Kuva: Johanna Sievänen APUA SINUN AVULLASI. Toimintakertomus 2015. Suomen Punainen Risti Jyväskylän osasto



Samankaltaiset tiedostot
Kuva: Erja Salmela APUA SINUN AVULLASI. Toimintakertomus Suomen Punainen Risti Jyväskylän osasto

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Tänään on hyvä päivä tulla vapaaehtoiseksi.

Toimintakertomus. vuodelta 2015

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS

ENSIHUOLTOSOPIMUS. 1. Sopijaosapuolet. Mänttä-Vilppulan kaupunki SPR Mäntän osasto SPR Vilppulan osasto. 2. Sopimuksen kohde

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

Tapahtumakalenteri 2015

Tervetuloa Lahden alueen osastoon!

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa

Toimintasuunnitelma Suomen Punainen Risti Lapin piiri Rovaniemen osasto

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit

Punaisen Ristin kotimaan apu

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

TOIMINTAKERTOMUS 2015

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa

TURVAPAIKKATILANNE JYVÄSKYLÄSSÄ. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Vapaaehtoisjärjestöt viranomaisten tukena

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Toimintasuunnitelma Suomen Punainen Risti Jyväskylän osasto ILOA AUTTAMISESTA

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Vastaava esittelijä: Puheenjohtaja Pertti Torstila + pääsihteeri Kristiina Kumpula +

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

HENKILÖSTÖN INFO- JA KESKUSTELUTILAISUUS VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN?

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT

KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 4/2016

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti

Mitä olen oppinut ja saanut kun olen ollut mukana SPR:n toiminnassa ja nuorisoryhmässä?

Kuva: Sari Mustamäki APUA SINUN AVULLASI. Toimintakertomus 2013

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

RAUMAN OSASTON JÄSENTIEDOTE Puheenjohtajan tervehdys Tapahtumakalenteri Kurssit ja tapahtumat. Osaston toimintaa Hallitus ja yhteyshenkilöt

SPR SUOMENLINNA TOIMINTAKERTOMUS HumO. Toiminta vuonna Osasto perustettu Suomenlinnassa 2009

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous VANHEMPAINYHDISTYS

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

Punainen Risti viranomaisten tukena

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

1. Yhdistyksen nimi on Suomen Motoristit ry. Toimialueena on Suomi ja kotipaikkana Forssan kaupunki.

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa

Kristillinen Eläkeliitto ry

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuva: Maija Borén APUA SINUN AVULLASI. Toimintakertomus 2012

Keravan Reserviläiset ry

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

2. Varautuminen Punaisessa Ristissä ja valmiuden ylläpito

Toimintasuunnitelma 2016

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

Suomen Punainen Risti ja laajamittainen maahantulo. Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015


SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa syksy Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri

Toimintakertomus vuodelta 2010

SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH , muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan alkaen.

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016

Toimintasuunnitelma 2018

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

Tikkurilan seurakunnassa

Herättäjä-Yhdistys. Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 ja liitteet

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

Maahanmuuttajan kohtaaminen TURVAA JA SUOJAA

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Toimintasuunnitelma Suomen Punainen Risti Rovaniemen osasto AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Kokouksen esityslista

Järvenpään Vasemmisto

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

ISÄ-LAPSITOIMINTA Toiminnan määrittely Isä-lapsitoiminta

Turvapaikanhakijoiden tilanne Suomessa. Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti

Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Sivistystyö osallisuuden vahvistajana

(5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

Punaisen Ristin ohjelmaa alakouluille 2016 ILOA AUTTAMISESTA

2) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

Transkriptio:

Kuva: Johanna Sievänen APUA SINUN AVULLASI Toimintakertomus 2015 Suomen Punainen Risti Jyväskylän osasto 8.3.2016 1

2

SISÄLTÖ 1 YLEISKATSAUS VUODEN 2015 TOIMINTAAN... 4 2 OSASTON ROOLI PUNAISEN RISTIN EDUSTAJANA PAIKKAKUNNALLA... 5 2.1 Sääntömääräinen järjestötoiminta... 5 2.2 Jäsenhankinta ja jäsenten motivointi... 6 Jäsenhankinta... 6 Jäsenten motivointi... 7 2.3 Perusperiaatteiden tunnetuksi tekeminen ja tiedotustoiminta... 8 Internet -sivut... 8 Facebook sivut... 8 Sisäinen tiedottaminen... 8 Sähköpostiosoite... 8 Twitter -tili... 9 Jyväskylän osasto mediassa... 9 Ilmoitukset... 11 Järjestetyt toiminnan esittelyt... 11 2.4 Tapahtumat ja kampanjat... 12 2.5 Oma varainhankinta... 12 3 VAPAAEHTOISPALVELUT... 12 3.1 Ensiapuryhmätoiminta... 12 Yleisön koulutus... 12 Jyväskylän osaston ensiapuryhmä... 13 Rautpohjan ensiapuryhmä... 14 3.2 Keräystoiminta... 15 3.4 Nuorisotoiminta... 17 Sammonkadun Reddie Kids -kerho... 17 Vaajakummun Reddie Kids -kerho... 17 3.5 Senioritoiminta... 18 3.6 Valmiustoiminta... 19 Valmiussuunnittelu... 19 Hälytystilanteet... 19 Keräysvalmius... 20 Kotimaan apu... 20 Jyväskylän osaston ensihuoltoryhmä... 20 Tiedotusvalmius... 20 3.7 Ystävätoiminta... 21 Runopiiri... 22 Vaajakosken ystäväkerho... 22 4 TALOUS... 22 3

