KAJASTUKSIA PYHÄLTÄ VUORELTA

T ämä teos on matka Athos-vuoren tuhatvuotiseen luostarivaltakuntaan. Se avaa yhdeksän erilaista näkökulmaa poliitikosta uskontotieteilijään ja munkista taidehistorioitsijaan, jotka ovat kokeneet tämän ortodoksisen luostarielämän ja bysanttilaisen kulttuurin elävän todellisuuden. Matka Athokselle voi olla neljän päivän pyhiinvaellus luostarista toiseen tai useampien kuukausien mittainen matka bysanttilaisen kirkkolaulun saloihin. Vaellus kiehtovissa maisemissa, kohtaamiset munkkien kanssa sekä aamuöiset palvelukset suitsukkeen ja kynttilänvalon hämyssä ovat ikimuistoisia elämyksiä. Arki on kaukana, mutta tunne olemassaolosta hyvinkin todellista. Saamme myötäelää myös hauskoja sattumuksia ja kuulla tarinoita erilaisista munkeista ja ohjaajavanhuksista. Kirjoittajina ovat: Esko Aho, Mikko Oranen, Tuomas Kallonen, Markus Paavola, Heikki Saulamo, Jaakko Olkinuora, Hannu Pöyhönen, Munkkidiakoni Serafim ja René Gothóni. KAJASTUKSIA PYHÄLTÄ VUORELTA

KAJASTUKSIA PYHÄLTÄ VUORELTA

Mikko Oranen (toim.) KAJASTUKSIA PYHÄLTÄ VUORELTA

Si s ä l ly s 7 Esipuhe 10 Esko Aho: Yksinäisten miesten niemi 29 Mikko Oranen: Pyhän Vuoren matka Helsinkiin 38 Tuomas Kallonen: Pyhän Vuoren ruohon juurella tekijät ja Maahenki oy Toimituskunta: Mikko Oranen, René Gothóni ja Serafim Seppälä Ulkoasu: Juha Räty Kuvat: Topi Ikäläinen (s. 27, 62, 113, 135, 167, 235, 263) Mikko Oranen (s. 35, 37, 45, 51, 57, 133, 147, 209, 223, 231, 247, 259) Markus Paavola (s. 2, 4, 6, 9, 73, 81, 83, 87, 91, 95, 97, 99, 100, 101, 103) Antonios Vasiliadis (s. 11, 19, 30, 109, 117, 129, 185, 201, 227, 241, 249) ISBN: 978-952-5652-67-3 Julkaisija: Pyhän Athosvuoren Ystävät ry Kustantaja: Maahenki oy, Helsinki 2009 Paino: Art-Print, Helsinki 2009 72 Markus Paavola: Pyhän Vuoren hiljaisuus eräs valokuvaaja ja Athosvuori 104 Heikki Alex Saulamo: Jotka öisin seisotte Herran huoneessa 134 Jaakko Olkinuora: Kirkkolaulajan Athos 181 Hannu Pöyhönen: Pyhän Vuoren vanhukset 222 Munkki Serafim: Maailmassa asuvan munkin Athos 248 René Gothóni: Athos uskontotieteilijän silmin 271 Athosvuori 272 Kirjoittajat

Es i p u h e Athos Kajastuksia Pyhältä Vuorelta kirjan idea syntyi Pyhän Athosvuoren Ystävät ry:n hallituksen piirissä. Se syntyi halusta jakaa suomalaisten athoksenkävijöiden kokemuksia, sekä kertoa sanoin ja kuvin tästä ainutlaatuisesta paikasta maailmassa. Tarkoituksena on myös kerätä varoja Pyhän Andreaksen skiitan korjauksiin. Osa kirjan tuotosta menee yhdistyksen kautta tähän avustustoimintaan. Kaikilla kirjan kirjoittajilla on omanlainen suhteensa Athosvuoreen. Joku on käynyt siellä vain kerran, toinen taas viettänyt kuukausia tutustuen ja osallistuen luostarien elämään ja askareisiin. Tarinoita on monenlaisia, mutta kaikkia niitä yhdistää hiljainen ihmettely tämän ikivanhan maailman keskellä. Bysanttilainen kulttuuriperinne on elänyt Athosvuoren alueella yli 1000 vuoden ajan ja se jatkuu yhä elinvoimaisena. Athos elää vahvaa nousukautta. Kilvoittelijoiden määrä kasvaa ja luostarirakennuksia kunnostetaan muun muassa EU:n tuella ja eri ta- 7

