Urheilujuridiikan päivä 5.11.2015
1. Sääntöjen sitovuus suhteessa kansallisiin lajiliittoihin Lähtökohta yhdistyksen säännöt ovat sen jäseniä kohtaan sitovia. Urheilulajin kansainvälisen kattojärjestön jäseniä ovat kansalliset lajiliitot. Kattojärjestön säännöissä on yleensä erikseen mainittu, että kattojärjestön jäsenliittojen on noudatettava kaikessa toiminnassaan kattojärjestön antamia sääntöjä ja määräyksiä.
Liittymällä kattojärjestön jäseneksi kansallinen lajiliitto a) hyväksyy kattojärjestön säännöt, b) sitoutuu noudattamaan niitä sekä c) sitoutuu valvomaan, että sen toiminnassa noudatetaan sanottuja sääntöjä. Kattojärjestön sääntöjen kanssa ristiriitaisten sääntöjen antaminen on kielletty. Esimerkki kansainvälisen amatöörinyrkkeilyliiton (AIBA) säännöistä: These AIBA Technical Rules applying to AOB, APB and WSB are the only Technical Rules worldwide which AIBA National Member Federations, boxing members, clubs and boxing family must follow and respect in all their competitions in accordance to activities at all levels. No National Federation may develop its own Technical Rules that are contradictory to these AIBA Technical Rules. Lisäksi kattojärjestön säännöissä on tavallisesti määrätty, että mahdollisessa ristiriitatilanteessa kattojärjestön antamalle sääntömääräykselle on annettava etusija suhteessa kansallisen lajiliiton sääntömääräykseen.
1) Sääntöketjutus Toimintaan osallistuminen edellyttää yhdistyksen (seura) jäsenyyttä. Jäsenet ovat velvollisia noudattamaan yhdistyksen sääntöjä. Lajiliiton säännöt on otettu osaksi yhdistyksen sääntöjä. Kansallisen lajiliiton säännöissä on todettu, että toiminnassa noudatetaan lajiliiton sekä lajin kansainvälisen kattojärjestön, jonka jäsen lajiliitto on, sääntöjä.
Sääntöketjutuksen kautta sitouttamisen ongelmakohtia: Kaikki urheilijat eivät ole edustamiensa seurojen jäseniä. Urheilijoiden ohella lajin säännöt on ulotettava koskemaan myös muita toimintaan osallistuvia henkilöitä. Katvealueiden peittämiseksi tarvitaan siten aina myös sopimuksia.
2) Sopimusperusteinen sitouttaminen Kilpailutoimintaan osallistumisesta ja toiminnassa noudatettavista säännöistä sovitaan urheilijan ja seuran tai urheilijan ja kilpailun järjestävän tahon välillä. Olennaista toimintaan osallistuminen, ei osallistuvan seuran/yhdistyksen jäsenyys. Sopimuksessa todetaan, että toiminnassa noudatetaan kansallisen lajiliiton sääntöjä, joiden osaksi on otettu lajin kansainvälisen kattojärjestön säännöt.
Tyypillisiä esimerkkejä tässä tarkoitetuista sopimuksista: Joukkueurheilu Pelaajalisenssi (amatööriurheilu) - Saadakseen oikeuden osallistua lajin kilpailutoimintaan pelaajan on lunastettava pelaajalisenssi (tai pelipassi tms.), jonka lunastamalla pelaaja sitoutuu noudattamaan lajiliiton ja edelleen kansainvälisen lajiliiton sääntöjä. Pelaaja- tai valmentajasopimus (ammattilais- ja puoliammattilaisurheilu) - Sääntöihin sitouttaminen osana työsopimusta, jossa on asiaa koskeva sopimusehto.
Lisenssin kautta sitouttamisen ongelmakohtia: Seura/joukkue huolehtii lisenssien lunastamisesta pelaajille. Lisenssiä lunastettaessa ei sitouteta urheilijaa nimenomaisesti sääntöihin, vaan lisenssin merkitys sääntöihin sitoutumisen kannalta ilmenee ainoastaan säännöistä (ks. UOL 9/2015 ja UOL 32/2015).
