Päivi Kärkäs, englannin torvi

Sakari Oramo, kapellimestari Anu Komsi, sopraano Bernd Alois Zimmermann: Photoptosis Kaija Saariaho: 13 min Leinolaulut, ek Euroopassa (YLEn tilaus) 15 min Sua katselen Sydän Rauha Iltarukous VÄLIAIKA 20 min Jean Sibelius: Luonnotar 10 min Jean Sibelius: Lemminkäinen, neljä legendaa orkesterille 43 min Lemminkäinen ja saaren neidot Tuonelan joutsen Päivi Kärkäs, englannin torvi Lemminkäinen Tuonelassa Lemminkäisen kotiinpaluu Myöhäisillan kamarimusiikki: Petri Aarnio, viulu, Christoffer Sundqvist, klarinetti, Joel Laakso, sello, Jouko Laivuori, piano Olivier Messiaen: Aikojen lopun kvartetto 50 min I Liturgie de Cristal (Kristalliliturgia) II Vocalise, pour l Ange qui annonce la fin du Temps (Vokaliisi enkelille, joka ilmoittaa ettei enää ole oleva aikaa) III Abime des oiseaux (Lintujen kuilu) IV Intermede (Välisoitto) V Louange a l eternite de Jesus (Ylistys Jeesuksen ikuisuudelle) VI Danse de la fureur, pour les sept trompettes (Pauhuntanssi seitsemälle trumpetille) VII Fouillis d arcs-en-ciel, pour l Ange qui annonce la fin du temps (Kimppu sateenkaaria enkelille, joka ilmoittaa ettei enää ole oleva aikaa) VIII Louange a l immortalite de Jesus (Ylistys Jeesuksen kuolemattomuudelle) Väliaika n. klo 19.45. Konsertti päättyy noin klo 21.20. Myöhäisillan kamarimusiikki päättyy n. klo 22.25. Suora lähetys YLE Radio 1:ssä ja internetissä (www.yle.fi/rso). Konsertti on osa Euroopan yleisradioliiton EBU:n À la carte-sarjaa ja se kuullaan useissa Euroopan maissa syksyn aikana. Konsertin televisiotaltiointi nähdään YLE Teeman Kausikortti-ohjelmassa 16.11. 1

Bernd Alois Zimmermann (1918 1970): Photoptosis Bernd Alois Zimmermann ehti lyhyeksi jääneen elämänsä aikana jättää pysyvän jäljen historiaan, erityisesti musiikin avautuessa 1960-luvulla täyssarjallisuudesta laajenevaan tulevaisuuteen. Zimmermann kuvasi omaa työtään Klangkompositioniksi, sointisäveltämiseksi, ja taajaan lainatuksi on tullut hänen luonnehdintansa musiikista pallonmuotoisena aikana. Jälkimmäinen pitää sisällään ajatuksen perinteisten, symmetristen ja ennalta rajattujen rakenteiden hylkäämisestä, mutta termi viittaa myös musiikin suhteeseen omaan historiaansa, menneisyyden läsnäoloon uudessa musiikissa. Kaikki nämä elementit ovat keskeisiä Zimmermannin viimeisiin kuuluvassa teoksessa Photoptosis, joka valmistui vuonna 1968 pohjoissaksalaisen Gelsenkirchenin pankin tilauksesta. Zimmermann kirjoitti tuolloin: Sana Photoptosis on kreikkaa ja tarkoittaa jotakuinkin valotapahtumaa [Lichteinfall] -- Sain inspiraationi Yves Kleinin yksivärisistä maalauksista, jotka koristavat Gelsenkirchenin Revierteatterin seiniä. Minua kiehtoivat kuvataideteokset, jotka pohtivat minua pitkään askarruttaneita ajan laajentamista koskevia kysymyksiä ja joiden yksiväriset pinnat voisivat muuttua ääniksi. Alkusoitto on teoksessani historiallisesti määrätty juhlamusiikin muoto, joka kuvitellaan teoksen keskellä olevan lyhyen kollaasijakson kautta.tämä ulkoinen kehityskulku saa