ASUNTO OY JOENSUUN MAISTERI Opiskelijankatu 3, Joensuu ENNAKKOMARKKINOINNISSA Kaupungin ja luonnon äärellä www.soimu.fi toimisto@soimu.fi Tulliportinkatu 1 80130 Joensuu puh. 0500 572 780
Maisteri sijaitsee aivan yliopistokampuksen ja Mehtimäen monipuolisten liikuntapaikkojen tuntumassa.
KÄYTÄNNÖLLISTÄ ASUMISTA KAMPUKSEN ÄÄRELLÄ Uusia valoisia yksiöitä ja kotoisia kaksioita aivan Joensuun yliopistokampuksen laidalla! Rakennamme Itä-Suomen yliopiston käytöstä poistuneiden tilojen paikalle uusia asuinrakennuksia. Näihin nykyaikaisiin kerrostaloihin syntyy ihanteellisia koteja esimerkiksi yliopisto-opiskelijoille, yliopistokampuksella työskenteleville tai läheisen Joensuun Tiedepuiston yrityskeskittymän työntekijöille. Rakennuksista ensimmäinen, Asunto Oy Joensuun Maisteri, valmistuu arviolta vuonna 2021. Maisterin näppärät pikkukodit tarjoavat käytännöllistä asumista yliopiston ja palveluiden äärellä. Fiksusti suunnitellut asunnot ovat Joensuun kaltaisessa nuorekkaassa opiskelijakaupungissa kysyttyjä ja säilyttävät arvonsa hankki asunnon sitten omaksi ensikodiksi tai sijoitusasunnoksi. Maisterissa on helppo elää kestävää ja toiminnallista arkea. Kaikki Joensuun keskustan palvelut ovat vain kilometrin päässä ja kätevästi saavutettavissa esimerkiksi kävellen tai pyöräillen. Yliopistokampus lounasravintoloineen ja kahviloineen, Vesikon uimahalli, areenat ja Mehtimäen upeat liikuntamahdollisuudet sijaitsevat aivan kotioven tuntumassa, alle puolen kilometrin päässä. Maisterin lisäksi rakennamme tontille kaksi muuta asuintaloa: Asunto Oy Joensuun Professorin sekä Asunto Oy Joensuun Dosentin. Nimensä rakennukset saivat joensuulaisilta syksyllä 2018 järjestetyssä nimikilpailussa. Arvioitu aloitusaika kevät 2020. Arvioitu valmistuminen kesä 2021.
Joensuu tori ja sitä ympäröivät palvelut ovat noin kilometrin päässä!
LUONTO JA KEUSTA LÄHELLÄ Joensuun Maisterin erinomainen sijainti aivan yliopistokampuksen tuntumassa takaa, että aktiivinenkin arki sujuu vaivattomasti. Maisterista on yhtä lyhyt matka liikunta- ja luontoharrastusten pariin kuin kaupungin sykkeeseen. Aikaa, rahaa ja luonnonvaroja säästyy, kun kaikki päivittäiset matkat on helppo taittaa kävellen tai pyörällä. Pidemmille matkoille on helppo lähteä julkisilla (rautatieasema alle 2 km:n päässä) tai omalla autolla, jolla pääsee näppärästi liittymään valtatielle. Maisteri sijaitsee lähellä Joensuun liikuntapaikkojen keskittymää, Mehtimäen monipuolista urheilupuistoa, jossa monia kausilajeja, kuten luistelua ja uintia voi harrastaa helposti ympäri vuoden. Kaupungin paras uimahalli on alle puolen kilometrin päässä ja lähimmät uimarannat noin puolentoista kilometrin päässä Maisterista. Uimahallin kulmilta alkavat monipuoliset lenkkeily- ja pyöräilyreitit, jotka vievät lähimetsiin ja Pyhäselän rantaan. Yliopiston päärakennukselle pääsee näppärästi kevyen liikenteen väylää, joka kulkee Kuopiontien