HeLVI ELVI VantaLVI Pääkaupunkiseudun LVI-yhdistysten tiedote 4/2012
Granlund. Energiatehokkuuden johtava asiantuntija. Suunnittelu Ohjelmistot Konsultointi Innovaatiot Lue lisää: www.granlund.fi
Pääkirjoitus Hyvät ystävät ja alamme ammattilaiset Tätä kirjoittaessa ulkona sataa reippaasti ja sitä sadetta on riittänyt Pohjanmaalla tulviin asti. Onneksi oma asuntoni Espoon puolella on niin korkealla mäellä, että ennemmin alempien naapuritalojen piiput häviävät näkyvistä kuin oma parketti kastuu. Syksy tuo taas omat rientonsa, kun FinnBUILD-messut LVI-treffeineen avaavat ovensa, yhdistykset järjestävät tutustumisretkiään ja syyskokouksiaan, joissa päästään valitsemaan yhdistysten hallituksiin kaksivuotiskaudeksi uusia päteviä jäseniä. HeLVI:n teatteripikkujouluakaan ei kannata unohtaa - kysyntä on kova! HeLVI:n kotisivuille ollaan järjestelemässä yritysyhteistyösivua, jonne kerättäisiin siististi yhteen HeLVI:n yhteistyöyritysten logot. Logoja klikkaamalla tulisi näkyviin lyhyt yrityksen esittely ja linkki kotisivuille. Lehden mainostajat tulisivat automaattisesti mukaan, mutta sen lisäksi toivotaan myös muiden yritysten olevan kiinnostuneita tulemaan mukaan lähes nimellistä maksua vastaan. Ottakaapa asiasta kiinnostuneet meihin yhteyttä! Hyvää loppusyksyä toivottaen Ilkka Ilomäki Helsingin LVI-yhdistys HeLVI ry Mikko Liljeberg, puheenjohtaja Halton Oy / Food service Esterinportti 2, 00240 Helsinki mikko.liljeberg@halton.com Puh. 020 792 2518, 040 123 9678 Fax. 020 792 2050 Markku Lilja, sihteeri Insinööritoimisto Äyräväinen Oy Malminkaari 23 A, 00700 Helsinki markku.lilla@ayravainen.fi Puh. 09 7250 2500, 040 591 2285 Fax. 09 7250 2501 Anna Belik, tiedotus/päätoimittaja Epicur Group Oy / KKVJ Isonniitynkatu 5 C 13, 00510 Helsinki anna.belik@epicurgroup.fi Puh. 045 652 7444 Laskutus ja kirjanpito: M-L Malinen Tilipalvelut ky Rautiontie 3 B 7, 00640 Helsinki Puh. 09 7520616 Laskutusosoite: Helsingin LVI-yhdistys HeLVI ry Sitratori 5, 00420 Helsinki Puh. 09 5660 090 Fax. 09 5660 0956 HeLVIn tili: Nordea 216718-11101 HeLVI 4/2012 3
LAADUKKAAT JA KILPAILUKYKYISET TUOTTEET ILMASTOINNIN JÄÄHDYTYKSEEN Vaatimukset sisäilman ominaisuuksien suhteen tiukkenevat jatkuvasti. Jäähdytys on nykypäivänä niin toimistoissa kuin liikerakennuksissakin itsestäänselvyys. Ahlsell tarjoaa laajan ja monipuolisen tuotevalikoiman urakoinnin tarpeisiin. Sanyo on yksi ilmastoinnin jäähdytyksen ja lämpöpumppujen tuotekehityksen johtavista yrityksistä. Innovatiivisen tekniikan avulla toimitamme ratkaisuja, jotka säästöjen, toimivuuden ja mukavuuden osalta ovat parhaimmistoa maailmassa. www.sanyoshop.fi Hitachin tuoteperhe on markkinoiden laajimpia. Tarjontamme koostuu pienistä lämpöpumpuista ja ilmastoinnin jäähdytyslaitteista aina 600 kw:n ruuvivedenjäähdyttimiin. Acson-vedenjäähdytysyksiköt ovat helposti asennettavia ja soveltuvia ratkaisuiksi pohjoismaisiin vaativiin olosuhteisiin. Mallistossa on kiinnitetty erityistä huomiota asentamisen vaivattomuuteen. CLINTillä on