Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta. teki rahoituspäätöksiä 28 miljoonalla eurolla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta. teki rahoituspäätöksiä 28 miljoonalla eurolla"

Transkriptio

1 1 Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta teki rahoituspäätöksiä 28 miljoonalla eurolla Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta päätti kokouksissaan 20.3., ja rahoittaa 11 akatemiatutkijan ja 16 tutkijatohtorin tehtävää, 29 akatemiahanketta ja viittä suunnattua akatemiahanketta. Rahoitettujen tutkijoiden ja hankkeiden rahoituskaudet alkavat syyskuussa Taulukko 1. Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnalle syyskuun 2013 haussa osoitettujen hakemusten rahoitus. Akatemiatutkijoiden tutkimuskulujen osalta päätökset tehdään kesäkuussa Rahoitus- Muoto Arvioidut hakemukset, Akatemialta haettu rahoitus, Rahoitetut hakemukset, (varasijat), Rahoituspäätökset yhteensä, Myöntöprosentti hakemuksista Akatemiahanke (5) ,0 Suunnattu akatemiahanke: ,0 Akatemiatutkijan tehtävä (5) Tutkijatohtorin tehtävä (6) ,2 Yhteensä (18) ,8 Hakija saa päätöksestä ilmoituksen sähköpostiinsa, jonka jälkeen se on luettavissa Akatemian verkkoasioinnissa. Rahoituksen maksaminen edellyttää vahvistusta rahoituksen vastaanottamisesta vastuulliselta johtajalta ja suorituspaikalta Akatemian verkkoasioinnin kautta. Vahvistaessaan rahoituksen vastaanoton vastuullinen johtaja ja tutkimuksen suorituspaikka hyväksyvät rahoituspäätöksen sisällön ja sitoutuvat noudattamaan Akatemian asettamia rahoituksen käyttöön liittyviä ehtoja. Myönteiset rahoituspäätökset löytyvät Akatemian verkkosivuilta Päätökset ja vaikutukset -osasta (ks. hakutoiminto Rahoituspäätösten lisätietokentästä). Rahoitustilanne kiristynyt merkittävästi kolmen vuoden aikana Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnan valtuus akatemiahankkeiden, akatemiatutkijoiden ja tutkijatohtoreiden rahoittamiseen on pienentynyt voimakkaasti viimeisen kolmen vuoden aikana. Samaan aikaan hakemusmäärät ovat kasvaneet akatemiahankkeissa, joten myöntöprosentit ovat laskeneet merkittävästi kaikissa kolmessa rahoitusmuodossa (Taulukko 2.).

2 2 Taulukko 2. Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnan syyshakujen 2011, 2012 ja 2013 hakemukset ja seuraavana vuonna tehdyt rahoituspäätökset. Akatemiahankkeissa konsortiohakemusten osahankkeet on esitetty erillisinä hakemuksina ja päätöksinä. Akatemiahankkeissa ja tutkijatohtoreissa Akatemian rahoitusprosentti oli vuonna 2011 enintään 80, vuosina 2012 ja 2013 enintään 70. Akatemiatutkijan tehtävissä myönnetyt summat viittaavat päätösvuonna myönnettyihin tutkimuskuluihin uusille ja vanhoille akatemiatutkijoille. Rahoitusmuotojen päätökset Hakemusmäärä, Rahoitus- myönnöt, Haettu summa, milj. Myönnetty summa, milj. (myöntöprosentti) (myöntöprosentti) Akatemiahanke (20) 107,7 21,2 (20) Akatemiahanke (15) 124,7 19,4 (16) Akatemiahanke (13) 123,0 14,9 (12) 2011 / kulurahat / kulurahat / kulurahat (19) 7, (14) 7, (13) 3,3* Tutkijatohtorin tehtävä (17) 46,3 7,9 (17) Tutkijatohtorin tehtävä (13) 47,3 5,5 (12) Tutkijatohtorin tehtävä (10) 43,4 4,1 (9) *) Toimikunta päättää syyskuun hausta myönnettyjen akatemiatutkijoiden kulurahoista kesäkuussa. Kansainvälinen vertaisarviointi päätösten perustana Hakemukset arvioidaan kansainvälisellä vertaisarvioinnilla, ja niille pyydetään tieteellisen asiantuntijapaneelin kirjalliset lausunnot. Rahoituspäätökset perustuvat ensisijaisesti tutkimussuunnitelman ja hakijan tieteellisten ansioiden arviointiin. Toimikunta rahoitti puolet hakemuksia, jotka saivat arvion 6 tai 5. Päätöksenteossa huomioitiin Akatemian hallituksen ja toimikunnan hyväksymät linjaukset. Hakija voi tutustua paneelilausuntoonsa Akatemian verkkoasioinnissa. Asiantuntijoiden työskentelyn periaatteista saa lisätietoja Akatemian verkkosivuilta. Syyskuun 2013 hakua luonnehtivat kiristynyt rahoitustilanne ja korkealaatuisten hakemusten suuri määrä. Tämän seurauksena toimikunta pystyi rahoittamaan pääasiassa vain arvosanan 6 saaneita hakemuksia. Tilanne oli vaikein akatemiahankkeissa (Taulukko 3.)

