Liikenne- ja viestintävaliokunnalle



Samankaltaiset tiedostot
Perjantai kello

Läsnä pj. Markku Koski /kesk vpj. Matti Ahde /sd (nimenhuudon jälkeen) jäs. Christina Gestrin /r (nimenhuudon jälkeen)

Tiistai kello ,

Perjantai kello

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 27/2006 vp. Hallituksen esitys ajoneuvolain ja eräiden muiden

HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Tiistai kello

HE 61/2006 vp. lakiin eräitä muita vähäisempiä muutoksia.

VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 43/2005 vp. Hallituksen esitys metsäverotuksen siirtymäkauden päättymisestä johtuviksi muutoksiksi verolainsäädäntöön

HALLITUKSEN ESITYS JA EDUSKUNTA-ALOITTEET

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Ratkaistavana päättynyt. Ilmoitettu asia valiokuntaan saapuneeksi mietinnön antamista varten.

Perjantai kello

VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

Ulkoasiainvaliokunnalle

VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 21/2009 vp. Hallituksen esitys laiksi ajoneuvoverolain muuttamisesta annetun lain 10 :n muuttamisesta JOHDANTO

TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto.

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 28/2010 vp

HE 34/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi autoverolain muuttamisesta. toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ry

Sivistysvaliokunnalle

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 26 jäsentä ja varajäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

Perjantai kello

4 PALUU i HAKU KAIKISTA

Perjantai kello Läsnä nimenhuudossa

Nykytila vp - HE 133. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronkantolain muuttamisesta ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÅLTÖ

Vakuutustiedot REKIssä

Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen rekisteröinnistä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

HE 23/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan autoverolakia, ajoneuvoverolakia

VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 40/2005 vp

VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 22/1998 vp

LIIKENNEVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2001 vp. hallituksen esityksen laiksi postipalvelulain JOHDANTO. Vireilletulo. Asiantuntijat.

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 35/2004 vp. Hallituksen esitys laiksi autoverolain muuttamisesta JOHDANTO. Vireilletulo.

HALLITUKSEN ESITYS JA TOIMENPIDEALOITE

Perjantai kello Läsnä nimenhuudossa

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa

PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle hallituksen toimenpidekertomuksen. yhdistämistä koskevaksi lainsäädännöksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi autoverolain muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Työ- ja elinkeinoministeriö PL Valtioneuvosto

Läsnä pj. Johannes Koskinen /sd vpj. Outi Mäkelä /kok (11 osittain) jäs. Tuija Brax /vihr

HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2009 vp. Hallituksen esitys eräiden tehtävien siirtämistä Maahanmuuttovirastoon koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO

HE 35/2015 vp. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta 70 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle.

Valtiovarainvaliokunnan mietintö vp

Läsnä pj. Tuija Brax /vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk 1 6, 7 osittain

Lakivaliokunnalle. SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 11/2011 vp

Perjantai kello

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Jukka Ränkimies

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 190/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- yhdellä vuodella siten, että laki olisi voimassa 31 päivään joulukuuta 2006.

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Joulukuu 2017

HE 205/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia pian. Muutosta sovellettaisiin

Talousvaliokunnalle. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2002 vp

HE 131/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa,

Valtiovarainvaliokunnan verojaosto HE 178/2017 vp - Autoverolain muutosesitys

PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA. ESITYSLISTA 90/2002 vp. Keskiviikko kello Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 33/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi verohallintolain muuttamisesta JOHDANTO. Vireilletulo.

1980 vp. n:o 125 ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ.

