LÄHETTÄJÄKSI VAI LÄHTIJÄKSI

LÄHETTÄJÄKSI VAI LÄHTIJÄKSI Suomen Lähetysseuran esikoulutusharjoittelun vaikutus omaan lähetystyösuhteeseen Kirsi Neuvonen Eve Rämö Opinnäytetyö, syksy 2006 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi (AMK) + kirkon nuorisotyönohjaajan virkakelpoisuus

TIIVISTELMÄ Kirsi Neuvonen & Eve Rämö. Lähettäjäksi vai lähtijäksi Suomen Lähetysseuran esikoulutusharjoittelun vaikutus omaan lähetystyösuhteeseen. Helsinki, syksy 2006, 69s., 3 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö, Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK) + kirkon nuorisotyöntekijän virkakelpoisuus. Tutkimuksen tehtävänä oli arvioida Suomen Lähetysseuran (SLS) lähetystyön esikoulutusharjoittelun koettua vaikutusta omaan lähetystyösuhteeseen ja lähetysnäkyyn. Tarkoituksena oli myös saada aikaan aineistoa, jonka avulla voidaan arvioida Suomen Lähetysseuran työalueharjoittelulle asettamia tavoitteita. Tutkimusaineisto kerättiin vuonna 2006 haastattelemalla esikoulutusharjoittelun lähivuosina suorittaneita. Koettua vaikuttavuutta selvitettiin teemahaastattelujen avulla. Haastattelut suoritettiin sekä haastattelemalla henkilökohtaisesti että sähköisesti. Haastateltavia oli yhteensä seitsemän. Tutkimusmenetelmältään tämä on kvalitatiivinen tutkimus, jonka sisältöä analysoitiin aineistolähtöisesti. Tutkimuksen tulosten mukaan esikoulutusharjoittelulla on vaikutusta harjoittelun käyneiden ajatusmaailman muotoutumiseen. Vaikuttavuus esiintyy muun muassa tietouden lisääntymisenä ja lähetystyöntekijöiden työn parempana ymmärtämisenä. Esikoulutusharjoittelu myös aktivoi kiinnostusta lähetystyötä kohtaan ja se lisää merkittävästi harjoittelun käyneiden lähetyskutsumuksen pohdintaa. Suomen Lähetysseuran esikoulutusharjoittelulle asettamat tavoitteet toteutuivat ainakin osittain. Harjoittelun käyneistä osa oli sitä mieltä, että heidän oma paikkansa lähetystyössä oli selkeytynyt harjoittelun myötä, osa toivoi sen selkenevän vielä lisää ajan myötä. Kaikki olivat silti tyytyväisiä päätökseensä lähteä esikoulutusharjoitteluun. Kokoavasti voidaan todeta, että esikoulutusharjoittelulla on selvästi vaikutusta harjoittelun käyneiden ajatusmaailmaan, mutta sitoutuminen näkyvään lähetystyön tukemiseen on heidän keskuudessaan suhteellisen vähäistä. Esikoulutus ja harjoittelu itsessään on koettu myönteisenä kokemuksena. Suoritetun tutkimuksen avulla on mahdollista hahmotella Suomen Lähetysseuran esikoulutusharjoittelun vaikuttavuutta. Tuloksista johtopäätöksiä tehtäessä on silti muistettava, että vaikuttavuuden mittaaminen ainoastaan esikoulutuksen työalueharjoittelun kokemusten perusteella antaa aiheeseen vain suuntaa antavia näkökulmia. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää Suomen Lähetysseuran lähetystyön esikoulutuksen ja sen työalueharjoittelun kehittämistyössä. Asiasanat: työharjoittelu, lähetystyö, kvalitatiivinen tutkimus, sisällönanalyysi

ABSTRACT Kirsi Neuvonen & Eve Rämö. The influence of the practical training of The Finnish Evangelical Lutheran Mission on the attitude towards Mission work: Home or abroad? Helsinki, Autumn 2006, 69p., 3 appendices. Diaconia University of Applied Sciences, Helsinki Unit, Degree Programme in Social Services, Option in Christian Youth Work. The aim of this research was to evaluate the effect of the practical training period on the thoughts towards the missionary work among the youth doing their practice abroad, supported by The Finnish Evangelical Lutheran Mission (FELM). The intention was to estimate their aims of this practical training period and find out if they were met. The material was collected during 2006 by interviewing trainees having already accomplished the practical training abroad. The interviews were conducted using the theme interviewing method. The seven respondents could answer the questions personally or by e-mail. The method of this research was qualitative and the material was analyzed by using content analysis. The results of this study revealed that the practical training had an effect on the thoughts of the missionary work and on the picture of the world of the trainees. This influence was seen for example in the respondents becoming more aware of matters concerning the developing countries and understanding better the missionary work. The practical training through FELM also activated the interest in missionary work in general. The aims The Finnish Evangelical Lutheran Mission had set on the practical training were partly met. Some of the interviewees said it clarified their place in the missionary field, some said their attitudes had not changed during the practice period. Every one of them was pleased with their decision to spend the practical training period abroad. In conclusion, the practical training seems to have an effect on the thoughts and attitudes of the trainees but their commitment to support the missionary work in their home country seems relatively minor. The practical training and the premission work course that precedes it are both seen as positive experiences. The effect of the practical training of FELM can be examined by the help of this research. The results of this research can be used to improve the premissionary work course and the related practical training. Key words: practical training, missionary work, qualitative research, content analysis, The Finnish Evangelical Lutheran Mission

SISÄLLYS 1 JOHDANTO...5 2 LÄHETYSTYÖ...7 2.1 Lähetystyön perusteet...7 2.2 Mitä lähetystyö on?...8 2.3 Lähetystä kautta aikojen...9 2.4 Diakonia ja evankelioiminen...9 2.5 Lähetystyö, uskontojen kohtaaminen ja dialogi...10 3 SUOMEN LÄHETYSSEURA...14 3.1 Historia lyhyesti...15 3.2 Toiminta kotimaassa...15 3.3 Toiminta ulkomailla...16 4 SUOMEN LÄHETYSSEURAN LÄHETYSTYÖN ESIKOULUTUS JA ESIKOULUTUSHARJOITTELU...18 4.1 Suomen Lähetysseuran lähetystyön esikoulutus...18 4.2 Esikoulutusharjoittelu...20 5 AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET...22 6 TUTKIMUS JA SEN TOTEUTTAMINEN...25 6.1 Tutkimustehtävä...25 6.2 Esikoulutusharjoittelun vaikuttavuuden arviointi...26 6.3 Viivästetty arviointi...28 6.4 Tutkimusmenetelmät ja tutkimuksen toteutus...29 6.5 Aineistolähtöinen sisällönanalyysi...32 6.6 Luotettavuuden ja eettisyyden arviointi...35 7 TULOKSET...37 8 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA...56 9 OMA OPINNÄYTETYÖPROSESSI...59 LÄHTEET...62 LIITE 1: Tutkimuslupa Suomen Lähetysseuran arkistoon...66 LIITE 2: Teemahaastattelurunko...67 LIITE 3: Yhteistyösopimus...69