3 Taulukko 3. Arvosanan 5 ja 6 saaneiden myöntöprosentit rahoitusmuodoittain syyskuun 2013 haussa. Rahoitusmuoto Arvosana Myöntöprosentti Akatemiahankkeet 6 92 % 5 16 % Akatemiatutkijat 6 80 % 5 33 % Tutkijatohtorit % 5 39 % 3 Syyskuun 2013 haun hakemukset arvioitiin tammi-helmikuussa 2014 yhdeksässä kansainvälisessä paneelissa, joista yksi järjestettiin yhdessä Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan kanssa ja yksi Terveyden tutkimuksen toimikunnan kanssa. Neljä akatemiahankehakemusta ja yksi suunnatun haun hakemus arvioitiin Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunnan paneeleissa. Lisäksi yksittäiset asiantuntijat arvioivat kaksi akatemiahankehakemusta. Asiantuntijoita oli 110 ja he olivat 18 maasta. Eniten asiantuntijoita oli Isosta-Britanniasta, Saksasta ja Ruotsista. Asiantuntijoista professoreita oli 78 prosenttia ja naisten osuus oli 30 prosenttia. Kilpailu akatemiahankerahoituksesta kiristyi Toimikunnalle jätettiin viime syyskuussa päättyneessä haussa yhteensä 222 akatemiahankehakemusta. Hankkeita oli 198, koska hakuun jätettiin 17 konsortiohakemusta joissa oli 41 hakijaa. Eniten hakemuksia saatiin seuraavilta tutkimusaloilta: ekologia, evoluutiobiologia ja ekofysiologia; mikrobiologia; solu- ja molekyylibiologia; biokemia, biofysiikka; metsätieteet; ympäristötieteet; yhteiskunnallinen ympäristötutkimus. Näiden osuus kaikista hakemuksista oli 65 prosenttia. Hakijoista naisia oli 39 prosenttia. Hankkeista rahoitettiin 13 prosenttia ja rahoitukseen käytettiin 14,9 miljoonaa euroa. Rahoitetut hakemukset edustavat 11 tutkimusalaa. Naisia rahoitetuista hakijoista on 38 prosenttia ja hakijoista 31 prosenttia kuuluu konsortioihin Toimikunta myönsi haetun rahoituksen niille hakijoille, jotka hakivat Akatemialta vähemmän kuin euroa (13 hakemusta). Toimikunta pyrki säilyttämään rahoitettavien hankkeiden kokonaiskustannukset ennallaan, mutta laski rahoitusosuuttaan niissä hankkeissa, joilla haettiin yli euroa. Näissä hankkeissa Akatemian rahoitusosuutta laskettiin pääsääntöisesti seuraavasti: 65 prosenttiin kun Akatemialta haettiin euroa (9 hakemusta) 63 prosenttiin kun Akatemialta haettiin euroa (3 hakemusta) 60 prosenttiin kun Akatemialta haettiin euroa (2 hakemusta) 55 prosenttiin kun Akatemialta haettiin yli euroa (1 hakemus) Yhdessä rahoitetussa hankkeessa leikattiin hankkeen kokonaiskustannuksia. Rahoitusmyönnöt vaihtelivat n euron välillä, ja keskimääräinen myöntö oli euroa. Viisi hanketta sijoitettiin varasijalistalle. Mikäli Akatemian myöntämä rahoitus poikkeaa haetusta 10 prosenttia tai enemmän eikä vastuullinen johtaja ja tutkimuksen suorituspaikka poikkeamasta johtuen voi hyväksyä päätöksen laskentaperusteita, on hankkeelle mahdollista hakea uutta kustannusarviota.

4 4 Toimikunta rahoitti 16 prosenttia arvion 5 saaneista hankkeista. Toimikunta huomioi päätöksiä valmistellessaan hankkeiden tutkimusalat. Akatemiahankerahoitusta suunnattiin ympäristön pitkäaikaismuutosten tutkimukseen Suunnattuun akatemiahankehakuun jätettiin 46 hakemusta. Hakemukset edustivat 12 tutkimusalaa ja niistä lähes puolet kuului ekologian, evoluutiobiologian ja ekofysiologian sekä ympäristön- ja metsätieteen aloille. Naisia hakijoista oli 24 prosenttia ja hakijoista 39 prosenttia kuului konsortioihin. Rahoitusta myönnettiin viidelle hakijalle yhteensä 1,9 miljoonaa euroa. Hakemuksista rahoitettiin vain arvosanan 6 tai 5 saaneita. Akatemiatutkijan rahoitus tukee itsenäisen tutkijan nousujohteista uraa Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta on halunnut erityisesti tukea kolmannella tutkijanuraportaalla olevia tutkijoita. Edellisvuoteen verrattuna toimikunta pystyi kuitenkin rahoittamaan kaksi akatemiatutkijan tehtävää vähemmän. Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnalle jätettiin viime syyskuussa päättyneessä haussa yhteensä 87 akatemiatutkijan tehtävä -hakemusta. Hakijoista 51 prosenttia oli naisia. Hakijoista ulkomaisia tutkijoita oli 24 prosenttia. Hakemuksista tuli rahoitetuiksi noin 13 prosenttia, ja toimikunta käytti akatemiatutkijoiden palkkaukseen noin 4,8 miljoonaa euroa. Rahoitus kattaa tutkijan palkan. Tämän lisäksi tehtävään valituilla on ollut mahdollisuus hakea tutkimukseensa tutkimuskulurahoitusta Akatemiasta. Toimikunta päättää tutkimuskuluista kesäkuussa. Akatemiatutkijan kausi on viisivuotinen. Rahoituksella edistetään ja vahvistetaan parhaimpien tutkijoiden pätevöitymistä akateemiseen johtajuuteen ja vakiinnutetaan heidän asemaansa itsenäisenä tutkijana. Arvioinnissa kiinnitettiin huomiota lahjakkaiden tutkijoiden nousujohteiseen tutkijanuraan. Myös tutkijan soveltuvuutta akatemiatutkijan tehtävään ja kykyä toimia tutkimusryhmän johtajana pidettiin tärkeänä. Toimikunta otti lisäksi huomioon naisten osuuden ja tieteenalojen tasapuolisuuden sekä painotti kansainvälistä yhteistyötä ja liikkuvuutta tutkijanuran aikana. Ennätyksellisen kova kilpailu tutkijatohtorirahoituksesta Tutkijatohtorin rahoitus on kolmivuotinen. Sen tavoitteena on mahdollistaa lupaavimpien, äskettäin tohtorintutkinnon suorittaneiden tutkijoiden pätevöityminen ammattitutkijoiksi. Arvioinnissa kiinnitettiin huomiota tutkimussuunnitelman tieteellisen laadun lisäksi mm. hakijan liikkuvuuteen. Akatemiahankerahoituksen ohella myös kilpailu tutkijatohtorirahoituksesta koveni edellisvuoteen verrattuna. Toimikunnalle jätettiin syykuun 2013 haussa 157 tutkijatohtorin rahoitushakemusta. Hakijoista 56 prosenttia oli naisia. Rahoitus myönnettiin 10 prosentille hakijoista. Toimikunta on aiempina vuosina pyrkinyt myöntämään rahoitusta haetun mukaisesti, mikäli haetut kulut ovat perusteltuja ja rahoitusmuodon mukaisia. Tällä hakukierroksella kokonaiskustannuksiin ei pääsääntöisesti puututtu. Akatemian rahoitusosuutta päädyttiin laskemaan 65 prosenttiin projektien kokonaiskustannuksista, ja rahoitukseen käytetään toimikunnalle osoitetun budjetin mukaisesti euroa. Keskimääräinen myöntösumma on euroa.

