LIITETIEDOT 2013 Tilinpäätöksen laadintaa koskevat tiedot Testamenttilahjoitukset on tuloutettu testamenttisaannon saatua lainvoiman ja kiistattoman omistusoikeuden synnyttyä. Seurakuntien talousarvioavustukset on merkitty myöntämisvuoden tuotoksi. Muut kannatustuotot on kirjattu maksuperusteella lukuun ottamatta tilivuodelle erikseen osoitettuja tammikuussa 2014 tilitettyjä varoja. Käyttö- ja sijoitusomaisuuteen kirjatut lahjoitukset on vakiintuneen käytännön mukaisesti arvostettu kohtuulliseen käypään arvoon. Ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöavustusten käyttö on oikaistu suoriteperusteiseksi ja käyttämätön osuus on kirjattu saatuna ennakkona taseen vastattaviin. Vastaavasti saataviin on kirjattu ennakkomaksuna käyttämätön osuus lähetetyistä avustuksista. Pysyvien vastaavien sijoituksista julkisesti noteeratut osakkeet ja rahasto-osuudet on arvostettu käypään arvoonsa. Tilinpäätöksen laadintaperiaatteita on muutettu siten, että huomioon on otettu ulkomaantyöhön liittyvä tulojaksopalkkavelka 352 t sekä ulkomaiset verovelat, joissa aikaisempia tilivuosia koskeva kuluosuus on 174 t. Lisäksi poistosuunnitelmaa on Jerusalemin työkeskuksen osalta muutettu siten, että 4 %:n menojäännöspoiston sijasta rakennukset poistetaan 10 vuoden tasapoistoin. Aikaisempia vuosia koskeva lisäpoisto on 132 t sekä muutoksen tilivuoden kuluja lisäävä vaikutus 65 t. Tuottojen ja kulujen yhteenveto Kirkon lähetystyön keskuksen tilastointiohjeen mukainen tuottojen ja kulujen yhteenveto seurakuntien talousarviomäärärahat 9 669 9 533 vapaaehtoinen kannatus 10 195 11 061 julkinen rahoitus 7 881 7 781 muut tuotot 3 151 3 335 TUOTOT YHTEENSÄ 30 895 31 710 avustukset ja toiminn. tuki yhteistyökirkoille ja järjestöille 10 624 11 261 ulkomaantyöntekijöiden kulut 8 825 8 240 ulkomaantyön suunnittelu ja seuranta 1 578 1 558 muut ulkomaisen toiminnan kulut 819 622 ULKOMAANTYÖN KULUT YHTEENSÄ 21 845 21 680 varainhankinta 1 285 1 474 tiedotus 624 892
vaikuttamistoiminta 220 197 koulutus- ja kasvatustoiminta 3 401 2 955 toimintojen suunnittelu ja seuranta 471 466 ULKOMAANTYÖN KOTIM. TUKITOIMINNOT YHT 6 000 5 984 yleishallinnon kulut 2 419 2 421 VARSINAISEN TOIMINNAN KULUT YHTEENSÄ 30 264 30 085 satunnaiset erät ja tilinpäätössiirrot 61-113 omakatteinen rahasto 18-5 tilikauden alijäämä / ylijäämä 710 1 507 Valtionavustukset avustukset Ulkoasiainministeriö kehitysyhteistyöhankkeisiin 7 881 7 781 kehitysyhteistyön tiedotustoimintaan kotimaassa 267 263 Opetus- ja kulttuuriministeriö museon käyttökustannuksiin 116 122 Sisäiset veloitukset ja hyvitykset liiketoimintayksiköiden sisäinen myynti siirretty kuluiksi toisille toiminnanhaaroille 247 244 yhteiset kiinteistö- tietohallinto- ja toimistokulut siirretty kuluiksi toisille toiminnanhaaroille 1 314 1 252 Pysyvien vastaavien vuosipoistot poistot aineettomat oikeudet tasapoisto 20 % 181 279 toimitilakiinteistö menojäännöspoisto 4 % 207 166 kurssikeskuskiinteistö menojäännöspoisto 4 % 73 70 koneet, laitteet ja kalusteet tasapoisto 20 %, menojäännöspoisto 20 30 % 79 100 YHTEENSÄ 540 615
Eläkevastuuvelka Siirtovelkana esitetystä arvioidusta eläkevastuuvelasta 507 t kohdentuu 86 % työsuhteessa olevien nyttemmin suljetun eläkesäännön mukaisiin vastaisiin eläkkeisiin, 7 % eläkkeensaajien määräaikaisiin maksussa oleviin eläkkeisiin sekä 7 % eläkkeensaajien jatkuviin maksussa oleviin eläkkeisiin. Eläkevastuuvelan vähentymä oli 201 t, josta 187 t on kirjattu ulkomaisen työn ja 14 t kotimaisen työn henkilöstökulujen vähentymäksi. Sijoitustoiminnan tuotot ja kulut Sijoitustoiminnan muihin tuottoihin sisältyy 428 t realisoimatonta arvonnousua ja muihin kuluihin 265 t realisoimatonta arvonalennusta. Pysyvien vastaavien muutokset 