Nuorisokeskusten vuosi -kirjaan on koottu tarinoita, kuvia ja materiaaleja kaikista valtakunnallisista nuorisokeskuksista. Päätoimittajana, kuvatoimittajana ja visuaalisena muotoilijana toimi Potkua viestintään -hankkeen viestintävastaava Minna Malja. Kiitos yhteistyöstä nuoret, yhdistyksen viestintä- ja markkinointitiimi sekä keskusten henkilökunta. Kiitos OKM:lle hankkeen rahoituksesta. Ahtela Kerstin Paananen Joanna Snäll Anjala Jenni Liikkanen Hanne Vainikka Hyvärilä Anu Tirkkonen Marttinen Hannakaisa Raiskinmäki Metsäkartano Tuula Laakkonen Oivanki Tiina Koskela-Janhunen Panu Päivärinta Piispala Aila Kauppinen Suomenlinna Hanna Hernetkoski Minna Malja Petra Miessmer Eija Pietilä Heljä Pitkänen Riikka Rouvinen Syöte Riitta Johanna Laitinen Vasatokka Virpi Kuismin Villa Elba Barbro Forsell Päivi Hakola Markku Hukari Marianne Leimio-Seppä Ritva Saarikettu Hailuodon hiekkalinnat. Kuva: Minna Malja
Sisällys Ohjaajan työn rikkauksia 7 Nuotta-valmennus - nuorten sosiaalista vahvistamista 8 Leiri Kreikan ihmemaassa 10 Mun tarina 12 Kokemuksia Piispalan Nuotta-valmennuksesta 15 Vasatokan Nuotta-valmennukset ja osallistujamäärät 16 Henkilökunta pohdiskelee 17 Minun elämäni 18 Myötätuulikirjoitelma 21 Moro, tää on mun elämä! 22 Itsevarmuutta onnistumisten kautta 28 Miksi K3-seikkailuleiri on hyvä? 30 Ympäristökasvatustyölle sertifikaatti 31 Ympäristökasvatus jalkautuu kouluihin 32 Luontokoulussa olen oppinut... 34 Kansainvälinen toiminta 39 Vapaaehtoistyötä ja kulttuurivaihtoa 40 Erlebnistagen pedagogiikasta ja kouluryhmistä 42 Tarina nuorisokeskus Ahtelassa pidetystä KAMU-leiristä 47 Kesäleireistä 48 Oivangin keittiö mukana Portaat luomuun -ohjelmassa 51 Lähiruuasta terveet eväät! 53 Opettaja leirikoulua kehittämässä 54 Nuorisokeskusväen henkilöstöpäivät Metsäkartanolla 57 NUPPI-hanke 58 Seikkailukasvatus-hankkeen toiminta 61 Kulttuurimatkailuhanke 64 Kummina junnuille! 68 Hostel Suomenlinna 70 Mitä ovat nuorisokeskukset? Kuva: Magdalena Wollfofen. Hyvärilän nuorisokeskus Minna Malja (toim.) Nuorisokeskusten vuosi Suomen nuorisokeskusyhdistys ry Verkkojulkaisuja 3. Helsinki 2013. ISBN 978-952-67766-2-0 SNK ry & tekijät
Nuorisokeskus Villa Elban taitavat nuoret valokuvaajattaret. Seuraavilla sivuilla heidän ottamiaan tunnelmallisia luontokuvia.
Kuvat: Rosa Kuvat: Meri
Kuvat: Noora Kuvat: Alisa
Kuva: Villa Elban Myötätuuli-ryhmä
Ohjaajan työn rikkauksia Olen ohjannut lapsia ja nuoria ammatikseni vuodesta 1991, toimin aikaisemmin lastentarhanopettajana. Tässä nuorisokeskustyössä olen ollut reilut 13 vuotta. Työ on henkisesti melko kuluttavaa, koska olen sekä työntekijä että työkalu. Toimin ohjaajana, pedagogina, turvallisuuden takaajana, tarinoiden kertojana, innostajana, tarkkailijana, kasvattajana jne. jne. Varusteilla ei ole niinkään väliä, ellet itse toimi kuten pitää. Ellet pysty myös tuulessa ja tuiskussa, pakkasella tai läkähdyttävässä helteessä motivoimaan palelevaa, hikoilevaa, kiukuttelevaa tai epäilevää ryhmää. Ellet pysty toimimaan motivoivasti ja läsnäolevasti myös silloin, kun itsekin palelet, epäilet asiaasi ja sinua kiukuttaa. Kun 20 30 oppilaan ryhmästä kuitenkin suurin osa lähtisi mukaan juttuihisi, ellei olisi niitä muutamaa, jotka sekoittavat pakan. Aina voit olla asiallinen, ammatillinen tai kohtelias (tiukassa paikassa ainakin jotakin noista), mutta motivointi, innostaminen ja aito läsnäolo on aivan toinen asia. Toisaalta Jos ja kun pystyy puristamaan itsestään esiin ammattitaidon, kärsivällisyyden ja aidon läsnäolon niissä hankalimmissakin tilanteissa, voi seurauksena olla se, mikä saa jaksamaan ja jatkamaan. Hankalimpien tilanteiden ja ryhmien kanssa onnistumiset ovat niitä palkitsevimpia. Silloin saavutettu tulos tai kiitos on jollain tavoin näkyvämpää ja tuntuvampaa (ainakin sinulle itsellesi), millään tavoin väheksymättä niitä ilon ja onnistumisen hetkiä tavallisten ryhmien kanssa. Jaksamisen kannalta sekä pienet että isot onnistumiset ja kiitokset ovat tärkeitä. Lasten ja nuorten reaktiot ovat