edistyksellinen tuotevalikoima ilmastoinninjäähdytykseen. Ominaisuuksina ovat energiatehokkuus, ympäristöystävällisyys, laatu ja luotettavuus. KCC ja INNOVA ovat Ahlsellin omia tuotemerkkejä. Tutustu tuotteisiin sivustoilla www.kcc.se ja www.innovalampopumput.fi Atisa- puhallinkonvektorit ovat ratkaisuja vaativiin kohteisiin hotelleista kauppakeskuksiin ja toimistoihin. Mallistossa on moderni muotoiltu ja äänitaso alhainen. KYLMÄTOIMIALA / VAIHDE PUH 020 584 5800 TAMPERE VIHIOJANTIE 1 33800 TAMPERE PUH 020 584 5390 TURKU SALVUMIEHENKATU 3 20320 TURKU PUH 020 584 5330 VANTAA OSUUSTIE 5 01510 VANTAA PUH 020 584 5800
Helsingin LVI-yhdistys ry. HeLVI KUTSU Esityslista Helsingin LVI-yhdistyksen sääntömääräinen SYYSKOKOUS Torstaina 01 marraskuuta 2012 Klo 18.00 Hotelli Arthur Vuorikatu 19 Helsinki 1 Kokouksen avaus 2 Puheenjohtajan ja sihteerin valinta 3 Esityslistan hyväksyminen 4 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 5 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 6 Hallituksen puheenjohtajan valinta kaksivuotiskaudeksi 7 Hallituksen jäsenten valinta erovuoroisten tilalle 8 Valtuutettujen ja näiden varamiesten valinta vuodelle 2013 9 Kahden toiminnantarkastajan ja näiden varamiesten valinta 10 Vuoden 2013 toimintasuunnitelman ja taloussuunnitelman vahvistaminen sekä liittymismaksujen ja jäsenmaksujen suuruuden määrittäminen 11 Vuoden HeLVI 2012 nimeäminen 12 Muut mahdollisesti esille tulevat asiat 13 Kokouksen päätös Mikko Liljeberg Puheenjohtaja Markku Lilja Sihteeri Ilmoittautuminen sihteerille 30.10.2012 mennessä markku.lilja@ayravainen.fi tai puh. 040-591 2285 Syyskokouksen jälkeisen esitelmän pitäjä ja iltapalan tarjoaja kerrotaan hieman myöhemmin netisivuillamme www.helvin.net Tervetuloa! HeLVI 4/2012 5
KUTSU KUTSU ELVIN SYYSKOKOUKSEEN KESKIVIIKKONA 21.11.2012 VIIKIN YMPÄRISTÖTALOON Espoon LVI-yhdistyksen syyskokouksen ohjelma on seuraava: 16:20 Kokoontuminen Viikin Ympäristötalolla Osoite: Viikinkaari 2a, 2krs. 00014 Helsingin Yliopisto Paikoitus pihan parkkialueella 16:30 ELVI:n syyskokous 17:30 Viikin ympäristötalon tekninen esittely. Isäntinä: Petteri Huusko (Viikin ympäristötalo) Juha Pentikäinen (ClimaConsult Oy) Robert Nyholm (Recair Oy) n. 19:00 Tilaisuus päättyy. TERVETULOA! ELVIn hallitus Ilmoittautumiset 7.11.2012 mennessä sähköpostitse jari.mikkonen@ensto.com tai puhelimitse Jari Mikkonen 040 541 6774. HeLVI 4/2012 7
VantaLVI:n syksy etenee perinteitä noudattaen, syyskokous on 21.11.2012 Kultainen kypärä jaetaan perjantaina! Eräs alan vähiten huomioiduista asioista on työmaiden turvallisuus. LVI-tu ja Fennia järjestävät joka toinen vuosi asennustyömaiden turvallisuuskilpailun ja tämän vuoden kilpailun palkintojen jako tapahtuu perjantaina 14.10 Finnbuild messujen yhteydessä LVI-treffeillä. Kilpailun voittaja saa kultaisen kypärän! Asiassa on vantaalaisittain hieman jännitystä, sillä olen VantaLVI:n edustajana osallistunut LVI-Trion mukana kilpailuun ja samalla myös alan turvallisuuden kehittämiseen. Suomen