BD-03-13-570-FI-C IHMISOIKEUKSIEN TUKEMISEN 25-VUOTISJUHLA EUROOPAN PARLAMENTTI SAHAROV PALKINTO MIELIPITEENVAPAUDEN PUOLESTA IHMISOIKEUKSIEN TUKEMISEN 25-VUOTISJUHLA www.europarl.europa.eu/sakharov
Ihmisten pitäisi aina toimia mukaisesti hänen omatuntonsa. ihmisoikeuksien olevan sivilisaation perusta. Elena Bonner 2 3
Esipuhe Vuonna 2013 vietetään ihmisoikeuksien puolustamisesta ja edistämisestä annettavan Saharov-palkinnon 25-vuotisjuhlaa. Vuosien mittaan on palkittu ja tuettu ihmisiä ja järjestöjä, jotka ovat urheasti nousseet vastustamaan omissa ja muiden nimissä rasismia, sortoa, sotaa, terrorismia, vangitsemisia ja kidutusta. Tänä vuonna minulla on erityisen suuri ilo ja kunnia toivottaa tervetulleeksi Saharov palkinnon saajien joukkoon Malala Yousafzai, urhea nuori pakistanilaistyttö, joka on puolustanut päättäväisesti ja muita kannustaen lasten oikeutta koulutukseen. Malala on ulottanut kamppailunsa Pakistanin ulkopuolelle ja haluaa parantaa tyttöjen ja naisten mahdollisuuksia heidän kamppaillessaan oikeudesta päättää itse omista asioistaan. Malala on innoittanut lapsia ja aikuisia kaikkialla maailmassa, ja me aiomme tukea häntä konkreettisesti hänen pyrkimyksissään. Euroopan unioni on lahjoittanut vuoden 2012 Nobel-palkintorahansa Children of Peace -aloitteelle, jolla autetaan kaikkia maailman lapsia, myös pakistanilaistyttöjä, käyttämään oikeuttaan koulutukseen. Euroopan parlamentti edustaa yli 500 miljoonaa EU-kansalaista, ja se on täysin sitoutunut puolustamaan ihmisoikeuksia. Parlamentti ajaa painoarvollaan eurooppalaisten yhteisiä arvoja hyvin konkreettisin keinoin. Näitä ovat ihmisoikeuksia koskevat päätöslauselmat, käynnit paikan päällä, diplomaattinen toiminta ja vaalitarkkailutehtävät. Euroopan parlamentti puolustaa vahvasti poliittisia vankeja, toisinajattelijoita ja ihmisoikeusaktivisteja. Euroopan parlamentin Saharov-verkostolla, johon kuuluvat kaikki Saharov-palkitut ja lisäksi Euroopan parlamentin edustajia, on tarkoitus luoda toimiva foorumi kaikille niille, jotka vaalivat mielipiteenvapautta, sekä vahvistaa viestiä rauhasta, suvaitsevaisuudesta, vapaudesta, ihmisoikeuksista ja oikeusvaltioperiaatteesta kaikkialla maailmassa. Olen hyvin ylpeä siitä, että Euroopan parlamentti on vuonna 2013 voinut järjestää palkintoseremonian kolmelle Saharovpalkitulle, jotka eivät poliittisista syistä päässeet tulemaan parlamenttiin palkitsemisvuotenaan. Nämä kolme ovat Damas de Blanco ja Guillermo Fariñas Kuubasta sekä entinen poliittinen vanki Aung San Suu Kyi Myanmarista. Olen kutsunut Euroopan parlamentissa tänä vuonna järjestettäviin Saharov palkinnon 25 vuotisjuhlallisuuksiin palkinnon saajat kaikkialta maailmasta vahvistamaan yhteistä kamppailuamme maailman ihmisoikeuksien ja perusvapauksien puolesta sekä palkittujen jokapäiväisessä elämässään ajamien ihanteiden puolesta. Nämä kaikki Saharov-palkinnon saaneet rohkeat naiset ja miehet, kuten myös me euroedustajat, jatkamme työtämme meille kaikille tärkeiden yleismaailmallisten ihmisoikeuksien toteuttamiseksi. Martin Schulz Euroopan parlamentin puhemies 4 5
Elämässä ei ole tärkeää se, että olemme eläneet vaan se, miten olemme vaikuttaneet toisten elämään. Nelson Rolihlahla Mandela Saharov-palkinto Venäläisen ydintutkijan ja ihmisoikeusaktivistin Andrei Saharovin kunniaksi vuonna 1988 perustettu mielipiteenvapauden Saharovpalkinto on Euroopan unionin merkittävin kunnianosoitus ihmisoikeuspyrkimyksistä. Palkinnolla annetaan tunnustusta ja moraalista tukea palkituille, jotka näin rohkaistuvat ja saavat mahdollisuuksia taistella valitsemiensa asioiden puolesta. Palkinto on myönnetty henkilöille ja järjestöille, joiden joukossa on ollut toisinajattelijoita, poliittisia johtajia, toimittajia, asianajajia, kansalaisaktivisteja, kirjailijoita, äitejä ja vaimoja, vähemmistöjen johtajia, terrorismin vastainen ryhmä, rauhanaktivisteja, kidutusta vastustava aktivisti, sarjakuvapiirtäjä, pitkään vankeudessa ollut mielipidevanki, elokuvaohjaaja ja jopa YK järjestönä. Saharov-palkinnolla annetaan erityisesti tunnustusta ilmaisunvapauden edistämisestä, vähemmistöjen oikeuksien turvaamisesta, demokratian edistämisestä sekä kansainvälisen oikeuden ja oikeusvaltioperiaatteen noudattamisesta. Euroopan parlamentti luovuttaa 50 000 euron arvoisen Saharov-palkinnon Strasbourgissa pidettävässä juhlaistunnossa vuoden loppupuolella. Poliittinen ryhmä tai vähintään 40 parlamentin jäsentä voi ehdottaa Saharov-palkinnon saajaa. Ehdokkaat esitellään ulkoasiainvaliokunnan, kehitysyhteistyövaliokunnan ja ihmisoikeuksien alivaliokunnan yhteisessä kokouksessa, ja valiokuntien jäsenet valitsevat äänestyksessä kolme ehdokasta. Lopullisen valinnan tekee Euroopan parlamentin puhemiehen johtama puheenjohtajakokous, jossa ovat mukana parlamentin kaikkien poliittisten ryhmien johtajat. Näin valintaan vaikuttavat todella kaikki Euroopan parlamentin poliittiset ryhmät. 6 7
Andrei Saharov Palkinnon esikuva Andrei Saharov (1921 1989), kuuluisa fyysikko, tiedeakatemian jäsen, toisinajattelija ja vuoden 1975 Nobelin rauhanpalkinnon saaja, eli karkotettuna Gorkissa (nykyisin Nižny Novgorod), kun hän sai kuulla, että Euroopan parlamentti halusi perustaa hänen mukaansa nimetyn mielipiteenvapauden palkinnon. Saharov lähetti karkotuspaikastaan vuonna 1987 Euroopan parlamentille viestin, jossa hän antoi suostumuksensa palkinnon nimeämiseen hänen mukaansa ja kertoi olevansa liikuttunut asiasta. Hän katsoi, että palkinto rohkaisisi kaikkia niitä, jotka hänen laillaan omistautuvat työlle ihmisoikeuksien puolesta. Neuvostoliittolainen ydinfysiikan pioneeri Andrei Saharov huolestui kilpavarustelusta, joka lisäsi ydinasein käytävän maailmansodan uhkaa kylmän sodan aikana. Kun Saharov oli julkaissut ensin maanalaisesti (koneella kirjoitettuina ja itse painettuina kopioina) ja sitten länsimaiden lehdistössä esseen otsikolla Pohdintoja edistyksestä, rauhanomaisesta rinnakkainelosta ja henkisestä vapaudesta, häneltä kiellettiin työskentely sotateollisuuden tutkimuksessa. Vuonna 1970 hän oli mukana perustamassa Neuvostoliiton ihmisoikeuskomiteaa ja vuonna 1972 hän avioitui