Tuoreita herkkuja! Viime vuosina ilmestyneiden nuortenkirjojen parhaimmistoa Hämeenlinnan kirjasto 2014
Uusia ja kohtuullisen uusia nuortenkirjoja Viime vuosina ilmestyneitä kirjoja elämästä ja kuolemasta, ystävyydestä ja rakkaudesta, perhesiteistä, pelosta ja toivosta Esittelyssä seuraavat kirjat: o Simukka, Salla: Punainen kuin veri (2013); Valkea kuin lumi (2013): Musta kuin eebenpuu (2014) (nk. Lumikki- trilogia) o Paretskoi, Jyrki: Shell s Angels (2013) sekä Shell s Angels ja Kalajoen hiekat (2014) o Kalle Veirto (2014): Säbätalvi o Reija Kaskiaho (2014) Nikottelua o Green, John (2013): Tähtiin kirjoitettu virhe o Tiainen, Marja-Leena (2013): Khao Lakin sydämet o Delikouras, Aleksi: Nörtti 1 New Game (2012); Nörtti 2 Next level (2013); Nörtti 3 Game Over (2014) o Kolu, Siri (2013): P.I. Pelko ihmisessä o Aarnio, Reetta (2013): Hän joka ei pelkää o Jukka-Pekka Palviainen: Perjantai on hyvä päivä lähteä (2014) o Handler, Daniel (2013): Ja sen takia me erosimme o Koskinen, Juha-Pekka (2013): Haavekauppias
Salla Simukan Lumikki-trilogia Kirjailija Salla Simukka (kuva: Harri Hinkka) Topelius-palkittu kirjailija Salla Simukka on tamperelainen nuortenkirjailija ja suomentaja Hän on kirjoittanut nuortenromaaneja ja suomentanut niin aikuisten romaaneja, lastenkirjoja kuin näytelmiäkin Tämä nk. Lumikki-trilogia ilmestyi 2013-2014 ja se on ollut myös kansainvälinen menestys. Kirjoja on käännetty kymmenille kielille Salla Simukalta on ilmestynyt myös mm. suosittu Jäljellä ja Toisaalla -kirjapari, dystopia, joka sijoittuu lähitulevaisuuden Suomeen.
Punainen kuin veri, valkea kuin lumi ja musta kuin eebenpuu Salla Simukan kirjoittama trilogia kertoo vahvasta ja itsenäisestä 17-vuotiaasta Lumikki Anderssonista, joka on joutunut menneisyydessään pelkäämään paljon ja kasvattanut itselleen vahvan suojamuurin Sarjan edetessä hän joutuu tahtomattaan osaksi erilaisten rikosten selvittämistä ja samalla kohtamaan myös oman perheensä salaisuudet
Punainen kuin veri kirjassa Lumikki löytää pimiöön ripustettuja pestyjä viidensadan euron seteleitä. Ilmassa leijuu vanhan veren haju. Seteleiden löytäminen kiskaisee Lumikin keskelle kansainvälistä huumebisnesvyyhtiä. Alati kiihtyvä tapahtumien pyörre heittää Lumikin hengenvaarallisiin tilanteisiin, pakenemaan kylmäverisiä rikollisia ja lopulta salaisiin Jääkarhun juhliin Valkea kuin lumi kirjassa Lumikki matkustaa Prahaan. Lumikkia lähestyy nuori nainen, Zelenka, joka väittää olevansa hänen sisarensa. Perheensä salaisuutta selvittäessään Lumikki joutuu tekemisiin kummallisen ja vaarallisen