3.1 Keräys ja kuljetus

3.1 Keräys ja kuljetus 3.1.1 Työhygieeniset altisteet Altistuminen Jätemateriaalista peräisin olevien pölyn, bakteerien, endotoksiinien, sieni itiöiden ja haihtuvien orgaanisten yhdisteiden pitoisuuksien on jätteenkeräystyöstä tehdyissä tutkimuksissa havaittu olevan yleensä samaa tasoa tai hieman matalampia kuin jätteenkäsittelylaitoksissa tai kaatopaikoilla. Pitoisuudet ovat kuitenkin selvästi normaaleja taustapitoisuuksia korkeammat (Taulukko 8), ja erityisesti kesäaikaan haitallisia terveysvaikutuksia saattaa esiintyä. Taulukko 8. Pölyn ja bioaerosolien pitoisuudet jätteenkeräys ja kuljetustyössä tanskalaisten tutkimusten mukaan (Midtgaard ym. 1999). Tekijä Pitoisuus* Vertailuarvo kokonaispöly 0,1 0,8 mg/m 3 5 mg/m 3 (1) endotoksiinit 0,1 1,6 ng/m 3 4,5 ng/m 3 (2) kokonaismikrobit 10 5 10 6 /m 3 10 4 cfu/m 3 (3) viljeltävät homeet 10 4 10 5 cfu/m 3 viljeltävät bakteerit 10 3 10 4 cfu/m 3 *mediaanien vaihteluväli (1) HTP8h (STM 1998) (2) ehdotus ohje arvoksi (Heederik ja Douwes 1997) (3) ehdotus sienten tai bakteerien kokonaispitoisuuksien ylärajaksi (Heida ym. 1995) Vaikkeivät pitoisuudet keskimäärin olekaan hyvin suuria, ovat kerääjät vaarassa jäteastian kantta avatessaan altistua lyhytkestoisille, korkeille bioaerosoli, pöly ja VOC pitoisuuksille. Jatkuvatoimista hiukkasmittaria käyttämällä on todettu, että korkeimmat pitoisuuspiikit voivat olla jopa neljä kertaa keskimääräistä altistumistasoa korkeammat (Nielsen ym. 1995). Toisaalta raskaasta fyysisestä työstä johtuva hapenkulutuksen kasvu lisää sisäänhengityksen määrää, ja saattaa voimistaa jätteenkerääjien hengitystieärsytystä. Bioaerosoleista aiheutuvien terveysriskien lisäksi jätteenkerääjät altistuvat keräysauton pakokaasuille ja siinä oleville hiilimonoksidille ja typen oksideille. Keräysastiassa seistessään biojätteestä voi kertyä runsaastikin suotovettä astian pohjalle. Suotovesi sisältää runsaasti mikrobeja ja endotoksiineja, ja on esitetty, että jopa yksi pisara tällaista vettä riittää aiheuttamaan myrkytysoireita ihmisellä. Biojätteen keräyksen aikana jäteauton säiliön pohjalle voi kertyä satoja litroja suotovettä, joka roiskuessaan ja aerosolisoituessaan aiheuttaa terveysriskin keräystyöntekijälle (Nielsen 1998). Talvisaikaan bioaerosolien, erityisesti A. fumigatuksen, pitoisuudet keräystyössä ovat pienempiä kuin muina vuodenaikoina (Nielsen ym.1997b, Heldal ym. 1997), joka johtunee siitä, että alhainen lämpötila rajoittaa mikrobien lisääntymistä jätteessä. Pareittain työskentelevien työntekijöiden altistuminen saattaa työnjaosta ja työmenetelmistä riippuen olla erilaista. Syntypaikkalajitellun jätteen keräyksessä altistumisen on osoitettu riippuvan merkittävästi kerättävästä jakeesta. Puutarhajätettä ja lajittelematonta kotitalousjätettä keräävien on havaittu altistuvan suuremmille bioaerosolipitoisuuksille kuin polttojätettä tai kierrätyskelpoisia jakeita (paperi, lasi, metalli) keräävien henkilöiden. Puutarhajätteen keräilyssä etenkin home ja sädesienten sekä termofiilisen A. fumigatuksen pitoisuudet voivat olla hyvin korkeita verrattuna