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION TIEDONANTO RAJAT YLITTÄVÄÄ TYÖELÄKETARJONTAA KOSKEVIEN VEROESTEIDEN POISTAMISESTA KOM(2001) 214 LOPULLINEN

Perjantai kello

HE 89/2016 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 toiseen lisätalousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Tieliikennteen sääntelyn sidosryhmätilaisuus - Vares-info

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (11 osittain, 12 ja 13 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r

Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 15/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta

Autotuojat ry:n ja Autoalan Keskusliitto ry:n lausunto hallituksen esityksestä autoverolain muuttamisesta

HE 56/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta

työ- ja tasa-arvoasiainvaliokuntaan

Eduskunnalle. LAKIALOITE 155/2005 vp. Laki perusopetuslain 37 :n ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Päivi Lipponen /sd (6 osittain, 7 12 ) Jari Myllykoski /vas (1 7 ) Sirpa Paatero /sd Arto Pirttilahti /kesk Juha Sipilä /kesk

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa

Uudet ajoneuvot Käytetyt ajoneuvot Yhteensä

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.

HE 174/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

Hallintovaliokunnalle

Liikennekäytöstäpoisto ja poiston aikaiset muutokset

VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 30/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon. verottamisesta annettua lakia ja maatilatalouden

VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 37/2003 vp. Hallituksen esitys polttoainemaksulaiksi JOHDANTO. Vireilletulo. Toimenpidealoite.

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

liikenne säännöistä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

Transkriptio:

VALTIOVARAINVALIOKUNNAN LAUSUNTO 21/2006 vp Hallituksen esitys ajoneuvolain ja eräiden muiden ajoneuvojen rekisteröintiä koskevia säännöksiä sisältävien lakien sekä ajoneuvoverolain muuttamisesta Liikenne- ja viestintävaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 23 päivänä toukokuuta 2006 lähettäessään hallituksen esityksen ajoneuvolain ja eräiden muiden ajoneuvojen rekisteröintiä koskevia säännöksiä sisältävien lakien sekä ajoneuvoverolain muuttamisesta (HE 61/2006 vp) valmistelevasti käsiteltäväksi liikenne- ja viestintävaliokunnalle samalla määrännyt, että valtiovarainvaliokunnan on annettava asiasta lausunto liikenne- ja viestintävaliovaliokunnalle. Jaostovalmistelu Asia on valmisteltu valtiovarainvaliokunnan veroaostossa. Asiantuntijat Verojaostossa ovat olleet kuultavina - liikenneneuvos Kari Saari, liikenne- ja viestintäministeriö - vanhempi hallitussihteeri Heikki Kuitunen, valtiovarainministeriö - yksikönjohtaja Olli Lindroos, Ajoneuvohallintokeskus - johtaja Janne Jumppanen, Liikennevakuutuskeskus - toimitusjohtaja Pentti Rantala, Autoalan Keskusliitto ry - toimitusjohtaja Pasi Nieminen, Autoliitto ry - toimitusjohtaja Pekka Puputti, Autotuojat ry - liiketoimintajohtaja Esko Mustonen, Stena Metalli Oy. Liikenneympäristöyhdistys ry, valtiovarainministeriö ja ympäristöministeriö ovat toimittaneet asiassa kirjallisen lausuntonsa. HALLITUKSEN ESITYS Esityksessä ehdotetaan ajoneuvolakia, eräitä muita ajoneuvojen rekisteröintiä koskevia säännöksiä sisältäviä lakeja sekä ajoneuvoverolakia muutettavaksi. Ajoneuvolakia muutettaisiin siten, että ajoneuvon rekisteröintijärjestelmä uudistettaisiin ja samalla tehtäisiin lakiin eräitä muita vähäisempiä muutoksia. HE 61/2006 vp Ajoneuvo olisi ensirekisteröitävä, kun sitä aletaan käyttää liikenteessä. Kun ajoneuvon käyttö liikenteessä päätetään lopullisesti, olisi tehtävä ajoneuvon lopullista poistoa koskeva ilmoitus rekisteriin. Tällaista lopullisesti rekisteristä poistettua ajoneuvoa ei enää voisi merkitä uudelleen rekisteriin ja ottaa käyttöön liikenteessä. Versio 2.0

