Paintball- lajikokeilu o Hevostaitokurssi, Petäjäveden Ratsastajat ry o Seurakohtaaminen o Nuorten hevosten kurssi o Hyväntekeväisyyskisojen talutusratsastus- ja keppihevosteluosuus Kilpailutoiminta Keski-Suomen alueella järjestettiin 29 (22) aluekilpailua, joista 16 (15) esteratsastuksessa, 10 (7) kouluratsastuksessa, 2 (2) kenttäratsastuksessa ja 1 (1) matkaratsastuksessa. Aluekilpailuissa oli yhteensä 117 (105) luokkaa, joista 71 (67) esteratsastuksessa, 42 (31) kouluratsastuksessa, 6 (5) kenttäratsastuksessa ja 1(2) matkaratsastuksessa. Aluekilpailuluokissa oli yhteensä 1535 (1058) lähtöä, joista esteratsastuksessa 866 (613) lähtöä, kouluratsastuksessa 604 (388) lähtöä ja kenttäratsastuksessa 62 (57). Alueella järjestettiin useita seurakilpailuja, joista alueen kalenteriin Kipaan ilmoitettiin 60 (34). Aluekilpailuluvan hinta oli vuonna 2014 30 euroa. Aluekilpailulupia lunastettiin 168 kpl (169). Kansallisen A-kilpailuluvan hinta oli 150 euroa. Keski-Suomen alueella A-lupia lunastettiin 59 kpl (54). Maksuttomia seurakilpailulisenssejä alueella lunastettiin 207 (84) kappaletta. Alue järjesti esteratsastuksen alueidenvälisen joukkuemestaruuden 4.-5.10. Polleparkissa. Kilpailu järjestettiin yhteistyössä muiden alueiden kanssa ja koko sen tuotto, 4752 euroa lahjoitettiin Ratsastajainliiton nuorisopilottihankkeelle, joka tukee syrjäytyneiden ja vähävaraisten perheiden lasten ratsastusharrastusta. PowerCupin valtakunnallisessa kilpailussa hevosten kultaa voitti Anni Lappalainen ja Aino Sevon sijoittui 10. sijalle. Alueelle hankittiin ATU-ajanottolaite, joka on alueen ja koko Suomen seurojen lainattavissa. Alueranking 2014 Este 1. Jenni Karstinen 2. Nea Hulkko 3. Laura Turunen ja Tea Finni Koulu 1. Tuija Rummukainen 2. Helkky Ylönen 3. Hanne Masalin 29

Kenttä 1. Virpi Palonen 2. Ulla Lehtolainen 3. Säde Torkki Aluemestarit 2014 Kouluratsastus, joukkuemestaruus, LvR/Killeri 23.8. 1. Jyvässeudun Ratsukot ry Täysin Cool : Janita Varjonen- Sommertaum, Mari Varonen- Bonny B, Tiina Aatsalo- Veli Viimeinen ja Laura Hartikainen- Erazmas 2. Korpilahden Ratsastajat ry: Jenna Markkanen- Laureen, Riikka Niemi- Pandora III, Virpi Kangas- Murteri ja Anna Johansson- E.V. Sirmakka 3. Jämsänseudun Urheiluratsastajat ry: Nea Valkeinen- S.O. Vonkamies, Vilhelmiina Ruusu- Tähti-Janne, Kati Vainiola- Ilon Varma ja Tuija Rummukainen- Korven Velho Esteratsastus, joukkuemestaruus, HanRa/Hankasalmi 21.9. 1. Pohjois-Päijänteen Ratsastajat: Matilda Saarikoski - Matador III, Hanne Masalin Mentols ja Auli Lamers Balans 2. JsR Gold Hunters: Nora Tourunen - Kaltt Texas, Hanna Mäkinen - Niisun Nestori ja Luukas Myllykoski - Nocturne Sara 3. Korpilahden Ratsastajat: Lyydia Reitmaa - HL Astor, Susanna Pirttinen - Arvolan Aapeli, Nea Hulkko - Melview Extra Bounce ja Anna-Stiina Leppänen - Lotusas Henkilökohtaiset estemestaruudet 13.9.2014 Laajavuoren ratsukot/killeri Nuorten hevosten mestaruus 1. Heidi Mäkinen - Valon Nopea Jyvässeudun Ratsukot ry 2. Kati Sikiö - Kipikiin Lopitano Suomenratsut ry 3. Meri Auterinen - Papaija Jämsänseudun