suurimpien LVI-alan urakoitsijoiden taloudellinen tulos on negatiivinen tai korkeintaan nollatulos. Eräs vaikuttava asia on turvallisuus. Turvallinen työympäristö lisää työmotivaatiota ja työmotivaatio parantaa yrityksen tulosta ja vähentää sairauspoissaoloja. Pitäisikö turvallisuuden puolesta tehdä enemmän myös suunnittelupöydällä ja käytännön työssä. Kurssit: Pumpulla varustettujen nestekiertoisten lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmien perussäätökurssit jatkuvat. Tänä vuonna on vielä yksi kurssi. Ilmoittautuminen ja lisätiedot löytyvät VantaLVIn www-sivuilta www.vantalvi.fi. Kurssin maksimi osanottajamäärä on 12, mikä takaa yksilöllisen oppimisen. Kurssi sopii säätötyön tekijöille sekä tilaajille kuten teknisille isännöitsijöille. Tilaajien edustajien ja valvojien on syytä tietää, mitä ovat tilaamassa ja valvomassa, samoin suunnittelijoiden. Kurssit jatkuvat vuonna 2013. Esko Tähti HeLVI 4/2012 9
KUTSU Huumoria ja hulluttelua oopperamusiikin säestämänä, upeita rokokoopukuja ja herkullinen italialainen illallinen kuohujuomineen. Musiikkiteatteri Kapsäkki Hämeentie 68, 00550 Helsinki 09 260 0907, info@kapsakki.fi www.kapsakki.fi 10 HeLVI 4/2012
MENU SPAGETTIOOPPERA Gancia Prosecco Brut, Italia, Veneto - lasillinen/10 cl Vihreä oliivi-kirsikkatomaattisalaatti Aurinkotomaattimarinoitu graavilohi Pesto-kana-perunasalaatti Talon leipäkori ja yrttilevite - - - Spagetti ja lihapullia marinara kastikkeessa Pinaattiraviolit parmesankermakastikkeessa - - - Tiramisu Kahvi/Tee HeLVI:n jäsenet - 26 Euroa. AVEC/ muut - 74 Euroa Paikkoja tilaisuuteen varattu 26 kpl:tta. Varaukset osoitteella; mikko.liljeberg@iki.fi tai puhelimella 040-1239678 Maksut HeLVI:n tilille ; FI16 2167 1800 0111 01 Maksuun teksti; Pikkujoulu 2012 Odottakaa Mikon ilmoitusta, ennen maksua, että tilaa vielä on. Paikat täytetään varausjärjestyksessä. Liput jaetaan ovella/aulassa 15 min ennen esityksen alkua. HeLVI 4/2012 11
SMU S EN 877 d0 ISO 6594 EN 877 A2-s1,d0 ISO 65 ASUMISEN TURVALLISUUTTA Valurautainen Aquasafe-viemäröintijärjestelmä on tutkitusti paloturvallinen, sillä se ei pala eikä levitä paloa. Tulipalossa se ei myöskään muodosta savua eikä tippuvia palavia pisaroita. A2-s1, d0 CE-merkitty järjestelmä on palotestattu kolmannen osapuolen toimesta.*) Aquasafeviemäröintijärjestelmä on jo ennen nykyisiä normeja täyttänyt ja ylittänyt paloturvallisuudelle asetetut vaatimukset. Palamaton rakennustuote Matala savunmuodostus Ei tippuvia palavia pisaroita *) CE-merkinnän myöntämisen edellytys on kolmannen osapuolen laboratoriossa tehtävät testaukset palonkestävyydessä. Saint-Gobain Pipe Systems Oy Nuijamiestentie 3 A, 00400 HELSINKI Merstolantie 16, 29200 HARJAVALTA Puh. 0207 424 600 fax 0207 424 604 sgps.finland@saint-gobain.com www.sgps.fi