Yksilöurheilu Valmennustukisopimus tai maajoukkuevalinta - Sopimus lajiliiton ja urheilijan välillä. Sopimuksessa ehto, jonka mukaan urheilija sitoutuu noudattamaan lajiliiton sääntöjä. Kilpailu- tai osanottosopimus - Nimenomainen osanottosopimus kilpailun järjestäjän ja urheilijan välillä. Osana sopimusta kilpailussa noudatettavat säännöt. - Kilpailukutsu, jonka saatuaan urheilijan katsotaan kilpailuun osallistumalla sopineen kilpailun järjestävän tahon kanssa osallistumisesta kilpailuun kilpailukutsussa määritellyillä ehdoilla, mukaan lukien kilpailussa noudatettavat säännöt.
Asioita, joihin yleisesti tulee kiinnittää huomiota sopimusperusteisessa sääntöihin sitouttamisessa: Sovellettavien sääntöjen yksilöinti - Yleinen viittaus lajin sääntöihin on sovellettavien sääntöjen yksilöimisen ja urheilijan oikeusturvan kannalta riittämätön. - Epäselvissä tilanteissa sopimusta tulkitaan lähtökohtaisesti sopimuksen laatijan (yleensä lajiliitto tai seura) vahingoksi. Sovellettavaksi tulevien sääntöjen saatavilla olo - Hyvä käytäntö; voimassaolevat, toiminnassa sovellettavaksi tulevat säännöt suomen ja/tai ruotsin kielelle tarvittaessa käännettyinä lajiliiton kotisivuille. - Muutoksista säännöissä tulee tiedottaa erikseen sopivalla tavalla.
Lähtökohtana yhdistysautonomia. Kattojärjestön ja kansallisten lajiliittojen alaista toimintaa voidaan säännellä lähtökohtaisesti vapaasti. Kansalliset lainsäätäjät eivät kuitenkaan ole luovuttaneet lainsäädäntövaltaa sen paremmin kansallisille kuin kansainvälisillekään urheilujärjestöille, minkä vuoksi urheilujärjestöjen antamien sääntöjen, määräysten ja päätösten on oltava sopusoinnussa pakottavan kansallisen lainsäädännön kanssa. Lajiliiton havaitessa normiristiriidan sovellettavaksi lähtökohtaisesti tulevan kansainvälisen kattojärjestön tai lajiliiton omien sääntöjen ja pakottavan kansallisen lainsäädännön välillä laille on annettava etusija ja sääntö on jätettävä soveltamatta (ks. esim. UOL 4/2014).
1) Urheilujärjestön säännöt ja perustuslain asettamat vaatimukset Perustuslain säännökset asettavat velvoitteita ensisijaisesti lainsäätäjälle. Säännökset on kuitenkin otettava huomioon myös urheilutoiminnassa. Kun kysymys on ammatikseen urheilevista tai valmentavista henkilöistä, erityistä huomiota tulee kiinnittää perustuslain elinkeinovapautta koskevaan 18 :ään, jonka mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Muita myös urheilutoiminnassa huomioon otettavia perusoikeuksia ovat etenkin yleinen syrjintäkielto, jonka mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella (perustuslaki 6 ), sekä sananvapaus (perustuslaki 12 ).
Keskeisiä edellytyksiä arvioitaessa sitä, voidaanko urheilijan perusoikeuksia rajoittavaa sääntömääräystä yksittäistapauksessa soveltaa, ovat: 1) Täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimus 2) Rajoitusperusteen hyväksyttävyyttä koskeva vaatimus 3) Rajoitettavan perusoikeuden ydinalueen koskemattomuutta koskeva vaatimus 4) Suhteellisuusvaatimus 5) Oikeusturvakeinojen asianmukaisuutta koskeva vaatimus
1. Täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimus Perusoikeusrajoitusten on aina oltava tarkkarajaisia ja riittävän täsmällisesti määritettyjä. Tämä tulee ottaa huomioon myös urheilutoiminnan sääntöjä laadittaessa. Urheilun kuripidossa ongelmallisia ovat tässä mielessä esimerkiksi sisällöltään säännöissä tarkemmin määrittelemättä jätetyt epäurheilijamainen käytös ja lajia vahingoittava toiminta, joista sääntöjen mukaan voi seurata ankara seuraamus. On huomattava, että kielletyn ja rangaistavan menettelyn mahdollisimman tarkan määrittelemisen ohella myös kysymykseen tulevat kurinpitoseuraamukset on määriteltävä täsmällisesti. Olennaista on ennakoitavuus.
