SSqL TOIMINTASUUNNITELMA 2012 1. TOIMINNAN PAINOPISTEET 2012 1.1. YLEISTÄ Toiminnan painopiste muuttuu. Uuden linjauksen mukaan vapaana (poislukien lakisääteiset menot ja toimistokulut) käytettävissä olevien resurssien painopiste siirretään tuleviksi vuosiksi aikuisten kilpa- ja huippu-urheilusta seuratoiminnan laadun kehittämiseen sekä junioreiden ja nuorten harrastus,- kilpa- ja huippuurheilun ( nuoren huippu-urheilijan polku ) kehittämiseen. 1.2. OLENNAISIMMAT TOIMENPITEET Seuratoiminnan laadun kehittäminen Liiton palkkaama henkilö kiertää (toiminta alkanut syksyllä 2011) kaikki maamme toimivat squashseurat 1-2 kertaa. Seurakäynnin pääsisältönä on koulukampanjan toteuttaminen, uusien valmentajien ja ohjaajien rekrytointi ja koulutus sekä junioritoiminnan aloittaminen. Tavoitteena on uuden sukupolven saaminen mukaan tavisen mailapelin pariin koulun ja urheiluseuran avulla. Junioreiden ja nuorten kilpa-ja huippu-urheilun kehittäminen Liitto panostaa erityisesti < 13v., <15v., <17v. Ja < 19 vuotiaiden kilpa- ja huippu-urheiluun. Panostus näkyy valmennuskeskus-, leiri-, kilpailu- ja ns. oheistoiminnoissa. Tavoitteena on nostaa juniori-ikäisten korkeatasoinen toiminta julkisuuteen tulevaisuuden turvaamiseksi sekä esimerkin kannalta. Squashin tunnettuuden lisääminen Squash lajina palasi tv-katsojien tietoisuuteen 2011. Tulevana kautena tavoitteena on kolmen eri tapahtuman saaminen jollekin tv-kanavalle. Asian edistämiseksi pyritään kokoamaan mailapelit yhteen uuden tuotteen aikaansaamiseksi. Squashliitto on edelläkävijä squashmaailmassa ja kotimaassakin verkkolähetysten (streaming) saralla. Tulemme lisäämään panostusta tällä alueella siten, että kaikki merkittävät tapahtuman on nähtävissä live-lähetyksinä internetin välityksellä kotimaassa sekä kaikkialla maailmassa. V:n 2011 Em-kisoja seurattiin useissa kymmenissä maissa. Suomessa järjestetään 2012 kolme kansainvälistä squashtapahtumaa. Etelä-Savon maakunta järjestää Finnish Open ammattilaisturnauksen naisille ja miehille. Squashliitto järjestää junioreiden EM joukkuekisan (<15v. Ja <17v.) sekä naisten ja miesten henkilökohtaisen EM-kisan. Hallien ja seurojen taloudellisen toiminnan tukeminen ja kehittäminen Squashliitto tarjoaa kaikille halliyrittäjille ja seurojen edustajille koulutuksen, jolla pyritään lisäämään valmiuksia taloudellisten resurssien hankkimisessa. Koululaiskampanjat Työn tavoitteena on tarjota oppilaille ja opettajille tilaisuus tutustua henkilökohtaiseen sisäpallopeliin kutsumalla koululuokat squashhallille kokeilemaan lajia.kampanja tuo halleille vuosittain 2.500 alakoululaista koulutettujen ohjaajien oppiin. Näistä seurat rekrytoivat kaikki halukkaat 8-11-vuotiaat. Liiton toimisto tukee seuroja, jotta toimintamalli voisi siirtyä asteittain seurajohtoiseksi ja jäseniksi saataisiin vähintäin 5 % osanottajista. 1
