PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2000 2 (5) 7.3 Aluetyöterveyslaitoksen tekemään seinärakenteiden mittausraporttiin liittyvät toimenpiteet Päätettiin, että Olli Peltola selvittää korjauksiin liittyvät vastuukysymykset ym sekä ottaa yhteyttä mittauksen suorittajiin tarkempien selvitysten saamiseksi. Henkilöstöinfo järjestetään heti, kun saadaan kokonaistilanne selvitettyä.» 7.4 7.5 Toimistohenkilökunnan luottamusmies vuosiksi 2000-2001 Merkittiin tiedoksi, että toimistohenkilöstön luottamusmieheksi vuosiksi 2000-2001 on valittu Kaija Asikainen ja varaluottamusmiehek si Marke Rouvinen. Toimistohenkilökunnan edustaja palkkarakennekoulutukseen Merkittiin tiedoksi, että palkkarakennekoulutukseen toimistotyöntekijöiden edustajaksi on nimetty Seija Jalkanen. 7.6 Työsuojeluvaltuutetut vuosiksi 2000-2001 Merkittiin tiedoksi, että työsuojeluvaltuutetuksi vuosiksi 2000-2001 on valittu Petteri Raito, I varavaltuutetuksi Nina Klinga ja li varavaltuutetuksi Nina Virtanen.» 7.7 Toimitsijoiden varaluottamusmies vuosiksi 1999-2000 Merkittiin tiedoksi, että toimitsijoiden varaluottamusmieheksi vuosiksi 1999-2000 on valittu Jyrki Alapartanen 7.8 Muut esille tulevat talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut. i / i it» 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 8.2 Maaseutuelinkeinojen työehtosopimuksen neuvottelutulos hyväksyi maaseutuelinkeinojen työehtosopimuksen neuvottelutuloksen, joka koskee työaika- ja palkkamääräyksiä. Viedään hallitukselle hyväksyttäväksi. LIITE C Viher- ja golfalan työehtosopimuksen neuvottelutulos hyväksyi Viher- ja golfalan työehtosopimuksen neuvottelutuloksen, joka koskee mm työaika- ja palkkamääräyksiä. Viedään hallitukselle hyväksyttäväksi. LIITE D I o ; 8.3 Liiton edustajat metsäkeskusten johtokuntien jäseninä / varajäseninä 1.1.2000-31.12.2003, Lappi, Kainuu, Pohjois-Karjala, Keskisuomi, Pirkanmaan, Lounais-Suomi ja Etelä-Pohjanmaa Merkittiin tiedoksi, että maa- ja metsätalousministeriö on nimennyt metsäkeskuksin johtokunnan varsinaiseksi jäseneksi, Kainuun metsäkeskus Martti Seppänen, Pirkanmaan metsäkeskus Matti Rintala ja Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus Lasse Vertanen.
PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2000 3 (5) Varajäseniksi, Lounais-Suomen metsäkeskus Timo Helminen, Kes ki-suomen metsäkeskus Veikko Tieaho, Pohjois-Karjalan Pertti Halonen ja Lapin metsäkeskukseen Toivo Kurvinen 8.4 Oikeusapuhakemukset 1965 Kurkkio Raimo ja Kurkkio Reima / Poni Ltd Oy» 1 Raimo Kurkkio ja Reima Kurkkio ovat hakeneet palkkaturvasta palkkasaataviaan ja palkkaturvasta on tullut kielteinen päätös työnantajan kiistettyä saatavat. Kurkkiot ovat tehneet rakennusalan töitä ja edellä mainitun työnantajan palveluksessa on ollut myös työntekijöitä, jotka ovat Rakennusliiton jäseniä. päätti, tes- ja lakijaoston esityksen mukaisesti myötää Raimo ja Reima Kurkkiolle oikeusavun. Rakennusliittolle annetaan maksusitoumus jutun ajamista varten. LIITE E 8.5 8.6 Metsähallituksen yhteistyötoimikunnan asettaminen Merkittiin tiedoksi, että Metsähallitus on asettanut yhteistyötoimikunnan 1.1.2000-31.12.2001 jossa liiton edustajina on Martti Seppänen varsinainen jäsen ja Reijo Lehtinen varajäsen. LIITE P Työehtosopimusti lanne Päätettiin pyytää hallitukselta valtuudet työvaliokunnalle neuvottelujen lopettamisesta jos tilanne niin vaatii. Päätettiin, että aloitetaan valmistelut mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten. Päätettiin, että valmistellaan neuvottelutilannetta koskeva kannaottoluonnos hallitusta varten.» 8.7 Ranskan myrskytuhot Päätettiin, että Lepola ja Ainasto selvittävät työsuhteeseen /työttömyysturvaan liittyvät asiat, jos liiton jäseniä menee töihin Ranskaan siellä myrskyn aiheuttamien metsätuhojen raivaukseen, M * 8.8 Muut esille tulevat edunvalvonta-asiat Muita esille tulevia edunvalvonta-asioita ei ollut >.i > n i 9 Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Osaston purku Pyhäjärven Maaseututyöväen ammattiosasto n:o 332 (jäseniä 54) on purettu 31.12.1999. Jäsenet siirtyvät Puu-ja erityisalojen liitto Saarijärven osastoon n:0 524. (jäseniä 158). Viedään hallitukselle vahvistettavaksi.
PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2000 4 (5) 9.2 Muut esille tulevat järjestö- ja koulutusasiat Muita esille tulevia järjestö-ja koulutusasioita ei ollut 10 Tiedotusasiat Tiedotusasioita ei ollut. 11 Kansainväliset asiat 11.1 NBTF:n kongressi 27.-30.^000 Bergenissä, esitykset, edustajat ja muut osallistujat Päätettiin, että liitto lähettää neljä virallista edustajaa kongressiin. Heidät nimetään myöhemmin. Päätettiin, että liiton toimistosta lähtee Lauri Ainasto, Ulf Forsman ja tiedotusyksiköstä yksi henkilö. Kalevi Vanhala osallistuu kongressiin NBTF:n hallituksen jäsenenä. Päätettiin, että Ainasto ja Lepola täydentävät aloiteluonnosta kongressille. Aloitteessa käsitellään mm. työelämän vuoropuhelua Euroopan Unionissa ja metsäasioiden valvomista ja edistämistä. LIITE G 11.2 Muut esille tulevat kansainväliset asiat Muita esille tulevia kansainvälisiä asioita ei ollut 12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut. f i 13 Muut esitettävät asiat 13.1 Metsäteollisuuden vastaus 11.11.1999 lähetettyyn kirjeeseen joka koski metsuriyrittäjyyttä / metsäsertifioinnin sosiaalisten kriteereiden toteutuminen Merkittiin tiedoksi Metsäteollisuus ry:n kirje. LIITE A' 1 i 13.2 Lausuntopyyntö Oulun metsäoppilaitoksen perusopetuksen siirtoon Päätettiin, että liitto ei ota kantaa maakunnallisiin oppilaitossiirtoihin. /. / ' T C f 13.2 Muut kohdassa 13 käsiteltävät asiat Muita kohdassa 13 käsiteltäviä asioita ei ollut.
Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2000 5 (5) 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 15 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään 17.1. 2000 klo 8.30 Puheenjohtaja Kalevi Vanhala päätti kokouksen. / ' / Vakuudeksi; Kalevi \«nhala Ritva-Liisa Tuominen -S V i i
PÖYTÄKIRJA Nro 2 /2000 1(3) I Aika: Paikka Läsnä: Sihteeri: 1 Kokouksen avaus 17.1.2000 puheenjohtajan huone Kalevi Vanhala Lauri Ainasto Sakari Lepola Olli Peltola Kalevi Hölttä Ritva-Liisa Tuominen Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3 Kokousvirkailijat 3.1 3.2 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4 Asialistan hyväksyminen hyväksyi laaditun asialistan lisäyksellä kohtaan 8.1 työehtosopimustilanne ja 10.1 Särmän nro 1 sisältö. LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin 11.1.2000 pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6 Ilmoitus-ja vahvistusasiat Ilmoitus-ja vahvistusasioita ei ollut. 7 Talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat 7.1 Helka Parkkisen työsuhderiitaa koskeva haaste liitolle Kyseessä on vuonna 1989 alkanut irtisanomista koskeva riita. Korvausvaateen perusteena on se, että palkkaturvahakemusta ei ole tehty ajoissa. Päätettiin, että Kalevi Hölttä laatii vastineen käräjäoikeudelle. LIITE B 7.2 Selvityspyyntö työaikalain soveltamisesta liiton toimihenkilöön Osmo Keinänen on tehnyt Uudenmaan työsuojelupiirille selvityspyynnön, pitääkö häneen noudattaa työaikalakia.
Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 2 /2000 2(3) hyväksyi laaditun vastausluonnoksen, joka vastaa vallitsevaa tapaa. LIITE C 7.3 Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöasioita ei ollut 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Työehtosopimusti lanne Työehtosopimuskierroksen ensimmäiset sopimukset solmittiin Metallityöväen liiton ja Rakennusliiton osalta 16.1.2000. Todettiin, että pyritään kaikilla liiton sopimusaloilla, paitsi metsäkone, hakemaan tiiviillä aikataululla neuvottelutulos. 9 Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Jäsentilastot 31.12.1999 Merkittiin tiedoksi jäsentilastot. Viedään hallitukselle tiedoksi LIITE D 9.2 Jäsenrekisteristä poistetut / liittyneet / uudelleen aktivoidut Merkittiin tiedoksi. Olli Peltola tekee lisäselvityksen poistettujen /poistuneiden jäsenten osalta. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE E 9.3 9.4 Kiljavan ay- opiston 3 kuukauden kurssin 24.1.-14.4.2000 peruun tuminen Merkittiin tiedoksi, että Kiljavan ay- opiston 3 kuukauden kurssin 24.1.-14.4.2000 on peruuntunut osallistujapulan takia. Muut esille tulevat järjestö-ja koulutusasiat Muita esille tulevia järjestä-ja koulutusasioita ei ollut. 10 Tiedotusasiat 10.1 Särmän nro 1 sisältö vahvisti Särmän nro 1 sisällön esitetyssä muodossa LIITE F Muita tiedotusasioita ei ollut. 11 Kansainväliset asiat 11.1 Kansainvälisiin liittoihin ilmoitettavat jäsenmäärät 1.12000 Merkittiin tiedoksi, että KRPU, ERPF ja PRPF:oon ilmoitettava jäsenmäärä on 38 737. KEMU ja EMF:oon ilmoitettava jäsenmäärä on 2 738. LIITE G
Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 2 /2000 3(3) 11.2 Muut esille tulevat kansainväliset asiat Muita esille tulevia kansainvälisiä ei ollut. 12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut. 13 Muut esitettävät asiat 13.1 Valtuuston kevätkokous Päätettiin, että valtuuston kevätkokous ja koulutus pidetään laivalla Pyydetään tarjoukset risteilystä Helsinki - Tukholma - Helsinki. 13.2 Yhteistyösopimus Oulun Seudun ammattikorkeakoulun luonnonvara-alan täydennyskoulutusyksikön kanssa Päätettiin, että liitto ei tee sopimusta tässä vaiheessa. Tarjotaan mahdollisuutta ostaa Särmästä ilmoitustilaa. LIITE H 13.3 Muut kohdassa 13 käsiteltävät asiat Valtuuston ylimääräinen kokous pidetään 1.2.2000 klo 10.00 Hei sinki- Vantaan lentoaseman kongressikeskuksessa. 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 15 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään 24.1.2000 klo 8.30 Puheenjohtaja Kalevi Vanhala päätti kokouksen. Vakuudeksi: Kalevi Vanhala Ritva-Liisa Tuominen
Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2000 1 (3) Aika: Paikka: Läsnä: 24.1.2000 puheenjohtajan huone Kalevi Vanhala Lauri Ainasto Sakari Lepola Olli Peltola Kalevi Hölttä Sihteeri: Ritva-Liisa Tuominen 1 Kokouksen avaus Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen. 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3 Kokousvirkailijat 3.1 3.2 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4 Asialistan hyväksyminen hyväksyi laaditun asialistan LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin 17.1.2000 pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. 7 Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 SDP:een puoluesihteeri Kari Laitisen muistaminen 50- vuotispäivänä Päätettiin muistaa Kari Laitista hänen 50-vuotispäivänään 500 markalla, joka lahjoitetaan SOLID 2000 tilille jolla autetaan Viipurin katulapsia. 7.2 Osastosihteehn valinta talous-ja hallinto-osastolle Talous-ja hallinto-osaston sihteerin paikkaa haki viisi henkilöä. päätti esityksen mukaisesti, että osastosihteeriksi valitaan Seija Jalkanen 1.2.2000 alkaen. Palkka on teknistensihtee-
Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2000 2 (3) H 7.3 reiden II. Työnkuva käsitellään seuraavassa työvaliokunnan kokouksessa. Palkkarakennetyöryhmän kokoonpanon toteaminen Todettiin, että palkkarakenneuudistuksen työnarviointityöryhmään on nimetty Milja Hyvärinen, Leena Suominen toimistotyöntekijöiden edustajina, Sauli Järvinen, Aulis Nevalainen toimitsijoiden edustajina sekä työnantajien edustajina Olli Peltola ja Hannu Saimanen. Tehtäväkuvaustyöryhmän (3 henkilöä) valitsee työnarviointityöryhmän keskuudestaan. 7.4 Muut esille tulevat talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Veneenrakennusteollisuuden neuvottelutulos hyväksyi veneenrakennusteollisuuden neuvottelutuloksen, joka saavutettiin 19.1.2000. Sopimus on yksivuotinen. Viedään ylimääräiseen valtuuston kokoukseen hyväksyttäväksi. LIITE B 8.2 Turveteoilisuuden neuvottelutulos hyväksyi turveteoilisuuden neuvottelutuloksen, joka saavutettiin 20.1.2000. Sopimus on yksivuotinen. Viedään ylimääräiseen valtuuston kokoukseen hyväksyttäväksi. LIITE C 8.3 Muut esille tulevat edunvalvonta-asiat Muita esille tulevia edunvalvonta-asioita ei ollut 9 Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 VII liittokokouksen edustajamäärä vahvisti VII liittokokouksen edustajamääräksi 175. Liittokokouksen edustajamäärä lasketaan 1.1.2000 jäsenmäärän mukaan joka oli 50419. Viedään hallitukselle vahvistettavaksi työvaliokunnan esityksenä. LIITE D 9.2 9.3 Vuoden 2001 liittokokouksen tapahtuma-aikataulu vahvisti liittokokouksen tapahtuma-aikataulun pienten täsmennysten jälkeen. Viedään hallituksen vahvistettavaksi työ valiokunnan esityksenä. LIITE E Muut esille tulevat järjestö- ja koulutusasiat Muita esille tulevia järjestö-ja koulutusasioita ei ollut.
