Lapin työllisyystilanne ja tulevaisuuden näkymät



Samankaltaiset tiedostot
Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2014

Työttömyys painui taas jyrkästi alas elokuussa

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2013

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013

Nuorisotyöttömien lasku taittunut, avoimia työpaikkoja runsaasti

Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2015

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta lähes kaikissa ammattiryhmissä. Työllisyyskatsaus, maaliskuu

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

Yli vuoden työttömänä olleiden määrä kasvoi vuodessa Etelä-Savossa lähes kahdellasadalla. Työllisyyskatsaus, heinäkuu

Etelä-Savossa huhtikuussa työttömiä työnhakijoita 400 edellisvuotta enemmän

Omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla ja vuorotteluvapaasijaisuudet vähentävät erityisesti naisten työttömyyttä

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 3/2015

Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus

Etelä-Savossa lähes 700 työtöntä enemmän kuin edellisessä vuodenvaihteessa. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9.00

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2012

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui neljäntenä kuukautena peräkkäin

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2015

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui viidentenä kuukautena peräkkäin

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 11/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2014

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työttömyysaste vakaa 2,1 %. Alueelliset erot selvät.

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2015

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2014

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: seurantatietoja, Varsinais-Suomi. Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus

Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Elokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä )

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS ETELÄ-SAVOSSA TAMMIKUU 2O12

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Työttömiä Etelä-Savossa 600 enemmän kuin vuosi sitten. Työllisyyskatsaus, elokuu klo 9:00

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 9/2014

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä )

2 YLEMPI PERUSASTE 2011 PERUSKOULU KESKIKOULU MUU YLEISSIV. KOUL., YL. PERUSASTE YHT

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2015

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,5 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,5 %.

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,8 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,6 %.

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömien määrä kasvoi

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

NAISVOITTOISTEN ALOJEN TYÖLLISYYS HEIKENTYY, PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS KASVUSSA

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 8/2015

Joulukuun työllisyyskatsaus 2015

Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen. - Keski-Suomen TE-toimisto -

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorisotakuun seuranta TEMissä toukokuu 2014

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Pohjois-Savon työllisyyskatsaus 7/2015. Pohjois-Savon työllisyyskatsaus 8/2013

Työmarkkinatilastoista, niiden käytöstä ja tulkinnoista

TEM Tilastotiedote 2011:2. Työnvälityksen vuositilastot vuonna 2010

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Helsingissä Olli Pekka Hatanpää, suunnittelupäällikkö, Uudenmaan liitto

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa

Pohjois-Savon työllisyyskatsaus 3/2013

TK6 TEM, TYÖNVÄLITYSTILASTO, TILANNEKATSAUS TAULU 6. TYÖTTÖMÄT JA MUUT TYÖNHAKIJAT KOULUTUKSEN MUKAAN ELY-KESKUS(K): 12 POHJOIS-POHJANMAA

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina

2016:20 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2013 JA 2014 / TAMPERE

Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi

Pohjois-Savon työllisyyskatsaus 9/2015. Pohjois-Savon työllisyyskatsaus 8/2013

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2015

TE-palvelut Kaakkois-Suomessa

alle 5 5-9, , , ,9

VAIKEASTI TYÖLLISTYVÄT HELSINKILÄISET

2014 Elokuu Työnhakijoita laskentapäivänä

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 2/2015

Valtion tuottavuusohjelma Lapissa 2000-luvulla

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Kesäkuu 2014

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuoret työttömät työnhakijat Etelä-Pohjanmaalla. Alle 30-vuotiaat työttömät työnhakijat työnvälitystilastoissa

KUVA 1. Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina

Osavuosikatsaus

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2016

TEM-analyyseja 12/2009

ELY-keskuksen tulossuunnittelu ja strategiset painopisteet kaudelle Juha Levy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-kekus

Rovaniemen Työvoimatoimisto TYÖLLISYYSKATSAUS

Osavuosikatsaus

Lapin kuntien henkilöstönäkymät

TE-toimiston tehtävät ja palvelut kotouttamisessa

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa

TYÖTTÖMYYS KÄÄNTYI NOUSUUN

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2016

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012

Savon koulutuskuntayhtymä, tukitoimet koulutusaloittain, yhteishaku 2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014

