PÖYTÄKIRJA Nro 40/2000 2 (3) 7.3 Muut esille tulevat talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut. 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Pöytäkirja metsäalan työehtosopimusjaoston kokouksesta 13.11.2000 Todettiin, että jaostojen kokoustyöskentelyn kannalta ei ole suotavaa järjestää kokouksia laivalla. Todettiin, että jaostojen tehtävänä on toimia hallituksen asiantuntijaelimenä toimintasektoriinsa kuuluvien asioiden valmistelussa. Merkittiin pöytäkirja tiedoksi LIITE C 8.2 Työehtosopimusten irtisanomiset Päätettiin, että muut työehtosopimukset sanotaan irti paitsi metsä koneala ja maatalousalojen työehtosopimukset sanotaan irti vain rahojen osalta. LIITTEET D-V 8.3 Työmarkkinatilanne Todettiin, että neuvottelutulos tulopoliittiseksi sopimukseksi vuosille 2001-2002 on sen mukainen, että liitto aloittaa sopimusten soveltamisneuvottelut liiton sopimusaloilla metsäkonealaa lukuunottamatta. Todettiin, että ohjetuntipalkkojen soveltaminen sopimuksiin on ongelmallinen. LIITTEET X-Ä Päätettiin, että ylimääräinen valtuusto kutsutaan koolle 13.12. klo 12.00. I 9 Järjestö- ja koulutusasiat Järjestö- ja koulutusasioita ei ollut 0 Tiedotusasiat Tiedotusasioita ei ollut. Kansainväliset asiat 11.1 Raportti Euroopan Rakennus- ja Puutyöväen Federaation puu- ja metsäkomitean kokouksesta 14.11.2000 Merkittiin raportti tiedoksi. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE Ö Muita kansainvälisiä asioita ei ollut.. )
Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 40/2000 3 (3) 12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut. 13 Muut esitettävät asiat 13.1 Liittokokousaikataulu Vahvistettiin liittokokousaikataululuonnos tarkennusten jälkeen LIITE AA 13.2 13.3 13.4 13.5 Liittokokouksen painotyöt Hyväksyttiin liittokokouspainotöitä koskeva lista tarkennusten jälkeen. LIITE BB Kutsu Työväenperinne ry: n sääntömääräiseen syyskokoukseen 23.11.2000 Todettiin, että liitosta ei mene edustajaa kokoukseen. LIITE CC Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän kirje. Merkittiin tiedoksi Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän kirje, joka koskee metsäkonealan aikuiskoulutuksen säilyttämistä Valtimolla. Koulutusyhtymä tulee säilyttämään metsäkonealan koulutuksen Valtimolla. LIITE DD Muut kohdassa 13 käsiteltävät asiat Muita kohdassa 13 käsiteltäviä asioita ei ollut. 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 15 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään 27.11. 2000 klo 8.30 Puheenjohtaja Kalevi Vanhala päätti kokouksen. Vakuudeksi! ^ / * / 1- n Kalevi Vanhala Ritva-Liisa Tuominen
r w Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 41/2000 1 (4) Aika: Paikka: Läsnä: Sihteeri: 27.11.2000 15 kerroksen kokoushuone Kalevi Vanhala Lauri Ainasto Olli Peltola Kalevi Hölttä Sakari Lepola Ritva-Liisa Tuominen 1 Kokouksen avaus Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi 3 Kokousvirkailijat 3.1 3.2 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4 Asialistan hyväksyminen hyväksyi laaditun asialistan lisäyksellä kohtaan 8.4 neuvottelutilanne ja 11.4 EFA / ECF fuusiokokoukset 11-12.12.2000 LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin 20.11.2000 pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. 7 Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Hoitoonohjaus Puu-ja erityisalojen liitossa ja työttömyyskassassa Todettiin, että työnantajan osalta hyväksyttiin hoitoon ohjaussopimusluonnos. LIITE B 7.2 Työsuojelutoimikunnan pöytäkirja 23.10.2000 Merkittiin pöytäkirja tiedoksi. TAHO selvittään paloturvallisuuteen liittyvät asiat. LIITE C
^ w Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 4112000 2 (4) 7.3 7.4 Työsuojelun toimintaohjelma Todettiin työsuojelun toimintaohjelma käsitellyksi. Toimintaohjelma päivitetään tarvittaessa. LIITE D Muut esille tulevat talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut. 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Neuvottelutilanne Todettiin, että EVO käy läpi TUPOon liittyvät asiat, mitkä on huomioitava alakohtaisissa neuvotteluissa. Todettiin, että neuvotteluaikatauluja on sovittu eri sopimusaloille ja sovitaan lisää koko ajan. 9 Järjestö-ja koulutusasiat Järjestö- ja koulutusasioita ei ollut. 10 Tiedotusasiat 10.1 Neuvottelutuloksesta tiedottaminen Päätettiin, että käynnistetään valmistelut "Särmä Extra" tiedotteen tekemisestä. Samat tiedot kuin tiedotteessa laitetaan liiton kotisivuille. LIITE E 10.2 Esitys Maaseututyöväen liiton historian painattamisesta Suunnittelu ja taitto Päätettiin, että suunnittelun ja taiton osalta hyväksytään Tmi Ilomäki Sirkan tarjous. Kirjan painattaminen Päätettiin, että painattamisen osalta hyväksytään Gummerus Kirjapaino Oy: n tarjous. LIITE F 10.3 Muut esille tulevat tiedotusasiat Muita esille tulevia tiedotusasioita ei ollut. 11 Kansainväliset asiat 11.1 Kari Asikaisen matkaraportti ETUCOn kurssilta EMU ja työehtoso pimusneuvottelut 15.-19.11.2000 Gesvesissä Merkittiin raportti tiedoksi. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE G
1 w i Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 41/2000 3 (4) 11.2 NBTF:n vuosikokous 26.-27.4.2001 Todettiin, että vuosikokoukselle menevät aloitteet on jätettävä viimeistään 1.2.2001 federaation hallitukselle. Kalevi Vanhala ja Lauri Ainasto valmistelevat mahdolliset aloitteet. Päätettiin, että liitto lähettää yhden varsinaisen edustajan vuosikokoukseen. (hallituksen edustajan lisäksi) Merkittiin kirje muilta osin kuulluksi LIITE H 11.3 Edustajan nimeäminen ammattikoulutuksen työryhmään, EFBWW:n ja CEI-Bois*n sosiaalivuoropuhelu Nimettiin edustajaksi työryhmään Ulf Forsman. LIITE I 11.4 EFA / ECF fuusiokokoukset 11.-12.12.2000 Todetiin, että liiton edustajana EFA / ECF fuusiokokouksiin 11.- 12.12.2000 Luxemburgissa osallistuu Sirpa Saven tilalle Ulf Fors man. (30.10. työvaliokunta) Muita kansainvälisiä asioita ei ollut. 12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut 13 Muut esitettävät asiat 13.1 Tanja Saaren eronpyyntö tasa-arvojaoston jäsenyydestä Myönnettiin ero Tanja Saarelle. Nimettiin varsinaiseksi jäseneksi Tuula Huovinen. Viedään työvaliokunnan esityksenä hallitukselle. LIITE J 13.2 13.3 13.4 Juha Lyytisen projektityö, näkökulmia eurooppalaisen konserniyh teistyö sopimuksiin (EWC) Merkittiin projektityö tiedoksi. LIITE K Työvaliokunnan kokous 12.12.2000 Päätettiin, että työvaliokunnan kokous 12.12.2000 peruutetaan Muut kohdassa 13 käsiteltävät asiat Muita kohdassa 13 käsiteltäviä asioita ei ollut.
