96 PIMEYDEN RUHTINAAT Kuvatekstien mukaan Heinrich oli heinä elokuussa 1943 saavuttanut 58 ilmavoittoa. Ässätkään eivät mahtaneet mitään olosuhteille tässä tapauksessa Heinrichin Ju 88 on jumissa kentän mudassa, josta sitä nostetaan sotasaaliiksi saadulla neuvostotraktorilla.
HEINRICH PRINZ ZU SAYN-WITTGENSTEIN: RUHTINAANALKU 97 seuraavaa: Pilvissä vaeltava ritari, joka ohjasti rattaansa taivaan poikki yksin germaanilaumoja vastaan ilmatorjuntatykeistä piittaamatta. 27 Hänen mukaansa ritarihenki oli saanut uuden elämän ilmasodankäynnissä, ja hän vertasi lentäjää entisaikojen ratsuväkeen. Lentäjä oli pilvien ratsumies, joka rynnisti toista ritaria vastaan teräksestä ja vaijereista rakennetulla ratsullaan. 28 Ensimmäisessä maailmansodassa syntynyt lentäjien veljeskunta ihaili ilmataistelun ja voittojen edellyttämiä yksilötaitoja ja hyväksyi ne. Ne taidot eivät olleet kiinni iästä eivätkä kansallisuudesta. Molempien maailmansotien lentäjät elivät ja taistelivat herrasmiesmäisesti. Tukikohdat olivat usein suoja-alueita, joissa voitiin rentoutua tehtävien välissä. Molemmilla puolilla otetuissa valokuvissa lentäjät loikoilevat nurmella koneidensa vieressä lukemassa, leikittämässä koiraa ja rupattelemassa. 29 Kiinni otettuja vihollislentäjiä kohtaan osoitettiin aina kunnioitusta. Wolfgang Falck kutsui sotavankeuteen joutuneen brittikoneen miehistön illastamaan päällystön kanssa ja muisti kunnioittaa kaikkien lentäjien ihannoimaa henkeä: rohkeutta, päättäväisyyttä ja lentotaitoa. Lentäjäyksilöiden romantisointi johti myös yksilöiden palkitsemiseen. Erityisen voitokkaan lentäjän alaisuudessa palvellut miehistö ei välttämättä saanut minkäänlaista huomionosoitusta. Aikana, jolloin sankarit olivat elintärkeitä palvovalle, mutta sodan kauheuksien mahdollisesti lannistamalle kansalle, nähtiin myös tapauksia, joissa miehistön jäsenetkin pääsivät osalliseksi lentäjien ansioista; esimerkkeinä olkoon Heinz-Wolfgang Schnaufer/Fritz Rumplehardt, Paul Zorner/Heinz Wilke ja Egmont Prinz zur Lippe-Weissen feld/josef Renette. Osaltaan parivaljakoiden palkitseminen kertoo myös yhteistyön vält tämättömyydestä. Upseerit olivat tehtävien aikana tavallista enemmän riippuvaisia taistelutovereistaan, ja mekaanikkojen luotettiin huoltavan koneet moitteettomaan kuntoon hetkessä, joten lentotukikohdissa nähtiin tavallista enemmän yhteistyötä ja ryhmähenkeä. Ilmapommitukset ja niiden aiheuttama joukkotuho veivät lopulta ilmataistelulta kaiken romanttisen ja ritarillisen hohdon. Hävittäjälentäjät pitivätkin pommituksia epäoikeutettuina, sillä niissä ei kysytty taitoa. Kun siviiliväestöä pommitettiin, haavekuvat urheilullisuudesta olivat mennyttä. Historiantutkija John H. Morrow totesi näin: Siviiliväestön strategisen pommittamisen myytti muistutti asiaan paneutuneita, että ilmasodankäynti perustui totaaliseen sodankäyntiin, jossa siviili- ja sotilaskohteet olivat yhtä ja samaa, ja jossa naisten ja lasten pommittaminen oli hyväksyttävä keino sodan voittamiseksi. 30 Voidaankin sanoa, että ilmapommituksia pidettiin molemmilla puolilla epäsankarillisena toimintana. Puolustuskyvyttömien siviilien suojeleminen ja ylivoimaisen vihollisen torjuminen pani taistelijoiden henkiset ja fyysiset voimavarat koetukselle. Ruhtinas Heinrich on malliesimerkki sellaisesta taistelijasta. Vuonna 1943 hän vaihtoi taistelualuetta yhtenään; hän palveli Hollannissa, Ranskassa, Venäjällä ja sitten taas Saksassa. Suurimman voittonsa hän saavutti heinäkuun 21. päivän vastaisena yönä pudotettuaan seitsemän viholliskonetta kello 21.08 1.30. 31 Hän sai onnittelut 4. hävittäjädivisioonan silloiselta komentajalta: Kirje Heinrich Prinz zu Sayn-Wittgensteinille 4. hävittäjädivisioonan komentajalta. (4. hävittäjädivisioonan komentaja) 31.8.1943 Hyvä Wittgenstein, Minulla oli ilo kuulla, että teille on myönnetty tammenlehvät. Onnittelen teitä sydämeni pohjasta tästä suuresta kunniasta ja toivotan paljon onnea ja menestystä sotilasurallanne.
