PUOLUEOHJELMA JOUTSENPUOLUE Joutsenpuolue on täysin uudenlainen puolue Suomen puoluekentässä. Jo sen syntyhistoria on Suomen poliittisessa historiassa ennennäkemätön: puolueen säännöt ja puolueohjelma on laadittu Internetissä siten, että kaikki halukkaat ovat saaneet vapaasti osallistua niiden laatimiseen, kehittämiseen ja viimeistelyyn. Tähän työhön on osallistunut satoja ihmisiä. Merkille pantavaa on, että valtaosa näistä ihmisistä ei ole koskaan tavannut henkilökohtaisesti. Puolueemme ei sijoitu lainkaan perinteiselle oikeisto-vasemmistoakselille. Emme edes tunnusta sellaisen olemassaoloa. Arvojamme, tavoitteitamme ja keinojamme kannattavia ihmisiä löytyy sekä perinteisen oikeiston että vasemmiston kannattajista. Meitä ei yhdistä sosioekonominen asema, ikä, kieli, sukupuoli, koulutustaso tms., vaan aito huoli Suomesta ja sen tulevaisuudesta. Emme edusta mitään ääriliikettä. Emme etenkään sellaista, joka ammentaisi elinvoimansa ja ideologiansa stalinismista, fasismista, kansallissosialismista tai muista menneen maailman hirviömäisistä järjestelmistä. Olemassaolollamme haluamme päinvastoin olla estämässä kyseisen kaltaisten ääriliikkeiden nousua ja voimistumista. Me pitäydymme tosiasioissa niin puheissamme kuin teoissammekin. Emme vääristele asioita oman etumme mukaisiksi emmekä mustamaalataksemme toisia. Me emme hyökkää mitään kansanryhmää, kansallisuutta, uskontoa, sukupuolta, kieliryhmää tms. vastaan, emmekä syrji ketään. Näkemyksemme mukaan jokaisella on vapaus uskoa erilaisiin asioihin sekä vapaus sanoa ja tehdä erilaisia asioita. Edellytämme kuitenkin, että kaikki Suomessa oleskelevat ja asuvat noudattavat Suomen lakeja ja Suomessa perinteisesti hyväksyttyjä arvoja ja käyttäytymistapoja. Suhtaudumme kriittisesti nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan ja sen lieveilmiöihin. Emme tietenkään vastusta kaikkea maahanmuuttoa. Vastustamme ainoastaan Suomelle ja suomalaisille haitallista maahanmuuttoa eli nykyisen kaltaista sosiaaliturvapaikanhakua. Enemmistö maahan tulevista turvapaikanhakijoista ei täytä Geneven pakolaissopimuksen määritelmiä, vaan he pyrkivät maahan puhtaasti taloudellisista syistä. Olemme ylpeästi suomalaisia. Emme silti ole ylimielisiä tai loukkaavia toisia kansoja tai yksittäisiä ihmisiä kohtaan. Kaikkea toimintaamme ohjaa ajatus siitä, että puolisomme, lapsemme, sukulaisemme, ystävämme ja tuttavamme voivat olla meistä ylpeitä. Niin nyt kuin tulevaisuudessakin. Tavoitteenamme on kaikille suomalaisille oikeudenmukainen ja tasapuolinen Suomi. Olemme pettyneet nykyisten puolueiden ja poliitikkojen tapaan, haluun ja kykyyn hoitaa Suomen ja suomalaisten asioita. Silti uskomme länsimaiseen demokratiaan ja haluamme osaltamme olla kehittämässä sitä toimivampaan ja uskottavampaan suuntaan. Tähän pyrimme viiden keskeisen teeman avulla: 1. Suora demokratia päätöksenteon välineeksi 2. Suomen kansalaisten etu Suomessa ennen muita 3. Sananvapauden tulee koskea myös toisinajattelijoita 4. Konsensuspolitiikan aika on ohi 5. Suomeen tehokkaasti turvapaikkaturismia karsiva ulkomaalaislaki ja Suomen kansalaisten etua palveleva maahanmuuttopolitiikka 1