uskonlahkon kanssa. Zelenka on hengenvaarassa, mutta niin on Lumikkikin. Prahan vanhat kadut ja hautausmaat tulevat Lumikille tutuiksi, kun hän joutuu juoksemaan henkensä edestä Trilogian päätösosassa Musta kuin eebenpuu, Lumikki on mukana näytelmässä jossa tehdään uutta tulkintaa Lumikki-sadusta. Lumikki on alkanut seurustella mukavan pojan kanssa, joka esittää näytelmässä metsästäjää. Ensi-illan lähestyessä Lumikki alkaa kuitenkin saada viestejä salaiselta ihailijalta, jonka ihastus paljastuu pian kaikennieleväksi pakkomielteeksi. Viestien lähettäjällä tuntuu olevan enemmän tietoa Lumikin menneisyydestä kuin Lumikilla itsellään. Ihailija uhkaa muuttaa ensiillan verilöylyksi, ellei Lumikki suostu hänen vaatimuksiinsa. Selvittäessään salaisen ihailijan henkilöllisyyttä Lumikin on pakko kohdata myös oman henkilöhistoriansa mustimmat salaisuudet
Lukunäyte kirjasta Punainen kuin veri: Elämässä pärjäsi parhaiten, kun sekaantui mahdollisimman vähän. Se oli jo vuosia ollut Lumikin motto. Ei sekaantumisia, ei sotkuja, ei toisten asioihin puuttumista. Kun oli hiljaa ja puhui vain silloin, kun oli todella jotain punnittua asiaa, sai olla rauhassa. Nytkin hänen teki vain mieli unohtaa koko asia. Unohtaa verestä pestyt setelit. Valitettavasti hän tiesi, ettei se ollut vaihtoehto. Setelit olivat jo jääneet vaivaamaan hänen ajatuksiaan tiukasti kuin niihin piintynyt haju. Hän ei saisi niiltä rauhaa ennen kuin olisi tehnyt edes jotain mysteerin selvittämiseksi. ( ) Lumikki ei keksinyt yhtään hyvää syytä, miksi joku olisi päättänyt pestä tuollaisen määrän rahaa lukion pimiössä. Ja ennen kaikkea jättänyt ne sinne, lukitsemattoman oven taakse. Teko oli järjetön. (s. 33-34)
Shell s Angles Jyri Paretskoi: Shell s Angles (2013) Topelius-palkinto 2014 Henri, Rudi ja Samu ovat kasiluokkalaisia, jotka perustavat mopojengin. Kiinnostavampia asioita heidän mielestään ovat mopot ja tytöt, ja mikä olisikaan hienompaa kuin ajella jengiliivit päällä mopolla, kaunis tyttö tarakalla? Tosin kellään ei ole tyttöystävää, eikä idean isällä Henrillä ole vielä sitä mopoakaan... Nimeksi keksitään Shell s Angles eli Shellin kulmat, koska Shellin kulmilla sitä pyöritään Kirjan päävire on iloinen, kevyt ja myönteinen. Siinä käsitellään myös rankempiakin aiheita kuten alkoholismia, perheväkivaltaa ja perheiden hajoamisia, mutta kirja ei menetä iloista tunnelmaansa. Vaikka aiheet ovat vakavia, ei niihin jäädä rypemään. Jatko-osa on nimeltään Shell s Angles ja Kalajoen hiekat ja se on hyväntuulinen kesäinen road-trip kirja mopojengin matkasta Kalajoelle.
