Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 26 TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN VASTUUALUEIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 13.12.2011) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Teknisen lautakunnan alaisten vastuualueiden toimintaa ohjataan ensisijaisesti teknisen lautakunnan johtosäännön sekä hallintosäännön määräyksillä. Tämä toimintasääntö sisältää teknisen lautakunnan em. sääntöjen perusteella antamat tarkemmat määräykset toiminnan järjestelyistä, sisällöstä ja viranhaltijoiden tehtävistä sekä ratkaisuvallasta. 2 Toiminta-ajatus 3 Toimintatapa II ORGANISAATIO 4 Vastuualueet ja niiden tehtävät Teknisen lautakunnan alaiset vastuualueet palvelevat kuntalaisia tuottamalla toimivan ja viihtyisän kaupungin edellyttämiä teknisiä palveluja suunnitelmallisesti ja taloudellisesti. Teknisen lautakunnan alaiset vastuualueet toimivat avoimessa vuorovaikutuksessa muun konsernihallinnon ja kaupungin muiden organisaatioyksiköiden sekä sidosryhmiensä kanssa toteuttaessaan niille johtosäännöillä ja tällä toimintasäännöllä määriteltyjä tehtäviä. Teknisen lautakunnan alaisina vastuualueina toimivat: Kuntatekniikan vastuualue, jonka tehtävänä on huolehtia kaupungin joukkoliikenneasioista, katujen, teollisuusraiteiden, puistojen ja muiden yleisten alueiden sekä niihin liittyvien laitteiden suunnittelusta, rakentamisesta ja rakennuttamisesta, ylläpitämisestä ja omalta osaltaan niiden hallinnasta, maa- ja vesirakenteiden teknisestä suunnittelusta ja rakentamisesta, jätehuollon järjestämisestä, ellei muuta ole määrätty, konekeskuksen toi- H:\Tyot\KEVI\Asianhallintayksikko\Saadokset\2011 nro 26.doc\30.12.2011
2 (9) minnasta, lentokentästä, pysäköintilaitoksesta sekä valmistella vesihuoltolaissa ja pelastuslaissa määrätyt kunnalle kuuluvat tehtävät ja avustaa kaupunkisuunnittelun vastuualuetta tielautakunnan valmistelu- ja toimeenpanotehtävissä. Tilapalvelun vastuualue, jonka tehtävänä on rakennusten ylläpito, luovuttaminen ja hankinta sekä tilahankkeiden suunnittelu, rakennuttaminen, kunnossapito, rakentaminen, siivous ja tilapalveluiden hoitaminen. Lisäksi tilapalvelun vastuualue huolehtii kaupungin puhelinjärjestelmien ylläpidosta. 5 Kuntatekniikan vastuualue Kuntatekniikan vastuualue jakautuu seuraaviin palvelualueisiin: - suunnittelutoimen palvelualue - rakennustoimen palvelualue - kunnossapidon palvelualue - puistotoimen palvelualue Kuntatekniikan vastuualuetta johtaa kuntatekniikan johtaja. Hänen sijaisenaan toimivat rakennuspäällikkö, suunnittelupäällikkö ja kunnossapitopäällikkö edellä mainitussa järjestyksessä. Palvelualueiden johtajien sijaisuuden määrää kuntatekniikan johtaja. Suunnittelutoimen palvelualue vastaa katujen, teollisuusraiteiden ja muiden yleisten alueiden sekä niihin liittyvien laitteiden sekä maa- ja vesirakenteiden teknisestä suunnittelusta sekä valmistelee vesihuoltolaissa määrätyt kunnalle kuuluvat tehtävät. Palvelualuetta johtaa suunnittelupäällikkö. Rakennustoimen palvelualue vastaa katujen ja muiden yleisten alueiden sekä niihin liittyvien laitteiden ja teollisuusraiteiden sekä maa- ja vesirakenteiden rakentamisesta ja rakennuttamisesta. Palvelualue jakautuu kunnallisteknisten töiden ja satamarakennustöiden palveluyksiköiksi. Palvelualuetta johtaa rakennuspäällikkö. Kunnossapidon palvelualue vastaa jätehuollon järjestämisestä, kuljetusja konekalustosta, korjaamotoiminnasta, metallityöpalveluista, lentokentästä, pysäköintilaitoksesta sekä huolehtii katujen ja muiden yleisten alueiden ylläpidosta ja omalta osaltaan niiden hallinnasta. Palvelualue jakautuu jätehuollon ja kunnossapidon palveluyksiköihin. Palvelualuetta johtaa kunnossapitopäällikkö. Puistotoimen palvelualue vastaa puistojen, taajamametsien ja liikenneviheralueiden suunnittelusta, rakentamisesta, rakennuttamisesta, ylläpitämisestä ja omalta osaltaan niiden hallinnasta. Palvelualuetta johtaa kaupunginpuutarhuri.
