HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
|
|
- Sanna Saaristo
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HE 44/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikenteen tietojärjestelmästä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikenteen tietojärjestelmästä annettua lakia siten, että tietojärjestelmään voidaan tallettaa ajoneuvoveron kannon ja perinnän mahdollistavat tiedot. Lisäksi ehdotetaan tehtäväksi eräitä muita vähäisiä tarkistuksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen hyväksymisen ja vahvistamisen jälkeen. PERUSTELUT 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset Suomessa rekisteröidyistä ja liikenteeseen käytetyistä henkilö- ja pakettiautoista sekä eräistä muista autoista oli vuosina suoritettava valtiolle ajoneuvoveroa. Verovelvollinen lunasti ja kiinnitti ajoneuvonsa tuulilasiin veromerkin. Järjestelmä ei edellyttänyt verotustietojen keskitettyä rekisteröintiä. Ajoneuvoverosta annetun lain ( ) mukainen verolipuilla kannettava ajoneuvovero korvaa veromerkeillä kannetun ajoneuvoveron. Laki on tullut voimaan 31 päivänä tammikuuta Ajoneuvoveron verokausi on kalenterivuosi, mutta vuoden 1997 verokauden alkamisesta säädetään asetuksella. Menettely ajoneuvoveron maksuunpanossa ja kannassa on säädetty pääosin vastaamaan jo käytössä olevan moottoriajoneuvoverosta annetun lain ( ) mukaisen varsinainen ajoneuvoveron (dieselveron) menettelyä. Ajoneuvoverolain 10 :n mukaan ajoneuvohallintokeskus toimittaa ajoneuvoveron maksuunpanon ja huolehtii veron perimiseen liittyvistä toimenpiteistä ajoneuvoverotuksen yleisen johdon kuuluessa verohallitukselle. V eron maksuunpano tapahtuisi tieliikenteen tietojärjestelmän tietojen perusteella. Ajoneuvohallintokeskuksen oikeus käyttää tietojärjestelmän tietoja perustuu tieliikenteen tietojärjestelmästä annetun lain (819/1989) 10 :n 1 momenttiin. Tieliikenteen tietojärjestelmästä annetun lain 1 :n mukaan liikenneturvallisuuden edistämiseksi ja tieliikenteen tietopalvelua varten pidetään automaattisen tietojenkäsittelyn avulla rekisteriä muun ohessa ajoneovoista ja niiden verotuksesta. Verotusta varten järjestelmässä on ajoneuvoverotusrekisteri, josta säädetään lain 7 :ssä. Rekisteri käsittää vain dieselveron alaiset rekisteröidyt ajoneuvot, joita on noin Vuonna 1997 verolipuilla kannettavan ajoneuvoveron maksuunpano koskee noin 2,2 miljoonaa ajoneuvoa. Tieliikenteen tietojärjestelmästä annetun lain 7 :ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että ajoneuvoverotusrekisteri määritellään kattamaan dieselveron alaisten ajoneuvojen lisäksi myös ajoneuvoverosta annetun lain alaiset ajoneuvot Samalla säädettäisiin pykälän 1 ja 2 kohta koskemaan molempia veroja säänteleviä lakeja. Lisäksi 2 kohdassa oleva termi "pakkoperintä" ehdotetaan korvattavaksi ajanmukaisella, myös muussa lainsäädännössä käytetyllä, termillä "perintä". Ajoneuvoverosta annetun lain 4 :n mukaan ajoneuvoverotuksen menettelyssä, kuten kannossa ja perinnässä, noudatetaan pääosin dieselverotuksen menettelysäännöksiä. Näin ollen ajoneuvoveroa koskevat tieliikenteen tietojärjestelmään talletettavat tiedot olisivat samansisältöiset kuin nykyisen säännöksen mukaiset dieselverotukseen liittyvät tiedot
