Osallistava sosiaaliturva



Samankaltaiset tiedostot
Miten rahoittaa eläkeaikainen toimeentulo

Sosiaaliturvan uudistamisen isot valinnat

Pentti Arajärvi. Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta. Kalevi Sorsa säätiö

Toimeentulotuki tilastojen valossa. Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta Kelan auditorio

KOHTI MAHDOLLISUUKSIEN SOSIAALITURVAA. Sosiaaliturvan kokonaisuudistus SATA

Potilaan mahdollisuudet hoidon saatavuuden ja laadun selvittämiseen. Pentti Arajärvi Terveysfoorumi

Liitteenä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n lausunto yllä mainitusta asiasta.

Liite EVA Analyysi Jäähyväiset perustulolle

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2

Perhepalikat uusiksi. SAK:n malli perhevapaiksi

Tulottomat kotitaloudet

Perhepalikat uusiksi

Perusoikeuksista sosiaaliturvan uudistuksessa. Pentti Arajärvi TOIMI-hankkeen projektiryhmä

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

Arviointitutkimuksen johtopäätökset Paltamo-kokeilusta

Antti Parpo Sosiaali- ja terveysjohtaja Rauman kaupunki Eduskunta

DIGITALISAATIO JA AUTOMATISOITU SOSIAALITURVA

Perustulo elinkeinoelämän näkökulmasta. EK:n Perustuloseminaari Ilkka Oksala

Työeläkepäivät. Markku Lehto

Äitiysavustus Äitiysavustusten (lasten) lukumäärä Äitiysavustuksen määrä euroa

1994 vp-stvm 50-HE 331

Työttömyysturvaetuuksien sanktiot Suomessa. Henna Busk Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta

SOSIAALIOIKEUS: YLEINEN OSA. Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos sl 2014

Kotitalouskohtaisuutta ja vastikkeellisuutta yhdistävä aihio

Kärkihanke 1 Palvelut asiakaslähtöisiksi (PASI)

Tietoa vammaisten ihmisten toimeentulosta: Kysely oikeuksien toteutumisesta Tea Hoffrén

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Apurahansaajien sosiaaliturvan mahdolliset uudistukset * Asiamies Riku Matilainen

Kuntaliiton työllisyyspoliittinen. ohjelma

Ari Tarkiainen YTT Hankeasiantuntija Karelia-amk Mikkeli

Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet

Helsinki / 2012

HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua

Kuntoutusraha toimeentulo kuntoutuksen aikana. Anne Flak Suunnittelija

Miten ottaa huomioon yhdenvertaisuus? Kokemuksia toimeentulotukiuudistuksesta

Toimi-etuudet Alustavia laskelmia tulonjakovaikutuksista

Työikäiset toimeentuloturvan vähimmäisetuuksien saajina

Työllisyyspaketti. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström

Metsänomistuksen vaikutukset pysyvässä kunnallisessa hoidossa olevien henkilöiden hoitomaksuihin ja erilaisiin KELA:n maksamiin etuuksiin

Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilu Tuloksekas, vaikuttava sosiaalinen kuntoutus - seminaari Sosiaalisen kuntoutuksen

40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)

Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäiseltä vuodelta

Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen. Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS

Asiakirjayhdistelmä Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut

40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,2 8,1

Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto Hallituksen esitys (HE 149/2016) kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien leikkaamisesta

Infotilaisuus maahanmuuttajille. Toimeentulotuki Sampola

Antti Parpo Sosiaali- ja terveysjohtaja Rauman kaupunki SPY

Keskustelua perustoimeentulotuesta

Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen toimeentulotuen perusosan alentamista koskevassa päätöksenteossa

Maahanmuuttajien sosiaaliturvan käyttö Suomessa. Jussi Tervola Tutkija, Kelan tutkimusosasto EMN kansallinen seminaari,

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Kuinka teen perheetuutta. maksuvaatimuksen Kelalle? Päivitetty 05/2016

Perusoikeuksien lainsäädännöllinen polku

HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Pääseekö asiakas oikeuksiinsa? Pentti Arajärvi Lohja

Miten heikossa asemassa olevia nuoria voidaan tukea palveluissa?

SOSIAALIOIKEUS: YLEINEN OSA. Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos sl 2014

OSA 1 TYÖTTÖMYYS- TURVA SOSIAALITURVAN UUDISTAMINEN

Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä. Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä tekijöille? seminaari, Rovaniemi 2.3.