Lukunäyte Shell s Anglesista: - Mikä tuo on?, Henri huudahti ja jäi tuijottamaan suu auki vuoroin Rudia, vuoroin upeaa mopoa, johon Rudi tyytyväisenä nojaili. - Se on mopo, ystäväiseni. Mopedi, kuten jotkut sitä kutsuvat, Rudi härnäsi. - Mutta, hyvät naiset ja herrat, kuten minä rakastani kutsun: Yamaha DT50X! Tuliterä ja kaikilla herkuilla: Supermotorunko, digitaalinen mittaristo, 17-tuumaiset katurenkaat - Älä kuseta, ei tuo voi olla sinun! Henri sanoi epäuskoisena. Se oli kieltämättä hienoin mopo, mitä kuvitella saattoi, mutten miten se saattoi olla Rudilla? Rudi ei ollut mitenkään varakkaasta perheestä, ei se mikään salaisuus ollut. Rudi oli kerran kertonut, miten tiukkaa heillä joskus pahimmillaan oli ollut. Aina ei ollut varaa edes uusiin kenkiin entisten jäätyä pieniksi. Ruokaa saadakseen piti joskus käydä soskussa kerjäämässä avustusta, onneksi hyvin harvoin, se oli niin nöyryyttävää. Rudin äiti oli joutunut jäämään sairaseläkkeelle pahojen selkäkipujen vuoksi, ja isä oli jäänyt viime vuonna työttömäksi. - Ihmeitä tapahtuu, Rudi sanoi huomatessaan Henrin epäuskoisen ilmeen. (s. 9)
Salibändiä ammattilaisena Lahtelainen 19-vuotias Einari ajaa vespalla humalassa kolarin. Tyttöystävä loukkaantuu. Seurauksena on kuntoutusta, korvauksia, oikeusjuttu ja ero tyttöystävästä Kaiken kurjuuden keskellä Einari saa tarjouksen lähteä pelaamaan Heinolaan uuteen joukkueeseen salibändiä ammattilaisena. Luvassa on vähän rahaa, paljon peliaikaa, uusia ystäviä ja uusi tyttöystävä Mimi joka on raskaana Hyvin kirjoitetussa ja sujuvasti etenevässä kirjassa kuvataan paitsi salibändimatseja ja treenaamista, myös tavallista elämää pikkukaupungissa. Siinä sivutaan myös vaikeita asioita kuten ei-suunniteltua raskautta ja äidin sairastumista, mutta kirja ei ole synkkä Realistinen kirja sopii sekä pojille että tytöille Kalle Veirto: Säbätalvi (2014)
Kaapista ulos Kirja kertoo 17-vuotiaasta Nikosta, joka asuu pikkukaupungissa jossain päin Suomea. Hän on normikaveri - käy punttisalilla, pelaa tietokoneella ja juttelee kanilleen Niko joutuu kohtaamaan pilkkaa, kiusaamista ja väkivaltaa siksi että on homo. Kaveripiiri kääntää Nikolle selkänsä, eikä perheenkään suhtautuminen ole kovin ymmärtäväistä. Onneksi Nikolla on yksi luottoystävä, Lihis Niko on poika. Hän tykkää pojista. So what? Suurin ongelma ei ole Nikolla vaan ympäröivällä yhteiskunnalla. Kirja haastaa lukijan miettimään, miksi ihmeessä asenneongelmaan törmää edelleen, vielä vuonna 2014 Reija Kaskiaho: Nikottelua (2014)
Topelius-palkinnonnolla palkittu (v. 2005) kirjailija Reija Kaskiaho kirjoittaa kotisivuillaan kirjasta Nikottelua: Halusin kirjoittaa aiheesta, koska minusta on hyvin surullista, ettei maailmassa vielä tänä päivänäkään ole vapautta olla oma itsensä, vaan kaikkien täytyisi olla tiettyyn pisteeseen asti samanlaisia. Ja edelleen joku jossakin määrittelee, millainen erilaisuus on suvaittua ja millainen ei. Se on minusta epäoikeudenmukaista. - Reija Kaskiaho
