TALIN SIIRTOLAPUUTARHAYHDISTYS ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012



Samankaltaiset tiedostot
TALIN SIIRTOLAPUUTARHAYHDISTYS ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009

TALIN SIIRTOLAPUUTARHAYHDISTYS ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

TALIN SIIRTOLAPUUTARHAYHDISTYS ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007

KESÄKISAT TALI PÖYTÄKIRJA. Lasten viestit 9 joukkuetta 7 sarjaa Petankki 6 joukkuetta karsinta , loppupelit

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali.

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Kilpailuohjelma. Jalavapolun ja Poppelipolun välisellä nimettömän polun aukiolla ( täyttömäki ) Lasten viestijuoksu klo 10.30

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

Järvenpään Vasemmisto

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Toimintakertomus vuodelta 2010

TOIMINTAKERTOMUS 2012

Toimintakertomus 2015

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2008

KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

STM:N UUDENMAAN PIIRIJÄRJESTÖN VUOSIKOKOUS Aika: kello Paikka: Tietoranta, Säästöpankinranta 4 C 21, Helsinki

TOIMINTAKERTOMUS Lievestuoreen palvelukeskusyhdistys ry

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

TIEDOTTAA /

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

REISJÄRVEN HEVOSYSTÄVÄT RY.

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

TIEDOTTAA /

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa vuotias koulumme vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

TOIMINTAKERTOMUS 2005

Kristillinen Eläkeliitto ry

Kokouksen esityslista

AUTOJOUKKOJEN OULUN KILTA RY

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Lukkarin koulun johtokunta

Lounais Suomen Ajokoirayhdistys ry. Vuosikokous 2013

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

Toimintakertomus 2007

2016 TOIMINTAKERTOMUS

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/ Toimittanut eduskuntatiedotus

1 AVAUS Hoitokunnan puheenjohtaja Timo Väätäjä avasi kokouksen klo 12:00. 4 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS

1(4) VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai klo Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

TOIMINTAKERTOMUS 2016

ETELÄ POHJANMAAN LÄMPÖ-, VESI- JA ILMANVAIHTOTEKNISEN YHDISTYKSEN HISTORIIKKI 50-VUOTISEN TOIMINNAN AIKANA

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY. Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja klo Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

PAKILAN SIIRTOLAPUUTARHAYHDISTYS RY SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA /4

Lähtölista Kilpailu: Mehi-uinnit Kilpailun paikkakunta: Kaarina Järjestäjä: Uimaseura Kaarina

Sääntömääräinen syyskokous

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy kesä

Aika: klo Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere

Toimintakertomus 2015

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

TOIMINTAKERTOMUS (4) TURUN SULKA R.Y.

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

MARJALAN MAININNAT 2/2012

TOIMINTAKERTOMUS 2013

Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry:n säännöt

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Tampereen seudun ammatilliset opettajat (TSAO) ry. TOIMINTAKERTOMUS 2013

Suonteen kalastusalueen vuosikokous klo PÄYTÄKIRJA

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

on hyvinvoinnin tekijöiden yhteinen edunvalvoja. Raahen JHL ry 055 on perustettu joulukuussa vuonna 1940 (KTV).

Aika: klo Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

Vuosikokouksen pöytäkirja

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

Transkriptio:

