9 TALOUSASIAT a) PTL^ssä_sovellettavat_m. b) Mäntymotellin^^r



Samankaltaiset tiedostot
Helsinki, SDP:n Puoluetalon kokoushuone torstaina 15 päivänä lokakuuta 1981 kello 9.00

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

. v. C\i. Pöytäkirja Rautatiet-lehden julkaisuvaliokunnan

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2015 Kunnanhallitus. Tiistai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

MERIMASKUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 Seurakuntaneuvosto (6)

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT

Taikinan kylän asukkaat

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Jari Sutinen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Pöytäkirja 3/ (11)

PÖYTÄKIRJA 5 /

SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015

1 AVAUS Hoitokunnan puheenjohtaja Timo Väätäjä avasi kokouksen klo 12:00. 4 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA

Sivistystoimen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm /2014. Lakkapää Tarja Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2009 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Vesannon kunnanviraston yläsali

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

PÖYTÄKIRJA 1. Paasitorni, Helsingin Työväentalon juhlasali Paasivuorenkatu 5 A, Helsinki

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona klo 18

Pettilän kyläkeskus, Kuivasensaarentie PETTILÄ

Jyväskylän puutyöntekijäin ammattiosasto no 35 on toimikunnan kokouksessaan käsitellyt Toras Oy:n sahan lopettamista.

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka SDP I varapuheenjohtaja Andersson Markku, Jyväskylä Kok. II varapuheenjohtaja Tölli Tapani, Tyrnävä Kesk.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi annettiin Pertti Tenhuselle tälle myönnetty liiton kultainen ansiomitali.

Aika Keskiviikkona26.8.2o15 klo Paikka. Osallistujat. Valtakirjat. 1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Päivi Kopra avasi kokouksen.

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2010 Kirkkoneuvosto KOKOUSAIKA tiistaina 2. päivänä helmikuuta 2010

Kalervo Aattela, Uolevi Kaukovaara ja Mauno Forsman. Kaarina Suonio. Jorma Bergholm. Matti Hannula, Antti Siikavirta ja Helge Siren

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat.

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa.

VAMPULAN OSUUSPANKKI PÖYTÄKIRJA 1/2014

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 02/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto

Läsnä jäsenet Heinonen Heikki kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja. Raskinen Marjatta jäsen. Riikonen Kyösti jäsen

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2012 Kirkkoneuvosto Haapala Heikki jäsen. Kiukkonen Sirpa jäsen

EDUPOLI, Ammattitie 1, Porvoo

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/

Läsnä jäsenet Huovila Juhani kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

pt- l-i----i- S2ilS ytetutj_

1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 7/2007 HALLITUKSEN KOKOUS

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen euron osake kau pan ja euron tonttikaupan tekemiseen, ja

SCANFIL OYJ Y: P Ö Y T Ä K I R J A. No. 1/2010. Sievissä 8. päivänä huhtikuuta 2010 SCANFIL OYJ - VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2010

STM:N UUDENMAAN PIIRIJÄRJESTÖN VUOSIKOKOUS Aika: kello Paikka: Tietoranta, Säästöpankinranta 4 C 21, Helsinki

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Suomen Noutajakoirajärjestön säännöt

RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (5)

Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneuvoston ja hallituksen jäseniä sekä Metsä Groupin pääjohtaja ja toimihenkilöitä.

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

Maanantai , klo Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET

NUORET LAKIMIEHET RY- UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2007 sivu 1/5

Pyhtään kunnanvirasto/kunnanhallituksen kokoushuone. Lindholm Matias 2. varapuheenjohtaja. Meriläinen Aapo Jäsen

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/ / /2013. Maakuntatalo, Tarja Miettisen työhuone, Sepänkatu 1, Kuopio

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 3/2007 HALLITUKSEN KOKOUS Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A

TAMPEREEN KAUPUNKIKONSERNIN VAKUUTUSKASSA PÖYTÄKIRJA 2/2016

Isännöitsijätoimisto H & J Viialan neuvottelutila. Otsolahdentie 18 B, Espoo

Läsnä jäsenet Heinonen Heikki kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja. Raskinen Marjatta jäsen

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen

1(4) VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai klo Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

Puheenjohtaja avasi kokouksen. 46 Kokouksen osallistujien sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Kirkkoneuvosto

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi

1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen.

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 3/2017 Kirkkovaltuusto 1 (6) Anu Johansson varajäsen

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS. Aika klo Paikka Kokoustila Kataja, Järjestökatu 10

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Marjut Niemelä

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 2/2016

puhelin faksi BIC:OKOYFIHH IBAN:FI

VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014. Puurtilan seurakuntakoti. Varsinaiset jäsenet:

VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015. Aro Jorma Heinonen Riitta-Leena Hynninen Kati Jumppainen Pauli Laitinen Pertti (vpj) Paatsola Pauli

Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista

A S I A L U E T T E L O :

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2016/5 Hallitus Sivu 2 / 6

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTA- YHTYMÄN PERUSSOPIMUS

SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

SIEVI CAPITAL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

Oulun kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö. Voimaantulo

Transkriptio:

9 TALOUSASAT a) PTL^ssä_sovellettavat_m - Päätettiin, että 1.1.1980 lähtien on työansion menetyksen korvaus 180 markkaa työpäivältä. Päätettiin, että 1.1.19 80 lähtien on kokouspalkkio 70 markkaa kokoukselta. Päätettiin, että 1.1.1980 lähtien on kilometrikorvaus 79 penniä kilometriltä. Lisäksi päätettiin, että noudatetaan kulloinkin voimassaolevaa päivärahaa. b) Mäntymotellin^^r Kuullun selvityksen pohjalta liittotoimikunta vahvisti yksimielisesti, että Mäntymotelli Osakeyhtiöön on käytetty Puutyöväen Liiton varoja seuraavasti: Mäntymotelli Osakeyhtiön osakekannan ostoon ja kauppaan liittyvään osakasluototukseen kaksimiljoonaakaksisataakymmenentuhatta (2 210 000) markkaa sekä 31.12.1979 mennessä Mäntymotellin rakentamiseen ja kunnostamiseen viisimiljoonaasataseitsemänkymmentäkolmetuhattakolmekymmentäkuusi (5 173 036) markkaa. Lisäksi todettiin, että joitakin pieniä menoeriä syntyy myös vuoden 1980 puolelta. Mäntymotelli Osakeyhtiön tekemään päätökseen perustuen päätettiin velkoa Mäntymotelli Osake yhtiöltä rakentamisen aiheuttamat kustannukset sekä kaupanteossa syntyneet osakaslainat laati maila niistä Puutyöväen Liiton ja Mäntymote-li Osakeyhtiön välinen velkakirja. Laskelmat Puutyöväen Liitto ry:n Mäntymotelli Osakeyhtiöön käyttämien varojen määrästä ovat liitteenä n:o 3.

14. sogimus vuokrasogimuksen^tark Liittotoimikunta käsitteli liitteenä 4 olevaa sopimusluonnosta Mäntymotelli Osakeyhtiön ja Lomaliitto ry:n välisen vuokrasopimuksen tarken tamisesta sekä päätti yksimielisesti hyväksyä sen muutoksitta. vuodelta_1980 Liittotoimikunta käsitteli liitteenä 5 olevaa pöytäkirjaluonnosta Mäntymotellin vuokran määräytymisestä vuodelta 19 80 sekä hyväksyi sen muutoksitta. Lomaliiton maksama vuokra vuodelta 19 80 todettiin pöytäkirjan mukaisesti markkamääräiseltä arvoltaan viideksisadaksikolmeksikymmeneksituhanneksi (530 000) markaksi. 10 RAKENNUSASAT Todettiin, että liittotoimikunnan jäsenet ovat saaneet erillisen informaation Mäntymotellin rakennusasioista ja ettei tämän johdosta ole tarpeellista tehdä erillisiä liittotoimikunnan paatoksia. 11 JÄRJESTÖPOLTTSET ASAT a) Uudet^jäsenosastot Liittotoimikunta käsitteli liitteenä 6 olevaa Laitilan Puutyöväen ammattiosaston jäsenanomusta sekä päätti yksimielisesti hyväksyä osaston Puutyöväen Liitto ry:n jäsenosastoksi. Osaston järjestysnumeroksi todettiin 147. b) Purkutuomion_kohtee N Liittotoimikunnan jäsenille tiedotettiin, että Leipeen Puutyöväen Ammattiosasto ja PTL:n Vihdin osasto ovat purkautumassa.

5. Todettiin, että liiton virallinen jäsenmäärä 31.12.1979 on vielä jäsentarkistuksen puuttumisen vuoksi toteamatta. Samalla päätettiin kuitenkin arviopohjaisesti vahvistaa tilastoja sekä kotija ulkomaisia keskusjärjestöjen jäsenmaksuperusteita varten liiton jäsenmääräksi 31.12.1979 45 887 jäsentä, jossa miehiä 30 961 ja naisia m 926. Liittotoimikunta vahvisti liitteenä 7 olevat SAK:n vappujuhlaohjeet Puutyöväen Liitto ry:n suo situksena noudatettavaksi sekä lähetettäväksi ammattiosastoille. e) SAK:n^hallituksen^suositus_nuo Liittotoimikunta käsitteli liitteenä 8 olevaa SAK:n hallituksen suositusta nuorisotyökampanjasta sekä päätti, että Puutyöväen Liitto antaa tukensa kampanjalle. Asian vaatimiin yksityiskohtaisiin päätöksiin päätettiin palata myöhemmin. 12 ESTYS LTTOVALTUUSTON KOKOUKSEN ESTYSLSTAKS Liittotoimikunta päätti esittää liittovaltuuston kokouksen esityslistaksi liitteenä 9 olevan luonnoksen. 13 LTTOVALTUUSTON KOKOUKSEN ESTYSLSTALLE MERKTYT ASAT Päätettiin, että liittotoimikunta käsittelee liittovaltuuston kokouksen esityslistalle merkityt asiat seuraavassa liittotoimikunnan kokouksessa, joka päätettiin pitää ennen valtuuston kokousta.

