Palkansaajan työssäoloehdon laskenta



Samankaltaiset tiedostot
Yrittäjän työssäoloehdon laskenta

Voit hakea työttömyysetuutta 3 kuukauden ajalta takautuvasti.

Miten ansiopäivärahajärjestelmä turvaa toimeentuloa irtisanomisessa tai määräaikaisen työn päättyessä?

Työttömyysetuushakemuksen täyttöohje

Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje

Kuusamon kaupunki tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle

Muistio. Työelämä / Työlainsäädäntö ja työehtosopimuspolitiikka Katja Leppänen (9)

Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje

Näin täytät sähköisen hakemuksen

Oppisopimuksella ammattiin

1.1. Opiskelija/koululainen loukkaantuu opiskeluun liittyvässä työharjoittelussa eikä käy töissä opiskeluaikana eli ns. opiskelutapaturmat

PERSONEC HR-JÄRJESTELMÄ Käyttöohje Yksikön johtaja

Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa.

Lastenhoidon tuen internetlaskurin ohjeet:

Työttömyysturvan muutokset. Jenni Korkeaoja , Tampere

PALUUORIENTAATIO 2015

aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko

Kuusamon kaupunki tukee vuosittain yhdistysten työllistämistä alkurahoituksella

OHJEITA HAKEVALLE PUUKASSA TYÖTTÖMYYSETUUTTA

sijaisrekrytointi.tampere.fi SIJAISREKISTERIN OHJEET KÄYTTÄJÄLLE

Korjattu liite nro: 1. 1 Soveltamisala. 2 Kokouspalkkiot

PERSONEC HR-JÄRJESTELMÄ Käyttöohje Esimies

TYÖTTÖMYYSTURVAN. PERUSOPAS 2009 Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta /2013 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Talous kuralla työttömänä? EI KIITOS.

Tammikuu Kassanjohtaja Marjaana Maisonlahti Marjaana Maisonlahti

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Osasairauspäiväraha. Yhdessä työkyvyn tukena. Työterveyshuollon koulutus

Opintotuki. Opintotukisihteeri Päivi Piiroinen, Joensuun kampus. Opintotukilautakunnan sihteeri Ulla Pitkänen, Kuopion kampus

Kuopion kaupunki Sääntö 1 (5) Tehtävä Asianro 76/

Tuntipalkkaisten ohjeet

Työttömyyskassan terveiset AKOL edunvalvontakoulutus Helsinki

Tiivistelmä työttömyysetuuden työvoimapoliittisista edellytyksistä

, , , ,5 48,75 52

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta

Ilmoittautuminen kansalliseen, SM-, AM- tai avoimeen kilpailuun

Rakennusten elinkaarimittareiden verkkotyökalun käyttöohje.

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta

JÄSENYYDEN. Vakuuttava työttömyyskassa. Vakuutetun oikeudet ja velvollisuudet

KT Yleiskirjeen 10/2014 liite 1 1 (9) LUKU III TYÖAIKA Säännölliset työajat Työpäivän yhtäjaksoisuus

Periaatteet harkinnanvaraisten palkattomien ja palkallisten virka- ja työvapaiden myöntämisestä

OMA ASIOINTI HENKILÖASIAKKAALLE Ilmoittautuminen työnhakijaksi

Hyvä seura työnantajana

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

Järjestävän seuran toimenpiteet kilpailun ilmoittautumisen avaamiseksi (kansallinen, SM ja avoin sekä AM)

Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää tärkeää tietoa tiivistetysti.

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja

Vuokratyöntekijän palkka verotetaan Suomessa myös, jos työntekijä tulee maasta, jonka kanssa Suomella ei ole verosopimusta.

Työssäoppimisjakson päiväkirja

Vakaalla ohjauksella oikeaan suuntaan. Kiinteistönhoidon työtehtävät Työnantajakäynnit Rovaniemi ja Meri-Lappi

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Suomen verotus selkeästi

Opintososiaaliset edut

Minäkö maailmalle? Quoi? Mihin? Comment? Qué? Miten? Cómo? Was? πώς;

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

Valtuustoaloitteen johdosta voidaan mainita seuraavaa:

oppimispeli esi- ja alkuopetusikäisten lasten matemaattisten taitojen tukemiseen

Työttömyysturva. Esko Salo

Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa. HOAY:n luottamusmiesjaos 2016

HE 254/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalain

VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT

SISÄLLYS. N:o 665. Laki työmarkkinatuesta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 6 päivänä syyskuuta 1996

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2014 Laki

Rekrypolku. - Ohje rekrytointijärjestelmän käyttöön. Ohjeen sisältö. Rekrypolun ohje 1(12)

Aktivointikorvaus [Aktivitetsersättning] takuukorvauksena [garantiersättning] [ i form av garantiersättning]

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti:

2 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti:

Valio Oy Meijerialan Ammattilaiset MVL ry

Tilastoaineistoa 2007

Jäsenmaksuohjesääntö 2014

Postimaksukonepalvelun käyttöohje

Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö

OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk)

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma

MAATALOUSLOMITTAJIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET

Klicka här, skriv ev. Undertitel

Mobiili sosiaaliturva Pikakurssi liikkuvien työntekijöiden verotuksesta

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN.

Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö

Näin käytät ereseptiä

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN VUOSILLE

HOPS-työkalun lisäksi SoleOPSiin on kytketty vuotuisia kehityskeskusteluja varten kyselypohjat.

Omapalvelu. Omapalvelu - ohje Päivityspaketti 1/ Tieto Corporation

Kun ilmoitat avoimen työpaikan TE-toimistoon, kerro, oletko kiinnostunut rekrytoimaan palkkatuen avulla.

PUUTARHAHARJOITTELIJAA KOSKEVAT TYÖEHDOT ALKAEN

Edustusoikeuden muutos pelaaja. PalloVerkko

ANSIOTURVAN. Vakuuttava työttömyyskassa

muutos mahdollisuudeksi Uudelleensijoittumisella uusiin työtehtäviin

Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille

1 SOVELTAMISALA KOKOUSPALKKIOT SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET VUOSIPALKKIOT SIHTEERIN PALKKIO...3

KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ

WINHAWILLE 1 (6) Opiskelijasivut Opiskelijan ohjaus/hh/versio

Pikaohje aikuisrippikoulu.fi palvelun käyttöön

Omapalvelu. Omapalvelu - ohje Päivityspaketti 3/ Tieto Corporation

OHJEITA TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAIN MUKAISEN VUOSITYÖANSION MÄÄRITTÄMISEEN ( )

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä

Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen. Oppisopimuskoulutuksen tietotori , Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö

Transkriptio:

Sivu 1/5 Palkansaajan työssäoloehdon laskenta Peruspäivärahan saamisen edellytyksenä on työssäoloehdon täyttäminen. Palkansaajan työssäoloehto täyttyy, kun henkilö on 28 lähinnä edellisen kuukauden aikana ollut 26 kalenteriviikkoa työssäoloehtoon luettavassa työssä. Jos työskentely on päättynyt 30.12.2013 tai sitä ennen, vaaditaan työssäoloehdon täyttymiseksi vähintään 34 työskentelyviikkoa. Palkansaajan työssäoloehtoon luettavan työn on täytettävä tietyt kriteerit. Työn on oltava vakuutuksenalaista, eli työnantaja on maksanut palkasta sosiaaliturvamaksut, kuten eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut sekä toimittanut ennakonpidätyksen. Työaikaa koskevat edellytykset täyttyvät, kun henkilön työaika yhdessä tai useammassa työsuhteessa on yhteensä vähintään 18 tuntia kalenteriviikossa. Kalenteriviikkona pidetään aikaa maanantaista sunnuntaihin. Jos työtunteja on ollut alle 18, jätetään koko kalenteriviikko huomioon ottamatta. Palkkaa koskevat edellytykset täyttyvät, kun palkka on työehtosopimuksen mukainen. Palkka on työehtosopimuksen mukainen silloin, kun se on vähintään työehtosopimuksessa sovitun vähimmäispalkan suuruinen. Jos alalla ei ole työehtosopimusta, kokoaikatyön palkan tulee vuonna 2014 olla vähintään 1 154 euroa kuukaudessa (1134 euroa vuonna 2013). Tietyillä aloilla, kuten opettajilla, taiteilijoilla tai urheilijoilla on omat edellytykset viikkokohtaisille tuntimäärille. Jos olet työskennellyt em. aloilla, ota yhteyttä Kelan asiakaspalveluun työssäoloehdon edellytysten selvittämiseksi. Työssäoloehdon tarkastelujakso tarkoittaa sitä, että työssäoloehdon tulee täyttyä tietyn ajanjakson kuluessa. Työssäoloehdon tarkastelujaksoa ulotetaan taaksepäin pääsääntöisesti työttömyyttä edeltäneen työsuhteen päättymispäivästä lukien. Jos henkilö ei ilmoittaudu työnhakijaksi välittömästi työsuhteen päätyttyä, tarkastelujakso alkaa työnhakijaksi ilmoittautumista edeltävästä päivästä. Palkansaajan työssäoloehdon 28 kuukauden tarkastelujaksoa voidaan pidentää sillä ajalla, jona henkilö on hyväksyttävästä syystä estynyt olemasta työmarkkinoilla. Tarkastelujaksoa pidentäviä hyväksyttäviä syitä olla poissa työmarkkinoilta ovat mm. sairaus, päätoiminen opiskelu, lapsen syntymä ja alle 3-vuotiaan lapsen hoitaminen, asevelvollisuus tai työllistämistä edistäviin palveluihin osallistuminen. Laskennan alasvetovalikosta voit valita sopivan vaihtoehdon.työssäoloehtoa voidaan pidentää enintään seitsemän vuotta. Jos henkilö on ollut poissa työmarkkinoilta ilman hyväksyttävää syytä yli kuusi kuukautta, hän menettää sen työssäoloehtoon luettavan työssäolon, joka on kertynyt ennen työmarkkinoilta poissaoloa. Hänelle ei siis myönnetä peruspäivärahaa, ennen kuin hän on poissaolon jälkeen täyttänyt uudelleen joko palkansaajan tai yrittäjän työssäoloehdon. Työssäoloehdon tarkastelujakso alkaa tällöin siitä, kun henkilö on poissaolon jälkeen mennyt työhön tai aloittanut yritystoiminnan. Yli kuuden kuukauden poissaolo