hojen lahjoitusten turvin. Pyhiinvaeltajien yhä kasvava joukko kielii kaipuusta yksinkertaisempaan elämäntapaan, kestävään hengellisyyteen ja eheyteen ajassa, jossa kiireinen aikataulu, tulosvastuu ja taloudelliset huolet varjostavat ihmisten elämää. Athos on ajaton henkisen ja hengellisen uudistumisen keidas. Toivomme että tämä kirja ja sen artikkelit välittävät lukijalleen jotain niistä hetkistä, joita sen kirjoittajat ovat Pyhällä Vuorella kokeneet. Toimituskunta: Mikko Oranen René Gothóni Munkki Serafim 8

Esko Aho Yksinäisten miesten niemi Seison pienen pohjoiskreikkalaisen Ouranoupolisin satamakaupungin laiturilla ja ihailen kauniisti sommiteltua ja monin allekirjoituksin vahvistettua matkustuslupaani. Tämä kreikkalaisten viranomaisten myöntämä viisumi, diamonitirion, takaa pääsyn ortodoksisen kirkon pyhään paikkaan, Athoksen luostaritasavaltaan. Taitan paperin huolellisesti laukkuuni suojaan tihkusateelta ja asetun jonottamaan pääsyä laiturin kyljessä keinuvaan laivaan. Odotellessani yritän muistella, miten ajatus tästä matkasta syntyi. Sen täytyi olla vuoden 1992 kesällä, kun kävin pitämässä juhlapuheen Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan 500-vuotisjuhlassa. Kerroin innostuneena käynneistäni Uuden Valamon ja Lintulan luostareissa, mutta isännät lupasivat opastaa minut vielä suurempien ihmeiden keskelle. Sen hetken innostuksessa syntyi päätös matkasta Athokselle. Välillä se ehti jo unohtua, mutta talvella 2003, po- 10

liittisten kilvoitusteni tauotessa, ajatus toivioretkestä heräsi uudelleen henkiin. Mikä sopisikaan paremmin uuteen elämäntilanteeseeni kuin kurkistus luostarielämän mystiseen maailmaan. Nyt ehdin jopa valmistautua matkalle lähtöön. Suuren valiokunnan sihteeri Peter Saramo lainasi ystävällisesti kaksi kirjaa, jotka oli kirjoittanut Helsingin yliopiston uskontotieteen professori René Gothóni Athoksen tutkimusmatkoiltaan. Ne antoivat yhdessä Ateenasta tammikuussa hankitun pienen historiateoksen kanssa oivalliset suuntaviitat retkelleni. Ei naisille eikä parrattomille miehille Pyhä Vuori, jolla nimellä kreikkalaiset Athoksen luostarialuetta kutsuvat, on todellisuudessa kapea, noin 50 kilometriä pitkä Egeanmereen työntyvä niemi, itäisin Khalkidiken niemimaan kolmesta sormimaisesta kärjestä. Lähtösatamamme on sen mantereen puoleisessa ja matalassa päässä, jonka läpi Persian kuningas Xerxes rakensi kanavan 481 ennen Kristusta. Nyt siitä on enää jäljellä historiallinen tarina ja sen verran todennäköisiä maamerkkejä, että matkailijan voi uskottavasti houkutella tutkimaan niitä. Portti ortodoksisen luostarielämän sydämeen on tehty ahtaaksi. Vie- 12

