Sovelletun geokemian tutkimuksen



Samankaltaiset tiedostot
On maamme köyhä ja siksi jää (kirjoitti Runeberg), miksi siis edes etsiä malmeja täältä? Kullan esiintymisestä meillä ja maailmalla

Mineral raw materials Public R&D&I funding in Finland and Europe, Kari Keskinen

Kopsan kultaesiintymä

Tulevia alan kansainvälisiä tapahtumia

Kaivostoiminnan kehittäminen ja ympäristö

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA

Oulu Mining School esittely - addressing challenges in mining-related education and research in the North

ICES: 110 vuotta tiedettä ja merentutkimusta: Mitä ja miksi? Dr. Kai Myrberg ICES Delegaatti Helsinki

Louhinta- ja kalliotekniikan päivät 2018

ehealth Solutions across the Northern Periphery OULU, Finland

ILPO. Juhani Ojala 1, Dina Solatie 2, Jukka Konnunaho 1. GTK, 2 Itä-Lapin Kuntayhtymä

TKK 100 vuotta -merkki

Rakentamisen näkymät EU-alueella ja Suomessa

materia Tampereen Alihankintamessuilla kävi messuvierasta, s. 32 Geologia Kaivos- ja prosessitekniikka Metallurgia Materiaalitekniikka

geokemiallisen aineiston ja tulosten käsittelyä, laatu ja tulkinta 11. Geokemian Päivät Espoossa Seminaarissa laaja katsaus geokemiaan

Kaivostoiminnan eri vaiheiden kumulatiivisten vaikutusten huomioimisen kehittäminen suomalaisessa luonnonsuojelulainsäädännössä

Perustietoa hankkeesta

Osallistujaraportit Erasmus+ ammatillinen koulutus

Läsnä: Timo Huttula (varapuheenjohtaja) Juha Kajander. Markku Puupponen (ei hallituksen jäsen)

Liiku Terveemmäksi LiikuTe Yleiset periaatteet vuoden 2010 järjestelyille

Keynote address Mr. Paavo Lipponen, Prime Minister of Finland

Kaivannaisjätteiden hallintamenetelmät (KaiHaME)

AFCEA PVTO2010 Taistelija / S4

Käytännön kokemuksia osallistumisesta EU projekteihin. 7. puiteohjelman uusien hakujen infopäivät 2011

Lapin Matkailuparlamentti Olostunturi

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Raportti 61/2012 Rovaniemi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students.

SOTERKO-RISKY Kaivostoiminnan riskit-aihealue Antti Kallio, Säteilyturvakeskus. SOTERKO ohjelmaseminaari

Sosiaalisten vaikutusten arviointi kehittämisehdotuksia

PARHAAT KÄYTÄNNÖT KÄYTÄNNÖSSÄ JAPANI EGLO vuosiseminaari

Tietoa Joensuun Eliittikisoista

Tekes Green Mining ohjelma. Mitä on saatu aikaan? Kari Keskinen Tekes

Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4)

ASROCKS project: After-LIFE Communication Plan

Geologian tutkimuskeskus M06/3821/-97/1/10 Inari, Angeli. Antero Karvinen Rovaniemi

Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland

NATURE ARTVENTURE Arctic Ceramic Center Inspired by Arctic Lapland Kulttuurimatkailun pilottihanke

Prognos Julkaisusuunnitelmat

The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta. Pääaineen esittely

Toimipaikat ja tulosyksiköt

IFLAn strategiset tavoitteet

Vesi- ja Ympäristötekniikan Tutkimusryhmä

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi

Perustietoa hankkeesta / Basic facts about the project. Koulutuksen järjestäjät oppilaitoksineen. Oppilaitokset Suomessa: Partners in Finland:

Teollisuuden arktiset mahdollisuudet Lapissa. Alueelliset kehitysnäkymät 1 / , ARKTIKUM, Rovaniemi

Koulutuksen ja tutkimuksen näkökulma

IFAGG WORLD CUP I, CHALLENGE CUP I and GIRLS OPEN INTERNATIONAL COMPETITION 1 st 2 nd April 2011, Vantaa Finland

