Uskoiko kivikauden ihminen kuoleman jälkeiseen elämään? Kivikauden aikaisia hautoja tutkimalla voidaan päätellä jotakin tämän uskon piirteistä. Se huolellisuus, jolla vainaja pantiin maahan, ei voida selittää pelkästään naivina käytöksenä. Seuraavassa lyhyt katsaus muinaisiin hautatapoihin. Kuolleiden hautaamisesta Kuolleet peitettiin ensimmäisen kerran varmaan käytännön syistä: pois näkyvistä, pois haisemasta ja piiloon haaskaeläinten häpäisyltä. Lähimmäisen kuolema saattoi järkyttää vainajan omaisia, mutta hänen hyvästelemisen ja omaisuutensa jakamisen jälkeen hänet oli joka tapauksessa jätettävä kuolinpaikalleen. Hautaamiseen voidaan keksiä lukuisia käytännön syitä. Uskonnollisia syitä ei kuitenkaan voida sulkea pois. Vaikka neandertal- ihminen tiesi sukulaisensa kuolleeksi, jatkoi hän joskus vainajan kuoleman jälkeistä valmistelua. Dederiyehluola sijaitsee Syyriassa noin 60 km luoteeseen Alepposta. Täältä löydettiin 1993 noin kaksivuotisen neandertal- lapsen hauta, jossa kuollut lapsi valmisteltiin hautaansa useilla tavoilla. Hauta kaivettiin niin suureksi, että lapsi mahtui siihen selälleen, suuri kalkkikivilaatta pään yläpuolelle. Lapsen jalat olivat taivutetut ja kädet ojentuneina suoriksi. Rinnan kohdalta löydettiin kolmion muotoinen piikiven säle. On varovaisesti tulkittu, että kalkkikivelle olisi aseteltu antimia tms. Muokatun piikiven palasen sijoittaminen rinnalle on voinut olla kirveen tai työkalun sijoittaminen mukaan hautaan. Edellinen esimerkki on yli 50 000 vuotta vanha, Mousterin kulttuurin ajalta. Myöhemmät hautaukset ovat myös sisältäneet hauta-antimia. Vainajan mukaan on laitettu koruja, nahkavaatteita ja ruokia. Myös kukkien ja lääkekasvien mukaan panosta on todisteita. Nykyiset Homo Sapiens ihmiset eivät kaikki ole haudanneet vainajiaan. Tästä on lukuisia esimerkkejä. Silti hekin ovat harjoittaneet jotakin uskontoa. Hautaaminen tai hautaamatta jättäminen ei sulje uskonnollisuutta pois neandertal- ihmiseltä. Hautaamistapa vaikuttaa silti paremmalta todisteelta uskonnollisuuden puolesta kuin sitä vastaan. Suomessa kivikauden hautoja tunnetaan suhteellisen vähän. Uskotaan kuitenkin, että kaikki ihmiset pyrittiin hautaamaan. Löydettyjen hautojen pientä määrää selitetään sillä, että hautaa ei ole merkitty maanpinnalle jätetyllä kivisellä merkillä tai kummulla, joten sen löytäminen on ollut sattumanvaraista. Haudasta on jäänyt maan allekin hyvin heikkoja jälkiä. Haudan paljastaa pienet löydökset kuten ruukunsirpaleet, kiviset työkalut, nuolen- tai keihään kärjet tai punainen maa-aines. Harvoin löytyy luita tai luiden jäänteitä, sillä hapan maa-aines "liuottaa luut" tuhannessa vuodessa. 1 / 5
Haudan valmistelu Vainajan oloa haudassa tehdään mukavaksi asettamalla hänet silkkisiin lakanoihin tai taljojen päälle, kuten tehtiin jo kivikaudella. Vaikka vainaja ei pehmusteista välittäisikään, voivat surijat osoittaa hellyyttä rakastaan kohtaan ja näin osoittaa toisilleen, kuinka paljon he hänestä välittivät. Herää kuitenkin kysymys, mitä on haluttu ilmaista, kun hautaan levitetään rautaoksidia eli punamultaa? Punamultaa syntyy luonnossa luontaisesti, jos raudan ioneita liukenee veteen ja hapettuu oksidiksi. Rautaoksidia kertyy eri paikkoihin värjäten maan punaiseksi tai ruskeaksi. Punavärin käyttöä tiedetään olleen jo 30 000 vuotta sitten. Se onkin kestävin ihmisen käyttämistä väriaineista, koska se ei hajoa edes ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta. Punamultaa voi valmistaa rautaa sisältävien mineraaleja polttamalla. Saven rauta muuttaakin ruukun punaiseksi tästä syystä. Tapa ripotella punamultaa hautoihin on hyvin vanha, sillä sitä tiedetään käytetyn 30 000 vuotta aiemmin Etelä-Euroopassa sekä Neandertal- että Cro Magnon- ihmisen