5 5 Tutkimussuunnitelman ja hakijan tieteellisten ansioiden lisäksi kansainväliset asiantuntijat ja toimikunta kiinnittivät edelleen huomiota tutkijoiden liikkuvuuteen sekä itsenäistymiseen tutkijatohtorikaudella. Etenkin pitkäkestoisten liikkuvuusjaksojen merkitys korostui päätöksenteossa. Tutkijoita kehotetaan lähtemään ulkomaille tohtorin tutkintonsa jälkeen tai ainakin vaihtamaan tutkimusryhmää aloittaessaan itsenäistä tutkijanuraansa. Tämä toteutuu kaikkien myönteisen rahoituspäätöksen saaneiden suunnitelmassa. Tutkijatohtorin tehtävä kiinnostaa myös Suomeen tulevia ulkomaalaisia tutkijoita, joiden osuus etenkin biotieteiden alan hakijoista on suuri. Kaiken kaikkiaan tutkijatohtorihakijoista 29 prosenttia oli kansalaisuudeltaan muita kuin suomalaisia, ja heidän osuutensa myönteisen päätöksen saaneissa oli 31 prosenttia. Lisätietoja: Akatemiahankkeet Tiedeasiantuntija Jaana Lehtimäki, etunimi.sukunimi(at)aka.fi, p Tiedeasiantuntija Päivi Lindfors, etunimi.sukunimi(at)aka.fi, p Tiedeasiantuntija Timo Sareneva, etunimi.sukunimi(at)aka.fi, p Tiedeasiantuntija Kata-Riina Valosaari, etunimi.sukunimi(at)aka.fi, p Akatemiatutkijat Johtava tiedeasiantuntija Tiina Petänen, etunimi.sukunimi(at)aka.fi, p Tiedeasiantuntija Harri Hautala, etunimi.sukunimi(at)aka.fi, p Tutkijatohtorit Tiedeasiantuntija Annika Raitala, etunimi.sukunimi(at)aka.fi, p Erikoistutkija Timo Kolu, etunimi.sukunimi(at)aka.fi, p Tiedeasiantuntija Kyösti Lempa, etunimi.sukunimi(at)aka.fi, p

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaohjelmat Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 12.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia 2 Julkisen rahoituksen

Lisätiedot

Lippulaiva: Hyvä hakemus. Keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia

Lippulaiva: Hyvä hakemus. Keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia Lippulaiva: Hyvä hakemus Keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia Maiju Gyran 28.8.2017 1 SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Lippulaivaohjelma Lippulaivat ovat osaamiskeskittymiä, joissa toteutuu - Korkeatasoinen

Lisätiedot

Tutkimusrahoituspäätösten yleiset ehdot ja ohjeet Tilanne Tutkimusrahoituspäätösten perusteet mukaan, asiakirja hyväksytty 6.4.

Tutkimusrahoituspäätösten yleiset ehdot ja ohjeet Tilanne Tutkimusrahoituspäätösten perusteet mukaan, asiakirja hyväksytty 6.4. Tutkimusrahoituspäätösten yleiset ehdot ja ohjeet Tilanne Tutkimusrahoituspäätösten perusteet 2010-2011 mukaan, asiakirja hyväksytty 6.4. 2010 Jaana Aalto Tutkijapalvelut/Ohjeistus-tiimi 14.4.2011 11.4.2011

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 4.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia Tieteen eri roolit ja tutkimuksen

Lisätiedot

Keskeiset muutokset Akatemian. Ylijohtaja Riitta Mustonen

Keskeiset muutokset Akatemian. Ylijohtaja Riitta Mustonen Keskeiset muutokset Akatemian rahoitusehdoissa ja -muodoissa Ylijohtaja Riitta Mustonen 1 1.9.2010 Keskeiset muutokset Suomen Akatemian päätös Rahoitusmuotojen uudistus syksyllä 2010 Eduskunnan päätös

Lisätiedot

Akatemian rahoitusinstrumentit

Akatemian rahoitusinstrumentit Akatemian rahoitusinstrumentit Ohjelmapäällikkö Mikko Ylikangas, 10.6.2010 1 14.6.2010 Suomen Akatemian tehtävät Edistää tieteellistä tutkimusta ja sen hyödyntämistä Kehittää kansainvälistä tieteellistä

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat Akatemiatutkija

Lisätiedot

Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa.

Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa. Etene tutkijana Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa. Suomen Akatemia edistää tutkijanuraa sen kaikissa eri vaiheissa. Akatemia tukee erityisesti nuorten tutkijoiden itsenäistymistä, kannustaa tutkijoiden

Lisätiedot

SYYSHAKU Hankerahoitus 2. Tutkimusohjelmat 3. Tutkijan tehtävät

SYYSHAKU Hankerahoitus 2. Tutkimusohjelmat 3. Tutkijan tehtävät SYYSHAKU 2012 1. Hankerahoitus 2. Tutkimusohjelmat 3. Tutkijan tehtävät 1 Hankerahoitus Akatemiahanke Suunnatut akatemiahankkeet Temaattiset haut Kehitystutkimus Kansainväliset yhteishankkeet Tutkimusohjelmat

Lisätiedot

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta Huhtikuun 2015 haku 10.3.2015 Verkostoitumistilaisuus 1 Tavoite STN rahoittaa yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa, tieteellisesti korkealaatuista tutkimusta

Lisätiedot

Ask & Apply -kiertue 2013

Ask & Apply -kiertue 2013 Ohjelma: Ask & Apply -kiertue 2013 Syyshaku 2013 (30 min.) Hyvän hakemuksen ainekset (20 min.) Budjetin laadinta, Akatemia ja yliopisto yhdessä (30 min.) Kysy tiedeasiantuntijalta -tunti (60 min.) 1 SYYSHAKU

