YMPÄRISTÖKASVATUS. WWF Naturewatch A Metsässä

Samankaltaiset tiedostot
YMPÄRISTÖKASVATUS. WWF Naturewatch Y Metsässä

Retkiä Mynälahdelle retkiesimerkit

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA

8. Luonto on kautta aikojen tarjonnut ideoita ja inspiraatiota esimerkiksi kirjailijoille

OULUN YLIOPISTO, BIOLOGIAN LAITOS Puututkimus

Etsi Siidan alakerran retkeilynäyttelyn kartasta vastaavat rajat. Vertaa niitä omiin havaintoihisi:

luontopolkuja punaisilla naruilla

Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén

Kohti riistarikkaita reunoja - vaihettumisvyöhykkeiden hoito

Trestima Oy Puuston mittauksia

YMPÄRISTÖ- KASVATUS. WWF Naturewatch Y järven rannalla

1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet luokille

Trestima Oy Puuston mittauksia

2. Mikä on eniten kalastettu kala Saaristomerellä? 3. Mitä kaloja ihminen pystyy kasvattamaan kalanviljelylaitoksissa?

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri

YMPÄRISTÖ- KASVATUS. WWF Naturewatch Suolla

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:

YMPÄRISTÖ- KASVATUS. WWF Naturewatch A Kaupunkiluonnossa

30-pelin tehtäväkortit

YMPÄRISTÖ- KASVATUS. WWF Naturewatch Y Kaupunkiluonnossa

LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA

metsän kieli Luonnon aakkoset Adjektiivijahti Vastakohtien etsintä Sanakäärme Sana-arvoitus Narujuoksu Tiedän ja näen

Digikasvio. Oleg ja Konsta 8E

Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma

METSÄVISA p. 1. Nimeä lajit. Määritä metsätyypit. b c. g h. 5-8 cm. Nimi. Koulu. Kunta. metsätyyppi: metsätyyppi:

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

2. Nenät käyttöön! 1. Metsän värit. 4. Mikä puu muistuttaa sinua?

Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin

AURINKO VALON JA VARJON LÄHDE

Kaikki 17 punavaahteraa tutkittiin silmämääräisesti tyviltä latvoihin saakka. Apuna käytettiin kiikaria ja 120 cm:n terässondia.

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti

AURINKOUUNI. Tarvittavat taidot: Senttimetrien mittaus, askartelutaidot ja taulukoiden käyttö.

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki

Napapiirin luontokansio

Pystypuusta lattialankuksi

Metsänhoitoa kanalintuja suosien

Ryhmä 1. Sika tutkimustehtävä Elonkierrossa

1A Ötököiden kerääminen

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18

Sisällys RAITION REITIN MOBIILITEHTÄVÄT

JAKSO 1 ❷ PIHAPIIRIN PIILESKELIJÄT

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN

WWF Naturewatch A Talvella

Teksti: Annika Luther Kuvat: Bettina Björnberg

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Luonto kutsuu seikkailuun!

T e h t ä v ä t l u o k i l l e 0-2

Hämäläntien pökkelömetsä (Pateniemessä)

Siltaaminen: Piaget Matematiikka Inductive Reasoning OPS Liikennemerkit, Eläinten luokittelu

Ulos oppimaan laskemista, lukemista ja luonnon tutkimista!

Vaiheittaiset ohjeet Majan rakentaminen puuhun

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät

Harjoitusten ideat on sovellettu Bret Nicholauksen ja Paul Lowrien Ajatusleikki-kirjasta

Taimikonhoidon omavalvontaohje

Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008

Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle.

Löydä päivävaelluksen hauskuus

T e h t ä v ä t l u o k i l l e 0-2, r a t k a i s u t

Teksti ja piirrokset Kirsi Sihvonen

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme

Messukylän koulu Kummikoulupäivät syyskuussa 2010

YMPÄRISTÖ- KASVATUS. WWF Naturewatch A järven rannalla

Puutarhan betonityöt. Toukokuu

Aika alkaa ja päättyy rastihenkilön merkistä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 10 minuuttia.