Kilpailutoiminnan kehittäminen Kilpailutoiminta näkyy ja koskettaa seuroja liiton järjestelmistä laajimmin. Käytössä on nettipohjainen ranking-järjestelmä ja turnausohjelmisto. Kalenterin runko ulotetaan kahdelle vuodelle. Kilpailutasojen porrastus selkiytyy. Tuomarikoulutusta parannetaan mm. liittämällä niitä alueleirityksiin. Ylläpidettävänä ja jatkuvasti päivitettävänä ovat kilpailujärjestelmä, säännöt ja ohjeistot. Oman varainhankinnan lisääminen Arvokisojen järjestäminen ministeriön lisäpanostuksen turvin antaa mahdollisuuden omaan varainhankintaan. Ammattimaisesti hoidettu talkootyö ja televisiointi ovat oman varainhankinnan lähtökohtana. Syntyneet uudet resurssit tullaan ohjaamaan seuratyön kehittämiseen onnistuneeksi toimenpiteeksi osoittautuneiden seurakäyntien muodossa. Kansainvälinen yhteistyö Liitto toimii Maailman Squashliiton (WSF) ja Euroopan Squashliiton (ESF) jäsenenä. Yhteydet ammattilaispelaajien järjestöihin (PSA) ja (WISPA) ovat hyvin toimivat ja säännölliset liittyen mm. Suomessa järjestettäviin ammattilaisturnauksiin. Squashliitto toimii aktiivisesti kv. Liiton apuna lajin saamiseksi 2020 Olympialaisiin. Venäjällä squash on saamassa saamassa jalansijaa ja suomalaisia pelajia ja valmentajia on ollut Pietarissa ja Moskovassa. Yhteistyön lisäämisestävenäjän liiton kanssa on sovittu osana Etelä-Savon alueen ja Pietarin välistä yhteistyötä. Akuisten harrastesquash Keskeinen tavoite on lisätä aktiivipelaajein määrää vanhoissa seuroissa ja perustettavissa uusissa seuroissa yhteistoimin liiton, seurojen ja hallien kanssa sekä myös palvella nykyisiä aikuispelaajia entistä paremmin mm järjestämällä mielenkiintoisia tapahtumia. Toimenpiteinä tulevat olemaan yhteistyö ammattikorkeakoulujen ja korkeakoulujen opiskelijoiden sekä hallien ja seurojen välillä. Aloitamme myös yhteistyön palloilukeskuksissa tarjoamalla opiskelijoille iltapäivisin mahdollisuudet harrastaa haluamaansa sisäpalloilua opiskelupaikkansa läheisyydessä Testipaikka käytämme Tampereen Tenniskeskusta (tennis, squash, sulkapallo) sekä Talin sulkapallo ja squashkeskusta. Opiskelijoille järjestetään ilmaisia alkeiskursseja ja edullisia harrastusvuoroja etenkin päivisin. Teemapäivillä haetaan erilaisia kohderyhmiä (naiset, aloittelijat...). Huippusquash Tavoitteena on edelleen kehittää laajasti valmennusjärjestelmää seura-, alue- ja liittotasolla, lisätä harjoittelun määrää ja laatua sekä parantaa valmentajien ja pelaajien tiotoa ja taitoja. Suunnittelusta ja seurannasta vastaa Valmennusryhmä ja sen jäsenet. Valmennusryhmän vetäjän toimii Englantilainen huippu-valmentaja Mike Harris. Suomen Olympiakomitea tukee järjestelmän kehittämistä antamalla asiantuntija-apua sekä taloudellista tukea. Huippusquashtoiminta koskee ensisijaisesti 15 vuotta täyttäneitä pelaajia. Mukaan otetaan myös <13 vuotiaiden ryhmä. Huippusquashin olennaisimmat toiminnot ja tavoitteet vuodelle 2011: - valmennusjärjestelmän portaikon jatkuva kehittäminen - toimintakalanteri ja valmennusryhmien ohjelmat ja niiden tiedottaminen - valmennusryhmien ja edustusjoukkuiden valinnat - vastuuvalmentajien nimeäminen ja heidän sopimusten laatiminen 2