ihmisoikeusaktivisti Elena Bonnerin kanssa. Huolimatta hallituksen lisääntyvästä painostuksesta Saharov vaati vapauttamaan maansa toisinajattelijat. Hänestä tuli yksi maansa hallinnon rohkeimmista arvostelijoista, jossa henkilöityi taistelu perusoikeuksien puolesta. Nobel-komitean sanoin hän oli ihmiskunnan omantunnon ääni. Uhkailu ja karkotus eivät lannistaneet hänen vastarintaansa. Neuvostoviranomaiset karkottivat Andrei Saharovin Gorkiin rajoittaakseen tämän yhteydenpitoa ulkomaalaisiin. Saharovin nimeä kantava palkinto ei tunne rajoja; sillä voidaan palkita sortohallinnon johtamissa maissa toimivia ihmisoikeusaktivisteja ja toisinajattelijoita eri puolilla maailmaa. Toiminta ihmisarvon puolesta on vaatinut palkinnon saaneilta ihmisoikeuksien puolustajilta raskaita uhrauksia: se on johtanut vainoon, henkilökohtaisen vapauden menetykseen, pahoinpitelyyn tai karkotukseen kotimaasta. Monet palkitut eivät ole olleet vapaita tulemaan itse vastaanottamaan palkintoaan. Eräs näistä palkituista on vuoden 2012 Saharovpalkinnon saaja iranilainen Nasrin Sotoudeh, joka vankilassa ollessaan on kirjoittanut edesmenneelle Andrei Saharoville kirjeitä, joissa hän on esittänyt filosofisia pohdintoja toisinajattelun merkityksestä ja verrannut omaa tilannettaan Saharovin toimintaan. Elämäkertasi lukeminen oli kiinnostavaa monin tavoin. Menetelmämme ovat samankaltaisia ja toiminnassamme on monia yhteisiä tekijöitä kaikki tämä oli hyvin rohkaisevaa, ja tietenkin oli ihailtavaa, ettet halunnut alistua noudattamaan maasi hallituksen autoritaarisia menetelmiä. Päivittäinen uudistumisesi ja vastarintasi olivat hämmästyttäviä. Luonnollisesti ilmensit Goethen henkeä, kun hän sanoi, että vain sellainen ihminen ansaitsee vapauden ja elämän, jonka on päivittäin taisteltava niiden puolesta uudelleen. Saavutuksesi oli suuri voitto kaikille vapaustaistelijoille eri puolilla maailmaa. Suotakoon, että tulevat vapaustaistelijat toteuttavat toteutumattomat unelmasi. He taistelevat varmasti unelmiensa toteuttamiseksi ja varjelevat niitä. Andrei Saharovin tavoin kaikki hänen nimeään kantavan palkinnon saajat ovat osoittaneet, kuinka paljon rohkeutta, kärsivällisyyttä ja sisäistä voimaa ihmisoikeuksien ja niiden tinkimättömän noudattamisen puolustaminen vaatii. 8 9
Saharov-palkinnon verkosto Saharov-palkinnon verkosto luotiin vuonna 2008 Saharov-palkinnon 20-vuotisjuhlan yhteydessä. Tapahtuman juhlistamiseksi Euroopan parlamentti järjesti konferenssin, jonka aiheena oli 20 vuotta aktiivista tukea ihmisoikeuksille: Saharov-palkitut kertovat oman tarinansa. Monet palkitut osallistuivat konferenssiin ja kertoivat näkemyksiään maailman ihmisoikeustilanteesta ja Saharov-palkinnon merkityksestä. Vuoden 2005 palkinnonsaaja Hauwa Ibrahim kustansi palkintorahoillaan yli 100 lapsen kouluunpääsyn. Vuonna 1992 palkittu Las Madres de la Plaza de Mayo avasi palkintorahojen turvin kirjakaupan, poliittisen kahvilan ja yliopiston yli 2 400 opiskelijalle. Andrei Saharovin leski ja tunnettu ihmisoikeus- ja demokratia-aktivisti Elena Bonner muistutti konferenssissa miehensä vakaumuksesta, jonka mukaan ihmisten oli aina toimittava omantuntonsa mukaisesti, ja korosti ihmisoikeuksien olevan sivilisaation perusta. Saharov-palkinnon verkoston toiminnan avasi virallisesti silloinen Euroopan parlamentin puhemies Hans-Gert Pöttering palkinnonsaajien foorumiksi, jonka kautta nämä voivat pitää yhteyttä toimintaansa liittyvissä asioissa ja osoittaa solidaarisuutta toisilleen. Saharov-palkitut allekirjoittivat yhteisen julistuksen, jossa he lupasivat tehostaa ponnistelujaan maailman kaikkien ihmisoikeusaktivistien tukemiseksi toteuttamalla yhteisiä toimia keskenään ja yhdessä Euroopan parlamentin kanssa. Verkoston toiminta tehostui marraskuussa 2011, jolloin järjestettiin korkean tason konferenssi, johon silloinen Euroopan parlamentin puhemies Jerzy Buzek oli kutsunut kaikki palkinnonsaajat. Konferenssissa keskusteltiin siirtymävaiheen demokratioihin, naisten asemaan ja uusien teknologioiden käyttöön liittyvistä ongelmista. Puhemies Buzek korosti konferenssissa, että Facebook tai Twitter eivät murtaneet sortohallintoja vaan tämän saivat aikaan ihmismieli sekä halu saavuttaa vapaus ja parantaa asioita. Saharov-palkinnon verkoston vuotuisessa tapahtumassa vuonna 2012 verkoston silloiset puheenjohtajat, Euroopan parlamentin puhemies Martin Schulz ja vuoden 2011 Saharov-palkitut Ali Ferzat, Asmaa Mahfouz ja Ahmed al-senussi, vaihtoivat julkisesti näkemyksiään arabikevään jälkeisestä demokratiakehityksestä. Saharov-palkitut oli myös kutsuttu puhumaan Strasbourgissa järjestettyyn ensimmäiseen Maailman demokratiafoorumiin, jonka suojelijana oli Euroopan parlamentti. Vuonna 2013 vietetään Saharov-palkinnon 25-vuotisjuhlaa. Euroopan parlamentissa on järjestetty tänä vuonna useita Saharovverkoston keskustelutilaisuuksia ja korkean tason konferensseja, joihin Saharovpalkittuja kaikkialta maailmasta on saapunut keskustelemaan parlamentin edustajien kanssa toiminnastaan. Tämä on lujittanut ja rikastuttanut Saharov-verkostoa. 10 11
PALKINNONSAAJAT 1988 Nelson Rolihlahla Mandela; Anatoli Martšenko (postuumisti) 1989 Alexander Dubček 1990 Aung San Suu Kyi 1991 Adem Demaçi 1992 Las Madres de Plaza de Mayo 1993 Oslobodjenje 1994 Taslima Nasreen 1995 Leyla Zana 1996 Wei Jingsheng 1997 Salima Ghezali 1998 Ibrahim Rugova 1999 Xanana Gusmão 2000 Basta Ya! 2001 Izzat Ghazzawi; Nurit Peled-Elhanan; Dom Zacarias Kamwenho 2002 Oswaldo José Payá Sardiñas 2003 YK:n pääsihteeri Kofi Annan ja YK:n henkilöstö 2004 Valko-Venäjän journalistiliitto 2005 Damas de blanco; Hauwa Ibrahim; Toimittajat ilman rajoja 2006 Aljaksandr Milinkevitš 2007 Salih Mahmoud Mohamed Osman 2008 Hu Jia 2009 Memorial (Oleg Orlov, Sergei Kovaljov ja Ljudmila Aleksejeva Memorial-järjestön ja kaikkien venäläisten ihmisoikeusaktivistien puolesta) 2010 Guillermo Fariñas 2011 Arabikevät (Mohamed Bouazizi, Asmaa Mahfouz, Ahmed al-senussi, Razan Zaitouneh ja Ali Ferzat) 2012 Nasrin Sotoudeh ja Jafar Panahi 2013 Malala Yousafzai 12 13