vastapainokseen sisäisen prosessin, sointien äärimmäisen herkät muutokset, jotka alkavat, niin sanoakseni, mahdollisimman vähäisestä valon määrästä ja kasvavat teoksen lopussa mahdollisimman suureen valoisuuteen. Photoptosis on enemmän juhlava rituaali kuin pelkkä sointivärikokeilu, kuten esitysohje religioso (uskonnollisesti) antaa ymmärtää. Yves Kleinin väkevän sinisten pintojen vaikutus kuuluu sävellyksen alun metallisesti välkkyvissä soinneissa, joista musiikki kasvaa laajoina klusterien ja urkupisteiden hallitsemina atemaattisina pintoina. Lyhyt ja mystisesti sävyttynyt kollaasijakso viittaa mm. Beethovenin yhdeksänteen sinfoniaan, Wagnerin Parsifaliin (trumpetti) ja Bachin 1. Brandenburgilaiseen konserttoon (hidas osa). Laajin lainaus on Skrjabinin Ekstaasin runoelmasta, jonka universaalin crescendon ideaa Photoptosis muuntelee. Musiikin kasvu ja laajeneminen ilman tempojen, teemojen ja rytmien apua huipentuu lopussa orkesterien muuttuessa elävän, kimmeltävän ja vyöryvän soinnin massaksi, jonka keskellä eri soitinryhmät ja yksittäiset instrumentit viettävät soitinten karnevaalia. Antti Häyrynen Kaija Saariaho (1952 ): Leinolaulut Anu Komsi päätti 2000-luvun alussa tilata eri suomalaisilta säveltäjiltä uusia lauluja Eino Leinon (1878 1926) runoihin, joita moni oli kansallisromanttisen kultakauden jälkeen väistellyt. Leino on Komsille suomen kielen musikaalinen taivuttaja ja tanssittaja, jonka runot soivat kuviensa täyteyttä ja kauneutta. Komsi on lainannut Leinon runoista Juhani Siljon luonnehdintaa, jonka mukaan niillä ei ole mitään päämäärää muuta kuin helkkiä vain ja iloita itsekseen. Kulttuurihistoriallisesti arvioiden runoilla on ehkä ollut muitakin tehtäviä, kuten suomenkielisen kulttuurin esiin nostaminen osana fennomaanista kansallisherätystä. Leinon runouteen liittyi tässäkin tehtävässä vastalöydetty nautinto uuden taideilmaisun tarjoamasta rikkaudesta ja haltioitunut sukellus suomalaiseen mielenmaisemaan, sen iloihin ja suruihin. Niistä kumpuaa myös hänen runojensa tuore- 2

us ja modernius, johon on helppo samastua sata vuota myöhemminkin. Kaija Saariaho (s. 1952) vastasi Komsin kutsuun säveltämällä ensin runon Iltarukous (2000), sitten runot Sua katselen (2004 2005) ja Sydän (2006). Komsin Kokkolassa vuonna 2007 kokonaisuutena kantaesittämään laulusarjaan liittyi vielä Leinon runo Rauha. Pianolaulujen pohjalta Osakan kansainväliset musiikkijuhlat, Radion sinfoniaorkesteri ja Porton Casa da musica tilasivat yhteisesti Leinolaulut sopraanolle ja orkesterille, joka sai kantaesityksensä Komsin esittämänä Osakassa huhtikuussa 2008. Helsingin esityksen jälkeen Sakari Oramon johtama RSO ja Anu Komsi esittävät Leinolaulut Portossa 1.11. Rauha muokkasi laulujen järjestyksen uudeksi: Sua katselen, Sydän, Rauha ja Iltarukous. Rauhan myötä laulusarjaan ilmaantui myös tumma juonne, sillä kappale on omistettu Saariahon edesmenneelle nuorelle sukulaiselle. Orkesterin käyttö laajentaa teoksen keston kaksinkertaiseksi pianon kanssa esitettyyn kolmen