Metsätalous TOT 10/2003. Metsuri jäi puun alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Metsätalous 02. Puun kaataminen. Moottorisaha TOT-RAPORTTIEN HYÖDYNTÄMINEN

Monimuotoinen metsäluonto

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä

Puustoisten perinneympäristöjen kasvillisuudesta

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: Turku,

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

Meidän metsämme mahdollistaa meille monenlaista toimintaa. Ilman metsää, olisi jäänyt monet mukavat hetket kokematta. Meidän lähimetsämme sijaitsee

UPM OYJ TAMMELAN PÄÄJÄRVI LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS

Taustaa puustoisista perinneympäristöistä

AUTOTALLI KÄYTTÖOHJE

"Voiko olla elämää ilman metsiä?" Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015

Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy. Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi FyKeMaTT -aineet

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta

Lahopuu ja sen lisääminen metsiin Yksi merkittävin ero luonnonmetsien ja talousmetsien välillä on lahopuun määrässä.

Luontokohteita Evolla Useat retkeilijät tulevat hakemaan Evon luonnosta hiljaisuutta ja rauhaa kiireiseen elämänmenoonsa.

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018

2c Valokuvaa ekosysteemipalveluja

Arvotus: 3 Esitys mj-luokka II Kohteen suojelu: 9 Muu suojeluarvo. Ympäristön suojelu: 0 Ei määritelty. Selitys: Yleiskuva pohjoisesta.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

YMPÄRISTÖ- KASVATUS. WWF Naturewatch A Itämeren rannalla

TYÖSELITYS TUUSULAN VIHERALUEIDEN KUNNOSSAPITOURAKKA ALUEELLA C TUUSULAN KESKUS JA NUMMENHARJU KAUDELLE

Transkriptio:

YMPÄRISTÖKASVATUS WWF Naturewatch A Metsässä

Tervetuloa metsään ja WWF:n Naturewatch tutkimusverkostoon! Naturewatch Metsässä -tehtävät auttavat tutustumaan metsän monimuotoisuuteen, huomaamaan merkkejä metsän historiasta ja havainnoimaan metsässä tapahtuvia muutoksia. Materiaalin tehtävät on suunniteltu alakoululaisille. Koko tehtäväpaketin suorittamiseen saa kulumaan kokonaisen metsäretkipäivän tai kolme lyhyempää parin tunnin retkeä. Jos haluatte keskittyä vain muutamiin aihepiireihin, tehtävät toimivat itsenäisinä kokonaisuuksina. Kävelkää ensin yhdessä metsässä noin 200 metrin pituinen matka. Katselkaa samalla tarkasti ympärillenne ja tehkää havaintoja näkemästänne. Millainen metsä tämä on tehtävät voi täyttää tämän kävelyn päätteeksi. Sen jälkeen voitte jakautua 3 4 hengen ryhmiin. Ryhmät valitsevat omat tutkimusalueensa metsästä ja tutkivat niitä tarkemmin muissa tehtäväosioissa. Mukana metsässä on hyvä olla joitakin lajintuntemuskirjoja kasveista, selkärangattomista ja linnuista. Muista tarvikkeista mainitaan kunkin tehtävälomakkeen alussa. Viimeinen, Metsätarina Etelä-Amerikasta -tehtävä, antaa metsäkokemuksille globaalia ulottuvuutta ja sopii vaikkapa kotitehtäväksi. Tehtävät, jotka on merkitty * -merkillä, tuottavat WWF:lle arvokasta tietoa eri elinympäristöjen tilasta. Näiden tutkimusten tulosten toivomme palautuvan WWF:lle vuosittaista seurantaa ja yhteistä raporttia varten. Raportoinnin tueksi löydät ohjeet ja koontilomakkeen materiaalin lopusta. Tuloksia palauttamalla olette mukana WWF:n tutkimusverkostossa! Sukeltakaa siis metsään kokemaan ja oppimaan yhdessä WWF:n kanssa! Kuvitukset: Noora Kaunisto 3

Tutkimuslomakkeiden sisältö: Millainen metsä tämä on? 4 Linnut 6 Tämän metsän historiaa 8 Miten ihmiset käyttävät tätä metsää? 9 Tutkitaan ja lasketaan 10 Jäkäliä ja sieniä 11 Kasvit ruudussa 12 Pikkueläimiä tutkimassa 13 Nisäkkäät 14 Merkkejä metsän kansasta? 15 Metsätarina Etelä-Amerikasta 16 Kysymyksiä metsätarinan pohjalta 17 Koostelomake tutkimuksista 18 4

