1 Maarit Magga: Duodji perinteen vaalijana, välittäjänä ja uudistajana Aineeton kulttuuriperintö -seminaari Helsingissä 13.4.2016 Arvoisat kuulijat! Kiitän mahdollisuudesta saada kertoa hieman saamen käsityöhön eli duodjin liittyvästä aineettomasta kulttuuriperinnöstä. Käytän puheenvuorossani saamenkielistä sanaa duodji, joka kuvaa saamelaisen käsityön kokonaisvaltaisuutta ja jota on mahdotonta kääntää suomen kielelle. Saamelaiselle duodji ja duodjin tekeminen (duddjon) ei ole vain konkreettisen työn valmistamista vaan siihen liittyvät tunteet ja tilanteet, elämänkatsomus, arvomaailma, filosofia eli aineeton kulttuuriperintö. Olen pitkän linjan käsityöläinen. Jo pienestä lähtien kasvoin käsillä tekemiseen tekevien ihmisten ympäröimänä. Käsityönteko tuki lapsuuden perheeni porotaloutta. Lapsuuden elinympäristö ja läheiset ihmiset ovat antaneet sielun ja hengen duodjiidentiteetilleni tänään. Viime vuosina duodji onkin ottanut yhä enemmän tilaa ja olen myös kouluttautunut alalle ja suorittanut ensimmäisenä duodjin maisteritutkinnon Suomessa. Koen siis olevani näköalapaikalla tämän päiväisen seminaarin teemaan liittyen. Peruskoulun aineenopettajana opetan pääasiassa saamen kieltä, mutta myös kädentaitoja. Yritän aina kuin voin opettaa kieltä ja muita aineita käsityön kautta. Varastettuja hetkiä, kuten olen luonnehtinut, koska duodjillahan ei ole tähän mennessä ollut sijaa suomalaisessa
2 koulujärjestelmässä. Asemani antaakin suuressa määrin näkökulmaa saamelaislasten ja -nuorten kulttuurin tilanteesta Suomessa. Jo työnikin puolesta ajattelen paljon nuoria, tulevia duodjiosaajia ja monesti pohdin mikä on heidän tulevaisuutensa? Olen ottanut esimerkiksi pukukulttuurimme, jonka kautta kuvailen vaalimista, välittämistä ja uudistamista. Pukukulttuuri on myös ehkä näkyvin elementti kulttuuristamme ulospäin ja sen merkitys niin aineettoman kuin materiaalisenkin kulttuurin vaalijana, välittäjänä ja uudistajana on kiistaton. Pukukulttuuri heijastaa myös yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia ja kuvastaa saamelaiskulttuurin elämistä ajassa. Pukukulttuuri elää ajassa, reagoi ja viestittää säilyttäen samalla kulttuuriperintöämme. Duodji perinteen vaalijana Perinne on siirtynyt ennen suvun ja perheen sisällä ja siirtyy osittain vieläkin. Duodjin tekeminen on perheen ja suvun sisäinen prosessi, johon kukin jäsen osallistuu taitojensa mukaan. Siihen liittyy tietynlainen omanarvontunne ja tapakulttuuri: keskeneräisiä töitä ei sovi näytellä ulkopuolisille, varsinkaan sellaisille, jotka hallitsevat duodjikulttuurin. Monesti duodji kuuluu naisten maailmaan ja varsinkin pukukulttuurin siirtäminen on pelkästään naisten ja tyttöjen asia ja etuoikeus. Naiset ovat siis vallankäyttäjiä ja määrittelevät kulloisenkin tavan valmistaa pukuja. Esimerkiksi hääperinteeseen liittyy voimakas salaisuuksien verkko: vaatteista ei kerrota, tarvikkeetkin yritetään hankkia salaa puhumattakaan että vaatekappaleita esiteltäisiin kenellekään ennen tapahtumaa. Pari vuotta sitten meitä oli koolla parhaillaan kahdeksan eri-ikäistä suvun naista jakamassa tätä
