Lemminkäinen-konserni Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.27
Kotimaan rakennusmarkkinat Rakentamisen kokonaismäärän arvioidaan kasvavan vuonna 27 3,5 % ja vuonna 28 3,% - ulkomaisen työvoiman käyttö on yleistynyt - joidenkin rakennustuotteiden saatavuus on hidastunut Liike- ja toimitilarakentaminen jatkaa kasvuaan etenkin pääkaupunkiseudulla Teollisuusrakentaminen on vilkasta, logistiikkakeskuksia rakennetaan runsaasti Asuntorakentamisen kasvu ei jatku, uusia asuntoja aloitettaneen n. 33 (vuonna 26: 33 353) - kapasiteettipula haittaa tuotannon käynnistymistä - asuntojen myyntiajat ovat pidentyneet Infrarakentamisen näkymät ovat hyvät - päällystystöiden kokonaismäärä pysyy edellisvuoden tasolla Korjausrakentaminen kasvaa tasaisesti Lähde: Rakennusteollisuus RT ry:n suhdannekatsaus 1/27, Tilastokeskus, VM 1
Kansainväliset rakennusmarkkinat Lemminkäiselle merkittävien kansainvälisten markkinoiden kehityksen uskotaan pysyvän suotuisana. Muut Pohjoismaat: - talousnäkymät ovat myönteiset, rakentamisen kokonaismäärä kasvaa - Ruotsissa kalliorakentamisen markkinat pysyvät hyvinä Baltian maat: - BKT:n kasvu on Pohjoismaita nopeampaa - tienrakennusmarkkinat pysyvät vilkkaina EU-rahoituksen turvin Muut maat: - Suomalaisella teollisuudella on paljon hankkeita vireillä Venäjällä, Kiinassa ja Intiassa - Itäinen Keski-Eurooppa ja etenkin Romania ovat kasvattaneet suosiotaan investointien kohdemaana 2
Näkymät vuodelle 27 Lemminkäinen-konserni Konsernin korkea tilauskanta ja rakentamisen suotuisat näkymät luovat hyvät edellytykset Lemminkäisen liiketoiminnan myönteiselle kehitykselle vuonna 27 Päällystys- ja kiviainesryhmä tienpidon ja tiehankkeiden määrärahat lisääntyvät Norjassa ja Baltian maissa kotimaassa murskausurakoinnin ja valmisbetonin kysyntä jatkuu hyvänä Rakennusmateriaaliryhmä ympäristörakentaminen lisääntyy edellisvuodesta kattourakointi ja porraselementtien kysyntä pysyy hyvänä Lemcon Oy kalliorakentaminen vilkasta etenkin Ruotsissa Oy Alfred A. Palmberg Ab talonrakentaminen jatkaa kasvuaan logistiikkakeskusten rakentaminen lisääntyy Tekmanni Oy taloteknisen huollon, kunnossapidon ja korjaustoiminnan kysyntä pysyy vilkkaana 3
Lemminkäinen-konserni Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.27: Konserniluvut
Osavuosikatsaus 1-3 / 27: Konsernin tilauskanta kaikkien aikojen suurin Liikevaihto oli 328, milj. euroa (33,5), josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 68,9 milj. euroa (9,9) Liikevoitto oli,3 milj. euroa (-6,8) Tulos ennen veroja oli -3, milj. euroa (-9,1) Tilauskanta katsauskauden lopussa oli 1 439,7 milj. euroa (1 155,7), josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 355,2 milj. euroa (349,8) Bruttoinvestoinnit olivat 21,9 milj. euroa (9,4) Tulos / osake oli -,22 euroa (-,49) Omavaraisuusaste oli 27,3 % (25,4) ja nettovelkaantumisaste 147,8 % (171,8) 4