1. Suora demokratia päätöksenteon välineeksi Edustuksellisen demokratian keskeinen ongelma on, että kansalaiset voivat päättää vaaleissa vain henkilöistä eli siitä, ketä he äänestävät. Kansalaisilla ei siis ole oikeutta äänestämällä päättää asioista. Siksi he ovat todellisen päätöksenteon ulkopuolella. Nykyisessä edustuksellisessa demokratiassa valtiovalta ei kuulu kansalle vaan kansanedustajille ja hallinnolle, kasvottomiksi ja nimettömiksi jääville virkamiehille. Vallan palauttamiseksi kansalle edustuksellista demokratiaa tulee täydentää suoralla, osallistavalla demokratialla. Nykyinen valtaeliitti näkee kansalaiset kykenemättömiksi tekemään vastuullisia ja järkeviä poliittisia päätöksiä. Aktiivikansalaisten sijaan eliitti kaipaa passiivikansalaisia, jotka eivät häiritse eliittiä ja sen toimintaa. Valtaeliitti ei odota alamaisiltaan vastaan sanomista, omaa tahtoa eikä omia ajatuksia vaan eliitin tukemista ja sen tahtoon mukautumista. Siksi alamaisilla ei eliitin mielestä tule olla oikeutta osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon. Me olemme asiasta täsmälleen päinvastaista mieltä: kansalaiset kykenevät tekemään itseään, elämäänsä ja tulevaisuuttaan koskevia järkeviä, harkittuja ja perusteltuja päätöksiä. Heillä tulee olla siihen myös täysi oikeus. Siksi kaikki koko kansakuntaa koskevat merkittävät päätökset tulee tehdä ns. suoran demokratian keinoin, jolloin lopullisen päätöksen tekevät Suomen äänioikeutetut kansalaiset. Suoran demokratian kaksi keskeistä vaikutustapaa ovat: 1. Kansalaisaloite, jonka avulla tietty määrä kansalaisia voi tuoda oman ehdotuksensa poliittiselle asialistalle ja käynnistää siitä kansanäänestyksen. He voivat ehdottaa esimerkiksi perustuslain muuttamista tai uutta lakia tai voimassa olevan lain kumoamista. Kansanäänestyksen järjestäminen ei ole viranomaisten päätettävissä. Se on järjestettävä, jos tietty määrä äänioikeutettuja kansalaisia niin haluaa. Ehdotamme, että 35 000 äänioikeutettua kansalaista voivat tuoda oman ehdotuksensa poliittiselle asialistalle ja käynnistää siitä kansanäänestyksen. Kansanäänestyksen tuloksen tulee olla päättäjiä sitova. 2. Kansanäänestys, joka on kansalaisten vaatimuksesta toimitettu kansanäänestys. Se tarkoittaa, että eduskunnassa päätetty asia alistetaan vielä kansalaisten päätettäväksi. Näin parlamentaarisessa järjestyksessä syntynyt laki, sopimus tai päätös voi tulla voimaan vasta sen jälkeen, kun kansalaiset ovat hyväksyneet sen kansanäänestyksessä. Ehdotamme, että laki, sopimus tai päätös tulee voimaan vasta sen jälkeen, kun äänestäneiden kansalaisten määräenemmistö (2/3) niin päättää. Tarkoitus ei ole äänestää jokaisesta mahdollisesta asiasta, vaan kansanäänestystä sovelletaan vain tietyn merkittävyysrajan ylittäviin lakeihin, sopimuksiin ja päätöksiin. Tällainen koko kansakuntaa koskeva merkittävä päätös on esimerkiksi NATO-kysymys. Halutessaan kansalla itsellään tulee olla oikeus päättää, mitkä asiat se katsoo itsensä kannalta riittävän merkittäviksi asioiksi. Kansalaisille tulee tarjota myös mahdollisuus itse tehdä aloitteita niistä asioista, joista he kokevat tarvetta aloitteita tehdä. Jatkossakin lakien merkittävä enemmistö säädettäisiin kuitenkin parlamentaarisessa järjestyksessä. 2
2. Suomen kansalaisten etu Suomessa ennen muita Suomi on suomalaisten suomalaisille rakentama hyvinvointivaltio. Siksi Suomen kansalaisten asiat on laitettava kuntoon ensin. Hyvinvointiamme tulee jakaa ensisijassa vain Suomen kansalaisille. Jos jotain jaettavaa jää, voimme sitä halutessamme jakaa. Mitään pakkoa tai epämääräistä moraalista velkaa meillä ei muita kansoja tai yksittäisiä henkilöitä kohtaan ole. Suomen valtion tehtävänä on olla ensi sijassa suomalaisten edunvalvontakoneisto. Voimme myös laittaa rahaa säästöön pahan päivän varalle ja tuleville sukupolville. Järkevää olisi siirtyä nykyisestä velaksi elämisestä säästämiseen ja maksaa valtion velat pois. Velkaantuminen on valintakysymys. 