Millainen metsä tämä on? 1.* Missä olemme? Jotta metsän tapahtumia voidaan seurata seuraavana vuonna, kuvailkaa tutkimuspaikkanne sijainti niin tarkkaan, että muutkin löytävät sinne. 2. Mitä kaikkea metsässä pitää olla, jotta se on oikea metsä? Kirjoittakaa ainakin viisi asiaa ja alleviivatkaa ne, jotka tästä metsästä löytyvät. 1. 2. 3. 4. 5. 3. Millaista tässä metsässä on? Rastittakaa sopivat vaihtoehdot: valoisaa varjoisaa kosteaa kuivaa Keksikää vielä ainakin kolme adjektiivia (= kuvailevaa sanaa), jotka kuvaavat tätä metsää: 1. 2. 3. 4.* Minkä ikäisiä puita metsässä kasvaa? Ruksatkaa löytyykö todella vanhoja, paksuja puita (kädet eivät riitä rungon ympäri) suuria puita, joiden ympäri kädet yltävät nuoria, alle 10 m korkeita puita tai pensaita alle 2 m korkeita puun taimia pieniä, vain 10 cm korkeita puun taimia 5

Millainen metsä tämä on? 5. Ympyröikää listasta, mitä eri puulajeja tässä metsässä kasvaa: kuusi mänty kataja koivu leppä pihlaja haapa vaahtera muita: 6. Kerätkää maasta kolme tässä metsässä yleisimmän puulajin lehteä. Vaikka lehdet ovat samasta puusta, ne voivat erota toisistaan esimerkiksi muodon, värin, koon ja repaleisuuden suhteen. Etsikää siis mahdollisimman erilaiset lehdet! Tutkikaa valitsemianne lehtiä. Miten lehdet eroavat toisistaan? Miten näistä lehdistä on tullut erilaisia? Piirtäkää lehdistä kuvat: 6

Mikä puu muistuttaa minua? Puut ovat yksilöitä ja niillä on erilaisia ominaisuuksia. Etsikää jokaista ryhmäläistä eniten muistuttava puuyksilö. Jokainen päättää itse, mikä puu häntä muistuttaa. Muistakaa, että meillä on muitakin ominaisuuksia kuin ulkonäkö! Ryhmäläinen 1 Nimi Mikä puu minua Miksi? muistuttaa? Ryhmäläinen 2 Ryhmäläinen 3 Ryhmäläinen 4 7

Metsän lintumaailma Istukaa maahan, olkaa hiljaa paikoillanne viisi minuuttia ja tarkkailkaa lintumaailmaa. 8.* Montako erilaista linnunääntä kuulitte? kpl Montako erilaista lintua näitte? kpl Mitä lajeja tunnistitte? 9. Kuvailkaa muutamalla sanalla, millaisia kuulemanne äänet ovat. (esim. lyhyt/pitkä, korkea/matala, monipuolinen/yksitoikkoinen, tasainen/vaihtelevan korkuinen jne.) Ääni 1 Miltä ääni Miten Kuulostaako Mikä laji voisi kuulostaa? kirjoittaisitte suurelta vai äännellä näin? äänen kirjaimin? pieneltä linnulta? Ääni 2 Ääni 3 Ääni 4 8

Metsän lintumaailma 10. Kuunnelkaa tarkasti. Kuulette lintuja, mutta mitä muita ääniä kuuluu? 11.* Kuuluuko metsässä ihmisen toimista aiheutuvaa melua? Jos kuuluu, niin millaista? 12. Jos olisitte pikkulintuja tässä metsässä, mikä olisi turvallisin paikka rakentaa pesä ja mistä materiaalista rakentaisitte sen? 13. Mitä kaikkea linnut touhuavat? Keksikää Suomen yleisimmästä linnusta, pajulinnusta, runo joka kertoo linnun elämästä ja tapahtumista. Runo voi alkaa vaikka näin: Pieni pajulintu kellanvihreä, räpytteli aamulla siipiä. Se aloitteli haikeaa lauluaan, kun vatsa vaalea kävi kurnimaan 9