KUTSU KUTSU ELVIN TILAISUUTEEN 17.10.2012 HARTWALL OY:N TEHTAALLE LAHTEEN Vierailun ohjelma 14:30 Lähtö Espoon Leppävaarasta, kauppakeskus Gallerian edestä. 16:00 Saapuminen Lahteen. Tutustuminen tuotantoon sekä kohteen teknisiin ratkaisuihin. Mahdollisuus maistiaisiin sekä ostoksiin 18:00 Paluu matka kohti Espoota n. 19:30 Saapuminen Leppävaaraan TERVETULOA! ELVI:n hallitus Tilaisuus on tarkoitettu ELVIn jäsenille. Mukaan mahtuu 16 nopeimmin ilmoittautunutta. Tilaisuus on maksuton Ilmoittautumiset 1.10.2012 mennessä sähköpostitse jari.mikkonen@ensto.com. HeLVI 4/2012 13
HeLVI ELVI Raportti LVI-kesäretki Pietariin 7.9.- 9.9.2012 Vielä viime vuonna, kun HeLVI:n ja ELVI:n porukat oli Tallinnan retkellä päätettiin, että olisi mukavaa jatkaa tätä retkiperinnettä. Silloin syntyi idea lähteä seuraavana vuonna LVI-retkelle Pietariin, jolloin tiedottajamme Anna Belik ehdotti toimivansa matkaoppaana. Niinpä vuosi on mennyt ja suunnitelma on toteutettu! Syyskuisena perjantaiaamuna retkelle lähtijät kokoontuivat Helsingin päärautatieasemalle jatkamaan Allegro-junalla matkaansa Pietariin. 3,5 h päästä olimmekin jo Pietarissa Suomen asemalla, josta pienen kävelymatkan jälkeen pääsimmekin hotelliimme. Matkalla Anna kertoi meille venäläisen sanonnan Venäjää ei voi järjellä ymmärtää sitä voi vain rakastaa. Ottaen tämän huomioon Anna pyysi olla suvaitsevaisia matkan mahdollisia yllätyskäänteitä kohtaan. Niinpä hotellissamme ruokailun yhteydessä tätä sanontaa piti jo heti muistella, sillä ravintolavarauksemme oli siirretty aulabaariin, sillä ravintolassa olikin tulossa häät, joista ei aikaisemmin muistettu ilmoittaa. Hotelli kuitenkin hienosti korvasi mokansa olutkierroksella. Illan lähestyessä porukka hajaantui pienempiin ryhmiin ja jatkoi iltaa mm. viihtyisässä viinibaarissa ja jazzklubissa, elävän musiikin ravintolassa ja osa oli vaan kävelemässä Nevan rannalla. 14 HeLVI 4/2012
LVI-kesäretki Pietariin Hyvärisen Kalevi piti ELVI:n puheenjohtajan ominaisuudessa Ollille pienen kiitospuheen hänen ajastaan luovuttaen Ollille pullollisen ranskalaista autoilijan juomaa. Myös luovuttamamme HeLVI:n viirikin löytää paikkansa Pietarin konttorin kaapin päältä muiden SuLVI:n jäsenyhdistysten viirien keskeltä. Lauantaina runsaan aamiaisen jälkeen olikin monelle tuttu Niemelän Olli jo aulabaarissa odottelemassa. Leminkäisen bussi vei meidät aurinkoisia Nevan rantoja seuraten kohti Pulkovo:a ja Technopoliksen laajennuksen rakennustyömaata, jossa Tekmen oli aloittanut LVItekniikan asennustyöt. Olli kertoi töiden edistymisestä ja maan rakennuskulttuurista. Työmaalta jatkoimme Lemminkäisen bussilla kaupunkikiertoajelulla, jolloin tutustuimme mm. Iisakin, Pietari ja Paavalin kirkkoihin ja muihin nähtävyyksiin. Verikirkon edessä valokuvausta varten pysähdyttyämme ajoimme vielä Talvipalatsin luo ryhmäkuvaan. Kun ruokailuun oli vielä reilusti aikaa hajaantui joukkomme ostos-, kapakka- ja kulttuurikierrosten kesken. Kulttuurinälkäisille riitti kohteita seuraavaakin käyntiä varten. jatkuu... HeLVI 4/2012 15