ali. Joensuun tori ja sitä ympäröivät keskustan palvelut (ravintolat, tavaratalot, jne.) ovat noin kilometrin päässä Maisterista. Monet palvelut löytää tosin lähempääkin: aamukahvit tai lounaan voi nauttia vaikkapa yliopistokampuksen ravintoloissa. Näppärän sijainnin lisäksi Maisterissa on panostettu asumisen laatuun. Tehokkaat neliöt on käytetty niin, että arki on toimivaa ja mukavaa. Jokaisessa huoneistossa on huoneistonlevyinen lasitettu parveke, joka on helppo kalustaa monikäyttöiseksi kesähuoneeksi. Seuraavilta sivuilta löydät tarkempaa tietoa asunnoista. Itä-Suomen yliopiston kampualue on aivan Maisterin vieressä. Torille ja keskustan palveluiden äärelle on noin kilometri. Mehtimäen monipuolinen urheilupuisto sisä- ja ulkohalleineen, uimahalleineen ja luontoliikuntamahdollisuuksineen on alle kilometrin päässä. Lähi- ja kaukoliikenteen bussipysäkit sijaitsevat lähellä. Rautatieasemalle on matkaa 1,8 km. MAISTERI MAISTERI TORILLE VAIN 1,2KM JUNA-ASEMA 1,8KM
1 Rakentamisvaihe 1; Alue A As Oy Joensuun Maisteri Hallinnanjakoalueen koko 1.932 m2 Kerrosala 2.128 ke-m2 As Oy Maisterin, Dosentin ja Professorin Väestönsuojat sekä Maisterin ja Professorin irtaimistovarastot a p +81.80 ASEMAPIIRROS JA HALLINTA-ALUEET Kartonkipakkaukset 5m3 Bio 0,8m3 Lasi 2,4m3 Keräyspaperi 5m3 Muovi 5m3 Metalli 2,4m3 Sekajäte 5m3 Bio 0,8m3 Sekajäte 5m3 YLIOPPILAANPOLKU a OPIELIJANKATU +81.450 14 AP +81.500 AL+81.550 p a HULEVESIEN VIIVYTYS LVI-SUUNNITELMIEN KAAN PELASTUSTIE +81.800 +81.550 a +81.500 7700 Nurmikko +81.800 +81.500 +81.67 Lumet IV As Oy Joensuun Maisteri uudisrakennus PELASTUSTIE +81.500 A 15 PP-paikkaa 15 PP-paikkaa 15 PP-paikkaa 15 PP-paikkaa VÄLIAIKAISET UV-VARASTOT UV-varasto N:O 1; VS-1 / 91 m2 / SPA 79 m2 mp-1 Lumet Lumet Nurmikko Rakentamisvaihe 3; Alue C As Oy Joensuun Dosentti Hallinnanjakoalueen koko 2.923 m2 Alustava kerrosala n. 3.290 ke-m2 Lumet SPK Keinu Leikki / oleskelu / peli HL B HL LMJH N:O 2; VS-1 / 96 m2 / SPA 84 m2 VI Nurmikko +81.800 Pöytä + penkit p C IV Rakentamisvaihe 2; Alue B As Oy Joensuun Professori Hallinnanjakoalueen koko 1.927 m2 Alustava kerrosala n. 2.282 ke-m2 LIITE 1 K +81.45 Maisteri: alue A punainen Professori: alue B sininen Dosentti: alue C vihreä
HALLINNANJAKOSOPIS Joensuun kaupungin 6. kaupunginosan korttelin 140 tontti 9, kiinteistötunnus 167-6-140-9. Kiinteistö sijaitsee osoitteessa Opiskelijankatu 3, 80130 Joensuu. Oman tontin pinta-ala on 6782 m², mikä on jaettu hallinnanjakosopimuksella kolmeen hallinta-alueeseen asemapiirroksen mukaisesti: Maisteri: alue A punainen, Professori: alue B sininen ja Dosentti: alue C vihreä. Kukin osapuoli omistaa kiinteistöstä määritellyn määräosan. Kullekin hallinta-alueelle rakennetaan uudisrakennuksena asuinkerrostalo. Rakennustyöt toteutetaan kolmessa vaiheessa, ensimmäisenä toteutetaan Maisterin alue. Vaiheistuksesta johtuen kustannusten jako on käytössä