Kaikki ei mene aina niin kuin on suunniteltu

Missä mennään? Myötätuulessa. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus maaliskuu 2015

Suomen ja Keski-Suomen korkeakoulutetut työttömät koulutusaloittain ja asteittain

Kainuun työttömyys pysytteli marraskuussa yli 700 vuoden takaista alemmalla

Transkriptio:

Lapin työllisyystilanne ja tulevaisuuden näkymät Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteistyötä ja vastuullisuutta rakennetyöttömyyden nujertamiseksi - seminaari Rovaniemi 27.3.2012 Tiina Keränen Yksikön päällikkö 1

Työllisyysasteen kehitys Lappi Koko maa Työllisyysaste 2009 61,0 67,9 18-24 v. 37,1 46,5 25-34 v. 67,7 74,7 35-44 v. 75,2 80,4 45-54 v. 73,6 78,9 55-64 v. 47,9 53,1 Muutos 2000-2009 3,6 0,7 18-24 v. 6,4 1,0 25-34 v. 6,0 0,1 35-44 v. 2,7-0,2 45-54 v. 2,8 1,1 55-64 v. 14,2 10,3 Lapin ELY-keskus, Tiina Keränen Lähde: TEM julkaisuja 1/2012, Alueellisten työmarkkinoiden 2.4.2012 muutos 2

Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 2.4.2012 3

Työttömät Lapissa kuukausittain vuosina 2006-2012 16000 15000 14000 13000 12000 11000 10000 9000 8000 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, työnvälitystilasto Lapin ELY-keskus, Tiina Keränen 2.4.2012 4

Työttömyys Lapissa helmikuussa 2012 Työttömien osuus työvoimasta 13,1 % (koko maa 9,6 %) Työttömiä työnhakijoita 11 045, joista Lomautettuja 780 (lisäksi ryhmäilmoituslomautettuja 220 ) nuoria alle 25-vuotiaita 1 480 yli 50-vuotaita yli 4 610 Pitkäaikaistyöttömiä 2 080 Työttömiä helmikuussa 90 (-1 %) vähemmän kuin helmikuussa 2011 1 400 (-11 %) vähemmän kuin helmikuussa 2010 770 (-6 %) vähemmän kuin helmikuussa 2009 550 (5 %) enemmän kuin helmikuussa 2008 Työttömyyden väheneminen jatkuu, mutta hidastuneesti. 5

Työttömyys Lapissa helmikuu 2012 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli Lapin ELY-keskus, Tiina Keränen 2.4.2012 6

Työttömyyden muutos (%) kuukauden ja vuoden aikana (helmikuu 2012 ja 2011) Rovaniemi -0,6 1,4 Kemi-Tornio -3,8-0,4 Torniolaakso -7,0-2,6 Tunturi - Lappi -14,8-5,3 Itä-Lappi -1,1-0,1 Pohjois - Lappi -7,1-5,6 Lappi -3,2-0,8 Koko maa -1,7-2,0-16,0-14,0-12,0-10,0-8,0-6,0-4,0-2,0 0,0 2,0 4,0 Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, työnvälitystilasto Muutos kuukauden aikana % Muutos vuoden aikana % Lapin ELY-keskus. Tiina Keränen 2.4.2012 7