PÖYTÄKIRJA Nro 312000 3 (3) 10 Tiedotusasiat 10.1 10.2 Lukijatutkimukseen vastanneiden kesken arvottava palkinto Päätettiin, että lukijatutkimukseen vastanneiden kesken arvotaan Lomaliiton 1000 markan lahjakortti ja esinepalkintoja. Suomen Posti Oy: n tarjous Särmän sopimusextratiedoteesta hyväksyi tehdyn tarjouksen Särmän sopimusextratie dotteen painatuksesta ja postittamisesta. Sopimusextra painetaan jos on olemassa valtuuston hyväksymiä neuvottelutuloksia. Tiedote postitetaan kaikille muille liiton jäsenille, paitsi ei eläkeläisille. LIITE F 10.3 Muut esille tulevat tiedotusasiat Muita esille tulevia tiedotusasioita ei ollut 11 Kansainväliset asiat 11.1 Yhteenveto ARE- projektin kokouksesta 16.-17.12.1999 Bonnissa MerkittiintiedoksiARE-projektin 16.-17.12.1999 Bonnissa olleen kokouksen yhteenveto. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE G 11.2 Muut esille tulevat kansainväliset asiat Muita esille tulevia kansainvälisiä asioita ei ollut 12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut. 13 Muut esitettävät asiat Muita esitettäviä asioita ei ollut 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 15 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään 31.1. 2000 klo 8.30. Puheenjohtaja Kalevi Vanhala päätti kokouksen. Vakuudeksi: Kalevi Vanhala Ritva-Liisa Tuominen /t'i U
PÖYTÄKIRJA Nro 4 /2000 1 (2) Aika: Paikka Läsnä: 28.1.2000 puheenjohtajan huone Kalevi Vanhala Lauri Ainasto Sakari Lepola Kalevi Hölttä Sihteeri Poissa; Sirkka Korhonen Olli Peltola 1 Kokouksen avaus Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi 3 Kokousvirkailijat 3.1 3.2 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Valittiin sihteeriksi Sirkka Korhonen. 4 Asialistan hyväksyminen hyväksyi laaditun asialistan LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Ei käsitelty. 6 Ilmoitus-ja vahvistusasiat 6.1 Ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut.
PÖYTÄKIRJA Nro 4 /2000 2 (2) 7 Edunvalvonta-asiat 7.1 Työehtosopimuspoliittinen tilanne Kalevi Vanhala selvitti mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimusneuvotteluja Metsäteollisuus ry:n kanssa ja neuvottelujen katkeamiseen johtaneita syitä. Neuvottelut katkesivat erimielisyyteen uudesta palkkausjärjestelmästä ja palkankorotusten jakautumisesta. Liiton neuvottelukunta päätti yksimielisesti katkaista neuvottelut. 8 Muut esitettävät asiat Ei ollut. päätti että ellei liittoa tyydyttävää neuvottelutulosta ole syntynyt maanantaihin 31.1.2000 kello 6.00 mennessä, niin mekaaniseen metsäteollisuuden sopimusalalle julistetaan ylityökielto. Ylityökielto ei koske hätätyötä eikä sellaisia huoltotöitä, jotka ovat välttämättömiä. Lisäksi työvaliokunta päätti esittää valtuustolle, että se päättää mahdollista jatkotoimenpiteistä, mikäli neuvottelutilanne antaa siihen aihetta. Työvaliokunnan päätös päätettiin julkistaa välittömästi. LIITE B. 9 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään 30.1. 2000 klo 8.30 Puheenjohtaja Kalevi Vanhala päätti kokouksen. Vakuudeksi Kalevi Vanhala Sirkka Korhonen
PÖYTÄKIRJA Nro 5 /2000 1 (5) Aika: Paikka Läsnä: Sihteeri: 31.1.2000 puheenjohtajan huone Kalevi Vanhala Lauri Ainasto Sakari Lepola Olli Peltola Kalevi Hölttä Ritva-Liisa Tuominen 1 Kokouksen avaus Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi 3 Kokousvirkailijat 3.1 3.2 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen ( 4 Asialistan hyväksyminen hyväksyi laaditun asialistan lisäyksellä kohtaan 7.2 Tuula Pesolan selvitys kehitysvapaasta, 7.3 vuoden 1999 ylityölista LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin 24.1.2000 pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Ilmoitus Metsähallituksen johtokunnan nimittämisestä Merkittiin tiedoksi Maa- ja metsätalousministeriön kirje, joka koskee metsähallituksen johtokunnan nimittämistä. LIITE B 6.2 Muut esille tulevat ilmoitus- ja vahvistusasiat Muita ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. 7 Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Talous- ja hallinto-osaston osastosihteerin työnkuva vahvisti talous-ja hallinto-osaston osastosihteehn työnkuvan. LIITE C
PÖYTÄKIRJA Nro 5 /2000 2 (5) 7.2 7.3 Tuula Pesolan selvitys kehitysvapaasta Merkittiin tiedoksi Tuula Pesolan selvitys kehitysvapaan käytöstä LIITE D Vuoden 1999 ylityölista Merkittiin tiedoksi vuoden 1999 ylityölista. LIITE E 7.4 Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut. i 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 8.2 8.3 Työehtosopimuspoliittinen tilanne Merkittiin tiedoksi, että kaikilla muilla, paitsi mekaanisessa metsä teollisuudessa ja metsäkonealalla on saavutettu neuvottelutulos. Päivystyksen järjestäminen tes. tilanteesta johtuen Edunvalvontaosasto hoitaa tes- päivystyksen. Taimitarha-alan työehtosopimusneuvottelutulos hyväksyi saavutetun neuvottelutuloksen. Viedään valtuuston ylimääräiseen kokoukseen työvaliokunnan esityksenä LIITE F 8.4 Turveteollisuuden työehtosopimuksen soveltamisohje Koneyrittäjäinliiton jäsenyrityksissä hyväksyi saavutetun neuvottelutuloksen. Viedään valtuuston ylimääräiseen kokoukseen työvaliokunnan esityksenä. LIITE G ( 8.5 Harja- ja sivellinalojen työehtosopimusneuvottelutulos hyväksyi saavutetun neuvottelutuloksen. Viedään valtuuston ylimääräiseen kokoukseen työvaliokunnan esityksenä. LIITE H 8.6 Metsäalan työehtosopimuksen neuvottelutulos hyväksyi saavutetun neuvottelutuloksen. Viedään valtuuston ylimääräiseen kokoukseen työvaliokunnan esityksenä. LIITE I 8.7 Puusepänteollisuuden työehtosopimuksen neuvottelutulos hyväksyi saavutetun neuvottelutuloksen. Viedään valtuuston ylimääräiseen kokoukseen työvaliokunnan esityksenä. LIITE J 8.8 Viher- ja golfalan työehtosopimuksen neuvottelutulos hyväksyi saavutetun neuvottelutuloksen. Viedään valtuuston ylimääräiseen kokoukseen työvaliokunnan esityksenä. LIITE K
