KJELLMAN uutiset Ab Tomas Kjellman 30 vuotta www.kjellman.fi 3/2018 Ab Tomas Kjellman S. 8-10 PERÄVAUNUJEN VAATIMUSTASO KASVAA Jyväskylä 11.-13.10.2018 S. 16 UUTUUS DIECI AGRIPLUS KARJATILAN VARAOSAT JA KONEET KUROTTAJAT SEOSREHUVAUNUT KIPPIPERÄVAUNUT
2 Varaosat- ja huolto SOITA 0424 720 300 24h Varaosapäivystys 24h pmj@kjellman.fi Maatalousyhtymä Ali-Lekkala Sijaitsee Tammelan Teuro Omistajat Seppo ja Hannu Ali Lekkala Lihakarjatila 600 pihvisonnia Koneet JF 1360 tarkkuussilppuri VERKKOKAUPPA www.kjellman.fi Pikaista apua tarpeeseen Tammelan Teurossa 600 pihvisonnin karjaa hoitava Hannu Ali-Lekkala joutui kesällä hankalaan tilanteeseen. Hänen JF 1360 tarkkuussilppurinsa nielaisi rautapalkin sisäänsä. Tuho oli aikamoinen, sillä yli puolet roottorin teristä lensivät pihalle. Maahantuojan varaosapalvelusta luvattiin terät, jotka perjantaina illansuussa saatiinkin tilalle. Mutta kun laatikko avattiin, toimituksen huomattiin olevan puutteellinen. Kaikki kiinnityspultit olivat jääneet varaosakaupan hyllyyn. Soitto varaosamyymälään ei auttanut, sillä kello oli jo muutaman minuutin yli viisi. Rehua oli korjattavana 0 hehtaaria ja viikonloppu painoi päälle. Annetaanpa Hannu AliLekkalan kertoa, kuinka tilanne sen jälkeen kehittyi. Soitin perjantai-iltana Kjellmanille ja kyselin teriä. Tomas tarjosi minulle kokonaista valmista roottoria. Sanoin ottavani roottorin. Muutaman tunnin päästä eli lauantaina aamuyöstä taksikuski soitti meidän pihasta ja kyseli minua avuksi, jotta roottori saataisiin pois kyydistä. Palvelua perille asti Lähetyksessä oli mukana roottorin lisäksi laakerit ja muitakin varaosia, jotka oli hyvä vaihtaa samalla kertaa. Heti aamusta pääsimme vaihtamaan roottoria. Ennen kuin työ oli saatu valmiiksi, Kjellmanilta soitettiin ja kysyttiin, oliko roottori sopiva ja joko rehu nousee kyytiin. Lauantaina iltapäivän alussa kone oli sitten täydessä työn touhussa. Mielestäni etenkin sesonkikoneiden kohdalla varaosapalvelun on toimittava. Kjellmanin tyyliset pikatoimitukset ovat äärimmäisen tärkeitä tilanpidon jatkuvuuden ja asiakastyytyväisyyden kannalta. Kun tässä vertaa virallisen maahantuojan ja yksityisen yrityksen toimintaa, niin siinä on valtava ero. Jatkossa tällainen ero asiakaspalvelussa eri liikkeiden välillä panee huolellisesti miettimään, minkä merkkisiä koneita sitä tilalleen uskaltaa hankkia. Kaiken kukkuraksi virallisen maahantuojan varaosapalvelusta soitettiin maanantaina, että aikaisemmasta lähetyksestä unohtuneet varaosat saisi tulla noutamaan reilun sadan kilometrin päässä olevasta liikkeestä, Hannu AliLekkala kertoo. TEKSTI: VISA VILKUNA KUVAT: Ab Tomas Kjellman "Kjellmanin tyyliset pikatoimitukset ovat äärimmäisen tärkeitä tilanpidon jatkuvuuden ja asiakastyytyväisyyden kannalta" YKSI KÄRRY MONTA LAVAA HAKE- JA VILJALAVAT Konemyynti 0424 720 600 24h VERKKOKAUPPA www.kjellman.fi METAFLEX KOUKKULAVA-ALUSTAT Kun alustalle vedetään kuormattuja lavoja MAANSIIRTOLAVAT REHUKONTIT KONEENKULJETUS LAVAT METAQ JALKALAVA-ALUSTAT Kun ajetaan sesonkiluonteisia kuljetuksia
3 PÄÄKIRJOITUS: TOMAS KJELLMAN Konekaupassa puhaltavat muutoksen tuulet K onekaupan huono kannattavuus on käynnistänyt yrityskauppoja ja edus-tuksien siirtoja. 1980-luvulla melkein 90 prosenttia Suomen maatalouskonekaupasta oli kahden toimijan hallussa, mutta 2000-luvun alkupuolella kaksi suurinta hallitsi enää noin puolta markkinoista. Kehityksen myötä konekaupan kate puolittui, mikä luonnollisesti laski koneiden hintoja. Nyt näyttää siltä, että konekaupan keskittyminen on alkanut uudelleen. Palaako Suomen maatalouskonemarkkinat takaisin muutamalle toimijalle? Kaksinkertaistuuko työkonekaupan kate jälleen 80-luvun tasolle? Yli puolet markkinoilla olevista toimijoista on Suomen rajojen ulkopuolella olevia ulkomaalaisia yrityksiä. Konekauppa tehtäessä kannattaa miettiä, mitä tapahtuu tulevaisuudessa? Kuka ottaa vaihtokoneet ja kuka hoitaa jälkimarkkinoinnin? Paljonko ruoka saa maksaa? Maatalouden rakennemuutos on ollut järisyttävä. 1900-luvun alussa 70 prosenttia työväestämme oli tuottamassa kansallemme ruokaa pöytään. Tänä päivänä vajaa kolme prosenttia työllisistä huolehtii kotimaisen ruuan tuottamisesta. Kansalaisten käytettävissä olevista tuloista enää vain noin reilu kymmenen prosenttia menee siihen, että saamme puhdasta ja eettisesti tuotettua, kotimaista ruokaa pöytään joka päivä. Tämä on alkutuottajalta mahtava suoritus. Suomen kansan pitäisi osoittaa erittäin suurta kiitollisuutta ja välttää kauppojen halpuutettuja hintoja. Yrittämiseen kuuluu aina riskinotto ja onnistuminen perustuu vahvasti tulevaisuuden ennakoimiseen. Jälleen kerran kulunut kasvukausi on ollut poikkeuksellinen. Viime vuoteen verrattuna kulunut kesä edusti sään puolesta toista ääripäätä. Puoli vuotta on suhteellisen lyhyt aika, mutta sään ennustaminen puolen vuoden päähän on mahdotonta. Vaikuta omilla valinnoilla Viljelylajikkeitten valinnalla pystytään jonkin verran taistelemaan sääilmiöitä vastaan. Koneitten valin- nallakin on oma tärkeä osansa viljelyn onnistumisessa poikkeustilanteissa. Nurmen siemen voidaan kylvää niin, että siemen itää myös kuivuuden yllättäessä. Salaojien huollolla ja huuhtelulla varmistetaan kasvien menestyminen märkinä kesinäkin. Käyttämällä sellaisia koneita, jotka tiivistävät ja tuhoavat mahdollisimman vähän peltoa, varmistetaan pellon kasvukunto myös tulevaisuudessa. Hyvä keino välttää epäsuotuisien säiden vaikutuksia rehuomavaraisuuteen on rehuvarastojen ylimitoitus. Tällä keinolla on mahdollista välttää tuotantotappioita karjanhoidossa. 10 vuoden päähän voidaan lähes varmasti ennakoida seuraavat asiat: Tilan tuotantosuunta ja koko Koneiden tarve, niin vuokrakoneiden kuin urakoitsijakin. Koneiden ja kaluston ennakoiva huoltoa ja ylläpito. Tilan rahoitus sekä mahdollinen kriisirahoitus. Ainoa asia jonka tiedämme täysin varmasti kymmenen vuoden päästä, on se että suomalaiset syövät joka päivä Suomessa tuotettua ruokaa. s.8-10 Perävaunujen vaatimustaso kasvaa Koneiden taloudellisuus Omien koneitten taloudellisuus alkaa oikeasta suunnittelusta. Huomioon on otettava etenkin koneen käyttöaste. On mietittävä huolellisesti, voidaanko koneen käyttöastetta parantaa varusteita ja työlaitteita lisäämällä. Perävaunun käyttöä voidaan monipuolistaa erilaisiin kuljetustarpeisiin hankkimalla jalkalavaperävaunu, jonka lava voidaan vaihtaa tarpeen mukaan. Hyvän peräkärrynalustan hinta on noin 3/4 koko perävaunun hinnasta. Hankkimalla sopivia lavoja tehostetaan työtä ja lisätään alustan käyttöä. Näin käyttötunnin hinta laske huomattavasti. Valitsemalla oikeat renkaat, huolehtimalla renkaitten paineensäädöstä tai useita hankkimalla rengassarjoja työn mukaan säästetään paljon polttoaine- ja rengaskuluissa. Pitkän tähtäimen huolto- ja ylläpitokulut on pyrittävä ennakoimaan ja varaosien saanti varmistetamaan. Konehankinnoissa on pyrittävä siihen, että koneen valmistaja/edustaja on markkinoilla vielä kymmenen vuoden päästä. Tervetuloa Jyväskylään KoneAgriaan tutustumaan koneisiimme ja varaosiimme Tomas Kjellman 4 Tilavierailu Belgiassa Reuhun riittävävyyys on osa kannattavuutta Kjellman Parts Kultivaattorin kulutusosat 5 Dairy farm Van der Berg on tyytyväinen maidon hintaan 13 Kjellman Parts Auranosia moneen malliin ja merkkiin 6 Säästöä ennakko ostoilla Varaosat rehuntekoon kannattaa hankkia nyt! 20% 14 7 Kesantomurskaimet Murskaavaa ylivoimaa kesantoon ja vesakkoon NOBILI 15 LIETELETKUT Letkut maatalouteen 8 Metsjö kippiperävaunut Koukkulava alusta vai jalkalava alusta? 16 Dieci UUTUUDET AgriPlus uudistuu 9 Peecon kippiperävaunut Hollantilaista osaamista 17 DIECI mallisto 10 Jeantil kippireävaunut Puskemalla vai kippaamalla? 18 Kjellman Parts Lantavaraosat 11 Mimosa Ström Kiitos leivästä kuuluu tuottajalle 19 Kjellman Parts Kompressorit lietevaraosat 21-22 EURO BULL OY Nivelakselit EuroCardan, La Magdalena TERVETULOA JYVÄSKYLÄÄN KONEAGRIAAN to la 11. 13.10.2018 Osastomme B450 Olemme mukana: s.22-23 VARAOSAT RUOKINTAAN KJELLMAN NEWS Ab Tomas Kjellman erikoisliitelehti KJELLMAN UUTISET LOKAKUU 2018 TOIMITUS Johan Biskop Tomas Kjellman Pekka Kiuru Visa VIlkuna TAITTO Pekka Kiuru PAINO Lehtisepät Oy Jyväskylän paino 2018 Ab Tomas Kjellman YRITYS Ab Tomas Kjellman Bärklarsvägen 1 68810 YTTERESSE Puh. 0424 7201 info@kjellman.fi KONEKAUPAT Bärklarsvägen 1 YTTERESSE Turkkirata 30 PIRKKALA KONEMYYNTI Puh. 0424 720 600 VARAOSATUKKU Puh. 0424 720 300 KONEMYYJÄT Varaosapäivystys 24h pmj@kjellman.fi Varaosien tukkumyymälä Bärklarsvägen 1 68810 YTTERESSE Kaj Kanckos 0424 720 705 Seppo Tuominen 0424 720 720 Pasi Ahonen 0424 720 713 Pidätämme oikeuden muutoksiin. Kuvissa saattaa olla varusteita, jotka eivät sisälly vakiotoimituksiin. Kuvien ja kirjoitusten osittainenkin lainaaminen on kielletty.
