Keskeiset muutokset Akatemian. Ylijohtaja Riitta Mustonen



Samankaltaiset tiedostot
Ask & Apply -kiertue 2013

SYYSHAKU Hankerahoitus 2. Tutkimusohjelmat 3. Tutkijan tehtävät

Kokonaiskustannusmalli ja laskutusmenettely. Ylijohtaja Ossi Malmberg

Suomen Akatemian rahoituspäätösten yleiset ehdot (Suomen Akatemian hallintoviraston päätös )

FIRI 2018 määrähahaun hakuinfo INFRASTRUKTUURIEN KUSTANNUSRAPORTOINTI

Tutkimusrahoituspäätösten yleiset ehdot ja ohjeet Tilanne Tutkimusrahoituspäätösten perusteet mukaan, asiakirja hyväksytty 6.4.

KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF)

HAKUILMOITUS MARTTI AHTISAARI -AKATEMIAPROFESSUURI AIEHAKU VARSINAINEN HAKU

TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET

Konsortiohakemus

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS

Marraskuun haku

Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta. teki rahoituspäätöksiä 28 miljoonalla eurolla

Profiloitumistoimi on se toimi, jolla yliopisto aikoo kehittää valittua profiloitumisaluetta.

Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa.

Lokakuun haku

Akatemian rahoitusinstrumentit

HANKEYHTEISTYÖ VAI KONSORTIO?

Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava.

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS

Konsortiohakemus Tekninen lisäys (tämän ohjeen lopussa)

YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA

Ajankohtaista Marie Curie -ohjelmassa

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN

Tutkimushankkeiden hallinnointivanhat kiemurat ja uudet tuulet

Profi 5 -haun hakuilmoitus

ICT 2023 TUTKIMUS-, KEHITYS- JA INNOVAATIO-OHJELMA: Tulevaisuuden energiatehokkaat ICT-järjestelmät

ICT2023 tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelma

Strategisen tutkimuksen ohjelmat, aiehaku

LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS 1 (5) LUONNOS

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Muutokset rahoituspäätöksiin-

Hakemuksen laatiminen

TUTKIMUSINFRASTRUKTUURIHAKU FIRI Riitta Mustonen

SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET VUONNA 2008

LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS 1 (5)

Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma

RAHOITUKSEN YLEISET EHDOT JA OHJEET PÄIVITETTY

HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET Tarkistus Hallituksen päätös

Lippulaiva: Hyvä hakemus. Keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia

Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet

Professori tutkimuksen johtajana. Kaarle Hämeri Professorilii/o

Kustannusmallien tavoitteet ja ominaisuudet

Suomen Akatemia syyskuun haku Tutkimuksen tuki, yrittäjyys ja innovaatiot

HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET Akatemian hallituksen päätös

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET

STRATEGISEN TUTKIMUKSEN OHJELMAHAUT (STN) AIEHAKU

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä

Huippuyksiköiden kustannusraportointi

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola

Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä. Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA

Elämän molekulaariset säätelyverkostot (R Life)

TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus

Tutkimuksen rahoituspäätökset 2018

Tekesin rahoitus julkisille tutkimusorganisaatioille EU:n Horisontti 2020 ohjelman hankkeiden valmisteluun muuttuu

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015

Tekesin hakuohje FiDiPro Professori- ja FiDiPro Fellow -rahoitukselle

Liikuntapaikkojen rakentamisavustukset

Lausunto Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta valtionavustuslain (688/2001) muuttamiseksi

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Hakuinfo Tampereen yliopisto STN:n Kestävän kasvun avaimet -ohjelman täydentävä haku. Kevään 2018 akatemiahakujen esittely

FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu

Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku. Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio

Hakemuksen laatiminen, täydentäminen ja lisätietojen lähettäminen. 1. Hakemuksen laatiminen

HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET Hallituksen päätös

OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN TULOSSOPIMUSTA TÄYDENTÄVÄ SOPIMUS VUODEKSI 2009 SUOMEN AKATEMIAN TOIMINTA-AJATUS: TIETEEN PARAS

Akatemian suurelle yleisölle tarkoitetulla Tietysti.fi -verkkosivustolla kävi yli kävijää.