melko lailla aitoja ja luotettavia - varsinkin, jos kyse on kiitoksista. Ei murrosikäisenä heitellä kiitoksia ja positiivisia kommentteja turhanpäiten! Työ on hyvin sosiaalista. Kohtaan paljon erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä sekä erilaisia tilanteita. Hyviä ja huonoja hetkiä. Syviä tunteita ja erilaisia ihmiskohtaloita. Läsnäolo on tärkeää, jotta voi hyödyntää nuo rikkaudet työssään ja lopulta myös omassa elämässäänkin. Ehkäpä nuo rikkaudet ovat saaneet valitsemaan työn ohjaajana - ja jatkamaan siinä, vaikka välillä kovasti väsyttäisikin! Kirjoittaja on erään nuorisokeskuksen ohjaaja. Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä. 7
Teksti: Heljä Pitkänen Nuotta-valmennus - nuorten sosiaalista vahvistamista Nuorisokeskus Villa Elbassa Nuotta-valmennuksesta käytetään nimeä Myötätuuli-valmennus Kuva: Villa Elba
Nuotta-valmennuksesta valmistui keväällä 2013 Leena Heinilän vuosilta 2010 2012 kokoama raportti, Toimintaraportti Suomen Nuorisokeskusten valtakunnallisesta nuorten sosiaalisen vahvistamisen palvelusta, Nuottavalmennuksesta. Raportissa tuodaan esiin Nuotta-valmennuksen toteutumista niin lukuina kuin nuorten, lähettävien tahojen kuin Nuottakoordinaattorien näkökulmasta katsottuna. Valmennukset perustuvat toiminnalliseen ja kokemukselliseen pedagogiikkaan ja sisältävät innostavia nuoren ja lähettävän tahon osallisuutta kannustavia aktiviteetteja. 13 28-vuotias nuori tulee Nuotta-valmennukseen erilaisissa nivel- ja siirtymävaiheen elämäntilanteissa. Nuotta-valmennuksen toteuttamisesta vastaan yhdeksässä nuorisokeskuksessa Nuotta-koordinaattori yhdessä muun nuorisokeskuksen henkilökunnan kanssa. Nuorta oltiin jo kotikunnan viranomaisten puolesta työntämässä eläkkeelle, mutta tällä hetkellä Nuotta-valmennuksessa näyttää siltä, että näin radikaaleihin toimenpiteisiin ei ole tarvista lähteä. (Koordinaattori) Nuotta-valmennuksessa korostuu yhdessä tekeminen ja uuden oppiminen. Valmennus toimii lisäresurssina etsivälle nuorisotyölle, työpajatoiminnalle ja monialaiselle yhteistyölle. Nuotta on loistava lisä työpajoilla tapahtuvan työ-, yksilö- ja ryhmävalmennuksen tueksi. Nuoret toivovat usein pidempikestoista ja toiminnallista yhdessäoloa ja irtautumista arjesta. Nuotta vastaa hyvin siihen. (Lähettävä taho) Nuotta-valmennusta tukee opetus- ja kulttuuriministeriö veikkausvoittovaroin. Vuosittain Nuotta-valmennukseen osallistuu noin 1500 nuorta ja noin 400 lähettävän tahon työntekijää. Nuotta-valmennuksen tavoitteena on vahvistaa 13 28-vuotiaiden nuorten arjen hallintaa ja taitoja, joita he tarvitsevat opinnoissa ja työelämässä. Kaiken kaikkiaan Nuotta-valmennus on ollut todella monipuolinen, hyödyllinen ja mahtava kokemus, jota voi suositella kaikille ihmisille, jotka eivät vielä tiedä, mitä tehdä elämässä. Valmennuksessa oppii paljon uusia asioita ja oppii tuntemaan, mitä itse haluaa, ja mihin pystyy. (Nuori) 9
Teksti: Minna & Neea & Jessica & Heikki Leiri Kreikan ihmemaassa Neljä kuusamolaista nuorta osallistui yhdessä Nuorisokeskus Oivangin Nuotta-koordinaattorin Tuomas Runnakon kanssa kansainväliseen Youth In Action -ryhmätapaamiseen Kreikassa 2. 11.9.2013. 14 17-vuotiaat kuusamolaiset nuoret ohjaajineen ottivat suunnakseen Kryonerin pienen kylän Kreikassa. Neljän maan välisessä nuorisovaihdossa, joka kantoi nimeä Sports 4 All, sattui ja tapahtui, esimerkiksi siesta ja liftaaminen tulivat tutuiksi. Leirillä järjestettiin kulttuuri-iltoja, joissa me suomalaiset, kreikkalaiset, turkkilaiset ja slovakialaiset esittelimme omia maitamme. Toisena iltana saapumisestamme oli näistä ensimmäinen, suomalainen ilta, jonne toimme makuelämyksiä Suomesta: salmiakkia, Fazerin sinistä suklaata, ruisleipää ja poronlihaa. Suklaa meni hetkessä kaupaksi, muiden herkkujen kohdalla ilmeet olivat aika tuskalliset. Yhtenä suomalaisena tanssina esittelimme letkajenkan, johon kaikki osallistuivat innokkaasti. Yllätyksenä meille kaikille tuli se, että hostellimme kellarissa sijaitsi sähkösauna, jota käytettiinkin samana iltana. Muut leiriläiset olivat innokkaita oppimaan suomea, erityisesti numeroita ja kohteliaisuuksia. Osa leiriläisistä tiesi etukäteen muutamia lauseita ja sanoja. Muiden maiden edustajat toivottivat tervetulleiksi omiin iltoihinsa maan tavalla. Oli halauksia ja poskipusuja. Meistä jälkimmäinen tuntui oudolta: emme ole tottuneet siihen. Slovakialaisten tekemät leivokset jäivät mieleen positiivisella tavalla, koska ne olivat kaikkien mielestä