98 PIMEYDEN RUHTINAAT Elokuun 31. päivänä 1943 Heinrich Prinz zu Sayn-Wittgenstein sai ritariristiin tammenlehvät Adolf Hitleriltä. Yllä olevassa kuvassa Heinrich kättelee Führeriä tämän Itä-Preussin esikunnassa. Mukana ovat niin ikään palkitut majuri Werner Streib, kapteeni Günther Rall ja kapteeni Walter Nowotny. Kunniamerkkien myöntämisen jälkeen palkitut keskustelevat Führerin bunkkerin edustalla. Vasemmalta: Streib, Nowotny, Rall ja ruhtinas Heinrich Hitlerin Luftwaffe-adjutantin, majuri von Belowin seurassa.
HEINRICH PRINZ ZU SAYN-WITTGENSTEIN: RUHTINAANALKU 99
100 PIMEYDEN RUHTINAAT Kiitän teitä samalla jälleen kaikesta Yöhävittäjärykmentti 5:n IV laivueen komentajana [myöhemmin Yöhävittäjärykmentti 100:n I laivue]. On teidän harvinaislaatuisten ponnistelujenne ansiota, että junayksiköstämme on tullut menestyksekäs osa yöhävittäjälennostoa. Toivon teille parempaa vointia. Välttäkää liiallisia ponnisteluja tai romahdatte tyystin. Parhaita terveisiä ja metsästysonnea. Kunnioittaen 32 (Allekirjoitus on todennäköisesti kenraaliluutnantti Joachim-Friedrich Huthin, joka toimi komentajana 17.8.1942 15.9.1943.) Vuoden 1944 alussa Heinrich oli ylennyt jo majuriksi ja saanut nimityksen Yö hä vit tä järykmentti 2:n komentajaksi. Hänestä oli hyvää vauhtia tulossa yöhävittäjälentäjien kärkinimi ilmavoittojen hätyytellessä jo legendaarisen Helmut Lentin saavutuksia. Herbert Kümmritzin tilalle tuli Friedrich Ostheimer, kun Herbert lähti opintovapaalle vuoden 1943 lopussa. Friedrich palveli ruhtinaan radistina tammikuuhun 1944. Herbertin tavoin Friedrichkin muisti ruhtinaan ankarana kurinpitäjänä ja fanaattisena täydellisyyden tavoittelijana. Ensimmäinen lainaus on kirjeestä, jonka Friedrich kirjoitti kirjan tekijälle, ja toinen perustuu aiemmin tehdyn haastattelun muisteloihin: Lokakuusta 1943 tammikuuhun 1944 olin ruhtinas Heinrichin radisti, navigaattori ja tutkamies. Deelenin kentällä lähellä Hollannin Arnhemia hän majaili komentopaikan viereisessä talossa. Hän vietti aikansa komentopaikassa, kun me muut olimme valmiusasemissa lentokonehallin lähellä. Näimme häntä oikeastaan vain lennoilla. Heti taivaalle! kajahti käsky puhelimitse. Kun ruhtinas ajoi paikalle kentän vastalaidalta, Ju 88 odotti hallissa moottorit käynnissä. Hetkeä myöhemmin olimme jo ilmassa matkalla kohti vaaroja. Ruhtinas Wittgenstein oli rehti ja vakavamielinen ihminen vaitelias, varautunut, voitonhimoinen, täysin itsestään piittaamaton ja hyvin säännöllistä elämää talossaan viettävä mies. Kerran hän kutsui meidät syömään. Edellisiltana olimme osuneet Lancasteriin, joka törmäsi meihin ja repäisi potkurillaan koneen oikeaan kylkeen suuren aukon aivan ohjaamon viereen. Samalla se vei mukanaan pari metriä oikeanpuoleisesta siivestä. Ruhtinas Heinrich onnistui kuin onnistuikin oikaisemaan putoavan koneen. Hajonneen siiven takia jouduimme tekemään mahalaskun kovassa vauhdissa. 