Kansainvälinen liiketoiminta Katsauskauden 1-3/27 kansainvälisen liiketoiminnan osuus liikevaihdosta 21, % (3,) eli 68,9 milj. euroa (9,9) tilauskannasta 24,7 % (3,3) eli 355,2 milj. euroa (349,8) Liikevaihto Tilauskanta Jako maittain 1-3/7 (1-3/6) 3/7 (3/6) Suomi 79 % (7) 75 % (7) Muut Pohjoismaat 12 % (8) 13 % (13) Baltian maat 2 % (2) 5 % (5) Itä-Eurooppa 2 % (15) 4 % (7) Muut maat 5 % (5) 3 % (5) 1 % (1) 1 % (1) 5
Konsernituloslaskelma 1-3 / 27 milj. euroa 1-3/27 1-3/26 muutos,% 1-12/26 Liikevaihto 328, 33,5 8,1 1 795,9 - josta kansainvälistä liiketoimintaa 68,9 9,9-24,2 53,3 Liiketoiminnan tuotot ja kulut -322,8-35,3-5,7-1 652,9 Poistot -4,9-5, 2, -35, Liikevoitto,3-6,8 yli sata 18,1 % liikevaihdosta,1-2,3 6, Rahoitustuotot ja -kulut -3,2-1,9-68,4-14,9 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -,1 -,3 66,7 1,1 Tulos ennen veroja -3, -9,1 67, 94,2 Tuloverot 1,1 1,7-35,3-21,3 Tilikauden tulos -1,8-7,3 75,3 72,9 % liikevaihdosta -,5-2,4 4,1 Katsauskauden tuloksen jakautuminen Emoyhtiön omistajille -3,7-8,3 55,4 65,8 Vähemmistölle 1,9 1, 9, 7,1 Tulos/osake -,22 -,49 55,1 3,87 6
Konsernitase 1-3 / 27 milj. euroa 3/27 3/26 muutos,% 12/26 Varat Pitkäaikaiset varat 271,3 253,5 7, 255,9 Vaihto-omaisuus 294,7 24, 22,8 281,9 Rahoitusomaisuus 391,6 336,8 16,3 41,4 Varat yhteensä 957,6 83,3 15,3 939,2 Oma pääoma ja velat Osakepääoma 34, 34,, 34, Muu oma pääoma 184,7 14,2 31,7 214, Vähemmistöosuus 16,7 13,3 25,6 19,7 Eläkevelvoitteet 1,2,4 yli sata 1,1 Pakolliset varaukset 7,3 6,1 19,7 7,4 Pitkäaikainen vieras pääoma 119,1 118,6,4 17,5 -josta laskennallista verovelkaa 15,8 16,1-1,9 14,6 Lyhytaikainen vieras pääoma 594,6 517,6 14,9 555,5 Oma pääoma ja velat yhteensä 957,6 83,3 15,3 939,2 7
Konsernin liikevaihto 1-3 / 25 1-3 / 27 2 15 53,3 499,6 1 348,8 399,8 5 217,9 1265,6 182,6 112,1 95,3 823,4 472,9 9,9 513,3 68,9 54, 259,1 177,2 212,6 1-3/25 1-6/25 1-9/25 1-12/25 1-3/26 1-6/26 1-9/26 1-12/26 1-3/27 Kotimaa Kansainvälinen liiketoiminta 8
Konsernin liikevoitto 1-3 / 25 1-3 / 27 12 1 8 6 4 2 57,2 72,5 74,6 18,1-11, 7,5-6,8 18,9,3-2 1-3/25 1-6/25 1-9/25 1-12/25 1-3/26 1-6/26 1-9/26 1-12/26 1-3/27 9
Konsernin tilauskanta 3/25 3/27 15 12 347,1 283,1 331,8 355,2 9 273,7 321,9 385,9 343,4 349,8 6 3 636, 682,8 625, 667,9 85,9 965, 944,6 994,9 184,5 3/25 6/25 9/25 12/25 3/26 6/26 9/26 12/26 3/27 Kotimaa Kansainvälinen liiketoiminta 1
