TAITEILIJAT O ry KONSTNÄRERNA O rf TOIMINTAKERTOMUS 2013 YLEISTÄ Taiteilijat O (ry) Konstnärerna O (rf) on 13.1. 2006 perustettu taideteollisen alan nykytaidetta edistävä ammatillinen ja valtakunnallinen asiantuntijajärjestö, jonka kotipaikka on Helsinki. Se on yksi neljästä Teollisuustaiteen Liitto ORNAMO ry:n jäsenjärjestöstä. Yhdistys hyväksyttiin Teollisuustaiteen Liitto Ornamon jäseneksi edustajiston kokouksessa 21.3.2006. Taiteilijat O edustaa alan asiantuntemusta kotimaassa ja ulkomailla. Taiteilijat O ry tarjoaa jäsenilleen palveluita ja ajaa ammattikunnan etuja yhteistyössä Ornamon ja sen jäsenjärjestöjen kanssa. Yhdistys pyrkii edistämään jäsentensä yhteistoimintaa sekä kehittämään taideteollisen taiteen asemaa osana suomalaista nykytaidetta. Taiteilijat O ry:n järjestämät näyttelyt, tapahtumat ja tiedotus lisäävät taideteollisen nykytaiteen tunnettavuutta. Yhdessä Ornamon ja sen muiden jäsenjärjestöjen kanssa Taiteilijat O pyrkii tukemaan Valtioneuvoston Taiteilijapoliittisen ohjelman tavoitteiden toteutumista. Taiteilijat O:lla on yhteinen toimisto Ornamon ja Ornamon neljän muun jäsenjärjestön kanssa sekä edustaja Ornamon hallituksessa. JÄSENET Taiteilijat O:n jäseniksi hyväksytään ammatillisen pätevyytensä osoittaneita taideteollisen alan nykytaiteilijoita. Toimintavuoden lopussa jäsenmäärä oli 147, joista vapaajäseniä oli 4. Taiteilijat O:lla ei ole opiskelijajäseniä. Taiteilijat O piti jäsenrekisteriä Ornamon jäsenrekisterin yhteydessä. Uudet jäsenet Taiteilijat O ry:n jäseniksi hyväksyttiin toimintavuonna Samuli Alonen, Marita Lappalainen, Venla Martikainen, Deepa Panchamia, Pauliina Pöllänen, Ulla Sinkkonen, Ritva Tulonen ja Karin Widnäs. HALLINTO Yleiskokoukset Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 8.3.2013 Ornamon toimistolla. Kokouksessa oli läsnä 6 yhdistyksen jäsentä. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Tytti Korin, sihteeriksi Miia Kallio ja pöytäkirjantarkastajiksi sekä ääntenlaskijoiksi Katja Kotikoski ja Virpi Vesanen-Laukkanen. Kokouksessa vahvistettiin vuoden 2012 toimintakertomus ja talousarvio sekä myönnettiin vuoden 2012 hallitukselle tili- ja vastuuvapaus. Vuoden 2013 tilintarkastajiksi valittiin Arto Sopanen ja Leenakaisu Hattunen sekä varatilintarkastajiksi Jari Alho ja Otto Santala. Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidettiin 26.9.2013 Ornamon toimistossa. Kokoukseen osallistui 9 yhdistyksen jäsentä. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Tytti Korin, sihteeriksi Tiia Matikainen ja pöytäkirjan tarkastajiksi sekä ääntenlaskijoiksi Virpi Vesanen-Laukkanen ja Outi Turpeinen. 1