poltettavan tai kierrätettävän jakeen keräilyyn. Puutarhajätteen pöly ja bakteeripitoisuudet ovat keväisin suurempia kuin syksyisin, jolloin jäte on kosteampaa ja vähemmän pölyävää (Breum ym. 1996b, Nielsen ym. 1997b). Biojätteen ja kotitaloussekajätteen keräyksessä bioaerosolien pitoisuudet ja työntekijöiden altistuminen ovat samaa luokkaa (Nielsen 1998). bioaerosolien pitoisuus puutarhajäte lajittelematon kotitalousjäte biojäte poltettava jäte kierrätettävä jäte (lasi, metalli, paperi) Kuva 5. Jätejakeen vaikutus keräystyön työilman bioaerosolipitoisuuksiin tanskalaisten tutkimusten mukaan. Myös keräysastian tai jätepussin valinnalla voidaan vaikuttaa biojätteen pölyävyyteen. Kun biojätettä kerättiin ensin keittiössä paperipussiin ja sitten pihalla paperisäkkiin, jolloin jäte oli jatkuvasti kosketuksissa ilman kanssa, oli pölyävyys huomattavasti suurempaa verrattuna menetelmään, jossa biojäte kerättiin keittiössä muovipussiin ja vietiin pihalle tiiviiseen säiliöön. Ensinmainitulla tavalla A. fumigatuksen pitoisuudet olivat jopa 400 000 kertaa suuremmat, ja pölyn, endotoksiinien ja mikrobienkin pitoisuudet selvästi suurempia kuin suljetulla menetelmällä kerättynä. Pölyävyyttä mitattiin pyörittämällä kuivattua jätettä rummussa ja mittaamalla ilman pölyja bioaerosolipitoisuudet (Breum ym. 1997b). Wilkins (1994) tunnisti jätteenkeräysautojen jätesäiliöistä yli 90 erilaista VOC yhdistettä kokonaispitoisuuksien (TVOC) vaihdellessa välillä 0,9 8,1 mg/m 3. Korkeimmat pitoisuudet olivat niin suuria, että ne voivat aiheuttaa oireita, kuten pahoinvointia tai hengityselinten ärsytystä. Ilman lämpötila ei tutkimuksen mukaan vaikuttanut pitoisuuksiin. Nielsenin (1998) tekemässä tutkimuksessa suljetussa keräysastiassa säilytetystä biojätteestä muodostuvan rikkivedyn ja metyylimerkaptaanin pitoisuudet olivat korkeimmillaan seitsemän päivän kuluttua, ammoniakin pitoisuus kohosi koko tarkastelujakson (14 vrk) ajan. Altistumisen vähentäminen Altistumisen vähentämiseksi on mm. Tanskassa kokeiltu jätteenkeräyksessä uudenlaisia teknisiä ratkaisuja ja uusia työmenetelmiä. Nielsenin ym. (1997b) tutkimusten mukaan nostamalla jäteauton kuormauskourun lastauskorkeutta noin kolmeen metriin maanpinnasta, oli homeille altistuminen monikymmenkertaisesti pienempää ja bakteereille altistuminenkin lähes kymmenen kertaa pienempää kuin tavanomaista jäteautoa käytettäessä. Lastauskorkeuden noston edullisesta vaikutuksesta bioaerosolien pitoisuuksiin ovat raportoineet myös Heldal ym. (1997). Käyttämällä kompostoitavan kotitalousjätteen keräykseen keräysautoa, joka normaalista poiketen ei purista jätteitä lainkaan, ovat keräystyössä hengityskorkeudella esiintyvien pölyn ja bakteerien pitoisuudet pienemmät (Nielsen ym. 1997b). Breum ym. (1996a) tutkivat pölyntorjuntalaitteistolla varustetun jäteauton käyttöä keräystyössä. Jäteauton kuormauskourun aukon päälle sijoitettavan muoviverhon ja kuormauskouruun asennetun ilmanpuhdistimen ansiosta bioaerosolien määrät ovat moninkertaisesti pienempiä tavanomaiseen jäteautoon verrattuna. Myös jäteastian hitaamman tyhjennyksen on huomattu pienentävän bioaerosolien pitoisuuksia hengitysvyöhykkeellä.