PÖYTÄKIRJA Nro 5 /2000 3 (5) 8.9 Maaseutuelinkeinojen työehtosopimuksen neuvottelutulos hyväksyi saavutetun neuvottelutuloksen. Viedään valtuuston ylimääräiseen kokoukseen työvaliokunnan esityksenä. LIITE L 8.10 8.11 8.12 Puutarha-alan työehtosopimuksen neuvottelutulos hyväksyi saavutetun neuvottelutuloksen. Viedään valtuuston ylimääräiseen kokoukseen työvaliokunnan esityksenä. LIITE M Turkistarhausalan rehukeskusten työehtosopimuksen neuvottelutulos hyväksyi saavutetun neuvottelutuloksen. Viedään valtuuston ylimääräiseen kokoukseen työvaliokunnan esityksenä. LIITE N Turkistarhausalan tarhatöiden työehtosopimuksen neuvottelutulos hyväksyi saavutetun neuvottelutuloksen. Viedään valtuuston ylimääräiseen kokoukseen työvaliokunnan esityksenä. LIITE O 8.14 Metsäkonealan palkankorotustavoitteet Päätettiin metsäkonealan yleiskorotukseksi esittää ensimmäisenä vuonna 2.50 mk/h ja palkkaryhmätaulukon 1. 2.50 mk muuten vanhat suhteet säilytetään. Päätettiin metsäkonealan yleiskorotukseksi esittää toisena vuonna 3.50 mk/h ja palkkaryhmätaulukon 1. 3.50 mk muuten vanhat suhteet säilytetään. Vuorolisät taulukon painotetulla prosentilla. LIITE P 8.15 Pohjois-Hämeen piirijärjestön kirje koskien matkakorvauksien korvaamista jäsenten osallistuessa sertifiointitoimikuntien kokouksiin Piirijärjestöille on mennyt kirje, jossa on ohjeistettu piirejä nimeämään edustajaksi luottamushenkilö koska työnantaja maksaa heidän matkakulunsa. Päätettiin, että työvaliokunta esittää hallitukselle, ettei matkakorvauksia makseta, koska liitto on nimennyt ensimmäiseen kokoukseen v, liiton edustajan ja piirijärjestö on nimennyt edustajansa vastoin annettuja ohjeita. LIITE Q 9 Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Edustajan nimeäminen Järvenpään ammattikoulun puualan neuvottelukuntaan nimesi Jyrki Alapartasen Järvenpään ammattikoulun puualan neuvottelukuntaan. LIITE R
PÖYTÄKIRJA Nro 5 /2000 4 (5) 9.2 Muut esille tulevat järjestö- ja koulutusasiat Muita esille tulevia järjestö-ja koulutusasioita ei ollut. 10 Tiedotusasiat 10.1 10.2 Särmän nro 2 sisältösuunnitelma vahvisti Särmän nro 2 sisällön esitetyssä muodossa LIITE S Seminaari Itämeriyhteistyöstä palkansaajajärjestöjen toimittajille nimesi liiton edustajaksi Annakati Mattilan 15.- 17.3.2000 pidettävään seminaariin Itämeriyhteistyöstä palkansaajajärjestöjen toimittajille. LIITE T 10.3 Muut esille tulevat tiedotusasiat Tiedotusasioita ei ollut. 11 Kansainväliset asiat 11.1 Kutsu Pohjoismaiden maatalousalojen työntekijöiden konferenssiin 19.-24.8.2000 Norjassa nimesi liiton edustajiksi Pohjoismaiden maatalousalojen työntekijöiden konferenssiin 19.-24.8.2000 Norjassa, Kaija Puottulan, Tarja Kurjen, Paavo Alhon, Ulf Forsmanin ja Sirpa saven. LIITE U Muita kansainvälisiä asioita ei ollut. 12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut. 13 Muut esitettävät asiat 13.1 Valtuuston kokouksen esityslista ja kokousvirkailijat vahvisti ylimääräisen valtuuston kokouksen 1.2.2000 esityslistan. LIITE V Pöytäkirjan tarkastajiksi nimettiin, Valto Nousiainen ja Antti-Veikko Isosalmi Ääntenlaskijoiksi nimettiin, Sirpa Saarni, Hannu Kilkki ja Tapio Ylitalo 13.2 Muut kohdassa 13 käsiteltävät asiat Muita kohdassa 13 käsiteltäviä asioita ei ollut.
PÖYTÄKIRJA Nro 5 /2000 5 (5) Äuksen otetaan sdenä ha itukse.,e esitetyt asiat. LUsen P «^ ^. ^ ^^^^^^^^ ^^^^^^ 3 2. 200O klo 8.30. Puheenjohtaja Kalevi Vanhala päätti kokouksen. Vakuudeksi: Kalevi Ritva-Liisa Tuominen 1 s
PÖYTÄKIRJA Nro 6 /2000 1(4) Aika: Paikka: Läsnä: 8.2.2000 puheenjohtajan huone Kalevi Vanhala Lauri Ainasto Sakari Lepola Olli Peltola Kalevi Hölttä Sihteeri: Nina Virtanen 1 Kokouksen avaus Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3 Kokousvirkailijat 3.1 3.2 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Nina Virtanen 4 Asialistan hyväksyminen hyväksyi laaditun asialistan lisäyksellä kohtaan 8.3 metsäkonealan työehtosopimustilanne. LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin 28.1.2000 pidetyn kokousten pöytäkirja muutoksitta. Korjattiin 31.1.2000 pöytäkirjaan kohtaa 8.14. Vuorolisät taulukon painotetulla prosentilla, pitää olla vuorolisiä korotetaan taulukkopalkkojen korotusta vastaavalla prosentilla. 6 Ilmoitus-ja vahvistusasiat 6.1 Ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. 7 Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut. 8 Edunvalvonta-asiat
Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 6 /2000 2(4) 8.1 Oikeusapuhakemukset Erimielisyys työajanlyhennysvapaalta maksettavasta korvauksesta Upofloor Oy / työntekijät. palautti asian edunvalvontaosastolle. Asiassa tulisi vielä käydä neuvottelut työnantajapuolen kanssa. Lakimies Tuija Kelloniemi-Häärä on saanut neuvotteluteitse perityksi kaikki Ruusu-Maria Vuollin palkkasaatavat Kidset Oy:ltä. Tapauksen oikeusapu lopetetaan. Varatuomari Pirkko Eerola on neuvotellut sopimuksen Pauno Pohjolaisen kanssa Lasse Mustosen saatavista. Oikeusapu päättyy tehtyyn sopimukseen. Oikeusapuhakemus Kohtala Tuula, Seppä Ville / Haminan Veistosaha Oy. ei myöntänyt oikeusapua. Kohtala Tuula on liittyessään todennäköisesti tiennyt työsuhteen päättämisestä ja Seppä Ville on liittynyt jäseneksi vasta irtisanomisen jälkeen. LIITE B 8.2 8.3 Liiton edustajan nimeäminen metsäalan opetussuunnitelmatyöryhmän jäseneksi nimesi metsäalan opetussuunnitelmatyöryhmän jäseneksi metsuri Hannu Helstelän, Lohjalta. LIITE C Metsäkonealan työehtosopimustilanne Ammattiosastojen edustajien ja luottamusmiesten tilaisuus on 12.2. Jyväskylässä. Tilaisuuteen osallistuvat liitosta Sakari Lepola ja Aulis Nevalainen. Sakari Lepola tarkastaa lakko-ohjeet, jotka lähetetään metsäkonealan jäsenille. Näin saataisiin tieto myös järjestäytymättömille työnantajille. Lakkoavustukseksi päätettiin esittää 70,- mk / päivä, viideltä päivältä viikossa. Avustusta maksettaisiin ensimmäisestä lakossaolopäivästä alkaen. Todettiin, että työvaliokunta toimii keskuslakkotoimikuntana, muita lakko-organisaatioita ei tehdä. Mahdolliset paikalliset sopimukset lakon välttämiseksi. Tehdään liitossa kirjallinen malli, johon Kalevi Hölttä valmistelee tekstin. Kuittaukset sopimuksiin tehtäisiin liiton toimistossa. Lakon vaikutukset liiton muille järjestämisaloille. Mahdollisen raaka-ainepulan takia, esim. sahoilla ja vaneritehtailla, työnantaja voi lomauttaa normaaleja ilmoitusaikoja noudattaen. Ns. jalkautustilanteissa työnantajalla on palkanmaksuvelvollisuus aikaisemman korkeimman oikeuden pjätöksen perusteella. Hölttä selvittää asiaa tarkemmin. Viedään tiedoksi hallitukselle.