4 TEKSTI: VISA VILKUNA KUVAT: Visa Vilkuna B elgialaisella Van der Bergin tilalla on lypsyssä keskimäärin 500 lehmää. Kohtalaisen suuresta lehmämäärästä huolimatta lypsy hoidetaan pääosin isäntäväen voimin 2 x 25 -paikkaisessa rinnakkainlypsyasemassa. Pitäytymistä asemalypsyssä robottien sijaan viljelijät Guido ja Patrick van der Berg perustelevat lehmien tarkemmalla seuraamisella. Kun jokaisen lehmän tapaa henkilökohtaisesti kaksi kertaa päivässä, niin on helpompaa heti puuttua mahdollisiin terveysongelmiin. Dairy farm van der Berg Sijaitsee Belgia Lypsykarjatila 500 lypsylehmää Omistaja(t) Guido ja Patric Van der Berg Henkilökunta 2+1kpl Koneet Peecon Biga Future 24 m3 Rehua on Patrick van der Berg on tyytyväinen nykyiseen maidon hinnan ja tuotan tokustannusten väliseen hintasuhteeseen. Urakoitsijat apuna Aivan kokonaan van den Bergin veljesten voimin lypsytyöstä ei kuitenkaan suoriuduta. Pelkkä lypsy ilman muita navetta-askareita ottaa lähes kolme tuntia aamuin illoin. Tilalla on apuna yksi työntekijä, joka työllistyy kokopäivätoimisesti tilan lypsyasemalla. Tämän lisäksi kesäisin tilalla tarvitaan luonnollisesti kiireapua, vaikka maissin korjuu on urakoitsijan kokonaisvastuulla. Käytännöllisesti katsoen kaikki peltotyöt on annettu urakoitsijoiden huoleksi. Ainoastaan tilan nurmisato korjataan omalla kalustolla. Tilalla on neljä navettaa, vasikoille ja hiehoille on omansa sekä ummessa oleville. Lypsylehmien navetan päässä on avara ja hyvin kuivitettu poikimiskarsina. Lehmät ruokitaan varsin monipuolisella appeella. Apevaunuksi van der Bergt ovat valinneet 24 kuution vetoisen Peecon Biga Futuren. Kaksiruuvinen vaunu on tehokkaan varma ja nopea sekoittaja riippumatta appeeseen tulevista rehujakeista. Monipuolinen ape Appeessa perusta muodostuu maissi- ja nurmisäilörehusta. Sitä täydennetään vehnäoluen teosta saatavalla mäskillä ja muilla elintarviketeollisuuden sivujakeilla sen mukaan, mitä kulloinkin on saatavilla. Valkuaisterästys hoidetaan soijarouheella. Tilalla ei viljellä viljaa eikä viljaa myöskään osteta juuri ollenkaan. Maissia ostetaan pystyyn useiden kymmenien hehtaarien alalta joka vuosi. Hinta on vakiintunut 1400 euroon (alv=0%) per hehtaari eikä laakasiiloon säilöttävää satoa sen kummemmin punnita tai mittailla. ta johtuen tilalla on ollut jo pitkää tapana tehdä rehua vähintään 1,5 vuoden tarve. Puolen vuoden puskurivarastolla kyetään selviämään etupäässä kuivuudesta johtuvien huonomman sadon kesien yli. Isäntä kertoo seuraavansa lähialueen tilojen rehutilannetta, kuten myös elintarviketehtaiden sivujakeiden tarjontaa erittäin tarkasti. Toisinaan on tarjolla Kaksiruuvinen Peec nopea app PUOLEN VUODEN PUSKURIVARASTO Van der Bergin lypsykarjatilalla on rakennettu run saasti rehuvarastoja, jotta markkinoilta löytyville huokeille rehuerille olisi aina sijoituspaikka. Tilan oma maissiala on noin 100 hehtaarissa ja nurmen 80 hehtaarissa. Maissista saadaan lähes poikkeuksetta yli 20 tonnin kuiva-ainesato. Nurmi korjataan suotuisana kesänä jopa seitsemän kertaa. Nurmen kuiva-ainesato vaihtelee voimakkaasti kesän kasvuolojen mukaan, mutta noin 13 tonnia on Guido van der Bergin mukaan pitkä ajan keskiarvo. Voimakkaista satovaihteluis- ylijäämärehua huomattavasti alle tuotantokustannusten. Tämän takia tilalla onkin panostettu lujasti siilojen määrään. Tilalla on aina vapaata varastotilaa, olipa tarjolla tuorerehua tai jotain muuta appeen tekoon soveltuvaa jaetta. Tänä kesänä kuivuus kuritti myös suomalaisia karjatiloja. Olisiko meidänkin syytä tulevaisuudessa varautua huonoon satovuoteen reilulla puskurivarastolla. Olisiko meidänkin sy varautua huonoon s puskuriva
5 oltava riittävästi 24 kuution vetoinen Peecon Biga Future on osoittautunut tehokkaan varmaksi ja nopeaksi apevaunuksi riippumatta appeeseen tulevista rehujakeista. con on luotettavan peen tekijä. yytä tulevaisuudessa satovuoteen reilulla arastolla? 40 snt 36 snt MAIDON 25 snt VAIHTELU HINNAN Satovaihteluiden lisäksi van der Bergien tilanpitoa on hankaloittanut maidon hinnan voimakas vaihtelu. Muutama vuosi sitten litrahinta oli 40 sentissä, mikä tuntui kohtuullisen hyvälle. Vuonna 2005 hinta romahti 25 senttiin, mikä olisi pitkän päälle vienyt pohjan kannattavalta tilanpidolta. Nyt hinta on ollut kohtalaisen vakaasti 36 sentissä, mikä Patrick van der Bergin mukaan on nykyisellä kulurakenteella ihan mukava hinta. Keskituotos Lehmät ovat ympäri vuoden sisällä ja tuotos 9000 litran hujakoilla. Karjan keskipoikimakerraksi isännät väittivät peräti viittä. Nopeakasvuiset hiehot siemennetään 13 kuukauden isässä ja hieman hitaammin varttuvat saavat odotella parisen kuukautta lisää ennen siemennystä. Pihatto on jo parisenkymmentä vuotta vanha, mutta palvelee tarkoitustaan hyvin. Lannasta lisää kustannuksia. Lietelanta menee pääosin maissille, mutta myös nurmet saavat pari kertaa kesässä maahan sijoitettuna lieteannoksen. Lietteen pintalevityshän on Hollannissa kokonaan kielletty. Tilan noin 200 hehtaarin peltoala ei riitä lannan levitykseen. Tilalta viedään vuosittain noin 4000 kuutiota lietelantaa muualle käsiteltäväksi. Tilan on maksettava tästä rolla ei saisi kuin vajaan hehtaarin lisää peltomaata. Eikä sillä olisi mitään käytännön vaikutusta lantaongelmaan. (6-60) m3 Apevaunun ostajalle TEHDASMATKA HOLLANTIIN Karja terveeksi ja tuottamaan Suomen olosuhteisiin muotoillut toimivat sekoitusruuvit Nerokas, toimiva ja kestävä voimansiirto (5 v. takuu) Varioknife järjestelmä Future rehunohjausyläkartio Pieni tehontarve Nopea sekoitus ja purku Lietteen pintalevitys on Alankomaissa kokonaan kielletty. ylimääräisestä lannasta 15 euroa kuutiolta eli vuosikustannus on noin 60 000 eurossa. Toiminta on viljelijöiden mukaan kaikesta huolimatta kannattavaa, sillä 60 000 eu- Seosrehuvaunut Vehnäoluen teosta saata va olutmäski lisää appeen maittavuutta, kertoo Patrick van der Berg. SOITA 0424 720 600
6 REHUN TEKOON Valmistaudu tulevaan kauteen! Nyt osa heinäkoneiden varaosista jopa 20%. Tarjous ei koske teräsarjoja tai alkuperäisosia. -20% -20% -20% NOUKKIMEN PIIKIT NOUKKIMEN KAARET Koko [mm] Merkki Alennettu hinta QQC101025 155x75 JF 4.20 QQD100465 157x65 Krone 4.30 QQC101004 160x61 Strautmann 3.90 QQD100454 170x61 Agronic 3.40 QQD101325 170x66 Agronic 8.60 QQC100271 175x66 Krone 4.10 QQD101320 185x76 Strautmann 5.95 QQD101000 186x68 Pöttinger 3.10 QQD101334 187x80 Krone 6.95 QQD100463 192x67 Mc Hale 3.75 QQD101321 195x70 Claas 4.25 3.36 3.44 3. 2.72 6.88 3.28 4.76 2.48 5.56 3.00 3.40-20% Koko [mm] Merkki Alennettu hinta QQD100461 810x48 New Holland 18.50 14.80 QQD100607 820x52 JF Kongskilde 21.50 17.20 QQC100088 930x45 TERÄT NOUKINVAUNULLE TERÄT PAALAIMILLE Merkki Merkki Alennettu hinta QQC101038 Claas 27.05 QQD100097 Agronic 28.30 QQC101040 Krone 31.95 QQD101029 Claas 26.20 QQC101042 Pöttinger 24.95 QQD101028 John Deere 23.40 Alennettu hinta QQC100419 Strautmann 31.05 QQC102408 Bergmann 35.40 QQD102202 Schuitemaker 29.50 21.64 25.56 19.96 24.84 28.32 23.60 QQD101036 Krone 26.20 QQD101037 Vicon 31.50 QQD100158 Lely 28.90 QQD101035 New Holland 23.80 QQD101034 Mc Hale 25.50 22.64 20.96 18.72 20.96 25.20 23. 19.04 20.40 Claas 22.90 QQD100453 1080x40 Krone 21.10 QQD100108 1090x44 Welger 23.90 QQD100246 1095x39 Krone 24.90 QQC100087 1105x34 Strautmann19.50 QQD100460 1105x45 Mc Hale 20.20 QQD100464 1110x31 Pöttinger 21.50 QQD100459 1130x47 Claas 22.10 QQD102432 1145x45 Agronic 36.95 18.32 16.88 19. 19.92 15.60 16.16 17.20 17.68 29.56-20% Tilaukset SOITA 0424 720 300-20% Varaosapäivystys 24h pmj@kjellman.fi Hinnat voimassa 31..2018 asti. Kaikki hinnat alv 0%. TERÄSARJAT kpl Merkki +QQD100097 20 20 Agronic 449.00 475.00 Krone 975.00 Pöttinger 849.00 Strautm. 15.00 Claas 835.00 24h VERKKOKAUPPA www.kjellman.fi +QQD101034 25 25 Mc Hale KARHOTTIMEN PIIKIT Koko [mm] Merkki Alennettu hinta QQD1032 525x90 JF 8.20 QQD100439 555x80 Pöttinger 7.15 QQD101337 575x90 Kuhn 6.75 QQD100438 585x83 Pöttinger 7.50 QQD100442 595x85 Claas 8.10 QQD100377 640x70 Krone 8.75 6.56 5.72 5.40 6.00 6.48 7.00 +QQD101040 40 40 +QQD101041 40 40 +QQD100420 40 40 +QQD101038 40 40 PÖYHIMEN PIIKIT Koko [mm] Merkki Alennettu hinta QQD101014 220x90 Elho QQD101017 305x107 Fransgård QQD101021 375x113 Pöttinger QQD101314 385x100 Kverneland QQD101027 380x96 Claas QQD101467 390x110 Kuhn QQD1072 395x100 JF QQD101469 405x130 Krone 3.50 2.80 9.52 5.90 4.72 7.10 5.68 6.90 5.52 5.70 4.56 10.50 8.40 6.40 5. 11.90