Urheilun oikeusturvalautakunta on ottanut kantaa perusoikeusrajoituksen täsmällisyyttä ja tarkkarajaisuutta koskevaan vaatimukseen muun muassa ratkaisussa UOL 5/2013. UOL 5/2013 - Asiassa oli kysymys perustuslain 12 :ssä turvatun sananvapauden rajoittamista koskevasta sääntömääräyksestä ja sen rikkomisen perusteella määrätystä ehdollisesta toimintakiellosta, joka oli voimassa toistaiseksi. - Oikeusturvalautakunta totesi päätöksensä perusteluissa, että sananvapauden rajoittamiseen liittyvän päätöksen voitiin katsoa edellyttävän erityisiä perusteita ja määrättävän seuraamuksen tuli olla säännöissä ennalta määrätty ja tarkkaan rajattu. Seuraamuksen kohteen kannalta oli ensiarvoisen tärkeää tietää, koska langetettu seuraamus päättyy eikä niin sanottuja toistaiseksi voimassa olevia rangaistuksia voitu lähtökohtaisesti hyväksyä. - Sovellettaviksi tulleissa SJL:n ja Mestiksen kurinpitosäännöissä ei ollut mainittu ehdollista toimintakieltoa. Lisäksi oli selvää, ettei rangaistuksen voimassaolo ehdollisena voinut jatkua kuinka pitkään tahansa. Huomioon oli toisaalta otettava sekin, että ehdollinen, mutta automaattisesti voimaan astuva toimintakielto saattoi lopulta aktualisoituessaan muodostua tosiasiallisena seuraamuksena ankarammaksi kuin selkeästi pituudeltaan määrätty niin sanottu ehdoton toimintakielto. - Johtopäätöksenään lautakunta katsoi, että määrätty ehdollinen toimintakielto oli virheellinen sen vuoksi, ettei päätöksessä ollut merkintää siitä, kuinka pitkään mainittu seuraamus oli voimassa. Tällaista jatkuvaa oikeustilaa ei voitu pitää hyväksyttävänä seuraamuksen kohteena olevan henkilön oikeusturvan kannalta. Lisäksi ehdollinen toimintakielto, jolla pyrittiin perusoikeutena turvatun sananvapauden rajoittamiseen, oli myös virheellinen seuraamuksen tarkkarajaisuuden kannalta. Edelleen oli katsottava, ettei päätöksessä viitatuissa sääntökohdissa ollut selkeästi mainittu sitä, että seuraamus voitaisiin määrätä myös ehdollisena. Tämä oli vastoin sitä periaatetta, että määrättävien seuraamusten on oltava selkeästi mainittuina esimerkiksi kilpailusäännöissä eikä niin sanottuja kirjoittamattomia seuraamuksia voitu määrätä. Valituksen kohteena ollut päätös kumottiin ja määrätty seuraamus poistettiin.
2. Rajoitusperusteen hyväksyttävyyttä koskeva vaatimus Yksilön perusoikeuksia ei voida rajoittaa ilman hyväksyttävää syytä. Perustuslakivaliokunnan mietinnön mukaan rajoituksen on perustuttava painavaan yhteiskunnalliseen tarpeeseen (PeVM 25/1994). Toisen perusoikeuden turvaamisen ohella myös riittävän painava urheilullinen syy voi tehdä rajoituksesta hyväksyttävän. Tällainen voi olla esimerkiksi rehdin kilpailun edistäminen tai urheilijoiden terveyden suojeleminen.