Liikevaihto liiketoiminta-alueittain milj. euroa 1-3/27 1-3/26 muutos, % 1-12/26 Päällystys- ja kiviainesryhmä 41,9 23,9 75,3 559, Rakennusmateriaaliryhmä 18,5 11,6 59,5 14,4 Lemcon Oy 76,2 1,9-24,5 344, Oy Alfred A. Palmberg 155,3 129,7 19,7 637,5 Tekmanni Oy 46,2 42,9 7,7 191,7 Muut toiminnot ja konsernieliminoinnit -1,1-5,6-8,4-4,7 Lemminkäinen-konserni 328, 33,5 8,1 1 795,9 45,9 % Osuus konsernista 1-3/27 13,7 % 12,4 % 5,5 % 22,5 % 42, % Osuus konsernista 1-3/26 13,9 % 7,7 % 3,8 % 32,7 % Päällystys- ja kiviainesryhmä Rakennusmateriaaliryhmä Lemcon Oy Oy Alfred A. Palmberg Tekmanni Oy 11
Liikevoitto liiketoiminta-alueittain milj. euroa 1-3/27 1-3/26 muutos, % 1-12/26 Päällystys- ja kiviainesryhmä -16,4-19,2 14,6 35,5 Rakennusmateriaaliryhmä -1,3-1,8 27,8 5, Lemcon Oy 4,5 4,1 9,8 12,5 Oy Alfred A. Palmberg Oy 13,9 7,5 85,3 52,4 Tekmanni Oy 1,3 2,2-4,9 6,9 Muut* -1,8,3 yli sata -4,3 Lemminkäinen-konserni,3-6,8 yli sata 18,1 * sisältää liiketoiminta-alueille kohdistamattomia tuottoja ja kuluja 12
Tilauskanta liiketoiminta-alueittain milj. euroa 3/27 3/26 muutos, % 1-12/26 Päällystys- ja kiviainesryhmä 278,4 255,3 9, 185,1 Rakennusmateriaaliryhmä 37,9 23,6 6,6 23,4 Lemcon Oy 36, 368,3-2,3 361,9 Oy Alfred A. Palmberg 674,5 441,5 52,8 681,5 Tekmanni Oy 88,9 67, 32,7 74,9 Lemminkäinen-konserni 1 439,7 1 155,7 24,6 1 326,7 Osuus konsernista 1-3/27 Osuus konsernista 1-3/26 6,2 % 19,3 % 5,8 % 22,1 % Päällystys- ja kiviainesryhmä 2,6 % 38,2 % 2, % Rakennusmateriaaliryhmä Lemcon Oy 46,9 % Oy Alfred A. Palmberg 25, % 31,9 % Tekmanni Oy 13
Tunnusluvut 1-3/27 1-3/26 muutos, % 1-12/26 Tulos/osake, euroa -,22 -,49 55,1 3,87 Oma pääoma/osake, euroa 12,85 1,24 25,5 14,57 Osakkeen kurssi kauden lopussa 45,5 34,86 3,5 36,1 Osakekannan markkina-arvo, milj. euroa 774,5 593,4 3,5 614,5 Vaihdon määrä kaudella, 1 kpl 2 25 1 251 61,9 4 114 Liikevoittoprosentti, %,1-2,3 6, Omavaraisuusaste, % 27,3 25,4 31,2 Nettovelkaantumisaste, % 147,8 171,8 15,7 Bruttoinvestoinnit, milj. euroa 21,9 9,4 133, 48,7 Henkilöstö keskimäärin 7 875 7 187 9,6 8 418 14
Lemminkäinen-konserni Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.27: Liiketoiminta-alueet
Päällystys- ja kiviainesryhmä milj. euroa 1-3/27 1-3/26 muutos,% 1-12/26 Liikevaihto 41,9 23,9 75,3 559, Liikevoitto -16,4-19,2 14,6 35,5 Liikevoitto-% -39, -8,2 6,3 Tilauskanta 278,4 255,3 9, 185,1 Henkilöstö 2 297 2 15 14, 2 839 Katsauskausi 1-3/27 - liikevaihto ja tilauskanta kasvoivat, liiketappio oli edellisvuotta pienempi - päällystyskausi käynnistyi edellisvuotta aikaisemmin - Tanskassa