Näin SUTENT toimii
Lääkärisi on määrännyt sinulle SUTENT - lääkevalmistetta. Tässä esitteessä selitetään lääkkeen tavallisimmat haittavaikutukset ja annetaan ehdotuksia siitä, miten niitä voidaan lieventää tai hoitaa. 2 3
SUTENT syöpää vastaan Sutent kuuluu sellaisten lääkevalmisteiden ryhmään, jonka lääkkeet ovat kattavissa tutkimuksissa osoittautuneet tehokkaiksi syöpäsairauttasi vastaan. Syöpä on yksi tavallisimmista sairauksistamme, ja koska väestö vanhenee jatkuvasti, syöpäsairaidenkin määrä on nousussa. Noin joka kolmas ruotsalainen sairastuu elämänsä aikana syöpään. Voit tutustua muihin samassa tilanteessa oleviin henkilöihin useiden potilaille ja omaisille tarkoitettujen yhdistysten kautta. Joskus voi olla hyvä puhua jonkun sellaisen henkilön kanssa, joka on käynyt läpi samat asiat, jotka sinun on nyt kohdattava. Erilaisia syöpäsairauksia on noin 200. Ne voivat olla hyvin erilaisia, tai samasta sairaudesta voi olla eri ilmenemismuotoja. Onkin luonnollista, että erilaisia sairauksia kohdellaan eri tavoin. Tavallisimmin syöpää hoidetaan muun muassa leikkauksilla, sädehoidolla, solunsalpaajalääkityksellä tai uudella lähestymistavalla (monikinaasisalpaajat), joka hidastaa eräitä syövän kasvulle ja leviämiselle tärkeitä solusignaaleja. 4 5
Mitä syöpä on ja miten Sutent toimii Kaikille syöpäsairauksille on yhteistä, että tietyntyyppiset solut jakautuvat hallitsemattomasti. Lisääntyäkseen syöpäsolut tarvitsevat happea ja ravintoa, minkä takia potilaan elimistössä kehittyy uusia verisuonia. Syöpä lähettää signaaleja (kasvutekijöitä, esimerkiksi VEGF), joiden avulla se varmistaa uusien verisuonten syntymisen. Saamasi lääke estää näiden kasvutekijöiden vaikutuksen ja hidastaa näin syövän kehittymistä. Sutent toimii hidastamalla erilaisia entsyymejä, tyrosiinikinaaseja, minkä vuoksi sitä kutsutaan tyrosiinikinaasin estäjäksi. Koska Sutent hidastaa useita eri entsyymejä, Sutent-valmistetta kutsutaan myös monikinaasisalpaajaksi. PDGFR α,-β SUTENT VEGFR-1, -2, -3 SUTENT PDGFR α,-β SUTENT VEGFR-1, -2, -3 SUTENT Seuraavassa kuvassa esitetään, miten Sutent toimii. Se estää useita tyrosiinikinaaseja ja ohjaa molekyylejä, joita syöpäsolut tarvitsevat kasvaakseen, levitäkseen ja synnyttääkseen uusia verisuonia. Angiogeneesi = kehon prosessi, jossa uusia verisuonia muodostuu jo olemassa olevista verisuonista. Kasvainproliferaatio = kasvaimen kasvu. ESTÄÄ KASVAINPROLIFERAATIOTA ESTÄÄ ANGIOGENEESIÄ 6 7
Huomioitavaa Muutama asia on otettava huomioon Sutent-lääkekuurihoidon yhteydessä. Ensinnäkään hoidon aikana ei saa syödä greippiä tai juoda greippijuomia. Toiseksi potilas ei saa ottaa luontaislääkitystä tai muita valmisteita, jotka sisältävät mäkikuismaa. Tämä vaikuttaa nimittäin Sutent-valmisteen määrään veressä ja mahdollisesti hoidon tuloksiin. Ilmoita lääkärille tai hoitajalle, mitä muita lääkkeitä käytät. Älä unohda mahdollisia luontaislääkkeitä tai ravintolisiä. 8 9