2013 Malala Yousafzai Malala Yousafzai on 16-vuotias pakistanilaistyttö, jota Taleban ampui päähän estääkseen häntä ja muita tyttöjä käymästä koulua. He ampuivat häntä lähietäisyydeltä päähän ja tekivät hänestä entistä vahvemman, totesi Hollywood-näyttelijä Angelina Jolie käynnistäessään ensimmäisen hankkeen, jonka tavoitteena on mahdollistaa 40 tytön koulunkäynti Pakistanin Swatin laaksossa. Malala toipui vammoistaan saatuaan erikoishoitoa Britanniassa, jossa hän nykyään asuu. Hän on ilmoittanut haluavansa jokaisen tytön ja jokaisen lapsen saavan koulutusta. Hän aloitti kamppailunsa 11-vuotiaana, jolloin hän kirjoitti BBC:n urdunkielisen toimituksen sivustolla salanimellä blogia koulutyttöjen elämästä Talebanin hallitsemassa Swatin laaksossa. Keskiviikkona 14. tammikuuta 2009 hän kirjoitti: En saa enää mennä kouluun. Hänen koulunsa rehtori oli ilmoittanut talviloman alkamisesta mutta ei koulunkäynnin jatkumisesta loman jälkeen. Sitten 15. tammikuuta 2009 Taleban määräsi kaikki Swatin laakson tyttökoulut suljettaviksi. Jo yli 150 koulua on räjäytetty. Pian tämän jälkeen Malala ja hänen perheensä joutuivat pakenemaan vallatusta Mingoran kaupungista, jonka hallinnasta Taleban taisteli Pakistanin armeijan kanssa. Malalan koulu tuhoutui. Kun turvallisuustilanne oli kohentunut, Malala ja hänen isänsä Ziauddin, joka oli heimonvanhempien kokouksen vapaamielinen jäsen ja tyttökoulun johtaja, palasivat kotiin. Heitä alettiin kuitenkin uhkailla. Malala jatkoi puhumista tyttöjen koulutuksen puolesta suorasukaisissa haastatteluissa ja televisioesiintymisissä ja esiintyi kahdessa dokumenttielokuvassa, Class dismissed in Swat Valley ja A school girl s odyssey, jotka kuvasivat tyttöjen koulunkäyntiä Swatin laaksossa. Hän käytti lahjoitusrahat koulubussin ostoon, ja kotimatkallaan samaisessa bussissa hän joutui ammutuksi. Välikohtauksessa, jonka tekijäksi ilmoittautui Tehrik-e-Taleban liike, haavoittui lisäksi kaksi muuta tyttöä. Hyökkäyksen tarkoituksena oli surmata Malala ja antaa opetus kaikille hänen kanssaan tekemisissä olleille ihmisille, jotka toimivat nuorten pakistanilaistyttöjen ja naisten koulutuksen, vapauden ja itsemääräämisoikeuden puolesta. Malala ei ole luovuttanut. Hän piti puheen YK:n päämajassa New Yorkissa kasvatus- ja koulutusasioiden erityislähettilään Gordon Brownin järjestämässä tilaisuudessa 16-vuotissyntymäpäivänään 12. heinäkuuta 2013. Terroristit luulivat voivansa pysäyttää minut, hän sanoi, mutta elämässäni on muuttunut vain yksi asia: pelko, heikkous ja toivottomuus ovat kadonneet, ja niiden tilalle ovat tulleet rohkeus ja voima. YK on nimennyt marraskuun 10. päivän Malalan päiväksi huomion kiinnittämiseksi tyttöjen oikeuteen koulutukseen, ja Pakistan ja Unesco ovat perustaneet tyttöjen koulutukseen tarkoitetun Malalan rahaston. copyright Isopix/Action in network Press phase 14 15
1988 Nelson Rolihlahla Mandela Ensimmäisen Saharov-palkinnon saanut Nelson Mandela valittiin kuusi vuotta myöhemmin Etelä-Afrikan tasavallan ensimmäiseksi mustaihoiseksi presidentiksi ja johtajaksi maan ensimmäisissä vapaissa vaaleissa. Hän oli viettänyt 27 vuotta vankeudessa apartheid-politiikan vuoksi ja hänestä tuli rasismin vastustuksen symboli. Kun Mandelalle myönnettiin Saharovpalkinto vuonna 1988, hän oli edelleen kotiarestissa, mutta vain neljä kuukautta vapauttamisensa jälkeen, kesäkuussa 1990, hän kääntyi Euroopan parlamentin puoleen. Mandela tavoitteli järkähtämättömästi oikeudenmukaista ja kestävää ratkaisua, jotta Etelä-Afrikasta tulisi yhtenäinen ja demokraattinen maa, jossa ihmisiä ei erotella rotujen mukaan. Muunlainen ratkaisu olisi Mandelan mukaan loukkaus niiden Etelä-Afrikan ja alueen muiden maiden lukemattomien isänmaanystävien muistoa kohtaan, jotka olivat uhranneet elämänsä sen vuoksi, että ihmiset nykyään saavat luottavaisesti todeta, että apartheidjärjestelmän loppu on näköpiirissä. viholliset onnistuivat neuvottelemaan rauhanomaisen siirtymisen apartheidista demokratiaan juuri siksi, että molemmat olivat valmiita hyväksymään toistensa luontaisen kyvyn pyrkiä hyvään. Vuonna 1993 Nobelin rauhanpalkinnon saanut Nelson Mandela on vetäytynyt julkisuudesta, mutta toimii edelleen ihanteidensa puolesta kahdessa hyväntekeväisyysjärjestössään, Nelson Mandela -säätiössä ja Nelson Mandelan lastenrahastossa. 94-vuotias Nelson Mandela joutui kesäkuussa 2013 sairaalahoitoon vakavan keuhkoinfektion vuoksi. Hän sairastui tautiin alun perin vankeusaikanaan. Tuhannet ihmiset eri puolilta maailmaa ovat lähettäneet Mandelan tueksi tervehdyksiään. Nelson Mandela on joskus todennut, että elämässä ei ole tärkeää se, että olemme eläneet vaan se, miten olemme vaikuttaneet toisten elämään. Lausuessaan jäähyväiset Etelä-Afrikan parlamentille päivälleen 10 vuotta sen jälkeen kun hän oli vannonut virkavalansa presidenttinä hän totesi, että vanhat copyright European Union in network PE-EP phase 16 17
1988 Anatoli Martšenko Anatoli Martšenko, yksi entisen Neuvostoliiton tunnetuimmista toisinajattelijoista, kuoli Tšistopolin vankilassa vuonna 1986 oltuaan kolme kuukautta nälkälakossa kaikkien neuvostoliittolaisten mielipidevankien vapauttamisen puolesta. Martšenko oli ainoastaan 48-vuotias mutta oli viettänyt yli 20 vuotta vankilassa ja sisäisessä maanpaossa. Hänen kuolemaansa seurannut kansainvälinen paheksunta oli keskeinen syy siihen, että kommunistisen puolueen silloinen pääsihteeri Mihail Gorbatšov määräsi vapauttamaan lukuisia poliittisia vankeja vuonna 1987. Martšenko tuli laajasti tunnetuksi teoksellaan Todistukseni, joka on omaelämäkerrallinen kuvaus hänen vankeusajastaan neuvostoliittolaisilla työleireillä ja vankilassa. Martšenko keskeytti koulunkäynnin 8-vuotiaana ja opiskeli itsekseen vankeutensa aikana. Vapauduttuaan vankilasta vuonna 1966 hän kirjoitti mullistavan teoksensa ja liittyi Neuvostoliiton ihmisoikeusliikkeeseen. Hän oli vuonna 1975 perustamassa Moskovan vaikutusvaltaista Helsinki-ryhmää. Martšenko järjesti mielenosoituksia ja laati vetoomuksia sekä kirjoitti lukuisia avoimia kirjeitä, joista monet veivät hänet toistuvasti vankilaan. Kun Saharov-palkinto luovutettiin vuonna 1988 Martšenkon leskelle Larissa Bogorazille, Andrei Saharov itse antoi tunnustusta Anatoli Martšenkolle Euroopan parlamentille osoittamassaan viestissä: Teoksessaan Todistukseni Martšenko kertoi ensimmäisenä totuuden Stalinin ajan jälkeisistä työleireistä ja vankiloista. Hänen teoksensa on yksi maamme ihmisoikeusliikkeen kulmakivistä. Kirjassa korostuva väkivallaton ponnistelu oikeuden saavuttamiseksi ja pyrkimys avoimeen ja täydelliseen totuuteen herättivät sortoa harjoittavissa elimissä vihaa kirjan tekijää kohtaan. Martšenkon myöhempi elämä ja traaginen kuolema Tšistopolin vankilassa olivat hänen vastustajiensa tapa pakottaa hänet maksamaan hänen totuudestaan, päättäväisyydestään ja korkeasta moraalisesta periaatteestaan. Martšenkon elämä ja työ ovat merkittävällä tavalla myötävaikuttaneet demokratiaan, ihmisyyteen ja oikeuteen. copyright Instytut Sacharowa in network w phase Moskwie 18 19