- harjoittelukeskuksen ja ryhmien leirityksen tehostaminen - päivittäisharjoittelun määrän ja laadun kehittäminen - henkilökohtaisten valmentajien saamisen varmistaminen kaikille ryhmäpelaajille. henkilökohtaisten valmentajien työn tukeminen vuorovaikutuksella ja koulutuksella - huippu-urheiluasenteen kasvattaminen nuorissa ryhmissä tavoitteena lisätä päivittäistä harjoittelua - valmentautumiskulttuurin kehittäminen: riittävä määrä ja laatu sekä suunnittelu- ja seurantajärjestelmät - huippujen ja lahjakkuuksien sekä valmentajien tieto-taidon lisääminen - vahvistettu/lisätty leiriohjelma junioritasoilla Maajoukkueryhmien tavoitteet Miehet (noin 6 pelaajaa) - EM-kisoissa saavutetun A-lohkon (sijat 1-8) säilyttäminen. - Harjoittelun tavoitteena pelirutiinin paraneminen ja kansainvälisen kokemuksen lisääminen Naiset ( 4 pelaajaa) - EM-kisoissa sijoittuminen sijalle 9 tai 10, joka takaa pääsyn A-lohkoon. - Ryhmätasolla on olennaista kaikkien pelaajien aktiivisen ja monipuolisen valmentautumisen varmistaminen - Harjoittelukeskus on oleellinen osa pääkaupunkiseudulla asuvien pelaajien päivittäisharjoittelussa Alle 19-v maajoukkue (5 pelaajaa) Alle 17-v maajoukkue (6 pelaajaa) - Suomessa järjestettävissä EM-kilpailuissa toukokuussa sijoittuminen mitaleille. - Euroopassa yksilöinä kärjessä - Harjoittelun painopiste ryhmätasolla on aikuismaiseen määrätietoiseen ja ammattimaiseen harjoitteluun opettelu ja totuttautuminen - Harjoittelukeskus on tärkeä osa pääkaupunkiseudulla asuvien pelaajien päivittäisharjoittelussa Alle 15-v maajoukkue (6 pelaajaa) - Suomessa järjestettävissä EM-kilpailuissa toukokuussa sijoittuminen mitaleille. - Euroopassa yksilönä kärjessä - Harjoittelun painopiste ryhmätasolla on hyvän perustaidon harjoittelu sekä monipuolisen fyysiseen harjoitteluun sekä urheilullisen elämäntavan oppiminen Antidopingtoiminta Squashliiton antidopingtoiminta noudattaa liiton hallituksen erikseen hyväksymää antidopingohjelmaa. Ohjelman tavoitteena on ennaltehkäisy, tiedottaminen ja testaus. Antidopingtyö on liitetty valmentajakoulutukseen ja maajoukkueen pelaajasopimuksissa on erillinen kohta puhtaasta urheilusta. 3
Maailman squashliiton (WSF:n) antidopingohjelma kansainvälisessä käytössä. SSqL pitää aktiivisesti yhteyttä ADT:n henkilöstöön Suomessa, jotta ajankohtaiset asiat ovat nopeasti koko pelaajiston tiedossa. Järjestötoiminta Liiton hallitus ja henkilökunta toimivat hyväksytyn strategian mukaisesti. Liitto toimii asiakaslähtöisesti ja perustaa toimintansa seurojen, pelaajien ja hallien palveluille, joita tuotetaan kaikilla neljällä squashin toimialalla; nuoriso-, aikuisharraste-, huippu- sekä järjestötoiminta. Toiminnassa noudatetaan Squashliiton toimintasääntöjä ja reilun pelin periaatteita. Ne sisältävät SLU:n hyväksymät eettiset periaatteet. Hallinto ja organisaatio Toimintaa valvoo ja kehittää liiton hallitus. Liiton operatiivista toimintaa, taloutta ja hallintoa johtaa ja siitä vastaa toiminnanjohtaja. Järjestösihteeri hoitaa mm. asiakaspalvelua, toimii nuorisovastaavana sekä hallinnon rutiinien pyörittäjänä. Tasa-arvotoiminta Periaatteeme on että, tytöillä ja pojilla sekä naisilla että miehillä tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet harrastaa squashia. Seuroja kehotetaan antamaan pienituloisten lapsille alennusta ohjatusta toiminnasta. Lahjakkaiden pelaajien valmennustoiminnassa alue- ja liittotasolla huomioidaan tapauskohtaisesti