Riekkisten suvun alkuvaiheet ja DNA-tulokset 15.7.2017 kolehmainen.ari@gmail.com
Tutkijan esittely ja sukututkimustausta Kotoisin Juvalta, asun Mikkelissä. Suomen historian maisteri (Joensuun yliopisto 2006), opintojen pääpaino suku- ja perhehistoriassa. Työskennellyt arkistoalalla. Sukututkimusta vuodesta 1999. Alkoi harrastuspohjalta ja päädyin sitä kautta opiskelemaan Suomen historiaa. Erityisosaaminen 1500-1600-lukujen tutkimus. Tutkinut erityisesti Savon, Pohjois-Karjalan, Kainuun, Keski-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan alueita.
Ensimmäinen Riekkinen Riekkisen nimi (Rekinen, Reekinen) tulee esille ensimmäisen kerran vuoden 1637 ruodutusluettelossa. Antti Sipinpoika Riekkinen (s. noin 1610) oli Olli Tuovisen eli Raaskan kotivävy. Antti ja Tuovisen tytär on vihitty noin vuonna 1634. Vuoden 1635 henkikirjassa Tuovisella eli Raaskalla neljä henkeä (isäntä itse, vaimonsa, vävynsä ja tyttärensä). V. 1633 vielä kolme henkeä, eli vävy puuttui.
Mistä Riekkiset tulivat Riekkisen nimeä ei ole löytynyt mistään muualta aiemmin ennen vuotta 1637. Vanhemmat Antti Riekkisellä on olleet, ja isänsä oli nimeltään Sipi. Oliko tällä kuitenkaan vielä ollut Riekkisen nimeä käytössä, jää arvoitukseksi, ellei myöhemmin löydy varhaisempi Riekkinen asiakirjoista. Suvun kantaisällä, Antti Sipinpoika Riekkisellä (s. noin 1610) oli kuitenkin veli ja sisko, jotka asuivat myös 1640-luvulla Tuovilanlahdella. Heidän nimiä ei mainita. Veli oli luultavasti nimeltään Sipi Sipinpoika Riekkinen, sillä Ruotsin suomalaismetsistä tavataan Sipi Sipinpoika Riekkinen, s. noin 1655, jonka isä on siten Tuovilanlahdella asuneen Antti Sipinpoika Riekkisen veli. Isälinjan DNA todistaa metsäsuomalaisten Riekkisten olevan samaa alkuperää Savon Riekkisten kanssa.
Riekkisten alkusukupolvet Antti Sipinpoika Riekkisellä (s. noin 1610) oli kaksi poikaa Juho (s. noin 1640) ja Antti (s. noin 1647). Juho muutti 1680-luvun alussa Iisalmen Haajaisille ja sieltä vuonna 1698 Sotkamon Nuasjärvelle. Juhon pojista Pekka muutti Sotkamosta Kaaville. Ei siten ole Antin poikia, kuten sukukirjassa. Myös Venla oli Juhon tytär. Antti jäi pitämään kotitaloa Tuovilanlahdella. Antin poika Antti (s. 1674) muutti Kaaville.
Riekkisten DNA-tulokset Riekkiset kuuluvat itäiseen N-haploryhmään ja sen ns. karjalaiseen haaraan N-Y19510. Alaryhmä on kuitenkin hyvin savolainen ja keskittynyt Pieksämäen eteläosiin. Lähimpinä sukuina Riekkisille ovat Pieksämäen Kolehmaiset (allekirjoittaneen isälinjainen suku) sekä Puraset ja Tarvaiset. Riekkiset olivat alussa jo luterilaisia myös etunimiltään. Riekkinen (Reekinen, Reckinen) ei välttämättä viittaa kuitenkaan kreikkalaiskatoliseen, vaan voi olla pelkkä lisänimikin. Jatkossa muiden sukujen DNA-tutkimukset antavat lisää vastauksia Riekkisten suvun alkuperään ja sukunimen syntyyn.
DNA-avusteinen sukututkimus Geneettinen sukututkimus eli DNA-avusteinen sukututkimus on asiakirjalähtöisen sukututkimuksen apukeino. Lähdekriittinen ja tarkka asiakirjatutkimus on oltava kaiken pohjalla. DNA varmistaa sukujuontoja ja oikaisee virheitä sekä kumoaa vääriä teorioita. DNA ei valehtele -> kertoo aina totuuden. Ihminen voi erehtyä asiakirjojen tulkinnoissa ja asiakirjat eivät aina edes kerro totuutta. Ei liity mitenkään lääketieteelliseen genetiikkaan.