1989 Alexander Dubček Alexander Dubček (1921 1992) oli yksi entisen itäblokin uudistuksen ja murroksen käynnistäjistä sekä Tšekkoslovakiassa vuoden 1968 Prahan kevään nimellä tunnetun demokratialiikkeen kantavista voimista. Dubček kasvoi perheessä, joka aktiivisesti rakensi Neuvostoliiton sosialismia. Dubček liittyi vuonna 1939 salaa kommunistiseen puolueeseen ja toisen maailmansodan aikana Tšekkoslovakian miehityksen jälkeen myös maanalaiseen vastarintaliikkeeseen, joka vastusti saksalaismyönteistä Slovakian valtiota. Kun vannoutuneesta kommunistista Dubčekista vuonna 1968 tuli Tšekkoslovakian kommunistisen puolueen uusi pääsihteeri, hän yritti liberalisoida kommunistihallintoa. Hän käynnisti lukuisia liberaalisia uudistuksia, lisäsi lehdistön ilmaisunvapautta, rehabilitoi Stalinin kauden poliittisten puhdistusten uhreja ja aloitti uudistusohjelman, jossa kaavailtiin talousuudistuksia ja Tšekkoslovakian poliittisen elämän mittavaa demokratisointia. Hänen uudistuksensa herättivät huolta Moskovassa, ja hänen pyrkimyksensä luoda ihmiskasvoinen sosialismi jyrättiin 21. elokuuta 1968 Varsovan liiton tankkien saapuessa Tšekkoslovakian pääkaupunkiin Prahaan ja kaapatessa siellä vallan. KGB sieppasi Dubčekin, ja hänet vietiin Kremliin ja pidettiin siellä jonkin aikaa pidätettynä. Dubček sai vuonna 1970 syytteen maanpetoksesta, ja hänet erotettiin kaikista viroista ja Tšekkoslovakian kommunistisesta puolueesta. Hän työskenteli 15 vuoden ajan tavallisena työläisenä ja palasi politiikkaan kansalaisoikeusaktivistina vasta vuonna 1988. Tšekkoslovakian vuoden 1989 vallankumouksen jälkeen Dubček valittiin liittokokouksen puhemieheksi vuosiksi 1989 1992. Hänen toimintansa herätti toiveita neuvostoliittolaisissa toisinajattelijoissa, jotka olivat taistelleet vuosikausia glasnostin puolesta, kuten Andrei Saharov totesi Saharov-palkinnon myöntämisen yhteydessä luetussa tervehdyksessään. Dubček toivoi tuolloin, että Prahan kevään ansiosta vuonna 1990 ja kaikkina tulevina vuosina soisi Euroopan yhteishengen suuri sinfonia. Dubček kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 1992. copyright CTK Photo/Igor in network Zehl phase 20 21
1990 Aung San Suu Kyi Aung San Suu Kyi - Platon/Trunk Archive Burman/Myanmarin demokratisoitumisponnistelujen johtaja Aung San Suu Kyi palkittiin Saharov-palkinnolla vuonna 1990. Vuotta myöhemmin hän sai myös Nobelin rauhanpalkinnon. Aung San Suu Kyin isä oli itsenäisen Burman kansallissankari Aung San, joka murhattiin tyttären ollessa kaksivuotias, ja hänen äitinsä oli huomattava burmalainen diplomaatti Khin Kyi. Suu Kyi palasi Burmaan hoitamaan kuolemansairasta äitiään vuonna 1988 asuttuaan tätä ennen ulkomailla. Tuolloin hän joutui todistamaan U Ne Winin sotilashallinnon vastustajiin kohdistettuja raakoja verilöylyjä. Nämä tapahtumat johtivat siihen, että Suu Kyi alkoi taistella väkivallattomasti demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta. Vuoden 1990 jälkeen hän vietti suurimman osan seuraavista kahdesta vuosikymmenestä kotiarestissa tai vankilassa siitä lähtien, kun vallassa ollut sotilasjuntta mursi pidätyksin ja verisin kostotoimin hänen johtamansa Kansallisen demokratian liiton ja kieltäytyi antamasta sille valtaa, vaikka se saavutti selvän voiton vuoden 1990 vaaleissa. Suu Kyin kotiarestin aikana viranomaiset estivät hänen aviomiestään, jolla oli todettu syöpä, saamasta viisumia Myanmariin vaimonsa tapaamista varten ja kehottivat sen sijaan Suu Kyitä poistumaan maasta. Suu Kyi arveli, ettei hänen annettaisi palata Myanmariin, joten hän ei poistunut maasta eikä enää nähnyt aviomiestään, joka kuoli vuonna 1999. Myanmarissa järjestettiin vuonna 2010 ensimmäiset vaalit kahteen vuosikymmeneen. Niiden aikaan Suu Kyi oli yhä kotiarestissa, mutta hänet vapautettiin kuusi päivää myöhemmin. Kun Myanmarissa aloitettiin demokraattiset uudistukset, Suu Kyi asettui ehdolle huhtikuussa 2012 pidetyissä parlamentin täytevaaleissa, joissa hänen puolueensa saavutti 43 paikkaa jaossa olleista 45 paikasta. Hän johtaa nykyään parlamentin oppositiota. Suu Kyin vaalivoiton jälkeen Euroopan parlamentti, joka oli useaan otteeseen vaatinut vapauttamaan Suu Kyin ehdoitta, ylisti häntä esimerkkinä epäitsekkäästä rohkeudesta ja kamppailusta vapauden ja demokratian puolesta tyranniaa vastaan. Vuonna 2013 Aung San Suu Kyi ilmoitti toiveestaan osallistua maan presidentinvaaleihin. 22 23
