Kyyjärven Mediamyllärit ry



Samankaltaiset tiedostot
Tilintarkastajina toimivat Helmi Kotanen ja Lasse Kainu. Varalla Erkki Sorsamäki ja Ritva Jääskeläinen.

TOIMINTAKERTOMUS HALLITUS JA TILINTARKASTAJAT. Hallituksen kokoonpano vuonna Hallituksen kokoonpano vuonna 2009

Kyyjärven Mediamyllärit ry. TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2007

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma Kilpisenkatu JYVÄSKYLÄ

Toimintakertomus. vuodelta 2015

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Suomen Tanssipelaajat ry - Toimintasuunnitelma 2010

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA

Kokouksen esityslista

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

Finland Toimintasuunnitelma (6) Toimintasuunnitelma. Finland

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Anniina Merikanto-Vuoti Projektipäällikkö

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:

Sateenkaariyhdistys Malkus ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

1. Yhdistyksen nimi on Suomen Motoristit ry. Toimialueena on Suomi ja kotipaikkana Forssan kaupunki.

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Pk-yrittäjien turvetuotannon kehittäminen hankkeen esittely

jsa

Yhdistyslaturin kysely 2019

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

HEVOSVOIMAA -ESISELVITYSHANKE

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika alkaen klo 19.

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kyyjärven mediamyllärit ry. Toiminta- kertomus

Toimintasuunnitelma 2018

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy kesä

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

Keravan Reserviläiset ry

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Peräpohjolan kehitys ry

Voimistelu-ja urheiluseura Kilpi ry. YTY-HANKKEEN VUOSIRAPORTTI. Kehittämishanke yhteistoiminnallisuuden kehittämiseksi maaseudun voimavarana

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLIYHDISTELMÄ

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Viestiupseeriyhdistys ry.

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY

Suomen lastensuojelun avohuollon toimijat ry Toimintakertomus Yhdistyksen

Hallituksen kokous 1/2018

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

Transkriptio:

1

Sisällysluettelo Kyyjärven Mediamyllärit ry 1 Puheenjohtajan katsaus 1 Hallitus ja tilintarkastajat 2 Yhdistyksen kokoukset 2 Muut kokoontumiset ja osallistumiset 4 Henkilöstö 4 Jäsenet ja jäsenhankinta 5 Virkistystoiminta 5 Toiminnan rahoitus, hankkeet ja projektit 5 Yhteistyökumppanit 7 Toimitilat ja koneet ja laitteet 7 Luokka/ kokoustilan käyttö 8 Nettikuppila 8 Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa 9 Muu toiminta 10 Nopola News verkkojulkaisu 11 Palkinnot, kilpailut ym. saavutukset 11 Nettiradio ja Netti-TV toiminta 13 Kyyjärven Mediamyllärit ry muissa medioissa 14 Yhdistyksen asema ja talous 14 Yhteistyökumppanit 15 Tulevaisuuden suunnitelmat 15

1 Kyyjärven Mediamyllärit ry Kyyjärven Mediamyllärit ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka yksi tärkeimmistä tehtävistä on NopolaNews.fi verkkopalvelun kehittäminen sekä sosiaalisen median keinoin eri yhteisöjä yhdistävän yhteisöllisyyden vahvistaminen. Tästä syystä vuosikertomuksessa hyvin usein viitataan myös verkkopalveluun, saavutuksiin ja olemassaoloon. Toisin sanoen - ilman NopolaNews.fi verkkopalvelua ei olisi olemassa Kyyjärven Mediamyllärit ry:tä. Yhdistyksen muita tärkeitä tavoitteita ja tehtäviä ovat kansalaisten tietoyhteiskuntavalmiuksien parantaminen, koulutuksien järjestäminen, verkostojen luominen eri toimijoiden välille, kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien parantaminen sekä kulttuuriperinnön tallentaminen digitaaliseen muotoon. Yhdistyksen perustaminen laitettiin vireille hyvin pian Nopola News verkkojulkaisun syntymisen jälkeen syksyllä 2005 ja virallisen aseman se sai 20.4.2006. Vuoden 2006 lopussa yhdistyksen toiminta sai kasvot, kun se hankki omistukseensa Kyyjärven keskustasta kaksi osakehuoneistoa. Entisiin pankin toimitiloihin kunnostettiin toimisto- ja yleisötilan lisäksi myös ajanmukainen koulutustila, jonka tietokoneet on yhdistetty 1 Gbps:n runkoyhteydellä Pohjoisen Keski-Suomen seutuverkkoon. Nuoresta iästään huolimatta Kyyjärven Mediamyllärit ry kuuluu jo nyt Kyyjärvellä toimivien yhdistysten kärkijoukkoon ja kuten tästä vuosikertomuksesta ilmenee - vauhtia ja toimintaa riittää niin paikanpäällä kuin verkoissakin.. Erkki Koivisto, puheenjohtaja Kulunut vuosi oli melkoista taistelua tuulimyllyjä vastaan, mutta näistä taisteluista saatiin myös merkittävä voitto European e-inclusion Awards kilpailussa. Tarkalleen samoilla tantereilla 200 vuotta aiemmin Otto von Fieandt joukkoineen voitti tämän tärkeän risteysalueen venäläisiltä. Tällä samaisella risteysalueella Mediamyllärit työstivät hakemuksen EU:n järjestämään kilpailuun ja samanlaisella periksi antamattomuudella kuin Otto von Fieandt aikoinaan uskoen pienen joukkoosaston mahdollisuuksiin suurta maailmaa vastaan. Kuten Otto von Fieandt, niin ei Kyyjärven Mediamylläritkään selvinneet taisteluistaan tappioitta, sillä yhdistyksen verohuojennushakemus evättiin ja maksu lankesi maksettavaksi. Pienelle yhdistykselle 5000 :n verolappu elinkeinotoiminnasta oli karvasta sulateltavaa. Onneksemme olimme varautuneet tähän menoerään ja pitäneet tarkkaa menoseurantaa ja vähentäneet hankintoja. Puheenjohtajan katsaus