2 2 HE 44/1997 vp Ajoneuvoveron kannassa ja perinnässä käytettäisiin varsinaisen dieselveron kannon ja perinnän tapaan hyväksi ajoneuvon rekisteröinnin yhteydessä ajoneuvorekisteriin merkittyjä, yhteisessä tietokannassa olevia henkilötietoja. Nämä tiedot ovat käytettävissä siten kuin lain 10 :n 2 momentissa säädetään. Ajoneuvoverosta myönnetään vapautus vammaisuuden perusteella ajoneuvoverolain 9 :ssä tarkemmin säädetyissä tapauksissa. V erovapaus voi koskea samanaikaisesti vain yhtä ajoneuvoa, josta vammainen on verovelvollinen. Ajoneuvoverotusrekisteriin merkittäisiin myös verosta vapautusta koskeva tieto, joka voisi olla vaihtoehtoisesti joko viittaus autoverolain (1482/1994) 50 tai 51 :ään taikka merkintä tieliikennelain (267/1981) 28 b :ssä tarkoitetusta vammaisen pysäköintiluvasta. Lain 12 :n 4 momentin ja 13 :n 4 momentin säännösviittaukset ehdotetaan korjattaviksi. Teknisellä käyttöyhteydellä tapahtuvaa ajoneuvorekisterin tietojen luovuttamista koskevassa 12 :n 4 momentissa oleva virheellinen viittaus 1 momentin 7 kohtaan ehdotetaan muutettavaksi viittaukseksi 8 kohtaan. Momentin 7 kohdassa säädetty menettely on tapahtunut ennen tammikuun alussa vuonna 1996 voimaan tullutta tieliikenteen tietojärjestelmästä annetun lain muutosta (1595/1995) nimenomaan teknisellä käyttöyhteydellä, kun taas 8 kohdan mukainen menettely on ollut tarkoitus sallia tapahtuvaksi vain muutoin kuin teknisellä käyttöyhteydellä. Mainitussa 13 :n 4 momentissa viitataan virheellisesti 1 momentin 8 ja 9 kohtaan, joita kyseisessä momentissa ei ole, kun tarkoitus on ollut viitata 2 momentin kohtiin. Momentin viittaus ehdotetaan oikaistavaksi. Tietojen luovutusta koskevaa 14 :n 2 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että tietojen antaminen ajoneuvoverotusrekisteristä poliisi-, tulli- ja rajavartioviranomaisille olisi mahdollista dieselveron valvontaan liittyvien tehtävien lisäksi myös ajoneuvoveron valvontaan liittyviä tehtäviä varten. Lain 14 :n 5 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että verohallinnon viranomaiset saisivat tietoja veron perinnän lisäksi myös verotustehtäviä varten. Viranomaisesta, joka käsittelee ajoneuvoverosta annetun lain 9 :ssä tarkoitetut hakemukset ja maksuunpanon, säädetään asetuksella. Säännöksessä sanotut vapautusasiat ja -hakemukset hoitaa ajoneuvohallintokeskus. Uudenmaan lääninverovirasto voi avustaa sitä hakemusten käsittelyssä. 2. Esityksen vaikutukset Esityksellä ei ole itsenäisiä taloudellisia, organisatorisia eikä henkilöstöön liittyviä vaikutuksia. Ajoneuvoveron vaikutukset on arvioitu hallituksen esityksessä laiksi ajoneuvoverosta (HE vp ). 3. Asian valmistelu Esitys on valmisteltu liikenneministeriössä virkatyönä. Esityksestä on pyydetty lausunnot valtiovarainministeriöltä, sisäasiainministeriön poliisiosastolta, puolustusministeriöltä, verohallitukselta, tullilaitokselta, rajavartiolaitokselta, ajoneuvohallintokeskukselta ja tietosuojavaltuutetun toimistolta. Esitystä on tarkistettu saatujen lausuntojen perusteella. 4. Voimaantulo Vuonna 1997 ajoneuvoveron asetuksella päätettävä verokausi alkaa 30 päivänä elokuuta. Tätä ennen ajoneuvoverotusrekisteriin on tarpeellista tallettaa tieto vammaisuuden perusteella tapahtuvasta verosta vapautuksesta, minkä vuoksi laki ehdotetaan tulevaksi voimaan mahdollisimman pian sen hyväksymisen ja vahvistamisen jälkeen. Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:
3 HE 44/1997 vp 3 Laki tieliikenteen tietojfujestelmästä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tieliikenteen tietojärjestelmästä 15 päivänä syyskuuta 1989 annetun lain ( ) 7, 12 :n 4 momentti, 13 :n 4 momentti sekä 14 :n 2 ja 5 kohta, sellaisina kuin niistä ovat 12 :n 4 momentti, 13 :n 4 momentti sekä 14 :n 2 ja 5 kohta laissa 1595/1995, seuraavasti: 7 Ajoneuvoverotusrekisterin tiedot Ajoneuvoverotusrekisteriin, joka muodostuu moottoriajoneuvoverosta annetun lain ( ) ja ajoneuvoverosta annetun lain ( ) mukaan veronalaisista rekisteröidyistä ajoneuvoista, talletetaan: 1) mainituissa laeissa säädettyjen verojen määräämisen perusteena olevat ajoneuvon yksilöinti-, rekisteröinti- ja tekniset tiedot; sekä 2) mainituissa laeissa säädettyjen verojen ajoneuvokohtaiset määrään, kantoon ja perintään liittyvät tiedot. 12 Tietojen luovutus ajoneuvorekisteristä Ajoneuvorekisterin tietoja ei saa luovuttaa 1, 6 tai 8 kohdassa eikä 3 momentissa tarkoitetussa tapauksessa. 13 Tietojen luovutus ajokorltirekisteristä Ajokorttirekisterin tietoja ei saa luovuttaa teknisen käyttöyhteyden avulla 2 momentin 8 tai 9 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa. 14 Tietojen luovutus ajoneuvoverotusrekisteristä Ajoneuvoverotusrekisteristä voidaan luovuttaa: 2) poliisi-, tulli- ja rajavartioviranomaisille tietoja moottoriajoneuvoveron ja ajoneuvoveron valvontaan liittyviä tehtäviä varten; 5) verohallinnon viranomaisille tietoja verotustehtäviä ja verojen perintään liittyviä asioita varten. Tämä laki tulee voimaan kuuta 199. päivänä Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 1997 Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI Liikenneministeri Matti Aura
4 4 HE 44/1997 vp Liite Laki tieliikenteen tietojäijestelmästä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tieliikenteen tietojärjestelmästä 15 päivänä syyskuuta 1989 annetun lain (819/1989) 7, 12 :n 4 momentti, 13 :n 4 momentti sekä 14 :n 2 ja 5 kohta, sellaisina kuin niistä ovat 12 :n 4 momentti, 13 :n 4 momentti sekä 14 :n 2 ja 5 kohta laissa 1595/1995, seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus 7 Ajoneuvoverotusrekisterin tiedot Ajoneuvoverotusrekisteriin, joka muodostuu moottoriajoneuvoverosta annetun lain (722/66) mukaan veronalaisista rekisteröidyistä ajoneuvoista, talletetaan: 1) mainitussa laissa säädettyjen verojen määräämisen perusteena olevat ajoneuvon yksilöinti-, rekisteröinti- ja tekniset tiedot; sekä 2) mainitussa laissa säädettyjen verojen ajoneuvokohtaiset määrään, kantoon ja pakkoperintään liittyvät tiedot. 7 A joneuvoverotusrekisterin tiedot Ajoneuvoverotusrekisteriin, joka muodostuu moottoriajoneuvoverosta annetun lain (722/1966) ja ajoneuvoverosta annetun lain ( ) mukaan veronalaisista rekisteröidyistä ajoneuvoista, talletetaan: 1) mainituissa laeissa säädettyjen verojen määräämisen perusteena olevat ajoneuvon yksilöinti-, rekisteröinti- ja tekniset tiedot; sekä 2) mainituissa laeissa säädettyjen verojen ajoneuvokohtaiset määrään, kantoon ja perintään liittyvät tiedot. 12 Tietojen luovutus ajoneuvorekisteristä Ajoneuvorekisterin tietoja ei saa luovuttaa 1, 6 tai 7 kohdassa eikä 3 momentissa tarkoitetussa tapauksessa. Ajoneuvorekisterin tietoja ei saa luovuttaa 1, 6 tai 8 kohdassa eikä 3 momentissa tarkoitetussa tapauksessa. 13 Tietojen luovutus ajokorttirekisteristä Ajokorttirekisterin tietoja ei saa luovuttaa 8 tai 9 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa. Ajokorttirekisterin tietoja ei saa luovuttaa teknisen käyttöyhteyden avulla 2 momentin 8 tai 9 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa.