Ensirekisteröinnin ja ajoneuvon lopullisen rekisteristä poiston välisenä aikana ajoneuvo voitaisiin poistaa liikennekäytöstä ja ottaa uudestaan liikennekäyttöön tekemällä asiaa koskeva ilmoitus rekisteriin. Lisäksi ensirekisteröinnin yhteydessä rekisteriin ilmoitetuissa tiedoissa tapahtuneista muutoksista, kuten omistajan vaihdoksesta, olisi tehtävä muutosrekisteröintiä koskeva ilmoitus. Ajoneuvolle olisi suoritettava rekisteröintikatsastus pääsääntöisesti vain silloin, kun ajoneuvo ensirekisteröidään. Muutoin ajoneuvon määräaikaiskatsastuksen tulisi olla voimassa tai ajoneuvo tulisi olla vapautettu tästä velvollisuudesta, jos ajoneuvoa käytetään liikenteessä. Ajoneuvoverolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että verotuksessa otettaisiin huomioon rekisteröintilainsäädännön muutokset. Liikennekäytöstä poistaminen ja liikennekäyttöön ottaminen vaikuttaisivat verokauden alkamiseen ja päättymiseen samalla tavoin kuin tähän asti ajoneuvon poistaminen rekisteristä. Esitykseen sisältyvät lisäksi ehdotukset ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain, ajoneuvojen katsastusluvista annetun lain ja tieliikennelain muuttamisesta. Muutokset liittyvät pääasiassa ajoneuvon rekisteröintijärjestelmän uudistamiseen. Lakiehdotukset ovat tarkoitetut tulemaan voimaan kevättalvella vuonna 2007. VALIOKUNNAN KANNANOTOT Perustelut Hallituksen esityksessä on kysymys ajoneuvojen rekisteröintijärjestelmän uudistamisesta eli ajoneuvolainsäädäntöön liittyvästä uudistushankkeesta. Keskeisin ehdotus koskee sitä, että ajoneuvon ensirekisteröinnin ja lopullisen rekisteristä poiston lisäksi autoilijoilla olisi mahdollisuus poistaa ajoneuvo liikennekäytöstä väliaikaisesti. Tämä tapahtuisi tekemällä asiaa koskeva ilmoitus rekisteriin. Väliaikainen liikenteestä poisto ei edellyttäisi rekisterikilpien palauttamista eikä yleensä rekisteröintikatsastusta, kun ajoneuvo otetaan uudelleen käyttöön. Ajoneuvo voitaisiin poistaa lopullisesti rekisteristä vain romutustodistusta vastaan. Lopullisesti rekisteristä poistettua ajoneuvoa ei voitaisi enää merkitä uudelleen rekisteriin eikä ottaa käyttöön liikenteessä. Esitykseen sisältyvät ajoneuvoverolain muutokset merkitsevät puolestaan sitä, että veroa ei perittäisi siltä ajalta, jonka ajoneuvo on ilmoitettu liikenteestä poistetuksi. Väliaikainen liikenteestä poisto katkaisisi siis verokauden ja rinnastuisi verovaikutuksiltaan siten nykyiseen rekisteristä poistoon. Uudistus liittyy olennaisesti Ajoneuvohallintokeskuksessa jo pitkään vireillä olleen teknisen palvelujen kokonaisuudistushankkeen eli ns. PALKO-hankkeen etenemiseen. Tarkoitus on, että uudet säännökset antavat lainsäädännöllisen pohjan niille ratkaisuille, joiden varaan PALKO-hanketta on kehitelty. Tämä asettaa omat rajoitteensa lakiesityksen käsittelylle, jos hankkeen tavoiteaikataulua kevättalvesta 2007 ei haluta vaarantaa. Muutoksia on perusteltu ennen kaikkea tarpeella yksinkertaistaa kankeaksi koettua nykymenettelyä. Rekisteristä poisto edellyttää nykyisin rekisterikilpien palauttamista ja ajoneuvon uudelleen katsastusta, kun se otetaan aikanaan taas käyttöön. Menettelyyn liittyvät maksut kaventavat lisäksi verosäästöä. Ajoneuvoa ei siten kannata käytännössä yleensä poistaa rekisteristä lyhyen seisonta-ajan vuoksi. Uudistus purkaisi turhaa byrokratiaa ja poistaisi nämä haitat. Verotusta koskeva muutos vastaisi myös yleistä oikeustajua; käyttöveron luonteista ajoneuvoveroa maksettaisiin vain siltä ajalta, jonka ajoneuvo on tosiasiallisesti liikennekäytössä. Valiokunta pitää esitystä lähtökohtaisesti perusteltuna ja kannattaa sen perusratkaisuja. Tärkeää on myös, että PALKO-hankkeessa edetään suunnitelmien mukaan, jotta mm. verojärjestelmää voidaan kehittää edelleen kohti käytön verotusta, kuten eduskunta on osaltaan edellyttänyt useissa yhteyksissä. Ongelmallista on kuitenkin lainsäätäjän näkökulmasta se, että esitys- 2