8

9

Lapin ELY-keskus, Tiina Keränen 2.4.2012 10

11

12

13

14

15

Nuoret, alle 30-vuotiaat työttömät Lapissa keskim. vuonna 2011 Koulutukset, joiden suorittaneita työttömiä 20 tai enemmän PERUSKOULU 612 YLIOPPILASTUTKINTO 225 MAJOITUS-RAVITSEM-TAL.AL.PERUSKOUL. 214 SÄHKÖALAN PERUSKOULUTUS 156 RAKENNUS-, YHDYSKUNTA-ALAN PERUSK. 135 KONE- JA METALLIALAN PERUSKOULUTUS 118 AUTO- JA KULJETUSALAN PERUSKOULUTUS 80 TERVEYS- JA SOSIAALIALAN PERUSKOUL. 69 LIIKETAL.PERUST.(MERKANT.,MERKON.) 62 YLEISSIV. KOUL., ASTE TUNTEMATON 52 LVI-ALAN PERUSKOULUTUS 45 TIETOJENKÄS.PERUSKOUL.,KESKIASTE 43 PUUALAN PERUSKOULUTUS 40 TRADENOMI, LIIKETAL. AMK-TUTKINTO 40 ARTESAANI, KÄSI- JA TAIDET. PERUSK. 31 MUU KOULUTUS, KESKIASTE 31 KAUNEUDENHOITOALAN PERUSKOULUTUS 28 PAPERI- JA KEMIANTEOLL. PERUSKOUL. 28 METSÄTALOUDEN PERUSKOULUTUS 26 TERVEYDENHUOLLON AMK-TUTKINTO 23 LIIKENTEEN JA MERENKULUN PERUSKOUL. 22 MAATILATALOUDEN PERUSKOULUTUS 21 PINTAKÄSITTELYALAN PERUSKOULUTUS 20 ELINTARVIKEALAN PERUSKOULUTUS 20 16

17

18

19

20

21

22

23

24

25

Vaikeasti työllistyvät (rakennetyöttömät) Lapissa tutkinnon mukaan keskimäärin vuonna 2011 KANSAKOULU 1090 LVI-ALAN PERUSKOULUTUS 59 PERUSKOULU 1076 ARTESAANI, KÄSI- JA TAIDET. PERUSK. 44 MAJOITUS-RAVITSEM-TAL.AL.PERUSKOUL. 268 PAPERI- JA KEMIANTEOLL. PERUSKOUL. 42 MERKONOMI, LIIKETAL.OPISTOTUTKINTO 255 TRADENOMI, LIIKETAL. AMK-TUTKINTO 42 KONE- JA METALLIALAN PERUSKOULUTUS 209 TIETOJENKÄS.PERUSKOUL.,KESKIASTE 38 SÄHKÖALAN PERUSKOULUTUS 207 KAUNEUDENHOITOALAN PERUSKOULUTUS 36 YLIOPPILASTUTKINTO 200 TEKNIKKO, RAK.TEKN. JA MAANMITT.TEK 35 RAKENNUS-, YHDYSKUNTA-ALAN PERUSK. 177 ELINTARVIKEALAN PERUSKOULUTUS 32 LIIKETAL.PERUST.(MERKANT.,MERKON.) 175 MUU KOULUTUS, ASTE TUNTEMATON 32 KESKIKOULU 171 TEKNIKKO, KONETEKN.JA KULJ.TEKN. 31 AUTO- JA KULJETUSALAN PERUSKOULUTUS 160 PINTAKÄSITTELYALAN PERUSKOULUTUS 30 TERVEYS- JA SOSIAALIALAN PERUSKOUL. 104 MUU YLEISSIV. KOUL., YL. PERUSASTE 29 YLEISSIV. KOUL., ASTE TUNTEMATON 103 TERVEYS- JA SOS. ALAN AMM.TUTKINTO 29 METSÄTALOUDEN PERUSKOULUTUS 83 MUU KOULUTUS, KESKIASTE 28 PUUALAN PERUSKOULUTUS 69 LIIKENTEEN JA MERENKULUN PERUSKOUL. 25 TEKSTIILI- JA VAATETUSALAN PERUSK. 66 MAJ.,RAV.JA TAL.ALAN AMMATTITUTK. 24 MUU PALVELUALOJEN KOUL.,KESKIASTE 64 TIETOTEKN.JA TIETOLIIK. PERUSKOUL. 22 MAATILATALOUDEN PERUSKOULUTUS 60 PUUTARHATALOUDEN PERUSKOULUTUS 22 26