PÖYTÄKIRJA Nro 6 /2000 3(4) LIITE D 8.4 Muut esille tulevat edunvalvonta-asiat Kymen metsäkeskuksen sertifiointitoimikunnan jäsenen nimeäminen Kymen metsäkeskuksen sertifiointitoimikunnan jäseneksi nimettiin metsuri Jorma Martikainen, Ruokolahdelta ja varajäseneksi aluetoimitsija Jorma Härkönen. LIITE E 9 Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Ennakkoilmoitus SAK:n valtuuston sääntömääräisestä kevätkokouksesta SAK: n valtuuston sääntömääräinen kevätkokous pidetään 26.- 27.5.2000 Kiljavalla. Esitykset on toimitettava SAK:lle kirjallisina 30.3.2000 klo 12.00 mennessä. Tiedoksi hallitukselle. LIITE F 9.2 10 Tiedotusasiat Muut esille tulevat järjestö-ja koulutusasiat Muita järjestö- ja koulutusasioita ei ollut. Tiedotusasioita ei ollut. 11 Kansainväliset asiat 11.1 Liiton edustajat PRPF:n konferenssiin Bergenissä 27.-30.6.2000 Liiton edustajina PRPF:n kongressiin osallistuvat Lauri Heinonen, Reijo Pekonmäki, Pentti Sauhke sekä Tuula Virta. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE G 12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut. 13 Muut esitettävät asiat 13.1 Muut kohdassa 13 käsiteltävät asiat Muita asioita ei ollut. 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 15
Puu-ja erityisalojen liitto. PÖYTÄKIRJA Nro 6 /2000 4(4) Kokouksen P ^ ä «33,3 kokous pidetään 14.2.2000 klo 8.30, Puheenjohtaja Kale^ Vanhala päätti kokouksen. I VH.WWj^ Vakuudeksi: Kalevi VaÄhala ^ Nina Virtanen 3
Puu- ]a erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 7 /2000 1 (3) Aika: Paikka Läsnä: Sihteeri: 14.2.2000 puheenjohtajan huone Kalevi Vanhala Lauri Ainasto Sakari Lepola Olli Peltola Kalevi Hölttä Ritva-Liisa Tuominen 1 Kokouksen avaus Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi 3 Kokousvirkailijat 3.1 3.2 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteehnä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4 Asialistan hyväksyminen hyväksyi laaditun asialistan lisäyksellä kohtaan 7.2 osa-aikaeläke ja työsuhteen ehdot, 7.3 palkka-asiat, 8.2 metsäkonealan työehtosopimusneuvottelujen tilanne ja 8.3 metsäalan työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirja Metsähallituksen ja Puu-ja erityisalojen liiton välillä. LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin 8.2.2000 pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat Ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. 7 Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Vuoden 1999 tilinpäätöksen alustava keskustelu Päätettiin hyväksyä poistoperiaatteet vuoden 1999 ti li päätöksessä LIITE B 7.2 Osa-aikaeläke ja työsuhteen ehdot Neuvotteluja jatketaan henkilöstön edustajien kanssa
PÖYTÄKIRJA Nro 7 /2000 2 (3) 7.3 7.4 Palkka-asiat Toimistotyöntekijöiden esitys palkkaryhmämuutoksista. Todettiin, että esitetyt asiat tulevat käsittelyyn palkkausjärjestelmän uudistuksen yhteydessä esille tulevassa työnvaativuuden määrittelyssä. Päätettiin, että esitys ei tässä vaiheessa aiheuta muita toimia. LIITE C Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut. I 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 8.2 Metsäalan lomakassan hoitokunnan jäsenet vuodelle 2000 Nimettiin liiton edustajiksi Metsäalan lomakassan hoitokuntaan jäseniksi vuodelle 2000, Lauri Ainasto, Olli Peltoja Sakari Lepola Metsäkonealan työehtosopimusneuvottelujen tilanne Työministeriön päätöksellä on metsäkonealan työnseisaus siirretty alkavaksi 2.3.2000 kello 6 alkavaksi. Päätettiin, että lakkorajat pidetään valtuuston päätöksen mukaisena eli Suomen rajojen sisällä tapahtuvana lakkona. Päätettiin, että hakeraaka-aineen metsäkuljetus on lakon alaista työtä. Todettiin, että metsäkoulujen opiskelijat ja heidän työnsä eivät kuulu liiton päätettäviin asioihin. Kouluihin on ilmoitettava alkavasta lakosta. Päätettiin, että lakon siirrosta on lähetettävä uusi kirje välittömästi lakon piiriin kuuluville. LIITE D 8.3 Metsäalan työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirja Metsähallituksen ja Puu- ja erityisalojen liiton välillä. vahvisti Metsähallituksen ja Puu-ja erityisalojen liiton välillä solmitun työehtosopimuksen. Viedään työvaliokunnan esityksenä hallitukselle vahvistettavaksi. LIITE E 9 Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Stadi 2000 ry: kannatusjäsenmaksu Päätettiin, että pysytään vuosi 2000 Stadi 2000 ry:n kannatusjäsenenä. LIITE F 9.2 Muut esille tulevat järjestö- ja koulutusasiat Muita esille tulevia järjestö- ja koulutusasioita ei ollut.
PÖYTÄKIRJA Nro 7 /2000 3 (3) 10 Tiedotusasiat Tiedotusasioita ei ollut. 11 Kansainväliset asiat Kansainvälisiä asioita ei ollut. 12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut. 13 Muut esitettävät asiat Muita esitettäviä asioita ei ollut. 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 15 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään 21.2.2000 klo 8.30 Puheenjohtaja Kal^i Vanhala päätti kokouksen. Vakuudeksi: Kalevi Vanhala Ritva-Liisa Tuominen
PÖYTÄKIRJA Nro 8 /2000 1(4) Aika: Paikka Läsnä: Poissa: Sihteeri: 21.2.2000 puheenjohtajan huone Kalevi Vanhala Lauri Ainasto Sakari Lepola Olli Peltola Kalevi Hölttä Ritva-Liisa Tuominen 1 Kokouksen avaus Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3 Kokousvirkailijat 3.1 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala 3.2 Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4 Asialistan hyväksyminen hyväksyi laaditun asialistan lisäyksellä kohtaan 7.5 autolainan takaus, 7.6 määräaikainen työntekijä talous-ja hallintoosastolle, 8.1 metsäkonealan paikalliset sopimukset, 10.1 Särmän nro 3 sisältö, 10.2 tiedotusjaoston varajäsen ja 10.3 tiedotusjaoston kokous. LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin 14.2.2000 pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Merkittiin tiedoksi, että pilkkikisat pidettiin 19.2.2000 Rauhanlahdessa, Kuopiossa. Osallistujia oli runsas kolmesataa. Muita ilmoitus-ja vahvistusasioita ei ollut. Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Tukipyyntö Työttömien Valtakunnallisen Yhteistoimintajärjestön vuosikokouksen järjestämiseksi Päätettiin tukea Työttömien Valtakunnallisen Yhteistoimintajärjestön vuosikokouksen järjestämistä 2000 markalla. LIITE B
Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 8 /2000 2(4) 7.2 SAK:n Helsingin paikallisjärjestön tukipyyntö Vappuna järjestettävän kansanjuhlan kustannuksiin Tänä vuonna Helsinki on yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista ja siksi halutaan tuoda esille myös työväenkulttuuria näyttävästi esille. Suunnitelmissa on mm kulkueen järjestäminen, kansanjuhla Hakaniementorilla ja työväenlaulutilaisuus Paasitornissa. Päätettiin, että liitto tukee Helsingin paikallisjärjestön Vappuna järjestämää kansanjuhlaa 1000 markalla. LIITE C 7.3 7.4 Osallistuminen kustannusten jakoon ja valmisteluun; Video puualan käden taitojen sekä saha-ja puusepänteollisuuden ammateista työvoimatoimistojen käyttöön Jätettiin pöydälle lisäselvityksien vuoksi. Työsuojelutoimikunnan asiat Merkittiin tiedoksi työsuojelutoimikunnan pöytäkirja 10.2.2000. Merkittiin tiedoksi, että kiinteistöyhtiön hallitus on kokoontunut kerran käsittelemään talon korjauksiin liittyviä kustannus-, ym kysymyksiä. Seuraava hallituksen kokous on maaliskuun alussa jossa ko asioihin palataan. LIITE D 7.5 Autolainan takaus Petteri Raito on pyytänyt liitolta autolainan takausta. Laina olisi 60.000 markkaa ja laina-aika viisivuotta. Lainan hän ottaisi OKOpankista. päätti myöntää Puu-ja erityisalojen liiton takauksen Petteri Raidon autolainalle. Pöytäkirjan kohta 7.5 tarkastettiin välittömästi. LIITE E 7.6 Määräaikainen työntekijä talous-ja hallinto-osastolle Päätettiin, että työvaliokunta antaa valtuudet talous- ja hallintoosastolle hakea määräaikaista toimistotyöntekijää toimistopalvelui hin kuuden kuukauden määräajaksi. LIITE F 7.7 Muut esille tulevat talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Metsäkonealan paikalliset sopimukset Kainuun Metsäkone Oy Pöydälle lisäselvityksiä varten Kauko Helminen Ky Pöydälle lisäselvityksiä varten.