Urheiluratsastajat Suomenhevosten mestaruus 1. Heidi Mäkinen - Hessin Jussi Jyvässeudun Ratsukot ry 2. Taija Kaasalainen - Hilun Hissu Jyvässeudun Ratsukot ry 3. Hanna Mäkinen - Niisun Nestori Jyvässeudun Ratsukot ry Ponien mestaruus 1. Nea Hulkko - Melview Extra Bounce Korpilahden Ratsastajat ry 2. Erika Mäki - Kantje s Vianey Korpilahden Ratsastajat ry 3. Ilona Mäkinen - Destiny Korpilahden Ratsastajat ry Seniorien mestaruus 1. Tea Finni - Gerkus M Korpilahden Ratsastajat ry 2. Säde Torkki - Miss Daisy Ääneseudun Ratsastajat ry 3. Jenna Stenroth - Cara Laajavuoren Ratsukot ry Kouluratsastuksen henkilökohtaiset aluemestarit 14.9.2014, Korpilahden Ratsastajat/Suojakallio Ponit 1. Janna Pursiainen - Marit s Rosanella, HanRa 2. Nea Hulkko - Melview Extra Bounce, KoRa 3. Pinja Nieminen - Golosny, KeSeRa 1. Nea Hulkko Sam III, KoRa 2. Janna Pursiainen - Marit s Flamenco, HanRa 3. Nea VAlkeinen - S.O. Vonkamies, JäRa 1. Helkky Ylönen - Lyckebo s Laico; JsR 2. Hanne Masalin Mentols, PoPRa 3. Heidi Leiniäinen Samstar, JsR Suomenhevoset 1. Tuija Rummukainen Korven Velho, JäRa 2. Helkky Ylönen Jaan, JsR 3. Sisko Tiirinen Jeremias Jermu, JäRa 30

Nuoret hevoset (4-6v) 1. Julia Karstinen Sommerliebe, JsR 2. Tanja Hauru Tähden Jokeri, JäRa 3. Anne Pentsinen - Katallin Leidilei, JäRa Kenttäratsastus, alueidenvälinen mestaruus, Niinisalo 20.9. Hopeaa. Kilpailussa aluetta edustivat Virpi Palonen - Janella, Pinja Laine - Zwotta Z, Aino Sevon - Vivaldi ja Säde Torkki - B. Tahti Sara. Kouluratsastus, alueidenvälinen mestaruus Kilpailussa aluetta edustivat Nea Hulkko - Sam III, Janna Pursiainen - Marit s Rosanella, Annariina Suomäki - Egon IV ja Nea Valkeinen - S.O. Vonkamies Esteratsastus, alueidenvälinen mestaruus Kilpailussa aluetta edustivat Säde Torkki - Miss Daisy, Meri Auterinen - Don Diablo II ja Annastiina Leppänen Lotusas. Kouluratsastus, hallimestaruus, 6.4.2014, JsR/Leppävesi Ponit 1. Janna Pursiainen- Marit s Rosanella Hanra 2. Nea Hulkko-Sam III Kora 3. Ventla Olkkonen-Beauty III JsR 1. Janna Pursiainen-Marit s Flamenco Hanra 2. Säde Torkki-Vribalia Äsera 3. Jenni Hömmö-Kvatro JsR Suomenhevoset 1. Virpi Kangas-Murteri Kora 2. Anna Johansson-E.V. Sirmakka Kora 3. Säde Torkki-Liekin Luoti Äsera 1. Anna Johansson-Referents Kora 2. Anu Himanen-Linda V Kora 3. Tuija Rummukainen-Korven Velho Jära Esteratsastus, hallimestaruus 29.3. ÄseRa/Polleparkki, Jyväskylä Suomenhevoset 1. Mäkinen Heidi - Hessin Jussi, JSR 2. Juvonen Tiina Manopoika, JSR 3. Mäkinen Heidi Lunastus, JSR 1. Torkki Säde Miss Daisy, ÄSeRa 2. Hulkko Nea Melview Extra Bounce, KoRa 3. Hömmö Sanna Kvatro, JSR 1. Turunen Laura Ulan Bator du Grand Champs, ÄseRa 2. Stenroth Jenna Cara, LvR 3. Finni Tea Gerkus M, KoRa Valmennustoiminta Aluevalmennuksia pidettiin este-, koulu- ja kenttäratsastuksessa. Henkisen valmennuksen kuivaleiri järjestettiin 1.2. Jyväskylässä. Osallistujia 22 ja pienryhmätyöskentelyyn osallistujia 4. Esteratsastus Valmentajana toimi Tuomas Jauhiainen. Valmennuksia pidettiin Korpilahdella ja Laukaassa. Valmennukset 2014: 31.1. 1.2. 17 ratsastajaa; 21. 22.2. 16 ratsastajaa; 21. 22.3. 24 ratsastajaa; 26.4. 10 ratsastajaa; 26. 27.9. 11 ratsastajaa; 17.-18.10. 12 ratsastajaa ja 28.-29.11. 13 ratsastajaa. 31