laulun sarjaan nähden. Orkesterin sointivärien kautta Saariaho pääsee tasaveroiseen vuoropuheluun runotekstien kanssa. Saariaho on luonut musiikissaan samanlaisia valöörejä, sävykkäitä rajatiloja ja soljuvia tekstuureja kuin Leino runoissaan. Molemmat käsittelevät myös suvereenisti intiimiä keskeislyyristä tunnemaailmaa ja osaavat sulkea teoksensa itsenäisiksi kokonaisuuksiksi, joiden kauttaa avautuu pieniä ikkunoita avaraan maailmankaikkeuteen. Tuo suljettu tila kuuluu Leinolaulujen alussa, kun Sua katselen sokaistuu hiljaa rakkauden määrästä ja tunteiden väreistä. Rauha tuo kokonaisuuteen onnellisen tyvenen, jossa sopusointu ympäristön kanssa toimii inspiraationlähteenä: Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää. Laulusarjan tumma pohjavire vahvistuu kolmannessa laulussa, jossa Sydän kuiskailee tummaa runoa Tuonen. Lopulta Iltarukouksessa ihminen kietoutuu uneen niin kuin maa talviseen lumivaippaan. Antti Häyrynen Kaija Saariaho: Leinolaulut Sua katselen Sua katselen silmin ma huikaistuin kuni kaunista sateenkaarta, sua silmäni sulkien muistelen kuin meren laskija lehtosaarta. Sua katson ma hiljaa henkien kuin kuvaa äitini armaan ja uskon, ett enkelit lapsuuden nyt lähellä liikkuvat varmaan. Sydän I Sydän, mitä sahaat? Sahaatkon lautaa neljää, joiden välissä maata, maata mun mieluisa on? Sahaan ma rautaa, kahleita katkon, että sun henkesi vapaa ois, henkesi onneton. II Sydän, mitä kuiskaat? Kuiskitko kummaa polkua päivän, tunturin tietä, taivahan tähtiä päin? Kuiskin ma tummaa runoa Tuonen, kuiluja, vaivaa virkkamatonta, autuutta ylpeäin. 3

Rauha Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin? Mitä on tämä hiljaisuus? Mitä tietävi rauha mun sydämessäin, Tää suuri ja outo ja uus? Minä kuulen kuink kukkaset kasvavat ja metsässä puhuvat puut. Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat ja toivot ja tou ot muut. Kaikk on niin hiljaa mun ympärilläin, kaikk on niin hellää ja hyvää. Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää. Iltarukous Unta, unta, unta syvää uinumaan. Lunta, lunta, lunta päälle mustan maan. Yössä, yössä, yössä öiset linnut lentää. Työssä, työssä, työssä lepää tuskat sentään. Lennä, lennä, lennä aatos inehmon! Mennä, mennä, mennä aika maata on. Jean Sibelius (1865 1957): Luonnotar, sävelruno op. 70 (1913) Erotukseksi vuoden 1906 alku-luonnottaresta on lopullisessa, vuonna 1913 valmistuneessa teoksessa sopraanosolisti. Sibelius sävelsi sen Aino Acktéta varten. Kahden vahvan taiteilijapersoonan kohtaaminen sai paljon dramaattisia, diivamaisia piirteitä. Ackté poltti päreensä muutaman kerran, kun luvattua kappaletta ei alkanut kuulua; hän ilmeisesti ajatteli turhamaisesti, ettei Sibelius ota häntä kyllin vakavasti. Tästä ei toki ollut kysymys, vaan siitä, että Sibelius haki Luonnottaressa jotain kokonaan uutta uutta sekä hänelle itselleen että musiikkia kuuntelevalle maailmalle. Luonnotar perustuu Kalevalan kuvaukseen maailman luomisesta (I runo, säkeet 111 242). Maailmansyntymyyttejä on