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot

40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana

Kati Korhonen-Yrjänheikki toimitusjohtaja, Koulutusrahasto /

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta EU-tilanteissa

Lausunto hallituksen esitykseen 113/2016. YTM Ville-Veikko Pulkka Kelan tutkimus

HE 161/2017 laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta

Köyhyyttä ja väliinputoamista Helsingissä

Voiko osallisuuteen velvoittaa

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp. Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön. Valiokuntakäsittely. Asia.

Toimeentulotuki osana suomalaista sosiaaliturvaa - Suomen EMIN-raportin tulosten esittely -

HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen

Toimeentulotuen Kela-siirto

Miten huomioida yhdenvertaisuus? Kokemuksia toimeentulotukiuudistuksesta

Euroopan sosiaaliset ihmisoikeudet ja tulevaisuuden haasteet SOSTE Matti Mikkola Emeritusprofessori Helsingin yliopisto

Vaikeasti työllistyvien tukeminen. Eveliina Pöyhönen

Työttömyysaste (%) 8,2 8,7 8,8 8,6

Työ- ja sosiaalioikeuden professori Jaana Paanetoja Lapin yliopisto, oikeustieteiden tiedekunta

Heikossa työmarkkina-asemassa olevien parempaan työllistymiseen

Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa

Etuuskäsittelyä ja aikuissosiaalityötä

Toimeentulotukiasiakkaiden asumisen turvaaminen. Raija Kostamo

Pitkäaikaistyöttömien työkyky ja kuntoutuksen tarve

- kysymyksiä ja vastauksia

AIKUISSOSIALITYÖ TÄNÄÄN JA HUOMENNA. Teemakokous Tampereella SOSIAALITYÖ JA OSALLISTUMISTULO

Työtön ansaitsee luottamuksen SAK:n kannustava työllistymismalli

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta /2015 Laki. toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Ylen tuki- ja turvakysely, marraskuu 2018 Puolueiden puheenjohtajien vastaukset

Nuorten taloudellinen huono-osaisuus

KOHTI OSALLISTAVAA OPPIMISTA JA PEDAGOGIIKKAA MIKSI OSALLISTAVAA OPPIMISTA JA PEDAGOGIIKKAA?

Opiskelijan toimeentulotuki ja sosiaalityö

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5

Esityksen valtiosääntöoikeudellinen merkitys

Pentti Arajärvi JOHDATUS SOSIAALIOIKEUTEEN

Ansiosidonnaiselta takaisin töihin toimiiko työttömyysturva? Tomi Kyyrä

Osallisuus käsitteenä

Transkriptio:

Osallistava sosiaaliturva Miltä keskustelu ja suunnitelmat osallistavasta sosiaaliturvasta näyttävät 1990-luvun esitysten ja sosiaalioikeuden näkökulmasta? Pentti Arajärvi 12.5.2014 1

Osallistava - vastikkeellinen Hallitus päätti rakennepoliittisessa ohjelmassaan syksyllä 2013 kehittää työikäisten osallistavaa sosiaaliturvaa. Osallistavan sosiaaliturvan tavoite on ehkäistä työkykyisten työttömien syrjäytymistä, kannustaa osallistumiseen ja samalla lisätä sosiaaliturvan yleistä hyväksyntää yhteiskunnassa. Työryhmä katsoo, että osallistava sosiaaliturva koostuisi nykyistä laajemmasta kirjosta erilaisia aktiivitoimia, joita toteuttaisivat kunnat, järjestöt ja seurakunnat. Työttömät asiakkaat otettaisiin mukaan toiminnan suunnitteluun. Esimerkkejä aktiivitoimista ovat julkisen sektorin avustavat tehtävät, työpajatoiminta, työtoiminta ja päivätoiminta. Toimilla ei korvattaisi työ- ja virkasuhteista työtä. Työttömien (ja toimeentulotuen saajien) kannalta näyttää vastikkeellisuuden lisäämiseltä varsinkin, jos osallistavista toimista kieltäytymisestä seuraa karenssi 2

Syrjäytyminen, useita samanaikaisia tekijöitä o pienet tulot o epävakaa työura o pitkäaikaistyöttömyys o ongelmia lapsuusperheessä o alhainen koulutustaso o heikko terveys o puutteelliset asumisolot o vammaisuus o maahanmuutto, etninen alkuperä, syrjintä Pentti Arajärvi 2004 3