raiden määrä on rajattu enintään sataan kreikkalaiseen ja 20 ulkomaalaiseen päivässä. Bysantin keisarin Konstantin IX Monomakosin krysobulla vuodelta 1046 on pääosin yhä voimassa. Se kielsi naisilta, eunukeilta ja parrattomilta miehiltä sekä naaraspuolisilta kotieläimiltä pääsyn luostarivaltioon. Vain parrattomia miehiä koskevasta rajoituksesta on tingitty. Maailmankuulu näyttelijä Melina Mercouri yritti 1980-luvulla Kreikan kulttuuriministerin tehtävää hoitaessaan useaan otteeseen uhmata naisille määrättyä porttikieltoa, mutta turhaan. Mercouri joutui antamaan lopullisesti periksi siinä vaiheessa, kun munkit ilmoittivat puolustautuvansa asein, jos naisministeri yrittäisi toteuttaa uhkauksensa tunkeutua Athokselle sotilashelikopterilla. Kahdeksas ihme jäi tekemättä Heti laivaan noustessa murtuivat ensimmäiset harhaiset ennakkokäsitykseni. Matkustajien joukossa on silmiinpistävän runsaasti nuoria. Lähtijöiden vaatetuksesta tai olemuksesta ei voi mitenkään päätellä, että useimmat ovat tekemässä pyhiinvaellusmatkaa. Reppuineen, maastokenkineen ja eväineen he muistuttavat lähinnä Lapin syksyisiä ruskaretkeläisiä. Jututan matkan varrella muutamia ja huomaan, että Athokselle lähdön motiiveja on monia. Venäläinen pankkiiri haluaa kokea Pyhän Vuoren pääsiäisen, serbiopiskelijaa kiinnostaa luostarien arkkitehtuuri, saksalaisturisti lähtee vaeltamaan, kreikkalainen matkailuyrittäjä vie alaikäisen poikansa tutustumaan luostarielämään. Kukaan ei silti ääneen sano, mutta varmasti myös luostareiden mystiikka vetää puoleensa. Laivamatka Ouranoupolisista Dafniin, Athoksen pääsatamaan, kestää pari tuntia. Suurin osa pyhiinvaeltajista ja turisteista on ahtautunut sateelta ja tuulelta suojaan aluksen sisätiloihin. Sen kanttiini elää pääsiäisviikon paaston karulla menulla. Tee ja lämmin juustotäytteinen tousti käyvät hyvin kaupaksi. Jätän ahtaan ja vähän tunkkaisen sisätilan ja kapuan laivan kolealle yläkannelle. Sieltä voi aitiopaikalta seurata matkan etenemistä ja yrittää tunnistaa ensimmäisiä maamerkkejä ortodoksimunkkien tuhatvuotisesta valtakunnasta. Mitä edemmäksi niemen kylkeä kuljemme, sitä vuoristoisemmaksi se muuttuu. Jyrkät, suoraan merestä nousevat vuorenrinteet taipuvat siellä täällä poukamiksi, jotka muodostavat luostareiden luonnolliset satamapaikat. Vuorten kylkiin rakennetut linnoitusmaiset luostarirakennukset kalpenevat, kun itse Athoksen vuori tulee näkyviin. Sen yli 2 000 metriä korkea huippu hallitsee majesteetillisesti koko lähes 400 neliökilometrin luostarivaltiota. 14 15