Urheilun oikeusturvalautakunta on arvioinut perusoikeusrajoituksen hyväksyttävyyttä muun muassa ratkaisuissaan UOL 4/2014 ja UOL 19/2015. UOL 4/2014 - Asiassa oli kysymys Lentopallon Mestaruusliigan sarjamääräysten perustuslainmukaisuudesta. Säännöt mahdollistivat siirtorajan jälkeen runkosarjan päättymiseen saakka loukkaantuneen aloituskuusikkotasoisen pelaajan korvaamisen ulkomailta tulevalla pelaajalla. Tällainen pelaaja ei kuitenkaan voinut olla suomalainen, jos tämä oli edustanut ulkomaista seuraa samalla sarjakaudella. Näin ollen sarjamääräykset asettavat ulkomailta tulevat pelaajat eri asemaan kansalaisuuden perusteella. - Oikeusturvalautakunta totesi ratkaisussaan, että perustuslain yhdenvertaisuutta ja syrjinnän kieltoa koskevan 6 :n nojalla kansalaisuuteen perustuvat rajoitukset, joille ei ollut hyväksyttävää syytä, olivat kiellettyjä. Lautakunta totesi edelleen, että perustuslain yhdenvertaisuutta koskevan vaatimuksen näkökulmasta oli selvää, että urheilulliset ja tähän liittyvät kilpailulliset syyt eivät olleet perustuslain 6 :n tarkoitettuja hyväksyttäviä syitä pelaajan kansalaisuutta koskevan rajoituksen asettamiselle. Sarjamääräysten ehto johti syrjintään kansalaisuuden perusteella ja ehtoa oli pidettävä perustuslain vastaisena. Tällaiseen syrjivään ehtoon ei ollut mahdollista antaa myöskään pätevää suostumusta, joten asian arvioinnissa merkitystä ei ollut sillä, että mestaruusliigassa pelaavilla seuroilla oli ollut mahdollisuus esittää näkemyksensä sarjamääräyksistä niiden valmisteluvaiheessa tai että seurat ovat sitoutuneet noudattamaan sarjamääräyksiä.
UOL 19/2015 - Asiassa oli kysymys ammattinyrkkeilytoimintaan osallistuneen nyrkkeilyvalmentajan osallistumisoikeuden epäämisestä amatöörinyrkkeilyn SM-kilpailuissa. - Tapauksessa sovellettavaksi tulleiden kansainvälisen amatöörinyrkkeilyliiton (AIBA) sääntöjen mukaan ammattilaisnyrkkeilyn parissa toimiva valmentaja ei voinut toimia AIBA:n alaisissa amatöörinyrkkeilyotteluissa, ellei hän ollut ollut erossa kaikesta ammattilaisnyrkkeilyyn liittyvästä toiminnasta vähintään kuuden kuukauden ajan. - Oikeusturvalautakunta totesi ratkaisussaan, että suurelta osin julkisin varoin rahoitettavassa yleishyödyllisessä toiminnassa toiminnan itsensä on oltava riittävän tarkasti säänneltyä ja valvottua. Ammattinyrkkeilyssä toiminnan sääntely ja valvonta poikkesivat tältä osin olennaisesti amatöörinyrkkeilystä, joka Suomessa kuuluu esimerkiksi Maailman Antidopingtoimisto WADA:n ja Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n sääntelyn ja valvonnan alaisuuteen. Eri nyrkkeilymuotojen erilaisten sääntöjen ja käytäntöjen välinen raja olisi omiaan hämärtymään, mikäli urheilijat ja valmentajat voisivat toimia rajoituksetta kummankin urheilumuodon parissa. Näin etenkin, kun kysymys on kilpaurheilusta. Näillä perusteilla oikeusturvalautakunta katsoi, että ammattilaisnyrkkeilyssä toimivien henkilöiden osallistumisoikeuden rajoittaminen amatöörinyrkkeilykilpailuissa oli elinkeinovapauden estämättä lähtökohtaisesti hyväksyttävää.
3. Perusoikeuden ydinalueen koskemattomuutta koskeva vaatimus Perusoikeuden ydinalueelle ulottuvat, perustuslaissa turvatun oikeuden sisällön tyhjäksi tekevät rajoitukset ovat lähtökohtaisesti kiellettyjä. Esimerkiksi urheilijan sananvapauden (perustuslaki 12 ) kokonaisvaltainen rajoittaminen ei olisi sopusoinnussa perustuslain vaatimusten kanssa, vaikka tällaiselle rajoitukselle olisi osoitettavissa hyväksyttävä peruste. Vastaavalla tavalla olisi arvioitava tilannetta, jossa maajoukkueeseen pääsyn edellytykseksi asetettaisiin se, että urheilijan on oltava syntyperäinen Suomen kansalainen (perustuslaki 6 ). Ongelmallisena ydinalueen koskemattomuuden kannalta voidaan pitää myös ammattilaisurheilijoille tai -valmentajille määrättyjä elinikäisiä kilpailu- ja toimitsijakieltoja (perustuslaki 18 ).