maksukyky, jotta taloudelliset syyt eivät olisi lahjakkaiden nuorten kehityksen esteenä. Squash on häirinnästä vapaata aluetta jossa erilaisuus on rikkaus ja reilun pelin kannustavia periaatteita noudatetaan jatkuvasti. Eri kansallisuuksia edustavat harrastajat otetaan mielellään vastaan niin halleihin, seuroihin kuin kilpailuihinkin. Taitavan ja kokeneen pelaajan oletetaan jakavan osaamistaan lajissa niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin. Tyttöharrastajien määrän kasvuun vaikutetaan edistämällä squashin junioritoimintaportaikon toimivuutta. Tässä koululaiskampanja muodostaa tärkeän osan.. Portaikon mukaan toimivissa seuroissa tyttöjen osuus on puolet junioreista. 6. TALOUSARVIO 2012 VARSINAINEN TOIMINTA BUD 2011 TUOTOT 3000 Osanotto- ja pakettimaksuja kisoihin 34 600 3004 Maajoukkueleirit + tuomari & valmentajakoulutus 10 280 Your Move kisaosallistuminen (70x10 ) 700 YHTEENSÄ 45 580 KULUT 3200 Palkat vakituiset 56 000 3220 Palkkiot 11 535 3240 Sotu (2,2% palkat + palkkiot) 1 486 3250 Eläkevakuutus (21% palkasta ja palkkioista) 14 182 3251 Perityt eläkevakuutusmaksut (5,2% palkasta ja palkkioita) -3 510 3260 Muut henkilövakuutukset (1,8% palkasta) 1 008 3261 Oma osuus edellisestä -100 3280 Terveydenhoitokulut 200 4
3282 Työpaikkaruokailu 900 3300 Tilavuokrat 6 200 3320 Kenttävuokrat 19 233 3330 Kone- ja laitevuokrat 300 3400 Ostetut koulutuspalvelut 0 3402 Ostetut valmennuspalvelut 54 140 3404 Ostetut tiedotuspalvelut 0 3422 Taloushallintopalvelut SLU 7 500 3424 IT-palvelut 0 3430 Puhelin ja vahtimestari palvelut (SLU) 500 3432 Postituspalvelut (SLU) 300 3438 Muut ostetut palvelut (L&T ja lasikentän pystytys Your move) 6 480 3500 Päivärahat henkilökunta 400 3510 Matkakulut henkilökunta 600 3520 KM-korvaukset henkilökunta 1 500 3550 Matkakorvaukset ja päiväraha 39 750 3560 Majoitus ja ruokailu 28 320 3580 Osanottomaksut 1 500 3600 Koulutusmateriaali (Mahdollinen sponssi??) 2 200 3602 Valmennusmateriaali 1 000 3603 Kilpailumateriaali (FJO paidat) 750 3606 Julkaisumateriaali 300 3620 Painatuskulut 17 200 3640 Kopiointi 200 3650 Toimistotarvikkeet 500 3700 Urheilijatuki (Olli, Heke, Matias ja Saara) 3 200 3740 Valmentajatuki (vuoden kössivaikuttaja) 200 3750 Varusteet ja välineet 590 3770 Bonusraha 500 3800 Kokous- ja neuvottelukulut 3 300 3812 Palkintokulut 2 050 3820 Jäsenmaksut muut järjestöt 3 260 3840 Postikulut 6 000 3842 Puhelin- ja faxkulut 1 500 3846 Tietoliikennekulut 1 000 3848 Pankkipalvelumaksut 800 3860 Vahinkovakuutukset 1 745 3880 Mainoskulut 1 500 3890 Muut toimintakulut 500 3910 Avustukset muille yhteisöille 200 3920 Avustukset paikallisille urh. Seuroille (Valtakunn. jun. leiri) 400 YHTEENSÄ 297 319 VARAINHANKINTA 5000 Jäsenmaksut 14 000 5010 Lisenssituotot 14 000 5011 Lisenssit oik.erä -11 000 5020 Sarjamaksut 8 000 5030 Kilpailuluvat 2 500 5100 Myyntituotot 1 500 5200 Ilmoitus ja mainoskulut 2 500 5220 Sponsorisopimukset 0 YHTEENSÄ 31 500 Rahoitus kulut 6502 Korkokulut 150 6510 Muut rahoituskulut 300 YHTEENSÄ 450 5
AVUSTUKSET 7000 Opetus- ja kulttuuriministeriö 160 000 7040 Olympiakomitea 12 500 YHTEENSÄ 172 500 TULOS -48 189 6