vaiheittain. Käyttö- ja hallintaoikeudet: Alue A 1932 m² eli osuus 1932/6782, alue B 1927 m² eli 1927/6782, alue C 2923 m² eli 2923/6782. Hallinnanjakosopimuksen tarkoituksena on jakaa kiinteistön yhteisomistussuhde siten, että määritellään sopijapuolten määräosan käyttö- ja hallintaoikeus. Sopimus määrittää myös sopijapuolten vastuut kiinteistön huollosta, kunnossapidosta ja kustannusjaoista. Koko kiinteistön rakennusoikeus on 7700 k-m². Rakennusoikeus jakaantuu sopijapuolten hallitsemien alueiden kesken seuraavasti: Maisteri: Rakennusoikeuden määrä 2128 k-m². Professori: Alustava rakennusoikeuden määrä 2282 k-m² Dosentti: Alustava rakennusoikeuden määrä 3290 k-m². Kukin osapuoli sitoutuu toteuttamaan rakennushankkeensa siten, että siitä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa toiselle osapuolelle. Väestönsuoja/irtaimistovarastot Maisterin kellarikerrokseen rakennetaan 2 kpl väestönsuojia, jotka toimivat Maisterin, Professorin ja Dosentin väestönsuojina. Maisterin irtaimistovarastot 51 kpl sijaitsevat väestönsuojissa sekä sen lisäksi kellarissa väestönsuojien ulkopuolella 9 kpl. Maisterin kellarissa sijaitsee Professorin irtaimistovarastoja 56 kpl. Ulkoiluvälinevarasto Kaikille kolmelle yhtiölle yhteinen ulkoiluvälinevarasto tulee sijaitsemaan Dosentin hallinnoimalla alueella. Ulkoiluvälinevaraston ylläpito-, huolto- ja korjauskustannukset jaetaan osapuolten kesken rakennusoikeuden suhteessa. HUOM! Maisterin ja Professorin väliaikaiset ulkoiluvälinevarastot sijoitetaan tontilla jo olemassa olevaan autotallirakennukseen. Jätehuolto Jäteastiat ovat Maisterille, Professorille ja Dosentille yhteiset. Jäteastiat sijaitsevat Maisterin hallinta- alueella. Polkupyörien huolto Maisterin kellarissa sijaitsee Maisterin, Professorin ja Dosentin yhteinen polkupyörien korjaustila. Kiinnitykset ja pantit Kukin osapuoli on yksin vastuussa omaan kiinteistöomistukseensa mahdollisesti vahvistetuista tai vahvistettavista velkakiinnityksistä, rasituksista, oikeuksista tai rasitteista. Vakuutukset Kukin määräosan omistaja on velvollinen ottamaan tarpeelliset vakuutukset, jotka kattavat myös vastuulleen kuuluvien alueiden rakenteet, varusteet, laitteet yms. Hallinnanjakosopimus kirjataan parhaalle etusijalle Maanmittauslaitoksen lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin yhteisestä hakemuksesta, joten se tulee sitomaan myös tontin määräosien mahdollisia uusia omistajia. Autopaikkoja on tontilla 72 kpl ja kiinteistön 167-6-145-1 puolella rasitteen perusteella 7 autopaikkaa eli yht. 79 paikkaa. Autopaikat jakaantuvat yhtiöittäin seuraavasti: Maisteri: Tontilla 14 avopaikkaa + kiinteistön 167-6-145-1 alueella sijaitsevat 7 paikkaa eli yht. 21 paikkaa. Professori: Tontilla 23 avopaikkaa Dosentti: Tontilla 33 avopaikkaa Tontilla edellisten lisäksi 2 ylimääräistä paikkaa, mitkä myöhemmin osoitetaan joko Professorille tai Dosentille tai molemmille.
