SRL:n toimintakertomukseen 2013 TILASTOLIITE 2013. Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset. www.ratsastus.



Samankaltaiset tiedostot
Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa )

Itä-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2013

Suomen Ratsastajainliitto ry MUISTIO Hämeen Ratsastusjaosto 5 / 2013

Equipe- ja Kipa-vastaava, dokumentointi, kilpailutiimin vetäjä: kouluratsastus

Alueen kevättapaaminen järjestetään tiistaina Tampereella. Alueiden puheenjohtajiston seuraava kokous pidetään lauantaina Seinäjoella.

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu.

Netvisor-koulutukseen osallistuivat alueelta Marissa Henttinen ja Mila Munsterhjelm.

Teemavuosi 2019 on Yhdessä. Aluejaosto keskusteli teeman tuomisesta esille läpi vuoden.

SRL Häme kevättapaaminen 2019

Varajäsenet Irmeli Heliö TRS (5/8) esteratsastusvastaava, estekutsujen tarkastaja Heidi Sinda UrHu (5/8)

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio

Syyskokousmateriaali 2010

Käytiin läpi liiton henkilöstötilanne: uusiin tehtäviin siirtyneet ja rekrytoinnit.

ESRAn kevään suunnittelukokous pidettiin Helsingissä (17 osallistujaa) ja syyskokous Rajamäellä (17 osallistujaa).

MUISTIO 5/2019. Hämeen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019. Aika Paikka. ti klo

SRL/APU:n budjettipalaveri pe jossa käydään läpi liiton budjettia.

Mitä uutta hevosalalla -tapahtumaan Vierumäellä osallistuvat Marja Nuuttila, Antero Salja ja Marissa Henttinen.

Syyskokousmateriaali 2017

Itä-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2012

Nuorisovastaavien tapaaminen 7.4. sujui hyvin. Mukana 14 osallistujaa. Yhteistoimintaa vahvistetaan: sähköpostiviestit, Facebook -ryhmä.

Itä-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2011

Syyskokousmateriaali 2018

Järjestäjäseura Varkauden Urheiluratsastajat ry (VUR) Maksaneita ilmoittautuneita 37, lähtöjä 35, sijoittuu 9

Merkillinen Häme tulokset on selvillä, ratsastustunnit arvotaan seuraavassa kokouksessa

TOIMINTAKERTOMUS 2012

ESRAn kevätkokous pidettiin Kokousmyllyssä, Ilolassa ja syyskokous Majatalo Onnelassa, Tuusulassa (18 osallistujaa).

Merkillinen Häme -kilpailuun osallistui kaksi seuraa, jotka palkitaan lahjakorteilla jollekin tulevalle luennolle.

Tervetuloa ESRAn syyskokoukseen

SRL toimihenkilöiden lisenssipäivitys

TILASTOLIITE 2014 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja aluejaostojen toimintakertomukset. SRL:n toimintakertomukseen

Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Kevätkokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Valtakirja Vuoden 2011 toimintakertomus Vuoden

ESRAn kevään suunnittelukokous pidettiin Rajamäellä, osallistujia 15 ja syyskokous Vermossa, osallistujia 11 osallistujaa.

SRL:n toimintakertomukseen 2012 TILASTOLIITE Jäsenet, organisaatio, tulokset ja aluejaostojen toimintakertomukset.

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen. Syyskokouksen esityslista. Aika: klo 18 alkaen

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Talousarvio

ALUEJAOSTON KOKOUS 1/2017

Syyskokousmateriaali 2014

(1) esteratsastus, kalustovuokraus (3) kouluratsastuksen lajivastaava, koulukutsujen tarkastus, kouluvalmennustilastointi,

Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen

Syyskokousmateriaali 2010

SRL:n toimintakertomukseen 2015 TILASTOLIITE Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset.

SRL Hämeen nettisivujen Hevostaitotesti -harjoituskokeen sarjassa I on tällä hetkellä vastauksia kappaletta.

Ilmoita myös osallistutko ruokailuun. Esityslista

Kaakkois-Suomi Yleistä

TILASTOLIITE 2014 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja aluejaostojen toimintakertomukset. SRL:n toimintakertomukseen

Hallinto Jaoston kuului puheenjohtajan lisäksi kahdeksan varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä. Jaosto kokoontui neljä kertaa.

HELSINGIN RATSASTAJAT RY. Toimintakertomus Yhdistyksen 84. toimintavuosi

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT Määritelmä Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt Kilpailulupa ja mittaustodistukset...

Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin Jyväskylässä ja kevätkokous Jyväskylässä.

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt (päivitetty )

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2015

Valmentaudu tavoitteellisesti 365

SRL:n toimintakertomukseen 2011 TILASTOLIITE Jäsenet, organisaatio, tulokset ja aluejaostojen toimintakertomukset.

Aseman Vintti, Rautatieaseman yläkerta, Kouvola

Alueiden toimintasuunnitelmat 2015

HELSINGIN RATSASTAJAT RY. Toimintakertomus Yhdistyksen 82. toimintavuosi

Hallituksen ulkopuolelta aluesihteerit Tuula Pöyhiä, Emmi Kupiainen ja Sanna Sassi.

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET

KIMITOÖNS RYTTARE RF

Toimintakertomus 2009

Suomen Ratsastajainliitto ry 1(6) Hallitus 7/2010

Valjakkokomitean kokous

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

APU alueiden puheenjohtajisto

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

Jämsänkosken Ilves ry Päivitetty

Häme Yleistä Hallinto Varsinaiset jäsenet

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta.

Pk Ruoveden Hiihdot , päivitetty 27.1.klo 20.00

274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat. 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves

TOIMINTAKERTOMUS 2015

Onnistunut kokoperheen tapahtuma, JUNNUHUMMAILU, Tampereen Ratsastuskeskuksessa

Puolen Tonnin Uinti Tuusulan uimahalli

TOIMINTAKERTOMUS 2011

Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin Jyväskylässä ja kevätkokous Jyväskylässä

Tampereen Ratsastusseura ry:n toimintakertomus vuodelta 2014

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari

Taitokilpailut 2012 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-97)

Sij Nimi Seura Loppuaika 1 Anni Kalilainen Pieksämäen Veikot 05:55.8

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 Porvoon Mustang ry

4.3 SRL 90v-juhlavuosi Juhlapaikaksi on varattu Marina Congress Center. Juhlan ohjelma ja esiintyjät tullaan jul-

AIKATAULU Kutsukilpailu. Kutsukilpailut

HELSINGIN RATSASTAJAT RY. Toimintakertomus Yhdistyksen 81. toimintavuosi

Taitokilpailut 2013 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-98) Kuljetus-Laukaus

4.8. Pohjois-Suomi. Toimintakertomus Yleistä

Koulutus: alueet järjestävät erilaisia koulutuksia ja seminaareja (esim. toimihenkilökoulutusta)

MINIMAAKUNTAVIESTI KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38: : : : : : : : :51.

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty Sivu 1/5

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed)

Lounais-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2012

Suomen Ratsastajainliitto ry Laji- ja aluejaostojen toimintasuunnitelmat 2008

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen

ALUEIDEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAT 2014

Laji- ja aluejaostot JAOSTOJEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA Suomen Ratsastajainliitto ry. Kuva: Heini Vanhanen

Transkriptio:

SRL:n toimintakertomukseen 2013 TILASTOLIITE 2013 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset www.ratsastus.fi

TOIMINTAKERTOMUKSEN 2013 LIITTEET: Tilastot tulokset luettelot 1. JÄSENET Sivu Kunniajäsenet, seurat, ratsastuskoulut, harraste- ja yksityistallit sekä yhteisöjäsenet 3 2. ORGANISAATION RAKENNE Valiokunnat ja lautakunnat 4 6 3. LAJIKOMITEOIDEN TOIMINTAKERTOMUKSET 6 4. ALUEIDEN TOIMINTAKERTOMUKSET 4.1. Etelä-Suomi 6 4.2. Häme 13 4.3. Itä-Suomi 22 4.4. Kaakkois-Suomi 28 4.5. Keski-Suomi 33 4.6. Lounais-Suomi 38 4.7. Pohjanmaa 45 4.8. Pohjois-Suomi 52 5. TILASTOT 5.1. Kilpailutilastot 56 5.2. Toimihenkilötilastot 59 5.3. Merkkitilastot 61 6. TULOKSET 6.1. Valiomerkit 62 6.2. Kansalliset arvo- ja erikoiskilpailutulokset 63 6.3. Kansainväliset kilpailutulokset (www-materiaalisalkussa ja Kipassa) 66 7. JÄSENLUETTELOT 7.1. Jäsenseurat 67 7.2. Ratsastuskoulut ja harraste- ja yksityistallit 72 7.3. Muut yhteisöjäsenet 76 8. HINNASTO 77 Kannessa Mari Palo ja Dynis SRL 2

1. Ratsastajainliiton jäsenet Kunniajäsenet Alitalo Ilkka Anttinen Heikki Borup Kaija Dahlström Brita Haimi Kari Kuusi Matti Kyrklund Kyra Laine Jyrki Launo Kari Paloheimo Pertti Pesonius Berit Seppälä Risto Simonsén Rolf Tiainen Veikko Vaahtera Kalevi Valtanen Leena Väätänen Venla Wegelius Christopher, kunniapuheenjohtaja Kokonaisjäsenmäärä 2013 Seurojen jäseniä 46560 (45589 vuonna 2012) Seuroja 476 (471) Senioreita 61 % = 28479 (27558) Junioreita 39 % = 18081 (18031) Naisia 95 %, miehiä 5 % Senioreista naisia 93 %, miehiä 7 % Junioreista tyttöjä 97 %, poikia 3 % Lisäksi Green Card -jäseniä 3410 Yhteensä: 49970 Jäsenseurat 2013 Seuroja 474 (471 vuonna 2012) Alueellinen jakauma: seuroja jäseniä Etelä-Suomi 135 16597 Häme 60 6419 Itä-Suomi 38 3461 Kaakkois-Suomi 44 4046 Keski-Suomi 21 1854 Lounais-Suomi 73 6527 Pohjanmaa 48 3523 Pohjois-Suomi 55 4133 Yhteensä: 474 46560 Ratsastuskoulut, harraste- ja yksityistallit 2013 Hyväksyttyjä ratsastuskouluja oli 230, harrastetalleja 69 ja yksityistalleja 25. Alueelliset luettelot ovat tämän tilastoliitteen kohdassa 7. Yhteisöjäsenet Yhteisöjäseniä oli neljä. Luettelo on tämän tilastoliitteen kohdassa 7. 3

2. Organisaatio Hallitus 2013 Jukka-Pekka Leskinen Laura Airaksinen Tomi Kaleva Antti Linna Marjukka Manninen Osmo Metsälä Tomas Stenius puheenjohtaja, liiton strategiatyö, edunvalvonta, kansainvälinen toiminta, liiton talous vpj, liiton hallinto, seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä, kenttäratsastuskomitea, Hevospiston hallitus, viestintä alueorganisaatio, alueiden puheenjohtajisto, esteratsastuskomitea, pienet lajit kurinpitoasiat, Reilu Peli, yhdistys- ja yritystoimintaan liittyvät asiat kouluratsastuskomitea, liiton strategiatyö, Reilu Peli alueorganisaatio, alueiden puheenjohtajisto, kouluratsastuskomitea, koulutusvaliokunta liiton hallinto, urheilun strategiatyö, Reilu Peli, kilpailusäännöt (erosi tehtävästään 25.10.) Vaalivaliokunta: Kristian Nyman, Venla Väätänen ja Ari Eriksson Kurinpitolautakunta: Christopher Wegelius ja Jasmin Juvakoski, varalla Jaakko Linna Valituslautakunta: Leena Eränkö, Paula Nysten, Jaana Paanetoja Tomas Stenius ja Mia Weckman Hallituksen alaiset työryhmät Työvaliokunta: Jukka-Pekka Leskinen pj, Laura Airaksinen, Tomas Stenius ja Fred Sundwall Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä: Ari Eriksson, pj, Maarit Alhokoski, Laura Airaksinen, SRL, Suzanni Bebek, Janne Lappi, Minkki Peltonen, Erja Saartia, Nina Kaipio, SRL, Hanna Talvitie, SRL Seura- ja tallipalveluiden alueryhmä (SETAP): Ulla Alanko, Pohjois-Suomi, Kaisa Ikonen, Itä-Suomi, Mirja Herttua- Ruuskanen, Kaakkois-Suomi, Sanna Vuolle-Apiala, Keski-Suomi, Tapani Riddarström, ESRA, Kirsi Siivonen, Lounais- Suomi, Matti Sorvari, Pohjanmaa, Pekka Pusa, Häme, Nina Kaipio, SRL, Sanna Sassi, SRL Alueiden puheenjohtajisto: Susanna Kallioinen, Keski-Suomi, pj, Dan Björklöf, Lounais-Suomi, Mari Hyytiäinen, Kaakkois-Suomi, Kati Honkanen, Etelä-Suomi, Hinni Koskenniemi, Pohjois-Suomi, Janne Lappi, Itä-Suomi, Merja Leino, Pohjanmaa, Marja Nuuttila, Häme, Tomi Kaleva, SRL, Nina Kaipio SRL, Osmo Metsälä, SRL Huippu-urheilun johtoryhmä (HUJO): Kristina Nyman pj, Kyra Kyrklund kouluratsastus, Piia Pantsu kenttäratsastus, Tom Gordin esteratsastus, Ben Simonsén muut lajit, Aki Ylänne urheilujohtaja Sääntövaliokunta: Kaija Borup pj. esteratsastus, Paula Nysten, kouluratsastus, Jutta Koivula 10/13 saakka, kenttäratsastus, Kati Honkanen, valjakkoajo, Kirsi Tuominen, vammaisratsastus, Anne Pussinen, lännenratsastus, Nina Mickelsson, matkaratsastus, Karoliina Wickholm, vikellys Sääntövaliokunta kokoontui 2 kertaa. Koulutusvaliokunta: Kari Haimi, pj, Osmo Metsälä, kouluratsastus, Irmeli Summanen, FEI-koulutuksen edustaja, Riitta Holopainen, valmentajakoulutus, Juhani Ström, valjakkoajo, Anne Pussinen, lännenratsastus, Anu Korppoo, valmentajakoulutus, Hinni Koskenniemi, estetuomarikoulutus, Henrik Arle, FEI-koulutuksen edustaja, Pia Myrskog, stewardikoulutus, Kalle Nykänen, kenttäratsastus, Laura Spadinger, vikellys, Sanna Vesto, matka, Hanna Talvitie kerhonohjaajakoulutus, Päivi Anttila, vammaisratsastus ja Marian Seppälä, kilpailu- ja koulutuspäällikkö Koulutusvaliokunta kokoontui 2 kertaa. 4

Hallituksen alaiset komiteat Lajikomiteat Estekomitea: Matti Karkkolainen pj., Noora Forstén vpj., Thomas Ehrnrooth, Juha-Pekka Halmeenmäki, Janna Huhtanen, Tomi Kaleva (SRL:n hallituksen edustaja), Mia Maukonen, Pia Myrskog, Anu Tuomi ja Marian Seppälä SRL Komitean ulkopuolelta lisäksi: Anu Tuomi, lajin sääntövastaava Kokoontui 4 kertaa vuoden aikana. Koulukomitea: Paula Nysten pj., Marjukka Manninen (hallituksen edustaja), Osmo Metsälä (hallituksen edustaja), Marko Björs, Mikko Luhtala, Kikka Suomio, Mari Oila ja Marian Seppälä SRL Kokoontui 4 kertaa vuoden aikana. Kenttäkomitea: Pirkko Herd pj., Laura Airaksinen (SRL:n hallituksen kenttäratsastusvastaava), Virve Kaartoluoma, Minna Leppälä, Simo Leppänen, Kalle Nykänen, Tuija Rosenqvist ja Marian Seppälä SRL Komitean ulkopuolella lisäksi: Seija Hacklin (Safety officer) ja Jutta Koivula (Sääntövastaava, sääntövaliokunnan jäsen) Kokoontui 4 kertaa vuoden aikana. Vammaisratsastus - paralympialaji: Vammaisratsastus - paralympialaji: Nina Halme pj., Päivi Anttila, Marja Mikola, Merja Alasjärvi (1.8. saakka), Anneli Hämäläinen ja Hanna Talvitie SRL Kokoontui 7 kertaa vuoden aikana. Lännenratsastuskomitea: Anne Pussinen pj., Ulla Kemppainen, Pete Perkiö, Martti Luoto, Neena Kuukasjärvi, Ilkka Ryhänen ja Auli Kuisma Matkaratsastuskomitea: Ben Simonsén pj., Tanja Lampinen, Heidi Laurinen-Nokua, Nina Mickelsson, Sanna Peltosuo, Olli Tahkokallio Valjakkoajokomitea: Kati Honkanen pj., Hannu Kalalahti, vpj., Heikki Heiskanen, Ben Simonsén, Juhani Ström ja Leena Vähä-Erkkilä Komitean ulkopuolelta lisäksi: Soila Lehmusvaara (sihteeri), Kirsi Visakoivu (aluevalmennusvastaava), Otto Vainio (rankingpistelaskija) ja Tuire Suvanto (Kipa-kutsujen tarkastaja) Komitean tiedottaja: Tarja Raatikainen Kokoontui 6 kertaa vuoden aikana. Vikellyskomitea: Petra Skog pj., Anni Järvelä, Maiju Kekkonen, Aime Nederström-Alanko, Karolina Wickholm, Laura Spadinger, Paula Grönroos ja Sanna Soramäki Askellajiratsastus: Ratsastajainliitolla ei ole omaa jaostoa askellajiratsastukselle, vaan liitto tekee yhteistyötä Suomen Islanninhevosyhdistyksen SIHY:n kanssa, jonka urheiluvaliokunnan puheenjohtaja Jaana Korhonen toimi liiton yhteyshenkilönä. Alueet: Alueet ovat liiton alaisuudessa toimivia jaostoja, jotka ovat tili- ja raportointivelvollisia liitolle. Aluejaoston kokoonpanon vahvistaa liiton hallitus alueen kokouksen esityksestä. Valintakomiteat ja joukkueiden johto: Valinnoista vastaa HUJO:n nimeämä maajoukkuejohto tai erikseen nimetty valintakomitea. Valintakomiteat ja valintaperusteet julkaistaan SRL:n internetsivuilla. Valintakomitea nimeää joukkueenjohtajan, ellei ko tehtävään ole tehty vuosisopimusta. Arvokilpailuvalinnoista (MM; EM, olympialaiset) vastaa HUJO ja valinnat vahvistaa SRL:n hallitus olympialaisten / paralympialaisten osalta olympia/paralympiakomitea. 5