3 ihanaa salaisuuksien vyyhtiä ja valmistamassa häävaatteita siskoni pojalle. Luonnollisesti tälläinen yhteisöllinen tekeminen ja yhdessä oleminen vahvistaa duodjikulttuuria. Konfirmaatio on saamelaisnuorelle toinen suuri statuksen vaihtoaika. Nuori saa ensimmäiset aikuismaiset vaatteet, uudet hopeat, jotka alleviivaavat nuoren siirtymistä aikuisten maailmaan. Saamelaiselle puvun valmistus perhepiirissä on pyhä tapahtuma: onhan aivan eri asia valmistaa se läheiselle, johon liittyy tunneside. Puku ei ole koskaan pelkkä vaate vaan sen valmistamisen aikana tekijä käy läpi tunteita, muistoja ja siirtää siunauksen puvun kantajalle. Saamelaislapsi puetaan yleensä jo kasteesta lähtien pukuun ja monesti lapsi saa lahjaksi ensimmäiset hopeansa. Saamelaisille hopea on kautta aikojen ollut tärkeä metalli: se oli rahan korvike, joka oli luonnossa liikuttaessa helppo pitää mukana ja tarpeen tullen sai vaihtaa rahaksi tai suorittaa vaihtokauppaa hopealla. Hopea on myös pyhä elementti: laitettiinhan se komsioon tai kehtoon suojelemaan etteivät maanalaiset eli maahiset lasta vaihtaisi. Hopea symboloi turvaa ja siunausta, kun ihminen kantaa sitä mukanaan. Hopea on myös riittipukeutumisen symboli: häissään morsian kantaa monia kymmeniä riskuja eli hopeakoruja osoittaessaan siirtymistä aviosäätyyn, pari vaihtaa vyönnappinsa neliömuotoisiin tai nuori saa konfirmaatiossa aikuisen kokoiset hopeat.
4 Asuessani saamelaisalueen ydinalueella koen olevani yhteisöni kontrollin alaisena. Yhteisö asettaa normit tekemiselle, mutta toisaalta suojelee tekijää kuten duodjista väitöstutkimusta tekevä Sigga-Marja Maggakin toteaa. Yhteisö eli ihmiset kulttuurinkantajina antavat säännöt ja määritelmät tekemiselle. Yhteisö siis rajaa, ketkä kuuluvat meihin tai kenellä on oikeus käyttää pukua. Yhteisö asettaa kyseenalaiseksi pukukulttuurin muutokset, antaa merkityksen ja toisinaan hyväksyykin uuden idean. Duodjiperinne kantaa toistaiseksi ja perinteen vaalijoita on vielä, mutta kuinka kauan? Saamelaisten asuma-alueella juuri Suomessa on heikoin tilanne duodjiopetuksen suhteen: peruskoululaiset eivät juurikaan ole saaneet siinä opetusta eikä duodjin asemaa ole tunnustettu. Toisaalta olen mukana laatimassa saamenkielisen opetuksen opetussuunnitelmaa, joka astuu voimaan ensi syksynä ja näin ollen ensi kertaa duodji esiintyy oma oppiaineena. Kysynkin huolestuneena kuka tai mikä kantaa ja vaalii perinnettä, jos lapset eivät saa opetusta siinä ja onko jo liian myöhäistä? Duodji välittäjänä Duodji välittää tietoa ja tekijän taustalla vaikuttavat käsitykset ajasta, maailmasta ja elämästä. Saamelaiselle duodji ei koskaan ole pelkkä esine, mutta sen valmistamiseen liittyy henkinen puoli: aineeton kulttuuriperintö kertautuu puvun valmistamisessa. Muistitieto esivanhemmista ja heidän kunnioittaminen, oman suvun tekotavan tai mallien hallinta ja kokonaisuudessaan