päällystoiminta oli ennätyksellisen vilkasta - valmisbetonituotannon määrä ylitti odotukset Katsauskauden jälkeiset tapahtumat: - Ruotsin asfalttiliiketoiminnan myynnistä Peab Asfalt AB:lle allekirjoitettiin esisopimus (17.4.27) - Tiehallinnon kanssa solmittiin 12-vuotinen päällysteiden ylläpitosopimus, arvo 4 (19.4.27) - Olkiluodon betonitoimitusten uudelleenjärjestelystä sovittiin Arevan kanssa (24.4.27) Näkymät 27 - Suomessa päällystystöiden kokonaismäärä jää edellisvuoden tasolle, kilpailu jatkuu kireänä - Norjassa tienpidon määrärahat kasvavat - Baltian maissa tiehankkeiden määrä lisääntyy EUrahoituksen turvin - murskausurakoinnin ja valmisbetonin kysyntä vilkasta 15
Päällystys- ja kiviainesryhmä Liikevaihto Liikevoitto 5 4 3 2 1 276,6 198,8 83,7 222,6 282,5 1,4 88,1 2,6 13,5 21,3 1-3/6 1-6/6 1-9/6 1-12/6 1-3/7 4 3 2 1-1 -2-3 35,5 22,2-19,2-11,6-16,4 1-3/6 1-6/6 1-9/6 1-12/6 1-3/7 Kotimaa Kansainvälinen liiketoiminta Tilauskanta Liikevaihto maittain 1-3/27 3 25 2 15 1 5 171,2 154,7 131,9 115,4 129,8 123,4 142,3 123,7 81,2 55,3 3/6 6/6 9/6 12/6 3/7 Baltian maat ja Itä-Eurooppa 14 % Muut Pohjoismaat 35 % Suomi 51 % Kotimaa Kansainvälinen liiketoiminta 16
Rakennusmateriaaliryhmä milj. euroa 1-3/27 1-3/26 muutos,% 1-12/26 Liikevaihto 18,5 11,6 59,5 14,4 Liikevoitto -1,3-1,8 27,8 5, Liikevoitto-% -6,8-15,8 4,8 Tilauskanta 37,9 23,6 6,6 23,4 Henkilöstö 6 496 21, 69 Katsauskausi 1-3/27 - ryhmän liikevaihto kasvoi ja tilauskanta oli suurempi kuin koskaan aiemmin - alkuvuoden työkausi käynnistyi tavanomaista aikaisemmin, rautakauppojen kautta tapahtunut myynti on ollut erityisen vilkasta - betonisten valmisosien kysyntä lisääntyi selvästi edellisvuodesta - katemateriaalin vienti Itä-Eurooppaan kasvoi odotettua nopeammin - betoniyhtiö KM Repo Oy Lemminkäisen omistukseen Näkymät 27 - ympäristörakentaminen edellisvuotta vilkkaampaa - kattourakoinnin ja porraselementtien kysynnät hyvällä tasolla - materiaalipula (mm. lämmöneristeet, puutavara, teräsosat) aiheuttaa viivästymisiä joissakin kohteissa 17
Rakennusmateriaaliryhmä Liikevaihto Liikevoitto 12 6 1 8 6 4 2 14,4 78,7 41,5 11,6 18,5 1-3/6 1-6/6 1-9/6 1-12/6 1-3/7 5 4 3 2 1-1 -2-3 4,7 5, -,1-1,8-1,3 1-3/6 1-6/6 1-9/6 1-12/6 1-3/7 Tilauskanta Liikevaihto maittain 1-3/27 4 35 3 Muut maat 8 % 25 2 15 1 23,6 35,3 26,9 23,4 37,9 Suomi 92 % 5 3/6 6/6 9/6 12/6 3/7 18