maukkaita. Kreikkalaisilla ja turkkilaisilla oli eksoottisia tansseja, joita parhaamme mukaan yritimme tanssia. Jokaisen maan edustajat esittelivät omia leikkejään ja pelejään, joita sitten kokeilimmekin. Me suomalaiset järjestimme eukonkannon, saappaanheiton ja Peili-nimisen leikin. Slovakialaiset esittelivät erityisesti meille suomalaisille vieraan pelin, jossa heitellään yhdellä kädellä muovikiekkoa toiselle joukkueelle riman yli tavoitteena saada pisteitä. Leirimme aikana pääsimme vierailemaan monissa upeissa kohteissa, joista parhaiten jäi mieleen Nemean historiallinen kaupunki ja sen olympiastadion. Välimeren ranta ja turkoosi vesi olivat myös mahtavia. Rusinapelloilla ja viinirypäletarhoilla saimme ottaa mukaan niin paljon rusinoita ja viinirypäleitä kuin halusimme. Yksi mieleenpainuvimmista paikoista oli paikallinen nunnaluostari. Kävelimme neljä kilometriä sinne ja samaa reittiä takaisin. Paluumatkalla pari kilometriä käveltyämme paahtava aurinko ja vuoristoinen reitti kovalla asvaltilla kävellessä tekivät tehtävänsä - olo oli voimaton ja jalkapohjiin sattui. Kaksi suomalaista heittikin kengät reppuihin ja jatkoivat kävelyään ainoastaan sukat jaloissa. Juttelimme, että voisimme liftata kyydin seuraavalta autoilijalta. Ei mennyt kuin hetki, kun kohdallemme kurvasi kaksi ystävällistä pastoria samaiselta luostarilta pakettiautoineen. Koko leiri paria suomalaista lukuun ottamatta ahtautuivat kyytiin ja pastorit veivät meidät hostellillemme. Kreikassa on tapana viettää siestaa aina päivisin, sinä aikana ei saanut kuunnella musiikkia kovalla ja kaupat olivat kiinni. Se oli mielestämme hyvä asia, saimme rentoutua vähän aikaa vauhdikkaan päivän keskellä. Osalle siesta maistui erittäin hyvin, heitä sai aina etsiä ympäri hostellia: emme ikinä tienneet, minne he olivat nukahtaneet. Lähteminen oli vaikeaa meille jokaiselle, olisimme niin kovasti halunneet jäädä. He hyvästelivät meidät kuin perheenjäsenensä. Tyttökolmikko ei voinut pidätellä itkua matkalla juna-asemalle. Emme pysty nimeämään, mikä oli leirin paras juttu. Kaikin puolin reissu oli uskomattoman opettava ja se kasvatti meitä jokaista ihmisenä. Ihmiset olivat lämminsydämisiä ja ihania, ruoka oli herkullista ja vierailukohteet upeita, englannin kielen taito karttui huomaamatta. Tulemme varmasti muistamaan tämän vielä pitkään. 11
Mun tarina Mun vanhemmat erosi kun olin 3-vuotias. Isä oli juoppo ja äiti teki kahta työtä, että saatiin vuokrat ja ruoat maksetuksi. Äiti otti uuden miehen kun olin 6-vuotias ja pikkuveli syntyi kun menin tokalle. Isääni näin pari kertaa tässä välissä kerran kaupassa vahingossa ja kerran se tuli krapulassa tuomaan mulle myöhästynyttä joululahjaa. Mua kiusattiin ala-asteella. Isommilta pojilta tuli haukkumista ja läpsyjä. Koulu ei kiinnostanut. Mummola oli kaukana ja kavereita ei ollut. Iltaisin jaoin mainoksia, että sain karkkirahaa. Kesäisin oli kunnan järjestämä leiri, johon kaikki köyhien lapset pääsi ja niin mäkin. Pääsi ees joskus johonkin. Siellä sai ajaa pihassa mopolla ja oli ruokaa ja tekemistä. Äidillä oli omat jutut uuden perheen kanssa ja mut työnnettiin aina kesäksi pois, jotta ne pääsi Isäpuolen sukulaisiin kesäkiertueelle. Ala-aste taittui huonosti ja yksinäisyydessä. Aloitin yläasteen ja sain mopokasteen joka viikko ja reppu oli mätkitty aina pitkin seiniä ja koulukirjat oli ympäri koulun käytäviä. Mä olin jotenkin erilainen kuin muut. En puhunut juuri kenenkään kanssa ja välttelin muita. Alkoi tulla poissaoloja. Opettajat eivät kysyneet miksi olen poissa tai miksi olen niin hiljainen. Jotenkin se yläaste tuli kahlattua läpi ja olin kovin yksinäinen. 