1991 Adem Demaçi Kirjailija Adem Demaçi syntyi Prištinassa Kosovossa vuonna 1936. Hän vietti suuren osan elämästään vankilassa (1958 1990), koska hän taisteli Kosovon albaanien perusoikeuksien puolesta ja lausui ääneen katkeran totuuden Kosovon serbien harjoittamasta kahden miljoonan Kosovon albaanin sorrosta. Sananvapaus on demokratian välttämätön perusedellytys. Ilman sananvapautta ei ole keskustelua, ilman keskustelua ei voida löytää totuutta, ja ilman totuutta ei edistys ole mahdollista. Vapauttamisensa jälkeen Adem Demaçi alkoi johtaa ihmisoikeuksien ja vapauksien neuvostoa. Vuonna 1996 hän aloitti poliittisen uran liittymällä Kosovon parlamentaariseen puolueeseen, jonka puheenjohtajaksi hänet valittiin. Demaçi vaati avointa vastarintaa serbihallintoa vastaan ja sanoi, ettei väkivallattomuus välttämättä merkitse passiivisuutta, ja aloitti näkyvän mutta rauhanomaisen protestikampanjan serbikomentoa vastaan. Tähän kuului kosovolaisille esitetty kehotus sammuttaa valot viideksi minuutiksi ja seistä kadulla paikoillaan minuutin ajan täsmälleen samaan aikaan. Kosovon sodan aikana vuosina 1998 1999 Demaçi toimi Kosovon vapautusarmeijan (UCK) poliittisena edustajana ja pysyi Kosovossa, vaikka muut johtajat lähtivät maasta. Sodan jälkeen hän omistautui ennen kaikkea kansanryhmien välisen sovinnon ja pakolaisten paluun edistämiseen. Hän toimi puheenjohtajana yhteisymmärryksen, suvaitsevaisuuden ja rinnakkainelon komiteassa, joka muodostuu Kosovon kaikkien etnisten ryhmien edustajista, koska Kosovo kuuluu kaikille ja koska tavoitteenamme on vapaa, demokraattinen ja monietninen yhteiskunta. Demaçi asetettiin ehdolle vuoden 1996 Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Hän on kirjoittanut useita kirjoja, joista mainittakoon Quantified love ja Mother Shega and her five daughters. Demaçin trilogia Ashes 99 käsittelee Albanian draaman henkistä kuvaa, hänen omaa draamaansa. copyright European Union in network phase 24 25
Ilman sananvapautta ei ole keskustelua, ilman keskustelua ei voida löytää totuutta, ja ilman totuutta ei edistys ole mahdollista. Adem Demaçi 26 27
1992 Las Madres de Plaza de Mayo Las Madres de Plaza de Mayo -liike pyrki vuosien ajan löytämään kadonneita lapsia ja suri heitä yhdessä. Liike sai alkunsa äideistä, jotka etsivät Argentiinan likaisen sodan (1976 1983) aikana kadonneita lapsiaan. Toiminta edisti maan sotilashallinnon kaatamista ja auttoi vangitsemaan osan henkilöistä, jotka olivat vastuussa rikoksista ihmisyyttä vastaan. Kuuluminen Las Madres de Plaza de Mayo -liikkeeseen merkitsi pelon kohtaamista, jatkuvia uhkia, väkivaltaa ja umpimähkään tehtyjä pidätyksiä maassa, jossa naisten odotettiin kärsivän epäoikeudenmukaisuudesta hiljaisesti. Naiset käyttivät kehoaan kävelevinä ilmoitustauluina ja kiinnittivät niihin kadonneiden lastensa kuvia ja nimiä sekä pyyntöjä saada lapset takaisin. Aikana, jolloin oli kiellettyä jopa seisoskella ryhmässä, äidit esittivät ensimmäisen vastalauseensa kiertämällä hitaasti vastapäivään Plaza de Mayo -aukiota. Ensimmäiseen mielenilmaukseen osallistui 14 naista, mutta sadat muut liittyivät mukaan myöhemmin, ja äitien passiivinen vastarinta kesti, vaikka osa heistä katosi. Liike järjesti viimeisen vuotuisen vastarintamarssinsa Argentiinassa vuonna 2006 tapahtuneiden demokraattisten muutosten jälkeen ja totesi, ettei vihollinen ole enää hallitusrakennuksessa. Liike hajosi sisäisten erimielisyyksien vuoksi. Liikkeen perustajat ovat kuitenkin jatkaneet viikoittain torstaisin järjestettäviä kulkueitaan pitkän kamppailunsa muistoksi. Perustajajäsenten joukkoon on liittynyt uusi ryhmä, Los Hijos des los Desaparecidos (kadonneiden pojat). Las Madres de Plaza de Mayo -liikkeen 36. vuosipäivänä järjestön johtaja Hebe de Bonafini kehotti Argentiinan korkeimmalle oikeudelle osoittamassaan avoimessa kirjeessä pohtimaan oikeuden omaa kuvaa ja toisinaan puolustamaan myös Argentiinan kansaa eikä ainoastaan suuryrityksiä. Siepattujen lasten etsintäryhmänä aloittaneesta Las Madres de Plaza de Mayo liikkeestä on kehittynyt poliittisiin ponnisteluihin keskittyvä liike, jonka tavoitteena on saada aikaan riippumaton oikeuslaitos. copyright in network phase 2005 John Isaacson 28 29
1993 Oslobodjenje Suositussa päivälehdessä Oslobodjenje (Vapautus) työskenteli entisen Jugoslavian sodan aikana bosnialaisia, bosnian serbejä ja bosnian kroaatteja. Vaikka toimittajia oli kuollut ja loukkaantunut ja serbien tykistö oli tuhonnut lehden toimituksen, sarajevolaisen rakennuksen kellarissa sijaitsevassa pommisuojassa lehteä työsti henkensä uhalla noin 70 toimittajaa, jotta Oslobodjenjeä voitaisiin edelleen julkaista. Yksi toimittajista, myöhemmin Bosnian suurlähettiläänä toiminut Zlatko Disdarević totesi, että Oslobodjenjen päämääränä oli Bosnia ja Hertsegovinan säilyttäminen ja puolustaminen monietnisenä valtiona. Toimintamme tarkoituksena oli vastustaa kuolemaa sekä Bosnia ja Hertsegovinan jakautumista tai peräti häviämistä kartalta. Sarajevon ja Bosnia ja Hertsegovinan väestö jatkaa edelleen kamppailuaan sitä jakautumista vastaan, joka juontaa juurensa ensimmäistä maailmansotaa edeltäneeseen Eurooppaan. World Press Review myönsi Oslobođenjelehden toimittajille vuoden 1993 kansainvälisten toimittajien palkinnon, koska he olivat osoittaneet rohkeutta, sinnikkyyttä ja omistautumista toimitustyön periaatteille. Oslobodjenjen toimittajat saivat useita muita palkintoja erinomaisesta työstään ja ponnisteluistaan, kuten Paper of the Year (1992), Freedom Award (1993), Oscal Romero Award (1993), Nieman Foundationin Louis M. Lyons Award mielipiteistä ja tinkimättömyydestä toimitustyössä vuonna 1993 sekä Achievements in Journalism Award (1993). Vuonna 1995 päätoimittaja Mehmed Halilovic hyväksyi Columbian toimittajakoulun myöntämän Missourin yliopiston kunniamaininnan. Se myönnettiin päivälehden katkeamattomasta julkaisemisesta vuosien 1992 1995 Sarajevon piirityksen aikana. Oslobodjenje perustettiin vuonna 1943 ja sen toimitus on edelleen Sarajevossa. Lehden osti vuonna 2006 kaupungin kaksi suurinta yritystä, Sarajevon tupakkatehdas ja Sarajevon panimo. copyright in network phase 30 31