PÖYTÄKIRJA Nro 812000 3(4) Martti Leinonen Ky /Tommo Leinonen, Pasi Lämsä ja Kari Kylmäaho. vahvisti vuodelle 2000 tehdyn sopimuksen palkankorotuksista. EVO lähettää kirjeen sopimuksen vahvistamisesta vuodelle 2000. Vuoden 2001 palkankorotukset vähintään tulevan työehtosopimuksen mukaisesti. LIITE G 8.2 Muut esille tulevat edunvalvonta-asiat Muita esille tulevia edunvalvonta-asioita ei ollut, 9 Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Järjestöjaoston kokous 21.3.2000 Helsingissä Merkittiin tiedoksi, että järjestöjaoston kokous pidetään 21.3.2000 Paasitornissa, Helsingissä. LIITE H 9.2 10 Tiedotusasiat 10.1 10.2 Muut esille tulevat järjestö- ja koulutusasiat Muita esille tulevia järjestö- ja koulutusasioita ei ollut Särmän nro 3 sisältö vahvisti Särmän nro 3 sisällön esitetyssä muodossa. LIITE I Tiedotusjaoston varajäsen Merkittiin tiedoksi, että tiedotusjaoston varajäsen Ritva Pesonen on kuollut 31.1.2000. Päätettiin, että uutta varajäsentä ei nimetä loppu liittokokouskaudeksi. 10.3 Tiedotusjaoston kokous Merkittiin tiedoksi, että tiedotusjaoston kokous pidetään 13. 14.3.2000 Tampereella. Muita tiedotusasioita ei ollut. 11 Kansainväliset asiat 11.1 Kirje IFBVW\/:stä jäsenliitoille, koskien solidaarisuustoimien "sääntöjä" Todettiin kirje saaduksi. LIITE J Muita kansainvälisiä asioita ei ollut
PÖYTÄKIRJA Nro 8 /2000 4(4) 12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut. 13 Muut esitettävät asiat 13.1 Vapo Oy:n kiitoskortti liitolle 60-vuotispäivän muistamisesta Merkittiin tiedoksi Vapo Oy:n kiitoskortti liitolle. 13.2 Omat polut - taitavat naiset projektin 1998-1999 loppuraportti Merkittiin loppuraportti tiedoksi. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE K 13.3 Muut kohdassa 13 käsiteltävät asiat Muita kohdassa 13 käsiteltäviä asioita ei ollut 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 15 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään 28.2.2000 klo 8.30. Puheenjohtaja Kalevi Vanhala päätti kokouksen. Vakuudeksi: Kalevi Vanhala Ritva-Liisa Tuominen
Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 9 /2000 1(4) Aika: Paikka: Läsnä: 28.2.2000 puheenjohtajan huone Kalevi Vanhala Lauri Ainasto Olli Peltola Poissa» Sakari Lepola Kalevi Hölttä Sihteeri: Ritva-Liisa Tuominen 1 Kokouksen avaus Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3 Kokousvirkailijat 3.1 3.2 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4 Asialistan hyväksyminen hyväksyi laaditun asialistan muutoksitta. LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin 21.2.2000 pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. 7 Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Määräaikaisen työntekijän palkkaaminen Päätettiin palkata määräaikaiseksi työntekijäksi talous- ja hallintoosastolle Milja Salmi. Työsuhde alkaa 13.3.2000 ja kestää kuusikuukautta. Palkka maksetaan 5.palkkaryhmän 1. vuoden mukaan. LIITE B 7.2 Muut esille tulevat talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut
PÖYTÄKIRJA Nro 9 /2000 2(4) 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Metsäkonealan paikalliset sopimukset Kainuun Metsäkone Oy, jätettiin pöydälle Kauko Helminen Ky Päätettiin, että sopimusta ei hyväksytä. Työnantaja ei suostu kuin yhden vuoden korotuksiin joka olisi 2.50 markkaa tunti. LIITE C Juopperi Pauli ja Toimi Päätettiin, että sopimusta ei hyväksytä. Työnantaja on nostanut paikkoja 1.11.1999 alkaen vuodeksi eteenpäin 2-5 markkaa välillä henkilöstä riippuen. Vuonna 2001 markan korotus tuntipalkkoihin. LIITE D Koneurakoitsija Mantsinen Oy Päätettiin, että sopimus hyväksytään kokonaisuus huomioon ottaen. Työntekijät ovat liittyneet 16.12.1999 alkaen Puu- ja erityisalojen liittoon. Työpaikalla on käynnissä neuvottelut sopimuksen käyttöön otosta ja siihen liittyvistä talokohtaisista lisistä. Näihin syihin vedoten työntekijät toivoivat voivansa solmia yksivuotisen sopimuksen liiton suostumuksella. LIITE E Matti Törönen Ky Päätettiin, että sopimus hyväksytään sillä edellytyksellä, että sopimus tulee takaisin työnantajan allekirjoittamana. Sopimus tehty liitossa ja lähetetty työnantajalle allekirjoitettavaksi. Työntekijöiden palkkaa korotetaan 1.2.2000 lähinnä alkavan palkanmaksukauden alusta yleiskorotuksella vähintään 2.50 markkaa tunnilta ja 1.2.2001 lähinnä alkavan palkanmaksukauden alusta vähintään 3.50 markkaa tunti. LIITE F 8.2 8.3 Edustajan nimeäminen Pohjanmaan metsäkeskuksen alueellisen metsätavoiteohjelman työryhmään Jätettiin pöydälle lisäselvityksiä varten. (Lepola) Konepuuseppä Veli Siipolan saatavat Palkkaturva antoi kielteisen päätöksen palkkaturvahakemukseen koska työnantaja Botniahouse Production Group Oy kiisti saatavat. Juttu annettiin ulkopuoliselle lakimiehelle hoidettavaksi, joka palautti paperit hovioikeuden tuomion jälkeen liittoon. Juttu voitettiin hovioikeudessa ja vastapuoli pyysi valituslupaa Korkeimmalta oikeudelta, jota se ei saanut. Koska valitusluvan hakijana oli vastaaja, päätöksestä ei tietoa tullut meille. Päätöksen jäi-
PÖYTÄKIRJA Nro 912000 3(4) keen olisi pitänyt tehdä uusintapalkkaturvahakemus, joka jäi tekemättä. Todettiin, että liitto korvaa Vaasan hovioikeuden tuomitsemat saatavat korkoineen 19 665,21 markkaa +11 604,49 markkaa Veli Siipolalle. Liiton vastuuvakuutuksesta haetaan omavastuuosuuden ylimenevä osa. LIITE G 8.4 Muut esille tulevat edunvalvonta-asiat Muita esille tulevia edunvalvonta-asioita ei ollut. 9 Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Koulutus-ja nuorisojaoston kokous 16.3.2000 Merkittiin tiedoksi, että koulutus-ja nuorisojaoston kokous pidetään 16.3.2000 Helsingissä. LIITE H 9.2 Ennakkokutsu, Solidaarisuuspäivät 28.-29.10.2000 Tampereella Merkittiin ennakkokutsu tiedoksi. Asiaan palataan kun varsinainen kutsu tulee. LIITE I 9.3 10 Tiedotusasiat Muut esille tulevat järjestö- ja koulutusasiat Muita esille tulevia järjestö-ja koulutusasioita ei ollut Tiedotusasioita ei ollut. 11 Kansainväliset asiat 11.1 Pohjoismais-Baltialaisen puu- ja metsäalan konferenssin kannanotto 17.-18.2.2000 Tallinna Merkittiin kannanotto tiedoksi. LIITE J 11.2 11.3 SAKn Eurooppavaliokunnan matka Prahaan 18.-21.5.2000 nimesi liiton edustajaksi matkalle Ulf Forsmanin, joka on ko valiokunnan jäsen. Valiokunta käy tutustumassa mm Tsekin ay-liikkeen CM KOSin toimistoon, työministeriöön ja Suomen suurlähetystöön. LIITE K Muut esille tulevat kansainväliset asiat Muita kansainvälisiä asioita ei ollut. 12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut.