kehittynyt kaikkialla, ja niiden monet piirteet ovat kansainvälisiä paikalliset korostukset ja väritykset ovat muuttaneet yksityiskohtia, mutta useimmat myytit punoutuvat toisiinsa lukuisin sitein. Tawaststjerna toteaa: Sotkan lennolla vesien yllä, samoin kuin Luonnottaren neitseellisellä sikiämisellä on mm. raamatullisia liittymäkohtia. Uskomus maailmankaikkeuden munastasynnystä on levinnyt paitsi suomalais-ugrilaisten kansojen pariin myös lähi-itään ja sieltä itään- Eino Leino päin Intian yli aina Peruun saakka. Sibelius ei siis valitse, kuten sävelrunoelmissa Kullervo ja Lemminkäinen (ja tietysti Pohjolan tytär, JK) jonkun kansallisen kalevalasankarin ympärillä liikkuvaa toimintateemaa, vaan etsiytyy maailmansynnyn alkumyyttiin, joka kansallisesta sovellutuksestaan huolimatta on kuitenkin yleismaailmallinen. Olennaista on se, mitä hän sanoo tämän jälkeen: Ehkä tämä kehitys tapahtumajuonesta alkumysteerioon, konkreettisesta abstraktiin kulkee tietyssä määrin rinnan ensimmäisestä neljänteen sinfoniaan johtavan linjan kanssa. Vastaava kehitys tapahtuu paljon lyhyemmässä ajanjaksossa myös Stravinskin balettien sarjassa venäläisenkansansadun Tulilinnusta Petruškan kautta Kevätuhrin primitivistis-yleismaailmallisiin alkuriitteihin. Kalevalan teksti ei sopinut Sibeliukselle sellaisenaan, vaan hän lyhensi sitä ja muutti joidenkin säkeiden järjestystä. Tämä tapahtui puhtaasti musiikin kehityksen vaatimuksista, eikä teksti Sibeliuksen organisoimassa muodossa välttämättä ole aivan helposti ymmärrettävä. Yhdistyneenä musiikkiin se kuitenkin saavuttaa ainutlaatuisen tehon. 4

Tyylillisesti Luonnotar on Sibeliusta moderneimmillaan, ja käsittelyssä on ekspressionismiin viittaavia piirteitä. Modernia ulottuvuutta lisää eräiden kohtien selvä bitonaalisuus, kahden sävellajin yhtäaikainen käyttö. Mutta sointivärin puolella Luonnottareen kuuluu myös impressionistisia elementtejä, kuten kahden harpun kuvailevat osuudet ja patarumpujen poikkeuksellinen rooli värittävänä tekijänä. Musiikissa on paljon suoraa kuvailua, deskriptiota. Sellaisen hyväksyminen tai karttaminen on yksi keskeisistä kiistakysymyksistä ohjelmamusiikin historiassa yleensä ja runoihin perustuvan musiikin historiassa erityisesti. Sibelius ei suinkaan aina käyttänyt hyväkseen mahdollisuutta ilmentää musiikissa esimerkiksi luonnonilmiöitä kuvailevalla tavalla. Luonnottaressa tekstin herkullinen värikkyys on johtanut pikkusormen antamiseen pirulle, erittäin maukkain tuloksin. Alussa Sibelius ilmeisesti kuvaa tyhjää tilaa ennen maailman syntyä. Lauluääni aloittaa rauhallisesti deklamoiden, mutta linjat muuttuvat hyvin pian komeiksi, taivaita tavoitteleviksi kaarroksiksi. Bitonaalisesti soivan sointutaustan päällä leijuva sivuteema muodostuu huokausmotiiveista, jotka ovat suoraan tekstilähtöisiä ( voi poloinen päiviäni ). Sotkan lento tulkitaan ilmavasti, ja teoksen upea, erityisen vakuuttava huipennus liittyy tekstin siihen kohtaan, jossa lintu joutuu rakentamaan pesänsä tuulen ja meren armoille. Sopraano