TALIN SIIRTOLAPUUTARHAYHDISTYS ry 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ Talin Siirtolapuutarhayhdistyksen toimintavuosi 2012 oli järjestyksessään 76. Yhdistykseen kuului 241 jäsentä, joista vapaajäseniä oli 2, perhejäseniä oli 60. Yhdistyksellä on kunniapuheenjohtaja. Uusia vuokrasopimuksia solmittiin vuoden 2012 aikana 15 kpl. Talin Sauna pidettiin avoimena saunatoimikunnan talkoovoimin kesäkauden ajan. Yhdistyksemme isännöi Suomen Siirtolapuutarhaliiton kohtaamispäivää 7.7. osallistujia 230 viljelijää useista Suomen siirtolapuutarhoista. 2. TOIMINTA 2.1. Sääntömääräiset kokoukset Vuosikokous pidettiin sunnuntaina 25.3.2012 klo 14.00 Laulumiehet - ravintolassa, Hietaniemenkatu 2. Kokouksen puheenjohtajana toimi Timo Puska. Läsnä oli 60 äänioikeutettua jäsentä, 2 perhejäsentä valtakirjalla, 5 perhejäsentä ilman valtakirjaa, 4 läsnäolo- ja puheoikeudella, yhteensä 71 osallistujaa. Talin Sauna Oy:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin sunnuntaina 11.3. Talin toimistossa. (Talin Sauna Oy on lopetettu 19.3. (PRH) ja sauna on siirtynyt Talin siirtolapuutarhayhdistyksen omistukseen.) Kevätkokouksessa 24.3. hyväksytty Jussi Kauton esittämä tarkennus: Ylimääräinen yhtiökokous päätti lopettaa Talin Sauna Oy:n. Patentti - ja rekisterihallitus vahvisti tämän lopettamispäätöksen 19.3.2012. Sen jälkeen Talin sauna siirtyi Talin Siirtolapuutarhayhdistys ry:n omistukseen. Syyskokous pidettiin sunnuntai 16.9.2012 klo 15.00 Tali spy:n kerhotalolla. Läsnä oli 53 yhdistyksen jäsentä, 1 perhejäsen valtakirjalla, 10 perhejäsentä läsnäoloja puheoikeudella, yhteensä 64 viljelijää. 2.2. Muut yleiset kokoukset Kevätkokous pidettiin Talin kerhotalolla sunnuntaina 27.5.2012 klo 13.00, läsnä 52 viljelijää. Kevätkokouksen jälkeen järjestettiin tilaisuus uusille viljelijöille, paikalla 2 uutta viljelijää, 7 hallituksen jäsentä ja 5 muita talilaisia, yht.14 osallistujaa. Keskustelutilaisuus uusille viljelijöille järjestettiin lauantaina 23.9. paikalla 17 uutta viljelijää sekä 6 hallituksen jäsentä. 2.3. Hallitus Hallituksen kokoukset Tammi- maaliskuu 1-3/2012 4-13/2012 Raimo Koivurinta, puheenjohtaja, sähkövastaava, 3 (3) Tiina Heloma, rakennustoimikunta pj 2 (3) Martti Jääskeläinen, talkoovastaava 3 (3) Lulu Nenonen, sihteeri, jäsenkirjuri 3 (3) Mikko Nevalainen, rakennustoimikunta 3 (3) Pentti Niittymäki, varapuheenjohtaja, vesivastaava rakennustoimikunta 3 (3) Ritva Wahlstén-Puska, taloudenhoitaja 3 (3) Hallituksen varajäsenet: Harriet Andersson, emäntä 1 (3) Leena Kumela, jäsen 2 (3) Pirkko Vikström, kirjanpitäjä 3 (3)