Pieni suuri harppaus Astuimme laivaan Ouranoupolisissa 25. huhtikuuta, mutta Dafnissa rantautuessamme vietetään huhtikuun 11. päivää, pitkäperjantaita, jota Suomessa juhlimme jo viikkoa aikaisemmin. Luostaritasavalta edustaa mennyttä maailmaa myös ajanlaskussaan. Se pysyy tiukasti juliaanisessa kalenterissa sekä auringonnousun ja laskun mukaan määräytyvässä Bysantin kellonajassa. Tosin kummallakaan ei ole suurta väliä. Athoksella ei tarvitse miettiä sanomalehtien ilmestymispäiviä tai CNN:n kanavien uutistarjontaa. Ainoa yhteys ulkomaailmaan on matkapuhelin, joka yllätyksekseni toimii niemimaan joka kolkassa. Vaihdamme Dafnissa toiseen alukseen ja jatkamme matkaa ensimmäiseen yöpymispaikkaamme, Gregorioksen luostariin. Satama on pienessä poukamassa ja linnoitusta muistuttava luostari sadan metrin päässä jyrkänteen reunalla. Nuori ja tarmokas diakoni Vasili ottaa tulijat vastaan rannassa ja ohjaa laiturin viereiseen rakennukseen antaakseen tottuneesti ohjeet majoittumisesta. Kreikan kielestä en ymmärrä mitään, mutta kaikki sujuu verrattomalla rutiinilla. Kukaan ei kysele mitään. Tulijat poistuvat avaimet saatuaan pienissä ryh- 18

Pettääkö maa jalkojen alla lvironin luostarin pääsiäispalvelus alkaa Gregorioksen luostarin tapaan yksitoikkoisella tekstien lukemisella ja laululla. Puoliyön palveluksen ajan kirkko on lähes pimeä. Valoa on vain sen verran että tekstien lukijat ja laulajat selviytyvät tehtävästään. Sitten alkaa tapahtua. Jeesuksen ylösnousemuksen juhlinta käynnistyy samanaikaisella kynltilöiden sytyttämisellä. Hetkessä koko kirkko tulvii valoa. Munkit ja vieraat siirtyvät palavat kynttilät käsissään ja kirkonkellojen soidessa ristisaatossa pihalle, jossa alkaa pääsiäisaamun palvelus. Koko matkan mieleenpainuvin hetki on paluu kirkkoon. Ulkona ollessamme valtavat katosta riippuvat kynniläkruunut on sysätty heiluriliikkeeseen. Sisään kävellessä tuntuu kuin maa pettäisi jalkojen alla. Toimituksen alussa pimeyden ja hiljaisuuden hallitsema kirkko täyttyy toisiaan syleilevistä munkeista ja vieraista. Christos anesti! Alithos anesti! Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi! 26

Akustinen uskonharjoitus Kotiin palattuani koen tehneeni matkan toiseen maailmaan. Athoksen ero meidän maailmaamme näkyy monissa ulkoisissa tekijöissä: pukeutumisessa, yksinkertaisessa elämässä tai kaikkialla huokuvassa hiljaisuudessa. Mutta vielä suurempi ero löytyy sittenkin elämän näkymättömässä puolessa. Perinteen orjallisella noudattamisella, yksinkertaisuudella ja eleettömyydellä on kaikella oma tarkoituksensa. Sitä voisi kutsua akustiseksi uskonharjoitukseksi. Kaikki tehokeinot puuttuvat, mutta oikea asiahan ei tarvitse tehostusta. Voisiko siinä olla vastaus myös mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen, miksi munkkivaltio on säilynyt yhtäjaksoisesti yli tuhannen vuoden ajan. Kun elämä ei perustu materiaan tai valtaan, niiden tunnusmerkkien menettäminen ei pysty horjuttamaan yhteisön elinvoimaa. Se selittää myös Pyhän Vuoren uuden nousun. Athoksen luostaritasavalta ei ole materiaalisen elämän ja nautintojen hallitseman maailmamme vaihtoehto vaan vastakohta. n Mikko Oranen Pyhän Vuoren matka Helsinkiin Elokuussa 2006 avattiin Helsingin kaupungin taidemuseon tuottama Athos Luostarielämää Pyhällä Vuorella näyttely, joka kesti aina tammikuulle 2007 asti. Taidemuseo Tennispalatsissa esillä olleessa näyttelyssä vieraili noin 100 000 kävijää. Ikonien, käsikirjoitusten ja dokumenttien, kirkkotekstiilien, puuleikkausten sekä muiden taide- ja jumalanpalvelusesineistön lisäksi esillä oli runsaasti Pyhän Vuoren elämästä ennen ja nyt kertovaa materiaalia. Näyttelyn yhteydessä järjestettiin myös Pilgrimage as Dialogue -seminaari sekä Studia generalia -luentosarja Enkelielämää maan päällä yhdessä Helsingin Yliopiston uskontotieteen laitoksen ja vasta perustetun Pyhän Athosvuoren Ystävät ry:n kanssa. Molempien puhujina oli suomalaisia ja kansainvälisiä asiantuntijoita, sekä Athosvuoren munkkeja. 28 29