1994 Taslima Nasreen Taslima Nasreen syntyi Bangladeshissa vuonna 1962. Hän aloitti kirjoittamisen 13 vuotiaana, ja hänet tunnetaan naisten sortoa käsittelevistä voimakkaista kirjoituksistaan ja järkähtämättömästä kritiikistään uskontoa kohtaan, vaikka hänet pakotettiin maanpakoon ja vaikka monet fatwat ovat vaatineet hänelle kuolemantuomiota. Taslima Nasreen on palkittu kirjailija, ja hänen teoksiaan on käännetty 30 eri kielelle. Taslima Nasreen on myös lääkäri, maallistunut humanisti ja ihmisoikeusaktivisti, jolla on vahva bengalilainen identiteetti. Hänen ajatustensa ja ideoidensa vuoksi jotkin hänen kirjoistaan ovat kuitenkin kiellettyjä Bangladeshissa, ja hänet on karkotettu Bengalin alueelta, niin Bangladesista kuin Intian Länsi-Bengalin osavaltiostakin. Kun Taslima Nasreen voitti Saharov-palkinnon vuonna 1994, hän oli jo hakenut turvapaikkaa Euroopasta ja eli maanpaossa Ranskassa ja Ruotsissa. Palkinnon myöntämistilaisuudessa pitämässään kiitospuheessa hän sanoi tulevansa maailmankolkasta, jossa sosiaaliset jännitteet ja ihmisten vaikeudet ovat kestämättömiä. Kirjailijana hän ei voi sulkea silmiään päivittäiseltä kärsimykseltä ja nälältä. Joitakin vuosia myöhemmin, syyskuussa 1998, Taslima Nasreen palasi Bangladeshiin vakavasti sairaan äitinsä luokse. Heti kun tieto tästä levisi, uskonnolliset fundamentalistit vaativat jälleen kuolemaa kirjailijalle. Oikeus antoi häntä koskevan vangitsemismääräyksen ja uhkasi takavarikoida hänen omaisuutensa. Euroopan parlamentti vastasi Nasreenin avunpyyntöön ja vaati päätöslauselmassaan Bangladeshin hallitusta turvaamaan tämän hengen ja turvallisuuden. Jatkuvien uhkausten vuoksi Taslima Nasreenin oli poistuttava kotimaastaan uudestaan tammikuussa 1999. Hän asuu tällä hetkellä New Delhissä. Taslima Nasreen vieraili Euroopan parlamentissa kesäkuussa 2013 ja vaati tukemaan Bangladeshin sekulaareja liikkeitä niiden torjuessa islamilaista fundamentalismia. Hän totesi, että islamilainen fundamentalismi on erityisen haitallista naisten oikeuksien kannalta. Hän vastustaa fundamentalismia kaikissa uskonnoissa. copyright European Union in network 2011 phase PE-EP 32 33
1995 Leyla Zana European Union 2010 PE-EP Leyla Zana oli vuonna 1991 ensimmäinen kurdinainen, joka sai paikan Turkin parlamentista. Leyla Zana oli myös 10 vuoden ajan vankilassa poliittisen toimintansa vuoksi, sillä Turkin tuomioistuimet katsoivat hänen rikkoneen maan yhtenäisyyttä. Hän meni 15-vuotiaana naimisiin Diyarbakirin entisen pormestarin Mehdi Zanan kanssa, joka vangittiin separatismin vuoksi sotilashallinnon aikana 1980-luvulla. Leyla Zana aloitti koulunkäynnin 23-vuotiaana ja suoritti kolmessa vuodessa ensimmäisen ja toisen asteen tutkinnon. Myöhemmin hän omaksui pyytämättään johtajan roolin, koska hänen henkilökohtaista kehitystään pidettiin käytännöllisesti katsoen kurdiväestön perusoikeuksien toteutumisen synonyyminä. Kun Leyla Zana oli valittu ylivoimaisella äänimäärällä parlamenttiin, hän aiheutti virkaanastujaistilaisuudessa skandaalin todetessaan virkavalansa lopussa kurdin kielellä ponnistelevansa sen puolesta, että turkkilaiset ja kurdit voisivat elää yhdessä. Kurdin kielen julkinen käyttö oli tuolloin rikos. Leyla Zanan parlamentaarinen koskemattomuus poistettiin vuonna 1994 ja hänet tuomittiin 15 vuodeksi vankeuteen maanpetoksesta ja aseistautuneen Kurdistanin työväenpuolueen (PKK) jäsenyydestä. Leyla Zana kiisti syyllisyytensä. Euroopan parlamentti myönsi hänelle vuonna 1995 Saharov-palkinnon hänen rohkeasta toiminnastaan ihmisoikeuksien puolesta ja pyrkimyksestään luoda rauhanomainen ja demokraattinen ratkaisu Turkin hallituksen ja sen kurdiväestön välisiin konflikteihin. Kun Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi vuonna 2004 tuomion, jonka mukaan Leyla Zana ei ollut saanut oikeudenmukaista ja riippumatonta oikeuskäsittelyä, hän saattoi lopultakin saapua henkilökohtaisesti palkintoseremoniaan Euroopan parlamenttiin. Vuonna 2012 Leyla Zana tuomittiin jälleen 10 vuodeksi vankeuteen terrorismipropagandan levittämisestä. Koska hänet valittiin vuonna 2011 uudelleen parlamenttiin, hänellä on parlamentaarinen koskemattomuus vuoteen 2015 asti. Leyla Zana tapasi kesäkuussa 2012 pääministeri Erdoğanin ilmoitettuaan julkisesti toivovansa, että Erdoğan ratkaisisi kurdikysymyksen. Hänen aloitteensa tarjosi neuvotteluperustan, jonka ansiosta PKK:n johtaja Abdullah Öcalan esitti maaliskuussa 2013 PKK:lle historiallisen pyyntönsä siirtymisestä aseellisesta vastarinnasta demokraattiseen poliittiseen kamppailuun. 34 35
1996 Wei Jingsheng Kiinan demokratialiikkeen isänä tunnettu Wei Jingsheng elää maanpaossa mutta on edelleen Kiinan kommunistisen diktatuurin aktiivinen oppositiojohtaja. Hän on kirjoittanut teoksen The Courage to Stand Alone: letters from Prison and Other Writings, johon sisältyvät artikkelit hän kirjoitti alun perin wc-paperille vankilassa ollessaan, ja nyt ne on julkaistu yli kymmenellä kielellä. Hän sai yhteensä 29 vuoden vankilatuomion ja vietti vankeudessa yli 18 vuotta demokratiaa puolustavan toimintansa ja kirjoitustensa vuoksi, joihin kuului myös hänen vuonna 1978 julkaisemansa uraauurtava kirjoitus Viides modernisaatio: Demokratia. Se oli aluksi allekirjoitettu seinäjuliste Pekingin demokratiamuurilla, jolla työläiset, taiteilijat ja intellektuellit harjoittivat ilmaisunvapauttaan. Kirjoitus aiheutti sensaation, koska siinä solvattiin avoimesti kommunistien johtamaa kansan demokraattista diktatuuria ja koska hän uskalsi allekirjoittaa kirjoituksensa omalla nimellään ja yhteystiedoillaan. Wei pidätettiin kolme päivää myöhemmin ja hänet tuomittiin vuonna 1979 vastavallankumouksesta 15 vuodeksi vankeuteen. Hän odotti kuolemantuomiota, oli eristyssellissä ja pakkotyöleireillä tiukassa valvonnassa vuoteen 1993 asti, jolloin hänet vapautettiin Kiinan päätettyä hakea vuoden 2000 olympialaisten kisaisännyyttä. Puolen vuoden kuluttua hänet pidätettiin toistamiseen, häntä syytettiin vastavallankumouksesta ja hänet tuomittiin 14 vuodeksi vankeuteen. Kun Wei Jingshengille vuonna 1996 myönnettiin Saharov-palkinto, hän oli edelleen vankilassa. Valtavan kansainvälisen painostuksen tuloksena Wei vapautettiin vankisellistään ja hänet lennätettiin Yhdysvaltoihin vuonna 1997. Wei pitää kiinni siitä, ettei häntä vapautettu, vaan hänen maanpakonsa on jatkoa hänen rangaistukselleen. Wei johtaa Washingtonista käsin Wei Jingsheng -säätiötä, demokratiaa puolustavaa ulkokiinalaisten liittoa ja Aasian demokratia-allianssia. Wei julkaisi perustamassaan ja toimittamassaan maanalaisessa Exploration-lehdessä kirjoituksen Democracy or a New Dictatorship?, jossa hän nimesi silloisen kommunistijohtajan Deng Xiaopingin uudeksi diktaattoriksi. copyright European union in network phase 36 37