2 Huhti- joulukuu (kokoukset 4-13/2011) Raimo Koivurinta, puheenjohtaja, sähkövastaava. 10 (10) Pentti Niittymäki, varapuheenjohtaja, vesivastaava, rak.toimik. 10 (10) Tiina Heloma, rakennustoimikunta pj 9 (10) Martti Jääskeläinen, talkoovastaava, saunan yhteyshenkilö 9 (10) Lulu Nenonen, sihteeri, jäsenkirjuri, tiedotusvastaava 10 (10) Mikko Nevalainen, rakennustoimikunta 9 (10) Ritva Wahlstén-Puska, taloudenhoitaja 10 (10) Hallituksen varajäsenet: Leena Kumela, emäntätiimin jäsen 6 (10) Sirkka Simontschuk, emäntätiimin jäsen 9 (10) Pirkko Vikström, kirjanpitäjä, pääemäntä 10 (10) Hallitus on kokoontunut vuoden 2012 aikana 13 kertaa. Yhdistyksen kirjanpitäjänä on toiminut Pirkko Vikström. Ralf Norra on toiminut hallituksen ulkopuolisena kotisivu- ja ATK-vastaavana. Toiminnantarkastajina ovat toimineet Christer Paasila ja Risto Kurvinen, varatoiminnantarkastajana Markku Haranne Yhdistyksen nimenkirjoittajina toimivat tammi-joulukuussa Raimo Koivurinta, Lulu Nenonen ja Pentti Niittymäki, aina kaksi yhdessä. Rakennustoimikunnassa ovat toimineet Tiina Heloma, pj, Mikko Nevalainen ja Pentti Niittymäki. Talkoo- ja saunavastaavana toimi Martti Jääskeläinen Isännän tehtävistä vastasi huhti-joulukuun ajan Uljas Pernu. Emännän tehtävistä Harriet Andersson maaliskuun loppuun asti, huhti-joulukuun emäntätiimi; Pirkko Vikström (pääemäntä) Leena Kumela ja Sirkka Simontschuk. 2.4. Talin edustukset Helsingin siirtolapuutarhojen aluejärjestön johtokuntaan on kuulunut Talista Pentti Niittymäki, varajäsenenä Ritva Wahlstén-Puska. Helsingin siirtolapuutarhojen aluejärjestön vuosikokous pidettiin liiton toimistossa Pengerkatu 9 B 39 maanantaina 23.4. Talista osallistuivat Tiina Heloma ja Ritva Wahlstén-Puska vuosikokousedustajina, aluejärjestön hallituksen jäsenenä Pentti Niittymäki. 2.5. Yhteistyö Helsingin kaupungin kanssa HKR Päivi Apajalahti, Marja Malo ja aluesuunnittelija Jere Saarikko kävivät 30.5.2012 tarkastuskierroksella, mukana Talista Raimo Koivurinta ja Pentti Niittymäki. Jokavuotinen aluejärjestön ja kaupungin tapaaminen pidettiin 2.11. klo16.30 Rakennusvirastossa, Kasarmikatu 21. Pentti Niittymäki osallistui Talin edustajana. Perinteinen joulukahvitilaisuus toimistolla - HKR:n väkeä kävi perinteisellä joulukahvilla 29.11. klo 12.00. Paikalle saapui 10 vierasta + isännät 5. Kerhotalon vuokrasopimusta jatkettiin entisin ehdoin viidellä vuodella. Museoviraston edustaja Satu Taivaskallio kävi kertomassa Raimo Koivurinnalle ja Pentti Niittymäelle kerhotalon kunnosta ja korjaustarpeesta. Päivi Apajalahti lupasi, että kerhotalon korjauksiin saadaan materiaalit kaupungilta, työt talkootyönä. Museovirastolta kysyttävä, millä maalilla kerhotalon saa maalata. Päivi Apajalahti ilmoitti vesitornin kunnostamisen kuuluvan kaupungille. 3. YHDISTYKSEN MUU TOIMINTA 3.1. Juhla- ja virkistystoiminta