Työ- ja elinkeinohallinnon koulutus- ja työllistämistoimenpiteisiin osallistuneet Lapissa keskimäärin vuonna 2011 Koulutuksessa, joista 2 312 Työvoimakoulutuksessa 1 406 Omaehtoisessa opiskelussa työttömyysetuudella 906 Työllistämistukitoimenpitein työllistettynä, joista 1 467 Yrityksissä 416 Starttirahalla yritystoiminnan aloittaneita 194 Työharjoittelussa/Työelämävalmennuksessa 426 joista yrityksissä 186 Vuorottelupaikkaan työllistettynä 315 Kuntouttavassa työtoiminnassa 339 Ryhmäpalveluissa 103 Yhteensä 4 962 27

Työ- ja elinkeinohallinnon koulutus- ja työllistämistoimenpiteisiin osallistuneet nuoret (alle 30 v.) Lapissa keskimäärin vuonna 2011 Koulutuksessa, joista 756 Työvoimakoulutuksessa 504 Omaehtoisessa opiskelussa työttömyysetuudella 252 Työllistämistukitoimenpitein työllistettynä, joista 356 Yrityksissä 194 Starttirahalla yritystoiminnan aloittaneita 47 Työharjoittelussa/Työelämävalmennuksessa 254 joista yrityksissä 114 Vuorottelupaikkaan työllistettynä 131 Kuntouttavassa työtoiminnassa 48 Ryhmäpalveluissa 36 Yhteensä 1 581 28

TYÖLLISYYS- JA YRITTÄJYYSPOLITIIKAN STRATEGISET TULOSTAVOITTEET VUOSILLE 2012 JA 2015 LAPIN ELY-KESKUS KOKO MAA 2012 2015 2012 2015 Työllisyysaste*, vähintään % 63,0 67,0 69,0 72,0 Työttömyysaste*, enintään % 10,0 7,0 7,9 5,0 Uusien yritysten määrä vähintään Rekrytointiongelmia kokeneiden toimipaikkojen osuus enintään, % Alle 25-vuotiaiden työttömyysaste*, enintään % 290 300 8 640 9 425 30 30 28 29 21,0 13,0 18,1 10,9 Ulkomaalaisten työttömyysaste, enintään % 26,0 20,0 20,3 12,8 * Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen mukaan 29

TYÖLLISYYS- JA YRITTÄJYYSPOLITIIKAN TOIMINNALLISET TULOSTAVOITTEET VUODELLE 2012 TULOSTAVOITE LAPPI KOKO MAA Vähennetään pitkäaikaistyöttömyyttä ja nuorten työttömyyttä sekä nopeutetaan työllistymistä Vaikeasti työllistyvien määrä enintään 5 600 140 000 Tuella palkatuista henkilöistä yrityksissä, vähintään % 36 % 40 % Virta yli 3 kk työttömyyteen, enintään % 27 % 29 % Virta yli 3 kk työttömyyteen alle 25-vuotiailla, enintään % 14 % 14 % Parannetaan työvoimapalveluiden laatua ja vaikuttavuutta 3 kuukautta ammatillisen työvoimakoulutuksen jälkeen työttömäksi jääneiden osuus, enintään % 34 % 29 % 3 kuukautta palkkatuetun työn jälkeen työttömäksi jääneiden osuus, enintään % 50 % 45 % Työnantaja-asiakkaiden positiivisten palvelukokemusten osuus vähintään, % 68 % 68 % Työnhakija-asiakkaiden positiivisten palvelukokemusten osuus vähintään, % 62 % 62 % Ammatillisen työvoimakoulutuksen opiskelijapalautteen hyvien/erinomaisten arvosanojen osuus, vähintään % 77 % 77 % Lisätään sähköisten palveluiden käyttöä CV:n julkaisseiden työttömien osuus kaikista työttömistä työnhakijoista, vähintään % 30 % 30 % Työnhaun aloitus verkon kautta, kaikki asiakkaat, vähintään % 40 % 40 % 30

Näkymiä toimialoittain Lapissa vuoteen 2025 Lähde: Lapin liitto, Nuorten koulutuksen aloittajapaikkatavoiteet Lapissa 2016 31