JULKISIVUT 6 7 10 5 3 2 1 11 8 9 4 Julkisivu kaakkoon 6 7 10 5 1 2 3 11 8 9 4 Julkisivu luoteeseen 6 7 10 6 7 10 2 1 9 9 1 2 Julkisivu lounaaseen 4 Julkisivu Koiliseen 4
HUONEISTOT KERROS 1 KERROS 2 KERROS 3 KERROS 4 tyyppi m² tyyppi m² tyyppi m² tyyppi m² A 1 2h+k 31,5 A 2 1h+kt 26,0 A 3 1h+kt 26,0 A 4 1h+kt 26,0 A 5 1h+kt 26,0 A 6 1h+kt 26,0 A 7 1h+kt 26,0 A 8 1h+kt 26,0 A 9 1h+kt 26,0 A 10 1h+kt 26,0 A 11 1h+kt 26,0 A 12 1h+kt 26,0 A 13 1h+kt 26,0 A 14 1h+kt 26,0 A 15 2h+k 31,5 A 16 2h+k 31,5 A 17 1h+kt 26,0 A 18 1h+kt 26,0 A 19 1h+kt 26,0 A 20 1h+kt 26,0 A 21 1h+kt 26,0 A 22 1h+kt 26,0 A 23 1h+kt 26,0 A 24 1h+kt 26,0 A 25 1h+kt 26,0 A 26 1h+kt 26,0 A 27 1h+kt 26,0 A 28 1h+kt 26,0 A 29 1h+kt 26,0 A 30 2h+k 31,5 A 31 2h+k 31,5 A 32 1h+kt 26,0 A 33 1h+kt 26,0 A 34 1h+kt 26,0 A 35 1h+kt 26,0 A 36 1h+kt 26,0 A 37 1h+kt 26,0 A 38 1h+kt 26,0 A 39 1h+kt 26,0 A 40 1h+kt 26,0 A 41 1h+kt 26,0 A 42 1h+kt 26,0 A 43 1h+kt 26,0 A 44 1h+k 26,0 A 45 2h+k 31,5 A 46 2h+k 31,5 A 47 1h+kt 26,0 A 48 1h+kt 26,0 A 49 1h+kt 26,0 A 50 1h+kt 26,0 A 51 1h+kt 26,0 A 52 1h+kt 26,0 A 53 1h+kt 26,0 A 54 1h+kt 26,0 A 55 1h+kt 26,0 A 56 1h+kt 26,0 A 57 1h+kt 26,0 A 58 1h+kt 26,0 A 59 1h+k 26,0 A 60 2h+k 31,5
KERROS 1 A 13 A 14 21 + kt 13 14 ETEINEN ETEINEN 12 11 A 12 A 11 A 15 2h + kt A 1 2h + kt MAKUUHUONE MAKUUHUONE 2H+KEITTIÖ 15 2H+KEITTIÖ 01 /PK KEITTIÖ / ETEINEN KEITTIÖ / ETEINEN Aukko HISSI PORRASHUONE ETEINEN ETEINEN 10 09 08 A 10 A 9 A 8 /PK A 2 02 07 A 7 EI30 A 3 03 ETEINEN ETEINEN 06 A 6 A 4 04 05 1:100 A 5 0m P
KERROKSET 2-4 A 28, A 43, A 58 A 29, A 44, A 59 28, 43, 58 29, 44, 59 ETEINEN ETEINEN 27, 42, 57 26, 41, 56 A 27, A 42, A 57 A 26, A 41, A 56 A 30, A 45, A 60 2h + kt A 16, A 31, A 46 2 h + kt MAKUUHUONE MAKUUHUONE 30, 45, 60 16, 31, 46 2H+KEITTIÖ 2H+KEITTIÖ /PK KEITTIÖ / ETEINEN KEITTIÖ / ETEINEN Aukko HISSI PORRASHUONE ETEINEN ETEINEN 25, 40, 55 24, 39, 54 23, 38, 53 A 25, A 40, A 55 A 24, A 39, A 54 A 23, A 38, A 53 /PK A 17, A 32, A 47 17, 32, 47 22, 37, 52 A 22, A 37, A 52 A 18, A 33, A 48 A 19, A 34, A 49 18, 33, 48 19, 34, 49 ETEINEN ETEINEN 21, 36, 51 20, 35, 50 A 20, A 35, A 50 1:100 A 21, A 36, A 51 0m P