' V ) Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 41 /2000 4 (4) 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 15 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään 4.12.2000 klo 8.30 Puheenjohtaja Kalevi Vanhala päätti kokouksen. Vakuude Kalevi Vanhala Ritva-Liisa Tuominen
PÖYTÄKIRJA Nro 42/2000 1 (4) Aika: Paikka Läsnä: Sihteeri 1 Kokouksen avaus 4.12.2000 15 kerroksen kokoushuone Kalevi Vanhala Lauri Ainasto Kalevi Höittä Sakari Lepola Oili Peltola Ritva-Liisa Tuominen Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3 Kokousvirkailijat 3.1 3.2 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4 Asialistan hyväksyminen hyväksyi laaditun asialistan lisäyksellä kohtaan 7.3 ilmoitus toimitsijoiden luottamusmiehistä. 7.4 Haapaniemenkatu 7-9 yhtiökokous 15.12.2000,13.2 vastausluonnos Lappeenrannan Puualan ammattiosastolle valtuustoaloitteeseen ja 13.3. liittokokouksen kotimaiset kutsuvieraat. LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin 27.'0f.2OOO pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Myönnetyt ansiomerkit vahvisti myönnetyt ansiomerkit esityksen mukaisesti Viedään hallitukselle työvaliokunnan esityksenä. LIITE B 6.2 Muut esille tulevat ilmoitus- ja vahvistusasiat Muita esille tulevia ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. 7 Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Eläkkeelle siirtymisen kahvijärjestelyt Päätettiin, että liitto ei maksa eläkkeelle lähtevän kakkukahveja Olli Peltola laatii kirjallisen vastauksen työrukkaselle LIITE C
PÖYTÄKIRJA Nro 42/2000 2 (4) 7.2 Työruuhkien huomioiminen yhteisiä tilaisuuksia järjestettäessä Päätettiin, että Olli Peltola tekee yhteisen kirjallisen ohjeen kaikille eri henkilöstötilaisuuksien järjestelijöille. Merkittiin kirje käsitellyksi. LIITE D 7.3 7.4 Ilmoitus toimitsijoiden luottamusmiehistä Merkittiin tiedoksi, että toimitsijoiden pääluottamusmiehenä toimii Markku Rauta ja varapääluottamusmiehenä Jyrki Alapartanen 1.1.2001-31.12.2002 välisen ajan. LIITTE E Haapaniemenkatu 7-9 yhtiökokous 16.12.2000 Päätettiin, että liiton edustajana yhtiökokoukseen menee Kalevi Hölttä. 7.5 Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut. 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Työntekijäpuolen edustajan nimeäminen TTS/AKK neuvottelukuntiin toimikaudelle 2001-2004 Puu- ja erityisalojen liittoa on pyydetty nimeämään edustajansa Nurmijärven Rajamäellä sijaitsevan Työtehoseuran hallinnoiman ai kuiskoulutuskeskuksen ammattialakohtaisiin neuvottelukuntiin. Päätettiin nimetä, puualan neuvottelukuntaan varsinaiseksi jäseneksi Jyrki Alapartanen ja varajäseneksi Eero Kirjava Maaseutuelinkeino - ja puutarha-alan neuvottelukuntaan: Varsinaiseksi jäseneksi Sirpa Save ja varajäseneksi Eero Kirjava. LIITE F 8.2 Metsäalan työehtosopimusjaoston varsinaisen jäsenen vaihdos Päätettiin nimetä Pentti Vaaralan tilalle (jäänyt eläkkeelle) varsinai seksi jäseneksi Heikki Nupponen. LIITE G 8.3 8.4 Esitys turvealan neuvottelukunnan täydentämiseksi Päätettiin esityksen mukaisesti täydentää turvealan neuvottelukuntaa Kauko Korhosen poismenon johdosta Timo Juhani Talasojalla. LIITE H Oikeusapuhakemukset 1991 Työntekijät/Oy Blankwood Ltd, irtisanomisilmoitukset päätti esityksen mukaisesti, ettei oikeusapua myönnetä.
PÖYTÄKIRJA Nro 42/2000 3 (4) 1990 Sasmox Oy, sopimus urakkahinnoittelusta päätti esityksestä poiketen, että oikeusapua ei myönnetä. 1992 Esa Hin/ilammiA/eikko Olavi Kinnunen, palkkasaatavat Päätettiin esityksen mukaisesti, että oikeusapu myönnetään. LIITE I 8.5 Muut esille tulevat edunvalvonta-asiat Muita esille tulevia edunvalvonta-asioita ei ollut 9 Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Puu-ja erityisalojen liiton Sirkan ammattiosaston nro 730 purku vahvisti Puu-ja erityisalojen liiton Sirkan ammattiosaston nro 730 purun. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE J 9.2 Puu-ja erityisalojen liiton toimenpiteet Liikkeessä! -kampanjassa 2001 vahvisti laaditun suunnitelmaluonnoksen Liikkeessä! -kampanjan toimenpiteistä Puu- ja erityisalojen liiton osalta. EVO hoitaa jatkovalmistelut alueellisista toimenpiteistä. Päätettiin, että Särmä 1/2001 otetaan 5000 kappaleen lisäpainos. Liikkeessä! -kampanjan toteuttajien palkitsemisasia jätettiin jatkovalmisteluihin LIITE K 9.3 Kysely ammattiosastoille ja piirijärjestöille jäsen-ja vapaa-ajan tapahtumista Päätettiin, että kysely tehdään esityksen mukaisesti. LIITE L 9.4 9.5 10 Tiedotusasiat 10.1 Kurssi koulutiedottamisesta Jätettiin pöydälle. EVO valmistelee asiaa. Muut esille tulevat järjestö-ja koulutusasiat Muita esille tulevia järjestö- ja koulutusasioita ei ollut Särmän nro 15 sisältö vahvisti Särmän nro 15 sisällön LIITE M Muita tiedotusasioita ei ollut, 11 Kansainväliset asiat Kansainvälisiä asioita ei ollut.
PÖYTÄKIRJA Nro 42/2000 4 (4) 12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut. 13 Muut esitettävät asiat 13.1 Kutsu Suomen metsäsertifiointi ry sääntömääräiseen syyskokoukseeni 3.12.2000 Todettiin, että liitosta ei mene edustajaa ko kokoukseen. LIITE N 13.2 Vastausluonnos Lappeenrannan Puualan ammattiosastolle valtuustoaloitteeseen hyväksyi vastausluonnoksen valtuustoaloitteeseen. Valtuuston käsittelyssä ollutta vastausluonnosta täsmennettiin. Lä hetetään tiedoksi hallitukselle ja valtuustolle. LIITE O 13.3. Liittokokouksen kotimaiset kutsuvieraat hyväksyi laaditun esityksen liittokokoukseen kutsu tuista kotimaisista kutsuvieraista. LIITE P 13.3 Muut kohdassa 13 käsiteltävät asiat Muita kohdassa 13 käsiteltäviä asioita ei ollut. 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 15 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään 8.1.2001 klo 8.30. Puheenjohtaja Ka> i Vanhala päätti kokouksen Vakuudeksi: Kalevi Vanhala Ritva-Liisa Tuominen
Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 43/2000 1 (2) Aika: Paikka Läsnä: Poissa: Sihteeri 1 Kokouksen avaus 14.12.2000 15 kerroksen kokoushuone Kalevi Vanhala Lauri Ainasto Kalevi Hölttä Sakari Lepola Olli Peltola Ritva-Liisa Tuominen Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3 Kokousvirkailijat 3.1 3.2 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4 Asialistan hyväksyminen hyväksyi laaditun asialistan LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja 4.12.2000 pidetyn kokouksen pöytäkirja vahvistetaan seuraavassa työvaliokunnan kokouksessa. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. 7 Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut. 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Työehtosopimusneuvottelutilanne Todettiin, että valtuusto antoi 13.12.2000 valtuudet työvaliokunnalle hyväksyä auki jääneet neuvottelutulokset jos neuvottelukunnat on ne hyväksynyt. Tällä hetkellä auki olevat neuvottelutulokset ovat mekaaninen metsäteollisuus, puusepänteollisuus ja turveteollisuus.