3. Sananvapauden tulee koskea myös toisinajattelijoita Sananvapauden ei tule kattaa pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapauden tulee kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tämä ajattelu on moniarvoisen, suvaitsevaisen, avarakatseisen ja aidosti kansanvaltaisen yhteiskunnan perusta. Suomen perustuslain 12 :n mukaan jokaisella on sananvapaus, johon sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tämä oikeus kuuluu myös heille, jotka tavalla tai toisella kritisoivat valtaeliittiä ja sen tekemiä päätöksiä. Sananvapaus on myös sähköiseen viestintään kuuluva perusoikeus, eikä sitä tule pyrkiä rajoittamaan luomalla ennakkosensuurijärjestelmiä tai ihmisen olennaiseen yksityisyydensuojaan kajoavia valvonta- ja urkkimiskeinoja. Kaikessa sähköistä viestintää koskevassa lainsäädännössä on muistettava, että perus- ja ihmisoikeudet koskevat myös Internetiä. Sananvapauden ei kuitenkaan tule koskea tilannetta, jossa tietoisesti valehdellaan tarkoituksena vahingoittaa toista Sananvapauden tulee koskea myös keskustelua monikulttuurisuuden varjopuolista. Ennen kaikkea peräänkuulutamme avoimempaa julkista keskustelua monikulttuurisuuden lieveilmiöistä. Tämän hetkisessä keskustelussa monikulttuurisuus esitetään pääsääntöisesti jonkinlaisena väistämättömänä ja aina pelkästään positiivisena ilmiönä. Esimerkiksi monikulttuurisuuteen olennaisesti liittyvää kansallisen identiteetin muuttumista ei haluta nostaa esille (mm. islamilaisen sharia-lain arvostus). Vastustamme jyrkästi sitä, että kaikkia maahanmuuttoon liittyviä näkökulmia ei avoimesti ja vääristelemättä käsitellä poliittisessa keskustelussa ja sen uutisoinnissa. Jos niitä käsiteltäisiin ja asioista keskusteltaisiin avoimesti ja rehellisesti, voisivat kansalaiset tehdä selkeän poliittisen valintansa siitä, minkälaisen Suomen he haluavat. Samalla heille tulisi selväksi myös se, ketkä poliitikot sellaista Suomea ajavat tai eivät aja. Maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista vaikeneminen luo epäluulon ilmapiiriä, joka on haitallista erityisesti maahanmuuttajille itselleen. Erityisesti kritisoimme sitä, että maahanmuuton todellisia kustannuksia ei avoimesti kerrota kansalaisille. Myös maahanmuuttajien rikollisuudesta tulee tiedottaa avoimemmin. Mitään teknistä 3
estettä tähän ei pitäisi olla, sillä kaikki kantaväestön aiheuttamat kustannukset ja rikostilastot ovat jo nykyisin helposti saatavissa olevaa julkista tietoa. 4. Konsensuspolitiikan aika on ohi Kolmen suurimman puolueen Kokoomus, Keskusta ja SDP jo vuosikymmeniä Suomessa harrastama konsensuspolitiikka estää todellisiin ongelmiin tarttumisen sekä toimivien ratkaisujen etsimisen ja löytämisen. Keskeinen konsensuspolitiikan ongelma on se, että käytännössä valtapuolueet ovat niin tavoitteiltaan, arvoiltaan kuin käytännön toiminnaltaan täsmälleen samanlaisia. Siksi sillä, kuka kulloinkin on hallituksessa ja kuka oppositiossa, ei ole mitään todellisia vaikutuksia mihinkään. Äänestät ketä tahansa, niin sama meno jatkuu. Asioista päättävät todellisuudessa useimmiten pääministeri ja valtiovarainministeri lähes kaksistaan. Lainsäädäntövaltaa käyttävä eduskunta on pelkkä kumileimasin. Kaksi suurinta puoluetta on vuorollaan aina hallituksessa ja kolmas oppositiossa. Oppositiopuolue ei uskalla radikaalisti arvostella hallituksen politiikkaa, koska se on todennäköisesti itse mukana seuraavassa hallituksessa. Silmänlumeeksi hallitukseen otetaan aina pari apupuoluetta, esimerkiksi RKP ja Vihreät. Niiden tehtävänä on myötäillä hallituksen mielipiteitä, vaikka se sotisi apupuolueiden omaa poliittista ohjelmaa ja ideologiaa vastaan. Konsensuspolitiikka on kykenemätön poliittisiin ja taloudellisiin uudistuksiin. Se on kykenemätön tarkastelemaan asioita vaihtoehtoisista näkökulmista. Ennen kaikkea konsensuspolitiikka on kykenemätön ennakkoluulottomaan ja rakentavaan keskusteluun. Mitäänsanomattoman, kolmelle suurelle puolueelle sopivan vallankäytön ja konsensuspolitiikan aika on ohi. Nyt on muutoksen ja ratkaisujen aika. Osana konsensuspolitiikan alasajoa tulee myös erilaiset poliittiset virkanimitykset lopettaa. Niitä ei yleensä tehdä todellisen osaamisen perusteella, vaan ne ovat pelkkiä poliittisia palkkioita ja palkintoja. 