toimesta. Se on tuskin ollut viatonta koristelunhalua, vaan on liittynyt hautauksen rituaaliin. Sitä on ripoteltu haudan pohjalle tai vainajan päälle. Sen määrä vaihtelee suuresti ja joissakin haudoissa ei ole punamultaa ollenkaan. Eräät vainajat aseteltiin hautaansa huomattavan punamultakerroksen päälle. Sen käyttötarkoituksesta on useita arveluja. Arvellaan, että punamulta puhdisti ja pyhitti haudan. Sen tarkoitus on voinut myös olla maaginen: se auttoi vainajaa viimeiselle matkalleen. Punaista väriä on ehkä pidetty elämän värinä ja siten pyhänä. Haudassa on saatettu myös polttaa nuotiota. Tällaisia nokijälkiä tavataan joissakin suomalaisissa haudoissa. Polttaminen on vielä rautakaudella yhdistetty puhdistautumiseen. Mitä epäpuhdasta hautaan saattoi jäädä? Myös hautojen vierestä on löydetty liesiä, vaikka hauta ei olisikaan aivan asuinpaikan tuntumassa. On arveltu, että liedet liittyvät hautajaismenoihin ja hautaamisen yhteydessä olisi järjestetty kekkerit. Viimeinen ateria oli mahdollisesti yhteinen vainajan kanssa. Haudatut esineet 2 / 5
Tiedämme nykyään, etteivät hautaamme laitetut esineet kulkeudu taivaaseen kuoltuamme, vaan ne jäävät valitettavasti arkkuun. Kirkon taistelussa pakanallisia tapoja vastaa korostettiin sielun ja Jumalan yhteyttä. Sitä ei parantanut tai heikentänyt maalisten asioiden laita eikä taivaaseen noussut muu kuin sielu. Näin ollen katsottiin karsaasti hauta-antimia, joka merkitsi pakanallista tapaa. Kristillisyyden alkuaikoina saattoi pappi kurkistaa arkkuun ja poistattaa turhat esineet ja vaatteet vainajalta. Mikä merkitys hautaan jätettyihin esineillä oli? Jos ihmisellä otaksuttiin olevan sielu, jonka uusi "koti" oli astraalimaailmassa, saattoivat esineet olla matkatavaroita matkalle tuonpuoleiseen. Siellä tarvittiin rahaa, aseita, työkaluja ja ruoka-astioita. Saviruukut on tässä viitekehyksessä tulkittu matkaeväiden säilytysastioiksi. Saatettiinpa mukaan laittaa runsaastikin evästä, kuten esimerkiksi Ibn Fadlanin kuvasi vuonna 830 Volgalla purjehtivien varjagi- kauppiaiden hautamenoissa. Nykytulkinta silloisesta käsityksestä on, että esineet, tai niiden astraalivastineet, kulkivat vaivattomasti mukana ja että esineillä saattoi tuonpuoleisissa toimittaa asioita ja askareita. Kirveet ja taltat tarvittiin tuonelan puiden hakkaamiseen ja veistelyyn, neuloja ompeluun jne. Sukupuolten välillä oli selviä eroja hauta-antimissa. Oletettiinko, että tuonelassa jatkuivat samat sukupuoliroolit kuin elämässä? Monista pronssi- ja rautakauden haudoista on löydetty myös aseita. Jos ne oli tarkoitettu otettavaksi mukaan tuonpuoleiseen maailmaan, siellä oli varmasti odotettavissa väkivaltaa. Tai olivatko jotkut henget vaarallisia ja heitä vastaan tarvittiin puolustusvälineitä? Ilmeisesti hyvyys ja pahuus ei erotellut sielun kohtaloa. Vastaavaa aseiden mukaan panoa ei tunneta vanhimmissa kivikauden haudoissa. Nuoremmissa sen sijaan tunnetaan. Tunnetuimat esimerkit ovat vasarakirves kulttuurin haudoista. Vainaja saattoi saada mukaansa lyöntikirveen, joka symbolisoi sotakirvestä. Mitään veistotyötä sillä ei voinut tehdä. Oliko vanhemman kivikauden uskonnoissa hyvän ja pahan taistelulla ollenkaan sijaa? Joissakin haudoissa on vainajalla havaittu kaulakoruja. Arvokkaimmaksi arvellaan meripihkakoruja, jotka tuotiin Itä-Preussin tai Tanskan rannikoilta. Antiikin aikana niillä uskottiin antiikin aikana olevan maagisia voimia. Uskomukselle antoi varmasti pontta meripihkan aiheuttamat staattisen sähkön purkaukset. Niillä saattoi myös olla jokin tehtävä vainajan matkalla tuonelaan. Voidaankin ajatella, että vainaja mukaan laitettiin häntä suojelevia amuletteja toimittamaan samaa virkaa kuin hänen eläessäänkin. Kuitenkin jo meripihka korujen oletettu suuri hinta kertoo, että kuoleman jälkeiseen elämään uskottiin vakaasti. Haudan sijainti 3 / 5