Kouluratsastus Aluevalmentajana toimi Emilia Kaikkonen. Valmennukset pidettiin Polleparkissa Laukaassa. Aluevalmennuksia järjestettiin 4x 1pv. Liiton B-valmennusrenkaaseen nimettiin 1 junioriratsukko ja aluevalmennusrenkaaseen 8 ratsukkoa. Valmennukset 2014: 16.2. 7 ratsastajaa; 9.3. 8 ratsastajaa; 30.3. 8 ratsastajaa; 4.5. 8 ratsastajaa Kenttäratsastus Aluevalmentajana toimi Kalle Nykänen. Valmennuksia pidettiin Niinisalossa ja Laukaassa. Aluevalmennuksia järjestettiin 1x1 pv ja 1x 2pv. Valmennukset 2014: 8.-9.2. 13 ratsastajaa ja 10. 11.5. maastovalmennus Niinisalo 10 ratsastajaa. Vammaisratsastus Ratsukot valmentautuvat muiden lajien aluevalmennuksissa ja alue kannusti ratsukoita osallistumaan liiton valmennuksiin. Koulutustoiminta Alue järjesti 11 tapahtumaa, joissa oli yhteensä 207 osallistujaa: o 24.1. Lisenssikoulutus ratamestarit, estetuomarit ja aluestewardit, Jyväskylä, 13 osallistujaa o 1.2. Ratamestarikurssi, Jyväskylä, 19 osallistujaa o 1.2. Henkinen valmennus, Jyväskylä, 22 osallistujaa o 2.2 Henkinen valmennus pienryhmät, Jyväskylä, 4 osallistujaa o 15.2. Sääntökoulutus, Jyväskylä, 48 osallistujaa o 15.2. Kilpailunjärjestäjäkoulutus, Jyväskylä, 22 osallistujaa o 15.3. Kevättapaaminen, Jyväskylä, 17 osallistujaa o 12.4. Stewardikoulutus, Jyväskylä, 10 osallistujaa o 13.4. Lajistewardikoulutus ko+re, Jyväskylä, 6 osallistujaa o 18.9. Seuratapaaminen, Jyväskylä, 27 osallistujaa o 15.11. Nuorten hevosten arvostelukurssi koulutuomareille, Korpilahti, 19 osallistujaa Viestintä Keski-Suomen alueen tiedotuksesta vastasivat alueassistentti ja aluejaosto. Tiedotus hoidettiin internet-sivujen ja sähköisten seuratiedotteiden sekä Facebook-sivujen avulla. Lisäksi alue tiedotti Ratsastajainliiton sähköisessä seuratiedotteessa. Keski-Suomen Ratsastusjaosto käyttää tiedotuksessa apunaan SRL:n rekisteritietoja. Alueen internet -sivuilla julkaistiin myös seurojen ja tallien tapahtumatiedotteita. Talous Alue antoi taloudellisesta tukea vuoden aikana mm. jäsenseurojen kilpailujen ja tapahtumien järjestämistä, toimihenkilökouluttautumista sekä kansainvälisiä kilpailuedustamista varten. Alueen tulos 31.12.2014 esitetään tilinpäätöksellä, joka sisältää tuloslaskelman, taseen ja liitetiedot. Alueen tulos hyväksytään Suomen Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa. 32

3.6. Lounais-Suomi Yleistä Tilivuosi 2014 on Lounais-Suomen alueen (L-SR) kahdeskymmenes toimintavuosi. Lounais-Suomen alue toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole itsenäinen rekisteröity yhdistys. Toimintavuonna L-SR:een kuului 79 (73) ratsastusseuraa, joissa oli yhteensä 6386 (6527) jäsentä. Alueella toimi 30 (30) ratsastuskoulua, 21 (16) harrastetallia ja 6 (3) yksityistallia (SRL:n jäsentalleja). Varsinaiset jäsenet Björklöf Dan, KMR, (7) puheenjohtaja, esteratsastus, esteratsastuksen aluevalmennus Kalalahti