2 Hallitus ja tilintarkastajat Hallituksen kokoonpano vuonna 2008 Koivisto Erkki Kotanen Pirkko Aumanen Hannu Viitala Alpo Nieminen Alina Oinonen Katriina Härkönen Tuula Tamminen Ossi Uusisalo Maija puheenjohtaja varapuheenjohtaja 1. varajäsen 2. varajäsen Lillvis Jarno sihteeri (hallituksen ulkopuolelta) Hallituksen kokoonpano vuonna 2009 Koivisto Erkki Kotanen Pirkko Nieminen Alina Viitala Alpo Lintulahti Kyösti Härkönen Tuula Aumanen Hannu Uusisalo Maija Tamminen Ossi puheenjohtaja varapuheenjohtaja 1. varajäsen 2. varajäsen Mäkelä Irma sihteeri (hallituksen ulkopuolelta) Tilintarkastajat Kainu Lasse (varalla Sorsamäki Erkki) Kotanen Helmi (varalla Jääskeläinen Ritva). Yhdistyksen kokoukset Yhdistyksen hallitus kokoontui toimintavuonna yksitoista (11) kertaa. Sääntömääräisiä yleisiä kokouksia pidettiin kaksi (2) eli kevät- ja syyskokous. Hallituksen kokous 18.1.2008 Yhdistyksen varapuheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kotanen ja sihteeriksi Jarno Lillvis. Yhdistyksen toiminnan tehostamiseksi ja koordinoimiseksi, hallituksen jäsenille jaettiin seuraavat vastuualueet: - tilojen ylläpito ja kiinteistön huolto - taloyhtiön asiat - ATK-laitteiden ylläpito -talous ja hankinnat - Nopola News verkkopalvelun kehitys - koulutusten organisointi. - tiedotus yhdistyksen toiminnasta. -sisällöntuotannon kehittäminen ja aktivointi. - jäsenhankinnan edistäminen ja kehittäminen, jäsenedut, tapahtumat, virkistystoiminta. - avustukset, hankkeet toiminnan kehittäminen, varainhankinnan selvitys. - yritysyhteistyö. Hallituksen kokous 26.3.2008 Keski-Suomen liitolta saatiin loppurahoitus yhdistyksen toteuttamalle hankkeelle Nopola News Yhteisöllinen uusmedia yritysten jakelukanavien kehittäjänä. Hankkeen kesto 1.7.2007 15.2.2008. Todettiin, että on hanke on toteutunut suunnitelmien mukaisesti. Hallituksen kokous 17.4.2008 Päätettiin jättää arpajaislupa-anomus: 2000 arpaa à 5 /kpl ajalle 1.6.- 30.8.2008. Päätettiin hakea verohuojennusta vuodelta 2007 sekä vuoteen 2011 saakka, sillä kyseessä on yhdistyksen käsityksen mukaan yleishyödyllinen toiminta. Ohessa poimintoja yhdistyksen kokouksissa tehdyistä päätöksistä, jotka osaltaan kuvaavat toiminnan monitahoisuutta.

3 Kevätkokous 21.4.2008 Vahvistettiin vuoden 2007 tilinpääpäätös ja myönnettiin vastuuvapaus tili- ja vastuuvelvollisille. Hallituksen kokous 21.5.2008 Päätettiin kustantaa yhteistyössä Kyyjärven Kyky ry:n kanssa Kyyjärven markkinoille esiintyjäksi näyttelijä Risto Salmi (TV:stä tuttu johtaja P.A. Turpeinen) Hallituksen kokous 23.6.2008 Päätettiin osallistua Avoin Raportti08 - kilpailuun. Tilattiin EKE-tuotteelta 9000 kpl käyntikortteja. Hallituksen kokous 28.7.2008 RAY:n hankesuunnitelmaa päätettiin yksinkertaistaa. Päätettiin ottaa Nopolan koulun 8. ja 9. luokat yhdistyksen kummiluokiksi. Hallituksen kokous 25.8.2008 Kaikille Kyyjärven kunnallisvaaliehdokkaille tarjotaan ainutlaatuinen mahdollisuus tehdä vaalityötä, esitellä itsensä äänestäjille ja vastata ennalta laadittuihin kysymyksiin. Kunkin ehdokkaan vastaukset ja esittely julkaistiin Nopola News verkkojulkaisussa Hallituksen kokous 17.9.2008 Kaikki halukkaat kunnallisvaaliehdokkaat kuvataan yhdistyksen toimitiloissa. Päätettiin ilmoittaa yhdistys kaupparekisteriin ja hakeutua sosiaaliseksi yritykseksi. Yhdistyksen syystapahtuma pidetään 5.10.2008 Harsunkankaan laavulla. Tilaisuus on kaikille avoin. Hallituksen kokous 23.10.2008 Päätettiin lähettää kiitoskirje Nopola Newsin yhteistyökumppaneille, jossa tunnustetaan heidän panoksensa Nopola News verkkojulkaisun kehittämiseen. Nopola News verkkojulkaisu on päässyt Eu:n European e-inclusion Awards - finaaliin. Tilaisuus pidetään Itävallassa Wienissä 30.11. 2.12.2008. Tilaisuuteen panostetaan huomattavasti. Yhdistyksen edustajaksi Avoin Raportti08 palkintojenjakotilaisuuteen Helsinkiin 6.11.2008 hallitus valtuutti Kristiina Ruususen. Hallituksen kokous 19.11.2008 Leader+ rahoitteinen hanke: Nopola News Virtuaalisesti ja livenä käsitellään Viisari ry:n kokouksessa 4.12. Kokonaiskustannusarvio on 166634,80, johon on haettu 90 % tukea. Hanke on käynnistynyt 15.11.2008 yhdistyksen omalla riskillä. Hankkeen työpaikat laitetaan julkiseen hakuun. Keväällä jätettyyn verohuojennusanomukseen ei ole saatu vastausta. Todettiin, että vuodelta 2007 määrätty lopullinen vero - yli 5.000 euroa - tulee rasittamaan yhdistyksen taloutta merkittävästi. Nopola News verkkojulkaisuun voi ilmoittaa ilmaiseksi joulutervehdyksiä. Hallituksen kokous 15.12.2008 Nopola News Virtuaalisesti ja livenä hankkeeseen tuli työhakemuksia 7 kappaletta. Haastatteluun kutsuttiin kaksi henkilöä. Jos hankkeen rahoituspäätös tulee myönteisenä palkataan projektityöntekijöiksi Irma Mäkelä ja Veikko Huumarkangas. Valintaan vaikuttivat hakijoiden paikallisuus, EU-hankkeiden tuntemus, Nopola News verkkojulkaisun tuotantoketjun ja tiedontuotantomallin