3 (9) 6 Tilapalvelun vastuualue Tilapalvelun vastuualue jakautuu seuraaviin palvelualueisiin: - arkkitehtisuunnittelun palvelualue - rakennuttamisen palvelualue - isännöinnin palvelualue - talokunnossapidon palvelualue - siivoustoimen palvelualue Tilapalvelun vastuualuetta johtaa tilapalvelujohtaja. Hänen sijaisenaan toimii kaupunginarkkitehti ja tarvittaessa tilapalvelujohtajana määräämä viranhaltija. Palvelualueiden johtajien sijaisuudet määrää tilapalvelujohtaja. Arkkitehtisuunnittelun palvelualue vastaa tilahankkeiden suunnittelusta hankeohjeiden mukaisesti. Palvelualuetta johtaa kaupunginarkkitehti. Rakennuttamisen palvelualue vastaa tilahankkeiden rakennuttamisesta. Palvelualuetta johtaa rakennuttajapäällikkö. Isännöinnin palvelualue vastaa rakennusten ylläpidosta ja tilapalveluiden hoidosta. Palvelualue jakautuu kolmeen isännöintialueeseen, joista kukin isännöitsijä vastaa omalta osaltaan. Palvelualue huolehtii myös kaupungin puhelinjärjestelmien ylläpidosta. Palvelualuetta johtaa tilapalvelujohtaja. Talokunnossapidon palvelualue vastaa rakennusten kunnossapidosta, peruskorjauksista ja rakentamisesta sekä kiinteistöautomaatiosta ja kiinteistöjen päivystyksistä. Palvelualuetta johtaa kunnossapitopäällikkö. Siivoustoimen palvelualue vastaa kaupungin kiinteistöjen siivouksesta. Palvelualuetta johtaa siivouspäällikkö. 7 Johtoryhmä Vastuualueiden johtajat nimeävät vastuualueensa johtoryhmän, joka toimii vastuualueen johtajan apuna vastuualueen kehittämisessä, suunnittelussa ja johtamisessa yhteistyössä henkilöstön kanssa. III VIRANHALTIJOIDEN TEHTÄVÄT JA RATKAISUVALTA 8 Vastuualueiden johtajien yleiset tehtävät Vastuualueen johtajan yleiset tehtävät on määrätty teknisen lautakunnan johtosäännössä. Lisäksi vastuualueen johtajan henkilöstöhallinnollinen ratkaisuvalta on määritelty hallintosäännössä.
4 (9) 9 Palvelualueiden johtajien yleiset tehtävät Vastuualueen johtajalla on oikeus antaa tätä toimintasääntöä täydentäviä määräyksiä. Palvelualueen johtajan yleisenä tehtävänä on muualla määrätyn ohella: 1. palvelualueen toiminnan johtaminen, suunnitteleminen, kehittäminen ja koordinointi yhdessä henkilöstön kanssa sekä asetettujen toiminnallisten, taloudellisten ja laadullisten tavoitteiden saavuttamisesta vastaaminen; 2. palvelualueen toiminta-, talous- ja käyttösuunnitelmien, toimintakertomuksen sekä muiden tarpeellisten suunnitelmien valmistelusta ja antamisesta huolehtiminen; 3. ulkopuolisille tehtävien töiden, palvelujen ja tuotteiden suoriteperusteista ja hinnoittelusta päättäminen lautakunnan vahvistamien yleisten perusteiden mukaan; 4. sijaisten ja muiden tilapäisten työntekijöiden ottamisesta päättäminen enintään 3 kuukauden ajaksi, myönnetyn määrärahan puitteissa. KUNTATEKNIIKAN VASTUUALUEEN VIRANHALTIJOIDEN RATKAISUVALTA 10 Kuntatekniikan johtajan ratkaisuvalta Kuntatekniikan johtaja päättää: 1. tilapäisistä liikennejärjestelyistä ja liikenteenohjauslaitteista sekä pysyvistä yksittäisistä liikennemerkkiratkaisuista; 2. tieliikennelain 51 :n 2 momentin tarkoittamasta suostumuksen antamisesta; 3. katusuunnitelmien sekä maankäyttö- ja rakennuslain 90 :n 4 momentin tarkoittamien yleisten alueiden suunnitelmien hyväksymisestä; 4. yksityistieavustuksista; 5. yksityisten rautateiden liittämisestä kaupungin raiteisiin; 6. omana työnä tehtävistä rakennuskohteista; 7. rakennuslupien, toimenpidelupien sekä ympäristölupien hakemisesta kuntatekniikan hankkeisiin; 8. ulkopuolisille tehtävistä töistä ja tuotteista sekä palveluista; 9. kuntatekniikan hankkeisiin liittyvien ylijäämämaiden, louheen, mullan ym. myynnistä;
