Kutsu ISAVI/2177/05.12.01/2014 Itä-Suomi Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat - vastuualue 6.6.2014 Kuntien hallinto ja sivistystoimi Koulu-/sivistystoimesta vastaavat lautakunnat Yleissivistävät oppilaitokset Ammatilliset oppilaitokset, aikuiskoulutuskeskukset ja vapaan sivistystyön oppilaitokset Ammattikorkeakoulut ja yliopistot Muut koulutuksen järjestäjät ITÄ-SUOMEN REHTORI- JA JOHTAJUUSPÄIVÄT Ihmisyys, sivistys ja oikeus hyvään opetukseen! tarvitaan laajaa pedagogista johtamista Itä-Suomen aluehallintovirasto järjestää eri oppilaitosmuotojen rehtoreille, sivistystoimen johtotehtävissä toimiville ja kuntien päättäjille koulutuspäivät, joiden tavoitteena on kehittää johtajuutta ja sitä kautta edelleen Itä-Suomen opetus- ja sivistyspalveluja. Kunta- ja palvelurakenneuudistus, koulu- ja järjestäjäverkkouudistus, opetussuunnitelmien uudistaminen, verkosto-osaaminen, moniammatillisen työyhteisön johtaminen sekä oppimisympäristöjen digitalisoituminen vaikuttavat voimakkaasti sivistysjohtajien ja rehtoreiden toimintaympäristöön ja työnkuvaan. Johtajatehtävissä työskentelevät tarvitsevat työssä onnistuakseen laajaa pedagogisen johtamisen osaamista. Päivillä tartutaan vahvasti pedagogisen johtamisen teemaan. Koulujen ja oppilaitosten toimintakulttuurin muuttaminen on kenties johtajan vaikein tehtävä. Tavoitteena on luoda toimintakulttuuria, joka edistää oppimista, hyvinvointia, osallisuutta ja kestävää elämäntapaa. Päiville saapuu edustava joukko maamme ja toimialueemme osaavia ja innovatiivisia luennoitsijoita. Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät on merkittävä kohtaamispaikka ja verkosto sivistystoimen vaikuttajille. Vuosittaisella tapahtumalla on samalla myös keskustelijan, haastajan ja unilukkarin rooli itäsuomalaisen osaamisen kehittämisessä. Päivien tavoitteena on ajankohtaisen tiedon tuottaminen vallitsevista ilmiöistä sekä tuoreiden näkökulmien saattaminen yleiseen keskusteluun. Itä-Suomen rooli kansainvälisessä toimintaympäristössä ja itäsuomalaisten hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn kehittäminen ovat keskeisiä kysymyksiä. Aika 4. 5.9.2014, TO klo 10 16:10 (+ aktiviteetit ja illallisjuhla) ja PE klo 9 14:25 Paikka Majoitus Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Jokiharjuntie 3, Siilinjärvi/ Vuorela www.kunnonpaikka.com (hotelli sijaitsee n. 10 km sta pohjoiseen) Koulutukseen tulijoita pyydetään varaamaan majoituspaketit suoraan hotelli Kunnonpaikasta, varaustunnus: Itä-Suomen rehtoripäivät. Hinta sisältää aamiaisen, kuntosalien ja kylpylän vapaan käytön sekä vapaa-ajanohjelmia. puh. 0295 016 800 n päätoimipaikka Postiosoite: PL 50, 50101 n toimipaikka