4 tuntemus sekä verkkolehden ansaintalogiikan tietämys. Syyskokous 15.12.2008 Syyskokous vahvisti hallituksen laatiman toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2009. Vahvistettiin yhdistyksen jäsenmaksut vuodelle 2009, varsinaiset jäsenet 10 euroa ja kannatusjäsenet 10 euroa. Valittiin hallituksen jäsenet, varajäsenet sekä muut toimihenkilöt (mainittu vuosikertomuksen sivulla 1). Muut kokoontumiset ja osallistumiset - Helsingin yliopiston opetusteknologiakeskuksen ja Suomen sivistysliitto SKAF ry:n/kansalaisfoorumin kanssa järjestetty koulutustilaisuus ja Studia Generalia luennon seuraaminen hyödyntäen Second Life -ympäristöä. Tilaisuudessa mukana sekä RL että SL yleisöä 16.10.2008 - Kirjailija Heikki Luoman vierailu ja Palkkasoturi kirjan signeeraustilaisuus 5.12.2009 - European e-inclusion Awards 2008 kilpailun mitalikahvitus ja avoimet ovet 15.12.2008 Henkilöstö Yhdistyksen toimitiloissa järjestettiin jäsenistölle ja yleisölle erilaisia tilaisuuksia vuoden aikana. Muutamia poimintoja: - Innovaatiopalaveri 11.1.2008 - Sisällönsuunnittelupalaveri 24.1.2008 - Sisällönsuunnittelupalaveri 18.2.2008 - Sisällönsuunnittelupalaveri 25.2.2008 - Virkistysryhmän kokous 8.2.2008 - Sosiaalinen Media Oppimisen Tukena (Sometu) verkoston kanssa järjestetty palaveri 28.3.2008 hyödyntäen ACPetäyhteyksiä ja netti-tv:tä - Suomen sodan 200-v. sotakokous 10.4.2008 - Jyväskylän yliopistosta, Suomen historian erikoistutkijan FT Heikki Rantatuvan luento toimitiloissa 11.4.2008 - Dataprojektorien esittelytilaisuus yhteistyökumppaneille toimitiloissa 7.5.2008 - Seutukunnallisen kehitystyöryhmän kokous ja yhdistyksen toiminnan esittely 11.6.2008 - Avoimet ovet Kyyjärven markkinat 19.7.2008 - Witas Oy:n järjestämä Sosiaalinen yritys esittelytilaisuus 9.9.2008 Yhdistyksen työntekijänä on toiminut 16.11.2007 alkaen Irma Mäkelä. Nopolan koulun kahdeksannen luokan oppilas Tero Ohranen oli työharjoittelussa 6.-10.10.2008.