LVI-kesäretki Pietariin Retken juhlaillalliselle kokoonnuttiin kattojen tasalle Terrassa-ravintolaan, jonka keittiössä jo etukäteen tilatut alkuruoat meitä odottivat. Pääruoan saikin valita itse ravintolan viidestä eri keittiöstä ja lautasilla näkyikin sitten melkoinen kirjo alkaen rapupitsasta ja kanasta, jatkuen jänikseen ja lampaankyljyksiin. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Varaamamme yöristeilyjokilaiva joutui vedenpinnan noustua muuttamaan lähtösatamaamme pääkanavalle ja me kävelimme taas pitkin kauniisti valaistua Nevski Prospektia. Laivalla kaikki mahtuivat sisätiloihin ja kokeneimmat kuohuviinipullojen avaajat saivat töitä Annan yrityksen Epicur Group Oy:n tarjoamien juomien ja suklaan parissa. Lautta kiersi pitkin kanavia ja Nevan rantoja meidän katsellessamme komeasti valaistuja rantataloja ja siltoja. Laiva jätti meidät Talvipalatsin vastaiselle rannalle, jossa saimme vierestä seurata katujen sulkemista ja siltojen avautumista ennen kuin 21 hengen pikkubussi kyyditsi joukkomme aamu kahdelta hotellillemme. Aamupalan ja hotellista kirjautumisen jälkeen kävelimme takaisin Suomen asemalle. Syötyämme aseman kahvilassa maittavan linjalounaan matkustimme Allegro-junalla takaisin kotisuomeen. HeLVI:n ja ELVI:n retki oli onnistunut ja antoisa. Matkalle oli saatu sopiva määrä hyvin keskenään toimeentulevia ihmisiä, joten pohdittavaksi jäikin, minne lähdemme vuoden päästä?! Annaa hyvin tehdyistä järjestelyistä ja mainiosta matkanjohtamisesta kiittäen, yksi mukana olleista, Ilkka Ilomäki 16 HeLVI 4/2012 Katso lisää kuvia matkasta www.helvi.net / ajankohtaista
www. K K V J.fi EPICUR GROUP OY emikaaleja kestävä iintoaineita keräävä iemäriärjestelmä Laboratorioille suunniteltu KKVJärjestelmä tarjoaa ratkaisun kemikaali- ja kiintoainepitoisten jätevesien turvalliseen ja ympäristöystävälliseen viemäröintiin Käyttökohteet: - Laboratoriot ja tutkimuslaitokset - Sairaalat ja klinikat - Koulut ja lastentarhat - Yliopostot ja korkeakoulut - Lääkeyritykset - Monitoimitalot - Siivouskomerot - Työpajat Maunulan yhteiskoulu, Helsinki w K KVJ w. Epicur Group Oy.fi
MAKING MODERN LIVING POSSIBLE Danfoss Link ja living connect Yksi kosketus. Monta mahdollisuutta. Täsmällistä ja langatonta lämmityksen hallintaa. Danfoss Link avulla on helppo säätää kaikkia talon lämmityspattereita - langattomasti ja keskeiseltä paikalta asuntoasi. Danfoss Link ja danfoss connect ovat joustava tapa hallita energiankäyttöä ja taata oikea lämpötila energiatehokkaasti joka hetki. Lämpötiloja voidaan kontrolloida yhdestä paikasta, mutta halutessasi voit myös säätää niitä paikallisesti. Danfoss Linkissä yhdistyy edistyksellinen tekniikka ja helppokäyttöisyys sekä moderni muotoilu. 1Ohjauslaite Danfoss Link ohjaa koko talon lämmitystä yhdestä pisteestä langattomasti. Järjestelmään voi liittää 50 yksikköä, joihin voi valita yksilölliset ohjelmat lämmitystarpeitten mukaan. Käy tutustumassa www.danfoss.com/living Myynti LVI-liikkeet kautta maan Kysy Danfoss Link & living by Danfoss