Taulukko 9. Jätteenkerääjien bioaerosoleille ja kemikaaleille altistumisen suuruuteen vaikuttavia tekijöitä. jäteauton rakenne (kuormauskourun korkeus) autoon asennettavat pölyntorjuntalaitteet jätejakeen tyyppi ja laatu (keittiöjäte, lajittelematon sekajäte, puutarhajäte, kuivajäte, keräyspaperi; märkä/kuiva) keräysastia ja jätesäiliö (säkki vs. astia) jätteen säilytysaika ja keräilytiheys vuodenaika Oireet Tanskalaisen työperäisten onnettomuuksien ja sairauksien rekisterin perusteella jätteenkuljettajat kärsivät keskimääräistä työväestöä enemmän bioaerosoleista johtuvista keuhkosairauksista, tulehdustaudeista, iho ja limakalvoärsytyksestä sekä ruoansulatuskanavan vaivoista (Poulsen ym. 1995a, Midtgaard ym. 1999). Hengityselinoireita kartoittavassa kyselytutkimuksessa havaittiin jätteenkerääjien kärsivän normaalia enemmän yskästä, nenän limakalvojen kutinasta, vinkuvasta hengityksestä ja kroonisesta keuhkoputkentulehduksesta (J. Hansen ym. 1997). Ivens ym. (1997b, 1999) löysivät kausaalisen suhteen endotoksiineille ja sieni itiöille altistumisen ja tiettyjen ruoansulatuskanavan oireiden välille. Henkilöt, jotka altistuivat pitoisuuden 500 ng/m 3 ylittäville endotoksiinipitoisuuksille, valittivat pahoinvoinnista enemmän kuin pienemmille pitoisuuksille (100 500 ng/m 3 ) altistuneet. Kaikkein vähiten altistuneessa ryhmässä (alle 100 ng/m 3 ) oireita esiintyi kaikkein vähiten. Endotoksiinien ja ripulioireiden välillä havaittiin samansuuntainen, vieläpä vahvempi suhde, samoin kuin sieni itiöiden ja ripulioireiden välillä. Thornin ym. (1998) mukaan jätteenkuljettajat valittivat vertailuryhmää useammin ripulista, tukkoisesta nenästä ja väsymyksestä. Veren lymfosyyttien (imusolujen) määrän ja (13) Dglukaaneille altistumisen suuruuden välillä havaittiin altiste vastesuhde. Tutkijat päättelevät, että hengitysteiden tulehdusoireet ja jotkin yleisoireet liittyvät glukaaneille altistumiseen. Keräystyössä mitatut endotoksiinipitoisuudet olivat pieniä, mutta ne saattavat aiheuttaa yhteisvaikutuksia (13) D glukaanin kanssa. Coenen ym. (1997) tutkivat jätteenkerääjien seerumin vasta ainetasoja ja keuhkojen toimintakykyä suhteessa bioaerosoleille altistumiseen. Korkeammille endotoksiinipitoisuuksille altistuneilla työntekijöillä seerumin vasta aineita (IgG) löytyi enemmän kuin vertailuryhmällä. Korkeat Aspergillus fumigatuksen pitoisuudet aiheuttivat muutoksia uloshengityksen huippuvirtauksessa (PEF). Merkittävä tulos oli myös se, että työntekijöillä, jotka keräsivät jätteitä uuden, orgaaniseen ja muuhun jakeeseen fraktioivan menetelmän avulla, vasta ainetasot olivat merkitsevästi korkeammat kuin muilla, perinteisiä keräysmenetelmiä käyttävillä jätteenkerääjillä. Tutkimuksessa havaitut bioaerosolien pitoisuudet olivat tosin melko matalat, eivätkä korkeammatkaan vasta ainepitoisuudet ylittäneet normaalia tasoa. Tutkijoiden mukaan PEF vaihtelua ja IgG vasta aineita mittaamalla voidaan jo matalille bioaerosolipitoisuuksille altistuminen saada selville, ja korkeammille pitoisuuksille altistuminen voidaan havaita ennen näkyvien oireiden ilmenemistä.