Metsän lintumaailma 14. Lintujen rooli metsässä. Linnut vaikuttavat monella tavoin metsän eliöstön elämään. Mitä seuraavat linnut ja niiden tekemiset voivat saada aikaan metsässä? Tikka hakkaa kolon puuhun. Kuka voisi hyötyä? Tilhi syö pihlajanmarjoja. Miten pihlaja hyötyy siitä? Metsonaaras munii monta munaa maassa olevaan pesäänsä. Kuka voisi hyötyä? Helmipöllö saalistaa metsämyyriä. Mitä hyötyä siitä on metsässä? Tiesittekö? Koska lintujen on pystyttävä lentämään jatkuvasti, ne eivät voi syödä kerralla paljon ja odotella ruuan sulamista. Siksi ne syövät pitkin päivää, pieniä annoksia ja mahdollisimman paljon energiaa sisältävää ruokaa, kuten hyönteisiä ja siemeniä. 10

Tämän metsän historiaa 15. Jääkausi muotoili suomalaista maisemaa tuhansien vuosien ajan. Näettekö metsässä jääkauden jättämiä jälkiä? valtavia kiviä = siirtolohkareita suuria kumpareita lähteitä tai kuoppia jyrkkiä rinteitä sileitä, pyöreitä kiviä kuin rannalla 16. Metsätorpissa asuneet ihmiset olivat monitaitureita ja saivat metsästä kaiken elantonsa. Näettekö merkkejä asutuksesta tai viljelyksistä? talon raunio / autiotalo viljelyalue tai niitty kivimuuri, -aitaus tai tontin merkiksi laitettu kivi vanhoja hedelmäpuita tai puutarhakasveja 17.* Puut ovat monikäyttöistä materiaalia, ja siksi niitä korjataan ihmisten käyttöön. Näettekö jälkiä metsätaloudesta? metsäautotie tai metsäkoneiden jälkiä sahattuja kantoja kaivettuja ojia tai muuten raivattua maata hakkuujätettä maassa paljon samanikäisiä puita 18. Näettekö merkkejä siitä, että metsä olisi palanut? kyllä ei 11

Tämän metsän historiaa 19. Tehkää muutamasta metsän historiasta kertovasta todistuskappaleesta tarkempi kuvailu. Merkkejä voivat olla tehtävissä 15-17 löydetyt kohteet tai muut kiinnostavat löydökset. Mikä se on? Mistä löytyi? Miksi se on täällä? Kohde 1 koivun kanto läheltä tietä, metsuri on kaatanut ojan vierestä koivun, mutta kanto on jätetty kääpien asuinpaikaksi Kohde 2 Kohde 3 Kohde 4 12

Miten ihmiset käyttävät tätä metsää? Tarvikkeet: muovipusseja ja kumihanskoja roskien keräämistä varten. 20. Jos tulisitte tähän metsään vapaa-aikananne, niin mitä täällä olisi mukava tehdä? 21.* Näettekö jälkiä ihmisten ulkoilusta tai metsän hyödyntämisestä? tallattua tai kulunutta maata polkuja valaistu ulkoilureitti / pururata opastauluja jälkiä nuotiosta muuta, mitä? 22.* Roskatutkimus. Kulkekaa ryhmäläistenne kanssa noin 20m matka, jokainen eri suuntaan. Kerätkää löytyvät roskat pussiin. Palatkaa sitten yhteen ryhmäläisten kanssa, laskekaa ja lajitelkaa roskat. Merkitkää rastilla, mitä seuraavista löysitte ja montako kappaletta: Ei lainkaan roskia Lasia Metallia Paperia, kartonkia tai pahvia Muovia Vaahto- tai styroksimuovia Vaatteita tai kenkiä Narua tai köyttä Ruokajätteitä Rakennusmateriaalia (tiiliä, betonia, lautoja) Muuta, mitä? Montako kierrätykseen kelpaavaa roskaa löysitte? (pullot, metalli, paperi, kartonki, pahvi, vaatteet) kpl Kuinka paljon roskaa löytyi yhteensä: pussillista 23.* Keksikää joku keino, iskulause tai tietoisku, joka auttaisi vähentämään roskaamista metsässä. 13