5. Suomeen tehokkaasti turvapaikkaturismia karsiva ulkomaalaislaki ja ensisijassa Suomen kansalaisten etua palveleva maahanmuuttopolitiikka Suurin osa maahanmuutosta ei millään muotoa hyödytä Suomea ja suomalaisia, vaan on vain pelkkä turha rasite ja alati kasvava kuluerä. Monikulttuurisuus ei automaattisesti ole rikkautta. Monikulttuurisuuden kritiikittömän palvomisen sijaan suomalaisten tulee olla avoimesti ylpeitä suomalaisuudesta, historiastamme sekä siitä, että olemme pystyneet rakentamaan tälle suhteellisen karulle elinalueelle jotain sellaista, mitä toisenlaisilla arvopohjilla ei ole saatu aikaan luonnonrikkauksiltaan ja maaperän hedelmällisyydeltään huomattavasti vauraammissa maanosissa. Kansainväliset sopimukset on täytettävä, mutta vain minimitasolla. EU:ssa kaavailtua yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa tulee määrätietoisesti vastustaa. Suomen on saatava päättää omista maahanmuuttoon liittyvistä asioistaan itsenäisesti. Se, että Suomessa on muita maita vähemmän ulkomaalaisia tai että maahanmuutto Suomeen on naapuri- ja EU-maita vähäisempää, ei ole millään muotoa kestävä peruste maahanmuuton lisäämiselle. Maahanmuuttajien määrän kasvattaminen ei saa olla itsetarkoitus, vaan jokaisen uuden 4
maahanmuuttajan tulee kyetä osoittamaan, miten hän Suomea, suomalaisia ja suomalaista yhteiskuntaa tulee hyödyttämään. Tämän hyödyn mittaamiseksi voidaan luoda samantyyppinen pisteytysjärjestelmä, jota esimerkiksi Uusi-Seelanti käyttää maahanmuuttajiensa seulontaan. Suurin osa ns. kotoutumisongelmista poistuu pelkästään jo sillä, että maahanmuuttajien määrää karsitaan. Uusia kotoutuvia ei tule ottaa ennen kuin aikaisemmin tulleet ovat kunnolla kotoutuneet. Toinen tehokas keino on etsiä sellaisia maahanmuuttajia, jotka sopeutuvat Suomeen paremmin kulttuuriperimän, uskonnon, ilmaston jne. puolesta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työperäisiä maahanmuuttajia pyritään tarvittaessa saamaan muista Pohjoismaista ja Baltian maista. Päättäjien on ymmärrettävä ja myönnettävä, että maahanmuuttajia on erilaisia. Merkittävimmät maahamme pyrkivät ulkomaalaisryhmät tällä hetkellä ovat: 1. todelliset Geneven pakolaissopimuksen määritelmän täyttävät pakolaiset, 2. humanitaarisin perustein maahan pyrkivät, jotka eivät täytä Geneven pakolaissopimuksen määritelmiä eivätkä siis ole pakolaisia sekä 3. työperäiset maahanmuuttajat. Geneven pakolaissopimuksen mukaiset pakolaiset Kaikki kotimaastaan paenneet eivät ole pakolaisia. Pakolaiseksi määritellylle ihmiselle on myönnetty pakolaisen asema eli pakolaisstatus. Pakolaisuuden edellytykset määritellään Geneven pakolaissopimuksessa. Sen mukaan todellinen pakolainen on henkilö, joka oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja kieltäytyy palaamasta sinne, koska hän pelkää joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansalaisuuden, poliittisten mielipiteiden tai yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen johdosta. Tämä pelon on oltava perusteltua. Esimerkiksi sotaa tai luonnonkatastrofia pakenevat eivät ole pakolaisia. Maailmassa on tällä hetkellä vain noin 20 maata, jotka ottavat vastaan ns. kiintiöpakolaisia eli henkilöitä, joilla on YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun (UNHCR) myöntämä pakolaisen asema ja joka saapuu maahan