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS

Arktiset meret- tutkimushaku 2014

Tilinpäätöskannanotto, vuosi Suomen Akatemia Sivu 1(7)

Pöytäkirjan 4 :n liite 1 HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET tarkistus Hallituksen päätös

LIITELOMAKE LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUSTEN LAATUAVUSTUKSEN HAKEMISTA VARTEN

Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi. Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä.

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET

Tutkimushankkeiden hallinnointi: vanhat kiemurat ja uudet tuulet. Tutkimuspalvelupäivät 2015, Tampere Työpaja 4

Suomen Akatemian rahoituspäätöstä koskevat ehdot ja ohjeet (varttunut tutkija, tutkijatohtorin projekti)

SUOMEN AKATEMIAN YHTEISKUNTATIETEELLIS- PAINOTTEISTEN TUTKIMUSTEN RAHOITUSMUODOT Pauli Niemelä

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

TSV:njakamat konferenssiavustukset. Georg Strien

Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet

Tekesin tutkimushaut 2012

Suomen Akatemia syyskuun haku

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI

Avustus asukaslähtöiseen asuntoosuuskuntakokeiluhankkeeseen

TSV:n jakamat konferenssiavustukset. Georg Strien

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

Tieteen veikkausvoittovarojen käytön selvitys

USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ. Kysymys hakuasiakirjojen julkisuudesta:

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU MENNESSÄ

Ajankohtaista tietoa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn avustusasioista ja avustusten hausta. Yksinäisyysverkosto 4.10.

YLEISOHJE VALTIONAVUSTUSTEN HAKIJOILLE JA KÄYTTÄJILLE

Transkriptio:

Keskeiset muutokset Akatemian rahoitusehdoissa ja -muodoissa Ylijohtaja Riitta Mustonen 1 1.9.2010

Keskeiset muutokset Suomen Akatemian päätös Rahoitusmuotojen uudistus syksyllä 2010 Eduskunnan päätös Yliopistolaki Yliopistojen oikeudellisen aseman muutos 2010 Akatemian rahoituksen muuttuminen valtionavustukseksi Maksatus/laskutus Akatemialaki Akatemiaprofessorin ja -tutkijan virkojen muuttuminen tehtäviksi 2010 Valtiovarainministeriön työryhmä 2007, opetus- ja kulttuuriministeriön ja Akatemian välinen tulossopimus 2009 Hakujen kustannuslaskenta kokonaiskustannusmallin mukaan 2009 Poikkeuksena eduskunnan päätöksellä akatemiaprofessoreiden ja tutkijoiden rahoitus edelleen lisäkustannusmallin mukaan 2 1.9.2010

Rahoitusmuodot uudistuvat Uudistuksen tavoitteet Rahoitusmuotoja selkiytettiin, terävöitettiin ja priorisoitiin rahoitusmuotojen roolit ja tiedepoliittiset tavoitteet keskeisimpien vahvistaminen ja kehittäminen suurempien kokonaisuuksien rahoittaminen nopeampi prosessi 3x3-rahoitusmalli Rahoitusmuotojen päällekkäisyyksiä karsittiin Pieniä rahoitusmuotoja on kehitetty ja liitetty uusiin rahoitusmuotoihin Rahoitusmuotoihin lisää joustavuutta Kansallinen, kansainvälinen ja sektorienvälinen liikkuvuus läpäisevästi kaikissa rahoitusmuodoissa Liikkuvuussuunnitelma Bilateraalisopimukset eräiden maiden kanssa säilyvät apurahaa tutkijavierailuihin Yksi hakemus / hakuaika (akatemiahanke, akatemiatutkija, tutkijatohtori) Rahoitusta haetaan pääasiassa syksyllä Rahoitusmuodot selkeämmäksi hakijalle