Mitataan ja lasketaan metsää Tarvikkeet: paperinarua, viivoitin tai mittanauha Valitkaa metsästä mukava, noin 10 x 10 metriä kokoinen tutkimusalue. Merkitkää alueen reunat sitomalla puihin paperinarua. Tutkimusalueella tehdään tehtävät 24. 33. Muistakaa ottaa narut mukaan, kun lähdette pois metsästä. Huom. Seuraavissa tehtävissä puulla tarkoitetaan sellaista puuta, jonka runko on niin paksu, että sen ympäri laitetut peukalo ja etusormi eivät kosketa toisiaan. 24.* Laskekaa kuinka monta elossa olevaa puuta alueellanne on?. kuollutta puuta on pystyssä? kuollutta puuta on maassa? kantoa alueellanne on? kpl kpl kpl kpl puuta, jossa kasvaa kääpiä tai muita sieniä? kpl 25. Kuinka monta senttiä on isoimman kannon halkaisija eli kuinka leveä se on? cm 26. Löydättekö tuoreen, lähiaikoina kaadetusta puusta jääneen kannon? Laskekaa kannon vuosirenkaista, kuinka vanha puu oli kun se kaadettiin. vuotta 27.* Kirjoittakaa lyhyt yhteenveto tutkimusalueen puuston iästä ja siitä, millaisia elinpaikkoja se tarjoaa metsän lajeille. Tiesittekö? Jos metsässä on paljon eri-ikäisiä ja eri lajia olevia puita, se tarjoaa elinpaikan monille erilaisille linnuille, nisäkkäille ja selkärangattomille eläimille. Jos metsästä vielä löytyy kuolleita puupökkelöitä, niin se on monipuolinen elinympäristö metsälajeille. 14

Jäkälätutkimuksia 28. Etsikää suuri kivi, jonka pinnalla on jäkälää. Mitä eri värejä löydätte jäkälistä? 29.* Onko metsän ilma puhdasta? Jäkälät ottavat vetensä ilmasta, eivätkä tykkää, jos mukana tulee ilmansaasteita. Toiset jäkälät ovat herkempiä ilman epäpuhtauksille kuin toiset. Tutkikaa puiden runkoja ja rastittakaa, mitä löydätte: roikkuvaa, jopa 10 cm pitkää ohutta jäkälää eli naavaa monihaaraista harmaata, sormimaista jäkälää Jos löysitte näitä, ilma metsässä on aika puhdasta. kitukasvuista, tummanharmaata röpelöistä jäkälää keltaista, laikuittaista jäkälää vihreää levää Jos löysitte näitä, metsäilmassa on epäpuhtauksia. 30.* Millainen ilmanlaatu tässä metsässä on löytämienne jäkälien perusteella? 31. Millaisissa paikoissa jäkälää kasvaa eniten? 32. Mihin metsän eläimet voisivat tarvita jäkälää? Keksikää ainakin kolme eläintä, jotka tässä metsässä voisivat hyödyntää jäkälää ja mihin ne sitä voisivat käyttää. Tiesittekö? Kiven pinnalle karttamaisia kuvioita tekevät jäkälät ovat rupijäkäliä. Ne taistelevat kiven pinnalla elintilasta kemiallisin asein. Taisteluvyöhykkeet näkyvät jäkälien reunoissa tummina vyöhykkeinä. Löydättekö näitä taistelutantereita? 15

Kasvit ruudussa Valitkaa tutkimusalueelta paljon kasveja sisältävä neliömetri ja rajatkaa se kepeillä. 33.* Tutkikaa, montako erilaista kasvilajia erotatte ruudussa. Ruudussamme kasvaa erilaista kasvia. Tunnistamme niistä nimeltä seuraavat kasvilajit: 34. Nimet ominaisuuksien mukaan Keksikää kolmelle ruudussa kasvavalle kasville hauskat nimet kasvin värin, muodon, pituuden, lehtien, kasvupaikan tai jonkun muun ominaisuuden mukaan. Kasvi nro 1 Kasvin kuvailu sanallisesti Ominaisuuksien perusteella Tämän kasvilajin oikea nimi, keksitty nimi jos tiedätte Kasvi nro 2 Kasvi nro 3 35. Tutkikaa ruudussanne kasvavia sammalia. Miten erotatte sammalet muista kasveista? 16