valtion määrittelemän pakolaiskiintiön puitteissa. Suomi on yksi näistä maista. Olemme sitoutuneet ottamaan vuosittain vastaan 750 kiintiöpakolaista. Tämä määrä on mielestämme kohtuullinen jatkossakin. Humanitaarisiin syihin vetoavat turvapaikanhakijat Turvapaikanhakijoiden merkittävä enemmistö ei ole todellisia pakolaisia eivätkä oikeutettuja viralliseen pakolaisstatukseen. Siksi monet heistä hakevat ja myös saavat jatkuvan oleskeluluvan ns. humanitaarisen suojelun perusteella. Humanitaarisen suojelun antaminen ei edellytä hakijaan henkilökohtaisesti liittyviä syitä, esimerkiksi henkilökohtaista vainoa. Humanitaarista suojelua ei siis ole sidottu henkilöön itseensä, vaan jonkun tietyn maan jollain tapaa huonoksi nähtyyn turvallisuustilanteeseen. Humanitaarisen suojelun saamiseen riittää nykyisin jo pelkästään se, että hakijan kotimaassa on levottomuuksia, ympäristökatastrofi, luonnonmullistus, aseellinen selkkaus, huono ihmisoikeustai turvallisuustilanne tai vastaavat olosuhteet. Humanitaarinen suojelu on erityisen vaarallista siksi, että maailmassa on lukuisia maita, joissa on humanitaarisen suojelun löysät kriteerit täyttävä huono turvallisuustilanne. Suomi ei pystyisi ottamaan vastaan edes murto-osaa näiden maiden kansalaisista. Varsinkaan nykyisessä heikossa taloudellisessa tilanteessa. 5
Valtaosa humanitaarisesta maahanmuutosta ei siis perustu yksilöön kohdistuvaan vainoon, vaan siihen, että ihmiset etsivät itselleen ja perheelleen parempaa elintasoa. Tähän heillä toki on oikeus, mutta meillä suomalaisilla ei ole mitään velvollisuutta sitä heille tarjota. Etenkään kun tilastojen valossa on selvää, että humanitaaristen maahanmuuttajien ensisijainen keino parantaa elintasoaan ei näytä niinkään olevan työnteko, vaan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tarjoamat hyvät sosiaalietuudet. Humanitaarinen maahanmuuttaja ei siis tule Suomeen töihin, vaan aivan muista syistä. Siksi vaadimme, että humanitaarinen maahanmuutto nykymuodossaan lopetetaan välittömästi kokonaan ja maahan päästetään vain Geneven pakolaissopimuksen mukaisia todellisia pakolaisia ennalta päätetyn kiintiön rajoissa. Tähän voidaan vaikuttaa selkeällä lainsäädännöllä ja antamalla poliiseille ja muille viranomaisille riittävät valtuudet: turvapaikan hakumenettelyä nopeutetaan, ns. Dublintapaukset (turvapaikanhakija on hakenut turvapaikkaa jo toisesta EU-maasta) ja rikolliset käännytetään rutiininomaisesti jo suoraan rajalla siihen maahan, josta he tänne saapuivat, iänmääritystestit otetaan välittömästi käyttöön, virheellisten tietojen antamisen viranomaisille tulee johtaa välittömään maasta karkottamiseen sekä perheenyhdistämiset Suomeen lopetetaan. Kaikki maahanmuuttoon liittyvät asiat on siirrettävä yhteen ministeriöön, organisaatiota on selkeytettävä ja ennen kaikkea maahanmuutossa liikkuva valtion raha on yksilöitävä yhteen ja samaan budjettiin. Näin suomalaiset saavat tietää, kuinka paljon rahaa humanitaarisen maahanmuuton ympärillä pyörivään räikeään ihmiskauppaan ja turvapaikkabisnekseen todella vuosittain käytetään. Joskus ihminen saattaa olla aidosti suojelun tarpeessa, vaikka Geneven pakolaissopimuksen kriteerit eivät hänen kohdallaan täytykään. Näitä tilanteita varten ulkomaalaislakiin voidaan lisätä yksi kategoria, jossa suojelun tarve on sidottu henkilöön (ei siis johonkin maahan), mutta direktiivin määrittämät pakolaisuuden ehdot eivät täyty. Tällaisia tilanteita varten lakiin voidaan määritellä tietty kiintiö, esimerkiksi 20 henkeä per vuosi. Tällä statuksella oleskeluluvan saaneiden määrä vähennetään vuosittain kiintiöpakolaisten kiintiöstä. Näin taataan, että menettely kohdistuu nimenomaan