5 HE 44/1997 vp 5 Voimassa oleva laki Ehdotus 14 Tietojen luovutus ajoneuvoverotusrekisteristä Ajoneuvoverotusrekisteristä voidaan luovuttaa: 2) poliisi-, tulli- ja rajavartioviranomaisille tietoja moottoriajoneuvoveron valvontaan liittyviä tehtäviä varten; 5) verohallinnon viranomaisille tietoja verojen perintään liittyviä asioita varten. 2) poliisi-, tulli- ja rajavartioviranomaisille tietoja moottoriajoneuvoveron ja ajoneuvoveron valvontaan liittyviä tehtäviä varten; 5) verohallinnon viranomaisille tietoja verotustehtäviä ja verojen perintään liittyviä asioita varten. Tämä laki tulee voimaan kuuta 199. päivänä
6
HE 160/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia
HE 160/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi pelastuslain 69 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia siten, että pelastustoimen toimenpiderekisterin
HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
liikenne säännöistä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 72/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelakia. Tieliikennelaissa määriteltäisiin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ajoneuvojen rekisteröintitoiminnasta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ajoneuvojen rekisteröintitoiminnasta annettua lakia. Lakiin tehtäisiin
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin
HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen
HE 190/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- yhdellä vuodella siten, että laki olisi voimassa 31 päivään joulukuuta 2006.
HE 190/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon saumattoman palveluketjun kokeilusta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.
HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista
HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun
HE 125/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain 120 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkalakia niin, että yksityishenkilöt saisivat hankkia ja vastaanottaa
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 193/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi nimilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nimilakia. Lainmuutoksella ehdotetaan henkilön suku- ja
HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta
HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä
HE 18/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 40 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi henkilötietojen käsittelystä
HE 40/1998 vp YLEISPERUSTELUT
HE 40/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelakia 26711981 siten, että turvavyön käyttöpakkoa
HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-
HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,
HE 268/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta
HE 100/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain muuttamiseksi
Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi 1 päivänä joulukuuta 2015 voimaan tulevan ampumaaselain
1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle
1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jalometallituotteista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jalometallituotteista annettua lakia siten,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen
HE 165/1998 vp PERUSTELUT
HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto
4-16 jäsentä. Verohallitus määrää veroviraston. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia.
HE 204/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi verohallintolain 3 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia. Verotuksen oikaisulautakunnan
1992 vp - HE 140. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan liikevaihtoverolakia muutettavaksi siten, että vuonna 1992
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja radiorahastosta
1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista
1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi
HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 167/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslain säännöksiä yksilön ja hänen
1980 vp. n:o 125 ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ.
1980 vp. n:o 125 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi auto- ja moottoripyöräverosta annetun lain 7 ja 17 :n muuttamisesta. ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ. Esityksessä ehdotetaan taksiauton ja invalidien
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
1994 vp - HE 140 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 106/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 51 b ja 51 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon
1992 vp - HE 48 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 48 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi leimaverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan leimaverolaista kumottaviksi sähkölaitoskiinteistön rekisteröimisestä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 191/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kirkkolain 22 luvun 8 :n sekä kirkon keskusrahastosta annetun lain 3 ja 9 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan verotusta koskevat kirkkolain sekä
HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 23/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan autoverolakia, ajoneuvoverolakia
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi autoverolain, ajoneuvoverolain 50 ja 53 :n ja polttoainemaksusta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan autoverolakia,
Esityksessä ehdotetaan auto- ja moottoripyöräverosta. Ruosteenestokäsittelystä myönnettyä vähennystä koskevat säännökset ehdotetaan kumottaviksi
1992 vp- HE 345 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi auto- ja moottoripyöräverosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan auto- ja moottoripyöräverosta
HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja
HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta
HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta
HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta
HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito
HE 123/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 32 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöhallintapalvelun ja itse suoritetun
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun
1992 vp - HE 354 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 354 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,
HE 17/2011 vp. täytäntöönpanokelpoisiksi säädetyt yhdenmukaistamisviraston
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan unionin jäsenyyteen liittyvistä oikeudenhoitoa koskevista säännöksistä annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Euroopan unionin jäsenyyteen
HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta
1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1985 vp." - HE n:o 126 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että arpajaisvero suoritettaisiin kokonaisuudessaan
HE 170/2010 vp. hallinnollinen tulos on alijäämäinen.