3. Lajikomiteoiden toimintakertomukset Organisaatiouudistuksen myötä lajikomiteoiden toiminta on raportoitu liiton toimintakertomuksessa. 4. Alueiden toimintakertomukset 4.1. Etelä-Suomi Yleistä Tilivuosi 2013 oli Etelä-Suomen Ratsastuksen (ESRA) yhdeksästoista toimintavuosi. Etelä-Suomen Ratsastusjaosto toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole itsenäinen rekisteröity yhdistys. SRL:n alaisia aluejaostoja on Suomessa kahdeksan, ja ESRA on seurojen lukumäärällä mitattuna niistä suurin. Toimintavuonna ESRAan kuului 138 (vuonna 2012 131) ratsastusseuraa, joissa oli yhteensä 16594 (16309) jäsentä. Alueella toimi 61 (63) SRLn hyväksymää ratsastuskoulua, 13 (16) harrastetallia ja 11 (5) yksityistallia. ESRAn jaostossa toimi puheenjohtajan lisäksi 8 varsinaista jäsentä ja 2 varajäsentä. Lisäksi jaoston apuna toimi 5 ulkopuolista lajivastaavaa. Aluejaosto kokoontui kahdeksan kertaa vuonna 2013. Varsinaiset jäsenet o Kati Honkanen, pj, valjakkoajon lajivastaava, 8/8 o Heikki Kela, rahastonhoitaja, 6/8 o Meri Rajaniemi, tiedotusvastaava, nuorisovastaava, 6/8 o Sari Ukkonen, kouluratsastuksen lajivastaava, 6/8 o Tapani Riddarström, harraste- ja seuravastaava, 6/8 o Marko Maaluoto, vpj, kouluratsastuksen valmennusvastaava, kalusto, 5/8 o Eija Nenonen, esteratsastuksen lajivastaava, 7/8 o Marjaana Tengman, koulutusvastaava, 3/8 o Juha Erola, yhteiskuntasuhteet, 5/8 Varajäsenet o Tarja Koskinen, esteratsastuksen valmennusvastaava, 2/8 o Olli Tahkokallio, matkaratsastusvastaava, materiaalivastaava, 7/8 Jaoston ulkopuolelta o Sanna Helenius-Kiiski, kenttäratsastuksen valmennusvastaava, 3/8 o Anneli Hämäläinen, vammaisratsastusvastaava, 0/8 o Anne Pussinen, lännenratsastuksen vastaava, 0/8 o Sirpa Tarkela, islanninhevosvastaava, 6/8 o Aime Nederström-Alanko, vikellysvastaava, 0/8 Sanna Sassi, alueassistentti, kokoussihteeri 6/8 ESRAn kevään suunnittelukokous (ent. kevätkokous) pidettiin 16.3. Tuusulassa (15 osallistujaa) ja syyskokous 12.10. Porvoossa (23 osallistujaa). ESRA oli edustettuna SRL:n aluejaostojen yhteisen toimielimen, alueiden puheenjohtajiston, kokouksissa (4 kokousta). ESRAa kaikissa alueiden puheenjohtajiston kokouksissa edusti puheenjohtaja Kati Honkanen. ESRA oli edustettuna seura- ja tallipalvelun aluetyöryhmän (SETAPin) kokouksissa. ESRAa edusti Tapani Riddarström. Alueiden kohtaamisessa Kotkassa 25. 27.1. ESRAa edustivat Kati Honkanen, Sari Ukkonen, Marko Maaluoto, Meri Rajaniemi, Juha Erola, Eija Nenonen, Heikki Kela, Tapani Riddarström ja Olli Tahkokallio. 6

Jaoston suunnittelupäiville 4. 6.10. Tallinnassa osallistui 6 ESRAn edustajaa. Alueassistenttina toimi Sanna Sassi. Alueassistentin pääasiallisia tehtäviä oli toimia yhdyshenkilönä jäsenien ja SRL:n välillä sekä jaoston apuna eri tehtävissä. Alueassistentin tehtäviin kuuluivat myös mm. kokoussihteerin työt, nettisivujen ylläpitäminen, jäsenrekisterin ylläpitäminen, Sporttirekisterin käytön koulutus yms. Seura- ja harrastetoiminta Seurakohtaaminen järjestettiin Tuusulassa 16.3. kevätkohtaamisen yhteydessä. Tilaisuuteen osallistui 15 henkilöä. Vuonna 2013 alueella oli kolme ratsastuksen Sinettiseuraa. Kilpailutoiminta ESRAn alueella järjestettiin yhteensä 50 (51) koulu-, este-, kenttä-, lännen-, matka-, ja islanninhevosratsastuksen sekä vikellyksen ja valjakkoajon aluekilpailua. Lähtöjä kilpailuissa oli yhteensä 6924 (7489) ja luokkia 267 (259). Lisäksi ESRAn alueella järjestettiin useita kansallisen tason arvokilpailuja. Alueen seurojen järjestämistä kilpailuista koottiin kalenteri, joka julkaistiin Kipassa. Seuroilla oli mahdollisuus lisätä seurakilpailut myös Kipaan, jonne seurat ilmoittivat yhteensä 193 (173) seuratason kilpailua. Aluekilpailijoilta vaadittiin aluekilpailulupa, jonka hinta oli 30 euroa. Lupa anottiin omalta ratsastusseuralta. Aluelupia myönnettiin 1026 (1057)kpl. Kansallisia tai kansainvälisiä kilpailulupia, jotka sisälsivät myös aluekilpailuluvan, myönnettiin alueella 635 (828) kpl. Maksuttomia seurakilpailulisenssejä lunastettiin 500 (362) kappaletta. Alue tuki aluemestaruuskilpailujen järjestäjiä (henk.koht. ja joukkue) mestaruusmitalein ja -ruusukkein sekä 200 /kilpailu. Seuroille lainattiin kouluaitoja ja Laakson kenttää varattiin seurojen käyttöön. Alue vuokrasi Atuajanottolaitetta seurojen kilpailukäyttöön. Laite oli käytössä 14 kilpailussa, joiden järjestäjille annettiin alueen toi mesta laitteen käyttökoulutus. ESRA ranking 2013 Esteratsastus Senioriratsukot 1. Turtia Sonja Wrexham, TKR, 74,3 2. Flinkkilä Mira Strenia, HeWi, 74,1 3. Aarnio-Wihuri Rakel Anonymous, SkaRa, 68 Junioriratsukot 1. Laine Carla - Zulona, HeWi, 66, 3 2. Schröder Sandra - Barbie II, LOR, 62, 3 3. Björkroth Sara - Jamaran s Amber, RCR, 50, 3 Poniratsukot 1. Nyman Axel - Rockstar, LOR, 30, 6 2. Tamminen Krista, Fbi Kassarist, UHU, 19,2 3. Björkroth Sara - Jamaran s Amber, RCR, 16 Kouluratsastus Senioriratsukot 1. Mertsi Kontio, - Anisian Alvar, DTT 2. Nina Winqvist - Lauries Rubio, KF 3. Sara Maattola-Lindholm - Dr. Doolittle, TFC 7

Junioriratsukot 1. Janina Laine - Rico Iberico, HunR 2. Janni Martikainen - Hazelberg s Macho, KRK 3. Kati Teivastenaho - Tingkaergaards Chamarla, LOR Poniratsukot 1. Lilian Wichmann - C s Milli Vanilli, BR 2. Daniela Therman - Corinna, HURA 3. Annika Laalo - von Wessel, RusRa Kenttäratsastus Seniorit 1. Leppälä Minna/Foordi PeuRa, 20p. 2. Kortelainen Tanja/Königs Knight Ks JOKERA, 18p. 3. Leskinen Stina/Ville Viikinki LOR, 16p. Juniorit 1. Kavenius Katariina/Velingtons(velingtonas) PUNRA, 9p. 2. Palmgren Lotte/Eddy G HL-Team, 8p. 2. Kaivoluoto Elina/Royal Bravo PERA, 8p. Poniratsukot 1. Katajarinne Jenni/Silly Milly, SkaRa, 1p. Valjakkoajo Hevoset 1. Talvikki Järvinen - Danser T, K-HR, 33 2. Sanna Tirkkonen SG Harald, HusR, 19 3. Ulla Kajander Hikon Hilarius, NuR, 17 Ponit 1. Soila Lehmusvaara - Kotimäen Fantacy, NuR, 19 2. Anna Vilkko L.P. Namu, TUUR, 13 3. Pinja Sorjonen - Ruskelan Peppi P / Medowland s Madcap, HusR, 9 Lännenratsastus Reining 1. Maria Mustonen - Step Arcletic Jack, KRt 1 All-around Adult 1. Jenni Hakosalo - Charlies Doc Cash, Power, 4 1. Anneli Kivelä - Santos Sunny Sky, LAR, 4 3. Mari Valkonen - Chocos Buck N Bambi, Power, 3 Islanninhevoset Nuoret 1. Desiree Alameri - Mökkur fra Ytri-Baegisá 1, 108 2. Oona Ylipuranen - Undri frá Furuvatni, 46 3. Petra Jarske - Grettir frá Breiðavaði, 38 8

Seniorit 1. Julia Wejberg -Alvar fra Lasola, 37 2. Nicola Bergman-Kankaala - Ási frá Guldbaek, 36 3. Kati Summa - Hrannar frá Íbihóli, 35 Matkaratsastus Seniorit 1. Olli Tahkokallio/Alea SE ox, SuMaRa Juniorit 1. Nea Mickelsson/Solomonas, SuMaRa Aluemestaruudet 2013 Alueidenvälinen estealuejoukkuemestaruus 13.10. SRS/Salo Ponijoukkue, kultaa Axel Nyman Rockstar, LoR, Peppiina Pesonen - Jack of Clubs, SUR, Emmy Savolainen - Vera van de Gezande Baan, TUUR ja Krista Tamminen - FBI Kassarist, UHU. Juniorijoukkue, pronssia Noora Cederberg - Tilda V, PeuRa, Ida Tuominen - Millennium Girl, LoR, Aino Vauhkonen - Gimoza Drum Su, PR ja Hanna Nordström - Auxine, ER. Matkaratsastuksen valtakunnallinen aluemestaruus 28.9. Jämsä/RieRat 2. Elisa Käkönen - Gr Nadir, SuMaRa Islanninhevosten aluemestaruus 31.8. Inkoo/SIHY V1 Nuoret 1. Nora Isacsson - Teitur från Agersta, SIHY 2. Desirée Alameri - Mökkur fra Ytri-Baegisá, SIHY 3. Stella Fältmarsch - Feykir frá_aspås, SIHY V1 Seniorit 1. Nicola Bergman-Kankaala - Keilir från Gröna Gången, SIHY 2. Sanna Elfving - Amor fra Skardi, SIHY 3. Satu Vuorio - Heimir fra Gliti, SIHY F1 Seniorit 1. Nicola Bergman-Kankaala - Ási frá Guldbaek, SIHY 2. Pauliina Malin - Sandi från Myre, SIHY 3. Kaisa Bergman - Svala fra Ytra-Skördugili, SIHY Lännenratsastuksen valtakunnallinen aluemestaruus 4.8. Heinlahti/WRF 2. Ryhänen Ilkka - Skiooin Dandy, WRF 3. Leskinen Pia As Smart As Al, WRF Valjakkoajon valtakunnallinen aluemestaruus 7.-8.9. Loimaa/LoimURa Hevoset 1. Talvikki Järvinen - Danser T, K-HR 2. Sirpa Huttunen - Veluto, MänRa Esteratsastuksen aluejoukkuemestaruus 22.9.2013 Lohja/LOR 1. Uudenmaan Hevosurheilijat (Krista Tamminen, Mia Ojapalo, Istvan Kovacks, Sohra Wallenius) 2. Rocky Riders (Sofia Björkroth, Sara Björkroth, Jutta Vehmanen) 3. Lohjan Ratsastajat (Viivi Koskinen, Axel Nyman, Sandra Schröder, Ida Tuominen) 9

Kouluratsastuksen joukkuemestaruus 21.9.2013 Lohja/LoR 1. Husön Ratsastajat ry, joukkue 1: Daniela Therman - Corinna, Susanna Therman - Rossini III ja Mea Packalén - Darius V. Herrenhof 2. Helsingin Ratsastajat ry, joukkue 1: Maria-Kristiina Virta - Conquistador S., Hanna Valkama - Laura Akadella, Saara Latomäki - J.N. Jaromic 3. Kilon Ratsastuskerho ry, joukkue 1: Janni Martikainen - Hazelberg s Macho, Solja Eurola - His Dream, Mirka Pirhonen - Fux Ts Kouluratsastus henkilökohtainen mestaruus, 7.9. Laakso/TFC Poniratsukot 1. Vilma Lahti Jorden, POM 2. Daniela Therman Corinna, HURA 3. Olivia Vliek Zippo, CR Juniorit 1. Janni Martikainen - Hazelberg s Macho, KRK 2. Mea Packalén - Darius V. Herrenhof, HURA 3. Laura Kock Ishar, LOR Suomenhevoset 1. Kaisa Nykänen - Nauriskydön Zil, SUORA 2. Krista Mutanen Sibbo, ImRa 3. Lotta Johansson Corleone, SUR Seniorit 1. Janice Antell Lavienne, BoeR 2. Heidi Taipale - Loboss Loving Art, K-HR 3. Hanna Valkama - Laura Akadella, HR ESTERATSASTUS henkilökohtainen mestaruus 8.9.2013 Kerava/KERRA Tyylimestaruus 1. Milla Vihavainen Hegoir, HyvUra 45,5 p. 2. Emmy Savolainen Vera van de Gezande Baan, TUUR 45,0 p. 2. Elsa Tuomi Hembys Smaragd, RCC 45,0 p. Ponit 1. Axel Nyman Rockstar, LOR 2. Krista Tamminen Fbi Kassarist, UHU 3. Emmy Savolainen Vera van de Gazande Baan, TUUR Juniorit 1. Hanna Pitkänen - Freedom Girl, KERRA 2. Hanna Nordström - Auxine, ER 3. Carla Laine Zulona, HeWi Nuoret 1. Jenna Leskinen Hallo-Croket van Puyenbroeck, LOR 2. Camilla Bäckström - Calvados II, SkaRa 3. Marliina Iranto Rossi Puh, PeuRa Seniorit 1. Lasse Paavola Sitano, PR-BR 2. Antti Jurvanen Quartello, Krats 3. Pyry Kivikoski Niagaro, TUUR 10

Suomenhevoset 1. Linnea Haukilehto Hermione, JRS 2. Jessica Grönlund - Aamun Ihme, V-NR 3. Kati Paananen Trio, HeWi Valmennustoiminta Lajien yhteiselle kuivaleirille Hyvinkäällä 9.2. osallistui 56 valmennettavaa. Kouluratsastus Valmentaja: Eva-Maria Porthan-Broddell (kevätkausi) ja Mikaela Soratie (syyskausi) Paikka: Laaksopohjan Kartano, Tuulen-talli ja Vihti Dressage Center ESRAn kouluratsastuksen aluevalmennukseen kuului 24 ratsukkoa, joista SRL:n B-renkaaseen kuului 3 ratsukkoa, A-renkaaseen 9 ratsukkoa ja aluerenkaaseen 12 ratsukkoa. Aluevalmennuksia järjestettiin yhteensä 4 x2 pv:n valmennusta, joista yksi oli varsinainen katsastustilaisuus (syyskuu 2013) ja yhteen liittyi katsastusmahdollisuus (marraskuu 2013). Yksi valmennustapahtuma jouduttiin perumaan keväällä hevossairausepäilyn johdosta. Yhteensä ESRAn alueen kouluvalmennuksiin osallistui 73 ratsukkoa. Esteratsastus Valmentaja: Teppo Hakala Paikka: Hakalan Talli, Tuusula, Laakso ratsastusstadion, Helsinki ESRA esteratsastuksen aluevalmennuksia järjestettiin joulu /2012)-maalis 4x 2 pvä ja toukokuussa yksi pvä Laaksolla. Huhtikuun valmennus peruuntui Suomessa vallinneen herpesepidemian takia. A/B renkaaseen valittiin hakemusten perusteella suoraan 24 ratsukkoa. Valmennuksiin osallistui alue 90 ratsukkoa ja A/B renkaasta 22 ratsukkoa. A/B renkaisiin valittiin 21 ratsukkoa. Kenttäratsastus Valmentaja: Minna Leppälä Paikka: Peuramaa Horse/Kirkkonummi, Niinisalon Ratsastuskeskus (maastorata)/niinisalo, Ypäjän Hevosopisto (maastorata)/ypäjä, Keravan Ratsastuskeskus (maastorata)/kerava. Hakemuksia alue- ja maajoukkuevalmennukseen tuli yht. 46 kpl, joista 21 ratsukkoa haki aluevalmennukseen, 7 ensisijaisesti maajoukkuevalmennukseen, 7 molempiin ja 11 ainoastaan maajoukkuevalmennukseen. Katsastukset kaudelle 2013 pidettiin Peuramaalla 27 28.10.12. Aluerenkaaseen valittiin 21 ratsukkoa ja yksi maajoukkuevalmennukseen hakenut ratsukko siirtyi aluevalmennukseen, 2 ratsukkoa otettiin varapaikoille. 10 ratsukkoa hakeneista suositeltiin A/B renkaiden katsastuksiin. Aluevalmennuksia järjestettiin yhteensä 7, joista 5x2 pv:n ja 2x1pv:n. Aluevalmennuksiin osallistui 21 aluevalmennettavaa sekä 1 B-renkaan juniori ratsastaja. Valjakkoajo Valjakkoajon aluevalmennus järjestettiin valtakunnallisesti. Valmentajina toimivat Ben Simonsén ja Heidi Sinda. Vammaisratsastus Valmentaja: Leena Hautamäki Paikka: Poni-Haka, Vantaa Valmennusta järjestettiin v. 2013 kymmenen kertaa kouluratsastuksessa ja kerran esteratsastuksessa. Mukana valmennuksessa oli kolmetoista ratsastajaa. 11