7 KESANTOMURSKAIMET VASARATERÄT PULTTI REIÄLLÄ VASARATERÄT SILMUKALLA Koko [mm] Merkki QQE100141 41x Bomford QQE102426 57x14 Mc Connel QQE101426 57x14 Spearhead Koko [mm] 6.50.90 16.50 Merkki QQE1001 140x40 Berti QQE501900 140x40 Vogel&Noot VASARATERÄT PULTTI REIÄLLÄ QQE3001119 150x55 Agrimaster VASARATERÄT PULTTI REIÄLLÄ Koko [mm] Merkki QQE100099 85x40 Orsi 9.80 Koko [mm] QQE165370 85x40 Elho 9.80 QQE101045 0x40 Nobili 10.90 QQE205410 0x40 Elho 10.90 QQE205400 0x40 Cabe.95 Merkki QQE100100 150x60 Maschio QQE101360 170x70 Palladino 11.50.60 13.50 13.50 17.95 TERÄ PULTIT Koko [mm] TERÄN PIDIKKEET Koko [mm] Merkki QQE101353 14x90 QQE102456 14x90 Tuotekoodi Koko [mm] Merkki Y TERÄT QQE100142 13.5x45 Bomford Koko [mm] QQE102427 25.5x60 Spearhead QQE102455 48x73 Lagarde QQE101447 65x104 JF Merkki 7.90 11.50 Merkki Y TERÄT QQE101414 100x40 Ferri 4.60 Koko [mm] Merkki 9.50 QQE102482 105x40 Howard QQE100211 95x44 Kuhn 10.60 QQE102481 113x35 Bomford 4.40 4.25 QQE100084 81x100 Nobili 4.05.85 QQE100144 15x96 Bomford SARJA28 Kuhn 16x91 QQE101428 16x100 Vogel&Noot QQE101361 16x140 PULTTISARJA29 20x110 2.20 3.00 2.20 2.20 3.75 3.60 4.15 Murskaavaa ylivoimaa Nobili murskaimilla Laatukoneilla työ sujuu Italaisen Nobili Spa:n valmistamasta murskainvalikoimasta löytyy tehokkaita murskaimia kaikille kasvustoille, sadonkorjuujätteille ja vesakoille. Mallisto onkin markkinoiden laajin. Nobilin murskaimet ovat laadukkaasti hyvistä materiaaleista valmistettuja. Ne ovat käytössä kestäviä ja luotettavia käyttää. VESAKKOMURSKAIMET : 476905 TBE-250S Nobilin avara silputuskammion ansiosta viheraineksen ja kasvujätteiden murskaus tapahtuu tehokkaasti. Terien suuri kehä nopeus sekä erinomainen imuvaikutus ta kaavat hyvän työjäljen. 8350 Kaikki Nobilin silpututusroottorit tasapai notetaan elektronisesti ilman teriä. Tämä mahdollistaa myöhemmin eri teräsarjojen vaihtamisen ilman uudelleen tasapainoit tamista. : NB702370 KESANTOMURSKAIMET Nobilin 3-piste kiinnityspukki erottuu kil pailijoistaan järeydellä. Vesakkomurskai mien kiinnityspukki on tehty kelluvaksi. Tehokkaan silputuksen ja terän toiminnan kannalta myös oikean mallinen vastaterä on tärkeä. BP-30/01 FIX 5710 Hinnat ilman nivelakselia Kaikki hinnat alv 0%
8 KIPPIPERÄVAUNUT METAFLEX 50-65 KOUKKUALUSTA 2 x BPW:n 0x0, 10,5 tn/ 62 km/h akselit Teleskooppi koukkulavalaite SIS 3021 (DIN30722) standardi Kippauskulma 52 ast. Öljytarve kippi 29 l vaihtaessa 18 l NOPEA! Tekninen kokonaispaino 24 tn, omapaino 4300 kg Sopiva lavan pituus 5000-6500 mm Hydraulinen jousitus, nosto/lasku/kallitus 510 /kk Hydraulinen kippaustuki vaunun perässä. Perävaunujen vaat TEKSTI: VISA VILKUNA KUVAT: Metsjö, Peecon ja Jeantil METAFLEX 60-75 KOUKKUALUSTA 3 x BPW:n 0x0, 10,5 tn/ 62 km/h akselit Teleskooppi koukkulavalaite SIS 3021 (DIN30722) standardi Kippauskulma 50 ast. Öljytarve kippi 48 l vaihtaessa 20 l NOPEA! Tekninen kokonaispaino 34,5 tn, omapaino 5800 kg Sopiva lavan pituus 6000-7500 mm Hydraulinen jousitus, nosto/lasku/kallitus Hydraulinen kippaustuki vaunun perässä. 720 /kk Peecon Cargo perävaunun renkaan kyljessä näkyvä nopeusluokka. METAQ JALKALAVA-ALUSTAT Jalkalava-alusta erityyppisille lavaratkaisuille Sopii sesonkityyppiseen kuljetuksiin helpolla lavan vaihdolla Alusta on kevyt verrattuna koukkulavaratkaisuun Hydraulinen jousitus 350 mm, nosto/lasku ja kallistus toiminto Tekniset kokonaispainot (24-45) tn Metsjön kippi- ja pohjapurkulavoille 270 /kk uusi traktoreiden tyyppihyväksyntä nosti traktoreiden huippunopeuden 60 kilometriin tunnissa. Tämä muutos vaatii traktorin lisäksi perävaunuiltakin uusia ominaisuuksia. Tomas Kjellmanin mukaan perävaunuille asetettavat vaatimukset tulevat tämän takia väistämättä kasvamaan. - Traktori-perävaunun yhdistelmän nopeus ja paino alkavat lähennellä kuorma-auton arvoja. Tässä tilanteessa kärryn jousituksen ja jarrujen pitää myös kehittyä, jotta traktorin kasvanutta nopeutta voidaan täysimääräisesti hyödyntää, Kjellman arvioi. Hyvä kärrynalusta, olipa se koukkulavakärry tai jalkalavakärry, jää niin ikään liian vähälle hyödyntämiselle, jos siihen ei hankita tarpeellista määrää erilaisia lavaratkaisuja. Mitä enemmän alustalle saadaan käyttöä, sitä edullisemmaksi työn tekeminen käy. Aamulla viedään tuorerehua, iltapäivällä viljakuorma ja illalla kenties kuorma mursketta. Nopeat lavanvaihdot ovat olennaisen tärkeä seikka alustaa valittaessa. Esimer- Yksi alusta, monta lavaa M1360/M1460 SILPPURIVAUNUT Metsjö MetaQ alusta hydraulisella jousituksella Metsjö MetaQ Tuorerehukontit (42-60) m3 aut.takalaita Metsjö M1360 tai M1460 tarkkuuussilppureillla Sivunoukin 310 cm, Tehonkesto 250 hv, 1000 kierr/min voimansiirto 8-rivinen silputusroottori 40 kpl terää 1500 /kk Tarkemmat vuokraehdot myyjiltämme. Kaikki hinnat alv 0% Kjellman vertaa kärryn alustan päälle hankittavia erilaisia lavoja etukuormaajan hankintaan. Järeään ja hyvään kuormaajan hankitaan ehkä vain yksi kauha ja trukkipiikit. Tällöin kokonaisuus jää kalliiksi vajavaiseksi jäävän käytön takia. kiksi Metsjön koukkulavakärry on kilpailijoihin verrattuna lähes puolta nopeampi ottaa päälle ja laskea alas. Vaunun alusta voidaan hydraulijousituksen avulla laskea alas, jolloin lavan vetokulma jää sopivan pieneksi ja lavalla oleva tavara pysyy nostovaiheessa paremmin kyydissä. Myös Metsjön kippausnopeus on erillisellä kippisylinterillä huomattavasti parempi kuin monilla muilla koukkulavamerkeillä. Varsinkin maatalouskäytössä kippauksen nopeus on tärkeä ominaisuus, koska koukkulavaperävaunua käytetään kippikärrynäkin. Kjellmanin perävaunuvalikoimassa on useita ratkaisuja maatilan kuljetuksiin. Jeantil on maatilan ja urakoitsijan vaunu, jonka monipuoliset ominaisuudet tekevät siitä täysverisen ammattilaisen kaikenlaiseen kuljettamiseen. Puolipyöreä METAQ TELA-ALUSTALLA Jalkalava-alusta tela-alustalla Telat P:2830 mm L: 762 mm K: 900/1013 Pendelum 15" 1300 /kk Jeantilin puoliputkimaisesta lavasta materiaali irtoaa pienilläkin kippauskulmilla EU:n
9 timustaso kasvaa KIPPIPERÄVAUNUT CARGO TANDEM 14000-20000 XL Tekniset kokonaispainot (14,5-27,8) tn Tilavuudet (16-26) m3 Hydraulinen takalaita viljaluukulla 2-akselinen jousitettu bogie-teli Jousitettu vetoaisa 270 /kk CARGO TRIDEM 21000-28000 XL 415 /kk lavarakenne tekee Jeantilista erittäin tukevan. Puolipyöreä lavarakenne on erinomainen myös kipattaessa. Lasti valuu pois kyydistä pienemmällä kippauskulmalla kuin poikkileikkaukseltaan suorakaiteenmuotoiselta lavalta. Puolipyörä lava on myös turvallisempi, sillä kippiä nostettaessa tavara ei juutu niin helposti lavan yläreunaan ja aiheuta vaunun kaatumisvaaraa. Akseleita tarpeen mukaan Kjellman muistuttaa, että Peeconin kippiperävaunuja saa 1-2 -3 tai jopa neliakselisilla alustoilla. Läpimenevät tandemakselit tuovat aiempaa korkeammille maantienopeuksille tarvittavaa vakautta. Metsjön MetaQ perävaunut voidaan puolestaan varustaa kahdesta jopa vii- teen akselilla. Teknistä kantavuutta vaunuille saadaan näin ollen 20-50 tonnia. Luonnollisesti jokaisella akselilla on itsestään säätyvät jarrut, jotka vähentävät huomattavasti traktorin jarrujen rasitusta ja sitä kautta huoltoakin. Peeconin lavavaihtoehdot ovat todella runsaat. Valikoima kattaa erilaisten lavojen lisäksi puskukontit ja jopa pumppukuormaimilla varustetut lietesäiliötkin. Tomas Kjellmanin mukaan lähinnä mielikuvitus on rajoittamassa, kun mietitään, mitä kaikkea hyvän perävaunualustan päälle voidaan räätälöidä. - Useimmilla perävaunujen valmistajilla on painonsäästö