Uudistuksen yleisiä vaikutuksia ksia Rahoitus myönnetään suurempina kokonaisuuksina. Tutkimustyön monipuolisuus ja -muotoisuus huomioon Kansainvälisyys, liikkuvuus, elinkeinoelämäyhteistyö läpäisevästi kaikissa instrumenteissa. Ei muusta tutkimustyöstä irrallista ja vain yhteen käyttötarkoitukseen tarkoitettua rahoitusta esim. liikkuvuuteen ja kvyhteistyöhön tai sen valmisteluun, vaan kaikki tämä tulee olla osa normaalia tutkimustoimintaa ja -rahoitusta. Tämä sopii myös kokonaiskustannusmalliin. Korostaa laatua: kaikki rahoitushakemukset arvioidaan Uudistus korostaa Akatemian kumppanuutta yliopistojen kanssa. Akatemia rahoittaa pitkäjänteistä ja monivuotista tutkimusta vain yhteen tarkoitukseen tarkoitettu, alle vuoden pituinen rahoitus vähenee (jolle löydettävissä muitakin rahoittajia) säästää työtä tutkijalta (hakemus, raportointi), arvioijalta ja hallintovirastolta Akatemia keskittyy tiedepoliittisesti keskeisimpien tavoitteiden toteuttamiseen 4 1.9.2010

Mikä muuttuu? (1) Yleiset tutkimusmäärärahat Akatemiahanke Varttuneen tutkijan määräraha Tutkijoiden liikkuvuus työelämässä Kansainvälisten yhteishankkeiden valmisteluraha Tutkijatohtorin projekti Tutkijatohtori Tutkimuskulut Ryhmäraha poistuu Tutkijoiden koulutus ja työskentely ulkomailla Akatemiatutkija 3 9 vuotta tohtorintutkinnosta Työelämässä olevien jatkokoulutus lopetetaan 5 1.9.2010

Suomen Akatemian uudistuneet rahoitusmuodot Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Akatemian tutkimusohjelmat Huippuyksiköt Tutkija Tutkijatohtori Akatemiatutkija Akatemiaprofessori Tutkimusympäristö Infra Tht Tohtoriohjelmat ihjl t FiDiPro

Mikä muuttuu? (2) Liikkuvuussuunnitelma Tutkimussuunnitelmaan tulee sisältyä hankkeen liikkuvuussuunnitelma miten tutkimushankkeen tutkija tai tutkijat aikovat toteuttaa kansallista ja kansainvälistä liikkuvuutta rahoituskaudella, miten ulkomaiset tutkijat osallistuvat hankkeen työskentelyyn sekä millä muilla tavoin hankkeessa ylitetään kansainvälisiä, kansallisia, institutionaalisia ja julkisen ja yksityisen sektorin välisiä rajoja, miten hankkeessa hyödynnetään y kansainvälisiä tutkimuksen infrastruktuureja. Verkkopalvelun hakulomakkeella kerätään tiedot liikkuvuudesta tilastointia varten. 7 1.9.2010

Mikä muuttuu? (3) Hakuajat Syyskuu (poikkeus siirtymävuosi 2010, jolloin haku lokakuussa) akatemiahankkeiden (yleinen tutkimusmääräraha) ja tutkijatohtoreiden haku siirtyy tammikuusta syyskuuhun Huhtikuu tutkimusohjelmien haut siirtyvät tammikuusta huhtikuuhun Muutokset rahoituskausissa lokakuun 2010 haun päätöksistä alkaen akatemiahankkeet 1.9. alkaen (nykyisin 1.1.), akatemiatutkijat 1.9. alkaen (nykyisin 1.8.), tutkijatohtorit 1.9. alkaen (nykyisin 1.1.) 8 1.9.2010

Hakuajat Syksyn haku (30.9.) Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtorit Akatemiatutkijat Akatemiaprofessorit FiDiPro Kevään haku (30.4.) Tutkimusohjelmat Huippuyksiköt Tohtoriohjelmat Infra Yksi hakemus / haku Ensimmäinen uusimuotoinen haku lokakuussa 2010 www.aka.fi Tutkijalle Nyt haettavana Lokakuun k hakuilmoitus it 2010 HUOM! Viikon täydennysaikaa hakemukselle ei enää ole vaan täydennykseen on pyydettävä lupa Akatemiasta. Jos hakua ei ole syksyllä