Koulutustoiminta Vuonna 2013 alueella järjestettiin 17 koulutusta, joihin osallistui yhteensä 394 henkilöä. Toteutuneet koulutukset: o 12.1. Hevoskerho-ohjaajan peruskurssi, Vantaa, yhteistyössä E-VR, osallistui 17 o 13.1. Sääntökoulutus kilpailulupaa hakeville, Hyvinkää, osallistui 34, joista 8 huoltajaa o 9.2. Superlauantai, lisenssikoulutus estetuomarit, ratamestarit ja stewardit, sekä aluevalmennettavien kuivaleiri, Hyvinkää, osallistui 100 o 17.2. Sääntökoulutus aluelupaa hakeville, Hyvinkää, osallistui 33, joista huoltajia 5 o 23. 24.2. Kilpailunjärjestämis-, Kipa-, Maksuturva-, Equipe- ja ATU-koulutus, osallistui 16 o 2.-3.3. Estetuomarikurssi, Riihimäki, osallistui 13 o 9.-10.3. Kouluratsastuksen stewardkurssi, Hyvinkää, osallistui 17 o 16.3. Rahaa seuran kassaan, Tuusula, 15 o 24.3. IVK ja IV -koulutuomarien skaalantarkastus, Hyvinkää, 14 o 13. 14.4. EA I, Riihimäki, yhteistyössä Riihimäen Ratsastajien kanssa, osallistui 9 o 14.4. Sääntökoulutus aluelupaa hakeville, Riihimäki, yhteistyössä Riihimäen Ratsastajien kanssa, osallistui 11, joista 2 huoltajaa o 8.5. Tarttuvat hevostaudit -luento, Viikki, osallistui 22 o 2.6. Valjakkoajon groomikurssi, Sipoo, yhteistyössä Husaariratsastajien kanssa, osallistui 39 kurssilaista, 10 toimihenkilöä, 1 lehdistön edustaja, sekä 6 henkeä lajikomiteasta o 5.-6.11. EAI- kurssi, Helsinki, yhteistyössä Helsingin Ratsastajien kanssa, 13 osallistujaa o 9.-10.11. EAI -kurssi, Helsinki, yhteistyössä Helsingin Ratsastajien kanssa, 11 osallistujaa o 16. 17.11. Estetuomarikurssi, (Helsingin ratsastajat), 24 osallistujaa o 12.10. Seurojen pj-tapaaminen, Porvoo, 28 osallistujaa Viestintä ESRAn ulkoisesta ja sisäisestä tiedotuksesta vastasi alueassistentti. Lajivastaavat osallistuivat aluevalmennusten tiedottamiseen. Facebook -sivujen ylläpidosta vastasi Meri Rajaniemi. Tiedotus toteutettiin sähköpostitiedotteiden (noin kerran kuukaudessa), aluetiedotteiden (5 kpl) ja alueen internetsivujen sekä Facebookin avulla. Seurojen puheenjohtajille lähetettiin kutsu puheenjohtajatapaamiseen myös postitse. Lisäksi alue tiedotti myös Ratsastajainliiton sähköisessä seuratiedotteessa sekä Ratsastajainliiton paperisen postin mukana. ESRA käyttää tiedotuksessa apunaan SRL:n rekisteritietoja. Talous Alueen tulos 31.12.2013 esitellään tilinpäätöksellä, joka sisältää tuloslaskelman, taseen ja liitetiedot. Alueen tulos hyväksytään Suomen Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa. 12

4.2. Häme Yleistä Vuosi 2013 oli Hämeen Aluejaoston 19. toimintavuosi. Häme toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona eikä ole itsenäinen rekisteröity yhdistys. SRL:n alaisia aluejaostoja on Suomessa kahdeksan. Toimintavuonna Hämeeseen kuului 60 ratsastusseuraa (55), joissa oli yhteensä 6419 jäsentä (6230). Alueella toimi 34 SRL:n hyväksymää ratsastuskoulua (36) ja 9 harrastetallia (11), sekä 3 yksityistallia (1). Hallinto Hämeen vuosikokous valitsi toimintavuonna aluejaostoon puheenjohtajan ja kahdeksan (8) varsinaista jäsentä ja neljä (4) varajäsentä. Jaosto kokoontui vuonna 2013 seitsemän (7) kertaa. Varsinaiset jäsenet Marja Nuuttila NaUra (7/7) puheenjohtaja, koulutus- ja vikellysvastaava Sari Torvinen LR Team (5/7) kenttäratsastusvastaava, kenttäkutsujen tarkastus Pekka Pusa TRS (6/7) nuoriso- ja harrastevastaava, valjakkoajo Eva Sandbäck-Pajunoja UrHu (6/7) kokoussihteeri, kouluratsastusvastaava, koulukutsujen tarkastus Anni Kallio TRS (7/7) ratsastuskouluvastaava, kilpailulaitevastaava Irmeli Heliö TRS (6/7) esteratsastusvastaava, estekutsujen tarkastus Minna Leppänen TaRi (4/7) Anu Iivanainen HoR (1/7) nuorisovastaava Elina Kivi KaRa (5/7) tiedotus, vammaisratsastusvastaava Varajäsenet Henna Rangell-Viikari KaRa (1/7) matkaratsastus Antero Salja TRS (5/7) lännenratsastus Reijo Suutari KaRa (4/7) turvallisuusvastaava Heidi Sinda UrHu (3/7) Hallituksen ulkopuolelta Mila Munsterhjelm HäKRa (6/7) rahastonhoitaja Syksyn viimeisessä järjestäytymiskokouksessa läsnä myös Saija Huupponen (1/7) Eveliina Toivonen (1/7) Marissa Henttinen (1/7) Aluekilpailujen esteratojen tarkastajana toimivat Pertti Pauli ja Risto Tetri. Alueen kevään suunnittelukokous ja ranking palkitseminen pidettiin 21.3. Tampereella, 29 osallistujaa. Alueen syyskokous pidettiin 21.10. Hämeenlinnassa. Kokouksessa oli edustettuna 7 jäsenseuraa ja 1 jäsentalli, osallistujia yhteensä 18 henkilöä. Aluejaoston suunnittelupäivä järjestettiin Hauholla Hahkialan kartanolla 31.8. Osallistujat Marja Nuuttila, Eva Sandbäck-Pajunoja, Mila Munsterhjelm, Reijo Suutari, Antero Salja, Elina Kivi, Anni Kallio, Sari Torvinen, Irmeli Heliö ja Anu Iivanainen. Hämeen aluejaosto osallistui Kotkan Leikarissa järjestetyille aluepäiville 25. 27.1. Tapahtumaan osallistui alueelta seitsemän aluehallituksen jäsentä (Pekka Pusa, Anni Kallio, Antero Salja, Eva Sandbäck-Pajunoja, Heidi Sinda, Anu Iivanainen, Marja Nuuttila ja alueassistentti). SRL:n seurakehittämisviikonlopussa Porvoossa 15. 17.3. aluetta edustivat Elina Kivi, Marja Nuuttila ja Mila Munsterhjelm. 13

Alueassistenttina toimi Kaisa Kujala (6.11.2013 asti) ja Sanna Sassi (6.11.2013 alkaen). Alueassistentin pääasiallisia tehtäviä olivat alueen tiedotus (mm. internetsivut, sähköpostitiedotteet) ja alueen seurojen, koulujen, tallien ja harrastajien palveleminen puhelimitse sekä sähköpostitse. Alueassistentti toimi myös aluejaoston apuna eri tehtävissä. Häme oli edustettuna SRL:n alueiden puheenjohtajiston kokouksissa. Alueiden puheenjohtajisto kokoontui yhteensä 4 kertaa. Hämettä kokouksissa edusti puheenjohtaja Marja Nuuttila. Alue hankki kameran ja Hämeen lipulle jalustan. Alue tuki Seppo Laineen (kenttäratsastuksen aluevalmentaja) kouluttautumista matkakulujen osalta International Eventing Forumpiin 200 eurolla. Seura- ja harrastetoiminta Alueen nuoriso- ja harrastevastaavina toimivat vuonna 2013 Anu Iivanainen ja Pekka Pusa. SETAPissa aluetta edustivat Pekka Pusa ja Anni Kallio. Hämeen seurakehittäjät: Marja Nuuttila, Elina Kivi, Pekka Pusa, Mila Munsterhjelm ja Eva Sandbäck-Pajunoja. Seuratreffit järjestettiin Tampereella 9.10. (11 osallistujaa 6 eri seurasta) ja Lahdessa 7.10. (12 osallistujaa 8 eri seurasta). Alue järjesti yhteiskyydityksen Helsinkiin Hevoset Stadikalla tapahtumaan. Lahdesta kyytiin nousi 97 matkustajaa ja Tampereelta 95 matkustajaa. Alue tuki matkaa 490 eurolla. Alueellinen hevostaitomestaruuskilpailu järjestettiin Nastolassa 1.4. Paikalla oli 16 osallistujaa. Alue järjesti nuorille suunnatun Junnuhummailu -tapahtuman 25.5. Tampereen Ratsastuskeskuksessa. Idea tapahtumasta tuli aluee nuorilta. Tilaisuudessa 4H-kerho järjesti keppihevoskisan muita esiintyjiä olivat; Mansen Putet, Tampereen Ratsastusseuran vikeltäjät, valjakkoajoa esittivät Hessitallilta ponipari Hessin Iida ja Hessin Myrsky, sekä Hessin Nöpi ja Pikku-Epeli. valjakkohevoset, Jutan Tallin ja Ylöjärven Ratsastajien hurja akrobatiaesitys, Papinojan Ponitallin agilitytaitajat, Suomen Työhevosseuran upea ori vetämässä työhevosesitystä ja heidän ständillä pääsi myös harjoittelemaan valjastusta, Hämeen Eskadroonan edustajat näyttivät myös taitojaan ja juhlistivat palkintojen jakoa luurankopuvuissaan. Tilaisuudessa palkittiin Hämeen paras talli Ruoveden Ratsutalli Oy ja paras seura Tawast Riders Hämeenlinnasta ja tietenkin Horse Forten ponit kantoivat kaikki halukkaat selässään. Päivän päätti esteratsastuksen kaksintaistelu eri joukkueiden välillä. Kilpailutoiminta Hämeen alueella järjestettiin 50 aluekilpailua (vuonna 2012; 45) ja 33 (35) kansallista kilpailua, joissa oli myös alueluokkia. Aluekilpailuissa oli yhteensä 236 (269) luokkaa. Aluekilpailuluokissa starttasi 6006 ratsukkoa/valjakkoa (6733). Esteratsastusaluekilpailuja oli 27, joissa oli 3857 lähtöä (18/3610). Kenttäratsastusaluekilpailuja järjestettiin 4, joissa oli 304 lähtöä (4/360), valjakkoajokilpailuja 1, joissa 16 lähtöä (4/161) ja kouluratsastusaluekilpailuja 18, joissa 1829 lähtöä (17/2602). Alueella järjestettiin myös Hämeen alueen ratsastuskoulujen mestaruudet esteratsastuksessa Tampereen Ratsastuskeskuksessa, Niihamassa 26.5. Powercupin aluekarsinnat järjestettiin esteratsastuksessa 8.6. (KaRa) ja kouluratsastuksessa 19.5. (TRS). Aluekilpailijoilta vaadittiin aluekilpailulupa, jonka hinta oli 30 euroa. Lupa anottiin omalta ratsastusseuralta. Aluelupia lunastettiin 604 (632) ja kansallisia lupia (A ja B) lunastettiin 280 (280). Kansainvälisiä kilpailulupia lunastettiin 34 (32) (A ja B) ja seurakilpailulupia 406 (352). Häme lahjoitti loimet aluemestareille ja mitalit kolmelle parhaalle. Alueen seurajoukkueiden koulu- ja estemestaruuskilpailuihin Häme lahjoitti voittaneelle joukkueelle palkinnot. Häme lahjoitti alueiden 14

joukkuemestaruuskilpailuissa mitalin saavuttaneille ja valmentajille huovat. Alue lahjoitti Hämeen Ratsastuskoulumestaruuskilpailuun parhaalle ratsastusseuralle palkinnon. Alue muisti myös Hämettä edustaneita joukkuemitalisteja pokaalilla ja ratsastussukilla sekä valmentajia lämpöhansikkailla. Hämeen alue sponsoroi kilpailun järjestäjiä; Power Cupin aluekarsintoja (100 e) sekä aluemestaruus-kilpailuja 200 eurolla/laji, este-, koulu- ja kenttäratsastusta. Seurojen joukkuemestaruuskilpailuja (koulu/este) alue sponsoroi 100 eurolla. Aluemestarit 2013 Hevostaitomestaruus 1.4.2013, Nastola Sarjan 1 voittaja Axa Niemi, Sydän Hämeen Ratsastajat ja sarjan 2 voittaja Nea-Sofia Koskela, Nastolan Urheiluratsastajat. Alueiden välinen joukkuemestaruus, kouluratsastus Ypäjä 25. 27.10. Joukkueen johtajana toimi Anu Korppoo Hopeaa: Ida-Lotte Peltoniemi - Top Tilas, YR, Lotta Luomajärvi - Bongraaf s Marca II, TT, Karoliina Leponiemi - V.K. Nina, TRS ja Matilda Silvo - Mardi Gras, YR. Alueiden välinen joukkuemestaruus, esteratsastus, Salo 13.10. Joukkueen johtajana Marja Tetri-Rantanen Poniratsukot, pronssia: Anniina Leponiemi - Rurthorst Royal Rose, TRS, Saara Mantere Vlashka van Het Sassenbrock, TRS, Hilla Lahdensuu Cuffesgrange Silver, VESRA, Mira Rantanen Jingelbel van de Delthoevd, TRS. Juniorit, hopeaa: Melika Mäkinen - Canberra, IRAS, Elsi Pellinen - Lasco, TRS, Roosa Rajamäki - Wish of Palatina, TT, Sara Kortesoja - Matrica, Team MP. Alueiden välinen joukkuemestaruus, kenttäratsastus Niinisalo 21. 22.9. Joukkueen johtajana Sari Torvinen Kultaa: Monna Hietanen - Pee-Peen Waltz Lady, LR Team, Karoliina Ahlbom - The Next Best Thing, YR, Minttu Ketonen - Alias Yumyam, LR Team ja Kati Keskinen - Darja Fust Strean, LR Team Kouluratsastus, henkilökohtainen, Tampere/Tammer Riders 21.9. Ponimestaruus: Karoliina Leponiemi, V.K. Nina, TRS Lotta Luomajärvi, Bongraafs Marca II, TT Jenna Kärki, Arabella, TRS Juniorimestaruus: Ida-Lotte Peltoniemi, Top Tilas, YR Petra Koivulahti, Dovizioso, YR Matilda Silvo, Mardi Gras, YR Suomenhevosmestaruus: Laura Porthan, Rosmo, YR Kaisa Väistö, A.L. Peto, VESRA Anna Kärkkäinen Salmiakki Poika, YR Nuorten mestaruus: Adalotta Lehtinen, Kurant II, YR Noora Liipola, Winnie The Pooh, LR Anni Juntunen, Boy, NaUra 15

Seniorimestaruus: Satu-Maria Jauhiainen, May Milord, TaRi Saija Ohra-Aho, Dalton, TaRi Heli Hirvo, Raquelle, TAVA Aikuismestaruus (seurataso): Johanna Hiiri, Avon Lady, IRAS Niina Niemelä, Reggae Night, TRS Milja Seppälä, Lazzaroni, TAVA Esteratsastus, henkilökohtainen, Tampere/Tammer Riders 22.9. Tyylimestaruus: Mira Rantanen, Jingelbel van de Delthoeve, TRS Nella Hämäläinen, Cromwell, TT Janina Airikainen, Chandra, NoRa Ponimestaruus: Hilla Lahdensuu, Cuffesgrange Silver, VESRA Mira Rantanen, Jingelbel van de Delthoeve, TRS Jenni Kammonen, Pocahontas, VirRat Suomenhevosmestaruus: Janina Airikainen, Poika-Viltti, NoRa Saija Huupponen, Hunajakaneli, LR TEAM Marja Tetri-Rantanen, Suskan Poju, TRS Juniorimestaruus: Jenni Kammonen, Rio Nuevo, VirRat Roosa Onttonen, Karisma II, TRS Karoliina Ojala, Dancing Girl, KaRa Nuortenmestaruus: Lotta Lampinen, Kleopatra Ks, TRS Milja Seppälä, Lazzaroni, TAVA Mari Mäntysalmi, Valperis, VirRat Seniorimestaruus: Laura Kangasmäki, Lasdiema, TaRi Jasmin Hippeläinen, Wodka, HOR Eva-Maria Kontio, Trafalgar, TaRi Aikuismestaruus (seuratason): Eeva Isotalo, Doma, LmR Joni Vahteri, Axel II, TRS Mari Ahonen, Muso, TRS Valjakkoajon aluemestaruus 7.-8.9. Loimaa/LoimURa Hevoset 1. Kirsi Visakoivu Pikku Epeli, UrHu 2. Juha Vilenius Kirkastus, UrHu 3. Pekka Pusa Vinha-Liinu TRS 16

Ponit 1. Laura Haapakoski Hessin Myrsky, UrHu 2. Tuuli Liski Nikolai, UrHu Kenttäratsastus, henkilökohtainen 24. 25.8. Kangasala Hevoset: 1. Tuike Laaksonen Drumquido, LmR 2. Minttu Ketonen - Alias Yumyam, LR TEAM 3. Anu Uusinarkaus Ostwind, TRS Ponit: 1. Karoliina Ahlblom - The Next Best Thing, YR 2. Hanna Lampinen - Balaton II, TRS Seurojen väliset joukkuemestaruudet, kouluratsastus, 24.8. Takkula/LR 1. Ypäjän Ratsastajat: Petra Koivulahti - Dovizioso, Petra Seppälä - Fangorn, Matilda Silvo - Mardi Gras ja Anna Hirvonen - Kotilo. 2. Ratsastusseura Tavastia: Heli Hirvo - Raquelle, Saija Uusitupa - Lavanda, Ulla Latvala - Tomun Vire ja Annaleena Helin - Richter. 3. Lahden Ratsastajat: Noora Liipola - Winnie The Pooh, Sanna Juntunen - Royal Vienna, Emmi Kivelä - Chanel VI ja Elisa Seppälä - Taika-Hamlet. Seurojen väliset joukkuemestaruudet, esteratsastus, 25.8. Takkula/LR 1. Laaksolan Ratsastusseura: Annika Koskinen - Calvin, Minni Takala - Bella Donna II, Pipsa Kangas - Astrid L ja Karla Rantanen Cardena Bee. 2. Tampereen Ratsastusseura, joukkue nro 3: Anniina Leponiemi - Turfhorst Royal Rose, José Bernardes - Paulien Nld, Hanna-Leena Terhonen - Zilverster V ja Karoliina Kovanen - Picacha. 3. Vasamajärven Ratsastajat: Jenni Haveri - Luck Now, Emilia Jokijärvi - Diva VII, Sanna Lahtinen - Othello ja Bettiina Lahdensivu - Karavela. Matkaratsastuksen valtakunnallinen aluemestaruus 28.9. RieRat/Jämsä 1. Emma Siuvo - El Sahram, Pirma Jaettu 2. Kirsi Oittinen - Ruk Rotrico, GWR Alueranking 2013 Esteratsastus Ponit 1. Mira Rantanen Jinglebel van de Delthove TRS 2. Jenni Kammonen Pocahontas VirRat 3. Jenni Kammonen Gembloux VirRAt Juniorit 1. Minni Takala Bella Donna II LRS 2. Jenni Kammonen Rio Nuovo VirRat 3. Bettina Lahdensivu Karavela VasaRa Nuoret 1. Annukka Aalto Kvinta YR 2. Karla Rantenen Cardena Bee LRS 3. Emmi Saarikko Zamigo TRS 17