1 YLEISKATSAUS VUODEN 2015 TOIMINTAAN Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän osaston vuoden 2015 toiminnan pääpainopiste oli monikulttuurisen toiminnan käynnistämisessä. Punaisen Ristin vuosittaista rasisminvastaista viikkoa vietettiin jälleen YK:n rasisminvastaisen päivän 21.3 ympärillä. Jyväskylän osaston monikulttuurisen toiminnan vapaaehtoiset keräsivät rasisminvastaisia hyviä tekoja 19.3.2015 yhdessä Jyväskylän ammattiopiston kansainvälisen ryhmän opiskelijoiden kanssa kävelykadulla. Puistokoululla käynnistyi tammikuussa 2015 LäksyHelppi kerhon toiminta. LäksyHelpin tarkoituksena on tukea erityisesti maahanmuuttajataustaisten oppilaita läksyjen teossa, mutta myös kielen oppimisessa yleisesti leikkien ja jutustellen. Eurooppaan saapuneiden turvapaikanhakijoiden lukumäärä lähti alkusyksystä nopeaan kasvuun ja vuoden 2015 loppuun mennessä Suomeen saapui 32 500 turvapaikanhakijaa. Pian käynnistyi Suomen Punaisen Ristin historian rauhanajan suurin avustusoperaatio. Punaisen Ristin Länsi-Suomen piiri perusti turvapaikanhakijoita varten nopeasti hätämajoitusyksikön Jyväskylään entisen Kangasvuoren sairaalan tiloihin 18 19.9.2015 välisenä yönä. Jyväskylän osaston ensiapu- ja ensihuoltoryhmäläiset sekä monikulttuurisen työn vapaaehtoiset osallistuivat hätämajoitusyksikön perustamiseen ja toimintaan Kangasvuoressa. Myöhemmin Kangasvuoren hätämajoitusyksikkö muuttui vastaanottokeskukseksi. Myös Puuppolan hoivasairaalan tiloihin sekä Salmirantaan perustettiin Länsi-Suomen piirin toimesta vastaanottokeskukset. Jyväskylän osaston Varttuneiden kerho osallistui ihmisiltä SPR -Kirppiksille lahjoituksena saatujen vaatteiden lajitteluun ja toimittamiseen Puuppolan vastaanottokeskukseen. Punaisen Ristin Internet sivujen kautta ilmoittautui useita kymmeniä uusia vapaaehtoisia Jyväskylän osaston monikulttuuriseen toimintaan. Puuppolan vastaanottokeskuksessa käynnistettiin ystäväperhetoiminta. Jyväskylä Seura myönsi joulukuussa 1000,00 euroa Jyväskylän osastolle vastaanottokeskuksissa tehtävälle työlle. Euroopan pakolaiskriisin paheneminen näkyi myös Nälkäpäivän keräystuloksessa. Jyväskylän Punaisen Ristin paikallisosastojen (Campus, Jyväskylä, Kuokkala ja Palokka) yhteinen Nälkäpäivä -keräyksen (17. 19.9.2015) tulos oli 40 864,51 euroa (vuonna 2014 27 619,21 euroa). Valtakunnallisesti Nälkäpäivä keräys tuotti ennätystuloksen, 4,1 miljoonaa euroa Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Ensiapuryhmien järjestämissä ensiapupäivystyksissä yleisö- ja urheilutapahtumissa autettiin vuonna 2015 yhteensä 406 ihmistä (vuonna 2014 766 ihmistä). Vapaaehtoisia ystävätoimijoita oli hieman yli 200 henkilöä vuonna 2015. Nämä vapaaehtoiset henkilöt toimivat ystäväpareina, kertaluontoisessa asiointiavussa, kerhojen ohjaajina ja kerholaisina sekä tempauksissa ja muissa yksittäisissä tehtävissä. Vuoden lopussa Jyväskylän osastossa oli 74 ystäväparia. Jyväskylän osaston vapaaehtoiset auttoivat viranomaisia seitsemässä kadonneen henkilön etsintätilanteessa. Ensihuoltoa annettiin kolmen eri tulipalon jälkeen. Vapaaehtoiset hälytettiin myös perustamaan turvapaikanhakijoiden hätämajoitusyksikköä Kangasvuoreen. Jyväskylän osasto jakoi yhteensä 130 eri lapsiperheelle valtakunnallisessa Hyvä Joulumieli - keräyksessä lahjoitettuja 70 euron arvoisia lahjakortteja osaston alueella joulukuussa. Jyväskylän osaston jäsenmäärä oli vuoden 2015 lopussa yhteensä 1 261 henkeä (vuoden 2014 lopussa 1 193 henkeä). Punaisen Ristin Jyväskylän osaston merkittävimpiä varainhankintamuotoja vuonna 2015 olivat mm. ensiapupäivystystuotot, Jyväskylän kaupungin ensihuoltosopimus sekä jäsenmaksutuotot. Vuoden 2015 tilinpäätös on - 1880,84 euroa alijäämäinen. 4

2 OSASTON ROOLI PUNAISEN RISTIN EDUSTAJANA PAIKKAKUNNALLA 2.1 Sääntömääräinen järjestötoiminta Jyväskylän osaston hallitus kokoontui vuonna 2015 yhteensä 13 kertaa. Järjestöavustaja Anne Pälve siirtyi Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin ystävätoiminnan alueellisen tuen kehittämisprojektin aluetyöntekijäksi. Hän irtisanoutui 25.3.2015. Anne Pälveen irtisanomisaika oli 14 vuorokautta. Tehtävä laitettiin hakuun 30.3.2015 lukien te-toimiston mol sivuille sekä Punaisen Ristin Internet sivuille. Tehtävään tuli yhteensä 54 hakemusta määräaikaan mennessä. Tehtävään valittiin Päivi Polvi. Jyväskylän osaston hallitus etsi uusia edullisimpia tiloja toimintaryhmien kokoontumistilaksi, ystävävälittäjän työskentelytilaksi sekä varastoksi. Keskustoimiston omistuksessa ja tyhjillään olleet Sammonkatu 4:ssä sijainneet tilat osasto sai käyttöönsä marraskuussa. Juha Orava erosi hallituksen jäsenyydestä kesken kauden 9.11.2015. Jyväskylän osaston hallitus 2015 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja, valmiuden yhteyshenkilö Kouluyhteystyön yhteyshenkilö Ensiapuryhmän ryhmänjohtaja Ystävätoiminnan yhteyshenkilö Nuorisotoiminnan yhteyshenkilö Kotimaanavun yhteyshenkilö Veripalvelun yhteyshenkilö Monikulttuurisen toiminnan yhteyshenkilö Tiedottaja Timo Pänkäläinen Erkki Hietala Sirkku Laurila Jouko Aho Salme Kauppinen Elina Lampinen Mika Leppänen Juha Orava (9.11.2015 asti) Johanna Sievänen (Pynnönen) Marko Tervo Muut luottamustehtävät Sihteeri Anne Pälve (11.5.2015 asti) Päivi Polvi (11.5.2016 alkaen) Rahastonhoitaja Sirkku Laurila (8.6.2015 asti) Kristiina Alho (8.6.2015 alkaen) Ensiapupäivystysyhteyshenkilö Venla Tarvainen (11.9.2015 asti) Jouko Aho (11.9.2015 alkaen) Jäsenmestari Maarit Ryhänen Keräysjohtaja Ritva Salomaa Toiminnantarkastajat Toiminnantarkastaja Varatoiminnantarkastaja Toimintaryhmien vetäjät Jyväskylän osaston ensiapuryhmä Tuomo Vartiainen Airi Savolainen Jouko Aho 5

Jyväskylän osaston ensihuoltoryhmä Rautpohjan ensiapuryhmä Sammonkadun Reddie Kids kerho Puistokoulun LäksyHelppi Runopiiri Vaajakosken ystäväkerho Vaajakummun koulun Reddie Kids kerho Varttuneiden kerho Heini Taiminen (Lipiäinen) (19.10.2015 asti) Henna Hämäläinen (19.10.2015 alkaen) Tapani Koikkalainen Elina Lampinen Lotta Lukka Anette Lehmusruusu- Larjosuo Johanna Sievänen (Pynnönen) Saara Oksanen Elina Huttunen Malvi Leini (7.5.2015 asti) Emmi Turpeinen (7.5.2015 asti) Katriina Ahonen (7.5.2015 asti) Daisy Holopainen (24.9.2015 alkaen) Mari Kivijärvi (24.9.2015 alkaen) Salme Kauppinen Päivi Antila-Kokko Ritva Salomaa Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän osaston sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin 30.3.2015 Jyväskylässä Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin Jyväskylän aluetoimistolla. Paikalla oli yhteensä 19 Jyväskylän osaston jäsentä. Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän osaston sääntömääräinen syyskokous järjestettiin 9.11.2015 Länsi-Suomen piirin Jyväskylän aluetoimistolla. Kokoukseen osallistui yhteensä 12 Jyväskylän osaston jäsentä. Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin vuosikokous järjestettiin Seinäjoella 18.4.2015. Jyväkylän osastosta paikalla oli yhteensä viisi virallista kokousedustajaa. Vaalitoimikunnan ehdotuksen mukaisesti seuraavalle kaksivuotiskaudelle hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Alpo Tanskanen Jyväskylän osastosta ja varapuheenjohtajaksi Hannu Kuokkanen Vaasan osastosta. Piirin vuosikokouksessa 6.4.2014 piirihallituksen jäseneksi valittu Erkki Hietala Jyväskylän osastosta jatkaa piirihallituksen jäsenenä vuoden 2016 piirin vuosikokoukseen asti. 2.2 Jäsenhankinta ja jäsenten motivointi Jäsenhankinta Jäsenhankintaa tehtiin mm. Punaisen Ristin viikolla ja muissa eri tapahtumissa. Länsi-Suomen piirin ylläpitämillä SPR Kirppiksellä 20,00 euron kertaostoksesta saattoi liittyä Punaisen Ristin jäseneksi vuodeksi 2015. SPR Kirppiksiä on Jyväskylässä Keskussairaalantiellä, Kirrissä ja Seppälässä. Kampanja lisäsi jäseniä myös Jyväskylän osastossa. 6