1 JOHDANTO Lähetystyö on kristinuskon yksi ydinasioista ja jokaisen kristityn tehtävä. Tämän tehtävän toteuttajiksi ja sanoman julistajiksi tarvitsemme vahvan lähetysnäyn omaavia kristittyjä. Oman paikan etsiminen lähetystyössä vaatii paljon mietintää ja itsetuntemusta. Mikä on lähetysnäkyni? Onko minusta lähettäjäksi tai lähtijäksi? Suomen Lähetysseuran lähetystyön esikoulutuskurssi ja sen työalueharjoittelu tarjoavat nuorille aikuisille, tulevaisuuden lähetystyön vastuunkantajille, mahdollisuuden perehtyä lähetystyöhön ja pohtia omaa lähetystehtäväänsä. Esikoulutusharjoittelun keskeisenä tavoitteena on pohtia olisiko minusta lähtijäksi. Kuinka harjoittelu vaikuttaa tämän kysymyksen pohtimiseen? Mitä ovat ne konkreettiset tapahtumat ja tuntemukset joiden perusteella harjoittelija kokee oman paikkansa lähetystyössä? Lähetystyöllä on pitkät ja monivaiheiset juuret koko maailmassa. Tähän historian kehityskulkuun on osallisena jokainen kristitty. Monikulttuuristuvassa Suomessa kohtaamme yhä useammin vieraan kulttuurin tai uskonnon edustajia, tapoja ja kulttuuria. Tutkimuksemme mukaan SLS:n esikoulutuskurssi ja työalueharjoittelu auttavat niiden kohtaamisessa ja kulttuurisensitiivisyyden kehittymisessä. Harjoittelu auttaa myös hahmottamaan omaa kulttuuria ja taustaa. Kun tuntee oman kulttuurinsa, on helpompi kohdata uusia. Tutkimuksemme aihe juontaa juurensa omaan lähetystyön esikoulutuskurssiimme ja työalueharjoitteluumme. Jo kurssi sai meidät pohtimaan lähetystyötä ja omaa lähetystehtäväämme, mutta asia konkretisoitui vasta harjoittelun myötä. Lähettien ja lähetystyön arki paljasti millainen ihminen on lähetystyöntekijä ja mitä on lähetystyö. Kokemus antoi aivan uuden merkityksen ja tehtävän kristittynä olemiselle, se avasi oven lähetystyön maailmaan.

6 Tämä tutkimus pyrkii kuvailemaan ja selvittämään niitä kokemuksia, joita esikoulutusharjoittelu on jättänyt lähetystyön esikoulutusharjoittelijoiden mieliin. Näiden kokemusten pohjalta haastateltavat myös hahmottivat omaa rooliaan lähettäjänä tai lähtijänä. Niiden pohjalta on mahdollisuus kehittää esikoulutusharjoittelua vieläkin paremmaksi.

7 2 LÄHETYSTYÖ 2.1 Lähetystyön perusteet Luterilaiset kirkot määrittelevät lähetystyön kolmiyhteisen Jumalan pelastavaksi toiminnaksi maailmassa ja seurakunnan osallistumiseksi tähän Jumalan toimintaan. Lähetystyö on kirkon tehtävä, joka perustuu Jeesuksen antamaan lähetyskäskyyn: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. (Matteus 28:19 20.) Lähetystyön päämäärä ilmaistaan kaikissa evankeliumeissa ja Uuden Testamentin kirjeissä yhdensuuntaisesti. Evankeliumi, todistus Kristuksesta, on vietävä kaikkien kansojen keskuuteen. Lähetys liittyy erottamattomasti kirkon olemukseen, se on pohjimmiltaan Kristuksen tunnetuksi tekemistä kaikkialla maailmassa. (Ahonen 2000, 291 293.) Kirkon lähetystehtävän kehykset asettaa kristillisen uskon mukaisesti Jumalan valtakunta. Lähetyksen varsinaisena tavoitteena ei ole kirkko, vaan Jumalan valtakunnan ilmentyminen. Tässä tehtävässä kirkko on Jumalan toiminnan välineenä. (Ahonen 2000, 26.) Raamatullisen uskon mukaan niin kuin Isä lähettää, niin myös Poika ja Pyhä Henki lähettävät. Jumalan lähetys kattaa sen vuoksi koko luomakunnan ja kaiken, mitä maailman historiassa tapahtuu. (Rissanen 2005, 13.) Lähetys on olennainen osa kirkon identiteettiä (Ahonen 2000, 21).

8 2.2 Mitä lähetystyö on? Lähetystyöhön kuuluvat sanallinen todistus eli evankelioiminen, palvelu eli diakonia, inhimillisen kehityksen edistäminen, oikeudenmukaisuuden puolustaminen sekä aineellisten ja henkilöresurssien jakaminen toisten kirkkojen ja kaikkien ihmisten kanssa (Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2006). Työ tapahtuu sekä kirkon ja seurakunnan omassa toimintaympäristössä että maailmanlaajuisesti toisten kirkkojen kanssa (Kirkon lähetystyön keskus 2006). Seurakunnan lähetystyön mallijohtosääntö vuodelta 1994 määrittelee lähetystyön. Lähetystyön tehtävänä on osallistua kolmiyhteisen Jumalan pelastavaan toimintaan koko maailmassa tavoitteena maailmanlaajuisen kristillisen kirkon kasvaminen. Se tapahtuu sanallisen todistuksen, palvelun ja keskinäisen yhteyden avulla. Lähetystyön painopiste on siellä, missä ei ole kristillistä kirkkoa tai missä kristityt ovat vähemmistönä, siellä missä tarve on suurin. (Kirkon lähetystyön keskus 2006.) Lähetystyöntekijä on seurakunnan kirkollisen järjestön lähetystyöhön lähettämä henkilö. Lähetystyöntekijöinä toimii muun muassa pappeja, diakonia- ja nuorisotyöntekijöitä, terveydenhuollon henkilöstöä, opettajia sekä tekniikan ja maanviljelyksen asiantuntijoita. Lähetystyöntekijöiden kanssa tehdään yleensä määräaikaiset sopimukset. Sopimuksen päätyttyä työntekijät palaavat yleensä takaisin kotimaahan. (Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2006.) Ulkomaista lähetystyötä ja kansainvälistä diakoniaa seurakunnat tekevät yhdessä kirkon lähetysjärjestöjen ja Kirkon Ulkomaanavun kanssa. Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetystyön ja kansainvälisen diakonian kanavia ovat muun muassa Evankelisluterilainen Lähetysyhdistys Kylväjä, Kirkon Ulkomaanapu, Sanansaattajat, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, Suomen Lähetysseura, Suomen Pipliaseura ja Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland. (Kirkon lähetystyön keskus 2006.)

9 2.3 Lähetystä kautta aikojen Kirkon historiassa on ollut useita merkittäviä missionaarisia kausia, jolloin kristinusko on voimakkaasti levinnyt uusille alueille. Kristinusko lähti liikkeelle ensimmäisen vuosituhannen alussa Lähi-idästä leviten vähitellen kaikkialle pohjoiselle pallonpuoliskolle. Samalla se vaikutti keskeisesti näiden maiden länsimaisen kulttuurin muodostumiseen ja kehitykseen. Varhaisten vuosisatojen ja keskiajan lähetysliikkeen jälkeen maailmanlähetys jatkui 1500 luvulla suurilla ristiretkillä alkaneessa uuden ajan lähetysliikkeessä, jolloin kristinuskoa levitettiin Euroopasta katsoen pohjoisesta ja lännestä etelään ja itään. Vasta uuden ajan lähetys vakiinnutti kristinuskon aseman maailmanlaajuisesti. Sen tuloksena syntyi Afrikkaan, Aasiaan ja Tyynen meren alueelle suuri määrä kirkkoja. (Ahonen 2000, 12 15.) Suomen luterilaisen kirkon lähetystyö alkoi 1860-luvulla, jolloin Martti Rautanen työtovereineen lähti Ambomaalle, nykyiseen Namibiaan, lähetyssaarnaajaksi (Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2006). 2.4 Diakonia ja evankelioiminen Luterilaisen lähetystyön ja kansainvälisen palvelun perinteessä on korostettu puhutun todistuksen rinnalla palvelussa tapahtuvaa todistusta. Evankeliumin julistaminen muodostaa yhdessä diakonian ja keskinäisen yhteyden rakentamisen kanssa kristillisen todistuksen perustan. (Pörsti 2001, 26.) Maailmanlähetyksessä on aina pidetty tärkeänä ihmisen laaja-alaista auttamista monenlaisen avun, kuten katastrofiavun, sairaanhoidon, nälkäisten ruokkimisen ja koulutuksen muodossa. Tähän lähetyksen diakoniseen tehtävään on mielletty entistä selvemmin myös yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden edistäminen. (Ahonen 2000, 26.) Jo Raamatun kirjoissa todetaan seurakunnan kantaneen vastuuta heikoista ja köyhimmistä. Sana ja teot, julistus ja palvelu olivat yhteenkuuluvia, diakonia on kuulunut alusta alkaen olennaisena osana kristilliseen