6. 14 MUUT ESLLE TULLEET ASAT Päätettiin pitää seuraava liittotoimikunnan kokous 27. tammikuuta 19 80 kello 8.00 alkaen MäntymotellLlla Mäntyharjulla sekä käsitellä tässä kokouksessa valtuuston kokoukselle esitettävät asiat. Todettiin samalla, että kaikki liittotoimikunnan varsinaiset jäsenet ovat saaneet päätöksen myötä kokouksesta tiedon. b) Vagaajäsenasiat Päätettiin myöntää vapaajäsenoikeudet seuraaville liiton jäsenille alkaen 1.4.1980: Salo, Kerttu Hämeenlinnan Puutyöntekijät os.75 Kotola, Olavi Hallan Sahatyöväen ao 7 Korhonen, Salli - " - Jalonen, Tyyne Hämeenlinnan saha- ja puut.ao. Fredriksson, Leo Helsingin Puuseppäin ay. ry. Turunen, Reino Penttilän Puutyöläiset ry Nieminen, Reino Oriveden Puutyöväen ao 27 8 Lahtinen, Niilo Savonlinnan puutyöntek. ao. U Kiviharju, Veikko Hallan Sahatyöväen ao 7 1.7.1980 lähtien: Toivonen, Heino Hallan Sahatyöväen ao 7 1.10.1980 lähtien: Härmä, Helvi Hallan Sahatyöväen ao 7 Hietala, Hilkka - " - 15 KOKOUKSEN PÄÄTTÄMNEN Puhe^johtaja Suikkanen päätti kokouksen klo 17. UO. j] Vakuudeksi: Esko Suikkanen puheenjohtaja Timo Rautarinta sihteeri Pöytäkirjan tarkastajat: / Olemme tarkastaneet tämän pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun mukaisesti laadituksi. Onni Rytk^ Kauko Vesimäki

PfL:h T;-ov'!oiilehLitoiuiiknnta 1:11 X :; J O Asia: Aika : Paikka: Läsnä: Ï-1 e h t il"o i mikunnan kokous 08.01.19?0 klo 12.00 PïLn tolr.iisto Annakati îtortil:ka Viljo Leinonen Esko Kotilainen Onni Kuutsa puheenjohtaja sihteeri 1. Lehtiseteli v. 19^1 2. SAK:n työväenlehtitoiiaikunta on esittän^-t, että animâtniliitot tekisivät lehtisetelip^lätöksensä helmikuun loppuun 1980 mennessä. Somalla suositellaan setelin arvoksi 'MD markkaa. PTL:n t-lehtitoimikunta päätti esit sen välityksellä liittotoiniikunnalle, että Puutyöväen Liiton työväenlehtisetelin arvoksi päätettäisiin 1-0 markkaa vuodelle 19S1. Työväenlehtikuukeusi. Todettiin, että seuraavaa työväenlejitien kampanjaa on aikaistettu Ja työväenlehtikuukautta vietetään 1.9. 1.10. 1930. * y \ à t 3. Amraattiosasto.ien lehtiset alit Päätettiin, että amnattiosastoille lähetetään samanaikai- 1 sesti työväenlehti- Ja lehtisetelikirjeen kanssa mycs kir- Je ammattiosastojen ns. lehtiseteleistä. Ko. kirje laadi- ^ taan oak:n työväenlehtitoimikunnan suosituksen pohjalta. Levikkitilasto Todettiin 15.11.1979 oleva lehtiseteleiden käyttötilasto. 5. T-lehtikoulutus Päätettiin lähettää kirje liiton koulutusjaostolle Ja esittää, että työväenlehtiasia sisällytettäisiin mahdolli simman monen liiton järjestämän kurssin ohjclnaan Ja että t-lehtitoiinikunnan valmistamaa kalvopakettia käytettäicii: tehok]:aasti hyödyksi. Kokouksen vakuudeksi: Onni Kuutsa sihteeri» i.' t» t» ff n

HJ5rru't7A5iri wsrai» KX Haapanicmcnkalu 7 9 B Postiosoite: PL 318 00531 Helsinki 53 Puhelin: 90-70 911 Anraattiosas töille H.T. Ammattiosastojen myöntämä työväenlehtituki on vuosi vuodelta lisääntynyt. Käytännössä asiaa on hoidettu monella eri tapaa mm,rayöntäinälläosastokohtainen lehtiseteli. '2ästä syystä Puutyöväen Liitto on päättänyt SAKn työväenlehtitoir.ikunnan suositukseen perustuen antaa seuraavan suosituksen amniattios^stoille: 1. Ammattiosastooen tuki kohdistuu ainoastaan sellaisiin loatii: dotka ovat mukana SAK:n työväenlehtikampanjassa. Lehdet seuraavat: Sos.dem,lehdet SKDL:n lehdet ovat Suomen Sosialidemokraatti Eteenpäin Hämeen Kansa Kansan Lehti Pohjanmaan Kansa Pohjoi ö-karj ala Pohjolan C?yö Saimaan Scnonat Turun Päivälehti Uusi Aika Valpas Vapaus Arbetarbladet Kansan Uutiset Kansan Tahto Kansan Sana Kansan Ääni Satakunnan Työ Hämeen Yhteistyö Folktidningen Ny Tid 2» Ammattosaston antaessa lehtisetelin se kohdistetaan aluecl la ilmestyväkin kmmpaankin piirilehteen sekä työväenpuolueiden «suomen- ja ruotsinkielisiin päälehtiin. 3, Osastotukipäätöstä valnisteltaessa voidaan olla yhte:"dassä piirilehtien kanssa,jotka voivat antaa esim, poinotusapi'>3 / dollisen osaston oman setelin painattamisessa. Tukipäätöksestä tulee tiedottaa piirilehdille ja mahdolli- Bcsti myös päälchtien levik>.iosastoille.

n A N T Y n O T E L L1 N R A K E N N U S T Y Ö T PARRAKAT RAKENNUSURAKKA V. HSnOU LV-TYÖT OY HUBER AB: PUTKURAKKA LMASTONTURAKKA SÄHKÖTYÖURAKKA AJAN-SAHKÖ OY KATTOELEMENTT ENSO-GUTZET OY KETTÖN KONEET JA KALUSTEET KAASULATTEET OTK SÄHKÖLATTEET OTK KETTÖN KNTOKALUSTEET, KORT JA VAUNUT EK-KALUSTE ERKOSPUUSEPÄNTYÖT PLAN-KALUSTE OY 2.116.000,- 350.000,- 135.000,- 280.000,- 195.000,- 28.927,- 73.8^13,- 12.300,- 290.000.- SUUNNTTELUKUSTANNUKSET JA VALVONTA 528.576,- R1.937,- 116.639,-

2 S/iTYtlT % latfvfslpllhdstaflq V.r;\TTÖLÄ MAANPÄÄLLSET RAKENTEET MAANALASET OY HUBER AB. VARSNANEN LAAJENNUSTYÖ MTTAUS- JA APULATTEET JÄTEVEDEN ESTULOALLAS SÄHKÖTYÖT AJAN-SÄHKÖ OY 7i,500,- 65.000,- M7.700,- 27.300,- 8.700,- J L L M ^ VAQMANQSi «NEON-ELEKTRO OY V.MÄTTÖLÄ VALOMANOSTELNEESEEN BETONTYÖT - 111.516.> 111.516,- 223.03^1,- 13.200,-

3 USÄML: Y.MATTÖLÄ HOTELLRAKENNUSTEN B.D.F JA 6:N ERSTYSTYÖ LAMPÖ- 96.300,- SEMNAARRAKENNUKSEN MAALAUS- JA KUNNOSTUSTYÖT VANHAN ASUNTOLAN REMONTTTYÖT 61.000,- 28.000,- " LSÄTYÖT 650,- n RÄYSTÄÄN PALOERSTYS JA RA.KENNUKSEN KAAPELKANAVA LAHOJEN LEVYJEN UUSNTA 591,- SEMNAAR- «AULAN- JA KAHVON SSÄKATON MUUTOSTYÖ KETTÖN LÄTTSAUMAUKSEN MUUTOSTYÖ DESBELSENÄN MUUTOSTYÖN LSÄHNTA YLESKUSTANNUKSET DEN TÖSTÄ PUTKKANAVAN LOUHNTATYÖ TLOSSA ÖLJYSÄLÖN MUUTOSTYÖT ROSKANPOLTTOUUNN PURKUTYÖ OSASSA KELLARNLATTAA NOSTOTYÖ ALURAKOTSJO- KELLAR- YUPOHJAN MATERAALVAHVUUDEN MUUTOS 3.225,- 3.300,- 9.350,- 10.858,- 11.110,- 3.300,- 1.0^18,- 1.133,- 558,- 238,- KELLARHOLVN VAHVSTUSTYÖ LMASTONT KONEHUONEEN HOLVN VAHV.TYÖ KATTORAKENNEMUUTOSTYÖ 1.228,- 702,- 2.266,- SADEVESVEf^RN LÄMPÖERSTYS 2.900,- HUVLOLLE MENEVÄN VES- JA VEM.ERSTYS 2.600,- LÄMPÖKANAALN RAKENNUSTEKNLLSET TYÖT 53.100,- LÄMPÖKANAALN VEREEN ASENN.MUOV PUTK 29Z.257,- i\

usanoi: OY HUBER AB 5 PALOPOSTA JA LATTAKAVO POHJAVEM^REN UUSNTA JA LMANV: TYÖMUUTOKSET PORPj\SKÄYTAVAN VEMÄRÖNT KERTOVES PUMPPUJEN (8 KPL) UUSNTA YM. TYÖT " ASUNTOALUEELLE U\HTEVA LÄMPÖ-. VES- 16.000.- 1.300,- 9.60^1,- ^9.200.- 88.55i,- 19.200.- AJAN-SÄHKÖ OY MUSKK LATE HUVLARAKENNUKSN SYÖTTÖKAAPEL U^MPÖKANAALSSA, JAKOKAAPP JA NOUSUJOHTO ÄÄNENTOSTOLATTESN TAUSTA- 780.- 8.600.- SEMNAAR RAKENNUKSEEN NOUSUJOHTO JA KAAPEL PLAN-KALUSTE OY RAMPT.'PAJATSOSENÄ JA PLARVERHOUS 10.000.- 10.000.- TERÄS OY KETTÖN KONESN LSÄHANKNTA