Millaista on elää kun tietää pian kuolevansa? John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe (2013) Kirjassa kerrotaan kahden persoonallisen ja sarkastisen teinin rakkaustarina. Erityisen siitä tekee se, että Hazel ja Augustus tapaavat syöpäsairaiden nuorten tukiryhmässä ja sairastavat molemmat syöpää. Parantumatonta kilpirauhassyöpää sairastava 16- vuotias Hazel kulkee kaikkialle happipullon kanssa. Hän on onnekas saatuaan muutaman lisävuoden. Vaikka kirjan teema on varsin masentava, ei itse kirja sitä ole. Tarinassa on nimittäin mukana myös huumoria, ja Hazel ja Augustus sopeutuvat tilanteeseensa välillä hyvinkin mustan huumorin keinoin. Myös dialogi on hauskaa ja terävää. Kirja onkin samanaikaisesti hauska, koskettava sekä filosofinen ja sen päähenkilöihin on helppo kiintyä Kirja on ollut vuoden Yhdysvaltain best seller listan kärjessä ja siitä on myös tehty elokuva, joka nähdään myös Suomen elokuvateatterissa (kesällä 2014)
Lukunäyte Hazelin ja Augustuksen ensikohtaamisesta: Äiti pysäytti auton kaarevalle ajotielle kirkon taakse kello 16.56. Olin näpräävinäni happipulloani voittaakseni vielä sekunnin aikaa. Haluatko että minä kannan sen? En, ei tässä mitään, minä sanoin. Pyöreä vihreä happisäiliö painoi vain muutaman kilon, ja sitä vedettiin pienessä teräskärryssä. Säiliöstä lähti letku, joka haarautui leuan alle ja kiersi korvien taitse sieraimiin, ja siitä tuli kaksi litraa happea minuutissa. Laite oli välttämätön, koska keuhkoni eivät onnistuneet hoitamaan keuhkojen virkaa. ( ) En halunnut mennä hissillä, sillä vertaistukiryhmässä hissin käyttäminen on lopun aikojen merkki, vaan laskeudun portaita. Nappasin keksin, kaadoin limua paperimukiin ja käännyin. Joku poika tuijotti minua. Olin ihan varma etten ollut nähnyt häntä aikaisemmin. Hän oli pitkä ja hoikka mutta lihaksikas, ja muovinen koulutuoli näytti hänen allaan kääpiön kalusteelta. Punaruskea lyhyt tukka. Hän vaikutti samanikäiseltä kuin minä tai ehkä vuoden vanhemmalta, ja hän retkotti takamus tuolin reunaa vasten, aggressiivisen vetelästi, toisen käden sormet tummien farkkujen taskussa. Käänsin pääni poispäin ja muistin yhtäkkiä kaikki puutteeni. Minulla oli vanhat farkut, jotka olivat joskus olleet tiukat mutta pussittivat nyt kummista paikoista, ja keltaisessa t-paidassani oli kuva bändistä, jota en enää fanittanut. Tukkani oli leikattu polkkapituiseksi, enkä ollut vaivautunut edes harjaamaan sitä. Kaiken muun hyvän lisäksi poskeni olivat hoitojen sivuvaikutuksena naurettavan paksut. Olin kuin mittasuhteiltaan normaali ihminen, jolla oli ilmapallon kokoinen pää. ( ) Vilkaisin sitä poikaa uudestaan, ja hän tuijotti minua yhä. (s. 16-17)
Tsunamin jälkeinen elämä Marja-Leena Tiainen: Khao Lakin sydämet (2013) Khao Lakin sydämet kirjan nimi ja kansikuva johtaa helposti harhaan. Kirja kertoo 15-vuotiaasta Emmasta ja hänen isoäidistään, jotka ovat matkustaneet Thaimaahan etsimään sen paikallisen miehen, joka aikoinaan pelasti Emman hengen tsunamissa 8 vuotta aikaisemmin. Tsunamissa Emma säilytti henkensä mutta menetti perheensä. Kirjassa tapahtuma tarina kerrotaan vähitellen, takaumina. Emman paluu tapahtumapaikalle nostaa tunteet ja muistot pintaan. Kirja kertoo suuresta menetyksestä ja vuosien surutyöstä Tunteet ovat pelissä myös kun Emma tapaa Lukaksen, mukavan ruotsalaisen pojan, joka hänkin on tsunamin selviytyjiä. Kohtalotoverit ymmärtävät toisiaan. Hienovaraisesti ja latautuneesti kirjoitetuissa takaumissa kerrotaan, miltä tuntuu joutua äärimmäisen eteen. Kirja on kuitenkin varsin lämmin ja lohdullinen