4. Suhteellisuusvaatimus Perusoikeusrajoituksen on oltava välttämätön hyväksyttävän tarkoituksensa toteuttamiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, ettei muuta toteuttamiskelpoista mahdollisuutta tarkoituksen toteuttamiseksi ole olemassa. Rajoituksen on oltava oikeasuhtainen eli hyväksyttävässä suhteessa sen taustalla olevien intressien painoarvoon nähden. Perusoikeusrajoitus on lisäksi hyväksyttävä vain silloin, kun sillä voidaan myös tosiasiassa saavuttaa kysymyksessä oleva päämäärä. Ammattilaisurheilussa suhteellisuusvaatimus on noussut toistuvasti esille sääntöjen vastaisen menettelyn perusteella urheilijalle määrättävän kilpailukiellon kohtuullista pituutta arvioitaessa. Kysymys on punnintatilanteesta, jossa asiasta riippuen on otettava huomioon urheilijan menettelyn moitittavuus ja urheilun etiikka sekä toisaalta urheilijan elinkeinovapaus. - Ammattilaisnyrkkeilyn parissa toimineen valmentajan osallistumisoikeuden epäämistä amatöörinyrkkeilykilpailuissa koskeneessa edellä mainitussa ratkaisussa UOL 19/2015 oikeusturvalautakunta katsoi, että koska rajoituksen taustalla oli painava ja hyväksyttävä intressi ja koska elannon hankkimista ammattilaisnyrkkeilystä ei ollut millään tavoin rajoitettu, vaan kysymys oli valintatilanteesta kahden eri urheilumuodon välillä, osallistumisoikeuden rajoittamista ja kuuden kuukauden siirtymäaikaa ei ollut pidettävä suhteellisuusperiaatteen vastaisina. Näin ollen osallistumisoikeuden rajoittamista koskevaa säännöstä oli voitu soveltaa kysymyksessä olevassa tapauksessa.
5. Oikeusturvakeinojen asianmukaisuus Perusoikeusrajoituksen kohteen on voitava saattaa asia tarvittaessa riippumattoman tuomioistuimen ratkaistavaksi. Kysymykseen tulee käytännössä yleinen tuomioistuin tai välimiesoikeus. Myös Urheilun oikeusturvalautakunta voi toimia välimiesoikeutena lautakunnan sääntöjen 4 :n nojalla. - Dopingin käytön perusteella määrättyä kilpailukieltoa koskevassa ratkaisussa KKO 1998:122 korkein oikeus kiinnitti ensinnäkin huomiota siihen, että kysymys oli kansainvälisen tason urheilijasta, jolle urheilu oli merkittävä toimeentulon lähde. Korkein oikeus totesi lisäksi, että kun kysymys oli kilpailukiellon määräämisestä dopingin käytön perusteella, päätös oli omiaan kielteisesti leimaamaan asianomaisen urheilijana. Kysymys oli tällöin ihmisen kunniasta, joka kuuluu ihmisen perusoikeuksiin ja jota tulee voida tehokkaasti puolustaa. Tämä näkökohta osaltaan tuki sitä, että pitkään kilpailukieltoon (tapauksessa neljä vuotta) dopingin perusteella määrätyllä urheilijalla tuli olla oikeus saada kilpailukiellon oikeellisuus tuomioistuimessa asiallisesti ratkaistuksi kilpailukiellon antaneen urheilujärjestön tai -seuran sääntöjen tai yhdistyslain normaalissa yhdistystoiminnassa esiintyvien moitekanteiden menestymiselle asettamien rajoitusten estämättä (ks. myös KKO 1998:143). Oikeudenkäyntimenettelyn asiassa on täytettävä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset.