DNA:n käsitteitä Deoksiribonukleiinihappo eli DNA on nukleiinihappo (nukleiinihapot toimivat eliöissä perinnöllisen informaation säilytysmolekyyleinä), joka sisältää kaikkien eliöiden solujen geneettisen materiaalin. Eliön lisääntyessä geneettinen materiaali kopioituu ja välittyy jälkeläisille. DNA:n perusrakenne on kaksoiskierre. Ihmisen kromosomisto koostuu 23 kromosomiparista -> 22 autosomeja ja yksi pari sukupuolikromosomeja. Kromosomeissa on n. 23 000 geeniä jotka säätelevät perinnöllisyyttä.
Erilaisia DNA-testejä Voidaan tutkia suoraa isä- ja äitilinjaa sekä autosomaalista DNA:ta (Family Finder, ns. serkkutesti). Isälinjaisilla Y-kromosomin testeillä saadaan tietoa sukujen alkujuurista ja asutushistoriasta, sillä sukunimi periytyi yleisemmin isän puolelta siellä missä sukunimet olivat käytössä. Isälinjan Y-testi voidaan ottaa vain miehestä koska vain miehillä on Y- kromosomi joka määrää miehen sukupuolen. Miehen sukupuolikromosomit ovat XY kun naisella ne ovat XX. Sukupuoli määräytyy sillä saako lapsi isältään X- vai Y-kromosomin.
Perustietoa DNA-testeistä sukututkimuksessa DNA-tulosten analysointi perustuu mutaatioihin ja niiden vertailuun. Sen vuoksi vertailupohja on oltava laaja. DNA on lahjomaton -> kertoo aina totuuden. Isän ja pojan välissä voi missä tahansa vaiheessa syntyä mutaatioita, isän ikäkin vaikuttaa mutta silti mutaatiot satunnaisia, toisissa linjoissa enemmän, toisissa vähemmän. Mies saa aina isältään Y-kromosomin joka määrittää sukupuolen. Naisen isälinja voidaan testata läheisestä saman mieslinjan sukulaisesta.
Isälinjan DNA (Y-kromosomin DNA) Mutaatio on "kopiointivirhe joka voi sattua geenin kopioituessa vanhemmalta lapselle. Y-kromosomin geeneissä on aikojen kuluessa tapahtunut mutaatioita -> periytyy sen saaneen pojan sukuhaarassa taas eteenpäin omille pojille -> mutaatiosta tulee sukuhaaran tunnusmerkki. Maailman miesväestön haploryhmät on määritelty näiden Y-kromosomin mutaatioiden perusteella. DNA-testissä tutkitaan näytteestä löytyviä mutaatioita. Testi kertoo miehen haploryhmän ja isälinjan aina ihmiskunnan alkuun asti. Toinen (X) aina äidiltä ja toinen isältä (X tai Isältä saatu kromosomi määrää sen tuleeko jälkeläisestä mies vai nainen. Y-kromosomi ei sisällä merkittävästi perintöainesta, tehtävä on sukupuolen määräytymisessä ja siihen liittyvissä ominaisuuksissa. On silti erinomainen sukututkimuksen apuväline.
STR- ja SNP-testit STR-testit ovat yleisemmin käytettyjä, kyse emäsparien toistokertojen muutoksista. Voi olla takaisinmutaatioita. Esimerkiksi N-haploryhmässä kahden pääryhmän ns. savolaisten ja karjalaisten ero DYS537 = 8 > 9 ja YCAII=18-18 -> 18-20. SNP-testejä ei tarvita kaikista sukuhaaroista, vaan yksi per kantasukuhaara riittää. Kysymys yksittäisen emäksen mutaatiosta. Näiden perusteella määrittyy paikka haploryhmien kartalla. Tietyn kantaisän kaikilla mieslinjaisilla jälkeläisillä on sama SNP. Jokainen mies kantaa Y-kromosomissaan ikiaikaista tietoa isälinjastaan.
DNA-tulokset vaativat oikeanlaista tulkintaa DNA:sta ei ole yksistään, ilman perinteistä sukututkimusta, kovin paljon hyötyä. Tällöin saa tietää suuressa kuvassa esim. isä- ja äitilinjojen polveutumissuunnat, mutta kun on tehty huolellinen sukututkimus, niin DNA antaa paljon enemmän. DNA-tuloksia on myös tulkittu väärin (esim. jotkut sukuseurat). On tunnettava aina kyseisen alaryhmän suku/suvut sekä niille tyypilliset markkeriarvot. Keskimääräisiin mutaatioarvoihin ja FTDNA:n Tip-lukuihin (joka antaa prosenttitodennäköisyydet kuinka kaukana yhteinen esi-isä voisi olla) ei pidä tuijottaa eikä luottaa. Kaikki on tapauskohtaista ja on nähtävä tulos osana kokonaisuutta.