5. PATTERVENTT LEN HANKNTA KLPRAKKOUNEN OY ' SSA- JA ULKO-OPASTEDEN HANKNTA MOTELLN KUSTANNUKSA HT. MK 1.713.125.- UUDEN ASUNTOALUEEN KUSTANNUKSA YHT. MK W.871.- YLESKUSTANNUKSA KAVORAKENNE OY: PORAKAVOJEN PORAUS PTL:N OSUUS TELTTYMÄSTÄ 17.6^0.- 52.0^10,- PUUTTUU: LASTAUSSLLAN SUOJA-ATA PULLOKORSUOJA LOPULLSET SUUNNTTELUKUSTANNUKSET PHATYÖT MAHDOLLNEN ULKOflANONTA MUUT? 31.12.1979 KUSTANNUKSET YHTEENSÄ HK 5.173,056-

f SOPMUS VUOKRASOPMUKSEN TARKENTAMSESTA «Mantymotelli Oy vuokranantajana ja Lomaliitto ry vuokralaisena ovat tänään sopineet 16.3.1979 allekirjoittamansa Mäntymotellin vuokrasopimuksen täsmentämisestä seuraavaa; 1. Sopijapuolet toteavat yksimielisesti, että varsinaisessa vuokrasopimuksessa kohdassa U tarkoitettu. ja kohtien 3 ja 7 periaatteita noudattaen hankkeeseen. sijoitettu Puutyöväen Liitto ry:n oma pääoma on kaks imilj oonaakuus is ataakaks itois tatuhattakuus is ataaseitsemänkymmentäseitsemän (2.612.677,-) markkaa ja «... lainapääoma neljämiljoonaaneljäsataakolmekymmentäneljs... tuhattakolmesataakolmekymmentäviisi (U.43U. 335 ) markkaa. 2. Sopijapuolet toteavat yksimielisesti, että vuokran määräytymisen perusteena oleva lainakorko on 9.25 % ja sopivat, että Puutyöväen Liiton omalle pääomalle laskettava korko on 6.5 %. r\ 3. Sopijapuolet vahvistavat edellä kohtien 1 ja 2 perusteella vuotuiseksi vuokran markkamääräksi ilman indeksitarkistuksia viisisataakahdeksankymmentätuhatta (580.000,-) markkaa. Vuokran maksutavoista ja -ajoista on tarkemmat määräykset jäljempänä. t ' H. Vuotuisesta vuokramäärästä puolet suoritetaan Puutyöväen Liiton Lomaliitolta ostamina palveluksina. f Toinen puoli suoritetaan rahana siltä osin kuin varsinaisen vuokrasopimuksen kohdan 9 mukaisilla vuokrasopimuksilla ci muuta ole sovittu. 5. Rahana suoritettavasta vuokran määrästä maksetaan

puolet kultakin vuodelta huhtikuun 1. päivään mennessä sekä loppuosa lokakuun 1. päivään mennessä. 6. Varsinaisen luovutuspäivämäärän estämättä todetaan vuokrasopimuksen tarkoittamaksi luovutuspäiväksi 1.2.1980 ja vuoden 1980 vuosivuokraksi siten 11/12 täydestä vuosivuokrasta. 7. Vuosien 1980, 1981 ja 1982 vuosivuokraan ei tehdä indeksikorotuksia. Vuoden 1983 vuosivuokrasta lähtien ja se mukaan lukien suoritetaan vuokramäärään indeksihyvitys. ndeksillä korjattu vuosivuokran määrä saadaan siten, että edellisen vuoden vuosivuokraan lisätään puolet edellisen vuoden lopun ja sitä edellisen vuoden lopun kuluttajcin hintaindeksin prosentuaalisesta erosta. 8. Tätä sopimusta koskevat erimielisyydet ratkaistaan kuten varsinaista vuokrasopimusta koskevat erimieli syydet. Helsingissä MÄNTYM0TE1.L OY LOMALTTO RY / k >.. 'Esko Suikkanen. a Heikki Ollila Viljo Ronkainen Jorma Pesonen Todistavat:

i K PÖYTÄKRJA MÄNTYMOTELLN VUOKRANMAKSUSTA VUODELTA 1980 Mäntymot.elli Oy vuokranantajana ja Lomaliitto ry vuokralaisena ovat 16,3.1979 tekemänsä Mäntymotellin vuokrasopimuksen kohtien H ja 9 sekä tätä vuokrasopimusta täsmentävän sopimuksen perusteella sopineet vuoden 1980 vuokran maksamisesta seuraavaa: «1. Vuokrasopimuksen ja sitä täsmentävän sopimuksen perusteella on vuoden 1980 vuokran markkamääräinen arvo viisisataakolmekymmentätuhatta (530.000,-) markkaa. 2. Lomaliitto suorittaa Mäntymotelli Oy:le puolet vuosivuokrasta eli kaksisataakuusikymmentäviisituhatta (265.000,-) markkaa siten, että Puiityöväen Liitto saa. palveluksina Lomaliiton omistamista tai hoitamista toimipaikoista SAL:n lomatuen mukaisia palveluksia yhdeksänkymmenenneljäntuhannenviidensadan (9U.500,-)markan arvosta ja muita Puutyöväen Liiton tilaamia palveluksia sadanseitsemänkymmenentuhannenviidensadan (170.500,-) markan arvosta. Ostoissa otetaan huomioon mitä pöytäkir jan 1H.5.1979 3. kohdassa on Puutyöväen Liiton ja Lomaliiton välillä sovittu. 3. Mikäli edellä arvioidut palveluksien markkamäärät poik- Jceavat vuoden 1980 aikana, todella käytetyistä palveluksista, otetaan ero huomioon siirtoeränä vuodelle 1981, elleivät sopijapuolet toisin päätä. 4. Kohdan 2 jälkeen jäljelle jäävästä vuokraosuudesta eli kahdestasadastakuudestakymmenestäviidestätuhannesta (265.000,-) markasta todetaan käksisataakuusikymmentäkolmetuhattaviisisataa (263.500,-) markkaa maksetuksi siten, että Mäntymotelli Oy:le myönnetty investointi-

avustus on pysyvästi jätetty vähentämättä vuokran perusteena olevasta hankkeen kokonaispääomasta. nvestointiavustuksen osuutta ei huomioida myöhempien vuosien vuokrassa. S. Kohtien 2 ja H jälkeen jäljellä olevalla vuokraosuudella eli tuhannenviidensadan (1.500,-) markan osuudella sekä vuodelle 1981 siirtyvällä kolmenkymmenenkahdeksantuhannenviidensadan (38.500,-) markan osuudella Mäntymotelli Oy ostaa Puutyöväen Liiton henkilöjäsenille vuoden 1980 ajaksi jäsenedun, joka on neljänkymmenen (HO,-) markan vähennys yöpymiskertaa kohden Mäntymotellin majoitusmaksuista Lomaliiton jo myöntämän 10 %:n alennuksen vähentämisen jälkeen. Jäsenetu myönnetään vain Puutyöväen Liiton henkilöjäsenille voimassa olevaa Puutyöväen Liiton jäsenkirjaa vastaan. Jäsenetua ei myönnetä SAL:n lomatuen yhteydessä. Ammattiosastojen ja piirijärjestöjen varaamissa tilaisuuksissa jäsenetu on kuitenkin kaksikymmentä (20,-) markkaa, joka vähen -netään kunkin osanottajan majoituskustannuksista. 6. - Kohdassa 5 tarkoitetusta jäsenedusta pidetään kirjaa siten, että voidaan todeta vuoden 1980 aikana käytettyjen todellisten alennusten määrä. Tästä johtuen on Puutyöväen Liitolle toimitettava tammikuun 1981 aikana sosiaaliturvatunnuksella varustettu nimiluettelo niistä liiton jäsenistä, jotka ovat jäsenetua käyttäneet. Todellisten käytettyjen alennusten ja nyt arvioidun neljänkymmeneniuhannen (UO.OOO,-) markan erotus tullaan ottamaan huomioon mahdollisessa vuotta 1981 koskevassa vastaavassa sopimuksessa siirtyvänä eränä, elleivät sopijapuolet muuta päätä. Kohdassa 5 on siirtyväksi eräksi alustavasti jo arvioitu kolmekymmentäkahdeksantuhattaviisisataa (38.500,-) markkaa. il v i 7. Edellä olevan perusteella ei vuodelle 1980.. jää lainkaan varsinaisena rahasuorituksena maksettavaa vuokraosuutta. 8. Tämän pöytäkirjan liitteenä on arvio Lomaliiton maksaman vuokran kehityksestä, joka on tehty tämän pöytäkirjan pohjalta.