Leena, LoimURa, (4) pienet lajit, kilpailukalenteri Kangas-Männistö Tupuna, Jazz T, (4) palkinnot, harrastetiimi Palojärvi Leena, SRS, (7) kouluratsastuksen aluevalmennukset, cup-pisteet, ranking Suuriniemi Minna, LuRa, (5) esteratsastus, kutsujen julkaisu (re+ke), harrastetiimi Säntti Juha, UR, (8) kenttäratsastus Tamminen Ulla, AuRaMa, (7) varapuheenjohtaja, harrastetiimi Törrönen Katja, DR-TEAM, (5) kouluratsastus, kutsujen julkaisu (ko) Siivonen Kirsi, Urat, (7) kokoussihteeri, seura- ja harrasteratsastus, harrastetiimi, Facebook-sivut, SETAP Jaoston ulkopuolelta: Nykänen Kalle, WBR, (0) kilpailukutsujen tarkistus (ke) Salminen Sanna, VARSA, (0) kenttäratsastuksen aluevalmennukset Toivonen Matti, KMR, (0) estekilpailujen ratapiirrosten tarkastus Väätänen Venla, TR (0) hevosten hyvinvointi, kilpailukutsujen tarkistus (ko + re) Jaosto kokoontui 8 kertaa. L-SR:n kevään suunnittelukokous pidettiin 14.4.2014 Laitilassa. Kokouksessa oli 20 osallistujaa. Syyskokous pidettiin 13.10.2014 Säkylässä. Kokouksessa oli edustettuina valtakirjoin 52 ratsastusseuraa / jäsentallia. L-SR oli edustettuna SRL :n aluejaostojen yhteisen toimielimen, alueiden puheenjohtajiston, kokouksissa. APU kokoontui yhteensä 4 kertaa. Kokouksiin osallistuivat Dan Björklöfin (2) lisäksi Kirsi Siivonen (2) ja Ulla Tamminen (1). L- SR:n puheenjohtaja edusti alueita Kansallisen urheilun johtoryhmässä. Lounais-Suomen aluejaostosta osallistui Jyväskylässä 25.-26.1. järjestetyille aluepäiville 5 henkilöä ja alueassistentti. Alueassistenttina toimi Emmi Kupiainen. Alueassistentin pääasiallisia tehtäviä olivat tiedotus (mm. internetsivut, sähköpostitiedotteet) ja alueen seurojen, koulujen, tallien ja harrastajien palveleminen puhelimitse ja sähköpostitse. Seura- ja harrastetoiminta Kirsi Siivonen kuului SRL:n seurakehittämistiimiin ja seura- ja tallipalveluiden alueryhmään. Hän teki seurakehittämiskäynnin Luvian Ratsastajiin. Alueella järjestettiin useita seura- ja harrastetoimintaan liittyviä luentoja (kts. Koulutus). Vuonna 2014 järjestettiin mm. seuroille avoin valokuvauskilpailu, merkkikilpailu sekä ideakilpailu. Lisäksi järjestettiin mm. Salo Horse Show Backstage sekä kepparitapahtuma Turun Linnalla keskiaikatapahtuman yhteydessä. Alueella oli vuonna 2014 seitsemän Sinettiseuraa: Kaarinan Kenttäratsastajat ry, Luoteis-Satakunnan Ratsastajat ry, Melkkilän Ratsastajat ry, Ratsastusseura Jazz T ry, Ratsastusseura MT-Team ry, Salon Ratsastusseura ry ja Turun Urheiluratsastajat ry. Kilpailutoiminta Lounais-Suomen alueen seurat järjestivät 61 (61) aluekilpailua koulu-, este-, kenttä- ja matkaratsastuksessa sekä valjakkoajossa. Aluekilpailuissa oli yhteensä 291 (244) alueluokkaa, joissa oli kaikkiaan 5653 (4356) lähtöä. Kipaan ilmoitettiin 75 (143) koulu- ja esteratsastuksen sekä valjakkoajon seurakilpailua. 33