erityistapauksiin, eikä tästä tule laajamittaista takaovea Suomeen. Minkäänlaista suojelua ei kuitenkaan tule tarjota henkilöille, joiden suojeluntarve johtuu siitä, että he ovat kotimaassaan syyllistyneet rikokseen ja pelkäävät sikäläisen lain mukaista rangaistusta. Poikkeuksen tähän muodostaa ns. sharia-lain perusteella tuomitut, joille voidaan tapauskohtaisesti arvioiden myöntää turvapaikka. Humanitaarisen suojelun osalta on huomioitava myös se, että ulkomaalaislain pohjana oleva direktiivi 2004/83/EY ei tunne humanitaarista suojelua, vaan se on täysin suomalaisten virkamiesten keksintö. Työperäiset maahanmuuttajat Maahanmuuton yhteydessä puhutaan usein työvoimantarpeesta tai jopa työvoimapulasta. Suomessa ei ole työvoimapulaa. Ei ole myöskään minkäänlaista yksiselitteistä näyttöä siitä, että työvoimapulaa olisi tulevaisuudessakaan. Joillakin aloilla kuitenkin saattaa olla osaajista pulaa. Emme näe mitenkään ongelmalliseksi, mikäli näitä työpaikkoja täytetään ulkomaalaisilla osaajilla. He eivät kuitenkaan saa tulla 6
alhaisemmilla palkkavaatimuksillaan korvaamaan suomalaista työvoimaa, vaan paikkaamaan aidosti olemassa olevaa resurssivajetta. Työnantajan tulee vastata kaikista työvoiman tuonnista aiheutuvista kustannuksista. Mukaan lukien myös ns. kotouttamisesta aiheutuvat kustannukset. Työntekijöitä ulkomailta tuottavien työnantajien tulee rakentaa puskurirahasto, josta siirtotyöläiset saavat toimeentulonsa, mikäli he jäävät työttömäksi. Mikäli työttömyys kestää yli kuusi kuukautta, tulee EU:n ulkopuolelta tulleet siirtotyöläiset palauttaa kotimaahansa. Siirtotyöläisellä tulee olla riittävä takuusumma maahan tullessaan. Riittäväksi katsotaan summa, jolla siirtotyöläinen kykenee elättämään itsensä (ja mahdollisen perheensä) vähintään kolmen kuukauden ajan. Mikäli siirtotyöläisellä ei ole takuusummaa, tulee hänen työnantajansa sitoutua maksamaan se. Valtion ei tule puuttua työperäiseen maahanmuuttoon millään muotoa, ei sen paremmin tukea kuin rajoittaa sitä. MUITA HUOMIOITAVIA SEIKKOJA 1. Suomen kansalaisuus ja sen saaminen Suomen kansalaisuuden tulee olla etuoikeus, ei automaatio. Kansalaisuus voidaan myöntää erillisestä hakemuksesta vain seuraavin edellytyksin: - hakija on täyttänyt 18 vuotta ja - hakijan henkilöllisyydestä ei ole epäselvyyttä ja - hakija on asunut yhtäjaksoisesti vähintään kuusi vuotta Suomessa ja - hakija ei ole syyllistynyt rangaistavaan tekoon eikä häntä ole määrätty lähestymiskieltoon. Myös rikos, josta ei ole tuomittu rangaistusta lieventävien seikkojen vuoksi, on este kansalaistamiselle ja - hakija ei ole olennaisesti laiminlyönyt elatusvelvollisuuttaan eikä julkisoikeudellisia maksuvelvoitteitaan ja - hakija pystyy luotettavasti selvittämään, miten saa toimeentulonsa. Erilaiset sosiaalietuudet eivät saa olla merkittävin toimeentulon lähde ja - hakijalla on kotimaisen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito tai suomalaisen viittomakielen taito (kielitaitoedellytys) - hän on asianmukaisella testillä osoittanut omaksuneensa keskeiset Suomen kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet sekä suomalaiselle kulttuurille keskeiset arvot ja normit - Suomen kansalaisen aviopuolisolle voidaan myöntää kansalaisuus jo neljän vuoden yhtäjaksoisen maassa asumisen jälkeen, mikäli aviopuolisot ovat asuneet yhdessä kolme vuotta. Kansalaisuutta ei kuitenkaan missään tapauksessa myönnetä - jos kansalaistaminen voi vaarantaa valtion turvallisuutta tai yleistä järjestystä tai - jos kansalaisuutta haetaan vain kansalaisuudesta seuraavan edun saamiseksi ilman, että hakija aikoisi asettua Suomeen tai - jos kansalaistaminen muusta painavasta syystä hakijan tilanteen kokonaisvaltaisen tarkastelun perusteella on vastoin valtion etua. 7