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

Windows Phone. Module Descriptions. Opiframe Oy puh Espoo

INTERGRAPH KÄYTTÄJÄKERHOTOIMINTAA MAAilMANLAAJUISESTI

Kokemuksia opintovierailulle osallistumisesta Study Visit september 23 september ICT in education

Cleantech-klusteriyhteistyö Itämeren alueella Case BSR Stars

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

Societal Challenge 5: Climate action, resource efficiency and raw materials

The BaltCICA Project Climate Change: Impacts, Costs and Adaptation in the Baltic Sea Region

Kestävää kasvua geologiasta ja Litium tunnetut ja löytymättömät varannot. Kokkola Material Week Pekka Tuomela GTK

Roolipeliharjoitus. - Opiskelijoiden suunni=elemat neuvo=eluvideot ja niiden vertaisarvioinnit

Galleria Uusitalo. GSM

Kaivosseminaari 2010

Naisjärjestöjen Keskusliitto

Teollinen Internet & Digitalisaatio 2015

Hanke Suomen kultaesiintymien tutkimus. Loppuraportti V. Juhani Ojala

Finland - China Cooperation Seminar

Stormwater filtration unit

Sisustusarkkitehtuuri Kansavälinen Työpaja kauppankulttuuri ja ostoskeskuksen tilasuunnittelu Istanbulin Tekniillinen yliopisto Istanbul, Turkki

Esityslista. Liitteet: Vuoden 2018 toimintasuunnitelma ja talousarvio

CANEMURE. Towards Carbon Neutral Municipalities and Regions in Finland Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia

Tietokonearkkitehtuuri 2 TKT-3201 (5 op)

Jätehuollon vaikutusten arviointi CIRCWASTEalueilla ja edelläkävijäkunnissa

FIG Working Week Suomessa 2017

Yliopisto-opinnoissa karttuvat työelämätaidot. Eila Pajarre, Mira Valkonen ja Sanna Kivimäki TTY

Geologian tutkimuskeskus Q 19/2041/2006/ Espoo JÄTEKASOJEN PAINUMAHAVAINTOJA ÄMMÄSSUON JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSESSA

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

MiningWorld Russia 2012 kaivosmessut Moskovassa

Merentutkimuksen kansalliskomitea Finnish National SCOR Committee

Eija Lahtinen Uudet kelikamerat Kaakkois-Suomen tiepiiri

KESTÄVÄSTI KIERTOON yhdyskuntien ja teollisuuden ravinteiden hyödyntäminen lannoitevalmisteina. Markku Järvenpää, MTT Säätytalo 24.1.

18. IEEE Symposium on Computers and Communications (ISCC 13) Heinäkuuta 2013, Split Kroatia. Matkakertomus. Jari Kellokoski

Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto

Tietoturvallisuus yhteiskunnan, yritysten ja yksityishenkilöiden kannalta

Increase of opioid use in Finland when is there enough key indicator data to state a trend?

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille?

Kaksoistutkintoyhteistyö venäläisten yliopistojen kanssa

Työtä vai työttömyyttä Lapin lähiajan näkymät, Lapin liiton tavoitteet tulevalle hallituskaudelle

Ajatuksia ohjelmistoliiketoiminnan nykytilasta

Kokous- ja kongressipalvelut

895 M ,26%*

Mineraaliklusterin. Hannu Hernesniemi, Tutkimusjohtaja, Etlatieto Oy Mineraalistrategia Työpaja , Långvik

FIS IMATRAN KYLPYLÄHIIHDOT Team captains meeting

The ResiStand Project

Use of spatial data in the new production environment and in a data warehouse

Suomen kaivostoiminta nyt ja mahdollisuudet tulevaisuudessa

Lapin Matkailuparlamentti Inari ja Saariselkä

Tuloksia ja kokemuksia / results and experiences

Lohisarriot sijaitsee Lapin läänin Sodankylän

Information on preparing Presentation

AYYE 9/ HOUSING POLICY

Transkriptio:

25th IAGS 2011 sovelletun geokemian huipputapahtuma PERTTI SARALA JA V. JUHANI OJALA KUVAT: EEVA-MAIJA PIETILÄ, EEVA-MARIA RAHKAMAA Geokemiallisella tutkimuksella ja sen sovelluksilla on merkittävä rooli yhteiskunnassa. Kivi- ja maa-aineksien sekä muiden materiaalien koostumuksen selvittäminen ovat osa kallio- ja maaperän sekä pinta- ja pohjavesien kartoitusta, raaka-aineiden etsintä- ja tuottamisprosessia sekä ympäristön tilan tutkimusta, seurantaa ja valvontaa. Meneillään oleva suuri malminetsintä- ja kaivosbuumi on omiaan lisäämään sovelletun geokemian hyödyntämistarvetta. Perinteisten näytteenotto- ja analysointimenetelmien rinnalle on tullut tai kehitetään koko joukko uusia menetelmiä, jotka soveltuvat myös äärimmäisille tai muutoin herkille (esim. Arktisille) alueille. Sovelletun geokemian tutkimuksen ajankohtaisimpia kuulumisia oli tarjolla 22. 26. elokuuta 2011 järjestetyssä 25th International Applied Geochemistry Symposiumissa (25th IAGS 2011) Rovaniemellä. Maailman johtavat sovelletun geokemian asiantuntijat kokoontuivat toista kertaa liki 30 vuoden tauon jälkeen Suomessa pidettyyn symposiumiin. Symposium oli erityinen menestys, sillä se kokosi reilusti yli odotusten lähes 400 osallistujaa 45 maasta Lapin yliopistolle. Tapahtumassa pidettiin kaikkiaan 120 esitelmää ja esillä oli 90 posteria. Lisäksi kaikki seitsemän tarjottua ekskursiota ja kuusi työpajaa toteutui. Symposium sai hyvän taloudellisen tuen ja näyttelytilat olivat käytössä viimeistä paikkaa myöten. Symposiumin järjestivät yhteistyössä Vuorimiesyhdistys, GTK ja Oulun yliopisto sekä Lapin yliopiston Kongressipalvelut. 223

Kuva 1. Rovaniemi tarjosi loistavat puitteet 25th IAGS tapahtuman järjestämiselle. Fig. 1. The 25th IAGS 2011 was held in excellent circumstances at Rovaniemi. IAGS on kansainvälisen the Association of Applied Geochemists (AAG) -järjestön tärkein tapahtuma ja se järjestetään kahden vuoden välein. Symposiumin aihepiiri käsittää laajasti koko sovelletun geokemian kirjon. Tänä vuonna symposiumin teemana oli Towards Sustainable Geochemical Exploration, Mining and the Environment. Teeman mukaisesti 25th IAGS:ssa käsiteltiin monipuolisesti geokemiallisen tutkimuksen soveltamista niin luonnon geokemiallisissa prosesseissa, malminetsinnässä ja kaivostoiminnassa kuin ihmisen muokkaamissa ympäristöissäkin. Toki mineraalivarojen kartoituksella, malminetsinnällä ja kaivosympäristöihin liittyvällä tutkimuksella oli merkittävin osuus esitelmissä, sillä uusien raaka-ainevarojen kartoittaminen ja uusien hyödynnettävien esiintymien löytäminen ovat globaalisti ajankohtainen aihe. Esimerkiksi Suomi lähialueineen on nykyisin erityisen tärkeässä asemassa muun muassa Euroopan raaka-ainehuollon näkökulmasta. Euroopan omavaraisuusastetta strategisten metallien tuottajana halutaan kohottaa. Suomen keskeinen sijainti yhdellä malmipotentiaaliltaan lupaavimmista kallioperäalueista maapallolla on lisännyt alueen merkittävyyttä ja kansainvälistä kiinnostusta. Tämä näkyy pitkään jatkuneena ja yhä kiihtyvänä, aktiivisena toimintana alueen malmipotentiaalin kartoittamisessa sekä metalli- ja mineraalivarojen hyödyntämisessä. Kaivossektori kattaa maan elinkeinotoiminnasta osan, jolla on alueellisesti huomattava taloudellinen ja työllistävä merkitys, ja jonka vaikutus koko Suomen talouteen on kasvussa. Useat uudet kaivoshankkeet ja lähes 50 alan kotimaista ja kansainvälistä toimijaa ovat tästä vahva merkki. Monipuolinen symposium-ohjelma Esitelmät oli jaettu neljään pääaihepiiriin ja kahteenkymmeneen sessioon neljän päivän ajalle. Pääaihepiirit kattoivat geokemiallisen kartoituksen, malminetsinnän ja mallinnuksen, kaivosympäristöt ja ympäristötutkimuksen sekä näihin liittyvän analyysimenetelmäkehityksen. Lisäksi symposiumin osana järjestettiin GTK:n 125-vuotisjuhlasessio nimellä Forerunner of geochemical mapping and analysis methods ja 10. Geokemian päivät. Tilaisuuden avasivat 25th IAGS:n järjestelytoimikunnan 1. puheenjohtaja Pertti Sa- Kuva 2. GTK:n pääjohtaja Elias Ekdahl pitämässä avajaispuhetta täpötäydessä Lapin yliopiston Fellman-salissa. Fig. 2. Elias Ekdahl, General Director of the GTK, was given the opening talk in the Fellman Hall, at the University of Lapland. 224