Lukunäyte päivästä jolloin tsunami iski Khao Lakiin: Emma ja isä pitävät toisistaan kiinni. Samassa vesimassa viskaa heitä hirveällä voimalla, ja Emma tuntee, miten isän ote irtoaa. Emman suuhun ja nenään tunkee hiekkaa ja vettä, silmien edessä häivähtää jonkun jalka. Onko se isän? Emma yrittää tarttua jalkaan, mutta ei tavoita sitä. Samassa jokin terävä raapaisee häntä. Emma tuntee vajoavansa yhä syvemmälle. Hän yrittää hakea katseeellaan isää, mutta näkee vain sameaa vettä, jossa ajelehtii puunkappaleita ja muuta roinaa. Ylhäältä kajastaa valo. Emma tarttuu viimeisillä voimillaan eteensä ilmestyvään puunjuurakkoon ja kampeaa itsensä sen päälle. Samassa hänen päänsä pulpahtaa pinnalle. (s. 62-63)
Nörtti New Game, Next level & Game over Aleksi Delikourasin Nörtti-kirjat Kirjasarja kertoo tietokoneriippuvaisesta teinipojasta, nörtistä eli DragonSlayer666:sta, joka elää mieluiten virtuaalimaailmassa. Nörtti raportoi elämäänsä koneella 24/7 ja kommentoi hankaliakin asioita kuten koulukiusaamista ja pelimaailman tarjoamaa pakoa. Arkkivihollinen on Hege91, joka luulee olevansa mestari Battlefieldissä. Nörtti-sarja alkoi alun perin Aleksi Delikourasin lukion mediakurssilla tekemästä dokumentista, jonka aiheena oli peliriippuvuus. Aihetta käsiteltiin kaikkea muuta kuin paasaavasti nörttihahmon kautta. Nörtti-videoita on Youtubessa katsottu käsittämättömiä määriä. Delikouras on kirjoittanut myös muita kirjoja ja ohjannut lyhytelokuvia. Hän opiskelee elokuvaohjausta Aalto-yliopistossa. Sarjan ensimmäinen osa Nörtti: New game oli Finlandia Junior - palkintoehdokas 2012. Tuolloin palkintolautakunta sanoi että harva kirja on yhtä aikaa niin kamala ja hauska, että lukija ulvoo naurusta ja itkusta välillä yhtä aikaa.
Lukunäyte kirjasta Nörtti 2 Next level: Mä juoksin niin kovaa kuin pystyin. Mulla oli panokset loppu ja aseena pelkkä puukko. Mä kuulin, miten laukaukset seurasivat mun askeleita. Onneksi mä ehdin vanhan kivirakennuksen taakse piiloon. Lunta pyrytti niin sakeasti, että oli lähes mahdotonta nähdä eteensä. Ainoastaan kinoksissa lojuvat ruumiit näkyivät tummina hahmoina. ( ) Puukko oli paras ase yllätyshyökkäyksessä. Lopulta mä saavuin tornin huipulle. Siellä se vihollinen tähtäsi ikkunasta ulos tajuamatta ollenkaan, että mä olin sujahtanut sisälle ja tiputtanut kaikki henkivartijat. ( ) ( ) Mä olin voittanut Hege91:n kymmenennen kerran putkeen Battlefieldissä. Hege91:n mutsi ryntäsi huoneeseen torumaan sen kielenkäyttöä. Sitten se valitti että me pelataan liian väkivaltaisia pelejä ja että meistä tulee rikollisia aikuisina. Hege 91 perusteli mutsilleen, miten useimmat rikolliset ryhtyvät rikollisiin puuhiin, koska ne ovat köyhiä eikä niillä ei ole mitään tekemistä. Jos niillä olisi varaa pelata, ne pelaisivat mieluummin kuin juopottelisivat tai ryöstelisivät ihmisiä tai kauppoja. Hege91 haluaa isona presidentiksi. Sen mukaan kaikki poliittiset kiistat selvitetään aukottomilla argumenteilla tai puhumalla asian vierestä. Jos Hege91:stä tulee presidentti mä muutan Ruotsiin. (s. 10-11)