Näin Sutent-valmistetta annostellaan Sutent-kapseleiden vahvuudet Eri annostus eri syöpämuodoille Lääkkeen annostelu ja tauot, etäpesäkkeinen/edennyt munuaissyöpä/gastrointestinaalinen stromaalinen kasvain (GIST) Etäpesäkkeinen/edennyt munuaissyöpä tai gastrointestinaalinen stromaalinen kasvain (GIST) Sutent-valmisteen suositeltu annos on 50 mg kerran päivässä neliviikkoisen hoito-ohjelman ajan. Näiden neljän viikon jälkeen hoidossa on kahden viikon pituinen tauko, jonka jälkeen voit aloittaa uuden hoitokuurin. Hoitojakso kestää yhteensä kuusi viikkoa. SUTENT 50 mg Kovat gelatiinikapselit Viikko 1 Viikko 2 Viikko 3 Viikko 4 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 Ota SUTENT-valmistetta päivittäin neljän viikon ajan (28 päivää). Haiman neuroendokriininen kasvain Sutent-valmisteen suositeltu annos on 37,5 mg kerran päivässä 28 päivän yhtäjaksoisen hoito-ohjelman ajan. Tämän jälkeen voit aloittaa uuden hoitokuurin ilman taukoa. On erittäin tärkeää, että otat kapselit lääkärin määräysten mukaan. Hoitopäiväkirjan avulla sinun on helppo tarkkailla, että olet ottanut päivittäisen lääkekapselisi. Sutent-valmisteen voi ottaa joko ruokailun yhteydessä tai muulloin mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Yritä tehdä Sutent-kapselin otosta rutiininomainen toimenpide, jolloin lääkkeenotto on helpompi muistaa. Voit ottaa lääkkeen esimerkiksi aina aamuisin tai muiden lääkkeiden oton yhteydessä. SUTENT 25 mg Kovat gelatiinikapselit Viikko 5 Viikko 6 Viikko 1 29 36 30 37 31 38 32 39 33 40 1 2 3 4 5 6 7 Älä ota SUTENT-valmistetta kahden viikon ajan. Aloita hoitojakso sen jälkeen uudestaan. Lääkkeen annostelu ilman taukoja, haiman neuroendokriininen kasvain 34 41 35 42 Jos unohdat ottaa kapselin, ÄLÄ ota seuraavalla kerralla kahta kapselia vaan jatka hoitoa tavalliseen tapaan ja ilmoita unohduksesta lääkärille. SUTENT 12.5 mg Kovat gelatiinikapselit Viikko 2 Viikko 3 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 Ota SUTENT-valmistetta päivittäin neljän viikon ajan (28 päivää). 10 Viikko 4 22 23 24 25 26 27 28
Miten mahdollisia haittavaikutuksia hoidetaan Sutent on voimakas lääkevalmiste, joten jotta tuntisit olosi mahdollisimman hyväksi hoidon aikana, sinun on hyvä tuntea tavallisimmat lääkehoidon yhteydessä esiintyvät haittavaikutukset, jotta pystyt lieventämään niitä. On myös tärkeää tietää, että kaikille ei näitä oireita tule, vaan on täysin yksilöllistä, kehittyykö potilaalle yleensäkään haittavaikutuksia ja kuinka hankalia ne ovat. Jos et siedä lääkehoitoa, on tärkeää, että otat yhteyttä sinua hoitavaan lääkäriin, joka antaa sinulle lisäohjeita. 12 13
Sutent-valmisteen käytön yhteydessä esiintyvät tavallisimmat haittavaikutukset Väsymys Väsymys on tavallinen syöpähoidon yhteydessä esiintyvä haittavaikutus. Tavallisesti väsymystä ilmenee Sutent-hoidon loppuvaiheessa, mutta se vähenee hoitotauon aikana. Jos tunnet itsesi väsyneeksi tai uupuneeksi: Yritä säästää voimiasi (ota lyhyitä nokosia). Yritä tunnistaa vuorokaudessa ne ajankohdat, jolloin tunnet itsesi pirteämmäksi, ja tee näinä ajankohtina suunnittelemasi askareet (käytä hoitopäiväkirjaa apuna). Kevyt fyysinen aktiivisuus, kuten lyhyet kävelylenkit, on usein hyväksi. Yritä säilyttää päivittäiset rutiinit ennallaan niin hyvin kuin mahdollista. On tärkeää, että olet mahdollisimman aktiivinen ja yrität tehdä töitä ja säilyttää yhteydet sosiaaliseen elämään. Pidä tauko ja lepää tarvittaessa. Yritä löytää sinulle paras aika vuorokaudesta (aloita aamusta ja kokeile uudelleen jokin ajan kuluttua). Syö hyvin ja juo paljon nestettä. 14 15