9-luokan kevätjuhlan jälkeen oli koulun takana metsässä bileet, mutta Voitko kuvitella, kun putoat mua ei sinne kutsuttu. heiluvalta jäämassalta jääkylmän veden syövereihin. Hain ammattikouluun toiselle paikkakunnalle autopuolelle ja jouduin asuun siellä viikot asuntolassa. Asuntolan Et saa henkeä, sattuu kuin meno oli kovaa ja en oikein päässyt miljoona veitseä pistäisi. amiksen ryhmään mukaan ja jotenkin Taistelet henkesi edestä ja kaikki oli taas painostavaa ja masentavaa. Jätin sen kesken ja äiti oli raivona kylmyys uuvuttaa kun palasin takaisin kotiin pyörimään. En jaksanut mitään. En syönyt, en nukkunut enkä käynyt suihkussa. Makasin vain sängyssä ja kaikki muu menetti merkityksen. Mun elämä on ollut kuin heikoilla jäillä. Voitko kuvitella, kun putoat heiluvalta jäämassalta jääkylmän veden syövereihin. Et saa henkeä, sattuu kuin miljoona veitseä pistäisi. Taistelet henkesi edestä ja kylmyys uuvuttaa 12
Olen koskettanut taivasta, niin hyvältä tuntuu elämä! Äiti alko kattoon mulle lääkäriaikaa tai toisena vaihtoehtona oli mennä kouluun. Pääsin LVI-puolelle omalle paikkakunnalle, mutta eihän siitä mitään tullut. Ei jaksanut. Aamulla aina myöhässä ja ruokkikselta meni aina kotiin nukkumaan. Äiti sai tietää poissaoloistani ja koulupalaverissa mun amis pantiin telakalle. Äiti hommas mulle sossun. Kävin armeijassa kääntymässä. En sopinut siihen juokse-ammu-kuvioon ja pääsin viikon päästä kotiin psyykkisten syiden vuoksi. Mun sossu kertoi Marttisen Nuotasta ja kävin tutustumassa paikkaan, ohjaajaan ja tiloihin. Olin Nuotassa kolme viikkoa parin muun tyypin kanssa. Pitkästä aikaa mua ei vieroksuttu tai jätetty yksin. Asuttiin viikot mökissä. Nukuttiin yöt ja sain päivärytmiä kohdalleen. Päivisin suunniteltiin omaa lähitulevaisuutta, laitettiin ruokaa, käytiin vaeltamassa, melomassa ja reissussa. Puhuttiin ja tehtiin yhdessä asioita. Aiemmin söin 2 x viikossa ja Nuotassa söimme 4 x päivässä. Aika iso ero. Mietin: ennen olin luuseri nyt lucky luuseri. Nuotassa sain kipinän siihen, että mustakin voi olla joskus johonkin ja sain kavereita ja ihmissuhteita. Ohjaajat kannusti ja kuunteli mua. Ymmärsi, että voin vaikuttaa omaan tulevaisuuteeni ja olen alkanut vähän arvostaan itteeni. Marttisen Nuotan jälkeen aloitin manaajalla käynnit eli mielenterveystoimiston keskustelut. Puolen vuoden jälkeen Marttisen Nuottatapaamisessa mulla oli kerrottavaa: Saan hoitoa masennukseen, käyn taas LVI-puolen amista. Olen jotenkin päässyt amis-ryhmään mukaan, joka on mulle ihan uutta. Niin ja on siellä koulussa yx ihan kiva tyttö. Olen koskettanut taivasta, niin hyvältä tuntuu elämä! Kirjoittaja on 20-vuotias mies. Ohjaajat kannusti ja kuunteli mua. Ymmärsi, että voin vaikuttaa omaan tulevaisuuteeni ja olen alkanut vähän arvostaan itteeni. 13
450 400 350 300 250 200 150 100 50 0
Nuorten ja ohjaajien kokemuksia Piispalan Nuotta-valmennuksesta Olen sosiaalisempi kuin luulin. Pystyn olemaan ihmisten seurassa pidemmän aikaa kuin tavallisesti olen luullut/ollut. Tyttö 21v Löysin itsestäni puolia, joiden olemassaolosta en tiennyt mitään. Poika 17v Meinasin eka jättää tulematta, koska luulin että päivät täällä olisi ihan kamalia ja tylsiä. Päätin kuitenkin lähteä. Oli hyvä päätös! Nainen 22v Niin paljon oivalluksia taas siitä, miten tämä toiminnallisuus ja yhdessä tekeminen on voimauttavaa ryhmälle ja ohjaajalle. Lähettävän tahon ohjaaja 15
Nuorisokeskus Vasatokassa järjestetyt Nuotta-valmennukset ja niiden osallistujamäärät 02/2013 10/2013 Nuotta-valmennuspalautteita Reissu on yksi parhaimpia kokemuksia mitä on tullut vastaan. Jotain niin erilaista ja unohtumatonta. Olo on ollut huoleton ja levollinen. Tuntuu että kaikki murheet jäi kauas etelään, että on vain voinut olla ja nauttia. Nyt olo on haikea ja tuntuu jopa vähän pahalta lähteä pois. Kiitos tästä kaikesta. Tyttö 23, Nuorisokeskus Vasatokka Sosiaaliset taidot ja rohkeus lisääntyi. Neidit unohtivat hetkeksi hiukset ja meikit ja rämpivät koirien kanssa lumihangessa. Yhteistyö taidot paranivat. Iso muutos toivottavasti se kantaa myös kotona. Työpajaohjaaja, Nuorisokeskus Vasatokka