tä joudutaan käsittelemään käytännössä pitkälti teknisen suunnittelun asettamissa rajoissa. Mahdollisiin tarpeellisiksikaan osoittautuviin muutoksiin ei juuri ole mahdollisuutta tässä yhteydessä ilman, että PALKO-hankeen eteneminen viivästyy. Valiokunta käsittelee esitystä seuraavassa lähinnä vain siltä osin kuin se koskee ajoneuvoverotusta. Esityksen kokonaisarviointi jää siten liikenne- ja viestintävaliokunnan tehtäväksi. Jo nyt on kuitenkin noussut esiin huoli ajoneuvorekisterin tietojen ajanmukaisuuden ylläpitoon liittyvistä mahdollisista uhkista samoin kuin ajoneuvojen romutukseen liittyvistä epäkohdista. Koska verotus on yksi keskeinen keino, jolla voidaan vaikuttaa autoilijoiden käytökseen, valiokunta sivuaa lyhyesti myös näitä näkökohtia. Tärkeää on, että liikenne- ja viestintävaliokunta tekee asiantuntijaselvityksen jälkeen huolellisen kokonaisarvioinnin niistä toimenpiteistä, joihin esitys antaa aiheen nyt tai lähitulevaisuudessa. Ajoneuvoverolakia koskevat ehdotukset Ajoneuvoverolakia ehdotetaan siis muutettavaksi siten, että verotuksessa otettaisiin huomioon rekisteröintilainsäädännön muutokset. Liikennekäytöstä poistaminen ja liikennekäyttöön ottaminen vaikuttaisivat verokauden alkamiseen ja päättymiseen samalla tavoin kuin tähän asti ajoneuvon poistaminen rekisteristä. Asiallisesti uutta olisivat siten liikennekäytöstä poistettua ajoneuvoa koskeva 4 a ja käyttökieltoa sanktioiva uusi lisävero rekisteröimättömän tai liikennekäytöstä poistetun ajoneuvon käyttämisestä liikenteeseen, josta on säädetty 47 a :ssä. Muut muutosehdotukset ovat näistä tai ajoneuvolainsäädäntöön muutoin ehdotetuista säännöksistä johtuvia teknisluonteisia tarkennuksia. Ne eivät anna aihetta huomautuksiin. Valiokunta puoltaa perusratkaisua, jonka mukaan ajoneuvoveroa ei peritä siltä ajalta, jonka ajoneuvo on poistettuna liikennekäytöstä. Tätä voidaan perustella yleisillä oikeudenmukaisuusnäkökohdilla, kuten edellä on jo todettu. Ratkaisun merkitys korostuu lisäksi aikanaan, jos ajoneuvojen verotuksessa siirrytään enenevässä määrin ajoneuvon rekisteröintiin perustuvasta verotuksesta (autovero) käytön verotukseen. Näistä syistä on myös perusteltua, ettei liikenteestä poiston ajalta peritä myöskään alennettua ajoneuvoveroa, kuten eri syistä on ehdotettu. Tätä kysymystä käsitellään erikseen vielä jäljempänä. Liikennekäytöstä poistettu ajoneuvo olisi esityksen mukaan käyttökiellossa. Koska ajoneuvo voitaisiin poistaa liikennekäytöstä pelkän ilmoituksen perusteella ja ilman, että käyttökielto ilmenisi mitenkään ajoneuvosta ulospäin, järjestelmään on valiokunnan mielestä perusteltua liittää ehdotetuin tavoin väärinkäytöksiä tehokkaasti ehkäisevä sanktiojärjestelmä. Ehdotukseen sisältyvä seuraamus, uusi lisävero, on varsin ankara, ajoneuvosta 12 kuukaudelta laskettava ajoneuvovero viisinkertaisena, kuitenkin vähintään 1 000 euroa. Sitä on paljoksuttu myös valiokunnan asiantuntijakuulemisessa. Valiokunta puoltaa kuitenkin ehdotusta nimenomaan sen ennaltaehkäisevän vaikutuksen synnyttämiseksi ja sen varmistamiseksi, että ajoneuvovero kertyisi kattavasti ja oikeamääräisenä myös vastaisuudessa. Jos seuraamukset muodostuisivat jossakin yksittäistapauksessa olosuhteisiin nähden kohtuuttomiksi, niitä voitaisiin huojentaa hakemuksesta kuten nykyisinkin. Tämä perustuu siihen, että uutta lisäveroa pidetään ehdotetun ajoneuvoverolain 3 :n mukaan osana ajoneuvoveroa. Veronhuojennusmahdollisuus puolestaan perustuu jo voimassa olevaan ajoneuvoverolain 61 :ään. Ajoneuvoveron tuotto Esityksessä on arvioitu varsin karkeiden oletusten perusteella, että ajoneuvoveron tuotto tulisi alenemaan joillakin kymmenillä miljoonilla euroilla. Tämä perustuu siihen, että järjestelyä käytetään todennäköisesti ajoneuvoverotuksen keskeytykseen laajemmin kuin nykyisin rekisteristä poistamista. Myös verovilpin määrä saattaa kasvaa, jos ajoneuvoveron tasoa nostetaan tulevaisuudessa. Valiokunta pitää esityksen perusratkaisuja kestävinä myös tässä suhteessa. Esitys korostaa kansalaiskeskeistä lähtökohtaa ja vastaa niihin 3