33 Vietin ruhtinaan kanssa kolmisen kuukautta, joiden aikana ammuimme alas kuusitoista pommikonetta. Kerran Hollannin Deelenistä lentäessämme hoitelimme Lancasterin, joka oli kotimatkalla pommituksen jälkeen. Erotimme koneen valot, minkä jälkeen vähensimme korkeutta ja hiivimme sen alle. En tiedä, miksi valot olivat päällä, sillä ilman niitä olisimme tuskin huomanneetkaan sitä. Sitten ammuimme koneen alas. Pian sen jälkeen, kun olin liittynyt ruhtinaan miehistöön, meidät irrotettiin Yöhävittä järykmentti 3:n II laivueesta ja lähetettiin Berliinin pohjoispuolelle Rechliniin, jossa Wittgensteinin oli määrä muodostaa kokeellinen yöhävittäjäyksikkö. Se taisi olla vuoden 1943 joulukuun alkua. Meidät kiskaistiin ilman minkäänlaista varoitusta tuttujen taistelutovereiden piiristä; Rechlinissä emme tunteneet ketään, ja enimmän aikaa alikersanttimekaanikko Kurt Matzuleit ja minä kökötimme yksinäisinä ruhtinaan ollessa kokouksessa tai Berliinin ilmailuministeriössä. Ruhtinas kävi yhä sotalennoilla, vaikkei ollutkaan oman laivueensa riveissä. Rechlinissä ei ollut yöhävittäjäyksikköä, joten istuin päivästä toiseen puhelimen ääressä kirjaamassa ylös taajuuksia, kutsumerkkejä ja sen sellaista tietoja, joita tarvittiin operaatioi-
HEINRICH PRINZ ZU SAYN-WITTGENSTEIN: RUHTINAANALKU 101 4. hävittäjädivisioonan komentajan, kenraaliluutnantti Joachim-Friedrich Huthin ruhtinas Heinrichille kirjoittama kirje, jossa tätä onnitellaan tammenlehvistä 31. elokuuta 1943.
102 PIMEYDEN RUHTINAAT Heinrich miehistönjäsentensä Matzuleitin ja Ostheimerin kanssa Ju 88 -koneen siiven alla Deelenissä vuoden 1943 lopussa. hin. Lisäksi pidin Matzuleitin kanssa koneen ja sen varusteet kunnossa ja aina valmiina lähtöön. Yövyimme junan makuuvaunuissa. Kerran lensimme Berliinin yllä muistaakseni joulukuussa. Taivas oli pilvetön, mutta kaupunkia peitti noin 1 500 metrin korkeudessa oleva usvakerros. Se näytti aivan himmeältä la-
HEINRICH PRINZ ZU SAYN-WITTGENSTEIN: RUHTINAANALKU 103 Yöhävittäjärykmentti 2:n komentaja majuri Heinrich Prinz zu Sayn-Wittgenstein tarkastaa joukkoja Deelenissä joulukuussa 1943. silevyltä, jota vasten alapuolellamme lentäneet pommikoneet erottuivat selvästi. Tutkaruudulla näkyi kohde, ja olin juuri antamassa ohjeita lentäjälle, kun meitä alettiin tulittaa. Katsoin ulos, jossa toisella sivulla hieman meitä edempänä näkyi Lancaster, jonka tulen avannut yläampuja sai useammankin osuman. Meidät oli yllätetty housut nilkoissa. Ruhtinas käski jättää radion ja tutkan sikseen ja keskittyä pitämään Lancasteria silmällä. Hänen hämäränäkönsä ei ollut kehuttava, ja hän tukeutui usein muihin miehistönjäseniin, kun viholliskonetta seurattiin näköhavaintojen perusteella. Lensimme jonkin aikaa Lancasterin rinnalla hieman alempana ja siirryimme sitten sen alle, josta pudotimme sen Schräge Musikilla. Millainen mies Wittgenstein oikein oli? Hän ei koskaan ollut erityisen läheinen meille. Ainoan kerran, kun muistan hänen olleen hieman tavallista ystävällisempi, olimme taas Deelenissä palasimme sinne aivan joulun alla kun hän kutsui Matzuleitin ja minut käymään luonaan iltakahdeksan paikkeilla. Hän oli kaatanut muf onilampaan Alankomaiden kuninkaal-
104 PIMEYDEN RUHTINAAT lisilla metsästysmailla lähellä kenttää. Komentajana hänellä oli lupa metsästää siellä. Söimme muf onia illalliseksi ja joimme lasillisen kuohuviiniä. Se oli ainoa kerta, kun hän kohteli meitä ystävällisesti. 34 Ruhtinas Heinrich ei osannut aavistaa, että hänellä oli enää viikko elinaikaa. Seuraava kirje joka oli viimeinen kirje Marianne-kälylle kuvastaa intoa, jota hän tunsi odottaessaan onnellisia aikoja perheensä parissa. 