Henkilökunta pohdiskelee Parhaina hetkinä tuntee vaikuttavuuden käynnistyneen, jos ryhmän poistuessa jää itselle hetkeksi hieman tyhjä tunne. Tietää antaneensa Tällä viikolla saattoi oikeasti olla merkitystä jonkun elämään. ammatillisesta minästään jotain muille, havainnut ainakin jonkun innostuneen ja kenties oppineenkin uudesta asiasta. Tehnyt asioita mahdolliseksi. Ehkäpä olen luovuttanut ripauksen omasta persoonastakin, jonka esille tuloa en kuitenkaan voi täysin pois sulkea, on siitä mitä mieltä tahansa. Toiminnan tulos ei ole valmis pian, ei lainkaan bussin vielä lähtiessä keskuksen pihasta. Siihen voi mennä kauan. Sitä on hyvin hankala mitata. Mutta hienoa on jos jää tunne, että tällä viikolla saattoi oikeasti olla merkitystä jonkun elämään. Nuorisokeskus Oivanki *** Nuorisokeskustyö on varsin monipuolinen ja värikäs sarka tehtäväksi. Siitä vain laidasta puimaan, sanoisi. Muttei aina tiedä, mitä tulee vastaan; pitää miettiä, mitenkä muuttua. Niinpä onkin viisasta linjata pidemmällä tähtäimellä, mutta ajoittain, nousta puimurista, astua maan tasalle - katsoa matalalta, miltä näyttää. Nuorisokeskus Oivanki 17
Minun elämäni Aloitan tarinani ennen kuin minua oli edes suunniteltu. Vanhempani tapasivat vain reilu vuosi ennen syntymääni, he olivat tapailleet noin kolme kuukautta, kun äitini sai kuulla odottavansa minua. Vanhempani menivät aika pian tämän jälkeen kihloihin ja ollessani viisikuinen he menivät naimisiin. Olin vain alle nelivuotias kun muutimme ensimmäisen kerran. Veljeni syntyi pian muuton jälkeen. Asuimme vain vuoden tässä asunnossa, kun taas oli muutto edessä, sillä asunto myytiin (asuimme siis vuokralla). Taas löysimme asunnon, mutta tällä kertaa emme voineet asua siinäkään kuin vähän reilut kolme kuukautta. Talo oli vanha ja siellä oli ihan kylmät lattiat ja veljeni alkoi juuri ryömiä, joten jälleen kerran oli muutto edessä. No, löysimme taas ihanan asunnon, missä vain oli liian korkea vuokra, joten emme siinäkään muistaakseni vuotta kauempaa viihtyneet. Täytin sinä keväänä kuusi vuotta, kun muutimme neljättä kertaa uuteen asuntoon parin vuoden sisällä. Siinä vaiheessa vanhempani päättivät, että he ostavat omakotitalon. He löysivät talon, mitä kuitenkin piti peruskorjata aikalailla ja vuokrasopimuksemme oli vain vuoden mittainen, joten jouduimme viemään tavaroitamme keskeneräiseen taloon. Itse muutimme isäni työpaikalle. Hän toimi silloin yksityisyrittäjänä ja hänen toimistonsa oli tavallisessa asuinhuoneistossa, paitsi ettei siellä ollut suihkua, joten jouduimme käydä peseytymässä ja pesettämässä vaatteemme isovanhemmillani. Tätä kesti nelisen kuukautta ja siinä välissä ehdin jo aloittaa koulunkäynninkin. Ensimmäinen kouluvuosi meni ihan hyvin, mutta toisena vuonna minua alettiin kiusata. Ensin pojat alkoivat nauraa minulle, koska tykkäsin pitää mekkoja ja muutenkin pukeutua hienommasti. Sitten alkoi tämä perustyylin kiusaaminen, että aina koululiikunnan joukkuevalinnoissa tietyt henkilöt jätettiin viimeisiksi valittaviksi. Minut ja kaverini jätettiin viimeisiksi. Tästä johtuen luokkani muut tytöt eivät halunneet leikkiä kanssani, joten olimme aina kahdestaan tämän toisen tytön kanssa. Koko ala-asteaika aina 6.-luokalle siirtymiseen saakka oli samaa, mutta kun siirryimme kutoselle 18 www.snk.fi