9. Tätä pöytäkirjaa koskevat erimielisyydet ratkaistaan kuten varsinaista vuokrasopimusta koskevat erimielisyydet. Helsingissä MÄNTYMOTELL OY LOMALTTO r.y Esko Suikkanen Heikki Ollila Viljo Ronkainen Jorma Pesonen Todistavat: )

y> ARVO LOMALTON MXNTYMOTELLSTA MAKSAMAN (kaikki hinnannousut arvioitu 6 1/ vuosi) 1980 1981 1982 1983 1984 1985 Vuokran perusmäärä 580.000-580.000 580.000 580.000 580.000 580.000 Vuokra indeksillä korotettuna 530.000 ^^. 580.000 580.000 597.400 615.300 633.700 Vuokrasta veluksina SAL: n muut PTL:n ostamina pailomatuki 94.500 170.500 94.500 195.500 100.000 190.000 106.000 192.700 112.500 195.150 A 119.300 197.550 Rahana maksettava osuus, josta 265.000 290.000 290.000 298.700 307.650 316.850 investointiavustus jäsenetu 40 mk (^10 t) X 1000 263.500 40.000 42.400 44.900 47.600 50.500 53.500 - jäsenetu aiemmilta vuo< silta 38.500 Varsinainen rahavuokra - (-38.500) 209.100 245.100 251.100 ' 257.150 263.350 1) 11 kk:n vuokra

Puutyüvönn Liitto r.y:n liittotoiinikunnalle Anonrrre täten, että osostorme ' Q m M a Hi O*^, hyväksyttäisiin Puutyöväcn Liitto r.y.n jäsgnokni,' i.'i Uihk lüfk fn / kuun d pnä 19_ ö t = pülißenjohtüja sihteeri

PUUTYÖVÄEN LTTO r.y. Liittotoimikunnan kokouksen PÖYTÄKRJA Aika: Paikka: Läsnä: 27. tammikuuta 19 80 alkaen klo 8.00. Mäntymotelli, Mäntyharju. Kaikki liittotoimikunnan varsinaiset jäsenet lukuunottamatta Raimo Haajasta. Liittovaltuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Kaikki liiton toimitsijat lukuunottamatta Aarne Suomista. Lisäksi läsnä tekniset sihteerit Tarja Tuomi ja Sirkka Korhonen. 1 KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Esko Suikkanen avasi kokouksen kello 8.00. 2 LALLSUUS JA PÄÄTÖSVALTASUUS Todettiin kokous koollekutsutuksi siten, että kaikki liittotoimikunnan varsinaiset jäsenet ovat saaneet kokouksesta tiedon ja kokous siten päätösvaltaiseksi KOKOUSVRKALJODEN VALNTA a) Todettiin, että kokouksen puheenjohtajana toimii Esko Suikkanen. b) Todettiin, että kokouksen sihteerinä toimii Timo Rautarinta. c) Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Onni Rytky ja Kauko Vesimäki. d) Ääntenlaskijoiksi valittiin Tuulikki Koivisto ja Harri Virtanen. ) r ;.i», '» '! "N,11 1 ) 4 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMNEN Hyväksyttiin työjärjestykseksi seuraavaa: ' ii 1. Avaus 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Virkailijat 4. Esityslistan hyväksyminen " 1 1 '! : f-

5. Kokouskohtaiset kulut 6. Työehtosopimuksen muutosesityksistä päättäminen 7. Liittovaltuustolle esitettävästä työehtosopimus poliittisesta kannanotosta päättäminen 8. Kokouksen päättäminen. 2. 5 KOKOUSKOHTASET KULUT Päätettiin, että kokouksen kulut suoritetaan Puutyöväen Liiton varoista. 6 TYÖEHTOSOPMUKSEN MUUTOSESTYKSSTÄ PÄÄTTÄMNEN a) Mekaanisen_metsäteol^ Päätettiin, että mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimuksen muutosesitykset jätetään työnantajaliitolle liitteenä 1 olevassa muodossa seuraavin korjauksin: -kohdasta 3 poistetaan sanat ilman perusteltua syytä -esitykseen lisätään työnopastusta koskevat muutosehdotukset. Samalla päätettiin, että neuvottelijoiden ohjeena ovat myös vuoden 19 79 muutosesitykset sekä annettiin liiton tcinistolle valtuudet tehdä muutosesityksiin stilistiset korjaukset. V i b) Muiden Puut^öväen Liitto_rYj^n_solmim Liittotoimikunta hyväksyi liitteenä 2 olevan ehdotuksen puusepänteollisuuden työehtosopimuksen muutosesityksiksi sekä liitteenä 3 olevan ehdotuksen venerakennusteollisuutta koskevan työehtosopimuksen muutosesitykseksi sekä liitteenä U olevan ehdotuksen tulitikku-, harjaja sivellinalaa koskevan työehtosopimuksen muutosesityksiksi sekä liitteenä 5 olevan ehdotuksen vanuteollisuutta koskevan työehtosopimuksen muutosesitykseksi samoin tarkennuksin kuin kohdassa a) mekaanisen metsäteollisuuden muutosesitysten osalta. Samalla liittotoimikunta vahvisti huomioon otettavaksi liitteenä 6 olevat huolto-osastojen työehtosopimusi > ; t f,. li! «i '-. f t,1 i- : 1; 1

määräyksiä koskevat ehdotukset. Muiden työehtosopimusten muutosesitykset todettiin hyväksytyksi tässä kohdissa a) ja b) määräytyvin perustein. 7 LTTOVALTUUSTOLLE ESTETTÄVÄSTÄ TYÖEHTOSOPMUSPOLTTSESTA KANNANOTOSTA PÄÄTTÄMNEN Liittotoimikunta päätti yksimielisesti esittää liittovaltuustolle, että se antaisi työehtosopimuspoliittisesta tilanteesta liitteen 7 mukaisen kannanmäärittelyn. Lisäksi liittotoimikunta antoi liiton sihteeristölle valtuudet kutsua koolle liittovaltuuston ylimääräinen kokous, mikäli liittovaltuusto antaa liittotoimikunnalle kannanotossaan vastaavan velvoitteen..,1 { 8 KOKOUKSEN PÄÄTTÄMNEN Puheenjohtaja Suikkanen päätti kokouksen kello 8.40. Vakuudeksi: Esko Suikkanen puheenjohtaj a Timo Rautarinta sihteeri Pöytäkirjan tarkastajat: Olemme tarkastaneet tämän pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun mukaisesti oikein laadituksi. Onni Rytky/ Kauko Vesimäki

PUUTYÖVÄEN LTTO r.y. Liittovaltuuston kokouksen PÖYTÄKRJA Aika: Paikka: Läsnä: 27.tammikuuta 19 80 alkaen klo 9.10. Mäntymotelli, Mäntyharju. Veikko Pikkarainen, Matti Lund, Kaarina Mäkinen Heikki Kaija, Tauno Häkkinen, Raimo Mäkynen, Pentti mmonen, Torsten Broberg, Unto Palokas, Markku Rauta, Raimo Kipinä, Seppo Pihlaja, Kaarin Laaksonen, Väinö Raatikainen, Lyyli Hautamäki, Kauko Mäkivuoti, Leevi Koskela, Jouko Pipatti, Anja Auvinen, Toivo Hautamäki, Eino Moilanen, Arttu Kauppinen, Hannes Saarela, Hannu Kojo sekä yleisvarajäsen Esko Lahtinen. Lisäksi paikalla oli liittotoimikunta lukuunottamatta Raimo Haajasta ja kaikki liiton toimitsijat lukuunottamatta Aarne Suomista. Lisäksi läsnä tekniset sihteerit Tarja Tuomi ja Sirkka Korhonen. 1 KOKOUKSEN AVAUS Liittovaltuuston puheenjohtaja Veikko Pikkarainen avasi kokouksen kello 9.10. Avauspuhe liitteenä n:o 1. ' ; n )i ' 2 TODETAAN LÄSNÄOLJAT JA KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTASUUS Kokousedustajien läsnäolon toteamiseksi suoritetussa nimenhuudossa todettiin läsnäoleviksi liittovaltuuston kaikki varsinaiset jäsenet lukuunottamatta Toimi Juustia. Juustin henkilökohtaisen varajäsenen Markku Korvan estymisen johdosta oli Toimi Juustin varalla yleisvarajäsen Esko Lahtinen. Todettiin liittovaltuuston koollekutsumisesta lähetetyn kokouskutsun 4. tammikuuta 19 80. (liite n:o 2) Edellä olleen perusteella kokous todettiin sääntöjen edellyttämällä tavalla koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. i' i-