5 duodjiperinteen välittäminen tuleville sukupolville on saamelaisen kulttuurin ydinarvo. Puku välittää arvoja ja sen kantaja voi esittää pukeutumisella viestejä ja mielipiteitä. Toki viestin vastaanottaja täytyy tuntea kulttuurin normisto ja olla sisällä kulttuuriperinteessä tulkitakseen sanomaa. Toisaalta on huolestuttavaa viime vuosien ilmiöksi muodostunut ei-saamelaisten pukujen käyttö, joka liittyy poliittiseen kamppailuun saamelaisidentiteetin tavoittelussa. Uhkana on siis se, että puvun käyttäjä ei tunne pukuun kohdistuvaa aineetonta kulttuuriperintöä ja tulkintani mukaan puku on tällöin kantajalle pelkkä vaate ilman sielua. Naimisissa oleva pukeutuu erilailla kuin naimaton. Vyön nappien muoto kertoo siviilisäädyn. Naimisissa olevan naisen ei ole sopivaa esiintyä ilman lakkia ainakaan kirkossa. Puvun värit ja mallit kertovat tilanteista ja statuksesta. Hienoimpia pukuja käytetään arvokkaimmissa tilaisuuksissa. Surua ilmaistaan tummasävyisellä pukeutumisella, kirkkaat värit symboloivat nuoruutta, iloa ja onnea esimerkiksi häissä tai konfirmaation yhteydessä. Entisaikaan epämieluisa vävy tai miniä saattoi häissään lukea anopin tai muun lähisukulaisen vaatetuksesta hänen mielipiteensä avioliitosta nurinpäin käännetyn asusteen tai puvun avulla. Tänä keväänä nuori poliitikko Aslak Holmberg puolestaan esitti poliittisen protestin nurinpäin käännetyllä puvulla Saamelaiskäräjien avajaisissa. Duodjin aineettoman ja materiaalisen perinnön välittäminen on ihana taakka. Kuka pystyy tulevaisuudessa tulkitsemaan viestejä, lukemaan vaatteiden sanomaa?
6 Duodji uudistajana Mikään kulttuuri ei ole elinvoimainen, jos se ei muutu ja elä ajassa. Duodji ei voi olla lasikaapin sisällä oleva museoesine, vaan se elää ajassa ihmisten muokatessa sitä. Erityisesti pukukulttuuri elää voimakkaasti ja muotivirtaukset ovat tätä päivää. 13-vuotias tyttäreni on tänään pukeutunut oma suunnittelemaansa harmaaseen taftipukuun, jota on terästetty pinkin sävyillä. Historia antaa aineksia pukusuunnitteluun ja suosittua onkin viime vuosina ollut ottaa elementtejä ns. vanhoista puvuista tai jopa uudistaa koko puku perinteitä kunnioittaen elämään tätä päivää. Erityisesti nuoret irrottelevat materiaalikokeiluillaan ja perinteestä poikkeavilla värityksillä. Pinkki, violetti ja turkoosi ovat olleet monia vuosia erityisen suosittuja: koko pukeutuminen voidaan asustaa tietyillä väreillä tai valmistaa puku vaikkapa farkkukankaasta tai pitsistä. Naisten ja tyttöjen pukua asustetaan erisävyisillä asusteilla aina tilanteen mukaan. Huivin jokainen valitsee makunsa mukaan ja muotivirtaukset kuuluvat asiaan. Kengät sidotaan tai pauloitetaan usein asuun sopivalla värityksellä ja suuret lankatupsut korostavat väritystä. Korujen kivien väri valitaan myös ajatuksella. Pukukulttuuri elää kenties voimakkainta aikaansa: nuoret ovat innostuneita ja ylpeitä kulttuuristaan ja luullakseni heidän innostuksensa kantaa ja antaa elinvoimaa koko saamelaiskulttuurille.
Kiitän omasta puolestani kuulijoita ja toivon vilkasta keskustelua aiheesta! 7