tilanpuutteen vuoksi toiseen kouluun, sain uuden ystävän, joka myöhemmässä vaiheessa kyllä petti minut. Kuutosluokalla taas pojat alkoivat enemmän kiusata minua, varsinkin yksi uusi poika, joka tuli muistaakseni luokallemme vasta sinä syksynä. Mutta ilmeisesti tässä tapauksessa oli kyse siitä, että tämä poika oli ihastunut minuun. Kuutosluokan lopulla myös tämä uusi ystäväni käänsi minulle selkänsä ja alkoi haukkua minua. Tätä jatkui koko yläasteen ajan. Aloitimme yläasteen, jossa onnekseni luokkaani ei jäänyt kuin tämä ystäväni ja yksi poika, joka ei ollut kiusannut minua. Sain heti uusia ystäviä, joiden seurassa aloin liikkua ja muutuin ulkonäöllisesti todella paljon: laihduin kesän aikana noin 20 kiloa ja syksyllä aloin kasvattamaan pitkää tukkaa. Mutta tästähän se riemu vasta repesikin, sillä rinnakkaisluokkalainen tyttö alkoi haukkua minua lihavaksi ensin netissä ja sen jälkeen, jos tulin jossain vastaan, sain aina kuulla, että kato taas se pallo kävelee tuolla. Tästä johtuen aloitin viiltelyn, Olen edelleen tälle viimeisimmälle kiusaajalleni erittäin katkera, koska hänellä on työpaikka ja koulut käytynä, joten hänen elämänsä on ainakin ulospäin ihan mallillaan. mutten koskaan viiltänyt puukolla, vaan ainoastaan hankasin ihon rikki jollain terävällä, kuten esimerkiksi neulalla, ja samaan aikaan aloitin ensimmäiset päihdekokeiluni, alkoholin ja tupakan. Kahdeksannen luokan loppusyksystä aloin seurustella, joten kiusaaminenkin laantui. Kun tuli aika mennä toiselle asteelle, pääsin silloisen hyvän ystäväni kanssa samalle luokalle. Näihin aikoihin pukeutumiseni alkoi muuttua tummasävyisemmäksi ja enemmän punk-tyyliseksi. Mutta kun tuli aika valita suuntautumislinja, myös tämä ystävä yllättäen lopetti kaveruussuhteemme yhden kännisen riidan päätteeksi. Aika pian tämän tapahtuman jälkeen poikaystäväni petti minua ensimmäisen kerran. Hän petti minua yhteensä neljä kertaa, mutta aina jostain syystä otin hänet takaisin. Kuitenkin noin kahden vuoden seurustelun jälkeen erosimme, jolloin olin jo todella pohjalla. Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä. 19
Aika pian eromme jälkeen tutustuin taas uusiin ihmisiin, joiden kanssa aloin viettäää aikaa. Ja pian siitä täytinkin jo 18. Kesäloma oli ja meni ja olisi tullut minun aikani siirtyä kolmosluokalle. Päätin, että uusin kakkosluokan, koska kaverini, jonka kanssa olin kesän liikkunut, oli kakkosluokalla, enkä olisi selvinnyt koulusta kolmessa vuodessa, koska minulla oli niin paljon rästissä asioita. Löysin jälleen uusia ystäviä, jotka taas puukottivat minua noin puolen vuoden ystävyyssuhteen päätteeksi selkään, kuvainnollisesti. En mennyt kahteen kuukauteen kouluun. Koulussa opettajat alkoivat ihmetellä, miksen käynyt siellä ja halusivat selvityksen, joten menimme minä ja kiusaajani juttelemaan ja selvittämään välejämme koulukuraattorin ja terveydenhoitajan avustuksella. Minulle olisi riittänyt anteeksipyyntö, mutta sitä he eivät suostuneet antamaan, joten päätin jäädä sairaslomalle. Olin vuoden sairaslomalla ja sairaslomani loppupuolella tapasin nykyisen kihlattuni sekä pääsin psykoterapiaan. Olin vuoden verran kuntouttavassa työtoiminnassa erilaisissa paikoissa ja vuoden kansanopiston valmentavassa koulutuksessa. Nyt yritän saada toisen asteen käytyä jotain kautta ja löytää töitä. Olen käynyt jo psykoterapiajaksoni, joka kesti kolme vuotta. Tästä ajasta olemme asuneet kihlattuni kanssa yhdessä pian kaksi vuotta ja Myötätuuli-valmennus on ollut hyvä ratkaisu minulle, koska sieltä olen parhaiten saanut apua ja tietoa erilaisista koulutuspaikoista ja oman elämän hallitsemisesta. Olen silti onnellinen ja toivon, ettei minun tarvitse enää kokea mitään tällaista. olleet kihloissa kohta puoli vuotta, suunnittelemme häitä parin vuoden päähän. Olen edelleen tälle viimeisimmälle kiusaajalleni erittäin katkera, koska hänellä on työpaikka ja koulut käytynä, joten hänen elämänsä on ainakin ulospäin ihan mallillaan. Sekä edelliselle koululleni, koska he eivät mitenkään puuttuneet kiusaamiseen kouluna, ainoastaan kuraattori ja terveydenhoitaja ottivat asian tarpeeksi vakavasti. 20 www.snk.fi