2/5 myynti@kunnonpaikka.com tai p. 017 476 560 60 / hlö / 2hh 90 / hlö / 1hh Ruokailut Kokouspaketin (to 27,50 ja pe 21,50 ; ei sis. illallista) tarjoilut yht. 49. sis. 3 x kahvit/kahvileivät ja 2 lounasta Illallinen Illallisjuhlaa vietetään illallisen, ohjelman ja tanssin merkeissä torstai-iltana kylpylähotelli Kunnonpaikan ravintolassa klo 20:30 alkaen. ravintola-illallinen 33 (buffet 1; menu liitteenä). Torstai-illan aktiviteetit klo 16:10 20.30: 1) Katso erillisestä liitteestä Kunnonpaikan maksulliset aktiviteetit alkaen klo 17:00; ilmoittautumiset liitteessä mainitun linkin kautta. v 2) Itä-Suomen rehtoreiden ja sivistysjohtajien GOLF-mestaruuskilpailu III www.tarinagolf.fi TarinaGolfin golfkeskuksessa pelataan Vanhan Tarinan kentällä 9-reikäinen tasoituksellinen lyöntipeli sekä miehille että naisille. Kolme parasta palkitaan molemmissa sarjoissa Lähemmäksi lippua -kilpailut 36 ensimmäistä ilmoittautujaa hyväksytään kilpailuun osallistumismaksu ilmoitetaan myöhemmin Ilmoittautumiset kilpailun johtajalle, rehtori Jouni Puranen, jouni.puranen@siilinjarvi.fi 3) Frisbee-golf > vetäjänä huippupelaaja Janne Mönkkönen; Ilmoittautumiset janne.monkkonen@siilinjarvi.fi. v Ilmoittautuminen Pyydämme sitovat ilmoittautumiset viimeistään tors. 28.8.2014 joko 1) sähköisellä ilmoittautumislomakkeella: tästä linkistä tai > Ajankohtaista > Tapahtumat ja koulutukset 2) sähköpostilla: sivistys.ita(at)avi.fi (Jos sähköinen ilmoittautuminen ei toimi, voit siinä tapauksessa ilmoittautua osastosihteeri Eeva Turuselle p. 0295 016 948.) Muistathan ilmoittaa: 1) jos et ota ruokailupakettia tai osallistut vain toisena päivänä 2) osallistutko torstain iltajuhlaan (33 ) v Lisätietoja päivistä antaa sivistystoimen ylitarkastaja Kari Lehtola, kari.lehtola(at)avi.fi tai puh. 0295 016 917. Lämpimästi tervetuloa! Sivistystoimen ylitarkastaja Kari Lehtola puh. 0295 016 800 n päätoimipaikka Postiosoite: PL 50, 50101 n toimipaikka
3/5 LIITE Ohjelma Illallismenu Kunnonpaikan aktiviteetit TIEDOKSI Luennoitsijat Ylijohtaja Elli Aaltonen, ISAVI OKT-vastuualueen johtaja Matti Ruuska, ISAVI OKT-vastuualueen henkilöstö ISAVI tiedottajat Maakuntaliitot (P-S, E-S, P-K) ELY-keskukset (P-S, E-S, P-K) Kylpylähotelli Kunnonpaikka Tiedotusvälineet puh. 0295 016 800 n päätoimipaikka Postiosoite: PL 50, 50101 n toimipaikka
4/5 ITÄ-SUOMEN REHTORI- JA JOHTAJUUSPÄIVÄT Ihmisyys, sivistys ja oikeus hyvään opetukseen! tarvitaan laajaa pedagogista johtamista 1. päivä, TORSTAI 4.9.2014, Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi 9:00 Tervetulokahvit ja ilmoittautuminen 10:00 Koulutuspäivien avaus ja tervetulopuheenvuoro Siilinjärven kunnanjohtaja Vesa Lötjönen (aamupäivään tarvittaessa varaus Jyrki Kataiselle tai Krista Kiurulle) 10:15 Jazzia johtamiseen, akateeminen johtaja Patrick Furu Kommenttipuheenvuoro Marja Rytivaara Keskustelua 11:20 I päivän puheenjohtajan, rehtori Erkko Nykänen, alustus 11.35 Yrityskylä Itä-Suomessa -hankkeen tietoisku ja yhteistyökutsu, aluekoordinaattori Paavo Lyytinen 11:40 Näytteilleasettajien puheenvuoro 11:50 LOUNAS ja näyttelyyn tutustumista 13:00 Mitä teollisuus ja työelämä odottaa