oikeudenmukaisuusvaateisiin, joita on yleisesti esitetty. Valiokunta katsoo lisäksi, että verovilppi on sanktioitu niin ankarasti, ettei laajamittainen väärinkäyttö tunnu kovin todennäköiseltä. Vertailuna voidaan todeta, että esimerkiksi ilman asianmukaista vakuutusta olevia ajoneuvoja on tällä hetkellä vain 0,15 prosenttia ajoneuvokannasta, 4,3 miljoonasta ajoneuvosta. Seuraamusten ankaruus on siten toiminut luotettavana pidäkkeenä väärinkäytöksille tältä osin. Samaa on syytä olettaa myös ajoneuvoverosta. Tärkeää on kuitenkin, että uudistuksesta tiedotetaan aikanaan kansalaisille hyvin ja ymmärrettävästi. Rekisteröintijärjestelmän luotettavuus Ajoneuvoverotus perustuu ajantasaisiin rekisteritietoihin. Rekisterijärjestelmän luotettavuus ja toimivuus ovat siten ensiarvoisen tärkeitä verotuksen toimittamiseksi joustavasti ja tehokkaasti. Ajoneuvoveron kertymä on nykyään noin 500 miljoonaa euroa vuodessa, ja vero kertyy käytännössä kattavasti. Vero on siis myös fiskaalisesti merkittävä ja vakaa tulonlähde valtiolle. Esitys antaa aiheen kahteen huoleen: ensinnäkin, jääkö rekisteriin vastaisuudessa enenevästi sellaisia ajoneuvoja, jotka on tosiasiassa romutettu, mutta jotka on merkitty rekisteriin vain tilapäisesti liikenteestä poistetuksi. Tällaisten autojen määräksi arvioidaan nykytietojen nojalla 100 000 autoa vuodessa. Rekisterissä voisi siten olla kymmenessä vuodessa jopa miljoona sellaista ajoneuvoa, joita ei ole tosiasiassa enää olemassa. Verotuksen toimeenpano sellaisissa olosuhteissa olisi ilmeisen ongelmallista. Sen kaltainen tulevaisuuden näkymä saattaisi asettua myös käytön verotukseen perustuvan verojärjestelmän laajamittaisemman uudistuksen esteeksi. Toinen huoli liittyy ympäristönäkökohtiin. Nykytietojen mukaan vain 20 30 prosenttia romutettavista ajoneuvoista luovutetaan tarvittavat ympäristöluvat omaaviin vastaanottopisteisiin romutustodistusta vastaan. Pääosa poistuu liikenteestä muulla tavoin. Tämä ongelma on siis jo nyt olemassa, mutta se voi korostua jatkossa, kun veronmaksun voi katkaista pelkän ilmoituksen perusteella. Näiden ongelmien ratkaisemiseksi on ehdotettu useanlaisia eri vaihtoehtoja. Liikenteestä poistetuista ajoneuvoista voitaisiin kantaa esimerkiksi alennettua veroa