Delikouras myöntää, että kirja on nuorille vaikea formaatti. - Kirjaan voi kyllästyä nopeasti, jos on tottunut pelien nopeisiin viihdykkeisiin. Kirjassa myös monesti alkaa tapahtua vasta parin tunnin lukemisen jälkeen, ja siinä ajassa olisi jo katsottu kokonainen elokuva. Olen käynyt kouluissa esiintymässä ja lähes kaikki viittaavat, kun kysyn moniko on nähnyt Nörtti-videoita. Ehkä neljä viittaa, kun kysyn moniko on lukenut kirjan. Aleksi Delikouras YleX:n haastattelussa 25.10.12 Kuva: Jouni Harala
Dystopia PI - Pelko ihmisessä P-influenssa on jakanut maailman. 16-vuotias Pilvi on sairastunut ja hänet eristetään 200 muun sairastuneen kanssa luolaan. Sinne syntyy oma pienoisyhteiskunta, jolla ei juuri tunnu olevan tulevaisuutta, mutta joka yrittää selvitä mahdollisimman hyvin sillä mitä on. Sairastuneiden omaisia syrjitään maan pinnalla ja heidät leimataan toisen luokan kansalaisiksi. Pilvin veli Petri ei halua ajatella siskonsa kadonneen ainiaaksi, vaan haluaa pelastaa hänet. Pilvin pelastamisesta tulee Petrin elämäntehtävä. Tuomas, Pilvin entinen, kehittelee omia suunnitelmiaan ja Largo, Pilvin uusi luolaihastus, on hänkin salaperäinen. Kirjan teemoina ovat pelko, syrjintä, rakkaus, sopeutuminen Siri Kolu: P.I. Pelko ihmisessä (2013)
Hän joka ei pelkää Reeta Aarnio: Hän joka ei pelkää (2013) Kirja kuvaa kahta hyvin erilaista maailmaa, jotka joutuvat törmäyskurssille kohtalokkain seurauksin Atamaanien heimo asuu kaukana tundralla kodoissa ja metsästää bessettejä. Vuorten toisella puolella, maailman äärilaidalla on sivistynyt yhteiskunta, jossa kaikki on ohjelmoitua. Ihmisiin on asennettu tunnistussiru, joka ilmoittaa jokaisen liikkeen. Kukaan ei voi liikkua vapaasti, kaikkea valvoo keskusvalvomo. Kirai-poikaa syytetään pienen sisarensa tapaturmaisesta kuolemasta, ja heimo hylkää hänet ajelehtivaan ruuheen. Reservaatin pojan löytää valvotussa ja ohjaillussa yhteiskunnassa elävä perhe, jonka arjen muukalainen sotkee.. Sisarukset Asisi ja Rei elävät tiukasti säädeltyä arkea. He kiinnostuvat Kiraista ja alkavat pohtia oman elämänsä mielekkyyttä ja raameja. Kenellä on oikeus päättää kaikkien muiden tulevaisuudesta? Mitä tapahtuu niille, jotka rikkovat normeja? Kirjan teemoina dystopia, rasismi, orjuus, sukupuoli, vapaus valita eri vaihtoehtojen välillä. Kirja on kriittinen yhteiskunnan valvovia instituutioita kohtaan ja pistää ajattelemaan. Toinen osa tulossa. Kirjailija on saanut Kaarina Helakisa-palkinnon v. 2013