Kokouksessa vahvistettiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2014. Päätettiin, että Taiteilijat O ry:n jäsenmaksu vuonna 2014 on 20 euroa. Päätettin myös, että Taiteilijat O ry:n hallituksessa istuvien kokouspalkkio on 100 /vuosi/ henkilö. Kokouksista tulee olla läsnä vähintään puolet saadakseen palkkion. Lisäksi hyväksyttiin kaksi sääntömuutosta liittyen hallituksen päätösvaltaisuuteen sekä tlintarkastajien määrään. Sääntömuutokset käsitellään toisen kerran seuraavassa yleiskokouksessa, jotta muutokset astuisivat voimaan. Taiteilijat O ry:n hallituksen puheenjohtaja Tytti Korin ja varapuheenjohtaja Tiia Matikainen valittiin jatkamaan seuraavalle 2- vuotiskaudelle. Hallitus Taiteilijat O ry:n hallitus muodostuu yhdistyksen jäsenistä. Puheenjohtajana toimi vuonna 2013 Tytti Korin, varapuheenjohtajana Tiia Matikainen ja rahastonhoitajana Kirsi Kivivirta. Hallitus kokoontui vuoden 2013 aikana 8 kertaa. Hallituksen kokoonpano: Tytti Korin pj Tiia Matikainen vpj Miia Kallio Katja Kotikoski Sonja Salomäki Outi Turpeinen Virpi Vesanen-Laukkanen Toimikunnat ja työryhmät vuonna 2013 Kuukauden taiteilija toimikunta Aino Favén, Tytti Korin, Heikki Rahikainen OHO Opitaan yhdessä! työryhmä Miia Kallio, Tiia Matikainen, Sonja Salomäki, Virpi Vesanen-Laukkanen Iso Lasnamäe kaupunkitaidetapahtuma Oon kaupungissa 2014 työryhmä Soila Hänninen, Katja Kotikoski, Sanna Majander, Outi Turpeinen Varainkeruu työryhmä Soila Hänninen, Katja Kotikoski TIEDOTUS Taiteilijat O ry:n kotisivut toimivat internetissä domain-nimellä www.artists-o.fi. Kotisivuilla esitellään järjestöä ja tiedotetaan ajankohtaisista asioista. Lisäksi kotisivuilla on verkkogalleria, jossa esitellään kahden kuukauden välein vaihtuva taiteilija. Taiteilijat O:n kotisivulla ylläpidetään luetteloa yhdistyksen jäsenistä sekä linkkiluetteloa yhdistyksen jäsenten kotisivuista. Taiteilijat O on mukana Ornamon jäsenrekisterissä ja finnishdesigners.fi- verkkosivuilla. Finnishdesigners.fi on Ornamon tuottama verkkopalvelu, jonka tarkoitus on lisätä Ornamon jäsenistön näkyvyyttä ja työmahdollisuuksia sekä helpottaa palvelujen ostamista. Tiedotus jäsenille on tapahtunut koko Ornamon jäsenkunnalle lähetettävin sähköisin viikkotiedottein, Ornamo-lehden välityksellä sekä sähköisillä jäsenkirjeillä. Tiedotteissa informoidaan alan kotimaisista ja kansainvälisistä kilpailuista, näyttelyistä sekä muista 2
tapahtumista. Tiedotteissa kerrotaan myös jäsenten osallistumisesta alan näyttelyihin, sijoittumisesta kilpailuissa ja saavutetuista palkinnoista. Toimintavuonna toteutettiin graafinen suunnittelija Ulla Phillipsin avulla järjestöstä kertova esite, jota jaettiin järjestön näyttelyjen ja tapahtumien yhteydessä. TOIMINTA Taiteilijat O:n jäsenten toiminta Ornamossa vuonna 2013: Ornamon hallitus Ornamon taidejaoston johtokunta Ammattiasioiden toimikunta Taide ja taidekäsityö Julkisten hankintojen työryhmä Opettaja- ja tutkijatyöryhmä Ornamo-säätiön hallitus Leenakaisu Hattunen Leena Lukkarinen (pj.), Heikki Rahikainen (vpj.), Åsa Hellman, Renata Jakowleff, Kirsi Kivivirta, Tytti Korin, Jouko Nieminen, Caroline Slotte Samuli Alonen, Riikka Latva-Somppi, Tiia Matikainen, Tiina Veräjänkorva Katja Kotikoski, Raija Rastas Miia Kallio, Kirsi Niinimäki, Mervi Vuolas Pekka Paikkari Taiteilijat O:n jäsenten edustus seuraavissa luottamustoimissa vuonna 2013: Valtion taideteostoimikunta Valtion arkkitehtuuri- ja muotoilutoimikunta Monialainen toimikunta