Lisätiedot

Konsortiohakemus 1.7.2015

Konsortiohakemus 1.7.2015 1 Konsortiohakemus 1.7.2015 Tämä on Suomen Akatemian hakuilmoituksiin liittyvä ohjeistus konsortiohakemuksen perusteista, jättämisestä, tarvittavista liitteistä ja liitteiden laatimisohjeista sekä hakemuksen

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF)

KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF) SUOMEN AKATEMIA HAKUILMOITUS 1 20.4.2012 KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF) Rahoitus Rahoituskausi

Lisätiedot

FIRI 2018 määrähahaun hakuinfo INFRASTRUKTUURIEN KUSTANNUSRAPORTOINTI

FIRI 2018 määrähahaun hakuinfo INFRASTRUKTUURIEN KUSTANNUSRAPORTOINTI FIRI 2018 määrähahaun hakuinfo 16.3.2018 INFRASTRUKTUURIEN KUSTANNUSRAPORTOINTI Jaana Aalto 1 Infrastruktuurien kustannusraportointi - rahoitusehdot Tutkimusorganisaatio ja hankkeen vastuullinen johtaja

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaohjelmat Tutkimusympäristöt Yliopistojen profiloituminen

Lisätiedot

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen 10.1.2014 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2013 ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna yrityksiä noin

Lisätiedot

Konsortiohakemus Tekninen lisäys (tämän ohjeen lopussa)

Konsortiohakemus Tekninen lisäys (tämän ohjeen lopussa) 1 Konsortiohakemus 1.7.2015 Tekninen lisäys (tämän ohjeen lopussa) 15.9.2015 Tämä on Suomen Akatemian hakuilmoituksiin liittyvä ohjeistus konsortiohakemuksen perusteista, jättämisestä, tarvittavista liitteistä

Lisätiedot

Muutokset rahoituspäätöksiin-

Muutokset rahoituspäätöksiin- SUOMEN AKATEMIA 1.12.2014/19.3.2015/ AKA/3/02.04.10/2014 Muutokset rahoituspäätöksiin- ohjeet rahoituksen saajalle Eri muutoshakemustyypit (1) Uuden rahoituspäätöksen kustannusarvion ja/tai vuosierien

Lisätiedot

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.!

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.! HAKUOHJEET 2014 Tiina ja Antti Herlinin säätiön ensimmäinen hakuaika järjestetään 1.-30.11.2014. Säätiö vastaanottaa avustushakemuksia sekä yhteisöiltä että yksityishenkilöiltä. Avustuksia myönnetään säätiön

Lisätiedot

Marraskuun haku

Marraskuun haku SUOMEN AKATEMIA MARRASKUUN 2005 HAKUJULISTE 1(8) Marraskuun haku 14.10.-15.11.2005 Sisällys: 1 Yleiset hakuohjeet...2 1.1 Sähköinen asiointi...3 1.2 Hakulomakeasiointi...3 2 Akatemiatutkijan virat...4

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoituspäätökset 2018

Tutkimuksen rahoituspäätökset 2018 Tutkimuksen rahoituspäätökset 2018 Suomen Akatemian tutkimusrahoitus 2000 2018 Milj. euroa 500 450 2018 yhteensä 429,3 milj 400 350 300 250 200 150 100 50 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008

Lisätiedot

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen 1.3. 2013 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2012 ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna 199 yrityshanketta,

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA

YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA 2.12.2014 1 (7) YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA TAMMIKUUN 2015 HAUN HAKUILMOITUS Tavoite Yliopistojen profiloituminen vahvuusalueilleen ja yliopistojen välinen työnjako

Lisätiedot

Profiloitumistoimi on se toimi, jolla yliopisto aikoo kehittää valittua profiloitumisaluetta.

Profiloitumistoimi on se toimi, jolla yliopisto aikoo kehittää valittua profiloitumisaluetta. 26.9.2016 1 (5) YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA MARRASKUUN 2016 (PROFI 3) HAUN HAKUILMOITUS Haku on auki verkkoasioinnissa 26.10. 16.11.2016. Rahoitus toteutuu edellyttäen,

Lisätiedot

Tilastokatsaus 2015 ja 2016 STN-ohjelmahauista

Tilastokatsaus 2015 ja 2016 STN-ohjelmahauista Tilastokatsaus 2015 ja 2016 STN-ohjelmahauista 20.6.2016 1 Mitä yleiskuvaus kartoittaa Strategisen tutkimuksen neuvostolla on tiettyjä yhteisesti jaettuja tiedepoliittisia tavoitteita, jotka raamittavat

Lisätiedot

STRATEGISEN TUTKIMUKSEN OHJELMAHAUT (STN) AIEHAKU

STRATEGISEN TUTKIMUKSEN OHJELMAHAUT (STN) AIEHAKU STRATEGISEN TUTKIMUKSEN OHJELMAHAUT (STN) AIEHAKU 1.12.2016-11.1.2017 Tutkimus- ja innovaatiopalvelut ris@jyu.fi Mitä STN rahoittaa 3. STN-haku Tutkittua tietoa yhteiskunnan tarpeisiin Ratkaisukeskeistä

Lisätiedot

Elämän molekulaariset säätelyverkostot (R Life)

Elämän molekulaariset säätelyverkostot (R Life) 26.2.2019 (R Life) Akatemiaohjelma 2020-2023 Ohjelmamuistio 2 (5) 1. Ohjelman tausta -ohjelman tavoitteena on ymmärtää laajempia kokonaisuuksia genomin toiminnasta ja sen rakenteesta. Ohjelma lisää tietoa

Lisätiedot

TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2011-2012

TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2011-2012 SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2011-2012 12. huhtikuuta 2011 2 SISÄLTÖ 1. RAHOITUSPERUSTEET 4 1.1. Taloudellinen perusta 1.2. Tutkimuksen kustannusten yhteisrahoitteisuus

Lisätiedot

Profi 5 -haun hakuilmoitus

Profi 5 -haun hakuilmoitus Yliopistojen profiloitumisen vahvistaminen kilpaillulla rahoituksella Profi 5 -haun hakuilmoitus 20.9. 15.11.2018 Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista, vastuullista ja vaikuttavaa tutkimusta, edistää

Lisätiedot

Hakemuksen laatiminen

Hakemuksen laatiminen 1. Hakemuksen laatiminen Hakemuksella tarkoitetaan verkkoasioinnin hakemuslomakkeen ja sen liitteiden (yleensä tutkimussuunnitelman, ansioluettelon ja muiden liitteiden) kokonaisuutta. Ks. lisätietoja

Lisätiedot

HANKEYHTEISTYÖ VAI KONSORTIO?

