OULUN YLIOPISTO Tulevaisuuden uutta osaamista
OULUN YLIOPISTO TULEVAISUUDEN UUTTA OSAAMISTA Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia ja sivistystä tutkimuksen ja koulutuksen keinoin. Yhdeksän tiedekuntaa sekä useat erikoistuneet tutkimusyksiköt luovat perustan monitieteiselle tutkimukselle, uusille innovaatioille ja uusien osaajien monipuoliselle kouluttamiselle työelämän vaativiin tehtäviin.
OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 9 tiedekuntaa 15 600 opiskelijaa 3 014 työntekijää Kokonaisrahoitus 226 M
OULUN YLIOPISTO 2013 Perustutkinnot 1324 Tohtorintutkinnot 142 Julkaisut 3247 - Tieteelliset julkaisut 2251 82 keksintöilmoitusta, 3 patenttihakemusta
HENKILÖSTÖ muu henkilökunta 664 22 % professorit 242 8 % opetus- ja tutkimushenkilökunta 1597 53 % tukihenkilöstö 511 17 % Harjoittelukoulujen htv:t eivät sisälly kuvioon
KANSAINVÄLISYYS Toiminta kansainvälisissä tiedeverkostoissa on yliopiston uudistumisen ja kehittymisen perusta Kahdenvälinen yhteistyösopimus 51 ulkomaisen yliopiston kanssa Erasmus-verkosto: n. 570 sopimusta ja n. 333 kumppanikorkeakoulua 31 maassa 1700 ulkomaista työntekijää ja opiskelijaa - 394 ulkomaista opettajaa ja tutkijaa - 792 ulkomaista perus- ja jatkotutkinto-opiskelijaa - 483 vaihto-opiskelijaa - 7 FiDiPro-professoria
ORGANISAATIO YLIOPISTOKOLLEGIO HALLITUS Pj. Hans Söderlund YLIOPISTOPALVELUT Hallintojohtaja Essi Kiuru REHTORI Lauri Lajunen Tutkimusrehtori Taina Pihlajaniemi Koulutusrehtori Olli Silvén JOHTORYHMÄ TUTKIMUSNEUVOSTO KOULUTUSNEUVOSTO YHTEISTYÖKESKUKSET/ -OHJELMAT CEE CEMIS CHT CIE MAI PrintoCent TUTKIMUSYKSIKÖT CERH CWC ECM Giellagas-instituutti Lapsen kielen tutkimusyksikkö MONIALAISET TUTKIMUS- KESKUKSET Biocenter Oulu Eudaimonia Infotech Thuleinstituutti Oulu Mining School Sodankylän geofysiikan observatorio Terästutkimuskeskus TIEDEKUNNAT Arkkitehtuurin tiedekunta Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta Humanistinen tiedekunta Kasvatustieteiden tiedekunta Luonnontieteellinen tiedekunta Lääketieteellinen tiedekunta Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Laitokset, osastot OULUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULU Tohtoriohjelmat Kv. maisteriohjelmat ERILLISET LAITOKSET Kajaanin yliopistokeskus Kirjasto Koe-eläinkeskus Mikroskopian ja nanoteknologian keskus Oulun Eteläisen instituutti Täydentävien opintojen keskus
KAMPUS LINNANMAA
KAMPUS KONTINKANGAS
KAMPUS KAJAANIN YLIOPISTOKESKUS
STRATEGIA 2012-2015 Missio Edistää kansainvälisesti korkeatasoista vapaata tutkimusta, sivistystä ja kulttuuria, vahvistaa hyvinvointia lisäävää osaamista sekä turvata korkeasti koulutetun työvoiman ja tutkijakunnan saatavuus vaikutusalueellaan. Arvot Yhteisöllisyys, edelläkävijyys, kumppanuus Visio Oulun yliopisto on tuloksellinen ja vetovoimainen tiedeyliopisto, joka on edelläkävijä innovaatiotoiminnassa.
VISIO 2020 Vetovoimainen ja tuloksellinen tiedeyliopisto Innovaatiotoiminnan edelläkävijä STRATEGISET TAVOITTEET Kansainvälisesti vahva tieteellinen profiili Aktiivinen kumppanuus ja vaikuttavuus Luova yhteisö ja vahva talous TOIMINTAPERIAATTEET Edelläkävijyys Kumppanuus Yhteisöllisyys VALINNAT JA KEINOT Tutkimuksen toimenpideohjelma Koulutuksen toimenpideohjelma Toimintaedellytyksiä tukeva toimenpideohjelma Yrittäjyyden edistäminen Kv. -toimenpideohjelma
MONITIETEISTÄ TUTKIMUSTA Humanistiset tieteet Kasvatustieteet Luonnontieteet Lääketiede Hammaslääketiede Terveystieteet Kauppatieteet Teknilliset tieteet Tutkimusta kaikkiaan 70 tieteenalalla Tutkimus profiloitunut neljälle painoalalle ja neljälle kehittämisalalle
TIETEELLINEN PROFIILI Oulun yliopistossa tutkitaan ihmistä ja kulttuureja muuttuvassa elinympäristössä sekä uuden teknologian mahdollisuuksia ihmisen ja ympäristön hyvinvoinnin edistämiseksi. Oulun yliopisto on pohjoisuuden asiantuntija.