Seniorit 1. José Bernardes - Paulien Nld TRS 2. Eva-Maria Kontio Trafalgar TaRi 3. Jasmin Hippeläinen - Wodka HOR Kouluratsastus Ponit 1. Lotta Luomajärvi - Bongraaf s Marga TT 2. Ida-Lotte Peltoniemi Top Tilas YR 3. Jenna Kärki - Arabella TRS Juniorit 1. Matilda Silvo Mardi Gras YR 2. Eveliina Rautava Winclair YR 3. Petra Koivulahti Dovizioso YR Nuoret 1. Tiina Karppinen Special Agent IRAS 2. Inga Lehto Tosi Santeri YR 3. Viivi Ylä-Viteli Arran Helmi ARRAT Seniorit 1. Tiina Hyssänmäki - May Roxanna Ws TT 2. Heli Hirvo Raquelle TAVA 3. Ida-Maria Kesti Pektavius KARA Kenttäratsastus Ponit 1. Janette Kulo Ibris KaRa 2. Karolina Ahlbom The Next Best Thing YR Juniorit 1. Tuike Laaksonen Drumguido LmR 2. Linda Ekroth Larioni s Lucky Boy YR 3. Eveliina Rautava Karaliene Henna YR Nuoret 1. Jenna-Lotta Torikka Namaste TRS 2. Hanna Raiskio Legenda III YR 3. Noora Kamppikoski Rebecca YR Seniorit 1. Monna Hietanen Pee Peen Waltz Lady LR Team 2. Minttu Ketonen Alias Yumyam LR Team 3. Anu Uusinarkaus Ostwind TRS Valjakkoajo Hevoset: 1. Juha Vilenius - Kirkastus, UrHu 2. Kirsi Visakoivu Pikku Epeli, UrHu 3. Pekka Pusa Vinha-Liinu, TRS Ponit: 1. Laura Haapakoski Hessin Myrsky, UrHu 18

Valmennustoiminta Häme järjesti aluevalmennukset koko vuoden 2013. Syksyn valmennuksiin ei enää saatu liiton tukea ja valmennukset siirtyvät 2014 kokonaisuudessaan liiton talouden alle. Alue julkaisi aluevalmennettaville Aluevalmennettavien Opas jota jaettiin painettuna versiona ensimmäisessä syksyn aluevalmennuksessa. Opas on myös luettavissa www.ratsastus.fi/hame -sivuilla. Esteratsastus Valmentajina Sanna Backlund 26.6. saakka ja Marja Tetri-Rantanen syksystä alkaen. Lajivastaava Irmeli Heliö. Esteratsastuksessa järjestettiin 6 kahdenpäivän valmennusleiriä ja 4 yhden päivän valmennusleiriä (16 valmennusvuorokautta). Valmennuksiin osallistui yhteensä 84 ratsukkoa (tammikuu-kesäkuu), 144 ratsukkoa (elokuujoulukuu), yhteensä 2013 valmennustapahtumissa 228 ratsukkoa. Aluevalmennusrenkaaseen nimettyjä ratsukoita 34, A/B renkaisiin nimettyjä ratsukoita 11. Valmennukset: o 20.1. Tampere ratsastuskeskus, aluevalmennus yht. 15 ratsukkoa (Sanna Backlund) mukana kaikki lajit, lajikohtaista teoriaa, Hevosopiston ratsastusnäytös ja Sanna Backlundin luento valmentautumisesta o 9.-10.2. Ypäjä, aluevalmennus ja kuivaleiri, yht. 28 ratsukkoa (Sanna Backlund), o 12.3. Tampere, kuntoilta Lady Linessä, osallistui 22 valmennettavaa kaikista lajeista, vetäjänä Siina Uotila o 9.3. Tampereen ratsastuskeskus, yht. 17 ratsukkoa (Sanna Backlund) o 25. 26.6. Ypäjä, aluevalmennus ja kuivaleiri, Derby-kenttä, yht. 24 ratsukkoa (Sanna Backlund), o mukana kaikki lajit, lajikohtaista teoriaa, sekä eläinlääkäri Anne Sjöholmin luento ja Seppo Laineen luento kilpahevosen kuntovalmennuksesta o 24.8. Ypäjä, katsastus, 12 ratsukkoa (Marja Tetri-Rantanen) o 3.9. Ypäjä, katsastus, 9 ratsukkoa (Marja Tetri-Rantanen) o 28. 29.9. Ypäjä, katsastus ja aluevalmennus, yht. 39 ratsukkoa (Marja Tetri-Rantanen) o 16. 17.11. Ypäjä, aluevalmennus ja lajikohtainen teorialuento la ja su, yht. 40 ratsukkoa (Marja Tetri- Rantanen) o 28. 29.12. Ypäjä, aluevalmennus ja kuivaleiri, yht. 44 ratsukkoa, kaikki lajit, perinteinen kuntotesti Siina Uotilan vetämänä, lajikohtaiset tapaamiset, Markku Saastamoisen luento dopingista, valmentajat kutsuivat valmennettavien henkilökohtaiset valmentajat tutustumaan Ypäjään ja aluevalmennukseen Kenttäratsastus Valmentaja Seppo Laine ja lajivastaavana Sari Torvinen o 29. ja 30.12 2012 Ypäjä Yhteinen kaikkien lajien aluevalmennettaville. Kuivaleiri ja henkisen valmennuksen kurssi, 29 ratsukkoa. o 12. ja 13.1. Ypäjä. Koulu ja maastotreenit. 28 ratsukkoa. o 2. ja 3.3. Ypäjä. Uuden kehitysryhmän katsastus. Koulu- ja maastoestetreenit. o (13. ja 14.4. Ypäjä. Valmennus peruttu hevosinfluenssan vuoksi.) o 9.5. Tampereen ratsastuskeskus; Niihama, 10 ratsukkoa o 25. ja 26.6 Ypäjä, Derby-kenttä. Kaikkien lajien yhteinen leiri, 13 ratsukkoa. o 5. ja 6. lokakuuta. Katsastus 2014 aluevalmennettavat, 57 ratsukkoa. o 9. ja 10. 11 Ypäjä, 53 ratsukkoa. o 28. ja 29.12 Ypäjä. Kaikkien lajien yhteinen leiri. Omavalmentajien tapaaminen, kuivaleiri sekä kuntotestit, 46 ratsukkoa. 19

Kouluratsastus Valmentajana Anu Korppoo ja lajivastaavana Eva Sandbäck-Pajunoja Valmennukset: o 19. 20.1. Ypäjä, aluevalmennus, yhteensä 44 ratsukkoa o 9. 10.2. Ypäjä, aluevalmennus ja kuivaleiri, yhteensä 56 ratsukkoa, mukana kaikki lajit, lajikohtaista teoriaa, Hevosopiston ratsastusnäytös ja Sanna Backlundin luento valmentautumisesta o 12.3. Tampere, kuntoilta Lady Linessä, osallistui 22 valmennettavaa kaikista lajeista, vetäjänä Siina Uotila o 16. 17.3. Ypäjä, aluevalmennus, yhteensä 43 ratsukkoa o 27. 28.4. Ypäjä, aluevalmennus, yhteensä 22 ratsukkoa o 25. 26.6. Ypäjä, aluevalmennus ja kuivaleiri, yhteensä 26 ratsukkoa, mukana kaikki lajit, lajikohtaista teoriaa, sekä eläinlääkäri Anne Sjöholmin luento ja Seppo Laineen luento kilpahevosen kuntovalmennuksesta o 21. 22.9. Ypäjä, katsastus, yhteensä 22 ratsukkoa o 12. 13.10. Ypäjä, katsastus ja aluevalmennus, yhteensä 54 ratsukkoa, lajikohtainen luento o 9. 10.11. Ypäjä, aluevalmennus, yhteensä 44 ratsukkoa o 28. 29.12. Ypäjä, aluevalmennus ja kuivaleiri, yhteensä 42 ratsukkoa, kaikki lajit, perinteinen kuntotesti Siina Uotilan vetämänä, lajikohtaiset tapaamiset, Markku Saastamoisen luento dopingista, valmentajat kutsuivat valmennettavien henkilökohtaiset valmentajat tutustumaan Ypäjään ja aluevalmennukseen Aluevalmennusrenkaaseen nimettyjä ratsastajia 26, A/B renkaisiin nimettyjä ratsastajia 19. Kouluratsastuksessa järjestettiin 7 kaksipäiväistä valmennusta ja 1 katsastus (16 valmennusvuorokautta). Valmennuksiin osallistui yhteensä 353 ratsukkoa. Valjakkoajo Valmentajina toimivat Heidi Sinda ja Ben Simonsén ja lajivastaavana Pekka Pusa. Valjakkoajon aluevalmennus järjestettiin yhteisvalmennuksina muiden alueiden kanssa. Hämeen alueelta valmennettavia oli 8. Valmennustilaisuuksista pidettiin Hämeen alueella 6. o 15. 16.2.2013 Urjala o 15. 16.3.2013 Urjala o 12. 13.4.2013 Urjala o 25. 26.6.2013 Ypäjä o 26. 27.10.2013 Urjala o 28. 29.12.2013 Ypäjä Vammaisratsastus Hämeen alueella ei järjestetty vammaisratsastuksen aluevalmennuksia, mutta alueen vammaisratsastajat pääsevät kouluratsastusvalmennukseen mukaan ilman katsastusta niin halutessaan. Alueen vammaisratsastajat voivat osallistua muiden alueiden valmennuksiin, joita tuetaan hallituksen päätöksellä 30,- /valmennettava ja enintään 180,-/vuosi. Vuonna 2013 ei näitä tukia ollut ollenkaan. Vikellys Aluevalmentajina Aime Nederström-Alanko, Paula Grönroos ja Anni Järvelä. Valmennusvastaavana Marja Nuuttila. o 7.12. Tampere, 10 osallistujaa, valmentajana Anni Järvelä o 15.12. Lahti 24 osallistujaa, valmentajana Aime Nederström-Alanko. Lännenratsastus Valmentajana Meeri Simula ja valmennusvastaavana Antero Salja. Ensimmäinen lännenratsastusvalmennus pidetään vasta keväällä 2014. 20

Koulutustoiminta SRL Häme järjesti ensimmäisen kerran keskustelu- ja koulutussarjan hevosalan vaikuttajille ja ratsastus-seurojen jäsenille, jotka halusivat lisävälineitä erilaisten asiakkaiden ja yksilöiden kohtaamiseen, pohtimista oman työn ulottuvuuksista sekä arkipäivän sosiaalisten kontaktien hoitamisesta. Tilaisuuden veti Merja Koskinen. Tilaisuuksiin osallistui 11 henkilöä ja tapaamisia oli 5. o 28.1. Lupa/sääntökoulutus uusille kilpailijoille ja TTT, Tampere, osallistui 35 henkilöä, kouluttaja Ari Eriksson, Minna Leppänen ja Matti Kuusi o 4.2. Lupa/sääntökoulutus vanhoille kilpailijoille ja TTT, Tampere, 57 henkilöä, Ari Eriksson, Sanna Rassa- Salakka ja Matti Kuusi o 6.2. Lupa/sääntökoulutus kilpailijoille ja TTT, Tampere 33 henkilöä, Minna Leppänen ja Matti Kuusi o 11.2. Lupa/sääntökoulutus kilpailijoille sekä kilpailevien lasten vanhemmille, Tavat ja Taidot Takaisin Lahti, 44 henkilöä Matti Kuusi ja Johanna Kyrö o 13.2. Lupa/sääntökoulutus kilpailijoille ja TTT, Tampere 27 henkilöä, Ari Eriksson ja Matti Kuusi o 30.1. Lisenssikoulutus estetuomarit, ratamestarit ja stewardit, Tampere, 11 henkilöä, kouluttaja Ari Eriksson o 13.2. Lisenssikoulutus estetuomarit, ratamestarit ja stewardit, Lahti, 7 henkilöä, kouluttaja Riitta Lekander o 27.3. Lisenssikoulutus estetuomarit, ratamestarit ja stewardit, Tampere, 8 henkilöä, kouluttaja Ari Eriksson o 9. 10.2. Koulutusviikonloppu Kuntoutumiskeskus Apila, Kangasala, o EA1 + 2 päivitys, 18 henkilöä + 1 henkilö su, yhteensä 19 henkeä, kouluttaja Merja Koskinen o Kerho-ohjaajan peruskurssi, 14 henkilöä, kouluttaja Teresa Tuominen o Equipe peruskurssi, 12 henkilöä, kouluttaja Marja Nuuttila o Turvallisuuspäällikkö, 6 henkilöä, kouluttaja Reijo Suutari o Kilpailun järjestäminen, 6 henkilöä, kouluttajat Ari Eriksson ja Irmeli Heliö o Jäsensihteeri koulutus, 8 henkilöä, kouluttajana alueassistentti Kaisa Kujala o 3.3 Skaalantarkastus koulutuomareille, Ruovesi, osallistui 9 tuomaria, kouluttaja Paula Nysten o 12.3. Kuntoilta aluevalmennettaville, osallistui 22 valmennettavaa o 21.3. Keväthummailu ja alueen suunnittelupäivä, Tampereen Ratsastuskeskus 29 osallistujaa o 15.5. Hygieniapassikoulutus Tampere, 14 osallistujaa o 25.5. Junnuhummailu yleisötapahtuma, Tampereen Ratsastuskeskus o 15.9. Bussimatka Helsinkiin Hevoset Stadikalle esteratsastuskilpailuun, lähdöt Tampereelta ja Lahdesta. Tampereelta 95 ja Lahdesta 97. o 16. 17.11. EA2 sekä hätäensiapu ja EA1 ja EA2-päivitys Nastolassa, Ratsutalli Uusimattila. Kurssi painottuu lasten ja nuorten tapaturmiin, kouluttajana Merja Koskinen. Osallistujia 18. Viestintä Tiedotus hoidettiin sähköpostitse lähetettävän Hämeen Riimu seura- ja tallitiedotteen avulla (6 kpl), sähköisillä täsmäviesteillä sekä alueen internetsivuja päivittämällä. Lisäksi kaikilla kiinnostuneilla oli mahdollisuus tilata alueen nettisivuilta sähköpostiinsa alueen sähköinen uutiskirje Hämeen Riimu (4 kpl). SRL Hämeellä toimi aktiivisesti Facebook-sivu, jota käytettiin apuna tiedotuksessa. Talous Alueen rahastonhoitajana toimi Mila Munsterhjelm ja kirjanpitäjänä Tanja Törmänen Rantalainen Oy:stä. Taloushallinto ja kirjanpito siirrettiin Netvisor ohjelmaan vuoden 2013 alussa. Alueen palvelumaksu oli seuroille 55 e ja talleille 20 euroa. ATU-laitteiden vuokra 80 e/viikonloppu. 21

4.3. Itä-Suomi Yleistä Tilivuosi 2013 oli Itä-Suomen alueen 19. toimintavuosi. Itä-Suomen alue toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole itsenäinen rekisteröity yhdistys. SRL:n alaisia aluejaostoja on Suomessa kahdeksan ja Itä-Suomi on seurojen lukumäärällä mitattuna niistä seitsemänneksi suurin. Toimintavuonna Itä-Suomen alueeseen kuului 38 (38) ratsastusseuraa, joissa oli yhteensä 3461 (3395) jäsentä. Alueella toimi 26 (24) SRL:n hyväksymää ratsastuskoulua, 7 (7) harrastetallia ja 1 (1) yksityistalli. Varsinaiset jäsenet: o Janne Lappi (12), puheenjohtaja o Milla Heikkinen (7), kilpailutiimi: kenttäratsastus o Taru Hämäläinen (10), rahastonhoitaja, kilpailutiimi, kenttäratsastus, kenttäratsastuksen kilpailukutsut, aluevalmennusten koordinointi o Pasi Kauppinen (11), varapuheenjohtaja, IT-vastaava, kalustovastaava o Henna Kärkkäinen (10), koulutukset o Tarja Lehto (8), koulutus o Kitta Luukkainen (6), kilpailutiimi: esteratsastus o Anni Pihl (5), seuratiimi: tallit ja nuoriso o Sanna Ruotsalainen (10), kokoussihteeri, Equipe, kilpailutiimi: kouluratsastus Varajäsenet: o Satu Haukka (1), seuratiimi: tallit o Kaisa Ikonen (6), seuratiimi, SETAP o Kai Majander (6) o Petri Manninen (0) Hallituksen ulkopuolelta: o Laura Huikko (0), kilpailukalenteri o Jaana Kejonen (0), erityisryhmät o Satu Kivelä (0), esteratsastuksen aluevalmennus o Pauliina Kuisma-Heikkinen (0), esteratsastuksen kilpailukutsut o Emmi Kupiainen (0), alueassistentti o Krista Laine (0), kouluratsastuksen aluevalmennus o Tuula Laurila (0), kouluratsastuksen kilpailukutsut o Olli Niskasaari (0), esteratojen tarkastus o Hikka Ruuth (0), kirjanpito o Jaana Seppänen (0), kenttäratsastuksen aluevalmennus o Mari Suomalainen (1), nuorisojäsen, seuratiimi: nuoriso Jaosto kokoontui toimintavuonna 12 kertaa. Itä-Suomen kevätkokous pidettiin 27.4.2013 Suonenjoella. Kokouksessa oli 17 osallistujaa. Syyskokous pidettiin 2.11.2013 Kuopiossa. Kokouksessa oli edustettuina valtakirjoilla 7 seuraa ja osallistujia oli 16. Itä-Suomi oli edustettuna SRL:n aluejaostojen yhteisen toimielimen, alueiden puheenjohtajiston, kokouksissa. APU kokoontui yhteensä neljä (4) kertaa ja Itä-Suomea niissä kaikissa edusti pj Janne Lappi. Seura- ja tallipalveluiden aluetyöryhmään kuului Kaisa Ikonen, joka osallistui kolmeen kokoukseen. Yhteen kokoukseen osallistui Pasi Kauppinen. Aluejaostojen yhteistapaaminen järjestettiin Kotkassa 25.-27.1.2013. Tapaamiseen osallistui Itä-Suomesta 2 jaoston jäsentä ja alueassistentti. Alueassistenttina toimi Emmi Kupiainen. Alueassistentin pääasiallisia tehtäviä olivat tiedotus (mm. internetsivut, sähköiset tiedotteet) ja alueen seurojen, koulujen, tallien ja harrastajien palveleminen puhelimitse ja sähköpostilla. 22