5 Jäsenet ja jäsenhankinta Vuonna 2007 yhdistyksessä oli 86 jäsentä. Toimintavuoden 2008 aikana yhdistyksen jäsenmäärä kohosi sataan (100) jäseneen, joista varsinaisia jäseniä oli 87 ja loput 13 kannatusjäseniä. Vuoden 2009 tavoitteeksi asetettiin 120 jäsentä. Varsinainen jäsenkampanja pidettiin heinäkuussa Kyyjärven markkinoiden yhteydessä. Tuolloin jäseneksi liittyneiden kesken arvottiin tietokoneeseen liitettävä monitoimilaite. Tämän lisäksi jäseneduista tiedotettiin Nopola News verkkojulkaisun välityksellä. Jäsenedut: Yhdistyksen jäsenillä on - normaalin osallistumisoikeuden ja muiden etujen lisäksi- etuoikeus käyttää veloituksetta toimitiloissa olevaa yleisökonetta sekä saada tarvittaessa opastusta tietotekniikkaan liittyvissä kysymyksissä. Vuoden aikana jäsenet käyttivätkin tätä mahdollisuutta usein hyväkseen ja apua annettiin. Yhdistyksen tarkoitus ei kuitenkaan ole kilpailla alueemme yritysten kanssa vaan päinvastoin - useissa tapauksissa jäsen tai asiakas opastettiin käyttämään kulloinkin tarkoituksenmukaisinta palvelua. Virkistystoiminta Kyyjärven leirintäalueella järjestettiin virkistyspäivä ja pilkkikisat 6.4.2008. Pienimmän kalan saanut palkittiin. Jutustelun, yhdessäolon ja kalastuksen lomassa paistettiin makkaraa ja tarjolla oli tietenkin myös kahvia, mehua, pullaa ja pipareita. Syksyn virkistyspäivää vietettiin Harsunkankaan laavulla 5.10.2008. Tarjoilut olivat samat kuin keväällä. Virkistyspäivälle pyritään ideoimaan jokin hyvä työ tai teko. Tällä kertaa kerättiin pari sangollista puolukoita ja koko saalis lahjoitettiin Palvelukoti Kivirannan asukkaille. Toiminnan rahoitus, hankkeet ja projektit Yhdistyksen ansaintalogiikka Yhdistys ei saa työntekijän työllistämistukea lukuun ottamatta muuta julkista, säännöllistä tukea tai rahoitusta. Yhdistyksen perinteiset varainhankintakeinot; jäsenmaksut, arpajaistuotot, avustukset jne eivät kuitenkaan riitä tässä kertomuksessa kuvatun laaja-mittaisen toiminnan ylläpitoon. Mm. tästä syystä yhdistys on kehittänyt ainutlaatuisen, sosiaalisen median ansaintalogiikan. Yhdistyksen toiminnan pääasiallinen rahoitus tulee siis alueemme yrityksiltä yhteistyökumppanisivuston kautta. Kyseessä ei ole pelkkä mainostila verkkopalvelussa vaan yksi uusi kanava internetiin etenkin alueemme pienille ja keskisuurille yrityksille. Toiminta mahdollistaa myös yrityksen oman sisällöntuotannon yhteisöllisessä verkkopalvelussa sekä verkostoitumisen eri toimijoiden välillä. Näin ollen useissa hankkeissa ja yleensä suunnitelmissa yrityselämän mukanaolo on aina vahvasti esillä.

6 Kertyneet varat ohjataan pääosin yhdistyksen sääntöjen mukaiseen yleishyödylliseen toimintaan unohtamatta kuitenkaan uusien palveluiden kehittämistä. Ainutlaatuisuutta kuvaa hyvin mm. se, että verottaja tulkitsi toiminnan yhdistyksen elinkeinotuloksi ja sitä kautta verotettavaksi ansiotuloksi. Anottuun verohuojennukseen ei saatu päätöstä vuoden loppuun mennessä. Keski-Suomen Liitto / Keski-Suomen kehittämisrahasto hanke Keski-Suomen Liiton / Keski-Suomen kehittämisrahaston osarahoittama hanke Nopola News- Yhteisöllinen uusmedia yritysten jakelukanavien kehittäjänä. Hankkeen tavoitteena oli luoda Nopola News verkkojulkaisun alle mahdollisimman kattava yritys- ja palveluhakemisto alueemme yrityksistä. Hanke päättyi 15.2.2008. Hanke toteutui hankesuunnitelman mukaisesti. Keski-Suomen Liitto / Kehittämisrahasto osallistui hankkeeseen 50 %:n osuudella. Hyväksytty kustannusarvio oli 24.770 euroa. Kyyjärven Mediamyllärit ry hallinnoi hanketta ja osallistui siihen niin rahallisesti kuin talkootyötä tehden vastaten täten 50 %:sti hankkeen kustannuksista. Hankkeen aikana yhteistyökumppanisivustoa laajennettiin naapurikuntien alueelle. Yhdistys järjesti Keski-Suomi Euroopan kartalle projektin 11.11.-12.12.2008. Idea sai alkunsa siitä, että Nopola News verkkojulkaisu valittiin Euroopan Unionin ensi kertaa järjestämään European e- Inclusion Awars 2008 kilpailun finaaliin. Yhdistyksen mielestä kyseinen tilaisuus tuli hyödyntää maksimaalisesti mm. tuomalla esiin alueemme yritystoimintaa yhteistyökumppanisivuston kautta. Hankkeen kustannusarvio oli 12.600, johon saatiin Keski-Suomen liitolta avustusta 2 500. Hankerahoituksella osallistuttiin European e-inclusion Awards finaaliin 30.11. - 2.12.2008. Samassa yhteydessä järjestettiin Eu-tason ministerikonferenssi ja Expo. Hankkeen kustannuksiin osallistuivat yhdistyksen rahallisen ja talkootyön lisäksi Kyyjärven kunta, Betset Oy, Oy Lindab- Kotopelti Ab, Kauppakeskus Paletti, Keski-Suomen yrittäjät ry sekä Keski-Suomen yritysten kansainvälistymiseen tähtäävä Human Technology hanke. Hankkeessa tuotettiin messuosaston lisäksi ranskan, saksan ja englanninkielistä Nopola News esittelymateriaalia sekä paikanpäälle tilaisuuteen kustannettiin mm. kaksi Eu-tason tulkkia toiminnan esittelijöiksi. Kaikenkaikkiaan Expoon o- sallistui viisi henkilöä Maija Uusisalo, Anna Mäntynen, Heikki Mäntynen, Jaakko Uusisalo sekä Juha Mattila. Nopola News Virtuaalisesti ja livenä hanke laitettiin vireille vuoden 2007 lopulla. Paikalliselta toimintaryhmältä, Viisari ry:ltä, saatiin myönteinen päätös 4.12.2008. Hankkeen toteutusaika on 15.11.2008 30.9.2010 ja kustannusarvio 166 634. Suunnitelmassa on kaksi pääkohtaa; selvitys Nopola News toimintamallin laajentamisesta seutukunnalle sekä netti-tv toiminnan ja jakelukanavien kehittäminen. Hanke aloitettiin 15.11.2008 yhdistyksen omalla riskillä. Keski-Suomen TE-keskuksen virallista päätöstä ei kuitenkaan saatu vielä toimintavuoden loppuun mennessä. Raha-automaattiyhdistykselle lähetettiin 2.6.2008 avustushakemus: Nopola News Sosiaalinen media yhteisöllisyyden vahvistajana ajalle 1.4.2009 31.3.2009. Hankkeen tavoitteena oli sosiaalisen median ja yhteisöllisyyden vahvistamisen keinoin testata ja luoda uudentyyppinen toimintamalli, jossa kolmannen sektorin toimija olisi ottanut merkittävän roolin. Hankesuunnitelman tueksi hankittiin u- seita viranomaislausuntoja. RAY ei