Mediakortti 2012 Julkaisija: Helsingin LVI-yhdistys ry HeLVI Sitratori 5 00420 Helsinki Puh. (09) 5660 090 Fax. (09) 5660 0956 Päätoimittaja: Anna Belik Epicur Group Oy / KKVJ Isonniitynkatu 5 C 13 00520 Helsinki anna.belik@epicurgroup.fi +358 45 652 7444 Jakelu: Lehden levikki on n. 1000 kappaletta. Perusjakelu HeLVIn noin 700 jäsentä. Loput kohdennettu LVI-ammattilaisten muu jakelu. HeLVIn tiedotuslehti toimii yhdessä HeLVIn verkkosivujen kanssa ja jakaa ammatillista tietoa ajankohtaisista aiheista sekä seuraa talotekniikka-alan kehitystä yleensä. Pääosa lehden kuluista pyritään kattamaan ilmoitusmyynnillä. Tekniset tiedot: Lehden koko 148x210 mm Painopinta-ala 148x210 mm Painomenetelmä Digitaalipaino Aineistovaatimus sähköpostilla päätoimittajalle (doc, pdf tai rtf) Painopaikka: Copy-Set Oy Puh. (09) 8770 570 Fax. (09) 8770 5717 Ilmoitushinnat: Etusivu 366 euroa Sisäsivu/vuosisopimus 135 euroa Sisäsivu/yksi ilmoitus 168 euroa Linkkimainos netissä 250 euroa Ilmestymisaikataulu: Ilmestyy viisi kertaa vuodessa. Ilmestymisviikot alustavasti 8, 15, 33, 40 ja 50 Ilmoitusmyynti: Päätoimittaja ja hallituksen jäsenet Tehokkuutta mainontaan! HeLVI:n tiedotteen kautta tavoitat suoraan noin 1000 talotekniikan ammattilaista ja vaikuttajaa. Yhdistämällä ilmoituksesi tehokkaaseen verkkomainontaan saat tuotteesi tiedot perille kätevästi. HeLVI:n verkkosivuilla voit ostaa linkkimainoksen, jolla ohjaat asiakkaasi omille kotisivuillesi haluamaasi tuote-esittelyyn puolen vuoden ajaksi kerrallaan. Muistathan myös työpaikkailmoitukset netissä ja tiedotteessa. HeLVI 4/2012 19
M Itella OYJ HeLVI:n jäsenmaksut 2012 Varsinaiset jäsenet: 97 euroa, josta SuLVI:n osuus on 77 euroa ja HeLVI:n osuus 20 euroa. HeLVI:n osuuden voi eläkeläinen saada puolitettua eri animuksesta. Opiskelijajäsenet: 0 euroa, josta SuLVI:n osuus 0 euroa ja HeLVI:n 0 euroa!!! Varsinaiseksi jäseneksi siirtyy automaattisesti oltuaan yhdistyksen jäsenenä yhtäjaksoisesti 30 vuotta ja täytettyään 65 vuotta. Tällöin saa vapautuksen sekä SuLVI:n, että HeLVI:n jäsenmaksuista. Uuden jäsenen jäsenmaksu liittymisvuonna määräytyy jäljellä olevien kuukausien mukaan. Tapahtumakalenteri Syksy 2012 17.10.2012 ELVI:n ekskursio Hartwallille 01.11.2012 HeLVI:n syyskokous 2012 08.11.2012 HeLVI:n pikkujoulut 21.11.2012 ELVI:n syyskokous 2012 22-25.10.12 Prahan Aqua-Therm-messumatka Lisää tietoa uusista ja menneistä tapahtumista www.helvi.net SuLVI:n sivut www.sulvi.fi SuLVI:n ja SYKLI:n koulutustapahtumia 2012 22.10.2012 RakMK D3 - soveltaminen käytäntöön. Energiamääräykset suunnittelijan näkökulmasta 24.10.2012 Lämpöpumppuratkaisut kiinteistölle ja teollisuudelle 25.10.2012 SuLVI-Amicom yhteistyökoulutus: KVV-työnjohtajakouluts (KVVTY) 25.10.2012 SuLVI-Amicom yhteistyökoulutus: Vesi- ja viemärilaitteistot (D1) 26.10.2012 SuLVI-Amicom yhteistyökoulutus: Ilmanvaihtolaitokset (D2) 26.10.2012 SuLVI-Amicom yhteistyökoulutus: IV-työnjohtajakoulutus (IVTY) 31.10.2012 RakMK D5 - soveltaminen käytäntöön & E-luvun laskenta. Energiatehokkuus suunnittelijan näkökulmasta Tarkempaa tietoa SuLVI:n koulutuksista www.sulvi.fi Seuraa tapahtumakalenteria myöhemmissä tiedotteissa sekä verkkosivuillamme.