Vuoden 2015 lopussa Punaisen Ristin Jyväskylän osaston jäsenmäärä 1 261 henkeä (vuoden 2014 lopussa 1 193). 1 300 1 250 1 254 1 261 1 233 1 200 1 206 1 208 1 179 1 193 1 150 1 124 1 100 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 KAAVIO 1: Punaisen Ristin Jyväskylän osaston jäsenmäärän kehitys vuosina 2008 2015 Jäsenten motivointi Jäsenille lähetettiin yksi jäsenkirje vuoden 2015 aikana. Kirjeen toivottiin kannustavan jäseniä maksamaan jäsenmaksunsa myös jatkossa ja näin vähentävän jäsenmaksunsa maksamatta jättävien määrää. Kirjeen postituksesta vastasivat osaston jäsenmestari ja tiedottaja. Niille, joiden sähköposti oli jäsenrekisterin tiedossa, lähetettiin jäsenkirje sähköisenä sähköpostiin. Muille kirje lähetettiin 2-luokan kirjepostina. Kirjeen kopiotyö tilattiin Jyväskylän yliopistopainolta. Suomen Punaisen Ristin hallitus myönsi kokouksessaan 1/2015, 12.1.2015 aktiivimerkit seuraaville henkilöille: Kirsi Aliranta-Kask, Aleksi Graf, Arttu Hartikka, Elina Lampinen, Sirkku Laurila, Mika Leppänen, Juha Orava, Esa Patja, Siiri Purojärvi, Wille Purojärvi, Timo Pänkäläinen, Maarit Ryhänen, Arto Siljoranta ja Kiita Tillikka. Länsi-Suomen piirin piirihallitus myönsi kokouksessaan 21.2.2015 ansiomerkit seuraaville henkilöille: Seija Kolppo, Anna Liukko ja Marja Räty. Tasavallan Presidentin myöntämä hopeinen ansiomitali luovutettiin 18.4.2015 Länsi-Suomen piirin vuosikokouksessa Jyväskylän osaston Marja-Liisa Valkolalle kiitoksena ansiokkaasta työstä Punaisen Ristin päämäärien hyväksi. Eri toimintaryhmille (mm. ensiapuryhmä, ystävätoiminnan vapaaehtoiset) mahdollistettiin virkistystoiminta. Esimerkiksi ystävätoiminnan vapaaehtoisille järjestettiin joulujuhla 10.12.2015 ja ensiapuryhmälle pikkujoulut 15.12.2015. 7

2.3 Perusperiaatteiden tunnetuksi tekeminen ja tiedotustoiminta Internet -sivut Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän osaston Internet sivut olivat Punaisen Ristin sivustolla vapaaehtoisille eli RedNetissä osoitteessa jyvaskyla.punainenristi.fi. Sivuille tuotettiin uutisia osaston toiminnasta sekä tapahtumakalenteriin lisättiin eri toimintamuotojen tapahtumia. Sivujen rakennetta muutettiin niin, että osaston senioritoiminta nostettiin sivujen päävalikkoon. Punaisen Ristin valtakunnallisilla sivuilla avattiin vapaaehtoistori, joka on paikka, jossa kaikki Punaisen Ristin toimijat voivat ilmoittaa avoimista vapaaehtoistehtävistä. Jyväskylän osasto otti palvelun pian käyttöön ja ilmoitti vapaaehtoistorilla avoimista tehtävistä (Ensiapuryhmäläinen Jyväskylän osastossa, Ensihuoltoryhmäläinen Jyväskylän osastossa, Monikulttuurisen työn vapaaehtoinen Jyväskylän osastossa, Ystävätoiminnan vapaaehtoinen Jyväskylän osastossa). Facebook sivut Jyväskylän osasto ylläpiti Facebook sivuja osoitteessa https://www.facebook.com/sprjkl. Jyväskylän osaston Facebook sivuilla 300 tykkääjän raja ylittyi 18.9.2015. Vuoden 2015 lopussa tykkääjiä oli jo 354. Osasto sai yhteydenottoja Facebook - sivujen kautta mm. liittyen turvapaikanhakijoiden auttamiseen vastaanottokeskuksissa, ensiapupäivystyksiin ja Hyvä joulumieli lahjakorttien jakoon. Punaisen Ristin osallistuminen turvapaikanhakijoiden vastaanottoon toi Jyväskylän osaston Facebook sivuille myös epäasiallisia rasistisia viestejä, jotka poistettiin Punaisen Ristin valtakunnallisten ohjeiden mukaisesti. Sisäinen tiedottaminen Vapaaehtoisille lähetettiin sähköpostia ja kirjeitä. Vapaaehtoisille tarvittaessa myös soitettiin puhelimitse. Ensiapuryhmä otti käyttöönsä valtakunnallisen HUPSIS tietokannan ensiapupäivystäjien rekrytointiin ja ensiapupäivystysten organisointiin liittyen. Eri toimintaryhmät muodostivat tekstiviestiryhmiä, joita käytettiin mm. vapaaehtoisten hälyttämiseen äkillisissä onnettomuustilanteissa. Osaston hallituksella oli pilvipalvelu, jossa hallituksen jäsenet pystyivät itse valmistelemaan kokouksissa esille tulevia asioita ja saamaan käyttöönsä pöytäkirjat. Sähköpostiosoite Jyväskylän osaston sähköpostiosoitteeseen jyvaskyla@punainenristi.fi tuli vuoden 2015 aikana sähköposteja mm. ystävän tarpeeseen, ensiapupäivystystilauksiin, Nepalin maanjäristyksen uhrien auttamiseksi käynnistettyyn lipaskeräykseen, Nälkäpäiväkeräykseen, turvapaikanhakijoiden vastaanottoon sekä vapaaehtoistehtäviin liittyen. Myös mahdollisuudesta saada siviilipalvelus- ja työharjoittelupaikkoja kysyttiin. Jyväskylässä toimivalle Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin aluetoimistolle välitettiin lukuisia sähköposteja mm. liittyen ensiaputar- 8

vikkeisiin, ensiapukursseihin, turvapaikanhakijoiden vastaanottoon sekä SPR Kirppisten toimintaan liittyen. Twitter -tili Jyväskylän osaston Twitter tiliä Ystäväksi ei vuonna 2015 päivitetty vähäisistä henkilöresursseista johtuen. Jyväskylän osasto mediassa Vaajakosken aluelehti Wesmannissa julkaistiin 18.3.2015 uutinen, jossa kerrottiin 22.3.2015 järjestettävästä Kaikki liikkeelle talven päättäjäistapahtumasta Jyväskylän satamassa. Uutisessa kerrottiin, että myös SPR on mukana tapahtumassa. Suomen Punaisen Ristin ensiapukoulutus täytti 9.3.2015 130 vuotta. Juhlapäivän kunniaksi Punainen Risti vei ensiapuvälineet Jyväskylän matkakeskukseen ja neuvoi ohikulkijoille, kuinka ihmistä voi auttaa erilaisissa hätätilanteissa. Paikalla oli myös Venla Tarvainen Jyväskylän osaston ensiapuryhmästä. YLE:n Keski-Suomen tv-uutiset uutisoivat tapahtumasta uutisissaan 9.3.2015. Sanomalehti Keskisuomalainen uutisoi 10.3.2015 KSML.TV: Ensiapukursseilla on 130 vuoden historia. Tapahtumasta tehtiin myös video verkkoosoitteeseen ksml.tv. Tiedottaja Marko Tervo lähetti Jyväskylän alueen tiedotusvälineille tiedotteen 30.3.2015 Punaisen Ristin Jyväskylän osaston kevätkokous käsitteli osaston hallituksen kauden 2014 toimintakertomuksen, vahvisti tilinpäätöksen sekä myönsi hallituksen ja toimihenkilöille vastuuvapauden vuoden 2014 osalta. Radio Jyväskylä uutisoi verkkosivuillaan 31.3.2015 SPR:n Jyväskylän osasto oli vireä auttaja viime vuonna lähetetyn tiedotteen perusteella. Pelastustieto -lehti julkaisi 16.6.2015 verkkosivuillaan artikkelin Yleisötapahtumissa tehdään mittavaa turvallisuustyötä. Artikkelissa haastateltiin mm. Sataman yö - ensiapupäivystyksen ryhmänjohtaja Venla Tarvaista Jyväskylän osaston ensiapuryhmästä. Ksml.tv julkaisi verkkosivuillaan 26.6.2015 videon Huono kenkävalinta koituu kohtaloksi festareilla. Jutussa haastateltiin Iskelmä Festifaaleilla päivystänyttä Jyväskylän osaston ensiapuryhmän Timo Pänkäläistä. 9