Kuva 3. Korkeatasoiset esitelmät ja posterit pitivät yleisön aktiivisena koko symposiumin ajan. Fig. 3. High-quality presentations and posters were kept audience active during the symposium. rala (GTK), GTK:n pääjohtaja Elias Ekdahl, AAG:n puheenjohtaja Paul Morris (Australia) ja maakuntajohtaja Esko Lotvonen (Lapin liitto). Avaussanojen jälkeen puheenvuoron saivat platina-sponsorien edustajat Vice-President Ingmar Haga (Agnico-Eagle Mines Ltd.), Chief Geochemist Owen Lavin (Newmont Mining Corporation) ja Director Hugh de Kuva 5. AAG:n australialainen puheenjohtaja Paul Morris pitämässä esitystä. Fig. 5. Paul Morris, the president of the AAG giving his talk. Kuva 4. Lappilaiset perinteet ja osaaminen olivat läsnä koko tapahtuman ajan - Anu Magga joikaamassa avajaistilaisuudessa. Fig. 4. Lappish traditions and know-how were presented through the symposium Anu Magga, Sámi lady was joik singing in the opening session. Sousa (SGS Minerals Services). Avajaistilaisuuden päätti Anu Magga mukaansatempaavalla joikuesityksellään. Symposiumin perjantai-iltapäivän päätöstilaisuuden avasivat Lapin käsikellot lumoavalla performanssilla, jossa he esittivät useita 225