Seura- ja harrastetoiminta Seura- ja harrastetoiminnan koulutukset ja tapahtumat on lueteltu kohdassa 4.3.5. Alueen nuoret järjestivät mm. huhtikuussa pidetyn palkitsemisgaalan. Alueella toimi yksi Sinettiseura, Iron Team Riders Rautalammilla. Kilpailutoiminta Itä-Suomen alueella järjestettiin 49 (30 kpl) aluekilpailua este-, koulu- ja kenttäratsastuksessa. Aluekilpailuissa ratsastettiin yhteensä 208 (179, sis. kansallisten kisojen alueluokat) alueluokkaa, joissa oli yhteensä 4040 (3472 sis. kansallisten kisojen aluelähdöt) lähtöä. Kipaan ilmoitettiin 124 (93) este- ja kouluratsastuksen seurakilpailua. Aluekilpailijoilta vaaditaan aluekilpailulupa, jonka hinta oli 30 euroa. Lupa anottiin omalta ratsastusseuralta. Aluekilpailulupia lunastettiin yhteensä 418 kpl (411), alueluvan sisältäviä kansallisia ja kansainvälisiä lupia 160 kpl (149). Maksuttomia seurakilpailulupia lunastettiin 208 (190) kpl. Fintoto tuki seniorien koulu- ja esteratsastuksen aluemestaruuksia rahapalkinnoin, ja aluejaosto antoi muiden ikäryhmien ja kenttäratsastuksen kultamitalisteille 100 kunniapalkinnot. Alue kustansi kaikkien aluetason mestaruuskilpailujen mitalistien ruusukkeet ja mitalit. Lisäksi joukkuemestaruuksien voittajajoukkueet palkittiin loimin. ALUEMESTARIT 2013 Kouluratsastuksen henkilökohtainen aluemestaruus, Siilinjärvi 21.9.2013, Siilin Ratsastajat ry Ponit 1. Miika Miettinen / Ladykiller, SiRa 2. Fanni Nissinen / Floora s Farfadet, SiRa 3. Anne-Mari Miettinen / Celius, SiRa Juniorit 1. Miika Miettinen / Antika, SiRa 2. Juulia Kettunen / Pyttega, SiRa 3. Hanna-Riikka Asikainen / Dumbledore, MaRs Seniorit 1. Emmi Väisänen / Royal Roxana, KuoR 2. Tarja Lehto / Credo, PuLa 3. Tero Kortelainen / Weltzim, P-KUR Suomenhevoset 1. Elina Korhonen / Anisian Aamu, Kuor 2. Mari-Tiina Jääskeläinen / Aprilli-Tyttö, KuoR 3. Tiina Kajanus / Tangokuningas, KuoR Nuoret hevoset 1. Emmi Väisänen / Ritzferald, KuoR 2. Emmi Purhonen / Kvanta, VUR 3. Mari-Tiina Jääskeläinen / Praost, KuoR Esteratsastuksen henkilökohtainen aluemestaruus, Savonlinna 25.8.2013, Savonlinnan Ratsastajat ry Poniratsukot 1. Jenni Piippo / Starly KuoR 2. Minna Räsänen / Bergarac KuoR 3. Iina Karhinen / De Almendra P-KUR 3. Anni Ruuskanen / The Gaels SiRa 23

Juniorit 1. Miina Soini / Ufo KuoR 2. Ella Rasimus / Sarmata KuoR 3. Hanna Kallio / Porto Mogan JOR Seniorit 1. Essi-Lotta Rautiainen / Liga SvR 2. Tuomas Uusitalo / Big Capitol SvR 3. Laura Patrikainen / Lucky Luck P-KUR Suomenhevoset 1. Jenni Oravainen / Peppileimu MaRs 2. Neea Pekkonen / K.P.Veijari HA-71 3. Päivi Stranden / Ventterin Poju P-KUR Nuoret hevoset 1. Nina Auterinen / Belfagor Dei Folletti P-KUR 2. Outi Väyrynen / Hipograph P-KUR 3. Anni Torvinen / Bingo III VUR Kouluratsastuksen aluehallimestaruus, Siilinjärvi 4.5.2013, Siilin Ratsastajat ry Poniratsukot 1. Fanni Nissinen / Floora s Farfadet SiRa 2. Iina Mikkanen / Aragorn KuoR 3. Emmi Lipponen / Pin Rock s Cotton Candy SiRa Juniorit 1. Anki Alvila / Florina P-KUR 2. Juulia Kettunen / Pyttega SiRa 3. Essi Pulliainen / Don Fazer GOR Seniorit 1. Pauliina Lampela / Pulcheria SiRa 2. Jonna Bordi / Dalaman SaTa 3. Eeva Nygren / Barbet P-KUR Nuoret hevoset 1. Emmi Väisänen / Ritzferal KuoR 2. Iina Janhunen / Likotos PRP-72 3. Anni Torvinen / Bingo III VUR Suomenhevoset 1. Elina Korhonen / Anisian Aamu KuoR 2. Tiina Kajanus / Tangokuningas KuoR 3. Petra Tapanila-Nokelainen / S.N. Simon Sälli SiRa Esteratsastuksen aluehallimestaruus, Kuvansi 5.5.2013, Ratsastusseura Hakkapeliitat-71 ry Poniratsukot 1. Veera Manninen / Roman PRP-72 2. Sofia Tolonen / Jade III 99 Rp TAHKO-R 3. Ninni Kilpiö / V.K. Niisku KuoR 24

Juniorit 1. Miina Soini / Ufo KuoR 2. Minna Haikonen / Funkel Gisela SOR 3. Teemu Tuovinen / Rafina S HA-71 Seniorit 1. Henni Kolehmainen / Wega Rullarsböle 1953 HA-71 2. Janina Karinen / Noble Dark Agent HA-71 3. Sanna Markkanen / Tilly s Opportunity KuoR Nuoret hevoset 1. Tuuli Torvinen / Vulkaano VUR 2. Assi Penttinen / Bingo III VUR 3. Anni Immonen / Kalimera II GoR Suomenhevoset 1. Taru Schulz / Vääntövoima PRP-72 2. Eva Julkunen / Teräs-Suikku KuoR 3. Taru Hämäläinen / Raisuvi KuoR Esteratsastuksen aluejoukkuemestaruus, Savonlinna 18.8.2013, Savonlinnan Ratsastajat ry 1. Savonlinnan Ratsastajat ry (Soile Kosonen / Rodzers, Mari Herttuainen / Sampo, Essi-Lotta Rautiainen / Liga, Mari Suomalainen / Geina) 2. Kuopion Ratsastajat ry (Ninni Kilpiö / V.K.Niisku, Minna Räsänen / Bergarac, Tiina Salminen / Livio, Taru Hämäläinen / Raisuvi 3. Ratsastusseura Hakkapeliitat -71 ry (Kari Karjalainen / Falco III, Janina Karinen / Noble Dark Agent, Laura Niinimäki / K.P.Sampo ja Teemu Tuovinen / Orfana) Esteratsastuksen alueen aikuismestaruus, Savonlinna 18.8.2013, Savonlinnan Ratsastajat ry 1.Tiina Peitsaro / Dalbaeks Columbo SvR 2. Mari Suppola / Ta Rytmika SvR 3. Milla Behm / Ta Rytmika SvR Kouluratsastuksen alueen aikuismestaruus, Suonenjoki 28.-29.9.2013, Suonenjoen Vasama Riders ry 1. Sari Piitulainen / Chegall ITR 2. Vivili Ylönen / Gosty ITR 3. Erja Tams / Kasarmin Kauhu MaRs Alueen ratsastuskouluoppilaiden mestaruus, Suonenjoki 28.-29.9.2013, Suonenjoen Vasama Riders ry Kouluratsastus: C-taso, C-merkin kouluohjelma 1. Veera Salo / Chegall Vanhamäen Talli 2. Marika Laituri / Zidane II Siilin Ratsastuskeskus 3. Emma Julkunen / Gameboy Vanhamäen Talli B-taso, B-merkin kouluohjelma 1. Johanna Huttunen / S.N. Simon Sälli Siilin Ratsastuskeskus 2. Elina Toivanen / Celius Siilin Ratsastuskeskus 3. Anne-Mari Miettinen / Celius Siilin Ratsastuskeskus A-taso, A-merkin kouluohjelma 1. Petra Tapanila-Nokelainen / S.N. Simon Sälli Siilin Ratsastuskeskus 2. Pilvi Thureson / Balhass Siilin Ratsastuskeskus 25

3. Vivili Ylönen / Gosty Rautalammin Ratsastuskeskus Esteratsastus: 70 cm taso 1. Linda Immonen / Vanhamäen Liinu Vanhamäen Talli 2. Sanna Gustafsson / Heavily Toric Keskimäen Hevostila 3. Veera Lietkari / Draiver Keskimäen Hevostila 80 cm taso 1. Ella Juntunen / Limonka Siilin Ratsastuskeskus 2. Anne-Mari Miettinen / Celius Siilin Ratsastuskeskus 3. Henna Herranen / Chancy Keskimäen hevostila 90 cm taso 1. Leni Järveläinen / Ronk Vanhamäen talli 2. Vivili Ylönen / Gosty Rautalammin Ratsastuskeskus 3. Inga Markkanen / Ronk Vanhamäen talli Parhaat ratsastuskoulut Kouluratsastus: Siilin Ratsastuskeskus Esteratsastus: Vanhamäen Talli Kouluratsastuksen aluejoukkuemestaruus ratsastettiin Kontiolahdella 5.10.2013. Kilpailun järjesti Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajat ry. Alueiden välinen kouluratsastuksen joukkuemestaruus, Ypäjä 26.10.2013 1. Pohjanmaa 2. Häme 3. Kaakkois-Suomi - - 8. Itä-Suomi (Anne-Mari Miettinen / Celius, Fanni Nissinen / Floora s Farfadet, Miika Miettinen / Antika, Juulia Kettunen / Pyttega) Itä-Suomella ei ollut joukkueita esteratsastuksen alueiden välisissä joukkuemestaruuksissa. Kenttäratsastuksen aluemestaruuskisat jouduttiin perumaan sääolojen vuoksi. ALUERANKING 2013 Este/ponit Piippo Jenni, KuoR Este/juniorit Soini Miina, KuoR Este/nuoret Suomalainen Mari, SVR Este/seniorit Thil Elina, VUR Este/suomenhevoset Vääntövoima Koulu/ponit Mikkanen Iina, KuoR Koulu/juniorit Mikkanen Iina, KuoR Koulu/nuoret Väisänen Emmi, KuoR Koulu/seniorit Hassinen Virpi, PKUR Koulu/suomenhevoset S.N. Simon Sälli Kenttä/juniorit Manninen Veera, PRP-72 Kenttä/nuoret Peltokangas Veera, ONES Kenttä/seniorit Huttunen Paavo, ONES Kenttä/suomenhevoset Ropin Velmu Seuraranking Kouluratsastus 1. Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajat ry 2. Siilin Ratsastajat ry 3. Kuopion Ratsastajat ry 26

Esteratsastus 1. Kuopion Ratsastajat ry 2. Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajat ry 3. Savonlinnan Ratsastajat ry Kenttäratsastus 1. Kuopion Ratsastajat ry 2. Ones Again Riders ry 3. Ratsastusseura Pikadorit ry Valmennustoiminta Kouluratsastus Valmentajana toimivat Anu Korppoo (kevät) ja Ville Vaurio (syksy). Vuonna 2013 järjestettiin 6 valmennustapahtumaa (12 valmenusvuorokautta). Esteratsastus Valmentajana toimi Sanna Backlund (kevät) sekä Tuomas ja Antti Jauhiainen (syksy). Vuonna 2013 järjestettiin 7 valmennustapahtumaa (14 valmennusvuorokautta). Kenttäratsastus Valmentajana toimi Aki Karhapää (kevät) ja Pirkko Herd (syksy). Vuonna 2013 järjestettiin 7 valmennustapahtumaa (14 valmennusvuorokautta). Koulutustoiminta Itä-Suomen aluejaosto järjesti yhteensä 14 koulutustilaisuutta ja tapahtumaa, joissa oli yhteensä 275 osallistujaa. Equipe-koulutus, Kuopio 19.1.2013 osallistujia 15 Jäsensihteerikoulutus, Suonenjoki 2.2.2013 osallistujia 6 Ratsastajan terveyspäivä, Siilinjärvi, 9.2.2013 osallistujia 45 Lisenssikoulutus estetuomareille, ratamestareille ja stewardeille, Kuopio, 23.2.2013 osallistujia 23 Koulutus kilpailujen järjestäjille, Kiuruvesi 2.3.2013 osallistujia 15 Tyylituomarikurssi ja lisenssikoulutus, Suonenjoki 13.-14.4.2013 osallistujia 8 Palkitsemisgaala, Suonenjoki 27.4.2013 osallistujia 42 Luento hevosten lihashuollosta, Siilinjärvi 20.5.2013 osallistujia 19 Ratsuhevosen valmentaminen, Kuopio, 2.11.2013 osallistujia 51 Kuntohaasteen lopputestaus, Siilinjärvi 9.11.2013 osallistujia 6 Håkan Wahlmanin ohjasajokurssi, Siilinjärvi/Kuopio 23.11.2013 osallistujia 29 Hevoskerhon ohjaajien peruskurssi, Rautalampi 23.11.2013 osallistujia 9 Hevoskerhon ohjaajien jatkokurssi, Rautalampi 24.11.2013 osallistujia 7 Istunnan analyysi Simo-ratsastussimulaattorilla, Kiuruvesi 30.11.-1.12.2013 Lisäksi alue tarjosi Kuninkuusraveissa 27.7. seurojen puheenjohtajille kisamakkarat. Viestintä Itä-Suomen ulkoisesta ja sisäisestä tiedotuksesta vastasi pääasiassa alueassistentti, apunaan alueen hallitus. Tiedotus hoidettiin pääasiassa alueen internetsivujen (www.ratsastus.fi/ita-suomi) ja seuroille lähetettävien sähköpostitiedotteiden kautta. Lisäksi alueella oli Facebook-ryhmä jossa oli vuoden lopussa noin 300 jäsentä. 27

4.4. Kaakkois-Suomi Yleistä Tilivuosi 2013 oli Kaakkois-Suomen alueen 19. toimintavuosi. Kaakkois-Suomen alue on yksi Suomen Ratsastajainliiton kahdeksasta aluejaostosta. Toimintavuonna Kaakkois-Suomen alueeseen kuului 44 (44) ratsastusseuraa. Jäseniä alueen seuroissa oli yhteensä 4046 (3924) kpl. Alueella toimi 23 (25) kpl SRL:n hyväksymää ratsastuskoulua, 5 (5) kpl harrastetallia ja 3(2) yksityistallia. Hallinto ja toimihenkilöt Jaostoon kuului toimintavuonna puheenjohtajan lisäksi 6 varsinaista jäsentä ja heille varajäsenet. Jaosto kokoontui 7 kertaa. Kokoukset pidettiin Kouvolassa ja Valkealassa. Varsinaiset jäsenet o Mari Hyytiäinen, MRS, Mikkeli, (6/7), puheenjohtaja, estevastaava o Anita Palo, TaRa, Taipalsaari (7/7), nuorisovastaava o Oili Kangasaho, MRA, Mäntyharju, (1/7) o Mirja Herttua-Ruuskanen, KoR, Kotka, (6/7) seura- ja harrastevastaava, SETAP-jäsen o Teija Mukala, KoR, Kotka, (7/7), varapuheenjohtaja, estevalmennusvastaava o Tuija Poutanen, Hubs, Lappeenranta (5/7), kouluvalmennusvastaava Varajäsenet o Laura Hänninen, MRS, Mikkeli, (3/7), tiedotus o Merja Jormanainen-Ylijoki, ValRa, Kouvola, (6/7) erikoislajit, vammaisvastaava o Heidi Lepistö, M-Riders, Mikkeli (4/7)Kokoussihteeri, aikuis- ja harrastevastaava o Riikka Patjas, KR, Kouvola (4/7), kenttävastaava o Petra Hännikäinen,(4/7) aikuis- ja harrastevastaava, SETAP -varajäsen o Jaana Reponen, JouRat, Joutseno, (6/7), nuorisovastaava o Osmo Metsälä, EKR, Lappeenranta, (5/7) valmennusvastaava o Jaoston ulkopuolelta o Jaana Pulkkinen, kenttävalmennus o Hikka Ruuth, kirjanpitäjä Kokouksiin osallistuivat myös Sanna Sassi (1/7), Tomi Kaleva (1/7), Jouni Karnasaari (1/7), sekä Sirkku Häkkänen (1/7). Kaakkois-Suomen alueen syyskokous pidettiin 15.10. Aseman Vintillä, Kouvolassa. Paikalla valtakirjalla edustettuna 12 seuraa. Kevään suunnittelukokous järjestettiin 11.4. Kouvolassa. paikalla oli edustajat kahdeksasta seurasta. Aluepuheenjohtajiston kokouksissa Kaakkois-Suomen aluetta edusti Mari Hyytiäinen. Seura- ja tallipalveluiden aluetyöryhmässä aluetta edusti Mirja Herttua-Ruuskanen. Kaakkois-Suomen alue järjesti vuoden 2013 aluetapaamisen Kotkassa hotelli Leikarissa. Aluetta tilaisuudessa edustivat Teija Mukala, Merja Jormanainen-Ylijoki, Mirja Herttua-Ruuskanen, Osmo Metsälä, Tuija Poutanen, Laura Hänninen, Jaana Reponen, Anita Palo ja Riikka Patjas. Alueassistenttina toimi Sanna Sassi, jonka pääasiallisina tehtävinä oli Internet-sivujen päivittäminen, Sporttirekisterikouluttaminen ja -neuvonta, laskutus, yleinen neuvonta ja tiedotus. Seura- ja harrastetoiminta Alueen järjestämä megalauantaitilaisuus Lappeenrannassa 7.12. toimi alueen seurakohtaamisena. Tilaisuuden yhteydessä pidettiin myös alueen pikkujoulujuhlat. Tilaisuuteen osallistui yhteensä 35 henkeä. Lisäksi järjestettiin alueellisia seurakehittämisiltoja 4 kpl seuraavasti: o Seurakehittämisilta14.8. Kotka, 14 osallistujaa o Seurakehittämisilta 21.8. Lappeenranta, 15 osallistujaa o Seurakehittämisilta 28.8. Mikkeli, 15 osallistujaa o Seurakehittämisilta 4.9. Kouvola, 14 osallistujaa 28