2) Urheilujärjestön säännöt ja kansallinen työlainsäädäntö Vastikkeellisessa joukkueurheilussa pelaaja on pääsääntöisesti työntekijän ja seura työnantajan asemassa ja sopimussuhteeseen sovelletaan työsopimuslakia (ks. KKO 1995:145). Työntekijän suojaksi työsopimuslakiin sisältyy säännöksiä, joista ei voida poiketa työntekijän ja työnantajan kesken sopimalla. Työntekijän lähtökohtaisesti heikompaa asemaa sopimussuhteessa suojataan myös työoikeudessa yleisesti sovellettavalla työntekijän suojelun periaatteella. Esimerkiksi työsuhteen päättämistä ja kilpailukieltoa koskevat työsopimuslain säännökset ovat pakottavaa lainsäädäntöä. - Kansainvälisen tai kansallisen lajiliiton säännöistä riippumatta pelaajan työsopimukseksi katsottavaa määräaikaista pelaajasopimusta ei voida irtisanoa, ellei asiasta ole erikseen sovittu. Pelaajasopimus voidaan päättää purkamalla vain työsopimuslain 8 luvun 1 :n 1 momentissa tarkoitetusta erittäin painavasta syystä. Tällaisena ei voida pitää esimerkiksi tavoitteita heikompaa suoritustasoa (ks. KKO 2014:98, jossa arvioitiin irtisanomiskynnyksen ylittymistä työntekijän jäätyä asetetuista tavoitteista).
- Työntekijän asemassa olevan pelaajan oikeutta harjoittaa ammattiaan vapaasti toisen työnantajan palveluksessa ei lähtökohtaisesti voida rajoittaa enää työsopimuksen päätyttyä. Työsopimuslain 3 luvun 5 :n 1 momentin mukaan työsuhteen päättymisen jälkeistä aikaa koskeva kilpailukieltosopimus voidaan solmia vain erityisen painavasta syystä. Pykälän 2 momentin mukaan kilpailukieltosopimuksen perusteen erityistä painavuutta arvioitaessa on otettava muun ohella huomioon työnantajan toiminnan laatu ja sellainen suojan tarve, joka johtuu liike- tai ammattisalaisuuden säilyttämisestä tai työnantajan työntekijälle järjestämästä erityiskoulutuksesta, samoin kuin työntekijän asema ja tehtävät (säännöksen tulkinnasta ks. esim. KKO 2014:50). Edellä selostetut edellytykset eivät voi käytännössä täyttyä työntekijän asemassa olevan pelaajan kohdalla. Näin ollen esimerkiksi sopimuksettomassa tilassa olevan jääkiekkoilijan siirtoa toiseen seuraan ei voida estää kilpailukieltolausekkeeksi tulkittavissa olevalla sopimusehdolla.
3) Urheilujärjestön säännöt ja kilpailulaki Kilpailulain 2 luvun 5 :n mukaan kiellettyjä ovat muun muassa sellaiset elinkeinonharjoittajien väliset sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat, joilla suoraan tai välillisesti vahvistetaan osto- tai myyntihintoja taikka muita kauppaehtoja tai joilla rajoitetaan taikka jaetaan markkinoita. Edelleen kiellettyä on sanotun säännöksen mukaan esimerkiksi se, että eri kauppakumppaneiden samankaltaisiin suorituksiin sovelletaan erilaisia ehtoja siten, että kauppakumppanit asetetaan epäedulliseen kilpailuasemaan. Selvää on, että edellä selostetussa lainkohdassa kiellettynä kartellina voitaisiin pitää esimerkiksi jääkiekon Liiga-seurojen keskinäistä sopimusta siitä, että otteluiden pääsyliput maksavat vähintään 25 euroa kappaleelta. Kiellettynä kilpailunrajoituksena voitaisiin pitää myös esimerkiksi urheilijoille maksettavista korvauksista tai mainostilan hinnoittelusta sopimista.
Kilpailulain 2 luvun 7 :ssä kielletään määräävän markkina-aseman väärinkäyttö. Väärinkäyttöä voi olla muun ohella kohtuuttomien kauppaehtojen määrääminen, tuotannon tai markkinoiden rajoittaminen kuluttajien vahingoksi tai erilaisten ehtojen soveltaminen eri kauppakumppanien samankaltaisiin suorituksiin kauppakumppaneita epäedulliseen kilpailuasetelmaan asettavalla tavalla. Urheilun lajiliittoa voidaan pitää joukkueurheilussa kilpailulaissa tarkoitettuna määräävässä markkina-asemassa olevana elinkeinonharjoittajien (seurat) yhteenliittymänä (ks. kilpailuviraston päätös 5.9.1995 dnro 511/61/94). Myös yksilöurheilussa lajiliitto voi olla määräävässä markkina-asemassa elinkeinonharjoittajina toimiviin urheilijoihin nähden.