Pahoinvointi ja oksentaminen Sutent-hoidon aikana voi esiintyä pahoinvointia ja oksentelua. Yritä arvioida, miten ne vaikuttavat sinuun ja onko oireita vaihtelevasti. Käytä potilaan päiväkirjaa apuna. Nykyään on olemassa erittäin hyviä lääkkeitä, joilla pahoinvointia voidaan lievittää. Neuvottele lääkärin kanssa, jos sinulla on suuria vaikeuksia pahoinvoinnin tai oksentelun kanssa. Vältä mausteista, rasvaista ja suolaista ruokaa. Joskus lämpimän ruoan syöminen voi tuntua hankalalta, sillä ruoan haju voi aiheuttaa pahoinvointia. Kokeile syödä ruoka-aineita, jotka voi valmistaa kylminä. Aktiivista syöpähoitoa saaville henkilöille on kirjoitettu useita keittokirjoja. Näissä kirjoissa saattaa olla joitakin sinua miellyttäviä reseptejä. Joskus vaihtoehtoiset hoitomuodot, kuten akupunktio tai rentoutustekniikat, saattavat olla avuksi. Suun limakalvomuutokset Jotkut Sutent-valmisteella hoidettavat potilaat saattavat kokea epämiellyttäviä tuntemuksia suussa. Kyseessä voi olla muutokset makuaistimuksissa, suu voi olla arka tai suuontelossa voi olla rakkuloita tai haavoja. Vaivat lieventyvät yleensä pitkäaikaisen hoidon kuluessa, mutta joissakin tapauksissa voi olla tarpeen vähentää Sutent-valmisteen annostusta. Kerro oireistasi lääkärille tai omalle sairaanhoitajallesi, mutta älä ikinä muuta lääkitystä itse! On erittäin tärkeää, että pidät huolta hyvästä suuhygieniasta. On suositeltavaa käydä suuhygienistin vastaanotolla ennen hoidon aloittamista. Muita neuvoja, joista on ehkä apua: Imeskele tarvittaessa jäädytettyä ananaspalaa. (Huom! Toisia kylmä voi haitata.) Käytä paikallista kivunlievitystä, kuten lidokaiinivoidetta, alkoholitonta suuvettä tai huulirasvaa, huulissa ja suupielissä oleviin haavoihin. Käytä pehmeää hammasharjaa (lasten hammasharjaa) ja vältä peroksidia sisältävää hammastahnaa. Vältä mausteisia ja happamia ruokia. Vältä kuumia ja kylmiä juomia ja ruokia, sillä ne saattavat joidenkin potilaiden kohdalla aiheuttaa epämiellyttäviä tuntemuksia suussa. Koeta käyttää pilliä. Vältä alkoholia ja tupakkaa. Suojaa huulet kuivumiselta. 16 17
Vatsavaivat Syöpähoito saattaa aiheuttaa ripulia tai muutoksia ulosteen rakenteessa. Ripulin syynä voi olla sekä itse syöpäsairaus että syövän takia otettavat lääkkeet. Lääkäri voi määrätä sinulle ripulin oireita helpottavaa hoitoa. On tärkeää, että pystyt itse hallitsemaan suolen toimintaa ja teet hoitopäiväkirjaan muistiinpanoja suolen toiminnasta tai ripulista. Jos ripulia on paljon, ota yhteys lääkäriin tai sairaanhoitajaan, jotka neuvovat sinua ripulin hoidossa. Yritä juoda päivän aikana vähintään kolme litraa kirkasta nestettä (esimerkiksi vettä) jaettuna pieniin annoksiin. Ei ole suositeltavaa juoda suuria määriä nesteitä ruokailun yhteydessä. Vältä tukevia aterioita, mausteisia, rasvaisia ja runsaskuituisia tuotteita sekä kevyttuotteita, kahvia, alkoholia ja suuria määriä hedelmiä. Jos sinulle tulee kuumetta tai kramppeja, tunnet huimausta tai sydämentykytystä, kastelet sänkysi, ulosteesi on veristä tai ripuli jatkuu pitkään, vaikka sitä on hoidettu aktiivisesti, OTA YHTEYS lääkäriin, sillä oireet saattavat merkitä suurempaa