1997 Salima Ghezali Salima Ghezali on algerialainen toimittaja, kirjailija ja naisoikeusaktivisti. Hän toimi 1980-luvulla ensin Algerian naisliikkeessä muun muassa Euroopan ja Maghrebin naiset -järjestön perustajajäsenenä sekä perustamansa Nyssanaistenlehden päätoimittajana. Ammatiltaan hän oli opettaja mutta ryhtyi toimittajaksi ja toimitti Algeriassa vuodesta 1994 alkaen ranskankielistä La Nation-viikkolehteä, joka on Algerian luetuin viikkolehti. Kun vuonna 1991 alkanut 11-vuotinen sisällissota hallituksen ja islamististen kapinallisjoukkojen välillä raivosi, La Nation puolusti ainoana lehtenä sodan kaikkien osapuolten välistä vuoropuhelua, ihmisoikeuksia ja kaikille kuuluvaa ilmaisunvapautta ja kritisoi sekä hallitusta että islamistiryhmiä. Lehden toimitus vallattiin ja sen toimittaminen keskeytettiin useaan otteeseen ja lopulta kiellettiin vuonna 1996 sen jälkeen, kun Algerian ihmisoikeustilannetta käsittelevä Ghezalin artikkeli oli ilmestynyt Le Monde Diplomatique -lehdessä. La Nation alkoi ilmestyä uudelleen vuonna 2011 internetissä. Salima Ghezali selitti toimintaansa ohjaavia syitä pääkirjoituksessaan seuraavasti: Emme voi olla välinpitämättömiä niitä arabimaailman dynaamisia nuoria kohtaan, jotka taistelevat ihmisarvonsa ja vapautensa puolesta. Emme voi suhtautua välinpitämättömästi maamme tapahtumiin. Haluamme Algerian kansan olevan onnellista, koska se ansaitsee onnen. Haluamme vahvat instituutiot, parempia henkilöresursseja todelliseen demokratiaan sekä oikeusvaltion. Hän päätti kirjoituksensa toivotukseen paremman Algerian puolesta, jossa hyvä hallintotapa on sääntö. Salima Ghezali on voittanut monia ihmisoikeuspalkintoja, kuten World Press Review Award, Olof Palme -palkinto ja Rothko Chapel Oscar Romero Award. Hän jatkaa toimintaansa naisten oikeuksien, ihmisoikeuksien ja demokratian edistämiseksi Algeriassa. European Union 2013 EP 38 39
1998 Ibrahim Rugova Kun aseellinen selkkaus serbijoukkojen ja Kosovon vapautusarmeijan välillä laajeni vuonna 1998, Euroopan parlamentti myönsi palkinnon miehelle, joka on sitoutunut väkivallan rauhanomaisen vastustamisen periaatteeseen. Ottaessaan palkinnon vastaan Rugova sanoi, että palkinto merkitsee hänelle ja koko Kosovon kansalle heidän rauhanomaisten ponnistelujensa ja uhrauksiensa tunnustamista. Ibrahim Rugova syntyi 2. joulukuuta 1944 Cerrcassa (Istog) Kosovossa. Hän opetti kirjallisuustiedettä Prištinan yliopistossa, kunnes hänet vuonna 1989 valittiin Kosovon demokraattisen liiton (LDK) johtoon. Tuona vuonna Serbian johto kumosi Kosovon maakunnan autonomisen aseman. Albaaneja sorrettiin ja oppositiojohtajia pidätettiin. Kosovon kaksi miljoonaa albaania hyväksyi oman perustuslakinsa vuonna 1990. Vuoden 1991 kansanäänestyksessä 97 prosenttia heistä äänesti Kosovon itsenäisyyden puolesta, ja vuonna 1998 he vahvistivat Ibrahim Rugovan nimityksen julistamansa Kosovon tasavallan presidentiksi. Ibrahim Rugova noudatti serbihallinnon suhteen väkivallatonta vastarintaa. Hän säilytti kuitenkin koko ajan valmiuden keskusteluun serbiviranomaisten kanssa. Hänen neuvottelukantaansa kritisoi Adem Demaçi, joka suosi kansallismielisempää lähestymistapaa. Samanaikaisesti Rugova yritti saada kansansa asialle maailman huomion. Hän pyrki väsymättä siihen, että kansainvälinen yhteisö lisäisi painostustaan ja antaisi Kosovolle kansainvälisen suojan. Vakuuttuneena siitä, että hänen kansansa itsemääräämisoikeus voidaan saavuttaa vain rauhanomaisesti, Ibrahim Rugova allekirjoitti 18. maaliskuuta 1999 Rambouillet n rauhansopimuksen Kosovon albaanien pääneuvottelijana. Serbian hallitus kieltäytyi allekirjoittamasta sopimusta, mikä johti 24. maaliskuuta Naton hyökkäyksiin, joiden seurauksena Jugoslavian joukot vetäytyivät Kosovosta. Rugovan oli paettava maan alle. Maaliskuussa 2002 hänet valittiin Kosovon ensimmäiseksi presidentiksi. Presidentti Rugova kuoli syöpään 21. tammikuuta 2006. copyright European Union in network EP PE phase 40 41
1999 Xanana Gusmão Xanana Gusmãota kutsutaan Timorin Mandelaksi. Hänet tunnetaan Timorin vastarinnan johtajana ja symbolina, joka pyrki lopettamaan maan irtautumiseen Indonesiasta liittyneen aseellisen konfliktin. Hänet oli juuri vapautettu vankilasta, jossa hän oli suorittanut seitsemän vuotta separatismin vuoksi saamastaan 20 vuoden tuomiosta, kun Euroopan parlamentti myönsi hänelle Saharovpalkinnon joulukuussa 1999. Portugalin vetäydyttyä Itä-Timorista Indonesia alkoi harjoittaa politiikkaa, joka johti epävakauteen sen naapurimaassa. Indonesian joukot miehittivät Itä-Timorin 7. joulukuuta 1975. Xanana Gusmão pakeni maan alle ja alkoi vuonna 1978 johtaa Itä-Timorin vallankumouksellisen itsenäisyysrintaman (Fretilin) aseellista siipeä. Miehityksen aikaiset väkivaltaisuudet vaativat arviolta 200 000 kuolonuhria, mutta kansan vastarinta jatkui. Xanana Gusmão yritti lukuisia kertoja saada aikaan rauhanomaisen ratkaisun. Hän ehdotti Indonesian hallitukselle rauhansuunnitelmaa sekä neuvotteluja YK:n valvonnassa. Vuonna 1986 hän onnistui yhdistämään poliittiset ja yhteiskunnalliset voimat Itä-Timorin kansalliseen vastarintaneuvostoon (CNRT). Xanana Gusmão pidätettiin kuitenkin 20. marraskuuta 1992 ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen, jota myöhemmin lyhennettiin 20 vuoteen. Timorin vastarinta kuitenkin kesti, ja Indonesiaan kohdistui valtaisa kansainvälinen painostus hänen vapauttamisekseen. Gusmão vapautettiin syyskuussa 1999 pian 30. elokuuta 1999 pidetyn kansanäänestyksen jälkeen, jossa 80 prosenttia Itä-Timorin väestöstä äänesti itsenäisyyden puolesta, ja Gusmão lupasi tehdä voitavansa saavuttaakseen rauhan Itä-Timorille ja kansalleen. Itä-Timorin ensimmäiset vapaat presidentinvaalit pidettiin huhtikuussa 2002, ja Gusmão valittiin presidentiksi lähes 83 prosentin ääniosuudella. YK:n pääsihteeri Kofi Annan julisti Itä-Timorin demokraattisen tasavallan itsenäiseksi valtioksi virallisesti 20. toukokuuta 2002, ja Gusmão toimi presidenttinä toukokuuhun 2007 asti. Vuonna 2008 hän selviytyi hengissä salamurhayrityksestä. Tällä hetkellä hän toimii maan pääministerinä. copyright European Union in network EP PE phase 42 Xanana Gusmão muutti virallisen nimensä Jose Alexandre Gusmão Kay Rala Xanana Gusmãoksi. Kay Rala oli hänen salanimensä Itä-Timorin vapaus- ja itsenäisyystaistelussa, ja Xanana-nimellä hänet 43 tunnettiin hänen nuoruudessaan.