Liiton kautta jaettava harrastetuki saatiin hyödynnettyä täysimääräisesti. Tukea saatiin koulutuksiin, hevoskerhoohjaajan koulutuksiin sekä perhe- ja liikuntatapahtumiin eri puolilla aluetta. Kilpailutoiminta Kaakkois-Suomen Ratsastuksen alueella järjestettiin 20 (18) alue-estekilpailua ja 15 (15) aluekoulukilpailua. Lisäksi alueella järjestettiin 5(5) kansallista kilpailua. Aluekilpailuissa oli esteratsastuksessa 123 (99) luokkaa ja kouluratsastuksessa.81 (73) luokkaa. Aluekilpailuissa oli yhteensä 3309 (2524)lähtöä. Alueen kilpailukalenteri julkaistiin KIPAssa. Seurat järjestivät useita seurakilpailuja, joista merkitsivät Kipaan 62 (54) kpl. Aluekilpailijoilta vaadittiin aluekilpailulupa, jonka hinta oli 30. Kansallinen A- ja B-kilpailulupa sisälsi alueluvan. Luvat anottiin omalta ratsastusseuralta. Lupia lunastettiin 511 (486) kpl, joista aluelupia oli 404 (381) kpl, kansallisia B-lupia 18 (9) kpl ja kansallisia A-lupia 89 (96) kpl. Maksuttomia seuralisenssejä lunastettiin 247 (175) kappaletta. Alue tuki seuroja aluemestaruuskilpailujen järjestämisessä kustantamalla mestaruusmitalit ja ruusukkeet, ja kouluratsastusmestaruuskilpailuissa korvaamalla osan tuomarikuluista. Alue tuki myös koulualuekilpailuiden järjestämistä. Aluemestarit 2013 Kouluratsastus henkilökohtainen 22.9.2013 Hubs/Lappeenranta Ponimestaruus 1. Eveliina Virtanen Namanjana, E-KR 2. Jenni Silventoinen Siilin Veera, KOR 3. Annika Palo Ance, TaRa Lapsimestaruus 1. Kaisamari Karlsson Roanne, HARS 2. Lotta Falck Donna Dandelion, KOR 3. Roosa Penttilä - Manque Divine, EKR Juniorimestaruus 1. Christa Ruhtinas Dandy, KJR 2. Peppi Niemi - Windrose 2203, ESRC 3. Noora Leino Cavalllini Swe 3. Tuulia Hupli - Kylie L 2694 Suomenhevosmestaruus 1. Elina Sjögrén - Savelan Hemuli, MRA 2. Raija Metsälä - Kahaus, EKR 3. Pia Perälä - Vikelo, RATSU Seniorimestaruus 1. Heidi Airaksinen Akvins, KOR 2. Johanna Metsälä - Gertsog, EKR 3. Maria Lukkari Boy II, E-KR Kouluratsastus, joukkuemestaruus, EKR/Lappeenranta 6.10. 1. E.S. Riding Club (Kouvola) Henrikki Pajulahti-Kuu-Akka, Peppi Niemi- Windrose, Noora Nisula-Hagels Jet ja Nora Smolsky-Vouelle 195,623 % 2. Etelä-Karjalan Urheiluratsastajat (Lappeenranta) Tanja Uski-Administrator, Raija Metsälä Kahaus, Osmo Metsälä- Barhatnyi ja Johanna Metsälä- Gertzog 195,127 % 3. Kouvolan Ratsastajat Pinja Bäckman Odüsseia, Suvi Kuisma Dale Mountain Mist, Tuulia Hupli Kylie ja Hanna Lipiäinen Centigrade Ks 189,688 29

Esteratsastus, henkilökohtainen mestaruus EKR/Hurs/Lappeenranta 7.9. Poniratsastajat 1. Venni Kalsta Hembys Apollinaire, RATSU 2. Sandra Reponen Bavo, MRS 3. Nelly Sundberg - Palestina Juniorit 1. Nina Kiljunen Preferance, MRS 2. Miisa Rouhiainen Brisbane, TaRa 3. Jenna Suikkari Fochvaras, EKR Seniorit 1. Miila Mättölä - Ask Me More, EKR 2. Tinja Mukala- Cuneo, KkR 3. Emmi Paunonen Gladys Suomenhevoset 1. Krista Teittinen Rissikko, MRA 2. Anniina Anttila Humeli, E-KR 3. Iina Kilpi Mokkasiini, TRN 1. Kotkan Ratsastajat, joukkue 1 Ida Saalasti Mecenas, Dora Horto Tintoretto, Henna Halonen Seihs, Emma Saalasti - Casablanca 2. Kotkan Kilparatsastajat, joukkue 1 Timo Mukala - Michelangelo, Sirkku Häkkänen - Prima Vera, Kia Danielsbacka - Quatsch Schätzchen, Tinja Mukala - Cuneo 3. Etelä-Kymen Urheiluratsastajat, joukkue 2 Henna Kaaro All Include, Nelly Sundberg Palestina, Mari Muona Igle, Roosa-Liina Rantanen Master Rebel Hallimestaruus Kaakkois-Suomi, esteratsastus 29.3.2013 Harju Suomenhevoset 1. Krista Teittinen Rissikko, MRA 2. Linda Lehesaho Cemekka, EKR 3. Minja Mikkola Visle, KOR Ponimestaruus 1. Katri Sällilä - Wind Dancer, KOR 2. Sandra Reponen Bavo, MRS 3. Mila Ilves Sitsilia, EKR Juniorimestaruus 1. Laura Konttinen Zabudok, EKR 2. Milja Arminen Laava II, KR 3. Elina Heiskanen Lompard, EKR Seniorimestaruus 1. Anna Huttunen Midnight Flame, EKR 2. Tinja Mukala Cuneo, KkR 3. Sanna Paronen Bay Canto, KOR 30

Alueranking 2013 Esteratsastus Seniorit 1. Miila Mättölä EKR, 169 2. Tinja Mukala KkR, 61,5 3. Sanna Paronen KoR, 51 Juniorit 1. Anniina Takanen, ESRC, 118,5 2. Laura Konttinen, EKR, 83 3. Jenna Suikkari EKR, 74 Poniratsastajat 1. Sandra Reponen, MRS, 34 2. Venni Kalsta, RATSU, 17 3. Pilvi Dunder, HamR, 12,6 Kouluratsastus Seniorit 1. Raija Metsälä EKR, 177,5 2. Johanna Metsälä EKR, 78,5 3. Noora Nisula ESRC, 60 Juniorit 1. Peppi Niemi ESRC, 52 2. Christa Ruhtinas KJR, 45,5 3. Noora Leino HUBS, 24 Ponit 1. Jenni Silventoinen, KoR, 30,5 2. Sirkku Riitala, KJR, 19 3. Eveliina Virtanen, E-KR, 16 Kenttäratsastus 1. Miila Mättölä EKR, 16 2. Anne-Mari Vanhanen MRS, 11 3. Liisa Niiranen KOR, 2 3. Katri Forstén EKR, 2 Valmennustoiminta Valmennusta järjestettiin este-, kenttä-, ja kouluratsastuksessa. Lajien yhteinen kuivaleiri pidettiin 1.6. Kotkassa, 44 osallistujaa, kouluratsastuksen kuivaleiri Kotkassa 4.10., 46 osallistujaa ja esteratsastuksen kuivaleiri 7.12. Lappeenrannassa, 25 osallistujaa. Esteratsastus Valmentaja: Carl-Harry Frey Valmennuspaikkoina olivat alkuvuodesta Hamina ja Lappeenranta. Valmennuksia oli 3x2pv, joista yksi oli syksyllä ollut katsastusvalmennus vuodelle 2014. Osallistujia valmennuksissa oli 2x 33 osallistujaa. Vuoden 2014 aluevalmennusryhmään valittiin 10 ratsukkoa ja 1 ryhmään muut. Aluevalmennuksien järjestämistä vaikeutti keväällä hevosten herpes-virustauti, jonka johdosta kaksi valmennusta jouduttiin perumaan varotoimenpiteenä taudin leviämisen ehkäisyksi. 31

Kouluratsastus 2013 aluevalmentajia olivat Håkan Wahlman tammi-elokuu 2013, valmennuspaikat olivat Kotka, Lappeenranta, Taipalsaari ja Karita Kotikulma syys-joulukuu 2013, valmennuspaikat olivat Mikkeli (vain katsastus) ja Harju Tammi-elokuussa valmennuksia oli 6 x 2 pv, joissa oli yhteensä 103 ratsukkoa, joista A- ja B-renkaan ratsukoita oli 2, aluevalmennettavia 20 ja muita ratsukoita 43. Syys-joulukuussa valmennuksia oli 3 x 2 pv, joissa oli yhteensä 45 ratsukkoa, joista B-renkaan ratsukoita oli 10, aluevalmennettavia 12 ja muita ratsukoita 1. Kenttäratsastus Valmentaja: Petri Tolmunen Vuonna 2013 toteutuneita valmennuksia oli 1x1pv, johon osallistui 9 ratsukkoa. Vuoden 2014 valmennettaville suunnattua katsastusta ei järjestetty syksyllä 2013 osallistujapulan vuoksi. Koulutustoiminta Vuoden 2013 aikana järjestettiin 11 tapahtumaa, joissa oli yhteensä 357 osallistujaa. Alue tuki hevoskerhoohjaajakurssien järjestämistä. - Lisenssikoulutus estetuomareille, ratamestareille ja stewardeille, Lappeenranta 21.1., 8 osallistujaa - Kari Vepsän hevostaitokurssi 17.2., 125 osallistujaa - Heppakerhon ohjaajakurssi I 13.4. (Kor) - Heppakerhon ohjaajakurssi II 14.4. (Kor) - Alueellinen liikuntapäivä, Kaakon kolli, toukokuu, 30 osallistujaa - Kaikkien lajien kuivaleiri 1.6. Håkkus: luento ja ohjasajo-opastus, 44 osallistujaa - Seurakehittämisilta14.8. Kotka, 14 osallistujaa - Seurakehittämisilta 21.8.Lappeenranta, 15 osallistujaa - Seurakehittämisilta 28.8. Mikkeli, 15 osallistujaa - Seurakehittämisilta 4.9. Kouvola, 14 osallistujaa - Kouluratsastuksen kuivaleiri 4.10. Håkkus: kokoamisen perusteet, 46 osallistujaa - Kilpailunjärjestäjäkoulutus (kuuluttajakoulutus) 12.10., 11 osallistujaa - Megalauantai 7.12.: Hevosen hyvinvointi (Kengitysluento), Esteratsastuksen kuivaleiri (Esteradan metkut), Jäsensihteerikoulutus ja puheenjohtajatapaaminen, yhteensä 35 osallistujaa Viestintä Kaakkois-Suomen alueen tiedotuksesta vastasi alueassistentti. Tiedotus hoidettiin sähköpostitiedotteiden, aluetiedotteen ja Internet-sivujen avulla. Lisäksi alue julkaisi tapahtumatietoja liiton sähköisessä tiedotteessa ja ylläpiti omia Facebook-sivuja. Kaakkois-Suomen alue käyttää tiedotuksessa apunaan SRL:n rekisteritietoja. Talous Alueen tulos 31.12.2013 esitetään tilinpäätöksellä, joka sisältää tuloslaskelman, taseen ja liitetiedot. Alueen tulos hyväksytään Suomen Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa. 32

4.5. Keski-Suomi Yleistä Keski-Suomen Ratsastusjaosto on yksi Suomen Ratsastajainliiton kahdeksasta aluejaostosta. Toimintavuonna alueella oli 21 (20) ratsastusseuraa, joissa oli yhteensä 1854 (1844) jäsentä. Alueella toimi 10 (12) SRL:n hyväksymää ratsastuskoulua, 6(6) harrastetallia sekä 1 (1) yksityistalli. Alueen seurat järjestivät valmennusten ja kilpailujen ohella runsaasti muuta toimintaa mm. heppakerhoja, retkiä ja koulutuksia. Hallinto Jaoston kuului alueen vuosikokouksen valitsemina puheenjohtajan lisäksi kahdeksan varsinaista jäsentä ja viisi varajäsentä. Jaosto kokoontui viisi (5) kertaa. Vuoden 2013 jaosto Varsinaiset jäsenet: o Susanna Kallioinen, JsR/KoRa (5/5) puheenjohtaja o Pia Malin, LvR (1/5) (29.4. asti) o Pirjetta Komi, JsR (4/5) seremonia- ja palkintovastaava o Ulla Kelonen, JsR (5/5) varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja o Suvi Kiviniemi, ÄseRa(3/5), kouluratsastus o Sanna Vuolle-Apiala, Kurret (3/5) seuravastaava o Tanja Lampinen, RieRat (2/5) matkaratsastus, pienlajit o Elina Elijoki, JsR (4/5) kokoussihteeri o Katja Lehtinen KoRa (3/5) estevalmennus Varajäsenet: o Mari Varonen, JsR (4/5) (varsinainen jäsen 29.4. lähtien) o Minna Argillander, ÄseRa (1/5) kenttäratsastus, kilpailuvastaava, kutsujen tarkastus o Kirsi Pussinen, LvR(0/5) o Anni Roivas, Aramara (2/5), nuoriso Jaoston ulkopuolelta: Outi Tiainen, Equipe -tukihenkilö Vuoden 2014 jaostoon valitut kokouksissa mukana olleet: Eija Sevon (1/5) Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin 11.10. Jyväskylässä, paikalla edustettuna viisi seuraa ja yksi talli. Kevättapaaminen järjestettiin 16.4. Jyväskylässä, paikalla yhdeksän seuran edustus. Keski-Suomi oli edustettuna SRL:n aluejaostojen yhteisen toimielimen, alueiden puheenjohtajiston, kokouksissa. Keski-Suomea kaikissa alueiden puheenjohtajiston kokouksissa edusti puheenjohtaja Susanna Kallioinen, joka toimi myös puheenjohtajiston puheenjohtajana. Susanna Kallioinen edusti aluetta liiton hallituksen kevään ja syksyn suunnittelupäivillä. Seura- ja tallipalveluiden työryhmän (SETAPin) kokouksissa aluetta edusti Sanna Vuolle-Apiala. Kaakkois-Suomen alueen järjestämään alueiden kohtaamiseen Kotkassa 25. 27.1. osallistuivat Susanna Kallioinen, Pia Malin, Sanna Vuolle-Apiala, Anni Roivas, Mari Varonen, Ulla Kelonen, Katja Lehtinen ja Suvi Kiviniemi. Seurakehittämisviikonloppuun 15. 17.3. Porvoossa osallistuivat Susanna Kallioinen ja Sanna Vuolle-Apiala. SRL:n kevätkokousristeilyllä aluetta edustivat Ulla Kelonen, Sanna Vuolle-Apiala ja Anni Roivas. Lajiseminaarissa 23. 24.11. Helsingissä aluetta edustivat Susanna Kallioinen, Ulla Kelonen, Minna Argillander, Tanja Lampinen ja Sanna Vuolle-Apiala. 33

Alueassistenttina toimi Sanna Sassi pääasiallisina tehtävinään jäsenistön tiedusteluihin vastaaminen ja ongelmissa auttaminen puhelimitse ja sähköpostitse, alueen internet-sivujen päivitys, muut tiedotustehtävät, tapahtumien järjestelyt sekä sporttirekisterin ylläpito ja talouden hoito. Seura- ja harrastetoiminta Alue osallistui Jyväskylässä järjestettyyn laskiaisriehaan ja paikallisraveihin maaliskuussa 2013 yhdessä alueen muiden hevosyhdistysten ja Killerin raviradan kanssa. Keski-Suomen alueen seurat saivat opetusministeriön seurakehittämistukea seuraavasti: Jyvässeudun Ratsukot ry; JsR Liikuttaa ratsastuksen oheisliikkumisen kehittäminen 5000e Alueella toimi yksi Sinettiseura. HanRan 25-v juhlissa edustivat Ulla Kelonen ja Susanna Kallioinen. Valtakunnalliseen seurakehittämisvalmennukseen valittiin Ala-Keiteleen Ratsastajat ry. Jäsenseurat ja -tallit järjestivät vuoden aikana useita merkkisuoritustilaisuuksia. Alue on KesLi:n jäsen. Alueen Vuoden seuraksi valittiin Kuhmoisten Kopse ja Vuoden talliksi Mennalan Ratsutila. Alue järjesti yhteistyössä seurojen kanssa kursseja ja ohjasi seura-ja harrastetukia myös seurojen järjestämiin, kaikille avoimiin koulutuksiin: o 19. 21.2. Simo Simulaattori, Killeri, 38 osallistujaa o 7.3. Kuntotestaus Killerin kilpatalli, 10 joukkuetta/86 osallistujaa, testaajana Kirsi Piispanen o 19.3. Aluevalmennettavien kuivaleiri, jossa kaikille avoin luento ratsastajien ravitsemuksesta (Olli Ilander), 34 osallistujaa o 16.4. Seurakohtaaminen (puhujana Jyrki Saarela KesListä), Jyväskylä, 32 osallistujaa 9 eri seurasta o 17.4. Lajikokeilu kuntosali, Jyväskylä, 18 osallistujaa o 24.4. Lajikokeilu kuntosali, Jyväskylä, 7 osallistujaa o 28. 29.9. Liikuttajakoulutuksen superviikonloppu (3 perusmodulia), Vesanka 8 osallistujaa o 11.10. Seuratapaaminen ja keilaus, Jyväskylä, 34 osallistujaa o 16.11. Hevoskerho-ohjaajan peruskurssi, Jämsä (Aramara), 9 osallistujaa o 30.12. Kinkunsulatusjumppa, Jyväskylä, 8 osallistujaa Lisäksi alue oli mukana järjestämässä 24.10. Ratsastuksen oheisliikuttajakoulutusta Jyväskylässä. Kilpailutoiminta Keski-Suomen alueella järjestettiin 22 (20) aluekilpailua, joista 15 (9) esteratsastuksessa, 7 (7) kouluratsastuksessa, 2 (1) kenttäratsastuksessa ja 1 (1) matkaratsastuksessa. Alue- ja kansallisissa kilpailuissa oli yhteensä 105 (101) alueluokkaa, joista 67 (72) esteratsastuksessa, 31 (27) kouluratsastuksessa, 5 (2) kenttäratsastuksessa ja 2 matkaratsastuksessa. Kansallisia kilpailuja järjestettiin 5 (6), joista 1(4) esteratsastuksessa, 3(2) kouluratsastuksessa ja 1 matkaratsastuksessa. Aluekilpailuluokissa oli yhteensä 1058 (1520) lähtöä, joista esteratsastuksessa 613 (984) lähtöä, kouluratsastuksessa 388 (502) lähtöä ja kenttäratsastuksessa 57 (34). Alueella järjestettiin useita seurakilpailuja, joista alueen kalenteriin Kipaan ilmoitettiin 34 (2). Aluekilpailuluvan hinta oli vuonna 2013 30 euroa. Aluekilpailulupia lunastettiin 169 kpl (180). Kansallisen A-kilpailuluvan hinta oli 150 euroa. Keski-Suomen alueella A-lupia lunastettiin 54 kpl (60). Maksuttomia seurakilpailulisenssejä alueella lunastettiin 84 (30) kappaletta. 34