Itse tein ensimmäisen matkani Athokselle lokakuussa 2004. Silloinen Helsingin kaupungin taidemuseon johtaja ja koko näyttelyn idean isä Berndt Arell oli käynyt vuorella jo aiemmin yhdessä uskontotieteen professori René Gothónin kanssa. Istuessani lentokoneessa kohti Thessalonikia, en tiennyt minne olin menossa. Kyseessä oli työmatka, joka aloitti omalta osaltani tulevan näyttelyprojektin. En ollut senhetkisten työtehtävien takia vielä aiheeseen perehtynyt, joten vasta koneessa Arellin kanssa keskustellessa aloin aavistella jotain tulevasta määränpäästämme. Ensimmäinen saapuminen Athokselle ensin lautalla Ouranoupoliksesta Dafniin, sitten bussilla Kariesiin ja siitä eteenpäin eri luostareihin oli kuin olisin siirtynyt ajassa satoja vuosia taaksepäin. Alueen arkkitehtuuri, vähäiset ajoneuvot, normaalien taustaäänien kuten radion, television tai lasten äänten puuttuminen, loivat lähes epätodellisen tunnelman. Luonnon kauneus mykisti, itselleni aika uusi ortodoksinen maailma ja sen tapakulttuuri oudoksuttivat. Tämä oikeastaan tuntemattomuuteen perustuva eksoottinen tunnelma oli vahvimpana kokemuksena ensimmäisellä matkalla. Kerta kerralta Athoksen ja sen elämän eri puolien käydessä tutummaksi omat tuntemukset ja kysymyksenasettelut 31

34 Vietin tuon viikon pienessä Pantokratorin luostarissa, joka oli kiehtonut minua alusta asti, kenties juuri sen takia että siellä ei ympärillä pyörinyt koko ajan lähes satapäinen vierailijoiden joukko, kuten joissain suuremmissa luostareissa. Tein heti ensimmäisestä päivästä lähtien arkisia askareita; silitin liinavaatteita, autoin keittiössä ja siivosin kirkkoa. Oli aikamoinen kokemus tarttua mopin varteen ja pestä satoja vuosia vanhaa mosaiikkilattiaa. Athoksen elämä on kuitenkin pääasiassa jumalanpalvelusta. Se tarkoittaa muun muassa noin kuutta kirkossa vietettävää tuntia vuorokaudessa. Kreikankielinen palvelus enimmäkseen pimeässä suitsukkeentuoksuisessa lähes tuhat vuotta vanhassa kirkossa on mystinen kokemus. Itselleni se oli alusta alkaen hyvin meditatiivista. Tuntui ylellisyydeltä hiljentyä päivittäin niin pitkäksi aikaa ainoastaan ajattelemaan. Viikon edetessä ajan merkitys tuntui muuttuvan. Menneisyys ja tulevaisuus tuntuivat molemmat hyvin kaukaisilta ja jopa merkityksettömiltä. Ne olivat jossain muualla. Tämä tuntui enimmäkseen hyvin vapauttavalta kokemukselta. Ainaisen suunnittelemisen, menneen analysoimisen ja haluamisen tilalle tuli tunne siitä, että tässä hetkessä on kaikki tarvittava.