Suomi POP -tapahtuman TV julkaisi verkkosivuillaan 9.7.2015 videon Hurja tapaturma festareilla: Sukukalleudet jäivät vetskarin väliin - Suomipop. Videossa haastateltiin Venla Tarvaista Jyväskylän osaston ensiapuryhmästä. Radio Kompassi uutisoi verkkosivuillaan 11.6.2015 Punainen Risti auttaa Sataman Yö -konsertissa Jyväskylässä. Tiedottaja Marko Tervo lähetti 10.11.2015 tiedotusvälineille uutiskirjeen Punaisen Ristin Jyväskylän osaston toiminnan pääpainopiste vuonna 2016 on valmiustoiminnan kehittämisessä. Radio City Jyväskylä uutisoi verkkosivuillaan 11.11.2015 SPR:n Jyväskylän osasto panostaa valmiustoimintaan. Sanomalehti Keskisuomalainen uutisoi perjantaina 13.11.2015 VALINNAT Punaisen Ristin Jyväskylän osasto:. Jyväskylän osaston ystäväparia ja ystävävälittäjä Päivi Polvea haastateltiin Hyvä Terveys -lehteen 14/2015, 4.12.2015. Laajan viiden sivun artikkelin otsikko oli Kivoja hetkiä yhdessä. 2.12.2015 RAY:n INHIMILLISIÄ UUTISIA -verkkojulkaisussa oli Länsi-Suomen piirin ystävätoiminnan alueellisen tuen kehittämisprojektin aluetyöntekijä Erja Salmelan kirjoittama artikkeli Jyväskylän osaston ystävätoiminnan vapaaehtoisesta Anu Varilasta otsikolla Mummon kokoinen aukko elämässä. Jyväskylä-Seura ry:n vuoden 2015 palkinto myönnettiin Punaisen Ristin työntekijälle Tero Romuselle. Seura perusteli valintaansa Romusen ansiokkaalla vapaaehtoistyöllä turvapaikanhakijoiden parissa. Lisäksi seura myönsi Punaisen Ristin Jyväskylän osastolle 1000 euroa vastaanottokeskusten työlle. Jyväskylä- Seuran palkinto on jaettu vuodesta 1987 lähtien. KSML.tv julkaisi 15.12.2015 sivuillaan jutun SPR:n vapaaehtoisen uskomaton loppuvuosi tämä veti miehen sanattomaksi ja videon SPR:n vapaaehtoisella syytä juhlaan, työ muuttui palkalliseksi. Painetussa sanomalehti Keskisuomalaisessa julkaistiin 16.12.2015 artikkeli Nyt on juhlan paikka. SPR:n vapaaehtoinen: Jyväskyläläinen Tero Romunen palkittiin ansiokkaasta työstä. Radio Jyväskylä haastatteli Tero Romusta sekä Jyväskylä-Seuran puheenjohtaja Mirja Knuuttilaa Radio Jyväskylän aamussa 15.12.2015. Radio Jyväskylä uutisoi verkkosivuillaan 15.12.2015 Jyväskylä-Seura palkitsee Tero Romusen ja SPR:n Jyväskylän osaston. 10

Ilmoitukset Osaston sääntömääräisestä kevätkokouksesta (30.3.2015) julkaistiin maksullinen ilmoitus Sanomalehti Keskisuomalaisen SEURAT palstalla 24.3.2015 ja sääntömääräisestä syyskokouksesta (9.11.2015) SEURAT JA YHDISTYKSET palstalla 30.10.2015. Runopiirin tapaamisista ilmoitettiin Sanomalehti Keskisuomalaisen "Menot palstalla. Järjestetyt toiminnan esittelyt TAULUKKO 1: Toiminnan esittelyt 2015 Päivämäärä Tapahtuma Paikalla Osallistujia osastosta 10.2.2015 Jyväskylän osaston ystävätoiminnan esittely 1 15 NMKY:lle, järjestöavustaja Anne Pälve 21.3.2015 Jyväskylän Prismoissa vietettiin perhepäivää. Tapahtumat 5 150 Seppälän ja Keljon Prismoissa 22.3.2015 Kaikki liikkeelle Jyväskylän satamassa. Tapahtuman 2 30 järjestivät Jyväskylän kaupungin liikuntapalve- lut, Monikko ry, Vaajakosken Suomi-Venäjä -seura, Jyväskylän Feniks ry, Kuokkalan asukkaat sekä Jyväskylän Eläkeläiset ry. 2.4.2015 Punaisen Ristin ystävätoiminnan esittely Sotaveteraanien 1 20 avustajille (Keski-Suomen alueelta), järjes- töavustaja Anne Pälve 13.4.2015 Punaisen Ristin ystävätoiminnan esittely AVH kurssilaisille, 1 15 järjestöavustaja Anne Pälve 15.4.2015 Punaisen Ristin toimintaa Vaajakosken Eläkeläisille 1 32 Vaajakosken nuorisotiloissa 15.4.2015 liikuntapäivän yhteydessä, tiedottaja Marko Tervo 8.5.2015 Jyväskylän osaston ensiapuryhmä järjesti esittelytapahtuman 3 20 Punaisen Ristin viikolla Keljon Prismassa 9.5.2015 Jyväskylän osaston ensiapuryhmä järjesti esittelytapahtuman 5 20 Punaisen Ristin viikolla Seppälän Prismas- sa 23.5.2015 Ensiapuryhmä mukana Palokan kevät tapahtumassa 2 30 23.5.2015 Osallisuutta! -tapahtuma Lutakossa 3 20 8.8.2015 Mahdollisuuksien tori tapahtuma Kävelykadulla 3 60 yhdessä Punaisen Ristin Veripalvelun Jyväskylän veripalvelutoimiston kanssa 8.8.2015 Vaajakosken kohinoiden Torikohinat järjestettiin 4 450 myös 8.8.2015 Vaajakosken Naissaaressa 16.8.2015 Opin ja osaan - koko perheen toimintapäivä järjestettiin 5 250 Mäki-Matin perhepuistossa 16.8.2015. Tapah- tuman järjesti Niilo Mäki instituutti 23.8.2015 Keskimaan kemut, Reddie koira Jyväskylän osastosta 1 100 mukana tapahtumassa, nuorisotoiminnan yhteys- henkilö Elina Lampinen 8.9.2015 Ystävätoimintaa esitelty Eläkeliiton aulamessuilla 1 50 Paviljongissa, järjestöavustaja Päivi Polvi 9.9.2015 Ystävätoiminnan esittely Muistiliiton ja Vapepan Jos 1 50 omaisesi katoaa - luennon yhteydessä Sepänkeskuksessa, järjestöavustaja Päivi Polvi 3.10.2015 Tourujoen yö -tapahtumassa 3.10.2015 esiteltiin 5 200 Jyväskylän osaston toimintaa yleisölle 29.9.2015 Infoiltaan turvapaikanhakijoiden auttamisesta kaupunginkirjaston 1 200 Minnansalissa, tiedottaja Marko Tervo 7.11.2015 Jyväskylän Aikuisopistolla esittelemässä osaston 1 2 toimintaa ja vapaaehtoistoiminnan muotoja maahanmuuttajille 17.11.2015. Paikalla 2 henkilöä. Järjestöavustaja Päivi Polvi 10.11.2015 Matka halki Mataran. Järjestöavustaja Päivi Polvi 1 70 3.12.2015 Kansalaistoiminnankeskus Matarassa 3.12.2015 1 50 järjestetyt Vapaaehtoiseksi! messut, toiminnan esittelyä. Järjestöavustaja Päivi Polvi YHTEENSÄ 48 1 834 11