Alue järjesti yhteistyössä Korpilahden Ratsastajien kanssa alue-estekilpailut 30.7. Suojakallion kentällä. Kilpailuiden tuotto jaettiin aluemestareille stipendeinä. Alueranking 2013 Esteratsastus 1. Hulkko Nea, KoRa 54,5 2. Häkkinen Maiju, PopRa 39,5 3. Torkki Säde, ÄseRa 3 Kouluratsastus 1. Himanen Anu, KoRa 69 1. Pursiainen Janna, HanRa 69 3. Johansson Anna, KoRa 64,5 Kenttäratsastus 1. Lehtolainen Ulla ÄSeRa 22 2. Torkki Säde ÄSeRa 4 2. Raskinen Päivi KoRa 4 Matkaratsastus 1. Tanja Turunen, Rierat 27,5 2. Kari Kärkkäinen, Rierat 16,5 3. Anne Perälä, Rierat 13 Matkaratsastuksen kansallisessa rankingissa pärjänneet ratsastajat: 2. Tanja Lampinen, RieRat 35 (Jämsänkoski) Keski-Suomen alueen mestaruudet Kouluratsastus, aluejoukkuemestaruus, 21.9.2013 LvR/Jyväskylä Killeri 1. Jyvässeudun Ratsukot: Ventla Olkkonen - Beauty III, Mari Varonen - Bonny B, Julia Karstinen - N-Boy Your Life, Jaana Sulola - Newada 2. Jämsän Seudun Urheiluratsastajat: Nea Valkeinen - S.O. Vonkamies, Kati Vainiola - Ilon Varma, Ulla Keskinen - Tuuramies 3. Ääneseudun Ratsastajat: Annariina Suomäki- Egon IV, Vilma Leppäkangas Viktor, Katja Salminen- Ralli-Ilona, Leila Kirvesoja - Winterfreude Esteratsastus, Aluejoukkuemestaruus 22.9.2013 JsR/Äsera Polleparkki 1. Keurusseudun Ratsastajat ry Petra Kataja-aho - Matrix Pierwszy Kg, Mari Lampinen - Santiago S cm, Ronja Saarinen - Lanters 2. Ääneseudun Ratsastajat ry Sini Puumalainen - Longa, Vilma Leppäkangas - Highlands Anastacia, Emmi Hallikainen Zazouu Kenttäratsastuksen alueiden välinen joukkuemestaruuskilpailu Niinisalo 21. 22.9.2013. Hopeaa. Joukkueessa ratsastivat Säde Torkki - B. Tahti Sara, ÄseRa, Päivi Raskinen - Niobe I, KoRa, Ulla Lehtolainen - Violet G., ÄseRa ja Johanna Kaartinen - Loretto III, ÄseRa. Esteratsastuksen alueiden välinen joukkuemestaruuskilpailu, Salo, 13.10.2013 Ponijoukkueessa ratsastivat: Nea Hulkko, Anni Lappalainen, Ilona Mäkinen, Erika Mäki. Joukkue saavutti sijoituksen 5/6 Juniorijoukkueessa ratsastivat: Säde Torkki, Ronja Saarinen, Vilma Leppäkangas ja Rosanne Rautiainen. Joukkue saavutti sijan 4/5 35

Kouluratsastuksen alueiden välinen joukkuemestaruuskilpailu, Ypäjä, 26.10.2013 Joukkueessa ratsastivat: Ventla Olkkonen, Annariina Suomäki, Säde Torkki ja Janna Pursiainen. Joukkue saavutti sijan 7/8 Kouluratsastus, henkilökohtainen, HanRa/Hankasalmi 15.9. Ponit 1. Janna Pursiainen Marit s Rosanella HanRa 66,932 % 2. Ventla Olkkonen Beauty III JSR 62,955 % 3. Anni Lappalainen Jelle PoPRa 55,568 % Juniorit 1. Janna Pursiainen Marit s Flamenco HanRa 66,979 % 2. Säde Torkki Palazzo ÄSeRa 66,146 % 3. Annariina Suomäki Eqon IV ÄSeRa 61,563 % Seniorit 1. Anu Himanen Linda IV KoRa 68,036 % 2. Anna Johansson Referents KoRa 66,875 % 3. Nina-Maria Granroth Tg Golden Way KoRa 64,107 % Nuoret hevoset 1. Janna Pursiainen Marit s Roseria HanRa 67,386 % 2. Mari Varonen Bonny B JSR 64,773 % 3. Tea Finni Gelinotte Grey KoRa 62,045 % Suomenhevoset 1. Tuija Rummukainen Ilon Varma JÄRA 63,021 % 2. Nina-Maria Granroth Pilmeri KoRa 62,813 % 3. Anna Johansson E.V. Sirmakka KoRa 61,979 % Esteratsastus, henkilökohtainen, 8.9.2013 Korpilahti Ponit 1. Erika Mäki Kantje`s Vianey KoRa 0/0 60,25 2. Nea Hulkko Melview Extra Bounce KoRa 0/4 57, 03 3. Anni Lappalainen Jelle 0/4 57,23 Juniorit 1. Säde Torkki Zinetta, ÄseRa, 0/0 62,75 2. Ronja Saarinen Lanters, KeSeRa 0/4 66,82 3. Vilma Leppäkangas Highland Anastasia, ÄseRa 4 91,25 Suomenhevoset 1. Tiina Juvonen Manopoika JsR 0 64,04 2. Hanna Sivennoinen Fikolai KoRa 4 68,06 3. Hanna Mäkinen KoRa 10 75,99 Seniorit 1. Tea Finni Gerkus M KoRa 0 72,30 2. Maiju Häkkinen Zanzibar PopRa 4 70,03 3. Emmi Hallikainen Zazouu ÄseRa 8 70,75 Esteratsastus, tyylimestaruus 17. 18.8. Muurame Juniori/ponimestaruus 1. Sanna Hömmö Kvatro JSR 2. Nea Hulkko Sam III KoRa 3. Erika Mäki Kantje s Vianey KoRa 36

Seniorimestaruus 1. Aki Uotila Pedro van Het Sonnishof JSR 2. Meija Lahtinen Beau KOPSE 3. Tea Finni Gelinotte Grey KoRa Valmennustoiminta Aluevalmennuksia pidettiin este-, koulu- ja kenttäratsastuksessa, sekä valtakunnallisena tilaisuutena matkaratsastuksessa. 19.3. Aluevalmennettavien kuivaleiri, jossa kaikille avoin luento ratsastajien ravitsemuksesta (Olli Ilander). Tilaisuudessa oli 34 osallistujaa Esteratsastus Valmentajana toimi Riikka Lehtonen (Henrik Ehrnrooth sijaisena äitiysloman ajan). Valmennuksia pidettiin Korpilahdella ja Laukaassa. Aluevalmennuksia järjestettiin 2x 2 pv, (joista toinen katsastus vuodelle 2014) ja 2x1 pv. Valmennusrenkaaseen nimettiin kaudelle 18 ratsukkoa, joista yksi oli mukana liiton B-renkaassa. Valmennuksiin osallistui yhteensä 92 ratsukkoa. Kouluratsastus Aluevalmentajana toimi Anu Korppoo. Valmennukset pidettiin Laukaassa, Korpilahdella ja Ypäjän kisaviikon yhteydessä. Aluevalmennuksia järjestettiin 4x 2pv ja 3x1pv. Valmennusrenkaisiin nimettiin 7 A- ja B-renkaan ratsukkoa, sekä 35 aluerenkaan ratsukkoa. Valmennuksiin osallistui yhteensä 231 ratsukkoa. Kenttäratsastus Aluevalmentajana toimi Kalle Nykänen. Valmennuksia pidettiin Niinisalossa ja Laukaassa. Aluevalmennuksia järjestettiin 1x1 pv ja 1x 2pv. Valmennusrenkaaseen nimettiin 14 ratsukkoa. Aluevalmennuksissa kävi kauden aikana yhteensä 32 ratsukkoa. Matkaratsastus Valtakunnallinen aluevalmennus Jämsänkoskella 31.8., mukana 8 osallistujaa. Vammaisratsastus Ratsukot valmentautuvat muiden lajien aluevalmennuksissa ja alue kannusti ratsukoita osallistumaan liiton valmennuksiin. Koulutustoiminta Alue järjesti 17 tapahtumaa, joissa oli yhteensä 395 osallistujaa: o 16.2. Lisenssikoulutus estetuomareille, ratamestareille ja stewardeille, Jyväskylä, 22 osallistujaa o 16.2. Alue-este puheenjohtajatuomarikoulutus, Jyväskylä, 9 osallistujaa o 19. 21.2. Simo Simulaattori, Killeri, 38 osallistujaa o 28.2. Sääntökoulutus Killeri, 36 osallistujaa o 7.3. Kuntotestaus Killerin kilpatalli, 10 joukkuetta/86 osallistujaa, testaajana Kirsi Piispanen o 10.3. IV- ja IVK-koulutuomarien skaalantarkastus, 11 osallistujaa o 19.3. Aluevalmennettavien kuivaleiri, jossa kaikille avoin luento ratsastajien ravitsemuksesta (Olli Ilander), 34 osallistujaa o 16.4. Seurakohtaaminen (puhujana Jyrki Saarela KesListä), Jyväskylä, 32 osallistujaa 9 eri seurasta o 17.4. Lajikokeilu kuntosali, Jyväskylä, 18 osallistujaa o 24.4. Lajikokeilu kuntosali, Jyväskylä, 7 osallistujaa o 7.5. Kipa- ja equipekoulutus, Jyväskylä, 20 osallistujaa o 28. 29.9. Liikuttajakoulutuksen superviikonloppu (3 perusmodulia), Vesanka 8 osallistujaa 37

o 11.10. Seuratapaaminen ja keilaus, Jyväskylä, 34 osallistujaa o 16.11. Turvallisuuspäällikkökoulutus, Jyväskylä, 7 osallistujaa o 16.11. Hevoskerho-ohjaajan peruskurssi, Jämsä (Aramara), 9 osallistujaa o 26.11. Kannattavaa hevostalousyrittäjyyttä seminaari, Jyväskylä, 16 osallistujaa o 30.12. Kinkunsulatusjumppa, Jyväskylä, 8 osallistujaa Viestintä Keski-Suomen alueen tiedotuksesta vastasivat aluesihteeri ja hallitus. Tiedotus hoidettiin Internet-sivujen ja sähköisten seuratiedotteiden sekä Facebook-sivujen avulla. Lisäksi alue julkaisi aluetiedotteita ja tiedotti myös Ratsastajainliiton paperisessa postissa sekä sähköisessä seuratiedotteessa. Keski-Suomen Ratsastusjaosto käyttää tiedotuksessa apunaan SRL:n rekisteritietoja. Keski-Suomen Ratsastusjaosto julkaisee www-sivuja, joiden osoite on www.ratsastus.fi/keski-suomi. Alueen internet -sivuilla julkaistiin myös seurojen ja tallien tapahtumatiedotteita. Jaosto on Keski-Suomen Liikunta ry:n jäsenjärjestö. Talous Alue antoi taloudellisesta tukea vuoden aikana mm. jäsenseurojen kilpailujen ja tapahtumien järjestämistä, toimihenkilökouluttautumista sekä kansainvälisiä kilpailuedustamista varten. Alueen tulos 31.12.2013 esitetään tilinpäätöksellä, joka sisältää tuloslaskelman, taseen ja liitetiedot. Alueen tulos hyväksytään Suomen Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa. 4.6. Lounais-Suomi Yleistä Tilivuosi 2013 on Lounais-Suomen alueen (L-SR) yhdeksästoista toimintavuosi. Lounais-Suomen alue toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole itsenäinen rekisteröity yhdistys. Toimintavuonna L-SR:een kuului 73 (76) ratsastusseuraa, joissa oli yhteensä 6527 (6324) jäsentä. Alueella toimi 30 (28) SRL:n hyväksymää ratsastuskoulua, 16 (16) harrastetallia ja 3 (3) yksityistallia. Varsinaiset jäsenet: o Björklöf, Dan, KMR (7), puheenjohtaja, esteratsastus, esteratsastuksen aluevalmennus o Kangas-Männistö, Tupuna, Jazz T (5), palkinnot, harrastetiimi o Palojärvi, Leena, SRS (7), kouluratsastuksen aluevalmennukset o Salminen, Sanna, VARSA (6), kenttäratsastuksen aluevalmennukset, harrastetiimi o Siikarla, Anu, PRRC (1), o Suuriniemi, Minna, LuRa (4), esteratsastus, harrastetiimi o Tamminen, Ulla, AuRaMa (5), o Törrönen, Katja, DR-TEAM (5), kouluratsastus o Vainikainen, Olavi, NaR (7), varapuheenjohtaja, valjakkoajo, turvallisuus Varajäsenet: o Nykänen, Kalle, NR (1), kenttäratsastus o Siivonen, Kirsi, Urat (7), kokoussihteeri, aikuis- ja harrasteratsastus, harrastetiimi, Facebook-sivut, SETAP 38

Hallituksen ulkopuolelta: o Toivonen Matti, KMR, (0), estekilpailujen ratapiirrosten tarkastus o Kaikkonen Anne, LiikU (0), rahastonhoitaja o Peltola, Mari, LiikU (0), rahastonhoitaja o Väätänen, Venla, TR (0), hevosten hyvinvointi, kilpailukutsujen tarkistus o Kupiainen, Emmi (), alueassistentti Aluejaosto kokoontui 7 kertaa. L-SR:n kevään suunnittelukokous pidettiin 3.4.2013 Turussa. Kokouksessa oli 32 osallistujaa. Syyskokous pidettiin Porissa 11.11.2013. Kokouksessa oli edustettuina valtakirjoin 18 ratsastusseuraa / jäsentallia. L-SR oli edustettuna SRL :n aluejaostojen yhteisen toimielimen, alueiden puheenjohtajiston, kokouksissa. APU kokoontui yhteensä 4 kertaa. L-SR:a alueiden puheenjohtajiston kokouksissa edusti Dan Björklöf (3). Lounais-Suomen aluejaostosta osallistui Kotkassa 25.-27.1.2013 järjestetyille aluepäiville 5 henkilöä ja alueassistentti. Alueassistenttina toimi Emmi Kupiainen. Alueassistentin pääasiallisia tehtäviä olivat tiedotus (mm. internetsivut, sähköpostitiedotteet) ja alueen seurojen, koulujen, tallien ja harrastajien palveleminen puhelimitse ja sähköpostilla. Seura- ja harrastetoiminta Kirsi Siivonen kuului SRL:n seurakehittämistiimiin ja seura- ja tallipalveluiden aluetyöryhmään. Hän teki seurakehittämiskäynnin Ratsastusseura Jazz T:hen. Alueella järjestettiin useita seura- ja harrastetoimintaan liittyviä luentoja (kts. Koulutus). Edellisen vuoden Nuorten ryhmän ehdotuksesta järjestettiin vuona 2013 mm. poniagilitykurssi. Yhdessä Turun Ratsastajien kanssa järjestettiin alueelliset hevostaitokilpailut. Alueella oli vuonna 2013 kuusi Sinettiseuraa: Kaarinan Kenttäratsastajat ry, Luoteis-Satakunnan Ratsastajat ry, Melkkilän Ratsastajat ry, Ratsastusseura MT-Team ry, Salon Ratsastusseura ry ja Turun Urheiluratsastajat ry. Lisäksi Ratsastusseura Jazz T ry sai Sinetin vuoden lopussa. Kilpailutoiminta Lounais-Suomen alueen seurat järjestivät 61 (52) aluekilpailua koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa sekä valjakkoajossa. Aluekilpailuissa oli yhteensä 244 (261 sis. kansallisten kisojen alueluokat) alueluokkaa, joissa oli kaikkiaan 4356 (4800 sis. kansallisten kisojen alueluokat) lähtöä. Kipaan ilmoitettiin 143 (127) koulu- ja esteratsastuksen sekä valjakkoajon seurakilpailua. Alueelliset mestarit, cup-voittajat ja aluerankingvoittajat on lueteltu alla. Alueellisten mestaruuskisojen lisäksi Lounais-Suomessa järjestettiin mm. esteratsastuksen Tapiola GP- ja Tapiola Pankki nuorten GP osakilpailu Salossa, perinteinen esteratsastuksen Turun Malja sekä valjakkoajon SM-kilpailut Salossa. Alueen seurojen järjestämistä alueja kansallisista kilpailuista koottiin kalenteri, joka julkaistiin alueen internetsivuilla. Aluekilpailijoilta vaaditaan aluekilpailulupa, jonka hinta oli 30 euroa. Lupa anottiin omalta ratsastusseuralta ja niitä lunastettiin yhteensä 555 kpl (610). Alueluvan sisältäviä kansallisia ja kansainvälisiä lupia lunastettiin 238 (237). Maksuttomia seurakilpailulupia lunastettiin 310 (319). Lounais-Suomen alue maksoi kaikkien aluemestaruuksien mitalit ja ruusukkeet. Lisäksi alue tuki mestaruuskilpailujen järjestäjiä maksamalla tuomareiden ja stewardien matkakulut sekä ajanottolaitteistot. Lisäksi palkittiin seurajoukkuecupin kolme parasta joukkuetta ja tyylicupin kolme parasta pokalein ja ruusukkein sekä voittajat lahjakortein. 39