Kansainväliset lajiliitot tunnustavat ja hyväksyvät jäsenekseen käytännössä vain yhden lajiliiton valtiota kohden. Kansallisella lajiliitolla onkin yleensä markkinoillaan (esimerkiksi jalkapallossa maan rajojen sisällä) käytännössä monopoliasema. Tällöin toiminnassa tulee ottaa huomioon myös määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä koskeva sääntely. Keskeisiä velvoitteita määräävässä markkina-asemassa ja erityisesti monopoliasemassa olevalle yhteisölle ovat: a) Kohtuuttomien kauppaehtojen käyttämisen kielto. Esimerkiksi pelaaja- tai kilpailijalisenssiä ei voida hinnoitella kohtuuttomalla tavalla. b) Velvollisuus solmia sopimuksia lähtökohtaisesti kaikkien alalla toimivien kanssa. Sopimuksenteosta voi kieltäytyä vain asiallisesta syystä. c) Velvollisuus kohdella asiakkaitaan tasapuolisesti ja syrjimättä. Näin olen esimerkiksi merkittäviin kansallisen tason kilpailuihin on voitava osallistua lähtökohtaisesti vapaasti, mikäli vain täyttää kaikille yhteiset ja syrjimättömät valintakriteerit (esim. tietty tulosraja). d) Lisävelvoitteiden asettamiskielto. Tyyppitapauksena erilaiset kytkykaupat.
Syrjintäkielto sekä työvoiman ja palveluiden vapaa liikkuvuus ja sijoittautumisvapaus koskevat myös urheilutoimintaa ainakin silloin, kun kysymys on taloudellisesta toiminnasta. Bosman-ratkaisussa (C-415/93) EYT katsoi, että jalkapallon siirtokorvausjärjestelmä rajoitti jalkapalloilijoiden työntekijöinä oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen yhteisön alueella. Tuomioistuin totesi ratkaisussaan, että kasvatustyön tukeminen ja seurojen välisen voimatasapainon ylläpitäminen olivat sinänsä hyväksyttäviä tavoitteita, mutta siirtokorvausjärjestelmä ei ollut välttämätön keino niiden saavuttamiseksi. Näihin tavoitteisiin voitiin päästä myös esimerkiksi seurojen välisellä tulonjaolla ja kasvattajarahaston perustamisella. Kuten useissa ratkaisuissa tämän jälkeen, kysymys oli ennen muuta suhteellisuuspunninnasta. Deliege-tapauksessa (yhdistetyt asiat C-51/96 ja C-191/97) oli kysymys osallistujamäärän rajoittamisesta judossa olympialaisissa. Urheilija katsoi asiassa, että osallistujamäärän rajoittaminen rajoitti hänen mahdollisuuksiaan taloudellisen toiminnan harjoittamiseen. Asiaa arvioitiin palveluiden vapaan tarjoamisen kannalta. EYT totesi ratkaisussa, että taloudellinen ulottuvuus ei ollut urheilutoiminnassa niin vähäistä, että sitä voitaisiin pitää toiminnan kannalta toisarvoisena tai epäoleellisena. Riittävä taloudellinen ulottuvuus saattoi liittyä esimerkiksi urheilijan mahdollisuuksiin hankkia yhteistyökumppaneita. EYT päätyi katsomaan, että kilpailuun osallistuvien urheilijoiden määrän rajoittaminen liittyi erottamattomasti huipputason kansainväliseen urheiluun ja sille oli hyväksyttävä urheiluun liittyvä peruste. Rajoitus oli myös suhteellisuusperiaatteen vaatimusten mukainen. Valintajärjestelmän ei katsottu sellaisenaan rajoittavan palveluiden vapaata liikkuvuutta. Ratkaisussa Lehtonen (C-176/96) EYT puolestaan muun ohella totesi, että ammattiurheilijoiden liikkuvuudelle asetetuille rajoituksille oli esitetty olevan hyväksyttäviä perusteita. Tuomioistuin katsoi koripallon siirtoaikojen olevan lähtökohtaisesti hyväksyttävistä urheilullisista syistä oikeutettuja.