2.4 Tapahtumat ja kampanjat Vuonna 2015 Jyväskylän osasto on osallistunut seuraaviin valtakunnallisiin kampanjoihin: Ystävänpäivä 14.2.2015 Rasisminvastainen viikko 16. 22.3.2015 Punaisen Ristin viikko 4.-10.5.2015 Nälkäpäivä keräys 17. 19.5.2015 Nenäpäivä 6.11.2015 Hyvä joulumieli keräys 20.11.- 24.12.2015 2.5 Oma varainhankinta Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän osaston merkittävimpiä varainhankintamuotoja vuonna 2015 olivat mm. ensiapupäivystystuotot, Jyväskylän kaupungin ensihuoltosopimus sekä jäsenmaksutuotot. Muina varainhankintamuotoina järjestettiin mm. Punaisen Ristin tuotemyyntiä, arpajaisia ja onnenpyörän pyöritystä yleisötapahtumissa, joissa osasto oli tekemässä varainhankintaa. 3 VAPAAEHTOISPALVELUT Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän osaston toimintamuotoja ovat ensiapuryhmä-, keräys-, monikulttuurisuus-, nuoriso-, seniori-, valmius- ja ystävätoiminta. 3.1 Ensiapuryhmätoiminta Osaston ensiavun ja terveystiedon kouluttaja (ETK) järjesti koulutusta yleisölle. Jyväskylän osastossa on kaksi toimivaa ensiapuryhmää, Jyväskylän osaston ensiapuryhmä sekä Rautpohjan ensiapuryhmä. Yleisön koulutus Jyväskylän osaston ensiavun ja terveystiedon kouluttaja (ETK) kävi vuonna 2015 kouluttamassa lasten ensiapua ja kotitapaturmien ennaltaehkäisyä seuraavasti: TAULUKKO 2: Yleisön koulutus Päivämäärä Koulutus Paikalla Osallistujia osastosta 4.2.2015 Lasten ensiapu seurakunnan perhekerhossa, ETK Ritva 1 12 Salomaa 5.3.2015 Lasten ensiapua seurakunnan perhekerhossa, ETK Ritva 1 16 Salomaa 29.9.2015 Jyväskylän Keltinmäen alueseurakunnan Kortepohjan 1 18 seurakuntakeskuksen ekavauvaryhmässä opetusta lasten tapaturmista, ETK Ritva Salomaa 30.9.2015 Jyväskylän Keltinmäen alueseurakunnan Kortepohjan 1 12 seurakuntakeskuksen ekavauvaryhmässä opetusta lasten tapaturmista, ETK Ritva Salomaa YHTEENSÄ 4 58 12

Jyväskylän osaston ensiapuryhmä Kuva: Sari Reinikainen Ensiapuryhmässä oli jäseniä yhteensä 60 henkilöä. Ryhmä toimii sekä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun hälytysryhmänä että koulutusryhmänä. Lisäksi ryhmäläisillä on koulutusta mm. alkusammutuksessa, radiopuhelinviestinnässä etsinnässä, nuorisotoiminnassa ja henkisessä tuessa. Ryhmä kokoontui vuoden 2015 aikana 19 kertaa. Kokoontumisia pidettiin joka toinen tiistai. Kesätaukoa kokoontumisista pidettiin kesäkuun alusta elokuun puoleen väliin asti. Harjoituksia pidettiin ensiavun ja pelastuspalvelun aiheista. Ensiavun Suomen mestaruuskisat järjestettiin 6.6.2015 Rovaniemen Ounasvaaralla. Jyväskylän osastosta kaksi ensivasteparia edusti Länsi-Suomen piiriä ensiavun SM -kilpailussa. Jyväskylän osaston ensivastepari 1 Aarno Vitikainen ja Maarit Ryhänen sijoittautuivat sarjassaan viidensiksi ja ensivastepari 2 Timo Pänkäläinen ja Venla Tarvainen sijoittuivat sarjassaan kuudensiksi. Tilattuja ensiapupäivystyksiä oli yhteensä 36 (vuonna 2014 56). Päivystyksissä autettiin 389 ihmistä (vuonna 2014 766). Ensiapuryhmän päivystyksistä suurimpia olivat: Neste Oil Rally Finland, Sataman yö, Iskelmä Himos, Suomi Pop festivaali ja Keskimaan musiikkijuhlat. Omien päivystysten lisäksi ensiapuryhmäläiset osallistuivat myös muiden osastojen päivystyksiin Äänekoskella. Tilattujen päivystysten lisäksi ensiapuryhmä järjesti oman päivystyksen vappuna. Osaston päivystyspalveluauton kunnossapidosta on vastannut ensiapuryhmä Jouko Ahon johdolla. Auto on ollut mukana päivystyksissä sekä erilaisissa tapahtumissa joka on lisännyt osaston näkyvyyttä. Jyväskylän osaston ensiapuryhmän käytössä on kuusi viranomaisradioverkon (Virve) päätelaitetta. Päätelaitteet ovat parantaneet ensiapuryhmän viestiyhteyksiä, saatu salattu viestiyhteys ja helpottanut viranomaisyhteistyötä. 13

Rautpohjan ensiapuryhmä Rautpohjan ensiapuryhmässä oli vuonna 205 jäseniä 8 henkilöä. Jäsenistä naisia oli kolme ja miehiä viisi. Naisista yksi oli koulutukseltaan terveydenhoitaja. Ensivastekoulutettuja oli neljä, Punaisen Ristin ensiapu 3-kurssin käyneitä kaksi ja ensiapu 2-kurssin käyneitä kaksi henkilöä. Vuonna 2015 ensiapupäivystyksiä oli yhteensä kuusi (6), joissa päivystystunteja yhteensä noin 100. Autettuja ensiapupäivystyksissä oli 17 henkilöä. Ensiapuryhmä järjesti Valmetin eläkeläisille yhden ensiapupainotteisen toimintapäivän keväällä 2015. Ryhmä harjoitteli kahden viikon välein Rautpohjan tuotannossa, suunnittelussa, ryhmän omissa tiloissa sekä Moventaksella noin kerran vuodessa. Ryhmä teki ennalta ilmoittamattomia harjoituksia tehtaan eri osastoilla talon henkilökunnalle. Näissä harjoituksissa ryhmäläiset olivat potilaina ja näin testattiin henkilökunnan taitoja. Ensiapuryhmä on mukana tehtaan työsuojelun toimintatapahtumissa tarvittaessa pari kertaa vuodessa. 14