10 lähetystyöhön (Ahonen 2000, 254). Vertaus Laupiaasta samarialaisesta osoittaa että kristillisen palvelun perimmäinen motiivi on rakkaus. Diakonian tekee kristilliseksi sen Kristus-keskeisyys (Ahonen 2000, 261). Ihmisen hätä sai Kristuksen toimimaan, tämän vuoksi kärsimys velvoittaa myös kirkkoa toimimaan kärsimyksen poistamiseksi (Rissanen 2005, 31 33). Vaikka diakonia onkin aina ollut muodossa tai toisessa osana lähetystä, se nähtiin aiemmin enemmän lähetystyön seurauksena kuin itse lähetyksenä (Ahonen 2000, 258). Pyhyys kirkkoa kuvaavana sanana korostaa sen profeetallista vastuuta: kirkko ei voi vaieta silloin, kun ihmisoikeuksia loukataan tai muuten painetaan alas. Diakonia ei keskity vain sosiaalisten ongelmien seurauksien korjaamiseen, vaan itse ongelmien syihin. Tällä toiminnalla kirkko pyrkii kiinnittämään huomion niihin syihin, joista yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus ja rakenteellinen köyhyys johtuvat. (Ahonen 2000, 259.) Evankelioimisessa olennaisinta on Kristus-todistus, jossa toiselle ihmiselle pyritään kertomaan, mistä evankeliumissa todella on kysymys (Ahonen 2000, 272). Todistuksen lähtökohta on Isässä, joka todistaa Pojasta Pyhän Hengen kautta. Apostolinen todistustehtävä jatkuu kirkossa ja seurakunnan jäsenten elämässä. Todistaminen nousee omasta kokemuksesta ja vakuuttuneisuudesta. Todistus ilmaisee ytimekkäästi ja selkeästi totuutta, sen keskeisimpiä ja olennaisimpia asioita. (Ahonen 2000, 272 273.) Lähetystyöntekijä ei tuo Jumalaa ihmisille, vaan hänen tehtävänään on välittää evankeliumin sanomaa (Rissanen 2005, 147). Kirkko on lähetetty todistamaan Jumalan rakkaudesta julistuksen, palvelun ja dialogin keinoin (Rissanen 2005, 116). 2.5 Lähetystyö, uskontojen kohtaaminen ja dialogi Uskontojen välinen dialogi kuuluu olennaisena osana kirkon lähetystehtävään. Uskonnollista vuoropuhelua ei pidetä enää vain mahdollisesti kirkon lähetysteh-

11 tävään kuuluvana asiana, vaan sen välttämättömänä osana. (Rissanen 2005, 148.) Aito kristillinen julistus on alusta alkaen pyrkinyt vetoamaan vain kuulijan omaantuntoon, jotta tämä pystyisi itse arvioimaan mikä on totuus. Tästä huolimatta lähetyshistorian kuluessa on esiintynyt surullisia jaksoja, jolloin kansoja on pyritty väkisin käännyttämään kristinuskoon. Tällöin kristinuskoa on käytetty valtapolitiikan välineenä tehden vääryyttä uskon sisimmille elämäntunnoille. Maailmanlähetys on mittasuhteiltaan niin laaja liike, että sen piiristä löytyy esimerkkejä laidasta laitaan. Maailmanlähetyksen sisällä kulkee kuitenkin pitkäaikainen ja johdonmukainen linja, jossa uskon olemuksesta käsin on syvästi kunnioitettu ihmisen vapautta päättää itse omista asioistaan. (Ahonen 2000, 202.) Kirkot joutuvat miettimään, mihin kulttuurien väliset jännitteet johtavat kirkkojen piirissä. Länsimaisen kristillisyyden mallit on usein koettu vieraiksi eri puolilla maailmaa. (Ahonen 2000, 19.) Evankeliumia julistettaessa vähintään kolme kulttuuria kohtaa lähetystyössä toisensa: apostolinen, lähetystyöntekijän oma ja paikallinen kulttuuri. Teologian ja kontekstualisoinnin tehtävä on osaltaan riisua evankeliumin sanoma ylimääräisestä kulttuurisesta asusta ja pukea se uuteen kulttuuriseen asuun. (Ahonen 2000, 194.) Kulttuurilla tarkoitetaan sitä arvojen, asenteiden, käyttäytymisen ja symbolien järjestelmää, jonka avulla ihminen jäsentää itsensä yhteisöön ja maailmaan. Kulttuurista käyttäytymistä selittää paljolti se, että merkittävä osa siitä on alitajuista arvojen sisäistämistä, jota ihmisen on vaikea itsensä tiedostaa ja eritellä. Tämän arvojärjestelmän pohjalta ihminen reagoi elämän eri tilanteisiin. (Ahonen 2000, 184.) Usko pukeutuu aina johonkin kulttuuriin ja kieleen ja se on luonteeltaan aikaan ja paikkaan sitoutunutta. Kristillisellä uskolla on kuitenkin kaikille alueille yhteinen historiallinen perusta. Evankeliumi on sama kaikille, mutta se lähestyy ihmistä tämän oman kulttuurisen ymmärtämyksen kautta. (Ahonen 2000, 173.) Itsestä ja omasta kulttuurista tyhjentyminen on edellytys sille, että lähetystyöntekijä voi kuunnella toisen kulttuurin ihmisiä, eläytyä heidän tilanteeseensa ja

12 tulla yhdeksi heidän joukossaan. Ihmisiin ja toiseen kulttuuriin samaistuminen ei kuitenkaan merkitse omasta identiteetistä luopumista. (Ahonen 2000, 193.) Vuosisatojen vihanpidon ja ennakkoluulojen jälkeen uskontojenvälisellä dialogilla on monia esteitä edessään (Ahonen 2000, 211). Uskontojen välistä dialogia voidaan käydä yhteiskunnallisena, kulttuurisena ja teologisena (Ahonen 2000, 213 217). Dialogissa tulisi tunnustaa muiden uskontojen pysyvyys ja se, että ne vaikuttavat ympäri maailman kristinuskon rinnalla. Toisia uskontoja ei siis pidä aliarvioida. Dialogissa on kysymys vakaumusten ilmaisemisesta toiselle osapuolelle, joten kummankin osapuolen sitoutuneisuus omaan uskontoonsa on välttämätöntä. Se edellyttää myös nöyryyttä. Usko etenee inhimillisen heikkouden keskellä, siksi kristityllä on varaa katua, tarkistaa omia mielipiteitään ja kuunnella muita. Ei-kristittyjä uskontoja ei tulisi myöskään pilkkoa hyviin ja huonoihin elementteihin, vaan ne tulisi nähdä kokonaisuuksina. (Ahonen 2000, 212.) Julistus sisältää aina muodossa tai toisessa arvioitavaksi tarkoitetun viestin (Ahonen 2000, 211). Vaikka monilla uskonnollisilla konflikteilla on usein enemmän etninen, kulttuurinen ja kielellinen tausta kuin uskonnollinen, ovat uskonnolliset maailmankatsomukset kuitenkin osa tätä yhtälöä. Yhteiskunnallisessa dialogissa on tärkeää oikean tiedon saaminen, kärsivällinen luottamuksellisen ilmapiirin synnyttäminen ja väärinkäsitysten välttäminen. (Ahonen 2000, 213.) Yhteisistä kulttuurisista tekijöistä johtuen toisen uskonnon kulttuurinen ilmapiiri ja aines ei välttämättä tunnu vieraalta. Näin eri uskontojen edustajien välille voi yhteisistä kulttuurisista kokemuksista muodostua luottamuksellinen ilmapiiri. Se edellyttää kuitenkin kulttuuristen tekijöiden analysointia eri uskontojen piirissä ja sellaista avointa dialogia, jossa voidaan arvioida, miten kulttuuriset ja ideologiset tekijät ovat muovanneet kunkin uskonnon ilmiasua. (Ahonen 2000, 216.) Teologinen dialogi on syvälle menevää vuoropuhelua, jossa kohteena on kunkin uskonnon oma oppijärjestelmä ja totuus; se mikä tekee siitä sellaisen uskonnon kuin se on. Yhteiskunnallisesta ja kulttuurisesta dialogista poiketen teologinen