10 1.9.2010 Mikä muuttuu? (4) Hakemuksen täydentäminen Hakijan mahdollisuudesta itse täydentää hakemustaan verkkopalvelussa 7 vrk ajan hakuajan päättymisestä, on luovuttu Jos hakija havaitsee hakuajan päätyttyä merkittäviä puutteita hakemuksessaan tai hän on saanut esimerkiksi ulkomaisen yliopiston kutsukirjeen vasta hakuajan päätyttyä y otettava yhteyttä esittelijään (hakuilmoituksessa mainittuun lisätietojen antajaan), joka avaa hakemuksen hakijan täydennettäväksi. täydennys otetaan huomioon, jos se on mahdollista huomioiden hakemuksen eteneminen hakemusten arviointi-, valmistelu- ja päätöksentekoprosessissa Uusi tutkimusalaluokitus http://www.aka.fi/fi/a/tutkijalle/hakeminen/hakuohjeet_/tutkimusalaluokitus/ /Tutkimusalaluokitus/ 64 tutkimusalaa ja useita tutkimusalojen alaluokkia Mahdollisuus merkitä ensisijaisen tutkimusalan lisäksi neljä muuta tutkimusalaa ja alaluokkaa tärkeysjärjestyksessä Lisäksi tutkimusta ja tutkimusmenetelmiä kuvaavat asiasanat vapaatekstikenttään

11 1.9.2010 Akatemiahanke Tavoite: edistää tutkimusryhmien korkeatasoista tieteellistä tutkimusta Hakija: tohtori, yleensä professori tai tutkimusryhmän johtaja Rahoitusaika: yleensä 4 vuotta Rahoitetaan: kaikkia hankkeen kustannuksia, jotka syntyvät esim. tutkimusryhmän työajasta, tutkimuskuluista ja matkoista, kotimaisesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä ja liikkuvuudesta ja kansainvälisten hankkeiden valmistelusta aiheutuvia kuluja Erityisehdot: Sovelletaan kokonaiskustannusmallia (kkm), Akatemian rahoitusosuus enintään 80 % Normaalin osa-aikaisen työajan kohdentamisen lisäksi vastuullisen johtajan täysipäiväiseen palkkaan enintään vuoden rahoitus, esim.: ulkomailta paluu, työskentely ulkomailla, toisessa tutkimusorganisaatiossa tai yrityksessä Suomessa Lokakuun 2010 -haussa huomioitavaa: Jos tutkija haki tammikuussa 2010 yleistä tutkimusmäärärahaa, niin samaa / samankaltaista hakemusta ei arvioida uudelleen

Uudet rahoitusmuodot hakijan näkökulmasta Neliportainen tutkijanura Vakiintunut 4. porras Itsenäinen 3. porras Professori Organisaatio Ryhmänjohtaja Akatemiaprofessori Infra Itsenäistyvä 2. porras Koulutus 1. porras Tutkijatohtori Akatemiatutkija Akatemiahanke Tohtoriohjelma Tohtorikoulutettava Tutkijatohtori Akatemiahanke Suunnattu Akatemiahanke FiDiPro Opiskelupaikka tohtoriohjelmassa Työskentely Akatemiahankkeessa Suunnattu Akatemiahanke Tutkimusohjelma Työskentely Akatemiahankkeessa Tutkimusohjelma Huippuyksikkö

Rahoitustietojärjestelmä uudistus SARA Ulkoinen ja Akatemian sisäinen rahoitusjärjestelmä yhdistetään Ohjeistusta lisätty Käyttö luotettavampaa ja turvallisempaa kuin nykyisessä asioinnissa Lokakuun 2010 -haussa hakemukset jätetään SARA:an Tärkeää: Rekisteröityä hakijaksi pian lokakuun haun avaamisen 4.10. jälkeen Myös verkkopalveluitamme aiemmin käyttäneiden on rekisteröidyttävä uudelleen Kirjautuminen ja tunnistautuminen Käyttäjätunnus & salasana: sähköpostiosoitteesta tulee käyttäjätunnus HAKA-tunnistautuminen/ t t i kirjautuminen i käyttöön Omien tietojen syöttö (ml. CV) Hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä (29.10.2010, klo 16:15) Hakemusluonnoksen k voi tallentaa t ja jatkaa sen täyttämistä ttä myöhemmin 13 1.9.2010