tai liikennekäytöstä poistolle voitaisiin asettaa aikaraja. Lisäksi voitaisiin säätää, että ajoneuvo katsotaan otetuksi automaattisesti liikennekäyttöön omistajanvaihdoksen jälkeen. Toisaalta omistajanvaihdoksesta ilmoittamatta jättäminen voitaisiin sanktioida ja ajoneuvon luovutus tuntemattomalle estää. Valtiovarainministeriö on suhtautunut kuitenkin näihin kaikkiin ehdotuksiin erittäin pidättyvästi. Ne ovat kaikki joko vastoin uudistuksen henkeä tai omiaan lisäämään Ajoneuvohallintokeskuksen selvittelytyötä ajoneuvojen ja niiden omistajien selvittämiseksi ehkä vuosia sen jälkeen, kun ajoneuvo on jo romutettu. Omistajaketjun selvittämistä vaikeuttaa osaltaan myös se, että myös luovutus tuntemattomalle on eduskunnan oikeusasiamiehen kannanoton mukaan oltava sallittu. Merkittävä käytännön syy pidättyväisyyteen on myös PALKO-hankeen aikataulun vaarantuminen. Valiokunta viittaa valtiovarainministeriön esittämiin perusteisiin ja katsoo, ettei tässä yhteydessä ole mahdollisuutta puuttua nyt esiin nousseisiin epäkohtiin. Niiden ratkaisemiseksi tulisi kuitenkin ryhtyä etsimään välittömästi toimivia ja riittävän yksinkertaisia malleja, jotta lopputulos olisi hyväksyttävä niin autoilijoiden, ympäristön kuin veronsaajankin kannalta. Verotuksen kannalta tavoitteena tulee olla se, että rekisterijärjestelmä voi muodostaa luotettavan tietopohjan verotusta ja yhteiskunnan muita palvelutarpeita varten myös jatkossa. Lausunto Lausuntonaan valtiovarainvaliokunta esittää, että liikenne- ja viestintävaliokunta ottaa huomioon, mitä tässä lausunnossa on esitetty. 4

Helsingissä 16 päivänä kesäkuuta 2006 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. Markku Koski /kesk vpj. Matti Ahde /sd (osittain) jäs. Christina Gestrin /r Kyösti Karjula /kesk Pekka Kuosmanen /kok Maija-Liisa Lindqvist /kesk Pekka Nousiainen /kesk Tuija Nurmi /kok Pirkko Peltomo /sd (osittain) Iivo Polvi /vas Virpa Puisto /sd Valiokunnan sihteerinä jaostokäsittelyssä on toiminut valiokuntaneuvos Maarit Pekkanen. vjäs. Markku Rossi /kesk Irja Tulonen /kok Jukka Vihriälä /kesk Janina Andersson /vihr Arto Bryggare /sd Jyri Häkämies /kok Timo Kalli /kesk Reijo Kallio /sd (osittain) Mikko Kuoppa /vas Maija Perho /kok (osittain) Pia Viitanen /sd. 5