13 dialogi vaatii asiantuntijuutta ja uskontojen väliseen problematiikkaan perehtymistä. Teologinen dialogi pyrkii tarkentamaan uskontojen välisiä eroja sekä löytämään yhteisiä piirteitä. Teologista dialogia on mielekästä käydä kahdenvälisenä, jolloin on otettava vakavasti molempien uskontojen totuusvaatimukset. (Ahonen 2000, 216 217). Dialogi tulisi nähdä myös uskontotodistuksena. Dialogin tulisi edistää syvimpien elämäntuntojen tulkitsemista ja ilmaisemista. Tällöin jokainen voi esittää oman uskontodistuksensa vedoten toisen osapuolen omaantuntoon. Dialogissa ei tule kätkeä sitä, mikä tekee uskosta sellaista kuin se on dialogi siis suorastaan edellyttää vastavuoroista todistusta. Dialogista voidaan puhua lähetyksen välineenä. Lähetys muistuttaa dialogia siitä, että dialogi on mahdollista vain aidon uskoon sitoutumisen pohjalta, jotta vuoropuhelu olisi merkityksellistä. Dialogi muistuttaa vastavuoroisesti lähetystä ihmiselämän moniulotteisuudesta ja opettaa nöyryyttä. Sanoman kuunteleminen ja vastaanottaminen tapahtuu monenlaisten siteiden ja riippuvuussuhteiden keskellä. (Ahonen 2000, 218 219.) Todistus on kristittynä olemista ja uskosta viestimistä niin sanojen kuin muunkin kommunikaation tasolla. Kristillinen todistus kuuluu yhteen vuorovaikutuksen kanssa: jos me vain kuuntelemme tai todistamme, emme ole vuoropuhelussa toisen osapuolen kanssa. (Raitis 2001, 62 63.) Raamatullisia esikuvia dialogista edustaa Paavali, joka todisti Kristuksesta monissa eri kaupungeissa. Hänen tapansa julistaa oli aina keskusteleva, kerrotaan Apostolien teoissa. (Raitis 2001, 63.) Lähetystyöntekijät kuuluivat ensimmäisiin, jotka oppivat käymään vuoropuhelua muiden uskontojen edustajien kanssa. Vuoropuhelussa he oppivat, että ketään ei voi pakolla käännyttää toiseen uskoon ja että usko saa eri kulttuureissa erilaisia ilmaisuja. (Raitis 2001, 63.) Yksi uskontodialogin periaatteista on, että uskonnoista levitetään tietoa, joka perustuu kannattajien omiin kuvauksiin (Raitis 2001, 75).

14 3 SUOMEN LÄHETYSSEURA Suomen Lähetysseura (SLS) on Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetystyöntekijöitä lähettävistä lähetysjärjestöistä vanhin ja suurin. Se on perustettu vuonna 1859. Suomen Lähetysseuran tarkoituksena on osallistua kolmiyhteisen Jumalan lähetykseen maailmassa toteuttamalla Kristuksen kirkolleen antamaa lähetystehtävää ei-kristittyjen keskuudessa. Tätä työtä seura tekee Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksen mukaisesti yhdessä kirkon ja sen seurakuntien kanssa sekä Suomessa että ulkomailla. (Ahonen ym. 2001, 30.) SLS on kutsuttu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toimijana osallistumaan kolmiyhteisen Jumalan lähetykseen maailmassa. Se palvelee kirkkoamme ja sen seurakuntia sekä ulkomaisia kirkkoja niiden todistaessa Jumalan valtakunnasta sanoin ja teoin yhdessä Kristuksen maailmanlaajan kirkon kanssa. Tätä voidaan pitää SLS:n toiminta-ajatuksena. (Suomen Lähetysseura 2006a.) Suomen Lähetysseura on sitoutunut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustukseen, kirkkolakiin ja -järjestykseen sekä kirkkomme solmimiin ekumeenisiin sopimuksiin. Se jäsentyy kirkon rakenteeseen kansainvälisenä toimijana, joka vahvistaa todistuksen ja palvelun yhteyttä kirkkomme ja sen seurakuntien sekä ulkomaisten kirkkojen kesken. Toimintaa ohjaa kestävän kehityksen periaate, jonka tavoitteena on Jumalan luomistyön vaaliminen. Yhteiskunnallisesti työ tähtää köyhyyden poistamiseen, ihmisoikeuksien vahvistamiseen ja elämäntapaan, joka turvaa inhimillisen elinympäristön tuleville sukupolville. Voimavarojen tarkoituksenmukaista jakamista tehostetaan yhteistyöllä eri maiden kirkkojen toimielinten, kansalaisjärjestöjen ja viranomaisten sekä Luterilaisen maailmanliiton ja kirkkojen ekumeenisten järjestöjen kanssa. Yhteistyössä hyödynnetään verkostomaista toimintatapaa. Kaikessa toiminnassa seurataan Jeesuksen antamaa todistuksen ja palvelun esimerkkiä. (Suomen Lähetysseura 2006b.)

15 3.1 Historia lyhyesti Vuonna 1870 ensimmäiset SLS:n työntekijät saapuivat Lounais-Afrikan, nykyisen Namibian, pohjoisosaan Ambomaalle. Ensimmäiset kasteet toimitettiin 13 vuotta työn alkamisen jälkeen. Seurakuntatyön lisäksi SLS on alusta lähtien ollut mukana maan koulutyön, kirjallisuustyön ja terveydenhuoltotyön kehittämisessä. Vuonna 1901 Lähetysseuran työ laajeni Kiinaan, Hunanin maakuntaan, jossa lähetystyöntekijät osallistuivat seurakunta-, koulu- ja terveydenhuoltotyöhön. Toiminta jouduttiin kuitenkin keskeyttämään vuonna 1949 Kiinan vallankumouksen vuoksi. Katkenneita yhteyksiä Hunanin seurakuntiin on viime vuosina solmittu uudelleen. Vuonna 1924 alkoi työ juutalaisten keskuudessa silloisessa Palestiinassa, nykyisen Israelin alueella. Toisen maailmansodan jälkeen työ kasvoi voimakkaasti ja laajentui uusille alueille Afrikassa ja Aasiassa. 1980- luvulta lähtien käynnistettiin yhteistyö paikallisten luterilaisten kirkkojen kanssa myös Euroopan ei-kristittyjen siirtolaisten keskuudessa ja Latinalaisen Amerikan kaupungeissa sekä 1990-luvulla Venäjällä. (Ahonen ym. 2001, 30.) 3.2 Toiminta kotimaassa Kotimaassa toiminnot suunnataan palvelemaan seurakuntien ja jäsenjärjestöjen tarpeita. Toiminnan edellytysten turvaamiseksi pidetään yllä vakaata taloutta, jonka perustana on kristillisestä uskosta nouseva yksilöiden, seurakuntien ja muiden yhteisöjen sitoutuminen pitkäjänteiseen yhteistyöhön ja säännölliseen antamiseen. Julkisista varoista haetaan taloudellista tukea soveltuviin koti- ja ulkomaisen työn toimintamuotoihin. (Suomen Lähetysseura 2006b.) SLS:n keskustoimiston yhteydessä Helsingissä toimii Lähetysmuseo, Lähetyskirkko, Lähetysopisto, Lähetyskoti sekä Lähetyskauppa. Tämän lisäksi Lähetysseuralla on jokaisessa hiippakunnassa työntekijätiimi, joka tekee lähetyskasvatustyötä yhdessä seurakuntien kanssa. Suomen lähetysseuran nuorisotyö tukee kirkon lapsi- ja nuorisotyötä valtakunnallisesti ja hiippakunnittain, muun muassa