HANKEYHTEISTYÖ VAI KONSORTIO? 1 (7) 29.6.2017 Konsortiohakemus Akatemian hauissa 29.6.2017 Tämä on Suomen Akatemian hakuilmoituksiin liittyvä kooste konsortiohakemuksen perusteista, jättämisestä, tarvittavista liitteistä ja liitteiden

Lisätiedot

LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS 1 (5)

LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS 1 (5) 1 (5) LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS Lippulaivaohjelmahaussa hakemuksen voi laatia ja jättää Suomen Akatemian verkkoasiointiin aikaisintaan 19.10.2017 ja viimeistään määräaikaan 9.11.2017

Lisätiedot

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015. Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015. Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015 Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta Heikki Ruskoaho hallituksen pj 1 Akatemian tehtävänä on lain mukaan edistää tieteellistä

Lisätiedot

LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS 1 (5) LUONNOS

LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS 1 (5) LUONNOS 1 (5) LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS Lippulaivaohjelmahaussa hakemuksen voi laatia ja jättää Suomen Akatemian verkkoasiointiin aikaisintaan 19.10.2017 ja viimeistään määräaikaan 9.11.2017

Lisätiedot

Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma

Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma Riitta Maijala 28.8.2017 1 SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaprofessori Tutkijatohtori Huippuyksikkö

Lisätiedot

Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet

Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet OHJE 1 (5) 4.8.2009 Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet Suomen Akatemia ja Tekes avaavat omia FiDiPro-hakuja säännöllisin väliajoin ja noudattavat omia hakukäytäntöjään. Hakuprosessi on kaksivaiheinen.

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Hakuinfo Tampereen yliopisto STN:n Kestävän kasvun avaimet -ohjelman täydentävä haku. Kevään 2018 akatemiahakujen esittely

Hakuinfo Tampereen yliopisto STN:n Kestävän kasvun avaimet -ohjelman täydentävä haku. Kevään 2018 akatemiahakujen esittely Hakuinfo Tampereen yliopisto 8.3.2018 STN:n Kestävän kasvun avaimet -ohjelman täydentävä haku Kevään 2018 akatemiahakujen esittely Photo by Clint Adair on Unsplash Ohjelma 1 Mitä on strateginen tutkimus?

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin

Lisätiedot

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Kuka voi hakea? Turun kaupunki myöntää tässä haussa vuoden (12 kk) apurahoja väitöskirjatutkimukseen ja väitöksen jälkeiseen (post- doc)

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot

Lisätiedot

Hallinnollisia asioita Maiju Gyran

Hallinnollisia asioita Maiju Gyran Hallinnollisia asioita Maiju Gyran 1 HYÖTY -ryhmä Johtava tiedeasiantuntija Maiju Gyran SJTY Tiedeasiantuntija Timo Sareneva BY Tiedeasiantuntija Riitta Launonen KY Tiedeasiantuntija Satu Huuha-Cissokho

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoituspäätösten yleiset ehdot (Suomen Akatemian hallintoviraston päätös 18.12.2008)

Suomen Akatemian rahoituspäätösten yleiset ehdot (Suomen Akatemian hallintoviraston päätös 18.12.2008) Suomen Akatemian rahoituspäätösten yleiset ehdot (Suomen Akatemian hallintoviraston päätös 18.12.2008) Varttuneen tutkijan palkkaus Tutkijatohtorin projektin määräraha Suomen Akatemian tutkimusrahoituspäätösten

Lisätiedot

Sinä poljet ja ohjaat ja minä. Kalervo Väänänen

Sinä poljet ja ohjaat ja minä. Kalervo Väänänen Sinä poljet ja ohjaat ja minä katselen päältä Kalervo Väänänen Sisältö Tohtoroitumisen lähihistoriasta Tutkijoiden tarpeesta ja sijoittumisesta Suomen julkinen tutkimusrahoitus Akateemisesta uraputkesta

Lisätiedot

TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2013 2014

TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2013 2014 päätös 23.4.2013 SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2013 2014 (sovelletaan 1.9.2013 31.8.2014 toteutettavissa hauissa ja niiden perusteella tehtävissä rahoituspäätöksissä) 23.

Lisätiedot

Konsortiohakemuksen laatiminen

Konsortiohakemuksen laatiminen 1. Konsortiohakemuksen laatiminen Konsortion vastuullinen johtaja, jonka konsortio itse valitsee, jättää konsortion yhteisen hakemuksen osahankehakemuksineen. Hän luo Akatemian järjestelmään konsortion,

Lisätiedot

Hakemuksen laatiminen, täydentäminen ja lisätietojen lähettäminen. 1. Hakemuksen laatiminen

Hakemuksen laatiminen, täydentäminen ja lisätietojen lähettäminen. 1. Hakemuksen laatiminen Hakemuksen laatiminen, täydentäminen ja lisätietojen lähettäminen 1. Hakemuksen laatiminen Hakemuksella tarkoitetaan verkkoasioinnin hakemuslomakkeen ja sen liitteiden (yleensä ansioluettelon ja muiden

Lisätiedot

Suomen Akatemia syyskuun haku 1.-24.9.2014

Suomen Akatemia syyskuun haku 1.-24.9.2014 Suomen Akatemia syyskuun haku 1.-24.9.2014 Tutkimus- ja innovaatiopalvelut Hakuinfo 5.9.2014 Syyskuun 2014 haku Suomen Akatemian rahoitusmuodot Uutta syksyn 2014 haussa Suomen Akatemia Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