Alueelliset mestarit, cup-voittajat ja aluerankingvoittajat on lueteltu alla. Alueellisten mestaruuskisojen lisäksi Lounais- Suomessa järjestettiin mm. esteratsastuksen Tapiola GP- ja Tapiola Pankki nuorten GP-osakilpailu Salossa, perinteinen esteratsastuksen Turun Malja sekä valjakkoajon SM-kilpailut Salossa. Aluekilpailijoilta vaaditaan aluekilpailulupa, jonka hinta oli 30 euroa. Lupa anottiin omalta ratsastusseuralta ja niitä lunastettiin yhteensä 556 kpl (555). Alueluvan sisältäviä kansallisia ja kansainvälisiä lupia lunastettiin 266 (238). Maksuttomia seurakilpailulupia lunastettiin 259 (310). Lounais-Suomen alue maksoi kaikkien aluemestaruuksien mitalit ja ruusukkeet. Lisäksi alue tuki mestaruuskilpailujen järjestäjiä maksamalla tuomareiden ja stewardien matkakulut sekä ajanottolaitteistot. Lisäksi palkittiin taitocupin kolme parasta pokalein ja ruusukkein sekä voittajat lahjakortein. Aluemestarit 2014 Esteratsastuksen henkilökohtainen aluemestaruus, Turku 14.9.2014, Turun Ratsastajat ry Poniratsukot 1. Molla Lehto / Heidberg s Nonshiro, TS Ratu 2. Kiara Herranen / Accino WE, SRC 3. Nea Lahtinen / Hockley Flap Jack, TR Lapsiratsastajat 1. Jill Suominen / Rock n Roll Dancer, Ki Ry 2. Leena Hautamäki / Dimmy 2807, PRRC 3. Jenna Murtola / Brylant,SRC 1. Ida-Mari Hörkkö / Well Done Candy, RR 2. Taru Lehtilä / Quick Dream, Lu-SaR 3. Sanni Kämi / Aristoteles II, SRS 1. Nelli Sammalmaa / Woody P, MT-TEAM 2. Lotta Sinisalo / Paramount, KAKE 3. Maija Yli-Huhtala / Cortina II, VARSA Suomenhevoset 1. Nina Ossberg / Sivurilli, VARSA 2. Petra Mattila / Valon Veikka, VARSA 3. Hanna Korhonen / Raivi, KAURA Nuoret hevoset 1. Katriina Melkkilä / Merassic Firouze, MERATA 2. Terhi Kiukkonen / Toperi Ducati, VARSA 3. Sara Virtanen / Prohibit, POR Kouluratsastuksen henkilökohtainen aluemestaruus, Luvia 13.9.2014, Ulvilan Ratsastajat ry, Ratsastusseura Jazz T ry ja Dressage Riders Team ry Poniratsukot 1. Iiris Pekonniemi / Die Wilde Dreizehn, SRS 2. Nenna Jokinen / Kranichhof s Chaila, VARSA 3. Anni Vainio / Milchem Magic, UR 1. Camilla Aarnio-Wihuri / First Hit v.h. Bloemenhof, KAKE 2. Sini Vilander / RH Pasifico, Lu-SaR 3. Ellinoora Holmström / Radiant Raindrop, VARSA 1. Anna Kyläkorpi / Beverstar, SATURA 2. Petra Ulmonen / His Heiress, PARA 3. Karoliina Nieminen-Poutanen / Rotweine, SRS 34

Suomenhevoset 1. Hanna Rinta-Opas / Gonzales, WBR 2. Marjaana Ilola / Knuutilan Hertta, VARSA 3. Maija Heikkinen / Varpuliini, TS Ratu Nuoret hevoset 1. Janita Kaski / Florenzel, VARSA 2. Henrietta Schrey / Larno, TSR 3. Karolina Blom / Bel Amour, SRS Kenttäratsastuksen henkilökohtainen aluemestaruus, Kankaanpää 13.7.2014, Niinisalon Ratsastajat ry Hevosratsukot 1. Ann-Niina Kiviniitty / Ramina KHR, Varsa 2. Petra Palomäki / Ufano, Lu-SaR 3. Milka Kaitanen / Libre Z, MySeRa Poniratsukoiden mestaruusmitaleita ei jaettu vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Kouluratsastuksen aluejoukkuemestaruus, Koski TL 2.8.2014, Ratsastusseura MT-Team ry 1. Turun Seudun Ratsastusurheilijat ry (Vera Keitaanranta / Triippops Phantom, Hanne-Mari Kiuttu / Jalopeno, Emmi Laasa / El Samuel, Iiris Lyyra / Lowhill Bingo) 2. Turun Seudun Ratsastajat ry (Calista Wendelin / Dorina A, Viivi Huunonen / Armani Black Code, Vilma Vajanto / Triviant, Henrietta Schrey / Larno) 3. Kimitoöns Ryttare rf (Anneli Viljanen / Cisse vd Polderheide, Anna von Wendt / Frederik, Ilari Törönen / Ullerups Milano, Nora Lukala-Ek / Lindeman) Esteratsastuksen joukkuemestaruus, Huittinen 27.7.2014, Ratsastusseura Varsa ry 1. Ratsastusseura Varsa ry (Linda Kukola / Gordelia SS, Loviisa Mäkipere / Cavalli, Niina Jussila / Escada V, Karoliina Setälä / Chinoux Z) 2. Turun Ratsastajat ry (Jenna Kulmala / Calileo, Jonna Utoslahti / Galicia, Jenna Suomi / Lightning Girl, Minna Montonen / Carolina D 3. Salo Riding Club ry (Kiara Herranen / Accino WE, Mia Mabbot / Minipertti, Jenna Murtola / Caballos Belladonna, Saija Laakso / Polymax XO) Alueen aikuismestaruus, Paimio 9.8.2014, Paimion Ratsastajat ry Esteratsastus 1. Elina Tukkiniemi / Villak, LieRa 2. Marthina Korhonen / Rock n Roll Dancer, KiRy 3. Josefiina Luoma / Calileo, Rusko Kouluratsastus 1. Jonna Lehtinen / Hallen Pekko, PARA 2. Anu Peippo / Amanda V 2408, KMR 3. Elina Tukkiniemi / Villak, LieRa Tuntiratsastajien alueellinen mestaruus, Turku 17.8.2014, Turun Ratsastajat ry Esteratsastus, seniorit 1. Juha Reponen / Perran Morticia, PERRA (Perniön ponitalli) 2. Aliisa Haapanen / Camilla GER, STeam (Miukun talli) 3. Liisa Saarinen / Nokaut, STeam (Miukun talli) Esteratsastus, juniorit 1. Micaela Heino / Perran Dancing Queen, PERRA (Perniön ponitalli) 2. Nea Heimo / Perran Lady Of The Lake, PERRA (Perniön ponitalli) 3. Oona Loimulahti / Perran Morticia, PERRA (Perniön ponitalli) Esteratsastus, poniratsukot 1. Minna Reponen / Perran Dancing Queen, PERRA (Perniön ponitalli) 2. Miisa Haka / Skipper Jr, RR (Alvan talli) 35

3. Veera Virta / Perran Charmtroll, PERRA (Perniön ponitalli) Kouluratsastus, seniorit 1. Aliisa Haapanen / Camilla GER, STeam (Miukun talli) 2. Sinikka Suomalainen / Elegance, TR (Artukaisten ratsastuskoulu) 3. Anna Siivonen / Heidetänzer H, LaRa (Tupunan hevosmaailma) Kouluratsastus, juniorit 1. Anna Soro / Hilu-Tami, STeam (Miukun talli) 2. Oona Kuusisto / Happy Birthday, TR (Artukaisten ratsastuskoulu) 3. Reetta Julin / Pikollon, Jazz T (Tupunan hevosmaailma) Alueranking 2014 Esteratsastus 1. Karhunen Anu / Czerepa VALKÜR 70 p. 2. Nurmi Pasi / Lady Lora KMR 45 p. 3. Mikkola Elli / Wanilla SRC 38 p. 1. Lehtilä Taru / Quick Dream Lu-SaR 66,5 p. 2. Mattila Petra / Zdzislaw VARSA 42,5 p. 3. Mäkipere Loviisa / Cavalli VARSA 40,5 p. Poniratsukot 1. Oksanen Fanny / Melfoy SRS 36,1 p. 2. Mattila Petra / Gulliver III VARSA 29 p. 3. Herranen Kiara / Accino WE SRC 28,5 p. Kouluratsastus 1. Kyläkorpi Anna / Beverstar SATURA 95 p. 2. Ilola Marjaana / Knuutilan Hertta VARSA 59,5 p. 3. Wester Riikka / Gigilou Gigiley-R SRC 58 p. 1. Aarnio-Wihuri Camilla / Westside KAKE 45 p. 2. Aarnio-Wihuri Camilla / First Hit v.h. Bloemenhof KAKE 26 p. 3. Vilander Sini / RH Pasifico Lu-SaR 22,5 p. Poniratsukot 1. Aarnio-Wihuri Camilla / Reitland s Du nur Du B KAKE 23 p. 2. Pekonniemi Iiris / Die Wilde Dreizehn SRS 17 p. 3. Jokinen Nenna / Kranichhof s Chaila VARSA 15,5 p. Kenttäratsastus 1. Kiviniitty Ann-Niina / Ramina KHR VARSA 19 p. 