HE 170/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomen Vientiluotto Oy -nimisestä yhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Suomen Vientiluotto Oy
HE 212/2013 vp. 65 vuodesta 68 vuoteen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman
HE 212/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaupanvahvistajista annetun lain 1 ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kaupanvahvistajista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ajoneuvoliikennerekisteristä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaaedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ulkomaanedustuksen korvauksista annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi
HE 42/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan täydennettäväksi riistanhoitomaksusta
HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 2711996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 27 :n, porotalouslain 41 a :n ja luontaiselinkeinolain 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 191/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain 14 d :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain 14 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verotusmenettelystä annettua lakia siten,
Nykytila. 1994 vp - HE 133. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronkantolain muuttamisesta ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÅLTÖ
1994 vp - HE 133 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronkantolain muuttamisesta ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi veronkantolakia, jossa säädettäisiin avoimen yhtiön
muutos johtuvat Euroopan unionin neuvoston direktiivin muuttamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 1999.
HE 13/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luvanvaraisesta
Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan.
HE 220/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 10 luvun 1 :n ja säätiölain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 205/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia pian. Muutosta sovellettaisiin
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perintö- ja lahjaverolain 14 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia muutettavaksi siten, että ensimmäidollisimman
HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN
HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia
HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tilastolain 17 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tilastolakia. Henkilötietolain mukaan ammatinharjoittajia koskevia tietoja pidetään henkilötietoina.
HE 35/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 35/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Opintotuen tarkistusmenettelyä yksinkertaistettaisiin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan
HE 125/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 2 ja 11 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 139/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi painelaitelain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi painelaitelain 27 :n 3 momenttia. Lain siirtymäsäännöksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
HE 151/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä
HE 151/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta annetun lain 7 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 164/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi. Kiinteistön käyttöoikeuden
HE 107/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 107/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi varallisuusverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi omistajayrittäjien varallisuusverohuojennusta
kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1991 vp - HE 23 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden saamisten perimisestä kerta kaikkiaan annetun lain 1 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräiden
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 35/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 1 luvun 3 :n muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan täydennettäväksi siten, että lapsen edellytyksistä olla evankelis-luterilaisen kirkon jäsen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 37/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista
1994 vp- HE 3 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1994 vp- HE 3 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että 1 päivänä tammikuuta
HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT
HE 79/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetun lain 4 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010.
HE 14/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi urheilijan
HE 101/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi palosuojelurahastolakia.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi palosuojelurahastolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi palosuojelurahastolakia. Ehdotuksen mukaan palosuojelumaksun
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä
ulkomaalaisilla jäsenillä. Äänioikeusikärajanmääräytyminen
HE 168/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirlckokunnasta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ortodoksisesta kirkkokunnasta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi
1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 272/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 272/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 23 a ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 86/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähköturvallisuuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähköturvallisuuslakia. Ehdotuksen mukaan EYlainsäädännön edellytykset täyttävä
HE 155/2007 vp. tason muutoksen tarkentumisen takia. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa sää-
HE 155/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kuntien lain 27 :n, sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 359/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain liitteen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Laki. varainsiirtoverolain muuttamisesta
Laki varainsiirtoverolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan varainsiirtoverolain (931/1996) 47 49, sellaisina kuin ne ovat, 47 laissa 876/2012 sekä 48 ja 49 laissa 526/2010, muutetaan
HE 195/2010 vp. Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman
HE 195/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvun 6 :n ja sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Eduskunnan
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 13 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työssäoloehtoa koskevaa säännöstä peruspäivärahan osalta
ja ennen verotuksen päättymistä suoritettu jäännösvero tilitettäisiin veronsaajille ennakonpidätyksiä
HE 155/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronkantolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi veronkantolakia. Ehdotuksen mukaan veronsaajaryhmien
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1990 vp. - HE n:o 129 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi moottoriajoneuvoverosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan henkilöautoista kannettavan varsinaisen