Suomi Suomessa jätteenkerääjien ja kuljettajien altistumista kemiallisille tai biologisille tekijöille on selvitetty tiettävästi vain yhdessä tutkimuksessa: Kiviranta ym. (1995) ovat tutkineet keräys ja kuljetustyötä tekevien henkilöiden VOC ja mikrobialtistumista. Altistuminen oli tutkimuksen perusteella vähäistä verrattuna kaatopaikkoihin tai jätteenkäsittelylaitoksiin. VOC pitoisuuksien keskiarvo oli korkeimmillaankin melko matalia, alle 500 µg/m 3. Jätteenkerääjien ja kuljettajien työperäisiä oireita tai oireiden ja työhygieenisten altisteiden yhteyttä ei ole tutkittu. 3.1.2 Ergonomiset tekijät ja tapaturmat Yleistä Raskaiden jätesäiliöiden nostelusta, vetämisestä ja työntämisestä sekä säkkien heittelystä ja hartiatason yläpuolella työskentelystä johtuvia, jätteenkerääjillä yleisesti esiintyviä ongelmia ovat (Poulsen ym. 1995a): alaselkäkivut selkä ja lannerankakivut niskan, hartiaseudun ja käsien rasitus verenkierto ja hengityselimiin kohdistuva rasitus Jätteenkuljettajien energeettisen kuormituksen on useissa tutkimuksissa todettu ylittävän NIOSH:n (Yhdysvaltain työterveyslaitos) raja arvot. Työn energeettistä kuormittavuutta, johon vaikuttaa esimerkiksi nosteltavien jätesäkkien ja astioiden paino, mitataan mm. hapenkulutuksella, sydämen lyöntitaajuudella ja hengitystaajuudella. Myös mekaaninen rasitus voi olla jätteenkeräystyössä suurta: selkärankaan voi kohdistua säiliöitä vedettäessä tai säkkejä heiteltäessä voimakkaita vääntöja puristusvoimia (Poulsen ym. 1995a). Muiden ammattikuljettajien tavoin jätteenkuljettajat altistuvat herkästi selkä ja niskavaivoille. Oikealla tavalla tukevan ja hyvin jousitetun istuimen avulla voidaan rasitusta vähentää (Ettala ym. 1991). Jätteenkeräys ja kuljetustyötä tekevien fyysistä työkykyä, työmenetelmien ja työvälineiden merkitystä keräystyöhön (Schibye ym. 1999) sekä vartalon mekaanista rasitusta keräystyön aikana (Schibye ym. 1997) on selvitetty Tanskassa. Jätteenkerääjillä on yleisesti korkeampi fyysinen suorituskyky verrattuna työväestöön, joka ei tee fyysisesti raskasta työtä. Työhön myös valikoituvat paremman fyysisen suorituskyvyn omaavat henkilöt. Työ ylläpitää erityisesti hartioiden lihasvoimaa, sen sijaan aerobinen voima vähenee huomattavasti iän myötä. Myös jätteenkeräystyössä vaikuttaa mahdollisesti terve työntekijä ilmiö: pystyäkseen tekemään kyseistä työtä työntekijöiltä edellytetään tiettyä fyysistä suorituskykyä. Ne, joiden kunto ei riitä, joutuvat vaihtamaan alaa. Työntekijöiden luonnollinen valikoituminen alalle perustuu nimenomaan vain lihasvoimaan, ei aerobiseen kuntoon. Jotta työn kuormittavuus olisi sama nuoremmilla ja vanhemmilla kerääjillä, tutkijat ehdottavat vanhempien työntekijöiden kohdalla joko työmäärän vähentämistä, samaan työhön vaaditun ajan pidentämistä tai aerobisen suorituskyvyn kohentamista (Schibye ja Hansen 1999). Tanskassa jätteenkuljettajien on todettu joutuvan muuta työväestöä useammin työtapaturmaan. Eniten sattuu murtumia, nyrjähdyksiä, haavoja, pehmytkudosvaurioita ja myrkytyksiä. Melu, riittämätön valaistus ja lämpöstressi yhdessä kiireen ja fyysisen rasituksen kanssa mainitaan syiksi korkeisiin onnettomuuslukuihin (Poulsen ym. 1995a). Brasiliassa on jätteiden huonon pakkaamisen todettu aiheuttavan eniten onnettomuuksia. Suurin osa vammoista oli naarmuja, haavoja sekä leikkaus ruhjevammoja ja vammat kohdistuivat useimmin alaraajoihin (Robazzi ym. 1997).