Mitä DNA kertoo? Sukunimi periytyi Savossa ja Karjalassa yleisemmin yleensä isän puolelta -> testi kertoo millä sukuhaaroilla on yhteinen isälinjainen esi-isä. Länsi-Suomessa ei pysyviä sukunimiä ollut, talonnimi toimi sukunimenä. DNA:lla suuri merkitys isälinjojen varmistuksessa. DNA:lla päästään asiakirjojen taakse ja ajassa kauemmas. Asiakirjoissa tehtyjä löytöjä voi kumota tai ne voi vahvistaa todeksi. Asutushistorialliset suunnat selviävät -> paikat haploryhmien sukupuissa.
DNA-tutkimuksella päästään ajassa taaksepäin Suomen asiakirjalähteet alkavat läänistä riippuen noin 1540-luvun alusta, ja se on käytännössä päätepiste rahvaan sukujen tutkimukselle. DNA:n isälinjojen avulla päästään taaksepäin vaikkakaan esi-isien nimiä emme saa selville. Voidaan hahmottaa sukuryppäitä, heimoja, joissa toisilleen läheisimmät suvut selviävät. Asutushistoriallisia reittejäkin voidaan hahmottaa isälinjojen avulla. DNA-tutkimus on vielä alkutekijöissään, mutta tulee varmasti vielä antamaan vastauksia Suomen asutushistoriaan.
DNA sukututkimuksena apuna Testit ovat vain tukena perinteiselle sukututkimukselle, eivät korvaa sitä. Isälinjoissa voi myös olla poikkeamia. Ne voivat johtua siitä että sukunimi on periytynyt äidinpuolelta (avioton poika, kotivävy, autiotilan haltuun ottanut isäntä otti talon nimen jne.). Sukunimi on joidenkin sukunimien kohdalla voinut syntyä myös eri tahoilla eli sukunimen kantajilla on useita eri kantaisiä jotka eivät ole olleet keskenään sukua. Joskus poikkeavat isälinjat johtuvat siitä että biologinen isä on eri kuin asiakirjoihin merkitty.
Suomalaisten isälinjat Suomalaisista n. 60 % ja itäsuomalaisista yli 70 % on idästä tullutta N-haploryhmää. Siinä useita eri alaryhmiä ja isälinjat tulleet Suomeen monessa aallossa. Suurin suomalainen N-haplon pääryhmä on savo-karjalainen N-Z1933 joka polveutuu n. reilut 2000 vuotta sitten eläneestä kantaisästä. Lounaissuomalainen N-haplon haara N-L1022 on toinen suuri N-haplon alaryhmä, sen kantaisä on n. 3000 vuoden takana. Toiseksi yleisin suomalaisten isälinja, jota on n. 30 % koko väestön isälinjoista, on skandinaavinen haploryhmä I1. Sitä on tullut Suomeen lännestä monessa aallossa. R-haploryhmän kaksi alaryhmää ovat Euroopassa yleisimmät. Siihen kuuluvat itään keskittynyt R1a ja länteen keskittynyt R1b. R-ryhmiä on Suomessa noin 1/10. Muut haploryhmät ovat Suomessa harvinaisia, joskin niitäkin esiintyy.
DNA-tulosten apu sukututkimuksessa Monissa tekemissäni sukujen varhaisvaiheiden tutkimisissa on ollut apuna isälinjan Y-kromosomin DNA-testit. Testien avulla on saatu selville mitkä sukuhaarat ovat samaa alkuperää ja parhaimmillaan sukuhaarojen välisiä tarkempia suhteita, esimerkiksi jokin toinen voi olla toisen alahaara. DNA-tutkimus toimii perinteisen asiakirjalähtöisen sukututkimuksen apuna muttei korvaa sitä. Lähtökohtana on aina kuitenkin perinteinen sukututkimus ja DNA:n avulla voidaan vahvistaa tai kumota asiakirjojen perusteella tehtyjä päätelmiä. Yksistään pelkkä DNA-testi ei ole sukututkimusta eikä kerro mitään jos sukulinjaa ei ole tutkittu perusteellisesti asiakirjoista.
DNA-tulokset tuovat muutoksia tutkimuksiin Lähes poikkeuksetta DNA-testit ovat muuttaneet kuvaa sukuhaarojen välisistä suhteista, usein myös suvun alkuperästä. Kielitieteelliset ja perimätietoon perustuvat päätelmät sukujen alkuperästä ovat usein osoittautuneet vääriksi. Esimerkiksi germaaniperäisiksi väitetyt suvut ovat yleensä tavallisia savokarjalaisia -> isälinja itäisessä N-haploryhmässä. Monet suvut joiden on arveltu asiakirjojen perusteella olevan samaa alkuperää, eivät ole sitä aina olleet.
Tutkijan yhteystiedot Sähköposti: kolehmainen.ari@gmail.com Puhelin: 040 830 6457. Osoite: Ari Kolehmainen, Pohjolankatu 1 A 6, 50120 Mikkeli.