mielessään. Jeantilin, Metsjön ja Peeconin vaunujen valmistamisessa käytettävät suurlujuusteräkset, alumiini ja muut tavanomaista rakenneterästä lujemmat ja keveämmät materiaalit ovat osoittaneet tarpeellisuutensa. Kun kärryn painosta saa- CARGO LIETESÄILIÖT 17-36 m3 Pumppu- tai alipainetäytöllä Akselit 2-4 Vaihtosäiliöt alk. 260 /kk daan tonni pois, niin samalla saadaan tonni lisää hyötykuormaa, Tomas Kjellman muistuttaa. Jeantililla on puskuvaunu, jonka laidat on tehty alumiinilankuista. Näin vaunun omapaino on saatu matalammaksi. Suomessa traktorin perävaunujen kanssa ei ole ollut niin tarkkaa, mutta Keski-Euroopassa kärryjen punnitseminen tien päällä osana poliisin liikennevalvontaa on ollut arkipäivää jo pitempään. Tämä käytäntö tulee varmasti pikku hiljaa lisääntymään Suomessakin. Perävaunujen vetolaitteen on oltava laippakiinnityksellä, jotta silmukan tai kupin helppo vaihto olisi mahdollista. Kaikkiin Kjellmanin markkinoimiin vaunuihin on Tekniset kokonaispainot (28-38,5) tn Tilavuudet (21-28) m3 Hydraulinen takalaita viljaluukulla 3-akselinen tandem tai hydraulinen jousitus Jousitettu vetoaisa CARGO DUMPERS 13000-27000 260 /kk Tekniset kokonaispainot (18-38) tn Tilavuudet (6-18) m3 Hydraulinen takalaita Rocking-teli tai hydraulinen tridem Jousitettu vetoaisa CARGO PUSH OFF 45-62 m3 Vaihtokontit alk. 570 /kk
10 Rengaspaineen säätöjärjestelmät yleistyvät KIPPIPERÄVAUNUT JEANTIL BR 2-AKSELISET 225 /kk Tekniset kokonaispainot (18-27) tn Tilavuudet (-41) m3 Puoliputkimainen lavarakenne Peruslaidan korkeudet (1080,1380 tai 1580)mm Kippauskulma 52 º Pitkittäin jousitettu vetoaisa saatavana laippakiinnitteinen vetolaite, jolloin vaunun käyttö onnistuu vaivattomasti sekä vetokoukulla että vetokuulalla varustetuilla traktoreilla. JEANTIL BR 3-akseliset 445 /kk Tekniset kokonaispainot (29-32) tn Tilavuudet (17-48) m3 Puoliputkimainen lavarakenne Peruslaidan korkeudet (1080,1380 tai 1580)mm Kippauskulma 52 º Pitkittäin jousitettu vetoaisa JEANTIL TUOREREHUVAUNUT Tilavuudet 90 cm alu lisälaidoilla (33-48) m3 Peruslavankorkeus 1580 mm Puoliputki lavarakenne 2- tai 3- akselinen 290 /kk JEANTIL TP DUMPPERIT 290 /kk Tekniset kokonaispainot (20-29) tn Tilavuudet (9 - ) m3 Kippauskulma 60 Puoliputkimainen lava HARDOX 830 mm Jousitettu vetoaisa PUSKEMALLA VAI KIPPAAMALLA? Jeantilin puskuvaunun laidat on tehty kevyeistä alumiinilankuista Perävaunun rengaspaineen säätö Maan tiivistymistä vastaan on taisteltu jo pitkää. Nyt Metsjö tuo markkinoille perävaununalustan, jossa on oma rengaspaineen säätöyksikkö. Pellolla ajettaessa paine voidaan laskea jopa alle bariin ja maantiellä ajettaessa paine nostetaan hetkessä vaadittuun tasoon. Luonnollisesti rengaspaineen säätöyksikön myötä vaunun hinta nousee, mutta kokonaisuus huomioon ottaen kyse on varsin kannattavasta investoinnista. Olosuhteisiin sopeutettu rengaspaine - Perävaunun rengaspaineiden säädön merkitys on valtava niin maaperälle, polttoainetaloudelle kuin renkaiden kestävyydellekin. Kovilla paineilla pelto tallautuu ja kasvusto kärsii, kiinnijäämisen riskikin kasvaa ja siitä jää peltoon ikävät ajojäljet. Maantiellä liian alhainen peltopaine puolestaan nopeuttaa renkaan kulumista ja lisää merkittävästi polttoaineen kulutusta, Tomas Kjellman summaa. Konemyynti Jeantililla on kattava valikoima puskukärryjä. Kyseiset vaunut ovat erittäin järeitä, sillä lavan tilavuudeksi voi valita 30, 40 tai 50 kuutiometriä ja lisälaidoilla vielä neljä kuutiota näiden tilavuuksien yli. Vaunujen hyötykuorma on 15 20,5 tonnia. Vaunujen omapainot ovat 9 ja 11,5 tonnin väillä. Rakenteissa on pyritty hakemaan kevyttä, mutta erittäin kestävää ja toimintavarmaa kokonaisuutta. Hyötykuorman maksimoimiseksi vaunun laidat, kuten myös lisälaidat ovat alumiiniprofiilia. Suurin, BR 50-32 FP -vaunu on varustettu itseohjaavalla kolmiakselisella telirakenteella. Vaunuissa on pitkä vetoaisa, mikä tekee vaunun käsittelyn helpoksi ahtaissakin paikoissa. Vetoaisan hydraulinen jousitus on vakiona kaikissa malleissa ja itse vaunuun on valittavana joko mekaaninen tai hydraulinen jousitus. Vaunun pohja 0424 720 600 Tarkemmat ehdot myyjiltämme. Kaikki hinnat alv 0% 24h VERKKOKAUPPA www.kjellman.fi 480 /kk on tehty erittäin hyvin iskuja ja kulutusta kestävästä Hardox 450 -teräksestä. Puskuvaunun tyhjentämien on nopeaa ja turvallista. Tyhjentäminen onnistuu myös mataliin varastoihin, sillä vaunun korkeus ei ole vakiorenkailla kuin 3470 ja 3980 milliä. JEANTIL BR PUSKUVAUNUT Kantavuudet (24-32) tn Tilavuudet lisälaidalla (34-54) m3 Lavanpohja HARDOX 450 Bogie-, tandem- tai tridemakselistolla, myös ohjautuvat Mekaaninen tai hydraulinen jousitus Pitkä hydraulijousitteinen vetoaisa vakiona
11 TEKSTI: MIMOSA STRÖM KUVAT: Ab Tomas Kjellman Kiitos leivästä kuuluu tuottajalle V uosi 1988 oli tapahtumarikas Kjellmanin perheessä. Tomas ja Sonja rakensivat omakotitalon ja perustivat Ab Tomas Kjellmanin keväällä 1988. Saman vuoden marraskuussa Tomakselle ja Sonjalle syntyi esikoinen, tyttö joka sai nimeksi Mimosa. Lapsena lähdin usein vanhempien kanssa töihin. Siellä kokosin ohjekirjoja, siivosin ja välillä leikin pikkusiskon kanssa rehupusseilla ja rakensimme eristevillapakkauksista leikkitaloja. Ensimmäinen kesätyöpaikkani oli kassahoitajan työ Ab Tomas Kjellmanilla. menimme isän kanssa testaamaan uutta lantavaunua. Testaus sujui hyvin ja ajoimme traktori. Lapsena oli tietysti tosi kiva istua traktorissa. Yhtäkkiä traktori pysähtyi eikä enää käynnistynyt, joten jouduimme kävelemään takaisin. Olin lähtenyt matkaan iskän kanssa uusilla kengilläni. Voitte varmasti kuvitella äidin ilmeen, kun tulimme takaisin kotiin. Lähtiessä lapsella oli ollut uudet hienot kengät jalassa ja kun tulimme takaisin kotiin, niin ne olivat pilalla ja haisivat lannalle. Tämä ns. testausvaihe on aina ollut tärkeä. Varmistamme näin että myymämme tuotteet ovat kestäviä ja laadukkaita. Tomas haluaakin ensin itse testata koneet jotka otamme myyntiin. Muutos on pysyvää Testattava ennen myyntiä Lapsuudestani muistan erittäin hyvin tapauksen, kun Vuosien varrella ala on paljon muuttunut. Digitalisaatio tuo mukanaan muutoksia, maanviljelijöiden EU-tuet pienenevät vuodesta TÄTÄ ET EHKÄ TIENNYT TOMAKSESTA JA SONJASTA Tomaksen ja Sonjan perheeseen kuuluu kaksi tytärtä ja heidän aviomiehet. Kaksi lastenlasta sekä Kenzo koira. Tomas on hyvä kokki ja hän kokkaa paljon. Sonja on taitava harmonikan soittaja. toiseen. Pienemmät maatilat joko joutuvat investoimaan satoja tuhansia euroja tai luopumaan toiminnasta. Kaksi senttiä 20 vuodessa Vuosi Tuottajahinta c/l Tuki (c/l) 1997 2007 2017 32,22 35,09 38,31 10,97 7,78 6,98 Suomen Tilastokeskuksen laskurin mukaan elinkustannusindeksi on noussut 36,2% vuodesta 1997. Mielestäni tämä on todella ikävä tilanne ja usein mietin, mitä itse pystyisin asialle tekemään. Tue tuottajaa ostokäyttäytymiselläsi www.luke.fi sivustolta löytyy paljon maatalouteen liittyvää statistiikkaa. Jos katsotaan miten maidon hinta ja viljelijätuki ovat muuttuneet viimeisten 20 vuoden aikana, niin nähdään että tuotantotuki on vähentänyt 4 c/l ja tuottajahinta on kasvanut 6 c/ l. 20 vuoden aikana maidontuottajan tulot yhdestä maitolitrasta on kasvanut kahdella centillä eli 4,5 %. Pohjanmaalla löytyy ns. Reko-rinkejä, jonka kautta pystyy ostamaan ruokaa suoraan maanviljelijältä. Löytyy myös verkkokauppoja, joista saa ostaa lähituotettua ruokaa jopa kotiin toimitettuna! Nuorena aikuisena koen että tällainen ostokäyttäytyminen on tulevaisuuden melodia. Hyvällä omatunnolla on myös miellyttävämpi tehdä ruokaostoksia. Jos pitää valita, maksanko maitolitrasta euron maidontuottajalle vai meneekö se euro isojen ketjujen herrojen taskuihin, niin minä ainakin maksan iloisin mielin suoraan maidontuottajalle. Mimosa info: Olen koulutukseltani ITtradenomi ja olin kuusi vuotta töissä ICT -alalla ennen kuin aloitin AB Tomas Kjellmanilla keväällä 2018. Työtehtäviini kuuluu laadunvalvonta, raportointi, toiminnan kehitys ja markkinointia.