PÖYTÄKIRJA Nro 912000 4(4) 13 Muut esitettävät asiat 13.1 Vuoden 1999 toimintakertomus Jätettiin pöydälle. 13.2 Suomen Metsäsertifiointi ry:n hallituksen varsinaisen-ja varajäse nen nimeäminen Nimettiin varsinaiseksi jäseneksi Sakari Lepola ja varajäseneksi Lauri Ainasto. 13.3 Muut kohdassa 13 käsiteltävät asiat Muita kohdassa 13 käsiteltäviä asioita ei ollut. 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevia asioita ei ollut. 15 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään 6.3.2000 klo 8.30 Puheenjohtaja Kalevi Vanhala päätti kokouksen. Vakuudeksi: Kalevi Vanhala ^ f. i/. A. O- Ritva-Liisa Tuominen
Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 10 /2000 1 (5) Aika: Paikka Läsnä: Poissa: Sihteeri 6.3.2000 puheenjohtajan huone Kalevi Vanhala Lauri Ainasto Olli Peltola Kalevi Hölttä Sakari Lepola Ritva-Liisa Tuominen 1 Kokouksen avaus Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi 3 Kokousvirkailijat 3.1 3.2 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4 Asialistan hyväksyminen hyväksyi laaditun asialistan lisäyksellä kohtaan 7.2 vuorottelukorvauksesta perittävä jäsenmaksu, 8.1 Eero Pyykkönen Ky LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin 28.2.2000 pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. 7 Talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat 7.1 Vuoden 1999 tilinpäätös vahvisti vuoden 1999 tilinpäätöksen. Viedään hallitukselle työvaliokunnan esityksenä. LIITE B
PÖYTÄKIRJA Nro 1012000 2 (5) 7.2 Vuorottelukorvauksesta perittävä jäsenmaksu Vuorottelukorvauksesta ei ole tähän saakka peritty jäsenmaksua. Päätös tästä on tehty 18.12.1996 työvaliokunnassa, jonka jälkeen se on viety hallitukselle. Työttömyyskassan sääntöjä on mainitun päätöksen jälkeen uusittu ja uusien sääntöjen mukaan: Jäsenmaksu on sosiaali- ja terveysministeriön vuosittain vahvistama prosenttiosuus veron ennakonpidätyksen alaisesta vakuutetusta palkasta ja kassan maksamasta päivärahasta, koulutustuesta ja muusta etuudesta. Päätettiin, että kassan maksamasta vuorotteluvapaakorvauksesta peritään jäsenmaksu silloin, kun vuorotteluvapaa alkaa 1.1.2000 jälkeen. Vuoden 1999 puolella alkaneista ja vuoden 2000 puolelle jatkuvista vuorottelukorvauksista ei perittäisi jäsenmaksua. Viedään hallitukselle työvaliokunnan esityksenä. LIITE C 7.3 Muut esille tulevat talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Metsäkonealan paikalliset sopimukset Hyväksyttäväksi: Kronholm & Co Koneurakointi Harri Soininen Jurkkolan metsäkoneurakointi Oy Koneharvennus Kaipainen Lamerit Oy Lavaturva Ay Keski-Suomen Metsä-Kympi Oy Koneurakointi Mutikainen Oy Koneyhtymä Hei-Kar Oy vahvisti edellä mainitut metsäkonealan sopimukset. Työnantajat ovat allekirjoittaneet sopimuksen jossa palkkoja korotetaan 1.2.2000 alkaen 2.50 markkaa tunnilta ja 1.2.2001 alkaen 3.50 markkaa tunnilta. LIITTEET D-L Eero Pyykkönen Ky vahvisti Eero Pyykkönen Ky sopimuksen, joka koskee UPM-Kymmenen metsätyömaan Paltamon kunnan Melalahden kylässä Oulunjärvellä sijaitsevassa Koljonsaaressa loppuunsaattamista. Työ loppuu noin kahden viikon sisällä. Korotus on 1.2.2000 alkaen 2.50 markkaa tunnilta. LIITE M
Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 10 /2000 3 (5) Hylättäväksi: Kainuun Metsäkone Oy hylkäsi sopimuksen, koska siinä ei ole eritelty vuoden 2000 korotuksia. Sopimuksessa on mainittu ainoastaan 1.2.2000 alkaen maksettava tuntipalkka. Vuoden 2001 korotuksista ei ole sovittu mitään. LIITE N Koneyhtymä Ahtinen Oy hylkäsi sopimuksen, koska siinä ei ole mainittu korotuksia kummallekaan vuodelle ainoastaan, että on jotain sovittu. LIITE O Kone Sairanen Oy hylkäsi sopimuksen. Sopimuksesta puuttuu kokonaan toisen vuoden korotukset. LIITE P 8.2 8.3 8.4 8.5 Metsäkonealan lakkoon liittyvät asiat Metsäteho Oy:n tutkimuksen suorittaminen Metsäteho Oy:llä on käynnissä ns. yhdistelmäkoneisiin liittyvä tutkimus, jossa on mukana kolmen eri valmistajan koneet. Tutkimuksella on tarkoitus tuottaa tietoa tämän uuden konetyypin käyttömahdollisuuksista. Yksi koesarja on vielä tekemättä, joka oli tarkoi tus toteuttaa viikolla 10. antoi luvan ko koesarjan tekemiseen viikolla 10. LIITE 0 Edustajan nimeäminen Pohjanmaan metsäkeskuksen alueellisen metsätavoiteohjelman työryhmään nimesi Terho Varjuksen tilalle Pohjanmaan metsäkeskuksen alueellisen metsätavoiteohjelman työryhmään Lasse Vertasen. LIITE R Edustajien nimeäminen Opetushallituksen opetussuunnitelmien uudistamistyöryhmiin Jätettiin pöydälle. Veneenrakennusteollisuuden allekirjoituspöytäkirjan mukaisen työryhmän jäsenten nimeäminen Allekirjoituspöytäkirjan mukaiseen työehtosopimuksen uudistamista koskevaan työryhmään nimettiin, Harald Nordman Oy Nautorilta, Hannu Vesterinen Siltala Yachtilta ja Jyrki Alapartanen liiton toimistosta. Viedään hallitukselle työvaliokunnan esityksenä. LIITE S 8.6 Muut esille tulevat edunvalvonta-asiat Muita esille tulevia edunvalvonta-asioita ei ollut.
Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 10 /2000 4 (5) 9 Järjestö- ja koulutusasiat Järjestö-ja koulutusasioita ei ollut, 10 Tiedotusasiat Tiedotusasioita ei ollut. 11 Kansainväliset asiat 11.1 Henkilövaaliehdotukset IFBWW:n puheenjohtajaksi, toiseksi puheenjohtajaksi ja pääsihteeriksi nimesi liiton ehdokkaiksi IFBWW:n puheenjohtajaksi Roel de Vries Hollannista, toiseksi puheenjohtajaksi Klaus Wiesehiigel Saksasta ja pääsihteeriksi Anita Normark Ruotsista. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE T 11.2 Paikallisen ay-toiminnan kehittäminen Virossa Merkittiin kirje tiedoksi. LIITE U 11.3 Avustusanomus Suomi-Venezuela seuralta tulvauhrien auttamisek si Päätettiin avustaa Venezuelan tulvauhreja 5000 markalla. Avustukset menevät Suomen Punaisen Ristin kautta. LIITE V 11.4 Muut esille tulevat kansainväliset asiat Muita kansainvälisiä asioita ei ollut. 12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut 13 Muut esitettävät asiat 13.1 Vuoden 1999 toimintakertomus Käytiin keskustelu vuoden 1999 toimintakertomuksesta. Toimintakertomus käsitellään 14.3. olevassa työvaliokunnassa. 13.2 Palkansaajien tutkimuslaitoksen kannatusyhdistyksen edustajiston sääntömääräinen vuosikokous 24.3.2000 nimesi liiton edustajaksi Palkansaajien tutkimuslaitoksen kannatusyhdistyksen edustajiston sääntömääräinen vuosikokoukseen Antero Väinölän. LIITE X
Puu-ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 10 /2000 5 (5) 13.3 Muut kohdassa 13 käsiteltävät asiat Muita kohdassa 13 käsiteltäviä asioita ei olluti 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 15 Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään 14.3.2000 klo 8.30 Puheenjohtaja Kalevi Vanhala päätti kokouksen. Vakuudeksi: / ^e LV di ii^ A Ritva-Liisa Tuominen
PÖYTÄKIRJA Nro 11 /2000 1 (6) Aika: Paikka Läsnä: Sihteeri: 14.3.2000 puheenjohtajan huone Kalevi Vanhala Lauri Ainasto Sakari Lepola Olli Peltola Kalevi Hölttä Ritva-Liisa Tuominen 1 Kokouksen avaus Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi 3 Kokousvirkailijat 3.1 3.2 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4 Asialistan hyväksyminen hyväksyi laaditun asialistan lisäyksellä kohtaan 8.2 Komminaho & Väänäset Metsäkoneurakoitsija Kauko Hyvärinen Metsäkone Laitinen Oy Metsä Lindholm Oy Luusuan Metsäkuljetus Oy Metsäkoneurakointi Teuvo Piirainen Ky Koivisto Heikki Ky 9.2 pienten työpaikkojen /uusien jäsenten kampanjaan LIITE A 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin 6.3.2000 pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. 7 Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Sanna Uotilan raportti kehittämisvapaan käytöstä Merkittiin raportti tiedoksi. LIITE B
PÖYTÄKIRJA Nro 11 /2000 2 (6) 7.2 Osallistuminen kustannusten jakoon ja valmisteluun; Video puualan käden taitojen sekä saha- ja puusepänteollisuuden ammateista työvoimatoimistojen käyttöön Päätettiin, että liitto osallistuu ko videon valmistukseen 5000 markalla. Valmistelutyöryhmään nimettiin Antero Väinölä. LIITE C 7.3 Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut. 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Edustajien nimeäminen Opetushallituksen opetussuunnitelmien uudistamistyöryhmiin nimesi Opetushallituksen opetussuunnitelmien uudistamistyöryhmiin puutarha-ala; Päivi Innanen, maatalousala Kaija Puottula ja viherala Sirpa Save. Opetushallitus maksaa Päivi Innasen ja Kaija Puottulan kaikki kulut mukaan lukien ansionmenetyskorvauksen 500 markkaa päivä. LIITE D 8.2 Metsäkonealan paikalliset sopimukset Hyväksytyt Joen Moto Oy Voitto Karppinen Oy Ilpo Kortelainen Kuulan kuljetus Oy Aimo Ruuska Mikael Berg Tmi Erkki Varajärvi Metsäurakointi Halttuset ay Torsten Hurin Ab T:mi Kari Muhonen Koneyhtymä Niilo ja Heikki Outinen Heiniemen Koneyhtymä Pohjanmaan Metsäkonepalvelu Oy Musti lan Kartano E.H Torvinen Ky Urakoitsija Lassila Pekka Komminaho & Väänäset Metsäkoneurakoitsija Kauko Hyvärinen Metsäkone Laitinen Oy Metsä Lindholm Oy Luusuan Metsäkuljetus Oy Metsäkoneurakointi Teuvo Piirainen Ky vahvisti edellä mainitut metsäkonealan sopimukset.
PÖYTÄKIRJA Nro 11 /2000 3 (6) Työnantajat ovat allekirjoittaneet sopimuksen jossa palkkoja korotetaan 1.2.2000 alkaen 2.50 markkaa tunnilta ja 1.2.2001 alkaen 3.50 markkaa tunnilta. Heikki Koivisto Ky vahvisti Heikki Koiviston /Hannu Ivanoffin sopimuksen ehdollisesti. Edellyttäen, että ko sopimuksen kohdassa 10 lisätietoja vuoden 2001 palkankorotus tarkoittaa palkan korottamista 3.50 markkaa tunti 1.2.2001 alkaen. LIITTEET E-Ä 8.3 Metsäkonealan lakkoon liittyvät asiat 8.3.1 Lakkoavustukset lakon aikana liittyville jäsenille päätti, että avustusta maksetaan liittymispäivästä lukien. Viedään työvaliokunnan esityksenä hallitukselle. LIITE Ö 8.3.2 Rikkurityövoimalla valmistetun puutavaran boikotti Päätettiin, että Lepola ja Hölttä valmistelee asiasta julkilausumaluonnoksen 15.3. olevaan hallituksen kokoukseen. LIITE AA 8.3.3 Metsäkuljetus Tukiainen Ky poikkeuslupahakemus päätti antaa Metsäkuljetus Tukiainen Ky:Ile poikkeusluvan 10.-11.3.2000 Jarno Pennasen työnäytöstä varten. LIITE BB 8.4 Mekaanisen metsäteollisuuden ja Puusepänteollisuuden työehtosopimusten allekirjoituspöytäkirjojen mukainen työaikasäännöstyöryhmä nimesi työryhmän molempia sopimuksia varten. Työryhmiin nimettiin Kari Asikainen ja Jyrki Alapartanen. Tarvittaessa käytetään myös neuvottelukuntia. Viedään hallitukselle työvaliokunnan esityksenä. LIITE CC 8.5 8.6 8.7 Golf-alan työmarkkinatilanne Merkittiin työnantajayhdistyksen tiedote saaduksi. LIITE DD Työympäristö-ja sosiaalijaoston koulutustilaisuus 16.3.2000 Merkittiin tiedoksi Työympäristö-ja sosiaalijaoston koulutustilaisuus 16.3.2000 liiton toimistolla Helsingissä. LIITE EE Tutustu työelämään - tienaa tonni - kampanja Päätettiin, että liitto osallistuu Tutustu työelämään - tienaa tonni - kampanjaan kaikilla niillä sopimusaloilla kuin aikaisemminkin. LIITE FF