7 kuitenkaan esittänyt hankkeelle rahoitusta. Yhteistyössä Kyyjärven kunnan kanssa laadittiin hankehakemus Nettitalkkareita ja yhteisöllisyyttä. Rahoitusta haettiin sosiaali- ja terveysministeriön Kaste-ohjelmasta. Liikenne- ja viestintäministeriö kehitteli Nettitalkkari-ideaa syksyllä 2008. Idean tarkoituksena on turvata ikääntyvän väestön tietotekniset tarpeet tulevaisuudessa. Neuvotteluissa ministeriön edustajien kanssa todettiin, että Kyyjärven Mediamyllärit ry:n nykyinen toiminta on sisällöllisesti jopa laajempaa kuin ministeriön kaavailema. Yhdistyksen käsityksen mukaan sosiaalinen media ja sen ympärille rakentuva toiminta on Suomessa vasta hahmottumassa. Tämä käy hyvin esille esimerkiksi seuraamalla blogi- ym. kirjoituksia sekä esimerkiksi vuoden 2009 koulutusja seminaaritapahtumia, joissa sosiaalisen median eri ilmentymismuodot ovat vahvasti esille. Vaikka monissa eri yhteyksissä Nopola Newsin ja yhdistyksen toiminnan ainutlaatuisuus on tunnustettu ja kilpailujen menestyksen myötä myös todistettu, paikallisuus ja pienimuotoisuus aiheuttaa e- delleen tietyntyyppisen uskottavuusongelman etenkin Suomessa. Vuoden 2008 aikana yhdistyksen työntekijä kävi Kyyjärven yritysten lisäksi mm. Kivijärvellä, Kinnulassa, Kannonkoskella, Karstulassa, Saarijärvellä, Alajärvellä ja Perhossa. Yhteistyökumppanikortin omistajalla on mahdollisuus tehdä tarjouksia ja tiedotteita rajattomasti Nopola Newsiin, joten kuvausmatkoilla myös koulutettiin yrittäjiä Nopola Newsin imanagerin käyttöön. Toimitilat ja koneet ja laitteet Yhdistys hankki kaksi uutta tehotyöasemaa, toimintavuoden lopussa koulutustilassa oli kymmenen 22 näytöillä olevaa tehotyötyöasemaa. Luokan koneet on yhdistetty 1 Gbps:n kytkintekniikalla Pohjoisen Keski-Suomen seutuverkkoon. 9.1. Kyyjärven Osuuspankki lahjoitti yhdistykselle käytetyn värilasertulostimen. Yhteistyökumppanit Vuoden 2008 lopussa Nopola News verkkojulkaisun yhteistyökumppanisivustolla oli lähes 150 yritysten esittelykortteja seutukunnalta. Yhdistyksen toimesta yrityksiä ja niiden tarjoamia tuotteita käytiin valokuvaamassa sekä suunniteltiin yhteistyökumppanikorttiin tulevat esittelytekstit.

8 Luokka/ kokoustilan käyttö Luokkatilan käyttö jatkui vilkkaana. Yhdistyksen omalle koulutustoiminnalle oli runsaasti kysyntää, mutta tarjontaa vaikeutti resurssipula. Vuoden 2008 aikana luokkatilassa koulutusta tarjosivat mm. Lociga Suomi Oy seutukunnan taloushallintohenkilöstöä, Karstulan kansalaisopisto järjesti kursseja, maataloustuottajat, Paletin kauppiasyhdistyksen henkilökunta sekä Betset Oy:n työntekijät saivat koulutusta. 20.5.2008 yhdistyksen ensimmäiset omat kurssitodistukset jaettiin. Toimintavuoden aikana koulutustilassa pitivät kokouksiaan eri yhdistykset ja järjestöt. Esimerkiksi 17.5.2008 oli luokassamme Maaseudun kehittämisyhdistys Viisari ry:n hallituksen kokous. 11.6.2008 Saarijärven Viitasaaren seudun EU-hanke työryhmä kokosi luokkaan 20 henkilöä. 2.9.2008 neljän kunnan yrittäjäyhdistysten yhteinen kokous pidettiin Myllyllä. Kokousväkeä oli Karstulasta, Kannonkoskelta, Kivijärveltä ja Kyyjärveltä. Nettikuppila Omat koulutukset 21.4.2008 yhdistyksen työntekijä aloitti tietokoneen peruskäyttökoulutuksen Kyyjärven maamiesseuran jäsenille. Koulutusta annettiin kymmenen kertaa kahden tunnin jaksoissa. 12.5.2008 aloitettiin viisi kertaa kahden tunnin jaksoissa pidettävä atk- peruskoulutus. Huhtikuussa 2007 yhdistyksen toimitiloihin hankittiin käytetty tietokone yleisökäyttöä varten. Koneelle asennettiin Linux Ubuntu -käyttöjärjestelmä. Kone on ollut aktiivisessa käytössä ja etenkin lomalaiset kokivat palvelun tärkeäksi. Vapaaehtoisen kirjanpidon mukaan käyttötunteja on kertynyt 100 tuntia.