Mikäli oleskeluluvan saanut henkilö on antanut valheellista tietoa hakuprosessin jossain vaiheessa, tulee hänen oleskelulupansa perua ja hänet palauttaa välittömästi siihen maahan, josta hän saapui. Rikoksen tehneet ulkomaan kansalaiset sekä ilman kansalaisuutta olevat ulkomaalaiset tulee karkottaa välittömästi Suomesta siihen maahan, mistä he ovat Suomeen tulleet. 2. Kehitysapu Maahanmuutosta aiheutuvat kustannukset tulee vähentää täysimääräisesti kehitysavusta. Mikäli kehitysapubudjettia jää maahanmuuton jäljiltä käyttämättä, tulee loppuraha sijoittaa nykyisen kaltaisen vastikkeettoman rahan lahjoittamisen sijaan toimintaan, joka sitouttaa kohdemaan kansalaiset heidän omia elinolojaan parantaviin hankkeisiin. Pelkästään yksittäisten suomalaisten yritysten ja organisaatioiden liikevaihtoa kasvattavista kehitysapuhankkeista tulee luopua välittömästi. Tuen saajien sitoutuminen varmistetaan antamalla kehitysapua monivaiheisesti: ensimmäiseen vaiheeseen saa kohtuullisen helposti tukea. Jos toiminta ei tuen vastaanottajien heikon panostuksen vuoksi käynnisty ja/tai kehity, ei rahoitusta myönnetä enää seuraavaan vaiheeseen. Näin päästään niistä kehitysapuprojekteista, joissa rakennetaan kehitysmaahan jotain, joka sitten länsimaalaisten poistuttua jää täysin hunningolle. Kehitysapu tulee suunnata pääsääntöisesti koulutukseen ja kasvatukseen, sillä pitkäjänteinen koulutus- ja kasvatustyö on ainoa todellinen keino kehitysmaiden auttamiseksi irti nykyisistä ongelmistaan. Erityistä huomiota tule kiinnittää naisten ja tyttöjen koulutukseen, sillä he ovat monessa kehitysmaassa selvästi miehiä huonommassa asemassa. Jotta alikehittyneillä mailla olisi realistiset mahdollisuudet parempaan huomiseen, tulee Suomen valtion osaltaan antaa kaikille kehitysmaille niiden velat anteeksi. Lisäksi Suomen tulee käyttää kansainvälisiä suhteitaan, jotta myös muut maat toimisivat samoin. Erityisesti Suomen hallituksen tulee painostaa muiden EU-maiden hallituksia tämän tavoitteen toteutumiseksi. Velkojen anteeksianto on perusteltua myös siksi, että velat ovat syntyneet lähes poikkeuksetta diktatuurihallituksien aikana, ja ne ovat hyödyttäneet vain diktaattoreja. Nyt tavallinen kansa joutuu maksamaan diktaattorien velat. Tämä on mielestämme moraalisesti väärin. 3. Suomeen ja suomalaiseen elämäntapaan sopeutuminen Ensisijainen vastuu Suomeen ja suomalaiseen elämäntapaan sopeutumisessa eli kotoutumisessa tulee aina olla maahanmuuttajalla itsellään. Tärkein tekijä on kotimaisen kielen oppiminen. Siksi se tulee kytkeä pysyvän oleskeluluvan perusteeksi. Kielen opiskelu tulee määrätä pakolliseksi kaikille maahanmuuttajille. Tämän velvoitteen laiminlyöviä maahanmuuttajia ei tule päästää lainkaan suomalaisen sosiaaliturvan piiriin. Ei ole realistista ajatella, että maahanmuuttajat oppisivat Suomen kielen jossain muualla kuin koulussa. Siksi peruskoulun resursseja suomen kielen opetukseen tulee lisätä merkittävästi. 8
Sisäisen motivaation synnyttämiseksi ja oppimisen tehostamiseksi kouluista tulee vaiheittain, mutta kuitenkin suhteellisen nopeasti, poistaa kaikki omakieliset ryhmät, luokat, tulkit ja avustajat. Näin maahanmuuttajien on pakko itse alkaa ottamaan vastuuta itsestään ja oppimisestaan. Kaikki sosiaaliturva tulee muuttaa vastikkeelliseksi. Sen saaminen tulee kytkeä kielitaidon edistymiseen. Tämän tulee koskea kaikkia maahanmuuttajia, mukaan lukien pakolaiset, vanhukset ja kotirouvat. Näin myös naiset, pienet lapset ja vanhukset saadaan suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin piiriin. Tämä puolestaan estää sitä, että