KULTIVAATTORIN OSAT KULTIVAATTORIN KÄRJET KULTIVAATTORIN KÄRJET OIKEA VASEN Koko [mm] Sopivuus QQB100345 285x65 QQB100116 300x80 QQB100392 310x70 QQB100104 370x55 QQB100306 410x0 QQB1088 490x60 QQB100310 262 QQB102471 308 QQB100105 440 Yleis 10.30 Kongskilde.90 9.50 Amazone 11.50 Dal bo 23.50 Köckerling 19.80 He va.95 Kongskilde.95 Vogel&Noot.50 KULTIVAATTORIN SIIPITERÄT KULTIVAATTORIN KÄRJET Koko [mm] Sopivuus QQB100482 308 Yleis QQB100485 300 QQB100115 285 Kongskilde QQB100479 205 QQB100304 315 Dal bo QQB100295 345 Lemken 19.90 23.50 16.90 15.40 23.50 11.60 Koko [mm] Sopivuus QQB100279 230x0 Amazone QQB100281 230x0 Top Quality QQB100290 285x0 Lemken QQB100159 250x80 QQB102465 285x80 Köckerling QQB100321 265x50 10.50 24.50 11.90.95 13.30 11.50 Koko [mm] Sopivuus QQB100310 262 He va QQB102471 308 Kongskilde QQB100105 440.95.95 Vogel&Noot.50 S PIIKIN KIINNIKKEET Koko [mm] Akseli QQB101047 32x 50x15 QQB100395 32x 50x50 QQB1089 45x 50x50 2.10 3.20 5.60 EXTREM CARBIDE LINE Volframikarbidi laatan ansiosta terä on erittäin hyvin kulutusta kestävä. Soveltuu pelloille missä kulutus on suurta, ei kivisille maaperille. S PIIKIN TERÄT Koko [mm] Sopivuus QQB102494 215 Amazone QQB102487 280 Köckerling QQB102489 245 QQB102492 345 Grimme 78.80 74.95 78.00 23.90 S PIIKIT Koko [mm] Sopivuus QQB100650 6x230 Kverneland QQB100643 6x260 Multiva QQB102453 10x260 Multiva QQB100642 18x215 JOUSIPIIKIT JOUSIPIIKIT QQB100311 150x10 VibroFlex QQB1003 150x10 Jousi QQB100313 50x Varsi QQB100314 150x VFM QQB100316 40x Varsi 167.00 105.00 44.90 199.00 69.80 5.35 4.75 9.20 6.50 S piikin Kärkisarja 25 kpl sisältäen pultit QQB100354 6x210 Yleis 54.10 Koko [mm] Sopivuus Koko [mm] Malli QQB101328 30x30 Oikea QQB101329 30x30 Vasen QQB100641 30x30 QQB102366 30x30 QQB100102 35x35 Oikea Koko [mm] Sopivuus QQB100651 32x10 Kongskilde QQB100355 32x Potila QQB100646 45x10 QQB100645 45x10 Kverneland QQB1004 45x11 Potila QQB100657 65x Top Line 9.25 11.75 18.90 26.90 20.95 55.50 45.00 HANHENJALAT Koko [mm] Sopivuus QQB102311 70 Yleis QQB100944 105 Yleis QQB101437 105 Amazone QQB100950 135 Kongskilde QQB1023 135 QQB102450 240 8.60 3.70 5.30 8.40 15.50 17.80 HAMMASTETUT KIEKOT 61.65 61.65 133.00 279.00 94.50 QQB100597 450x5 QQB100638 460x4 Horsch QQB101373 510x5 Multiva QQB102430 560x4 Unia QQB102301 564x6 DAL BO Koko [mm] Sopivuus 37.95 44.75 53.10 65.50 95.00 SILEÄT KIEKOT Koko [mm] Sopivuus QQB100598 450x4 Amazone QQB102364 460x4 Amazone 33.95 40.20
13 KYNTÖAURAN OSAT VOGEL&NOOT Osa +QQB801101 Kärki Sopivuus WX, WY +QQB200111A Vannas WX +QQB701301 Vannas WY +QQB813003 Maapuoli +QQB703002 Maapuoli +QQB800109 Siipi WX WX, WY WY 9.95 50.50 53.20 25.40 25.90 177.00 AGROLUX ÖVERUM Osa +QQB84942 Kärki FK +QQB85384 Vannas FK +QQB83980 Rintapala FK Sopivuus +QQB94604 Maapuoli AX +QQB94594 Siipi AX 14.50 29.50 22.50 33.50 135.00 Osa KVERNELAND Sopivuus +QQB94608 5 Kärkisarja XL +QQB94596 Rintapala XL +QQB85384 Vannas V +QQB83981 Maapuoli V +QQB85261 Siipi V 49.95 23.10 29.80 30.20 139.00 Osa Sopivuus +QQB053090 5 Kärki 8, 14, 28 +QQB073004 Vannas 16 8, 28 +QQB073056 Vannas 16 +QQB073608 Maapuoli 8, 14, 28 +QQB073250 Rintapala 8, 28 QQB073278 Siipi QQB060703 Jousipakka 8, 14, 28 QQB073615 Vaon avarrin 14 14 14, 28 21.95 33.35 36.90 27.50 17.95 195.00 319.50 73.95 Tilaukset SOITA 0424 720 300 Varaosapäivystys 24h: pmj@kjellman.fi 24h AURAN KIEKKOLEIKKURIN LAAKERIPESÄT ESIAURAN KULUTUSOSAT KUHN KULUTUSOSAT Sopivuus +QQB056873 Vannas Kverneland +QQB6228 5 Kärkisarja H4, H6 +QQB066868 Vannas Kverneland +QQB0768 Siipi Kverneland +QQB91801 Vannas Överum +QQB91803 Siipi Överum Koko [mm] Sopivuus QQB060609 Kverneland QQB060624 Kverneland QQB086087 Kverneland QQB80967AH Överum QQB73242A Överum 59.95 55.90 78.20 79.80 95.90 Osa 14.25 13.50 39.10.90 27.50 Osa VERKKOKAUPPA www.kjellman.fi Sopivuus +QQB622172 Vannas H4, H6 +QQB2230 Maapuoli H4, H6 35.90 54.50.50 Hinnat voimassa 31..2018 asti. Kaikki hinnat alv 0%. JÄLKIHARA PIIKIT AURAN KIEKKOLEIKKURIT Koko [mm] Sopivuus 1QQB0561 460x5 Kverneland QQB076406 460x5 Kverneland QQB72547 460x50 Överum QQB110029 500x5 Kuhn QQB023701 500x5 Vogel&Noot 39.90 47.50 45.20 79.50 79.95 Koko [mm] Sopivuus QQB102011 7x510 Einböck TERÄT RULLAÄKEELLE QQB400530 9x490 QQB1060 10x550 Kverneland 18.90 18.70 20.50 20.45 QQB100234 x440 Koko [mm] Akseli QQB1054 380x70 26x26 QQB100340 380x74 30x30 QQB100342 430x74 26x26 QQB101362 430x74 30x30 QQB100732 x480 QQB306239 x550 Tume QQB102010 16x355 Kvick Finn 5.50 7.30 8.65 13.95 8.45 7.75 16.50 JYRÄKIEKOT Koko [mm] Sopivuus QQB301002 470/55 QQB3010 480/95 QQB100658 530/55 QQB15384 500/60 Dal bo QQB15385 530/1 Dal bo QQB100659 550/50 Dal bo 69.50 32.95 99.00 65.50 36.60 110.00
14 NIVELAKSELIT NIVELAKSELIT PERUS LAAJAKULMA NIVELAKSELIT Haarukat 1 3/8 Z6, pituus 860 mm Koko Valmistaja QQM90001 02 La Magdalena QQM90003 05 La Magdalena QQM900010 35 La Magdalena 165.00 QQM900011 36 La Magdalena 68.00 79.00 TARJOUS 149.00 Eurocardan PLUS nivelakselit Eurocardan Master Quick pin automaattilukitus PLUS sarja on suunniteltu kovaan käyttöön missä akselin ominaisuuksia koetellaan Parempi voiman ja väännön kesto Voiteluväli 50 60 tuntia Laadukkaat ristikot Karkaistut putket York profiililla Liukulaakerin tukirengas grafiittia Uudistunut laajakulmanivelakseli Eurocardan:lta Master sarja Master sarja on uudistanut Euro cardan:in haarukat sekä ristikot. Näillä uudistuksilla valmistaja tuo mark kinoille vahvemman ja suoritus kyvyiltä kestävämmän akselin verrat tuna edelliseen sukupolveen. Näkyvin muutos on ristikot missä ristikon hal kaisija on muuttunut symmetriseksi sekä laakerikupin halkaisia kasvanut lähes 13% edelliseen. Kaikki Master sarjan akselit on varustettu Quick pin automattilukituksella. Patentoitu järjestelmä Eurocardan:lta Tappilukitus automaattisella lukituk sella, vahvempi ja varmatoimisempi kuin kauluslukitus. Kaikissa Master Line ja PLUS sarjan akseleissa vaki ona. 245.00 RISTIKOT La Magdalena Koko QQM403 22x54,8 QQM2150 30,2x80 QQM2242E 42x104 11.25 18.50 18.50 24.95 28.50 30.50 69.80 QQM635 42,30 QQM2200AB 30,2x92 QQM2224 32x76 QQM2230 35x106,5 QQM2226 36x89 32x76 27x94 Tilaukset SOITA 0424 720 300 Varaosapäivystys 24h pmj@kjellman.fi Hinnat voimassa 31..2018 asti. Kaikki hinnat alv 0%. 24h VERKKOKAUPPA www.kjellman.fi NIVELAKSELIT TARJOUS 35.95 QQM636 36x89 32x106 45.50 KAKSOISLAAJAKULMA NIVELAKSELIT Koko Valmistaja LAAJAKULMANIVEL AKSELIT MURTOPULTILLA 1 3/8 Z6 1 3/8 Z6, pituus 1650 mm LAAJAKULMANIVEL AKSELIT AUTOMAATTI YLIKUORMA KYTKIMELLÄ QQM818004 8 EuroCardan 995.00 1 3/8 Z6 1 3/8 Z6, pituus 1850 mm QQM910011 35 La Magdalena 595.00 1 3/8 Z6 1 3/8 Z6, pituus 1370 mm, pultti kytkin 2130 Nm QQM818001 8 Eurocardan 95.00 1 3/8 Z6 1 3/8 Z6, pituus 10 mm, automaattikytkin 2000 Nm QQM91004 35 La Magdalena 805.00 TARJOUS 720.00 PERUS LAAJAKULMA NIVELAKSELIT Koko Valmistaja Koko Valmistaja Haarukat 1 3/8 Z6, pituus 10 mm PLUS tuplalaajakulmanivelakselit QQM828007PLUS 8 EuroCardan 92.00 1 3/8 Z6 1 3/8 Z6, pituus 1850 mm QQM910010 36 La Magdalena 745.00 1 3/8 Z6 1 3/8 Z6, pituus 1050 mm, pultti kytkin 2900 Nm QQM818006 8 Eurocardan 1310.00 1 3/8 Z6 1 3/8 Z6, pituus 1610 mm, automaattikytkin 2300 Nm QQM828008 PLUS 8 EuroCardan 1660.00 Ylikuormakytkin 2500 Nm, 1 3/8 Z6 1 3/8 Z6, pituus 10 mm QQM828004 PLUS 8 Eurocardan 995.00 1 3/8 Z6 1 3/4 Z6, pituus 10 mm, pultti kytkin 3240 Nm QQM818003 8 Eurocardan 1310.00 1 3/8 Z6 1 3/8 Z6, pituus 10 mm, automaattikytkin 2500 Nm Koko Valmistaja QQM910001 05 La Magdalena QQM910015 35 La Magdalena QQM910016 36 La Magdalena 389.00 479.00 560.00