3.2 Keräystoiminta Kuva: Petteri Kivimäki Nepalissa tapahtui 25.4.2015 voimakkuudeltaan 7,8 Richterin asteikolla ollut maanjäristys. Maanjäristyksessä kuoli yli 6 200 ihmistä ja loukkaantui yli 14 300. Suomen Punainen Risti käynnisti uhrien auttamiseksi valtakunnallisen keräyksen. Keräyskeskus perustettiin 27.4.2015 Länsi-Suomen piirin Jyväskylän aluetoimistolle. Piirin henkilökunta hoiti virka - aikana keräyskeskusta ja kolme Jyväskylän osaston vapaaehtoista 28. 29.4.2015 jatkoi keräyskeskuksen aukioloa klo 18.15 asti. Keräystulos oli 10 683,14 euroa. Nälkäpäiväkeräys 17 19.9.2015 toteutettiin Jyvässeudun osastojen (Jyväskylä, Campus, Kuokkala Palokka) yhteistyönä. Keräyskeskus oli Sammonkatu 4:ssä. Myyntitapahtumia oli Kävelykadun kompassilla, Vaajakoskella ja Palokassa S-marketin pihassa. Myyntityön lisäksi lipaskerääjiä oli kaduilla ja kouluissa. Lipaskerääjiä, myyjiä ja muita vapaaehtoisia osallistui Nälkäpäivä -keräykseen 250 henkilöä. Yhteiskeräyksen tulos oli 40 864,51 euroa. Valtakunnallisesti Nälkäpäivä keräys tuotti ennätystuloksen, 4,1 miljoonaa euroa Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Osasto on tehnyt keräysyhteistyötä 2-3 Kalpis -kioskin kanssa 10 vuotta. Kioskeissa on ollut kassan vieressä niin sanottu kylmä keräyslipas keräämässä varoja katastrofirahastoon. Kiitokseksi yhteistyöstä Kalpis -kioskille ojennettiin kunniakirja. Keräyspaikat ovat Matkakeskus ja Nisulankulma. Lippaat tyhjennetään noin kahden kuukauden välein keräysjohtajan/ystävävälittäjän toimesta. 15

45 000,00 40 000,00 35 000,00 30 000,00 25 000,00 20 000,00 15 000,00 10 000,00 5 000,00 0,00 13 520,00 10 380,20 16 826,69 30 295,63 12 190,35 763,13 487,72 671,00 442,90 27 619,21 40 864,51 10 683,14 2011 2012 2013 2014 2015 Nälkäpäivä (Punaisen Ristin katastrofirahastoon) Muut Punaisen Ristin katastrofirahaston äkilliset keräykset (Japani 2011, Filippiinit 2013, Nepal 2015) Muut Punaisen Ristin katastrofirahaston äkilliset keräykset (Syyria 2013) Hyvä joulumieli -keräys (kotimaan vähävaraisille lapsiperheille) KAAVIO 2: Punaisen Ristin Jyväskylän osaston keräystulokset 2011 2015 3.3 Monikulttuurinen toiminta Jyväskylän osastossa järjestettiin yhteistyössä keskustoimiston kanssa LäksyHelppi ohjaajakoulutus 25.11.2014. Kouluttajana toimi monikulttuurisuustyön suunnittelija Emilia Fagerlund keskustoimistosta. Kurssille osallistui yhteensä 12 henkeä. Puistokoulun LäksyHelppi kerhon toiminta käynnistyi 28.1.2015. Kerhon tarkoituksena on tukea erityisesti maahanmuuttajataustaisten oppilaita läksyjen teossa, mutta myös kielen oppimisessa yleisesti leikkien ja jutustellen. Kerhoon olivat tervetulleita myös kantasuomalaiset lapset. Puistokoulun LäksyHelppi kerhon toimintaan osallistui vuonna 2015 yhteensä 11 lasta, joista kahdeksan oli poikia. Kerho sai Puistokoulussa hyvän vastaanoton ja sen toiminta jatkuu myös vuonna 2016. Suomen Punaisen Ristin vuosittaista rasisminvastaista kampanjaa vietettiin jälleen YK:n rasisminvastaisen päivän 21.3. ympärillä. Jyväskylän osaston vapaaehtoiset sekä Jyväskylän ammattiopiston kansainvälisen ryhmän opiskelijat keräsivät 19.3.2015 Kävelykadulla ohikulkijoilta lomakkeille rasismin vastaisia hyviä tekoja ja he teettivät ohikulkijoilla myös rasismivisaa. Eurooppaan saapuneiden turvapaikanhakijoiden lukumäärä lähti alkusyksystä nopeaan kasvuun ja vuoden 2015 loppuun mennessä Suomeen saapui 32 500 turvapaikanhakijaa. Punainen Risti toimi viranomaisten tukena turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa, muun muassa ylläpitämällä vastaanottokeskuksia Maahanmuuttoviraston pyynnöstä. Käynnistyi Suomen Punaisen Ristin rauhanajan suurin avustusoperaatio. Punaisen Ristin Länsi-Suomen piiri perusti turvapaikanhakijoita varten nopeasti hätämajoitusyksikön Jyväskylään entisen Kangasvuoren sairaalan tiloihin 18 19.9.2015 välisenä yönä. Jyväskylän osaston ensiapu- ja ensihuoltoryhmäläiset sekä monikulttuurisen työn vapaaehtoiset osallistuivat hätämajoitusyksikön toimintaan Kangasvuoressa. Paikalla oli yhteensä 28 vapaaehtoista Jyväskylän 16

osastosta. Myöhemmin Kangasvuoren hätämajoitusyksikkö muuttui vastaanottokeskukseksi. Myös Puuppolan hoivasairaalan tiloihin sekä Salmirantaan perustettiin Länsi-Suomen piirin toimesta vastaanottokeskukset. Jyväskylän osaston Varttuneiden kerho osallistui ihmisiltä SPR -Kirppiksille lahjoituksena saatujen vaatteiden lajitteluun ja toimittamiseen Puuppolan vastaanottokeskukseen. Ensiapuryhmäläiset järjestivät vapaa-ajan toimintaa Puuppolan vastaanottokeskuksessa. Punaisen Ristin Internet sivujen kautta ilmoittautui useita kymmeniä uusia vapaaehtoisia Jyväskylän osaston monikulttuuriseen toimintaan Punaisen Ristin Länsi-Suomen piiri, Jyväskylän kaupunki ja Jyväskylän kaupunkiseurakunta järjestivät 29.9.2015 infoillan turvapaikanhakijoiden auttamisesta kaupunginkirjaston Minnansalissa. Paikalla oli tiedottaja Marko Tervo vastaamassa Jyväskylän osaston toimintaan liittyviin kysymyksiin. Marraskuussa osasto aloitti turvapaikanhakijoiden ystäväperhetoiminnan Puuppolan vastaanottokeskuksessa. Jyväskylä-Seura ry myönsi Punaisen Ristin Jyväskylän osastolle 1000,00 euroa vastaanottokeskuksissa tehtävälle työlle. Hallitus päätti, että 6.-7.2.2016 järjestettävään monikulttuurisen työn PROMO koulutukseen lähetetään 5-7 henkeä. 3.4 Nuorisotoiminta Sammonkadun Reddie Kids -kerho Sammonkadun kerho kokoontui keväällä 2015 joka tiistai Sammonkadun kerhotiloissa. Kerho on tarkoitettu 1-2. luokkalaisille ja kerhossa kävi kevään aikana 4 reipasta tyttöä. Kerhossa harjoitellaan ensiapua, tutustutaan Punaiseen Ristiin ja sen periaatteisiin sekä ystävyyteen liittyviin teemoihin leikin ohella. Ohjaajina kerhossa toimivat Elina Lampinen ja Lotta Lukka. Keväällä teemoina olivat erityisesti ystävyys ja monikulttuurisuus, jonka tiimoilta kerhossa kävi vierailijoita kertomassa mm. italialaisen lapsen tavallisesta päivästä. Syksyllä kerho jatkoi toimintaansa maanantaisin. Kerhon ohjaajina toimivat Elina Lampinen sekä Anette Lehmusruusu-Larjosuo. Syksyllä keskityttiin ensiavun ja Punaisen Ristin periaatteiden opetteluun. Kerholaisten määrä kerhoilloissa vaihteli neljästä kymmeneen ja kerholaiset olivat 7-12 vuotiaita. Yleensä kerhossa kävi kuitenkin muutama kerholainen. Vaajakummun Reddie Kids -kerho Kerho kokoontui Vaajakoskella, Vaajakummun koululla joka toinen maanantai. Kerho on tarkoitettu 7-12 vuotiaille ja teemat ja kerhoillat kerhossa ovat samoja kuin Sammonkadun kerhossa. Kerhoillat pyörivät ohjaaja Päivi Antila-Kokon johdolla ja apuohjaajana kerhossa toimi Aino Kokko. Kerholaisia kerhossa oli keväällä kymmenkunta. 17