2. 3 KOKOUSVRKALJODEN VALNTA a) Todettiin, että kokouksen puheenjohtajana toimii liittovaltuuston puheenjohtaja Veikko Pikkarainen. b) Kokouksen sihteeriksi valittiin liiton toinen sihtee ri Timo Rautarinta. e) Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Kaarina Mäkinen ja Hannes Saarela. d) Ääntenlaskijoiksi valittiin Kaarina Mäkinen ja Hannes Saarela. U ESTYSLSTAN HYVÄKSYMNEN KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEKS Liittovaltuusto hyväksyi kokouksen työjärjestykseksi sille laaditun liitteenä 3 olevan esityslistan. 5 KOKOUSKOHTASTEN KULUJEN KORVAAMNEN Päätettiin, että kokouskohtaiset kulut suoritetaan Puutyöväen Liiton varoista. 6 TLANNE TYÖEHTOSOPMUSNEUVOTTELUSSA JA SHEN LTTYVÄT PÄÄTÖKSET Liittovaltuusto totesi saamansa selvityksen pohjalta, että Puutyöväen Liitto ry:n liittotoimikunta on kokouksessaan 27.1.1980 hyväksynyt työehtosopimusten muutosesitykset. Liiton puheenjohtaja Esko Suikkanen esitteli liittovaltuustolle liittotoimikunnan yksimielisen ehdotuksen valtuuston työehtosopimuspoliittiseksi kannanmäärittelyksi. Ehdotus liitteenä nro 4. Käydyn vilkkaan keskustelun jälkeen liittovaltuusto hyväksyi tehdyn esityksen muutoksitta työehtosopimuspoliittiseksi kannanmäärittelyksi. 1 1 1 7 PÄÄPRTEET VUODEN 19 80 TALOUSARVOSTA JA LTON TALOUS- NÄKYMÄT PTKÄLLÄ TÄHTÄMELLÄ SEKÄ MAHDOLLNEN KESKUSTELU 2 5.1.-80 SUORTETUSTA MÄNTYMOTELLN ESTTELYSTÄ f a) Liiton_talousarvio_vuodelle^ Liittovaltuusto kuuli yleisinformaation liiton talous- s M

3. arviosta vuodelle 19 80. Talousarvion esittelyn suoritti liiton taloudenhoitaja Vilho Hiltunen. Selvitys päätettiin merkitä liittovaltuuston pöytäkirjaan kuulluksi sekä todettiin, että varsinaisena päätösasiana talousarvio tulee esille vuoden 1980 varsinaisessa liittovaltuuston kokouks essa. ^^ 2 5^1^-80 _suoritettu_^mä^ Liittovaltuusto totesi saaneensa 25. tammikuuta seikkaperäisen selvityksen Mäntymotellin rakentamisesta ja rahoituksesta sekä päätti enemmittä keskusteluitta merkitä selvityksen kuulluksi. i t 8 KOKOUKSEN PÄÄTTÄMNEN Puheenjohtaja Veikko Pikkarainen kiitti liittovaltuustoa hyvästä ja yksimielisestä liittovaltuuston kokouksesta sekä päätti kokouksen kello 10.20. Vakuudeksi: Veikko Pikkarainen puheenjohtaja ^^(uasuij^ /a^ Timo Rautarinta sihteeri Pöytäkirjan tarkastajien lausunto: Olemme tarkastaneet tämän pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun mukaisesti oikein laadituksi. i. > tl JyiLis Kaarina Mäkinen Hannes Saarela.f ( h j 'i' il *i

Liittovaltuuston kokous 25-27.01.1980 Veikko Pikkarainen LiiT i HYVÄT LTTOTOVERT Monen vuoden jälkeen voimme aloittaa valtuuston kokouksen valoisammissa merkeissä mekaanisen metsäteollisuuden työllisyyttä ajatellen. Lienee myös niin, että tätä ennen yksikään ammattiliitto Suomessa ei ole kokoontunut omassa motellissa, kuten me nyt teemme. Tämän kokouksen eräs tarkoitus on se, että hallintokuntien jäsenillä on tilaisuus tutustua Mäntymotelliin. Käsitykseni mukaan liittomme jäsenet ovat ostopäätökseen suhtautuneet myönteisesti. Meidän hallintokuntiin kuuluvien tehtävänä on omalta osaltamme huolehtia siitä, että tästä paikasta muodostuu liittomme jäsenille koulutus- ja vapaa-ajan viettopaikka, jonka jäsenet tuntevat omakseen ja myös viihtyvät täällä. Mäntymotellin toimintaan niveltyy myös Pöylinniemi ja sen kehittäminen niin kannattavuudeltaan kuin palvelutasoltaankin entistä paremmaksi. Liittomme ja Lomaliiton välillä on tehty koeluontoinen vuokrasopimus, joka päättyy vuoden 1981 lopussa. Koeaika antaa meille yarmasti näyttöä siitä miten Mäntymotellin ja Pöylinniemen toiminta on syytä niveltää jatkossa toisiinsa. Mielestäni on kuitenkin selvää, ettemme voi kahta lähekkäin olevaa ja omistamaamme palveluyksikköä täysin toisistaan eroittaa, vaan on löydettävä menettelytavat, jotka palvelevat ja tyydyttävät jäsenistöämme ja sen tarpeita. li 1 i.. ' 1 ' in

Mennyt vuosi on ollut käännekohta työllisyyden kannalta niin mekaanista metsäteollisuutta kuin koko maamme työllisyystilannettakin ajatellen. Tänä päivänä voimme todeta teollisuuden toimivan lähes täydellä kapasiteetilla ja maamme työttömien määrän pudonneen edellisen vuoden aikana n, kahdestasadastatuhannesta sataanko mee nkymme ne en tuhanteen. Mekaanisen metsäteollisuuden kohdalta liittomme työttömyyskassan tilastot osoittavat, että alallairane oli edellisenä vuotena n. 9300 jäsentä kassalinjalla ja tällä hetkellä heitä on n. 1100, Näin selvästi parantunut työllisyystilanne antaa liitolle, osastoille ja ennenkaikkea yksityiselle jäsenelle paremmat toimintaedellytykset taloudellisessa mielessä. Tähän tilanteeseen ei kuitenkaan olisi päästy ellei edellinen ja nykyinen hallitus olisi toiminut määrätietoisesti, ja ellei SAK ja sen jäsenliitot olisi omalla toiminnallaan pyrkineet määrätietoisesti inflaation jarruttamiseen ja tyytyneet suhteellisen niukkoihin sopimusratkaisuihin. En kuitenkaan tarkoita sitä, että voisimme olla tyytyväisiä saavutettuun tulokseen. Tiyt korkeasuhdanteen aikana olisi luonnollista, että työttömyyttä ei olisi lainkaan. Tässä tilanteessa ennen muuta teollisuuden, mutta myös valtiovallan on huolehdittava työllisyydestä eikä se saa tapahtua palkansaajien kustannuksella. Myös valtiovallan teollisuudelle myöntämät tukitoimet ovat mielestäni hyväksyttävissä silloin, kun varat käytetään uusien työpaikkojen luomiseen, eikä entisten poistamiseen. Me elämme jälleen sitä vuodenaikaa, jolloin kulunut vuosi jää historiaan ja katseet suuntautuvat alkaneelle toimintavuodelle.

Vuoden alun ylivoimaisesti tärkein tapahtuma on neuvottelut uusista työehtosopimuksista. Keskusjärjestön ja liittotason pitkään jatkunut valmistelutyö oi siirtynyt neuvottelupöydille. Meidän tehtävänämme on näitten kokouspäivien aikana ottaa kantaa, sekä tehdä tarvittavat päätökset liittotoimikunnan ja työehtosopimus- * jaoston esitysten pohjalta. Kuten tiedätte on liittotoimikunta 13.12.1979 pitämässään kokouksessa päättänyt irtisanoa kaikki helmikuun loppuun 1980 saakka voimassa olevat työehtosopimukset. Kannanotossaan liittotoimikunta tukee SAK:n valtuuston yksimielisesti asettamia tavoitteita, jotka tähtäävät keskitetyn työehtosopimusratkaisun aikaansaamiseen, Uäitä tavoitteita ovat mm. reaaliansion kasvu vähintään työn tuottavuuden nousua vastaavasti, indeksiehto, matalapalkkaratkaisu, liittokohtainen järjestelyvara ja työajan lyhentäminen, vain keskeisiä asioita mainitakseni. Liittomme työehtosopimusjaosto ja liittotoimikunta ovat puolestaan tehneet esityksensä oman liittomme osalta, joita en katso tarpeeliseksi selvittää tässä yhteydessä sen enenpää, koska kokoukset»kuluessa saamme siitä tarkemman selvityksen. > Omana kantana kuitenkin näkisin, että asetetut tavoitteet alkavalle neuvottelukierokselle pitävät sisällään kaikki ne ainekset, joiden avulla on mahdollisuus saavuttaa jäsenistöämme tyydyttävä sopimusratkaisu. Eri asia kuitenkin on, miten saada vastapuoli uskomaar [ja ymmärtämään tarpeemme ja hyväksymään sen, että myös työntekijöille kuuluu oma oikeutettu osuuitensa työn tuottavuuden 1 ;': / 1 kasvusta. Emme myöskään varsin monen "laihan" sopimusvuoden jälkeen voi olla hyväksymässä näkemystä, että tulevanakin sopimuskautena, li: työntekijät tyytyisivät niin hillittyyn palkkaratkaisuun kuin i".

edelliset sopimukset työllisyyden tukitoimina olemme hyväksyneet. Palkkaratkaisun tavoitteista puhuttaessa ja niistä sovittaessa meidän bn kuitenkin muistettava eräs varsin olennainen asia» Ei sopimuksen paremmuutta ratkaise se, saadaanko mahdollisimman suuri penni- tai markkamääräinen korotus, vaan ratkaisevaa on kuinka paljon korotuksella on ostovoimaa ja mitä sosiaalisia, taloudellisia, tai veropoliittisia ratkaisuja sopimus pitää sisällään. Arvioni mukaan tämä neuvottelukausi ei tule olemaan helppo nousukaudesta huolimatta, sillä työnantajat ovat jo väläyttäneet edellisten sopimusten tapaan varsin niukkaa linjaa. HYVÄT LTTOTOVERT Ke olemme varsin vaikeitten ja ongelmallisten ratkaisujen edessä. Uskon kuitenkin, että tavoitteista tulevalle sopimuskaudelle tulemme pääsemään yksimielisyyteen. Varsin tärkeää on se, että jatkossakin kaikissa liittomme hallinkunnissa pystyisimme käsittelemään ja viemään asiamme päätökseen mahdollisimman yksimielisesti, toistemme mielipiteitä kuunnellen ja kunnoittaen. Toivotan teidät kaikki, sekä liittovaltuuston että liittotoimikunnan jäsenet ja toimitsijat tervetulleiksi liittovaltuuston ylimääräiseen kokoukseen. ' '1.1