16 valmistamalla koulutusmateriaalia ja järjestämällä tapahtumia. Uutena haasteena kotimaantyössä on maahanmuuttajatyö. (Suomen Lähetysseura 2004, 8.) Kotimaan toimintaan kuuluu myös nimikko- ja keräystoiminta. Seurakunnilla on Lähetysseuran kanssa yli 1300 nimikkosopimusta, joilla ne tukevat lähetystyöntekijöitä, stipendiaatteja, työalueita tai kohteita. Kummilapsitoimintaa on kahdessatoista eri maassa ja toiminnan piiriin kuuluu noin 1800 lasta. Vuosittain järjestetään neljä keräystä sekä tarvittaessa katastrofiapukeräyksiä. (Suomen Lähetysseura 2004, 9.) Kotimaan toimintaan kuuluu myös tiedotus- ja materiaalipalvelu, joka tuottaa muun muassa kirjallisuutta ja musiikkia sekä julkaisee Suomen Lähetyssanomat ja Mission -aikakauslehtiä. Uusia lähetystyöntekijöitä SLS kouluttaa vuosittain Lähetysopistolla lukukauden mittaisilla lähetyskursseilla. (Suomen Lähetysseura 2004, 9.) 3.3 Toiminta ulkomailla Ulkomaisessa työssä SLS sitoutuu tasavertaiseen kumppanuuteen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön kirkkojen kanssa. Lähetetyt työntekijät integroituvat paikallisen kirkon työhön ja toimintaa suunnitellaan ja seurataan yhdessä. Yhteistyösuhteissa toteutetaan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä sekä noudatetaan keskinäistä vastuullisuutta ja luottamusta. Taloudellisesta riippuvuudesta pyritään keskinäisen yhteenkuuluvuuden vahvistamiseen. Yhteistyössä paikallisten kirkkojen kanssa haetaan aktiivisesti yhteyksiä ihmisiin, ihmisryhmiin ja elämänalueisiin, joissa kipeimmin kaivataan evankeliumin vapauttavaa ja uudistavaa voimaa. Toimintaa suunnataan yhteiskunnan syrjäytyneiden, vaille osallistumismahdollisuuksia jääneiden sekä köyhimpien ihmisten ja ihmisryhmien puolustamiseen sekä heidän rinnallaan kulkemiseen. (Suomen Lähetysseura 2006b.) Ulkomailla Suomen Lähetysseura toimii yhteistyössä paikallisten kirkkojen ja järjestöjen kanssa. Toimintaan sisältyy seurakuntatyötä ja kristillistä kasvatus-

17 työtä, diakonia- ja sosiaalityötä, terveydenhuoltoa, koulutusta ja yhteisönkehittämishankkeita (Suomen Lähetysseura 2006c). Osana SLS:n yhteistyötä paikallisseurakuntien kanssa ovat kehityshankkeet. Niihin Lähetysseura saa Suomen ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroja solmitun kumppanuussopimuksen mukaisesti. Lähetysseura tekee kehitysyhteistyötä ruohonjuuritasolla apunaan lähetystyöntekijät, jotka osaavat kielen ja kulttuurin ja tuntevat maan olot (Suomen Lähetysseura 2004, 7). Aktiivista toimintaa SLS:lla on seuraavissa maissa: Angola, Botswana, Etiopia, Israel ja Palestiinan itsehallintoalueet, Jordania Kambodzha, Kenia, Kiina, Kolumbia, Mongolia, Namibia, Nepal, Pakistan, Papua-Uusi-Guinea, Ranska Saksa, Senegal, Taiwan, Tansania, Thaimaa, Venezuela, Venäjä ja Viro (Suomen Lähetysseura 2006d). Vuoden 2005 lopussa Suomen Lähetysseuralla oli 237 lähetystyöntekijää 23:ssa maassa viidessä maanosassa (Suomen Lähetysseura 2006d). Lähetysseuralla oli viime vuonna neljä työntekijää MAFin (Mission Aviation Fellowship) palveluksessa, kaksi Mongoliassa ja kaksi Keniassa. Keniassa yli puolet MAFin lennoista on lennetty Etelä-Sudanin pakolaisleireille (Suomen Lähetysseura 2005). Monet alun perin lähetystyöntekijöille kuuluneet työt ja roolit ovat nyttemmin siirtyneet paikallisten kirkkojen hoidettaviksi. Kirkkojen kasvaessa lähetystyöntekijöitä tarvitaan yhä enemmän asiantuntija- ja koulutustehtävissä. SLS tukee yhteistyökirkkoja taloudellisesti antamalla varoja muun muassa toimintamenoihin, palkkoihin sekä kirkkojen rakentamiseen ja yläpitoon. SLS on edelleen mukana myös perinteisessä raamatunkäännöstyössä monilla alueilla ja tukee kristillisen kirjallisuuden tuottamista paikallisille kielille. (Suomen Lähetysseura 2004, 3 5.) Diakonia- ja sosiaalityö ovat myös keskeisessä osassa Lähetysseuran työtä. Niiden tuloksena on syntynyt mittavaa terveydenhuoltoa ja sosiaalista toimintaa sekä merkittäviä muutoksia ihmisten suhtautumisessa muun muassa sairauteen, vammaisuuteen ja köyhyyteen. Diakonia- ja sosiaalityöhön kuuluvat myös opetus- ja koulutyö sekä terveydenhuolto. Niiden seurauksena on perustettu ja

18 rakennettu lukuisia kouluja ja klinikoita sekä tehty paljon valistustyötä ja ennaltaehkäisevää työtä. (Suomen Lähetysseura 2004, 5 6.) 4 SUOMEN LÄHETYSSEURAN LÄHETYSTYÖN ESIKOULUTUS JA ESIKOULUTUSHARJOITTELU 4.1 Suomen Lähetysseuran lähetystyön esikoulutus Lähetystyön esikoulutus on silta nuorten aikuisten maailmasta lähetystyöntekijöiden maailmaan. Lähetysseuran toimintaperiaate ihmisen kokonaisvaltainen palveleminen ja rakastaminen, muodostaa koulutuksen jännitekentän. Eri kulttuurien välinen vuorovaikutus, uskontodialogi ja kehitysyhteistyön metodit ovat myös kurssin keskeisiä teemoja. Esikoulutus sisältää sekä etä- että lähityöskentelyä. Lähijaksot toteutetaan viitenä koulutusviikonloppuna. Koulutuksessa käsitellään lähetystyön perusasioita Raamatun näkökulmasta sekä tutustutaan lähetys- ja kehitysyhteistyön arkeen kurssilla vierailevia maailmalla työskennelleitä ihmisiä kuuntelemalla ja haastattelemalla. Olennainen osa kurssia on toiminnallinen yhteisölliseen vuorovaikutukseen perustuva työskentely. Etätehtävien lisäksi kurssilaisiin ollaan vuorovaikutuksessa muun muassa sähköpostitse koko kurssin ajan. Esikoulutuksen käyminen antaa mahdollisuuden hakea harjoitteluun Suomen Lähetysseuran työalueille. Kurssille hakevalta edellytetään kristillistä vakaumusta, noin 20 30 vuoden ikää, hyvää terveyttä, sopeutuvuutta sekä valmiutta maksaa koulutukseen liittyvät kulut. Kurssin hyväksyttävä suorittaminen ja todistuksen saaminen edellyttää kaikkiin lähijaksoihin osallistumista. (Suomen Lähetysseura 2006e.) Esikoulutus on tullut osaksi Suomen Lähetysseuran Lähettikoulutuksen jaostoa vuonna 1989: SLS järjestää esikoulutusta lähetystyöhön aikoville tai siitä kiinnostuneille sekä kenttäharjoittelua tarkoitukseen sopivilla työalueilla. Koulutus suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä seuran nuoriso- ja opiskelijatoiminnan