Olen silti onnellinen ja toivon, ettei minun tarvitse enää kokea mitään tällaista. Tällä hetkellä opiskelen iltalukiossa ja olen mukana Myötätuuli-valmennuksessa, jossa yritämme selvittää, onko minun mahdollista päästä opiskelemaan nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi työpainotteisesti tai päästä lasten ja nuorten ohjaajan ammattitutkintoa suorittamaan. Myötätuuli-valmennus on ollut hyvä ratkaisu minulle, koska sieltä olen parhaiten saanut apua ja tietoa erilaisista koulutuspaikoista ja oman elämän hallitsemisesta. Esimerkiksi olen jonkin verran oppinut laittamaan ruokaa. Ja on mukavaa, että saa itsekin jonkin verran vaikuttaa, mitä teemme Myötätuulessa, esimerkiksi käymme toisinaan keilaamassa. Käyn edelleen terapiassa, mutta nyt vain joka kolmas viikko. Sano EI kiusaamiselle! Kirjoittaja on 22-vuotias nainen. Myötätuulikirjoitelma Girl is sitting on a beach chair in Turkey on a beautiful long sandy beach. Life seems wonderful. Waves are making voices and weather is boiling hot. There is lot of tourists and the Turkish coast guards are doing the best they can to entertain them. I can feel how the grains of sand is sticking to my feet and my skin is tanning. It`s july, summer. b 21
Moro, tää on mun elämä! Synnyin armon vuonna 1987 (samana vuonna, kun maailman väkiluku ylitti YK:n mukaan viiden miljardin rajan) ihanaan kaupunkiin. Synnyinkodistani muutimme kahden vuoden ikäisenä toiseen kaupunginosaan, josta vanhemmat olivat hankkineet omakotitalon. Kun olin neljän vanha, mulle tuli pikkuveli. Ennen syntymää olisin halunnu, että vauvan nimeks ois tullu Pertti. No eipä tullut. Lastentarhassaki kävin ja se oli jees, ei siitä sen enempää. Kotielämä minulla on ollut aika tavanomaista, enkä siksi keskity siihen, vaan keskityn kertomaan tapahtumarikkaammasta koulunkäynnistä. Ala-aste alkoi. Se vaikutti niin siistiltä ja tuntu, että kavereitaki tuli aika helposti. Jossain vaiheessa toista tai kolmatta luokkaa joku kuitenkin huomas, että olen muita hiljaisempi ja etten viihtynyt mielelläni suurissa porukoissa. Siitä alkoi koulukiusaaminen, jota jatkui kauan. Siirryin jossain vaiheessa neljännelle luokalle, ja kiusaaminen alkoi olla pahimmillaan. Arkipäivää oli esimerkiksi, että ennen opettajan tuloa luokkaan sain yleensä turpaan. Välitunneilla ylempien luokkien pojat miehittivät vessat. Fillaria piiloteltiin, liikuntavälineitä piiloteltiin, pöllittiin ja jopa rikottiin, kuten kävi esimerkiks silloiselle kalliille uudelle jääkiekkomailalleni. Jossain vaiheessa kiinnostus koulua kohtaan lopahti. Oppitunneilla olin tekevinäni tehtäviä, kotona olin tekevinäni läksyjä. Oikeasti en tehnyt mitään. Siltikään en lintsaillut koskaan. Kesäloma koitti. Sinä kesänä elämään tuli uutta sisältöä, sain koiran! Kesäloma vierähti aikalailla kokonaan uuden ystävän kanssa. Kesäloma loppui ja aloitin viidennen luokan, kiusaaminen jatkui edelleen, joten tein kiusaamistapauksista ilmoituksia eri opettajille. Siitä seurauksena puhutteluun joutui useita henkilöitä, mutta tuloksetta. Nyt olin myös vasikka. Aika kului hitaasti ja kärsimykset saivat jo hitaan ajan kulumaan vieläkin hitaammin. Onneksi jossain vaiheessa koitti kevätlukukausi ja elämääni tuli lisää iloa! Synnytysongelmista ja vastoinkäymisistä huolimatta äiti oli kunnossa ja olin saanut toisen veljen, joka hänkin oli elossa. Hänen tilansa oli vakava, mutta onneksi kaikesta selvittiin. Vanhempiin, erityisesti äitiin, tapaus kuitenkin vaikutti syvemmin, mutta tässä vaiheessa me lapset emme aavistaneet minkään olevan pielessä. 22 www.snk.fi
Viides luokka oli ja meni, siirryin kuudennelle. Kuudennen luokan aikana kiusaaminen alkoi pikkuhiljaa vähetä, sillä ylempien luokkien kingit olivat lähteneet yläasteelle. Jotain pientä silti vielä esiintyi. Eräänä päivänä kaikki kuitenkin muuttui. Minä, joka en koskaan ollut tehnyt tarkoituksellista pahaa tai satuttanut ketään, löin luokkatoveriani. Pitkään jatkuneen kiusaamisen takia pinnani alkoi olemaan aikalailla täysi tästä johtuen, kun toveri ärsytti ja kiusaili. Menetin hermot ja kävin päälle, enkä todellakaan antanut armoa. Tappelu kesti koko koulupäivän, ja vasta viimeisten tuntien koittaessa menimme rehtorin kansliaan puhutteluun. Juttu sovittiin, ja tämän jälkeen kiusaaminen loppui, ja he, jotka ennen kiusasivat, olivatkin yllättäen ystäviä kanssani. Nyt koulunkäynti alkoi taas maistua. Niinpä rupesin tekemään rästiin jääneitä