PUUTYÖVÄEN LTTO r,y. Liittotoimikunnan kokouksen PÖYTÄKRJA Aika: Paikka: Läsnä: 13. helmikuuta 19 80 alkaen kello 13.50. Puutyöväen Liiton toimisto, Helsinki. Kaikki liittotoimikunnan varsinaiset jäsenet. Liittovaltuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Kaikki liiton toimitsijat lukuunottamatta Edvin Kenraalia, Kalevi Hölttää ja Veikko Pääkköstä. Lisäksi läsnä tekninen sihteeri Tarja Tuomi. 1 KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Esko Suikkanen avasi kokouksen kello 13.50. 2 LALLSUUS JA PÄÄTÖSVALTASUUS Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3 KOKOUSVRKALJODEN VALNTA a) Todettiin, että kokouksen puheenjohtajana toimii Esko Suikkanen. b) Todettiin, että kokouksen sihteerinä toimii Timo Rautarinta. c) Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Onni Rytky ja Kauko Vesimäki. d) Ääntenlaskijoiksi valittiin Tuulikki Koivisto ja Harri Virtanen. 4 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMNEN Hyväksyttiin työjärjestykseksi kokoukselle laadittu liitteenä 1 oleva esityslista. 5 KOKOUSKOHTASET KULUT Päätettiin esittää, että kokouksen kulut suoritetaan Puutyöväen Työttömyyskassan varoista. '

6 LMOTUS- JA VAHVSTUSASAT Todettiin Leena Pohjosahon eronneen koulutusjaostosta kirjeellään 17. tammikuuta 19 80 sekä valittiin hänen tilalleen Sirkka Riikonen. 7 KRJELMÄT a) Hallan_SahatYÖväen_ammat^ Liittotoimikunta kuuli liitteenä 2 olevan Hallan Sahatyöväen ammattiosaston kirjelmän, jossa käsitellään työehtosopimuspoliittista tilannetta sekä päätti merkata kirjeen kuulluksi. b) yaa^akosken^puutyöväen^osas Liittötoimikunta käsitteli liitteenä 3 olevaa Vaajakosken Puutyöväen Ammattiosaston kirjelmää, jossa käsitellään työehtosopimuspoliittista tilannetta, sekä päätti merkata kirjeen kuulluksi. 8 TYÖEHTOSOPMUSPOLTTSET ASAT Liittotoimikunta totesi SAK:n ja STK:n välisten neuvottelujen keskitetyn ratkaisun aikaansaamisesta kariutuneen ja sopimusneuvotteluja käytävän nyt liittokohtaiselta pohjalta. Lisäyksenä aiemmin työnantajaliitolle jätettäväksi hyväksyttyi hin työehtosopimuksen muutosesityksiin liittotoimikunta päätti '! j! ' i yksimielisesti esittää liitteenä 4 olevan palkankorotusesityksen mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimukseen ja liitteenä 5 olevan palkankorotusesityksen puusepänteollisuuden työehtosopimukseen. Lisäksi liittotoimikunta antoi liiton toimistolle valtuudet tehdä samantasoiset täydennysesitykset muille liiton edustamille työehtosopimusaloille. c) PalkankorotusesitYksistä Liittotoimikunta vahvisti liitteenä 6 olevan tiedotteen hyväksymistään palkankorotusvaatimuksista.

9 MUUT ESLLE TULLEET ASAT a) Päätettiin myöntää vapaajäsenoikeudet seuraaville liiton jäsenille 1.4.1980 lähtien: Erkki Varakas Reino Perälä Säynätsalon puutyöväen ao Kurikan puutyöväen ao 7 1 kohd.muk. t Toivo Karinen Pihlavan puu- ja sekat.ao. t! Usko T.Karinen «" - li Tauno Saarela PTL:n Kotkan osasto tl Aarne mmonen Varkauden Puutyöväen ao Reino Eklund Urho A. Eklund Ryttylän Puutyöväen ao _ ft _ 11 1.7.19 80 lähtien: Pentti mmonen Varkauden Puutyöväen ao 7 1 kohd.muk. 1.14. 1980 lähtien: Erkki K. Maaranen Helsingin Puuseppäin ay.ry. 7 2 kohd.muk. Jalo Backman Varkauden Puutyöväen ao. Pauli E. Korhonen Jalo Haapalehto Viialan Puu- ja Vanerit, ao. Johannes Hotti Laura Karlsson ^ _ Helmi Välimäki Aarne Lötjönen Pentti Mäkelä «" - Kerttu Ojala - " «Tauno Pasanen Arvi Tuominen Lempi Virtanen _ " - ' 1.7.19 80 lähtien Jenny Peltonen Kaarlo Lahti Viialan Puu- ja Vanerit, ao. 7 2 kohd.muk, { : Í

10 KOKOUKSEN PÄÄTTÄMNEN Puheenjohtaja Esko Suikkanen päätti kokouksen kello 14.10. Vakuudeksi: Esko Suikkanen puheenjohtaja Timo Rautarinta sihteeri Pöytäkirjan tarkastajien lausunto: Olemme tarkistaneet tämän pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun mukaisesti laadituksi. Onni Rytky Kauko Vesimäki ' n } Í i i M : Í ' 1 i. i.

Halla 7.2.1980 î 2 -Û2- Í980 Puutyöväen Liitto Liittotoimikunta Hallan Sahatyöväen osaston Toimikunta käsitteli kokouksessaan tämänhetkistä työmarkkinatilannetta ja haluaa esittää kantanaan seuraavaa«nyt uudelleen suritettu koron koroittaminen tulee entisestään lisäämään jo ylisuuria asumiskustanniiksia ja on inflaatiota kiihdyttävä. Toimikunta toteaakin,efetä jo nyt suoritetut elinkustannusten ja vuokrien koroitukset 114 250 penniä neliö lohkaisevat työntekijäin palkkapussista niin suuren osan,että esitetyt palkankoroitusvaatimukset ovat alimitoitettuja ja esittää omana vaatimuksena, että yleiskoroitus täytyy olla 2 mk tunnille ja matalapalkkaongelma ratkaistava siten,että alin maksettava iimm^if ^^Hr» ohjetuntipalkka on 13 mk tunnille,sekä työaikaa lyhemmäksi niin,että talviloma on 2 viikon mittainen* Lisäksi kokous edellyttää,että Puutyöväen Liiton ja koko AY-Liikkeen tulee toimia niin,että työntekijäin etujen mukainen ja reaaliansioiden nousun turvaava sopimus tulee seuraavalle TES-sopimuskaudelle. Al-terveisin Hallan Sahatyöväen osasto,! li Oiva Muikku Armas Nurmi! ' ) '

f f -02- i98ö VaaJako«k«n PuutyÖTä«n 08*87 tolmlkiinta käsitteli kokouksessaan ^2-80 työebtosoplmustllannetta Ja totesi vilkkaan keskustelun jälkeen yksimielisenä kannanottonaan seuraavaa«stkin kaadettua alimitoitetulla tarjouksellaan keskitetty työehtosopimusratkaisu on sopimusten neuvotteluasetelmat vaikeutuneet» Näemme kuitenkin«että alamme palkkatason jälkeenjääneisyyden poistaminen» sekä muut alamme erityiskysymykset tulee saada hoidettua tämän sopimuskierroksen aikana»eikä niitä voi siirtää enää myöhäisemmäksi» Tärkeänä pidämme myös»että arkipyhäkorvausten määrä saadaan myös meidän alalla vastaamaan esim metelin tasoa» Tiedämme varsin hyvin»että työnantaja suhtautuu torjuvasti esittamiimme vaatimuksiin»siksi vaadimmekkin liitolta Jämäkkyyttä neuvotteluissa» sekä myös Julkaisemaan omassa lehdessä liiton täsmennetetyt palkkavaatimukset Jäsenistön tietoon» Omalta osaltamme olemme valmiit antamaan täyden tukemme niille pyrkimyksille»joilla liitto pyrkii poistamaan palkkojen jälkeenjääneisyyden» uusimaan pakaryhmittelyn»saattamaan urakkahlnnolttelumääräyk^et muiden teollisuusliittojen tasolle»lisäämään maksettavien arkipyhien määrää» saattamaan Sahojen työaikakysymyksen järjestykseen Ja niin edelleen» Vaikka keskitetty sopimusratkaisu näyttääkin menetetyltä»tulee Puutyöväen liitonkin pyrkiä sopimusneivotteluissaan mahdollisimman tiiviiseen yhteistyöhön muiden SAKtn liittojen kanssa^sekä näin toimien pyrkiä aikaansaamaan indeksiehto»sekä matalapalkkaratkaisu» -. l ' : i li f 4t. k i '1 M Pi S Toimikuntamme näkee sopimusasian niin tärkeäksi»että työnantajat tulee taivuttaa antamaan periksi vaikka työtaistelua apunakäyttäen» Keholtamme myös kaikkia Liiton ammattiosastoja käsittelemään sopimus asiaa Ja Julkaisemaan oman kannanottonsa siitä* Vaajakosken Puutyöväen os»87 t V- 11(1 ^iir ii.; M 'M 1 11.:! 1' 1 Matti Häkkinen puheenjohtaja Matti P sihteeri onen L,