9 ennakkoon. Kirjan julkistamistilaisuus oli Helsingissä 3.10.2008 5.12.2008 Kirjailija Heikki Luoma oli Nettikuppilassamme jakamassa nimikirjoituksia Palkkasoturi -kirjaan. Yleisökone toiminnan parantamiseksi päätettiin järjestää arpajaiset, jonka tuotolla hankitaan tietokone ja ylläpidetään sitä. Vuoden lopulla kirjailija Heikki Luoman ja Edico Oy:n toimitusjohtajan Hannu Hirvikosken kanssa ideoitiin Nopola Newsissä julkaistujen Kuusniemen kuulumisten julkaisemista kirjana. Kyseessä olisi varmasti ensimmäinen kerta, kun huippusuosittu TV-ohjelma jatkaa elämäänsä sosiaalisen median sivuilla ja ensimmäinen kerta kun jutuista koostetaan painettu kirja. Ennennäkemätön faktaan ja fiktioon perustuva kokeilu. Mahdollinen kirjan julkistaminen ajoittuu vuoden 2009 puolelle. Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa Myllyn syysarpajaiset hakemukseen saatiin myönteinen päätös. Arpoja oli yhteensä 2000 kpl hinta 5 /kpl. Myyntiaika: 15.10.2008 31.1.2009 Syyskuussa Palkkasoturit valloittivat Myllyn. Heikki Luoman Palkkasoturikirjan uutta pokkariversiota oli saatavana yhdistyksen toimitiloista jo syyskuussa Kyyjärven yrittäjäyhdistyksen järjestämille Kyyjärven kesämarkkinoille yhdistys kustansi yhdessä Kyyjärven Kyky ry:n kanssa esiintymään näyttelijä Risto Salmen. Salmi esitti maalaiskomediasta tuttua hahmoa johtaja P.A.Turpeista. P.A. Turpeinen toimi huutokauppameklarina Kauppakeskus Paletissa. Paletin kauppiaat lahjoittivat myytävät tuotteet ja huutokaupan tuoton yhdistykselle vastineeksi Charter-lehteen tehdystä lehtiartikkelista kuvituksineen.

10 Yhdistys järjesti markkinoille myös Markku Peuran kyyditsemään markkinaväkeä hulppealla avo-cadillacilla vuodelta 1953. Nopolan koulun kummitoimintaa mietittiin syksyn ensimmäisessä hallituksen kokouksessa ja päätettiin, että yhdistystä sekä Nopola Newsin toimintoja käydään esittelemässä kummiluokille 8. ja 9. Irma Mäkelä ja Veikko Huumarkangas vierailivat koululla 4.9.2008. Toiveena oli saada mahdollisimman paljon nuorta väkeä mukaan kuvaustalkoisiin mm. lentopallolähetyksiin ym. Näin nuoret oppivat käytännön läheisesti, miten netti-tv ja radiolähetykset tapahtuvat. Lintulahden taistelun 200-vuotisjuhlan suunnittelukokouksissa yhdistys oli voimakkaasti mukana. Yhdistyksen puheenjohtaja videoi ja editoi juhlaan paljon kiitosta saaneen multimediaesityksen Lintulahden taistelusta, joka käytiin 3.7.1808 Kyyjärvellä. Markkinoilla yhdistys arvuutti aarrerepun painoa. Nahkainen, käsityönä ommeltu reppu sisälsi todellakin aarteita mm. RAY:n arpoja, kolikoita ym. tuotteita. Muu toiminta Kyyjärvellä olevia myytäviä sekä vuokrattavia asuntoja valokuvattiin ja laitettiin ilmoituksia kohteista Nopola Newsiin maksutta. Yhdistyksen mielestä tärkeää etenkin pienellä paikkakunnalla on kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen. Painettuun mediaan valmistettiin ilmoituksia mm. rakennusyhtiölle ja kunnalle. Kauppakeskus Paletille tehtiin Carter lehteen juttu. Reppu punnittiin bisnesmies P.A. Turpeisen ja Eevaliisa Hakolan tarkassa valvonnassa. Reppu painoi 1.131 grammaa. Lähimmäksi oikeata painoa arvasi Riitta Leppänen Äänekoskelta arvauksen ollessa 1.135 grammaa. Onnellinen voittaja oli ensimmäistä kertaa Kyyjärven markkinoilla ja heti tärppäsi. 11.4.2008 Suomen historian erikoistutkija FT Heikki Rantatupa Jyväskylän yliopistolta luennoi luokkatilassa. Tilaisuus videoitiin. Myllylle kokoontunut reilu kymmenen hengen "poikaporukka" sai runsaasti uutta tietoa karttojen historiasta, niiden tutkimisesta ja eri kehitysvaiheista.