15 LETKUT MAATALOUTEEN ARIZONA SUPERELASTIC LUISIANA SUPERELASTIC PVC letku jäykällä PVC piraalilla. Nesteiden imuun ja siirtoon, kastelu laitteisiin, loka autoihin PVC letku jäykällä PVC spiraalilla. Nesteiden imuun ja siirtoon. Pakkas kestävyys 25'C.Erittäin notkea yleisletku. Useassa multaimessa käytetty ensiasennus letkuna. Tuotekoodi Ø [mm] QQL911075 075 76 QQL911075 102 102 QQL911075 7 7 QQL911075 152 152 QQL911075 204 203 Hinta [ /m] 16.05 23.65 33.60 41.10 77.65 VACUPRESS FLEX METALFLEX I Kaksikerroksinen pehmennetty PVC letku polyesterivahvistuksella ja si sään upotetulla terässpiraalilla. Nes teiden imuun ja siirtoon. Musta sisä pinta. Teollisuuden ja maatalouden käyttöön.korkea alipaineen ja työpai neen kesto. Nesteiden imuun ja siir toon Pehmeä PVC letku sisään upotetulla terässpiraalilla. Nesteiden imuun ja siirtoon teollisuudessa. Kirkas letku soveluu myös hyvin multaimille kun haetaan läpinäkyvää letkua. Tuotekoodi Ø [mm] QQL9934 025 25 QQL9934 032 32 QQL9934 060 60 QQL9934 076 76 QQL9934 080 80 QQL9934 102 102 ARIZONA ARCTIC QQL9934 7 7 PVC letku jäykällä PVC spiraalilla. Soveltuu kylmiin olosuhteisiin. Nesteiden imuun ja siirtoon, loka autoihin, lietteen siirtoon. QQL9934 152 152 Tuotekoodi Ø [mm] QQL9117 076 76 QQL9117 102 102 QQL9117 7 7 QQL9117 152 152 Hinta [ /m] 10.30 11.30 21.65 27.50 37.20 35.50 56.40 66.80 SOITA 0424 720 300 Varaosapäivystys 24h pmj@kjellman.fi Huom! minimitoimitusmäärät. Hinnat voimassa 31..2018 asti. Kaikki hinnat alv 0%. 25 QQL9980 032 32 QQL9980 038 38 QQL9980 045 45 QQL9980 050 50 QQL9980 060 60 Hinta [ /m] 4.35 6.75 7.55 9.40 11.20 14.80 32 QQL911022 035 35 QQL911022 038 38 QQL911022 040 40 QQL911187 045 45 QQL911187 050 50 QQL911022 060 60 RAGNO N 20 BAR PVC letku polyesterivahvikkeella. Hyönteismyrkkyjen ja torjunta aineiden ruiskuttamiseen. Erin omainen letku paineilmaletkuksi. Ø [mm] Hinta [ /m] QQL915046 010 10 QQL915046 013 13 2.25 2.90 3.90 4.85 QQL915046 016 16 QQL915046 019 19 Hinta [ /m] 4.40 5.15 4.95 5.15 5.25 6.35 8.80 RAGNO CR SP Pehmeä PVC letku polyesterivahvik keella. Nesteiden, kemikaalien ja pai neilman siirtoon. Elintarvikelaatua. Ø [mm] Hinta [ /m] QQL915014 008 8 PVC letku jäykällä PVC spiraalilla. Nesteiden imuun ja siirtoon. Letkua käytetään myös kylvökoneissa. QQL915014 010 10 QQL915014 013 13 QQL915014 016 16 Tuotekoodi QQL915014 019 19 1.15 1.20 1.40 1.65 2.10 FLORIDA Tuotekoodi: Tilaukset QQL9980 025 Ø [mm] Ø [mm] QQL911022 032 Tuotekoodi: Hinta [ /m] 21.75 32.00 45.45 55.65 Tuotekoodi Tuotekoodi: Ø [mm] Hinta [ /m] QQL911021 020 20 QQL911021 025 25 QQL911021 030 30 QQL911021 032 32 QQL911021 035 35 QQL911021 038 38 2.25 2.75 3.25 3.50 3.95 4.20 24h VERKKOKAUPPA www.kjellman.fi POLIPO 15 BAR OIL Pehmeä PVC letku POLYURETAA NI(PU) sisäkerroksella. Öljyletkuksi mm.farmarisäiliöihin. Diesel öljylle ja biodieselille. Soveltuu myös urea käyttöön. Tuotekoodi: Ø [mm] Hinta [ /m] QQL915133 019 19 QQL915133 025 25 4.30 7.95
16 UUTUUS Italialainen Dieci on vuonna 1962 perustettu perheyritys. Vuonna 1983 yritys valmisti ensimmäisen kurottajan. Reilussa kolmessakym menessä vuodessa yritys on kehit tänyt markkinoille laajan sarjan kurottajia sekä maatalouden että teollisuuden tarpeisiin. DIECI AGRI PLUS Määrätietoisen tuotekehityksen ansiosta Dieci on pystynyt jatkuvasti täydentämään ja uudistamaan kurottajien valikoimaansa. Viimeisimmät uutuudet ovat malliston keveämmästä päästä. Agri Plus 40.9 ja 42.7 -mallit ovat nimenomaan maatalouden monipuoliseen, mutta erittäin vaativaan käyttöön räätälöityjä kurottajia. Diecin VS Vario -voimansiirrossa nykyaikaisella ohjauselektroniikalla toteutettu voimansiirto mahdollistaa kurottajan ajamisen 0 40 kilometrin tuntinopeutta ilman vaihteen vaihtamista. Diecin VS Variossa on neljä esiasetusta voimansiirron toiminnalle. Normaali asetus on sopivin maantieajoon, Eco puolestaan pyrkii mah- Käyttäjän kannalta kenties suurin uutuus piilee voimansiirrossa. Vanhan powershiftin tilalle on nyt saatavana täysin automattisesti toimiva portaaton voimansiirto. dollisimman hyvään polttoainetalouteen, Loader -asetuksella saavutetaan maksimaaliseen teho nopeutta rajoittamalla ja Creeper-asetus on räätälöity tarkkuutta, mutta välillä ripeyttä vaativaan työskentelyyn. Tehokas hydrauliikka VS Vario on erittäin osuva valinta etenkin pienempiin työkoneisiin, joilla ajetaan välillä ahtaissa tiloissa ja välillä taasen jopa 40 kilometrin tuntinopeutta. Eli juuri sellaistahan työ nykyaikaisilla maatiloilla on! VS Varion avulla työskentely on tarkkaa ja täsmällistä moottorin kuormituksesta tai ajonopeudesta riippumatta. Yhdessä käyttäjien kanssa Edistyksellinen voimansiirto TEKSTI: VISA VILKUNA KUVAT: DIECI s.r.l. Kurottajien kehittämisessä Dieci on kulkenut omia polkujaan. Agri Plus -sarjassa on ennakkoluulottoman tuloksellisesti kyetty yhdistämään valmistajan vuosikymmenien kokemus asiakkailta saatuun kokemukseen ja neuvoihin. Niinpä tuloksena onkin kompromisseja vailla oleva monipuolinen kurottaja nykyaikaisen maatilan tarpeisiin. Kurottajan rungot ovat peräti 20 millimetriä paksua suomalaista teräslevyä, mikä takaa erittäin hyvän vääntöjäykkyyden ja kestävyyden. Rungot tehdään alusta loppuun Diecin omassa tehtaassa. VS EVO2 voimansiirto Max. nopeus 40 km/h Diecin ohjauselektroniikalla varustettu portaaton VS Vario -voimansiirto edustaa nykyaikaisinta voimansiirtoa mitä maatalouskuormaamiseen voidaan tarjota. Moottoritilan peitto aukeaa riittävästi, jotta huolto- ja tarkistuskohteet löytyvät vaivattomasti. Kaasujousella varustettu peitto on helppo avata ja sulkea. Voimansa Agri Plus -mallit saavat Kubotan Tier4i-moottoreista. Tehovaihtoehtoja nelisylinterisessä 4,5 litraisessa moottorissa on kaksi, 109 ja 138 hevosvoimaa. Huipputeholla moottoreista irtoaa 119 ja 152 hevosta. Moottorin maksimivääntö saavutetaan jo 1500 kierroksen kohdalla, mikä tekee Agri Plussalla työskentelyn vaivattoman joustavaksi. Jäähdytin on mitoitettu niin, ettei moottori kuumene missään olosuhteissa. Ilma pääsee esteettä jäähdyttäjälle ja kuuma ilma ohjataan omaa reittiään pois, jolloin viileämpi ja kuumempi ilma eivät pääse sekoittumaan. VS EVO2 -mallin jäähdyttäjässä on kaksi flektiä, joissa on kennoston puhdistamiseen tarkoitettu käänteinen puhallustoiminto vakiona. Sen saa valinnaisvarusteena myös PS6-malliin. Kurottajan maksimaalinen nostokyky on 4,2 tonnia ja suurin nostokorkeus 9 metriä. Lisävarusteena saatavan kakkoskategorian mukaisen kolmipistenostolaitteen maksimi nostokyky on 2,2 tonnia. Kurottajan hydrauliikan tuotto on peräti 210 litraa minuutissa 255 barin painella. Reilu tuotto takaa sen, että työ joutuu riippumatta käytettävästä työlaiteesta. 4,2 tn Agrin Plussan puomin päähän on mahdollista saada kaksi ja taakse valinnaisvarusteena saatavan kolmipistenostolaitteen läheisyyteen kolme kaksitoimista hydrauliikan ulosottoa. Työlaitteiden kytkentä on erittäin helppoa ja nopeaa. Kaksitoimisia lukitussylintereitä hallitaan ohjaamosta. Työlaitteen pysyminen paikoillaan on varmistettu integroidulla lukkoventtiilillä. Tämä lisää merkittävästi työskentelyn turvallisuutta.
17 Tule KoneAgriaan ja tutustu Dieci uutuuksiin AGRI MAX Nostokyky: (4,5-7,5) tn Nostokorkeus: (8.0-10,0) m Teho: (83,5-96-104)kw Malleja: 11 eri mallia alk. 730 /kk alk. 730 /kk AGRI PLUS Nostokyky: Nostokorkeus: Teho: Malleja: Suomen suurin kurottajanäyttely (3,8-4,0) tn (7,0-9,0) m (81-103)kw 4 eri mallia AGRI STAR Joystickiin on integroitu kaikki tavanomaisessa työssä tarvittavat toiminnot yhteen. Myös suunnanvaihdin on mahdollista sijoittaa näppärästi joystickiin. Turvallisuus ykkösenä Uusina rengasvaihtoehtoina on tarjolla vakiona olevien 400/70.24 lisäksi 18-22.5, 445/65 R22.5, 460/70 R24 ja 500/70 R24 -mallit. Maatilojen talouskeskuksissa kokonaistaloudellisin ratkaisu lienee palarengas, jolla saadaan enemmän käyttötunteja ja luotettavaa pitoa ympäri vuoden. Palakuvioinen rengas antaa myös poikkeuksellisen ajomukavuuden ja äänettömyyden suurilla nopeuksilla ajettaessa. Diecille turvallisuus on aina ollut ykkösasia. Tähän ollaan päästy ennakkoluulottomalla tuotekehityksellä ja nykytekniikan oivaltavalla hyödyntämisellä. Hyvä näkyvyys ohjaamosta on yksi työskentelyn turvallisuuden kulmakivistä. Myös mukavuus liittyy läheisesti turvallisuuteen. Mukavassa ja ergonomisessa ohjaamossa voi tehdä pitkän päivän turvallisesti, liikaa väsymättä. Hallintalaitteet ovat ergonomisesti oikein sijoitetut ja ohjaamon viimeistely sekä pintamateriaalit ovat huipputasoa. Erittäin hiljaiseen ohjaamoon saa muun muassa sähkökäyttöiset lasit, säädettävän ohjauspyörä, ilmas- Nostokyky: (3,7-3,8) tn Nostokorkeus: (7.0-10,0) m Teho: (83,5) kw Malleja: 6 eri mallia alk. 660 /kk Kurottaja on mahdollista varustaa kolmella kameralla, joiden kautta työkoneen valvonta onnistuu kaikissa tilanteissa. Kameroiden lähettävää kuvaa voi ohjaamossa seurata selkeästä 7-tuumaisesta näytöstä. toinnin, huippuluokan audiolaitteet monien muiden varusteiden lisäksi. Automaattinen käsijarru kytkeytyy päälle heti, kun moottori sammutetaan. Tämä järjestelmä mahdollistaa koneen käynnistämisen, vaikka kuljettaja ei paikoillaan istuisikaan. Dieci Agri Plussat voidaan varustaa kolmipistenostolaitteella, jolloin kurottajasta tulee likimain traktori. Kategoria kakkosen nostolaite nostaa 2,2 tonnia ja rehti mekaaninen ulosotto pyörittää työkoneita vaivatta. Diecin maatalouskurottajiin on saatavilla kattava valikoima eri käyttötarkoituksiin soveltuvia renkaita. Pitoa on saatavilla niin palapinta-, kurottaja- kuin harkkorenkaista. AGRI TECH Nostokyky: (3,2-3,5) tn Nostokorkeus: (7.0-9,0) m Teho: 96 kw Malleja: 4 eri mallia alk. 780 /kk AGRI FARMER Nostokyky: (2,8-3,2) tn Nostokorkeus: (6.0-9,0) m Teho: 73,4 kw Malleja: 19 eri mallia alk. 595 /kk MINI AGRI 26.6 Nostokyky: Nostokorkeus: Teho: Malleja: 2,6 tn 6m 54,6 kw 1 alk. 540 /kk AGRI PIVOT Nostokyky: Nostokorkeus: Teho: Malleja: (5,0-8,0) tn (4,7-5,2) m (36,5-107) kw 5 eri mallia Tarkemmat ehdot myyjiltämme. Kaikki hinnat alv 0% alk. 560 /kk KUROTTAJAMYYNTI Länsi- ja Pohjoissuomi KAJ KANCKOS puh. 0424 720 705 Etelä- ja Itäsuomi SEPPO TUOMINEN puh. 0424 720 720