Lukunäyte siitä kun Kirai saapuu tundralta toiseen maailmaan, ja astuu sisälle taloon: Talo oli erilainen kuin koto. Talossa oli suorat seinät ja tasainen katto ja katon päällä kiiltävää mustaa levyä. Savureikää ei voinut nähdä. Minun kansani kodoissa bessetin taljoista ommellut seinät kääntyvät pemeästi katoksi, kaikki on yhtä ja samaa pyöreää, suojaavaa kokonaisuutta. Tässä rakennelmassa kaikki oli kovaa ja kulmikasta, torjuvaa. Mies avasi kulmikkaan luukun talon seinästä ja viittoi minua astumaan sisään. Teki mieli nostaa kyynärvarret ristiin, mutta astuin kuitenkin taloon. Miehellä oli oudon kihara, vaalea tukka, ja hailakat silmät. Aivan kuin kaikki väri olisi hangattu hänestä pois. Vain vaatteet olivat räikeät, silmiä korventavat. En ollut koskaan nähnyt sellaisia värejä. Sisällä ääni muuttui kummalliseksi. Kaiku kimpoili kovista seinistä ja kaikkialla kuului huminaa, kuin sisällä olisi virrannut mekaaninen tasainen tuuli. Oikea aron tuuli hengittää, vaimenee välillä ja voimistuu taas, mutta tässä rakennuksessa tuulikin oli hengetön. Suuri osa seinistä oli läpinäkyvää. Siinäkin talo oli erilainen kuin koto. Kodossa oli hämärää, ulkoilma jää näkymättömiin. Mutta silti kodossa tuntuu, kuin olisi luonnon kanssa yhtä. Äänet kuuluvat ulkoa, tuulen laulu, lintujen kirkaisut, ihmisen puhe ja nauru, joen liplatus, kaikki ne ovat lähellä, vuotaseinän takana. Täällä ne lakkasivat kuulumasta. (s. 32-33)
Road-trip Rauma-Pori-Tampere-Helsinki-Sastamala-Naantali- Rauma Jukka-Pekka Palviainen: Perjantai on hyvä päivä lähteä (2014) Lotan isä on pakomatkalla. Lotalle tulee kova ikävä ja tarve löytää isä. Hän tutustuu koulun uuteen poikaan, josta tulee hyvää matkaseuraa. Kirja on roadtrip-kuvaus, jossa matkataan eri puolilla Suomea. He etsivät isää ja löytävät maailman, ja toisensa Kirjan tunnelma ja dialogi ovat mukavia, kirja naurattaa ja liikuttaa. Kirja on aikuismainen eli kirjoitustyyli miellyttää myös aikuista lukijaa Jukka-Pekka Palviainen on aikaisemmasta romaanistaan Joku vieraileva tähti palkittu Topelius-palkinnolla vuonna 2012
Lukunäyte: Kaikki ihmettelivät, miten isä uskalsi todistaa oikeudessa vaarallisia rikollisia vastaan uhkailujen jälkeenkin. Isä vastasi kyselijöille, että todellista sankaruutta on voittaa omat pelkonsa. Lotta menee hetkeksi tietokoneelleen. Hän huomaa pettymyksekseen, ettei ole saanut sähköpostia. Isä lähettää hänelle silloin tällöin anonyymisti jotain. ( ) Lotta menee äidin tunnuksilla Wilmaan ja kirjoittaa sinne poissaoloselityksen äidin nimissä. Lotta ei ehtinyt tänään kouluun, koska hänen piti siivota huoneensa, värjätä hiuksensa ja vaihtaa profiilikuvansa. Näiden lisäksi koira söi hänen läksynsä ja hän ajoi sumun vuoksi koulun ohi, josta tuli elinikäinen trauma, jota hoidetaan nyt Seilin saarella. Ja seuraavaksi merisää ja toivemusiikkia. Lämpimin yhteistyöterveisin Lotan äityli. Lotta oikolukee tekstin ja lähettää sen. Hän sulkee koneen, nostaa repun selkäänsä ja astuu ovesta pihalle. Ulkona tihkuttaa vetää. Lotta ajattelee, että tästä se alkaa: minun ikioma elämäni. (s. 17-18)
Epätavallinen rakkaustarina Daniel Handler & Maira Kalman: Ja sen takia me erosimme (2013) Koulun korisjoukkueen komea varakapteeni Ed alkaa seurustella leffoja rakastavan älykkö-minin kanssa. Epätodennäköinen rakkaus hehkuu ja kipunoi - kunnes loppuu äkkiä. Mitä oikein tapahtui? Siitä kertoo Min dramaattisessa jäähyväiskirjeessään Edille