11 24.9.2008 Keskisuomalaisen freelancer toimittaja Piia Saarenketo nosti kuntavaaliehdokaslipukkeet Nopola News lippalakista. Nopola Newsin sivustolla julkaistavat ehdokkaat tulivat arvonnalla suoritettuun järjestykseen. Kansalaisfoorumi: Helsingin yo / Sivistysliitto 16.10.2008 luentoja seurattiin yhdistyksen toimitiloissa netin välityksellä. 12.8.2008 Annikki Kujala lahjoitti yhdistykselle pakinateoksensa Sitä se on sinisilmä. Kirjasta saa vapaasti käyttää aineistoa Nopola Newsin kulttuuriaihealueella. Pakinat ovatkin tuoneet mielenkiintoista lisäsisältöä Nopola Newsiin. Kuusan Kanavateatteri Laukaassa jakoi Nopola News käyntikortteja kesän teatteriesitysten lomassa. Nopola News verkkojulkaisu Nopola News verkkojulkaisun suunnittelu ja toteutus alkoi EU:n Leader+ rahoituksen turvin vuonna 2005 tammikuussa. NopolaNews verkkojulkaisu avattiin suurelle yleisölle 13.5.2005. Sen jälkeen sivusto on herättänyt jatkuvasti keskustelua ja kiinnostusta alan tutkijoiden ja valtamedian piirissä. Palkinnot, kilpailut ym. saavutukset 22.9.2008 aloitettiin Kyyjärven Kuntavaali 2008 ehdokkaiden kuvaaminen. Ehdokkaita oli yhteensä 37. Samana päivänä otettiin vastaan ehdokkaiden vastauksia heille laadittuihin kysymyksiin. Aiemmat meriitit: Innosuomi / Keski-Suomen osakilpailussa kunniamaininta v. 2005 Pohjoismaiden suurimman digimedia-alan MindTrek 2006 kilpailun finalisti YK:n ideoiman World Summit Award (WSA-Finland) e-inclusion kategorian voittaja 2006 Suomen edustaja kansainvälisessä World Summit Award 2007 kilpailussa Kroatiassa

12 Nopola News esitteliin kansainvälisessä Leader+ konferenssissa Unkarissa v. 2007 Voittoisa vuosi 2008 Nopola News valittiin Leader+ Good Practices tietokantaan yhtenä onnistuneimmista EU hankkeista. Nopola News valittiin ja esiteltiin EU:n Leader+ Best Practices julkaisussa 2008/2 EU:n järjestämän European e-inclusion Awards 2008 / Geographical e-inclusion sarjan voitto. Voittotunnelmia Wienistä NopolaNews todellakin vei Kyyjärven maailmankartalle tai ainakin Euroopan. Eilisiltana Raatihuoneella järjestetyssä palkintogaalassa NopolaNews todellakin palkittiin parhaana sarjassa "geographic inclusion". Kaikkiaan kisaan osallistui 469 eri organisaatiota 7:ssä eri sarjassa. Myös toinen suomalainen organisaatio sai ykköspalkinnon eli A-klinikkasäätiön Varjomaailma (www.varjomaailma.fi), joka toimii Helsingistä käsin koko Suomen alueella päihderiippuvaisten perheiden lasten parissa. Illan juhlinnan jälkeen olemme jälleen pirteinä osastolla esittelemässä ja vastaanottamassa onnitteluja. Lehdistötilaisuus oli ja meni ja jo nyt NopolaNews on kutsuttu ainakin Stakesin yhteistyökumppaniksi ja huhtikuulla Lontooseen esittäytymään. Alkutalvesta on komission järjestämänä tulossa kuvausporukka Kyyjärvelle tekemään dokumenttia tuotteesta ja yhteystietoja on jaeltu ja saatu ympäri Eurooppaa. ELI TODELLAKIN KYYJÄRVI ON KARTALLA JA NOPOLANEWS TUN- NETAAN YMPÄRI EUROOPPAA! Tässä vaiheessa on jo aika kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita, jotka ovat mahdollistaneet NopolaNewsin toiminnan ja meidän matkamme tänne messuille ja palkintotilaisuuteen. Tämä on ollut oiva tilaisuus lisätä Suomi-tietoutta Euroopassa, Kyyjärvi-tietoisuutta Suomessa ja tietoa paikallisten yritysten merkityksestä NopolaNewsille ylipäätään koko pohjoisen Keski-Suomen alueella. Jatkakaamme hedelmällistä yhteistyötä jatkossakin koko seutukunnalla. Maija Uusisalon tunnelmia 2.12. Juttu Nopola Newsin 2008 joulukuun numerossa:

13 Mitalikahvit tarjottiin yhdistyksen toimitiloissa ja vieraita kävi noin 130. Nopola Newsin sivustolla käytiin 92 eri maasta. Huomionarvoista on, että päivittäisistä kävijöistä yli 10 % tulee Amerikan mantereelta, Yhdysvalloista ja Kanadasta. Ruotsi seuraa heti perässä. Kansainvälisen menestyksen myötä vierailut muista maista lähes kaksinkertaistuivat edellisiin vuosiin verrattuna ollen yli 6 %.a kokonaiskävijämäärästä. Kansainvälisestä kiinnostuksesta johtuen yhdistys on eri yhteyksissä pohtinut esimerkiksi englanninkielisen sisällön lisäämistä sivustolle. Nopola Newsin sisällöntuottajat Yllä kuvassa Kimppa-hankkeen Henna Alanen opettelee Nopola Newsin imanagerin toimintoja. Nopola Newsin sisällöntuotannosta vastasi vuonna 2008 130 kirjoittajaa sekä alueemme yrittäjistä lähes sadalla on mahdollisuus tuottaa sisältöä. Nettiradio ja Netti-TV toiminta Vuodesta 2005 kaikki Kyyjärven kunnanvaltuuston kokoukset on lähetetty suorina lähetyksinä nettiradion välityksellä. Artikkelimäärä Vuoden 2008 lopussa Nopola Newsiin oli kirjoitettu 4000 artikkelia. Nopola New s kävijäseuranta 100000 80000 60000 40000 20000 0 v.2005 v.2006 v.2007 v.2008 Käynnit yht. Kävijäseuranta Vuonna 2008 Nopola Newsin sivustolla vieraili reilut 96 000 uniikkia kävijää. Sivulatauksia kertyi lähes 2,2 miljoonaa, jota on pidettävä kuvaavampana lukemana. Käytännössä se tarkoittaa, että sivustoa selataan ja sillä viihdytään - ei siis ainoastaan poiketa etusivulla.