Avautuvat työpaikat ammattiryhmittäin Lapissa vuoteen 2025 Pääammattiryhmä Työlliset 2007 Poistuma Muutos Yhteensä 2008-2025 Lappi Lappi 1 Maa- ja metsätaloustyö 4204 2500-650 1851 2 Teollinen työ 12430 6326 1482 7808 3 Rakennusalan työ 4546 2357 1143 3500 4 Liikenne- ja logistiikkatyö 4173 2044 528 2572 5 Palvelutyö 16604 7689 2627 10316 6 Toimistotyö 6082 3516-272 3244 7 Sosiaali- ja terveysalan työ 10523 5914 1447 7360 8 Opetus- ja kasvatustyö 4441 2551 2 2553 9 Kulttuuri- ja tiedotustyö 979 492 209 700 10 Muu johto- ja asiantuntijatyö 3567 1852 192 2044 11 Turvallisuusalan työ 1886 1080-219 862 12 Tuntematon 2136 822 20 842 Kaikki yhteensä 71 571 37142 6509 43651 Poistumalaskelmissa on otettu huomioon kuolleisuus ja siirtyminen työkyvyttömyys- tai vanhuuseläkkeelle Muutos = Työllisten/työpaikkojen määrän muutos 2007-2025 Lapin tavoiteurassa arvioidulla työpaikkakehityksellä Yhteensä = Avautuvat työpaikat = Poistuma + työllisten määrän muutos Lähde: Lapin liitto, Nuorten koulutuksen aloittajapaikkatavoiteet Lapissa 2016 32

Ammattien kehitysnäkymiä Lapissa vuoteen 2025 Kymmenen työpaikkamäärältään eniten kasvavaa ammattiryhmää Lapin tavoiteurassa Lapin liitto: Nuorten koulutuksen aloittajapaikkatavoiteet Lapissa 2016 Lähde: Lapin liitto, Nuorten koulutuksen Lisäys vuoteen Ammattiryhmät 2025 aloittajapaikkatavoiteet Lapissa 2016 Ravitsemisalan työntekijät 1065 Rakennustyöntekijät 743 Työkoneiden käyttäjät 692 Sosiaalialan työntekijät ja ohjaajat 677 Kauppiaat ja myyjät 649 Majoitus- ja ravitsemisalan johtajat ja asiant. 491 Maaliikennetyöntekijät ja -yrittäjät 406 Matkapalvelutyöntekijät 375 Sairaanhoitajat ja muut terveydenhuollon asiant. 311 Rakennusalan johtajat ja asiantuntijat 278 Lapin ELY-keskus, Tiina Keränen 2.4.2012 33

Ammattien kehitysnäkymät Lapissa 2015 Kymmenen työpaikkamäärältään eniten laskevaa ammattiryhmää Lapin tavoiteurassa Vähennys Ammattiryhmät vuoteen 2025 Maatalousyrittäjät ja -työntekijät 602 Taloushallinnon toimistotyöntekijät 593 Sotilaat 219 Siivoustyöntekijät 213 Julkisen hallinnon johtajat ja asiantuntijat 137 Metsätyöntekijät 77 Poliisit, palomiehet ja vanginvartijat 54 Tekstiili-, vaatetus- ja nahkatyöntekijät 43 Isännöitsijät ja kiinteistötyöntekijät 36 Yhteiskun. ja hum. alan ja talouden asiantuntijat 12 Lapin ELY-keskus, Tiina Keränen 2.4.2012 34

Työvoiman poistuma jatkuu suurena myös tulevina vuosina; työikäinen väestö vähenee Työmarkkinoilla jatkossa paljon työmahdollisuuksia joka sektorilla, ei vain kasvualoilla, vaan myös supistuvat alat tarvitsevat uutta työvoimaa Kilpailu osaavasta työvoimasta lisääntyy Nuorten kiinnittymistä työmarkkinoille on edistettävä Työttömyyden pitkittymiseen tarvitaan ratkaisuja; tuella ja ohjauksella kohti työmarkkinoita Lapin ELY-keskus, T iina Keränen 2.4.2012 35

KIITOS! Lapin ELY-keskus, Tiina Keränen 2.4.2012 36