Konsortiohakemuksen laatiminen

Konsortiohakemuksen laatiminen Konsortiohakemuksen laatiminen Konsortion vastuullinen johtaja, jonka konsortio itse valitsee, jättää konsortion yhteisen hakemuksen osahankehakemuksineen. Hän luo Akatemian järjestelmään konsortion, kutsuu

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin

Lisätiedot

FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu

FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu FiDiPro -info aiehakemuksia valmisteleville 15.1. 2014 Hanna Rantala FiDiPro-ohjelma Tekesin ja Suomen Akatemian yhteinen rahoitusohjelma. Tavoitteena on kasvattaa

Lisätiedot

Huippuyksiköiden kustannusraportointi

Huippuyksiköiden kustannusraportointi Huippuyksiköiden kustannusraportointi 12.11.2013 Sirpa Nummila 1 Suomen Akatemia soveltaa kokonaiskustannusmallia hakemusten laatimisessa, rahoituspäätösten valmistelussa, rahoituspäätöksissä ja niiden

Lisätiedot

PROFI 4. LUONNOS keskustelutilaisuutta varten. Eväitä hyvään hakemukseen

PROFI 4. LUONNOS keskustelutilaisuutta varten. Eväitä hyvään hakemukseen PROFI 4 LUONNOS keskustelutilaisuutta varten Eväitä hyvään hakemukseen 28.8.2017 Sisältö 1. Yleistä Profi 4 aikataulu Rahoitus Käsitteiden määrittely 2. Toimintasuunnitelma Yliopiston yleiskuvaus Profiloitumisalueet,

Lisätiedot

ICT 2023 TUTKIMUS-, KEHITYS- JA INNOVAATIO-OHJELMA: Tulevaisuuden energiatehokkaat ICT-järjestelmät

ICT 2023 TUTKIMUS-, KEHITYS- JA INNOVAATIO-OHJELMA: Tulevaisuuden energiatehokkaat ICT-järjestelmät ICT 2023 TUTKIMUS-, KEHITYS- JA INNOVAATIO-OHJELMA: Tulevaisuuden energiatehokkaat ICT-järjestelmät JOULUKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS Temaattisen haun hakemuksen voi laatia ja jättää Suomen Akatemian verkkoasiointiin

Lisätiedot

HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2014 2015. Tarkistus 27.10.2014. Hallituksen päätös 27.10.2014

HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2014 2015. Tarkistus 27.10.2014. Hallituksen päätös 27.10.2014 HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2014 2015 Tarkistus 27.10.2014 Hallituksen päätös 27.10.2014 2 (27) SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2014 2015 SISÄLTÖ JOHDANTO

Lisätiedot

Muutama teema. Heikki Mannila

Muutama teema. Heikki Mannila Muutama teema Heikki Mannila 20.12.2017 Muutama teema Tutkimuksen rahoituksesta Eri alojen henkilöstörakenteesta Tieteen monet eri roolit Tutkimuksen vaikuttavuuden eri reitit Mihin tämä mahdollisesti

Lisätiedot

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1

Lisätiedot

Suomen Akatemia tutkimuksen rahoittajana

Suomen Akatemia tutkimuksen rahoittajana Tiedonhallintasuunnitelma. Mitä, miksi ja miten? Jarmo Laine 27.11.2009 1 1.12.2009 Suomen Akatemia tutkimuksen rahoittajana Tieteellisten toimikuntien järjestelmä ja maamme tärkein tieteellisen tutkimuksen

Lisätiedot

HAKUILMOITUS MARTTI AHTISAARI -AKATEMIAPROFESSUURI 2013-2017 AIEHAKU 27.2. 26.3.2012 VARSINAINEN HAKU 30.4. 11.6.2012

HAKUILMOITUS MARTTI AHTISAARI -AKATEMIAPROFESSUURI 2013-2017 AIEHAKU 27.2. 26.3.2012 VARSINAINEN HAKU 30.4. 11.6.2012 HAKUILMOITUS MARTTI AHTISAARI -AKATEMIAPROFESSUURI 2013-2017 AIEHAKU 27.2. 26.3.2012 VARSINAINEN HAKU 30.4. 11.6.2012 Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista, innovatiivista ja uusiin tieteellisiin läpimurtoihin

Lisätiedot

HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET Hallituksen päätös

HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET Hallituksen päätös 6.5.2014 HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2014 2015 Hallituksen päätös 6.5.2014 2 (26) SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2014 2015 SISÄLTÖ JOHDANTO 3 I OSA RAHOITUSPERIAATTEIDEN

Lisätiedot

Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta. teki rahoituspäätöksiä 28 miljoonalla eurolla

Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta. teki rahoituspäätöksiä 28 miljoonalla eurolla 1 Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta teki rahoituspäätöksiä 28 miljoonalla eurolla Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta päätti kokouksissaan 20.3., 10.4. ja 14.5.2014 rahoittaa

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Pöytäkirjan 4 :n liite 1 HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET tarkistus Hallituksen päätös

Pöytäkirjan 4 :n liite 1 HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET tarkistus Hallituksen päätös Pöytäkirjan 4 :n liite 1 HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2015 2016 tarkistus 14.12.2015 Hallituksen päätös 2 (20) SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2014 2015 SISÄLTÖ

Lisätiedot

HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2015 2016. Akatemian hallituksen päätös 7.5.2015

HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2015 2016. Akatemian hallituksen päätös 7.5.2015 HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2015 2016 Akatemian hallituksen päätös 7.5.2015 2 (19) SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2014 2015 SISÄLTÖ JOHDANTO 3 RAHOITUSPERIAATTEIDEN

Lisätiedot

Societal Challenge 5: Climate action, resource efficiency and raw materials

Societal Challenge 5: Climate action, resource efficiency and raw materials Societal Challenge 5: Climate action, resource efficiency and raw materials H2020-SC5-teeman yksivaiheiset haut (2014 työohjelma) 13.10.2014 Ilmastotoimet, ympäristö, resurssitehokkuus ja raaka-aineet

Lisätiedot

Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava.

Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava. 30.1.2007 SUOMEN AKATEMIAN RAHOITUSPÄÄTÖSTEN YLEISET EHDOT Tuki tutkijakouluille ja valtakunnallisille tutkijankoulutuskursseille, tutkimusyhteistyön edistäminen, tuki tiedeakatemioille ja tiedepoliittisille

Lisätiedot

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma Jaakko Astola Julkisen tutkimusrahoituksen toimijat Suomessa 16.11.09 2 Suomen Akatemian organisaatio 16.11.09 3 Suomen Akatemia lyhyesti Tehtävät Myöntää määrärahoja

Lisätiedot

Erasmus+ KA2 strategiset kumppanuushankkeet. Hakukierros 2014

Erasmus+ KA2 strategiset kumppanuushankkeet. Hakukierros 2014 Erasmus+ KA2 strategiset kumppanuushankkeet Hakukierros 2014 Strategiset kumppanuushankkeet: yhteenvetoa ensimmäisestä hakukierroksesta Hakukierros päättyi 30.4.2014 Hakijoina kaikki koulutusasteet sekä

Lisätiedot

SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET VUONNA 2008

SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET VUONNA 2008 SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET VUONNA 2008 12. kesäkuuta 2007 2 SISÄLTÖ 1. RAHOITUSPERUSTEET 4 1.1. Taloudellinen perusta 1.2. Rahoittajayhteistyö 1.3. Rahoituksen myöntämisen

Lisätiedot

HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET Hallituksen päätös

HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET Hallituksen päätös HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2016 2017 Hallituksen päätös 21.4.2016 2 (21) SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2016 2017 SISÄLTÖ JOHDANTO 3 1. RAHOITUSPERUSTEET

Lisätiedot

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ Pirkanmaan liitossa on haettavana tukea Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjojen 1 ja 2 mukaisille hankkeille. Rahoitettavaksi

Lisätiedot

Näkökulmia kokonaiskustannusmalliin: Tutkimuslaitoksen tutkijan kannalta

Näkökulmia kokonaiskustannusmalliin: Tutkimuslaitoksen tutkijan kannalta Näkökulmia kokonaiskustannusmalliin: Tutkimuslaitoksen tutkijan kannalta Pyyntö: Tutkimuslaitosten ja tutkimuslaitoksissa työskentelevien tutkijoiden kannalta Tutkimusjohtaja Per Mickwitz, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET

TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2012-2013 8. toukokuuta 2012 2 SISÄLTÖ 1. RAHOITUSPERUSTEET 4 1.1. Taloudellinen perusta 1.2. Tutkimuksen kustannusten yhteisrahoitteisuus 1.3.

Lisätiedot

HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET Hallituksen päätös

HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET Hallituksen päätös HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2017-2018 Hallituksen päätös 20.4.2017 2 (22) SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2016 2017 SISÄLTÖ JOHDANTO 3 1. RAHOITUSPERUSTEET

Lisätiedot

Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku. Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio

Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku. Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio 1 2.6.2006 Rahoituksen haku Akatemiasta Uudet hakuajat Sähköinen asiointi Uudet hakuohjeet Hakemus Hakulomake Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

Kokemuksia kliinikkotutkijalle kohdistetuista hankeapurahoista 2001 2008

Kokemuksia kliinikkotutkijalle kohdistetuista hankeapurahoista 2001 2008 KLIINIKKO, TUTKIJA VAI KLIINIKKOTUTKIJA? Kokemuksia kliinikkotutkijalle kohdistetuista hankeapurahoista 2001 2008 Tero Kivelä Säätiöstä Suomen Lääketieteen Säätiö Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin perustama

Lisätiedot

SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIMUSSTIPENDIT

SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIMUSSTIPENDIT SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIMUSSTIPENDIT Suomessa tehtävään kansatieteelliseen tutkimukseen on haettavissa tutkimusstipendejä Seurasaarisäätiön Emil ja Lempi Hietasen rahastosta. Emil ja Lempi Hietasen rahasto

Lisätiedot

TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET

TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2010-2011 6. huhtikuuta 2010 2 SISÄLTÖ 1. RAHOITUSPERUSTEET 4 1.1. Taloudellinen perusta 1.2. Rahoittajien yhteistyö 1.3. Tutkimuksen kustannusten

Lisätiedot

Lokakuun haku 1. 31.10.2008

Lokakuun haku 1. 31.10.2008 SUOMEN AKATEMIA LOKAKUUN 2008 HAKUILMOITUS 1 (26) Lokakuun haku 1. 31.10.2008 Kaikkia hakuja koskevat ohjeet...2 Lokakuussa 2008 haettavana oleva rahoitus...7 1 Akatemiaprofessorin virkaan ilmoittautuminen...7

Lisätiedot

Ptk 3 liite 1 HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET Hallituksen päätös

Ptk 3 liite 1 HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET Hallituksen päätös Ptk 3 liite 1 HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2017-2018 Hallituksen päätös 24.8.2017 2 (23) SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2017 2018 SISÄLTÖ JOHDANTO 3 1. RAHOITUSPERUSTEET

Lisätiedot

Täydentävästä rahoituksesta perittävissä yleiskustannuksissa noudatettavat periaatteet 1.1.2010 alkaen (tiedekunnan tutkimustoimikunnan ehdotus)

Täydentävästä rahoituksesta perittävissä yleiskustannuksissa noudatettavat periaatteet 1.1.2010 alkaen (tiedekunnan tutkimustoimikunnan ehdotus) Täydentävästä rahoituksesta perittävissä yleiskustannuksissa noudatettavat periaatteet 1.1.2010 alkaen (tiedekunnan tutkimustoimikunnan ehdotus) Teol. tdk. 14.12.2009 C1, liite Kvestuuri on 2.11.2009 antamallaan

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 9.5.2018 Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 (EAKR, ESR) Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) - Tavoitteena: - Parantaa työllisyyttä, lisätä

Lisätiedot

SUOMEN AKATEMIAN HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET Hallituksen päätös

SUOMEN AKATEMIAN HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET Hallituksen päätös SUOMEN AKATEMIAN HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2019-2020 Hallituksen päätös 11.4.2019 2 (22) SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2019-2020 SISÄLTÖ JOHDANTO 3 1.