4 5 3 6 2 1 8 KELLARIKERRROS PP-korjaustila SPK As Oy Joensuun Maisteri As Oy Joensuun Professori As Oy Joensuun Professori As Oy Joensuun Professori As Oy Joensuun Professori As Oy Joensuun Professori 10 kpl a` 2 m2 10 kpl a` 2 m2 10 kpl a` 2 m2 10 kpl a` 2 m2 10 kpl a` 2 m2 10 kpl a` 2 m2 IRTAIMISTOVARASTOT 25,5 m2 IRTAIMISTOVARASTOT 25,5 m2 IRTAIMISTOVARASTOT 25,5 m2 IRTAIMISTOVARASTOT 25,5 m2 IRTAIMISTOVARASTOT 25,5 m2 IRTAIMISTOVARASTOT 25,5 m2 IRTAIMISTOVARASTOT 6 kpl a` 2 m2 As Oy Joensuun Professori LMJH LASTENVAUNUVARASTO 18 m2 2m 45,5 PORRASHUONE 2m 8 PORRASHUONE 2m 3,5 TALOVARASTO HISSI (Ensiaputila 6 m2) (Keittiövaraus) (Keiittiövaraus) 1 2 3 4 5 6 7 7 9 10 11 12 13 14 15 18 17 16 15 14 13 12 11 10 9 8 IRTAIMISTOVARASTOT / As Oy Joensuun Maisteri 24 kpl a` 2 m2 IRTAIMISTOVARASTOT / As Oy Joensuun Maisteri 27 kpl a` 2 m2 25 23 22 21 20 19 18 17 16 27 26 25 24 23 22 21 20 19
RAKENNUSTAPASELOSTUS Kalusteet ja varusteet Kalusteet tehdasvalmisteisia vakiokalusteita Keittiö Eteinen / makuuhuone / komerot Kylpyhuone Koneet ja laitteet Melamiinipintaisia laakaovia, välitilalaminaatti, laminaattitasot, metallivetimet, keittiön altaat tasoon upotettavia. Laakaovi, valkoinen. Peilikaappi ja allas / allaskaappi, valkoiset saniteettikalusteet, koukustot, wc-paperiteline, pisto-rasiat, tilavaraus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle. Ilmanvaihtolaite kuivausrumpuvarauksen yläpuolella. Lattialiesi uunilla ja keraamisella keittotasolla / 4-keittoaluetta, mikroaaltouuni, astianpesukone 45 cm, jääkaappi / pakastin Seinät Asuintilat Pesuhuone Tasoitus ja maalaus Laatoitus Sähkö Valaisimet asuntotuotantoon soveltuvia vakiovalaisimia, valaisinluettelon mukaisesti. Huoneistokohtainen sähkön mittaus. Ulko-oven avaus toimii ovipuhelimella. Sähköinen palovaroitin. Katot Asuintilat Pesuhuone valkoinen, tasoite / maalaus tai ruiskutasoite. Paneeli Tietoliikenne ja atk-verkko ATK- ja antennirasiat olo- ja makuuhuoneissa. Asunnoissa on hoitovastikkeeseen sisältyvä 10 Mbit/s nettiliittymä. Lattiat Asuintilat Pesutilat Ikkunat Parketti / alusmatto Laatoitus Asuntojen ikkunat ovat tehdasvalmisteisia sisään aukeavia, kaksipuitteisia, kolmilasisia MSE- AL ikkunoita (U-arvo = 1), ulkopuite ja karmin uloin osa alumiiniprofiilia, väri tummanharmaa, puuosat ovat peittomaalattuja, väri valkoinen. Vakiona