Huomioon tulee ottaa myös EU:n kilpailulainsäädännön asettamat vaatimukset (SEUT 101 ja 102 artikla). EU:n kilpailulainsäädäntö on asiallisesti samansisältöistä kuin kansallinen kilpailulainsäädäntö ja sääntöjä myös tulkitaan yhdenmukaisella tavalla. Urheilun ja EU:n kilpailuoikeuden välistä suhdetta on käsitelty muun muassa tapauksessa Meca-Medina ja Majcen v. komissio (C-519/04). Asiassa Meca-Medina oli kysymys urheilijoiden tekemän valituksen perusteella siitä, oliko kansainvälinen antidopingsäännöstö sopusoinnussa EU:n kilpailuoikeuden kanssa. EUT katsoi ensinnäkin, että perustamissopimuksen kilpailuoikeudellisia säännöksiä voitiin urheilun erityispiirteistä huolimatta soveltaa asiassa, koska antidopingsäännöstö tosiasiassa vaikutti tai ohjasi taloudellisen toiminnan järjestämistä. Sinällään hyväksyttäviksi katsottujen tavoitteiden (mm. urheilijoiden terveyden suojaaminen, yhdenmukaisten kilpailuedellytysten takaaminen ja urheilun eettisten arvojen toteuttaminen) toteuttamiseksi käytettävien keinojen tuli olla oikeasuhtaisia. Arvioitavaksi saattoivat tulla sekä dopingrikoksen määritelmä että määrätty kilpailukielto, joista vain ensin mainitusta oli kysymys käsiteltävänä olleessa asiassa. EUT katsoi, että asiassa ei ollut kyetty osoittamaan sovellettujen rajaarvojen epäsuhtaisuutta. Näin ollen kansainvälistä antidopingsäännöstöä ei voitu pitää SEUT 101 artiklassa tarkoitettuna kiellettynä kilpailutekona.
Kohtuuttoman ehdon sovittelua koskeva säännös. Varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 :n mukaan oikeustoimen ehtoa voidaan sovitella tai jättää ehto kokonaan huomioon ottamatta, jos ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen. Edellä selostetun säännöksen perusteella voidaan sovitella sekä sopimusehtoja että myös yhdistyksen sääntömääräyksiä, mikäli ne ovat kohtuuttomia tai johtavat yksittäistapauksessa kohtuuttomaan lopputulokseen. Kohtuullistamissäännös on otettava huomioon myös sovellettaessa kansainvälisen urheilujärjestön sääntöjä kansallisella tasolla. Urheilun oikeusturvalautakunnan ratkaisukäytännössä ratkaisussa UOL 2/2012 lentopallon korkeimmalla sarjatasolla pelaava seura oli laiminlyönyt ulkomaalaisen pelaajan kirjaamista koskevan velvollisuuden ja peluuttanut tämän vuoksi edustuskelpoisuutta vailla olevaa pelaajaa kaikkiaan 11 ottelussa. Seura ei ollut pyrkinyt tahallaan peluuttamaan edustusoikeutta vailla olevaa pelaajaa. Pelaaja oli pelannut jo aikaisemmilla kausilla joukkueessa, eikä seuralla olisi ollut vaikeuksia edustuskelpoisuuden vahvistamisessa tällekään kaudelle. Edustusoikeus oli myös saatu vahvistettu pian sen jälkeen, kun edustuskelpoisuuden puuttuminen oli käynyt ilmi. Oikeusturvalautakunta katsoi, että seuran määrääminen häviämään kaikki ottelunsa olisi johtanut kohtuuttomaan lopputulokseen, ja kohtuullisti seuraamusta. Oikeusturvalautakunnan kohtuullistamista koskevasta ratkaisukäytännöstä, ks. myös UOL 3/2012, UOL 22/2013, UOL 5/2014 ja UOL 19/2014.
Normiristiriitatilanteissa on ensiarvoisen tärkeää perustella annettava ratkaisu huolellisesti. Ratkaisun asianmukainen perusteleminen on tärkeää asianosaisten oikeusturvan kannalta. Perusteluvelvollisuus korostuu entisestään, kun ratkaisulla rajoitetaan yksilön perusoikeuksia. Vähemmän turhia valituksia. Perusteluilla on merkitystä myös suhteessa kansainväliseen lajiliittoon etenkin silloin, kun esimerkiksi pakottavasta kansallisesta lainsäädännöstä tai EUoikeudesta seuraa, että kansainvälisen lajiliiton antamaa sääntömääräystä ei voida soveltaa käsiteltävänä olevassa asiassa.