18 LANTAVARAOSAT PERROT LETKULIITTIMET BAUER LETKULIITTIMET QQL100787 Koko [ ] 4 Malli Uros QQL100788 5 Uros QQL100789 6 Uros QQL100790 8 Uros 21.85 28.50 35.10 95.00 SÄHKÖSINKITYT PARIKIRISTIMET Koko [mm] Lev. [mm] QQL102080 090 100 24 QQL102082 100 110 24 QQL102084 110 0 24 QQL102088 140 150 24 QQL102086 160 170 24 QQL102089 220 230 24 8.95 9.30 9.75 9.80 10.70 14.10 RUOSTUMATTOMAT LETKUKIRISTIMET Koko [mm] Koko [ ] Malli QQL1020 4 Naaras QQL102013 5 Naaras QQL102017 5 Uros QQL102018 6 Uros 25.00 38.60 80.50 98.50 Lev. [mm] QQL102051 10 16 QQL102052 20 QQL102053 16 27 QQL102055 25 40 QQL102058 40 60 QQL102060 60 80 2.20 2.60 2.70 3.00 LANTAVAUNUN TERÄT Kulma heittoterät 3.75 2.50 4.15 Tarjous voimassa 15.11.2018 asti. Koko [mm] Sopii KIEKOT MULTAIMILLE QQH100056 180x60 Fliegl, Unia 19.90 QQH100057 180x60 Fliegl, Unia 19.90 QQH100661 JF 27.10 QQH100662 JF 27.10 QQL100837 Koko [ ] Malli 340x4 Samson QQK100390 405x3 Vredo 35.50 31.30 QQL100900K 410x5 Vredo 34,90 29.00 QQL1095 250x3 Joskin 42.80 KUMISUUTTIMET MULTAIMILLE Tilaukset SOITA 0424 720 300 Varaosapäivystys 24h pmj@kjellman.fi 24h VERKKOKAUPPA www.kjellman.fi KETJULENKKI KOHLSWA 5 M/PAKETTI Koko Lenkkiä/5m QQH0055 55 0 QQH0057 57 85 QQH0072 72 0 QQH0074 74 85 QQH0078 78 75 Koko [ ] Sopii Käännetyt heittoterät QQL102023 110 Kaweco QQL100916 225 Samson QQL100955 275 Bomech 11.95 9.90 8.20 9.95 152.00 139.00 199.00 330.00 269.00 QQH1041 230x80 Joskin 16,30 QQH1042 230x80 Joskin 16,30 QQH100836 290x50 Samson 10,90 Suorat heittoterät QQH100833 240x50 Fliegl, Tempo 10,40 QQH1040 240x50 Fliegl, Tempo,90 Koko QQH100132 10x26,5 QQH100133 10x31 QQH100010 11x31 QQH100011 x36 QQH100396 13x36 QQH100136 14x42 QQH1000 14x49 QQH100013 16x48 QQH100137 16x56 11.90 10.90 9.95 7.95 16.30 17.50 19.95 19.90 24.50 25.75,70 QQH100832 220x50 Joskin 19,50 QQH1043 350x75 Coutand 14,95 KETJUJATKOT ANKKURIKETJULLE Tuotekoodi QQH101099 270x50 Jeantil VETOPYÖRÄT KULJETTIMILLE POHJAKULJETTIMEN KETJU ANKKURIMALLI Koko QQH102454 10x31 50 QQH1003 10x26,5 37 19.50 QQH100277 10x35 35 QQH100474 10x31 32 23.90 24.90 42.00 56.90 69.50 69.30 QQH100214 13x45 50 Lenkkiä/m QQH1005 11x31 32 QQH100507 13x36 27 QQH1007 14x50 20 QQH1008 16x48 20 QQH100140 16x56 17 Ketjulle Akseli [mm] QQH100475 QQH100213 14x45 16x56 50 60 Hinnat voimassa 31..2018 asti. Kaikki hinnat alv 0%. 58.50 69.00 74.50 139.00 255.00 KIILAT KANNALLA Koko [mm] QQH100918 10x60 QQH100920 x80 QQH100921 14x70 QQH100922 16x65 QQH100923 18x90 3.10 3.30 5.50 6.55 7.65
19 LIETEVARAOSAT KOMPRESSORIÖLJY BATTIONI PAGANI Erinomainen hapettumisen sietokykyky Hyvä suoja ruostumiselta Hyvä vaahtoutumisen esto BALLAST SARJAN KOMPRESSORIT Teho [l/min] Pto [kier/min] QQL100029 9030 540 QQL1000 9030 1000 QQL100008 11137 1000 QQL100009 13845 1000 QQL101490 15270 1000 1910.00 1985.00 2150.00 2495.00 3450.00 Uuden ajan kaksoisilmajäähdytetty kompressori automaattisella voiteluannostuksella, paremmin kuumuutta kestävät lamellit, lamellien tarkistussilmä, lämpötila osoitin, Crash Protection System. Tuotekoodi Koko [l] QQL100026 5 34.95 MEC SARJAN KOMPRESSORIT Teho [l/min] Pto [kier/min] TARJOUS 29.95 QQL100003 6150 540 QQL100004 7000 540 QQL100005 8100 540 1190.00 15.00 1350.00 LAMMELLIT JUROP PUMPUILLE Pumppu Laatu QQL102433 PN45 STD QQL100763 PN58 STD QQL100764 PN84 STD QQL100769 PN106 STD 13.95 14.85 21.45 25.20 LAMMELLIT HERTELL Laatu QQL100528 KD4000 STD KORJAUSSARJAT BATTIONI PAGANI KOMPRESSOREIHIN QQL214305 KD5000 STD QQL214302 KD6500 STD QQL214320 KD8000 STD QQL214337 KD10000 STD QQL102036 KD000 STD QQL100346 MEC5000 STD 93.00 95.00 96.20 21.90 23.10 29.90 30.70 31.75 45.80 QQL100347 MEC6500 STD 113.00 95.00 Pumppu Laatu QQL101401 MEC3000 STD QQL100076 MEC4000 STD Pumppu Tarjous voimassa 31.10.2018 saakka QQL100348 MEC8000 STD 9.50 395.00 475.00 375.00 550.00 QQL100001 BALLAST11000 LL QQL100002 BALLAST13500 LL LUISTIVENTTIILIT Koko Laatu QQL100272 4 Messinki QQL100273 5 Messinki 154.00 162.50 QQL102319 100 Koko [mm] QQL100014 150 QQL100015 200 QQL100275 8 Messinki QQL102348 250 Rst QQL100032 8 Rst LL QQL100502 AGRI84 LL PYÖRIVÄT LIITTIMET QQL102349 6 Messinki 152.50 149.00 QQL100031 6 QQL100352 STAR60 395.00 715.00 895.00 195.00 196.00 229.00 445.00 Tilaukset SOITA 0424 720 300 Varaosapäivystys 24h pmj@kjellman.fi ELASTISET LIITTIMET 3 TIE VENTTIILIT Koko [mm] Pit. [mm] QQL1097 150 135 QQL1098 200 150 55.50 69.00 Huom! minimitoimitusmäärät. Hinnat voimassa 31..2018 asti. Kaikki hinnat alv 0%. Koko [mm] QQL1064 4 QQL1065 5 QQL1066 6 505.00 565.00 579.00
20 Euro-Bull Oy Sijaitsee Kristiinankaupunki Nautakasvattamo 850 lihasonnia Perustettu 2015 Omistajat Marcus Teir, Samuel Ingves Kalusto Dieci AgriFarmer 32.6 maatalouskurottaja Stoll paalileikkuri Euro-Bull tähtää kas TEKSTI: VISA VILKUNA KUVAT: VISA VILKUNA Kristiinankaupungissa maata viljelevät Samuel Ingves ja Marcus Teir perustivat pari vuotta sitten Euro-Bull Oy:n. Yhteisessä 3700 neliöisessä navetassa on paikat 850 lihasonnille. Kummallakin yhtiömiehellä on tämän lisksi kotitilallaan oma nautakas- vattamo. Ingvesillä on itsellään kasvatuksessa 480 pihvisonnia ja Teirillä puolestaan kuutisenkymmentä highlander emolehmää hiljattain valmistuneessa pihatossa. Yhteenlaskettuna miehillä on noin 1400 lihanautaa ruokittavana. Vasikat tulevat kasvattamoon noin puolen vuoden iässä. Lähes kaikki saadaan yhdestä ja samasta porilaisesta kasvattamosta. Euro-Bullin HKScanin kanssa tekemä viisivuotinen sopimus kattaa sen, että sonnivasikoita saadaan ja ne myydään takaisin HK- Stollin paalinavaajaa tarvitaan päivittäin. Isoissa 1,5 metrisissä pyöräpaaleissa on rehua reilusti yli tuhat kiloa. Scanille. Teurastamon kannalta iso kasvattamo on järkevä, sillä sieltä saa kerralla rekan täyteen. Pellot nurmella Kokonaan nurmella olevaa peltoa yrittäjillä on viljelyksessä noin 600 hehtaaria, mikä tuntuu riittävän säilörehualaksi. Naudat ruokitaan jokaisessa navetassa appeella. Euro-Bullin kasvattamossa ilman säilöntäainetta pyöröpaalattua tuorerehua terästetään perunankuorimosta saatavalla kuoripuurolla, kivennäisillä ja täysrehulla. Tällä appeella mullien päiväkasvu on noin 700 grammaa. Tavoitellun noin 400 kilon teuraspainon naudat saavuttavat keskimäärin 18,5 kuukauden iässä. Osaamista Euro-Bullissa on, sillä Samuel Ingves on saanut kaksi kertaa palkinnon Suomen parhaan pihvisonnin kasvattaja kisassa. Ingvesin mukaan mittavan investoinnin rahoitus vaati selkeät ja seikkaperäiset laskelmat. Aiempi menesty- minen nautojen kasvattamisessa oli varmaankin plussaa, kun POP-Pankki harkitsi rahoitusjärjestelyjä. Kaikki sujui kuitenkin suunnitelmien mukaan ja nyt Euro-Bullilla on jo laajennuksen vaatimat suunnitelmat ja luvat työn alla. Perustellut investoinnit - Isojen tilojen investoinneissa ja konehankinnoissa on käytettävä harkintaa. Me olemme valinneet kurottajiksi niin Euro-Bullille kuin omille tiloillemmekin Diecin kurottajat. Tunnettu laatumerkki antaa turvallisuutta yrittämiseen, mutta vähintään yhtä tärkeää on toimiva huolto, Ingves ja Teir summaavat. takin uskaltaa hankkia. Minulla on omalla tilallani Peeconin apevaunu ja Jeantilin kuivalannanlevitin. Molemmat ovat toimineet mainiosti, Ingves kertoo. Euro-Bullin kasvattamosta saatavan lietelannan levitys on annettu urakoitsijan vastuulle. Vain lietteen sekoittaminen on Ingvesin ja Teirin tehtävänä. Liete sijoitetaan veitsimultamimella nurmeen. Urakoitsijan käytössä on rapuohjauksella varustettu multain, joka on varsin hellävarainen kasvustoa ajatellen. Nurmesta nurmeen Yrittäjät ovat uskoneet koneidensa huollon ammattilaisten käsiin. Kuivalanta levitetään pääosin nurmen uusimisen yhteydessä, mutta tasalaatuista turvelantaa on levitetty syksyisin myös nurmen pintaan. Alueen perunanviljelijät ovat myös erittäin kiinnostuneita pellon rakennetta parantavasta turvelannasta. - Kjellmanin kautta olemme saaneet koneidemme huollot ammattitaidolla ja ripeästi. Kun huolto pelaa, niin konei- Vaikka Kristiinankaupungissa viljellään paljon perunaa, kohtuuhintaista vuokrapeltoa on riittänyt Euro-Bullin tarpeisiinkin. Rehusta korja-