Kaakkois-Suomen taidetoimikunta Lapin taidetoimikunta Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta Uudenmaan taidetoimikunta Varsinais-Suomen taidetoimikunta Silja Puranen Aino Kajaniemi Riikka Latva-Somppi Sanna Majander Risto Immonen Kaarina Kuusisto-Lukkari Aino Favén Mervi Vuolas Kuukauden taiteilija Taiteilijat O ry:n verkkogalleriassa esitellään joka toinen kuukausi vaihtuva ajankohtainen ja kiinnostava kuukauden taiteilija. Verkkogallerian näyttely koostuu kuukauden taiteilijan teoskuvista, ansioluettelosta sekä taiteilijan työskentelyn taustojen ja tavoitteiden esittelystä (artist's statement). Näyttelyajan päätyttyä, aiempien kuukauden taiteilijoiden näyttelyt jäävät verkkosivuille vähintään vuoden ajaksi, niin että niistä muodostuu O ry:n taiteilijoita laajemmin esittelevä verkkogalleria. 3
Jokainen Kuukauden taiteilija esittäytyy myös Ornamo-lehdessä, joka ilmestyy samoihin aikoihin verkkogalleria- ja vitriininäyttelyn kanssa. Kuukauden taiteilijalle on varattu yksi A4-kokoinen sivu, jossa taiteilija esittelee työskentelyään tekstin ja kuvien kautta. Kuukauden taiteilijalla oli loppuvuodesta 2013 alkaen mahdollisuus myydä teoksiaan Designmuseon myymälässä. Kuukauden taiteilijat 2 kk:n jaksoiksi kerrallaan vuonna 2013 olivat: joulu 2012- tammikuu 2013 helmi-maaliskuu huhti-toukokuu kesä - heinäkuu elo - syyskuu loka - marraskuu joulu 2013 -tammikuu 2014 Tero Annanollli Mirja Marsch Katja Kotikoski Sunna Kangas Eila Minkkinen Leena Pienimäki-Amoussou Venla Martikainen Lainopillinen neuvonta Taiteilijat O ry:n jäsenillä oli toimintavuonna mahdollisuus käyttää Ornamon muiden jäsenjärjestöjen lailla veloituksetta asianajaja Tuija Heinon lainopillista neuvontapalvelua kerran viikossa. NÄYTTELYT JA MUUT TAPAHTUMAT SEKÄ TAPAHTUMIEN VALMISTELU VUONNA 2013 Out and About -näyttely Tallinnassa 12.4.-9.6.2013 Näyttelyhankkeen taiteilijaryhmä koottiin syksyllä 2011 avoimen haun kautta. Näyttelyyn jurytetyn taiteilijaryhmän muodostivat Leena Illukka, Tytti Korin, Katja Kotikoski, Laura Kärki, Saana Murtti ja Silja Puranen. Juryssä toimivat Åsa Hellman, Heikki Rahikainen ja Caroline Slotte. Taiteilijoiden teokset olivat esillä Estonian Museum of Applied Art and Designissa, Tallinnassa. Näyttelyhankkeen tavoitteena oli paitsi esitellä siihen valittujen taiteilijoiden tuotantoa ja edistää suomalaisen materiaalipohjaisen taiteen tunnettuutta alan kansainvälisellä kentällä, myös avata mahdollisuuksia kansainvälisten kontaktien luomiseen ja tutustua uusiin mahdollisiin yhteistyökumppaneihin. Out and About -näyttelyn yhteyteen Taiteilijat O ry järjesti seminaarin Tallinnassa 7.6.2013. Seminaari toteutettiin yhteistyössä Estonian Museum of Applied Art and Designin ja Suomen Viron-instituutin kanssa. Seminaarissa esiteltiin Teollisuustaiteen Liitto Ornamon ja Taiteilijat O ry:n toimintaa sekä suomalaista taideteollista taidetta niin Out and About -näyttelyn taiteilijan näkökulmasta kuin julkisen tilan taideteoksista kertovan luennon kautta. Seminaarin työpajassa pohdittiin myös sitä, kuinka yhteistyötä suomalaisten ja virolaisten taideteollisen alan taiteilijoiden kanssa voisi kehittää ja lisätä. Seminaarimatkan aikana vierailtiin myös tallinnalaisten taideteollisen alan ammattilaisten luona ja keskusteltiin mahdollisista tulevaisuuden yhteistyötavoista. PYHÄNIEMI 2013 -kuvataidenäyttely Hollolassa 29.6.