Puutyöväen Liitto Vddtii yhteensä 1,70 markan korotusta mekaanisen metsäteollisuuden tuntipalkkoihin tänä vuonna. Liiton esityksen mukaan korotukset jaetaan siten, että maaliskuun alusta lukien korotetaan palkkoja 1,10 markalla tunnilta ja syyskuun alussa toteutetaan 60 pennin korotus tuntia kohden. Syyskuun korotuksesta voidaan esityksen mukaan käyttää, mikäli siitä paikallisesti sovitaan, puolet työpaikkakohtaisena järjestelyvarana. PTL:n liittotoimikunta yksilöi palkankorotusvaatimukset keskiviikkona pitämässään kokouksessa ja edellytti samalla, että työehto-. sopimukseen sisällytetään reaalisen ansiotason turvaava määräys. PTL edellyttää yleiskorotuksen lisäksi ohjetuntipalkkojen korottamista siten, että paikkakuntakalleusluokassa 1. palkkaryhmän uusi ohjetuntipalkka on 1.3.80 lukien 13,25 markkaa ja 1.9.80 lukien 13.85 markkaa. Esityksen mukaan paikkakuntakalleusluokkaa koskevat palkkamääräykset poistetaan. Vuorotyölisiä esitetään korotettavaksi 1.3.80 lukien siten, että iltavuorolisä nousee 20 penniä tunnilta ja yövuorolisä HO penniä tunnilta.. Liitto on jo aikaisemmin jättänyt tekstimuutosesityksensä työnantajaliitolle. Ne sisältävät vaatimuksen mm. urakkapalkkausta koskevien vähimmäissäännösten parantamisesta.', palkkaryhmittelyjen uudistamisesta sekä sahojen työaikakysymyksessä olevien. pakdli tie n poistamises ta. ' 1 H. l ' ' Ji H; i l;:, fä'. s 71. r -! ii 'K

PUUTYÖVÄEN LTTO ry. Liittotoimikunnan kokouksen PÖYTÄKRJA Aika: Paikka: Läsnä: 29.helmikuuta ja 1.maaliskuuta 1980 alkaen 29.2. kello 10.10. Puutyöväen Liiton toimisto, Helsinki. Kaikki liittotoimikunnan varsinaiset jäsenet. Liittovaltuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Kaikki liiton tomitsijat lukuunottamatta Edvin Kenraalia, Esko Kotilaista ja Pekka Peltolaa. Lisäksi läsnä tekniset sihteerit Tarja Tuomi ja Sirkka Korhonen. Kokousta oli seuraamassa myös liiton neuvottelukunnan jäseniä. 1 KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Esko Suikkanen avasi kokouksen klo 10.10. 2 LALLSUUS JA PÄÄTÖSVALTASUUS Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3 KOKOUSVRKALJODEN VALNTA a) Todettiin, että kokouksen puheenjohtajana toimii Esko Suikkanen. b) Todettiin, että kokouksen sihteerinä toimii Timo Rautarinta. c) Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Onni Rytky ja Kauko Vesimäki. d) Ääntenlaskijoiksi valittiin Tuulikki Koivisto ja Harri Virtanen. -h > ' i 'hi 4 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMNEN Hyväksyttiin työjärjestykseksi kokoukselle laadittu liitteenä 1 oleva esityslista. Samalla todettiin, että kokous voidaan tarvittaessa keskeyttää. S ifr t, 1 h.1 1 " t '' M Pii. \ ' 'l 'H t. J

2. 5 KOKOUSKOHTASET KULUT Päätettiin, että kokouksen kulut suoritetaan Puutyöväen Liiton varoista. 6 LMOTUS- JA VAHVSTUSASAT Liittotoimikunnalle luettiin liitteenä 2 oleva Veitsiluodon SAK:laisten ammattiosastojen lähettämä sähke, jossa todetaan heidän olevan Lapin työllisyyslähetystön esittämien vaatimusten takana. Sähke merkittiin kuulluksi. i b) Kemi Osakeyhtiön^mekaanise työnteki^äin^sähke Liittotoimikunnalle luettiin liitteenä 3 oleva Kemi Osakeyhtiön mekaanisen metsäteollisuuden työntekijäin lähettämä sähke, jossa edellytetään liiton pysyvän asettamiensa tes-tavoitteiden takana, vaikka järjestö voimaa käyttäen. Sähke merkittiin kuulluksi. f c) Kalevi_Kugari8en_ia^Torste Todettiin liiton toimiston suorittaneen onnittelukäynnit Kalevi Kuparisen 50-vuotispäivän johdosta ja Torsten Brobergin 60-vuotispäivän johdosta ja välittäneen tällöin myös koko liittotoimikunnan onnittelutmerkkipäiviään viettäneille tovereille.. V 7 TALOUSASAT ^^ Tositetarkastus_lii^ Liittotoimikunnalle luettiin liitteenä 4 oleva tosite tarkastus Puutyöväen Liiton tulo- ja menotositteista n:ot 2641-3581 ajalta 1.10.-31.12.1979. Liittotoimikunta totesi, ettei tositetarkastajat olleet havainneet aihetta huomautuksiin. < b) Liiton vuositiiitase_vuoden^1979^t Liittotoimikunta totesi tilinpäätöksen vuodelta 1979 valmistuneenksi sekä päätti alistaa tilit tilintarkastukseen. Tilinpäätökseen palataan tilintarkastuksen r.,1, iv,',- i'< i : ^V.- r li ' U'

suorittamisen jälkeen. Tilitase liitteenä nro 5 ja tuloslaskelma liitteenä nro 6. 3. 8 KANSANVÄLSET ASAT Todettiin aiempien päätösten mukaisesti, että Puutyöväen Liiton valtuuskuntana matkustaa Teuvo Taskinen,. Onni Rytky ja Harri Virtanen Puolaan 14.-21.huhtikuuta. : t * Päätettiin, että Ruotsin puutyöväen liiton vieraaksi 1.-5.syyskuuta 19 80 matkustaa Puutyöväen Liiton valtuuskuntana Heikki Peltonen, Väinö Raatikainen ja Toivo Rantamäki. c) Liiton_valtuuskunta_pDR ä^^ Päätettiin valita Saksan Demokraattisen Tasavallan veljesjärjestön vieraaksi matkustavaan liiton valtuus kuntaan Hannu Ylitalo ja Vilho Tiainen. Vierailun ajankohta on 11.-16.toukokuuta 19 80. i ; 1 d) Valtuuskunnan lähettäminen^sak veljes ärjestön^vieraaksi Päätettiin tiedustella Saksan Liittotasavallan veljesjärjestöltä, voidaanko vuoden 1980 aikana lähettää liiton valtuuskunta sen vieraaksi aiempina vuosina tehtyjen päätösten perusteella. 1-1 e) Bulgarian veljes ärjestön^valtuuskunnan Suomeen Todettiin, että Bulgarian veijesjärjestölle on esitetty kutsu lähettää valtuuskunta liiton vieraaksi vuoden 1980 aikana, mutta ettei vierailukutsuun ole toistaiseksi saatu vastausta. f) Eestin veljesjärjestön_valtuuskunnan_t väen Liiton_vieraaksi Todettiin, että Eestin veijesjärjestö lähettää Puuf i «< ' i j

4. työväen Liiton vieraaksi valtuuskunnan 26.5.-2.6.80 Samalla liittotoimikunta antoi Jaakko Käyhkön tehtäväksi laatia vierailuohjelman. g) Neuvostoiiiton^veljesjär Todettiin, että Neuvostoliiton veijesjärjestö lähettää 6-henkisen valtuuskunnan syyskuussa 19 80 Puutyöväen Liiton, Maaseututyöväen Liiton ja Paperiliiton vieraaksi. Puutyöväen Liiton osalta vahvistettiin ohjelman laadinta Timo Rautarinnan ja Onni Kuutsan tehtäväksi. f) Noraan puutyöväen liiton valtuuskunnan_kutsum Liittotoimikunta vahvisti liiton toimiston toimenpiteet, jolla Norjan puutyöväen liitosta on kutsuttu Puutyöväen Liiton vieraaksi valtuuskunta viikolla 38 tai 39. Samalla todettiin, että ohjelman laadinta on Eino Sailaksen tehtävänä. e) Lomavaltuuskuntien^kutsuminen^Pu vieraaksi. ' Liittotoimikunta vahvisti liiton toimiston toimenpiteet, joilla Peter Suu ja Olav Nigul Eestistä on kutsuttu puolisoineen lomalle Suomeen kesällä -80. Liittotoimikunta päätti kutsua Saksan Demokraattisen Tasavallan veljesliiton puheenjohtajan Lothar Lindne rin puolisoineen lomalle Puutyöväen Liiton vieraaksi Suomeen kesällä -80. il «J: 1 9 LTON TYÖEHTOSOPMUSALOJA KOSKEVA NEUVOTTELUTLANNE JA ASAA KOSKEVAT PÄÄTÖSESTYKSET LTTOVALTUUSTON KOKOUKSELLE Liittotoimikunta päätti siirtää kohdan käsittelyn viimeiseksi kokousasiaksi. i 1 1, 1 u )f 'Vr: «* i ' t'' ;.. iu