Selkärangattomia tutkimassa 36. Etsikää hyönteisiä syövälle pikkulinnulle sopivaa lounasta puiden oksilta ja rungoilta. Kirjoittakaa tähän, mitä eläimiä löydätte. 37. Etsikää kasvien seassa maassa elävälle päästäiselle sopivaa eläinravintoa. Kaivakaa varovasti kariketta eli puoliksi hajonnutta maa-ainesta. Mitä eläimiä löydätte? 38.* Montako erilaista selkärangatonta eläintä löysitte yhteensä? kpl 17

Selkärangattomia tutkimassa 39. Suojapaikkoja selkärangattomille Monet selkärangattomat eläimet voivat suojautua metsässä muotonsa ja suojavärinsä ansiosta. Pohtikaa, mikä löytämistänne selkärangattomista olisi parhaiten huomaamattomissa seuraavissa suojapaikoissa: Kukan sisällä Ötökän nimi Miksi piiloutuisi hyvin Mistä löysitte? juuri tähän paikkaan? Lehdellä Puun rungolla Oksalla Maaperässä Tiesittekö? Kun pimeässä metsässä sytyttää lampun, niin useat hyönteiset tulevat valoon parveilemaan. Valo houkuttelee niitä, sillä se muodostaa pimeässä metsässä käytävän tai kulkureitin, jota pitkin hyönteisten on hyvä lentää. 18

Metsän nisäkkäiden jäljillä 40.* Jälkiä nisäkkäistä Nisäkkäitä ei pääse metsäretkellä aina näkemään, mutta niiden jättämiä jälkiä löytää helposti. Ruksatkaa, mitä löydätte ja yrittäkää arvata, minkä nisäkkään jättämiä jäljet ovat. Käykää opettajan kanssa lopuksi läpi löydöksenne. Jyrsimis-, raapimis- tai hankausjälkiä: Mikä eläin on tehnyt? Papanoita tai muita jätöksiä: Mikä eläin on jättänyt? Tunneleita, koloja tai pesiä: Mikä eläin on tehnyt? Muita merkkejä eläimistä: 41. Mitä nisäkkäitä näitte retkenne aikana? 19

Metsän nisäkkäiden jäljillä 42. Mikä nisäkäs tässä metsässä viihtyisi? Eri nisäkkäillä on erilaiset vaatimukset elinpaikan suhteen: paikka missä yksi laji viihtyy, ei välttämättä sovi toiselle. Katselkaa ympärillenne ja etsikää asioita joita eri nisäkkäät tarvitsevat. Ruksatkaa listasta, mitkä seuraavista nisäkkäistä voisivat elää tässä metsässä. Metsäpäästäinen, joka tarvitsee suojakseen tiheää aluskasvillisuutta ja paljon maaperän hyönteisiä syötäväksi. Mäyrä, joka syö oikeastaan mitä vain ja tykkää hiekkaisesta maaperästä, johon voi kaivaa pesänsä. Liito-orava, joka tekee pesänsä vanhan haapapuun koloon ja syö koivun, lepän ja haavan siemeniä ja lehtiä. Ilves, joka viihtyy tiheissä metsissä, joissa on luolia tai kivilouhikoita pesää varteen ja peuroja sekä jäniksiä syötäväksi. Tarvitsee laajan metsäalueen! Hirvi, joka viihtyy nuorissa lehtipuuvaltaisissa metsissä ja syö puun taimia, lehtiä ja nuoria oksia. Mikä muu nisäkäs mielestänne tässä metsässä viihtyisi ja miksi? 20