klassikkokappaleita. Esitystä seurasivat AAG:n hallituksen jäsenen David Cohenin yhteenveto ja Tony Christien seuraavan Uudessa-Seelannissa pidettävän 26th IAGS:n esittely. Ennen järjestelytoimikunnan 2. puheenjohtajan Juhani Ojalan päätössanoja katsottiin vielä kuvakooste symposium-viikon tapahtumista. Kutsuttuja keynote-puhujia oli kuusi ja heidän esityksensä avasivat päivittäiset esitelmäsessiot. Ensimmäisen esityksen piti Dr Michael Wiedenbeck (Saksa), joka on ollut kehittämässä analyysimenetelmiä, geokemiallisia standardeja ja laadunvarmistusta. Aiheenaan hänellä oli mikroanalyysit ja mihin ne todellisuudessa pystyvät ja soveltuvat. Toisen päivän ensimmäisen esityksen piti Dr Ravi Anand (Australia), joka on johtavia asiantuntijoita rapautumisprosessien geokemiassa. Hän puhui geokemiallisten anomalioiden muodostumisesta biologisilla, fysikaalisilla ja hydrologisilla prosesseilla aridisilla alueilla. Iltapäivän keynote-esityksen piti GIS-menetelmien asiantuntija Dr John Carranza (Hollanti) aiheenaan geokemiallisten aineistojen tilastollinen ja spatiaalinen analyysi. Kolmannen esitelmäpäivän aloitti kansainvälisesti tunnettu geokemiallisen kartoituksen uranuurtaja professori Reijo Salmisen esitys geokemiallisen kartoituksen historiasta, nykytilasta ja tulevaisuudesta. Iltapäivällä puhui pitkän linjan geokemiallisen malminetsinnän ja tutkimuksen asiantuntija professori William W. Shilts (USA), joka on ollut kehittämässä geokemiallista kartoitusta Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Aiheenaan hänellä oli jäätikön mineraaleja lajittelevan kulutuksen ja jauhavan toiminnan vaikutus moreenigeokemiaan. Viimeisen esitelmäpäivän päätti professori David Blowes (Kanada), joka on tutkinut metallien kulkeutumista ja käyttäytymistä pin- Kuva 6. Ekskursioille oli runsaasti osallistujia tässä tutustutaan kaivosgeologi Leena Rajavuoren johdolla Kittilän kaivoksen kultamalmiin eteläisellä avolouhoksella. Kuva P. Sarala Fig. 6. IAGS s excursions seduced a large group of people Mine geologist Leena Rajavuori presenting the gold occurrences in the Kittilä Mine. Photo P. Sarala. 226

ta-, suoto- ja pohjavesissä sekä saatuneiden pohjavesien puhdistamista. Esityksen aiheena oli sulfidipitoisten sivukivien suotovesien koostumuksen ja käyttäytymisen mallinnus sekä käsittely. Ekskursiot ja työpajat Ekskursiota järjestettiin seitsemän, joista kaksi oli ennen symposiumia. Näistä ensimmäinen suuntautui Rovaniemeltä Keski-Lapin kultakaivoksille ja -aiheille. Toinen ekskursio, jonka teemana oli kaivosympäristöjen geokemia, alkoi Kuopiosta päätyen Itä-Suomen kaivosalueiden kautta Rovaniemelle. Symposiumin välipäivänä oli tarjolla kaksi ekskursiota liittyen kerrosintruusioiden malmigeologiaan Etelä-Lapissa ja Pyhä-Luoston alueen maa- ja kallioperägeologiaan. Konferenssin jälkeen järjestettiin kolme ekskursiota. Lapin ja Pohjois- Norjan malmiesiintymille ja -etsintäkohteille suuntautuvalla retkellä esiteltiin geokemiallista malminetsintää ja indikaattorimineraalimenetelmien käyttöä sekä kvartäärigeologiaa. Länsi-Lapin ja Pohjois-Ruotsin ekskursiolla vierailtiin rautaoksidi-kulta-kupariesiintymillä Kolari-Pajala-alueella ja Aitikissa. Kuolan niemimaalle, Hiipinään ja Montsegorskiin suuntautunut ekskursio järjestettiin yhteistyössä Kuolan tiedekeskuksen kanssa. Symposiumia edeltävänä viikonloppuna pidettiin päivän mittaisia työpajoja, joissa oli runsas osanotto. Työpajojen vetäjinä oli niin kansainvälisiä kuin kotimaisiakin alan asiantuntijoita. Käsiteltäviä aiheita olivat analyysien laatujärjestelmät, ympäristögeokemia, geokemian käyttö GIS-mallinnuksessa, indikaattorimineraalien käyttö malminetsinnässä ja orogeenisten kultamalmien etsintä. Lisäksi ioglobal järjesti puolen päivän mittaisen iogas-geokemiallisen datan käsittelyohjelman käyttäjäkurssin symposiumin välipäivänä. Lappilaista osaamista monipuolisesti oheisohjelmissa Perinteiseen tyyliin symposium aloitettiin sunnuntaina Get together -illanvietolla kauniissa auringon paisteessa Jätkänkynttilän kupeessa ravintola Valdemarissa. Maanantai-iltana olivat vuorossa viralliset avajaiset Lapin yliopistolla, jossa pienen purtavan ja musiikin ohessa tutustuttiin näyttelytarjontaan. Sosiaalinen ohjelma jatkui tiistai-iltana Rovaniemen kirkossa järjestetyn Lapin kamariorkesterin konsertin merkeissä ja kaupungintalolla pidetyn Rovaniemen kaupungin vastaanotolla, jossa nautittiin lappilaiseen tapaan loimulohi-iltapala. Keskiviikkona symposium-ohjelmassa olleen välipäivän aikana osallistujat saivat tutustua Rovaniemen seudun kulttuuritarjontaan ja matkailunähtävyyksiin. Virallisten ekskursioiden lisäksi järjestettiin myös retki Ranuan eläinpuistoon. Iltapäivällä järjestettiin yhteis- Kuva 7. Keynote-puhuja, Dr Michael Wiedenbeck luennoimassa vetämässään työpajassa. Kuva P. Sarala Fig. 7. Dr Michael Wiedenbeck, one of the keynote speakers, having a lecture in the workshop. Photo P. Sarala. 227