Sivu 2/5 työmarkkinoilta ilman hyväksyttävää syytä aiheuttaa myös sen, että työnhakija menettää ne etuuspäivät, jotka hänellä mahdollisesti on jäljellä peruspäivärahan enimmäismaksuajasta. Jos olet työskennellyt korkeimmalla korotetulla palkkatuella ja haluat selvittää työssäoloehtoa kerryttävien viikkojen määrän, ota yhteyttä Kelan asiakaspalveluun. Palkansaajan työssäoloehdon laskurilla voit laskea onko sinulle kertynyt riittävästi työssäoloa täyttääksesi työssäoloehdon. Laskurin antama vastaus on arvio tilanteestasi. Päätöksen oikeudestasi peruspäivärahaan ja työssäoloehtoon hyväksytyistä työviikoista saat, kun haet työttömyysetuutta. Lisätietoja Kelan maksamista työttömyysetuuksista ja hakuohjeet löydät täältä. Laskurissa sinulle esitetään kysymyksiä, joihin vastaat tai valitset oikean vaihtoehdon. Jos olet epävarma, löydät lisäohjeita kysymysrivin lopussa olevasta linkistä. Kun laskuri antaa arvion työssäoloehdon täyttymisestä, voit joko tulostaa vastauksesi tai palata kysymyksiin, jos haluat muuttaa vastauksiasi. Antamiasi tietoja ei tallenneta Kelassa. Keräämme ainoastaan käyttömääriä ja niihin liittyviä tietoja, joiden avulla arvioimme palvelun käyttöä ja toimivuutta. Jotta voit käyttää laskuria, tarvitset selainohjelman, jossa on java-tuki. Ensimmäinen työttömyyspäivä.anna kenttään työsuhteen päättymistä seuraava päivä. Jos olet ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon vasta myöhemmin, ilmoita kenttään se päivä, jolloin ilmoittauduit työttömäksi työnhakijaksi. Ensimmäinen työttömyyspäivä voi olla myös tarkastelujakson pidennysjakson, esim. päätoimisen opiskelun tai asevelvollisuuden päättymistä seuraava päivä. Olen saanut ansiopäivärahaa tai peruspäivärahaa 1.1.1997 tai sen jälkeen. Jos et ole saanut ansio- tai peruspäivärahaa 1.1.1997 tai sen jälkeen, työssäoloehtosi täyttyy, kun olet työskennellyt 34 kalenteriviikkoa ja vähintään yksi työviikoista sijoittuu 1.1.2010 jälkeiseen aikaan. Jos yksikään työviikoistasi ei sijoitu 1.1.2010 jälkeiseen aikaan, työssäoloehdon täyttyminen edellyttää 43 työviikkoa. Jos olet saanut ansio- tai peruspäivärahaa 1.1.1997 tai sen jälkeen, työssäoloehtosi täyttyy aina, kun olet ollut 34 kalenteriviikkoa työssäoloehtoon luettavassa työssä.1.1.2014 lähtien työssäoloehdon täyttymiseksi vaaditaan 26 työskentelyviikkoa. Ajalla pp.kk.vvvv pp.kk.vvvv tehty työ huomioidaan työssäoloehtoon.työ on tehtävä tietyllä ajanjaksolla, eli tarkastelujaksolla, jotta se voidaan hyväksyä työssäoloehtoon. Tarkastelujakso on pääsääntöisesti 28 työttömäksi jäämistä lähinnä edeltävää kuukautta. Tarkastelujaksoa pidentää se aika, jona henkilö on hyväksyttävästä syystä estynyt olemasta työmarkkinoilla. Aikaväli, Valitse seuraavista, Työssäoloviikot.Aikaväli-kenttiin annetaan työssäolo-tai tarkastelujakson pidennysjaksot. Päivämäärät kirjoitetaan muodossa pp.kk.vvvv. Alasvetovalikosta voit valita kullekin ajanjaksolle sopivan vaihtoehdon. Jos valitset jollekin aikavälille työssäoloa, ko. ajalta kertyvät työssäoloviikot näytetään viereisessä sarakkeessa. Kun haluat nähdä laskennan tuloksen, pääset

Sivu 3/5 seuraavalle sivulle painamalla Laske -näppäintä. Lisätietoja työssäoloehdosta tai pidennysjaksoista saat Yleisohje-linkistä sivun ylälaidasta.

Sivu 4/5

Sivu 5/5 Kansaneläkelaitos 2012 16.12.2013