Tarina tuonpuoleisesta Kotimainen nuortenkirja, jonka kieli on sujuvaa. Tätä kirjaa voisi suositella myös niille, jotka eivät jaksa lukea paksuja kirjoja Samin ja Liisan isoäiti 80-vuotias Amalia ostaa kylmähymyiseltä silinteripäiseltä mieheltä taskukellon. Amalia katoaa pian kellon ostamisen jälkeen. Kello on vanha, pahaenteinen 13. hetken kello jonka avulla isoäiti on matkannut 56 vuotta ajassa taaksepäin, kuolleen miehensä Matiaksen luokse Haavekaupunkiin. Amalia-parka ei kuitenkaan tiedä, että haaveilijat muuttuvat ennen pitkää vain uliseviksi aaveiksi eivätkä koskaan pääse takaisin tähän päivään. Sami, Liisa ja heidän ystävänsä Joni lähtevät samalle aikamatkalle pelastaakseen isoäidin Juha-Pekka Koskinen: Haavekauppias (2013)
Lukunäyte, Haavekaupungissa: Kadulla iloisesti haukahtelevat koirat seurasivat heitä koko matkan koululta kirjastolle. Tosin kirjasto ei ollut se sama kirjasto, johon Sami oli tottunut, vaan sekin oli muuttunut työpajaksi. Koko kolmeen kerrokseen levittäytyvä tila oli täynnä pieniä työpöytiä, joiden ääressä haaveet kirjoittivat kirjoituskoneella jotain. Näppäimistön naputus kaikui salissa kuin tasainen raesade. - Täällä tehdään erittäin tärkeää työtä - Mitä? Sami sipisi - Nuo tuolla korjaavat kirjoista kirjoitusvirheitä. Katsos, kun kirjat alkavat vanhemmiten haaveilla, ne muuttuvat hajamielisiksi ja niihin alkaa tulla kirjoitusvirheitä. Lopulta ne katoavat kouluista, kirjastoista ja lasten repuista ja ilmestyvät tänne. Haaveet korjaavat ne lukukelpoisiksi ja minä myyn ne takaisin oikeaan maailmaan. Näppärää, eikös? Sami ihmetteli, miten valmiiksi painettua kirjaa saattoi enää korjata, mutta täällä se näytti olevan mahdollista. Hän poimi työntökärrystä yhden korjatun oppikirjan käteensä. Sen nimi oli Laskutaito 2, harjoituskirja ja se oli selattu melkein puhki. - Viisi plus kuusi on uusi. Kaksi jaettuna kolmella on aivan liian vähän. Kolmion pinta-ala on kanta kertaa kärki jaettuna pohjallisella, Sami luki ääneen. - Mutta eihän tässä ole mitään järkeä. Jokainen lasku on ihan väärin! Severi nappasi kirjan Samin kädestä ja työnsi sen takaisin kärryyn. Hän löi lähimmän haaveen kirjoituskonetta kepillään niin että kone hajosi palasiksi. Sami hätkähti ja toivoi, että olisi pitänyt suunsa kiinni. - Ei tuo ole kummoinen oppikirja muutenkaan. Koulussa on tärkeintä, että oppikirjat täyttävät repun, ei koulukirjoja kukaan edes aukaise. Sitä paitsi vaikka ihmiset ostavat kirjoja, he lukevat niitä hyvin harvoin. Ostaminen ja lukeminen ovat kaksi eri asiaa. - En kyllä usko että saat myytyä yhtään tuollaista kirjaa. - Kuule, minun ei tarvitse myydä niitä. Virkamiehet ostavat oppikirjat riemusta kiljuen, sillä minulla on halvimmat hinnat. Se mitä opetetaan, on aina totta! ( s. 112-113)
Kiitos käynnistä! Lainatkaa nyt vinkattuja kirjoja - tai jotain ihan muuta Kirjasto on täynnä mahdollisuuksia! Valitse oma kirjasi esiteltyjen tai hyllyssä odottavien joukosta