Merkkejä metsän kansasta? Etsikää metsästä merkkejä haltijaolentojen läsnäolosta. Jos löydätte mainitut merkit, toimikaa ohjeen mukaan. Mistä tunnistaa? Jos löydätte, mitä pitää tehdä? Löysittekö? Metsän kuningas Suuri haava puun Lähestykää paikkaa Tapion asuinpaikka rungossa tai kolme varovasti ja lähekkäin olevaa, jättäkää Tapiolle suurta litteää istuinkiveä. pieni lahja. Haltijan Yksinään kasvava suuri, Olkaa hetki hiljaa. asuinpaikka laajalle oksiaan levittävä Pyytäkää haltijalta mielessänne vanha puu. anteeksi, jos olette vahingoittaneet metsää tai sen asukkaita jotenkin. Maahisen Kolme puuta Jättäkää asuinpaikan lähelle asuinpaikka kasvamassa suorassa selvät merkit, mistä olette tulleet linjassa peräkkäin, ja minne suuntaan olette menossa. tasaisin välein. Näistä kolmannen puun alla on asuinpaikka. Metsähiiden Varjoisassa paikassa Astukaa pesältä yhdeksän asuinpaikka oleva muurahaispesä askelta takaperin ja sanokaa (Älkää häiritkö samalla kolmeen kertaan muurahaisia, metsähiiden luvut: 10,9,8,7,6,5,4,3,2,1. kotieläimiä!) Näin estätte hiiden säikähtämisestä johtuvan sairauden. Amuletti eli esine, Esim. erikoisen väriset Valitkaa amuletti ja pitäkää se johon haltijan voima kivet, vääntyneet oksat, tästä lähtien mukana tuomassa on siirtynyt sulat tai muut merkit onnea. Amuletit ovat elottomia, eläimistä, muurahais- eli elävää kasvia tai oksaa keossa olevat oksat ei saa taittaa. Miten voisitte pitää metsän haltijat hyvällä tuulella? 21

Metsätarina Etelä-Amerikasta Sademetsien alkuperäiskansat osaavat elää niin, ettei metsä kulu käytössä. He käyttävät luonnon antimia monipuolisesti mutta säästäen: metsästä kerätään esimerkiksi rakennuspuuta, hedelmiä, siemeniä, lääkekasveja sekä käsitöihin tarvittavia lehti- ja juurikuituja. Saalista täydennetään metsästyksellä ja kalastuksella. Etelä-Amerikassa Amazonin sademetsäalueen intiaaniheimoilla on vuosisatojen ajan ollut tapana pitää mukanaan pussillista hedelmäpuiden siemeniä. Kun ihmiset kulkevat kylästä toiseen, he kylvävät siemeniä polun varrelle. Näin kyliä yhdistävien polkujen varrelle on syntynyt todellinen pikaruokalaketju: valtava valikoima erilaista syötävää tuottavia puita. Niiden ansiosta voi taivaltaa pitkätkin matkat tarvitsematta kantaa ruokaa mukanaan. Elämää ilman tekstareita Sademetsissä elää vieläkin heimoja, jotka ovat hyvin selvillä teollisuusmaiden menosta siitä, mitä ovat kännykät ja internet, mutta pitävät oman perinteisen elämäntapansa jatkamista parempana. Yksi perinteisesti elävistä on Amazonin sademetsäalueella asustava yanomamo-heimo, joka elää kiireetöntä elämää. Sademetsäelämässä tarvittavat taidot opitaan jo nuorena heimon aikuisia jäseniä tarkkaillen. Pojat oppivat liikkumaan täysin äänettömästi metsästysretkien aikana ja rakentamaan kanootteja sademetsäpuiden kuoresta. Tytöt puolestaan oppivat punomaan taidokkaita koreja ja muita arkipäivän käyttöesineitä. Välttämättömän elannon hankkimiseen menee sademetsäympäristössä melko vähän aikaa päivittäin, joten yanomamo-heimolaisilla on runsaasti vapaa-aikaa. Sitä vietetään esimerkiksi nuotion ääressä jutellen ja lemmikkieläimiä hoitaen. Yleisiä lemmikkejä ovat koirat, papukaijat ja pienet apinat. WWF auttaa Amazonin sademetsien säilyttämisessä Etelä-Amerikan laaja Amazonin sademetsäalue on kutistunut vuosi vuodelta ja perinteisesti elävien intiaanien kulttuuri ja tavat ovat uhattuina. Sademetsää häviää, sillä tiet ja kaupungit valtaavat alaa, metsää raivataan viljelysmaiksi ja puita viedään länsimaihin erilaisten tuotteiden valmistusaineiksi. WWF toimii aktiivisesti, jotta Amazonin korvaamattoman arvokkaat sademetsät tuhansine lajeineen saadaan säilytettyä. WWF on yhdessä viranomaisten kanssa perustanut alueelle suuria suojelualueita ja opastaa metsätaloutta harrastavia tahoja hyödyntämään metsää säästeliäästi eikä tuhoten. Sademetsien asukkailla niin kasveilla, eläimillä kuin ihmisilläkin on oikeus tulevaisuuteen ja elämään omassa monimuotoisessa elinympäristössään. 22