PÖYTÄKIRJA Nro 43/2000 2 (2) 8.2 Metsäalan neuvottelutuloksen hyväksyminen hyväksyi 13.12.2000 saavutetun metsäalan työehtosopimuksen neuvottelutuloksen 1.2.2001-31.1.2003 väliseksi ajaksi. Neuvottelukunta oli hyväksynyt neuvottelutuloksen yksimielisesti. LIITE B 8.3 Muut esille tulevat edunvalvonta-asiat Muita esille tulevia edunvalvonta-asioita ei ollut, 9 Tiedotusasia 9.1 Särmä Extra Päätettiin, että jos ei saada neuvottelutulosta mekaanisen metsäteollisuuden ja puusepänteollisuuden aloille niin Särmä Extraa ei tehdä. Jäsentiedottaminen sovittujen alojen osalta hoidetaan esim PL tiedottaa muodossa. Seuraava Särmä ilmestyy normaalin aikataulun mukaisesti ja siihen tulee perusasiat neuvottelutuloksista. Muita tiedotusasioita ei ollut. 10 Kansainväliset asiat 10.1 Juha Lyytisen raportti kansavälisen yhteistyön opintomatkalta Berliiniin 21.-26.11.2000 Merkittiin raportti tiedoksi. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE C 10.2 Matkaraportti Venäjän Federaation Metsä - ja liitännäisliittojen edustajakokouksesta 27.-30.11.2000 Merkittiin raportti tiedoksi. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE D 11 Muut esitettävät asiat 11.1 Kannanotto ESSU II toimeksiantoluonnokseen Merkittiin kannanotto tiedoksi. LIITE E 12 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 13 Kokouksen päättäminen. Puheenjohtaja Kalevi Vanhala päätti kokouksen. Vakuudeksi Kalevi Vanhala Ritva-Liisa Tuominen
PÖYTÄKIRJA Nro 4412000 1 (2) Aika: Paikka Läsnä: Poissa: Sihteeri 1 Kokouksen avaus 15.12.2000 15 kerroksen kokoushuone Kalevi Vanhala Lauri Ainasto Kalevi Hölttä Sakari Lepola Olli Peltola Nina Virtanen Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi 3 Kokousvirkailijat 3.1 3.2 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Nina Virtanen. 4 Asialistan hyväksyminen hyväksyi laaditun asialistan LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja 4.12. ja 14.12. pidettyjen kokousten pöytäkirjat tarkastetaan seuraavassa kokouksessa. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut 7 Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Kiinteistöyhtiön ruokalan saneeraus päätti, että ilmoitetaan Kiinteistöyhtiölle, että liitto maksaa osuutensa 261.838,08 mk kertasuorituksena. LIITE B 8 7.2 Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Muita asioita ei ollut.
PÖYTÄKIRJA Nro 44 /2000 2 (2) Edunvalvonta-asiat 8.1 Mekaanisen metsäteollisuuden neuvottelutuloksen hyväksyminen hyväksyi 15.12.2000 saavutetun mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimuksen neuvottelutuloksen 1.2.2001-31.1.2003 väliseksi ajaksi. Neuvottelukunta oli hyväksynyt neuvottelutuloksen yksimielisesti. LIITE C 8.2 Puusepänteollisuuden neuvottelutuloksen hyväksyminen hyväksyi 15.12.2000 saavutetun puusepänteollisuuden työehtosopimuksen neuvottelutulokseen 1.2.2001-31.1.2003 väliseksi ajaksi. Neuvottelukunta oli hyväksynyt neuvottelutuloksen yksimielisesti. LIITE D 8.3 Turvealan neuvottelutuloksen hyväksyminen hyväksyi 15.12.2000 saavutetun turvealan neuvottelutuloksen 1.2.2001-31.1.2003 väliseksi ajaksi. Neuvottelukunta oli hyväksynyt neuvottelutuloksen yksimielisesti. 8.4 Muut esilletulevat edunvalvonta-asiat Muita asioita ei ollut. 9 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle ei ollut asioita. 10 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään 8.1.2001 klo 8.30 Puheenjohtaja Kalevi Vanhala päätti kokouksen. Vakuudeks ---^oslevi Varthala Nina Virtanen
CB 53 Puu- ja erityisalojen ammattiliitto Työvaliokunnan pöytäkirjat 1-9 2001 - ei sisällä liitteitä I
PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2001 1(5) Aika: Paikka Läsnä: Sihteeri: 1 Kokouksen avaus 8.1.2001 15 kerroksen kokoushuone Kalevi Vanhala Lauri Ainasto Kalevi Hölttä Sakari Lepola Olli Peltola Nina Virtanen Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi 3 Kokousvirkailijat 3.1 3.2 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Nina Virtanen 4 Asialistan hyväksyminen hyväksyi laaditun asialistan lisäyksillä kohtaan 7.1 luontoisetujen raha-arvot vuonna 2001, 7.2 matkakustannusten korvaukset ja päivärahat vuonna 2001, 7.3 tilinkäyttöoikeudet, 11.4 Kongressitiedote Venäjän Federaation Metsä-ja liitännäisalojen liitosta. 13.8 Taitaja 2001 kilpailuja 13.9 Lel-työeläkekassan hallintoelinten valinnat LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin 4.12., 14.12. ja 15.12. pidettyjen kokousten pöytäkirjat muutoksitta. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. 7 Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Luontoisetujen raha-arvot vuonna 2001 Todettiin, että ravintoedun arvo vuonna 2001 on 44,- markkaa. Matka-ja kotipuhelinedun verotusarvo on 120.- markkaa kuukaudessa kummankin osalta. Viedään hallitukselle tiedoksi.
Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2001 2(5) 7.2 Matkakustannusten kon/aukset ja päivärahat vuonna 2001 Hyväksyttiin verohallinnon vahvistamat matkakustannusten korvaukset ja päivärahat. Viedään hallitukselle tiedoksi LIITE B 7.3 Tilinkäyttöoikeudet Hyväksyttiin Leonian jäsenmaksutilin 800011-59022 käyttöoikeudet Kalevi Vanhalalle, Lauri Ainastolle, Olli Peltolalle ja Raija Saarenkedolle, aina kaksi yhdessä. Hyväksyttiin Oko-pankin arvo-osuustilin 0600050000033467802 käyttöoikeudet aina kaksi yhdessä, Kalevi Vanhala, Lauri Ainasto, Olli Peltola ja Raija Saarenketo. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE C Muita talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut. 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Sopimus turveteollisuuden työehtosopimuksen soveltamisesta 1.2.2001-31.1.2003 Hyväksyttiin allekirjoituspöytäkirja turveteollisuuden työehtosopimuksen soveltamisesta Koneyrittäjien liito ry:n jäsenyrityksissä. LIITE D 8.2 Muut esille tulevat edunvalvonta-asiat Muita asioita ei ollut. 9 Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Liittokokousvaaliin liittyvät asiat 9.1.1 Äänioikeuden toteaminen Todettiin, että tulevissa liittokokousvaaleissa äänioikeus on lepää vät jäsenoikeudet omaavilla jäsenillä. (jäsenlaji LJ ja VE.) Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE E 9.1.2 Keskusvaalilautakuntien nimeäminen Piirijärjestöjen nimeämistä keskusvaalilautakunnista on tähän mennessä tullut ilmoitus seitsemältä piirijärjestöltä. Valtakunnallisten vaalipiirien keskusvaalilautakuntiin hyväksyttiin metsäkone- ja turvealalta Aulis Nevalainen puheenjohtajaksi sekä Pekka Hietanen, Tauno Peltonen, Kari Asikainen, Timo Rautarinta, Jouko Niva ja Pentti Rutiainen. Maatalous-, puutarha-, turkis- sekä viher- ja golfalalta Sirpa Save puheenjohtajaksi sekä Pirkko Heikura, Reija Jäntti, Tittamaria Törmänen, Lauh Ainasto, Eero Kirjava ja Aila Hietanen. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE F
PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2001 3(6) 9.1.3 Äänestysmateriaali Hyväksyttiin äänestysmateriaali liittokokousvaalia varten LIITE G 9.2 10 Tiedotusasiat Muut esille tulevat järjestö- ja koulutusasiat Muita järjestö- ja koulutusasioita ei ollut. Tiedotusasioita ei ollut, 11 Kansainväliset asiat 11.1 Yhteenveto EFA:n purkukokouksesta ja EFFAT:in perustamiskokouksesta 11.12.2000 Merkittiin tiedoksi yhteenveto kahdesta kongressista. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE H 11.2 Kutsu Hollannin Rakennus- ja Puutyöväen Liiton kongressiin 5-7.4.2001, Haagin kongressikeskus Päätettiin, että liitosta ei osallistuta kongressiin. LIITE I 11.3 Esko Kososen projektityö "Kansainvälinen yhteistoiminta UPM- Kymmene konsernissa" Merkittiin tiedoksi Esko Kososen projektityö. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE J 11.4 Kongressitiedote Venäjän Federaation Metsä- ja liitännäisalojen liitosta Merkittiin tiedoksi. LIITE K Muita kansainvälisiä asioita ei ollut. 12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut. 13 Muut esitettävät asiat 13.1 Markku Mikkasen eronpyyntö hallituksen varajäsenyydestä Mikkasen jäsenyys Puu- ja erityisalojen liitossa on päättynyt 30.11.2000. Myönnettiin ero hallituksen varajäsenyydestä. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE L 5
Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2001 4(5) 13.2 Kymen Metsäkeskuksen nimenmuutos Merkittiin tiedoksi, että Kymen Metsäkeskuksen nimi muuttui 1.1.2001 alkaen Kaakkois-Suomen metsäkeskukseksi. LIITE M 13.3 Kehittyvä puuhuolto 2001-seminaarit 7.-8.2. Vantaalla ja 14-15.2.2001 Jyväskylässä Esitetään, että Timo Rautarinta osallistuu seminaariin Vantaalla LIITE N 13.4 Edustajan nimeäminen kansainvälisen metsäpolitiikan neuvottelu kuntaan vuosiksi 2001-2003 Liiton edustajaksi neuvottelukuntaan nimettiin Sakari Lepola. LIITE O 13.5 Avustusanomus puualan peruskokoelmaa varten Oulun kulttuuhn ja tekniikan oppilaitos pyytää avustusta puualan peruskokoelmaa varten. Päätettiin, ettei tässä vaiheessa avusteta LIITE P 13.6 Kisa- ja Työ-arpajaiset 2001 Päätettiin tilata 25.000 kappaletta arpoja taa jakelun ammattiosastoille. LIITE Q Edunvalvontaosasto hoi- 13.7 Asukasliitto ry:n tukipyyntö Päätettiin, ettei tueta Asukasliitto ry:tä. LIITE R 13.8 Taitaja 2001 kilpailu Taitaja 2001 ammattitaitokilpailuun lahjoitetaan puusepän sarjaan palkintoja varten 1000,- markkaa. LIITE S 13.9 Lel-työeläkekassan hallintoelinten valinnat Valinnat seuraavalle kaudelle on tehty huomioimatta, että aikaisemmin on päätetty Kalevi Höltän huomioimisesta valintoja tehtä- Muita asioita ei ollut. 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 15 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään 16.1.2001 klo 8.30
PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2001 5(5) Puheenjohtaja Kale^Vanhala päätti kokouksen. # 4 / Vakuudeksi^ Kalevi Vanhala Nina Virtanen 4 \
SUOMEN MESTARIT Taitaja 2001'' Lahden Messukeskuksessa 18.-20.1.2001 VAPAA SISÄÄNPÄÄSY SM Taitaja 2001 -ammattitaitokilpailut Järjestetään Lahden Messukeskuksessa samaan aikaan Pääasia - Oppi ja Työ -koulutusmessujen kanssa. Ensimmäisen kerran lähes kalkki lajit kilpaillaan yhdessä ja samassa paikassa - Lahden Messukeskuksessa. Kilpailun järjestää Päijät-Hämeen koulutuskonserni yhteistyössä Suomen ammattitaito - Skill Finland ry:n kanssa. Kilpailutoiminta osaltaan edistää ammatillisen koulutuksen tunnettavuutta ja arvostusta, vahvistaa opiskelijoiden kädentaitoja, käytännön osaamista ja tukee nuoria kehittämään itseään ihmisenä ja oman alansa ammattilaisena. Taitaja 2001 -kilpailut osallistua voivat v. -81 syntyneet tai sitä nuoremmat, toimivat karsintajärjestelmänä kansainvälisiin World Skills -kilpailuihin osallistuville, lajien voittajat pääsevät mukaan vuoden 2003 World Skills -kilpailujen valmennukseen. Internet: taitaja2001.phkk.fi Nuoret hulpputaltajat kohtaavat Lahdessa tule Sinäkin! \ v ESR K PAIIAT-HÄMEEN KOULUTUSKONSERNI Lisätietoja Taitaja 2001 -kilpailuist( Päijät-Hämeen koulutuskonserni Projektipäällikkö Aki Kauranen Puhelin 050 538 2323 OPPI JA VfO KOULUTUSMESSUT Lahden Messukeskuksessa 18.-20.1.2001 VAPAA SISÄÄNPÄÄSY Toista kertaa järjestettävillä PÄÄASIA - Oppi ja Työ -koulutusmessuilla kohtaavat saman katon alla koulutus ja työelämä. Vuoden 1999 messut olivat menestys, yli 10 000 kävijää vieraili kahden päivän aikana messuilla. Nyt PÄÄASIA on entistä laajempi. PÄÄASIA - Oppi Ja Työ -koulutusmessut on foorumi, Jossa kannattaa olla mukana. Oppilaitokset kertovat erilaisista koulutusvaihtoehdoista. Toisen asteen koulutus - ammatilliset oppilaitokset ja lukiot Oppisopimuskoulutus Korkea-asteen koulutus - ammattikorkeakoulut, tiede-ja taidekorkeakoulut, yliopistot Aikuiskoulutus - perus-ja ammattitutkinnot, erikoisammattitutkinnot, muu valmistava koulutus - lisä-ja täydennyskoulutus Yritykset Ja yhteisöt voivat varmistaa, että heillä tulevaisuudessakin on monitaitoisia ammattilaisia. Koulutuksen Ja työelämän yhteistyö- ja kehittämisprojektit. n Lisätietoja koulutusmessuista sekä nä^telyosastojen varaukset Lahden Messut Oy Koulutusmessut on suunnattu nuorille ja aikuisille, {kaikille bp^ kiinnostuneille. Lahden Messut Oy Projektipäällikkö Heli Mustakal Puhelin (03) 525 8218 I. -