5 (9) 10. helpotuksen ja vapautuksen myöntämisestä yksityisoikeudellisen maksun, korvauksen tai saatavan suorittamisesta; 11. vahingonkorvauksista teknisen lautakunnan antamien määräysten mukaisesti; 12. kaikista suunnittelu-, urakka-, hankinta-, palvelu-, yhteistyö- ja muista sen kaltaisista sopimuksista silloin, kun hankinta perustuu halvimpaan hintaan; 13. hankinnoista alle 300.000 euron (alv 0 %) hintaan silloin kun hankintaperusteena on muu kuin halvin hinta ellei kaupunginhallituksen hyväksymistä hankintaohjeista muuta johdu; 14. liittymissopimuksista sammutusvesijärjestelmään ja muista vastuualuettaan koskevista sopimuksista, ellei sopimuksesta päättämisen ole sen laajuuden tai merkittävyyden vuoksi katsottava kuuluvan lautakunnan päätösvaltaan; 15. ilmoitusten ja tiedonantojen kiinnittämisestä kuntatekniikan vastuualueen hallinnassa oleviin rakennelmiin ja laitteisiin; 16. vastuualueen hallinnassa olevan irtaimen omaisuuden käytettäväksi luovuttamisesta sekä myymisestä teknisen lautakunnan vahvistamien yleisten perusteiden mukaan; 17. vastuualueen alaisen toiminnan valtionosuuksien, -avustusten ja lainojen sekä korvausten hakemisesta ja niihin liittyvien oikaisuvaatimusten tekemisestä, mikäli ne eivät kuulu muun viranomaisen ratkaisuvaltaan; 18. julkisuuslaissa tarkoitetusta asiakirjan antamisesta; 19. alaistensa viranhaltijoiden ja työntekijöiden valitsemisesta ja heidän palkkauksensa vahvistamisesta hallintosäännön määräysten mukaisesti, ellei tässä toimintasäännössä ole toisin määrätty; 20. alaistensa virkojen ja toistaiseksi voimassa olevien työsuhteiden kelpoisuusehdoista ja nimikemuutoksista; 21. lausunnon antamisesta Kotkan kaupungin aluetta koskevista liikennelupahakemuksista; 22. pientalovaltaisten alueiden jalkakäytävien kunnossapidon ja puhtaanapidon ottamisesta kunnan hoidettavaksi.
6 (9) 11 Suunnittelupäällikön ratkaisuvalta 12 Rakennuspäällikön ratkaisuvalta 13 Kunnossapitopäällikön ratkaisuvalta 14 Kaupunginpuutarhurin ratkaisuvalta Suunnittelupäällikkö päättää 1. ilmoituksen hyväksymisestä kadulla tai muulla yleisellä alueella suoritettavasta työstä; 2. lausunnon antamisesta yleisten alueiden maa- ja vesialueiden vuokraamisesta tai muutoin käytettäväksi luovuttamisesta; 3. ulkopuolisille tehtävistä töistä silloin kun työ on alle 70.000 euroa (alv 0 %); 4. rakennusluvista annettavista lausunnoista; 5. kaupungin maalle sijoitettavien johtojen ja kaapelien ym. suunnitelmien hyväksymisestä. Rakennuspäällikkö päättää 1. ulkopuolisille tehtävistä töistä silloin kun työ on alle 70.000 euroa (alv Kunnossapitopäällikkö päättää 1. jätemaksun määräämisestä jätetaksan mukaisesti tai taksasta poikkeavasti lautakunnan vahvistamien perusteiden mukaan; 2. poikkeusten myöntämisestä kunnallisista jätehuoltomääräyksistä; 3. jalkakäytävien talvihoitokorvauksista; 4. ulkopuolisille tehtävistä töistä silloin kun työ on alle 70.000 euroa (alv Kaupunginpuutarhuri päättää 1. puunkaatoluvista; 2. ulkopuolisille tehtävistä töistä silloin kun työ on alle 70.000 euroa (alv