TIETEELLINEN PROFIILI YMPÄRISTÖ IHMINEN TEKNOLOGIA Ympäristö, luonnonvarat ja materiaalit Biotieteet ja terveys Kulttuurinen identiteetti ja vuorovaikutus Informaatioteknologia Kaivos- ja vuoriala Arkkitehtuuri Terästutkimus Liiketoiminta ja talous Tutkimusperustainen opettajankoulutus
YMPÄRISTÖ IHMINEN TEKNOLOGIA Ympäristö, luonnonvarat ja materiaalit Ympäristöön, luonnonvaroihin ja energiatalouteen liittyvät kysymykset Kaivos- ja vuoriala Materiaalitieteelliset ilmiöt, aineen ominaisuudet ja käyttäytyminen, katalyytit sekä uusien materiaalien kehittäminen Mallintaminen ja laskennallinen tiede Kaivos- ja vuoriala Terästutkimus Uusien terästen valmistaminen, ominaisuuksien kehittäminen ja optimointi Arkkitehtuuri Biotieteet ja terveys Side- ja tukikudostutkimus Sydän- ja verisuonisairauksien tutkimus Rakennepohjainen entsymologia ja metaboliatutkimus Geenit ja ympäristö Kulttuurinen identiteetti ja vuorovaikutus Kulttuurien vuorovaikutus Kieli, kasvatus ja vuorovaikutus Tutkimusperustainen opettajankoulutus Oppimisen ja kasvatuksellisen vuorovaikutuksen tutkimushankkeet Globalisaatio ja kansainvälinen opettajankoulutus Liiketoiminta ja talous Liiketoimintaverkostot, -mallit ja -suhteet Yrityksen kasvu ja taloudelliset ohjausmekanismit Kestävä taloudellinen kehitys Informaatioteknologia Konenäkö ja läsnä-älyn teknologiat Langaton viestintä Nopea elektroniikka ja fotoniikka Lääketieteen tekniikka Tietojärjestelmät ja ohjelmistot
TUTKIMUSEKOSYSTEEMI INNOVAATIO- ALLIANSSI TUTKIMUS- YMPÄRISTÖT CEE MAI, CHT CIE, Printocent, Cemis Thule, SGO, Lynet, CASR, TTK, Oulu Mining school, ArKTK, LuTK Biocenter, Giellagas, CERH, Eudaimonia, ECM, CLRC, BMTK, HuTK, KTK, LTK, OyKKK Infotech, CWC, TTK, TSTK, Welltech Oulu TUTKIMUS- ALUEET YMPÄRISTÖ IHMINEN TEKNOLOGIA PAINOALAT Ympäristö, luonnonvarat ja materiaalit Biotieteet ja terveys Kulttuurinen identiteetti ja vuorovaikutus Informaatioteknologia KEHITTÄMIS- ALAT Kaivos- ja vuoriala Terästutkimus Tutkimusperustainen opettajankoulutus Liiketoiminta ja talous
OULUN INNOVAATIOALLIANSSI Johtoryhmä Työvaliokunta Oulun kaupunki OAMK Oulun yliopisto VTT Technopolis Innovaatiokeskukset/-keskittymät Innovation Centers of Excellence Centre for Environment and Energy CEE Centre of Excellence in Health and Technology CHT Center of Internet Excellence CIE Martti Ahtisaari Institute MAI Center of Printed Intelligence PrintoCent
KOULUTUSALAT opiskelijat humanistinen 2 143 kasvatustieteellinen 1 888 luonnontieteellinen 3 587 lääketieteellinen 1 772 hammaslääketieteellinen 364 terveystieteet 390 kauppatieteellinen 1 785 teknillistieteellinen 3 720 Koulutusohjelmia yhteensä 50 Kv-maisteriohjelmia 18 Suomenkielisiä maisteriohjelmia 6
TÄYDENTÄVIEN OPINTOJEN KESKUS Täydennyskoulutus Avoin yliopisto Tilauskoulutus Kieli- ja viestintäpalvelut Kehittämishankkeet Vaihto- ja harjoittelukoordinointi Opinnäyte- ja projektiyhteistyö Alumnitoiminta Varainhankinta
OPISKELIJAT 2008-2013 18000 16000 15775 15661 15880 15864 15706 15649 14000 12000 10000 8000 6000 4000 2000 0 2008 2009 2010 2011 2012 2013
SUORITETUT PERUSTUTKINNOT 2008 2013 2000 1932* 1800 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 1108 1452 1314 1315 1324 0 2008 2009 2010 2011 2012 2013 * v. 2008 tutkintopiikki johtuu vanhan tutkintojärjestelmän siirtymäkauden päättymisestä useilla koulutusaloilla
SUORITETUT TOHTORINTUTKINNOT 2008 2013 200 180 160 140 120 100 80 60 40 20 0 182 154 141 142 123 123 2008 2009 2010 2011 2012 2013