Kivikauden hautapaikat sijaitsivat usein asumusten lähettyvillä tai jopa asuinpaikan alla. Vainaja ei varmaankaan kummitellut asukkailleen (Onko kummittelu "moderni" idea?) eikä vainajan henkeä siten tarvinnut pelätä. Lähellä on ajatus, että vainajan toivottiinkin asettuvan taloksi jonkinlaiseksi haltijaksi tai suojelijaksi. Toinen tulkinta on, että astraalimaailma ja reaalimaailman sijaitsivat rinnakkain eli ympäröivässä luonnossa yliluonnollisuus oli osa sen todellisuutta. Vainaja saattoi silloin "majailla" elävien ympäristössä ja oli käytettävissä niille, jotka osasivat puhua haltian kanssa. Sielun matka muualla sijaitsevaan tuonelaan saattoi kuitenkin toteutua. Myöhäiset luonnonuskonnot tuntevat samaanin "vaipumisen rakoon", jolloin hän "kävi tuonelassa" kysymässä hengiltä neuvoa. Näistä "matkoista" ei tiedetä kovinkaan paljon. Kalevela ja muu kansanrunous onkin eräs tietolähde tässä asiassa. Punamultahaudat erottuvat kaivauksissa selvän punaisen maa-aineksen takia. Punamultahaudat olivat aina vierekkäin muodostaen kalmistoja. Koska mesoliittisen- tai kampakeraamisen ajan haudoissa ei ole säilynyt mitään hautamerkkejä, olivat ne ilmeisesti valmistettu orgaanisesta aineesta. Jos siis haudat olivat merkittyjä, veivät ne silloin tilaa majojen lähettyvillä. Haudan läsnäolo on täytynytkin olla hyödyllisempää kuin se tila, jonka ne veivät. Mikäli oli tällainen, muuttui suhtautuminen vainajiin muutaman tuhannen vuoden aikana radikaalisti. Pronssikaudella haudat muuttuivat ylväiksi. Ne sijoitettiin kukkuloille ja merkittiin työläästi rakennetuilla suurilla kivikasoilla. Samaan hautaan haudattiin useita vainajia. Rautakaudella haudat sijoitettiin hieman syrjään yhteiseen kalmistoon. Vainaja saatettiin polttaa ja jäännökset ripotella kiviselle polttohautakentälle. Poltetun vainajan jäännökset olivat muuttuneet hautaajien silmissä roskaksi, joka saatettiin kipata tunkiolle eli hunningolle. Sittemmin palattiin uudestaan ruumishautaukseen. Vainajan asento ja haudan suunta Hautoja tutkittaessa vainajan pään osoittama ilmansuunta pyritään aina selvittämään. On todettu, että esi- ja kampakeramiikan aikana haudan suunnalla ei ollut suurta merkitystä. Suuri osa vainajista oli haudattu pää pohjoiseen päin. Myöhempinä aikoina vainaja haudattiin vallitsevan perinteen mukaisesti tiettyyn suuntaan. Vainajan on oletettu odottavan jotakin kyseisestä suunnasta taikka päinvastaisesta suunnasta. Esimerkiksi Laukaan Hartikan haudat ovat kaikki kaivettu itä-länsi-suuntaan. Ilmeisesti vainajat oli haudattu pää itään päin. Esimerkiksi muinaiset kristityt hautasivat vainajansa pää länteen päin, sillä ylösnousemuksen tapahtuessa hän näki Kristuksen tulevan idästä päin. 4 / 5
Vainajan asento haudassaan noudatti yhteisössään vakiintuneita tapoja. Kivikaudelta oli eri kulttuureissa erilaisia hautaustapoja. Vainaja haudattiin kampakeraamisella kaudella usein selälleen. Vainajan kädet asetettiin ehkä rinnalle tai mahan päälle. Vasarakirveskulttuurissa vainajat makasivat kyljellään ja hieman kyyryssä, ns. hocker - asennossa. Yleisin tulkinta selittää vainajan "käyneen maata" eli nukkuvan pois. Vainajalle haluttiin hyvät unet, joten asentoon kiinnitettiin huomiota. Lopuksi Vaikka kivikauden uskontojen luonne ja olemassaolo on vaikeaa todistaa, voidaan edellä kuvatuilla tavoilla epäsuorasti päätellä joitakin seikkoja. Voimme olettaa uskontojen olevan ikivanha perinne. Osa perinteestä vaikutta ikiaikaiselta, osa myöhäiseltä ja loput perinteestä on voinut syntyä rautakaudella. Jopa kristinuskoon on pesiytynyt monia pakana-ajan piirteitä, mitä ei voida perustella raamatun avulla. Siis: sekamelska jatkuu ;-) 5 / 5