2. Palomäki Petra / Ufano Lu-SaR 12 p. 3. Lyyra Iiris / Lowhill Bingo TS Ratu 8 p. 3. Laaksonen Esti / Flaming Ergalad 1876 TS Ratu 8 p. 3. Haijanen Sari / Mirakel TS Ratu 8 p. 3. Kajantola Taru / Zonata DR Team 8 p. 1. Setälä Karoliina / Chinoux Z 2855 VARSA 31 p. 2. Kuru Ida / Piccola Peste TS Ratu 14 p. 3. Riikonen Milla / Herbi POR 12 p. Poniratsukot 1. Mattila Petra / Gulliver III VARSA 11 p. 1. Karvinen Neea / Oestbos Todo TS Ratu 11 p. 3. Kallioinen Ida / Elounelma URAT 8 p. 36

Valjakkoajo 1. Valtonen Päivi / Aarteen Viuhti, URAT 29 p. 2. Tamminen Riitta / Adel, Mysera 20 p. 3. Joronen Essi / Evelien K, SRS 19 p. 3. Kalalahti Leena / Judym, LoimURa 19 p. 3. Rinne Laura / Tahiti s Vanilla Anemone, URAT 19 p. Matkaratsastus 1. Keitaanranta Vera /Triippops Phantom, TS Ratu 27 p. Taitocup Poniratsukot 1. Henelius Sophia My Geordi, Ki Ry 60 p. 2. Virtanen Elvira Casper V, PaRS 41 p. 3. Virtanen Elvira Schecki II, PaRS 40 p. Hevosratsukot 100 cm 1. Mattila Petra / Gulliver III, Varsa 20 p. 1. Seppälä Essi / Gentiana Verna, AURA 20 p. 3. Rainio Heli / Nikoet, SUORA 16 p. Hevosratsukot 110 cm 1. Ruohonen Sara / Orsone, MT-Team 38 p. 2. Sahlman Anna / Casper VI, Varsa 36 p. 3. Jussila Niina Escada V, Varsa 28 p. Valmennustoiminta Kouluratsastus Valmentajana toimi Eevamaria Porthan-Broddell. Valmennuksia järjestettiin 6 ja ne pidettiin Kaarinassa Jullaksen kartanolla. Valmennuksiin osallistui 128 ratsukkoa. Aluevalmennusrenkaaseen 2014 nimettyjä ratsukoita oli 8, ja lisäksi valmennuksiin osallistui 12 A/B-renkaiden ratsukkoa. Esteratsastus Valmentajana toimi Teppo Hakala. Kaksipäiväisiä valmennuksia pidettiin 6 Kaarinassa Jullaksen Kartanolla. Kenttäratsastus Valmentajana toimi Carl-Harry Frey. Valmennuksia järjestettiin 5 ja ne pidettiin Ypäjällä ja Niinisalossa. Koulutustoiminta L-SR:n alue järjesti yhteensä 25 koulutus- ym. tilaisuutta, joissa oli yhteensä 595 osallistujaa. o Sääntökoulutus, Kaarina 8.2., 55 osallistujaa o Istunnan analyysi Simo ratsastussimulaattorilla, Turku 8.-9.2., 28 osallistujaa o Lisenssikoulutus estetuomareille, ratamestareille ja stewardeille, Säkylä 15.2., 10 osallistujaa o Lisenssikoulutus, estetuomareille, ratamestareille ja stewardeille, Kaarina 16.2., 22 osallistujaa o Sääntökoulutus, Pori 1.3., 40 osallistujaa o Koulutus kilpailujen järjestäjille, Pori 1.3., 12 osallistujaa o Stewardikurssi, Kaarina 1.-2.3., 12 osallistujaa o Koulutus kilpailujen järjestäjille, Turku 8.3., 11 osallistujaa o Henkien valmentautuminen, Kaarina 22.3., 19 osallistujaa o IV ja IVK koulutuomarien lisenssikoulutus, Salo 22.3., 11 osallistujaa o Turvallisuuspäällikkökoulutus, Turku 29.3., 10 osallistujaa o Hevoskerhon ohjaajien peruskurssi, Huittinen 29.3., 20 osallistujaa o Bussikuljetus Hevoset-messuille Porista 6.4., 16 osallistujaa o Bussikuljetus Hevoset-messuille Turusta 6.4., 48 osallistujaa o Liikkuva Ratsastaja -koulutus, Turku 12.4., 5 osallistujaa o Ensiapu 1 -kurssi ja kortin päivitysmahdollisuus, Kaarina 12.-13.4., 16 osallistujaa 37