Hyväksyttävyys Oikeudenmukaisuuden kokemus - yksilöllisesti - yhteiskunnallisesti (käsitys yhteiskunnan velvollisuuksista, moraaliperusteet, syyperusteisuus) - elintaso (vähimmäisetuudet) ja tulonjako Rahoituksen oikeudenmukaisuus - sosiaalivakuutusperusteinen (osallisuus) - veroperusteinen (yhteinen vastuu) 4

PL 19.1, välttämätön toimeentulo Toimeentulon osalta toimeentulotukilaki kattaa normaalitilanteet Sosiaalihuoltolain 40 a :n mukaan kiireellisissä tapauksissa viipymätön tarpeen arviointi Ongelma 1: muut perusmenot tai tarveharkintainen toimeentulotuki osana välttämätöntä toimeentuloa Ongelma 2: lastensuojelusyistä johtuva toimeentulon tarve. Tuen tasolla ei yhteyttä toimeentulotukilakiin 5

PL 19.2, perustoimeentulon turva eräissä elämäntilanteissa, arviointiperusteita Yhteiskunnan taloudelliset voimavarat otettava huomioon (pitkällä aikavälillä) Tason ylitettävä välttämätön toimeentulo (noin toimeentulotuki) Turvaa voidaan arvioida siten, että henkilö saa useampia etuuksia Turva voi olla tarveharkintaista Perusoikeudet yksilöllisiä, kuitenkin on perhekohtaisia etuuksia tai perhekohtaista tarveharkintaa (toimeentulotuki, kansaneläke, lasten kotihoidon tuki) Turvaan voi sisältyä kannustavia elementtejä Etuudet voivat olla verotettavia Turva voi olla vastikkeellista 6

Perustoimeentulon turvan tason määrittelyn näkökohtia yhteiskunnan taloudelliset voimavarat otettava huomioon (pitkällä aikavälillä) turva voi olla tarveharkintaista turva voi koostua useammasta etuudesta turvaan voi sisältyä kannustavia elementtejä etuudet voivat olla verotettavia turva voi olla vastikkeellista 7

VASTIKKEELLISUUS o ei saa uhata ainakaan perusoikeuksien turvaamaa oikeutta saada etuutta tai palveluja o tulee olla yhteys siihen etuuteen tai palveluun, johon vastikkeellisuus on kytketty o ei saa johtaa etuuden tai palvelun menettämiseen viranomaisesta johtuvasta syystä o voidaan vaatia vain samanaikaisesti itse etuuden tai palvelun kanssa o ei saa muodostua etuuden tai palvelun rajoittamisen tai epäämisen keinoksi järjestelmää uhkaavalla tavalla (esim. PL 18 ) o soveltamisen kysymyksenä: yksilölle asetetun vastikevaatimuksen tulee olla kohtuullinen ja hänelle soveltuva 8

Kannustavuuden näkökohtia Tärkeintä, että luo edellytyksiä työllistyä tai muutoin päästä pois sosiaalietuuksia koskevasta riippuvuudesta Ei saa houkutella epätarkoituksenmukaiseen käyttäytymiseen omalta tai yhteiskunnan kannalta Yhteensovituksen ongelmat Kannustinloukut (käänteisesti, pyritään osallisuuteen, vaikka pitäisi pyrkiä pois etuudelta) Palvelut vaihtoehtona Eri etuuksien johdonmukaisuus Vaikutukset etuuden kestoon 9

Osallistavan sosiaaliturvan arviointia Osallistava? Karenssiperusteinen etuus ehkä osallistaa, kannustinperusteinen etuus tarjoaa mahdollisuuden, mutta tuottavatko ne kohteelle (käyttäjälle) syrjäytymisen ehkäisyä, kannustusta osallistumiseen ja lisää sosiaaliturvan hyväksyntää yleisesti syrjäytymisen ehkäisyä, kannustusta osallistumiseen ja lisää sosiaaliturvan hyväksyntää Sosiaaliturva? Pitäisikö palvelut ottaa mukaan suoremmin, nyt vain toimenpiteinä eikä aina niinäkään (julkisen sektorin avustavat toimet). Entä etuudet vailla vastikkeellisuutta tai osallistavuutta 10

Mitä tarvitaan Kysyntävetoista työvoimapolitiikka Työhallinnon ja kuntoutuksen toimenpiteitä, kunnan palveluja Kannustavat toimenpiteet Riittävät voimavarat 11

Jokaisella on vastuu(ta) itsestään ja on ensisijainen itsensä ja perheensä elättäjä Kukaan ei ole aina avuton ja jokainen on joskus avuton Toimintakyvyltään rajoittuneen henkilön oikeuksia ei tule sitoa hänen omaan toimintaansa 12