19 kanssa. (Suomen Lähetysseuran Lähettikoulutuksen jaoston kokouspöytäkirja 31.1.1989.) Vuoden 1989 lopulla esikoulutustoiminta siirtyi nuorisotyön alaisuudesta lähetysopiston vastuualueeksi. Toiminta piti tuolloin sisällään esikoulutuskurssin lisäksi lähetysleirin, kotimaassa pidettävän kansainvälisen leirin ja työnharjoittelun. Lisäksi ensimmäiset esikoulutusesitteet painettiin. (Suomen Lähetysseuran Lähettikoulutuksen jaoston kokouspöytäkirja 10.11.1989.) Lähetyksen esikoulutusta jatkettiin vuonna 1990. Syksyllä 1989 alkaneista kursseista kaksi saatiin päätökseen keväällä 1990. Kolmas kurssi alkoi keväällä 1990 Karhumäen opistolla Lapualla ja päättyi lokakuussa 1990. Vuoden 1990 aikana käynnistyi myös esikoulutuksen harjoittelutoiminta. Tansanian, Israelin sekä Ranskan työalueilla oli vuoden 1990 aikana jo ensimmäisiä esikoulutusharjoittelijoita. Kotimaan työssä esikoulutuksen käyneet toimivat avustajina tapahtumissa ja lähetystilaisuuksissa. Saman vuoden lopulla määräaikainen esikoulutussihteerin toimi vakinaistettiin. (Suomen Lähetysseuran Lähettikoulutuksen jaoston kokouspöytäkirja 6.2.1991.) Nykyisin esikoulutuskursseja järjestetään vuosittain eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsingillä, Tampereella, Turulla ja Oululla on omat kurssinsa. Järjestettävistä kursseista yksi on ruotsinkielinen. Kaikkiaan esikoulutuskurssin suorittaa vuodessa noin 70 nuorta aikuista, joista vuodesta riippuen 20 25 kurssilaista lähtee suorittamaan esikoulutusharjoittelua ulkomaille. (Mäkinen 2006.) Esikoulutus ei ole sama asia kuin varsinainen lähetyskurssi, jossa testien ja haastattelujen jälkeen lähetystyöntekijöiksi valittuja henkilöitä koulutetaan ulkomailla tapahtuvaan työhön. Esikoulutukseen hakeutuvilta ei edellytetä muuta kuin kiinnostusta lähetystyöhön ja kansainvälisiin kysymyksiin. Heitä ei myöskään velvoiteta kurssin jälkeen mihinkään. (Saario 1999, 15.) Esikoulutuksen tärkeimmäksi tavoitteeksi määriteltiin sen alkuvaiheessa henkilökohtaisen suhteen synnyttäminen lähetystyötä kohtaan. Yleistavoitteena oli auttaa nuoria aikuisia löytämään paikkansa Jumalan lähetyksessä SLS:n työyhteydessä, auttaa heitä pysymään mukana modernissa lähetystyössä sekä ohjata heitä toimimaan lähetystyöntekijöinä omalla paikallaan, omassa ympäristössään. Koulutuksen sisällössä korostuivat tuolloin Raamatusta nouseva lähetystehtävä, SLS:n työnäky sekä kulttuurin kohtaamiseen liittyvä problematiikka.

20 (Suomen Lähetysseura 15.6.1989.) Esikoulutuksen asema on vuosien aikana vakiintunut SLS:n lähetyskasvatustyössä. Vaikka esikoulutus ei velvoita lähtemään lähetystyöhön ulkomaille, noin 5 prosenttia kurssilaisista on hakeutunut lähetyskurssille ja lähtenyt työhön eri puolille maailmaa. (Saario 1999, 15.) 4.2 Esikoulutusharjoittelu Suomen Lähetysseuran esikoulutuskurssin käyneille tarjotaan mahdollisuus myös työalueharjoitteluun. Työalueharjoittelu tarkoittaa lyhytaikaista tutustumisja työskentelyjaksoa työalueilla. Tavoitteiksi harjoittelulle SLS on asettanut oman paikan selvittämisen lähetystyössä: olenko lähtijä vai lähettäjä? Tavoitteena on lähetystyöstä saatujen kokemusten jakaminen omassa elinympäristössä ja seurakunnassa sekä lisävirikkeiden tarjoamisen ammatin ja uran valintaan ja lisäkokemusten hankkimiseen. (Suomen Lähetysseura 2003a.) Suomen Lähetysseuran johtoryhmä hyväksyi työalueharjoittelun osaksi esikoulutusta 14.9.1989. Harjoittelu SLS:n ulkomaisilla työalueilla on osa lähetystyön esikoulutuksen kokonaisuutta. Sen tarkoituksena on antaa tuntumaa käytännön lähetystyöhön sekä vahvistaa sitoutumista ja motivaatiota, joka pohjautuu työn arkitodellisuuteen. Harjoittelu toteutetaan kiinteässä yhteistyössä työalueiden hallintokuntien ja lähettikomiteoiden kanssa ottaen huomioon työalueiden tarpeet ja mahdollisuudet. Hallintokunta tai lähettikomitea ja harjoittelun ohjaaja pyrkivät laatimaan harjoitteluajasta mahdollisimman monipuolisen. Harjoittelija ei voi tehdä SLS:n työalueella sellaista työtä, joka edellyttää työluvan hankkimista. (Suomen Lähetysseuran Lähettikoulutusjaoston kokous 14.9.1990.) Johtoryhmä määritteli myös mahdollisen stipendin, jota kaikki työalueille harjoitteluun lähtijät pystyivät anomaan. Työalueen hallintokunta tai lähettikomitea nimeää harjoittelijalle ohjaajan, jota varten esikoulutustiimi laatii ohjeiston. Ohjaaja on harjoittelijan tukihenkilö: hän perehdyttää työalueeseen ja harjoittelun kohteena olevaan työmuotoon sekä ohjaa raporttien tekemisessä. (Suomen Lähetysseuran Lähettikoulutusjaoston kokous 14.9.1990.)

21 Ennen lähtöään harjoittelija tekee sopimuksen harjoittelusta sekä tapaa harjoittelusta vastaavan työntekijän. Harjoittelija ei ole Lähetysseuran työntekijä, vaan matkustaa omalla vastuullaan. (Suomen Lähetysseura 2003a.) Harjoitteluun lähtijöille ei ole lisäkurssia, vaan harjoitteluun lähtijä saa kohdemaassa äskettäin olleiden harjoittelijoiden ja lähettien yhteystiedot ja lukusuosituksia. Harjoittelija itse huolehtii yhteydenotoista ja siitä, että on riittävän informoitu ennen lähtöään. (Suomen Lähetysseura 2003a.) Riittävien tietojen saamiseksi harjoittelijaa suositellaan tapaamaan harjoittelumaassa toimineita harjoittelijoita ja lähettejä ajankohtaisen tiedon saamiseksi kohdemaasta. Maan kielellä olisi hyvä osata muutama tervehdys. Ennen matkaa kannattaa myös kohentaa kielitaitoaan. Hyvä kielitaito on tarpeen ja eduksi paikallisiin ihmisiin tutustumisessa (Suomen Lähetysseura 2003a). Maan tavoista, kuten pukeutumiskäytännöistä olisi hyvä ottaa selvää ennen matkaa, sillä ne vaihtelevat suuresti eri maissa (Suomen Lähetysseura 2003b, 1). Harjoittelija maksaa itse matkakulunsa sekä hoitaa matkajärjestelyt, kuten tilaa lentoliput. Lähetysseuran osuus alkaa kohdemaan päälentokentältä. Harjoittelijalla tulee olla asianmukainen viisumi sekä matkavakuutus, joka kattaa ainakin sairastapaukset, onnettomuudet, lentojen mahdolliset muutokset ja muut riskit. Myös matkatavaravakuutus suositellaan otettavaksi. Harjoittelijan tulee myös itse hoitaa alueelle tarvittavat rokotukset ja muu lääkitys. (Suomen Lähetysseura 2003b, 1.) Lähetysseura kustantaa harjoittelijalle majoituksen, ruoan tai ruokarahaa, kuljetuksen maan päälentokentältä harjoittelukohteeseen sekä muut harjoitteluun liittyvät matkat. Harjoittelijalle maksetaan myös kuukausirahaa, 50 euroa kuukaudessa, mikäli hän ei saa mitään muuta taloudellista tukea harjoittelulle. (Suomen Lähetysseura 2003b, 1.) Vuosittain maailmalle lähetään noin 25 työalueharjoittelijaa. Harjoittelupaikkoja avautuu työalueiden tarpeiden mukaan noin 20 vuodessa. Harjoittelun kesto on yleensä yhdestä kolmeen kuukautta johtuen siitä, että yleensä alueilla saa olla turistiviisumilla enimmillään kolme kuukautta. (Suomen Lähetysseura 2003a.)