3 Juhannusjuhlat järjestettiin perinteiseen tapaan. Juhlaamme osallistui runsaasti väkeä. Kokko poltettiin, kahvilassa myynti oli vilkasta, makkaraa grillattiin, muurinpohja-lettuja ja vohveleita paistettiin, kenttäpelejä pelattiin, rulettia pyöritettiin ja arpoja myytiin edellisten vuosien tapaan. Lapsille ongintaa sekä hattaroita. Olutteltta ja sen terassi oli ahkerassa käytössä. Tanssimusiikista vastasi Marino & Sunrise. Mtv3 piipahti juhlassamme ja lähetti suorana pätkän juhlasta sekä Raimo Koivurinnan haastattelun. Elojuhla la 11.8. Askartelukerho laati näyttelyn kättensä töistä. Talilaisille annettiin mahdollisuus pitää tilaisuudessa omaa kirpputoria, tämä saavutti suuren suosion ja käytäntöä päätettiin jatkaa. Kilpailuita ketjunheitto, lätkäpeli ja saappaanheitto, lapsille ilmapalloja ja pomppulinna. Arpajaiset, grillimakkaraa, muurinpohjalettuja ja paellaa, lisäksi kahvila. Tilaisuudessa oli runsaasti osallistujia. 3.2. Opinto- ja kurssitoiminta SSPL:n Lepaan puutarhanhoidon kurssille 23.4.-27.4. osallistuvat Heljä Mäki- Hokkonen ja Ritva Toivanen. Gardenian puutarhaneuvoja Eija Keskikorpela 23.8. kerhotalolla, tällä kerralla omenapuiden, marjapensaiden ja ruusujen leikkaus puhututti. Kompostointi oli jälleen tärkeä keskustelujen aihe, läsnä 26. Taimien ostosmatka järjestettiin 22.5. Söderblomin kauppapuutarhaan Sipooseen, 41 talilaista osallistui. 3.3. Harrastus- ja urheilutoiminta Krokettikerhon vetäjän toimi Seppo Peltomäki. Krokettikilpailu Tali Marjaniemi pelattiin 9.8. ja Marjaniemi Tali 16.8. Marjaniemi voitti. Kumpula Tali pelattiin 22.8. ja Tali Kumpula 30.8. Kumpula voitti. Petankkikerhon vetäjänä toimi Mika Sandström. Petankkia pelattiin ahkerasti ympäri vuoden. Roopen Ruukku petankkikilpailu pelattiin Klaukkalanpuistossa 19.8. Petankkikisa Tali Klaukkalanpuisto pelattiin 8.6. tulos 6-5, sekä 3.8. tulos 10-1, lopputulos 16-6. Talin sisäisen yläpuoli/alapuoli petankkikilpailu pelattiin 7.9. yläpuoli voitti. Lentopallokerhon vetäjänä toimi Jukka Vuori, lentopalloa pelattiin keskiviikkoisin ja lauantaisin. Kesäjumppaa Talin keskiaukiolla torstaisin 7.6. 30.8. klo 18-19. Jumpan vetäjä Taina Heikkilä /Priimakunto Tiffany- ja askartelukerhon vetäjänä toimi Pia Wegelius-Kjellin, kerho kokoontui kesäkauden aikana 9 kertaa, henkilöitä on ollut askartelemassa 6. Lastenkerhon vetäjänä toimi Saara Toivonen. Aluejärjestön kisat pidettiin Marjaniemen ryhmäpuutarhassa 29.7. Tuloksia Talin osalta Lasten viestijuoksut: Tytöt alle 12 vuotta:1. Tali - Iida Muurinen, Sini Laiho, Sanni Korhonen, Amanda Huovila. Pojat alle 12 vuotta: 2. Tali - Onni Palm, Santtu Korhonen, Patrik Lagerkrans, Artturi Huhtakangas. Pojat alle 15 vuotta: 1. Tali - Artturi Huhtakangas, Matias Huovila, Thomas Lagerkrans, Jesse Heikinheimo Sekaviesti alle 15 vuotta: 1. Tali - Sini Laiho, Sanni Korhonen, Thomas Lagerkrans, Jesse Heikinheimo. 2. Tali - Iida Muurinen, Amanda Huovila, Patrik Lagerkrans, Matias Huovila Kroketti Tali 3. sija / Petanque 4. Tali / Lentopallo 3. Tali Tali Petanque-cup 4.8.: paripeli (duppeli)- 8 paria 1. Leo Juuti Lauri Kivikkokangas, 2. Raimo Koivurinta Timo Puska, 3. Raimo Ikonen Jukka Vuori lapset - 5 lasta 1. Artturi Huhtakangas, 2. Konsta Lyytikäinen, 3. Sanni Korhonen