Kuva 8. Joulupukki tervehtimässä kultamitalilla palkittua Eion Cameronia. Seurana keynotepuhujista William Shilts, Reijo Salminen ja Ravi Anand sekä AAG:n hallituksen jäsen Gwendy Hall. Fig. 8. Santa Claus paying his respects to the Gold medalist, Dr Eion Cameron. Followed by the keynote speakers Prof William Shilts, Prof Reijo Salminen and Dr Ravi Anand together with AAG Council Member, Dr Gwendy Hall. työssä Lapin tutkimusseuran ja Geokemian Renkaan kanssa kaikille avoin yleisöluentotilaisuus Rovaniemen kirjastolla. Illalla vuorossa oli AAG:n kunnialuennoitsijoiden esitelmät Santa Claus hotellissa, jonka jälkeen ilta jatkui SGS:n tarjoamalla pub-illalla ravintola Hemingways:ssä. Konferenssipäivällinen pidettiin torstai-iltana Ounasvaaran huipulla Lapland Hotel Sky -ravintolassa. Samassa yhteydessä jaettiin AAG:n huomionosoitukset, joista mainittakoon Eion Cameronille myönnetty kultainen mitali ja edesmenneelle Kalevi Kauranteelle myönnetty pronssinen Eero Mäkinen ansiomitali. Erinomaisen päivällisen lisäksi ohjelmassa oli Revontuli-tanssijoiden esitys ja joulupukin vierailu sekä elävää musiikkia Mika & Kurantin tahdittamana. Näiden lisäksi järjestettiin vielä seuralaisille omaa ohjelmaa esitelmäpäivien ajan. He pääsivät tutustumaan Arktikumiin, joulupukin pajakylään napapiirillä ja porokylään sekä lappilaiseen käsityökulttuuriin. Julkaisut Monipuoliseen esitelmä- ja posteritarjontaan voi helposti tutustua symposium-julkaisujen avulla. Symposium ohjelma ja abstraktit, ekskursio-oppaat sekä työpajojen materiaalit on julkaistu VMY:n B-sarjassa numero B92, 1-13 (ks. Kirjallisuusluettelo). Julkaisuista painettiin paperiversiot osallistujille ja alan kirjastoihin. Julkaisut ovat lisäksi saatavilla sähköisessä muodossa 25th IAGS:n Internet-sivuilta osoitteessa www.iags2011.fi tai VMY:n Internet-sivuilta www.vuorimiesyhdistys.fi/ julkaisut.php. Näiden lisäksi Geochemistry: Exploration, Environment, Analysis -julkaisusarjassa tullaan julkaisemaan ensi vuonna erikoisnumero esitysten pohjalta laadituista artikkeleista. 26th IAGS 2013 Seuraava IAGS järjestetään 18. 21.11.2013 Rotoruassa, Uudessa-Seelannissa. Lisätietoja symposiumista ja sen ohjelmasta löytyy Internet-sivuilta http://www.gns.cri.nz/iags/. Kirjallisuus Sarala, P., Ojala, V.J. and Porsanger, M.-L. 2011. Programme and abstracts. The 25th International Applied Geochemistry Symposium 2011, 22 26 August 2011, Rovaniemi, Finland. Vuorimiesyhdistys Finnish Association of Mining and Metallurgical Engineers, B92-1, 192 p. + CD-ROM. 228