21 Jopa 700 gramman päiväkasvu svuun Perunan kuorimosta saatavan puuron kuljetuksessa iso kauha on tarpeen. Noin 1,5 vuotta käytössä olleen Diecin mittariin on pyörähtänyt jo 1400 tuntia. Kummallakin on omat koneet ja EuroBull omistaa kurottajan ja traktorin. taan noin 80 prosenttia omilla koneilla ja loput on urakoitsijan vastuulla. Nurmen uusimisväli on 4-5 vuotta, riippuen nurmen kunnosta. Pääsosin nurmi uusitaan nurmeen, mutta tietyissä tilanteissa käytetään suojaviljaakin. Muta viljasato korjataan tässäkin tapauksessa kokoviljasäilörehuna paaleihin. Nurmi on pääosin timoteitä, mutta seoksissa käytetään ruokonataa, apilaa ja nurminataakin. Lohkoja on täydennyskylvetty silloin, kun selkeitä aukkopaikkoja on talven jäljiltä havaittavissa. Viljelyssä pyritään kolmen sadon taktiikkaan. Euro-Bullilla on yksi työntekijä päivävuorossa hoitamassa kasvattamon rutiineja. Mattoruokkija jakaa raikasta rehua eläinten eteen kuusi kertaa päivässä. Luonnollisesti Marcus ja Samuel ovat mukana lähes päivittäin kasvattamolla niin paperitöissä kuin eläinten hoidossakin. Euro-Bullin kasvattamosta saatavan lietelannan levitys on annet tu urakoitsijan vastuulle. Vain lietteen sekoittaminen on Ingvesin ja Teirin tehtävänä. Lietesekoittajina ovat Ab Tomas Kjellmanilta hankitut leikkaavat Agrimat turbomix lietesekoittimet. - Minulla on Diecin MiniAgri kurottaja kotitilalla. Se on ketterä ja terhakka kone. Tämä Euro-Bullin kurottaja on järeämpi, AgriFarmer 32,6 -malli, Marcus Teir kertoo. - Täysrehulla, kivennäisillä ja perunankuorimassalla terästetty ape antaa 700 gramman päiväkasvun ilman rasvoittumisen vaaraa, Samuel Ingves kertoo YTTERESSEN KONEKAUPPA KUROTTAJAMYYNTI Konemyynti, varaosatukku, vaihtokonevarasto Bärklarsvägen 1, 68810 YTTERESSE Länsi- ja Pohjoissuomi KAJ KANCKOS 0424 720 705 Etelä- ja Itäsuomi SEPPO TUOMINEN 0424 720 720 KONEMYYNTI VARAOSAT/HUOLTO 0424 720 600 0424 720 300 PIRKKALAN KONEKAUPPA Konemyynti, vaihtokonevarasto Turkkirata 30, 33960 PIRKKALA KONEMYYNTI 0424 720 600 Markkinoiden monipuolisin maatalouskurottaja mallisto
22 TARKKAAN RUOKINTAAN VAAKAYKSIKKÖ DG600 VAAKAYKSIKKÖ DG400 Ohjelmoitava vaakayksikkö, blue tooth valmiudella. Lisävarusteena bluetooth modeemi jolla saadaan esim. puhelin bluetooth ominaisuu della langattomaksi ohjaimeksi. Va rustuksiin kuuluu mm. Helppokäyttöinen perusvaaka isolla näytöllä.varustuksiin kuuluu mm. Kokonais /osittaispaino ja netto/brutto käyttötaso WiNET valmius langattomille lisälaitteille Näppäimistö pika asetuksilla Ylikuormahälytys 6 numeroinen näyttö Hinta 745 695 NIR-rehuanalyysia hyödynnetäään maataloudessa käytettävien rehujen ravintoainepitoisuuksien mittaamiseen. Tulokset ovat heti käytettävissä ilman erillistä laboratoriokäyntiä. Kysy lisää asiantuntijoiltamme. ANTURIT JA KAAPELIT Tuotekoodi Koko [t] QQJ969 0248 Anturi 4,1 QQJ969 0043 Anturi 4,1 QQJ1400174 Anturi 6,0 QQJ969 0158 Anturi 9,1 QQJ9890109 Kaapeli 3 joht. QQJ989 0028 Kaapeli 5 joht. 357.00 390.00 240.00 560.00 79.50 93.00 Kokonais /osittaispaino ja netto/brutto käyttötaso WiNET valmius langattomille lisälaitteille Näppäimistö pika asetuksilla Ylikuormahälytys 2 erillistä näyttöä Sekoitus ajan näyttö Mahdollisuus DTM suite ruokintaohjelman käyttöön Maks 99 eri sekoitusohjelmaa muistissa sekä 48 eri jakeluohjelmaa Hinta 1595 REHULEIKKURIN PIIKIT Profiili Profiili SUORAT PIIKIT Pit. [mm] Kierre QQI100353 810 20x1,5 QQI100591 26.90 800 22x1,5 26,50 21.90 QQI100091 800 22x1,5 32.25 Profiili SUORAT PIIKIT NELIÖ SUORAT PIIKIT PYÖREÄ KAAREVAT PIIKIT Pit. [mm] Kierre Pit. [mm] Kierre Pit. [mm] Kierre 98.50 109.50 105.00 106.00 116.00 QQI5068015 820 24x1,5 39,00 34.50 QQI100379 680 22x1,5 QQI101366 800 22x1,5 QQI100254 820 28x1,5 QQI241161 980 28x1,5 QQI101400 50 28x1,5 QQI101399 1400 28x1,5 29.50 41.45 55.10 59.80 69.50 69.80 REHULEIKKURIN TERÄT Tilaukset Pultattavat sekä hitsattavat terät SOITA 0424 720 300 Lev. [mm] Malli QQI100255 160 Oikea QQI100256 160 Vasen QQI100257 210 Keski QQI100397 830 Oikea QQI100398 830 Vasen QQI100247 170 Oikea QQI100248 170 Vasen QQI100249 300 Keski 44.50 44.50 49.20 145.00 145.00 31.60 31.60 39.50 Profiili Profiili Varaosapäivystys 24h pmj@kjellman.fi QQI100074 800 28x1,5 QQI100941 880 28x1,5 QQI100073 980 28x1,5 QQI100402 1100 28x1,5 QQI100775 1400 28x1,5 QQI100953 840 27x1,5 QQI100952 920 22x1,5 QQI100079 810 22x1,5 QQI100406 880 22x1,5 51.80 53.90 48.30 49.00 HEAVY DUTY SS 200-260/XL REHULEIKKURIT Hinnat voimassa 31..2018 asti. Kaikki hinnat alv 0%. HITSATTAVAT SOVITTEET 24h VERKKOKAUPPA www.kjellman.fi Made in Germany Malli QQI1015 Q Fit 149 9.00 QQI1016 Dieci Iso QQI1018 Manitou QQI100098 Euro QQI101131 Avant 210.00 250.00 62.10 53.25
24h 23 VERKKOKAUPPA www.kjellman.fi SEOSREHUVAUNUUN Laatuterät leikkaavat tasalaatuista apetta Kjellman Original Parts seosrehuvaunun terät pystyruuvi sekä vaakaruuvivaunuille. Laaja valikoimamme kattaa lähes kaikki seos rehuvaunun terät. Useimmista teristä löytyvät myös eri laatu vaihto ehtoja. Top Quality terät laatuvalmistajalta. PYSTYRUUVIVAUNUILLE Merkki QQA100184 Seko QQA100169 JF Kongskilde QQA100175 Peecon QQA100150 Delaval QQA100072 Jeantil QQA100195 Kuhn QQA100165 Kverneland VAAKARUUVIEN TERÄT Tilaa jo tänään! Koko [mm] Sopivuus 50.10 48.50 50.75 52.90 64.50 36.20 45.50 TOP QUALITY TERÄT PYSTYRUUVIVAUNUILLE Merkki QQA100178 Faresin QQA100229 Peecon QQA100176 Peecon QQA100185 Seko QQA100168 Kverneland Koko [mm] Sopivuus QQA100688 JF Kongskilde QQA100276 88x76 Elho, Teagle QQA100721 Kuhn QQA100152 89x101 Lucas QQA100155 80x76 Kuhn QQA100477 80x76 Kverneland 3.60 6.15 2.50 2.40 Varaosapäivystys 24h pmj@kjellman.fi Hinnat voimassa 31..2018 asti. Kaikki hinnat alv 0%. QQA100186 95x5 Delaval QQA100189 140x8 Seko QQA100689 Trioliet QQA100690 Strautmann 24h VERKKOKAUPPA www.kjellman.fi TERIEN TUKILEVYT Keenan QQA100187 85x4 Kuhn QQA100197 200x6 Kuhn QQA100488 85x160 Storti +QQA100691 100 510,00 399.00 Vahvuus [mm] QQA101403 64.20 25.20 69.75 65.50 QQA101404 10 QQA101407 QQA101405 QQA101406 QQA101408 59.20 58.20 60.50 72.20 4.50 4.60 11.95 27.50 4.25 13.10 18.20 PAKETTITARJOUS teräsarja D96 + ruuvit 100 kpl 69.50 58.00 Tilaukset SOITA 0424 720 300 96x5 Seko, Elho QQA100194 Top-Quality -terät ovat volframipinnoitteella käsiteltyä erikoisterästä. PAALISILPPURIN TERÄT QQA100691 32.50 33.80 41.95 28.50 41.80 47.50 KIINNITYSPULTIT + MUTTERIT koko [mm] Pulttisarja11 10x30 Pulttisarja19 x30 Pulttisarja 16x40 Pulttisarja15 16x50 Pulttisarja20 16x50 Pulttisarja17 16x60 0.60 1.05 2.25 2.50 2.45 2.80
KONEAGRIA KARJATALOUS Jyväskylä 11.-13.10.2018 - osasto B450 MAATILAN KUORMAUS JA KULJETUS RUOKINTA HEAVY DUTY Rehutyövälineet Made in Germany Maatalouskurottajat ESITTELEMME Koukkulava-alustat KoneAgriassa Seosrehuvaunut uutuudet: Jeantil MVVP 14 Peecon Lowliner Maatalouskurottaja uutuus: Dieci AGRIPLUS 40-9 VREDO uutuudet: Vredo 358.07.05 suorakylvökone Maatalouden perävaunut: METSJÖ Metaflex 50-65 METSJÖ Metaflex 45 Jeantil puskuvaunu Lisäksi esittelemme mm. HOMBURG Delta Finladia tukosautomaatilla varustettu salaojanhuuhtelija Etukuormaimet: STOLL FZ 80.1 vakainaisasto NOBILI viher- ja vesakkomurkaimet Seosrehuvaunut Kuivittavat seosrehuvaunut LIETE JA LANTA Lietevaunut multaimet URAKOINTI NURMIVILJELY Vesakko- ja kesantomurskaimet Nurmen suorakylvökoneet Salaojan huuhtelu Kuivalannan tarkkuuslevittimet Ajettavat lietevaunut multaimilla Kjellman kanta-asiakas tunnuksilla kaksi vapaalippua/asiakas verkkokaupastamme www.kjellman.fi Tervetuloa kaupoille 30-vuotis tarjoukset Rajoitettu erä! 11. 14.10.2018 KUULAVETOLAITE K80 LAIPALLA APEVAUNUN TERÄ KVERNELAND TOP QUALITY : QQK100381 145X145 Tuotekoodi: QQA10016 T Ta ar rjo ou us /terä 58.00 Norm. 69,50 AURAN KÄRKISARJA KVERNELAND 5 kpl/sarja sis. ruuvit +QQB053090 5 +QQB063090 5 T Tarjjous 21.95 /sarja Norm. 28,00 NIVELAKSELI 6 METAFLEX I 50X59 Tuotekoodi: QQM900050 Tuotekoodi: QQL9980 050 Haarukat 1 3/8 Z6, pituus 860 mm Tarjjous uroa 349.00 Tarjjou us s 49.95 Norm. 425,00 Rajoitettu erä 11. 14.10.2018 Rajoitettu erä! 11. 14.10.2018 NOUKKIMEN PIIKKI 187X67 Tarjous 2.20 30 v. Turvallista konekauppaa Tarjjou us Norm. 3,15 18.55 /kpl /nippu 8,30 /m Norm. 336,00 249.00 Tuotekoodi: QQB102494 Tuotekoodi: QQI100591 Mc Hale T Ta ar rjjous s KULTIVAATTORIN KÄRKI 215 EXTREME TALIKON PIIKKI 800 Tuotekoodi: QQD100157 /kpl Norm. 58,00 Nippu 30m T Ta ar rjjous s Norm. 26,50 Konemyynti Varaosat 0424 720 600 0424 720 300 p.kiuru Rajoitettu erä! 11. 14.10.2018 65.00 /kpl Norm. 78,80 www.kjellman.fi Tarjoukset voimassa 11.11.2018 asti Kaikki hinnat alv 0%