7 (9) 15 Kunnossapitotoimen katumestarien ratkaisuvalta Kunnossapitotoimen katumestari päättää 1. ajoneuvojen siirtämisestä annetun lain (828/2008) mukaisesta ajoneuvon siirrosta. TILAPALVELUN VASTUUALUEEN VIRANHALTIJOIDEN RATKAISUVALTA 16 Tilapalvelujohtajan ratkaisuvalta Tilapalvelujohtaja päättää: 1. johtojen yms. laitteiden sijoittamisesta teknisen lautakunnan hallintaan kuuluviin rakennuksiin; 2. teknisen lautakunnan hallintaan kuuluvien huonetilojen luovuttamisesta tilapäiseen käyttöön korvausta vastaan tai korvauksetta, kun luovutus täyttää kaupunginhallituksen korvauksetta luovuttamisen ehdot sekä asuinhuoneistojen ja liikehuoneistojen vuokralle luovuttamisesta; 3. vuokrankorotuksista; 4. kaupungin tarvitsemien toimitilojen vuokralle ottamisesta; 5. rakennuslupien ja purkulupien hakemisesta; 6. omana työnä tehtävistä rakennuskohteista; 7. ulkopuolisille tehtävistä töistä ja tuotteista; 8. ilmoitusten ja tiedonantojen sijoittamisesta teknisen lautakunnan hallintaan kuuluviin rakennuksiin; 9. helpotuksen tai vapautuksen myöntämisestä yksityisoikeudellisen maksun, korvauksen tai saatavan suorittamisesta; 10. vahingonkorvauksista teknisen lautakunnan antamien määräysten mukaisesti; 11. kaikista suunnittelu-, urakka-, hankinta-, palvelu-, yhteistyö- ja muista sen kaltaisista sopimuksista silloin kun hankinta perustuu halvimpaan hintaan; 12. hankinnoista alle 300.000 euron (alv 0 %) hintaan silloin kun hankintaperusteena on muu kuin halvin hinta, ellei kaupunginhallituksen hyväksymistä hankintaohjeista muuta johdu;
8 (9) 13. vastuualuettaan koskevista muista sopimuksista, ellei sopimuksesta päättämisen ole sen laajuuden tai merkittävyyden takia katsottava kuuluvan lautakunnan päätösvaltaan; 14. vastuualueen hallinnassa olevan irtaimen omaisuuden käytettäväksi luovuttamisesta sekä myymisestä teknisen lautakunnan vahvistamien yleisten perusteiden mukaan; 15. julkisuuslaissa tarkoitetusta asiakirjan antamisesta; 16. alaistensa viranhaltijoiden ja työntekijöiden valitsemisesta ja heidän palkkauksensa vahvistamisesta hallintosäännön määräysten mukaisesti, ellei tässä toimintasäännössä ole muuta määrätty; 17. alaistensa virkojen ja toistaiseksi voimassa olevien työsuhteiden kelpoisuusehdoista ja nimikemuutoksista; 18. kaupungin puhelinjärjestelmien hankinnasta; 19. vastuualueen alaisen toiminnan valtionosuuksien, -avustusten ja lainojen sekä korvausten hakemisesta ja niihin liittyvien oikaisuvaatimusten tekemisestä, mikäli ne eivät kuulu muun viranomaisen ratkaisuvaltaan. 17 Kaupunginarkkitehdin ratkaisuvalta 18 Rakennuttajapäällikön ratkaisuvalta 19 Kunnossapitopäällikön ratkaisuvalta Kaupunginarkkitehti päättää 1. suunnittelusopimuksista silloin kun suunnitteluhinta on alle 70.000 euroa (alv Rakennuttajapäällikkö päättää 1. ulkopuolisille tehtävistä töistä silloin kun työ on alle 70.000 euroa (alv Kunnossapitopäällikkö päättää 1. ulkopuolisille tehtävistä töistä silloin kun työ on alle 70.000 euroa (alv
9 (9) 20 Siivouspäällikön ratkaisuvalta 21 Asiakirjojen allekirjoittaminen 22 Päätösten tekeminen Siivouspäällikkö päättää 1. ulkopuolisille tehtävistä töistä silloin kun työ on alle 70.000 euroa (alv Vastuualueen johtaja allekirjoittaa vastuualuettaan koskevat asiakirjat. Palvelualueen johtaja allekirjoittaa palvelualuettaan koskevat asiakirjat. Päätökset, jotka viranhaltija tekee hänelle annetun päätösvallan nojalla, allekirjoittaa ao. päätöksentekijä. Mitä edellä on sanottu päätöksestä, on vastaavasti voimassa niiden nojalla tehdyistä sopimuksista, mikäli päätöksentekijä ei ole valtuuttanut siihen muuta viranhaltijaa. Otteen viranhaltijan päätöksestä allekirjoittaa pöytäkirjan pitäjä. Tämä toimintasääntö tulee voimaan 1.1.2012.