liitelee pelottavissa korkeuksissa ja orkesterissa pauhaa jylhä kohtalonaihe. Sitten sen munima muna pirstoutuu ja tyylikkään vähäeleisessä, vokaalisesti erikoisessa jaksossa kerrotaan, kuinka maailma syntyi tuon munan palasista. Loppu, jossa tähdet syttyvät taivaalle, on myös pienten keinojen tehokasta musiikkia. Jouni Kaipainen Luonnotar (Kalevala) Olipa impi, ilman tyttö, Kave Luonnotar korea, ouostui elämätään, aina yksin ollessansa avaroilla autioilla. Laskeusi lainehille, aalto impeä ajeli, vuotta seitsemän sataa, vieri impi veen emona, uipi luotehet, etelät, uipi kaikki ilman rannat. Tuli suuri tuulenpuuska, meren kuohuille kohotti. Voi poloinen päiviäni! Parempi olisi ollut ilman impenä elää, oi, Ukko ylijumala! Käy tänne kutsuttaissa. Tuli sotka suora lintu, lenti kaikki ilman rannat, lenti luotehet, etelät, ei löyä pesän sioa. Teenkö tuulehen tupani, aalloillen asuinsiani, tuuli kaatavi, tuuli kaatavi, aalto viepi asuinsiani! Niin silloin veen emonen nosti polvea lainehesta, siihen sorsa laativi pesänsä; alkoi hautoa. Impi tuntevi tulistuvaksi järkytti jäsenehensä, pesä vierähti vetehen. Katkieli kappaleiksi, muuttuivat munat kaunoisiksi. Munasen yläinen puoli yläiseksi taivahaksi, yläpuoli valkeaista, kuuksi kumottamahan, Mi kirjavaista tähiksi taivaalle, ne tähiksi taivaalle. 5

Jean Sibelius (1865 1957): Lemminkäinen, neljä legendaa orkesterille op. 22 Lemminkäinen, neljä legendaa orkesterille, kasvoi esiin Sibeliuksen Wagner-kriisin tuhkasta. Sibelius oli vuosina 1893 94 suunnitellut Wagnerin ajatusten innoittamana Kalevala-aiheista oopperaa Veneen luominen. Wagnerin oopperoiden kuuleminen kesällä 1894 teki häneen kuitenkin musertavan vaikutuksen. Kriisivaihetta kuvastaa kirje, jonka hän lähetti Münchenistä Suomeen Ainolle ja jossa hän pohdiskeli säveltäjänuran vaihtamista tehdastyöhön luultavasti enemmän karkottaakseen luovan työn demoneja kuin todellisena vaihtoehtona. Sibelius kokosi itsensä, hylkäsi ajatukset oopperasta ja löysi Lisztin sinfonisista runoista itselleen sopivamman teoslajin. Lemminkäisen sävellystyöhön Sibelius upotti paitsi sävellyskriisin turhaumia myös Veneen luomista varten luonnosteltua materiaalia, esimerkiksi alkusoitto muokkautui teoksen tunnetuimmaksi osaksi Tuonelan joutsen. Lemminkäinen valmistui alkuvuodesta 1896 ja sai hyvän vastaanoton kantaesityksessään saman vuoden huhtikuussa. Kun teos kuultiin Sibeliuksen korjaamana versiona marraskuussa 1897, maan arvovaltaisin kriitikko Karl Flodin yllättäen tyrmäsi teoksen täysin ja luonnehti sitä mm. patologiseksi. Sibelius vastasi kritiikkiin vetämällä teoksen neljästä osasta kaksi vuosikymmeniksi pois julkisuudesta. Tuonelan joutsen ja päätösosa Lemminkäinen palaa kotitienoille sen sijaan saivat armon hänen silmissään, ja ne muodostivat aikanaan kiinteän ja Sibeliuksen usein johtaman teosparin, jonka esitys Heidelbergin musiikkijuhlilla kesäkuussa 1901 oli hänen ensimmäinen kansainvälinen menestyksensä. Lemminkäisessä yhdistyvät Kalevalasta saatuun