5.8.: naiset - 4 naista 1. Carita Koivurinta, 2. Leena Vuori, 3. Päivi Sillanpää miehet - 10 miestä - 1. Pentti Suhonen, 2. Leo Juuti, 3. Mika Sandström Talin krokettimestaruuskilpailu: 1. Seppo Peltomäki, 2. Raimo Koivurinta, 3. Timo Puska 4 3.4. Jätehuolto YTV hoiti Tapiolan Lämpö Oy:n kautta sekajätteiden, pahvin ja jätepaperin huollon. Risut kuljetettiin pois alueelta keväällä. Syksyn risut jäivät urheilukentän laitaan odottamaan kevään kuljettamista. Jätevesisäiliöiden tyhjennyksen hoiti Hurrikaanit. Kesän aikana talilaiset toivat jätelavoihin 5 lavallista sekalaisia jätteitä sekä 6 lavallista omenoita. Todettiin, että omenoiden kuljetus jätelavoilla tuli erittäin kalliiksi yhdistykselle. 3.5. Vesi- ja sähkö- ja muu huoltotoiminta Sähkön hinta oli 0,13 /kwh. Sähkö oli päällä koko vuoden ajan. Katuvalot valaisivat myös talvella. Veden kulutus vuoden alusta 4.100 m3. (10 vuoden keskiarvo 4.900 m3). Yhdistys teki toimistorakennuksen yhteydessä olevien WC- ja suihkutilojen viemäröinnin liittämisestä HSY:n viemäriverkkoon liitoslupahakemuksen, joka hyväksyttiin suunnitelman mukaisesti. 3.6. Alueen hoito Vuosikokouksen päätöksellä omenapuille, vadelmapensaille sekä pensasaidoille suoritettiin keväällä ainoastaan ns. parafiiniruiskutus. Ruiskutuksen suoritti Forestum. Hallitus teki katselmuksen alueella 23.5. Tällöin katsastettiin syksyllä huomautuksen saaneet mökit. Hallitus suoritti katselmuksen myös 17.9. ja 18.9. aidat ja väliojat. Molemmilla kierroksilla jaettiin huomautuksia. Pieni ulkovarasto vanhan vessan luona oikaistiin, puuverhoiltiin ja maalattiin viereisen jätekatoksen väriseksi. Kaupunki korjasi kaatuneen aidan sekä Pajamäen puolella että sauna/kerhotalon välillä. Saunan remontti aloitettiin 28.5.- remontissa korjattiin rikkinäiset tiilet katolta, päädyt korjattiin uusilla laudoilla, viemäri kaivettiin auki ja puhdistettiin tukokset. Näiden korjausten jälkeen sauna pystyttiin avaamaan juhannukseksi. Kaupungin edustaja Marja Malo sekä puunkaatourakoitsijan edustaja ja Raimo Koivurinta ja Pentti Niittymäki katsoivat alueelta kaadettavat puut. Kaupunki kaatoi useita puita alueeltamme. 3.7. Rakennustoiminta Rakennustoimikunta kokoontui 10 kertaa, rakennuslupia uusille mökeille myönnettiin 3 kpl sekä myönnettiin korjauslupa 20 mökille. Lisäksi käytiin neuvotteluja rakennusvalvontaviranomaisten kanssa. Uudet rakennukset käytiin mittaamassa runkovaiheessa, näin voitiin todeta mittojen olevan tyyppipiirustusten mukaisia. Näistä pidettiin tarkastuspöytäkirjaa. Toimikunnan jäsenet opastivat talilaisia korjausja uudisrakentamiseen liittyvissä kysymyksissä. 3.8. Hankinnat Hankittiin Valtatien alkupäähän 1,6 x 3,7 m banderolli Tervetuloa Taliin. Jätekuilun viereen on hankittu riistakamera, koska kuiluun heitetään jatkuvasti muovipusseja. Kameran vieressä kyltti kameravalvonta. Hankittiin tummansinisiä pikeepaitoja sekä lippalakkeja, molemmissa painatus Tali. Joulukuussa hankittiin Taliin lumilinko. 3.9. Tiedotustoiminta