Kysymyksiä metsätarinan pohjalta 1. Jatka lauseita: Jos eläisin sademetsässä, minulle tärkeintä olisi Jos kuuluisin sademetsässä elävään yanomamo-heimoon, minusta tuntuisi että Jos perheeni saisi elantonsa keräilemällä ja kalastamalla, Jos tapaisin yanomamo-intiaanin, haluaisin kysyä häneltä. 2. Mitä metsä sinulle merkitsee? Listaa kolme asiaa. 1. 2. 3. 3. Mitä elämässä tarpeellista sinä saat metsästä? 4. Mitä tärkeitä taitoja sinä olet oppinut vanhemmiltasi? 23

Koostelomake tutkimuksista Käykää retken jälkeen luokassa tulokset yhdessä läpi keskustellen ja täyttäkää samalla tämä koostelomake. Kun lomake on täytettynä, niin tulosten lähettäminen WWF:lle on helppoa sähköisellä lomakkeella WWF:n internetsivuilla. Syyskauden tutkimustulokset tulee palauttaa WWF:lle 15.11. mennessä ja kevätkauden tulokset viimeistään 31.5. Raportti menneen kouluvuoden Naturewatch-tutkimuksista ilmestyy seuraavan lukuvuoden alkaessa elokuussa. 1. Tutkimuspaikan sijainti 22. Ryhmät löysivät seuraavia roskia: Lasia Metallia 4. Minkä ikäisiä puita metsässä kasvaa? Löytyikö metsästä: todella vanhoja, paksuja puita Paperia, kartonkia tai pahvia Muovia Vaatteita 8. Montako lintulajia havaittiin (äänet tai nähtynä)? Kolme yleisintä lajia: 1. 2. 3. kpl Kierrätykseen kelpaavia roskia löytyi yhteensä kpl. Kuinka paljon roskaa löytyi yhteensä? pussillista 23. Keino, iskulause tai tietoisku, joka auttaisi vähentämään roskaamista metsässä. 11. Mitä ihmistoiminnan ääniä kuului? 17. Mitä jälkiä metsätaloudesta? Metsäautotie tai metsäkoneiden jälkiä Sahattuja kantoja Hakkuujätettä maassa Kaivettuja ojia tai muuten raivattua maata Paljon samanikäisiä puita Muuta, mitä? 24. Keskiarvot ryhmien tuloksista: elossa olevat puut tutkimusalueella? keskiarvo:. pystyssä olevat kuolleet puut? keskiarvo: maassa olevat kuolleet puut? keskiarvo: 24

Koostelomake tutkimuksista kannot? keskiarvo: puita, joissa sieniä? keskiarvo: 27. Oppilaiden päätelmiä metsän iästä ja sen tarjoamista elinpaikoista. Kolme yleisintä lajia: 1. 2. 3. 40. Yleisimmät jäljet nisäkkäistä: 1. 2. 3. 29. Oppilaat löysivät puiden rungoilta naavaa tai luppoa vihreää levää Yhteystiedot: Koulun nimi ja postiosoite: 30. Oppilaiden päätelmiä metsän ilmanlaadusta jäkälätutkimuksen perusteella? Tutkimukset tehnyt luokka ja oppilasmäärä: Opettaja: Opettajan sähköpostiosoite: 33. Montako eri kasvilajia ryhmät löysivät yhteensä? kpl Kolme yleisintä lajia: 1. 2. 3. 38. Montako eri lajia selkärangattomia löytyi yhteensä? kpl 25

Koostelomake tutkimuksista Päivän paras anti MIkä oli ryhmällesi päivän "kultajyvänen" eli merkittävin asia, mikä opittiin tai havaittiin? Muuta Tähän voitte kirjoittaa muita havaintoja tai hauskoja tuloksia tutkimuksista. Palauta ryhmäsi tulokset WWF:lle internetin välityksellä osoitteessa: http://www.wwf.fi/ymparisto/ymparistokasvatus/naturewatch_tutkimukset/ tai koostelomake postitse osoitteella: WWF Naturewatch, Lintulahdenkatu 10, 00500 Helsinki 26