Workshop-materiaalit Wiedenbeck, M. 2011. Quality Assurance in Geochemical Analysis. Vuorimiesyhdistys, B92-2, 74 p. Kauppila, P.M., Tarvainen, T., and Kauppila, T. 2011. Geochemistry for risk assessment of metal contaminated sites. Vuorimiesyhdistys, B92-3, 14 p. McClenaghan, B., Peuraniemi, V. and Lehtonen, M. 2011. Indicator mineral methods in mineral exploration. Vuorimiesyhdistys, B92-4, 72 p. Nykänen, V. 2011. Prospectivity mapping in GIS: integrate geochemistry data with geophysics and geology. Vuorimiesyhdistys, B92-5, 88 p. Eilu, P., Ojala, V.J. and Sarala, P. 2011. Exploration for orogenic gold deposits with emphasis on geochemical exploration in glaciated Precambrian terrain. Vuorimiesyhdistys, B92-6, 88 p. Ekskursio-oppaat Eilu, P. & Nykänen, V. 2011. Active and ongoing gold exploration and mining in Northern Finland. Vuorimiesyhdistys, B92-7, 48 p. Karlsson, T. and Räisänen M.L. 2011. Care of mine districts and the environment after closure of mines. Vuorimiesyhdistys, B92-8, 32 p. Törmänen, T. and Karinen, T. 2011. Chrome and PGE deposits associated with the 2.45 Ga layered intrusions of Northern Finland. Vuorimiesyhdistys, B92-9, 36 p. Johansson, P. 2011. The Pyhä-Luosto Fell area and the Luosto Amethyst Mine. Vuorimiesyhdistys, B92-10, 16 p. Sarala, P. and Ojala, V.J. 2011. Geochemical and indicator mineral exploration methods and ongoing projects in the glaciated terrains in northern Finland. Vuorimiesyhdistys, B92-11, 72 p. Niiranen, T. 2011. Iron oxide-copper-gold and porphyry-cu deposits in Northern Finland and Sweden. Vuorimiesyhdistys, B92-12, 40 p. Voytekhovsky, Y. and Pihlaja, J. 2011. Geochemistry in Khibiny mountains and Monchegorsk, Kola Peninsula, Russia. Vuorimiesyhdistys, B92-13, 24 p. Kaikki julkaisut paitsi B92-2 on saatavana elektronisena: www.iags2011.fi tai www.vuorimiesyhdistys.fi/ julkaisut.php. English abstract A success story of the 25th IAGS 2011 in Finland The 25th International Applied Geochemistry Symposium (IAGS) was held in Rovaniemi and in Finland 22 26 August 2011. The IAGS is a biennial conference of the Association of Applied Geochemists (AAG). The symposium was a success having almost 400 participants from 45 countries all over the world. The number of high-quality oral presentations was 120 and posters 90. Furthermore, every planned excursions (7) and workshops (6) were come true. The financial support was given by the AAG, the Federation of Finnish Learned Societies, the City of Rovaniemi and 13 international corporations in the field. An exhibition with 14 registered exhibitors was also organized in connection with the symposium. A theme of the symposium was Towards Sustainable Geochemical Exploration, Mining and the Environment. The theme mirrored the present situation in Finland and in many other parts of the world that exploration is very active, new mineralizations will be found, and several new mines are to be opened for feeding increasing demand on metals and raw materials in global markets. New technologies and methods with data analysis and interpretation will be needed to find new potential areas for new mineral resources and, at the same time, for taking care of the environs near the mines, other industrial areas and in everyday life. All of those subjects were focused on the applied geochemistry and in the 25th IAGS. The symposium was jointly organized by the Geology section of the Finnish Association of Mining and Metallurgical Engineers, the Geological Survey of Finland and the Institute of Geosciences at the University of Oulu in conjunction with the Rovaniemi-Lapland Congresses. 229