15.1.1944, L40871, Amsterdam Manni-hyvä, Olen ollut uudessa tukikohdassa joulusta asti. Se on aika lähellä Saynia, ja olisi mukavaa kokoontua sinne pian koko perheen kesken. Kerro ihmeessä, milloin olette taas tulossa käymään. Voisimme ehkä kysellä majoitustilaa Albrechtshof sta [läheinen maatila]. Täältä löytyi mainio metsästysmaa, jossa on riistaa niin ilmassa kuin maassakin. Pian kaadan ensimmäisen hirven ja muf onin. Taidan päästä laskettelemaan helmikuussa! Muuten ei ole mitään uutta kerrottavaa. Suutelen kättäsi. Terveisin Heinrich 35 Vuoden 1944 tammikuun 20. päivän yönä ruhtinas Heinrich kasvatti voittotiliään kolmella viholliskoneella. Kolmannen Lancasterin syttyessä palamaan kone lähti syöksyyn ja ohitti ruhtinaan koneen erittäin läheltä. Ju 88 karkasi käsistä, mutta Wittgenstein sai sen pian oikaistuksi, vaikka kone oli hädin tuskin lentokelpoinen. Wittgenstein päätti suunnata Berliinistä etelään, ja Friedrich Ostheimer sai käskyn ottaa radiolla yhteyden mihin tahansa alueella sijaitsevaan lentokenttään. Vihaisista ja kärsimättömistä huudoista huolimatta Ostheimer sai vihdoin yhteyden Kölniin, josta kone ohjattiin Erfurtin kentälle, kuten Ostheimer itse muistelee: Heti kun ruhtinas alkoi vähentää kaasua laskutelineet ja -siivekkeet olivat alhaalla laskua varten kone alkoi sakata. Ruhtinas lisäsi tehoa ja ylösvedon jälkeen nousi noin tuhanteen metriin. Siellä hän vähensi kaasua uudemman kerran, jolloin kone sakkasi taas välittömästi. Ruhtinas kysyi, halusimmeko hypätä koneesta vai tehdä mahalaskun, ja me päätimme pysyä koneessa ja laskeutua nurmelle laskutelineet sisällä. Lentokentän reunavalojen kohdalla pakkolaukaisimme ohjaamokuomun. Kone tömähti maahan ja heitti multaa ohjaamoon. Olimme luonnollisesti ilmoittaneet vaurioista ja mahalaskusta, joten paloauto ja ambulanssi olivat odottamassa meitä. Kaikeksi onneksi selvisimme ehjinä ja pääsimme syömään ja nukkumaan upseerimessiin siksi yöksi. Huomasimme, että Lancasterin potkuri oli leikannut toisesta siivestä parin metrin palan pois. Sattumalta Erfurtin kentälle oli laskeutunut toinenkin Yöhävittäjärykmentti 2:n kone. Wittgenstein otti sen käyttöönsä, ja me lensimme takaisin omaan tukikohtaamme, kun toinen miehistö taittoi matkan junalla. 36 Aamulla 21. tammikuuta 1944 ruhtinas Heinrich miehistöineen lensi takaisin Deeleniin Erfurtista törmättyään yöllä Lancaster-pommikoneeseen. Luvassa ei ollut lepoa, vaikka miehet ehtivätkin toivoa saavansa hetken hengähdystauon yöllisen läheltä piti -tilanteen jälkeen. Alkuiltapäivästä ruhtinas ilmoitti Ostheimerille puhelimitse, että varoitusjärjestelmä lupasi illaksi pommitusta, ja että hän lentäisi toisella koneella (teknillisen upseerin koneella). Ostheimerin ja Matzuleitin oli määrä valmistella kone illan lentoa varten. Yöstä tuli kohtalokas, kun yöhävittäjälennosto menetti osan parhaista ässistään, Wittgenstein mukaan luettuna. Ruhtinas saavutti kuollessaan tietämättään elinikäisen haaveensa nousta yöhävittäjä-ässien yk-
RUHTINAIDEN KONEET 123 Junkers Ju 88 C-6 C9+DE, Yöhävittäjärykmentti 5:n IV laivue, 29 ilmavoittoa, vuoden 1943 alussa Kapteeni Heinrich Prinz zu Sayn-Wittgensteinin toinen Ju 88 C-6, josta puuttuivat tutka, ala-ampumo ja yläviistoon suunnattu tykki. Heinrich käytti konetta pikahävittäjänä öinä, jolloin kuu paistoi. Suuren osan tämän koneen ilmavoitoista hän saavutti Kurskin hyökkäyksessä. Kuomun ja tykin puuttumisen takia on todettu, että nokan aseistusta parannettiin.