tehtäviä, jotta pääsisin seitsemännelle luokalle. Tehtäviä oli jäänyt Eräänä päivänä kaikki kuitenkin muuttui. Minä, joka en koskaan tekemättä neljännen luokan alusta asti, ollut tehnyt tarkoituksellista joten tekemistä oli paljon. Sain kuitenkin kaiken tehtyä ajallaan ja siirryin pahaa tai satuttanut ketään, löin luokkatoveriani. yläasteelle. Kun yläaste alkoi, olin luokan hiljaisin ja aina yksin. Ujouteni ja kokemani kiusaamisen takia en halunnut puhua kenellekään ja tämän takia minua alettiin taas kiusata. Kiusaaminen ei nyt ollut niin ankaraa kuin aikaisemmin ja minä olin vanhempi, muttei se silti mukavaa ollut, ja se alkoi jälleen raastaa kouluintoa. Onneksi luokallani oli muita, minunlaisia, hiljaisia tyyppejä. Keräsin itseni ja erään ryhmätyön aikana tutustuin heihin ja pääsin porukkaan mukaan, tuntui mahtavalta ja koulussakin alkoi olla kivaa. Kiusaaminen silti jatkui. Jossakin vaiheessa aloitin käynnit psykologilla menneiden tapausten pohjalta. Hän ehdotti minulle erilaisia terapiamahdollisuuksia ja kiinnostuin musiikkiterapiasta. Sovimme, että kokeilen pari kertaa ja katsotaan, miltä se tuntuu. Tykkäsin kovasti ja aloin kiinnostua kitaransoittamisesta. Terapiaa jatkui seiskaluokan loppuun ja jossain vaiheessa en enää keskustellut terapeutin kanssa mistään, vaan kaikki aika kului kitaraa soittaessa. Onneksi luokallani oli muita, minunlaisia, hiljaisia tyyppejä. Keräsin itseni ja erään ryhmätyön aikana tutustuin heihin ja pääsin porukkaan mukaan, tuntui mahtavalta ja koulussakin alkoi olla kivaa. Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä. 23
24 Sen vuoden jouluna sain lahjaksi kitaran ja aloitin harrastuksen oikeasti. Loppuaika yläasteella oli aika tasapaksua peruskoulunkäyntiä, eikä siitä mitään erityistä kerrottavaa oikeastaan ole, paitsi että kiusaaminen hiipui ysiluokkaa kohti mentäessä. Ja seitsemännen ja kahdeksannen välisen kesäloman aikana isälläni todettiin astma, joten jouduin luopumaan koirastani. Yläaste päättyi ja tulin yhteishaussa valituksi ammattiopistoon opiskelemaan. Alku vaikutti kiinnostavalta ja luokka oli mahtava, luokallani oli nimittäin pari kappaletta ala-asteelta tuttuja luokkakavereita ja heidän kanssaan vietinkin suurimman osan ajasta. Amiksen kakkosluokalla mielenkiinto opiskeluun ja opettajiin alkoi kuitenkin lopahtaa. Motivaation puutetta edesauttoivat vielä ongelmat kotona, komplikaatiot nuorimman veljen syntymätilanteessa olivat patoutuneet vanhempien mieleen ja heillä todettiin masennus, äidillä pahempi. Tämän takia aloin jättää koulupäiviä väliin. Äiti joutui sairaalahoitoon pitkäksi aikaa, eikä isällä ollut mahdollisuutta hoitaa meitä kolmea poikaa yksin, joten meille tarjottiin mahdollisuutta mennä asumaan erääseen perhekotiin. Siellä vierähti aikaa noin vuoden päivät. Siellä ollessani alkoi elämä jälleen maistua hieman paskaa paremmalta. Perhekodista päästyäni ei uutta elämää kuitenkaan kestänyt kovinkaan kauaa ja palasin taas niin sanottuun tavalliseen arkeen. Omakotitalomme alkoi kärsiä kosteusvaurioita ja vaati muutenkin korjaamista sieltä täältä, joten kosteusmittaaja kutsuttiin paikalle. Kosteusarvot olivat kohonneet huomattavasti, jonka takia jouduimme muuttamaan uuteen asuntoon ja myymään vanhan, koska pitkään työttöminä olleilla vanhemmilla ei olisi ollut varaa alkaa remontoida taloa. Muutimme ja talon myymisestä saaduilla rahoilla vanhemmat pääsivät eroon veloista. Se tuntui hyvältä, muttei paikannut repaleista perhe-elämää. Kouluinto alkoi jälleen lopahtaa. Aloin itsekseni miettiä alan vaihtoa, mutten jostain tuntemattomasta syystä saanut sitä aikaiseksi, lintsasin vain. Erosin siinä samalla myös silloisesta pitkäaikaisesta tyttöystävästäni ja mikään ei tuntunut enää kiinnostavalta. Koko toisen luokan loppuajan vietin milloin missäkin hengaillen. Pääsin kolmannelle luokalle, jota kerkesin käydä vain yhden jakson, kun eräänä aamuna luokanvalvoja pyysi minut huoneeseensa juttelemaan kuraattorin kera. Keskustelun aiheena oli minä ja koulunkäynti,