-9.8.2013 Pyhäniemen kartanossa Hollolassa järjestetään kesäisin korkeatasoinen suomalaisen nykytaiteen näyttely. Kartanon näyttelytiloissa oli esillä teoksia klassikkotaiteilijalta sekä näyttelyyn kutsutuilta yhdeltätoista suomalaiselta nykytaiteilijalta. Lisäksi näyttelyssä oli teoksia kootusti Suomen kuvanveistäjäliiton, Taidemaalariliiton ja Taiteilijat O:n taiteilijoilta. Pyhäniemi 2013 -kuvataidenäyttelyn kuratoi Taiteilijat O:n jäsen, kuva- ja lasitaiteilija Riikka Latva-Somppi. 4
Näyttelyyn kutsutuista taiteilijoista Taiteilijat O:laisia olivat Renáta Jakowleff ja Tiia Matikainen.Taiteilijajärjestön teosmyyntihuoneissa oli esillä uniikkiteoksia seuraavilta jäseniltä: Nikolai Balabai, Jaana Brinck, Ariadna Donner, Päivi Kekäläinen, Kirsi Kivivirta, Tytti Korin, Mervi Kurvinen, Eero Lintusaari, Sanna Majander, Mirja Marsch, Outi Martikainen, Irina Pått, Päivi Takala, Kati Tuominen-Niittylä, Outi Turpeinen, Helena Vaari, Virpi Vesanen-Laukkanen, Johanna Virtanen. OHO Opitaan yhdessä! taidetyöpajahanke Taiteilijat O ry aloitti OHO Opitaan yhdessä! -taidetyöpajahankkeen. Tavoitteina on parantaa taiteilijoiden työllistymistä, verkostoitumista ja kehittää työpajakonsepti joka on sovellettavissa erilaisissa ympäristöissä. Hankkeessa kehitetään taiteellisia menetelmiä kielen oppimiseen kokemuksellisesti. O ry:n jäsentaiteilijat suunnittelevat ja toteuttavat työpajat yhdessä suomen kielen asiantuntijoiden kanssa. Työpajat suunnataan uus- ja kantasuomalaisille lapsiperheille. OHO:ssa korostetaan yhdessä tekemistä, yhteisön rakentamista ja rohkeutta vuorovaikutukseen. Taiteellinen toiminta on keinona käsitellä yksilöllisiä sekä yhteisöllisiä kysymyksiä. Tavoitteena on saada aikaan positiivista muutosta sosiaalisissa suhteissa, luoda ja vahvistaa kanta- ja uussuomalaisten välisiä verkostoja sekä käsitellä osallistujien tärkeäksi kokemia yhteiskunnallisia teemoja. Taiteilijat O ry toteuttaa hankkeen vuosina 2014-15 yhteistyössä Ornamon ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Järjestö palkkasi Ornamon kipinäapurahalla hankkeen osaaikaiseksi kulttuurituottajaksi Emmi Lahtinen ajalle 20.8 20.12.2013. Iso Lasnamäe - kaupunkitaidetapahtuma Oon kaupungissa 2014 Tapahtuma on jatkoa Helsingissä vuonna 2011 järjestetylle Oon kaupungissa kaupunkitaidetapahtumalle, jonka Taiteilijat O ideoi ja toteutti yhdessä Ornamon taidejaoston kanssa. Vuonna 2012 näyttelykonsepti vietiin Lahden torille ja sen ympäristöön nimellä TORI Oon kaupungissa. Lahdessa tapahtuma toteutettiin yhteistyössä Hämeen taidetoimikunnan ja Teollisuustaiteen liitto Ornamon kanssa ja se oli osa WDC Helsinki 2012 -muotoilupääkaupunkivuoden ohjelmaa. Syksyllä 2014 tapahtuma viedään