Lisätietoja Korkea laatu, uusiutuminen, tieteidenvälisyys, kansainvälisyys Rahoitusmuotouudistuksesta johdon erityisavustaja Sirpa Nuotio johtava tiedeasiantuntija Tiina Petänen verkkosivuillamme: www.aka.fi Tutkijalle Ajankohtaista t Uudistuvat rahoitusmuodot Lokakuun 2010 hausta hakuilmoituksessa mainitut henkilöt www.aka.fi Tutkijalle Nyt haettavana Lokakuun hakuilmoitus 2010 14 1.9.2010

Tutkijanvirat tehtäviksi Uusi laki Suomen Akatemiasta voimaan 1.1.2010 (TP vahvisti 20.11.2009) Akatemian toimintamenomomentilta rahoitetut tutkijanvirat lakkautettiin Lain selvitysosa: toteutetaan kustannusneutraalina: lisäkustannusmalli Valtion talousarviossa rahoitus siirrettiin tutkimusmäärärahamomenteille valtuuspäätöksiksi (valtuuden tarve lisäkustannusmallin mukaan, yk 12,5 %) Virat muuttuivat työsuhteiksi tutkimuksen suorituspaikkoihin 1.1.2010 Viroissa olleiden tutkijoiden (325 henkilöä) rahoituspäätökset muutettiin Akatemiassa vuoden vaihteessa Syksyllä 2009 sisään tulleet virkahakemukset (noin 550 kpl) muutettiin kesken rahoituspäätösten valmistelun tutkimusmäärärahahakemuksiksi Ensimmäinen kokonaan uusimuotoinen haku lokakuussa 2010 Lain perusteluosa suorituspaikan sitoumuksella varmistetaan tutkimuksen suorituspaikan sitoutuminen rahoituksen ehtoihin, jotka koskevat tutkijan työajan käyttöä muihin kuin tutkimustehtäviin ja muihin tutkijan toimintaedellytyksiin. Akatemia tulee sisällyttämään nämä ehdot tutkimusrahoituksen perusteita koskeviin päätöksiinsä ja hakuilmoituksiin. 15 1.9.2010

Kokonaiskustannusmalli ja laskutusmenettely Suomen Akatemiassa 31.8. ja 28.9. (klo 13-16, Akatemian juhlasali) Ohjelma: Päivän avaus: ylijohtaja, hallinto, Ossi Malmberg Kokonaiskustannusmallin vaikutukset Akatemiassa: tiedeasiainneuvos Jarmo Laine Kokemukset maksatuksesta/laskutuksesta ja kokonaiskustannusmallin soveltamisesta: - yliopistojen havainnot - tutkimuslaitosten havainnot Kokemukset maksatuksesta ja kokonaiskustannusmallin soveltamisesta - ylijohtaja, hallinto, Ossi Malmberg - ylijohtaja, yj j, tutkimus, Riitta Mustonen Keskustelua Tilaisuuden yhteenveto: ylijohtaja (hallinto) Ossi Malmberg www.aka.fi Akatemia Tapahtumat Akatemian kokonaiskustannusmalli ja laskutusmenettely seminaari 16 1.9.2010

Maksatus/laskutus Suomen Akatemian rahoitus valtiontalouden ulkopuolisille organisaatioille on valtionapua Yliopistot 1.1.2010 lukien juridisesti itsenäisiä oikeushenkilöitä. Muutoksen johdosta yliopistot irtaantuivat valtion talousarviosta ja Akatemian rahoitus yliopistoille muuttui valtionavustukseksi. Rahoitus maksetaan toteutuneiden kulujen perusteella laskua vastaan Yhtenäisyyden vuoksi maksatusmenettely koskee kaikkia tutkimuksen suorituspaikkoja esimerkiksi valtion tutkimuslaitoksia ja niiden tutkijoita Valtionavustuslaissa (voimaan 2001) säädetään niistä perusteista ja menettelyistä, joita noudatetaan myönnettäessä valtionavustuksia. 17 1.9.2010

Hallintopäätös valtionavustuslaki (1) Valtionavustuslain l i mukaan päätöksestä ä tulee ilmetä: - valtionavustuksen saaja - valtionavustuksen käyttötarkoitus - valtionavustuksen määrä/laskentaperuste 18 1.9.2010