5 Yhdistyksen kotisivuja www.siirtolapuutarhat.net/tali käytettiin tiedotuskanavana. Sivuilla kerrottiin myös Tali spy:n järjestämistä tapahtumista. Yhdistyksen kotisivuja päivittivät Ralf Norra ja Lulu Nenonen. Yhdistyksen kotisivulla on kooste hallituksen kokouksissa käsitellyistä asioista. Tali spy:n ilmoitustaulujen tiedotteet laati Lulu Nenonen. Jani Korpihete, Mika Saarelainen ja Lulu Nenonen toimittivat Välioja-tiedotteen, joka ilmestyi kaksi kertaa. Nämä postitettiin jäsenille kotiosoitteisiin. Kohtaamispäivään laadittiin myös värillinen esitevihkonen Talista suurin osa kuluista katettiin yritysten mainoksilla. 3.10. Taksvärkkitoiminta Jokaisella palstalla on 8 tunnin taksvärkkivelvollisuus, tekemättömistä tunneista laskutetaan 12,50 /tunti. Vuoden 2012 aikana tehtyjä talkootunteja oli 1199 (ilmoitettuja), tekemättömiä 577,5 tuntia. Talkootöistä vapautettuja 80-vuotta täyttäneitä oli 18 mökkiläistä. Kaikkiaan 63 mökkiä jätti 100% taksvärkkinsä tekemättä. Perinteisiä taksvärkkitöitä oli alueen haravointi keväällä ja syksyllä, harrastuskerhot ja urheilukilpailut, juhannusjuhlat, lannoite- ja multamyynti, marja- ja omenamarkkinat, saunan hoito, WC:n siivous, kesäkahvila ja kirppis yms. Lisäksi kohtaamispäivänä tarvittiin runsaasti talkooväkeä. 3.11. Huomionosoitukset Vuosikokouksessa yhdistyksen puheenjohtaja Raimo Koivurinta luovutti Pentti Niittymäelle SSPL:n myöntämän kultaisen ansiomerkin. Talin viljelijöitä muistettiin heidän merkkipäivinään. 3.12. Kohtaamispäivä 7.7. Kohtaamispäivän järjestelyt jatkuivat koko alkuvuoden ajan sekä liiton edustajien että oman väen kanssa. Päivä onnistui kaikin tavoin hyvin, ilmakin oli kesäisen lämmin ja aurinkoinen. Osallistujia ympäri Suomea saapui 230. Saimme vierailta kiitoksia onnistuneesta päivästä. Kiertoajelu sai erityiskiitoksia, ainoana huono puolena oli ollut ajelun liian lyhyt aika. Ruokailu Blanccossa, samoin kahvitus Talissa onnistuivat hyvin. Talin ainoassa alkuperäisessä mökissä, Metsäpolku 32, vieraili päivän aikana 105 henkilöä. Kaikki muutkin esiteltävät mökit kiinnostivat vieraitamme. Laatimamme esittelylehtinen herätti runsaasti kiitosta. Liitto esitti myös kiitokset hyvistä järjestelyistä. 3.13. Muuta Hallituksen jäsenet päivystivät kesäkauden aikana toimistolla keskiviikkoisin. Citykanit aiheuttivat vahinkoja alueella ja niitä hävitettiin ampumalla sekä loukuilla. Iltalehti kävi Talissa kuvaamassa Carita ja Raimo Koivurinnan omenoita. 4. TALOUDELLINEN TOIMINTA Marjamarkkinat järjestettiin 5.8. klo 12.00 kerhotalolla. Perinteisesti kaikki myytäviksi tuodut marjat ym. loppuivat runsaan puolen tunnin kuluessa. Omenamarkkinat järjestettiin 9.9. omenasato oli erityisen runsas. Kirpputori - kerhotalon yläkerrassa olevaa kirpputoria pidettiin avoimena marjamarkkinoiden ja kesäkahvilan yhteydessä. Lannoitteita myytiin kevään ja alkusyksyn viikonloppuina. Kahvilatoiminta kerhotalolla toimi muutamana kesäsunnuntaina. Taloudellinen tilanne selviää erillisestä tilinpäätöksestä. 5. LOPUKSI Hallitus katsoo, että toimintasuunnitelma vuodelle 2012 on tullut toteutetuksi ja esittää kiitokset kaikille yhdistyksen toimintaan osallistuneille.

Talin Siirtolapuutarhayhdistys ry hallitus 4.2.2013 6