o Hevonen urheilijana ja Hevosen stereotyyppinen käyttäytyminen luennot, Turku 22.4., 26 osallistujaa, yhteistyössä Turun Yliopiston ja Turun Urheiluratsastajien kanssa o Salo Horse Show backstage -nuorisokohtaaminen, Salo 28.6., 24 osallistujaa o Miten hevonen oppii Tuire Kaimion luento, Turku 2.9. 87 osallistujaa, yhteystyössä Varsinais-Suomen hevosjalostusliiton kanssa o Hevosen ensiapu -koulutus, Pori 20.9., 29 osallistujaa, yhteistyössä Luoteis-Satakunnan Ratsastajien kanssa o Ratsastajan kehonhallinta ja oheisharjoittelu, Loimaa 4.10., 19 osallistujaa, yhteistyössä Auranmaan Ratsastajien kanssa o Ohjasajokurssi, Loimaa 19.10., 9 osallistujaa, yhteistyössä Loimaan Urheiluratsastajien kanssa o Ensiapu 2 kurssi, Kaarina 1.-2.11., 9 osallistujaa o Equipe-koulutus, Kankaanpää 16.11., 14 osallistujaa o Kilpailukalenterin suunnittelutilaisuus, Turku 8.12., 43 osallistujaa Myönnettiin tukea myös Honkolan Ratsastusseuran ja Tuorin Ratsutilan järjestämälle Hevonen kuntouttajana -tilaisuudelle, joka pidettiin Huittisissa 21.11. Lisäksi tuettiin Uudenkaupungin Ratsastajien järjestämää Urheilu- ja harrastehevosen ruokinta -luentoa 18.10. Alue järjesti myös keppihevostapahtuman Turun Linnan keskiaikapäivässä 28.6., 164 henkilöä kokeili keppariratsastusta ja suorituksia nähtiin yli 400. Lisäksi alueen seurat järjestivät mm. sääntökoulutuksia, luentoja ja retkiä. Näistä tiedotettiin seurojen ilmoitusten perusteella myös alueen internet-sivuilla. Viestintä L-SR:n ulkoisesta ja sisäisestä tiedotuksesta vastasi alueassistentti. Tiedotus hoidettiin sähköpostitiedotteiden ja alueen Internet-sivujen avulla. L-SR käyttää tiedotuksessa apunaan SRL:n rekisteritietoja. Alueella oli myös Facebookprofiili, jolla oli vuoden lopussa noin 570 (367) tykkääjää. 3.7. Pohjanmaa Yleistä Toimintavuosi 2014 oli Pohjanmaan alueen kahdeskymmenes (20) toimintavuosi. Pohjanmaan alue toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole itsenäinen rekisteröity yhdistys. SRL:n alaisia aluejaostoja on Suomessa kahdeksan. Toimintavuonna 2014 Pohjanmaan alueeseen kuului 47 ratsastusseuraa (vuonna 2013 48), joissa oli yhteensä 3512 jäsentä (3523). Alueella toimi 22 (22) SRL:n hyväksymää ratsastuskoulua, 6 (5) harrastetallia ja 2 yksityistallia (2). Hallinto Jaostoon kuului Pohjanmaan alueen syyskokouksen valitsemina puheenjohtajan lisäksi kahdeksan varsinaista jäsentä. Lisäksi jaoston ulkopuolella on toiminut yksi jäsen. Jaosto kokoontui kuusi kertaa. Varsinaiset jäsenet Merja Leino EPUR (5) puheenjohtaja, talous, alueiden puheenjohtajisto Pirjo Tammela IR (6) varapuheenjohtaja, kouluratsastus, kilpailukutsut ja valmennukset Nina Grankvist MYRat (5) seremoniat, kokoussihteeri, Setap Maija-Riikka Pellikka EPUR (3) säännöt, cup-pisteet Maria Rikala KuRat (6) kenttäratsastus, kilpailukutsut, tiedotus, kokoussihteeri Piia Sulkakoski VH (6) koulutus, kouluvalmennukset Riina Vainionpää Järvi (2) esteratsastus, valmennukset ja kilpailukutsut Matti Sorvari EPUR (3) seura- ja tallivastaava Petri Jyllilä ProHR (6) estevalmennukset Varajäsen Satu Halonen LehRa (0) vammaisratsastus 38