Aivan näin auvoisissa tunnelmissa en kuitenkaan pelkästään ollut. Hetkeen pysähtyminen teki myös aiempaa todellisemmaksi vaikutelman omasta itsestä, olemassa olemisen halusta ja sen kohdistumisesta myös kanssaihmisiin. Huomasin pintaan nousevan monia yllättäviä tuntemuksia. Aloin aavistella mitä merkitsee henkilökohtaisella tasolla se, että luostarielämä ei suinkaan ole pelkästään yksinäistä hartaudenharjoitusta, vaan mitä suurimmassa määrin yhteisöön kuulumista ja siinä elämistä. Tuskin monikaan Athoksella käynyt on välttynyt tutkiskelemasta suhdettaan omaan elämäänsä. Ajatus paluusta takaisin kotiin ei enää tuntunutkaan pelkästään vapautumiselta luostarielämän tiukasta vuorokausirytmistä, vaan mielessä alkoi kaihertaa ajatus siirtymisestä vapaudesta takaisin vankeuteen. Yksi itselleni tärkeistä asioista Athoksella on ollut luostarista toiseen vaeltaminen. Se on ehdottomasti parempi tapa kuin autolla paikasta toiseen siirtyminen, joka toki sekin on välillä välttämätöntä. Lauttamatkoilla on myös aivan oma viehätyksensä ja mahdollisuus nähdä Athoksen niemimaa mereltä käsin sekä kokea välillä hurjaakin merenkäyntiä. Vaeltaessa on kuitenkin paljon vapaampi liikennevälineiden aikatauluista. Luostarista lähtöä ei tarvitse hätäillä, eikä pohtia kreikkalaiseen tapaan alati muuttuvia aikoja ja suunnitelmia. Voi lähteä kun itsestä siltä tuntuu, ja saapua tunnin tai pari myöhemmin, jos matka onkin ollut pidempi, askel johtanut harhaan tai matkan varrella on sattunut jotain mielenkiintoista. Näillä vaelluksilla olen tuntenut itseni vapaammaksi kuin milloinkaan aiemmin. Paluu kotiin ja arkeen on kuitenkin ollut aina edessä. Athoksella vieraileminen on loppujen lopuksi jokaiselle hyvin henkilökohtainen kokemus, näin uskoisin. Siinä on elementtejä joita ei halua, eikä pystykään selittämään tai jakamaan. Nykymaailman yhä kiihtyvän menon ja rytmin keskellä on paikka, jossa ajalla on aivan toisenlainen arvo ja merkitys kuin meidän mittareillamme mitattaessa, jotka valitettavan usein perustuvat rahaan tai välineelliseen arvoon. Se, että tällainen paikka on edelleen olemassa, on yksinkertaisesti sanoinkuvaamattoman kaunista. n 36 37

Tämä teos on matka Athosvuoren tuhatvuotiseen luostarivaltakuntaan. Se avaa yhdeksän erilaista näkökulmaa poliitikosta uskontotieteilijään ja munkista taidehistorioitsijaan, jotka ovat kokeneet tämän ortodoksisen luostarielämän ja bysanttilaisen kulttuurin elävän todellisuuden. Matka Athokselle voi olla neljän päivän pyhiinvaellus luostarista toiseen tai useampien kuukausien mittainen matka bysanttilaisen kirkkolaulun saloihin. Vaellus kiehtovissa maisemissa, kohtaamiset munkkien kanssa sekä aamuöiset palvelukset suitsukkeen ja kynttilänvalon hämyssä ovat ikimuistoisia elämyksiä. Arki on kaukana, mutta tunne olemassaolosta hyvinkin todellista. Saamme myötäelää myös hauskoja sattumuksia ja kuulla tarinoita erilaisista munkeista ja ohjaajavanhuksista. Kirjoittajina ovat: Esko Aho, Mikko Oranen, Tuomas Kallonen, Markus Paavola, Heikki Saulamo, Jaakko Olkinuora, Hannu Pöyhönen, Serafim Seppälä ja René Gothóni.