3.5 Senioritoiminta Kuva: Ritva Salomaa Punaisen Ristin Jyväskylän osaston Varttuneiden kerho on osaston senioritoimintaa. Vuosi 2015 oli tapahtumarikas. Syksyllä juhlittiin ystävätoiminnan 40-toimintavuoden kanssa varttuneiden vuonna 2014 täyttynyttä 60-toimintavuotta Länsi-Suomen piirin Jyväskylän aluetoimiston tiloissa. Kerho kokoontui kesä-heinäkuuta lukuun ottamatta kuukausittain Sammonkatu 4:ssä. Kerholaisia oli 34. Kuukausikokouksien lisäksi päivitettiin Jyväskylä-tietoutta opastetulla kaupunkikiertoajelulla. Katsottiin kaupungin teatterissa kaksi näytelmää ja tehtiin syysretki Porvoon seudulle. Tutustuttiin Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi Aino Sibelius-näyttelyyn ja vierailtiin neljässä kartanossa: Haikko, Malmgård, Rutumi ja Tertti. Kerholaiset osallistuivat Nälkäpäiväkeräykseen laittamalla keräysvälineet kuntoon ja huolehtimalla kävelykadun kompassilla leivän ja hernekeiton myyntitapahtumasta. Kymmenen kerholaista valmisti hypistelymuhveja lahjoitettavaksi muistisairaille. Syksyllä käynnistettiin turvapaikanhakijoille lahjoitettujen vaatteiden lajittelua Puuppolan vastaanottokeskuksessa. Lajittelu jatkuu vuonna 2016 Varttuneiden kerhon ohjaajana toimi Ritva Salomaa. 18

3.6 Valmiustoiminta Valmiustoiminnan tarkoituksen on turvata Punaisen Ristin avustuskyky erityis- ja onnettomuustilanteissa. Valmiussuunnittelu Punaisen Ristin Jyväskylän osaston valmiuden yhteyshenkilö Erkki Hietala ja ensiapuryhmän ryhmänjohtaja Jouko Aho kävivät Jyväskylän kaupungin sosiaalitoimen kanssa neuvotteluja valmiussopimuksen uudistamisesta. Tarkoitus oli uudistaa yhteistyösopimusmallin päivystysjärjestelyjä ja tarkentaa valmiussopimuksesta saatavia korvauksia. Valmiussopimuksen uudistaminen siirtyi vuoden 2016 puolelle. Jyväskylän kaupungin sosiaalitoimi järjesti 19.2.2015 tiedotustilaisuuden ensihuoltotoimintaan liittyen. Kotimaana avun yhdyshenkilö Mika Leppänen ja ensiapuryhmän ryhmänjohtaja Jouko Aho osallistuivat. Jyväskylän osaston valmiussuunnitelma tarkistettiin vuoden 2015 alussa. Hallitus kävi alustavia keskusteluja mahdollisuudesta tukea Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun Jyväskylän veripalvelutoimiston toimintaa poikkeavissa ruuhkatilanteissa kun verenluovuttajien määrä ennalta arvaamatta nopeasti kasvaa. Tehtävää ehdotettiin ensihuoltoryhmälle, jolla on kokemusta mm. joukkomuonitusten järjestämisestä. Ensihuoltoryhmä suhtautui myönteisesti tähän tehtävään ja yhteistyön käynnistäminen Veripalvelun kanssa siirtyi vuodelle 2016. Jyväskylän osaston hallitus päätti kokouksessaan 13/2015, 9.11.2015 tehdä aloitteen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin piirihallitukselle Punaisen Ristin valtakunnallisen hätämajoituskyvyn parantamisesta. Aloitteen käsittely piirihallituksessa siirtyi vuoden 2016 puolelle. Hälytystilanteet Punaisen Ristin Jyväskylän osasto on Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) hälytysryhmä. Jyväskylän osaston ensiapuryhmä sekä ensihuoltoryhmää käytettiin hälytystilanteissa vuonna 2015. Jyväskylän osastolla oli vuonna 2015 neljä ensihuoltohälytystä ja seitsemän hälytystä kadonneen henkilön etsintään. TAULUKKO 3: Hälytystilanteet 2015 Päivämäärä Hälytystilanne Paikalla osastosta Autettuja yhteensä 6.1.2015 Ensihuoltohälytys, tulipalo 2 2 15.6.2015 Kadonneen henkilön etsintä 5 1 19.6.2015 Kadonneen henkilön etsintä 4 1 5.8.2015 Ensihuoltohälytys, tulipalo 2 1 14.8.2015 Kadonneen henkilön etsintä 4 1 23. 25.8.2015 Kadonneen henkilön etsintä 6 1 27.8.2015 Kadonneen henkilön etsintä 6 1 13.9.2015 Ensihuoltohälytys, tulipalo 2 3 18.9.2015 Ensihuoltohälytys, turvapaikanhakijoiden vastaanotto 28 44 24.12.2015 Kadonneen henkilön etsintä 1 1 30.12.2015 Kadonneen henkilön etsintä 6 1 YHTEENSÄ 66 57 19

Jyväskylän osaston ensiapuryhmä osallistui esimerkiksi Laukaassa kadonneen vanhuksen suuretsintään 23. 25.8.2015 kuuden ensiapuryhmäläisen voimin. Puolustusvoimien virkaapuosasto löysi kadonneen 26.8.2015. Kadonnut löytyi poliisin mukaan olosuhteisiin nähden hyväkuntoisena. Keräysvalmius Nepalissa tapahtui 25.4.2015 voimakkuudeltaan 7,8 Richterin asteikolla ollut maanjäristys. Jyväskylän osasto käynnisti lipaskeräyksen yhdessä Länsi-Suomen piirin kanssa 27.4.2015. Osaston vapaaehtoiset mm. pitivät keräyskeskusta avoinna Jyväskylän aluetoimiston tiloissa normaalin sulkemisajan jälkeen 28. 29.4.2015. Kotimaan apu Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän osasto antoi kotimaan apua Punaisen Ristin katastrofirahastosta vuonna 2015 kolmen eri tulipalon jälkeen. Jyväskylän osaston Prismassa olevaa tiliä käytettiin Kangasvuoren hätämajoitusyksikön perustamisvaiheessa tehtyihin hankintoihin. Hankinnoista syntyneet kulut laskutettiin myöhemmin Punaisen Ristin Länsi-Suomen piiriltä, joka vastasi Kangasvuoren hätämajoitusyksikön toiminnasta. Jyväskylän osasto jakoi yhteensä 130 eri lapsiperheelle valtakunnallisessa Hyvä Joulumieli - keräyksessä lahjoitettuja 70 euron arvoisia lahjakortteja osaston alueella joulukuussa. Vähävaraiset ja vaikeassa elämäntilanteessa olevat lapsiperheet pystyivät hankkimaan lahjakortilla ruokatarvikkeita joulun alla. Apua tarvitsevat perheet etsittiin Jyväskylän kaupungin sosiaalitoimen kanssa ja tiedot avun tarpeesta luovutettiin perheiden luvalla Punaisen Ristin Jyväskylän osastolle avustuspäätöksiä varten. Jyväskylän osaston ensihuoltoryhmä Jyväskylän osaston ensihuoltoryhmä vetäjä vaihtui Heini Taimisen väistyttyä tehtävästä ja tilalle valittiin Henna Hämäläinen 19.10.2015. Ryhmälle järjestettiin mm. hygieniapassikoulutus ja testi, koulutusta kotimaan avusta ja evakuoinneista. Länsi-Suomen piirin järjestöpäällikkö Jooel Niittynen piti järjestötietoutta ryhmäläisille. Ensihuoltoryhmälle hankittiin mm. uudet päivystysliivit Punaisen Ristin ENSIHUOLTO selkämerkeillä. Ensihuoltoryhmä osallistui Kangasvuoren hätämajoitusyksikön perustamiseen ja toimintaan yhdessä ensiapuryhmän ja monikulttuurisen työn vapaaehtoisten kanssa. Paikalla oli neljä ensihuoltoryhmäläistä. Tiedotusvalmius Nepalissa 25.4.2015 tapahtuneen maanjäristyksen jälkeen käynnistyneestä lipaskeräyksestä tiedotettiin osaston Facebook sivuilla. Muita äkillisiä isoja onnettomuustilanteita ei vuoden 2015 aikana tapahtunut, jotka olisivat vaatineet nopeita tiedotustoiminnan toimenpiteitä. 20