Lemcon Oy milj. euroa 1-3/27 1-3/26 muutos,% 1-12/26 Liikevaihto 76,2 1,9-24,5 344, Liikevoitto 4,5 4,1 9,8 12,5 Liikevoitto-% 5,9 4, 3,6 Tilauskanta 36, 368,3-2,3 361,9 Henkilöstö 1 1 988 2,2 993 Katsauskausi 1-3/27 - Lemconille kaksi merkittävää tunnelirakennusurakkaa Ådalsbanan-radalla Ruotsissa, arvo yht. 1 milj. euroa (sopimukset allekirjoitettu 1.1.27 ja 26.4.27) - Pauligin paahtimon rakennustyöt aloitettiin Helsingin Vuosaaressa - Lemcon Networksin liiketoiminnassa ei tapahtunut oleellisia muutoksia - IKEA:n purkaman Pietarin urakkasopimuksen käsittely alkoi välimiesmenettelyssä Tukholmassa Näkymät 27 - infrarakentamisessa markkinatilanne pysyy vakaana, Ruotsissa etenkin kalliorakentamisen markkinat ovat hyvät - kotimaassa liikerakentaminen vilkasta, mutta rakennustuotteiden toimitusajat ovat pidentyneet - ulkomailla pääpaino teollisuusrakentamisessa, Lemcon aktiivisesti mukana suomalaisen teollisuuden investoinneissa - Venäjällä useita areenakohteita vireillä 19
Lemcon Oy Liikevaihto Liikevoitto 4 12 3 9 2 155,6 191,6 6 11,5 12,5 1 12,9 67,6 152,4 115,9 32,4 69,8 33,3 43,7 1-3/6 1-6/6 1-9/6 1-12/6 1-3/7 3 7,2 4,1 4,5 1-3/6 1-6/6 1-9/6 1-12/6 1-3/7 Kotimaa Kansainvälinen liiketoiminta Tilauskanta Liikevaihto maittain 1-3/27 4 Muut maat 1 % 3 2 192,1 147, 139,8 173,9 167,9 Pohjois- ja Etelä- Amerikka 14 % Suomi 57 % 1 176,2 2,2 176,7 188, 192,1 Baltian maat ja Itä-Eurooppa 7 % Muut Pohjoismaat 12 % 3/6 6/6 9/6 12/6 3/7 Kotimaa Kansainvälinen liiketoiminta 2
Oy Alfred A. Palmberg Ab milj. euroa 1-3/27 1-3/26 muutos,% 1-12/26 Liikevaihto 155,3 129,7 19,7 637,5 Liikevoitto 13,9 7,5 85,3 52,4 Liikevoitto-% 8,9 5,8 8,2 Tilauskanta 674,5 441,5 52,8 681,5 Henkilöstö 2 161 1 992 8,5 2 165 Katsauskausi 1-3/27 - alkuvuonna aloitettiin 184 vapaarahoitteisen asunnon rakentaminen (vuonna 26: 575 aloitusta) - syitä määrän laskuun mm. resurssien sitoutuminen muuhun tuotantoon ja lupaprosessien pitkittyminen - koko vuoden aloitusmääräksi arvioidaan 1 2 uutta asuntoa (vuonna 26: 1 558 aloitusta) - liike- ja toimitilarakentaminen jatkuivat vilkkaina Näkymät 27 - talonrakentamisen näkymät loppuvuodelle ovat hyvät, asuntorakentaminen ei kasva - tuotannon käynnistymistä haittaa pula osaavasta työvoimasta, etenkin työnjohdosta - rakennustuotteiden toimitusajat ovat pidentyneet ja hinnat nousseet tavanomaista nopeammin 21
Oy Alfred A. Palmberg Ab Liikevaihto Liikevoitto 7 6 5 4 3 2 1 45,4 3,3 2,8 592,1 396,2 1,4 25,6 12,5 119,2 142,7 1-3/6 1-6/6 1-9/6 1-12/6 1-3/7 6 5 4 3 2 1 52,4 32,6 21,9 7,5 13,9 1-3/6 1-6/6 1-9/6 1-12/6 1-3/7 Kotimaa Kansainvälinen liiketoiminta Tilauskanta Liikevaihto maittain 1-3/27 7 6 5 4 3 2 1 21,5 42, 26,9 515,3 26,8 586,4 25,8 25,4 655,7 649,1 Ruotsi 8 % Suomi 92 % 3/6 6/6 9/6 12/6 3/7 Kotimaa Kansainvälinen liiketoiminta 22