koululaitokselta? Toimitusjohtaja Timo Saarelainen, Green Fuel Nordic Oy 13:30 Ilta-aktiviteettien (klo 16:10 20:30) esittely ja ohjeistus 13:40 TYÖPAJA 1 jakso 1) Miten johdan OPS-prosessia? > Heli Lepistö, Savonlinnan normaalikoulu 2) Tukea yhteisopettajuudesta > erityisluokanopettaja Mari Laininen ja luokanopettaja Eveliina Taipale, Siilinlahden koulu 3) Työelämän tarpeet > Johanna Haapakorva / TaT 4) Koulu yrittäjyyskasvatusta tukemassa YES-keskus > Yrjö Olkkonen 5) Hyvinvointityöpaja rehtorin hyvinvointi > Marika Luoma-aho 14:40 KAHVITAUKO / NÄYTTELYYN TUTUSTUMISTA 15:10 16:10 TYÖPAJA 2 jakso SAMAT PAJAT > osallistujat vaihtavat uuteen pajaan 16:10 Aktiviteetit, mm. Itä-Suomen rehtoreiden ja sivistysjohtajien GOLF-mestaruuskilpailut III (ks. tarkemmin s. 2) 20:30 Iltajuhla hotelli Kunnonpaikassa (illallinen, ohjelmaa, orkesteritanssit) puh. 0295 016 800 n päätoimipaikka Postiosoite: PL 50, 50101 n toimipaikka
5/5 2. päivä, PERJANTAI 5.9.2014 Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi 9:00 II koulutuspäivän avaus ja päivän puheenjohtajan alustus, rehtori Marja Rytivaara (aamupäivään tarvittaessa varaus Jyrki Kataiselle tai Krista Kiurulle) 9:15 Laaja pedagoginen johtaminen, johtaja emeritus Jukka Alava, Rehtori-instituutti 10.20 Itä-Suomen Sivistysfoorumi II:a (2015) pohjustava info ja yhteiskeskustelu: itäsuomalainen opetuksen kehittäminen, kehittäjäkoulut, järjestäjäverkko; koetaanko tarpeelliseksi järjestää Sivistysfoorumi II? Tiina Airaksinen ja Kari Lehtola 10:40 Toiminnalliset työpajat 1) Liikkuva koulu > tapahtuu Vuorelan koulussa (10 min kävelymatka) 2) ipad opetuksessa / Risto Korhonen, Ilona IT 3) Sähköinen arviointi (IsoVerstas) 4) Kylpylähotelli Kunnonpaikka miten hoidan työkykyä 5) Kouluvierailu uuteen Hamulan alakouluun (270 oppilaan uusi koulu, jonka oppimisympäristö ja uusin opetusteknologia mahdollistaa oppilaiden monipuolisen ja ajanmukaisen opiskelun; yhteiskyyti n. 5 e/hlö) 12:00 LOUNAS / NÄYTTELYYN TUTUSTUMISTA 13:15 Kiirastuli opettajanhuoneessa Emerituspiispa Ville Riekkinen 14:25 14:30 Päätössanat ja viestikapulan vaihto Pohjois-Savosta Etelä-Savoon Sivistystoimen ylitarkastaja Kari Lehtola, ISAVI Pohjois-Savon ja Etelä-Savon rehtoreiden puheenjohtajat Lähtökahvit Menestyksellistä lukuvuotta Sinulle ja organisaatiollesi! ensi vuonna Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät pidetään 3. 4.9.2015 Etelä-Savossa! puh. 0295 016 800 n päätoimipaikka Postiosoite: PL 50, 50101 n toimipaikka
LIITE ILLALLISMENU Kylpylähotelli Kunnonpaikka BUFFET-illallinen torstaina 4.9.2014 klo 20:30 Sienisalaattia L, G Leipäjuustosalaattia VL, G Lämminsavukirjolohisalaattia M,G Paistetut Muikut L Ruskistettua voita L Poronkäristystä M, G Puolukkaa, suolakurkkua M,G Voiperunaa L, G Säräjuureksia M, G Kunigatarkukkoa L Mascarponevaahtoa G Kahvi/ tee Illallisen hinta 33 puh. 0295 016 800 n päätoimipaikka Postiosoite: PL 50, 50101 n toimipaikka