Suomi Ettala ym. (1991) ovat selvittäneet Suomessa yhdyskunta ja ongelmajätteen kerääjille ja kuljettajille vuonna 1985 sattuneita tapaturmia tutkimuksessa, jossa oli mukana noin 400 tapausta. Selvityksen mukaan jätteenkuljettajilla oli kyseisenä vuonna enemmän tapaturmasta aiheutuneita poissaoloja kuin keskimäärin teollisuustyöntekijöillä. Samaa suuntausta tukee myös Isoahon (1999) tekemä selvitys, jonka mukaan Suomessa jätteiden keräys ja kuljetustyön tapaturmainen kuolemisriski olisi jopa 10 15 kertaa suurempi kuin keskimäärin työelämässä. Vakavaan vammaan tai invaliditeettiin johtavia onnettomuuksia sattuu Suomessa vuosittain keskimäärin kaksi, kuolemaan johtavia keskimäärin yksi. Keräystyön tapaturmista yleisimpiä ovat nyrjähdykset, venähdykset sekä ruhje ja musertumavammat, jotka Ettalan ym. (1989a, 1991) tutkimuksessa muodostivat 85 % tutkituista tapaturmista. Yleisimmin vahingoittuvia ruumiinosia ovat ylä tai alaraajat, lonkka, selkä, nilkka tai ranne. Työvaiheista eniten tapaturmia sattuu jäteastioita käsiteltäessä ja siirrettäessä jätteitä keräyspisteestä keräysajoneuvon luo, sekä autoon noustaessa ja sieltä laskeuduttaessa (Ettala ym. 1991, Isoaho 1999). Yleisimpiä tapaturman aiheuttajia ovat liukastuminen ja kaatuminen, ylirasitus, äkillinen liike, puristuminen ja esineisiin satuttaminen (Isoaho 1999). Työsuojeluhallinnon toteuttamassa jätekuljetusprojektissa todettiin yhdyskuntajätteen kuormauspaikoilla mm. seuraavia työsuojeluongelmia (Työministeriö 1993): liikenteellisesti ahdas ajoreitillä jyrkkä ylä/alamäki autoa ei voi ajaa lähelle jäteastioita pyörättömät astiat liian raskaat jäteastiat jäteastiat eri tasolla autoon verrattuna liian ahdas jäteaitaus/huone tai kapea oviaukko Tapaturmariskiä jätteen keräys ja kuljetustyössä lisäävät työskentelyolosuhteet kuten pimeys, liukkaus ja kiire sekä fysikaaliset altisteet kuten kylmyys ja melu. Tapaturmariskiä voidaan vähentää mm. sijoittamalla jäteastiat pihalla niin, ettei astioiden luo tarvitse peruuttaa. Myös työvälineiden suunnittelulla sekä oikeiden työtapojen opettelulla ja omaksumisella voidaan onnettomuusriskiä pienentää. Työturvallisuutta huonontaa myös yksintyöskentely ja toisaalta työn urakkaluonteisuus, joka lisää työssä koettua kiirettä. Ongelmajätteen keräily ja kuljetustyöhön liittyy kuormaus ja purkutyövaarojen lisäksi aineominaisuuksista syntyvä vaara, joka korostuu erityisesti lajittelutyössä (Rahkonen ym. 1991). Tutkimuksen mukaan kokemattomat työntekijät joutuivat tapaturmaan muita useammin. Vammat kohdistuivat yleensä silmiin, selkään tai alaraajoihin, ja sattuivat useimmiten lajittelu, kuormaus ja purkutyössä. 3.1.3 Ympäristöterveyden haittatekijät Jätteenkeräyksestä ja kuljetuksesta aiheutuvia ympäristöterveyshaittoja ovat haju ja pölyhaitat, keräysautojen pakokaasupäästöt ja niistä lähtevä melu. Keräys ja kuljetustoiminnan ympäristöterveyshaittoja ei mittausten avulla ole kuitenkaan tiettävästi selvitetty.

Lähde: Raportti: Lohila, A., Hyvönen, S. ja Liesivuori, J. (2000): Jätehuoltoketjun terveys ja ympäristövaarat: nykytila ja kehitystarpeet, 98 s. + liitteet, Työterveyslaitos, Kuopio. Sivut 39 44: Keräys ja kuljetus