2000 BASTA YA! BASTA YA! -kansalaisliikkeen jäsenet vaaransivat henkensä vastustaessaan terrorismia. Heidän ainoa aseensa oli kansalaisten rauhanomainen mobilisointi, jonka tavoitteena oli perusoikeuksien suojelu. Vuosien ajan ETA:n ja siihen liittyvien ryhmien terrorismi vaaransi perusvapaudet ja ihmisoikeudet Baskimaassa. Tuhannet ihmiset olivat joutuneet uhkailun, kiristyksen ja hyökkäysten kohteiksi. Myös heidän perheensä ja omaisuutensa olivat vaarassa. Ihmiset eivät voineet ilmaista mielipidettään vapaasti tai käyttää oikeuksiaan asettumatta suureen vaaraan. Basta Ya -kansalaisliike perustettiin, koska erityisesti ei-nationalististen kansalaisten peruskansalaisoikeudet ja ihmisoikeudet olivat uhattuina Baskimaassa ETA:n harjoittaman terrorismin ja ETA:aan liittyvien ryhmien toiminnan vuoksi. Basta Yan perustaminen sai pontta myös etnisen ja muukalaisvihamielisen nationalismin kasvusta maltillisissa kansallismielisissä puolueissa sekä ryhmistä, jotka pyrkivät tekemään sopimuksen ETA:n kanssa. Kyseessä on ryhmä kansalaisia, jotka toimivat perusihmisoikeuksien, demokratian ja suvaitsevaisuuden hyväksi Baskimaassa. Järjestö toteutti useita tapahtumia, joiden pohjalta järjestettiin kaksi suurta mielenosoitusta San Sebastianissa, toinen helmikuussa 2000 ja toinen lokakuussa 2000. Mielenosoittajat vaativat ETA:n hajottamista, tukivat terrorismin uhreja ja puolustivat Espanjan perustuslakia ja baskien itsehallintoalueen perustuslakia, jotka muodostaisivat perustan kaikkien baskikansalaisten arvokkaalle rinnakkaiselolle. Basta Ya lopetti toimintansa vuonna 2007. Sen johtajat Carlos Martinez Gorriarán, Juan Luis Fabo, Rosa Díez ja Fernando Savater perustivat poliittisen puolueen (UPyD), joka tällä hetkellä toimii aktiivisesti Espanjan politiikassa. Fernando Savater oli liikkeen intellektuelli johtaja ja edusti Basta Ya -liikettä Saharovpalkinnon myöntämistilaisuudessa Euroopan parlamentissa vuonna 2000. Kansalaisaloite, jonka nimi käännettynä on Jo riittää, sai heinäkuussa 2004 neuvoaantavan ryhmän aseman Yhdistyneiden kansakuntien talous- ja sosiaalineuvostossa. copyright European Union in network - 2000 phase EP 44 45
2001 Izzat Ghazzawi Izzat Ghazzawi (1952 2003) oli palestiinalainen kirjailija ja opettaja, joka kirjoituksissaan keskittyi ongelmiin ja kärsimyksiin, joita Israelin miehitys palestiinalaisalueilla aiheutti, sekä henkilökohtaiseen kärsimykseensä, jonka hän katsoi voivansa muuntaa parantavaksi voimaksi. Izzat Ghazzawin elämään jätti jälkensä hänen 16-vuotiaan poikansa Ramyn surma vuonna 1993. Israelin armeija tappoi Ramyn koulun pihalla, kun poika yritti auttaa haavoittunutta ystäväänsä. Traagisesta tapahtumasta huolimatta Izzat Ghazzawi jatkoi yhteyksien luomista israelilaisiin kulttuurin ja politiikan aloilla. Izzat Ghazzawin vanhemmat olivat pakolaisia. Hän suoritti Master of Arts tutkinnon Yhdysvaltojen ja Britannian kirjallisuudessa ja työskenteli myöhemmin opettajana Birzeitin yliopistossa. Hän toimi palestiinalaisten kirjailijoiden liiton puheenjohtajana, kirjoitti romaaneja ja novelleja sekä kirjallisuusarvosteluja, ja järjesti vuonna 1997 ensimmäisen Palestiinassa pidetyn kansainvälisen kirjailijakonferenssin, jossa hän myös toimi puheenjohtajana. Izzat Ghazzawi oli myös palestiinalaisten oikeuden ja rauhan neuvoston toimeenpanevan komitean jäsen, ja hänelle myönnettiin kansainvälinen mielipiteenvapauden palkinto Stavangerissa vuonna 1995. Israelin viranomaiset vangitsivat Ghazzawin ja rankaisivat häntä useaan otteeseen hänen poliittisen toimintansa vuoksi. Kun hänelle myönnettiin Saharov-palkinto vuonna 2001, Euroopan parlamentin silloinen puhemies Nicole Fontaine osoitti kunnioitustaan Ghazzawille, joka uupumattomasti edisti rauhaa ja vuoropuhelua israelilaisten ja palestiinalaisten välillä. Intosi ei ole koskaan vähentynyt vankilatuomioista ja sensuurista huolimatta eikä myöskään valtaisan menetyksesi, 16-vuotiaan poikasi Ramyn kuoleman seurauksena. Ghazzawi julkaisi pian poikansa kuoleman jälkeen yhdessä israelilaisen kirjailijan Abraham B. Yehoshuan ja valokuvaaja Oliviero Toscanin kanssa suuren suosion saavuttaneen teoksen Enemies, joka käsitteli palestiinalaisten ja israelilaisten suhteita. Izzat Ghazzawi kuoli 4. huhtikuuta 2003. copyright European Union in network 2001 phase - EP 46 47
2001 Nurit Peled-Elhanan Vuonna 1949 syntynyt israelilainen Nurit Peled-Elhanan on yliopisto-opettaja ja kirjailija. Peled-Elhananin 13-vuotias tytär Smadar kuoli palestiinalaisen tekemässä itsemurhaiskussa Länsi-Jerusalemissa vuonna 1997. Tyttäreni tapettiin sen vuoksi, että hän oli israelilainen. Iskuun syyllistyi itsemurhan ja murhan partaalle ajautunut sorrettu ja raivostunut palestiinalaisnuori. Molemmat ovat Israelin Palestiinan-miehityksen uhreja. Nyt näiden uhrien veri on sekoittunut Jerusalemin kiviin, jotka eivät koskaan ole välittäneet verestä. Nurit Peled-Elhanan ei antanut Israelin viranomaisten, edes pääministerin, tulla hautajaisiin. Nurit Peled-Elhanan on työstään rauhan ja edistyksen puolesta tunnetun kenraali Matti Peledin tytär, ja hänestä on tullut Israelissa niiden symboli, jotka taistelevat miehitystä vastaan ja Palestiinan vapauden puolesta. Hän on myös hyvin sitoutunut muuttamaan Israelin yhteiskunnan, erityisesti nuoren sukupolven mentaliteettia. Peled-Elhananin tuoreimmassa julkaisussa Palestine in Israeli school books. Ideology and propaganda in education kiinnitetään huomiota Israelin kouluissa annettavaan opetukseen, joka tukeutuu suvaitsevaisuuden ja moninaisuuden sijasta rasismiin. Hän on kritisoinut voimakkaasti maailman johtavia poliitikkoja kuten George Bushia, Tony Blairia ja Ariel Sharonia, koska nämä ovat tartuttaneet kansalaisiinsa sokean muslimivihan. Nurit Peled Elhanan oli vuonna 2009 mukana perustamassa kansainvälistä kansalaistuomioistuinta (Russell Tribunal), joka tutkii kolmansien osapuolten, kuten hallitusten, instituutioiden ja yritysten roolia ja osallisuutta kansanvälisen oikeuden rikkomisiin, joihin Israel on syyllistynyt palestiinalaisia vastaan. copyright European Union in network 2013 phase EP 48 49
2001 Dom Zacarias Kamwenho Angolan kansan keskuudessa heräsi vuonna 1999 uusi tietoisuus tarpeesta toimia rauhan ja ihmisoikeuksien puolesta. Tätä toimintaa tuki kirkkojen johtohenkilöiden ja monien kansalaisjärjestöjen pyrkimys kaikki osapuolet kattavaan kansalliseen sovintoon. Rauhanliikkeen eturintamassa oli arkkipiispa Zacarias Kamwenho. Kamwenho syntyi Chimbundossa (Huambo, Angola) vuonna 1934. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1961, ja hän toimi vuodesta 1995 lähtien arkkipiispana Lubangossa. Hän sai peräänantamattomuudellaan ja puolueettomuudellaan äänensä kuuluviin konfliktin kaikkien osapuolten piirissä pyrkiessään poliittisen vuoropuhelun avulla saavuttamaan pysyvän rauhan 26 vuotta kestäneen sisällissodan jälkeen. Euroopan parlamentti myönsi Kamwenholle Saharov-palkinnon vuonna 2001 tunnustuksena väsymättömästä rauhantyöstä. ovat suurelta osin Dom Zacarias Kamwenhon sekä muiden kirkon ja kansalaisyhteiskunnan johtohenkilöiden toteuttaman kampanjan ansiota. Vuonna 2003 arkkipiispa Kamwenho luopui Angolan ja São Tomén piispainkokouksen puheenjohtajuudesta mutta toimii yhä hiippakuntansa ja Angolan rauhaa edistävän ekumeenisen komitean kautta aktiivisesti demokratian saavuttamisen, perusvapauksien ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen, oikeusvaltion toteuttamisen sekä kestävän kansallisen sovinnon puolesta. Kamwenho ilmoitti vuonna 2007, että Angolan kansan keskuudessa on erityisesti viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana herännyt uusi tietoisuus tarpeesta toimia rauhan ja ihmisoikeuksien puolesta. Tätä toimintaa on tukenut kirkkojen johtohenkilöiden ja monien kansalaisjärjestöjen pyrkimys kaikki osapuolet kattavaan kansalliseen sovintoon. Vuonna 2012 nyt jo eläkkeellä oleva arkkipiispa kehotti angolalaisia käyttämään äänioikeuttaan. Sissijohtaja Jonas Savimbin murhaa vuonna 2002 seurannut tulitauko, rauhanneuvottelut sekä yleinen demokratiaa suosiva ilmapiiri copyright European Union in network 2013 phase EP 50 51