14 Suorat Netti-TV ja radiolähetykset Kyvyn lentopallo kotiottelut kuvattiin ja lähetettiin suorina netti-tv lähetyksinä, lähetyskertoja oli toimintavuonna kuusi kappaletta. Kyyjärven Mediamyllärit ry muissa medioissa Toimintavuoden aikana Mediamyllärit ja Nopola News ovat saaneet julkisuutta muissa medioissa. Varsinkin European e-inclusion Awards 2008 voittoa uutisoitiin lukuisissa eri tiedotuskanavissa, joista alla muutamia esimerkkejä: 4.12.2008 Viispiikkinen uutisoi European e-inclusion Awads 2008 voitosta 18.12.2008 Viispiikkinen uutisoi Nopola Newsin palkintokahveilla jännitettiin tulevaa 28.3.2008 Sometu.ning.com Netti-TV:n kautta yhteydessä 28.4.2008 Kuinkas nyt kunnat- seminaari 6.7.2008 Lintulahden taistelun 200- vuotisjuhla Keskisuomalainen, Kaakonkulma lehti, Torstai lehti, Saarijärveläinen lehti tekivät myös juttua yhdistyksestä ja Nopola Newsistä. Keski-Suomen Maakuntauutisissa, Ylen Aamu TV:ssä saatiin näkyvyyttä ja Järviradiossa sekä Keski-Suomen radiossa kuuluvuutta. Voiton myötä Eu:n lähettämä kuvausryhmä on tulossa tekemään dokumenttia Nopola Newsistä ja yhdistyksen toiminnasta. Internetistä hakusanalla Nopola News löytyy paljon tietoa eri yhteyksistä. 6.12.2008 Suomi 91 vuotta ja Kyyjärven kunta 80 vuotta juhla Yhdistyksen asema ja talous Toimintavuoden 2008 tulot muodostuivat yhteistyökumppanikorttien ja logopaikkojen tuotosta Nopola News verkkojulkaisussa, jäsenmaksuista sekä luokkatilan vuokratuloista. Toimintavuoden menoerät muodostuivat toimitilojen ylläpitokustannuksista yhtiövastikkeineen sekä työntekijän palkkakustannuksista. Taloyhtiössä sunniteltiin putkistoremonttia, jonka

15 kustannukset näkyvät vuoden 2009 menoerissä. Verotus: Yhdistys laati veronhuojennusanomuksen verovirastoon 22.4.2008 koskien verovuosia 2007-2011. Anomukseen tuli vuoden lopulla kielteinen ennakkolausunto, mikä enteilee kielteistä päätöstä. Tästä johtuen yhdistyksen taloutta rasitti merkittävästi verojäännöksen maksu vuodelta 2007. Verorasituksesta huolimatta, yhdistyksen taloudellista asemaa voitaneen pitää hyvänä ja vakaana. Talouden tunnusluvut ilmenevät tilinpäätösasiakirjoista. Yhteistyökumppanit Ohessa mainittu muutamia toimintavuoden tärkeimpiä yhteistyökumppaneita Nopola News -verkkojulkaisun tiedontuottajat, yhteisöt ja järjestöt Nopola News -verkkojulkaisun yhteistyökumppanit Kyyjärven kunta Keski-Suomen TE-keskus Keski-Suomen Liitto Maaseudun kehittämisyhdistys Viisari ry Keski-Suomen yrittäjät ry Human Technology -hanke Kasesoft Oy (nettiradio/tv-toiminta) Avecom Oy (netti-tv) PPO Oy (tietoliikenneyhteydet) kattavuus pyrittään saamaan koko Pohjoisen Keski-Suomen alueelle. Unohtamatta myöskään Kyyjärveen läheisesti rajoittuvia alueita Etelä- ja Keski-Pohjanmaan suunnasta. Kyseessä on kuitenkin hyvinkin yhtenäinen työssäkäynti- ja asiointialue, joka on myös Nopola Newsin tulevaa kasvualuetta. Liikkuvan kuvan ja äänen osalta tulevaisuus näyttää mielenkiintoiselta. Tekniikka hioutuu ja tarve kasvanee kotitalouksien liittymänopeuksien noustessa. Yhdistyksen käsityksen mukaan ongelmana ei niinkään ole tekniikka vaan nimenomaan sisällöntuottajien puute ja osaaminen. Julkaisun mahdollisen laajentumisen myötä pyritään myös yhdistyksen jäsenmäärää kasvattamaan. Kasvu tuonee mukanaan erilaista osaamista ja tätä kautta toivottavaa on, että myös toimitilojen käyttöaste paranee ja monipuolistuu. Verkostoituminen, yhteisöllisyys ja yhteistyö pysyvät edelleen yhdistyksen kantavina ajatuksina. Listaus ei ole kattava. Tulevaisuuden suunnitelmat Nopola Newsin toimintamallli ja verkkomedia laajennetaan seutukunnalle, jonka ansiosta sisällöntuotanto kasvaa. Yrityspalveluhakemistoa kehitetään yhteistyössä yrittäjien kanssa ja sen

16 Yhteystiedot: Kyyjärven Mediamyllärit ry. Säästötalo Tuliharjuntie 5 43700 Kyyjärvi puh. 044 459 7173 sähköposti: tietohanke@kyyjarvi.fi www.nopolanews.fi Kyyjärvellä 17.4.2008 Erkki Koivisto, puheenjohtaja Pirkko Kotanen, varapuheenjohtaja Vuosikertomuksen laatijat: Irma Mäkelä, sihteeri Aaro Toppinen Kansikuva: Jarmo Ahonen, Mediaputka.fi