aiheeseen liittyvä postwagneriaanis-symbolistinen ohjelmallisuus ja neliosainen sinfoninen hahmotus. Sibelius hyväksyi itsekin Lemminkäisen sinfonisen lähtökohdan, ja myöhemmällä iällään hän totesi kerran, että jos Kullervo-sinfonia ja Lemminkäinen lasketaan mukaan, hän onkin oikeastaan säveltänyt yhdeksän sinfoniaa pyrkien näin loihtimaan ympärilleen beethoveniaanista sädekehää. Sarjan avausosassa Lemminkäinen ja saaren neidot sankari näyttäytyy suomalaisen mytologian Don Juanina. Sarjan hitaana osana on Tuonelan joutsen, joka aiheensa puolesta liittyy keskeiseen suomalaiskansalliseen kuvastoon. Sen hivelevät jousisoinnit tuovat mieleen Wagnerin Lohengrinin, kun taas englannintorven pakahduttavan kaunis laulu saattaa olla muistumaa Tristanin ja Isolden kolmannen näytöksen paimenaiheesta. Lemminkäinen Tuonelassa, sarjan kokonaisuudessa eräänlainen kauhujen scherzo, on Wagnerin sijasta lähempänä Lisztiä. Sen tehokkaasti maalattuja kuolemannäkyjä tasapainottaa osan keskellä lempeänä triona Lemminkäisen äidin kehtolaulu. Lemminkäinen palaa kotitienoille luo sarjalle voitokkaan finaalin. Sibeliuksen sanoin: Minä tahtoisin enemmän ylpeyttä meihin suomalaisiin. Ei kallella kypärin! Mitä meillä on häpeämistä? Tämä ajatus käy läpi Lemminkäisen kotiinpaluun. Lemminkäinen vetää vertoja mille kreiville tahansa. Hän on ylimys, ehdottomasti ylimys. Kimmo Korhonen 6

Sakari Oramo Sakari Oramon kausi Radion sinfoniaorkesterin (RSO) ylikapellimestarina alkoi elokuussa 2003. Viulistina uransa aloittanut Oramo toimi vuodesta 1991 RSO:n vuorottelevana konserttimestarina. Orkesterinjohdon diplomin hän suoritti Jorma Panulan kapellimestariluokalla. Tammikuussa 1993 Oramo johti lyhyellä varoitusajalla RSO:n sinfoniakonsertin, joka oli todellinen menestys: hänet kiinnitettiin orkesterin kapellimestariksi syksystä 1994 alkaen. Sakari Oramo päätti kymmenvuotisen kautensa Birminghamin sinfoniaorkesterin (CBSO) musiikillisena johtajana keväällä 2008, mutta jatkaa edelleen orkesterin päävierailijana. Syksystä 2008 hän aloittaa Tukholman filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina. Oramo on myös Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin päävierailija ja Kokkolan oopperan kapellimestari. Sakari Oramo on johtanut mm. Berliinin, New Yorkin, Los Angelesin, Chicagon ja Oslon filharmonikkoja, Concertgebouw n, Pariisin, Clevelandin ja Minnesotan orkestereita sekä Pohjois-Saksan radion ja Frankfurtin radion sinfoniaorkestereita. Lähivuosina Oramo vierailee mm. Berliinin filharmonikkojen, Dresdenin valtionorkesterin, Wienin sinfonikkojen ja San Franciscon sinfoniaorkesterin kapellimestarina. Oramo ja RSO ovat vierailleet mm. Wienissä ja Prahassa, Saksassa ja Sveitsissä, Kanariansaarten, Edinburghin ja Bergenin musiikkijuhlilla sekä Proms-festivaalilla Lontoossa. Japaniin Oramo ja RSO ovat tehneet kaksi menestyksekästä kiertuetta lokakuussa 2005 ja helmikuussa 2007. RSO:n kanssa Oramo on levyttänyt Ondinelle mm. Hakolaa, Klamia, Mielckiä, Pingoud ta ja