PÖYTÄKIRJA Nro 2/2001 1(4) '-I 4 Aika: Paikka: Läsnä: Poissa: Sihteeri: 1 Kokouksen avaus 16.1.2001 15 kerroksen kokoushuone Kalevi Vanhala Lauri Ainasto Sakari Lepola Olli Peltola Kalevi Hölttä Ritva-Liisa Tuominen Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi 3 Kokousvirkailijat 3.1 3.2 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4 Asialistan hyväksyminen hyväksyi laaditun asialistan LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin 8.1.2000 pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 VVO -yhtymä Oy nimenmuutos Merkittiin tiedoksi, että VVO-Yhtymä on muuttanut nimensä VVO yhtymä Oyj. LIITE B 6.2 Ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. Muita ilmoitus-ja vahvistusasioita ei ollut. 7 Talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat 7.1 Uusi-kukka ohjelmaryhmän avustusanomus Päätettiin avustaa Uusi-kukka ry:tä 500 markalla. LIITE G 7.2 Tukipyyntö Maskun MS-keskuksen laajennushankkeeseen Jätettiin pöydälle. 7.3 Muut esille tulevat talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut,
PÖYTÄKIRJA Nro 2/2001 2(4) 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Edustajien nimeäminen alueellisiin metsäneuvostoihin Päätettiin nimetä Pohjois-Pohjanmaan alueellisen metsäneuvoston jäseneksi Harri Häkkinen. Päätettiin nimetä Kainuun alueellisen metsäneuvoston jäseneksi Martti Seppänen. LIITTEET D-E 8.2 Työympäristö- ja sosiaalijaoston pöytäkirja 27.10.2000 Merkittiin pöytäkirja tiedoksi. LIITE F 8.3 Muut esille tulevat edunvalvonta-asiat Muita esille tulevia edunvalvonta-asioita ei ollut. 9 Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Oppilasjäsenyys Päätettiin nimetä työryhmä jonka tehtävänä on valmistella oppilasjäsenyyteen liittyvä kokonaisuus. Työryhmän tehtävänä on valmistella oma liittymiskaavake oppilasjäsenille. Oma esite oppilasjäsenille, joka lähtee nuorten näkökulmasta, esitteen teossa käytetään ulkopuolista apua. Oppilasjäsenten huolto ja siihen liittyvät toimenpiteet. Työryhmään nimettiin vetäjäksi Petteri Raito jäseniksi Antero Väinölä ja Aila Raatikainen. 9.2 Jäsentilasto 31.-12.2000 Merkittiin tiedoksi 31.12.2000 jäsentilasto. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE G 9.3 Esitykset SAK:n edustajakokoukselle Päätettiin, että hallituksen jäseniltä tulevat esitykset SAK:n edusta jakokoukselle on oltava 7.2. mennessä liitossa. Esitykset SAK:Ile on oltava viimeistään 28.2. mennessä. LIITE H 9.4 Keskusvaalilautakuntien koulutus Vahvistettiin keskusvaalilautakuntien koulutuspaikat ja ohjelma.
PÖYTÄKIRJA Nro 2/2001 3(4) Lauantai 10.2.2001 Vaasan vaalipiiri Keski-Suomen vaalipiiri Pirkanmaan vaalipiiri Paikka Sokos Hotelli Alexandra Jyväskylä Kello 10.00- Luennoitsijana Lauri Ainasto, Antero Väinölä Lauantai 17.2.2001 Etelä-Savon vaalipiiri Kuopion vaalipiiri Pohjois-Karjalan vaalipiiri Paikka Hotelli Cumulus Mikkeli Kello 10.00- Luennoitsijana Antero Väinölä Sunnuntai 18.2.2001 Hämeen vaalipiiri Uudenmaan vaalipiiri Kymen vaalipiiri Paikka Kongressikeskus Pelimanni Lahti Kello 10.00- Luennoitsijana Kalevi Hölttä Lauantai 24.2.2001 Oulun vaalipiiri Lapin vaalipiiri Paikka Cumulus Kemi Kemi Kello 10.00- Luennoitsijana Antero Väinölä Sunnuntai 25.2.2001 Turun vaalipiiri Satakunnan vaalipiiri Paikka Cumulus Rauma Rauma Kello 10.00- Luennoitsijana Kalevi Hölttä Valtakunnallisten vaalilautakuntien koulutus on 7.2. klo 12.00 alkaen liiton keskustoimistolla. Keskusvaalilautakuntien koulutusaineisto käsitellään 22.1. työvaliokunnassa. 9.5 Kurssi koulutiedottamisesta Kurssia ei toteuteta. LUTTE l-j LIITE K 9.6 Muut esille tulevat järjestö- ja koulutusasiat Muita esille tulevia järjestö- ja koulutusasioita ei ollut, 10
PÖYTÄKIRJA Nro 2/2001 4(4) Tiedotusasiat Tiedotusasioita ei ollut. 11 Kansainväliset asiat 11.1 Kv-liittoihin ilmoitettava jäsenmäärät Merkittiin tiedoksi Kv-liittohin menevät jäsenmäärät. LIITE L Muita kansainvälisiä asioita ei ollut. 12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut, 13 Muut esitettävät asiat 13.1 Valtioneuvoston on asettanut toimikunnan laatimaan ehdotuksen Etelä-Suomen, Oulun läänin länsiosan ja Lounais-Lapin metsien suojelun tavoite-, rahoitus - ja toimintaohjelmaksi Merkittiin tiedoksi, että toimikunta on perustettu ja liiton varsinaise na edustajana on Lauri Ainasto ja varaedustajana Sakari Lepola. LIITE M 13.2 Ilmoitus Jämsän metsänhoitoyhdistyksen purkamisesta Merkittiin tiedoksi Jämsän metsänhoitoyhdistys on purettu. LIITE N 13.3 Muut kohdassa 13 käsiteltävät asiat 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 15 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään 22.1.2001 klo 8.30 Puheenjohtaja Kalevi Vanhala päätti kokouksen. Vakuudeks Kalevi Vahala Ritva-Liisa Tuominen
PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2001 1(3) Aika: Paikka: Läsnä: Poissa: Sihteeri 1 Kokouksen avaus 22.1.2001 15 kerroksen kokoushuone Kalevi Vanhala Lauri Ainasto Sakari Lepola Olli Peltola Kalevi Hölttä Ritva-Liisa Tuominen Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi 3 Kokousvirkailijat 3.1 3.2 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen k 4 Asialistan hyväksyminen hyväksyi laaditun asialistan lisäyksellä kohtaan 13.4. vuoden 2000 toimintakertomuksen aikataulu LIITE A ii-- 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin 16.1.2000 pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta, 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. 7 Talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat 7.1 Tukipyyntö Maskun MS-keskuksen laajennushankkeeseen Päätettiin lahjoittaa 1000 markkaa Maskun MS-keskuksen laajennukseen. LIITE B t 7.2 7.3 SAK: n taloussuosituksia 2001 Merkittiin tiedoksi SAK:n taloussuosituksia 2001. LIITE C Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut,
PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2001 2(3) 8 Edunvalvonta-asiat Edunvalvonta-asioita ei ollut. 9 Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Keskusvaalilautakuntien koulutusaineisto Todettiin, että tehdään keskusvaalilautakuntien koulutusta varten keskusvaalilautakuntien tehtävät omana kalvona. Todettiin koulutusaineisto käsitellyksi. Lauri Ainasto ja Antero Väinölä käy materiaalin vielä yhdessä läpi ja tuovat hallituksen kokoukselle hallituksen päätettäväksi tulevat asiat. LIITE D 9.2 10 Tiedotusasiat 10.1. Muut esille tulevat järjestö-ja koulutusasiat Muita esille tulevia järjestö- ja koulutusasioita ei ollut Särmä nro 2 sisältö Vahvistettiin Särmän nro 2 sisältö esitetyssä muodossa LIITE E Muita tiedotusasioita ei ollut. 11 Kansainväliset asiat Kansainvälisiä asioita ei ollut. 12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut. 13 Muut esitettävät asiat 13.1 Liiton edustajan nimeäminen Hyvinkään ammattioppilaitoksen neuvottelukuntaan nimesi varsinaiseksi edustajaksi Eero Kirjavan ja varaedustajaksi Jyrki Ala-partasen. LIITE F 13.2 Konenäkö mekaanisessa metsäteollisuudessa -seminaari 15.2.2001 Lappeenrannassa nimesi liiton edustajaksi seminaariin Jorma Härkösen. LIITE G
Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2001 3(3) 13.3 Lausuntopyyntö SAK:lta Liikkeessä tulevaisuuteen - asiakirjaan Todettiin, että kommentit /muutosehdotukset asiakirjaan on pyydetty liiton hallitukselta ja liittokokouksen ohjelmatyöryhmältä 9.2. mennessä Lauri Ainastolle. SAK:lle lähetettävä lausunto käsitellään 14.2.2001 pidettävässä hallituksen kokouksessa. Lausunto on oltava 28.2.2001 mennessä SAK:ssa. LIITE H 13.4 13.5 Vuoden 2000 toimintakertomuksen aikataulu Päätettiin, että vuoden 2000 toimintakertomus käsitellään 5.3 ensimmäisen kerran työvaliokunnassa ja sen jälkeen 13.3 ja 19.3.2001. Lauri Ainasto tekee listan vastuualueet /kirjoittaja ja aikataulun. Päätettiin, että esittely hallitukselle on 28.3.2001 olevassa kokouksessa ja lopullinen käsittely on 18.4.2001 kokouksessa. Muut kohdassa 13 käsiteltävät asiat Päätettiin, että työvaliokunnan kokous 19.2.2001 peruutetaan. Päätettiin, että työvaliokunnan kokous 13.2.2001 aloitetaan klo 8.00. 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevia asioita ei ollut. 15 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään 29.1.2001 klo 8.30 Puheenjohtaja Kale^Vanhala päätti kokouksen. / Vakuudeksi Kalevi Vanhala Ritva-Liisa Tuominen
1 SAK:n edustajakokous 2001 LUONNOS 55(55) Liikkeessä tulevaisuuteen 17.1.2001 Tietoverkkojen kehitys antaa meille mahdollisuuden nopeisiin ja koordinoituihin toimiin niin omassa maassa kuin maailmanlaajuisesti. Verkon merkitystä ei ole kuitenkaan syytä liioitella niin, että kuvitellaan kaiken kamppailun yhteiskunnallisesta vaikutusvallasta siirtyvän verkkoihin. Intemetin käyttö jakaantuu ay-liikkeessä epätasaisesti, todennäköisesti vielä pitkään. Siksi se ei voi muodostua demokratian yksinomaiseksi väyläksi. Toisaalta yhteisöllisyys edellyttää myös ihmisten suoraa, fyysistä kohtaamista. Tämän vahvistavat mm. ne kokemukset, joita on saatu verkossa toteutetusta ammattiyhdistyskoulutuksesta. Jäsen ei saa jäädä pelkäksi kohteeksi ay-liikkeen omassa verkossa. Verkon mahdollisuudet aktivoida osallistumista ovat olemassa, mutta osallistuvan demokratian lisääminen monipolvisessa jäijestöorganisaatiossa vaatii sen jatkuvaa huoltamista ja myös aikaa. SAK:n oma verkko antaa hyvän mahdollisuuden jäseneduista kertomiseen. Näitä voivat olla esim. neuvontapalvelut, vakuutukset, matkat, erilaiset taijoukset jne.). Muihin, kaupallisiin tarkoituksiin sitä tulee käyttää harkiten, selkeästi rajatulla tavalla ja yhteisesti hyväksyttyjen pelisääntöjen varassa. Ay-liikkeen verkkoympäristön tehtävänä on toimia: -mobilisoijana -nopean tiedon levittäjinä -toiminnan koordinoijina yli rajojen -kansainvälisinä ja kansallisina oppimisympäristöinä(mahdollisuus osallistua koulutukseen ajastaja paikasta riippumatta) -kehitystyön tukena ja kokemusten välittäjinä -kansainvälisenä ja kansallisena jäsenneuvonnan väylänä c Verkossa kehitetään erilaisia demokratiafoorumeita, kuten: jäsenkyselyt luottamusmieskyselyt jäsenpalautteiden vastaanotto keskustelufoorumit -kaimanottojen valmisteluun osallistuminen Käynnistetään kokeiluja verkossa tapahtuvan ammattiosastotoiminnan ("virtuaaliammattiosasto") kehittämiseksi. Verkossa voi tällöin toteuttaa esim. kokouksia, tiedotusta, koulutusta, jäsenkyselyjä ja keskusteluja sekä kampanjoita. t Alkavan edustajakokouskauden aikana huolehditaan siitä, että kaikilla luottamusmiehillä ja työsuojeluvaltuutetuilla on yhteys verkkoon ja sähköpostiosoite. Kaikille paikallisjäijestöille hankintaan tietokone, internetyhteys ja yhtenäiset sähköpostiosoitteet. Jokaiselle paikallisjärjestölle annetaan tietotekniikkakoulutus. Aluepalvelukeskukset kytketään videokonferenssiyhteyteen. 1
Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 4/20011 (4) Aika: Paikka Läsnä: Poissa: Sihteeri: 1 Kokouksen avaus 29.1.2000 15 kerroksen kokoushuone Kalevi Vanhala Lauri Ainasto Sakari Lepola Olli Peltola Kalevi Hölttä Ritva-Liisa Tuominen Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi 3 Kokousvirkailijat 3.1 3.2 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen c 4 Asialistan hyväksyminen hyväksyi laaditun asialistan lisäyksellä kohtaan 14.3 liiton edustajat Metsäalan lomakassan hoitokuntaan. LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin 22.1.2000 pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. c i 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. 7 Talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat 7.1 Keskusvaalilautakuntien kustannukset Päätettiin, että liitto korvaa keskusvaalilautakuntien jäsenten ansionmenetykset ja matkakustannukset sekä maksaa päivärahan lii ton matkustussäännön mukaan. LIITE B 7.2 Liittokokoussalkut Päätettiin, että hankitaan liittokokouksen teknisen työryhmän esityksen mukaisesti kotimaiset Honko Oy:n salkut liittokokoukseen osallistujille.
Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 4/20012 (4) 7.3 Avustusanomus metsäkoneenkäytön SM-, PM- ja EM kisojen järjestämiseen Päätettiin avustaa metsäkoneenkäytön SM-, PM- ja EM kisojen järjestämistä 9000 markalla. LIITE C 7.4 Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut. 8 Edunvalvonta-asiat Edunvalvonta-asioita ei ollut, 9 Järjestö- ja koulutusasiat Järjestö- ja koulutusasioita ei ollut. 10 Tiedotusasiat Tiedotusasioita ei ollut. 11 Kansainväliset asiat 11.1 Liiton edustajien nimeäminen NBTF:n vuosikokoukseen 26.- 27.4.2001 Tukholmassa Nimettiin liiton edustajiksi vuosikokoukseen Kalevi Vanhala ja Ulf Forsman. Viedään hallitukselle työvaliokunnan esityksenä. LIITE D 11.2 11.3 Liiton edustaja IFBWW järjestämään metsäsertifiointiseminaariin 19.-21.3.2001 Puolassa. Nimettiin liiton edustajaksi seminaariin Sakari Lepola. LIITE E Liiton edustajat IFBWW kongressiin 4.-6.9.2001 Päätettiin nimetä liiton edustajiksi IFBWW kongressiin 4.-6.9.2001 Kööpenhaminaan, liiton puheenjohtaja, sihteeri, valtuuston puheenjohtajat ja Ulf Forsman. Viedään hallitukselle työvaliokunnan esityksenä. LIITE F 11.4 Muut esille tulevat kansainväliset asiat Muita esille tulevia kansainvälisiä asioita ei ollut 12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut.
o Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 4/20013 (4) 13 Liittokokoukseen liittyvät asiat 13.1 Vaalijärjestyksen soveltaminen vahvisti vaalijärjestyksen soveltamista koskevan luonnoksen tekstin uudelleen muotoilun jälkeen. Viedään hallitukselle työvaliokunnan esityksenä. LIITE G 13.2 Liittokokouskutsu hyväksyi liittokokouskutsuluonnoksen. Viedään hallitukselle työvaliokunnan esityksenä. LIITE H 13.3 Todistus keskusvaalilautakunnille valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjojen vastaanottamisesta hyväksyi todistusluonnoksen keskusvaalilautakunnille valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjojen vastaanottamisesta tekstin uudelleen muotoilun jälkeen. LIITE I O 13.4 Ilmoitus valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjan I ehdokaslistan hylkäämisestä hyväksyi ilmoitusluonnoksen valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjan / ehdokaslistan hylkäämisestä tekstin uudelleen muotoilun jälkeen. LIITE J o 13.5 Pöytäkirja keskusvaalilautakuntien valitsijayhdistyksen perustamiskirjojen vastaanottotilaisuudesta hyväksyi pöytäkirjaluonnoksen keskusvaalilautakuntien valitsijayhdistyksen perustamiskirjojen vastaanottotilaisuudesta tekstin uudelleen muotoilun jälkeen. LIITE K Uudelleen muotoillut asiakirjat pöytäkirjan liitteinä. 14 Muut esitettävät asiat 14.1 Pohjoismainen kesäkoulu 7.-15.6.2001 Kiljavan Opistolla Päätettiin, ettei liitto lähetä osallistujia ko kesäkouluun. Merkittiin kirje tulleeksi eikä se aiheuta muita toimenpiteitä. LIITE L 14.2 Liiton edustajan nimeäminen Pohjois-Karjalan metsäneuvoston jäseneksi Jätettiin pöydälle. 14.3. Liiton edustajat Metsäalan lomakassan hoitokuntaan.
Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 4/20014 (4) Päätettiin, että liiton edustajiksi Metsäalan lomakassan hoitokuntaan vuodeksi 2001 nimetään Lauri Ainasto, Sakari Lepola ja Olli Peltola. LIITE M 14.4 Muut kohdassa 14 käsiteltävät asiat Muita kohdassa 14 käsiteltäviä asioita ei ollut 15 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 16 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään 6.2. 2001 klo 8.30. Puheenjohtaja Kalevi Vanhala päätti kokouksen. Vakuudeksi vi Vanhala Ritva-Liisa Tuominen (I o
Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 5 /2001 1(3) Aika: Paikka Läsnä: Poissa: Sihteeri: 5.2.2001 15 kerroksen kokoushuone Kalevi Vanhala Lauri Ainasto Sakari Lepola Olli Peltola Kalevi Hölttä Ritva-Liisa Tuominen 1 Kokouksen avaus Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3 Kokousvirkailijat 3.1 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala 3.2 Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4 Asialistan hyväksyminen hyväksyi laaditun asialistan lisäyksellä kohtaan 10.1 lehtietulistan muutos. LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin 29.1.2000 pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. 7 Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Eero Kirjavan tutustumismatka Brysseliin/EU-parlamenttiin 3.-5.3.2001 hyväksyi Eero Kirjavan tutustumismatkan Brysseliin Todettiin, matka on matkustusohjesäännön mukainen työmatka ja liitto maksaa omakustannushinnan. LIITE B 7.2 Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut.
Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 5 /2001 2(3) 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Oikeusapuhakemukset 1995 Veljekset Kuusisto/Heikki Virtanen (siirto muistio 645) Metalliliittoon tutkittavaksi lähetetty asia on palautettu valtuuksin liittomme hoidettavaksi. Kysymyksessä on riitautettu palkkasaatava, johon sovelletaan mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimusta. Jaosto päätti esittää, että tapaukselle myönnetään oikeusapu ja että juttu siirretään Lakiasiantoimisto Kasanen & Vuorinen Oy;n hoidettavaksi. Päätettiin esityksen mukaisesti myöntää oikeusapu. 1994 Opiax/Jouko Antero Vartiainen Kysymyksessä on työsuhteen irtisanominen. Työnantajan mukaan irtisanominen on tapahtunut vedoten taloudellisiin ja tuotannollisiin syihin. Työntekijäpuolen näkemys on, että irtisanominen on tapahtunut selkeästi sairaudesta johtuvasti. Jaoston päätti esittää, että jutulle ei myönnetä oikeusapua. Päätettiin esityksen mukaisesti, ettei oikeusapua myönnetä. LIITE C 8.2 Muut esille tulevat edunvalvonta-asiat Muita esille tulevia edunvalvonta-asioita ei ollut. 9 Järjestö-ja koulutusasiat A m Järjestö- ja koulutusasioita ei ollut. 10 Tiedotusasiat 10.1 Lehtietulistan muutos. Turun Päivälehti ja Demari yhdistyivät 1.2.2001 uudeksi lehdeksi, jonka nimi on Uutispäivä Demari. Päätettiin, että lehtietulehtien luettelosta poistetaan Turun Päivälehti ja Demari ja niiden tilalle tulee Uutispäivä Demari. Viedään tiedoksi hallitukselle. Muita tiedotusasioita ei ollut. 11 Kansainväliset asiat Kansainvälisiä asioita ei ollut.