5. 10 NEMSJÄRVEN PUUTEOLLSUUSTYÖVÄEN AMMATTOSASTON KRJE 19.2.-80 Liittotoimikunta kuuli liitteenä 7 olevan Niemisjärven Puuteollisuus työväen ammattiosasto ry:n kirjelmän, jossa pyydetään liittoa esittämään uhkavaatimusesitys VAPO:n Hankasalmen sahalle työpaikalla vallitsevan kireän tilanteen johdosta sekä neuvotteluoikeuksien ja jäsenmaksuperinnän aikaansaamiseksi. Käydyn keskustelun jälkeen liittotoimikunta päätti hyväksyä uhkavaatimuksen esittämisen siten, että sihteeristön on selvitettävä asian vaatimat toimenpiteet Rautatieläisten Liiton kanssa ennen uhan toimeenpanoa. Tässä vaiheessa uhkavaatimus rajoitetaan koskemaan vain jäsenmaksuperintää ja myöhemmin Valtion Polttoainekeskuksen kanssa käytävissä työehtosopimusneuvotteluissa tullaan vaatimaan sopimusoikeutta kokonaisuudessaan. [ 1 i; ^ 11 LTTOVALTUUSTON KOKOUKSEN ESTYSLSTA Liittotoimikunta vahvisti esitettäväksi liittoval tuustolle liitteen 8 mukaisen esityslistan. 12 MUUT ESLLE TULLEET ASAT a) Vagaa^äsen^ydet Päätettiin myöntää vapaajäsenoikeudet seuraaville liiton jäsenille, sääntöjen? mukaan alkaen 1.4.-80: Mäkinen Tauno, Karihaaran Puutyöväen ao. 12 8 Rytöoja Olli, Törnroos Aimo, Kuopion Faneerityöläisten ao 144 Leinonen Tyyne, 11 1 J.11. F ii ' Kokous keskeytettiin kello 11.00 ja sitä päätettiin jatkaa viimeistään lauantaina 1.3. kello 9.00. \ 5» iii Kokousta jatkettiin lauantaina 1.3.klo 9.00. t' :. '. >

6. Liittotoimikunnan jäsen Kalevi Kuparinen kiitti Puutyöväen Liittoa siitä, että häntä oli muistettu hänen 50-vuotispäivänään. i. f.»? i.': i t: «1, i l : i' ' f ' i h» ' = «i H ^ l «K, ' J ' 13 LTON TYÖEHTOSOPMUSALOJA KOSKEVA NEUVOTTELUTLANNE JA ASAA KOSKEVAT PÄÄTÖSESTYKSET Liittotoimikunta totesi siirtäneensä työjärjestyksen kohtana 9 olleen ajankohtaista työehtosopimuspoliittista tilannetta koskevan työjärjestyskohdan käsiteltäväksi viimeisenä kokousasiana. i \ > S ' l a) Neuvottelutilannetta^k Liittotoimikunta totesi työehtosopimuspoliittisen tilanteen olevan sellaisen, ettei liittotoimikunta tee liittovaltuustolle erillistä esitystä kannanmäärittelystä, vaan jättää sen kokonaisuudessaan liittovaltuuston harkittavaksi. b) TYÖehtosogimusten_2äsenään Liittotoimikunta hyväksyi yksimielisesti liitteenä 9 olevat työehtosopimusten jäsenäänestystä koskevat ohjeet. t i s c) Työehtosopimusten^^äsenään äänestyslippu t * ' 1 1 Liittotoimikunta hyväksyi yksimielisesti työehtosopimusten jäsenäänestyksessä käytettäväksi liitteen 10 mukaisen äänestyslipun. d) Liittovaltuustolle^tehtävä^ avustusten suuruudesta Liittotoimikunta päätti yksimielisesti esittää liittovaltuustolle, että se vahvistaisi työtaisteluavustusten suuruudeksi vuodelle 19 80 huoltovelvolliselle 20 mk/päivä ja ei-huoltovelvolliselle 15 mk/päi va. f 1 i, ii il. 1 ' J' i t li

14 KOKOUKSEN PÄÄTTÄMNEN Puheenjohtaja Suikkanen päätti kokouksen kello 9.20 7. Vakuudeksi: Esko Suikkanen puheenjohtaja Timo Rautarinta sihteeri Pöytäkirjan tarkastajain lausunto: Olemme tarkastaneet tämän pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun mukaiseksi. Onni Rytk^ / Kauko Vesimäki ' i 'i; i'!v!

f s. li i i tl «- M. f oi: 1«li! il "li! hl 1 r iiv il m ra 1 m "i (iil 12004f hlskl sf 36042 kerni sf i 735 keml 15 28.2 1330 L E M N Ä T M TELEGRAFEN h k i - M i o r s ^ 23 3 y O) Ml O (/) -ö o o > 1 puutyöväen liitto i haapaniemenkatu 7 00530heLslnkl53. ry 9b CD <D (Q c5 CO i.fim CD olemme lapin työllisyyslähetystön esittämien veitsiluodon sakjlaiset ammattiosastot vaatimusten takana Tl O CO li:' CD col 7-9b 00530 53 12004f hlski sf 36042 keml sf <S> t,-' 1 '. M f CD - =S gj; 3 O) M«O r Of 4\ ii 1131 i!' fi

Z / M i 3 R-F! 12004b hlski sf 3604Z kerni sf 716 kemi 19 28.2 0935 tolm 29.2 «/ - P li D ^8 f ' '. D)? A O (D "O O W 01?o" 3 tt: JSL 'L':'.'» 1.» puutyöväen Liiton liittotoimikunta haapaniemenkatu 7-9b 00530heLsinkl53 O) ML* O O) o o liiton on pysyttävä asettamiensa tes-tavottelden takana, käyttää vaikka järjestövolmaa. kemi oy:n mmttn työntekijät col tolm 29.2 7-9b 00530 53 12004b hlski sf 3604z kemi sf o 2l CD (Q 5 <D (D -O O Ä T* "S" ' o 3 =3 O):..

f 7 Vir.t-s-^^ j.q2. 1980 PTL:n Liitotoimikunnalle Pyydämme, että itl esittäisi uhkavaatimuksen työnantajalle Vapon Hankasalmen sahalle, työpaikalla vallitsevan kireän tilanteen johdosta sekä neuvotteluoikeuksien Ja jäsenmaksuperinnän aikaan saattamiseksi osastomme ja Vapon Sahan välillä. Työnantajamme ei noudata irtisanomissopimusta, vaan erottaa työntekijöitä omilla ehdoillaan. Palkat ovat myös muiden sahojen työntekijöiden ansiosta huomattavasti alhaisem^ mat. Katsomme, että olemme oikeutetut vaatimaan uhkavaatimusesitystä liiton taholta työnantajallemme. Vaadimme vastauksen 15.3. mennessä. Toimikunta: il ' i :i'^ J J. u ' ^ 'J..1 j i 'i. t h, l! 11,r in iv ti f ' ä- i j)

d ) j, «il ; ^ f:of! i i ii ' t 'i, s i': ii' :pi i '. li. >. i. t j ; f i ; i)!, i ) i'; i PTL HYVÄKSYN Hyväksyn liittotoimikunnan suositteleman neuvottelutuloksen uudeksi työehtosopimukseks i. En hyväksy EN HYVÄKSY liittotoimikunnan suosittelemaa neuvottelutulosta, vaan vaadin uhkavaatimuksen esittämistä ]a hyväksyn lakon aloittamisen. MERKTSE X VALTSEMAAS RUUTUUN i il t' ; t! 'Hi! M. '. \ ij i ^ ' 'i ' i i ' 1 4.

PUUTYÖVÄEN LTTO r.y. Liittovaltuuston kokouksen PÖYTÄKRJA Aika: Paikka: Läsnä:! maaliskuuta 19 80 alkaen kello 10.15. Puutyöväen Liiton toimisto, Helsinki. Veikko Pikkarainen, Matti Lund, Kaarina Mäkinen, Heikki Kaija, Tauno Häkkinen, Raimo Mäkynen, Pentti mmonen, Torsten Broberg, Unto Palokas, Markku Rauta, Kaarin Laaksonen, Väinö Raatikainen, Lyyli Hautamäki, Kauko Mäkivuoti, Leevi Koskela, Jouko Pipatti, Toivo Hautamäki, Toimi Juusti, Eino Moilanen, Arttu Kauppinen, Hannes Saarela, Hannu Kojo, Pauli Hyvönen, Aili Koivunen ja Urho Nielikäinen. Lisäksi paikalla oli liittotoimikunta ja kaikki liiton toimitsijat lukuunottamatta Onni Kuutsaa, Teuvo Taskista, Heikki Peltosta, Jaakko Käyhköä, Edvin Kenraalia, Esko Kotilaista, Pekka Peltolaa ja Kalevi Hölttää. Lisäksi läsnä tekniset sihteerit Tarja Tuomi ja Sirkka Korhonen. t, ^. 1 KOKOUKSEN AVAUS Liittovaltuuston puheenjohtaja Veikko Pikkarainen avasi kokouksen kello 10.15. Avauspuhe liitteenä n: o 1. il 2 KOKOUKSEN OSANOTTAJAT Kokousedustajien läsnäolon toteamiseksi suoritetussa nimenhuudossa todettiin läsnäoleviksi liittovaltuuston kaikki varsinaiset jäsenet lukuunottamatta Raimo Kipinää, Seppo Pihlajaa ja Anja Auvista. Kipinän tilalla oli yleisvarajäsen Pauli Hyvönen, Pihlajan tilalla henkilökohtainen varajäsen Aili Koivunen ja Anja Auvisen tilalla henkilökohtainen varajäsen Urho Nielikäinen. it 4' i!