3.7 Ystävätoiminta Punaisen Ristin Jyväskylän osaston ystävätoimintaa ohjattiin myös vuonna 2015 palkatun ystävävälittäjän toimesta. Järjestöavustaja, ystävävälittäjä Anne Pälveen työsuhde päättyi huhtikuussa 2014. Uudeksi järjestöavustajaksi, ystävävälittäjäksi palkattiin Päivi Polvi. Hänen työsuhteensa oli osa-aikainen (24 tuntia/viikko). Osaston toimisto ja ystävävälitys jatkoivat toimintaansa Kansalaistoiminnankeskus Mataran tiloissa Tourulassa marraskuun puoliväliin asti ja tämän jälkeen toimisto siirtyi keskustaan osoitteeseen Sammonkatu 4. Ystävävälittäjän puhelinpäivystysaika oli maanantaista keskiviikkoon kello 9-12. Lisäksi kertaluontoisesti toimivassa vapaaehtoisessa asiointiavussa jatkettiin yhteistyötä Jyväskylän kaupungin vapaaehtoistoiminnan palveluiden eli Vaparin kanssa. Ystävävälittäjä päivysti vapaaehtoisen asiointiavun puhelinta maanantaisin ja tiistaisin samaan aikaan ystävävälityksen päivystysajan kanssa. Vaparin kanssa järjestettiin vapaaehtoisen asiointiavun syystapaaminen 1.9.2015. Punaisen Ristin Jyväskylän osasto järjesti keskiviikkona 26.8.2015 opastetun kotiseuturetkeen/kiertoajelun Jyväskylässä. Oppaan johdolla tutustuttiin muuttuneeseen kaupunkikuvaan ja uusiin asuinalueisiin mm. vuoden 2014 asuntomessualueeseen ja Kuokkalan kirkkoon. Kotiseuturetki päättyi päiväkahveihin Häggmannilla. Kotiseuturetkelle pyydettiin yksinäisiä, yksin asuvia vanhuksia kaupungin kotipalvelun kautta. Mukaan pyydettiin myös Punaisen Ristin ystävätoiminnassa mukana olevia vapaaehtoisia, jotka tulivat kotiseuturetkelle yhdessä ystävänsä kanssa. Ystävätoiminnassa mukana oleville vapaaehtoisille järjestettiin kerran kuussa ystäväiltoja eri teemojen merkeissä. Ystäväillat ovat vertaistuki-iltoja, joissa vapaaehtoisina toimiville tarjotaan mahdollisuutta keskusteluun, mutta myös tietoa, joka tukee heidän vapaaehtoisena toimimistaan. Marraskuussa ystäväilta järjestettiin Jyväskylän kaupunginteatterissa, jossa katsottiin Kadonnut maa-teatteriesitys. Esitystä oli katsomassa kaikkiaan 60 ystävätoiminnan vapaaehtoista ja Varttuneitten kerholaista. Joulukuussa järjestettiin yhteinen puurojuhla, johon oli kutsuttu myös runopiiriläiset, Vaajakosken ystäväkerholaiset ja Varttuneiden kerholaiset. Vuoden aikana Punaisen Ristin Jyväskylän osaston ystävätoiminnassa järjestettiin viisi ystävätoiminnan peruskurssia yhteistyössä OK-opintokeskuksen kanssa. Peruskursseille osallistui 71 henkilöä. Vapaaehtoisia ystävätoimijoita oli hieman yli 200 henkilöä. Nämä vapaaehtoiset henkilöt toimivat ystäväpareina, kertaluontoisessa asiointiavussa, kerhojen ohjaajina ja kerholaisina sekä tempauksissa ja muissa yksittäisissä tehtävissä. Vuoden lopussa osastossa oli 74 ystäväparia. Marraskuussa osasto aloitti turvapaikanhakijoiden ystäväperhetoiminnan Puuppolan vastaanottokeskuksessa. Vuonna 2016 ystävätoiminnan rekisterin päivittäminen jatkuu vapaaehtoisten ja ystäväasiakkaiden osalta. 21

Runopiiri Runopiiri on tarkoitettu runouden ystäville. Piirissä luettiin sekä omia että muiden kirjoittamia tekstejä. Luetun perusteella keskusteltiin sekä teksteistä että luetuista runoista. Runopiiri oli kaikille avoin ja ilmoitus siitä on Keskisuomalaisessa "Menot -palstalla. Teemoina vuonna 2015 oli mm. Runoja surusta, Runoja Suomesta, Syysrunoja ja Joulurunot. Runopiiri kokoontui talvella joka toinen viikko, kesällä toiminnassa pidettiin taukoa. Kokoontumisia vuonna 2015 oli yhteensä 13 ja osallistujia oli 5-10 henkeä. Runopiiriläisiä oli mukana Punaisen Ristin Jyväskylän osaston Ailakinkadun joulujuhlassa sekä esiintyen että osallistujana. Runopiirin ohjaajina toimivat vuonna keväällä 2015 Malvi Leini, Emmi Turpeinen sekä Katriina Ahonen. Syksystä lähtien Runopiirin ohjaajina toimivat Daisy Holopainen ja varalla Mari Kivijärvi. Vaajakosken ystäväkerho Punaisen Ristin Jyväskylän osaston Vaajakosken kerhon toimintaan on vuonna 2015 osallistunut yhteensä 12 ystävätoiminnan vapaaehtoista. Vaajakosken ystäväkerhon vapaaehtoiset kokoontuivat tammikuussa suunnittelemaan toimintaa Palvelutalo Väkkärään. Maaliskuussa oli Vaajakosken Veteraanitalon asukkaille Bingoilta jossa juotiin myös kahvit ja jaettiin palkinnot. Elokuussa Vaajakosken ystäväkerholaiset olivat mukana Vaajakosken Kohinoissa (8.8.2015). Marraskuussa oli lauluilta Lakitien asukkaille. Joulukuussa laulettiin joululauluja Harjutien asukkaiden kanssa ja nautittiin mukavasta yhdessäolosta. Vaajakosken ystäväkerhon jäsenet osallistuivat Nälkäpäivä keräykseen (17 19.9.2015) hoitamalla Vaajakosken alueella keräyksen järjestelyjä. Ystäväkerholaiset osallistuivat vuoden aikana myös yhteisiin ystäväiltoihin. Asiointiavussa avustettiin tarpeen mukaan. Ystävillä on myös henkilökohtaisia ystäviä joita he tapaavat sovitusti vuoden aikana. Vaajakosken ystäväkerhon ohjaajana toimi Salme Kauppinen. 4 TALOUS Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän osaston vuoden 2015 tilinpäätös on - 1880,84 euroa alijäämäinen. 22

23

Suomen Punainen Risti Jyväskylän osasto Sammonkatu 4 40100 Jyväskylä jyvaskyla@punainenristi.fi 24 jyvaskyla.punainenristi.fi