PÖYTÄKIRJA Nro 5 /2001 3(3) 12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut. 13 Muut esitettävät asiat 13.1 Liiton edustajan nimeäminen Pohjois-Karjalan metsäneuvosten jäseneksi Nimettiin liiton edustajaksi Pohjois-Karjalan metsäneuvostoon Kale vi Tallus. LIITE D 13.2 Liiton edustajan nimeäminen Pohjois-Savon metsäneuvosten jäseneksi Nimettiin liiton edustajaksi Pohjois-Savon metsäneuvostoon Johannes Remsu. LIITE E 13.3 Liiton edustajat Huumeeton työpaikka -seminaariin 20.3.2001 Päätettiin, että seminaariin osallistuvat keskustoimistolta Pirkko Heikura, Kalevi Hölttä ja Petteri Raito. Päätettiin, että Pirkko Heikura hankkii neljää osallistujaa seminaariin Uudenmaan alueelta. Päätettiin, että kentän edustajille maksetaan matkat, päivärahat ja korvaus palkan menetyksestä. LIITE F 13.4 Muut kohdassa 13 käsiteltävät asiat Muita kohdassa 13 käsiteltäviä asioita ei ollut. 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 15 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään 13.2. 2001 klo 8.00. Puheenjohtaja Kalevi Vanhala päätti kokouksen. Vakuudeksi: h Ritva-Liisa Tuominen
PÖYTÄKIRJA Nro 6 /2001 1(5) Aika: Paikka Läsnä: Poissa: Sihteeri: 13.2.2001 15 kerroksen kokoushuone Kalevi Vanhala Lauri Ainasto Kalevi Hölttä Olli Peltola Sakari Lepola Ritva-Liisa Tuominen 1 Kokouksen avaus Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3 Kokousvirkailijat 3.1 3.2 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4 Asialistan hyväksyminen hyväksyi laaditun asialistan lisäyksellä kohtaan 13.6. aloite SAK:n edustajakokoukselle ja 13.7. metsäsektorin yhteinen kannanotto. LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin 5.2.2001 pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Merkittiin tiedoksi Reijo Lehtisen ja Sakari Lepolan lehdistötiedotteet. Tiedotteet koskevat Lapin metsien käyttöä LIITE B Muita ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. 7 Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Nuorten Ay Lehden tilaaminen alle 25 vuotiaille liiton jäsenille vuodeksi 2001 Päätettiin, että SAK:n Nuorten Ay-lehti tilataan alle 25 vuotiaille liiton jäsenille. LIITE C
PÖYTÄKIRJA Nro 6 /2001 2(5) 7.2 Opinto-ja jutuntekomatka Brysseliin 2.-4.4.2001 Päätettiin, että Annakati Mattila osallistuu SAK:n, STTK:n ja AKA- VAN liittojen tiedottajien yhteiselle opinto- ja jutuntekomatkalle Brysseliin. LIITE D 7.3 Työttömien Valtakunnallisen Yhteistoimintajärjestön anomus Päätettiin lahjoittaa 1000 markkaa Työttömien Valtakunnallisen Yhteistoimintajärjestön vuosikokousjärjestelyjen menoihin. LIITE E 7.4 Kannet liiton ansiomerkkiin Päätettiin, että liiton ansiomerkkiin hankitaan kannet. Kannet han kitaan esim. KSR:stä. 7.5 Työsuojelutoimikunnan pöytäkirja 14.12.2000 Päätettiin, että varatyösuojelupäällikkö on Olli Peltola 13.2.2001 alkaen. Päätettiin, että työsuojelutoimikunta valmistelee luonnoksen tasaarvosuunnitelmaksi. Työsuojelutoimikunta selvittää työterveyshuollosta mitkä ovat kustannukset, Työterveyslaitoksen Terve organisaation - kyselyn tekemisestä. Asiaan palataan selvityksen jälkeen. Merkittiin pöytäkirja tiedoksi. LIITE F 7.6 Ay- toimihenkilöiden työehtosopimusta koskeva neuvottelutulos 7.6.1 toimistotyöntekijät hyväksyi palkat 1.2.2001-28.2.2002 ja 1.3.-2002-31.1.2003 hyväksyi sopimuksen mukaisen luottamusmieskorvauksen joka koskee myös työsuojeluvaltuutettua. Muut sopimukseen liittyvät asiat neuvotellaan mahdollisimman pian 7.6.2 toimitsijat hyväksyi toimitsijoiden palkat 1.2.2001-28.2.2002 ja 1.3.-2002-31.1.2003. hyväksyi sopimuksen mukaisen luottamusmieskorvauksen joka koskee myös työsuojeluvaltuutettua. Viedään työvaliokunnan esityksenä hallitukselle. esittää hallitukselle, että hallitus myöntäisi työvaliokunnalle oikeuden päättää muista sopimuksen soveltamiseen liittyvistä asioista. LIITE G 7.7 Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut.
Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 6 /2001 3(5) 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Edunvalvontaosaston pöytäkirja 5.2.2001 ja siihen liittyvät asiat Päätettiin, että liittokokousaloitteita ei viedä jaostojen käsittelyyn Liittokokousaloitteet käsittelee työvaliokunta ja hallitus. 8.2 Erimielisyysmuistiot/Oikeusapuhakemus 646 Kalusteprojektit/Jani Myllymaa Jani Myllymaan lomautuskysymyksessä ei vähentämisjärjestyksen perusteella ole mitään tehtävissä. Erimielisyyden selvittely on päättynyt. Merkittiin tiedoksi. 648 Karelia Parketti, Tuupovaara, Kuopio/pääluottamusmiehet Erimielisyys on syntynyt siitä, milloin työntekijän on palattava töihin yövuoroviikoila sairasloman loputtua. Työnantaja on esittänyt, että töihin olisi tultava klo 24.00 kesken työvuoron. Erimielisyys on ilmeinen, jos tulee tilanne, ettei työnantaja maksa ko. vuoron loppuun sairasajan palkkaa. Tässä tapauksessa asiasta on käytävä normaalit erimielisyysneuvottelut. Oikeusapupäätös käsitellään uudelleen, jos neuvotteluissa ei päästä sopimukseen. 1971 Hoitajan palkka jutusta Linden Tiina / Antiikkiliike Fasaani Ky Oikeusjutussa 1971 Tiina Linden / Antiikkiliike Fasaani Ky on lakimies Tuija Kelloniemi-Häärä neuvotellut sopimuksen suullisessa valmisteluistunnossa. Sopimuksen mukaan työnantaja maksaa Tiina Lindenille maksamatta jääneitä yleiskorotuksia ja työajanlyhennyskorvauksia yhteensä 19 500 markkaa. Sovinto vahvistettiin oikeudessa. Vastaajapuoli vaati Tiina Lindenin osallistumisen kahteen istuntoon Lindenillä on pieni lapsi, jonka hoidon perhe ratkaisi edellä mainittujen kahden päivän ajaksi siten, että isä jäi kotiin hoitamaan lasta. Tästä aiheutui miehelle palkanmenetys kahdelta päivältä. Palkanmenetyksestä Tiina Linden osoitti laskun liitolle. päätti, ettei lapsen hoitajalle makseta palkkiota. Päätettiin, että edunvalvontaosasto selvittää, jos Tiina Lindenillä olisi oikeus todistajan palkkioon, sen liitto maksaa hänelle. LIITE H 8.3 Haaste Työtuomioistuimeen, Kuopion Fanerityöläisten ammattiosasto 114, Sasmox Oy, työrauhavelvoitteen rikkominen Merkittiin tiedoksi, että 6.2 jätetty kanne liittoa vastaan on vedetty pois virheellisyyden vuoksi. Jutun pääkäsittely on 13.2.2001. tettiin myöntää oikeusapu. LIITE I