1000 1.1.2013 lisäys vähennys 31.12.2013 aineettomat oikeudet 416 99 181 334 toimitilakiinteistö 3 989 1 196 207 4 977 kurssikeskuskiinteistö 1 690 250 73 1 867 muut kiinteistöt 1 741 430 240 1 931 koneet, laitteet, kalusteet 236 44 79 201 käyttöomaisuusosakkeet 1 905 106 279 1 732 asuinhuoneisto-osakkeet 4 554 529 1 064 4 019 muut osakkeet ja osuudet 9 397 1 730 1 357 9 770 Tietoja asuinhuoneisto-osakkeista 2013 2012 lukumäärä pääkaupunkiseudulla 35 39 lukumäärä muualla Suomessa 14 13 keskimääräinen pinta-ala 58 55 Siirtosaamisten erittely 1000 t 2013 2012 kannatustilitykset 1 904 1 866 eläkemaksun jaksotus 133 0 muut siirtosaamiset 776 615 YHTEENSÄ 2 813 2 481
Rahastot ja oman pääoman muutokset sidotut rahastot 1000 1.1.2013 lisäys vähennys 31.12.2013 Helvi Kostiaisen muistorahasto 4 - - 4 Eeva ja Tahvo Tukian muistorahasto 8 - - 8 Margareta ja Arvi H. Saarisuun rahasto 13 - - 13 Hanna Kujalan rahasto 34 1 1 34 Väinö Launiksen rahasto 50 3 3 50 Elvin rahasto 84 2 2 84 Maja Haikolan muistorahasto 38 1 1 38 Kaskinen Simojoki rahasto 8 1-9 rahasto Taiwanin työlle 103-27 77 yhdistetty lahjoitusrahasto 208 4 4 208 kummilapsirahasto 485 125 148 463 katastrofirahasto 285 340 359 265 Kolumbian lapsi- ja nuorisorahasto 14-14 - rahasto Pakistanin työlle 108 - - 108 Lestadiolainen Uusheräys rahasto - 33 33 - YHTEENSÄ 1 442 510 591 1 362 vapaat rahastot 1000 1.1.2013 lisäys vähennys 31.12.2013 työalueiden ajoneuvorahasto 120 26 24 122 tutkimusrahasto 282 17-299 kiinteistörahasto 8 600 - - 8 600 lähetyskannatuksen tasausrahasto 1 596 1 024-2 620 valuuttakurssivaihtelujen tasausrahasto 1 732 - - 1 732 YHTEENSÄ 12 331 1 067 24 13 374 omakatteinen rahasto 1000 1.1.2013 lisäys vähennys 31.12.2013 naisten tulevaisuudelle -rahasto 168 6 58 116 Edellä omakatteisen rahaston vähennykseen sisältyy oikaisukirjaus 34.199,53 euroa. Rahastopääoman aikaisempina tilivuosina toteutunut käyttö lahjoittajan osoittamiin kohteisiin oli virheellisesti kirjattu rahaston saatavaksi perusorganisaatiolta. Taseen vastaavista on vastaavasti poistettu omakatteisen rahaston ennakkomaksu 34.199,53 euroa.
Vakuudet ja vastuusitoumukset Velat, joiden vakuudeksi on annettu kiinnityksiä kiinteistöön sekä osakkeita annetut vakuudet rahalaitoslainat 6 450 6 606 kiinteistökiinnitykset 5 506 6 005 pantatut osakkeet 1 517 1 124 YHTEENSÄ 7 023 7 129 Koronvaihtosopimusten pääoma on 6.450.000 euroa ja markkina-arvo 145.639 euroa. Leasingsopimuksista maksettavat määrät leasingvastuut seuraavalla tilikaudella maksettavat 115 110 myöhemmin maksettavat 134 145 YHTEENSÄ 249 255 Vuonna 2012 hankittua, toimimattomaksi osoittautunutta puhelinjärjestelmää koskevat sopimukset purettiin toukokuussa 2012, mistä aiheutuneesta riita-asiasta annettiin Espoon käräjäoikeuden tuomio 7.2.2014. Lähetysseura velvoitettiin maksamaan vastapuolelle 57.314 euroa viivästyskorkoineen sekä korvaamaan oikeudenkäyntikuluja 35.394 euroa. Lähetysseuran käsityksen mukaan ratkaisu on virheellinen, ja siitä on valitettu hovioikeudelle. Lähetysseura on velvollinen tarkistamaan kurssikeskuskiinteistön ja toimitilakiinteistön kiinteistöinvestoinneista tehtyjä arvonlisäverovähennyksiä, jos kiinteistöjen verollinen käyttö vähenee tarkistuskauden aikana. Viimeinen tarkistusvuosi on 2022. Vastuun enimmäismäärä on 128 468 euroa (edellisvuonna 91 906 euroa). Henkilöstökulut lajeittain palkat ja palkkiot 10 130 10 361 maksetut eläkkeet 33 44 eläkemaksut vakuutusyhtiölle 1 949 2 110 eläkevastuun muutos -201-297 muut henkilösivukulut työalueilla 374 351 muut henkilösivukulut kotimaassa 405 331 YHTEENSÄ 12 690 12 900
Tilintarkastuskulut tilintarkastus 34 31 muut palvelut 5 8 Toimielimet Hallituksen jäsenille ei ole maksettu palkkioita.