Tallinnaan, jossa sen pääyhteistyökumppani on Suomen Vironinstituutti. Muita yhteistyökumppaneita ovat Teollisuustaiteen liitto Ornamo, Viron taidemuseo KUMU, Viron käyttötaide ja designmuseo ETDM, Viron Taideteollisuusliitto EAD, Kulttuurikeskus Lindakivi sekä kaupunkikulttuuriin erikoistunut Linnalabor. Hankkeelle on myönnetty Opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuurivientitukea. Tapahtuman lähtökohtina ovat ihmisen sijainti kaupungissa, monimuotoisen kaupunkitilan, kaupunkiluonnon ja ihmisen välinen suhde. Tapahtuma keskittyy Tallinnan suurimalle neuvostoaikana rakennetulle Lasnamäen asuinalueelle. Mukaan valitaan teoksia suomalaisilta ja virolaisilta taiteilijoilta ja/tai heidän muodostamiltaan taiteilijaryhmiltä. Suomessa teoshaku on suunnattu Taiteilijat O:n sekä Teollisuustaiteen liitto Ornamon jäsenille. Tapahtuman kuraattoreina toimivat kuvataiteilija Kaisu Koivisto (Suomi) sekä arkkitehti Kadri Klementi (Viro), jotka yhdessä vastaavat tapahtuman taiteellisesta sisällöstä. Ornamon teosmyyntinäyttely Ornamon teosmyyntinäyttely pidettiin Helsingissä Kaapelitehtaan Puristamossa 15.-24.3.2013. Osallistujia oli lähes sata, joista Taiteilijat O:laisia noin neljännes. 5
Ornamon joulumyyjäiset Ornamo joulumyyjäiset, joihin myös Taiteilijat O:n jäseniä osallistui järjestettiin Helsingissä Valkoisessa salissa 6.-7.12.2013 ja Lahden taidemuseossa 23.-24.11.2013. APURAHAT Taiteilijat O ry:lle myönnetyt apurahat: Taiteen edistämiskeskus myönsi Out and About näyttelyhankkeen kuluihin 2500. Nordic Culture Point myönsi liikkuvuustukea Out and About seminaariin osallistujien matkakuluihin 560. Ornamo myönsi Kipinäapurahan 6000 OHO Opitaan yhdessä! hankkeen tuottajan palkkaamiseen. Tunnustuksia, palkintoja ja apurahoja Taiteilijat O:n jäsenille Outi Leinonen valittiin Ornamon vuoden 2013 keramiikkataiteilijaksi. Palkintoperusteluissa muistutettiin, että keramiikan tekeminen vaatii äärimmäistä kärsivällisyyttä, joka tulee hämmästyttävällä tavalla ilmi Outin teoksista. Ne ovat realistisia ja hienovaraisen herkkiä toisintoja elävästä elämästä, luonnosta ja arjen esineistä. Maiju Ahlgrén palkittiin Ornamon vuoden 2013 tekstiilitaiteilijana. Palkintoperusteluissa todetaan, että Ahlgrén tekee taiteilijana yhteiskunnallisesti merkittävää työtä vähempiosaisten hyväksi. Lisäksi hän on kehittänyt lukuisia ympäristö- ja yhteisötaideprojekteja muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon laitoksiin. Saana Murtin Arabian taideosastolla työskentelyä ja tulevan näyttelyprojektin tuottamista Ornamosäätiö tuki Kaarina Ahon rahastosta jaettavalla 5000 euron stipendillä. Nina Nisoselle myönnettiin Mirja Tissarin rahastosta jaettava 5000 euron apuraha näyttelyteosten toteuttamiseen ja näyttelyn järjestämiseen. Valtion muotoilutoimikunnan taiteilija-apurahat vuodelle 2013: 5-vuotinen Maiju Ahlgrén 5-vuotinen Pekka Paikkari 3-vuotinen Inni Pärnänen 1-vuotinen Renata Jakowleff 1-vuotinen Riitta Turunen Kuvataiteen näyttöapurahat 2013: Raija Jokinen, Silja Puranen, Ilona Rista 6