ALUEMESTARIT 2013 Esteratsastuksen henkilökohtainen aluemestaruus, Salo 8.9.2013, Salon Ratsastusseura ry Poniratsukot 1. Jasmin Nylund / Park Benjamin TS Ratu 2. Eetu Leskinen / Celeste II RR Raisio 3. Jenny Aarnio-Wihuri / Banja KAKE Juniorit 1. Elli Mikkola / Wanilla SRS 2. Ida-Mari Hörkkö / Well Done Candy RR 3. Salla Tanhuanpää / Hedina RR Seniorit 1. Karolina Jalonen / Aragorn KAKE 2. Johanna Reunanen / Daffodil s Flamenco VARSA 3 Anna-Kaisa Lehtonen / Leonaldo TR Suomenhevoset 1. Lotta-Katariina Lehtonen / Knuutilan Veikko KMR 2. Tanja Helenius / Tammelan Tuisku KuR 3. Mia Mabbott / Minipertti SRS Kouluratsastuksen henkilökohtainen aluemestaruus, Salo 21.9.2013, Salon Ratsastusseura ry Poniratsukot 1. Camilla Aarnio-Wihuri / Reitland s Du Nur Du B KAKE 2. Emilia Saari / C-Anna KAKE 3. Calista Wendelin / Dorina A TSR Juniorit 1. Iida Hakanen / Korlandos MERATA 2. Karoliina Setälä / Chinoux Z VARSA 3. Titta Vikman / Teppo Terävä PARA Seniorit 1.Anna von Wendt / Igrek Ki Ry 2. Karoliina Nieminen-Poutanen / Vaipers SRS 3. Sanna Sivusalo / Pasats RaRa Suomenhevoset 1. Jeanne-MarieTörnroth-Koivuniemi / Pilsner KAURA 2. Hanna Rinta-Opas / Gonzales WBR 3. Minna Kauppinen / Hiijun Helmi TSR Kenttäratsastuksen henkilökohtainen aluemestaruus, Lieto 27.7.2013, Turun Seudun Ratsastusurheilijat ry Poniratsukot 1. Janita Eronen / Sedna TS Ratu Hevosratsukot 1. Emmi Laasa / El Samuel TS Ratu 2. Lotta-Katariina Lehtonen / Knuutilan Veikko KMR 3. Liisa Iso-Ahola / Saraneero NR 40

Valjakkoajon valtakunnallinen aluemestaruus, Loimaa 7.-8.9.2013, Loimaan Urheiluratsastajat ry Ponivaljakot 1. Leena Kalalahti / Zorro LoimURa (Lounais-Suomi) 2. Laura Rinne / Elounelma URAT (Lounais-Suomi) 3. Laura Haapakoski / Hessin Myrsky UrHu (Häme) Hevosvaljakot 1. Talvikki Järvinen / Dancer T K-HR (Etelä-Suomi) 2. Sirpa Huttunen / Veluto MänRa (Etelä-Suomi) 3. Sanna Järvelä / Strelizia Nicolai SRS (Lounais-Suomi) Esteratsastuksen aluejoukkuemestaruus, Turku 1.9.2013, Turun Ratsastajat ry 1. Turun Seudun Ratsastusurheilijat ry (Janita Eronen / Sedna, Neea Karvinen / Tullibards Piaf, Salla Sipilä / Bijou Du Chateau, Miinaliisa Kaira / Lorette, joukkuejohtaja Marja Karvinen) 2. Uudenkaupungin Ratsastajat ry (Jessica Virtanen / Vihar, Jenni Putro / Elegia Sara, Juulia Rannus / Cosanto, Johanna Pirilä / Kirina, joukkuejohtaja Johanna Pirilä) 3. Raision Ratsastajat ry (Eetu Leskinen / Celeste II, Sanna Vuorinen / Kalifornia, Salla Tanhuanpää / Hedina, Ida-Mari Hörkkö / Well Done Candy, joukkuejohtaja Marika Leskinen) Kouluratsastuksen aluejoukkuemestaruus, Salo 22.9.2013, Kimitoöns Ryttare rf 1. Turun Seudun Ratsastajat ry (Viivi Huunonen / Armani Black Code, Christel Sonntag / Tara Felicity, Minna Kauppinen / May Carnagie, Calista Wendelin / Dorina A) 2. Salon Ratsastusseura ry (Elina Koivunen / Gretia, Joni Nikkanen / Kastaniegårdens Nemo, Jenni Rauman / Playmate, Karoliina Nieminen-Poutanen / Vaipers) 3. Kaarinan Urheiluratsastajat ry (Maija Helkkula / Paola Bw, Ramona Triipponen / Bardolino II, Tuija Naumanen / Wannahave, Janina Fjäder / Super Star II) Esteratsastuksen harrastemestaruus, Huittinen 8.9.2013, Ratsastusseura Varsa ry Poniratsukot 1. Jemina Einola / Oiva KAKEhttps://ratsastajainliitto.service.innofactor.com/docma/ftb_edit.aspx 2. Pauliina Holm / Fraenkel MT-TEAM 3. Ilona Hakoniemi / Toboga Sandas PEG Hevosratsukot 1. Niina Jussila / Escada V VARSA 2. Matilda Öhman / Grandezza PaRS 3. Maja Grafe / Becybelle VARSA Kouluratsastuksen harrastemestaruus, Turku 16.6.2013, Turun Ratsastajat ry Poniratsukot 1. Eveliina Tiukka / Joly s Annabel HSR 2. Nenna Lähteenmäki / Scherzino RUSKO 3. Jemina Einola / Mistaka Sunny Boy KAKE Hevosratsukot 1. Laura Harjula / Fairy PARA 2. Anna Saari / Diamant B VARSA 3. Eija Puisto / Carla 87 Rp MySeRa Alueen aikuismestaruus, Paimio 24.8.2013, Paimion Ratsastajat ry Esteratsastus 1. Juha Säntti / Bonanza UR 2. Kirsi Sjögren / Innocente B KAKE 3. Linda Määttänen / Inka IV SRS 41

Kouluratsastus 1. Johanna Holmström / Asamoah KAURA 2. Sari Saarinen / Bonetti LITRA 3.Merika Kiviniemi / Uxmal des Quatre Chemins VARSA Alueen ratsastuskouluoppilaiden mestaruus, Kaarina 6.10.2013, Kaarinan Kenttäratsastajat ry Esteratsastus Poniratsukot 1. Minna Reponen / Perran Dancing Queen PERRA (Perniön ponitalli) 2. Miisa Haka / Skipper Jr. RR (Ratsastuskoulu Alvan talli) 3. Anni Huila / Flaming Phoenix KAKE (Rats.koulu Keiramon talli) Juniorit 1. Michaela Heino / Perran Dancing Queen PERRA (Perniön ponitalli) 2. Emmu Salo / Perran Morticia PERRA (Perniön ponitalli) 3. Helmi Vihinen / Pleasure P TR (Artukaisten ratsastuskoulu) Seniorit 1. Juha Reponen / Perran Morticia PERRA (Perniön ponitalli) 2. Raimo Kemppainen / Pleasure P TR (Artukaisten ratsastuskoulu) 3. Heidi Ruohonen / Amira LITRA (Ratsastuskoulu Keiramon talli) Kouluratsastus Poniratsukot 1. Anni Huila / Flaming Phoenix KAKE (Ratsastuskoulu Keiramon talli) 2. Suvi Sinisalo / Flaming Edelweiss KAKE (Ratsastuskoulu Keiramon talli) 3. Enni Yli-Heikkilä / Paavo KAKE (Ratsastuskoulu Keiramon talli) Juniorit 1. Juulia Salmi / Valentine`s Day LITRA (Ratsastuskoulu Keriamon talli) 2. Helmi Vihinen / Happy Birthday TR (Artukaisten ratsastuskoulu) Seniorit 1. Sinikka Suomalainen / Elegance TR (Artukaisten ratsastuskoulu) 2. Sanna Mynttinen / Tristan Von Der Alten KAKE (Ratsastuskoulu Keiramon talli) 3. Mari Ala-Sorvari / Elegance TR (Artukaisten ratsastuskoulu) Alueiden välinen esteratsastuksen joukkuemestaruus, Salo 13.10.2013 Poniratsukot 1. Etelä-Suomi 2. Pohjanmaa 3. Häme 4. Lounais-Suomi (Julia Kinnunen / Irish Coffee II, Neea Karvinen / Tullibards Piaf, Eetu Leskinen / Celeste II, Jenny Aarnio-Wihuri / Banja, joukkueenjohtaja Aisa Aarnio-Wihuri) Juniorit 1. Pohjanmaa 2. Häme 3. Etelä-Suomi 4. Lounais-Suomi (Ida-Mari Hörkkö / Well Done Candy, Salla Tanhuanpää / Hedina, Jenna-Julia Rissanen / Vienna, Miinaliisa Kaira / Bonaparte, joukkueenjohtaja Aisa Aarnio-Wihuri) Alueiden välinen kouluratsastuksen joukkuemestaruus, Ypäjä 26.10.2013 1. Pohjanmaa 2. Häme 3. Kaakkois-Suomi - - 6. Lounais-Suomi (Emilia Saari / C-Anna, Karoliina Setälä / Chinoux Z, Iida Hakanen / Korlandos, Joni Nikkanen / Kastaniegårdens Nemo, joukkueenjohtaja Katja Törrönen) 42

ALUERANKING 2013 Seniorit 1. Karhunen Anu / Czerepa VALKÜR 65 p. 2. Sivusalo Sanna / Pasats RaRa 57 p. 3. Haarala Suvi / Pia s Balou KAKE 50,8 p. Juniorit 1. Setälä Karoliina / Chinoux Z VARSA 70,5 p. 2. Hörkkö Ida-Mari / Well Done Candy RR 67,7 p. 3. Kaira Miinaliisa / Lorette R TS Ratu 52,3 p. Poniratsukot 1. Leskinen Eetu / Celeste II RR 60,8 p. 2. Karvinen Neea / Tullibards Piaf TS Ratu 38,5 p. 3. Aarnio-Wihuri Jenny / Banja KAKE 32,3 p. SEURAJOUKKUECUP 1. Turun Seudun Ratsastusurheilijat ry Joukkue 1 (Felicia Kallio / Munsboro Go West, Janita Eronen / Sedna, Ida Rautamaa / Elton IV, Salla Sipilä / Bijou Du Chateau 2345, Neea Karvinen / Tullibards Piaf, Molla Lehto / Heidbergs Nonshi) 2. Salon Ratsastusseura ry Joukkue 3 (Petra Forsman / Aadu, Anttoo Linnamaa / Biene, Nina Jokikokko / Lizings, Jenna Saarinen / Winona II, Tuukka Kahila / Uliosa E) 2. Ratsastusseura MT-Team ry (Pauliina Holm / Fraenkel, Eveliina Lahti / Neptunis, Elisabeth Mäentausta / N-Goya, Sara Ruohonen / Orsone, Nelli Sammalmaa / Baro) TYYLICUP Poniratsukot 1. Tiukka Eveliina / Joly s Annabel HSR 52 p. 2. Kallio Felicia / Munsboro Go West TS Ratu 47 p. 3. Mattila Petra / Gulliver III VARSA 46 p. Hevosratsukot 1. Setälä Karoliina / Chinoux Z VARSA 54 p. 2. Jussila Nina / Escada V VARSA 50 p. 3. Torikka Jonna / Cantolan Perle de Avril LaRa 36 p. Valmennustoiminta Kouluratsastus Valmentajana toimi Eevamaria Porthan-Broddell. Valmennuksia järjestettiin 7 ja ne pidettiin Kaarinassa Jullaksen kartanolla. Valmennuksiin osallistui 82 ratsukkoa. Aluevalmennusrenkaaseen 2013 nimettyjä ratsukoita oli 9, ja lisäksi valmennuksiin osallistui 6 A/B-renkaiden ratsukkoa. Esteratsastus Valmentajana toimi Teppo Hakala. Valmennuksia järjestettiin 6 ja ne pidettiin Kaarinassa Jullaksen kartanolla ja Metsämäessä Turussa. Aluevalmennusrenkaaseen 2013 oli nimetty 39 ratsukkoa. Kenttäratsastus Valmentajana toimi Carl-Harry Frey. Kenttäratsastuksessa järjestettiin 6 valmennusta (12 valmennusvuorokautta). 43

Koulutustoiminta Koulutukset, seminaari, luennot L-SR:n alue järjesti yhteensä 16 koulutus- ym. tilaisuutta, joissa oli yhteensä 512 osallistujaa. Ensiapukurssi, Kaarina la 26.1.2013 - su 27.1.2013 osallistujia 16 Tyylituomarikurssi ja lisenssikoulutus, Kaarina la 2.2.2013 osallistujia 7 Estetuomarien, ratamestarien ja stewardien lisenssikoulutus, Säkylä la 2.2.2013 osallistujia 6 Estetuomarien, ratamestarien ja stewardien lisenssikoulutus, Kaarina su 3.2.2013 osallistujia 22 Aluevalmennettavien kuivaleiri, Kaarina la 9.2.2013 osallistujia 39 Sääntökoulutus, Kaarina su 17.2.2013 osallistujia 20 Estetuomarikurssi, Kaarina la 23.2.2013 - su 24.2.2013 osallistujia 12 Turvallisuuspäällikkökoulutus, Kaarina su 3.3.2013 osallistujia 9 Sääntökoulutus, Pori la 2.3.2013 osallistujia 65 Hevoskerhon ohjaajien peruskurssi, Kaarina la 2.3.2013 osallistujia 19 Hevoskerhon ohjaajien jatkokurssi, Kaarina su 3.3.2013 osallistujia 7 Hevonen kuntoutuksessa - sosiaalipedagogisen hevostoiminnan infopäivä, Kaarina ma 11.3.2013 osallistujia 47 Valjakkoajon kilpailujärjestäjäkoulutus sekä Driving tulospalveluohjelman käyttökoulutus, Salo su 21.4.2013 osallistujia 14 Poniagilitykurssi, Uusikaupunki su 21.4.2013 osallistujia 12 Kari Vepsän kurssi, Lieto ke 11.9.2013 osallistujia 110 Bussiretki Hevoset Stadikalla -tapahtumaan Helsinkiin la 14.9.2013 osallistujia 107 Porissa järjestettiin 17.-18.8.2013 Ponikuninkuusravit ja Satakunnan maaseutunäyttely, ja Lounais-Suomen aluejaosto osallistui ohjelman järjestämiseen ja oli mukana esittely- ja myyntiosastolla yhdessä SRL:n kanssa. Alueella pidettiin myös toinen SRL:n valtakunnallisista tallikohtaamisista, 20.9. Kaarinassa. Lisäksi alueen seurat järjestivät mm. sääntökoulutuksia, luentoja ja retkiä. Näistä tiedotettiin seurojen ilmoitusten perusteella myös alueen internet-sivuilla. Viestintä L-SR:n ulkoisesta ja sisäisestä tiedotuksesta vastasi alueassistentti. Tiedotus hoidettiin sähköpostitiedotteiden ja alueen Internet-sivujen avulla. L-SR käyttää tiedotuksessa apunaan SRL:n rekisteritietoja. Alueella oli myös Facebookprofiili, jolla oli vuoden lopussa noin 367 (160) tykkääjää. 44

4.7. Pohjanmaa Yleistä Toimintavuosi 2013 on Pohjanmaan alueen yhdeksästoista (19) toimintavuosi. Pohjanmaan alue toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaoksena, eikä ole itsenäinen rekisteröity yhdistys. SRL:n alaisia aluejaostoja on Suomessa kahdeksan. Toimintavuonna 2013 Pohjanmaan aluejaostoon kuului 48 ratsastusseuraa (vuonna 2012 52), joissa oli yhteensä 3523 jäsentä (3453). Alueella toimi 22 (25) SRL:n hyväksymää ratsastuskoulua, 5 (7) harrastetallia ja 2 yksityistallia (2). Hallinto Pohjanmaan aluejaostoon on vuosikokouksen valitsemina kuulunut puheenjohtajan lisäksi kahdeksan varsinaista jäsentä ja yksi varajäsen. Lisäksi jaoston ulkopuolella on toiminut kaksi jäsentä. Aluejaosto kokoontui seitsemän kertaa. Varsinaiset jäsenet: o Merja Leino, EPUR, (7), puheenjohtaja, talous, alueiden puheenjohtajisto o Pirjo Tammela, IR, (7), varapuheenjohtaja, kouluratsastusvastaava, kilpailukutsut o Elin Fagerström, J-PR, (0), nuorisovastaava o Nina Grankvist, MYRat, (7), seremoniat o Pia-Marika Ojala, LehRa, (1)kenttäratsastusvastaava, kilpailukutsut o Maija-Riikka Pellikka EPUR, (3), säännöt, cup-pistelasku o Maria Rikala, KuRat, (7), tiedotus o Piia Sulkakoski, VH, (6), koulutus, Algevaraukset o Riina Vainionpää, Järvi, (3), esteratsastusvastaava, valmennukset, kilpailukutsut Varajäsen: o Matti Sorvari, EPUR, (2), seura- ja tallipalveluvastaava Jaoston ulkopuolella: o Satu Halonen, LehRa, kenttävalmennukset, vammaisratsastus o Rinna Siljamäki, VH, kouluratsastus, valmennukset Alueen kevään suunnittelukokousta ei pidetty. Alueen syyskokous pidettiin 16.11. Ilmajoella. Kokouksessa oli edustettuna valtakirjoilla 11 seuraa ja tallia, osallistujia oli 46. Pohjanmaa oli edustettuna SRL:n alueiden puheenjohtajiston kokouksissa. Alueiden puheenjohtajisto kokoontui yhteensä 4 kertaa. Pohjanmaata kokouksissa edusti puheenjohtaja Merja Leino (3). Pohjanmaan aluejaosto osallistui Kotkassa 25. 27.1.2013 järjestetyille aluepäiville 2 henkilöä ja alueassistentti. Alueassistenttia toimi Kaisa Kujala ja 6.11. alkaen Emmi Kupiainen. Alueassistentin pääasiallisia tehtäviä olivat tiedotus (mm. internetsivut, sähköpostitiedotteet) ja alueen seurojen, koulujen, tallien ja harrastajien palveleminen puhelimitse ja sähköpostilla. Seura ja harrastetoiminta Alueen seura- ja tallipalveluvastaavana toimi Matti Sorvari ja nuorisovastaavana Elin Fagerström. SRL:n seura- ja tallipalveluiden alueryhmään nimettiin Pohjanmaan edustajaksi Matti Sorvari (1 kokous), varahenkilöksi Nina Gankvist (3), lisäksi Maria Rikala (1). Pohjanmaan alueen ratsastusseurat keräsivät seurarankingpisteitä aktiivisesta toiminnasta. Seurarankingvoittajana palkittiin Uudenkaarlepyyn Ratsastuskerho. Jaosto tuki eniten pisteitä keränneen seuran järjestämää aluekilpailuluokkaa 150 eurolla. 45