Hallintopäätös valtionavustuslaki (2) Lisäksi avustuspäätöksestä tulee avustuksen asianmukaisen käyttämisen ja avustuksen saajan oikeuksien ja velvollisuuksien varmistamisen edellyttämällä tavalla käydä ilmi: - hankkeen hyväksyttävät y kustannukset - avustuksen enimmäismäärä hankkeen kokonaiskustannuksista - muiden tulojen vaikutus avustuksen määrään ja käyttöön - avustuksen käyttöaika - saajan velvollisuus antaa selvitys avustuksen käytöstä - muut myöntämiseen, maksamiseen ja valvontaan liittyvät perusteet 19 1.9.2010

Valtionavustuslain soveltaminen Akatemian toiminnassa Akatemian rahoitus kohdistetaan suorituspaikalle, joka hallinnoi varoja Valtionavustuslain näkökulmasta avustuksen saaja on suorituspaikka Suorituspaikka on sitoutunut käyttämään avustusta hakijan tutkimusta varten 20 1.9.2010

Suomen Akatemia Rahoitussuhde Tutkimussuhde Suorituspaikka Työsuhde - tutkimuksen tekemisen edellytykset Tutkija Jan Ljungman 21 1.9.2010

Kokonaiskustannuslaskenta (kkm) Käyttöön 2009 hauissa Lisäkustannusmalli edelleen akatemiaprofessorin ja akatemiatutkijan tehtävien palkkausrahoituksessa (tutkimuskuluissa kkm) Akatemian rahoitusosuus enintään 80 %, jolla Akatemia rahoittaa hankkeen kokonaiskustannuksia FIRI 2010 -haussa Akatemian rahoitusosuus enintään 70 % Rahoituksen enimmäisosuutta sovelletaan yhtäältä haku- ja päätösvaiheen arvioituja kokonaiskustannuksia laskettaessa ja toisaalta hankkeen kuluessa (laskutusmenettely) ja päättyessä (raportointi) toteutuneita kokonaiskustannuksia laskettaessa. Rahoitusosuutta sovelletaan yhtäläisesti hankkeen kaikkiin kustannuksiin eli sekä välittömiin että välillisiin kustannuksiin, myös yleiskustannusosuuteen. 22 1.9.2010

Kokonaiskustannukset hakemuksessa Hakemuksessa esitetään kkm:n mukainen rahoitussuunnitelma Haku- ja päätösvaiheen kokonaiskustannuksia laskettaessa otetaan huomioon vain rahoitus, joka on jo vahvistettu Kokonaiskustannuksiin ei tule sisällyttää kuluja, jotka eivät kulje suorituspaikan kirjanpidon kautta Hakija esittää hakemuksessaan kustannusarvion, joka sisältää arvion rahoituksen vuosittaisesta tarpeesta menolajeittain. Lisäksi hakija selvittää hakemuksessaan rahoitussuunnitelman eli samaan hankkeeseen jo myönnetyn sekä hankkeen toteutuessa suorituspaikan tarjoaman rahoituksen. Kustannusarvion realistisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Menolajittainen i kustannusarvio on perusteltava tutkimussuunnitelmassa. Mikäli muita rahoittajia ei ole, suorituspaikan osuus hankkeen kulujen rahoittamisesta on vähintään 20 %. Jos muita rahoittajia on, näidenkin rahoittajien osuuksien tulee kulkea suorituspaikan kirjanpidon kautta. 23 1.9.2010

Kokonaiskustannusmallityöryhmä Akatemia asetti 25.8. KKM-työryhmän (Akatemian tiedotteet www.aka.fi) Edustettuna yliopistot, OKM, VM, Tekes ja Akatemia Tehtävät selvittää kokonaiskustannusmallin k k soveltamisen käytännöt maksatus mukaan lukien tutkimusrahoittajien ja rahoitusta saavien tutkimusorganisaatioiden keskuudessa identifioida parhaat käytännöt ja mahdolliset ongelmat tehdä ehdotukset käytäntöjen yhtenäistämiseksi ja yksinkertaistamiseksi sekä näihin liittyvistä toimista aikatauluineen ja vastuutahoineen tehdä ehdotukset soveltamisalaksi tutkimusrahoituksessa 24 1.9.2010