Kaipaista sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Levytys Magnus Lindbergin teoksista samoin kuin Warner Classicsin julkaisema Bartók-levytys ovat saaneet näyttävää kansainvälistä huomiota. Nordgrenin 3. ja 5. sinfoniasta julkaistu levytys (Ondine) on saanut ranskalaisen Académie Charles Cros n palkinnon. Lindberg-levytys palkittiin BBC Music Magazinen palkinnolla maaliskuussa 2006. Tuorein palkinto on MIDEM Classical Award, joka myönnettiin 2008 RSO:n, Oramon ja Lisa Batiashvilin levytykselle Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertoista (Sony BMG). Sakari Oramo sai Birminghamin yliopiston kunniatohtorin arvon kesällä 2004. Kesällä 2008 hänet palkittiin arvostetulla Elgar-mitalilla ansioistaan Edward Elgarin musiikin tulkitsijana. Anu Komsi Anu Komsi teki kansainvälisen oopperadebyyttinsä vuonna 1993 Frankfurtin oopperassa Hoffmannin kertomusten Olympiana. Sittemmin Komsi on laulanut yli 40 roolia Keski-Euroopan oopperalavoilla, niistä kiitetyimpiä ovat olleet Lulu, Zerbinetta, Gilda, Norina, Susanna, Junges Mädchen, Ovela Kettu, Stravinskyn Satakieli ja James Dillonin Philomela. Morton Feldmanin vaativan Neither-oopperan esityksestä Pariisissa, Stuttgartissa, Frankfurtissa ja Kööpenhaminassa Komsi sai kansainvälisen lehdistön kiitokset. George Benjaminin Into The Little Hill -oopperan maailman kantaesityksessä Komsi lauloi toista pääosaa ja on kiertänyt produktion kanssa Pariisin kansallisoopperasta New Yorkin Lincoln Center Festivaalille, missä New York Times kuvasi Komsia valovoimaiseksi laulajaksi. Anu Komsin yhteistyön Esa-Pekka Salosen kanssa on jatkunut vuonna 1988 kantaesityksensä saaneesta FLOOF -teoksesta lähtien. Komsi on levyttänyt Salosen Wing on Wing - teoksen yhdessä sisarensa Piia Komsin kanssa (DGG) ja esittänyt teosta myös kiertueella vuonna 2007 Los Angelesin filharmonikkojen kanssa Walt Disney Hallissa, Lontoon Barbican Hall ssa ja Pariisin Salle Pleyel ssa. Viime kaudella Komsi sai osakseen berliiniläislehdistön 7

ylistyksen esitettyään Sibeliuksen Luonnottaren Berliinin Filharmonikkojen solistina. Hän kantaesitti myös Kaija Saariahon Leino-laulujen orkesteriversion Osakan Musiikkijuhlilla ja Debussyn nuoruudenlaulut San Franciscon sinfoniaorkesterin kanssa. Komsin ja Sir Roger Norringtonin vuonna 2003 alkaneen yhteistyön viimeisin tulos on vuonna 2006 ilmestynyt Mahlerin 4. sinfonian levytys (Hänssler Classics). Sakari Oramon kanssa Komsi on esittänyt mm. Figaron Häät, Lepakko-operetin, Kimmo Hakolan Le Sacrifice -teoksen, Oramon orkestroimat Debussyn Nuoruuden Laulut, Lutoslawskin Chantefleurs & Chantefables, Sibeliuksen Luonnotaren, Ligetin Mysteries Of Macabren sekä Kurtagin Kafka-fragmentit. Anu Komsin harvinaisen laajassa lauluohjelmistossa on teoksia aina renessanssimusiikista, Schönbergin Pierrot Lunaireen ja progejazziin. Uusin aluevaltaus on virsi-improvisaatiot Marzi Nymanin kanssa. RADION SINFONIAORKESTERI Anu Komsi on vuonna 2004 perustetun Kokkolan Oopperan taiteellinen johtaja. Kokkolan