komplikaatioriskiä, jolloin sinun on tultava sairaalaan hoidettavaksi. Yritä vähentää stressiä. Jos sinulla on käynnissä ummetuslääkitys, neuvottele lääkärin kanssa, pitääkö ummetuslääkkeen ottaminen lopettaa. Painon menetys Ruokahalun menetys voi johtua useasta eri syystä, esimerkiksi muutoksista makuaistimuksissa hoidon aikana, suun arkuudesta tai pahoinvoinnista. Syö ruokaa, josta pidät, ja kokeile erilaisia makuja. Nykyään on olemassa erityisiä keittokirjoja, joissa on neuvoja syöpäpotilaille sopivista hyvistä resepteistä. On tärkeää syödä säännöllisesti, mutta vältä napostelua. Syö säännöllisesti pieniä annoksia (joissa on paljon proteiinia ja paljon kaloreita). Punnitse itsesi säännöllisesti ja kirjaa painosi hoitopäiväkirjaan. Huolehdi, että ilmapiiri on rauhallinen ruoka-aikoina. 18 19
Ihomuutokset Hoito saattaa aiheuttaa joidenkin potilaiden kohdalla ihomuutoksia. Muutokset poistuvat kahden kolmen viikon kuluessa hoidon lopettamisesta, mutta ne saattavat joissakin tapauksissa olla häiritseviä. Muutoksia voi tulla myös hiusten ja ihon pigmenttiin. Hoitomahdollisuuksia Vältä toimintaa, jossa kämmeniin ja jalkapohjiin kohdistuu suurta painetta. Käytä löysiä vaatteita ja hyvin istuvia kenkiä (mielellään sellaisia, joissa on geelipohjalliset), jotka eivät purista. Tarkkaile kuivaa ihoa ja hoidosta aiheutuneita ihomuutoksia. Rasvaa ihoa huolellisesti heti hoidon alusta lähtien. Käytä ihoa pehmentäviä voiteita (karbamidivoiteet), esimerkiksi Essex-voidetta tai vaikeammassa tapauksessa kortisonipitoista voidetta. Jos haluat käyttää voiteen sijasta kevyempää lotion-tyyppistä valmistetta, voit käyttää esimerkiksi merkkejä Propyless tai Caress. Jos sinulla on herkkä iho, voit käyttää vauvashampoota suihkusaippuan sijasta. Haudo aluetta, jossa ihovaurio on, haaleaan veteen sekoitetulla magnesiumsulfaatilla. Vältä voimakasta lämpöä ja kuumaa vettä. Käytä vesipohjaisia meikkejä. Vältä voimakasta auringonpaistetta. Hiusten pigmentti palautuu hoidon lopettamisen jälkeen, ja se saattaa palautua myös hoitotauon aikana. Tämän takia hiuksiin saattaa tulla raitoja. Tarkkaile tilannetta, jos kovettumia muodostuu jalkapohjiin tai käsiin. Niitä muodostuu useimmiten ihopinnoille, joihin kohdistuu painetta. Pehmeät, jalkaa myötäilevät kengät, kuten sandaalit, ovat mukavat jalassa. Kohonnut verenpaine (hypertensio) Sutent saattaa aiheuttaa joillekin potilaille kohonnutta verenpainetta, jota hoidetaan yleensä samalla tavalla kuin kohonnutta verenpainetta yleensäkin hoidetaan. Korkea verenpaine saattaa aiheuttaa päänsärkyä ja huimausta. Säännöllinen liikunta, painontarkkailu ja alkoholinkäytön rajoittaminen saattavat lievittää oireita. On suositeltavaa, että tarkkailet itse omaa verenpainettasi kerran viikossa ja kirjaat tulokset hoitopäiväkirjaan. 20 21
Muistiinpanoja Haluatko tietää lisää? Tärkeitä nimiä ja puhelinnumeroita sairaalaan www.cancerfonden.se www.pfizer.se www.internetmedicin.se Neuroendokriiniset kasvaimet www.carpapatient.se Sairaala/osasto Vastaava lääkäri Vastaava sairaanhoitaja Puhelinnumero päivällä Puhelinnumero iltaisin ja pyhänä 22 23
Pfizer AB 191 90 Sollentuna. Tel: +46(0)8-550 520 00. Fax +46(0)8-550 520 10. www.pfizer.se SUT110314PSE05