integroidut valkoiset sälekaihtimet. Ovet Asuntojen porrashuoneovet ovat EI 30 paloluokan ja db 30 äänieristysluokan yksilehtisiä kerrostaso-ovia, kynnys 20 mm, ovet varustettuina postiluukulla ja ovikellolla. Parvekkeiden ovet ovat lasiaukollisia saranallisia parvekeovia pohjakuvien mukaan. Talotekniikka Lämmitysjärjestelmä on kaukolämpöön kytketty patterilämmitys. Asunnoissa on huoneistokohtainen vedenmittaus, sekä huoneistokohtainen koneellinen tulo- ja poistoilma lämmön talteenotolla. Laite sijoitetaan pesuhuoneen / wc:n katossa kuivausrumpuvarauksen yläpuolelle. Jätehuolto Yhtiön jätehuoltoa varten on asemapiirroksen mukaan alueella A jätteen syväkeräyssäiliöt poltettavalle jätteelle, paperi- ja kartonkijätteelle, sekä biojätteelle, metallille ja lasille. Jätekeräyspaikka palvelee myöhemmin myös alueille B ja C rakennettavia rakennuksia. Hissi Hissi on määräysten mukainen asuintalohissi, jossa sivulle avautuvat automaattiovet ja korinvarusteina peili ja kaide. Pääsisäänkäyntiovet ovat lasiaukollisia alumiiniprofiiliovia. Sisäovet ovat huullettuja laakaovia tai laaka-liukuovia, pohjakuvien mukaan, valmistajan vakio. Pääsisäänkäyntiovi varustetaan ovipuhelinjärjestelmällä.
HUONEISTOJEN POHJAKUVAT 1:100 ETEINEN Aukko KEITTIÖ / ETEINEN 23, 38, 53 /PK 28, 43, 58 2H+KEITTIÖ 30, 45, 60 MAKUUHUONE ETEINEN 0m 5m 2h + kt Aukko 5m P KEITTIÖ / ETEINEN Pohjapiirrustus 2-4. krs 1:500 2H+KEITTIÖ 30, 45, 60 /PK As Oy Joensuun Huoneistopohja 1: 2-4. krs 1:500 MAKUUHUONE As Oy Joensuun Maisteri Asunnot 28, 43, 58 1H Huoneistopohja 1:100 Asunnot 30, 45, 60 2H+K 31,5m² Arkkitehtitoimi Lappalainen & Ko Rantakatu 30, 80100 JOENS markku.korjonen@ arktoimist 5m Arkkitehtitoimisto Lappalainen & Korjonen Oy Rantakatu 30, 80100 JOENSUU markku.korjonen@ arktoimisto.fi P
LEIKKAUUVA YP1 YP1 US2 US2 4. KERROS VP1 VP1 4. KERROS US2 US2 3. KERROS VP1 VP1 3. KERROS US2 US2 2. KERROS VP1 VP1 2. KERROS US2 US2 1. KERROS VP2 VP1 1. KERROS US3 KELLARIKERROS AP2 AP1 KELLARIKERROS A B C D E F
Rakennuttaja, esittely ja myynti RAKENNUSLIIKE SOI OY www.soimu.fi toimisto@soimu.fi puh. 0500 572 780 Tulliportinkatu 1 80130 Joensuu Arkkitehtitoimisto, Joensuu ARKKITEHTITOIMISTO LAPPALAINEN & KORJONEN OY puh. 0500 670 525 Rantakatu 30, 80100 Joensuu