22 Harjoittelijalle pyritään löytämään sellaisia työtehtäviä, joissa harjoittelija voi hyödyntää omaa koulutustaan ja taipumuksiaan sekä aikaisempia kokemuksiaan. Harjoittelija ei voi tehdä työlupaa vaativaa työtä. Harjoittelijan työ on yleensä paikallisia kirkkoja ja seurakuntia sekä lähettejä avustavaa työtä sekä lähetystyöhön tutustumista. Se voi olla myös esimerkiksi suomalaislasten opetusta, turistiryhmien palvelemista, siivousta tai keittiötöitä. (Suomen Lähetysseura 2003a.) Harjoittelun ajan harjoittelija saa tukea, opastusta ja neuvoja harjoittelunsa ohjaajalta, joka on tehtävään nimetty kohdealueen lähetti. Harjoittelun lopussa käydään palautekeskustelu ohjaajan kanssa ja täytetään palautekaavake. Ohjaajan täyttämä palautekaavake lähetetään esikoulutusharjoittelusta vastaavalle henkilölle. Harjoittelun päätyttyä täytetään arviointikysely tai kirjoitetaan lyhyt raportti, joka myös toimitetaan harjoittelusta vastaavalle henkilölle. Arviointikyselyn tarkoitus on arvioida harjoittelua harjoittelijan näkökulmasta. (Suomen Lähetysseura 2003b, 3.) 5 AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET Suomen Lähetysseuran esikoulutusharjoittelusta ei ole aikaisemmin tehty tutkimuksia. Esikoulutuksesta sen sijaan on tehty useita tutkimuksia. Niistä vain Jussi-Pekan pro gradu -tutkimuksessa (2000) mainitaan esikoulutusharjoittelun suorittaneet, mutta varsinaista tutkimusta esikoulutusharjoittelusta tai sen merkityksestä ei ole tehty. Kaarina Tynkkynen on tehnyt vuonna 2004 opinnäytetyön aiheesta Kuule kutsu, vuosina 1999 2003 Suomen Lähetysseuran esikoulutuksen suorittaneiden kokemuksia selvittelevä tutkimus kirkon työntekijöille tai kirkon työntekijöiksi opiskeleville. Tutkimus on kvantitatiivinen kyselytutkimus. Tutkimusaineisto kerättiin

23 sähköpostitse lähetetyillä kyselylomakkeilla. Kyselylomakkeet lähetettiin kaikille vuosina 1999 2003 Suomen Lähetysseuran esikoulutuskurssin käyneille kirkon työntekijöille tai kirkon työntekijäksi opiskeleville (n=147). Vastausprosentti oli 21,8, joten suuria yleistyksiä aineistosta ei voi tehdä. Tutkimuksessa todettiin esikoulutuksen merkitys henkilökohtaisella tasolla suureksi. Sen koettiin lisäävän kiinnostusta lähetystyöhön ja maailmanlaajuisiin ajankohtaisiin ongelmiin. Koulutus koettiin hyödylliseksi ja se sai harkitsemaan lähetyskurssille hakeutumista. Koulutuksen anti vieraista uskonnoista ja kulttuureista koettiin hyödylliseksi. Tynkkynen toteaa, että Suomen Lähetysseuran esikoulutukselle asettamat tavoitteet toteutuivat suurelta osin. Esikoulutus syvensi vastaajien käsitystä lähetystyöstä ja juurrutti heitä Lähetysseuran toimintaan. (Tynkkynen 2004, 2.) Mari Jussi-Pekka on tehnyt vuonna 2000 pro gradu -tutkielman Suomen Lähetysseuran esikoulutuksesta nimellä Ajatuksissa lähetystyö. Kyselytutkimus Suomen Lähetysseuran esikoulutuksen koetusta vaikuttavuudesta. Tämän tutkimuksen tehtävänä oli arvioida kokemuksia Suomen Lähetysseuran (SLS) esikoulutuksen vaikuttavuudesta. Koulutuksen vaikuttavuuden käsitteen pohjalta pyrittiin selvittämään, miten esikoulutus on vaikuttanut koulutettuihin lähetystyön ja siihen läheisesti liittyvien aihepiirien kannalta. Tarkoituksena oli myös saada aineistoa, jonka avulla voitaisiin arvioida SLS:n esikoulutukselle asettamien tavoitteiden toteutumista. Tutkimusaineisto kerättiin vuosien 1999 2000 vaihteessa esikoulutetuille (n=400) postitse lähetettyjen kyselylomakkeiden avulla. Vastausprosentti oli 67,8. Koettua vaikuttavuutta selvitettiin pääosin asenneväittämien avulla. (Jussi-Pekka 2000, tiivistelmä.) Kyselylomakkeessa oli osio, jolla kartoitettiin esikoulutettujen osallistumista lähetystyöhön, etupäässä SLS:n toimintaan kurssin jälkeen. Kyselylomakkeessa oli myös avoin kysymys, johon vastaajat saivat vapaasti kertoa esikoulutuksen merkityksestä. Tutkimuksen tulosten mukaan esikoulutuksella on vaikutusta kurssin käyneiden ajatusmaailman muotoutumiseen. Vaikuttavuus ilmenee muun muassa tietouden lisääntymisenä ja lähetystyöntekijöiden työn parempana ymmärtämisenä. Esikoulutus myös aktivoi koulutettujen kiinnostusta lähetystyötä kohtaan. Se lisää merkittävästi kurssin käyneiden lähetyskutsumuksen pohdintaa. Eniten vaikutusta edellä mainittuihin asioihin on ollut työalueharjoittelun käyneiden

24 keskuudessa. Tulosten mukaan esikoulutuksella on vaikutusta myös kurssin käyneiden ulkoisesti näkyvään käyttäytymiseen. Se on lisännyt jonkin verran heidän aktiivisuuttaan kotimaassa tapahtuvassa lähetystoiminnassa. SLS:n vuosittaiset lähetysjuhlat ovat suosituin osallistumisen muoto. SLS:n esikoulutukselle asettamat keskeiset tavoitteet ovat toteutuneet varsin hyvin. Koulutus on edistänyt oman paikan löytämistä lähetystyön parissa. (Jussi-Pekka 2000, tiivistelmä.) Jussi-Pekan tulosten valossa esikoulutus ei näytä olevan merkittävä ponnahduslauta ulkomaille lähetystyöntekijäksi lähtemiselle. Esikoulutus kuitenkin kannustaa pohtimaan omaa lähetyskutsumusta, tapahtuipa tuon kutsumuksen toteuttaminen kotimaassa tai ulkomailla. Tiina Rankisen opinnäytetyö vuodelta 2000 Menkää siis ja tehkää.. ajatuksia Suomen Lähetysseuran esikoulutuksesta 1998 1999 selvittää esikoulutuskurssin käyneiden odotuksia ennen kurssia, ajatuksia lähetystyöstä sekä kurssin vaikutuksia näihin ajatuksiin. Tutkimuksen aineisto kerättiin avoimia kysymyksiä sisältäneen kyselylomakkeen avulla. Vastaajia oli 24 kahdelta eri kurssilta. Vähäisen vastaajajoukon vuoksi tutkimuksen tuloksia on syytä tulkita erittäin varovaisesti. Tuloksista voi kuitenkin todeta, että kurssi oli lisännyt itsetutkiskelua. Se oli antanut vastauksia, mutta herättänyt myös lisää kysymyksiä. (Rankinen 2000, tiivistelmä.) Kati Raution on pro gradu -tutkielmassaan 1993 tutkinut esikoulutuskurssilaisten osallistumismotiiveja, -tavoitteita ja arviointia kurssin tarjonnasta. Kasvatustieteellisessä tutkimuksessa on kartoitettu osallistujien odotuksia ja toiveita esikoulutuskurssista ja sitä, kuinka kurssi vastaa näihin odotuksiin. Tutkimuksen kohdejoukon muodostivat yhdelle esikoulutuskurssille vuonna 1994 osallistuneet 33 nuorta aikuista. Iältään he olivat 18 30-vuotiaita, joista naisia oli 24 ja miehiä 9. Tutkimusaineistona olivat osallistujien haku- ja kyselylomakkeisiin antamat vastaukset sekä esikoulutussihteerin haastattelu. Näistä kyselyaineisto oli keskeisin. (Rautio 1993, tiivistelmä.) Tutkimuksen tulosten mukaan esikoulutukseen hakeutuvien tärkeimpinä osallistumismotiiveina pidettiin realistisen lähetystietouden saamista ja halua etsiä kurssin kautta paikkaa kristillisessä lähetystyössä. Koulutuksen tärkeimmäksi