Tekmanni Oy milj. euroa 1-3/27 1-3/26 muutos,% 1-12/26 Liikevaihto 46,2 42,9 7,7 191,7 Liikevoitto 1,3 2,2-4,9 6,9 Liikevoitto-% 2,8 5,1 3,6 Tilauskanta 88,9 67, 32,7 74,9 Henkilöstö 1 88 1 697 6,5 1 812 Katsauskausi 1-3/27 - Tekmannin liikevaihto kasvoi ja tilauskanta oli suurempi kuin koskaan aikaisemmin - yhtiön Ruotsin liiketoiminnot lisääntyivät selvästi edellisvuodesta - kotimaan liiketoiminnassa ei oleellisia muutoksia - alan ulkomaisen työvoiman määrä on kasvanut voimakkaasti Näkymät 27 - talotekniikan huolto-, kunnossapito- ja korjaustöiden kysyntä jatkuu vireänä - teollisuuspalveluiden merkittävimmät työkohteet ovat lähitulevaisuudessa ulkomailla - asuntojen linjasaneeraus lisääntyy 23
Tekmanni Oy Liikevaihto Liikevoitto 2 8 15 6 1 5 191,7 135,4 87,7 42,9 46,2 1-3/6 1-6/6 1-9/6 1-12/6 1-3/7 4 2 6,9 5,8 2,2 2,4 1,3 1-3/6 1-6/6 1-9/6 1-12/6 1-3/7 Tilauskanta Liikevaihto maittain 1-3/27 1 75 Ruotsi ja Venäjä 4 % 5 25 67, 74, 74,4 74,9 88,9 Suomi 96 % 3/6 6/6 9/6 12/6 3/7 24
Lemminkäinen-konserni Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.27: Lemminkäisen osake
Kurssikehitys ja osakevaihto 1/22 3/27 Osakkeen kurssikehitys (keskikurssi kk) 5, 4, euroa 3, 2, 1,, 1/22 1/23 1/24 1/25 1/26 1/27 Lemminkäinen Oyj OMX Helsinki OMX Helsinki Cap 1 2 9 Osakevaihto (kpl kk) kpl 6 3 1/22 1/23 1/24 1/25 1/26 1/27 25
Suurimmat osakkeenomistajat 31.3.27 kpl % 1. Pentti Heikki 3 813 956 22,41 2. Pentti Erkki Juhani Kuolinpesä 3 673 956 21,58 3. Pentti Olavi 3 673 953 21,58 4. Keskin. Työeläkevakuutusyhtiö Varma 55 5 2,97 5. Tukinvest Oy 21 6 1,18 6. Sijoitusrahasto Aktia Capital 187 516 1,1 7. Etera Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö 164 6,97 8. Op-Suomi Arvo -Sijoitusrahasto 11,65 9. Op-Suomi Pienyhtiöt 95,56 1. Keskin. Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 8,47 11. Sijoitusrahasto Aktia Secura 78 83,46 12. Odin Forvaltnings As 56,33 13. Eq Pikkujättiläiset/Eq Rahastoyhtiö Oy 5,29 14. Laakkonen Mikko Kalervo 47 35,28 15. Sijoitusrahasto Abn Amro Finland 15 suurinta yhteensä 43 293 12 781 554,25 75,9 Hallintarekisteröidyt 1 659 2 9,75 Muut 2 58 694 15,16 Yhteensä 17 21 25 1, 26
Konsernin tulos/osake 1-3 / 25 1-3 / 27 5, 4, 3, EUR 2, 3,87 1, 2,3 2,57 2,57, -,64,3 -,49,31 -,22-1, 1-3/25 1-6/25 1-9/25 1-12/25 1-3/26 1-6/26 1-9/26 1-12/26 1-3/27 27
Yhteystiedot Juhani Sormaala Toimitusjohtaja puh. 271 5332 juhani.sormaala@lemminkainen.fi Jukka Ovaska Talousjohtaja puh. 271 53334 jukka.ovaska@lemminkainen.fi Katri Sundström Sijoittajasuhdepäällikkö puh 271 54813 katri.sundstrom@lemminkainen.fi Lemminkäinen inen Oyj Esterinportti 2 24 Helsinki Puh: 271 5 www.lemminkainen.fi ir@lemminkainen.fi 28