kotiväki pitää lapset kielitaidottomina ja tiukasti kiinni omassa perinteessä. Ehkä myös ne perheenisät, jotka eivät halua päästää vaimojaan edes kielikurssille, ymmärtäisivät olla tulematta tänne. Lähtökohta tulee siis yksiselitteisesti olla se, että maahanmuuttaja opettelee kielen. Mitään joustoa tämän suhteen ei saa eikä tule olla. Erityisesti tulkkaukseen ja englanninkieliseen palveluun suunnattuja resursseja vähentämällä luodaan tehokas kannustin suomen kielen oppimiseksi. Kun suomalaista hyvinvointivaltiota tulkkeineen ja rahaa jakavine viranomaisineen ei ole, syntyy väkisinkin tarve alkaa opetella kieltä. Jos maahanmuuttaja ei halua opiskella suomen kieltä, vaan hän haluaa käyttää tulkkia, hän maksakoot kustannukset itse. Tätä varten hän luonnollisesti tuo rahat mukanaan jo maahan tullessaan. Perusopetuksessa keskeisiksi tavoitteiksi kielen oppimisen lisäksi tulee nostaa seuraavat seikat: 1. kasvattaa lapsia niin syntyperäisiä kuin maahanmuuttajiakin suomalaisuuteen ja suomalaiseen kulttuuriin, 2. siirtää suomalaista kulttuuria ja Suomen historiaa seuraaville sukupolville sekä 3. kasvattaa lapsia kohtaamaan muuttuva, kansainvälinen maailma ylpeinä suomalaisuudestaan. Monikulttuurisuuteen myönnetyt resurssit tulee kohdentaa merkittävissä määrin sellaiseen toimintaan, mikä aktivoi nimenomaan maahanmuuttajanaisia ja saa heidät pois kotoa, tekemisiin kantasuomalaisten kanssa. Näin muuten helposti kotiinsa eristyksiin jäävät maahanmuuttajanaiset saadaan lähemmäksi suomalaista yhteiskuntaa ja sen länsimaisia arvoja. Tämä puolestaan edesauttaa pienten maahanmuuttajalasten ja erityisesti tyttölasten kielitaidon kehittymistä sekä heidän kiinnittymistä osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Huonoimmassa vaihtoehdossa lapset viettävät kotiinsa sulkeutuneen, suomen kielen taidottoman äitinsä kanssa ne varhaisimmat elinvuotensa, joiden aikana kielitaidon kehittymisen ja suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumisen tulisi tapahtua. Monet maahanmuuttajat tulevat kulttuureista, joissa naisten asema on perinteisesti huomattavasti huonompi kuin Suomessa. Tämän vuoksi naisten aktivoiminen on yksi tärkeimmistä onnistuneen integraation edellytyksistä. Ottamalla maahanmuuttajanaiset aktiivisesti mukaan suomalaisen yhteiskunnan toimintaan, saataisiin palautettua myös maahanmuuttajavanhempien auktoriteettia lapsiinsa. Nythän ongelma monessa maahanmuuttajaperheessä on se, että uuden kotimaan kieltä, kulttuuria ja toimintatapoja osaavat ja tuntevat lapset saavat liikaa valtaa suhteessa vanhempiinsa. Tällaisessa perheessä lapsesta muodostuu vanhempien ikkuna maailmaan. Tämän pitäisi tietenkin olla toisin päin. Näissä perheissä vanhemmilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tarrautua perinteisiin. Tämä tuskin edesauttaa kenenkään perheenjäsenen kiinnittymistä suomalaiseen yhteiskuntaan. Maahanmuuttajia ei saa päästää keskittymään tiettyihin kaupunkeihin, tiettyihin kaupunginosiin tai tiettyihin kerrostaloihin. Missään tapauksessa kuntien ja kaupunkien ei tule omalla politiikallaan myötävaikuttaa tällaisten maahanmuuttajaghettojen syntymiseen. 9
4. Perheenyhdistämiset Perheenyhdistämiset Suomeen muiden kuin kiintiöpakolaisten osalta lopetetaan välittömästi. Kiintiöpakolaisten perheenyhdistämisissä otetaan DNA-testit automaattisesti käyttöön, jotta voidaan varmistaa, että henkilöt todella ovat sukua keskenään. Perheen käsitteeksi määritellään isä, äiti ja lapset. Ei siis esimerkiksi pakolaisen isovanhempia, siskoja ja veljiä, serkkuja jne. Perheenyhdistämisiä turvapaikanhakijoiden lähtömaahan voidaan tukea kohtuullisella rahasummalla kertakorvauksena. 10