25 tavoitteeksi osallistujat asettivat pyrkimyksen saada raamatullisten perusteiden valossa annettua arkipäivän tietoa lähetystyöstä. Kurssilla esillä olleisiin aiheisiin oltiin yleisesti ottaen tyytyväisiä. Kursseilla käytettyihin opetusmetodeihin haluttiin lisää muun muassa ryhmäkeskusteluja sekä paneeli-istuntoja. Positiivisina asioina kurssilla pidettiin viihtyisyyttä ja ilmapiiriä. Erityisesti kurssinvetäjien merkitys koulutuksen onnistumiselle oli keskeinen. Heidän ei odotettu olevan lähetystyön ammattilaisia, vaan pikemminkin viihtyisyyden ja yhteishengen luojia. Sen sijaan luennoitsijat nähtiin ensisijaisesti asiantuntijoina. Yhtenä johtopäätöksenään Rautio esittää, että osallistujien antamien arvioiden perusteella kurssin suunnitteluun ja opetuksen kehittämiseen tulisi panostaa aiempaa enemmän. (Rautio 1993, tiivistelmä.) 6 TUTKIMUS JA SEN TOTEUTTAMINEN 6.1 Tutkimustehtävä Suomen Lähetysseuran ehdottama aihe löytyi Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) opinnäytetöiden aihevälityksen kautta. Aihevälitys on Diakin opiskelijaintrassa oleva palvelu, jossa työelämän edustajat tarjoavat opinnäytetyöaiheita Diakin opiskelijoille. Olemme tehneet yhteistyötä Suomen Lähetysseuran ulkomaanharjoitteluista vastaavan sekä esikoulutuksesta vastaavan työntekijän kanssa. Esikoulutusharjoittelun kokemuksien kartoitus tuntui mielekkäältä tutkimusaiheelta. Tavoitteena oli selvittää harjoittelun kokemusten merkitystä siihen, kuinka harjoittelun käyneet nuoret jatkossa osallistuivat lähetystyöhön ja kuinka harjoittelu on muuttanut heidän suhtautumistaan lähetystyöhön. Suurimpana tutkimuskysymyksenä oli kartoittaa miten ja mitkä kokemukset vaikuttavat oman lähetyssuhteen luomiseen. Tutkimuksella pyrittiin vastaamaan myös seuraaviin

26 kysymyksiin: Miten harjoittelija kokee oman paikkansa lähetystehtävässä? Onko harjoittelu lisännyt aktiivisuutta ja myönteistä ajattelua lähetystyöstä? Miten harjoittelu vaikutti itseen ja oman persoonan ja kulttuurin hahmottamiseen? Tutkimuksella halusimme myös arvioida harjoittelulle asetettujen tavoitteiden toteutumista ja selvittää harjoitteluun kohdistuneita odotuksia ja harjoittelusta saatuja kokemuksia. Tavoitteena oli myös kartoittaa kokemuksia harjoittelun kehittämiseksi. Näkökulma kokemuksiin on yksilökeskeinen. 6.2 Esikoulutusharjoittelun vaikuttavuuden arviointi SLS:n esikoulutuksen vaikuttavuuden selvittäminen on arviointia eli evaluaatiota. Vaikuttavuus on keskeisimpiä kriteereitä organisaation koulutustoiminnan harjoittelua arvioitaessa. Näin ollen evaluaatiolla on tärkeä tehtävä koulutuksen harjoittelun kehittämisessä. Kouluttaja ja koulutettava ovat yleensä kiinnostuneita koulutuksen vaikutuksista. Myös kouluttavan instituution, eli tässä tutkimuksessa Suomen Lähetysseuran, on hyvä arvioida toimintaansa ja sen hyödyllisyyttä. (Niinistö 1984, 64 67.) Evaluaation käsitteen määrittely ei ole yksiselitteistä, sillä siihen voidaan liittää hyvin monitasoinen tarkastelunäkökulma. Yhtenäistä vaikuttavuuden arvioinnin lähestymistapaa ei ole, mikä osaltaan johtuu ilmiön monimuotoisuudesta. Arvioinnissa on siten otettava huomioon useita eri asioita, kuten ketä, mitä ja miksi arvioidaan. Yleensä evaluaatiolla tarkoitetaan koulutusjärjestelmän, koulutusohjelman tai kurssin arvon määrittämistä sekä sosiaalisesti että taloudellisesti. Evaluaatio voi kohdistua koulutuksen eri elementteihin, prosesseihin, tuotoksiin ja vaikutuksiin. (Niinistö 1984, 6.) Niinistö esittää, että evaluaation olisi hyvä keskittyä sellaisten piirteiden ja prosessien arviointiin, jotka ilmentävät inhimillisyyttä koulutettujen toiminnassa. Näitä ovat ennen kaikkea tietoisuustoiminnot. Käytännössä tämä merkitsee tiedon, merkitysten, tavoitteiden, arvojen, elämysten ja kokemusten arviointia. Evaluaation ensisijaisena tehtävänä tulisi olla tietoisuuden kasvun seuranta, edistäminen ja kehittäminen. (Niinistö 1984, 3.)

27 SLS:n esikoulutuksen harjoittelujaksoa koskevan tutkimuksen kannalta olennaisia evaluaation lähtökohtia ovat muun muassa tiedon kerääminen harjoittelun sisällön selvittämiseksi, harjoittelun kehittäminen sekä SLS:n ja harjoittelijoiden tavoitteiden saavuttamisen mittaaminen. Ongelmalliseksi vaikuttavuusarvioinnin tekee yleensä se, ettei koulutuksen aikaansaamia muutoksia useinkaan voida erottaa muiden samanaikaisesti vaikuttavien tekijöiden aiheuttamista muutoksista. Arviointitutkimuksen ongelmana on usein myös metodologinen kysymys, joka liittyy tutkijan/arvioijan ja toimijoiden väliseen suhteeseen ja inhimillisen tiedon luonteeseen. Periaatteessa kattavin kuva koulutuksen laadusta ja kokonaisvaikutuksista on kullakin koulutetulla itsellään. Tutkijoiden tehtävä on yleiskuvan muodostaminen yksittäisten koulutuksen saaneiden kokemusten pohjalta. Yksittäisen henkilön kokemus onkin syvällisintä tietoa, jota tutkittavasta aiheesta voidaan saada selville. (Manninen 1996, 45.) Evaluaatiolla saatava tieto ei luonnollisestikaan voi olla täysin varmaa eikä sillä voida selvittää lopullista totuutta koulutuksen vaikuttavuudesta. Sen tarkoituksena on auttaa hahmottamaan paremmin ongelmia ja jäsentämään kuvaa koulutuksesta. (Laukkanen 1995, 331.) Yleistyksiä tutkimustuloksista tehtäessä on muistettava, että sama koulutusprosessi voidaan kokea eri tavoin riippuen siitä, minkälaisia ovat kunkin osallistujan henkilökohtainen lähtötilanne, odotukset ja tarpeet (Manninen 1996, 45). Harjoittelun vaikuttavuuden käsite soveltuu hyvin tämän tutkimuksen ongelmakenttään. Todellista vaikuttavuutta ei tämän tutkimuksen yhteydessä pystytä eikä pyritäkään määrittelemään, sillä luotettavan kokonaiskuvan saaminen vaatisi useiden eri tarkastelutasojen ja tutkimusmenetelmien yhdistämistä. SLS:n esikoulutusharjoittelun vaikuttavuutta on siis tarkoitus selvittää yksilön tasolla, pitkällä aikaperspektiivillä, ja siitä käsin arvioida harjoittelun merkitystä esikoulutuskurssin kannalta. Tutkimuksen kohdejoukkona ovat esikoulutuksen ja siihen liittyvän ulkomaaharjoittelun käyneet, joiden henkilökohtaisten arvioiden ja käsitysten avulla pyritään hahmottelemaan kuvaa harjoittelun koetusta vaikuttavuu-