ooppera palkittiin vuoden 2008 taiteen valtionpalkinnolla ja se on saanut mainetta energisen innovatiivisista ja korkeatasoisista esityksistään. Tulevia tuotantoja ovat Alban Bergin Lulu ja Kokkolan Oopperakesän 2009 tilaama Sebastian Fagerlundin Döbeln_1809. Jonathan Harveyn juuri Gramophone-palkinnolla palkitulla sävellyslevyllä (NMC) Komsi laulaa White as Jasmine -laulusarjan Ilan Volkovin johdolla BBC:n Skotlannin sinfoniaorkesterin kanssa. Alba-levymerkillä julkaistu Sydän -levy sisältää uusia lauluja Leinon teksteihin ja jazzia Komsi laulaa Night Walk -levyllä Petri Nieminen Ensemblen kanssa. Anu Komsille myönnettiin vuoden 2008 Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahaston kulttuuripalkinto tunnustuksena laulun maailmassa tehdystä työstä. Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, joka syksyllä 2007 juhli 80 vuottaan. Orkesterin ylikapellimestari on Sakari Oramo, joka aloitti kautensa syksyllä 2003. Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927 kymmenen muusikon voimin ja sinfoniaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960-luvulla. RSO:n ylikapellimestareita ovat olleet Toivo Haapanen, Nils- Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam ja Jukka-Pekka Saraste. RSO:n ohjelmistossa on tärkeällä sijalla uusin suomalainen musiikki ja orkesteri kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia. Yhteensä RSO on kantaesittänyt yli 500 teosta. Kaudella 2008 2009 on ohjelmassa seitsemän kantaesitystä sekä useita Suomen ensiesityksiä. Levytyksiä on tehty tähän mennessä yli sata. Historiallinen helmi tallennettiin Helsingin konservatorion (nyk. Sibelius-Akatemia) salissa uudenvuodenpäivänä 1939, kun Jean Sibelius johti oman Andante festivonsa radiotervehdyksessä amerikkalaisille. Nauhoitus jäi ainoaksi dokumentiksi Sibeliuksesta kapellimestarina. Sakari Oramon kanssa RSO on levyttänyt mm. Bartókin, Hakolan, Lindbergin, Kaipaisen ja Kokkosen teoksia sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. RSO:n levytykset on palkittu monilla merkittävillä palkinnoilla, kuten Gramophone-, ja BBC Music Magazine Awards -palkinnoilla. Tuorein tunnustus, MIDEM Classical Awards -palkinto myönnettiin 2008 RSO:n ja Lisa Batiashvilin levytykselle Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertoista (Sony BMG). RSO levyttää myös mm. Ondinelle ja DG:lle. Vierailu Leningradiin 1963 oli orkesterin ensimmäinen ulkomaan vierailu. Sittemmin RSO on soittanut ulkomailla lähes 300 konserttia. Japanissa orkesteri on vieraillut neljä kertaa. Syksyllä 2008 RSO esiintyy Itämerifestivaalilla Tukholmassa, Edinburghin ja Santanderin musiikkijuhlilla sekä tekee Espanjan ja Portugalin kiertueen. Kevätkaudella 2009 orkesteri vierailee Saksassa, Wienissä ja Ateenassa. RSO:n kotikanava on YLE Radio 1, joka lähettää orkesterin kaikki konsertit yleensä suo- 8

rina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Konsertteja voi kuunnella myös ympäri maailmaa RSO:n verkkosivujen kautta (www.yle.fi/rso). 9