Lisätiedot

Suomen Akatemia syyskuun haku 2013. Tutkimuksen tuki, yrittäjyys ja innovaatiot

Suomen Akatemia syyskuun haku 2013. Tutkimuksen tuki, yrittäjyys ja innovaatiot Suomen Akatemia syyskuun haku 2013 Tutkimuksen tuki, yrittäjyys ja innovaatiot Syksy 2013 Haku 2. 25.9. 2013 kello 16.15 Haettavana: Akatemiahankkeet, suunnatut akatemiahankkeet, tutkimusohjelmahankkeet,

Lisätiedot

Tieteen tila 2014: Humanistiset tieteet

Tieteen tila 2014: Humanistiset tieteet Suomen Akatemia 24.1.14 : Humanistiset tieteet Tieteenaloittainen tarkastelu opetus- ja tutkimushenkilöstöstä sekä rahoituksesta www.aka.fi/tieteentila Suomen Akatemia 24.1.14 Sisällysluettelo -hanke...

Lisätiedot

Lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

Lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille Lausunto 1 (9) 12.10.2015 AKA/15/00.03.20/2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016-2019 Julkisen talouden suunnitelman eräitä

Lisätiedot

Valtakunnallinen tutkimushankkeiden tietovaranto

Valtakunnallinen tutkimushankkeiden tietovaranto Valtakunnallinen tutkimushankkeiden tietovaranto Vastaajan yhteystiedot 1. Yhteystiedot (jätä halutessasi) Rahoitusorganisaatio kdjflak Yhteyshenkilö lkjaölksdj Puhelin 5678 Sähköposti 2. Kiinnostus osallistua

Lisätiedot

Pöytäkirjan 3 :n liite 1 SUOMEN AKATEMIAN HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET Hallituksen päätös

Pöytäkirjan 3 :n liite 1 SUOMEN AKATEMIAN HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET Hallituksen päätös Pöytäkirjan 3 :n liite 1 SUOMEN AKATEMIAN HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2018-2019 Hallituksen päätös 18.4.2018 2 (22) SUOMEN AKATEMIA HALLITUS TUTKIMUSRAHOITUSPÄÄTÖSTEN PERUSTEET 2018 SISÄLTÖ

Lisätiedot

ICT2023 tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelma

ICT2023 tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelma ICT2023 tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelma Juha Latikka Johtava tiedeasiantuntija 1 ACADEMY OF FINLAND ICT2023-ohjelma ICT 2015 työryhmä: 21 polkua Kitkattomaan Suomeen http://www.tem.fi/files/35440/temjul_4_2013_web.pdf

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus. Anne Turula Palvelupäällikkö

Tekesin innovaatiorahoitus. Anne Turula Palvelupäällikkö Tekesin innovaatiorahoitus Anne Turula Palvelupäällikkö Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot

Lisätiedot

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus 18.5.2016 AMK-päivät AMK goes Digi Johtaja Riitta Maijala 1 Musiikkituottajien jäsenyhtiöiden äänitteiden euromääräinen tukkumyynti Suomessa* * http://www.ifpi.fi/tilastot/

Lisätiedot

Tekesin rahoitus julkisille tutkimusorganisaatioille EU:n Horisontti 2020 ohjelman hankkeiden valmisteluun muuttuu

Tekesin rahoitus julkisille tutkimusorganisaatioille EU:n Horisontti 2020 ohjelman hankkeiden valmisteluun muuttuu OHJE 1 (7) Tekesin rahoitus julkisille tutkimusorganisaatioille EU:n Horisontti 2020 ohjelman hankkeiden valmisteluun muuttuu 1.10.2015 1 Hakuaika 2 Haettavan rahoituksen käyttötarkoitus 3 Rahoituksen

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoituspäätöstä koskevat ehdot ja ohjeet 2010-2011 (varttunut tutkija, tutkijatohtorin projekti)

Suomen Akatemian rahoituspäätöstä koskevat ehdot ja ohjeet 2010-2011 (varttunut tutkija, tutkijatohtorin projekti) 1 Suomen Akatemian rahoituspäätöstä koskevat ehdot ja ohjeet 2010-2011 (varttunut tutkija, tutkijatohtorin projekti) 1. Soveltamisala 2. Kokonaiskustannusmallin soveltaminen Akatemian tutkimusrahoituksessa

Lisätiedot

Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta teki rahoituspäätöksiä 27,2 miljoonalla eurolla

Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta teki rahoituspäätöksiä 27,2 miljoonalla eurolla Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta teki rahoituspäätöksiä 27,2 miljoonalla eurolla Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta päätti kokouksessaan 24.5. rahoittaa 12 akatemiatutkijan

Lisätiedot

Tekesin tunnusluvut DM

Tekesin tunnusluvut DM Tekesin tunnusluvut 2015 2015 DM 1572568 Tunnuslukuja Tekesin rahoituksesta 2015 Rahoitus yrityksille ja tutkimukseen 575 M 2 400 rahoitustunnustelua 3 080 rahoitushakemusta Hakemusten käsittelyaika 54

Lisätiedot

FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu

FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu FiDiPro-ohjelma Tekesin ja Suomen Akatemian yhteinen rahoitusohjelma. Tavoitteena on kasvattaa suomalaisen tutkimuksen ja elinkeinoelämän osaamista ja kilpailukykyä

Lisätiedot

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS 2015 OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö Kyösti Haatajan säätiö SÄÄTIÖIDEN SYNTY JA TOIMINTA OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö ja Kyösti Haatajan säätiö ovat tukeneet tieteellistä

Lisätiedot

Science without Borders -ohjelman info & tapaaminen

Science without Borders -ohjelman info & tapaaminen Science without Borders -ohjelman info & tapaaminen INFO: Ohjelman tavoitteet & toiminnot Suomessa Miten Suomi tuli mukaan Science without Borders apurahaohjelmaan? Juha Ketolainen, CIMO Without borders:

Lisätiedot

Bibliometriikan hyödyntäminen Suomen Akatemiassa

Bibliometriikan hyödyntäminen Suomen Akatemiassa Bibliometriikan hyödyntäminen Suomen Akatemiassa Anu Nuutinen Johtava tiedeasiantuntija 11.3.2013 Johdon tuki -yksikkö 1 Miksi, mihin ja miten Akatemia käyttää bibliometrisiä indikaattoreita? Akatemian

Lisätiedot